kivalta vaikuttaa

Tervehdys Kommenttiarpajaisista, ja onnittelut voitosta! Valitsin tämän tekstin puhtaasti nimen perusteella, koska lumisotailu on oikeasti ihan älyttömän hauskaa. Hauskaa oli myös lukea 10-vuotiaana kirjoitettua tekstiä - mainiota, että tällainen löytyy täältä yhä! ♥ Minusta on aina ihanaa, jos ihmiset eivät poista vanhoja kirjoituksiaan, koska niissä näkyy usein kivasti ajan henki ja mielikuvituksen lento. Niin tässäkin tapauksessa - jo pelkkä ajatus kelmeistä ja Bellatrixistä lumisotasilla on veikeä!

Tästä tarinasta huokuu sellainen nuoruuden into ja elinvoima myös hahmojen osalta. Mikäs sen parempaa mittelöä kuin lumisota, ja tytöt vastaan pojat -asetelma on varmasti monelle tuttu. Jotenkin arvasin, että Bellatrix vie voiton, ja olikin hauskaa huomata, että hän on ollut nokkela ja salakavala jo nuorena. Propsit hänelle oivalluksesta hyödyntää taikaa, kun kerran taikakoulussa ollaan!

”Ja seuraavana varmaan sanot, että haluat mennä hänen kanssaan naimisiin” Sirius virnisti.
”Ei kiitos,” kuului huvittunut ääni lumivallin takaa ja Sirius sai taas lumiryöpyn kasvoilleen.

Vielä viimeinen niitti sinetöimään voittoa! Mainio lopetus. Virnuilin läpi tekstin, mutta tämä loppu jätti kyllä kestohymyn kasvoille.

Kiitokset tästä illan piristysruiskeesta! -Walle

Onnea kommenttiarpajaisten voitosta! Mun ei tule luettua mitään kovin pitkiä jatkiksia kamalan usein, mutta pidin tästä tosi paljon. Kerronta on sujuvaa ja mukaansatempaavaa, ja tykkäsin myös siitä miten tarinassa on paljon pieniä yksityiskohtia, niin kuin tuo päähahmon nimi ja sen taustat. Pidin myös dialogista tässä, varsinkin Eleanorin ja tämän ystävien väliset keskustelut oli tosi hauskoja. Sanon vielä sen verran, että vaikka tässä onkin melko paljon hahmoja, niin missään vaiheessa ei kuitenkaan tunnu, että niitä olisi liikaa tai että hahmot menisivät sekaisin keskenään, mikä tottakai on tosi hyvä juttu.

Tykkäsin varsinkin noista uneen sijoittuvista kohdista. Niissä oot osannut tosi hyvin pukea sanoiksi sen tietynlaisen toden ja epätoden rajamailla olevan tunteen, mitä itse omista muutamista selkounista muistan. Unet on muutenkin mielenkiintoinen aihe, ja tulen kyllä innolla lukemaan jatkoa, jos joskus sitä tälle tarinalle vielä kirjoittelet! <3 Kiitos tästä!

Ficin nimi: Yön raukeassa pimeydessä
Kirjoittaja: Minä taas
Fandom: Hazbin Hotel
Ikäraja: S
Paritus: Lucifer/Adam
Genre: Tämmöistä henuilua

Summary: Hänellä olisi lupa edetä peremmälle, mutta jokin hänen mielessään haraa vastaan. Kenties juuri se surullisenkuuluisa ylpeys, joka ei tahtoisi myöntää, että Helvetin valtiaskin tarvitsee toisinaan rauhaa ja lämmintä syliä.

A/N: Ai että, kesä tuli ja kesä meni. Ehkä sitä saisi nyt syksyä kohti vähän viimeisteltyä kourallisen keskeneräisiä pätkiä. 😄 Ideat kyllä rullaavat huomattavasti aktiivisemmin kuin mitä käpälät eksyvät näppäimistölle, mutta sitähän se joskus. No mutta muun muassa tämä ship saa hymyn huulille!



***



Lucifer seisahtuu tutun oven taakse ja liu'uttaa hitaasti sormeaan sen puupinnalla. Hän miettii, kehtaisiko sittenkään hiipiä Adamin huoneeseen aamuyön hämärässä.

Hänellä olisi lupa edetä peremmälle, mutta jokin hänen mielessään haraa vastaan. Kenties juuri se surullisenkuuluisa ylpeys, joka ei tahtoisi myöntää, että Helvetin valtiaskin tarvitsee toisinaan rauhaa ja lämmintä syliä. Jotain sellaista, joka veisi ajatukset leudommille laitumille, pois velvollisuuksien painolastista ja hänen rakkaan tyttärensä unelmaan kietoutuneesta epävarmuudesta. Pois omasta sisimmästä kumpuavista soraäänistä, syntisten raastavasta tuskasta ja radiodemonin läsnäolon epämiellyttävyydestä.

Hotellin päivät seilaavat seesteisemmistä sauhuaviin vailla selkeää kaavaa. Lucifer toivoisi kykenevänsä pyyhkäisemään huonojen päivien saastan mielestään yhtä vaivatta kuin voisi muuttaa rakennuksen pinnat kullaksi. Yhtä vaivatta hän myös astuu oven läpi Adamin huoneeseen saadessaan jalkansa taas liikkeelle.

Adamin huone on lähes pilkkopimeä, mutta Luciferia valon vähäisyys ei haittaa. Sormensa heilautuksella hän loihtii ylleen ankkakuvioisen pyjaman hienostuneen pukunsa tilalle ja pysähtyy sängyn eteen, jossa Adam uinuu kepeästi kuorsaten ja tuima ilme kasvoillaan. Näky on kovin herttainen.

“Hei, se olen minä”, Lucifer supattaa ja ravistaa hellästi Adamin peiton alle kätkeytynyttä säärtä.

“Mhöh?” Adam säpsähtää hereille. “Juuh...”

“Jatka vain uniasi... Ole kuin minua ei olisikaan”, Lucifer virkkoo pujahtaessaan Adamin viereen saman täkin alle. Pyrkiessään tekemään olonsa kotoisaksi hän kohtaa jälleen kutsumatonta epävarmuutta mielensä perukoilla. Hän nojaa päätään Adamin käsivarteen ja kääntyy kasvonsa tätä kohti kuten useina aiempinakin öinä, mutta nyt sellainen läheisyys ei tunnu riittävältä. Lucifer liikauttaa kättään kohti Adamin kylkeä, mutta tulee toisiin ajatuksiin ja käpertyy tiiviimmäksi mytyksi.

Johan hän nyt naurettava on. Eihän hänen nyt niin takiaiseksi tarvitse alkaa. Hän pärjäisi vähemmälläkin.

“Kaikki okei...?” Adamin hiljaisesti mutistu kysymys tavoittaa Luciferin.

“Hm? Jaa, ööm... No mutta tietysti?” Lucifer supattaa takaisin mahdollisimman huolettomasti. “Vähän vain, no, pitkä päivä. Todella pitkä ja ihan hiivatin kivinen...”

“Mm-hm...”

Heidän välilleen laskeutuu hiljaisuus. Lucifer avaa suunsa, muttei keksikään enää sanottavaa. Siinä hetkessä tuskin olisikaan pitkien sanojen aika. Oletettavasti Adam tahtoisi jatkaa uniaan, ja mikäli hän yhtään tätä tuntee, tämä ei katsoisi nukkumisen häiritsemistä hyvällä.

Pahus soikoon, ehkä hänen läsnäolonsa vain häiritsee. Olisi vain pitänyt niellä nurjat tunteet ja –

“Tules tänne...” Adam murahtaa sitten, könyää kyljelleen ja sulkee hänet syliinsä. Adamin vahva käsivarsi laskeutuu Luciferin suojaksi ja huojennus valtaa hänen kehonsa kuin hän olisi sukeltanut lämpimään kylpyyn. Hän hymyilee, painaa poskensa Adamin rintaa vasten ja kuuntelee, lyökö tämän sydän yhtä tiheästi kuin hänen omansa.

Hänen sanaton toiveensa on kuultu. Hänet on huomattu.

Hänestä pidetään huolta.

“Parempi?” Adam tiedustelee.

“M-mhh...” Lucifer tarjoaa vastaukseksi kömpelön hikkaisun ja räpäyttää liikutuksen kyyneleet tiehensä. Jopas hän nyt pehmoilee.

“Hyvä...” Adam hautaa kasvonsa Luciferin kullanvaaleisiin kutreihin ja hymähtää hänen silittäessään tämän parransängestä karheaa poskea. Adam nykii laiskasti hänen pyjamaansa, ja pyynnön ymmärtäessään Lucifer katouttaa vaatteet yltään. Adam huokaisee tyytyväisenä saadessaan hänen viileän kehonsa omaansa vasten ja palaa höyhensaarille alta aikayksikön.

“Kauniita unia...” Helvetin kuningas sulkee hänkin silmänsä ja nautiskelee turvapaikasta, joka hänelle tarjotaan yön raukeassa pimeydessä.

Oon jotenkin kärvistellyt tämän kanssa. Oon kirjoittanut ehkä kahdeksan kertaa uusiksi nämä seuraavat raapaleet kun en oikein osaa päättää, mitä niiden kanssa tekisin. Ne ovat nyt tällaiset

---

82.   (350 sanaa)

Junan ikkunasta näkyi vähitellen valkeneva, tasainen maa, joka erottui enää hailakasti veturin valokiilojen halkomassa pimeydessä. Toni joi kolmatta pahvimukillista kahvia ja vilkuili kärsimättömänä kelloa. Neljän tunnin matka tuntui pitkältä – työpäivän jälkeen väsytti ja perillä olisi silti vasta kahdeksan jälkeen. Valtteri päivysti sunnuntain, mutta ehtisivät he sentään koko lauantain viettää yhdessä. Ja Toni ehtisi hyvin kotiin ennen, kuin Nea toisi taas lapset. Hän tuijotti pimeyteen ja yritti karkottaa mielestään kaikki negatiiviset ajatukset, vaikka se vaikeaa olikin. Hän vihasi marraskuuta, mutta nyt sen vaihtuminen joulukuuhun ei oikeastaan parantanut tilannetta mitenkään. Joulun odotuksesta puuttui se taika, jonka lapset saivat aikaan, kun joulua ei saanutkaan viettää omien lastensa kanssa. He olivat sopineet, että lapset viettäisivät jouluaaton Nean ja tämän siskon Neelen perheen kanssa, koska siellä oli muitakin lapsia – Toni ja tämän aikuiset perheenjäsenet saattoivat hyvin viettää joulua seuraavanakin päivänä.
Puhelimen näyttö syttyi viestin merkiksi. Toni sulki silmänsä, eikä jaksanut avata Nean viestiä. Se epäilemättä liittyi Ebban seuraavan viikonlopun syntymäpäiväjuhliin, mutta Nean kanssa kommunikoinnissa oli taas jotenkin kireä sävy. Tonista tuntui, että se oli saanut alkunsa, kun hän oli ehdottanut, että kertoisi lapsille Valtterista. Nean mielestä lapset eivät olleet valmiita kuulemaan sellaista, ja heti perään tämä oli ollut sitä mieltä, että hänen pitäisi muutenkin nähdä Valtteria vain ilman lapsia. Toni oli pyöräyttänyt silmiään ja sanonut, että lapset tuskin tekivät eroa Valtterin ja muiden heillä toisinaan kyläilevien vanhempiensa kavereiden välillä. Nea saattoi kuitenkin olla oikeassa siinä, etteivät lapset olleet valmiita, sillä joulun lähestyessä nämä olivat jotenkin tuntuneet taas reagoivan kahden kodin välillä asumiseen enemmän. Samaan aikaan Toni alkoi olla kohtalaisen varma siitä, että Edvin arvasi jotain. Sisäinen ristiriita näiden kahden ajatuksen välillä ei oikein jättänyt Tonia rauhaan, ja siinä mielessä viikonlopuksi Vaasaan lähtö tuntui ihan hyvältä – saipahan olla hetken irti arkielämästään. Toni yritti olla ajattelematta sitä, että koko helvetin etäsuhdekuvio oli oikeasti vasta alussa ja pitkiä junamatkoja oli loputtomasti jäljellä.
Juna hidasti vauhtiaan ja lähestyi laituria. Astuessaan ulos Tonin katse tavoitti heti ihmismeren toisella puolella katoksen tolppaan nojailevan Valtterin. Mies hymyili ja sai aikaan Tonin sisällä liikahduksen, joka teki taas tyhjäksi sen, miten vaikeaa kaikki heidän ympärillään oli. Sillä kaikki heidän välillään oli mutkatonta ja selkeää.


83.   (350 sanaa)

Valtterin hengitys kuulosti tasaiselta ja rauhalliselta, mutta Toni ei saanut unta. Hän juoksutti sormeaan pehmeästi pitkin Valtterin paljasta käsivartta ja mies liikahti.
”Etkö saa unta?”, Valtteri kysyi hiljaisella äänellä.
”Herätinks mä?”, Toni vastasi.
”Et”, Valtteri sanoi ja avasi silmänsä. Utuinen katse tarkentui hetken. Toni hymyili pienesti.
”Mitä sä mietit?”, Valtteri kysyi.
”Sua. Elämää. Edviniä”, Toni vastasi. Valtterin toinen suupieli nousi.
”Mitä sä mussa mietit?”
Toni irvisti.
”Sitä, että mä oon paska poikaystävä, enkä muista, mikä sun oikee syntymäpäivä on.”
Valtteri naurahti.
”Seittesmästoista. Enkä mä oo kertonu sitä sulle”, tämä vastasi, venytteli kissamaisesti ja kohottautui istumaan. Toni tuijotti hölmistyneenä, kunnes Valtteri kohotti kysyvästi kulmiaan.
”Sama kun Ebballa”, Toni sanoi.
”Niin on”, Valtteri sanoi, ”mitä sä elämästä mietit?”, tämä jatkoi, kuin yhteinen syntymäpäivä olisi täysin epärelevantti asia.
”No nyt musta tuntuu vielä ikävämmältä, ettei me nähdä ens viikolla”, Toni sanoi. Valtteri hymyili vähän ja katsoi häntä tiiviisti.
”Eiks se oo kaikille helpompaa, etten mä oo siellä juhlissa?”, tämä kysyi, eikä Toni ollut varma kuvitteliko vain pienen pistelyn äänessä.
”No”, hän aloitti osaamatta oikein sanoa muuta, sillä asiaa ei varsinaisesti käynyt kieltäminen. Valtteri puri huultaan ja hymyili sitten vinosti.
”Mä –” Toni aloitti, mutta Valtteri keskeytti hänet.
”Ei sun tarvii selittää. Mites se elämä? Edvin?”, tämä sanoi vaihtaen selvästi puheenaihetta. Toni huokaisi ja kohottautui itsekin istumaan. Valtteri veti polvensa koukkuun, kiersi kätensä niiden ympäri ja katseli Tonia tarkkaavaisesti.
”Noh”, Toni huokaisi, ”vuos sit mä oon eläny sellasta oikein perinteistä ydinperhe-elämää, jossa on äiti, isä, kaks lasta ja farmariauto, puuttu vaan koira. Ja nyt… mul on joku vaasalainen kirurgipoikaystävä ja lapset joka toinen viikko ja mä… oon ihan hukassa mun elämässä”, hän jatkoi hiljaa. Valtterin katse pehmeni.
”Kaduttaako?”, tämä kysyi vinosti hymyillen.
”Ei”, Toni sanoi, ”musta vaan tuntuu, että mikään mun elämäs ei oo mun päätäntävallassa. En mä haluais, että sä oot niin kaukana. En mä haluais nähdä mun lapsia vaan joka toinen viikko. En mä haluais olla terveyskeskuksessa töissä. Mä oon aika varma, että Edvin jollain tasolla tietää tästä, mut Nea on sitä mieltä, ettei niille saa kertoo, ja mä en tiedä, mitä mä teen. Minkään kanssa, koska mä en voi tehdä mitään.”

84.   (300 sanaa)

Valtteri katseli häntä hetken vakava ilme silmissään.
”Saaks Nea päättää, koska sä kerrot sun elämän valinnoista sun lapsille?”, tämä lopulta kysyi. Toni huokaisi.
”No ei mut… Se on vaan helpompaa, jos se on samalla sivulla.”
”Mitä sä pelkäät?”, Valtteri kysyi. Toni puri huultaan ja mietti hetken.
”Että ne ei oo valmiita ja ottaa sen kauheen raskaasti. Että niit kiusataan siitä. Et me…”, lause jäi kesken. Valtteri hymyili surullista hymyä.
”Et me erotaan?”, tämä kysyi. Toni ei vastannut.
”Okei. No, jos se yhtään helpottaa sua, niin haluuks tietää, mistä mä oon haaveillu sillon, kun musta tuntuu tolta?”, Valtteri sanoi yhtäkkiä. Toni kohotti kysyvästi kulmiaan. Valtteri laski katseensa polviinsa ja näytti empivän hetken. Toni kohotti kätensä tämän käsivarrelle.
”Tää on ehkä vähän… Äh. Mul on aina sellanen viiden vuoden tavote, mitä kohti mä haluun elämässä mennä. Et on helpompi tehdä järkeviä päätöksiä”, Valtteri aloitti ja kuulosti jännittyneeltä.
”Mitä siihen kuuluu?”, Toni kysyi, eikä voinut olla hymyilemättä.
”No. Sä. Ja yhteinen omakotitalo”, Valtteri sanoi hiljaa. Toni katsoi miestä hetken saamatta sanaa suustaan.
”Ooksä tosissas? Haluaks sä asua mun ja mun lasten kanssa?”, hän yskäisi. Sormenpäissä pisteli. Valtteri sanoi ääneen kaiken sen, mistä hän ei uskaltanut edes haaveilla.
”Mä oon just näin tosissani”, Valtteri vastasi. Tonin suupieltä nyki hymy.
”Ei me olla ees tunnettu vuotta”, hän sanoi.
”Niin. Mut täs on jotain, mitä ei oo ollu ennen. Et säkään varmaan muuten olis just matkustanu Vaasaan”, Valtteri vastasi vakavana. Tonia hymyilytti entistä enemmän.
”Ooksä ollu tätä mieltä kaikkien kanssa?”, hän kysyi. Valtteri pyöräytti silmiään.
”Mä en oo ikinä asunu kenenkään kanssa”, tämä vastasi, ”mut sun kanssa mul on sellanen olo, että mä saan olla… vaan minä. Ei tarvii olla täydellinen, vaan saa olla kesken ja neuroottinen ja ärsyttävä. Ja muuttaa Vaasaan.”
Toni katsoi taas Valtteria osaamatta vastata. Rinnassa lähes poltti valtava hellyys, kiintymys ja jännitys.

85.   (350 sanaa)

”No sano nyt jotain”, Valtteri sanoi lopulta kuulostaen jännittyneeltä. Toni nojasi lähemmäs, kunnes heidän kasvonsa melkein koskettivat toisiaan.
”Maailman söpöin rakkaudentunnustus”, hän sanoi hiljaa ja sai Valtterin pyöräyttämään silmiään. Hän yritti vetää miestä halaukseen, mutta onnistui vain kaatamaan heidät molemmat sängylle.
”Mistä sä haluut sun omakotitalon?”, hän kuiskasi ja Valtterin vakava ilme suli hymyyn.
”Pitää asuu niin, että pääsee puolessa tunnissa Tyksiin”, tämä vastasi. Toni painoi huulensa miehen otsalle.
”Muista, et sun poikaystäväs on sairaanhoitaja. Ja toi arkiduunin palkka ei oo kauheen hyvä”, hän hymähti. Valtterin katse terästäytyi.
”Mee tekee se YAMK. Sit sä voit mennä takas ensihoitoon ja ruveta kenttäjohtajaks”, tämä sanoi. Toni naurahti, mutta Valtterin katse pysyi totisena.
”Joo. Koska sinne vaan mennään”, Toni hymähti.
”Täytyy olla tavotteita”, Valtteri vastasi.
”Millä ajalla sä kuvittelet, että mä sellasen teen? Mun on pakko käydä töissä.”
”Eiks ne oo kaikki nykyään jotain monimuotokoulutusta. Sitä paitsi sä valitat koko ajan et sul on liikaa aikaa joka toinen viikko”, Valtteri vastasi sen kuuloisena, että tietenkin kaikki asiat vain järjestyvät. Toni kääntyi selälleen ja katseli hämärässä kattoon. Hän kuuli Valtterin hengityksen vierellään.
”Oonks mä susta naiivi?”, tämä kysyi. Toni käänsi päätään ja kohtasi harmaiden silmien katseen. Hän hymyili.
”Äh. Sä oot vaan… nuori. Kyllä mäkin oikeesti haluun tollasia asioita. Mä en vaan uskalla ajatella niitä”, hän sanoi hiljaa. Valtteri pyöräytti silmiään, kuten aina Tonin mainitessa jotain heidän ikäerostaan.
”Ihan kun mä oisin kuustoista. Kyllä mäkin oon ihan aikuinen”, tämä hymähti, ”ja mä tiedän, ettei elämä mee aina niin kuin on suunnitellu. Mun on kyl pitkälti menny, mut ehkä siks, että mä oon aina keskittyny vaan sellasiin asioihin, jotka on aika pitkälti vaan musta kii. Ja tässä ei oo mitään järkee, mut tätä mä haluun enemmän, kun mitään muuta. Et sit kun mä tuun takas, me voitais asuu yhdessä.”
Toni veti Valtterin kiinni itseensä. Hän haistoi tutun aftershaven, Valtterin puhtaan ihon ja ominaistuoksun.
”Eks sä vois haluta olla vaik työterveyslääkäri niin ei tarttis odottaa niin kauaa”, hän huokaisi vasten Valtterin kaulaa. Mies naurahti.
”Sori.”
Toni suuteli Valtterin kaulaa. Rinnassa lepattava jännitys tuntui muuttavan muotoaan johonkin luottavaisempaan, odottavampaan. Valtteri kohotti hänen leukaansa ja haki huulet omilleen.