Kirjoittaja Aihe: Star Trek, Järkytyspalovammoja (S) humor, romance, ficlet, one-shot, Spock/McCoy  (Luettu 2406 kertaa)

jossujb

  • Q
  • ***
  • Viestejä: 3 967
  • Peace & Love
Ficin nimi: Järkytyspalovammoja
Kirjoittaja: jjb eli meikäläinen
Fandom: Star Trek (The Original Series)
Genre: Vaikea päättää, mutta humor ja romance menevät varmaan lähimmäksi, lisäksi tietysti ficlet ja one-shot
Ikäraja: Sallittu
Paritus: Spock/McCoy (OTP on OTP vaikka voissa paistaisi)
Vastuuvapaus: Star Trekin omistaa tätä nykyä lähinnä Paramount (R.I.P. Gene Roddenberry) ja minä nyt leikin muiden leluilla vailla rahallista korvausta.
A/N: Meikäläisellä on koneella aikamoinen liuta näitä trekkificlettien alkuja jotka ovat jääneet syystä tai toisesta kesken. Niinpä tässä siivoillessani törmäsin tähän, joka näin uudelleen luettuna oli minusta sen verran hauska, että sen halusin valmiiksi kirjoittaa ja julkaista. Ja Fandom10:ni aina tarvitsee lisää matskua, luonnollisesti ;) 
Tämän ficin pitäisi vielä lisäksi olla niin helppo, että pelkällä summittaisella hahmojen tuntemuksella langan päästä pitäisi saada kiinni, joten älä anna fandomin säikyttää pois. Mutta kerro sinä minulle jälkeen päin mitä mieltä olit, kommentteja otetaan aina vastaan.



Järkytyspalovammoja


Se tapahtuiko juuri näin koskaan on aivan erijuttu, mutta eläväisen muistikuvan mukaan tiputin kahvikupin käsistäni kun  ynnäsin yksi ynnä yksi yhteen ja huomasin, että piru vie, tämä tunnehan on tuttu. Poltettuani käteni kuumaan kofeiinin litkuun kuvittelin, että tokihan tässä kaikki nyt huomaa mikä olen miehiäni, pakkohan sen on loistaa kuin kirkasvalolamppu otsastani kun sitä niin kuumottikin.

”Hähä, opettelisit juomaan kunnolla. Se kuppi viedään suulle eikä kaadeta rinnuksille Bones hyvä”, Jim kiusasi istuutuessaan samaan pöytään minun imeskellessäni kättäni pää punaisena.

”Jaa, ollaan sitä nyt ihan hiljaa, leikkiähän minä vain”, Jim hekotti ja töni minua käsivarteen.
”Äh... lopeta”, minä tokaisin suutuspäissäni ja Jim herisytti minulle sormeaan ja nauroi.
”No mistä ihmeen suunnasta sitä nyt tulee? Vai onko kenties se aika kuukaudesta?”
”No ei kyllä takuulla ole!” kimpaannuin ihan syyttä suotta ja rakas ystäväni hymyili vain leveämmin maistellen omaa mustaa ja syntisen makeaa kahviaan. Olin jonkun aikaa hiljaa, mutta kävi ilmi etteivät mielenliikkeeni suinkaan lukeneet neonhohtoisilla kirjaimilla otsassa, vaan minun olisi jopa alennuttava kertomaan mikä sieluani viimekädessä kärvensi.

”Öh, Jim... muistatko kun tänään kysyit minkä takia minun on pakko vängätä aina Spockille vastaan kaikesta?”
”Ei se ollut kysymys vaan parahdus ja pyyntö, että Herran nimessä lopeta, tai pääni hajoaa marinaasi kuunnellessa. Et varmaan itse sitä tiedä,  mutta äänelläsi on tapana käydä hyvin ärsyttäväksi kun sitä kuuntelee enemmän kuin kaksikymmentä minuuttia.”
Oli minun vuoroni  mulkaista kapteeniani pahasti, mutta valitettavasti katseeni ei ollut edes etäisesti kohdettaan vahingoittava. Ehkä vähän pelottava, ilkeä, kummitteleva, psykoottinen, muttei missään nimessä tappava. Sääli.

”Niin, niin, jatka toki”, Jim sanoi ja pyöritti kättään, jotta lopettaisin hänen ajatusmurhaamisensa.
”Sanonpahan vain että keksin juuri vastauksen kysymykseesi.”
”Jaa. No, alkuhan se on pienikin alku.”
”Älä herjaa. Se on nimittäin niin, että minä tulen mustasukkaiseksi, jos Spock ei jatkuvasti kiinnitä minuun huomiota.”
Jim pysähtyi kuppeineen paikalleen ja kelasi informaatiota selkeästi edestakaisin päässään.

”Hee- etkinen... ” hän sanoi ja osoitti minua.
”Jep. Olen pentele vieköön rakastunut sinun tiedeupseeriisi.”
Jim tiputti kahvikuppinsa syliinsä ja älähti polttaessaan reitensä. Minä hymyilin pirullisesti ja näytin punaista ja kipeää kättäni.
”Sama reaktio.”

Hetken istuttua ja kiroiltua Jim kävi noutamassa meille toiset kupit kahvia , joihin oli sotkettu jotain vähän vahvempaa. Ehkäpä herra Chekovilta ”lainattua” vodkaa.
”No, ainakin yhden asian voi ainakin sanoa olevan perusteellisen selvää”, Jim totesi rauhallisesti ja joi kuppinsa puolityhjäksi. Minä taas kulautin kaiken kerralla ja käsimerkein viittilöin jos sitä vahviketta saisi vähän enemmänkin.
”Minkä niin?” kysyin.
”Kyllähän tuo tunnustuksesi käy niin hemmetisti järkeen.”
Minä nyökkäsin ja nojasin pää sekaisena tuolissani taaksepäin pyyhkien kulmiani.
”Sanopa muuta, Jim, sanopa muuta.”

~FIN~


« Viimeksi muokattu: 10.06.2012 02:13:21 kirjoittanut Yukimura »
Here comes the sun and I say
It's all right

Karvis

  • Legenda kahvitauolla
  • ***
  • Viestejä: 5 870
  • Kuppi kahvia päivässä, kymmenen parhaassa
Vs: Järkytyspalovammoja (S)
« Vastaus #1 : 27.01.2010 00:24:33 »
Mulla on nyt sun ficcien lukuilta, koska mieleni perukoille oli jäänyt hämärä muistikuva, että sulta on tullut ficcejä, jotka olen huomannut, mutten ole juuri sillä hetkellä kerinnyt lukea. En nytkään ehkä ehtisi, mutta en jaksa tehdä muutakaan, joten luen ja yritän kommentoida. Sun Star Trek ficit on kaikki olleet aivan uskomattoman hyviä monella tapaa, mutta tärkein on hahmokuvaus. Yksinkertaisilla asioilla ja tapahtumilla korvataan turhat selittelyt ja kuitenkin kerrotaan kaikki olennainen. Ensin luulin, että Jim oli sanonut jotain, joka oli saanut Bonesin kaatamaan kahvinsa päälleen, mutta lopuksi jäin siihen luulon, että se kaatoi ne itse päälleen tajutessaan olevansa mustasukkainen ja tarvitsevansa Spockin huomion, koska on rakastunut tähän. Spock ja McCoyhan on kuin kissa ja koira. Suloista ja saa minut virnistelemään.  ;D
Ei ole muuta sivistystä saanut kuin rokotuksen.

- suomalainen sananlasku

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 8 654
  • Lunnikuningatar
Vs: Järkytyspalovammoja (S)
« Vastaus #2 : 28.03.2010 23:44:21 »
No, kun nyt kerran aloitettiin niin voisihan sitä saman tein kommentoida läpi toisenkin ficin, jonka olen aiemmin jättänyt kommentitta. Semminkin, kun tykkään tästäkin kovasti. :) Jotenkin koko tuo tilanne, sen eteneminen, sanailu ja McCoyn epävarmuus ja silti temperamenttinen luonne... Noh, tykkään <3

Täytyy tosin sanoa, että Hukkua -ficin vastapainoksi tämä oli vähän hassua luettavaa, nämä kun ovat tunnelmiltaan hyvinkin erilaiset. Tämä on tällainen vähän söpöstelevä, keveän hilpeä fic, se toinen taas on surullinen ja harmaa. Molemmat tosin oikein hyviä omassa lajityypissään.

Tykkäsin siitä miten tuo nimi liittyy ficciin. Kahvipalovammat olivat söpöjä, erityisesti minua hymyilytti ihan tuo alku ja siinä vaiheessa, kun Jim sitten pudotti oman kuppinsa, suorastaan virnistin. Awws. Myös tuo McCoyn tiuskaisema "Olen pentele vieköön rakastunut sinun tiedeupseeriisi." oli jotenkin hirveän sympaattinen!

Tähän aikaan illasta minusta ei irtoa tämän syvällisempää kommenttia, mutta pidin tästä(kin) kovasti. Kiitoksia hymyistä.

in the weak light you looked over your shoulder
            you said
nobody ever survives

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 7 437
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Olen pahoillani siitä, että olen kaivellut tällaisia iäkkäämpiä tekstejä listauksestasi, mutta minun on ihan pakko (tai no pakko ja pakko, mutta kova hinku ainakin!) nostaa esiin vielä tämä shotti, koska tämä on niin kertakaikkisen hellyttävä! Minulla on paha tapa olla kiinnittämättä huomiota julkaisuajankohtaan, mutta lupaan valita sitten viimeisiksi Ihailijakaarti-kommenteiksi jotain tuoreempaa. :)

Kuuman kahvin läikyttäminen ja itsensä sillä polttaminen ei tietenkään ole hauskaa, mutta tämä teksti on silti tosi hauska ja jotenkin hyväntuulinen! Nautin kovasti McCoyn ja Kirkin välisestä sanailusta ja suoranaisesta kettuilustakin, koska se tuntuu kertovan niin tyhjentävästi siitä, miten läheisiä he toisilleen ovat, ajoittaisesta ärsytyksestäkin huolimatta. :D He tuntuvat olevan samalla sivulla vuorovaikutuksessaan, ja onkin mukavaa ajatella, että McCoylla on Kirkin kaltainen ystävä, jolle uskoutua tällaisissakin asioissa, vaikka sitten huumorin turvin.

Jim tiputti kahvikuppinsa syliinsä ja älähti polttaessaan reitensä. Minä hymyilin pirullisesti ja näytin punaista ja kipeää kättäni.
”Sama reaktio.”
Tämä tapahtumaketju on niin riemastuttava. ;D Ensin Jim naljailee McCoylle tämän kömpelyydestä, mutta sitten hänelle itselleen tapahtuukin aivan sama vahinko tismalleen saman tajuamuksen seurauksena, ja samassa lukijallekin luontevasti paljastuu, että McCoyn yksi ynnä yksi -laskelmat ovatkin liittyneet Spockiin. Minusta on hauskaa, miten molempien miesten ensireaktio on järkytys, mutta silti hetken pureksinnan jälkeen löytyy se logiikka, jolla kaikki käykin järkeen. Ja käyhän se järkeen, että jatkuva vastaan vänkääminen johtuu huomion kaipuusta ja lämpimistä tunteista.

Niin hymyilyttävä iltalukupala, kiitos! :-* -Walle