Lisää Steve/Tonya, en vain voinut itselleni mitään Tässä minua veti puoleensa sekä otsikko, että sinun listauksessasi oleva kuvailu "Steve had never been in love before. Näistä tuli heti jotenkin hellän pehmeä olo, ja sellainen tarina tuntui sopivan hyvin tämän päivän iltasaduksi

Tykkäsin siitä miten tosiaan hellä, mutta samalla haikeakin maailma tässä oli käsillä. Steve ei ollutkaan mikään kaikkivoipa Avenger, vaan hän oli haavoittunut, arka ja epävarmakin. Saat tuolla kuvailulla ihanasti inhimillistettyä supersankarin. Kaiken ulkokuoren alla on kuitenkin ihminen, joka näkee painajaisia ja pelkää rakastamiensa ihmisten puolesta.

It wasn't easy, at least not at first. Steve and Tony had their disagreements - to Tony, Steve was stuck up and annoyingly righteous and to Steve, Tony was eccentric and too restless.

Tästäkin tykkäsin! Kaikki ei ole vain helppoa ja ihanaa, vaan kahden vahvan persoonan yhteisasumisessa tulee väkisinkin omat haasteensa. Silti he olivat molemmat valmiita tekemään töitä yhteisen arjen eteen. Joku muukin kommenteissa oli kirjoittanut, että oli ajatellut, että Steve ja Tony ovat olleet aiemmin yhdessä tai ainakin läheisemmissä väleissä. Niin minäkin jotenkin ajattelin, ja siksi tuo loppu tuntui erityisen tunteikkaalta kun selvisikin, että Steve oli ensimmäistä kertaa elämässään oikeasti rakastunut.

In the morning, Steve thinks and feels a bit giddy, in the morning I'll tell him.

Voi apuaaa. Tekisi mieli rutistaa Steveä ja rohkaista kertomaan Tonylle välittömästi:') Mutta sitten toisaalta tämä loppu on aivan täydellinen tähän fikkiin. Viimeistä lausetta myöden myös lukija pysyy mukana tässä lähes unenomaisessa, utuisessa tunnelmassa:)

Tässä luvattiin angstia eikä se ollut lainkaan valhetta. Oikein yllättävän angstintäyteinen ja surumielinen fikki, eli juuri sopiva minun makuuni

En ole itse koskaan ollut kova James/Sirius parituksen ystävä, mutta tässä heidän henkilökemiansa toimivat älyttömän hyvin! Siriuksesta on helppo uskoa mitä vain, hän on jäänyt hahmona minulle sellaiseksi, joka tekee mitä tahansa valitsemansa asian puolesta. Oli se sitten hyvää tai pahaa. Eikä Jamesin käyttämä kidutusloitsukaan ollut aivan hahmon tyylin vastaista. Minulle ei ole oikein koskaan jäänyt Jamesista kuvaa hyvänä tyyppinä, vaan ennemmin sellainen mustavalkoinen kuva etuoikeutetusta pojasta, joka näkee asiakseen kiusata heikompiaan. Siihen nähden voisin hyvin kuvitella Jamesin käyttävän kidutusloitsua, jos joku hänelle aidosti tärkeä ihminen on vaarassa.

Tykkäsin kovasti siitä, miten synkkyys kulkee mukana koko fikin ajan. Jamesilla on syynsä käyttää kidutusloitsua ja omat perustelunsa sille, mutta tykkään myös siitä, ettei se kuitenkaan ole hänelle aivan ongelmatonta. Siriuksen viimeinen lause oikeastaan korostaa tätä näiden kahden eroa: vaikka James kykenee kaikenlaiseen myös pahuuden saralla, se on hänellä kuitenkin vielä jonkinlaisen kynnyksen takana. Siriuksella ei, ja hän tietää sen itsekin.

"Minä tekisin sinun vuoksesi vielä jotain paljon pahempaa, Sarvis."

Hrr, menee ihan kylmät väreet

Voi juku, on iloa! ♥ Kiitos ja ihanaa naistenpäivää!  ♥

Aaaa no niin okeiii, sittenhän tää aukee ihan eri tavalla jos Jannella on vaimo ja lapset - mä jotenkin kuvittelin Saaran menneessä muodossa tätä lukiessani :'D Mutta tosi kiva kuulla, että kirjoittamassa näistä pidempää tarinaa! Ai että, sitä siis odotellessa

Hitto, nyt alkaa heräillä moti palata omankin lätkäoriginaalin pariin! Se jäi vuosia sitten hautumaan kuolemaan, mutta Heated Rivalry tekee ihmeellisiä ihmiselle

Ihailijakaartista hyvää iltaa Oli oikein valinnan vaikeus minkä Steve/Tonyn sinun listaukseltasi ottaisin, mutta tämä päättyi nyt ensimmäiseksi (saahan näitä ottaa onneksi useammankin) siksi, että aavistelin tässä olevan kevyttä mustasukkaisuutta yhdistettynä teelusikalliseen idiots in love tropea, ainakin yksipuolista sellaista. Enkä pettynyt

Jo tämä aiheutti ensimmäisen kohtalokkaan huokauksen:

Steve nielaisi pettymyksensä ja koputti verstaan ovea jämäkästi. Hän oli jo uskaltautunut tänne asti, eikä aikonut enää perääntyä. Hän oli mielessään valmistautunut kohtaamaan kaiken, mitä vain voisi tapahtua, kun ovi lopulta aukeaisi.

Kaiken muun paitsi sen, että oven avasi Bucky Barnes.

Bucky! Tonyn verstaalla! Eikä hän ole edes kertonut aikeistaan Stevelle! Vähemmästäkin tulee ulkopuolelle jätetyn kokemuksia. Ei ihme, että Steven mielikuvitus lähti jylläämään siihen suuntaan, että Tonyn ja Buckyn välillä voisi olla jotain. Vaikka muuten mukavaa olikin, että Bucky oli Steven seurana. Raapalemitta sopi tälle fikille erinomaisesti, sillä tarina pysyi tiiviinä ja jokaisessa raapaleessa oli oma jujunsa. Niinpä päädyin huokailemaan vähän jokaisen kohdalla, kun tilanne tuntui ajautuvan Steven kannalta enemmän umpikujaan.

Tony istui valtavalla sohvalla, selaten käsissään olevaa tablettia kulmat kurtussa. Bucky makasi pitkin pituuttaan, pää Tonyn sylissä ja puristi metallikätensä sormia nyrkkiin.

*Kohtalokas huokaus!*

“Stevie”, hänen taakseen kävellyt Bucky sanoi ja laski kätensä hänen olkapäälleen, “meidän pitää puhua.”

*Kohtalokas huokaus!*

Onneksi Bucky oli se, jolla oli järki päässä Vaikka Steve aika intensiivistä vakuuttelua tarvitsikin Sehän voi olla, että vain Tonyn ja Buckyn tiiviin bromancen ansiosta Bucky tajusi, että näiden kahden välillä todella on jotain elämää suurempaa, ja hänen on välttämätöntä puuttua pikaisesti asioiden kulkuun. Tykkäsin tosi paljon siitä, miten näiden miesten välinen kaveruus, niin Steve-Bucky kuin Bucky-Tony kulkee tässä koko ajan mukana!

Tony maistui kahvilta ja mustikoilta ja Steve tiesi välittömästi jääneensä koukkuun. Hän ei tulisi koskaan saamaan tarpeekseen.

Awwww<3 Tässä oli täydellisen sopiva annos kevyttä draamaa sekä onnellista loppua!:D