Uuuu, mikä jännä teoria! Ankeuttajat ovat minusta ihan superjännä aihe teoretisoida ja tämä kuulostaa ihan luokattoman jännittävältä ajatukselta. Minusta on vähän vaikea kuvitella, että ankeuttaja voisi rakastua, mutta käy kyllä hyvin järkeen, että jos niin käy, ne kuolevat heti sen jälkeen. Ne ovat syntyneet synkkyydestä, ne eivät voi elää, jos se on poissa. Mutta ne ovat tuntevia olentoja, kirjoissa mainitaan, miten ne suuttuvat, eli niillä on mahdollista tuntea henkilökohtaisia tuntemuksia. Voisiko suuttumuksen lisäksi ankeuttaja tuntea rakkautta? Oh, en ehkä nuku, kun ensi yönä pohdin tätä mahdollisuutta.

Professori!Harry on lempparijuttujani ja olit esittänyt hänet opettajana hyvin harrymaisena ja loistavana opettajana myös. Hänelle opettamisen ydintä olisi tietenkin käytännön opetus ja minusta on tosi viisasta opettaa näyttämällä oikeasti tällaisia olentoja, muistaa taatusti kokeessa, kun on oikeasti nähnyt ankeuttajan kuolevan rakkauden syleilyssä. Oppilas oli todella älykäs myös, kun osasi yhdistää tuntemukset ankeuttajaan myös. Kiva yksityiskohta oli tuo, kun oppilaat ensin kauhistuivat, että lähellä on ankeuttajia, mutta onnellisuuden tunne muutti sen nopeasti uteliaisuudeksi. Nerokasta. ^^
Kiitos tästä kiehtovasta tarinasta!

Sisilja: Oi, kiitos ihanasta kommentista!<3 Tämä ficci on ehdottomasti myös elegia Remukselle. Olen monta vuotta vuotta halunnut kirjoittaa ficin, jossa Remus olisi Peterin haudalla, olen aloittanutkin sen vaikka kuinka monta kertaa, mutta ikinä siitä ei ole tullut mitään. Asia vaivasi mua aika paljonkin, koska aihe oli hyvä ja sellainen, mistä oikeasti koin, että haluaisin ja mun pitäisi kirjoittaa, mutta ei vaan onnistunut. Sitten vihdoin tällä viikolla tajusin, että en pysty kirjoittamaan Remuksesta Peterin haudalla, koska Remus ei menisi Peterin haudalle. Oikeastaan kaikki tässä ficissä pohjautuu tähän ajatukseen.

Mun mielestä on kummallista (ja siis totta kai myös kiehtovaa!), miten Peter tekee ihan hirveän teon, mutta hänen taustoistaan ei kerrota oikein mitään, mistä voisi päätellä, miksi hän päätyy kavaltamaan ystävänsä. Azkabanin vangissa mainitaan ainoastaan hänen "äitiparkansa". Mä sitten oikein tarttumalla tartuin tohon äitiparkaan -- jos hän kerran on parka, niin olkoon sitä oikein kunnolla. Ihanaa kuulla, että noi taustat selittää jotain jossain muuallakin kun vain mun päässäni!

Meldis: Kiitos paljon!<3 Arvostan sitä, että jaoit myös sen, miten ficci herätti sinussa vaikeita ajatuksia. Mulle oli selvää, että jotenkin täytyy tuoda ilmi, miten huonosti Remus asiallisen ulkokuorensa alla voi -- ja yhtä selvää, että hän ei ikinä sanoisi sitä itse. On myös hirveää, miten joku toinen voi määritellä, kenellä on oikeus apuun ja kenellä ei.

Ensin ihmettelin, miksi äkkiä et ollut saanut kiinni kirjoitusvirheitä, kunnes tajusin mistä oli kyse.

  Joo, aina kun minä teen kirjoitusvirheen, niissä on joku juju. Hienoa kuulla, että pidit Peterin äidin kirjeestä. Se oli ehkä vaikein kirjoittaa, koska en halunnut aliarvioida häntä ja saada häntä kuulostamaan liian tyhmältä, mutta toisaalta kirjeestä pitää näkyä, ettei hän ole tottunut kirjoittamaan ja että hänen koulunsa on jäänyt kesken.

Kiitos vielä paljon molemmille! <3

Oii, en ollutkaan hoksannut, että tämä kuului samaan jatkumoon kuin Poika varastossa ym. Ja heti innostuin, kun näin, että tämä olikin Reyn näkökulmasta. Harmillisesti ei vieläkään selvinnyt, miten Reyllä on simpukkapuhelin viktoriaaniseen aikaan, mutta tätä oli silti jännää lukea. Luin näitä aika mysteerilasit silmillä, mutta eniten näissä välittyi hahmokuva ja Reyn irrallisuus. Hän tuntui jotenkin turralta tehdessään asioita, joita käskettiin, eikä eläen oikein millekään, paitsi ehkä hieman auringolle. Minulle tuli heti ensimmäisestä raapaleesta olo, että hän on menettänyt läheisiä ja ehkä jopa paljon läheisiä ja se tuntui hyvin selvältä viimeistään neljännessä raapaleessa. Se, miksi Rey yskisi oli sai mielikuvitukseni laukkaamaan. Toivottavasti kirjoitat tähän vielä jatkoa, koska tahdon ehdottomasti tietää, mistä Rey tulee ja miksi kaikki hänen kotonaan ovat lähteneet.

Oli jännää lukea näitä samoja tilanteita nyt Reyn näkökulmasta ja olit tosi hyvin kertonut niistä uudelleen ilman, että samat tapahtumat vain toistettaisiin eri silmin. Vahvistit myös hienosti Cecilyn havainnointia, että Rey ei ollut kuten muut ja minulle tuli jo Cecilyn näkökulmaa lukiessa sellainen olo, että Reyllä on painavia syitä, miksi hän on tullut kartanoon ja että hän peittää tunteensa eleettömyyden taakse. Mutta viidennestä raapaleesta kävi hyvin ilmi, että hän ei missään nimessä ole tunteeton. Kuvaukset hänen läheisistään olivat lyhyitä ja silti kuvasivat jokaista laajasti, opin jokaisesta hahmosta paljon enemmän kuin vain sen, että Miles piti persikoista. Kikatin hieman tuolle, että Halth hakkasi nauloja voileivällä, tuli ihan mieleen, miten Vernon oli yrittänyt hakata kakkupalalla nauloja lautaan peittääkseen postiluukun.

Lopetus jäi kutkuttavaan ja haluan tähän jatkoa, mutta tällaisenaankin tämä oli viehättävä kuvaus tästä epätyypillisestä ystäyydestä ja elämistä. ^^ Kiitos tästä!

Olen ihan sanaton, miten nerokas tämä teksti on. Siksi en lupaa kommentista mitään järkevää. Rakastan, kun tarina pystytään kertomaan proosan ulkopuolisilla keinoilla ja olit tähän koonnut hyvin erilaisia tekstipätkiä hyvin erilaisista lähteistä. Tuli heti alusta alkaen jotenkin kuvottava olo, koska tietenkin juuri näin Peteriä olisi hehkutettua sodan jälkeen lehdissä ja suuri yleisö olisi pitänyt häntä sankarina, eikä heillä tietenkään ollut sitä vastoin mitään argumentteja. Kaikki lausahdukset, mitä muistomerkeissä ja tilaisuuksissa käytettiin teki totuudesta entistäkin lohduttomamman. Itkevä enkelipatsas, hitto vie. :''') Ja voi apua sitten tuo Peterin äidin kirje. Siinä tuli kunnolla tunne, että olet luonut jotain erityistä ja lukuisia kerroksia. Ensin ihmettelin, miksi äkkiä et ollut saanut kiinni kirjoitusvirheitä, kunnes tajusin mistä oli kyse. Olen lukenut juuri paljon oman isoäitini saamia kirjeitä ja Peterin äidin ääni kuulosti hyvin uskottavalta keski-ikäiseltä naiselta, joka kirjoittaa sulkakynällä, eikä välitä tai pysty korjaamaan virheitä tai lausemuotoja. Niin nerokasta. Tuo kirje oli kenties suosikkini kaikista teksteistä. Se oli hyvin hahmo- ja aikauskollinen ja kuulosti niin paljon epätoivoisen äidin pyynnöltä sekä avasi Remuksen tilannetta sodan jälkeisessä maailmassa. Kyselytutkimus kuulosti karmivan uskottavalta. Ja siihen perään tuo runo etusormelle. Loistavaa, erinomaista, en osaa sanoiksi pukea, miten tämä kaikki sotii päässäni ristiin.

Minun on aina ollut vaikeaa ajatella Remuksen elämää sodan jälkeen, koska se tuntuu niin kammottavalta ja kuvasit sitä kyllä juuri sellaisena. Ja vielä vähän päälle. Hänen äänensä kuului hienosti hänen kirjeissään myös ja voi Remus, joka varmasti kokee velvollisuudekseen vastata Peterin äidille, vaikka on todella vaikeassa tilanteessa kaikin puolin. Yliviivaukset Siriuksen kohdalla olivat loistavia ja mietin vain, miten Remus koki tarpeelliseksi etäännyttää itsensä Siriuksesta kirjoittaessaan Gladysille ja oman päänsä sisällä. Äää, Remus! :'''(

Potilaan toimintakyky merkittävästi heikentynyt.

SAIRAALAN PÄÄTÖS: Ei oikeutta hoitoon. Hoitotakuu koskee noitia ja velhoja. Parantajilla on lain HTE 77 § 55 nojalla oikeus kieltäytyä ottamasta hoitoon osin-ihmisiä.

Sain itse vastikään hylkäävän päätöksen terapian jatkosta ja en tietenkään kuulu syrjittyyn vähemmistöön, mutta päätöksen muotoilu on tässä kylmäävän tuttu. Remuksen kohdalla laki ei ole edes tehty häntä varten, hän ei ole saman tuen arvoinen kuin enemmistö. Olen taas sanaton. Tämä vain on liian tuttua. Kuin myös tämä.

ALS:n sihteeri Pandora Lovekiva, 35, toivoo taikayhteisön kiinnittävän huomiota syihin, jotka saivat etenkin nuoret yksinäiset miehet liittymään kuolonsyöjien riveihin. "Meidän on tunnettava polku, joka johti heidät tähän ratkaisevaan valintaan. Teloittamalla vangit, tuhoaisimme myös heidän tarinansa. Eikö meillä olisi päinvastoin tilaisuus oppia jotakin heistä  – ja samalla itsestämme?"

Pandora on oikeassa, sinä olet oikeassa, mutta tuo tutkiskelu on pelottavaa kauhean monelle. Lehtiartikkelin muotoilu on erittäin toimiva, se on hyvin neutraali, eikä asetu kummallekaan puolelle, eikä tutki kummankaan argumentteja, mikä voisi paljastaa kuolemanrangaistuksen huonot puolet tai valota, miksi ei ole hyvä demonisoida muita ihmisiä.

Kuten sanoin pariin otteeseen, en osaa kunnolla avata, miten monimutkaisesti ja viihdyttävästi kuvasit Peterin henkilöä lukijalle, joka tuntee totuuden. Olet kirjonut tähän älyttömän nättejä yksityiskohtia, joita en ole osannut ajatellakaan, kuten että Remus olisi viestitellyt Peterin äidille tai että Peterillä olisi muistomerkki ja että hän olisi näin suosittu sotasankari tai että taikamaailman lakiin olisi kirjattu mahdollisuus jättää Remuksen kaltaiset ihmiset hoitamatta. Rakastan tosi paljon sitä, miten hyvin tämä sopii canoniin rikkomatta sitä lainkaan. Tämän myötä mietin myös, millaista kirjoittelua toisen sodan jälkeen on esiintynyt, siitähän saatiin jo esimakua Dumbledoren kohdalla.
Kiitos tästä, tämä herätti minussa vaikeitakin ajatuksia ja aina on aivan parasta, kun ficit pistävät miettimään oman mukavuusalueen ulkopuolelta. Tämä on todellinen taidonnäyte ja vangitseva lukukokemus. Kiitos. <3

Ei hitsiläinen miten upea tämä teksti oli! Luin tämän eilen ja jäin vain tuijottamaan seinää kun piti kasailla ajatuksia. Hirvittävän mielenkiintoinen kokoelma pieniä ja näennäisen ulkokohtaisia katsauksia Peteristä, ja ne kuitenkin valottavat hänestä ihan huikean paljon hahmona. Oijoijoi kun olen fiiliksissä! Yllättävä suosikkini oli Peterin äidin kirje Remukselle, sen kieliasu ja sävy ja toisteisuus oli ihan mieletön! Sillä lailla tämä panee miettimään, että jos Peterillä olisi ollut edes hiukan suotuisammat lähtökohdat elämässään, olisivatko asiat kenties menneet toisin? Vai onko se ihan turhaa jossittelua? Joka tapauksessa nämä sun headcanonit on niin veikeitä ja yksityiskohtaisia, että ihan hengästyttää, ja on jotenkin ihanaa, kun näiden pohjalta tuntuu, että tajuan Peteriä paljon paremmin. Tai luulen tajuavani. Vaikka en mä edes haluaisi tajuta häntä, mutta siitä ei pääse mun mielestä yli eikä ympäri, että hän on tajuttoman kiinnostava hahmo.

Musta on myös kauhean kiinnostavaa, kuinka velvollisuudentuntoiselta Remus tässä kuulostaa, vaikka hän ei ole varmastikaan Peterin äidille yhtään mitään velkaa. Ja raastavaa, ettei hän saa hoitoa Mungossa, eikä rauhaa aavesormelta. Ihan hirveetä. Niin, vaikka tää oli teksti Peteristä ja oodeja irtosormelle, niin tää oli mulle myös elegia Remukselle. </3 Sääliksi käy, vaikka säälikin on kyllä sairautta.

Ja siis eihhh tuo Arthurin saama sakkorangaistus rotan kantamisesta, en kestä. :')

Oot ihan mun suosikkeja Potter-fikkaajista, sun näkemykset ja otteet näistä hahmoista on lumoavia! Kiitos taas mahtavasta lukuelämyksestä!