Finfanfun.fi
Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) => Rinnakkaistodellisuus => Aiheen aloitti: Smile^ - 02.01.2010 21:55:13
-
Author: Minä, Smile^
Rating: S näillä näkymin varmaankin.
Genre: Vähän kaikkee must tuntuu ;)
Beta: ei ole
Disclaimer: Minä leikin vaan hahmoilla. Tarina on mun, mutta hahmot on Meyerin.
Fandom: Houkutus, Twilight
Pairing: Hmm… Edwardin PoV kokoajan, tarinassa myös Bella ja Jacob sivuhahmona ja jotain muita hahmoja, mitä vielä en ole suunnitellut loppuun. Näette sitten kun luette, parituksen myös.
Summary: Lyhyesti sanottuna tämä fic kertoo Bellan elämän tarinan, Edward tapaa Bellaa pitkin hänen elämäänsä. Luvut menee silleen että ensin: Bella vastasyntynyt, Bella neljä, Bella seitsämän… ja jatkuu niin kauan ku sitten ficin lopetan. Ensin meinasin että Bella kuolee, mutta rupesin miettimään uudelleen... joten saa nähdä miten fic loppuu ;)
ELÄN KOMMENTEILLE! :D
1.Bella vastasyntynyt
”Mitä helvettiä Cullen? Te olette käyneet metsästämässä kielletyillä mailla!” Nick huusi, Billyllä ja Alexilla oli kaikki työ saadakseen pidettyä poika paikoillaan. Katsoin häneen ihmetellen, kukaan meistä ei ollut rikkonut sopimusta.
”Rauhoitu veli. Jos selvitettäisiin tämä juttu kun kaikki on rauhallisia. Kohta meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kun tapella sinua vastaan.” Alex mutisi Nickin korvaan, tämän vieläkin katsoen minua raivoissaan.
Jasper ja Emmett saapui kuistille ihmettelemään meteliä. Minä aloitin puhumaan, vieläkin hämmästyneenä
”Me tiedetään kyllä mikä sopimus on ja mitä se kattaa, teillä ei ole….”
”ÄLÄ PUHU PASKAA SAASTANEN VERENIMIÄ!” Nick sylki.
”Vou, mitä täällä oikein tapahtuu?” Emmett kysyi hämmästyneenä, nojaten eteenpäin, valmiina taisteluun, jota yritimme kaikin puolin vältellä.
”Idästä löytyi kaksi ruumista ja jäljet eivät olleet kuin ehkä vartin ikäiset. Me koetettiin seurata, mutta jäljet loppuivat kun seinään muutaman kymmenen kilometriä jäljittämisen jälkeen.” Billy Black selitti ärtyneenä. Hän ei luottanut meihin yhtään sen enempää kuin Nickkään, mutta ei silti näyttänyt ärtymystään yhtä selvästi. Nick koetti vieläkin päästä vapaaksi ja hyökätä meidän kimppuun. Vedin syvää henkeä ja nenäni tukki koiran löyhkä. Nyrpistin nenääni.
”Jasper?” Sanoin hiljaa ja niin nopeasti että sudet eivät voineet kuulla. Hän tajusi, mitä tarkoitin ja rauhoitti tilanteen hetkessä.
”Me ei olla käyty metsästämässä siellä.” Emmett sanoi uhkaavasti, puolustaen tietenkin perhettään.
”Kuka muukaan? Ei täällä ole muita vampyyreja.” Alex mutisi.
”Jotkut vampyyrit viettävät kiertolaiselämää.” Jasper sanoi hiljaa, ja tiesin että hän tiesi siitä paljon enemmän kuin minä, kiertolaiselämästä siis.
”Missä teidän johtaja? Olisi kiva selvittää tämä niin, että kaikki olisivat mukana.” Alex jatkoi, Nick oli vieläkin vauhkona, mutta ei pystynyt riehumaan, kun Jasper sääti hänen tunnetilojaan.
”Carlisle on töissä. Voin kyllä käydä kertomassa hänelle.” Sanoin hiljaa, kylmästi. Alex nyökkäsi ja minä kävelin autolleni.
Pysäköin auton sille tarkoitetulle ruudulle ja astuin hopeasta Volvostani ulos. Ulkona oli se perinteinen sumuinen ilma, ei satanut, mutta ei paistanut aurinkokaan. Parempi minulle, tai oikeastaan meille.
Kävelin kohti sairaalaan ovia, en minä tavallisesti sairaalassa käynyt, minulla oli Carlislelle asiaa ja tiesin että hän oli nyt työvuorossa.
”Hei Brenda.” Tervehdin tuttua hoitajaa ystävällisellä äänensävyllä ja suljin mieleni hänen ajatuksiltaan. En jaksanut kuunnella taas vaihteeksi kuinka komea olin. ”Tiedätkö sinä, mistä voisin tavoittaa tri. Cullenin?” Tiesin tarkalleen minkälaista äänensävyä ja katsetta minun pitäisi käyttää. Brenda suki nopeasti hiuksiaan parempaan kuosiin ja suoristi selkänsä.
Voi luoja, hän on niin komea! Miksi juuri tänään minun piti laittaa päälleni tämä paita? Hiuksetkin on ihan päin persettä.
”Tri Cullen on tietääkseni työhuoneessaan, paljon paperitöitä.” Brenda vastasi nopeasti, vilkuili minua hieman silmiin ja punastui helakasti.
”Kiitos.” Sanoin ja hymyilin hieman. Tytön ajatuksen pyörivät siinä vaiheessa ympäriinsä, ajatellen mitä kummallisimpia vaihtoehtoja minusta ja hänestä yhdessä. Aina näin kävi kun astuin ihmisten ilmoille.
Lähdin kävelemään ja saavuin nopeasti isäni työhuoneen eteen. Koputin napakasti muutaman kerran ja astuin sisään, juuri nähdäkseni Carlislen yllättyneen ilmeen.
Hei Edward. Mitä asiaa poika?
Suljin oven perässäni
”Hei Carlisle. Meillä on vähän selvitettävää Quilleuttien kanssa. Milloin pääset työvuorosta?”
Hän katsoi kelloaan. Viideltä, miksi?
”He luulevat meidän metsästäneen kielletyillä alueilla.”
En ymmärrä. Miten he niin päättelevät?
”Idästä löydettiin kaksi ruumista, puremajälkiä pitkin kehoa, selvästi meikäläisten tekosia.”
Hmm. Vai niin. Milloin sinä tuosta kuulit?
”Juuri äsken, jäljet olivat noin varttitunnin ikäisiä. Heti kun kuulin, tulin kertomaan sinulle. Sudet ovat ihan vauhkona, he kävivät melkein kimppuun. Onneksi Jasper oli paikalla, hän sai asian rauhoitettua ennen kuin se meni liian pitkälle. Voisitko lähteä yhtään aikaisemmin, olisi parempi saada tämä asia pois alta.”
Kyllä minä varmaan pääsen lähtemään jo kohta, voin ottaa työt kotiin.
”Selvä, minä menen jo edeltä.”
Mene. Sano että minä olen tulossa.
Lähdin huoneesta ja kun olin sulkenut oven, vedin syvään henkeä, piti sitten tällainenkin tapahtua tänään. Turhauttavaa kun kukaan ei koskaan usko meitä, mutta on susilla syy olla epäluuloisia. Puristin nenänvarttani ja suljin silmät. Samalla kun vedin henkeä, maailman herkullisin tuoksu leijaili nenääni.
Jäykistyin välittömästi, kurkkua poltteli pahemmin kuin koskaan, pahemmin kuin silloin, kun olin vastasyntynyt. Tämä oli jotain aivan uutta. Avasin silmät vauhkona ja näin mistä tuoksu tuli. Minua kohti, tai minun ohitseni käytävällä kärrättiin vastasyntynyttä pientä lasta, joka nukkui sikeästi petillään. Tuostako se tuoksu tuli? Noin pieni ja hauras olento oli niin vahva tuhoamaan itsehillintäni.
Painauduin seinään, vaikka käytävällä oli reilusti tilaa ohittaa minut kärryn kanssa. Minulta ei menisi kauaa jos tappaisin hoitajan ensin. Taittaisin niskan, hän ei edes kerkeäisi tajuta. Lapsi ei kuulisi mitään, kun kerran nukkui sikeästi. Hoitajakaan ei kerkeäisi päästää ääntäkään, voisin olla niin nopea, että hänen ei tarvitsisi kärsiä ollenkaan, lyhyt ja nopea kuolema. Lapsi oli niin pieni, että hän ei edes ymmärtäisi mitään, tappaisin hänetkin kivuttomasti ja nopeasti.
Mutta olisiko se sen arvoista? Tappaisin kaksi ihmistä, toisen vastasyntyneen jolla olisi koko elämä edessään. Olisinko sitten tyytyväinen, kun olin saanut sammutettua janoni? En halua olla hirviö. En halua elää sillä tavalla.
Tuo lapsi oli juuri saapunut maailmaan, mahdollisesti jonkun perheen esikoinen. Perheen ilo ja onni ja minä haluaisin riistää sen?
Ehkä.
Mutta mitä sitten tekisin kun olisin tappanut? Juoksisin ulos. Carlisle kyllä kuulisi kun minä toimisin. Voisinko tuottaa hänelle niin suuren pettymyksen? En ansaitse hänen hyvyyttään ja luottamustaan. Minä jo melkein sorruin.
Ei, minä nousisin sen yläpuolelle. Lähdin kävelemään kohti pääovia, hieman liian nopeasti ihmiselle. Ohitin hämmästyneen Brendan.
Hän näyttää vihaiselta. Tulikohan hänellä riitaa tri Cullenin kanssa?
Painelin ulos, kurkussa vieläkin palo, jota en saanut sammutettua, lapsen haju pyöri vieläkin mielessäni.
Raikkaassa ulkoilmassa sain selvitettyä päätäni, saada taas hirviön rinnassani kuriin ja oppia taas hillitsemään itseäni.
Istuin autooni ja tuttu nahan tuoksu toi turvallisuuden tuntua. Puristin käden nenänvarrelleni ja silmät pistin kiinni. Nyt vasta uskalsin ottaa kunnolla henkeä, paloa en tuntenut enää, olisin turvassa, pikemminkin hän olisi turvassa.
Starttasin auton vihaisena, yrittäen toimia rauhallisesti ja järkevästi.
-
2. Bella neljä
Emmett saisi tulla jo.
Sateessa oli inhottava seistä, varsinkin nyt, kun en ollut metsästänyt aikoihin. Tuoksut erottuivat sateessa paljon paremmin, paljon herkullisempana. Meidän piti lähteä Emmettin kanssa metsästämään, ilmeisesti hänellä oli tärkeämpää tekemistä, - kuten esimerkiksi muhinoida Rosalien kanssa – kuin muistaa, että hän oli luvannut tulla minun kanssa metsästämään.
Suljin silmät turhautuneena ja yritin keskittyä hengittämään rauhallisesti.
Sisään.
Ulos.
Sisään.
Ulos.
Kuulin raskaiden pienten askelien tulevan minua kohti, en silti olettanut sen olevan Emmett, hänen tulonsa aiheuttaisi paljon vähemmän meteliä.
Sisään.
Nenääni leijaili tuoksu, parempi mitä olin moneen vuoteen haistanut. Se iski kurkkuun polttavana, kuin hiillosta nieleskeli. Tunsin tuon hajun. Olin sen muutama vuosi sitten haistanut jossain… Sairaalassa.
Ponkaisin pystyyn ja puristin kädet nyrkkiin. Pidin vielä silmät sidottuna, ja tein kaikkeni että en tekisi mitään, mikä vaarantaisi perheeni. En saisi tehdä mitään typerää ja harkitsematonta. Katkaisin hengitystien ja keskityin hallitsemaan petoa sisälläni. Minun pitäisi päästä pois tästä tilanteesta. Nyt.
Tunsin nykäisyn hihassa. Avasin äreänä silmät, katsoin alas ja näin parin kahta maailman suloisinta suklaanruskeaa silmää. Tuosta se haju lähti, noin pienestä otuksesta.
Tytöllä roikkui päällä iso kuluneen keltainen sadetakki, jaloissa liian isot saappaat. Hiukset roikkuivat hupun alla auki, märkinä. Yritin lukea tämän pienen ihmisen ajatukset, mitä asiaa hänellä voisi olla minun kaltaiselleni? En kuullut mitään. Miksi en? Oliko kykyni hävinnyt, tuosta vain seitsemänkymmenen vuoden jälkeen? Tämä hermostutti minua entisestään.
”Voisitko tulla leikkimään minun kanssani? Kun Jacob ei tullut, nyt joudun leikkimään ihan yksin.” Tyttö sanoi hiljaa, tuijottaen minua kiinnostuneena isoilla ruskeilla silmillään. Katso nyt Edward, se on vasta niin pieni. Et voi olla niin julma että murhaisit tuollaisen vain sinun janosi takia. Tuolla tytöllä on elämä, kaikki vielä edessään. Peto murisi sisälläni, koitti päästä vapaiksi kahleista jonka olin sille luonut.
Keskity. Ajattelin
Pakotin huulilleni pienen hymyn ja kyykistyin alas, nähdäkseni hänen kasvonsa paremmin.
”Mikä sinun nimesi on?” Kysyin pikkutytöltä.
”Bella.” Tyttö vastasi hiljaa, ujosti.
”No, Bella, eikö se ole välillä hauskaa leikkiä yksin, kun saa tehdä mitä haluaa, eikä tarvitse kysyä toiselta?” Tyttö pohti asiaa hetken, ja minua ärsytti kun en kuullut mitä hän mahtoi sanoistani ajatella. Tällaiseen tilanteeseen en ollut ennen törmännyt. Tyttö kohautti olkiaan ja jäi katsomaan minua. Minä jäin katsomaan häntä… tai en niinkään häntä, vaan olin ajatuksissani. Mietin mitä tämä tarkoitti ja miksi juuri tämä pieni ihminen pystyi sulkemaan ajatuksensa minulta. Hän oli niin hauras. Noin pieni ja heikko yksilö esti minua.
Yllättäen hän nosti pienen pehmeän, ja hyvin hauraan kätensä poskelleni. Siitä hohkasi lämpöä kylmälle iholleni.
”Sinä olet niin kaunis.” Tyttö sanoi yllättäen. Sen saman lauseen olin kuullut satoja kertoja eri muodossa, enimmäkseen kylläkin ihmisten pään sisällä, ”Oletko sinä prinssi? Olet melkein yhtä komea kuin Tuhkimossa oleva.” Naurahdin, olipa yllättävä kysymys. Ennen en tuollaiseen kysymykseen ollut törmännytkään. Varoin tarkasti, että en vetäisi ilmaa sisään.
”Ei, en minä ole prinssi.” Minä olin paha. Pahoilla ei ole prinssejä, ainakaan niitä, jotka pelastaa kauniita neitoja ilkeiltä äitipuolilta. Eikö saduissa hyvä ja pahat taistele ja pahat saa palkkansa ja kuole? Minunkin pitäisi olla kuollut, haudassa. Ei minunlaisia pitäisi ylipäätänsä olla.
”Harmittaako sinua kun et ole prinssi?” Tyttö tulkitsi murheellisen ilmeeni väärin. ”Sinä voit olla minun, minä olen aina halunnut olla prinsessa.” Minua nauratti, vai että hänen prinssinsä? Pelastajansa.
”Kyllä sinä voit olla prinsessa ilmankin. Sinä saat kyllä joskus oman prinssisi.” Hymyilin hänelle, varoin että en paljastaisi hampaitani, se voisi säikyttää tyttöä, vaikka terve pelko voisi olla hänelle tarpeen.
”Oletko sinä sitten keiju? Minä kun luulin että ne ovat paljon pienempiä.” Tyttö mutristi suutaan. ”Mutta joku sinä olet. Osaatko lentää?” Mistä tyttö päätteli että minä olisin joku? Ulkonäöstänikö? Vai oliko se vain pikkulapsen intuitio? Pohdin kysymystä hetken, osasin minä juosta, ja se oli niin sujuvaa että sitä voisi kutsua lentämiseksi, ainakin ihmissilmällä katsottuna. Ei haittaisi jos vähän pelottelisin tyttöä, parempi hänelle pysyä todellisuudessa kuin saduissa. Paitsi, olin minäkin satuolento, periaatteessa.
”Ehei, en minä ole keiju. Mutta lentää minä osaan.” Sanoin, tyttö katsoi minua… ihaillen? Yritin taas kuunnella mitä hän ajattelisi, mutta jonkin näköinen… kupu esti minua.
”Voitko sinä joskus opettaa minua?” Hän kysyi, tosissaan. Päätin mennä leikkiin mukaan, vaikka jos hän haluaisi todella ”lentää”, hänestä pitäisi tulla kaltaisekseni. Ja jos todella opettaisin häntä, -muuttuminen oli siis välttämätöntä -, minä joisin hänet kuiviin. Ei hän koskaan oppisi lentämään. Mutta turhaan minä valaisisin todellisuudesta hänelle, antaa tytön olla vielä lapsi ja leikkiä.
”Hmm. Jos ensin kasvaisit vähän isommaksi ja katsotaan sitten.” Sanoin ja käännyin ympäri. Minun oli pakko päästä pois tytön tuoksun lähettyviltä, jotta en tekisi mitään harkitsematonta. Vaikka en tuoksua haistanut, - katkaistujen ilmateiden ansiosta – tuoksu silti pyöri päässäni. Odottaisin Emmettiä muualla.
”Hei odota! Voitko sinä laittaa minun kurahanskan paremmin? Minun oli pakko ottaa se irti kun nenään kutitti ja ei hanskoilla voi raapia.” Bella sanoi, minä käännyin ympäri ja näin hänet roikottamassa punaista kurahanskaa kädessään.
Nappasin hanskan häneltä ja laitoin sen hänelle.
”Oleppa hyvä.”
”Sinä olet parempi kuin äiti laittamaan kurahanskaa.” En vastannut mitään, nousin vain ylös ja hymyilin. Käännyin taas ympäri kun kuulin äänen selkäni takaa.
”Nyt minä tiedän mikä sinä olet. Sinä olet Peter pan.” Eikös Peter ollut se poika, joka ei koskaan kasvanut aikuiseksi ja poika, joka osaa lentää? Tyttöhän oli tavallaan oikeassa, näkikö hän lävitseni? Mikä hän oikein oli? Kyllä hän normaalista poikkesi.
”Niin. Ehkä minä olen Peter.” Sanoin ja käännyin ympäri ja jätin hämmästyneen tytön jälkeeni.
A/N: Tossa olis muutama eka :) Toivottavasti tykkäsitte ja toivottavasti haluatte jatkoo :D Kommenttia kommenttia
-
Ihme, kun kukaan ei oo kommentoinut mitäänO_o Tosi hyvät luvut oli, kirjoitat hyvin;) Tykkäsin ihan älyttömästi siit kohdasta kun Bella pyysi Edwardin laittaa kurahanskan Bellan käteen, hih.
Jatkoo nopsaa, jos vaan löytyy inspis ;D
-
Oi tää oli sulonen! ::) jatkoa odotellen! ärsyttävää ku ficit saa aina mut koukutettuu nii et lukemist on enemmä ku aikaa riittäis :D en huomannu ku pari virhettä... (: hieman jo sillai harmittaa jos kerta lopussa bella kuolee :( sun ei ois pitäny sitä kertoo... :-X noo enköhän mä selvii!
Minun oli pakko ottaa se irti kun nenään kutitti ja ei hanskoilla voi raapia.
toi oli ihana! (:
minnjou♥
-
IHAN SIKA HYVÄ!<3
teeppä nopeesti jatkoa.
veikkaan et kaikki ei viel lue tätä ku tää on nii uus, mut tää on khyl ihan BEST!
toi 4 v. Bella oli khyl toosi sulonen<3
odotan innollaa :-*
”Voisitko tulla leikkimään minun kanssani? Kun Jacob ei tullut, nyt joudun leikkimään ihan yksin.” Tyttö sanoi hiljaa, tuijottaen minua kiinnostuneena isoilla ruskeilla silmillään.
toi oli ihuna<3
-
Jana: Jatkoo tulos, mahdollisesti jo tänään :) Katsotaan miten mä kerkeen. KIIIITOS KOMMENTISTA!<3
minnjou: Joo, mä itekki aattelin et pitäiskö jättää kertomatta, mut sitte kumminki kirjotin ku aattelin et... itseasias mä en edes tiiä mitä mä aatteli :D Varmaa jtn et se kuuluu tähä ideaan tai jotaki :) Mut voishan sen tuolta poistaa, mut sit kumminki sun kommentti paljastaa :D No iihan sama, kiitos kommentista, jatkoo tulee :)
Tattinen`:KIITOOS, mä kanssa toivoisin et tätä luettais enemmän :) On kivaa ku on lukioita! :D Mut juu, kiitos kommentista sullekki ja jatkoa tulee :P
-
aaaawww<3
aivan ihana. toivottavasti jatkuu nopeasti.
-
Oih. Ihana ja söpö<3
Joo. Ja on myös hyvin kirjotettu^^
Joo ja JATKOA!!! <3 piann <3
-
Oo, mikä idea ! Ainut mikä siinä vaan pelottaa, se että sitten kun Bells kuolee.. Nyyh. Hihiih, idea, Eddiehän muuttaa sen vampyyriks jookojookojookooo *puppy eyes* ;--D eivaan, tee ficillesi mitä tahdot, en vaan tule lukemaan enää niitä lukuja kun se kuolema sitten koittaa, surullista. ;D
Kirjoitat todella hyvin, kekseliäitä noi Bellan prinssi arvaukset ;) Joo, hyvin rakentavaa, tiedetääntiedetään..
Jatkahan ihmeessä pian ! (:
mouu
-
jjj---: Kiitos kommentista, jatkoo tulee tänää kun pääsen koulusta kotiin :)
Rassermus:Kiitos kiitoos :D
mouu: Mä rupesin miettii tota kuolemaa uudelleen... vois poistaa sen tuolta, ja sitten kattoo miten ficci päätty... toisaalta voisha se olla kiva jos se muuttais sen ja... mm. Enpäs osaa nyt kyllä sanoo :D Mutta kiitos kommentista, loppua harkitsen uuudelleen :)
-
oi miten ihana :3
”Nyt minä tiedän mikä sinä olet. Sinä olet Peter pan.” Eikös Peter ollut se poika, joka ei koskaan kasvanut aikuiseksi ja poika, joka osaa lentää? Tyttöhän oli tavallaan oikeassa, näkikö hän lävitseni? Mikä hän oikein oli? Kyllä hän normaalista poikkesi.
”Niin. Ehkä minä olen Peter.” Sanoin ja käännyin ympäri ja jätin hämmästyneen tytön jälkeeni.
tää oli sulonen kohta :D
lisää kiitos (:
♥ -jjassuu
-
A/N: Wohoo, nyt tulee lisää! :D Eilen piti tulla jo, mutta kone lagas, eikä suostunu tulee tänne sivulle. kiitos -jjassuu kommentista, ja KIITOS TEILLE MUILLEKKIN RAKKAAT LUKIAT kun olette viitsinet kommentoida mun töherryksiä :) Mutta nyt, kirjoittaja on puhunut ja päästän teidän lukemaan uutta lukua. :P
3. Bella seitsemän
Tuuli puhalsi hiuksiini kevyesti, sekoitti hiukseni pörröisiksi. Juokseminen oli yksi parhaista asioista jota tiesin, silloin sain olla oma itseni, koettaa rajojani. Tiesin olevani hyvä ja niin nopea, että ihmiset eivät näkisi minua, vaikka juoksinkin metsikössä, ihan kaupungin rajalla. Kun juoksin, sain ajatella, olla yksin.
Haistelin hajuja ympärilläni, vaikka tiesin että minulla ei olisi jano. Oloni oli suorastaan turpea kaikesta siitä verestä jota olin edellispäivänä juonut, mutta saihan sitä nauttia kajoamatta. Eläinten veri ei haissut läheskään niin hyvälle kuin ihmisten.
Tuuli puhalsi ja minä tavoitin tuoksun… Paremman kuin aikoihin, tarkalleen kolmeen vuoteen. Tiesin kenelle se kuului, jano palasi polttavana kurkkuun.
Tunsin nykäisyn hihassa. Avasin äreänä silmät, katsoin alas ja näin parin kahta maailman suloisinta suklaanruskeaa silmää. Tuosta se haju lähti, noin pienestä otuksesta.
Tytöllä roikkui päällä iso kuluneen keltainen sadetakki, jaloissa liian isot saappaat. Hiukset roikkuivat hupun alla auki, märkinä.
Bella… Se oli ollut tytön nimi. Muistin sen vieläkin kuin eilisen päivän. Jos antaisin nyt hajun johdatella, tiesin että en välttämättä tällä kertaa pystyisi hillitsemään itseäni, mutta entä jos pystyisin? En tykkää olla pelkuri. Pidin haasteista, mutta menisikö tämä jo uhkarohkeaksi?
Muistin että en kuullut tytön ajatuksia… Entä jos se johtui vaan siitä, että hän oli ollut viimeksi niin pieni?
Uteliaisuus vei voiton ja minä seurasin tuoksua, joka sai hirviön heräämään sisälläni. Hirviön, jonka olin oppinut seitsemässäkymmenessä vuodessa hillitsemään, ja joka nyt niin nopeasti oli taas valmis hyökkäykseen. Suorastaan suututti, miten nopeasti annoin periksi.
Saavuin alle viidessä sekunnissa bussipysäkin taakse, joka oli ihan lähellä metsää. Näin lasin läpi, siinä tyttö seisoi, hän oli arviolta seitsemän vuoden ikäinen, aloittanut koulun vähän aika sitten. Ruskeat hiukset ylettyivät yläselkään, kasvoja en nähnyt. Vielä.
Vetäisin henkeen tytön tuoksua ja se sai minut lähes hullaantumaan. Ei veisi kun puoli sekuntia, ellei vähemmän, että tappaisin hänet. Jälkeäkään ei jäisi, että tyttö oli edes koskaan ollut tässä, jälkeäkään ei jäisi, että minä olin tappanut hänet. Mutta tietäisin sen itse, se oli ensimmäinen kerta kun olisin tappanut viattoman. Hän ei ollut tehnyt kenellekään pahaa. Jälki jäisi omatuntooni.
Oikaisin selän suoraksi, lakkasin hengittämästä. Niin oli helpompi ajatella, vaikka tämä järkevä puoli oli alakynnessä hirviötä vastaan. Omaksuin kasvoilleni normaalin ilmeen, en saisi paljastaa hampaita, tai olla vaanimis-asennossa. Kävelin lasin toiselle puolelle, tytön viereen, ”odottamaan bussia.” Hän katsahti minuun, suklaasilmät säikähtäneenä, hän ei ollut kuullut tuloani. Iho oli kuultava, melkein näin veren juoksevan ohuen ihon alla.
Autotie oli rauhallinen, yhtäkään autoa tai ihmistä näkynyt missään. Tässä on tilaisuutesi. Silti epäröin, haluaisin ensin testata voisinko nähdä hänen mieleensä. Koetin päästä kuvun läpi, tai löytää vuotokohtaa. Ei onnistunut.
Huomasin tytön katsovan vähän väliä minua, kulmat kurtussa. Mietin, mahtoiko hän muistaa minua, turhauttavaa kun en tiennyt. Mutta olisiko sillä väliä jos meinaisin tappaa hänet? Mutta meinaisinko?
Tyttö käveli bussiaikataulujen viereen, yritti nähdä mitä taulussa sanottiin. Hän ei ylettänyt katsomaan, ei vaikka seisoi varpaillaan.
Päätin tarjota apua.
”Haluatko apua?” Kysyin, ääni hurmaavana ja silmät avarina. Tiesin millä keinoilla saisin ihmiset suostumaan mihin halusin.
Hän epäröi hetken, kun katsoi minua. Hänellä oli isä-on-kieltänyt-puhumasta-vieraille-ilme.
”Joo.” Hän vastasi yksinkertaisesti. Astuin askeleen eteenpäin, tartuin tyttöä kainaloista ja nostin tämän kevyesti ilmaan, jotta hän näkisi aikataulun.
Päätin kokeilla rajojani ja vetäisin hänen tuoksuaan keuhkoihin.
Se oli virhe. Hän tuoksui ihanalle ja voimakkaammin kuin koskaan aikaisemmin. Puristin kädet tiukemmin hänen olkavarsine ympärille. Olin jo kääntämässä päätäni hänen kaulansa suuntaan kun…
”Kiitos. Voit päästää minut nyt alas.” Mietin hetken, alle puoli sekuntia, päästäisinkö hänet alas vai en.
Laskin tytön alas ja katsoin häntä silmät mustina. Kurkkua poltteli, jano paloi niin, että melkein sattui.
Minun sisäinen rovio.
Katsoin tyttöä hetken arvioiden, hän ei kerkeäisi nähdä kun liikkuisin, minä osaisin olla niin nopea. Ei hän kerkeäisi tuntea edes kipua. Voisin olla hänelle armollinen ja taittaa niskan ensin, tai lyödä hänen päänsä lasiin, niin, että hän ei kerkeäisi edes ajatellakaan huutamista.
Mutta Carlisle. Hän olisi hyvin, hyvin pettynyt minuun. Hän uskoi minuun niin, että luuli että en sortuisi. Mutta tämä oli pahempaa kuin hän oletti tämän olevan. Minä en pysty vastustamaan. Mikään ei estä minua.
”Toivottavasti bussi tulee pian. Pitää mennä hoitamaan isää kotiin, hän on kipeänä.” Tyttö sanoi hiljaa, äänestä kuuli kuinka hän rakasti isäänsä.
Pysähdyin. Ajattele niitä henkilöinä, Alice oli kerran sanonut Jasperille, kun tällä oli ollut vaikeuksia hillitä itsensä koulussa.
Pitäisi ajatella häntä henkilönä, henkilönä jolla oli jotain rakasta ja joku rakasti häntä. Hän varmasti asuisi pienessä talossa vanhempiensa kanssa, joka pitäisi tyttöä päivänsäteenään. Tytöllä saattaisi olla jokin lemmikki, joka oli hänelle rakas.
”Voisitko tulla leikkimään minun kanssani? Kun Jacob ei tullut, nyt joudun leikkimään ihan yksin.”
Tyttö oli sanonut silloin leikkikentällä kolme vuotta sitten. Jacob oli ehkä vieläkin hänen ystävänsä, varmasti hyvä sellainen. Tytöllä oli rakastava perhe, ystävät ja koti. En voisi olla niin julma. En vain voisi.
Nouse sen yläpuolelle. Ajattelin.
Tyttö katsoi mikä kesti kun en vastannut hänelle. En katsonut häneen, tuijotin mietteissäni suoraan eteenpäin.
”Niin. Kyllä se bussi kohta tulee.” Mutisin hiljaa, katosin metsään ja lähdin juoksemaan kauas, niin kauas kuin vain jaloistani pääsin.
A/N: Tänne loppuunki vielä pari kommenttia. Eli, tarina ehkä vähän toistaa itseään (aina Eddie haistaa veren yms.) mutta voin tässä kohtaa paljastaa, että kohta tämä toistuminen loppuu :D Koittakaa sinnitellä hyvät ihmiset.
KOMMENTOIKAA, rakentavaa, ei niin rakentavaa... kaikki kommentti käy :)
-
jes jatkoa tuli! (=
hyvä luku oli (taas) : D
joo ja ne rakentavat lähti karkuun (;
mutta jatkoa taas odottelen <3 (:
♥ -jjassuu
-
Oi! taas upee luku! Osaat kuvailla tosi hyvin Edwardin ajatuksia! plussa siitä ja koko ficistä! tykkäsin (::
minnjou♥
-
oijjjoij. ihanaa kun jatkoit näin nopeasti : ))
rakentavaa olen huono antamaan.
Jatkoa odotellen :D
-
Nyt jo jatkoa, oot sitte pikkasen nopee ! ;) (niiin eihän se mua tietenkää haittaa.. ;D)
Kuvailet mielestäni erittäin hyvin Eddien janoa, ja muutenkin ahhhh, että mä tykkään tästä ! :D
Odotan innolla mitä uutta taas ensi luvussa tulee =)
mouu
-
-jjassuu:Kiitos :) Jatkoa koitan taas pian laittaa :P
minnamoi.Kiitooooooos kommentista :)
jjj---:Kiitos kommentisa, jatkoa koitan pistää mahd. pian. Heh, mäki oon tosi huono antaa rakentavaa :D
mouu:Joo, inspis iski ;) kiitos sullekki kommentista.
VOI ETTÄ TE OOTTE IHANIA :-* Piristätte mun päivää niin valtavasti ku saa tälläsiä kommenttejä. KIITOS<3
-
Ihaaana<3 Söpööö<3
Wäwäwäw<3
Tykkäään<3 Tosi paljon<3
Joo. Jatkoaaa<3
-
Vau. Täähän on jotai niin mahtavaa :D Rakentavaa sä et näköjään tarvitse, eipä mulla mitää olisikaan. Jatkoa odotellessa..
-
4. Bella yksitoista
Olimme muuttaneet Phoenixiin, vähän alle neljä vuotta sitten, kun olin kertonut Carlislelle, että en ehkä pystyisi hillitsemään itseäni enää, olin vaaraksi ihmisille.
”Carlisle, minun on lähdettävä.” Sanoin heti kun olin rynnistänyt sisälle. Olin juossut suoraan bussipysäkiltä kotiin. Miten lähellä oli, että en ollut tappanut tänään pientä, viatonta lasta. En ansainnut Carlislen luottamustaan.
”Edward, mitä on tapahtunut?” Hän kysyi hämmästyneenä, tuli hetkessä luokseni, painoi kätensä olkapäälleni ja porasi katseensa silmiin. Hän katsoi minuun ihmetellen, kulmat kurtussa. Mietin hetken mitä kertoisin hänelle, miten kertoisin.
Esme tuli olohuoneeseen, katsoi minua hämmästyneenä, samoin Alice ja Emmett kävelivät alakertaan, sillä he olivat kuulleet kun olin tullut kotiin.
”Minä…” Epäröin hetken ja huokaisin syvään
Kerro vain. Hän ajatteli, kannustaen minua… En ansainnut hänen kannustustaan, en ansainnut mitään häneltä.
”Minä melkein sorruin tänään.” Tunnustin häpeillen, en pitänyt siitä, että olin heikko. Kuulin Alicen henkäisevän ja samassa minulle tuli mieleen, miksi hän ei ollut nähnyt mitään. Ehkä hän oli taas tarkistanut Jasperin tulevaisuutta, enkä minä ihmetellyt. Ei hän ollut minussa vastuussa, tai minun tekemisistäni. Minun PITÄISI olla tarpeeksi vahva ilman Alicen apua.
Miksi? Miten…? Minä en ymmärrä.
”Minä… Onko kukaan koskaan tuoksunut sinun nenääsi paremmalta kuin kukaan muu? Tarkoitan PALJON paremmalta.”
Oh.
”Minun pitää päästä täältä pois, mitä nopeammin sen parempi. Ennen kuin teen kenellekään pahaa, tai oikeastaan ennen kuin teen pahaa sille tytölle. Hän on vasta lapsi, Carlisle. Viaton ja pieni.”
Esme käveli luokseni, otti kasvoni hänen käsiinsä. ”Edward, älä lähde. Mitä vain, että pysyt kotona.” Älä mene.
”Mutta minun on pakko, äiti. Minä en halua että te joudutte vastuuseen, minä…”
Me tulemme mukaan. Alice ajatteli.
”Ette tasan tule. En halua että joudutte muuttamaan takiani. Rosalie ei suostu lähtemään.”
Minä voin jäädä Rosalien kanssa tänne, jos muu ei auta. Emmett suostutteli, nojaten kädet puuskassa seinään, Vaikka kyllä Rosalie tulee jos muukin perhe.
Meidän pitää joka tapauksessa kohta muuttaa, Edward. Alamme näyttää liian nuorilta siihen nähden, mitä meidän pitäisi olla. Carlisle ajatteli. Minua ahdisti suuresti, en minä haluaisi että he joutuvat muuttamaan vuokseni.
”Ei.” Kuiskasin.
Me haluamme mukaan Edward. Me rakastetaan sinua. Alice ajatteli, Minä näen että me tulemme sinun mukaasi, turha yrittää kiistää tulevaa.
”Näyt voivat muuttua.”
Mutta sinä olet jo päättänyt.
En vastannut mitään, käännyin portaita kohti ja juoksin yläkertaan.
Niin… Kaikki oli loppujen lopuksi lähtenyt mukaan. Rosalie ei pitänyt ajatuksesta, mutta tuli silti mukaan, vaikka kukaan ei häntä pakottanut.
Phoenix oli siitä huono paikka, sillä täällä paistoi aurinko turhan usein. Kävin silti lukiota, paikkaavia iltakursseja. Mietin, oliko siinä mitään järkeä, käydä lukiota uudelleen ja uudelleen. Voisinhan minä olla kotona. Mutta mitä minä siellä? Se olisi Emmettille ja Rosalielle, tai Alicelle ja Jasperille aivan eri asia kuin minulle, heillä oli toisensa. Minulle ei ollut ketään.
Ensimmäistä kertaa elämässäni tunsin todella olevani vampyyri. Liikuin vain iltaisin ja öisin, joskus päivisinkin, mutta aika harvoin sattui olemaan niin pilvistä. En silti juonut ihmisverta, olin päättänyt että siihen en alentuisi. Sen takia tänne muutettiin, että minä voisin aloittaa puhtaalta pöydältä, ja olla taas normaali, niin normaali kuin vain tällainen kummajainen voi olla.
Kuu paistoi jo tummalla taivaalla, vaikka ei vielä läheskään ollut yö. Talvi oli jo pitkällä, joten pimeämpää tuli nopeammin, parempi sekin meidän kaltaisillemme. Olin kävelemässä sairaalalle, lumihiutaleet tarttuivat hiuksiini, mutta siihen ne jäivät, sulamatta. Minun piti tavata Carlisle, hän pääsisi pian töistä, joten menisin häntä sairaalalle vastaan.
Alice oli nähnyt näyn, että se tyttö oli täällä, Phoenixissa. Meidän pitäisi miettiä Carlislen kanssa mitä tekisimme, jäisimmekö tänne vielä. Phoenix on iso kaupunki, en välttämättä tule kohtaamaan häntä… Paitsi Alicen näyssä. Mutta näyt voivat muuttua.
Olin odottanut ulkona jo kymmenen minuuttia. Ei se minua niinkään haitannut, mutta Carlislen työvuoro oli loppunut jo varttitunti sitten. Päätin lähteä katsomaan mikä hänellä kesti. Astuin sairaalan ovista sisään, jotka olivat hyvin erilaiset kuin edellisessä kotikuntamme sairaalassa, isommat ja mahtavammat.
Vastaanotto tiskillä ei näkynyt ketään, joten jatkoin matkaani Carlislen työhuoneen eteen. Olin jo melkein oven edessä kun kuulin Carlislen äänen.
”Pelkäänpä, että se on murtunut. Voisin laittaa siihen nopeasti kipsin, siinä ei kestä kauaa.”
”Voi kiitos. Anteeksi näin myöhäinen ajankohta, päivystäjä sanoi että olitte juuri lähdössä kotiin. Olemme pahoillamme, että joudumme viivästyttämään teitä.” Naisen ääni kuului.
”Älkää olko pahoillani, rouva. Voin vakuuttaa teille, että rakastan työtäni ja minua ei haittaa pieni viivästys. Sitä paitsi, tämä on vain pieni rutiini jossa ei mene kauaa.” Carlislen sanoi ystävällisenä. Käännyin oikealle, leveämmälle käytävälle, ja huomasin eräästä huoneesta paistavan valoa. Huomasin Carlislen istuvan pöydän äärellä, kipsaamassa selvästikin lapselle kuuluvaa kättä. Kävelin reippaasti ovelle.
”Hei Carlisle.”
”Hei Edward.” Hän vastasi ja sanoi sen siihen sävyyn, kuin kysyisi samassa lauseessa ”mitä asiaa?”
”Anteeksi että tällä tavalla tulen vain tänne mutta…” Sanoin ja käänsin katseeni potilaisiin, pahoitellakseni heitä tungettelusta.
Siinä se istui. Minun henkilökohtainen helvettini.
Hänen kätensä oli oudosti vääntynyt, miten murtuneet kädet yleensäkin. Otsassa oli haava, josta valui hiljakseen verta leukaan.
Tajusin heti, että en saisi hengittää. Hän katsoi minuun ohikiitävän sekunnin ajan, ja näin ymmärryksen hänen silmissään. Hän muisti minut.
Käännyin Carlislea kohti, hän näki reaktioni, mustana palavat silmäni, jäykistyneet käteni. Hän ymmärsi mikä minuun meni. Katsoin häneen avuttomana, viestittäen että minut olisi pian saatava täältä pois.
Mene. Minä kyllä selitän heille jotakin, tavataan kotona.
Emmin ovensuussa pitäisikö minun sanoa potilaille jotain. Katsoin nopeasti tyttöä silmiin, kuin viestittäen, että olisi elintärkeää pysyä hiljaa.
Käännyin nopeasti ympäri ja ryntäsin sairaalan ovista ulos, talviseen ulkoilmaan.
Ulkona jäin nojaamaan ulkoseinään ja hengitin katkonaisesti raikasta ilmaa sisääni. En ollut olettanut, että Alicen näky toteutuisi niin pian. Toisaalta, olin heti lähtenyt, kun olin nähnyt näystä vain alun, en ollut kuunnellut loppuun.
Lähdin juoksemaan kotiin, en saisi jäädä tähän hetkeksikään. Kipsauksessa ei menisi kauan ja potilaat voisivat milloin vain astua ulos.
Huolestuttavinta tässä oli, että tyttö oli tajunnut, muistanut minut. Joutuisimmeko taas lähtemään? Vai uhmaisimmeko kohtaloa, hänhän oli vain pieni ja hauras ihminen.
”Missä Carlisle, mitä hän sanoi?” Alice kysyi heti kun pamahdin ovesta sisään. Jäin nojaamaan vähäksi aikaa oveen.
”Se tapahtui jo Al. Näin tytön sairaalassa, siinä se vain istui…” Mutisin silmät kiinni.
Mitä, nyt jo? Minä en olettanut… Pitääkö meidän taas lähteä? Rosalie ei antaudu ilman taistelua tällä kertaa…
”En tiedä, en todellakaan. Carlislen pitäisi kohta olla täällä, jutellaan kaikki yhdessä.”
Haenko muut?
”Vaikka.” Samassa kuulin auton kääntyvän soratielle. Väistyin oven tieltä ja jatkoin matkaani olohuoneeseen. Ovi kävi.
Se oli hän, eikö niin? Oli ensimmäinen ajatus, jonka kuulin Carlislelta.
”Niin.” Kävelin edestakaisin, puristin nenänvarttani kädellä. Kuulin muiden saapuvan, Rosalien ajatukset olivat pelkkää sähinää ja sanoja, jota en viitsisi käyttää.
”Minähän en muuta!” Rosalie sähisi.
”Ei tässä mitään sellaista olla päätetty. Se on vain vaihtoehto ja eihän sinun ole pakko edes tulla mukaan.”
Idiootti.
”Ei se johdu minusta! En minä tiedä miksi hän on erityinen, en tiedä miksi hän tuoksuu paremmalta.”
Kyllä sinun pitäisi jo osata hillitä itseäsi.
”Se ei ole niin helppoa kuin luulet. Onko kukaan koskaan tuoksunut sinulle paremmalle kuin muut?”
On, mutta minä en olekaan samanlainen draamakuningatar kuin eräät. Tee asialle jotain.
”Niin mitä?”
No tapa se pentu. Ei ole niin iso asia.
”Älä sinä –”
”Lopettakaa. Meidän piti keskustella, ei riidellä.” Carslile sanoi. Jasperin luolta tuli rauhallisuus aaltoja kohti minua, rauhoituin hetkessä.
Milloin viimeksi tapasit hänet, Edward? Oliko se silloin neljä vuotta sitten?
”Oli.”
Muistiko hän sinut?
”En tiedä. En… En pysty lukemaan hänen ajatuksiaan, mutta näin hänestä, että-”
”Sinä et mitä?” Emmett kysyi, katsoen minuun ällistyneenä.
”Älä viitsi,” Alice sanoi ja tönäisi Emmettiä käteen. ”sinä kuulit kyllä. Tai sitten vampyyriksi sinulla on harvinaisen huono kuulo.” Hän mutisi ennen kuin ehdin vastata.
”Niin. En tiedä mikä siinä on, en vain… en vain pysty. Hänellä on jonkinlainen… suojakupu tai jotakin. Mutta minä näin hänestä, hänen katseestaan, että hän muisti minut.” Selitin hämmästyneelle perheelleni. Emmett oli kerrankin hiljaa, eikä tällä kertaa nauranut kuin aasi tai vitsaillut jotain typerää.
”Taitaa pikku Eddien taidot taitaa olla ruostunut, eh?” Juuri kun pääsin sanomasta.
”Pää kiinni Emmett. Kuulen varsin hyvin mitä ajattelet.” Ärisin. Emmett hymyili vain omahyväisenä.
No?
”Mene pan… rikkomaan niitä taloja myöhemmin Rosalien kanssa. Voisit kerrankin keskittyä aiheeseen.” Mutisin. Emmett virnisti ja Rosalie katsoi minuun tylynä.
”Sinä siis… huomasit että hän tunnisti sinut?” Esme kysyi. Käänsin katseeni häneen.
”Kyllä. Huomasin ymmärryksen hänen silmistään.” Huokaisin.
”Minä ehdottaisin muuttamista. Voimme paljastua, vaikka hän onkin vain pieni lapsi. Toinen vaihtoehto on, että tapat hänet.” Jasper sanoi hiljaa, seisoen portailla, hieman kauempana meistä
”Ei!” Älähdin. ”Minusta hän ansaitsee elää.”
”Mitä sinä hänen hyvyydestään tiedät, Edward? Onhan hän voinut vaikka murhata jonkun.” Rosalie tiuskaisi minulle, kädet puuskassa.
”Älä viitsi Rose. Yksitoistavuotias?” Sanoin ja katsoin häneen epäuskoisena. Hän vain tuhahti ja pyöritti silmiään leuat kireänä.
”Minäkin ehdottaisin muuttamista.” Alice sanoi, ääni poissaolevana. ”Edward on oikeassa, hän on vasta pieni, enkä usko että hän on tappanut ketään. ”
”Ei ole, minä näen sen hänestä.” Sanoin hiljaa. Rosalie pärskähti kovaan ääneen ja minä mulkaisin häntä. Mikä pessimisti, että Rosalie osasi joskus olla inhottava.
”Niin… Muuttaminen taitaa olla tässä paras vaihtoehto.” Carlisle totesi, mietteet pyörien tuntemattoman tytön ympärillä, josta näytti olevan niin iso vaikutus koko perheeseeni.
”Ette voi olla tosissanne! Toivon todella että se tyttö jää vaikka auton alle, tai… putoaa alas jyrkänteeltä! Ihan miten vain, kunhan hän on vain pois päiviltä!” Rosalie sihahti ja kuulin Esmen henkäisevän. Hän oli aikoinaan hypännyt kalliolta esikoisensa vuoksi ja melkein kuollut.
Miten hän saattaa? Oli ainut mitä Esme ajatteli. En katsonut häneen tai edes kiinnittänyt huomiota hänen ajatuksiinsa, tiesin, että ne eivät olleet tarkoitettu minulle.
”Kyllä Rosalie rauhoittuu. Hän on vain vihan sokaisema. Kun hän on hieman tyyntynyt, hän tajuaa itsekin, että olemme oikeassa. Mietitään asiaa tarkemmin myöhemmin, kun kaikki on rauhiottuneet.” Kuulin Carlislen tyynnyttävän Esmeä. Rosalien sanat olivat satuttaneet minuakin, mutta en vaan antaisi sen näkyä. Harpoin portaat huoneeseeni, suljin oven perässäni.
Laitoin musiikkisoittimesta soimaan Clair De Lunen, yksi lempi kappaleistani ja kävin makaamaan sohvalleni ja annoin musiikin viedä mietteeni huomiseen.
A/N: IHANAA, ku ootte kommentoinu! Kiitos kiitos kiitos :-* tässä olis lisää tätä mun töherrystä jos teitiä kiinnostaa :) Kommentteja rakastan, niinkun tiedätte, joten mielipiteitä kehiin!
Rassemus:Kiitos kovasti kommentista! :D
Virheelline: Kiitti paljon :)
-
oi ihana luku (taas) ! :)
mä en tajuu miks jotkut on noin hyviä kirjottamaan ???
törkeetä :D
mut joo tykkäsin kyl tästäkin luvusta :)
lisää *puppy eyes* ::)
♥ -jjassuu
-
IHANA<3 Aivan ihana<3
Tykkään<3 Sulosta<3
Odotan innolla jatkoa.
Virheit ei näkyny eikä kuulunu^^
-
oi! <3 ihme kun en oo huomannut tätä ennen! aivan loistava!
virheitä en huomannut missään näistä luvuissa.. : D
no, ei muuta kuin jatkoa!
~~E_Bella~~
-
Taas jälleen kerran niinkuin aina, UPEA luku! ;) kirjotat tosi hyvin ja sujuvaa tekstiä, huomasin muutaman kirjotus virheen, mutta eipä se paljoa haitannu :) ja jostain kohasta tais puuttua toi kursivointi (siis jostain ajatuksesta... kai?) :D
Joutuisimmeko taas jäämään? Vai uhmaisimmeko kohtaloa, hänhän oli vain pieni ja hauras ihminen.
Pitäiskö tossa olla lähtemään? ainaki siltä vaikuttaa...
mutta jatkoa jos saa pyytää!
minnjou♥
-
Noniin, aattelin tämän lukaista ja kommentoidakin jotain vähäsen. :)
Ensinnäkin, ficci vaikuttaa ihan hyvältä ja olet onnistunut kahlitsemaan tekstiin kivoja ilmauksia. :) Sellaisen vinkin antaisin, että ei kannata kiirehtiä. Hiljaa hyvä tulee. :)
Otetaanpas ensin vaikka kritiikki. Virheitä löytyi aika paljon, sellasia pieniä kirjotusvirheitä, kuten
”Se ei ole niin helppoa kuin luulet. Onko kukaan koskaan tuoksunut sinulle, paremmalle kuin muut?”
On, mutta minä en olekaan saman lainen draamakuningatar kuin eräät. Tee asialle jotain.
Tuossa pilkku väärässä kohdassa, siihen ei tarvitsisi sitä mielestäni ollenkaan. Ja tuo samanlainen kirjoitetaan yhteen.
En ansainnut Carlislen luottamustaan.
Tähän sopisi paremmin en ansainnut Carlislen luottamusta. Tai en ansainnut hänen luottamustaan.
Kaikki oli loppujen lopuksi lähtenyt mukaani.
Ja tähän kuuluisi (mikäli tarkoitat kaikkia Cullenin perheen asukkaita) kirjoittaa Kaikki olivat loppujen lopuksi lähteneet mukaani.
Tälläisiä pieniä virheitä oli aika useita, ja sen takia suosittelisin (kuten itsellenikin on monesti suositeltu) betaa tai ainakin tekstin lukemista pariin kertaan läpi ennen sen postaamista.
Häiritsemään jäi myös tuo "epämääräinen" puhe- ja kirjoitustyyli. Että kirjoitat puhekielen ja kirjakielen sekoitusta. Jokainen tietenkin tavallaan, mutta olen tottunut lukemaan Culleneiden kieltä kirjakielellä. :) (eli tämä nyt vaan on tällainen mielipideasia.)
Ja nyt niihin kivempiin asioihin. Tosi kivasti olit kirjoittanut, toki kehittymis varaakin vielä on. Tekstiä voisit kuvailla vielä enemmän (tuntuu tyhmältä toistaa tällaisia asioita joita itselle on toistettu, mutta kuitenkin) koska sillä saat eloa tekstiin. Mutta sielä oli todella hauskoja kohtia. Juuri toisen luvun Peter Panit ja Tuhkimon prinssit. Voin kuvitella suloisen pikku-Bellan turisemassa Edwardin kanssa. Ja todellakin, älä pidä kiirettä. :) Näistäkin tykkäsin:
”Toivottavasti bussi tulee pian. Pitää mennä hoitamaan isää kotiin, hän on kipeänä.” Tyttö sanoi hiljaa
Nouse sen yläpuolelle. Ajattelin.
Hyvin Edwardmaista, hyvä. :)
Minun henkilökohtainen helvettini.
Ja kaikkea muutakin tällaista pientä. Jatka kirjoittamista, kyllä ne taidot vielä siitä kehittyvät. :) Toivottavasti kommentistani ei jäänyt epämiellyttävää oloa tai se ei ollut liikaa negatiivista palautetta täynnä, minä nimittäin todella pidin tästä, ja aion seurata jatkoa. :) Kiitos tästä piristävästä ficistä. ;)
-lähde
-
lähde: Kiitos kommentista. Innoissaan ku kirjottelen, niin sitte tulee enempi virheitä. Ja tässä kohtaa voisin myöntää, että mulla on pieni lukihäiriö, ja senkin takia voi tulla virheitä. Ja samasta syystä oon huono tarkistamaan. Pilkutus multa yleensä sujuu, ja ymmärrän että pilkut väärässä kohtaa yms, voi häiritä jonkun lukemista. Mä yleensä keskityn lukemiseen(siis toisten ficeissä) koska mun tarkistustaito ei oo parhaimmasta päästä, joten omassa tekstissä saattaa käydä samoin. Keskityn vaan tarinan kulkuun ja unohdan pienet kieliopilliset systeemit välistä. Joten, anteeksi jos tekstini on hieman virheellistä :) Ja tosta puhelikieli + kirjakieli jutusta. Kun on tottunu puhumaan puhekieltä, niin saattaa nopeesti tulla (mulla ainakin) sellasta tekstiä, jossa on vähän kumpaakin. Tässä mä yritin kirjakieltä kirjottaa, mutta sekään ei tainnu sitten ihan putkeen mennä. :-\
Aivan, hiljaa hyvä tulee. Vaikka tässä oonki kirjottanu joka päivä, yritän silti aina parhaani mukaan tarkistaa teksin, ja en mielestäni ole kiirehtinyt, innoissani vaan kirjoittelen.
Ja tuosta kuvailusta vielä. Tossa yhessä kohtaa mua häiritsi kanssa, kun kuvailu meni vähän penkin alle. Mä en vaa jotenkaan "saanu" siihen laitettua mitään, jos tajuat mitä tarkotan. Eloa sillä tekstiin saa, ja siks se häirtisi että siihen en saanu mitään laitettua. Tai voi olla, että tuo loppu sitten vähä läsähti, kun luku venahti vähän.
Virheitä ja outoja päätteitä voi mulla tulla sitten kans sen takia, että oon ensi kumittanu koko lauseen, kirjottanu uusiks ja samalla sitten aattelen jo mitä kirjotan seuraavaks. Sitte saattaa tulla vähä tollasta sekalaista tekstiä.
Kritiikillä tarkoitat varmaan vaan hyvää, että oppisin kirjottamaan paremmin. Eikös se ole kritiikin idea? :) Tottakai se vähän harmittaa, mutta onhan se ihan hyvä, että joku sanoo vähän suorempaan, huomauttaa virheistä tms. Kritiikkiä saa tietenkin antaa jatkossa, haluan kehittyä kirjoittajana! :)
minnamoi:Ohhoh, hups :D Joo, multa pari kursivointii on jääny. Ku Wordilla kirjoittaa, nii sitte kun sen tänne siirtää, nii joutuu tekee kaikki kurivoinnit, lihavoinnit, yms uudelleen :) Ja mua ärsytti ku en olis jaksanu käydä sitä tekstiä taas uudelleen läpi, ku kävin sen varmaa jo viidesti, nii silläki saatto olla jotain tekemistä ;) Ja joo, lähtemään se oli(mitäs mä oikeen tossa ajattelin?) :D Mut hei, kiitos kovasti kommentista. :)
E_Bella:Kiitti, jatkoa tulee jatkoa tulee... Voi hetken kestää, mul on seuraavassa luvussa pohdittavaa :D
Rassermus:Kiittos kovasti ihanasta kommentista :)
-jjassuu:Ääh, en mä oikeesti oo hyvä. :) Kunhan huvikseni kirjottelen, kiitos ku kommasit :)
-
Toistan edelleen itseäni, tykkään tykkään ja vielä kerran tykkäään.. :)
Jotkin pienet lauseet saavat tämän kuulostamaan (en tiedä voiko näin nyt sanoa, kuulostamaan.. no en parempaakaan keksi) hyvin Edwardmaiselta, ja itse alkaa kelailemaan että näin Ed voisi oikeasti ajatellakkin. ; D
Ja Emmett, ahh niiiin perus ;D
”Taitaa pikku Eddien taidot taitaa olla ruostunut, eh?” Juuri kun pääsin sanomasta.
Tykkäilen ja jatkoa tahtoisin :)
mouu
-
mouu: mäki taidan kans toistaa itteeni vähän, mutta kiiiiiiiitttttttooooooooossssssss kommentista! :D ja pitihän mun jotain perus Emmettiä tarinaan tunkee ;) jatkoa tulee, jatkoa tulee...
-
Luin tän kerralla ihana <3 jatkoa pian :D
-
En-nu: Ihanaa että tykkäsit!;) Jatko tulee, kirjotan minä kerkeen :)
-
5. Bella seitsemäntoista
Että minä inhosin lukiota.
Ensimmäinen kerta, ehkä toinen, jopa kolmas kerta kun olin lukion käynyt läpi, ei turhauttanut niin kamalasti, silloin se oli vain hauskaa, kun osasi kaiken ja oli paras.
Nykyään koulu alkaa maistua puulta ja ylipäätänsä kaikki tämä teeskentely. Ruokalassa pitää ostaa ruokaa, vaikka lähtee pöydästä pois täyden tarjottimen kanssa. Ei saa olla paikallaan puolta sekuntia pidempään, se ei ole inhimillistä. Pitää heiluttaa jalkaa, huokaista, räpsytellä silmiä, raapia kättä, vaihtaa asentoa, haroa hiuksia, katsoa kelloa ja muuta sellaista turhaa mitä ihmiset harrastavat.
Inhimillistä olisi myös vastata väärin. En juuri koskaan viitannut, joudun silti vastaamaan opettajan käskystä, palauttaa kokeen tai esseen, eikä minulla mennyt koskaan mikään pieleen. Oikea vastaus tulee vain automaattisesti, ei se ihme ollut, kun niihin samoihin kysymyksiin olin vastannut vuosi vuoden perään, aina uudelleen ja uudelleen.
Kello soi, minä keräsin kirjani nopeammin kuin muut ja häivyin luokasta ihmistulvaan. Minulla olisi seuraavaksi Biologiaa, muistelin ja tiesin, että ulkomuistini ei pettänyt koskaan. Kävelin kyllästyneenä kaapilleni, kirjoitin numerot siihen, laitoin kirjani kaappiin ja otin toiset tilalle. Oikein pitkä ja iso metsästysretki voisi olla tarpeen, olin kuollakseni ikävystynyt. Pari vihaista karhua, ehkä muutama äkäinen puuma tekisi terää. Etenkin niiden kanssa tappeleminen voisi olla piristävää harmaaseen arkeen. Pitäisi pyytää Emmettiä ja Jasperia mukaan… tai voisi jättää heidät välillä rauhaan masentavalta seuraltani ja antaa heidän olla rakkaittensa kanssa.
Päätin mennä jo biologian luokkaan, turhaan minä käytävällä seisoisin.
Mitäköhän sillä uudella tytöllä on seuraavaksi? Mike Newtonin pentu sattui ajattelemaan ja kerrankin onnistui kiinnittämään mielenkiintoni. Pysähdyin keskittämään ajatukseni hänen ajatuksiinsa.
Biologiaa… eikö hän niin sanonutkin aamulla matikassa? Hitto kun en muista. Ainut paikka taitaa olla vain Edward Cullenin vieressä. Jos saisin siirrettyä Jamien siihen sen viereen, niin Bella pääsisi istumaan viereeni. Jamie ei kyllä koskaan suostu…
Bella? Hämärä muistikuva muistui mieleeni… Ei, olisin väärässä, kyllä minä olisin jo hänet nähnyt tänään… Ainakin haistanut. Ja Bella oli yleinen nimi, eikö niin?
Muistinkin, Goff oli tainnut puhua meille uudesta oppilaasta joka saapuisi Forksiin, vaikka kaikki kyllä taisivat tietää asiasta jo. Forkisissa asiat levisivät nopeasti, pienkaupungin haittapuolia. En ollut liiemmin kiinnostunut tästä uudesta tytöstä, eihän hän liikuttanut elämääni millään tavalla.
Marssin luokkaan ja istuin luokan perälle, ikkunan viereen, kiinnittämättä huomiota muutamaan ihmiseen, jotka siellä jo olivat.
Poikien ärtyneet ajatukset minua kohtaan ja tyttöjen ihailevat. En liiemmin jaksanut kuunnella, joten koetin olla lukematta heidän ajatuksiaan. Istuin paikallani kädet ristittynä rinnalle ja katselin sateista ulkoilmaa ja kuuntelin sen ropinaa kattoon. Tulisikohan tänään ukkonen? Olisi mukava mennä pelaamaan pesäpalloa pitkästä aikaa. Pojat vastaan tytöt, suostuisivatkohan he? Me kyllä voittaisimme, Emmett oli voimakkain ja minä nopein, mutta Alice ennakoisi… ja minä lukisin suunnitelmat hänen mielestään.
Ihmisiä alkoi valua sisään, enkä nostanut katsettani. Puheensorina voimistui, minä en välittänyt, pidin katseeni ikkunassa ja mietin. Jos Miken ajatukset pitäisivät paikkaansa, niin tänään tänne biologian kurssille saapuisi uusi oppilas. Kuinka jännittävää. Ajattelin sarkastisesti ja kohotin kyllästyneenä toista kulmakarvaani. Ainut paikka taitaa olla vieressäni, harmi hänelle. Tulisi olemaan todella mukava vuosi, istua komean ja eristyneen Edward Cullenin vieressä joka ei aio sanoa tälle sanaakaan. Ajatuksethan tiedetään jo ”Yhyy, hän ei edes katso minuun” ja niin edelleen. Puhuisin vain jos olisi pakko, eli laboratoriotöissä. Mystistä, siitä tulisi varmaankin koko koulun kiertävä juoru, siitä että edes viitsin puhua hänelle tai ylipäätänsä kenellekään.
Opettaja saapui huoneeseen puhuen uudelle oppilaalle, joka seurasi hiljaisena perässä. Tyttö oli oletettavasti seitsemäntoista, jos kerran lukion toisella oli. Hänellä oli ruskeat puolipitkät hiukset ja kalpea iho. Hän kohotti katseensa hetkeksi ja minä näin hänen syvän ruskeat silmänsä.
Ei voi olla totta. Tämä on jokin vitsi, ihan oikeasti. Tuo… tuo olento vainoaa minua! Suljin suun kireäksi viivaksi ja laitoin kädet nyrkkiin, pitäen niitä vieläkin ristittynä rinnalla. En hengittänyt, tiesin että minun ei kannattaisi, parempi olla edes haistamatta. Muistikohan hän minua? Toivottavasti ei. Mutta loogisesti ajateltuna, tyttö oli yksitoista kun viimeksi näimme, eli sen verran vanha, että muistaisi minut yli viidenkymmenen prosentin todennäköisyydellä. Toivoin todella että tämä alle viisikymmentä prosenttia pelastaisi minut. Mitä minä sanoisin hänelle? En ollut varautunut ollenkaan. Tästä puhuttaisiin vielä kotona.
Opettaja jutteli vielä tytön kanssa, sillä aikaa kun muut istuivat paikalleen. Opettaja osoitti kohti minua, tai oikeastaan paikkaani ja tytön pää kääntyi kohti minua. En katsonut häneen, katsoin vieläkin sadetta, mutta sivusilmällä näin, että hän vilkaisi minuun, huomasin hänen näyttävän mietteliäältä. Hän lähti kävelemään kohti viimeistä penkkiä, oppilaiden tuijottaessa. Hän punastui ja melkein kompastui jalkoihinsa. Päästyään pulpettimme viereen, hän veti penkin varovasti esiin ja istui minusta niin kauas kuin mahdollista. Ehkä hän kuvitteli että olin outo, kummajainen. Sitä minä olinkin.
En vieläkään katsonut häneen, koetin vain olla hengittämättä ja ajatella. Hän pilasi minun itsehillintäni vain astumalla samaan huoneeseen! Säälittävää, Edward.
Huomasin tytön vilkaisevan minua mietteliäänä kulmiensa alta, sanomatta sanaakaan ja sitten siirtäen katseensa taululle. Koetin ajatella, jostain syystä ajatukseni eivät kulkeneet tai sitten yksinkertaisesti ajatuksia oli liikaa.
Älä hengitä, älä hengitä… Jyskytti mielessäni ja piirsin Carlislen kuvan silmäluomiini. Aina kun räpsäytin, näin hänen pettyneen ilmeen kun olin sortunut. Älä hengitä.
Yritin lukea hänen ajatuksensa, saada selville mitä hän ajatteli, muistiko hän. Vieläkin kuulin vain tyhjyyttä, ei kerrassaan mitään. Miksi? Olin huomaamatta siirtänyt katseeni häneen ja tajusin hänen katsovan takaisin.
”Hei.” Päätin sanoa. Mitä muutakaan voisin? Olisi epäkohteliasta vain tuijottaa. Ehkä saisin näin selville paremmin hänen aivotoiminnastaan. Huomasin Newtonin kääntävän hieman päätään meidän suuntaan. Ai tuolle se puhuu! Tietenkin hän pitää Bellaa kiinnostavana, pitihän se arvata, nyt ei ainakaan ole mitään mahdollisuuksia.
Bella katsoi minua isot suklaanruskeat silmät hämmästyneinä. ”Hei.” Hän mumisi ja kurtisti kulmiaan hieman lisää.
”Sinä taidat olla Bella.” Sanoin ja huomasin lauseen kuulostavan enemmän kysymykseltä kuin toteamukselta. Päätin liikahtaa hieman ja räpsäyttää silmiäni kahdesti, olla ihminen.
”Joo… Olen Bella. Oletkin ensimmäinen joka kutsuu minua Bellaksi ensimmäistä kertaa kun tapaamme. Kaikki muut ovat sanoneet Isabella.” Hän sanoi. Olin juuri vastaamassa että pitäisikö häntä kutsua Isabellaksi, kun hän keskeytti. ”Mutta pidän enemmän Bellasta. Joten se on vain hyvä.” Tyttö punastui ja siirsi katseensa hämillisenä, ilmeisesti hän oli mielestään puhunut liikaa. Tajusin, etten ollut esitellyt itseäni ollenkaan.
”Minä olen Edward. Näköjään olemme tästä lähtien labrapari.”
”Näköjään.” Hän sanoi hiljaa ja katsoi minua taas kummastuneena. Tuli hetkeksi hiljaista, kun teimme tehtäviä.
”Sinä näytät kauhean tutulta.” Hän sanoi ja minä jäykistyin heti. Tätä minä olin pelännytkin. ”Olemmeko tavanneet aikaisemmin?”
”Um… Ei minun tietääkseni.” Mutisin hiljaa ja siirsin katseeni takaisin tehtäviin. Hän siis muisti minut, ainakin hän muisteli nähneensä minut jossain. Hän katsoi minua vielä hetken ja sitten kuulin hänen mutisevan. ”Ehkä minä sekoitin sinut johonkin toiseen, minä…” Hän vaikeni kesken lauseen, katsoi minuun ja näin ymmärryksen ja hämmennyksen hänen silmissään. Tiesin mitä hän ajatteli, ei siihen tarvittu ajatustenlukioita. Tiesin että hän muisti tasan saman minkä minäkin, mutta kuvitteli sen olevan mahdotonta. Mietin miten hän mahtoi muistaa. Hänhän oli vain ihminen. Ehkä siksi, kun olen niin poikkeava ja erinäköinen kuin muut.
”Sinä olit silloin siellä sairaalassa.” Hän kuiskasi hiljaa ja kumartui minua kohti. Minä menin kauemmaksi, ei liian lähelle häntä. ”Silloin kun käteni murtui… kun olin yksitoista.” Hän henkäisi ja katsoi minuun ihmeissään. Keräsin kaikki taitoni valehdellakseni, suojellakseni, ja katsoin häntä kummissaan, aivan kun hän olisi jotenkin sekava.
”Olen pahoillani, mutta sinä olet tainnut sekoittaa minut johonkuhun, serkkuni näyttää kovasti minulta ja hän asuu Phonexissa.” Sanoin puhuen hitaasti, painottaen sanoja, kuin puhuisin tyhmälle ja katsoin häntä kulmat koholla.
Hän punastui hieman, mutta näin välähdyksen hänen silmissään.
”Mistä tiesit, että asuin silloin Phonexissa? Tai kävin siellä sairaalassa kipsattavana.” Kirosin itseäni ääneti ja yritin keksiä jotain järkevää selitystä. Älä hengitä, Edward.
”Minä… En minä tiedäkään minä, tuota…” En varmaan koskaan aikaisemmin ollut koettanut keksiä selitystä niin epätoivoisesti. Käänsin katseeni pois.
”Se olit sinä.” Pystyin lukemaan hänen ajatuksensa hänen silmistään, vaikka en kuullutkaan kuin tyhjyyttä. Mutta miten?
Opettaja saapui kohdallemme katsomaan miksi puhuimme ja olimmeko edenneet yhtään, joten en pystynyt vastaamaan. Ei sillä että olisin vastannut mitään, vaikka opettaja ei olisi tullutkaan siihen.
Kello soi ja minä ryntäsin ensimmäisenä ulos, jättäen hämmästyneen tytön jälkeeni.
Että minä inhosin lukiota.
A/N: Tässä olis jatkoa. Toivottavasti olis vähemmän virheitä ja enemmän eloa, mä yritin! :D
-
en itse huomannut ainakaan virheitä..? keskityin niin lukemiseeen :D
oli hieman 'elollisempi' kuin edellinen luku! pisteet siitä ;)
jatkoa toivoisin.. ;D
~E_Bella~
-
Aws. ihana<3 Tykkäsin hirmuisesti^^ :3
Joo. Jatkoa vaan<3 Piannn<3 Ihana<3
Ja hyvin kirjotettu kuten ennenkin ^^ :D
-
OOOH. Juoni on hieno ja kirjoitus sujuvaa joten, Jatkoaaa<3
-
E_Bella: kyl siel varmaa virheitä oli, mut hyvä jos ei niitä silti näkyny :D wohoo, pointsejapointseja :) Kiitos kommentista, jatkoa tulee ainaki näillänäkymin viel aikas paljo ;)
Rassermus: Jatkoa tulossa, koitan taas saada postattuu pian :) kiitos
Midnight-Sun: Kiitoooos kommentista :) Jatkoa niin pian ku pystyn.
-
Aaaww ! :)
Jälleen aivan mahtavaa tekstiä :D Sinä kyllä osaat.
Ennenkin olen ihkuttanut tätä niin paljon että olet luultavasti tietoinen siitä kuinka paljon tästä pidän ;D Jälleen, tykkään tykkään tykkään...
Innolla odottelen jatkoa ! (::
mouu
-
Juu, ilmottaudun lukijaksi. :)
Ooon aikasemmin jo huomannu tän ficin ja käyny lukeen noi alkutiedot ja tollain.. Ne ei silloin jostain syystä iskeny, muta nyt päätin tulla lukemaan ja nyt mua kaduttaa ihan hirveesti etten oo tullu aikasemmin lukeen tätä ja kommentoimaan. :D
Kuitenkin, mielestäni oli sujuvaa tekstii ja oot onnistunu tosi hyvin tossa Edwardin kuvakulmasta. :) I like it! :p
Virheitä en bongannu tossa viiden luvun aikana (en kyllä edes viitsinyt etsiäkään. ;D )
Joten, toivoisin piakoin jatkoa ;)
NiNNNi
-
jee uus luku! :) en huomannu nyt mitää virheitä eli parannusta tapahtunu! :) tykkäsin taas paljon! joten uutta lukua kehiin vaa! :D kuinka mont lukuu täst on muute viel tulos? :O
-
Oih, tää on niin ihana :D Rakentava juoksi karkuun, joten joudut tulemeena toimeen ilman sitä.
Jatkoa♥
~Virheellinen
-
mouu:Kiitos sulle! :) Ihanaa ku tykkäät, jatkoa koitan pistää nopeasti! :)
NiNNNi:Jee, lisää lukioita! :D Aivan mahtavaa. Joo, mä myönnän, mun summaryt kusee _todella_ pahasti ja tätä juonta on jotenki vaikee selittää...? :D Kiitoksia kamalasti ku viitsit kommata!
minnamoi:Ei virheitä? :o Nyt oon kyllä todella yllättyny. Ei kyl mitään tietoo montako on vielä tulossa, mut kyllä noita on vielä aika paljonki. Ootas, koitas tällee nopeesti miettiä.... oisko jotain kymmenen? Ehkä jotain sinnepäin näin nopeesti ku arvelen. kiitos ku kommasit
Virheellinen:Jatkoo tulee! :) Ei mua haittaa vaikka ette rakentavaa annakkaa (vaikka kyllä sitäki saa laittaa ja kritiikkiä myös) koska itekki oon huono antaa rakentavaa :D kiitos kommentista
Rakkaat lukiat, te ootte ihania ku viitsitte antaa tollasta ihanaa palautetta! Teillä ei oo aavistustakaan kuinka paljon te piristätte mun päivää tollasilla kannustuksilla :) Kiitos ja IIIISO halaus kaikille :-*
Ainiin, jatkoo en nyt viikonloppuna pysty laittaa, on harrastus menoa tänään ja huomenna ja sunnuntaina on toinen riparitapaaminen. Mut sillo sunnuntai illalla varmaan kirjotan taas lisää! :)
-
6. Bella seitsämäntoista (osa kaksi)
Hiljainen, mutta napakka koputus kuului ovelta. Ei hänen olisi tarvinnut koputtaa, kyllä minä kuulin kuka olisi tulossa, Alice. Ehkä hän halusi olla vain kohtelias, hän oli nähnyt että olin hieman poissa tolaltani tänään, vaikka olin yrittänyt olla näyttämättä. Ehkä Jasper oli kertonut hänelle.
”Edward, haluaisitko tulla kanssamme pelaamaan?” Siskoni kysyi hiljaa ja raotti oveani hieman niin, että näkisi sisälle. Käänsin katseeni pois ovelta ja katsoin isoista ikkunoista sateiseen metsään. Ulkona jyrähteli mahtavasti ja näin välähdyksen rankan sateen välistä. Ukkosta olin toivonutkin, eikö niin? Pelaamaan minä olin eilen halunnutkin, mutta se oli eilen. Ennen kuin olin koko tyttöä nähnyt. Olin unohtanut hänet pitkästä aikaa moneen vuoteen ja ei aikaakaan kun hän oli taas ilmestynyt elämääni. Hassua, miten joku niin tuntematon ja hauras voi vaikuttaa niin paljon kaikkeen. Olin hädin tuskin puhunut koko ihmiselle.
Entä jos hän ei olekaan ihminen? Hän on asunut jo kolme kertaa seitsemäntoista vuoden sisällä samalla paikkakunnalla kuin minäkin, se oli aika epätodennäköistä. Kaikenlisäksi Amerikka on sen verran suuri, että kyllä tilaa luulisi riittävän. Ihan kuin hän seuraisi meitä. Ehkä ajatukseni menee hieman liian pitkälle, mutta aikamoista sattumaa. Entä jos muuttaisimme taas ja hän seuraisi perässä?
”Ei kiitos.” Mumisin ja suljin silmäni. Olin päättänyt, etten saisi kertoa Bellasta kenellekään, mikä tulisi olemaan hankalaa perheelle, jolla ei ole salaisuuksia. Yksi on ajatusten lukija, toinen näkee tulevaisuuteen, kolmas säätelee tunteita ja kaikki seitsemän on asunut lähes sata vuotta saman katon alla. Luulisi kaikkien jo tajuavan. Ainut etu asiassa oli, että minä olin se ajatusten lukija, joten ilmeisin paljastuminen olisi suljettu pois. Haitta taas, että Alice näki tulevaisuuteen ja hän saattaisi nähdä näyn ihan milloin vain ja minä en voisi estää sitä.
Bella oli ollut suuressa vaarassa eilen, niin kuin meidän salaisuutemmekin. En tiedä, oliko salaisuutemme jo paljastunut, mutta kukaan järkevä ihminen ei ajattelisi meidän kaltaisten olentojen olevan olemassa. Mutta niin kuin jo aikaisemmin totesin, jos tämä Bella ei olekaan normaali.
Mutta meille ei tule tasaisia joukkueita. Alice narisi ajatuksissaan ja hänen suupielensä kääntyivät alaspäin mielipahasta. Kaikin puolin säälittävän näköistä, kuin pieni koiranpentu. Olin ilmeeseen jo tottunut, joten kieltäytyminen ei olisi hankalaa.
”Eikö Esme voisi tällä kertaa tulla peliin mukaan?” Kysyin ja vilkaisin ovelle. Alice pujahti sisälle ja istui sohvani jalkopäähän, tönäisi jalkani pois jotta mahtuisi itse paremmin istumaan. Hän nosti polvet leukaan ja käänsi suuret, harvinaisen vakavat silmät minuun.
”Et ole ennen kieltäytynyt pelistä, Ed.” Alice totesi vakavana, tiesin että hän näki, etten ollut oma itseni.
”Älä sano minua Ediksi.” Murahdin ja käänsin katseeni sateeseen.
”Se ei ollut olennaista.”
”Tiedän.”
Tuli hetkeksi aikaa hiljaista. Kuului vain jyrähtelyä ja sateen voimakasta ropinaa kattoon, tunsin kuinka Alice katsoi minua, en vain viitsinyt katsoa takaisin.
Et vastannut kysymykseeni. Alice ajatteli ja tuijotti edelleen herkeämättä minua.
”Et sinä kysynyt mitään.” Mutisin pelatessani aikaa.
Tiedät mitä tarkoitin.
”Tiedän.” Sanoin taas. Alice tulisi olemaan todellakin ongelma. Hän oli siskoni, lempi siskoni. Hän kannusti minua aina, tunsi minut parhaiten. Hän näki minun lävitseni.
”Mikä sinua vaivaa Edward?” Alice kysyi suoraan, vaativana, kyllästyneenä kiertelyyn. Vilkaisin häneen.
”Ei minulla mikään ole.”
Älä viitsi valehdella. Kyllä minä näen.
”Alice kiltti.” Voihkaisin ja ummistin silmäni. En haluaisi puhua aiheesta, en ainakaan nyt. Tiesin että hän ymmärtäisi. Kuulin kun hän nousi, käveli luokseni ja antoi suukon poskelleni.
”Piristy nyt vähän. Ei mikään ole noin huonosti.” Avasin silmäni. Hän pörrötti hiuksiani pieni hymy huulillaan ja häipyi huoneesta.
Ei mikään voi olla noin huonosti? Tietäisitpä vain.
Nousin ylös ja kävelin huoneeni lasiovelle. Avasin näkymän isoon metsään ja hyppäsin ulos sateeseen kolmannesta kerroksesta. Tämä oli vampyyrina olon parhaimpia puolia, pystyi hyppimään korkealta päästämättä ääntäkään ja ilman, että vahingoittuisin. Voisi juosta niin lujaa, että vieressä ammuttu luotikin menisi hitaammin. Olin vahvempi ja kestävämpi kuin teräs.
Lähdin juoksemaan, niin lujaa kuin vain jaloistani pääsin, tätä minä rakastin. Kiidin puiden lävitse, aika tuntui pysähtyneen ympärilläni kokonaan, kaikki muu liikkui niin hitaasti verrattuna minuun.
Saavuin joen vierelle ja siihen minä pysähdyin. Olisi ollut helpompaa kuin helppoa hypätä joen yli, päätin silti jäädä tälle puolen, miettimään. Tänne minä tulin usein kun tahdoin olla yksin.
Istahdin kivelle istumaan, yhtä kylmälle ja yhtä liikkumattomalle kuin minäkin.
Katsoin kun pisarat rikkoivat joen pintaa, miljoona pientä samanlaista eksynyttä kiirehtivät liittyäkseen yhteen suureen samanlaisten joukkoon, tuntien olonsa turvalliseksi, kun ympärillä oli muitakin.
Minulla ei ollut ketään.
Tai oli minulla, perheeni. Carlisle, Esme, Rosalie, Emmett, Alice ja Jasper. Mutta minulla ei ollut ketään ketä rakastaisin ja kuka rakastaisi minua. Välillä tunnen olevani vain este, yksinäinen susi jolle muut haluavat pitää seuraa, vain koska säälivät minua. Säälivät minua, koska olen yksin. Välillä kun näen Jasperin katsovan Aliceen, näen hänen silmistään jotain mitä on edes vaikea selittää. Se on jotain niin vahvaa, paljon vahvempaa kuin rakkaus. He eivät niinkään pidä toisiaan kädestä tai paljoa ole toistensa kimpussa yleisillä paikoilla. Mutta aina kun he vain edes katsovat toisiaan, siinä on jo jotain niin vahvaa, jotain, mistä on syytä olla kateellinen.
Kaikilla muilla oli joku josta pitää huolta ja välittää paljon enemmän kuin omasta elämästä.
Elämä. Tiedä nyt siitäkin sitten, eihän meillä ollut sieluja. Tätäkin olin miettinyt monesti, liian monesti. Olin kuollut, sen todisti sykkimätön sydämeni, kylmä ihoni, liian nopea juoksuni ja voimani. Silti elin, hengitin, näin. Kaikki tämä oli vastaan fysiikan lakeja ja elämän kiertokulkua. Olin lähemmäs sata vuotta, plus seitsemäntoista vuotta, johon olin jämähtänyt koko loppu elämäkseni. Täysin luonnotonta.
Olin tullut aikoja sitten tulokseen, että en nukkunut, tämä ei ollut vain jokin sairas uni, josta heräisin. Niin olin joskus toivonut, mutta siitä on jo aikaa. Nyt olin jo elämäni, tai elämättömyyteni hyväksynyt.
Kuoleminen ei pelota minua, tietämättömyys kylläkin. Mitä siellä on minunlaiselleni, vai onko siellä mitään? Jos olen elävä kuollut, olenko elävä vai kuollut?
Sanotaan, kun kuolee, pääsee paratiisiin jos on synnitön. Minä en todellakaan ollut synnitön ja enkä edes tiennyt olinko kuollut. Mutta onko siellä todella mitään paratiisia? Onko olemassa taivasta ja helvettiä, josta niin kovasti ihmisten keskuudessa puhutaan? Minä en tiedä, enkä tiedä, tulenko koskaan tietämään.
Väitän, että itselläni ei ole sielua, mutta entäs Carlisle? Hän on niin hyvä henkilö, parempi jota olen koskaan tavannut. Eikö hänelläkään ole sielua?
Sitten oli vielä tämä Bella, tuntematon ilmestys, jonkalaiseen en ollut aikaisemmin tavannut. Mietin, miltä hän mahtaisi maistua. Liian hyvälle.
Tuo ihminen toisaalta myös kiehtoi minua. Hänen oma pään sisäinen maailmansa, jonka sisälle edes minä en päässyt, osasinhan sentään lukea ajatuksia. Hänellä oli melkein yhtä kalpea iho kuin meilläkin ja kauniimmat tummanruskeat silmät joihin olin törmännyt. Hän oli omalaatuinen, erityinen, ei oikein soveltunut joukkoon, niin kuin en minäkään. Pidin hänen nimestä, tavalla jolla se lausuttiin. Mitä minä tekisin hänen kanssaan? Luovuttaisinko ja olisinko heikko pelkuri vai kestäisinkö poltteen kurkussani ja antaisin hänen elää? Osasin kuvitella kun hänen niin suloinen verensä valuisi kurkkuani pitkin, makeana. Mutta haluaisinko tuottaa hänelle kipua?
Tunsin kosketuksen olkapäälläni ja jähmetyin. En ollut kuullut, pikemminkin olin ollut niin ajatuksissani, että en ollut kiinnittänyt huomiota siihen, että taakseni oli ilmestynyt joku.
”Saanko liittyä seuraan?” Hento ääni kysyi selkäni takaa. Alice.
”Ole hyvä vain.” Sanoin, enkä kääntynyt katsomaan, rentouduin silmin nähden.
”Miksi sinä tänne tulit?” Hän kysyi hiukset märkinä, samoin lyhyt musta mekko, jonka helmat liehuivat kevyesti tuulessa. Siskoni istui alas, viereeni, koettaen katsoa minua silmiin. Pidin katseeni tiukasti joessa.
Kohautin olkiani. ”Ajattelemaan.” Katsoin häntä. ”Ettekö menneetkään pelaamaan?”
”Ei menty. Carlislen työvuoro alkaa kohta, Emmett ja Jasper halusivat lähteä metsästämään, hajut tuoksuvat paremmilta näin sateella ja kolmestaan on vaikea pelata.” Alice huokaisi. Ukkospäivä tulee liian harvoin jopa Forksissa. En vastannut mitään ja yritin olla kuuntelematta, halusin antaa hänelle, niin kuin muillekin, mahdollisimman paljon yksityisyyttä. Hänen Ajatuksensa kiinnittivät silti minun huomioni.
Sinä tiedät, että voit kertoa minulle mitä vain, enkä minä halua pakottaa sinua kertomaan. Kaikki on vain huolissaan sinusta, koska olet ollut eilisestä lähtien niin kummallinen, etenkin Esme. Voisitko edes keksiä jonkun verukkeen hänen vuokseen? Ja tiedät myös, että näen tulevaisuuteen, todennäköisesti saan tietää kumminkin mitä ajattelet.
”En ole halunnut huolestuttaa, mutta voinhan minä Esmen helpotukseksi jotain keksiä.”
Liittyykö tämä siihen uuteen tyttöön? Alice kysyi äänettömästi. Käänsin ihmeissäni katseeni häneen. Hän oli sittenkin nähnyt jotain.
Bellahan se oli, eikö niin? Hän on meidän koulussa taas ja uskon että taidatkin jo tietää. Näin hänet yhdessä näyssä.”
Ja päätit olla sitten kertomatta minulle?” Kysyin uskomatta korviani. Olisi ollut kohteellista antaa edes jonkin näköinen varoitus.
Olenko oikeassa? Alice esitti vastakysymyksen ja nosti toista kulmakarvaansa pieni hymy kasvoillaan.
”Et vastannut.”
Et sinäkään.
”Onko sillä väliä oletko oikeassa vai et?” Ärähdin hänelle.
Hän kohautti olkiaan. Eipä kai. Olisi vain mukava tietää. Ja siksi en kertonut, koska olen sattunut huomaamaan, että reagoit kaikkeen turhan voimakkaasti ja lisäksi, näyssä ei tapahtunut mitään, mistä sinun pitäisi huolestua.
”Ei mitään sellaista, mistä minun pitäisi olla huolissaan?” Toistin epäuskoisena ja nousin seisomaan. Taivaalla jyrähti mahtavasti. ”Alice, hän muistaa minut!” Katsoin häneen vihaisena. Hänen ilmeensä muuttui järkyttyneeksi.
”Ai… Sitä minä en tiennyt.” Hän mumisi kulmat kurtussa ja katsoi joelle.
”Joten kiitoksia kovasti varoituksesta.”
Siinä näyssä ei ollut mitään vaarallista. Miten minä olisin voinut tietää? Tottakai minä olisin sanonut sinulle jotain, jos olisi ollut siihen aihetta. Alice totesi kiukkuisesti ja nousi hänkin seisomaan. Huokaisin turhautuneena ja vedin syvään henkeä. ”Niin, olet oikeassa, Alice. Anteeksi, olen vain todella turhautunut ja en tiedä mitä tekisin.”
Aiotko kertoa Carlislelle?
”En. Minä en halua muuttaa taas, juuri kun olemme taas asettuneet aloillemme. Olette muutenkin tehneet ihan liikaa vuokseni.” Sanoin tiukasti, haluten tehdä selväksi asiani. Alice nosti sormensa pystyyn, kuin käskeäkseen minun olemaan hiljaa ja ummisti silmänsä. Alle sekunnin päästä hän avasi ne taas.
Sinä tulet selviämään kyllä, jos pidät vain mielesi tiukkana. Ajattele heitä henkilöinä Edward, älä ravintona.
”Niinhän minä-” Aloitin, mutta hän korotti ’ääntään.’
Mutta lähde ihan oikeasti pois, jos et kestä enää. Kukaan ei pidä sinua pelkurina, olet hyvä, jos säästät hänen henkensä.
Tuhahdin epäuskoisena. Hyvä? Olin taas väittämässä vastaan, mutta hän kerkesi ensin.
En kerro muille, jos et halua. Tämä voi jäädä vain meidän väliseksi.
”Kiitos.”
Eipä kestä. Alice lähti juoksemaan ja hetkessä hän oli kadonnut. Sade yltyi lisää, jos sellainen oli edes mahdollista. Ihan kuin en olisi tarpeeksi märkä valmiiksi. Ei se oikeastaan minua haitannut, enhän minä kylmää tuntenut.
Käännyin jokeen päin uudelleen ja istuin taas alas. Olin päättänyt mennä kouluun huomenna, rohkaistuen Alicen sanoista. En vielä tiennyt, miten minun tulisi käyttäytyä häntä kohtaan. Välinpitämättömästi vai ystävällisesti? Voi olla että uteliaisuuteni veisi voiton, mutta jos tutustuisin liikaa, menisin liian lähelle, olisiko se vaarallisempaa, vai kenties turvallisempaa? Jos tuntisin hänet paremmin, osaisin ajatella häntä paremmin ihmisenä, henkilönä jolla oli perhe ja ystävät, en vain ravintona.
A/N: KUUDES LUKU ON SAAPUNUT! :D mulla meni hetki, ku mietin, jatkanko ficciä ns. eteenpäin vai kirjotanko tästä toisen osan. Päätin sitte kirjottaa toisen :) Mutta loppu on täs kyl vähän kökkö, mut nyt taas kommenttia jookosta? :)
-
ihanaa! jatkoa!
tykkäsin tästä luvusta! Alice oli niin, öh, alicemainen... =D
virheitä en ainakaan löytänyt! erityisesti pidin tästä kohdasta:
Mutta meille ei tule tasaisia joukkueita. Alice narisi ajatuksissaan ja hänen suupielensä kääntyivät alaspäin mielipahasta. Kaikin puolin säälittävän näköistä, kuin pieni koiranpentu. Olin ilmeeseen jo tottunut, joten kieltäytyminen ei olisi hankalaa.
”Eikö Esme voisi tällä kertaa tulla peliin mukaan?” Kysyin ja vilkaisin ovelle. Alice pujahti sisälle ja istui sohvani jalkopäähän, tönäisi jalkani pois jotta mahtuisi itse paremmin istumaan. Hän nosti polvet leukaan ja käänsi suuret, harvinaisen vakavat silmät minuun.
”Et ole ennen kieltäytynyt pelistä, Ed.” Alice totesi vakavana, tiesin että hän näki, etten ollut oma itseni.
”Älä sano minua Ediksi.” Murahdin ja käänsin katseeni sateeseen.
”Se ei ollut olennaista.”
”Tiedän.”
Tuli hetkeksi aikaa hiljaista. Kuului vain jyrähtelyä ja sateen voimakasta ropinaa kattoon, tunsin kuinka Alice katsoi minua, en vain viitsinyt katsoa takaisin.
Et vastannut kysymykseeni. Alice ajatteli ja tuijotti edelleen herkeämättä minua.
”Et sinä kysynyt mitään.” Mutisin pelatessani aikaa.
Tiedät mitä tarkoitin.
hieman pitkä lainaus, mutta toi oli paras! alice niin alice... (taisinkin sanoo sen jo kerran?) =D
jatkoa toivon!
~E_Bella~
-
Hei huomasin vasta nyt tän ! ((=
Tää on oikeesti tosi hyvä idea, ja kumpa Edward sanois Bellalle, että ne on tavannu jne. jne... ;'DDD
Kumpa Edward ei tappais Bellaa, vaan se muuttais sen vampyyriks ja tapahtuis kaikkee kivaa ja silleen. ;'PP
Jatka, kkaro odottaa innolla ♥ ((:
~kkaro
-
Oihj<3 ihan sika ihania nää luvut ....
anteeksi, enn ole kommentoinut tätä muusaku ekassa luvussa koska luin nää muut vast äsken :D
Alice on se oma itsensä... Alice<3
Rosalie on taas se itseppäin joka ei suostu muuttamaa minnekkään :D
Bella tulee koko aja Edin tielle ;D... mietin täs sitä et siis onks tää niiku houkutukses eli Ed ja Bella menee yhtee sit yms... koska sitä ois kiva lukee Edin näkökannalt myös..vaik toi Midnight sun oiski tulkossa c(::
Rakentavaa ei tule tällä kertaa koska pitää mennä kouluun koht :D
Jatkoa odotelleeeen<3 :-*
~Tattinen<3
-
E_Bella:Ihana kuulla että joku muuki on innoissaan jatkosta muutaku minä :D Hyvä että hahmot olivat sellaisia ku kirjassaki, se oli tarkotus :) Kiitos kommentista<3
kkaro:Jee, uusi lukia!<3 :) Kiitti ku viitit kommata ja sitte saat nähdä mitä käy, ku jatkan tästä... :)
Tattinen`Ihanaa että tykkäsit! ;) Saa sitten nähdä miten tässä käy... en oo ihan loppuun asti miettiny, mutta lue niin saat tietää :D Kiiiiiiitos ku kommentoit töherrystäni<3 :)
-
Ihana luku <3
Hyvää tekstiä ja toi Alice oli jotenkin kultanen tuolla joella ja oli tollain Edwardin tukena. :)
Virheitä en jaksanut katsella ja luku oli kivan pitkä ja hienosti kuvailtu kaikki noi Edwardin tuntemukset ja asiat jotka painaa sen mieltä. I like it ♥
Jatkoa toivosin jälleen pitkään ja toivon et ne alkaa tutustuun. :D
NiNNNi
-
Haluan tietää mikä se Alicen näky oli. Joten jatkoa vain.
Pientä romanssia toivoisin Bellalle ja Eddielle ;)
-
Taas uusi luku! :) Taaskaan en huomannu yhtään virhettä vaikka niitä yritinki välillä ettiä :D toi oli tosi hyvin kirjotettu ja nii edwardmainen se kohta ku se oli siel joen luon yksin mietiskelemäs! :) ja alice oli niin alicemainen! hyvä et jatkoa on tulossa vielä monta lukua! :D munki pitäs ottaa itteeni niskasta kiinni ja jatkaa mun ficin kolmas luku loppuun... tosin eka mun pitää lukea uusikuusta yks kohta jotta voin jatkaa kirjottamista :D
mutta jatkoa taas odottelen! :D ois kiva kuulla vähä emmettistä ja jota sen läpän heittoo... täähän on vaan mun toive :)
-
NiNNNi:Kiitos kommentista<3 Hyvä että pidit jatkoo kirjottelen just :)
Virheellinen: Seuraavassa luvussa saattaa tulla vähä jonkin näköstä romanssia, mutta saa sitten nähdä että keille ;) Kiitos kun viitsit kommenttoidaa<3
minnamoi:Hyvä että pidit! Oon yrittäny ettiä virheitä paremmin ja elävöittää tekstiä muutenki. Jatka säki sitä sun, se oli hyvä! :) Jatkoa tulee, kiitos kommentista<3 Emmettiä olis kyllä kiva lisäillä, ku se on mun yks lempihahmoista. Katsotaan katsotaan :)
-
Hmm, vihdoinkin sain aikaiseksi taas luettua tulleet luvut. :) Mulla tämä lukeminen aina meinaa unohtua. :) Jouduin kuitenkin lukemaan kahdessa osassa ajanpuutteen vuoksi, ja lisäksi väsyneenä joten kovin rakentavaa tekstiä ei ole odotettavissa tällä kertaa. :D (selityksiäselityksiä)
Tykkäsin luvuista. Kuvailu oli parempaa ja sitä oli enemmän. :) Tykkäsin etenkin Bellan kuvailusta ja Edwardin pohdinnoista. :) Ei ole nyt mitään kivoja kohtia mitä quotettaa koska hukkasin kaikki enkä jaksa lähteä etsimään (laiska kun olen). Pari virhettä bongasin, mutta niitäkään en enää löydä. Jään odottamaan jatkoa. :)
-lähde
-
lähde:Sulta on aina niin jännittävää saada kommenttia.(on tietenki muiltaki<3) En tiiä miks :D ehkä siks, koska oon lukenu niitä sun ficcejäs ja ne on älyttömän hyviä :) Hyvä että pidit luvuista ja kaikki kommentti kelpaa. kiitos ku kommasit! ;)
ja btw, viiskyt rikki! :)
-
7. Bella kaksikymmentä.
Hopeinen Volvoni kehräsi hiljaa kun ajelin pitkin kaupungin katuja, tällä kertaa inhimilliseen vauhtiin. Ulkona oli lämmintä ja kirkasta, mutta ei aurinkoista. Harvinainen sää Forksissa. Jokainen ihminen otti lämpimästä säästä kaiken irti; vanhuksia istui puiston penkillä, nuoria nauroi kovaäänisesti puiston laidalla nurmikolla ja kaksi sievää tyttöä ohitti kadun kauniit kesämekot päällä. Ei sillä, että he kiinnostaisivat minua, vain yksi kiinnosti.
Korviini kantautui puheensorinan ja ajatusten läpi maailman tutuin ääni, sydämen syke ja tiesin välittömästi kenelle se kuului.
Bella.
Vetäisin keuhkoihin ilmaa ja pystyin haistamaan monen muun tuoksun välistä sen vahvimman ja polttavimman, joille olin tullut immuuniksi näinä vuosina. Yhtä hyvälle se tuoksui aina, oli aina tuoksunut ja varmasti tuli aina tuoksumaankin, olin vain oppinut hillitsemään itseni paremmin.
Pysäköin autoni tien varteen ja nousin ylös lukiten ovet perässäni. Seurasin tuoksua ja se johti minut pienen kahvilan ulkoterassille. Siellä hän istui, Bellani. Se jota rakasti, jota olin rakastanut. En saisi, tiesin sen olevan väärin ja tiesin sen lisäävän pahuutta enemmän kuin jo omistin.
Hänellä oli päällään tummansininen toppi ja vaalean siniset puoleen reiteen ulottuvat farkut, edessään puoliksi tyhjäksi juotu limu. Pitkät ruskeat hiukset olivat auki ja peittivät kauniit kalpeat kasvot. Hän nosti katsettaan maasta ja huomasi minut ja huomasin kuinka hymy levisi hänen kasvoilleen.
Hänen tuoksunsa täytti ilman ympärilläni, ympäröiden minut ja hänet sulkien muun maailman pois. Hän oli lähempänä kuin koskaan aikaisemmin, miten helppoa olisikaan kääntää päätäni hieman enemmän ja upottaa hampaani hänen kaulalleen. Miten helppoa olisikaan tiukentaa käsien otetta enemmän ja murskata hänen hauraat luunsa. Mutta en voisi satuttaa häntä, en koskaan.
Toinen käteni hapuili hänen vyötäröä, vetäen hänet lähelleni. Toisen käteni laitoin hänen leukansa alle, nostaakseni hänen katseensa omaani. Silitin hänen poskeaan peukalollani ja tunsin kuinka äkillinen lämpö tuntui käsissäni, hän punastui, minun Bellani. Miten miellyttävä tuo lämpö ja pehmeys olikaan. Katsoin syvälle hänen mykkiin, maailman kauniimpiin silmiin. Niistä paistoi rakkaus, se sama, joka heijastui silmistäni.
Kumarruin alemmaksi ja kuulin kuinka hänen sydämensä löi, varmasti jo niin lujaa, että se teki kipeää. Varmaan löisi minunkin, jos omistaisin yhden. Tunsin käteni alla, kuinka hänen verensä kohisi kalpean ihon alla, lämpimänä. Hän hengitti vaivalloisesti, pakahtumaisillaan.
”Pelottaako sinua?” Henkäisin hiljaa hänen kasvoilleen ja kuuluin kuinka hän veti tuoksuani keuhkoihinsa. Minä sain hänet sekaisin tavalla, jolla hän sai minut sekaisin.
”Ei.” Hän kuiskasi melkein kivuliaasti, sydämen lyöden vaarallisen lujaa. Minä kurotin umpeen viimeiset sentit mitä välillämme oli ja kosketin hänen huuliaan.
”Edward!” Hän huudahti yllättyneenä ja nosti toisen kätensä sydämensä päälle, kuin yrittäen peitellä hänen tuttua epätasaista ja nopeaa sykettään, jonka läheisyyteni sai aina aikaan, voi Bella. Huomasin, että hänen kädessään oli vieläkin se sama koru, kristallisydän, jonka olin hänelle aikoja sitten antanut. Miten hän enää kaiken jälkeen viitsi pitää sitä?
”Hei Bella. Onko paikka varattu?” Kysyin ystävällisesti hymyillen ja viittasin toisella kädelläni tyhjään tuoliin.
”Ei siinä näytä istuvan kukaan. Ole hyvä vain.” Hän sanoi hymyillen ja minä istuin sulavasti alas häntä vastapäätä pieneen pyöreään tuoliin lähellä epätavallisen vilkasta katua.
”Mitä sinä täällä?” Hän kysyi ja katsoi minuun uteliaana. ”Eikös eläimet kuulukaan ruokalistaasi enää?”
”Tuo ei ollut hauskaa.” Sanoin, mutta hymyilin silti. ”Tiedät että olen vegetaristi.”
Hän nauroi maailman kauneinta naurua koskaan. ”Vegetaristi tosiaan. ” En pystynyt vieläkään lukemaan hänen ajatuksiaan ja se häiritsi minua. En voinut koskaan tietää mitä mieltä hän oikeasti oli, vaikka osasinkin lukea ihmisiä hyvin, ilman ajatustenlukua.
”Ja vaikka en olisi, en minä keskellä päivänvaloa väkijoukon keskellä ruokkisi itseäni.” Ja jos en olisi, sinä et istuisi siinä. Lisäsin mielessäni surullisena.
”Enpä tullut ajatelleeksi. Taidat olla oikeassa.”
”Aina.” Sanoin ja hymyilin niin, että hampaat näkyivät. Vetäisin henkeen hänen tuoksuaan, nauttien siitä ilman, että tekisin hänelle pahaa. Olin oppinut hillitsemään itseni, vaikeaa tämä teki silti.
Hän hymyili minulle, sipaisi ruskeat suortuvat korvan taakse nähdäkseen paremmin.
”Ketä sinä odotat?” Kysyin, sillä olin pannut merkille, että hänen autoansa ei näkynyt missään. Hän epäröi hetken ja käänsi katseensa sitten alas.
”Jacobia.” Hän vastasi, eikä katsonut minua silmiin. Suru täytti minut, vaikka koetinkin sen peitellä. Jacobia tosiaan.
”Bella, minä rakastan sinua.” Sanoin hiljaa, tietämättä mitä minun pitäisi tehdä. Tietämättä, tekisinkö oikein. Minua sattui nyt jo, en haluaisi päästää hänestä irti, en koskaan. Olin päästänyt tämän liian pahaksi.
”Älä tee tätä minulle.” Hän kuiskasi, hänen hengityksensä tiheni ja kyyneleet tulvivat yli. Olisin halunnut suudella jokaisen kyyneleen pois hänen poskiltaan, sanoa että kaikki on hyvin, pitää häntä hyvänä. Hänen ei kuuluisi edes itkeä takiani.
”Teen tämän siksi, koska rakastan sinua liikaa.” Sanoin tuntien puristusta kurkussa, silmät kostuivat, mutta kyyneliä en kyennyt vuodattamaan.
”Siinä ei ole mitään järkeä!” Hän nikotteli, puristi kätensä rinnalleen, koettaen pitää itsensä kasassa. Hän hengitti vaivalloisesti, kivuliaasti. ”Älä jätä minua.” Hän kuiskasi niin surullisena, että minuun sattui. Hänen vuokseen.
Kävelin hänen luokseen inhimilliseen vauhtiin ja vedin hänet syliini. Hän itki pää rintaani vasten, takertuen epätoivoisesti paitaani, kastaen minut kyyneliin.
”En minä jätä sinua lopullisesti Bella rakas. Olemme edelleen ystäviä, tulemme aina olemaan.”
”Ei, ei, ei… Minä rakastan sinua.” Hän voihkaisi melkein saamatta henkeä itkunsa lomasta
”Minä olen vaaraksi sinulle.” Sanoin hiljaa, melkein kuulumattomasti. Jokainen kyynel jonka hän vuodatti, särki pienen palasen sydämestäni lisää.
”Mukavaa.” Totesin hiljaa, en ollut koskaan päässyt hänestä ylitse, en oikeasti. Minuun sattui, kun tiesin hänen tapailevan toista. Sattui, kun hän oli jatkanut elämäänsä, vaikka se olikin ollut tarkoitukseni. Mutta halusin hänelle parasta, halusin hänen olevan turvassa.
Hän nauroi kuivasti kylmälle toteamukselleni, jonka tarkoitus oli kuulostaa iloiselta hänen korviinsa, ilmeisesti epäonnistuin.
”Anteeksi, että olen myöhässä Bella rakas.” Ääni kuului selkäni takaa ja tiesin kenelle se kuului. Kumea murina meinasi purkautua rinnastani, hän oli minun rakas. Oli ollut, oli edelleenkin.
Jacob käveli hänen luokseen, antoi kevyen suukon tämän huulille ja sai Bellan punastumaan tavalla, jolla minä halusin saada hänet punastumaan. Minua suretti ja teki pahaa, melkein jo ahdisti, vaikka en tiedä oliko sellainen edes mahdollista vampyyreille. Tyttöni katsoi häntä niin, kuin haluaisin hänen katsovan minua, rakastavasti.
Jacob havahtui, näki minut ja hymy levisi hänen kasvoilleen, ystävällisenä. ”Ai hei Edward.” Jacob sanoi iloisesti ja kätteli minua. Minä hymyilin hieman, vaikka en nähnytkään tilanteessa mitään hymyiltävää ja nyökkäsin hieman.
”Kiitos kun pidin Bellalle seuraa.” Hän sanoi vilpittömästi.
”Ilo on minun puolellani.” Sanoin tarkoittaen sitä ja hymyilin surullisena. ”Minä tästä taidan lähteä.” Totesin, kun Jacob oli kääntymässä hakemaan kolmatta tuolia pöytään. Bella katsoi minuun anteeksipyytävästi ja Jacob hämmästyneenä.
”Jää vain vielä hetkeksi, ei meitä haittaa.” Jacob sanoi silmät täynnä iloa ja aitoa ystävällisyyttä kohtaan, mitä harvoissa ihmisissä näki, varsinkin minua kohtaan. Tietäisipä poika, mikä oikeasti olin.
”Ystävällistä, mutta ei kiitos. Minulla on vielä paljon tehtävää tänään. Hei sitten Jacob…” Katsoin häneen, ”…Ja Bella.” Sanoin ja katsoin häntä pidempään, silmät avoimen surullisena. Hän jäi katseeni vangiksi sekunniksi pidempään kuin tavallisesti. Bellan hengitys pysähtyi ja sydän jätti lyönnin välistä.
”Moikka.” Jacob sanoi, huomaamatta minun ja Bellan hetkeä.
”Hei hei.” Bella sanoi hiljaa, käänsi katseensa pöytään.
Käännyin ympäri ja annoin surun täyttää kasvoni, kun he eivät nähneet. Minuun sattui, pahemmin kuin aikoihin oli sattunut. Kuollutta sydäntäni puristi, enkä saanut kunnolla henkeä, vaikka ei minun tarvinnutkaan hengittää. Hänellä oli nyt Jacob, hän oli hyvä, parempi kuin minä. Bella olisi turvassa hänen kanssaan, Jacob pitäisi hänestä huolen. Jacob rakasti häntä, sen näki silmistä, ei yhtä paljon kuin minä, mutta sen, minkä ihminen pystyy rakastamaan.
A/N: Uusi luku! Toivottavasti pidätte :) Tässä vaiheessa voisin selventää, että Jacob on pelkkä ihminen, se poika ei oo sutta nähnykkää :D Ite kirjotin tätä yhen ihanan surullisen pianobiisin soidessa mp3:sesta ja täytyy myöntää että se toi kyllä paljon lisätehoa tähän lukuu, suosittelen :D
-
Ihanan unenomainen tunnelma tässä! rakastan sitä... ♥ ((:
Löysin öö..kaks virhettä, mut..en muista niitä enää. :'D (ei ne kyl kovin isoja ollukkaa)
Ehdottomasti jatkoa! ♥ (((=
~kkaro
-
vooi! tää oli ihana luku :'( edward parka :( ... no rakentavaa mulla ei taaskaan ole ku se ei näytä musta tykkäävän! :D mutta taaskaan enä löytäny virheitä... mutta siis tietääkö bella et edward on vampyyri? :)
mutta taas kerran odottelen jatkoaa! (=
-
Ihana ♥
Edward parka :( Toivottavasti se saa vielä Bellan ;p
Rakentavaa ei jälleenkään tule, mutta toivoisin jatkoa ;)
NiNNNi
-
kkaro:Kommentista kiitän! :) Ääk, missä ne virheet? :D
minnamoi:Niimpä, Edward parka :( Ja kyllä vain, Bella tietää että Ed on vampyyri, sori jos seki jäi jotenki epäselväks :D en aatellu yhtää, ku ite jo niinku olin miettiny että se on vampyyri, nii unoin kertoo teillekki :D Kommentit jyrää, joten kiitos siitä :D
NiNNNi:Kiva että tykkäsit :) Saa nyt sitten nähdä miten tässä käy... ;) Jatkoa tulee, jatkoa tulee :P Smile^ kiittää kommentistaa :D
-
I love! Tämä on ihana! ♥
”Anteeksi, että olen myöhässä Bella rakas.” Ääni kuului selkäni takaa ja tiesin kenelle se kuului. Kumea murina meinasi purkautua rinnastani, hän oli minun rakas. Oli ollut, oli edelleenkin.
Aww tosi sulonen kohta.
Milloin on tulossa jatkoa?
-
Lööperiikka: Tosi ihana ku pistit kommenttii ja mukavaa tietää että tykkäsit! :) Jatkoo tulossa hetki ku kerkeen kirjottaa taas lisää :P
-
Heips!! Oon uus lukija... tää on kyl ihana!! <3
-
Jospa mäkin pakottautuisin kommentoimaan jotain enemmän tai vähemmän rakentavaa? :D Tuntuu tää ficcien luku ja kirjottaminen jäävän koko ajan vähemmälle. :/ Mutta joo, tykkäsin tästä kyllä. Ikävää että Edille ja Bellalle on käyny näin. :( Saadaankohan me koskaan tarkasti tietää, mitä tapahtu? Ehkä? :) Tää kommenttikin alkaa menettää tehoaan, tässä taidan (taas) jättää rakentavan välistä. Tykkäsin ja sielä oli pari kohtaa mitkä erityisesti kosketti. :) Kiitos tästä taas.
Jatkoa odottelemaan jääden,
lähde
-
lähde: Kiitti kommentista, anteeks jos luku oli epäselvä, ku itellä on jo niin selvää miten käy nii sitte unohtaa täysin kertoo :D mutta siis, tarkotitko, että mun kirjottaminen ja lukujen pituus vähenee kokoajan? :) Täs on ollu niin kamalasti kouluhommia ja harrastushommia ollu että anteeksi siitä :( Ja tänä viikonloppuna mulla on kamalasti hommaa, mutta lauantaina koitan taas kirjotella! :D
Noita Edin muistopätkiä kyl varmasti tulee vielä lisää sillon tällön :) Katellaan mitä saan aikaan ;)
-
Eikun siis tarkoitin että ite en oo lukenu ficcejä ja kommentoinu. :D että en tarkottanu lukujen pituuden vähenemistä, sehän kasvaa. Eikä luku ollut epäselvä, mutta mun kommentti tais olla. :D Olin siis tyytyväinen lukuun, se oli hyvä. :) Ja jatkolla ei kiirettä, teet kaikessa rauhassa ja postaat kun ehdit. :)
-lähde
-
lähde: Aa jaa :D anteeksi sekaannus. Mutta kyllä mä myönnän (olit sitte sitä mieltä tai et) nii on tuo kyllä hieman epäselvä, tuo luku siis :) Mutta joo, kiitti selvennyksestä :)
-
Joko se johtuu siitä, että äiti leikkaa sipulia keittiössä tai sun tarinasta, mua alko itketää :( Voi Edward-parkaa.
Ei tässä voi muuta kuin toivoa jatkoa :D
-
Virheellinen:Aww kiitos :) Tässä sun toivees toteutuu, jatkoa tulee!
8. Bella kaksikymmentäkolme
Kuulin askelia pihalta, ei voinut olla kukaan meistä, askeleet olivat raskaammat. Ne pysähtyivät kuistille, epäröivät siinä hetken. Kuulin tärisevän huokauksen, rapinaa ja tihenevät sydämen lyönnit, minun sydämenlyönnit.
Olin nopeammin kuin puolessa sekunnissa alakerrassa. Ennen, kun käsi kerkesi ovelle koputtaakseen hentoja, hiljaisia koputuksia, minä avasin oven ja annoin tuoksun täyttää talon. Bella näytti hämmästyneeltä hetken, käsi roikkui ilmassa, kuin valmiina koputtamaan.
”Hei Bella.” Tervehdin ystävällisesti ja väistyin hieman oven tieltä, jotta hän pääsisi sisälle. Bella hymyili minulle pienesti, käänsi sitten katseensa takaisin maahan ja astui sisälle. Laitoin oven kiinni perässäni.
”Mitä sinä täällä teet?” Kysyin, kun johdattelin hänet olohuoneeseen. Bellaa ei ollut sitten eromme jälkeen näkynyt täällä. Häntä selvästi vaivasi jokin, pitkään aikaan en ollut häntä niin vaivaantuneena nähnyt. Hänen kasvoistaan paistoi suru ja samaan aikaan ilo ja se hämmensi minua.
”Minä tulin tuomaan sinulle yhden jutun.” Hän sanoi hiljaa ja kaivoi taskustaan pienen kirjekuoren. ”Ja sanomaan, että olen pahoillani.” On pahoillaan? En käsittänyt alkuunkaan mitä hän tarkoitti. Hän ojensi minulle kirjeen, minä otin sen käteeni ja katsoin sitä hetken, sitten siirsin katseeni takaisin häneen. Hän ei sanonut mitään, joten minä avasin kirjekuoren nopealla liikkeellä. Ja vielä nopeammin olin sen pienen sisällön lukenut.
Hyvä Edward Cullen,
Sinut on kutsutti Bella Swanin ja Jacob Blackin häihin sunnuntaina 19. syyskuuta. Vihkimistilaisuus on pienimuotoinen ja siksi se pidetäänkin Swanien talolla. Pyydämme vieraita olemaan paikalla kello kaksitoista.
Ystävällisin terveisin: Bella ja Jacob
Pyytäisimme vieraita ilmoittamaan tulostaan viimeistään 1. syyskuuta.
Jähmetyin paikalleni, henki ei kulkenut. En tuntenut mitään, ruumiini oli turta. Olisihan minun pitänyt tietää näin käyvän ennen pitkään. He rakastivat toisiaan. Enkä minä kestänyt sitä. Minä rakastin Bellaa. Minä olin hänet jättänyt. Huomasin, että olin puristanut kirjeen pieneksi palloksi käteeni ja hämärästi näin Bellan kauhistuneen ilmeen.
”Edward?” Hän katsoi minuun kummissaan ja ojensi kättään kohti minua. En pystynyt liikkumaan, en pystynyt ajattelemaan. Olin satuttanut jättämällä hänet ja tiesin, että hänellä aika parantaisi haavat. Nytkin hän oli onnellinen. Tiesin sen, ja siksi se sattui. Tätä minä olin toivonutkin, eikö vain? Hänen onnellisuuttaan.
Nojasin autooni koulun pihalla, odottaen, tietämättä itsekkään mitä. Ihmisiä alkoi virrata tasaiseen tahtiin, täyttäen epäsymmetrisesti koulun parkkipaikat. Puheensorina voimistui, samoin vanhoissa autoissa murisevat moottorit. Silti kuulin kaiken sen takaa helposti mitä halusin, jos vain haluisin. Nytkin tarkkailin, milloin kuulisin sen, Bellan auton äänen.
Sitä ei kumminkaan kuulunut, tajusin kellon näyttävän jo aika paljon, tuntimme alkaisi pian.
Pian pihalle ajoi vanha ja kulunut auto, Jacobin auto. Mitä hän täällä teki? Katselin ihmisten yli herkeämättä autoon, ja pian sieltä astuivat ulos yllätyksekseni kaksi ihmistä. Jacob ja Bella.
He eivät huomanneet minua, eikä se ollut tarkoituksenikaan. Jacob kiersi auton toiselle puolelle, sinne missä Bella oli. Hän sanoi tytölleni jotain, mutta en kuullut mitä, tai en edes kuunnellut. Bella nyökkäsi ja pian Jacob kumartui alemmas ja suuteli Bellaa.
Jokin sisälläni särkyi. Kurkkua kuristi, eikä hengitys kulkenut. Koetin saada itseni koottua, mutta en tuntenut jalkojani, niistä oli lähtenyt kokonaan tunto. Kuolleeseen sydämeeni sattui, sattui pahemmin kuin silloin, kun minut oli muutettu vampyyriksi. Kuin tuhat veistä olisi isketty rintaan, kuin Bella olisi iskenyt ne. Hän olikin, mutta tiesin sen olevan minun syytäni, kokonaan minun. Minä olin jättänyt hänet, hän oli kärsinyt, minä tiesin. Nyt oli minun vuoroni.
Minua ahdisti, niin että voin jo pahoin. Tuntui kuin voisin oksentaa, jos vampyyrit voisivat. Minä menin autooni nopeasti, tuntien jokaisella liikkeellä niin fyysistä kuin henkistäkin kipua. En tiedostanut kunnolla mitä tein, mutta hämärästi tunsin, että painoin kaasupoljinta.
Kun ohitin rakastavaiset, tunsin Bellan katseen minussa, mutta suljin silmäni hänen katseeltaan, ajoin kulman taakse ja painoin kaasun pohjaan.
”Edward?” Bella toisti ja asetti varovasti vasemman kätensä olkapäälleni. Liikahdin nopeasti ja hetkessä hänen vasen kätensä lepäsi omallani. Katsoin sitä hetken, etsin todisteita, jotka löysin. Kaunis sormus oli kuin hänelle tehty, hyvin yksinkertainen ja siro.
Pudotin käden ja katsahdin hänen kasvoihinsa ilmeettömänä. Hän katsoi minuun vaikeaselkoinen ilme kasvoillaan.
”Onnea uudelle parille.” Totesin ja häivyin yläkertaan. Tiesin käyttäytyväni tökerösti, tiesin, ettei Bella ansainnut sitä ollenkaan. Minä tarvitsin vain aikaa hetken, aikaa sulatella. Pyytäisin käytöstäni kyllä anteeksi, mutta vielä en siihen kyennyt.
Pysäytin auton tienpäähän ja lähdin juoksemaan turtana kohti metsää. Annoin vain jalkojen viedä, en välittänyt minne joutuisin. En välittänyt vaikka minulle kävisi jotakin. Millään ei ollut mitään välitä. Tunsin vain kivun, joka levisi hetki hetkeltä kaikkialle kehooni. Näin vain yhden väläyksen aina kun suljin silmäni. Jacobin suutelemassa minun Bellaani.
Huomasin saapuvani kallion harjanteelle, metsän laidalle. Alapuolelleni avautui meri, joka velloi jalkojeni alla hurjana. Kävelin sen päähän ilmeettömänä ja katsoin alas.
Kipu levisi sisälleni lamaannuttavana, miten pahasti voikaan satuttaa asia, jonka on itse tahallisesti saanut aikaan. Raivo sisällä itseäni kohtaan nousi, ja poimin ison puunpätkän maasta ja heitin sen monta metriä poispäin merelle. Katsoin hengästyneenä sen tippumista ja huusin. Huusin, koska minuun sattui. Huusin, mikä keuhkoistani lähti, meren kannatellessa ääntäni kallioita pitkin, tärisyttäen maata.
Pian huuto muuttui nyyhkeeksi. Vedin henkeä liian nopeasti, pinnallisesti, kun hukkuva. Polvistuin maahan itkien olemattomia kyyneliä ja painoin pääni käsiini.
A/N: KASI ON ILMESTYNYT! Nyt kommenttia :)
-
vaikka en oo kommentoinu tätä niin voin ylpeästi ilmottaa että oon kattonu jok'ikisen luvun kun ne ovat ilmestyneet :)
joo tää luku oli todella surullinen, ja kivasti olit kirjottanu ton edin ns. tuskan.
mut pari virhettä tässä nyt sanon: (en muista muita)
Tuntui kun voisin oksentaa, jos vampyyrit voisivat.
pitäisikö olla kuin?
Totesin ja häivyn yläkertaan.
häivyin? kuulostaa oudolta kun tossa on imperfekti ja preesens samassa lauseessa...
joo mutta jatkoa :)
-
hannm:Kiitos huomautuksista, korjasinki virheet heti. :) Hyvä että tykkäsit ja kiitos että kommasit! ;)
-
eii! en kestä et edward joutuu kärsimään :( vaikkakin se ajattelee bellan parasta, mut silti :( tässä alko iskee kateus! osaat kuvailla edin tuskaa ja tunteita nii hyvin ja uskottavasti! ehkä mäki joskus osaan :D mä jo toivoin innoissani et bella oli tulos sanoo et jake jätti sen ku se tuli sinne cullenien talolle, mut ei :( :D no mutta jatkoa taas pyydän! :D
-
oho! tää luku oli niin surettava Edwardin puolesta..MUT HYVÄ!! ;'DDD
niin, joo, en osaa kommentoida rakentavasti yhtään, joten sanoin vain, että JATKOA!! ♥♥♥ (((=
~kkaro
-
minnamoi:Ooh, hyvä että tykkäsit! :) Tarkoituksena oli kirjottaa uskottavasti ja hyvä jos olin onnistunu! :D Tässä tulee vielä kaikenlaista, mutta vielä en oikeen oo itekkää pysyny kärryillä että mitä :D Mutta kiitos ihanasta kommentista! :)
kkaro:Jatkoa tulee, kiitos kommentista! :D
Nyt voisinki tässä sanoo, että tapahtumat alkaa mennä muutamassa seuraavassa luvussa aika vauhdilla eteenpäin. Katsotaan mihin suuntaan ja kuka saa kenet! ;)
-
Jee jee, uus luku ;)
Harmittaa hiukkasen tuon Edwardin puolesta.. :( Mutta oli ihana ja mahtava luku jälleen. Virheitä en jaksanut etsiä nyt, laiskottaa. ;D
En itse oikein tykkää tuosta Bellan ja Jacobin avioliitosta ;D Ei ole lempiparitukseni. :D
Mutta jatkoa jälleen pian ;)
Edward voisi rynnätä häihin kesken kaiken. xD
Hyvää ystävänpäivää! ♥
NiN ♥
-
Löysin sekä positiivista että negatiivista.
Negatiiviset ensin että suuhun jää hyvä maku:
JAKE JA BELLA NAIMISIIN? hyi :-X
Positiiviset:
Uusi luku on saapunut, tätä on odotettu! <3
Ja tuo naimisiin menohan on pelkkä juonenkäänne, kohta Bells jättää Jaken jooohaaannn.. :P
Ha ha, hyvin rakentavaa.. Se rakentava katosi kuin laskiaispulla mahaani. ;) Tykkään tästä edelleen tooooodella paljon, yritän sietää Jakea, joten uutta lukua tulemaan kun kerkeät!
mouu
-
Hihhii! Kommentteja! :) Hyvää ystävänpäivää rakkaat lukijat<3 :)
NiNNNi:Jacob ja Bella paritus ei oo munkaan leppari! :D Mutta hyvä jos virheitä ei löytyny ja mukava että tykkäsit! :)Kiitos kommentista ;) Hyvää ystävänpäivää sullekki!
mouu:Samaa mieltä noista negatiivisista! :D Mä en kans YHTÄÄN tykkää Bella/Jake parituksesta!:-X Mutta silti mä oon kirjottaja ja pistän ne yhteen. Outoa(ko?) :D Mutta katsotaan miten jutut etenee ;) Vitsi että tekis mieli sanoo yks juttu nyt, mutta mä en voi... aaargh! :D Lukekaa niin tiedätte!
-
9. Bella kaksikymmentäneljä
Menin sinne silti, vaikka en olisi halunnutkaan. Häihin.
Siinä he seisoivat, Jacob ja Bella, vakuuttamassa ikuista rakkautta ja uskollisuutta toisiaan kohtaan, niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin.
Varoin tarkkaan, etten katsoisi Bellaan, sillä tietäisi, jos katsoisin ja näkisin kuinka kaunis hän on, pukeutuneena toista varten, nousisin pystyyn ja kiroisin Jacobin syvimpään helvettiin. Vaikka eihän tämä Jacobin vika ollut, ei tietenkään. Olisi paljon helpompaa jos olisi. Voisin rauhassa vihata häntä siitä, että hän olisi vienyt tyttöni, mutta itsehän minä olin ensin päästänyt irti. Jacob oli vain mies ja Bella hyvin kaunis nainen. Tiesinhän minä oikeasti, että Bella tulisi vielä löytämään jonkun uuden. Olin tiennyt, että tulisin itseäni vielä vihaamaan, ja niin minä todellakin vihasin. Vihasin, kun hän oli ollut minun, sillä se oli niin väärin. Vihasin, kun hän ei ollut minun, sillä hän kuului kanssani yhteen. Hän oli ihminen, minä vampyyri. Hyvä, paha. Lämmin, kylmä. Oikein, väärin.
Varoin siis katsomasta Bellaan, varoin pilaamasta hänen onnenpäiväänsä. En halunnut nostaa meteliä, enkä halunnut sanoa vastalausetta. En halunnut koko väen kuulevan, kun sanoisin kolme maailman merkittävintä sanaa, kolme sanaa, jotka monet muut parit olivat sanoneet toisilleen. Kolme sanaa, jota vanhemmat sanoivat lapsilleen. Kolme sanaa, jota pikkutyttö sanoisi lemmikkikaniinille. Sanoisin ne sanat hänelle kyllä, mutta en nyt, en vielä.
Vihkimistilaisuus oli nopeasti ohi ja pian niistä tuli hääjuhlat. Bella ja Jacob juttelivat iloisesti ihmisille, kummastakin heistä paistoi onnellisuus niin, että tunsin itseni vielä surkeammaksi. Kuulin Bellan kauniin naurun helisevän puheensorinan läpi, hänen onnellisuutensa teki kipeää. Tiedän, että hyviin tapoihin olisi kuulunut mennä kättelemään morsianta ja sulhasta, mutta minulta oli vaatinut jo paljon tulla edes häihin. Minä tyydyin jäämään nurkkaan, utelijailta silmiltä ja kootakseni tekohymyn kasvoilleni. Bella etsi katseellaan jotain, toivoin, että se joku olisin minä. Pieni itsekäs toive, eihän se ketään vahingoittaisi, eihän?
Bellan silmät tavoittivat omani ja hän kääntyi kiireesti Jacobin puoleen, sanoi jotakin, suikkasi nopean suukon aviomiehensä poskelle ja seuraavaksi hän jo ryntäsi luokseni.
Miten kaunis hän olikaan! Mikään sana ei olisi riittänyt kuvaamaan sitä, maailman kauneinta näkyä koskaan. Bellan ruskeat kiharat oli kammattu löysälle nutturalle päälaelle, pari kiharaa roikkui ilmassa vapaana. Hänen maailman kauneimpia silmiä reunustivat tuuheat ripset, posket hohtivat punaisena silkasta innostuksesta. Mekko laskeutui hänen päälleen kauniisti, sai hänet näyttämään entistä hauraammalta ja sirolta, jumalaiselta. Suustani purkautui pieni henkäys.
”Edward!” Hän huudahti iloisena. Minä kokosin kasvoilleni satoja vuosia käyttämäni aidon tekohymyn ja oikeanlaisen tuikkeen silmiin.
”Hei Bella. Oletpa sinä kaunis.” Kaunis ei riittänyt läheskään kuvaamaan Bellaa tänä iltana.
”Tulit sittenkin.” Hän henkäisi, ihan kuin ei olisi kuullut mitä minä olin sanonut.
”Niin, tässähän minä.” Vaikka en halunnutkaan. Mitä vain, että Bella oli onnellinen.
Samassa musiikki alkoi soida ja Jacob ilmestyi Bellan taakse. Silmäni siristyivät
”Kulta, meidän pitäisi varmaan aloittaa tanssi.” Hän sanoi hilpeästi, rakastavasti. Bella ei sanonut mitään, nyökkäsi vain hieman hermostuneen oloisena. Tarttui Jacobia kädestä ja kävelivät ”tanssilavan” keskelle.
Minä huokaisin. Tässä illassa olisi kestettävää. Ajatukset ja puheensorina kulkivat samalla nopeudella, mistään ei oikein saanut mitään selvää, kun en mitään tarkoin kuunnellutkaan. Vaikuttaakseni inhimillisemmältä, kävelin muutaman askeleen eteenpäin ja nojauduin oikealle. Katseeni osui laseihin, jota täytti kuohuviini. Mitenköhän vampyyreille kävisi jos joisi alkoholia? Luultavasti ei mitään.
Nappasin yhden laseista käteeni ja haistoin sitä. Hmm. Ei pahempaa, mikä ettei. Ohjasin lasin huulilleni ja siemaisin kuplivaa juomaa. Nyrpistin nenääni, ei mikään kovin miellyttävä makuelämys. Voisinkohan tulla tästä humalaan? Tiedottomuus ja ehkäpä jopa sammuminen voisi olla juuri se, mitä nyt tarvitsin. Pitäisi varmaan joskus kysyä Carlislelta, tai sitten tehdä testi ihan itse. Vai hajottaisiko kehoni myrkky alkoholin saman tien?
Voi luoja miten kaunis hän onkaan! Minun vaimoni. Hääyönä mi… Jacobin loput ajatukset jäivät kuulematta, sillä läheltä kuului kova räsähdys. Jotain kosteaa valui käsilleni ja tajusin katsovani alaspäin. Äkillisessä raivonpuuskassa olin puristanut lasia liian kovaa ja se oli särkynyt käteeni.
Napsautin hampaat tiukasti yhteen, estääkseni ärinää purkautumasta rinnastani. Kävelin jäykästi roskakorille ja kuivasin käteni astiapyyhkeeseen. Kukaan ei ollut kuullut kun olin rikkonut lasin, sillä musiikki soi aika lujalla ja minä olin seisonut huomattavasti kauempana muusta joukosta.
Nojasin seinään ja suljin silmäni. Kohotin käteni nenänvarrelleni ja huokaisin syvään. Rauhoitu Edward. En halunnut pilata Bellan päivää, enkä halunnut että hän joutuisi huolehtimaan mistään, sillä tiesin hänen olevan juuri sellainen. Liian huolehtiva, liian lämmin, liian hyvä. Hän pisti muut aina edelleen, aina.
Kun olin saanut itseni koottua, kävelin takaisin juuri parahiksi kuulemaan, kun kappale vaihtui. Näin sen kauneimman juuri irrottavan otettaan Jacobista, edellisen tanssin päättyessä. Kävelin Bellan luokse kasvoillani taas hymy.
”Saisinko tämän tanssin?” Kysyn kohteliaasti ja kumarruin hieman, niin kuin minun ajassani oli opetettu. Bella hymyili säkenöivää hymyään ja tarttui käteeni, jota pidin koholla. Johdattelin hänet tanssilavalle uudelleen ja asetin käteni hänen vyötärölleen ja toisen käden hän piti kädelläni. Hän laittoi käden olkapäälleni ja sai sähkövirran kulkemaan lävitseni. Hyvänen aika, hänhän on juuri nainut toisen!
Nostin toisella käsivarrellani häntä sen verran, että hänen päkiänsä olivat jalkapöytieni päällä. Tällä tavoin olimme aina tanssineet, sillä tiesin Bellan inhoavan tanssimista. Tiesiköhän Jacob?
Bellan silmissä loisti ilo kun hän katsoi minuun ja sanoi, ”Ihanaa että tulit.” Olisin halunnut kiljua ja potkia tavaroita pois tieltäni.
”Ilmoitinhan minä silloin syyskuun ensimmäisenä päivänä, että tulen.” Sanoin hymyillen. Olisin voinut hukkua hänen silmiinsä. Nytkin voisin vain kurottaa muutamat sentit välillämme ja suudella häntä. Tiesin sen olevan väärin, että sellaista ei saisi edes ajatella, joten tyydyin puristamaan hänen vartalonsa kiinni omaani. Hänen tuoksunsa leijui ympärilläni, tehden tilaisuudesta vielä hankalampaa.
”Niin. Niinhän sinä ilmoitit.” Hän toisti iloisesti, jokaisesta sanasta huokui onnellisuus, niin, että tunsin piston vatsassani.
”Oli minulla muutakin asiaa.” Sanoin, ennen kuin ehdin hillitä kieleni. Bella katsoi minuun hämmentyneenä, odottavaisena. ”Bella, tiedän että ajoitus on huono. Ja tiedän, että tulen vain satuttamaan sinua kun aion sanoa seuraavat sanat.” Hän näytti säikähtäneeltä. ”Mutta ajattelin, että nyt tai ei koskaan.” Annoin puheen tulla yhtenä ryöppynä ja pysähdyin siihen paikkaan, katsoen Bellan silmien syvään ruskeaan. Hermostuneisuus kihelmöi sisälläni ja halusin ajatella että tekisin oikein. Vaikka tiesin, että en tehnyt. ”Minä rakastan sinua.”
A/N: Sori että on kestäny vähän aikaa :) Mut tässä olis tää ysi! Kommatkaa jookosta? :D Kertokaa muuten joku onko lemmikkikaniini yhteen vai erikseen? ;D oon todella huono näissä.
-
Tää luku oli ihana! ♥
Voi söpöö kun Eddie sano ton bellalle <3 Sen kuuluu mennä niin (AINAKIN MUN MIELESTÄXD)
Muute löysin virheen:
Bella etsi katseellani jotain
Tossa varmaan pitäis olla Bella etsi katseellaan jotain...:''))
Kiitos luvusta, jatka pian ((((=
~kkaro
-
Ainakin yhden virheen taisin tuolta löytää, mutta en jaksa tähän sitä laittaa, olen laiska tänään.. :D
Kauheeta 'nähdä' Edi kärsimässä, mutta joo.. ;D (tuosta, 'mutta juu' tai 'mutta joo' on tullu mulle joku tavallinen mikä tulee automatic...) ;D
Toivottavasti siihen tulee muutos piakkoin..? ;)
jatkoa toivon.. :)
-
kkaro:Hahah, kiitos ku kerroit tosta virheestä, hajosin :D Tuli koominen kuva. Mutta juu, kiitos kommentista, katsotaan miten tää tästä etenee, mulla on muutama vaihtoehto :)
E_Bella:Heh, mullaki on tollane mutta juu mutta joo jääny päälle :D Jatkoa tulee, kiitos kommentistasi ;)
-
Oih mikä luku<3
Äääh.. miks Edwardin piti eess jättää Bella ku se kärsii nyt tollei :'(
tää on oikeesti ihan sika j'ännittävää ja mä himoo ntätä himona tätä ficciää<3
sori ku en oo kommannu vähää aikaa, mä vaa unohin (TAAS)-.-
ihanaa tekstii ku ei löydä virheitä, eikä tää oo tökkivää tai muutakaa<33 pelkkää sujuvaa <3
jooo-o nyt se sit tuli ”Minä rakastan sinua.”
”Minä rakastan sinua.”
”Minä rakastan sinua.”
”Minä rakastan sinua."
”Minä rakastan sinua.”
Jatkoa pyydän<333
~Tattinen`
-
!!!
Go Eddie!♥ Aws.
Jatkoavälittömästiiiiiii...
~Virheellinen
-
Tattinen`:Ihanaa että tykkästi! :) Edward jätti Bellan koska halusi tytön turvallisuutta vaikka joutuu itse kärsimään :( Kiitos kommentista!
Virheellinen:Jatkoa tulee! :) Kiitti ku kommasit
A/N:ihan näin aluksi... ANTEEKSI! :D saatte tietää enemmän ku luette.
9. Bella kaksikymmentäviisi
”Oli minulla muutakin asiaa.” Sanoin, ennen kuin ehdin hillitä kieleni. Bella katsoi minuun hämmentyneenä, odottavaisena. ”Bella, tiedän että ajoitus on huono. Ja tiedän, että tulen vain satuttamaan sinua kun aion sanoa seuraavat sanat.” Hän näytti säikähtäneeltä. ”Mutta ajattelin, että nyt tai ei koskaan.” Annoin puheen tulla yhtenä ryöppynä ja pysähdyin siihen paikkaan, katsoen Bellan silmien syvään ruskeaan. Hermostuneisuus kihelmöi sisälläni ja halusin ajatella että tekisin oikein. Vaikka tiesin, että en tehnyt. ”Minä rakastan sinua.”
Hän katsoi minuun hetken tosissaan, en tiedä mitä hän näki silmissäni, mutta hymyili sitten.
”Mehän sovimme että pysymme aina ystävinä, eikö niin? Tottakai ystävät rakastavat toisiaan.” Bella sanoi lämmin katse silmissään. Joko hän ei halunnut ymmärtää tilannetta ja käänsi sen vain vitsiksi, tai sitten hän ei oikeasti huomannut että minä olin tosissani. Ja minä olin.
Huokaisin turhautuneena ja katsoin maahan. ”Bella, minä… minä rakastan sinua enemmän kun ystävän kuuluisi.”
Käänsin katseeni häneen viimeisen sanan kohdalla ja näin hidastettuna miten sanat upposivat häneen. Hän katsoi minuun hetken, siirsi sitten pettyneet kasvonsa maahan.
”Edward.” Hän onnistui sanomaan.
”Mitä?” Kysyin huolestuneena. En halunnut että hän olisi surullinen, ei varsinkaan tänään. Hän avasi suunsa, mutta ei saanut sanoja tulemaan.
”Olen pahoillani, Bella. Oli todella typerää ilmoittaa tämä näin, anna anteeksi ja unohda koko juttu. Sinun pitää olla tänään onnellinen, en kestä nähdä sinua surullisena varsinkaan…” nielaisin, ”…Hääpäivänäsi.”
”En minä sitä Edward, olen oikein onnellinen. Minä vain… Minä olen… Me saamme Jacobin kanssa lapsen. Olen raskaana, Edward.”
Puhelimeni soi. Ääni ärsytti minua, sillä se oli keskeyttänyt pohdintani. Minua ei kiinnostanut yhtään kuka soitti tai mitä asiaa hänellä olisi. Annoin siis puhelimen soida ja makasin itse liikkumatta sohvallani tuijottaen katon samoja uurteita kuin aikaisemminkin.
”Heippa Eddie!” Joku huusi ovelta ärsyttävän pirteästi ja iloisesti, tavalla, joka ei sopinut ollenkaan minun huoneeni ilmapiiriin.
Minun ei olisi tarvinnut edes kääntää päätäni, jotta tietäisin kuka siellä oli. Emmett tietenkin. Pystyin kuulemaan hänen äänestään, että hän virnisti ilkeästi, puhelimen soidessa taustalla. Menköön takaisin omaan iloiseen kuplaansa, minua ei huvittaisi nyt pelleillä hänen kanssaan.
”Miksi et vastaa puhelimeen?” Emmett kysyi. En vastannut vieläkään, en edes kääntänyt päätäni, katsoin vaan katon tuttuja viivoja, niitä samoja, joita olin seurannut jo monta kymmentä vuotta.
”No minäpä sitten vastaan.” Emmett virnisti ja nappasi puhelimeni pöydältä. Ei. Minun. Puhelimeen. Sehän olisi henkilökohtainen asiani, vastaisinko vai en. Ponkaisin sohvalta pystyyn nopeammin kuin kuuluisi ja juoksin hänen peräänsä.
”Anna puhelin tänne, Emmett!”
”Tulihan sinuun vauhtia. Ota kiinni jos saat!” Hän huudahti ja juoksi portaat alas, minä kannoillaan. Sain hänet kiinni ennen puoliväliä ja yrittäen saada hänet pysähtymään. Emmett oli juuri siihen varautunut ja ennen kuin kerkesin kunnolla tarttua hänen olkapäähänsä, hän teki voltin takaperin olohuoneen lattialle.
”Anna puhelin tänne.” Toistin, tällä kertaa ääntäni säesti kumea murina.
”Ei sinua äsken kiinnostanut. Sitä paitsi, mitä sinun huumorintajullesi on käynyt?” Emmett kysyi. Tietäisitpä vain veli. Et ollut siellä silloin, et ole koskaan menettänyt elämäsi rakkautta.
Ärähdin. Emmett ei kavahtanut, vaan katsoi puhelinta.
”Kappas Bella soittaa!” Emmett ei antanut minulle aikaa reagoida, hän aukaisi puhelimen ja vastasi, ”Heippa Bella! Mitä kuuluu? Ei olla juteltu aikoihin!”
”No hei Emmett.” Tuli hetkeksi hiljaista toisessa päässä luuria, ”Mitäs minulle, ihan hyvää kai. Missä Edward on kun hän ei vastannut itse?”
”Ei häntä huvittanut.” Emmett totesi ja minä ärähdin. Koetin siepata puhelimen, hän oli nopeampi.
”Ai.” Pettymys kuului musertavana Bellan äänessä. Minä kurottauduin tällä kertaa nopeammin ja sain kuin sainkin napattua puhelimen Emmettiltä pois. Käsikähmästämme ei kuulunut ääntäkään, ainakaan ihmiskorville, kaiken lisäksi vielä puhelimen läpi.
”Hei Bella.” Sanoin puhelimeen, Bella kyllä tunnistaisi ääneni ja kuulin kuin kuulinkin henkäyksen toisessa päässä puhelinta. Käänsin selkäni Emmettille ”Anteeksi, Emmett varasti puhelimen minulta, eikä antanut vastata.”
”Ei se mitään. Oli mukava välillä jutella Emmettillekkin.” Tuli pieni tauko, ”En tajunnutkaan että minulla oli ikävä häntä.”
”Mitä asiaa sinulla oli?” Kysyin ystävällisesti, haluamatta jutella ikävästä sen enempää.
”Voisitko tulla käymään nopeasti? Minulla olisi asiaa, tai oikeastaan pyyntö.”
”Selvä, minä tulen.” Sanoin ja suljin puhelimen. Tiesin kyllä missä Bella asui, vaikka hänellä olikin nyt uusi koti. Vilkaisin Emmettiin kun astuin ovesta ulos ja koetin hymyillä hieman, osoittaakseni, että en ollut oikeasti hänelle vihainen. Todellakin, mitä oli tapahtunut minun huumorintajulleni? En koskaan ollut yhtä vitsikäs kuin Emmett, mutta silti osasin mukautua hänen vitseihinsä ja nauraa hänen piloilleen. Ehkä olin mennyt hieman liian pitkälle, ei Emmett pahaa tarkoittanut.
Pysäytin auton pienen valkoisen omakotitalon eteen ja odotin hetken autossa, kunnes oli aivan hiljaista. Vedin syvään henkeä, koettaen varautua kaikkeen mitä tämä ilta toisi tullessaan. Hyvästelyjä, pettymyksiä, surua, ikävää ja vihaa. Hyvin pieni osa minusta toivoi, että kaikki olisikin tänään valoisammin. Bella haluaisikin minut takaisin.
Koputin oveen muutaman kerran ja pian sen tuli avaamaan Bella, minun Bellani, hieman erinäköisenä vain. Hänen vatsansa oli pingottunut kantamansa lapsen painosta ja ihmettelin miten paljon minuun sattuikaan nähdä hänet siinä, onnellisena kohta-äitinä, kantamassa toisen lasta.
Kuulin selvästi kahdet sydämenlyönnit, toiset paljon vahvemmat kuin toiset.
”Edward!” Hän henkäisi ja hymyili. Miten paljon hän aina ilahtui kun näki minut? Liian paljon. Ruskeat kiharat hiukset olivat sidottuna löysälle nutturalle takaraivoon, päällä hänellä oli pitkähihainen, vaalean sininen paita ja jalassa farkut. Erittäin Bellamaista.
”Hei Bella.” Sanoin rennosti, lukitsin pieneen tiukkaan laatikkoon kaiken kivun ja surun, enkä antanut sen näkyä.
”Tule ihmeessä sisälle. Tahtoisitko kahvia?” Hän nauroi. Minulta meni kylmät väreet, jos se on mahdollista vampyyrille.
”Oletpa huvittava.” Sanoin ja yhdyin nauruun, äänemme sopivat toisiinsa hyvin, keskityin kuuntelemaan niiden punomaa samaa polkua kun nauroimme. Tajusin myös, että hetkeä aikaisemmin olin ollut riidan haastaja kotona. Nyt minä nauroin ja mietin hetken, nauroinko vain muodon vuoksi, vai ihan oikeasti.
Bella käveli keittiöön ja kaatoi itselleen teetä. ”Entä punaviiniä? Sehän näyttää aika samalta kuin veri, ei vain niin sakeaa.”
Nauroin taas, ”Ei kiitos. Vaikka se näyttääkin samalta, siltä se ei todellakaan maistu.”
”Olet siis maistanut?”
”Ikävä kyllä.”
Bella nauroi ääneni happamalle sävylle ja käveli kuuman teekupin kanssa olohuoneeseen. Ilman kompasteluja tai teen läikyttämistä, minun ihmeekseni. Varsinkin kun hän ei nähnyt mitään tuon vatsan eteen. Tunsin pienen kirpaisun sisälläni.
”Ihanaa että tulit käymään.” Hän sanoi vilpillisesti ja istui alas sohvalle. Minä istuin hänen viereensä.
”Sinähän pyysit.” Huomautin, kumminkaan sanomatta sitä töykeään sävyyn. Tarkoitukseni oli vain vihjata, että hän pääsisi asiaan.
”Ainiin.” Hän sanoi, laski kätensä vatsalleen ja taputti sitä hellästi, ”Ajattelin kysyä, että haluaisitko meidän lapsen kummisedäksi?”
Oli hetken hiljaista. ”Kävisikö se muka Jacobille?” Kysyin epäuskoisena.
”Paremmin kuin hyvin.”
”Mutta miksi juuri minä? Eihän kukaan saa tietää mikä minä olen. Olisin takuulla huonoin kummisetä koskaan. Joutuisin katoamaan jossain vaiheessa lapsen elämästä täysin.”
”Etkä olisi. Ihan varmasti olisit paras ikinä. En tiedä ketään hellempää ja parempaa ihmistä kuin sinä.” Bella sanoi tosissaan pientä ärtymystä äänessään. Minä voihkaisin.
”En edes ole ihminen.”
”Älä takerru siihen. Ihan oikeasti, Edward, minä ja Jacob tietenkin halutaan sinut tämän lapsen kummisedäkseni. Ole kiltti Edward.” En kestänyt kuunnella hänen aneluaan.
”No hyvä on.” Tulen kyllä vielä katumaan. ”Minä rupean lapsen kummisedäksi.”
A/N:sorisorisori. Tiiän et varmaan kaikki teistä jotka lukee haluu Bellan ja Edwardin yhteen mutta :( Ja nyt tarviin teidän apua. Tyttö vai poika? Pojalle mulla olis jo nimi valmiina mutta musta tuntuu että Edward osaa "käsitellä" tyttöjä paremmin :D Joten miten on? Ja btw, kommenttia kommenttia! Risua ja ruusua. Ite en kamalasti pitäny tästä luvusta ja teksti oli jotenki tönkköä...?
-
ihana luku! :) mutta sain varmaan päivän naurut! :D
Pysäytin talon pienen valkoisen omakotitalon eteen
pystyin niin hyvin kuvitella edin ajavan talonmuotoisella autolla ;D ei luoja!!
muita virheitä en huommannu! :) ja ite ehdottaisin lapsesksi tyttöä! niin ja onks jake tässä ficissä ihmissusi? ku en muista onko sitä ilmotettu... :) nojoo rakentava ui karkuun enkä omista onkea, joten sitä ei tällä kertaa tule ;)
minnamoi♥
-
Aww.. Ihana luku jälleen :D
Jonkun pienen virhen taisin huomata, mutta en jaksanut etsiä sitä enään uudelleen ;D
Ja Edward varmaan sopii hyvin kummisedäksi :) Harmittaa vaan ettei ne oo yhes :D
Mutta joo, tohon sun kysymykseen, olis kiva jos se ois poika ♥
Mut muuta en saa sanottua mut seuraava luku pian kehiin ;)
NiN
-
eli luoja minnjou hajosin totaalisesti :D missä maailmoissa mä oon oiken kirjotellu? Tarkistin vaikka kuinka monta kertaa ja silti! :D Ahahahahaha. kiitos kommentista! :)
NiNNNi:Kiitos, jatkoa tulossa... :)
Noniin! Pistemäärät on nyt nämä:
Tyttö: 1
Poika: 1
:) tarviin siis lisää kommenttia että voin päättää!
-
TYTTÖ EHDOTTOMASTI<3
hiihhii, se ois niin ihanaa jos edward jossai vaihees pelastais joskus sit ku se tyttö on vanhempi nii sen ja sit se tajuis et ed on vampyyri ja sit kaikkeee kivaa<33 (:
pidin tästäkin luvusta<3
mut miten bella on jo noin pullee ettei nää eteensä :O ?
onks edward sit nii kauva surru sen perään :OOOOO
joo no mutta pitäisin ja tykkäisin ja rakastaisin jos jatkoa tulisi<<3
~Tattinen`
-
Tattinen`:Kiitos kommentista! :) Voisin pistää tytön... tai katotaan sitte ku oon omalla koneella niin minkälainen äänestystilanne sitten on! :D Mutta kiva että pidit. Ja Bella on raskaana jo aika pitkällä (ku on jo vuosiaki täyttäny siinä välissä) aikaa en laskenu, mutta nyt sovitaan niin että Bellan raskaus on jo pitkällä :D Ja Edward on surru sen perään siitä lähtien ku se jätti sen :( Jatkoa tulee... :)
-
Tyttötyttötyttö <3 ehrottomaasti<3
tääki oli ihana luku :)
mutta onko bella nyt sitten täydellisen onnellinen?? aattelin et se olis hiukan edes haikaillu Edin perään? vaikka ne ei palaiskaan yhteen? joo aika näyttää :D
-
TYTTÖ! :D ♥
Pysäytin talon pienen valkoisen omakotitalon eteen
Jep, lievä hajoaminen täälläkin ;D
Jatkoo!
~Virheellinen
-
hannm:Bella kaipaa kyllä Edwardia ja rakastaa tätä vieläkin, mut se rakastaa myös Jacobia. Ja ei se oo täydellisen onnellinen, ehkä unohin sitä Bellanki suruu näyttää tässä luvussa, sori :) kiitos kommentista!
Virheellinen:Kiitti kommentista! :)
Okei, tyttö voitti kyllä sata nolla :D
-
Ihana ficci!!!
Lisää,lisää,LISÄÄ!!!!!!
Sydäntä ihan riipaisee tuo Edwardin tuska... :'(
-
Sarkku:Oi, ihanaa että pidät! :) Jatkoa tulee, mutta nyt jotenki on idean puutetta ):
-
Oiii jatkoa