Author: WalkieTalkie
Genre: Drama, Angst
Pairing: Meda/Ted, Bella/Rodolphus, Narcissa/Lucius
Raiting: K-11
Disclaimer: Kaikki hahmot kuuluvat Rowlingille, enkä saa tästä rahallista hyötyä.
A/N: Eka ficcini, joten älkää katsoko liian kriittisesti. Aihe on pyörinyt jo aika kauan päässä, ja puin sen nyt sanoiksi.
1.Vapaus.
Andromeda kulki rankkasateista puistoa pitkin kohti Lontoon keskustassa sijaitsevaa Viistokujaa.
Hän vihasi sadetta. Sade sai hänen mielensä takaisin yhteen hetkeen, kauas tästä paikasta ja ajasta.
Sade rummutti kartanon ikkunoita. Andromeda katsoi tummia siluetteja, jotka lähestyivät kartanoa.
Äiti, jonka kutsuminen äidiksi oli loppunut ajat sitten, käveli hänen ohitseen. Kumpikaan ei sanonut mitään. Ulko-ovi paiskattiin auki. “Meda, MEDA! Kuinka sinä SAATOIT!”. Bella juoksi olohuoneeseen. Vettä valui hänen mekostaan. “VERENPETTURI! Päätit sitten kihlautua KURAVERISEN kanssa!”, Bella huusi. Hän ei itkenyt. Hän ei koskaan itkenyt.
Narcissa käveli Bellan perässä. Hänen ilmeensä oli lasittunut. “Cissy…”, Andromeda aloitti. Narcissa pudisti päätään. Hiljaisuus kesti minuutteja.
Lopulta olohuoneeseen saapui vielä yksi ihminen. Ihminen joka oli merkinnyt niin paljon Anromedalle. Hänen isänsä.
Isän kasvot olivat raivon vääristämät, vaikka hän lipui erittäin rauhallisesti Andromeda kohti.
“Meda, Meda, Meda… Asetit sukuni häpeään. Teit meidät naurunalaiseksi. Petit veresi, säätysi.”, hän sanoi ja huokaisi syvään. “Andromeda. Luulin ettet tekisi samoja virheitä kuin Sirius.”.
Nyt Andromeda suuttui. “MINÄ EN TEHNYT VÄÄRÄÄ PÄÄTÖSTÄ! Minä RAKASTAN Teddyä! Te olette PINNALLISIA, TUNTEETTOMIA ÄÄLIÖITÄ!”. Surun ja raivon kyyneleet valuivat hänen silmistään.
Isän käsi tarttui taikasauvaan niin nopeasti, ettei Andromeda ehtinyt huomata. “KIDUTU!”.
Medasta tuntui, kun miljoonat tikarit, sadat liekit ja kaikki mahdollinen kipua aiheuttava viilsi hänen kehoaan. Hän tahtoi kuolla. Sitten kipu hiipui pelkäksi muistoksi.
Andromeda nyyhki lattialla. Hän nousi sanoi hyvästit ihmisille, jotka vielä eilen rakastivat häntä ja lähti avoimesta ulko-ovesta sateeseen niin murtuneena, ettei tajunnut kuinka hyvältä tulevaisuus näytti.
Andromeda oli pysähtynyt. Hän oli päästänyt irti sateenvarjosta, hänen hiuksensa valuivat vettä.
Hän ei ollut aikoihin muistellut siskojaan. Nyt hän ei voinut muuta ajatellakaan.
Meda olisi niin mielellään osallistunut Bellatrixin häihin. Niin paljon hän olisi halunnut auttaa Narcissaa Pikku-Dracon hoidossa.
Androemedasta tuntui, ettei hän ollut pettänyt vertaan tai “säätyään”, vaan sisaruksensa.
Kaksi siluettia lähestyi kahdesta eri suunnasta risteystä, johon Andromeda oli menossa, vaikkei hän sitä huomannutkaan.