Tuoreimmat viestit

Sivuja: 1 ... 8 9 [10]
91
FractaAnima, hei olipa ihana kuulla että luit tämän uudestaan ja että ilahdutti vieläkin <3
92
Hunajaherttua / Vs: Puumaja | S | H/D
« Uusin viesti kirjoittanut FractaAnima 11.12.2025 19:42:31 »
Awww, onpa tämä söpö pieni palanen <3 Mä en kyllä halua tietää mitä varten puumajassa oli rähjäinen patja, höhö. Oon muuten sun takia ihan drarry höyryissä! Täytyy varmaan palauttaa itsensä äkkiä maan pinnalle ;D

- Frac
93
Hunajaherttua / Vs: Miksi sinä, Fred/Hermione, K-11, fluffy, romance
« Uusin viesti kirjoittanut Pyhimys 11.12.2025 18:54:01 »
3, En olisi koskaan uskonut tuota sinusta

”Hauska vitsi Hermione.” George nauroi. Fred ei saanut suutaan auki järkytyksensekaiselta yllätykseltään.
”Fredin kanssa?” Ron toisti epäuskoisesti. Harry katsoi vuorotellen Ronia ja vuorotellen Hermionea. Hermione ei katsonut Harryyn vaan suoraan lattiaan toivoen ettei olisi sanonut mitään.
”Harryn vuoro.” Ginny oli kuin mitään ei olisi tapahtunut. Harry kääntyi Ginnyyn kuin saadakseen vastauksen äänettömään kysymykseen siitä mitä oli tekeillä.
”Totuus vai tehtävä?”
Ketään heistä ei kuitenkaan enää huvittanut pelata. Ron katosi Harryn kanssa Ronin huoneeseen, Ginny yritti pyytää Hermionea kävelylle kanssaan mutta Fred ehti heidän luokseen pihamaalle ennenkuin he olivat kävelleet kauemmas.
”Haluan puhua kanssasi.” Fred sanoi Hermionelle. Hermione tunsi koko kehonsa jännittyvän. Hän oli aivan varma että Fred kertoisi että näki hänet vain veljensä ystävänä ja todistaisi Ginnyn väitteen vääräksi. Ei Hermione odottanut muuta.
”Hyvä on.” Hän nyökkäsi.
”Sanokin jotain typerää niin tapan sinut.” Ginny sihahti Fredille ennen oven vetämistä kiinni perässään.

Fred ei tiennyt miten päin olla. Hän siirsi painoaan jalalta toiselle yrittäen välttää hermostuneisuutensa välittymistä Hermionelle.
”Kaikista Rohkelikoista olisit siis minun kanssani?” Fred virnisti yrittäen kuulostaa itsevarmalta. Lause kuulosti kuitenkin enemmän ylimieliseltä tokaisulta ja Hermione ei voinut olla pyöräyttämättä silmiään.
”Minun oli vastattava joku. Satuit tulemaan ensimmäisenä mieleen.” Hermione huokaisi toivoen että kuulosti välinpitämättömältä.
”Onko niin? Miten sinulle tuli ensimmäisenä mieleen minä eikä kenties Ronnieponnie, joka muutenkin seuraa sinua kuin rakkaudenkipeä koiranpentu tai kenties Percy joka on liian täydellinen ollakseen totta.” Fred sanoi naurahtaen. Hän ei voinut olla antamatta mustasukkaisuuden kuulua äänestään mainitessaan Ronin ja Percyn. Jo aiemmin kesällä Fred oli pannut merkille kuinka Ron katsoi Hermionea ja kuinka Ron hakeutui aina sinne missä Hermione oli. He olivat ystäviä kaikki kolme Ron, Hermione ja Harry. Mutta Fred tiesi ettei Ron vaikka Ron ei sitä myöntäisi, halunnut olla vain ystävä Hermionelle. Ja mitä tuli Percyyn, Hermione oli aina puolustanut Percyä kun joku oli edes ohimennen maininnut Percyn raivostuttavasta tavasta seurata sekä painostaa muita seuraamaan sääntöjä alituiseen.

”Mitä tekemistä Ronilla tai Percyllä on sen kanssa että sanoin sinun nimesi osana typerää peliä jolla ei ole mitään merkitystä?” Hermione tuohtui. Hän ei pitänyt syyttävästä sävystä Fredin äänessä. Ei hän ollut koskaan ajatellut Ronia muuta kuin ystävänään. Ajatus oli käynyt Hermionen mielessä vain kerran mutta hän oli tullut siihen tulokseen että heidän oli parempi pysyä ystävinä. Percyä hän ei koskaan ollut osannut edes ajatella sillä tavoin. Percy vain joutui jatkuvasti erityisesti Fredin ja Georgen pilkan kohteeksi mistä Hermione oli heille huomauttanut.
”Minä vain kysyin.” Fred kohautti olkiaan.
”Unohda se.” Hermione sanoi hanakasti ja Fred nyökkäsi.
Hermione palattua sisälle ja Ginnyn suljettua huoneensa oven, Ginny ampaisi istumaan sängylleen.
”No?” Hän kysyi malttamattomana.
”Ei ole mitään kerrottavaa. Käskin Fredin unohtamaan mitä vastasin pelissä.”
”Et ole tosissasi Hermione. Olisit vain sanonut että pidät hänestä.” Ginny pudisti päätään.
”Mitä merkitystä sillä olisi koska ei hän kuitenkaan näe minua niin? Muutenkin ainoa asia mitä hän sanoi oli kuinka hän oletti että olisin vastannut Ronin tai Percyn.” Hermione sanoi.
”Eli siis myönnät että pidät hänestä?” Ginny haastoi.
”En minä niin sanonut. En missään kohtaa.” Hermione intti.
”Toistele vain tuota itsellesi niin alat ehkä joskus uskoa siihen.” Ginny hymyili ilkikurisesti.

Illallisen jälkeen Harry jäi odottamaan Ginnyä rappusiin. Kun Ginny poistui illallispöydästä Harry pyysi:
”Odota Ginny. Haluan kysyä sinulta jotain.”
Ginny nyökkäsi.
”Mitä oikein on tekeillä? Hermione on outo. Ron on outo. Fred on outo-” Harry luetteli hämmentyneenä.
”Etkö sinä vieläkään ole tajunnut?” Ginny lähes huudahti. Harry pudisti päätään. Ginny nauroi.
”Harry miksi sinä luulet että sekä Hermione ja Fred ovat outoja? Tai että miksi se saa myös Ronin käyttäytymään oudosti?”
Harry ei vastannut. Hän oli ounastellut että sekä Ronin kuin Hermionenkin käytöksessä oli jotain erilaista. Harry ei kuitenkaan osannut tarkalleen sanoa mitä se oli.
”Kysy Hermionelta.” Ginny totesi ja käveli yläkertaan.
Harry seurasi Ginnyä yläkertaan ja näki Hermionen joka oli myös kävellyt portaat ylös yläkertaan.
”Hermione.” Harry sanoi ja Hermione kääntyi Harryyn päin.
”Niin?”
”Mitä on tekeillä. Sekä sinä, Ron että Fred käyttäydytte kaikki oudosti. Miksi?” Harry kysyi.
”Miten niin? En minä tiedä miksi Fred ja Ron ovat outoja. Sinun pitää kysyä siitä heiltä.” Hermione ohitti asian olankohautuksella ja jatkoi suoraan Ginnyn huoneeseen. Harry ei enää tiennyt mitä hänen olisi pitänyt ajatella.

”Miten hän reagoi?” George kysyi Frediltä, joka ei ollut vieläkään suostunut puhumaan viime illan tapahtumista.
”Lakkaa jo kyselemästä.” Fred mutisi mikä sai Georgen purskahtamaan nauruun.
”Onko Fred Weasley menettämässä vetovoimaansa?” George kiusasi.
”Hermione on eri asia. Hän on Hermione. Ei vain joku vaan hän on Ronin ystävä ja täällä joka kesä. Ehkä on vain parempi antaa olla ennenkuin möhlin asiat vielä pahemmin.” Fred mumisi enemmän itselleen kuin Georgelle.
”Jos ajattelet niin kai sen on sitten oltava niin.” George nyökkäsi.
”Niin on parempi.” Fred sanoi painokkaasti.
”En olisi koskaan uskonut tuota sinusta. Jo vain se kuinka olet noin sekaisin jonkun tytön takia ja että vielä Hermione Granger.” George nauroi.
Ei Fred uskonut sitä itsekään. Hänestä tuntui ettei hän voinut enää edes ajatella järkevästi. Ei kun hän ei voinut ajatella muuta kuin Hermionea. Fred ei tiennyt koska niin oli käynyt. Ehkä sen jälkeen kun Hermione ei ollutkaan enää vain Hermione joka vietti kesänsä heillä ja oli yksi Ronin parhaista ystävistä. Hän oli kaunis, älykäs ja aivan liian hyvä Fredille. Eihän hän tehnyt muuta kuin aiheutti ongelmia ja rikkoi sääntöjä. Hermione menestyi koulussa ja hän oli pelastanut koko velhomaailman  Tiedät kai keneltä useempaan kertaan. Ei hän oikeasti voisi pitää jostakin joka oli niinkuin Fred.
94
Minä luin tämän taas ja tämä oli edelleen mahtava. Nauroin niin monelle kohdalle. Tähän jää hyvin helposti koukkuun, kun vähänkin aloittaa.

Kiitos taas.

- Frac
95
Author: Natural
Title: The Ocean of a thousand miserable souls
Fandom: Fullmetal Alchemist
Rating: S
Genre: Drama, romance ?
Paring: Zolf J. Kimblee / Greed
Disclaimer: Kaikki kunnia Hiromu Arakawalle, minä vain lainaan enkä saa tästä minkäänlaista korvausta.
A/N: Jahas, minä se taas ryömin kolostani ja päädyin tämmösen tekemään. Uusi aluevalloitus: ulkomaankielillä kirjotin (kiitos ja anteeks jo tässä vaiheessa sankollisesta typoja ja kielioppivirheitä). Greed/Kimblee on miun aivan ehoton OTP tässä fandomissa (jos ei lie kaiken kaikkiaan), mutta enpä muista yhtään ficciä heistä kirjoittaneeni. Jonkun minäkertojankin vielä laitoin tähän. Oon vähän häkeltynytkin jopa tästä, mutta menkööt nyt. Huhhui ja kauhistus sentään, no mutta häpeäpuussa tavataan sitten o/




The ocean of a thousand miserable souls
Zolf J. Kimblee POV

As I step into that old, ugly bar, I can’t deny the force tugging me deeper into the corridor. The air vibrates around me; my hair feels like it might lift, and a shiver crawls across my skin. It’s the kind of vibration you can almost smell. For a moment, I thought it was the oncoming war – explosions, gunshots, the smell of fresh blood – that was making me so excited. But as soon as I walked past that sign, I knew the vibration, the excitement wasn’t coming from that. “Devil’s Nest” the sign said. I grinned and almost kept walking, but the pull was too strong, too interesting, too familiar. So, I walked in.

I open the door and see dim light spilling from old lamps that have been burning for far too long. The bar counter probably holds more liquor in its wood than the bottles on the crooked shelf. My gaze keeps sweeping around, and then my eyes dart to a handsome man sitting on the couch. He wears a smug grin, wide as it is sharp, his arm resting on the backrest, and a couple of women sitting next to him, almost glued to his side. His whole posture screams that he owns the place. And he probably does. The vibration intensifies with every second I stare at him.

“Oi”, he yells. “Are you in, or are you out?”

His voice is commanding, yet there's something in it I can’t quite put into words. I order a drink at the bar and make my way toward him. Normally, I know exactly what to say, but there's something about the way he carries himself that leaves my words stuck in the back of my throat.

“A soldier, I see”, he says like he’s mocking me. “Tell me, what makes a person like you crawl into place like this?”

Still, no words. I raise my drink towards him, a silent gesture. I flash him a smile – the kind that could conquer entire lands. He looks at me over his sunglasses and shrugs.

"Lost your tongue, eh? Or are you waiting for commands?” he laughs. The woman next to him laughs a little too loudly.
Now that he mentioned it, he seems like the kind of person I could take commands from. The vibration coming from him intensifies, and I finally manage to open my mouth.

“There is something in you”, I say with calm, steady voice while measuring him. “Something very familiar. Like a memory, but something more intense.”

For moment we just look each other. It’s like he hasn’t decided if he wants me out or not.

“Get lost.”

I arch my brow and he glances towards those two women.

“I said”, he says with a low growl. “Get lost.”

Both women share a confused look, but they get up and stride away. He lazily waves for me to sit in the armchair. And I do. Now that I’m closer, I can almost smell him, not quite, but almost. My neck starts to tickle as he looks at me, his eyes full of hunger.

“You sure are interesting”, he says with a grin, having that tone in his voice that I can’t put my finger on. “Let’s see if you are worth to collect.”

“To collect?” I ask barely hiding my amusement. “You collect people?”

“I collect whatever I want. I am Greed, and I want everything in this world. Money, women, men – it’s all mine”, Greed explains while leaning back. And somehow that makes sense to me and I finally can name the tone in his voice – the desire. The way he looks at me, like he already owned me the moment I step my foot inside. Greed is kind of man who owns people before they even know it. The kind of a man who sees what they want, and gets it.

So we talk and drink for several hours. Before I even knew it, I was sitting right next to him, as if he had already claimed me. But I don’t mind, because the closer I get to him, the stronger the vibration becomes, stronger the smell grows. I start to tell him about my career as a soldier, and then it hits me. The smell coming from Greed is the same one I’ve inhaled so many times before. The very same that filled my lungs, my entire body, on the battlefield. The agony. The depression. The terror. I can’t resist, so I place my hand over his chest and lean in closer. I inhale him, his entire presence. A wave of euphoria hits me, my body trembles, and I can’t suppress the soft groan that escapes my lips. Even with my eyes closed, I can hear him smile with pleasure.

“Easy there,” I hear him murmuring. I lift my gaze to him, and only now do I realize that his eyes are purple.

“I – I can almost hear it. I can almost taste it. It’s like there’s an ocean of torment inside you,” I say, my voice shaking as I gesture toward his chest. “It’s like there are hundreds and hundreds of…”

“Souls.”

“… Crying in misery inside of you,” I manage to say softly, feeling my eyes well up with tears.

“Well, are you scared?” he scoffs.

I lean toward him, my lips a breath away from his, hungrier than I've ever been.

“No,” I whisper. “I want to drink from that ocean. Devour it. Devour you.”

“You sure are interesting,” Greed says, his eyes sharp with an amused smile, as though he’d just won the jackpot.

Well, at least I had.

And I couldn’t wrap my head around it – around him, his presence. But I didn’t need to, because all I needed is that ocean of a thousand miserable souls inside of him. That filled me in ways nothing or no one ever could. I would drown myself into that ocean, if I just could. But I couldn’t, so I drown myself in him. Into a man, who carries the cries of the battlefield inside of him. I know that I’ll come back for him, come back to satisfy my thirst, my hunger. And to be honest, I think this is the closest thing to love I’ll ever know.
96
Saivartelija / Vs: Harry Potter
« Uusin viesti kirjoittanut Fredu 10.12.2025 23:43:43 »
Mulla on jotenkin kahtiajakoiset ajatukset tuosta sarjasta. Pieni pessimisti minussa uskoo, että siellä kuitenkin taas muutetaan jotain tai tehdään jotain puolivillaisesti. Severuksen casting nimittäin jätti aika pahan maun suuhun, koska alunperinhän luvattiin, että kirjoja noudatetaan paljon tarkemmin ja sitten menevät castaamaan tummaihoisen näyttelemään hahmoa, jonka ihoa kirjoissa kuvataan kuitenkin valkoiseksi. Ei mua diversiteetti haittaa niin kauan kuin pysytellään uskollisena alkuperäiselle, koska onhan siellä lukemattomia hahmoja, joiden näyttelijöiksi olisi luontevaa castata rodullistettuja. Todennäköisesti kumminkin päädyn katsomaan sen, ihan vain puhtaasta uteliaisuudesta.

Pakko hehkuttaa, että tänään saapui Vintedistä tilattu Huispaus kautta aikojen vuodelta 2001! Ikäisekseen kirja on hyvässä kunnossa, eikä maksanut kuin vitosen. Taas yksi lisäys kasvavaan Potter-kokoelmaan, jonka kanssa kummityttö on vielä joskus vaikeuksissa jos sattuukin vierastamaan Pottereita.  ;D
97
Toinen ulottuvuus / Vs: FMA: Pakkasenpuremia, K11, Riza/Olivia
« Uusin viesti kirjoittanut Natural 10.12.2025 20:28:01 »
Hoi, tää oli tosi söpö. Minä oon ihan sata lasissa taas FMA pöhinöissä, niin tää oli kyllä niin soma-annos mun vierotusoireisiin! Ja jotenkin nyt just kun tää meidän talvi on ihan niin tosi talvinen kun se tällä hetkellä on, niin tykkäsin tosi kovasti miten tässä oli mukana kaikki pakkasenpuremat ja lumimyräkät ja -kinokset ! Kiitos ja kumarrus!
98
Godrickin notko / Vs: Herneet ei puhu || S || Neville/Hermione
« Uusin viesti kirjoittanut Natural 10.12.2025 20:21:39 »
Uniprinsessa:
Hei iso kiitos myös siulle kommentista ! Ja oon kyllä tosi otettu, että tää on piristänyt sua. Minä oon ite iha järkyttyny vieläki täällä siitä, että tähän on tullu vielä lisempi kommentteja, enkä oikein tiiä miten päin tässä pitäis olla. Joten sanonpaha vaa, että kiitos <3
99
Ollos hyvä vaan Mai, ihanaa että lahja oli mieleinen :3 Kakkoskauden jälkeen on todella ollut tarve ficeille, varsinkin StaticMothille! Uteliaana odotan, miten he kommunikoivat kolmoskaudella. Katotaan miten käy mykkäkouluilulle ja muulle!

Lainaus
Totta kai Valentino vaan ilmoitusluontoisesti tupsahtaa yökylään niin halutessaan, eikä sitä Voxilta mitään tarvitse kysellä! ❤️
No siis tietenkin! ♥ Pakkohan sitä on päästä sänky jakamaan ja nukkua yhdessä, vaikka molemmilla onkin omat asuntonsa V-Tornin sisällä. Eikä sillä, että näillä kahdella olisi tapana kysyä lupaa yhtään mihinkään XD Tekevät vain just niin kuin haluavat.

Lainaus
Samaten sietäisi kai sanoa jotain radikaalin tunnustuksellista enemmän kuin kerran 30 vuodessa, vaikka Vox henkiikin sellaista perinteistä äijää, joka kerran kertoo rakkaudestaan ja lupaa kyllä kertoa, jos tilanne muuttuu. 😂
Se voisi olla ihan suotavaa ;D Ja tarina ei sitä suoraan kerro, mutta voi hyvinkin olla, että Vox ei ole sanonut rakkauttaan ääneen edes silloin 90-luvulla :D Joka tapauksessa ihan liian harvoin ja liian vähän, Valentino haluaisi myös kuulla sen 🥺 Vox vaikuttaa minunkin mielestäni tyypiltä, joka ei sellaisia juttuja pahemmin puhele, mitäs sitä ääneen raportoimaan, että tilanne on edelleen sama eikä ole muuttunut XD

Lainaus
Olin jotenkin varautunut, että tästä lauseesta alkaa uusi kiukuttelu, kun Val räyhää että "Ai MiNäkÖ oLeN SiTtEn RuMa?" 😂 Mutta onneksi oli jo tästäkin mukavampi lämmetä ja sipsuttaa (❤️) takaisin petiin. Loppu oli myös varsin herttainen ja kuumeni rapsakasti!
Siitä olis voinut saada lisädraamat aikaiseksi, mutta en halunnut mennä siihen suuntaan tällä kertaa. Valentino kuuli sen, mitä oli halunnutkin, eli että Vox rakastaa häntä, niin silloin ei hänkään välitä alkaa spekuloida mitään. Ja ehkä Valentinokin kaikessa turhamaisuudessaan arvostaa sitä, että Vox rakastaa häntä ulkonäöstä juurikaan piittaamatta :3 Kaikki muut himoitsevat häntä ulkoisten seikkojen takia, mutta Voxille sisin on tärkeä (niin mätä kuin se onkin XD mutta Vox on sisältä ihan yhtä mätä, niin ovat kyllä niin luodut toisilleen ♥).

Ja ehdottomasti Val sipsuttaa! ;D Muistelin, millaiset sen jalat ovat paljaaltaan, ja semmoset pikkutikut, että mitä muutakaa niillä voi tehdä kuin sipsuttaa. Tunnelmaki kuumeni nopsaan, sillä kun on Valentinosta kyse, niin kyllähän tilanteet hetkessä muuttuvat varsin seksuaalisiksi! Se on hänelle luontainen tapa osoittaa rakkautta :3 (ja paljon muutakin sen lisäksi, mutta myös rakkautta :D)

Kiitos kommentista, ihanaa että tykkäsit ♥ Mainio ship todellakin! Match made in Hell ;D
100

4/7

Michaël ei saanut unta koko yönä.
Hän ei voinut ajatella mitään muuta kuin mitä Lily oli kertonut hänelle kirjastossa. Ja kuinka hän toivoi että voisi palata siihen hetkeen.
Pidän sinusta. Enemmänkin kuin vain ystävänä.
Michaël ei voinut käsittää miten hän oli vain istunut siinä sanomatta mitään. Mitään muuta kuin takellellut Lilyn nimeä tai kuinka hän ja Denise olivat vain ystäviä saamatta lausettaan kokonaan sanotuksi. Ei hänellä ollut tunteita Deniseä kohtaan, ainoa kenet hän hän halusi oli Lily. Michaël ei voisi kuitenkaan kertoa sitä Lilylle. Ei enää. Miten hän voisi nähtyään Lilyn Jamesin kanssa. Ei hänellä ollut mitään mahdollisuuksia. Ja millainen ystävä hän olisi Jamesille jos hän yrittäisi mennä heidän väliinsä.

Lilykään ei saanut unta. Aina kun hän yritti nukahtaa hänen ajatuksensa palasivat Michaëliin. Hän tiesi ettei voinut olla katkera Michaëlille tai Deniselle. Eikä hän ollut. Hän toivoi heille ainoastaan hyvää. Huolimatta siitä että se sattui.
”Oletko vielä hereillä?” Marlene kysyi kääntyen Lilyä kohti omassa sängyssään. Lily nyökkäsi vaitonaisesti.
”En saanut unta.” Lily sanoi hiljaa.
”Lily et ole tehnyt mitään väärää. Olit rehellinen niinkuin pitikin. Ja nyt ainakin voit päästä hänestä yli.”
”Marlene en tiedä. Se kuulostaa typerältä. Mutta en saa häntä pois mielestäni.” Lily kääntyi vetäen peiton päänsä yli.
”Entä James?” Marlenen ilme oli kysyvä. Lily veti peitoin pois kasvoiltaan.
”Mitä Jamesista?”
Marlene pudisti päätään huokaisten. Lily tiesi ettei Marlene antaisi hänen sivuuttaa kysymystään. Tottapuhuen Lily oli itsekin ajatellut sitä. James oli lohduttanut häntä. Ei Jamesissa ollut mitään vikaa. Päinvastoin, James oli erilainen kuin Lily oli kuvitellut. Mutta Lily ei ollut vielä valmis. Se ei olisi ollut oikein. Ei näin.

”Hei Michaël!” James sanoi tunnin jälkeen kun Michaël sekä Remus olivat tulleet taikuuden historian luokasta.
”Sinun pitäisi ottaa Denise mukaan ja tulla ulos minun ja Evansin kanssa.” James virnisti.
”Jätän väliin. Kiitos.” Michaël jatkoi kohti muodonmuutosten luokkaa.
”Mikä hänellä on?” James jäi seisomaan käytävälle hölmistyneenä.
Michaël tiesi että hänen pitäisi olla rehellinen Jamesille. Mutta jos hän kertoisi Jamesille tunteistaan Lilyä kohtaan- James ei antaisi sitä koskaan anteeksi. Ei varsinkaan kun Michaël oli itse suostutellut Lilyn ulos Jamesin kanssa. Kuka edes teki niin? Oli kuitenkin liian myöhäistä katua. Hän oli tehnyt valintansa ja hänen olisi hyväksyttävä se.

”Entä joulutanssiaiset?” Nyt puhui Sirius, joka seurasi Michaëlia. Michaël kirosi. Hän oli unohtanut sen vaikka McGarmiwa oli eilen kertonut että joulutanssiaset järjestettäisiin tänä vuonna ja kaikkien oli osallistuttava tanssien harjoitteluun.
”Kenen kanssa menet?”
”En tiedä.” Michaël pudisti päätään. James liittyi keskusteluun.
”Pyydä Deniseä. Pyydän Evansia ja Sirius?”
”Saa nähdä suostuuko McKinnon kanssani.” Sirius kohautti olkiaan virnistäen ja James nauroi.
”Ehkä.” Michaël nyökkäsi. Oikeastaan häntä ei huvittanut mennä. Hän yritti keksiä tekosyytä minkä varjolla hän voisi sanoa ettei tulisi tansseihin.
”Kieltäytyminen ei ollut vaihtoehto Bernier.” Sirius lausui Michaëlin sukunimen liiallisella ranskalaiskorostuksella. Michaël naurahti.
”En edes unelmoisi siitä.” Hän katui sanojaan samantien.

McGarmiwa oli määrännyt koko Rohkelikon harjoittelemaan joulutanssiasten tansseja varten tavallisten oppituntien jälkeen järjestettävällä lisätunnilla. Kun Rohkelikon oppilaat olivat kokoontuneet harjoituksia varten jokainen etsi tupansa oppilaiden joukosta oman parinsa, jonka kanssa menisi tanssiaisiin. Michaël näki Jamesin pyyhältävän Lilyn luo samalla kun Marlene ja Sirius seisoivat heidän takanaan. Sirius virnisti kun James sanoi Lilylle jotain. Michaël kääntyi katsomaan Lilyyn. Lily hymyili. Hän ei kyennyt kääntämään katsettaan pois.
”Voin uhrautua tanssipariksesi. Ja tulemaan joulutanssiasiin kanssasi.” Denise mottasi Michaëlia leikillisesti olkapäähän. Michaël kääntyi katsomaan häntä.
”Se on vähintä mitä voit tehdä sen jälkeen kun päätät lyödä minua ilman mitään syytä.” Michaël virnisti mutta hänen katseensa oli kiinnittynyt takaisin Lilyyn.


”Sano suoraan Michaël.” Denise pysähtyi kun he kävelivät yhdessä käytävällä takaisin Rohkelikkotorniin. Michaël näytti yllättyneeltä.
”Niin mitä?”
”Pidätkö sinä Lilystä?” Denise ei irrottanut katsettaan Michaëlista.
”Miksi sinä niin kuvittelet?” Michaël sanoi nopeasti. Denise huokaisi.
”Minulla on silmät Michaël. Ketä tahansa kenellä on, näkee sen.” Denise vastasi.
”Ei sillä ole mitään väliä. Hän on Jamesin kanssa.” Viimeinen lause karkasi Michaëlin huulilta ennenkuin hän ehti edes ajatella sitä.
”Ehkä on parempi että emme mene tansseihin yhdessä.” Denise kohautti olkiaan. Michaël nyökkäsi. Se sai Denisen hartiat latistumaan.
”Hyvä että olemme samaa mieltä.” Hän sanoi ennenkuin kääntyi kannoillaan ja käveli käytävää pitkin takaisin portaikkoon. Michaël tiesi tehneensä virheen. Hänen olisi pitänyt olla rehellinen Deniselle. Hänen käytöksensä ei ollut paitsi erittäin epäherrasmiesmaista vaan myös erittäin piittaamatonta. Vaikka nyt hänellä oli syy olla menemättä joulutanssiaisiin.

”Ei käy. Etsit vain itsellesi uuden parin.” Sirius tokaisi kun illalla makuusalissa Michaël kertoi kuinka Denise ei enää halunnut mennä hänen kanssaan joulutanssiaisiin.
”Ei pahalla Michaël mutta et tiedä naisista mitään.” Sirius lisäsi. James nauroi.
”Miksi hän siis kieltäytyi?” Remus kysyi. Michaël oli kertonut heille kaiken siitä eteenpäin kun Denise oli sanonut ettei heidän kannattaisikaan mennä yhdessä tansseihin. Hän aavisti että Remus osasi lukea hänestä tilanteeseen liittyneen muutakin. James ja Sirius eivät kuitenkaan olleet kiinnostuneita siitä.
”Yksi tyttö muodonmuutosten tunnilla sanoi sinua söpöksi. Pyydä häntä tanssiasiin.” Sirius ehdotti. Michaël pudisti päätään.
”Yhdet pakit yhdessä illassa riittävät minulle. Kiitos vain.” Michaël naurahti.

Hän ei kuitenkaan kieltäytynyt. Michaël toivoi olevansa suoraselkäisempi. Nyt hän kuitenkin seisoi makuusalissa Jamesin, Siriuksen, Remusin ja Peterin kanssa vain viittätoista minuuttia ennen joulutanssiasten alkua pukemassa juhlakaapujaan.
”Jäät paljosta paitsi Remus.” Sirius sanoi. Remus ei ollut halunnut mennä joulutanssiaisiin. Hän ei uskonut löytävänsä paria tai vaikka olisi löytänytkin, Remuksen mukaan hänen ilta sujuisi huomattavasti paremmin ilman tanssitaidotonta ihmissutta. Hän oli tosin lisännyt ihmissusiosuuden ollessaan kolmin Jamesin ja Siriuksen kanssa.
”Katsokaa mitä vein Vorolta viime jälki-istunnossa.” James veti sänkynsä alta tuliviskipullon.
”Miksi Vorolla oli tuliviskipullo?” Peter kysyi ihmeissään.
”No pitäähän kai senkin vanhan ilkeän kääkän elämässä olla jotain sisältöäkin.” Sirius nauroi ottaen pullon ja juoden siitä. Pullo siirtyi takaisin Jamesille. Remus pudisti päätään.
”James. Sirius.” Remus sanoi painokkaasti.
”Vain yksi. Rohkaisuksi.” James nauroi.

Yhden tuliviskipullon myöhemmin sekä James että Sirius makasivat molemmat Jamesin sängyllä kuorsaten. Siriuksen suusta valui vana kuolaa kuin bulldogilla ja kumpikaan heistä tuskin näkisi joulutansseja.
”Minä sanoin heille! Minä sanoin ja kuuntelivatko he?” Remus tuohtuneena käveli ympäri makuusalia. Michaël nyökkäsi.
”Olit oikeassa.” Peter oli samaa mieltä.
”Eiköhän meidän pidä jättää heidät nukkumaan ja kertoa heidän seuralaisilleen että heidän kavaljeerinsa löysivät itsensä estyneinä tulemaan tanssiaisiin.” Michaël hymyili. Remus, Michaël ja Peter kävelivät kaikki portaat alas oleskeluhuoneeseen jossa Marlene, Lily ja Peterin tanssipari odottivat.

”Et voi olla tosissasi? Minä tapan Sirius Mustan.” Marlene raivosi.
”Jos haluat voin tulla kanssasi. Minulla ei muutenkaan ollut paria.” Remus tarjoutui. Marlene nyökkäsi.
”Kiitos Remus.”
”Minä vaihdan vaatteet ja menen nukkumaan.” Lily suuntasi takaisin tyttöjen makuusalin portaisiin. James ei tullut. Eikä häntä huvittanut enää mennä joulutanssiaisiin. Ei häntä ollut huvittanut mennä alunperinkään. Hän oli ajatellut kertovansa tanssien jälkeen Jamesille ettei halunnut johtaa Jamesia harhaan koska piti toisesta. Ja nyt se toinen josta hän piti, seisoi hänen edessään juhlakaavussa valmiina menemään tansseihin jonkun toisen kanssa.
”Tule kanssamme. Olen varma että joku muukin on ilman paria.” Marlene tarttui Lilyn käteen. Lily huokaisi mutta ei halunnut pilata Marlenen iltaa kun Siriuskaan ei ollut tullut.

Kaikki neljä heistä tulivat Suureen saliin, joka oli kuin erillinen maailmansa kaikkine koristeineen.
”Täällä näyttää upealta.” Marlene ihasteli.
”Haluatko jotain juotavaa? Tuon sinullekin.” Remus sanoi ja Marlene nyökkäsi.
”Tuolla on minun parini.” Michael käveli punaiseen mekkoon pukeutuneen tytön luokse. Pitkähiuksinen tyttö oli Aubrey Patil. Hän oli heidän vuosikurssillaan ja se tyttö jonka Sirius oli muodonmuutosten tunnilla kuullut puhuvan Michaëlista.
”Näytät kauniilta.” Michaël kehui.
”Kiitos. Ja kiitos kun kysyit minua.” Aubrey hymyili tarttuen Michaëlin käteen.

Ilta läheni loppuaan pian. He olivat tanssineet ja juoneet virvokkeita sekä juttelleet. Lily oli tanssinut kerran Peterin ja yhden toisen Rohkelikon pojan kanssa. Osa oppilaista oli jo tekemässä lähtöä. Michaëlin katse eksyi jälleen Lilyyn, joka vilkuili Marlenea. Marlene puhui Remuksen kanssa edelleen ja Michaël miettimättä sitä lainkaan käveli Lilyn luo.
”Tanssi kanssani?” Hän katsoi suoraan Lilyn vihreisiin silmiin. Lily ei saanut yllätyksensekaiselta järkytykseltään vastatuksi mitään.
”Luota minuun.” Michaël sanoi hiljaa ojentaen kätensä Lilylle. Lily tarttui siihen. Kovin moni muu ei enää ollut tanssimassa ja heidän lisäkseen vain muutama muu pari tanssi. Mutta heille kummallekaan ei ollut muuta kuin vain he kaksi.
”Sanoinhan Remus. Et uskonut mutta olin oikeassa.”
Ja Remuskaan ei voinut enää kieltää sitä mikä oli selvää.
Sivuja: 1 ... 8 9 [10]