Kirjoittaja Aihe: Twilight: Onnen kääntöpuoli, K-11, Jatkoa 16.8., SPOILAA NM  (Luettu 7763 kertaa)

Larya

  • ***
  • Viestejä: 7
Author: Larya
Pairing: Rinna/OC , Esme/Carlisle, Rosalie/Emmett,  Alice/Jasper
Rating: K-11
Fandom: Twilight
Genre: romance, drama
Disclaimer: En omista muita henkilöitä kuin Rinnan, paikoista omistan vain omakeksimäni.
Warnings: Hahmot voivat olla välillä (tai aina) vähän OOC. Eipä juuri muuta varoitettavaa.
Beta: cheri, jota arvostan hirveästi, kun hän tekee tämän
Summary: Alice näkee nuoren tytön joutuvan vampyyrin hyökkäämäksi ja joutuvan sairaalaan Carlislen hoidettavaksi. Cullenit päättävät - melkein yksimielisesti - pelastaa tytön varmalta kuolemalta.
SPOILAA NEW MOONIA!
A/N: Olen kirjoittanut Rinnan kanssa monta tarinan alkua, enkä edes tiedä onko tämä paras tarina niistä. Mutta tällä mennään ja minä henkilökohtaisesti olen mieltynyt päähenkilööni Rinnaan, joten lukuja on varmasti tulossa aika reilusti. Tämähän on ensimmäinen twilight-ficci joten laatu on sen mukaista. Ja tämä ensimmäinen osa menee tosi nopealla tempolla ja on aika lyhyt. Minä tosin en ikinä kirjoita mitään hirveän pitkiä osia, mutta kuitenkin pitempiä kuin tämä.

Astelin varovasti pimeää kujaa eteenpäin. Miksi Jared oli halunnut nähdä täällä? Ihana, pitkäaikainen poikaystäväni, oli käyttäytynyt todella oudosti viimeaikoina. Tämä oli ensimmäinen kerta moneen viikkoon kun tapaan häntä.
   ”Jared?”, huhuilin pimeälle kujalle.
   ”Rinna, tulithan sinä!”, Jaredin ääni oli kaunis. Heleä ja komea. Kauniimpi kuin ennen. Hänen äänessä oli tyytyväisyyttä ja vihaa.
   ”Jared, mennään pois täältä”, minä anelin, vaikka minusta tuntui että kaikki ei ollut hyvin nyt.
   ”Voi Rinna-pieni. Minä tulen olemaan viimeinen asia minkä sinä näet ja kuulet.” Nyt minua rupesi pelottamaan. Tämä ei ollut Jared.
   Otin askeleen taaksepäin. Vilkaisin olkani yli. Viidentoista metrin päässä paistoi aurinko ja siellä jossain oli ihmisiä.
   ”Rinna, Rinna, Rinna.. Lähdössä jo? Etkö sinä rakastakaan minua?”, Jared kyseli tappavan kauniilla äänellä.
   ”Jared, älä tee tätä”, anelin taas. Jared ilmestyi eteeni. En huomannut hänen liikkuneen. Hän vain oli yhtäkkiä edessäni.
   ”Älä tee mitä?”
   ”Älä tee pahaa minulle. Minä rakastan sinua.”
   ”Rinna-rakas, niinhän sinä sanot. Olet vain aina juttelemassa muiden miehien kanssa ja aina poissa luotani.”
   ”En, en ole. Minä rakastan sinua, älä tee pahaa minulle”, kyyneleet valuivat silmistäni, kun tajusin olevani vaarassa. Jaredilla ei ollut kaikki hyvin. Hän oli niin kalpeä ja kaunis. Nyt vasta kiinnitin huomion hänen silmiinsä. Ne olivat punaiset.
   Jared oli puhunut minulle monesti vampyyreistä ja sanonut haluavansa olla vampyyri. Jared oli oikeasti uskonut vampyyreihin. Nyt minusta tuntui, että minunkin olisi kannattanut uskoa.
   ”Mitä sinulle on tapahtunut?”, kysyin. En ollut varma halusinko tietää, mutta yritin pelata aikaa. Otin taas askeleen taaksepäin.
   ”Minusta on tullut täydellinen”, Jared vastasi ja nauroi. En ehtinyt tajuamaan mitään, ennen kuin tunsin räjähtävän kivun vatsassani. Valuin seinää pitkin maahan. Kipu oli valtava.    
       ”Rinna-pieni, olisit miettinyt ennen kuin jätit minut.”
   ”En minä ole jättänyt sinua, minulla on vaan sinut”, pihisin. En ymmärtänyt miksi tunnustin rakkautta henkilölle joka ilmeisesti halusi tappaa tai ainakin pahoinpidellä minut. Enää Jared ei puhunut. Taaskaan en huomannut mitään ennen kipua. Olin lentänyt kaaressa vastakkaiseen seinään. Ryömin valoa päin, kunnes tunsin painoa pohkeellani. Liikaa painoa. Huusin tuskasta, kun jalkani rusahti poikki. Jared nosti minut kauluksistani pystyyn ja katsoi minua silmiin. Kaiken keskellä ajattelin nopeasti, että siinä on mies ketä minä rakastin.
   Jared ravisti minua ja ulvoin kivusta. Hän tarttui kurkkuuni käsillään ja kuristi, en meinannut saada henkeä. Sitten hän päästi irti minusta ja löi suoraan kasvoihin. Veri purskahti hänen paidalleen.
   “Sotkit lempipaitani”, hän kirosi ja samalla näin jotain hänen silmissä. Se oli verenhimoa, siitä olin varma. Hän potkasi minut kujan alkupäähän ja harmitteli paitaansa. Hän oli niin keskittynyt paitaansa, ettei huomannut, että minä ryömin kohti valoa. Kipu oli uskomaton, mutta selviytymisen mahdollisuus sai minut jatkamaan. Jared kiinnitti vihdoin huomionsa minuun ja tajusi aikeeni. Pinnistin vielä itseäni eteenpäin ja sain itseni puoliksi auringon valoon. Katsoin sivulle ja näin ihmisen, helpotuksen aalto kulki lävitseni. Henkilö huomasi minut ja lähti juoksemaan minua kohti. Jared taisteli ristiriitaisia tunteita vastaan, huomasin. Hän huokaisi ja katosi. Hän vain haihtui, tai siltä se minun silmissäni näytti.
   “Apua!”, huusin ihmiselle, joka juoksi minua kohti. Olin niin helpottunut ja samalla aloin miettiä, mikä Jaredilla oli. Oliko hän oikeasti vampyyri?
   “Minä soitan ambulanssin”, mies sanoi minulle, kun pääsi luokseni. Suljin silmäni ja annoin suloisen tajuttomuuden viedä kivun pois.

   “Rinna Emiliana Wales”, nuori lääkäri sanoi nimeni ja käveli luokseni. “Minä olen Carlisle Cullen.”
   “Huomenta”, vastasin ja hymyilin varovasti. En oikein tiedä miten pystyin hymyillä tälläisessa tilanteessa tai siis tälläisen jälkeen.
   “Meidän pitäisi keskustella ilmoituksen tekemisestä poliisille ja haluat varmaan tietää missä kunnossa olet.”
   “Olenhan minä paremmassakin kunnossa ollut, mutta onko se ilmoitus poliisille pakko tehdä. En halua nostaa syytettä tätä henkilöä kohtaan”, sanoin ja yllätyin itsekin rohkeudestani.
   “En oikein ymmärrä. Hänhän melkein tappoi sinut. Sinulla oli oikeasti todella hyvä tuuri, että selviydyit näin vähällä”, Carlisle sanoi.
   “Hän oli minulle todella läheinen henkilö.”
   “Oliko teillä suhde?”, Carlisle kysyi. Vaikka kysymys oli henkilökohtainen, Carlislen kysymänä se ei tuntunut siltä.
   “Oli, minä todella rakastan häntä.”
   “Oliko poikaystäväsi käyttäytynyt viimeaikoina oudosti?”
   “Mistä sinä tiesit?”, minä ihmettelin.
   “Me molemmat taidamme tiedämme jotain Jaredista”, Carlisle kuiskasi ja nojautui lähemmäs minua.
   “Niinkuin mitä?” Tiesikö Carlisle vampyyreistä? No, ei tietenkään tiedä. Vai?
   “Sinä voit kertoa minulle mitä vain”, Carlisle sanoi niin ystävällisesti, että melkein meinasin kertoa hänelle epäilyistäni.
   “Hänellä oli vain huono päivä”, sanoin ja nolostuin heti. Huono päivä? En sitten huonompaa selitystä keksinyt.
   Carlisle katsoi minua ihmeissään, mutta ei sanonut mitään.

   Istuin sängyn laidalle ja katselin tippaletkua. Olin yrittänyt järjestellä ajatuksiani jo pitkään, mutta aina vain tulin siihen tulokseen, että Jared oli vampyyri. Kaikki viittasi siihen. Ja Carlisle tiesi jotain. Aivan varmasti tiesi. Mutta voisiko Carlisle tietää vampyyreistä. Se olisi pelastus. Se vahvistaisi, että en ole aivan hullu.
   Kesken mietteiteni oveen koputettiin. Sisään astui Carlisle ja joku poika tai oikeastaan mies. Katselin parivaljakkoa.
    “Hei, Rinna. Tässä on Edward. Hän on minun poikani”, Carlisle esitteli Edwardin. Sitten minun läpi meni kylmät väreet. Kun katselin Edwardia ja Carlislea, tajusin miten kauniita he olivat. Niinkuin Jared. Ja Carlisle tuntui tietävän jotain. Voiko se olla totta? Voiko Carlisle olla vampyyri?
   Edward ja Carlisle katsoivat toisiinsa hetken ja Carlisle nyökkäsi Edwardille. “Rinna, se mitä sinä äsken ajettelit, on ihan totta.”
   “Mitä? Mistä sinä? Miten sinä?”, yritin paniikissa kysyä jotain.
   “Rauhoitu. Me emme tee sinulle pahaa”, Carlisle rauhoitteli. “Edward osaa lukea ajatuksia. Hän kertoi minulle, mitä sinä ajattelit.”
   “Hullu maailma, hullu maailma”, minä toistelin. Aloin mennä shokkiin.
   “Rinna, kuuntele”, Carlisle sanoi ja kiinnitti katseensa minuun niin, että en voinut muuta kuin  katsoa takaisin. “Sinä olet vaarassa. Jared on vastasyntynyt vampyyri. Erittäin vaarallinen, mutta me pidämme sinut turvassa, emmekä ole vaaraksi sinulle.”
   “Miksi te välitätte?”, kuiskasin kyyneleiden läpi.
   “Emme yleensä puutu muiden vampyyrien asioihin, mutta minun tyttäreni Alice näki sinut ja melkein kaikki olimme sitä mieltä, että et ole ansainnut niin kauheaa kohtaloa.”
   “Miten niin näki minut. Oliko hän siellä kujalla?”
   “Ei. Alice näkee tulevaisuuden.”
   “Miten sinä uskallat kertoa tämän minulle? Minähän voisin kertoa tästä jollekin ja te joutuisitte laboratoriorotiksi.”
   “Minä tiedän ettet sinä kerro. Alice näki sen. Ja en muutenkaan usko, että kertoisit. Olet hyväsydäminen ja luottavainen. Ehkä vähän liiankin.”
   Mietin kuulemaani ja huomasin etten pitänyt Carlislea vaarallisena. Päinvastoin. Olin  kiitollinen, että hän auttaa minua. Eikä minulla ollut ketään muuta kuin Jared, jonka luokse en nyt voinut mennä. Äitiä ja isää en edes tunne. Orpokotiin en mene. Ainut vaan, että nyt kun olin sairaalassa viranomaiset tiesivät minun olinpaikkani ja orpokotiin lähtö voi hyvinkin tulla.
   “Carlisle. Minä olen karannut orpokodista. Olen ollut karkuteillä jo monta kuukautta.”
   “Tiedän. Juttelin viranomaisten kanssa. Tässä ei ole kuin yksi keino. Voi olla, että sinä säikähdät, mutta koita olla rauhallinen”, Carlisle valmisteli minua kuulemaan ideaansa. Katsahdin Edwardia, hänen kasvoillaan oli sama ystävällinen ilme. “Rinna, minä ja vaimoni Esme adoptoimme sinut.”
   Olin hiljaa, en tiennyt mitä sanoa. Tätä olin toivonut niin kauan ja nyt se tuli eteeni. Eikä se tuntunut enää niin mukavalta. Minut oli adoptoitu jo kerran, mutta se purettiin. Minulla oli vaikeuksia silloisten adoptiovanhempieni kanssa ja sen jälkeen kukaan ei halunnut ottaa minua, kun he kuulivat mitä oli tapahtunut aiemmin.
   “Jos se on ainut ratkaisu, mutta minä haluan tavata Jaredin pian.”
   Carlisle katsoi minuun surullinen hymy kasvoilla. “Katsotaan sitä sitten. Ensin hoidamme sinut turvaan. En usko, että Jared tulee tänne. Hänelle on selvästi hyvin kehittynyt vastustuskyky verelle, kun hän pystyi olla tappamatta sinua. Ja hän on fiksu. En usko, että hän näyttää ihmisille olevansa vampyyri. Hän taitaa tietää Voltureista.
   “Jos minä hoidan paperit kuntoon, niin allekirjoitatko ne”, Carlisle kysyi. Hän selvästi haki takaa, kuinka suostuvainen minä olin tähän adoptioon.
   “Allekirjoitan tietysti. Haluan, että te autatte minua saamaan Jaredin takaisin.”
« Viimeksi muokattu: 22.12.2014 07:31:03 kirjoittanut Beyond »

UntenLaiva

  • A Musketeer
  • ***
  • Viestejä: 175
  • "Every man for himself"
Vs: Onnen kääntöpuoli
« Vastaus #1 : 15.07.2009 22:23:40 »
Mielenkiintoinen juoni, täytyy myöntää. Toivoisin ehkä enemmän kuvailua, mm. Rinnan suunnalta.. olisi kiva tietää miltä hän näyttää yms. Ja menee tosi nopeesti eteenpäin.

MUT KYL TÄÄ ON HYVÄ!!!  :D

SabSab

  • Team Cullen<3
  • ***
  • Viestejä: 148
Vs: Onnen kääntöpuoli
« Vastaus #2 : 15.07.2009 23:00:08 »
Luulen löytäneeni yhden virheen, en tiedä onks toi oikein, mutta...? Onks toi yhyssana? :)

minun olin paikkani ja orpokotiin lähtö voi hyvinkin tulla.

Tykkään, mielenkiintonen idea.
Eddie vaan kuuluu Bellalle, joten sen vikittelyst en pidä, oli Bella mukana tai ei ;'<
Hihii, aika äkkiä ne päätti ottaa Rinnan (näyttää muute aika pervolle tos kirjotettuna :'D ) luokseen, mut hyvä :)
Mutjoo, hyvä tää oli :)
Jatkoa odotan ^^
Cullenismi<3

Neverland

  • Aavistamaton Stalkkeri
  • ***
  • Viestejä: 14
  • rawrrr
Vs: Onnen kääntöpuoli
« Vastaus #3 : 16.07.2009 09:42:31 »
Noni nyt se tuli. Yksi lempi ficeistäni !
Tämän juoni on mahtava, kirjoitus tyyli on mahtava myös !
Tarina menee hieman nopeasti, mutta sen sä voit korjata.

Jos multa kysytään, haluaisin suhdesekailuja tähän tarinaan :)

Milky

  • Blöndi Ballerina
  • ***
  • Viestejä: 80
  • Dude. This is a really bad idea... LETS DO IT!
Vs: Onnen kääntöpuoli
« Vastaus #4 : 16.07.2009 13:29:36 »
Kuulostaa todella hyvältä ja idea itsessään on jo hyvä. N0 niinkuin sanoit tarina etenee hiukan nopeasti, mutta jos osia on kerran tulossa paljon, se ei niinkään haittaaa. Lisätäämpäs tämä luettavien listalle. Kiitos ja Kumarrus!
Jatko! ;D
If you’re starhokeyplayer don’t just wanna start to be a breakdancer for a living. Or something. Unless you’re really good at it! I don't know... Do what you do. –Maika Maile
---
ava by Laaksokukka, kiitos

cheri

  • Vieras
Vs: Onnen kääntöpuoli
« Vastaus #5 : 21.07.2009 01:19:55 »
Ohhoh, no tässä on ainakin hemmetin hyvä juonen alku <3 (anteeksi sanavalintani).
Eikä tämä nyt niin paha ollut mitä annoit olettaa...

Tässä on ehkä vähän jäykkyyttä ja jotenkin sekava meininki, ja kuvailua saisi olla vähän enemmän. Ja jotenkin tuntuu oudolta että Carlisle oli niin äkkiä ottamassa Rinnaa heidän perheeseensä, kun salaisuutta pitäisi viimeiseen asti varjella... Tosin Rinna oli jo arvannut.

Larya

  • ***
  • Viestejä: 7
Vs: Onnen kääntöpuoli
« Vastaus #6 : 01.08.2009 12:48:34 »
A/N: Elikkä toista osaa pukkaisi.  Anteeksi, että tässä kesti näin kauan. Etsin tässä välissä betan ja kirjoittelin henkilöistä itselleni muistioita. Kiitos kaikille kommentoineille. Eara,päähenkilöä ei tosiaan sotketa Edwardiin, koska minä en oikein pidä siitä. Edward kuuluu Bellalle. Sabsab, Milky, Neverland, Untenlaiva, kiitos.
Iso kiitos cherille!


Katselin edessäni lepäävää paperia. Siinä se oli, lapsuusiän haaveeni. Muistan vieläkin kuinka pettynyt olin ollut, kun ensimmäinen adoptio ei sujunut. Menetin kaiken ja nyt saan sen mitä halusin: perheen. Tosin nyt saan sen, koska sadistinen poikaystävä/vampyyri haluaa tappaa minut. Enhän edes tiedä välittäisikö Cullenit minusta, jos en olisi vaarassa. Olinko edes vaarassa? Voisiko Jared tosiaan tappaa minut? En ollut ihan varma. Ei kai vampyyriksi muuttuminen tarkoita sitä, että hän lakkaisi rakastamasta minua. Carlislen kertomasta ymmärsin sen verran, että vampyyrit himoitsivat ihmisen verta. Eli Jared himoitsi vertani. Olihan se aika iso este suhteelle, mutta oliko se ylipääsemätön este. Minä olisin valmis kuolemaan tämän suhteen vuoksi. Tosin Jaredhan jo yritti tappaa minut ja minä pelkäsin. Pelkäsin niin hitosti kuolemaa. Halusin elää, mutta en ilman Jaredia.

Säpsähdin, kun huomasin Edwardin olevan takanani. Nousin istumaan inhottavalla sairaalan sängyllä, ja aloitin hiusteni pyörittelyn. Katselin Edwardia, mietin miksi hän oli täällä.

“En voinut olla kuulematta ajatuksiasi”, Edward aloitti. “Hän ei himoitse vertasi. En voi uskoa, että Carlisle ei ole kertonut sinulle tätä. Ehkä hän ajatteli tunteitasi, mutta en voi valehdella. Sinun täytyy saada tietää.”

“Miten niin ei himoitse vertani? Mitä minun täytyy saada tietää?”, kyselin säikähtäneenä.

“Rinna, sinun veresi ei tuoksu millekään meille. Emme me olisi voinut ottaa sinua meille muuten. Emme ole ikinä törmänneet sinunkaltaiseesi. Emme aisti vertasi ollenkaan, ihan kuin sinulla ei olisi verta olemassakaan.”

“Mutta miksi Jared sitten halusi tappaa minut?”, minä kysyin. Minua ei kiinnostanut se, että olin erilainen kuin muut. Minä halusin tietää miksi Jared halusi tappaa minut, vaikka meillä olisi mahdollisuus elää yhdessä. Eikö hän rakstanutkaan minua?

“En tiedä”, Edward sanoi rehellisesti. Jotenkin aistin Edwardista, että hän sääli minua. Yritin olla huomaamatta Edwardia ja sutaisin allekirjoituksen ja nimenselvennyksen paperiin. Nyt olen siis virallisesti kiinni Culleneissa, enkä edes tiedä haluaisinko minä sitä vai en.


Vihdoin pääsin pois sairaalasta. Minulla on mustelmia joka paikassa, käsi kipsissä ja jalassa on tuki, mutta kävelen sentään itse. Edwardin sisko Alice oli tuonut minulle vaatteita ja odotti nyt käytävässä, että saisin puettua. Katselin Alicen tuomia vaatteita, ja ne olivat laadukkaita ja tyylikkäitä. Kaikki kieli, että ne olivat merkkivaatteita. Cullenit taisivat olla aika rikkaita. Puin violetin villapuseron päälleni ja vedin farkut jalkaani. Katselin inhoten saappaita, joissa oli ainakin kymmenen sentin korko. Kaikesta huolimatta puin ne jalkaani ja katsoin itseäni peilistä. Kirkkaan punaiset hiukseni taistelivat huomiosta violetin paidan kanssa. Oli oikeasta blondi, mutta olin värjännyt hiukseni kirkkaan punaisiksi.

Huusin Alicen sisään, vaikka se huutaminen taisi olla aika turhaa. Carlislen kertoman mukaan vampyyrit kuulivat oikein hyvin, lievästi sanottuna.

”Ne sopivat täydellisesti”, Alice sanoi ja katseli valitsemaansa asukokonaisuutta.

”Nämä kengät vain ovat vähän.. Liikaa”, sanoin, ja yritin olla loukkaamatta Alicea.

”Höpsistä, ne ovat ihanat. Tietäisitpä vaan mitä ne maksoivat!”

”En halua tietää, minun pitää saada jostain rahaa, että voin maksaa nämä takaisin”, sopersin Alicelle.

”Sinä kuulut nyt perheeseen. Ei sinun tarvitse mitään maksaa, saat luottokortin yhteiselle tilillemme”, Alice kuittasi iloisesti.

”Luottokortin?”

”Niin, voit ostaa mitä ikinä haluat. Tosin Carlisle ja Esme haluavat tietää isoista ostoista niin kuin autoista, vaikka sinä nyt et autoa saa ajaakaan. Olethan vasta 14-vuotias.”

Päätin olla sanomatta mitään. Alice ja muut Cullenit eivät todellakaan olleet köyhiä, ja taisivat käyttää rahaa aika huolettomasti. Istuin sängylle ja katsahdin ovelle. Carlisle tulee kohta hakemaan minut, ja sitten lähdemme kotiin.


”Vau”, minä henkäisin, kun näin Cullenien talon. Se oli upea. Vaaleata, ajatonta taloa reunusti nurmikko, jonka läpi virtasi joki.

”Tervetuloa”, Carlisle sanoi ja hymyili. Carlisle näytti väsyneeltä. En tiedä voiko vampyyrit olla väsyneitä, kun he eivät edes nuku. Tai ehkä Carlisle näytti stressaantuneelta, en minä tiedä. Lisäksi Carlisle oli ajanut lujaa tänne, ja vilkuillut ympärilleen. Sitten minulle tuli ajatus. Pelkäsikö Carlisle, että Jared etsii minua?

”Carlisle, onko kaikki hyvin?”, minä yritin udella.

”On. Minä esittelen sinulle perheemme.”

Kävelimme sisälle. Ovi ei ollut lukossa, joten Carlisle vain avasi sen. Tulimme avaraan tilaan. Koko alakerta taisi olla samaa huonetta, ainakin melkein. Keskitin katseeni henkilöihin, jotka seisoivat keskellä huonetta. Edwardin minä tunnistin. Hymyilin hänelle. Edward oli ihan mukava. Hänhän se kertoi minulle siitä veriasiastakin. Edwardin lisäksi huoneessa oli kaksi muuta poikaa ja yksi tyttö ja nainen, joka oli varmasti Esme.

”Tässä on Esme”, Carlisle esitteli vaimonsa ensiksi. Esme käveli hitaasti ja varovasti luokseni ja kätteli minua. Tervehdin häntä ja hymyilin. Halusin näyttää etten pelkää. Seuraavaksi luokseni käveli se upea vaaleahiuksinen tyttö. Hän esitteli itsensä Rosalieksi. Hän ei varsinaisesti ollut epäystävällinen, mutta aistin jännitettä koko perheessä, kun hän kätteli minua.

Carlisle esitteli loputkin perheenjäsenet minulle. Emmett oli todella mukava ja hauska, Jasper hieman pidättyväinen, mutta täydellisen kohtelias. Esme oli ihana. Pidin hänestä heti. Alice oli myös todella mukava. Ehkä tästä ei tulisikaan ihan kauheaa.

”Onko sinulla nälkä?”, Esme kysyi minulta.

”Ei”, vastasin ja mietin pitäisikö minun nyt kertoa, että olin vegetaristi. Edward naurahti, mietin heti oliko hän lukenut ajatukseni ja miksi hän olisi nauranut niille.

”Mitä?”

”Ei mitään. En halunnut loukata. Se vaan, että meidän koko perhe on nyt vegetaristeja.” Muukin perhe hymyili Edwardin sanoille, Emmett nauroi. Minä mietin vaan, että miten vampyyrit voivat olla vegetaristeja. Edward poimi taas ajatukseni.

”Me vain sanomme niin. Se on meidän sisäpiirin vitsimme.” Minä hymähdin. En halunnut olla epäkohtelias, mutta keskustelu olisi jotenkin saatava kääntymään Jarediin. Se asia minua vaivasi. Miksi Jared vihasi minua ja halusi tappaa minut? Jos verenikään ei tuoksunut vampyyreille, niin miksi? En oikein tiennyt mitä tuntea. Tavallaan tunsin vihaa, mutta silti pieni osa minua rakasti sitä miestä.”

”Voinko soittaa Jaredille?”, kysyin varovasti Carlislelta. En halunnut vaatia liikoja, mutta tämä asia on selvitettävä.

”Rinna”, Carlisle sanoi pehmeästi. ”Mitä asiaa sinulla edes on hänelle?”

”Minun pitää saada varmuus. Jos Jared on yhtä vihainen, jätän hänet rauhaan lopullisesti.”

”Rehellisesti sanoen en oikein tiedä, onko sinun kannattavaa soittaa hänelle.”

”Miten niin? Hän on – tai oli – minun elämäni.”

”Mietitään sitä myöhemmin”, Carlisle kuittasi asian. En ruvennut väittämään vastaan vieraille ihmisille, vaikka aika rohkea olin ollutkin.


Istuin yksin uudessa huoneessani. Olin surullinen. Jostain syystä, vaikka kaikki olivat todella mukavia, tunsin itseni niin ulkopuoliseksi. Nytkin kuulin Alicen nauravan alakerrassa. Itseasiassa, he olivat aika kovaäänisiä, tarkkakuuloisiksi vampyyreiksi. Huone oli sinällään ihan nätti. Vaaleita sävyjä, hienoja tauluja ja iso sänky. Alice ja Esme olivat sisustaneet sen sillä aikaa, kun minä olin sairaalassa.

Päätin lähteä alakertaan, alkoi olla jo nälkäkin. Kävelin käytövän läpi portaikolle. Tiesin, että kaikki tässä talossa kuulivat joka liikkeeni. Se häiritsi jonkin verran. Carlisle istui alakerrassa Esmen ja Edwardin kanssa.

”Hei”, tervehdin heitä. Istuin vapaalle nojatuolille.

”Onko sinulla nälkä?”, Esme kysyi minulta. Hetken ajattelin kieltää sen, mutta muistin Edwardin taidon ja päätin pysyä totuudessa.

”On, vähän.”

”Teimme sinulle Alicen kanssa salaattia. Se on jääkaapissa.”

”Okei.” Kävelin kohti keittiötä, kunnes Alice ilmestyi eteeni. Säikähdin ja törmäsin Aliceen. Hän oli kova kuin kivi.

”Au.”

”Anteeksi Rinna. Menossa syömään? En tiedä pidätkö sinä kreikkalaisesta salaatista, mutta yleensä ihmiset tuntuvat pitävän siitä..”, Alicen puhe aiheesta jatkui loputtomiin. Kävelin, Alice perässäni puhuen, keittiöön ja kaivoin salaatin jääkaapista. Laitoin itselleni sopusuhtaisen annoksen. Alice tarkkaili, kun söin. Hän yökki välillä leikillään.


Kahden kuukauden kuluttua olin jo sopeutunut Culleneiden kanssa elämiseen. Itseasiassa pidin heistä. Olin hyvä ystävä Alicen ja Jasperin kanssa. Emmett sai minut nauramaan ja Edwardilla oli mielenkiintoinen ajatusmaailma. Rosalie. Niin, Rosalie. Minusta tuntui, että muu perhe tarkkaili häntä aina, kun hän oli lähelläni. Muuten Rosalie oli kyllä mukava, hän ei vain sanonut minulle juuri mitään.

Mikä ikinä Carlislea oli stressannutkin, oli ratkennut. Minulla vaan oli koko ajan se mielessä, että hän pelkäsi Jaredia. Niin minäkin kyllä pelkäsin. En varmaan ollut oikein ensimmäisinä viikkoina tajunnut, että minun entinen poikaystävä oli yrittänyt tappaa minut. Tai ainakin entinen minulle. En ollut vieläkään saanut soittaa Jaredille. Carlisle aina vältti aihetta. En oikein tajunnut sitä. Jos Jared haluaisi löytää minut, hän kyllä löytäisi minut.

Tänään olimme menossa Alicen ja Jasperin kanssa elokuviin ja ostoksille. En tiedä miten Alice oli saanut Jasperin suostuteltua romanttiseen draamaan, mutta hyvä niin. Jasperin lähellä oli niin helppo olla. Ajoimme Port Angelesiin – aivan liian lujaa. Minä ja Alice kiertelimme kauppaja Jasperin tullessa perässämme kiltisti kuin koiranpentu. Minä jopa nauroin sillä reissulla. Oli mukava kartuttaa muutaman vaatteen vaatekaappiani. Vaikkakin Culleneiden rahan kulluttaminen kauhistutti minua. En oikein voinut hankkia töitäkään, paitsi iltatöitä, kun koulu alkaisi ihan kohta. Kesä oli jo kääntymässä syksyksi. Minulla olisi vielä viimeinen luokka peruskoulusta käytävänä. Olin suhteellisen hyvä koulussa ja pidin koulun käynnistä, mutta orpokodista karkailut olivat rasittaneet koulumenestystäni. Nyt olisi aika korjata se. Olin itseasiassa aika innostunut kouluun menosta, koska saisin muitakin tuttavia kuin Cullenit. Lisäksi Jaredin muisto pyyhkiytyisi mielestäni, jos se nyt voisi ikinä pyyhkiytyä mielestäni.

”Rinna!” Alice hihkaisi ja näytti minulla punaista avoselkäistä puseroa. Kävelin Alicen luokse ja otin kasvoilleni arvioivan katseen. ”Kyllä, tuo menee ehdottomasti kokeiltavien joukkoon.”
« Viimeksi muokattu: 01.08.2009 14:10:36 kirjoittanut Larya »

millix

  • ***
  • Viestejä: 26
Vs: Onnen kääntöpuoli, Jatkoa 1.8.
« Vastaus #7 : 01.08.2009 13:39:24 »
Ilmoittaudun lukijaksi  :D
Perfectionism is a Gift... and a Curse

Milky

  • Blöndi Ballerina
  • ***
  • Viestejä: 80
  • Dude. This is a really bad idea... LETS DO IT!
Vs: Onnen kääntöpuoli, Jatkoa 1.8.
« Vastaus #8 : 08.08.2009 13:05:14 »
Olen nyt parin päivän aikana miettinyt miten tälle oikein on käynyt ja nyt sitten päätin tulla etsimään tämän (katsos olin jostain syystä unohtanut ficcin nimenkin, ehkä tämä loma on vaan niin kiireinen ja on paljon muistettavaa) ja kuinka innostunut olinkaan kun tästä oli tullut uusi luku! Nyt kun yritän tähän vielä sutaista jotain kunnon kommenttia niin toivottavasti saat selvää.
Lainaus
Katselin edessäni lepäävää paperia. Siinä se oli, lapsuusiän haaveeni. Muistan vieläkin kuinka pettynyt olin ollut, kun ensimmäinen adoptio ei sujunut. Menetin kaiken ja nyt saan sen mitä halusin: perheen. Tosin nyt saan sen, koska sadistinen poikaystävä/vampyyri haluaa tappaa minut. Enhän edes tiedä välittäisikö Cullenit minusta, jos en olisi vaarassa. Olinko edes vaarassa? Voisiko Jared tosiaan tappaa minut? En ollut ihan varma. Ei kai vampyyriksi muuttuminen tarkoita sitä, että hän lakkaisi rakastamasta minua. Carlislen kertomasta ymmärsin sen verran, että vampyyrit himoitsivat ihmisen verta. Eli Jared himoitsi vertani. Olihan se aika iso este suhteelle, mutta oliko se ylipääsemätön este. Minä olisin valmis kuolemaan tämän suhteen vuoksi. Tosin Jaredhan jo yritti tappaa minut ja minä pelkäsin. Pelkäsin niin hitosti kuolemaa. Halusin elää, mutta en ilman Jaredia.
Minun mielestän tämä alku on koko luvun paras k0hta, juuri sellaista mitä ainakin lukijana ficcistä kaipaan, ei mennän liikaa eteenpäin vaan pysytään paikallaan ja syvennetään. Asia joka on mielestäni kirjallisuuden huippukohtia, eli siis hahmon tuntojen syventäminen liitettynä aikaisempaan elämään.
Luvusta saa myös mukavasti lisätietoja Rinnasta ja se on miellyttävä asia.
Lainaus
”Ei mitään. En halunnut loukata. Se vaan, että meidän koko perhe on nyt vegetaristeja.” Muukin perhe hymyili Edwardin sanoille, Emmett nauroi. Minä mietin vaan, että miten vampyyrit voivat olla vegetaristeja. Edward poimi taas ajatukseni.
”Me vain sanomme niin. Se on meidän sisäpiirin vitsimme.”
Tämäkin kuullostaa niin hyvältä Edwardin suusta.
Kiitos ja kumarrus loistavasta luvusta ja toivottavasti tulee pian jatkoa!
If you’re starhokeyplayer don’t just wanna start to be a breakdancer for a living. Or something. Unless you’re really good at it! I don't know... Do what you do. –Maika Maile
---
ava by Laaksokukka, kiitos

mmary

  • ***
  • Viestejä: 20
Vs: Onnen kääntöpuoli, Jatkoa 1.8.
« Vastaus #9 : 08.08.2009 14:27:49 »
Tykkään tästä ja mielenkiintoinen juoni :)
Jatkoa toivotaan!!

UntenLaiva

  • A Musketeer
  • ***
  • Viestejä: 175
  • "Every man for himself"
Vs: Onnen kääntöpuoli, Jatkoa 1.8.
« Vastaus #10 : 08.08.2009 19:21:50 »
Hienoa! Hyvä jatko, odotan seuraavaa lukua :D
Pari virhettä tossa lopuks oli, mut antaa vaan olla :D

Neverland

  • Aavistamaton Stalkkeri
  • ***
  • Viestejä: 14
  • rawrrr
Vs: Onnen kääntöpuoli, Jatkoa 1.8.
« Vastaus #11 : 08.08.2009 22:15:12 »
Hyvä jatko! Pari kirjoitus virhettä löysin, mutta ei ollut pahoja virheitä.

Jatkoa !!!!  8)

Trickster

  • ***
  • Viestejä: 75
  • MMPH!
Vs: Onnen kääntöpuoli
« Vastaus #12 : 09.08.2009 14:18:08 »
Kirkkaan punaiset hiukseni taistelivat huomiosta violetin paidan kanssa. Oli oikeasta blondi, mutta olin värjännyt hiukseni kirkkaan punaisiksi.

Kirkkaanpunainen on yhdyssana.
tuossa on ilmeisesti virhe myös, olen oikeasti blondi...

Jatkoa, tää on aika hyvä:)
And I can't eat, can't sleep, can't sit still or fix things
and I wake up and I wake up and you're still dead

Clair De Lune

  • ***
  • Viestejä: 47
Vs: Onnen kääntöpuoli, Jatkoa 1.8.
« Vastaus #13 : 09.08.2009 23:01:41 »
tää on kiva! hyvin  kirjotat :) jatoo kun kerkeet virheitäkään en huomannu  ;D

Vaivaiskoivu

  • ***
  • Viestejä: 173
  • Just open up your eyes
Vs: Onnen kääntöpuoli, Jatkoa 1.8.
« Vastaus #14 : 11.08.2009 19:28:05 »
Mainio alku, ilmoittaudun lukijaksi. Milkyn kanssa olen samaa mieltä, noi tunnelman syvennykset ja nuo pari lausetta Edwardin suusta oli tosi kivoja : D

Jatkoa odottelen :  )

Mutanttiorava

  • Mutanttininjaorava
  • ***
  • Viestejä: 180
  • ;)
Vs: Onnen kääntöpuoli, Jatkoa 1.8.
« Vastaus #15 : 16.08.2009 03:29:29 »
Arvatkaa kuka ei malta odottaa jatkoa  ;D ;D ;D

Välillä pari yhdyssanavirhettä, mutta ei pahemmin.
Se mikä ei tapa, vahvistaa... tai sattuu vitusti!

Larya

  • ***
  • Viestejä: 7
Vs: Onnen kääntöpuoli, Jatkoa 1.8.
« Vastaus #16 : 16.08.2009 19:10:08 »
Iso kiitos kaikille kommentoineille.  En nyt tiedä onko tämä luku kovinkaan kiinnostava, lähinnä pohjustusta tulevia tapahtumia varten. Ja todella ISO kiitos betalleni cherille, joka betasi tämän muutamassa tunnissa.  Ja nyt, pitemmittä puheitta.

***

Oli mennyt puoli vuotta siitä, kun saavuin Culleneille. Nyt oli joulukuun puoliväli, ja kohta olisi jouluaatto. Olin täysin sopeutunut asumaan Culleneilla, olin jopa sopeutunut heidän rahankäyttöönsä. Enää en tuntenut syyllisyyttä, kun käytin heidän luottokorttiansa. Kävin kyllä töissä vähän aikaa, että sain maksetuksi Alicen ostamat vaatteet, mutta sitten tajusin sen olevan turhaa. Cullenit saivat rahaa Alicen avulla niin paljon kuin halusivat, joten en tuntenut syyllisyyttä. Tunsin syyllisyyttä ihan muista asioista, kuten siitä etten ollut vieläkään soittanut Jaredille. En tuntenut häntä kohtaan kovin vahvoja tunteita enää, itseasiassa kammosin häntä. Mutta silti halusin soittaa hänelle. En osannut selittää sitä. Ehkä vielä pieni osa minusta toivoi yhteen paluuta.


Hymyilin Emmettille. Oli jouluaatto ja hän avasi lahjaani. En oikeasti tiennyt mitä olisin ostanut hänelle, joten annoin jotain yllättävää. Kukaan perheestä, paitsi Alice ja Edward (erikoiskykyjensä vuoksi), ei tiennyt että minä olin aika lahjakas maalaaja. No, vaikka itse sanonkin, niin olen oikesti melko lahjakas. Ainakin omasta mielestäni. Nyt näkisin mitä mieltä muut ovat. Olin esitellyt töitäni vain Jaredille.

”Rinna! Maalaus, tylsää!”, Emmett sanoi ensimmäiseksi, kun avasi lahjani. Esme tökkäsi Emmettiä kylkeen ja katsoi tuimasti.

”Niin, Emmett, maalaus. Katso singneerausta”.

Emmett katsoi. ”Sinun maalaamasi? Osaatko sinä maalata?”

”Osaa hän ja aika hyvin!” Alice hihkaisi innoissaan. ”Minä ja Edward emme olisi millään malttaneet pitää salaisuutta.”

”Alice, sinä et olisi malttanut pitää salaisuutta”, Edward korjasi.

”No, Emmett. Mitä pidät?” kysyin malttamattomasti. Jared oli aina rakastanut kaikkia maalauksiani. Lähinnä siksi, että hän oli poikaystäväni.

”Tämä on hieno, mutta mitä tämä esittää?”

Minä nauroin. En ollut vähääkään loukkaantunut, vaikka koko perhe tuntui aina pelkäävän, että loukkaantuisin joka asiasta. Rosalie oli ainut, joka ei pelännyt tunteitani. Ei hän siis ilkeä ollut minulle. Hän vain sanoi asiat niin kuin ne oli. Hän oli sanonut minulle useasti, ettei pitänyt siitä, että joku perheen ulkopuolinen tietää heidän salaisuutensa. Sen hän tosin sanoi - ilmeisesti - ilman Esmen ja Carlislen lupaa. Esme oli vähän aikaa vihainen Rosalielle, mutta leppyi, kun hän huomasi etten loukkaantunut.

”Se on abstraktia taidetta. Ajattelin, että punainen väri kuvastaisi sinua”.

”Punainen, niin kauan, kun se ei ole vaaleanpunainen”. Koko perhe naurahti, minä myös. Nauroin jo ihan aidosti Cullenien parissa. Olin päässyt jo yli alussa vaivanneesta surumielisyydestäni.


Astelin kohti Carlislen työhuonetta. Kello oli puoli kolme yöllä, mutta eihän Carlisle nukkunut, joten häntä ei häiritsisi. Koputin ja astuin sisään.

”Hei Rinna. Sinun pitäsi mennä nukkumaan”.

”Carlisle, minä...”

”Sano vaan”.

”Haluaisin soittaa Jaredille, mutta en soita hänelle, jos en saa lupaasi.” Olin aika kiintynyt Carlisleen, joten en halunnut pettää hänen luottamustaan.

Carlisle hymyili. ”Oletko aivan varma, että haluat soittaa hänelle. Mitä jos hän sanookin jotain, mitä et halua kuulla.”

”Minä olen valmis kuulemaan aika rankkaa tekstiä.”

”Jos olet sitä mieltä.”

En ollut ihan varma hyväksyikö Carlisle tämän, mutta se riitti minulle. Puolessa vuodessa Jared olisi löytänyt minut, jos olisi halunnut. Ehkä hän oli leppynyt. Ehkä minä kuulisin miksi hän yritti tappaa minut.

Kaivoin kännykän taskustani ja näppäilin Jaredin numeron. Katsoin kännykän ruutua missä Jaredin numero näkyi. En saanut itseäni painamaan näppäintä ja soittamaan.

”Rinna, sinun ei tarvitse soittaa.”

”Mutta minä haluan”, vastasin Carlislelle ja kävelin hänen työhuoneen ikkunalle. Kuuntelin hälytysääntä ja odotin, että Jared vastaisi. Joku vastasi puhelimeen, mutta ei sanonut mitään.

”Jared?” kysyin. En ollut varma halusinko tietää kuka puhelimeen vastasi. Entä jos Jaredilla oli tyttöystävä?

”Rinna, älä soita minulle. Älä soita tai sinun käy huonosti. Tiedän, että asut Culleneilla”. Sen sanottuaan hän katkaisi puhelun. Olin aika järkyttynyt. Hän oli edelleen niin vihamielinen. Puolen vuoden jälkeenkin. Katsahdin Carlisleen, hän katsoi minua huolestuneena.

”Hän ei tainnut olla leppynyt”, sopersin yhtäkkisessä tunnepuuskassani.

”Hän tuntee meidät ja tietää, että asut meillä”, Carlisle sanoi kuin itsekseen. ”Ehkä sinun olisi paras mennä nukkumaan. Huomenna on koulupäivä.”

”Hyvää yötä”, sanoin vaisusti ja lähdin huoneeseeni.


Mietin koko yön sitä puhelua. Ihan kuin Jaredin ääni olisi kuulostanut anovalta, kun hän sanoi etten saisi soittaa. Ihan kuin hän haluaisi etten soita, jotta minun ei kävisi huonosti. Ehkä minä vain kuvittelen. Minä haluaisin, että Jared suojelisi minua. Minusta tuntuu, että minulla on vielä jotain tunteita häntä kohtaan. Onhan pelkokin tunne. Mutta minulla on muutakin kuin pelko. Ei nyt rakkaus, mutta.. Tai oikeastaan kyllähän minä häntä rakastan. Erilailla kuin ennen, mutta yhtäkaikki rakastan.

Laahustin alakertaan syömään aamupalaa. Kun astuin huoneeseen, huomasin keskeyttäneeni jonkun tilanteen. Carlisle ja Esme seisoivat toisella puolella keittiön pöytää kireän näköisinä, Rosalie kiukkuisen näköisenä ja Emmett istui ja toivoi olevansa jossain muualla.

”Minä en aseta häntä sellaiseen vaaraan!”, Rosalie sihahti ja häipyi.

”Huomenta”, yritin keventää tunnelmaa huonolla menestyksellä. Kun huomasin kaikkien ajattelevan äskeistä päätin ottaa siitä selvää. ”Mikä tilanne täällä oikein oli?” osoitin kysymyksen Emmettille, koska ajattelin tämän vastaavan herkimmin.

”Ei mitään tärkeää”, Carlisle sanoi ja hymyili minulle.

”Ei sillä ole väliä oliko se tärkeää vai ei. Minäkin haluan tietää”, äänensävyni meni jo anelevan puolelle.

”Usko minua, et halua tietää”, Emmett sanoi ja naurahti. Oli se asia mikä vain, se huvitti jo Emmettiä.

”Kuka heittää minut tänään kouluun?”, kysyin. Mietin jo miten jaksaisin koko päivän koulussa. Ei minua varsinaisesti kiusattu, mutta kaikki vaan tuntuivat vihaavan minua.

”Minä voin viedä sinut samalla, kun menen sairaalalle”, Carlisle sanoi ja lähti huoneesta puhuen Esmen kanssa niin hiljaa, etten kuullut heitä.

”Emmett, mistä täällä oli kyse?”, kuiskasin, vaikka kaikki talossa kuulivat minut silti.

Emmett huokaisi. ”Et kyllä pidä tästä.. Rosalie on aika huolestunut siitä puhelusta.”

”Mitä pahaa siinä on?”

”Hän ei halua sinun menevän minnekään yksin”, Emmett sanoi luimistellen.

”Ei minnekään yksin?” sanoin kauhistuneena. En halunnut työllistää Culleneita enempää kuin oli pakko. Ja halusin olla yksin. Minusta tuntui, että minusta oli hirveästi vaivaa heille. ”Minä olen luullut aina, että Rosalie ei juurikaan välitä minusta.”

”Kyllä hän välittää. Aika paljonkin.”

Seisoin yksinäni koulun pihalla. Sade kasteli parhaillaan takkiani ja teki oloni todella epämukavaksi. Silti en saanut itseäni siirtymään katokseen muiden ihmisten luokse. Olin käynyt koulua melkein puoli vuotta, enkä vieläkään löytänyt ystäviä tai edes kavereita. Vihamiehiä olin saanut sitä enemmänkin.

Kellon soidessa harkitsin hetken jääväni pois tunnilta, mutta menin kuitenkin sisään. Ei se mitään auttaisi, että lintsaisin. Carlisle ja Esme ei tuomitsisi minua, mutta en jaksanut kiriä muita kiinni. Luokan ovella näin poikajoukon, jotka aina ärsyttivät minua ja sitten päätin sen. Minä lintsaan.

Häivyin koululta vähin äänin ja menin läheiseen metsään. Rakastin kävellä metsässä. Pienempänä karkasin aina orpokodin pihalta metsään. Sain aina kuulla siitä, mutta pidin siitä rauhasta mikä metsässä vallitsi. Kävelin rivakoin askelin syvemmälle metsään ja oloni helpottui koko ajan. Pikkuhiljaa pystyin sulkemaan mielestäni kaikki puolen vuoden takaiset kauhut ja palata menneeseen. Muistelin iltoja joita olimme viettäneet Jaredin kanssa ja kuinka onnellinen olin ollut. Minua ei ollut haitannut asua orpokodissa ja olla ilman vanhempia, niin kauan kun olin Jaredin kanssa. Se oli ollut niin täydellistä. Ehkä juuri sen takia se loppui niin huonosti.

Vaikka pelkäsin kuolemaa, toivoisin että olisin kuollut Jaredin käsiin. En halua elää tätä uutta elämää, vaan haluan palata menneeseen.

Pysähdyin kesken matkantekoni ja aloin miettiä takaisin kääntymistä, kun kuulin rapinaa takaani. Koko vartaloni jännittyi ja polveni muuttuivat veteliksi. Käännyin ympäri varovasti toivoen parasta ja peläten pahinta. Ja sitten näin sen mitä olin miettinyt koko kävelyni ajan.

Jared.

millix

  • ***
  • Viestejä: 26
Vs: Onnen kääntöpuoli, Jatkoa 16.8.
« Vastaus #17 : 16.08.2009 19:28:42 »
Pidän tästä tarinasta, koska se on erilainen ja mukaansa vetäävä  :)
Perfectionism is a Gift... and a Curse

Mutanttiorava

  • Mutanttininjaorava
  • ***
  • Viestejä: 180
  • ;)
Vs: Onnen kääntöpuoli, Jatkoa 16.8.
« Vastaus #18 : 16.08.2009 20:11:44 »
Aws! Oon rakastunut tähän ficciin! Normaalisti vihaan yli kaiken keskittyjä hahmoja, mutta tästä Rinnasta tykkään tosi paljon, se on jotenki erilainen ku muut <3

Jatkoo!
Se mikä ei tapa, vahvistaa... tai sattuu vitusti!

Clair De Lune

  • ***
  • Viestejä: 47
Vs: Onnen kääntöpuoli, Jatkoa 16.8.
« Vastaus #19 : 17.08.2009 11:52:39 »
jännää! lisää jatkoa oon koukussa! ;D