rosegold, onpas kyllä ollut aika haastava tehtävä tokaluokkalaiselle! Tulikohan kotoinen tunnelma siitä, että tämä oli kyllä aikalailla tositarina kotoa omasta sängystä XD runomaisuus tuli kyllä väkisin ihan siitä, kun joutui käyttämään vähän eri sanoja kuin tavallisesti. Kiitos kun luit ja kiitos kommentista!

Sisilja, jos rauhallinen hetki ja hyvä idea löytyy, niin kyllä sitä tekstiä syntyy jos ei yöherätyksen jälkeen heti saakaan unta, niin voi alkaa vaikka lukea hesaria ja kirjoittaa, tosin enpä tiedä auttaako se ruudun tuijottaminen kauheasti saamaan paremmin unta XD ihmettelin oikein, että yllättävän helposti sitä keksi vaihtoehtoisia sanoja ja pari kertaa katsoin synonyymeistä apuja, kun totta kai ensimmäinen mieleen tuleva sana usein sisälsi a:n. Vaikeuksia varmaan olisi tullut, mikäli olisin yhtään pidempää tekstiä tai jotain muuta sisältöä kuin tällaista pohdintaa yrittänyt. Joten en ihan käsitä, miten joku on voinut kokonaisen kirjan kirjoittaa näin kiitos lukemisesta ja kommentista<3

Meldis, onpa hyvä ettei kieli särähdä, vaikka tuntuu että vähän jänniä ilmauksia tuli väkisin mukaan tarvitsen selvästi nyt vaan lisää outoja kirjoitusideoita, niin löydän kyllä jostain aikaa pienille teksteille! Kiitos kun luit ja kommentoit!

Odo, vaatimaton ajatukseni kommentistasi oli tietenkin, että ei tämä nyt niin ihmeellinen ole, mutta peruutetaan se ja kiitetään ylpeästi kommentista! Kiitos!

Ygritte, kokeile ihmeessä, oli aika hauskaa! Ja kiva, että tykkäsit, kiitos lukemisesta ja kommentista!

Meldis, kivaa että rare houkuttelee! Kahdella huispaajalla ei voi mennä vikaan, mitäköhän muita huispaajapareja sitä vielä voisi keksiä tai mihin herkullisiin tapaamispaikkoihin heidät työntää XD jostain syystä olen muulloinkin tykännyt tuoda tuoksuja esiin, varmaan siksi kun muistan edelleen, että tuon ikäisenä kiinnitin itsekin huomiota siihen, miten hyvälle ihastukseni tuoksui ohikulkiessaan… ja totta kai jopa Fred voi olla sanaton tuollaisen ärsyttävän hyvännäköisen hurmurin edessä kiva kun luit tämän, kiitos kommentista!

Meldis, minä olen vallan laiminlyönyt kommentteihin vastaamisen, korjataan se nyt! Heitin muistaakseni aika hatusta tuon kaavan, jotta otsikon kuutiojuuri saatiin käyttöön olisipa itse tullut pidettyä yllä matematiikan osaamista, mutta eipä sitä kovin moni huvikseen laske tehtäviä kouluaikojen jälkeen… hyvä jos tällainen matikkahömppä kuitenkin meni täydestä! Ja tosiaan Tylypahkaankin ehkä kaivattaisiin jotain laskentoa, kun tarvitaanhan sitä esim liemien tekemiseen. Kivaa, että tykkäsit monesta kohdasta, etenkin Oliverin kiusoittelusta ja kiusoittelun kohteesta kiitän kommentista<3

Ficin nimi: Majatalon kirous
Kirjoittaja: Ygritte
Ikäraja: S
Fandom: the Witcher
Pari: Geralt/Jaskier

Osallistuu TROPES III -haasteeseen tropella there was only one bed

---

Majatalon kirous

“Saanen suositella, rakas noiturini, että pysymme etäällä tästä majatalosta. Olen kuullut tarinoita sen kirouksesta.”

“Millainen kirous?”

“Ah, no sitä yksityiskohtaa eivät tarinat kerro. Vain sen, että majatalo on kirottu.”

“Mhhh.”

Murahduksen mataluudesta Jaskier pystyi päättelemään, ettei Geralt ollut kovinkaan vakuuttunut, tai ainakaan peloissaan, majatalon väitetystä kirouksesta. Ja heidän lähestyessään majataloa sitä oli tosiaan päällepäin vaikea uskoa. Majatalo oli rakennettu vankoista pyöröhirsistä, sen punertavaa kattoa peitti rakoileva sammalpeite, ja puutarhassa talon ympärillä kasvoi kauniisti kukkivia, taivasta kohti kurkottavia krasseja.

Majatalon emäntä vaikutti juuri niin ystävälliseltä kuin Jaskier olisi voinut olettaa hänen olevan. Emäntä yritti ensin olla huomaamatta heitä, kun Jaskier kiiruhti perässä Geraltin marssiessa sisätiloihin. Sitten emäntä yritti palvella heitä niin epäystävällisesti kuin ikinä mahdollista. Vasta, kun Geralt ilmoitti heidän haluavan huoneen, riemukas hymy levisi emännän ryppyisille kasvoille.

Majatalon alakerrassa ei ollut juuri ihmisiä. Pari selvää kanta-asiakasta oli kumoamassa tuoppejaan nurkkapöydässä, mutta muuten majatalo vaikutti suorastaan autiolta.

“Millaisia huoneita teillä on tarjota?” Geralt murahteli vastauksena saamaansa kohteluun. Emännän hymy levisi entisestään.

“Sitä ei voi tietää. Kun avaat oven, on edessäsi huone, jollaista juuri nyt toivot. Kävele yläkertaan katsomaan. Portaiden jälkeen vasempaan, kolmas ovi. Et tarvitse avainta, huone aukeaa vain sinulle. Ja mahdolliselle seuralaiselle, jos sellaista olet toivonut.”

Jaskier yritti ynnäillä mielessään emännän antamia vihjeitä. Oliko majatalo kirottu niin, että huoneet muokkautuivat asiakkaiden toiveiden mukaisesti? Mutta sehän oli vain mahtavaa! Geralt toivoi varmasti valtavan kokoista huonetta, jossa he olisivat niin etäällä toisistaan, että Jaskier voisi vaikka soittaa luuttuaan huoneen toisessa kulmassa Geraltin kuulematta ainuttakaan sulosointua.

Geralt ei kuitenkaan vaikuttanut emännän tarjouksesta yhtään iloiselta. Mahtoiko hän säikähtää, kun kuuli, että Jaskierin kertoma kirous olikin totta? Jaskier naurahti itsekseen ja pyyhki moisen ajatuksen mielestään. Eihän Geralt pelännyt mitään.

“Mennään katsomaan salaisten toiveittesi huonetta!” Jaskier hoputti innokkaasti, kun Geralt yhtäkkiä näytti jopa empivän huonetarjouksen vastaanottamisen kanssa. Hän ei ymmärtänyt lainkaan mitä Geralt murjotti. Kerrankin taikuutta oli käytetty johonkin muuhun kuin ihmisten kiusaamiseen. “Kai me voimme katsastaa huoneen ennen maksua?”

“Menkää, menkää, jos rohkenette. Maksu on sama riippumatta siitä millainen huone on.”

Jaskier joutui suorastaan raahaamaan Geraltin mukanaan yläkertaan. Mitä lähemmäs kolmatta ovea vasemmalla he kävelivät, sitä hitaammiksi Geraltin askeleet kävivät. Jokin ei nyt ollut kunnossa. Geralt ei varmastikaan pelännyt kirousta, mutta jotain hän aristeli. Ehkä Geraltin huoneessa ei olisi lainkaan tilaa Jaskierille? Ehkä Noituri ei halunnut pahoittaa Jaskierin mieltä avaamalla oven huoneeseen, jonka pyhänä tarkoituksena oli karkottaa Jaskier mahdollisimman kauas?

“Kuule, Geralt. Jos minä en pääse sinun huoneeseesi, minä käyn pyytämässä omaa, eihän alakerrassa näyttänyt olevan kovin suurta ruuhkaa…”

“Jaskier.”

“Kun se on ihan ymmärrettävää! Sinähän olet halunnut minusta eroon jo kunnon pitkän tovin ja…” Jaskier tarttui oven kahvaan ja käänsi. Sillähän se selviäisi! Jos ovi ei avautuisi, se tarkoittaisi, että Geralt yksinkertaisesti toivoi saavansa nukkua rauhassa!

Jaskier pyörähti keskelle Geraltin huonetta. Teatraalisesti hän levitti kätensä esitelläkseen Geraltille tämän oman unelmahuoneensa. Miten ylevää jalomielisyyttä, ettei Geraltin salaisiin unelmiin sentään kuulunut Jaskierin täydellinen ulossulkeminen!

Huone oli yllättävän valoista. Täysin Jaskierin kuvitelmien vastaisesti suorastaan ahdas, mutta kotoisa. Lattioita peittivät pehmeät matot, seinien vierustoja peittivät kankain verhoillut penkit, katosta sängyn yläpuolella riippuivat raskaat ja kirjavat vuodeverhot. Mutta sänkyjä ei ollut kuin yksi.

Yksi korkea, leveä ja upottavan pehmeältä näyttävä sänky. Geraltin unelmahuoneessa. Jonka unelmasisältöön Jaskier kuului mukaan. Jaskier kääntyi hämmentyneenä tuijottamaan huoneen keskipisteenä jököttävää sänkyä.

“Geralt.”

“Me voimme lähteä, jos sinä et halua jäädä.”

Geralt oli kävellyt aivan Jaskierin selän taakse. Jaskier tunsi Geraltin kädet olkavarsillaan. Ja sen ainoan kerran elämässään hän ei löytänyt sanoja. Geraltin kämmenet puristivat sitä tiukemmin Jaskieria mitä pidemmäksi hiljaisuus venyi.

“Kyllä me voimme jäädä,” Jaskier lopulta kuiskasi, nojasi kevyesti taaksepäin, ja tömähti kevyesti vasten noiturin leveää rintakehää. “Mutta tämä huone on syytä maksaa ensin. Minulla on sinulle kymmeniä kysymyksiä, enkä halua kenenkään keskeyttävän meitä.”

Geralt hymähti Jaskierin takana huvittuneesti ennen kuin irrotti otteensa, ja katosi oven luo lähteäkseen piipahtamaan alakerrassa.

“Eiköhän meillä ole aikaa jutellakin.”

Olipa tämä surullisen haikea. Kuten Sylikisu oli tuolla aiemmin kommentoinut, minullekin tuli fiilis, että tavallaan ympyrä sulkeutui. Oli aika, kun Bucky oli pitänyt huolta Stevestä, ja totta kai Stevelle on jäänyt niistä ajoista lämpimät muistot. Kun hän on pystynyt hieman uhmakkaastikin ihailemaan ukkosmyrskyjä, koska lopulta Bucky on aina saapunut paikalle katsomaan hänen peräänsä. Se on ollut jotain, johon Steve on voinut luottaa.

Nyt, ukkosen tullen se olisi tarkoittanut sitä samaa Bucky Barnesia, joka haki Steven pois ikkunasta. Sitä Buckya, joka kietoi Steven syliinsä peittoihin ja halasi, vaikka itse oli heistä kahdesta se, joka kaipasi läheisyyttä ja turvaa.
Buckysta tuntui kuitenkin, ettei hän löytänyt sitä Buckya enää.

Hän luikahti sisälle jättäen Steven verannalle yksin odottamaan sadetta.

Tämä oli tosi kauniisti kirjoitettu ja niin ymmärrettävää! Kyllähän sota, meteli, välke ja räiske ja jatkuva uhka väkisinkin jättävät jäljen. Siinä voi olla työn ja tuskan takana jo se, että pystyy pitämään itsestään huolen, voimavarat eivät riitä enää toisesta huolehtimiseen. Onneksi aina ei tarvitsekaan. Aina ei tarvitse olla se vahva ja huolehtia toisesta. Tuntuu tavallaan tosi luonnolliselta, että Steve menee Buckyn luo huolehtiakseen hänestä, sillä sellainen muistijälki Stevellä on kaikesta siitä huolenpidosta ja rakkaudesta, jota hän on itse Buckylta saanut.

Ehkä hän vielä löytäisi sen entisen Buckyn.
Tai ehkä hänen ei tarvinnut.
Ehkä toistaiseksi riitti, että hän oli löytänyt Steven, ja Steve oli löytänyt hänet.

Voi awwwww:') Buckyn ajatukset viestivät niin suurta turvaa ja suojaa Steven puolelta<3 Hän tiedostaa itsekin, ettei hänen tarvitse edes olla se sama Bucky, joka hän joskus oli, sillä Steve on etsinyt ja löytänyt hänet sellaisena, kuin Bucky tällä hetkellä on. Jotenkin tosi lohdullista, kun monihan kärsii ihan oikeassa elämässäkin siitä, että ei saa ison elämänmuutoksen jälkeen enää kiinni siitä entisestä itsestään. Ei se ole tarkoituskaan, vaan juuri tällainen hyväksyminen ja kasvu sen mukana kuuluu elämään.