Löysin tarran Kommenttikampanjasta ja lunastin sen omalla viestilläni kampanjaan, mutta jos lunastaminen vaatii edellisen osallistujan fikin kommentointia ja sen kommentin linkittämistä, palaan vielä asiaan!

Miten kaunis tämä olikaan! Minusta on aina surullista, kuinka hobitit eivät saaneet täysin rinnoin nauttia vapaudesta, jonka eteen olivat taistelleet vaan sodan arvet jättivät heihin jälkensä, jotka tuntuivat, vaikka Kontu näyttäisikin samalta kuin aina ennen. Oli kuitenkin lohdullista, että Pippin oli löytänyt elämässään tapoja, joilla selvitä kauheuksista ja painajaisista. Hiljainen teehetki Merrin kanssa kuulosti voittamattomalta ja vaikka painajaiset eivät varmaan koskaan lopu, niiden kanssa voi oppia elämään. Tosi kauniisti ajateltu ja asia, jonka kanssa itsekin pitää elää. Ikävät asiat eivät mene pois, vaikka niistä jättäisi puhumatta, mutta jos voi Merrin kanssa peiton alla juoda teetä, ehkä ne eivät tunnu niin kauheilta. <3

Miten ihanaa, että Pippin ja Merri eivät olleet menettäneet seikkailunhaluaan. Heidän taipaleensa oli raskas ja vaikea, mutta niin upeaa, että he silti muistelevat lämmöllä sitä ja mitä kaikkea se heissä synnytti. Hopeareunus ja niin edespäin. ^^ Minusta se on kaikkein hienoin asia, jos on kokenut jotain kamalaa, kykenee sijoittamaan siitä tulleen tunteen johonkin hyödylliseen. Aina välillä pitää tuntea surua ja vihaa, mutta jos siihen jää makaamaan, elämä valuu ohitse. En tiedä itse, mitä Pippin ja Merri tekivät tarinan loputtua canonissa, mutta haluaisin ajatella, että heidän hyvät sydämensä eivät antaisi heidän jäädä murheensa vangiksi vaan he haluaisivat uusia seikkailuja sekä mikä tärkeintä, auttaa muita.

Pippin ei tiennyt, oliko laulu hänen omansa, vai olivatko puut kuiskineet sen hänelle.

Kirjoitat myös nätisti. Tarinassa oli koko ajan rauhanomainen fiilis, johon sekoittui haikeaa synkkyyttä, joka ei kuitenkaan voita. Hyvin hobittimainen tunnelma oli tässä läsnä ja sellainen vielä, minkä vähän vanhempi, maailmaa nähnyt hobitti on saavuttanut. On yhä leikkisä asenne, mutta realistinen, joka ei estä tekemästä kivoja asioita itselleen ja muille. ^^ Laulu oli aivan ihana, en siitäkään tiedä onko se sinun kirjailemasi, mutta joka tapauksessa kaunis ja lohdullinen ja hyvin Pippinmäinen. ^^
Kiitos tästä ihanuudesta, joka lämmitti talvisesta ajankohdasta huolimatta.

oikein innokas hypetys on tuhonnut useammankin kerran mun fanituksen tai osan iloa fanituksesta sillä, että monesti tuntuu, että ollaan kovin jyrkkiä esimerkiksi paritusten suhteen ja hypetetään jotain tiettyä paritusta ja jos ei itse juuri sitä paritusta hypetä niin se on melkein kuin olisit sen fanituksesi kanssa yksin vaikka ympärillä olisi iso joukko. Sen on oppinut huomaamaan, että oli asia ja harrastus mikä tahansa, sitä ei vaan kuulu joukkoon ja on opittava elämään sen kanssa.

Aih ja eih, tää on kyllä niin kurjaa. Mä myönnän olleeni tosi fanaattinen elämää suuremman OTP:ni suhteen aikoinaan, eikä oma ulosanti ole varmastikaan aina ollut niin fiksua ja muut huomioonottavaa kuin olisi voinut. Muistan hämärästi lukeneeni joskus jossain Fini-keskustelussa huomion, että pikkutarkka fanitus voi viedä iloa muilta, vähän vähemmän inessä fandomissa olevilta ihmisiltä, kun nämä muut ei millään muista vaikka tapahtumien yksityiskohtia samassa määrin. Se tuntui vähän erikoiselta näkökulmalta, vaikka pointin sinänsä ymmärränkin. Mutta oon myös sitä mieltä, että samasta fandomista tulisi saada nauttia tosi eri tavoin, joko olla just niin pikkutarkka kuin haluaa tai sitten suhtautua fandomiin niin kuin hyvänpäiväntuttuun, morjestaa ja kysellä kuulumiset mutta ei nyt ruveta mitään salaisuuksia kaivelemaan.

Mun nykyisessä intohimofandomissani on se ihana, että IMHO melkein kaikkia voisi shipata ristiin rastiin. Toki olen omat ehdottomat suosikkiparini jo joukosta poiminut, mutta oon niiden lisäksi lukenut ilahduttavan erilaisia fikkejä, ihan eri pareilla, ja viihtynyt kauhean hyvin. <3

Toukokuu on jo pitkällä, mutta minä luen silti aina mielelläni mitä vaan keväistä tunnelmointia keväällä, se on lempivuodenaikani. ^^ Juuri tuo alkava lämpö, joka kuitenkin illan pitkittyessä alkaa vähentyä, jolloin pitää käpertyä toista vasten, on minusta ihaninta keväässä. <3

Aini ei tajua, minne kaksi pulloa katoaa. Seikkaperäisesti ne vaihtuvat nauruun ja loputtomiin keskusteluihin.

Äää, miten kauniisti kuvattu! Tässä oli niin tunne kahdesta kaveruksesta, jotka istuskelevat ulkona, ehkä keskustassa jossain isossa puistossa, jonne aurinko ei enää yllä ja höpöttävät. Minulle tuli ihan mieleen Tampereen vappu Koskipuistossa, se kun on tullut koettua itse muutaman kerran. Ja varsinkin, kun Aini ei huomaa lainkaan ympäröivää maailmaa, joka yleensä Koskenrannassa on tupaten täynnä, ajattelin heti, että silloin kun saa olla hyvässä seurassa, ei se täpötäysi puisto haittaa lainkaan. Minä ehdin jo luulla, että tässä ollaan jonkin suhteen kynnyksellä, juuri sen ylitetty tai ylittämässä, mutta tulikin pommi, että Helenalla on jo tyttöystävä. Sen tiedon kanssa tekstiin tuli surullinen sävy, kun Ainilla ja Helenalla oli niin hauskaa kaikesta huolimatta, eikä voinut uskoa, että tässä olisi mitään esteitä välissä. Jäi ristiriitainen olo lopusta, koska Helenan halu lähteä Ainin luokse kuulosti siltä, että hän ei niin kovin vakavasti ole tyttöystävänsä kanssa, mutta pettämistähän en siedä. Jännittävää, että jätit lopun auki ja se yhdistettynä kepeään keväiseen tunnelmointiin ja monimutkaiseen asetelmaan oli hyvin kutkuttavaa.

Kiitos tästä! Kuvailit aivan ihanasti nuorukaisten hiprakkaa keväässä, joka tuntui itselleni todella tutulta ja lisäsit mukaan myös pienillä yksityiskohdilla kiehtovaa draamaa hahmojen elämästä, joka tuntui suurelta tämän nauruun ja höpötykseen kaventuneen hetken ulkopuolella. ^^ Mutta siitä ei tarvitse juuri nyt tällaisessa pumpulimaisessa olotilassa miettiä ja seurauksia katsotaan, kun humala on ohitse. Kiitos paljon tästä ihanuudesta!

Lainaus

toisaalta missä se hauskuus edes olis, jos hahmot ei enää oliskaan vaikka Captain America ja Iron Man XD

Noku tää kans! Ei mua kiinnosta lukea tuota originaaliksi muutettua tarinaa, kun miljöö ja hahmot ei olekaan niitä joihin on jo valmiiksi tunneside. Mä halusin lukea Dramionea

Joo juuri tämä. Jotenkin ajatuksenakin tuntuu oudolta, että oot rakastunut tyystin johonkin ficciin jossa on nimenomaan ne sulle tärkeät hahmot ja sitten boom koko tarina muutetaan "originaaliksi" ja hahmojen nimet vaihdetaan ja kuviota vähän muutetaan, ettei ollakaan Potter-maailmassa jne. En mä tiedä, jotenkin... Noh, kuten todettu, en pidä ajatuksesta

Ja kaartaakseni oikeasti takaisin kirjallisuusaiheeseen, niin onko muilla sellaista, että on vaikeaa lukea yhtä aikaa fikkejä ja romaaneja? Mulla tuntuu olevan kausia, että luen jompiakumpia, mutta harvemmin sekaisin kumpaakin, eli yleensä romaanit väistävät, jollen tarkoituksellisesti päätä, että nyt muuten luen kirjoja! Tai löydä uutta suosikkikirjailijaa tai jotain.

Siis on! En ymmärrä mikä siinä on :'D Toki siis mulla on mennyt vuosia niin, että oon lukenut pelkästään ficcejä, mutta tänä vuonna olen ryhdistäytynyt kirjojen suhteen ja harmikseni sitten huomannut, ettei samaan aikaan oikein riitä keskittyminen ja into ficceihin. Toki siis pelkkää posia vaan että ylipäätään lukee, mutta olis kiva saada sitä fokusta vähän jaettua molemmille. Itseni tuntien tää kirjainnostus ei tosin pysy loputtomiin, niin nautitaan siitä nyt kun voidaan. Oon lukenut pelkkiä slashromansseja nyt kirjamuodossa ja pakko sanoa että herkkua ovat nekin olleet, vaikka se muualla aiemmin kehitetty tunneside hahmoihin puuttuukin :'')