Miten tämä tämmöinen on jäänyt minulta väliin, varsinkin tällaisella otsikolla, joka kävi vieläkin paremmin järkeen, kun luin ficin. Kirjoitat hurjan värikkäästi ja tuntui, että olin itse hurrikaanissa mukana joka lauseen kohdalla. Ensimmäisistä sanoista alkaen olin ihan myyty.

Joku vaahtosammuttimen kokoinen kiitää katapulttina hänen ohitseen piittaamatta jäätyneestä tunnelmasta.

Kääk, söpöintä ikinä ja samalla hyvin kuvaavaa, että ei ne lapset kauheasti huomaa, kun aikuisilla on kiusallinen hetki käsillä. Pitää sanoa että puhekielen käyttä särähti hieman korvaan, mutta näin kauniin kuvailun lomassa sen unohti. Tämä kun toimi myös todella hyvin vähäisellä dialogilla, mitä korostitkin tuolla lyhyellä joo-sanalla, erittäin tehokasta. Jamesin tunteiden kuohunnasta oli antoisaa lukea ja loppuun saakka jännitti, onko hurrikaani voimistumassa vai laimentumassa.

Enkä edes maininnut vielä, miten jännittävää, että hahmot ovat tässä kunnolla aikuisia! Olen tottunut lukemaan Jamesista ja Teddystä hieman päälle parikymppisinä, joten tosi kivaa, että Teddy oli tässä jo isä, ollut usean vuoden ja Jameskin oli ollut jo jonkin aikaa oikea aikuinen. Joskin ihastunut hölmö hän vaikutti silti olevan Teddyn seurassa, asia, joka on parasta minusta ficeissä. Ja myös tämä eroperheen elo oli kiva yksityiskohta ja miten sopuisaa se voi olla, kun ymmärretään olla aikuisia. Teddystä kuulsi tahto olla hyvä isä ja ymmärtää Victorieta sekä löytää jotain uutta omaan elämäänsä. Onneksi löytyi. Lopetus oli kivan höttöinen ja pyörremyrsky saikin tuulta alleen entisestään. <3
Kiitos tästä!

Tämä oli ihastuttava. Onnistuit raapaleessa oikein hyvin näyttämään Aavan kapeaa elämää, toiveita ja pelkoja sekä luomaan kurkistuksen fantasiamaailmaan. Hyvin maagisen realismin fiilis oli tässä ja tykkään sellaisista tosi paljon. Vapauttavaa, kun Aava vihdoin pääsi pois ja ehkä voisi nyt olla onnellinen. ^^ Minäkin haluan hypätä mereen ja ruveta hylkeeksi. Kiitos tästä!

Mä aattelin että kerran kun sun listausta on tonkimaan lähdetty, niin ei sieltä ulos tulla ilman Tohtori/Mestaria -- veit sitten myös DW neitsyyden MGS:n lisäksi And as you know, en tiedä fandomista mitään pl. sun huudot + päättymättömät vinkkupäissä katsotut shippivideot, mutta I'll try my best.

Siis voe luoja kun mäkin tulin ihan vihaseks Mestarin puolesta tätä lukiessa! Raasu on vuosikaudet säilyttänyt vanhaa paperilappua taskussaan ja jotenkin mut rikko vielä toi, että kun hän on sitten viimein löytänyt Tohtorin, niin tämä oli hädin tuskin edes muistanut Mestaria enää. Onko ihmekään, jos katkeroituu ja tulee vihaiseksi.

Tohtori oli kyllä jotenkin älyttömän kömpelö ja typerys, ethän sä nyt noin voi out of nowhere sanoa! Mutta voisimme yrittää, painu nyt kuuseen :'D Aaaaaaaa olenko kohta team!Mestari, häh??

Turtana Mestari on juuri kääntymässä lähteäkseen, hän ei vilkaisekaan Tohtoriin vaan pitää katseensa kiinteästi lattiassa, kun Tohtori yhtäkkiä sanoo hiljaa jotain mikä saa hänen sisuksensa räjähtämään inhosta.

Ja sitten vielä tämä kaiken muun hyvän päälle, voi elämä. Tavallaan nautin kyllä siitä, miten Mestari piti itsensä noinkin hyvin kasassa ja lähti vaan hemmettiin, sivaltamalla vielä tuolla viimeisellä lauseella.

Oot kyllä näemmä aina osannut kirjottaa tämmöstä sieluparkaa repivää tekstiä. Tällänen "luen vain onnellisia loppuja ja romancee" -lukija on täällä ihan riekaleina. Onneksi tää shippi ei oo itselle niin tuttu, koska sitten vasta rikki olisinkin. Joka tapauksessa kiitos tästä, tää oli oikein hyvä tapa menettää DW-neitsyys <3

Äääwwss, voi pojat <3

Tämä on kyllä tosi mielenkiintoinen dynamiikka! Harry, joka lapsuuden kokemuksien jälkeen (kiitos vain Dursleyt) ei oikein osaa suhtautua siihen, että joku huolehtii hänestä ja Cedric, joka taas huolehtii vähän liikaakin. Skenaario tuntui tosi uskottavalta, voisin hyvin kuvitella, että näille kahdelle kävisi juuri näin. Ehkä Harryn pitäisi pyytää Hermionea opettamaan pari lämpöloitsua, niin ei tarvitsisi enää pakkasessa palella xD

Lopetus oli suloinen, hyvä kun saivat vähän puhuttua tunteistaan ja oli kiva nähdä, että Cedrickin pystyi myöntämään, että huolehtii joskus liikaa. Kiitos tästä!

Hei senkin huijari, tässä ollut mitään onnellista! XD Tongin eilen Joulukatua ja mietin, että kai nyt vielä jotain jouluista voi lukea, mutta kai nyt ainakin tällästä angstista eikä yhtään onnellista :< Nyyh, oon niin tottunut söpöihin ja pörröisiin johnlockeihin romanttisilla lopuilla, että tää sattu ihan sieluun.

Voi John-parkaa, en kestä.

Ehdittyään puoleenväliin hän pysähtyi. Jokainen kerta oli edellistä vaikeampi - John hidasteli ja epäröi entistä enemmän, hän tuli toisiin ajatuksiin, kääntyi lähteäkseen ja luovutti taas. Hän pelkäsi että jonain päivänä hän ei enää pystyisi siihen. Että tulisi piste, jolloin hänen itsesuojeluvaistonsa voittaisi kaipauksen, eikä hän enää voisi tehdä sitä itselleen. Ajatus sai hänet voimaan pahoin.

Tää iski ehkä kyllä kaikista koviten. Juurikin tuo, että John miettii miten hänet joskus rikkoisi se, jos hän ei pystyisikään palaamaan. Samalla kuitenkin taitaa rikkoa sekin, että kerta toisensa jälkeen palaa.

Mutta siis, raskaasta aiheesta ja kamaluudesta huolimatta niin olihan tää nyt taas tosi hienosti toteutettu teksti. Mun on jotenkin vaikea ajatella Sherlock väkivaltaiseksi, mutta sitten taas toisaalta... en tiiä. Ehkä se kuitenkin jollain karulla tavalla käy järkeenkin. Silti, voi John-parkaa.

Olipas nää nyt molemmat ihan mess ja nyt minäkin olen mess ja tarvitsen jotain lohtuluettavaa nyt heti :'D