Tekstin nimi: Kirjoitelm
Kirjoittaja: Thelina
Ikäraja: S
Yhteenveto: Onko tässä mitään järkeä?

Kirjoittajalta: Hesarissa oli kirja-arvio Antti Leikaksen kirjasta Tonttu — Mies häviää, joka on kirjoitettu kokonaan ilman a-kirjainta. Myös kirja-arvio oli kirjoitettu samaan tyyliin ja tämä oli pakottanut kirjoittajan keksimään hauskoja vaihtoehtoja ilmaista asiansa. Täytyy katsoa, josko päädyn lukemaan tuon Leikaksen kirjan, mutta odotellessa innostuin itse kokeilemaan ”aatonta” kirjoittamista. Tässäpä tämä tutkielma

---

Onko tässä mitään järkeä, keskellä yötä?

Jää pelkäksi yritelmäksi, mieleni ilkkuu.

Päätän selättää äänen. Kirjoitusjumi on vetreytettävä, kireä jänne höllennettävä!

On kulunut tuskin minuutti, kun ensimmäiset merkit jo piirtyvät ruudulle. Tämähän toimii! Syntyy virkkeitäkin. Ehkä lopuksi runo, ken tietää.

Kirjoitustyö yöllä ei ole järkevää mielen virkeyttä miettien. Päivisin olen kuitenkin kiireinen, joten miksi hylätä tämä huvitus tyystin? Ellen uneksi, voin synnyttää tekstiä, siitähän niin pidän!

Hetken päästä, kun jumi on jälleen läsnä, olisin jo mieluusti jättämässä koko työn sikseen. Onko tämä näpytys ollut joskus mielestäni niin elähdyttävää, että käytin sen ääressä lähes koko päivän? Nyt menee koko yö, eikä yöunien menetys tällä erää ole mieleeni.

Pysähdyn siis hetkeksi. Pää tyynyyn, uni tulee melkein heti. Ehkäpä lepo tuo uuden innon viimeistellä tämä viritys.

Päivänkoiton myötä päädyn jälleen näppäimistön ääreen. Väsyneen mielen villit ideoinnit lienevät tiessään, tiedostoon ei synny lisää tekstiä.

Jätän siis tutkimukseni tähän.

Olipas tää taas kaunis pieni hetki Bilbon ja Thorinin välillä ♥ Tykkäsin kovasti, että tässä päästiin kurkistamaan Thorinin ajatuksia ja mietteitä sekä Ereborista että heidän matkastaan, mutta tietenkin myös Bilbosta.

Rivendellin utuisessa aamussa Thorin huomasi ensimmäisen kerran pohtivansa, mahtoiko haltioiden saleista löytyä Bilbolle uutta taskunenäliinaa.

Tää oli niin ihana kohta! Tälläset pikkujutut todellakin kertoo sen, että nyt aletaan ihan tosissaan jo välittää toisesta, kun osataan miettiä ja huomioida tällaiset asiat. Toivottavasti Thorin löysi Bilbolle uuden nenäliinan :'3

Tykkäsin siitä, miten kuvailit Thorinin ajatusten hidasta muutosta. Hän vaikuttaakin alkuun vähän kylmältä ja etäiseltä, mutta hän kuitenkin hitaasti (ja vääjäämättömän varmasti) lämpenee Bilbolle ja lopulta tunteissa on muutakin kuin pelkkää retkikumppanuutta tai ystävyyttä. Ja se just on parasta! Oon myös aivan sucker tuolle, miten yhtäkkiä yllättäen käytetään toisesta etunimeä :'3 Se on ehkä yksi parhaista kliseistä koskaan ja toimii jokaikinen kerta.

Kiitos tästä, tää oli jälleen upea <3

Kommenttikampanjasta hei!

Hauska idea lemmenjuomia keittävästä noidasta. Pidin henkilöistä, mutta minua häiritsi/hämäsi välillä hyvinkin lapsenomaisen sadun ja aikuisen, joskin leppoisan fantasian sekoittuminen. Ehkä parhaiten tämä näkyi nimissä, Kaisla ja Kipinä olivat kivoja, Jadeliinan ja kuninkaan menivät lapsille loruilun puolelle (vaikka itsessään olivat ihan hyviä). Että ehkä jos haluat viedä tätä johonkin suuntaan, voisit miettiä näitä asioita. Pidin siitä, ettei loppu ollut perinteinen "ja sitten he elivät rakastuneina ja onnellisina elämänsä loppuun asti" vaan Kaisla ja Jadeliina saivatkin tavoitella kumpikin omia haaveitaan. Ja heidän suhteensa tulevaisuus jäi hieman auki.

Hienoa, kun kirjoitit tällaisen tarinan!

-Kel

Ficin nimi: Vesi vanhin voitehista salvan kannalla virisi
Kirjoittaja: Kelsier
Ikäraja: S
Tyylilaji/Genre: fantasiaraapaleet
Hahmot: Penrod
Haasteet: Haasteita hampaankolossa III (Originaalikiipeily sana 16. myrkkykatko

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------



Penrod keitteli salvaa mustassa padassaan. Myrkkykatkovoiteen tekeminen oli tarkkaa puuhaa. Liiallinen määrä kasvia tappoi, mutta ripaus auttoi äkäisiin tauteihin, tietysti vain ulkoisesti nautittuna. Penrod olisi toki voinut käyttää parantamiseen pelkkää vettäkin, mutta se oli usein liikaa yksinkertaisille maalaisille, joita hän autteli. Ihmiset tapasivat säikähtää, jos levitteli ainoastaan vettä ja sai potilaan paranemaan. Sitä paitsi hän piti aineisten keittelystä. Se vaati kärsivällisyyttä, jota moni maagikko-oppilas inhosi. He eivät tuntuneet ymmärtävän, että kyseessä oli samalla sekä sisäisen rauhan että sisäisen voiman harjoitus. Mieltään saattoi harjoittaa katselemalla kiehumista, höyrystymistä ja ainesten sekoittumista kattilassa.

Ne ovat kuin ajatuksia, yhtä häilyväisiä ja haihtuvia, Penrod mietti.





Hän huomasi suurisilmäisen pojan nostaessaan katseensa padasta. Tirriäinen näytti samaan aikaan pelkäävän ja hämmästelevän häntä. Epäilemättä äiti oli kieltänyt menemästä liian lähelle velhoa ja sekaantumasta tämän asioihin.

”Mitä sinä teet?” poika kysyi ääni väristen, mutta yllättävän rohkeasti.

Penrod virnisti tälle. ”Salvaa sille tytölle, joka on sairaana.”

Lapsi nuuskautti nenäänsä. ”Se on minun sisko.”

Penrod ei ollut päässyt katsomaan potilasta, tytön isä vain oli selittänyt hänelle oireet, joskin vihurirokkotapaus oli varsin selvä. Hänen olisi näköjään keitettävä toinenkin lääke, joka estäisi perheen muita lapsia sairastumasta.

”Muuttuuko siitä sammakoksi?”

Penrod naurahti. ”Ei, paranee vain.”

Poika jäi kuljeskelemaan hänen ympärilleen ja potkiskeli pieniä käpyjä.




(100)

”Joko se on valmista?” Poika oli tullut uudelleen kuikkimaan hänen luokseen.

”Tässä menee vielä jonkin aikaa”, Penrod sanoi. ”Se pitää hauduttaa kunnolla.”

Poika nyrpisti nykerönenäänsä. ”Sinä et tunnu yhtään vaaralliselta. Äiti sanoi, että sinä olet tosi vaarallinen.”

Penrod tyytyi vain hymähtämään.

”Miksi sinun toinen silmä on valkoinen?” poika kuitenkin jatkoi kyselyään.

”Tuo on aika epäkohteliasta. Mutta voin kai minä sanoakin, että se on sokea”, Penrod totesi yrittäen piilottaa virnettään.

”Mitä epäkohtelias tarkoittaa?” Poika oli ilmeisesti unohtanut kaiken ujoutensa.

”Se tarkoittaa, että joku ei ole ystävällinen”, Penrod selitti.

Poika raapi sekaisia hiuksiaan. ”Ai, minä olen kyllä ystävällinen. Mitä tarkoittaa olla sokea?”





”Sitä, että ei näe mitään”, Penrod totesi. Hän alkoi pitää tästä uteliaasta räkänokasta.

”Osaako silloin keittää paremmin hienoja taikoja?”

Penrod naurahti. ”Ei taian keittäminen riipu silmistä. Yhtä hyvin voisin olla kokonaan sokea tai kokonaan näkevä.”

Poika puri alahuultaan. ”Voisinkohan minä osata?”

Penrod kohautti harteitaan. ”Voisit varmaankin, mutta äitisi ja isäsi tuskin pitäisivät siitä, jos opettaisin sinua.”

Pojan katse kirkastui. ”Ei äidin ja isin tarvitse tietää.”

”No”, Penrod oli miettivinään. ”Haepa minulle ketunleipiä. Tarvitsen niitä lääkkeeseen, jonka keitän tämän jälkeen.”

Poika lähti innoissaan pinkomaan metsän siimekseen. Ennakkoluuloton otus, Penrod pohti jäätyään hetkeksi omaan rauhaansa. Ketunleipien haku oli onneksi lapselle viaton puuha.



 


Isosisko sai lopulta lääkkeensä ja Penrod jatkoi vaellustaan. Isä oli ollut hiukan epäileväinen ottaessaan vastaan siirapin myös muille lapsille, mutta ehkäpä se estäisi hänen uutta nuorta ystäväänsä ja mahdollisia muita sisaruksia sairastumasta. Poika oli virnuillut hänelle taattonsa polvien takaa kuin mikäkin salaliittolainen. Hänen yksi taskunsa oli edelleen täynnä ketunleipiä, niin paljon tämä oli niitä kerännyt.

Myrkkykatkovarastokin oli täydennetty, mutta sen hän oli pitänyt piilossa pienten sormien ulottuvilta. Ajatuksen saivat Penrodin huokaamaan. Olisi ollut mukavaa kouluttaa omaa oppipoikaa, mutta sitä hän ei voinut tehdä, kun ei ollut virallinen maagikko. Mutta ehkä hän voisi levittää omia taitojaan aina hipun sinne, toisen tänne.

Tuli hieman hassu tunne, koska kaikki oli niin samanlaista ja täysin tunnistettavaa, vaikka kuitenkin vähän erilaista. Toki tavallaan kiva, että on tehty kuitenkin aika autenttista työtä, mutta samaan aikaan turhauttaa, kun tämä on jo oikeastaan kertaalleen tehty. Toivottavasti painotetaan vähän eri juttuja, etteivät ole vain elokuvien kopioita.

Minusta olisi ollut mukavampi nähdä joku ihan muu teemaan liittyvä hahmo pääosassa, vaikka tosiaan näkökulmaa Kelmien ajoilta.