A/N: Elikkä toista osaa pukkaisi. Anteeksi, että tässä kesti näin kauan. Etsin tässä välissä betan ja kirjoittelin henkilöistä itselleni muistioita. Kiitos kaikille kommentoineille. Eara,päähenkilöä ei tosiaan sotketa Edwardiin, koska minä en oikein pidä siitä. Edward kuuluu Bellalle. Sabsab, Milky, Neverland, Untenlaiva, kiitos.
Iso kiitos cherille!
Katselin edessäni lepäävää paperia. Siinä se oli, lapsuusiän haaveeni. Muistan vieläkin kuinka pettynyt olin ollut, kun ensimmäinen adoptio ei sujunut. Menetin kaiken ja nyt saan sen mitä halusin: perheen. Tosin nyt saan sen, koska sadistinen poikaystävä/vampyyri haluaa tappaa minut. Enhän edes tiedä välittäisikö Cullenit minusta, jos en olisi vaarassa. Olinko edes vaarassa? Voisiko Jared tosiaan tappaa minut? En ollut ihan varma. Ei kai vampyyriksi muuttuminen tarkoita sitä, että hän lakkaisi rakastamasta minua. Carlislen kertomasta ymmärsin sen verran, että vampyyrit himoitsivat ihmisen verta. Eli Jared himoitsi vertani. Olihan se aika iso este suhteelle, mutta oliko se ylipääsemätön este. Minä olisin valmis kuolemaan tämän suhteen vuoksi. Tosin Jaredhan jo yritti tappaa minut ja minä pelkäsin. Pelkäsin niin hitosti kuolemaa. Halusin elää, mutta en ilman Jaredia.
Säpsähdin, kun huomasin Edwardin olevan takanani. Nousin istumaan inhottavalla sairaalan sängyllä, ja aloitin hiusteni pyörittelyn. Katselin Edwardia, mietin miksi hän oli täällä.
“En voinut olla kuulematta ajatuksiasi”, Edward aloitti. “Hän ei himoitse vertasi. En voi uskoa, että Carlisle ei ole kertonut sinulle tätä. Ehkä hän ajatteli tunteitasi, mutta en voi valehdella. Sinun täytyy saada tietää.”
“Miten niin ei himoitse vertani? Mitä minun täytyy saada tietää?”, kyselin säikähtäneenä.
“Rinna, sinun veresi ei tuoksu millekään meille. Emme me olisi voinut ottaa sinua meille muuten. Emme ole ikinä törmänneet sinunkaltaiseesi. Emme aisti vertasi ollenkaan, ihan kuin sinulla ei olisi verta olemassakaan.”
“Mutta miksi Jared sitten halusi tappaa minut?”, minä kysyin. Minua ei kiinnostanut se, että olin erilainen kuin muut. Minä halusin tietää miksi Jared halusi tappaa minut, vaikka meillä olisi mahdollisuus elää yhdessä. Eikö hän rakstanutkaan minua?
“En tiedä”, Edward sanoi rehellisesti. Jotenkin aistin Edwardista, että hän sääli minua. Yritin olla huomaamatta Edwardia ja sutaisin allekirjoituksen ja nimenselvennyksen paperiin. Nyt olen siis virallisesti kiinni Culleneissa, enkä edes tiedä haluaisinko minä sitä vai en.
Vihdoin pääsin pois sairaalasta. Minulla on mustelmia joka paikassa, käsi kipsissä ja jalassa on tuki, mutta kävelen sentään itse. Edwardin sisko Alice oli tuonut minulle vaatteita ja odotti nyt käytävässä, että saisin puettua. Katselin Alicen tuomia vaatteita, ja ne olivat laadukkaita ja tyylikkäitä. Kaikki kieli, että ne olivat merkkivaatteita. Cullenit taisivat olla aika rikkaita. Puin violetin villapuseron päälleni ja vedin farkut jalkaani. Katselin inhoten saappaita, joissa oli ainakin kymmenen sentin korko. Kaikesta huolimatta puin ne jalkaani ja katsoin itseäni peilistä. Kirkkaan punaiset hiukseni taistelivat huomiosta violetin paidan kanssa. Oli oikeasta blondi, mutta olin värjännyt hiukseni kirkkaan punaisiksi.
Huusin Alicen sisään, vaikka se huutaminen taisi olla aika turhaa. Carlislen kertoman mukaan vampyyrit kuulivat oikein hyvin, lievästi sanottuna.
”Ne sopivat täydellisesti”, Alice sanoi ja katseli valitsemaansa asukokonaisuutta.
”Nämä kengät vain ovat vähän.. Liikaa”, sanoin, ja yritin olla loukkaamatta Alicea.
”Höpsistä, ne ovat ihanat. Tietäisitpä vaan mitä ne maksoivat!”
”En halua tietää, minun pitää saada jostain rahaa, että voin maksaa nämä takaisin”, sopersin Alicelle.
”Sinä kuulut nyt perheeseen. Ei sinun tarvitse mitään maksaa, saat luottokortin yhteiselle tilillemme”, Alice kuittasi iloisesti.
”Luottokortin?”
”Niin, voit ostaa mitä ikinä haluat. Tosin Carlisle ja Esme haluavat tietää isoista ostoista niin kuin autoista, vaikka sinä nyt et autoa saa ajaakaan. Olethan vasta 14-vuotias.”
Päätin olla sanomatta mitään. Alice ja muut Cullenit eivät todellakaan olleet köyhiä, ja taisivat käyttää rahaa aika huolettomasti. Istuin sängylle ja katsahdin ovelle. Carlisle tulee kohta hakemaan minut, ja sitten lähdemme kotiin.
”Vau”, minä henkäisin, kun näin Cullenien talon. Se oli upea. Vaaleata, ajatonta taloa reunusti nurmikko, jonka läpi virtasi joki.
”Tervetuloa”, Carlisle sanoi ja hymyili. Carlisle näytti väsyneeltä. En tiedä voiko vampyyrit olla väsyneitä, kun he eivät edes nuku. Tai ehkä Carlisle näytti stressaantuneelta, en minä tiedä. Lisäksi Carlisle oli ajanut lujaa tänne, ja vilkuillut ympärilleen. Sitten minulle tuli ajatus. Pelkäsikö Carlisle, että Jared etsii minua?
”Carlisle, onko kaikki hyvin?”, minä yritin udella.
”On. Minä esittelen sinulle perheemme.”
Kävelimme sisälle. Ovi ei ollut lukossa, joten Carlisle vain avasi sen. Tulimme avaraan tilaan. Koko alakerta taisi olla samaa huonetta, ainakin melkein. Keskitin katseeni henkilöihin, jotka seisoivat keskellä huonetta. Edwardin minä tunnistin. Hymyilin hänelle. Edward oli ihan mukava. Hänhän se kertoi minulle siitä veriasiastakin. Edwardin lisäksi huoneessa oli kaksi muuta poikaa ja yksi tyttö ja nainen, joka oli varmasti Esme.
”Tässä on Esme”, Carlisle esitteli vaimonsa ensiksi. Esme käveli hitaasti ja varovasti luokseni ja kätteli minua. Tervehdin häntä ja hymyilin. Halusin näyttää etten pelkää. Seuraavaksi luokseni käveli se upea vaaleahiuksinen tyttö. Hän esitteli itsensä Rosalieksi. Hän ei varsinaisesti ollut epäystävällinen, mutta aistin jännitettä koko perheessä, kun hän kätteli minua.
Carlisle esitteli loputkin perheenjäsenet minulle. Emmett oli todella mukava ja hauska, Jasper hieman pidättyväinen, mutta täydellisen kohtelias. Esme oli ihana. Pidin hänestä heti. Alice oli myös todella mukava. Ehkä tästä ei tulisikaan ihan kauheaa.
”Onko sinulla nälkä?”, Esme kysyi minulta.
”Ei”, vastasin ja mietin pitäisikö minun nyt kertoa, että olin vegetaristi. Edward naurahti, mietin heti oliko hän lukenut ajatukseni ja miksi hän olisi nauranut niille.
”Mitä?”
”Ei mitään. En halunnut loukata. Se vaan, että meidän koko perhe on nyt vegetaristeja.” Muukin perhe hymyili Edwardin sanoille, Emmett nauroi. Minä mietin vaan, että miten vampyyrit voivat olla vegetaristeja. Edward poimi taas ajatukseni.
”Me vain sanomme niin. Se on meidän sisäpiirin vitsimme.” Minä hymähdin. En halunnut olla epäkohtelias, mutta keskustelu olisi jotenkin saatava kääntymään Jarediin. Se asia minua vaivasi. Miksi Jared vihasi minua ja halusi tappaa minut? Jos verenikään ei tuoksunut vampyyreille, niin miksi? En oikein tiennyt mitä tuntea. Tavallaan tunsin vihaa, mutta silti pieni osa minua rakasti sitä miestä.”
”Voinko soittaa Jaredille?”, kysyin varovasti Carlislelta. En halunnut vaatia liikoja, mutta tämä asia on selvitettävä.
”Rinna”, Carlisle sanoi pehmeästi. ”Mitä asiaa sinulla edes on hänelle?”
”Minun pitää saada varmuus. Jos Jared on yhtä vihainen, jätän hänet rauhaan lopullisesti.”
”Rehellisesti sanoen en oikein tiedä, onko sinun kannattavaa soittaa hänelle.”
”Miten niin? Hän on – tai oli – minun elämäni.”
”Mietitään sitä myöhemmin”, Carlisle kuittasi asian. En ruvennut väittämään vastaan vieraille ihmisille, vaikka aika rohkea olin ollutkin.
Istuin yksin uudessa huoneessani. Olin surullinen. Jostain syystä, vaikka kaikki olivat todella mukavia, tunsin itseni niin ulkopuoliseksi. Nytkin kuulin Alicen nauravan alakerrassa. Itseasiassa, he olivat aika kovaäänisiä, tarkkakuuloisiksi vampyyreiksi. Huone oli sinällään ihan nätti. Vaaleita sävyjä, hienoja tauluja ja iso sänky. Alice ja Esme olivat sisustaneet sen sillä aikaa, kun minä olin sairaalassa.
Päätin lähteä alakertaan, alkoi olla jo nälkäkin. Kävelin käytövän läpi portaikolle. Tiesin, että kaikki tässä talossa kuulivat joka liikkeeni. Se häiritsi jonkin verran. Carlisle istui alakerrassa Esmen ja Edwardin kanssa.
”Hei”, tervehdin heitä. Istuin vapaalle nojatuolille.
”Onko sinulla nälkä?”, Esme kysyi minulta. Hetken ajattelin kieltää sen, mutta muistin Edwardin taidon ja päätin pysyä totuudessa.
”On, vähän.”
”Teimme sinulle Alicen kanssa salaattia. Se on jääkaapissa.”
”Okei.” Kävelin kohti keittiötä, kunnes Alice ilmestyi eteeni. Säikähdin ja törmäsin Aliceen. Hän oli kova kuin kivi.
”Au.”
”Anteeksi Rinna. Menossa syömään? En tiedä pidätkö sinä kreikkalaisesta salaatista, mutta yleensä ihmiset tuntuvat pitävän siitä..”, Alicen puhe aiheesta jatkui loputtomiin. Kävelin, Alice perässäni puhuen, keittiöön ja kaivoin salaatin jääkaapista. Laitoin itselleni sopusuhtaisen annoksen. Alice tarkkaili, kun söin. Hän yökki välillä leikillään.
Kahden kuukauden kuluttua olin jo sopeutunut Culleneiden kanssa elämiseen. Itseasiassa pidin heistä. Olin hyvä ystävä Alicen ja Jasperin kanssa. Emmett sai minut nauramaan ja Edwardilla oli mielenkiintoinen ajatusmaailma. Rosalie. Niin, Rosalie. Minusta tuntui, että muu perhe tarkkaili häntä aina, kun hän oli lähelläni. Muuten Rosalie oli kyllä mukava, hän ei vain sanonut minulle juuri mitään.
Mikä ikinä Carlislea oli stressannutkin, oli ratkennut. Minulla vaan oli koko ajan se mielessä, että hän pelkäsi Jaredia. Niin minäkin kyllä pelkäsin. En varmaan ollut oikein ensimmäisinä viikkoina tajunnut, että minun entinen poikaystävä oli yrittänyt tappaa minut. Tai ainakin entinen minulle. En ollut vieläkään saanut soittaa Jaredille. Carlisle aina vältti aihetta. En oikein tajunnut sitä. Jos Jared haluaisi löytää minut, hän kyllä löytäisi minut.
Tänään olimme menossa Alicen ja Jasperin kanssa elokuviin ja ostoksille. En tiedä miten Alice oli saanut Jasperin suostuteltua romanttiseen draamaan, mutta hyvä niin. Jasperin lähellä oli niin helppo olla. Ajoimme Port Angelesiin – aivan liian lujaa. Minä ja Alice kiertelimme kauppaja Jasperin tullessa perässämme kiltisti kuin koiranpentu. Minä jopa nauroin sillä reissulla. Oli mukava kartuttaa muutaman vaatteen vaatekaappiani. Vaikkakin Culleneiden rahan kulluttaminen kauhistutti minua. En oikein voinut hankkia töitäkään, paitsi iltatöitä, kun koulu alkaisi ihan kohta. Kesä oli jo kääntymässä syksyksi. Minulla olisi vielä viimeinen luokka peruskoulusta käytävänä. Olin suhteellisen hyvä koulussa ja pidin koulun käynnistä, mutta orpokodista karkailut olivat rasittaneet koulumenestystäni. Nyt olisi aika korjata se. Olin itseasiassa aika innostunut kouluun menosta, koska saisin muitakin tuttavia kuin Cullenit. Lisäksi Jaredin muisto pyyhkiytyisi mielestäni, jos se nyt voisi ikinä pyyhkiytyä mielestäni.
”Rinna!” Alice hihkaisi ja näytti minulla punaista avoselkäistä puseroa. Kävelin Alicen luokse ja otin kasvoilleni arvioivan katseen. ”Kyllä, tuo menee ehdottomasti kokeiltavien joukkoon.”
