Ficin nimi: Downton Abbey 1967
Kirjoittaja: Meldis
Fandom: Downton Abbey
Genre: kevyt drama
Ikäraja: S
Päähenkilö: George Crawley
Tiivistelmä: Äitini oli edistyksellinen, edesmennyt tätini suorastaan vallankumouksellinen ja isoäitini amerikkalainen.
Vastuunvapaus: En omista hahmoja tai paikkoja, hieman lainaan omaksi ilokseni.
A/N: Katsoin uuden Downton Abbey -elokuvan ja se oli ihan kiva, mutta en koskaan tykännyt, mihin suuntaan elokuvissa vietiin Thomasin hahmoa. Minusta hänen matkansa pää hovimestarina Downton Abbeyssa oli täydellinen lopetus. Joten tämä teksti ei ota huomioon elokuvia. Tykkäsin ajatuksesta, minkä Mary mainitsee viimeisen kauden loppupuolella, että Thomas tulee olemaan Georgelle se palvelija, joka Carson oli Marylle. Ja George kasvaa valtavasti muuttuvassa ajassa, jonka muutokset koskevat erityisesti Thomasia. Tutkailin tätä varten jonkin verran brittien sateenkaarioikeuksien historiaa, mutta en referoi niitä hirmuisen syvällisesti. Jos lukaiset, jätäthän kommenttia! ^^


Downton Abbey 1967

Olin todella suuttunut, kun luin, että Turing oli tuomittu. Lapseni tuijottivat minua kuin olisin kasvattanut toisen pään, Emmelie taputteli rauhoittavasti kämmentäni ja jouduin lopulta nousemaan aamiaispöydästä, etten alkaisi heitellä teeastioita. Äitini opetti minut paremmaksi herrasmieheksi, joten marssin ulos tuulettamaan päätäni. Ymmärrykseeni ei vain mahtunut rangaistuksen sivistymättömyys ja jupisin siitä seuraavat pari viikkoa kaikille, mutta lähinnä Barrow’lle, koska perheeni kyllästyi kuuntelemaan minua.

Kaksi vuotta myöhemmin uutisoitiin hänen itsemurhastaan. Tuhlausta, järjetöntä, sydämetöntä ihmiselämän tuhlausta. Niin puhisin Barrow’lle, joka nyökkäili hillittyyn tapaansa.

Äitini oli edistyksellinen, edesmennyt tätini suorastaan vallankumouksellinen ja isoäitini amerikkalainen. En kokenut olevani mitään sen ihmeellisempää, kun tutustuin lordi Arreniin hänen veljensä kuoleman jälkeen. Sitten lehdet alkoivat tietenkin kirjoitella, kuinka asiamme ajaminen veisi maan hornan porteille ja kuinka säädytöntä oli asian käsittely ylähuoneessa. Toimittajat kaivoivat esiin kaiken lisäksi vuosikymmeniä vanhoja juttua äidistäni ja isoisoäidistäni ja heidän värikkäästä menneisyydestään ja kuinka oli selvää, millaisesta suvusta periydyin. Että tämä oli vain uusi lenkki Crawleyn historiassa, joka tahrasi aatelisten maineen. Ikään kuin minä enää sellaisesta välittäisin. Sen tokaisin Emmelielle hänen pohtiessaan, miten lapsiemme tulevaisuuden kävisi näiden juorujen takia ja hörppäsin saman tien Barrow’n tuoman viskin tyhjäksi.

Minulla ollut vanhoja tapoja mitään vastaan, siksi olin mennyt Emmelien kanssa naimisiin. Hän oli vanhaa englantilaista sukua ja liitto oli järkevä, sen lisäksi, että siinä oli rakkautta. Kuten isoisäni ennen minua, päästin uuden sodan jälkeen sairaat toipumaan isoihin saleihimme. Pidin hyvät työntekijät, jotka olivat antaneet lukuisia vuosiaan elämästään talollemme. Valtaosa palvelijoistamme oli niitä, jotka olen tuntenut syntymästäni saakka. Barrow oli minulla henkireikä, enkä tiedä, miten pärjäisin ilman häntä.

Mutta olin myös äitini poika. Jo hyvin pienestä pitäen hän muistutti joka käänteessä, että en saa jäädä jälkeen. Minun pitää liikkua maailman mukana, koska muuten kuolen ennen kuin olen tomua mullan alla. Sijoitin lentoyhtiöihin. Haalin uusinta tekniikkaa mailleni siitä huolimatta, että maatilat pienentyivät. Hankin television. Tiesin, että muutos on loppujen lopuksi hyväksi, vaikka välillä nikottelin vanhimman tyttäreni aina vain lyhyemmille ja lyhyemmille hameenhelmoille. Joka kerta, kun erehdyin sanomaan hänen vaatevalinnoistaan jotain negatiivista, hän kävi hakemassa nenäni eteen kuvan Sybil-tädistäni housut jalassa vuodelta 1913.

Tiesin, että asiat muuttuisivat. Kun Wolfendenin raportti julkaistiin, olin varma, että muutos oli käsillä. Puhuessani tovereideni kanssa hallitukselle raportista, minusta tuntui, että jotain oli tapahtumassa. Meitä ei ollut montaa, mutta tahtomme oli vahva. Canterburyn arkkipiispa oli puolellamme! Kuka järkevä ihminen asettuisi poikkiteloin Canterburyn arkkipiispan kanssa?

Ilmeisesti ylähuone ja alahuone. Raportti ei johtanut mihinkään. Kun tulin takaisin Downton Abbeyyn sen jälkeen, en jaksanut olla vihainen. Olin surullinen. Kerroin Barrow’lle, miten selkärangattomia johtajamme saattoivatkaan olla. Hän kysyi, kuinka moni oli ollut asian puolella. Vastasin, että kuusitoista minun ohellani. Hän sanoi, että se on jo aika monta nikamaa.

Ylähuone eikä alahuone muuttunut, mutta kansalaiset muuttuivat. Kuten tyttäreni, joka juoksi discoteekeissä – sana, joka minun oli pakko lopulta opeteltava lausumaan –, he mukautuivat aikaan, joka oli avoimempi, sallivampi, ystävällisempi. Joten viimein, koska kansa niin pakotti, hallitus taipui. Arren oli lopulta se, joka laati lakiehdotuksen. Se hyväksyttiin ensin ylähuoneessa ja vuosi myöhemmin alahuoneessakin. Koin jonkinlaista ylpeyttä, että ylähuone oli alahuonetta edellä ja vielä suuremmalla kannatuksella. Mutta unohdin sen nopeasti. Olin vain onnellinen. Emmelie oli onnellinen puolestani. Lapseni kysyivät, miksi siinä kesti niin kauan. Barrow hymyili rypyt silmiensä ympärillä kiristyen.

Eihän se ollut loppu, ei tietenkään. Dekriminalisointi oli vasta ensimmäinen askel. Mutta minusta tuntui, että saatoin hengittää, kuin koko maassa saattoi hengittää. Muutama viikko lakimuutoksen tultua voimaan Barrow pyysi, että saisi muuttaa yhteen mökeistämme erään kylässä asuvan ystävänsä kanssa. Mökkejä oli tyhjillään, joten sallin sen. Emmelie oli alkuun kauhistunut ja minun oli vaikea ymmärtää miksi, mutta rauhoittelin häntä siitä huolimatta. Elämämme ei muuttunut piirun vertaa, vaikka Barrow ei asuisi kartanossa. Kunhan Emmelie huomasi sen tulevien viikkojen aikana, hän unohti asian.

Kuulin paljon myöhemmin, että Barrow’n ystävä oli aikoinaan ollut lakeijana Downton Abbeyssa pienen hetken ensimmäisen sodan jälkeen. Olin ollut muutaman vuoden ikäinen, kun hän oli lopettanut, eikä minulla ollut hänestä muistikuvia. En myöskään saanut selville, mikä hänet oli ajanut kartanosta ja lopulta kylästä, jonne hän tosin oli palannut niihin aikoihin, kun Barrow oli loukkaantunut. Silloin hieman ennen kuin tämä oli aloittanut hovimestarina kartanossa. Siitä asti Barrow’n ystävä oli työskennellyt pienessä puodissa kylässä ja asunut sen yläpuolella.

Luulen, että kun Barrow on liian vanha hovimestariksi, en hanki uutta. En pärjäisi ilman Barrow’ta, eikä hän ole korvattavissa. Tämä on uusi luku ja siinä luvussa minulla ei ole olemassa hovimestaria, jos hänen nimensä ei ole Barrow.

Linne, Jamesin vanhemmat jäävät tosiaan todella vähälle huomiolle canonissa, ja olisi kiva tietää enemmän koko Potterien suvusta, vaikkeivat he kerenneetkään olemaan osa Harryn elämää. En oikein itsekään tiedä, missä tuonpuoleisuuden sokkeloissa Jamesin vanhemmat tarkalleen olivat, kun James ja Lily sinne pelmahtivat, enkä tiedä, tietävätköhän he kunnolla itsekään. Kiitos paljon kommentista!

Tippi, tuonpuoleisen pohtiminen on kyllä kiehtovaa ihan jo HP-näkökulmasta. Ja etenkin näin tuoreeltaan tuonpuoleisuuteen tulleelle kuin Jamesille tuonpuoleisuudessa oleminen on varmasti outoa, kun ennen ihan tavallisilta tuntuvat asiat eivät enää olekaan olemassa, eikä esimerkiksi hengittäminen onnistu tai ole edes tarpeellista. Tosi kiva kuulla, että tästä välittyi tietynlainen koruttomuus ja tuonpuoleisuuden hiljaisuus, juuri sellaista tunnelmaa tässä vähän pyrinkin välittämään! Kiitos hirmu paljon kommentista!

rosegold, joo näin normiarkea eläessä sitä harvoin tulee pohdittua, miltä tuntuu, jos aikaa ei yhtäkkiä olekaan. Siinä on Jamesilla ja Lilylla hetki opittavaa! Kiitos paljon kommentista, kiva kuulla, että tämä oli mieleen!

Altais, olen ihan samaa mieltä, Kelmit ja Kelmien aikakausi on tosi mielenkiintoista HP-maailmassa! Osittain varmaan senkin takia, että niistä tiedetään jotain sieltä täältä, mutta ei kuitenkaan mitään suurempaa kokonaiskuvaa, mikä sitten antaa hyvin tilaa leikitellä ja muokkailla hahmojen tarinoita haluamiinsa suuntiin. Tuonpuoleisuutta on tosi jännä pohtia ihan jo näin HP-kontekstista, vaikka aivot tahtovatkin mennä aina solmuun, kun miettii vaikka sitä, millaista ajattomuus on. Näen itsekin Jamesin vanhemmat hyvin rakastavina ja lämpiminä hahmoina, joten siinä mielessä Jamesille oli varmasti helpotus, että hän pääsi näkemään heidät uudelleen, kun taas Jamesin vanhemmat eivät varmastikaan olisi halunneet nähdä poikaansa vielä. Mutta kuten sanoit, ei kuolleena varmastikaan voi jäädä pitkäksi aikaa paikoilleen, vaan on pakko jatkaa matkaa ja päästää irti elävien maailmasta. Kiitos hirmu paljon kommentista!

Rowena, joo Fleamont ja Euphemia ovat kiehtovia hahmoja kirjoittaa, vaikka se tapahtuikin tässä kohtaa vain tuonpuoleisessa! On varmasti jäätävä tunne joutua odottelemaan, tuleeko Harry vanhempiensa perässä varsinkin, kun James ja Lily antoivat kaikkensa sen eteen, että Harry selviäisi. Ja vaikka heitä varmasti vähän helpottikin tieto siitä, että Harry ei seurannut heitä, ei ole helppoa päästää irti ja jatkaa epätietoisuudessa sen suhteen, mitä Harrylle käy ja kuka hänestä nyt pitää huolta. Kiitos tosi paljon kommentista!

Moi! Vielä on tammikuuta jäljellä ja joulufikkejäkin voi yhä fiilistellä! Nappasin sut teksteinesi pikku projektikseni Ihailijakaartissa ja päätin aloittaa kommentoinnin tästä fikistä. Rhea ei ole mulle entuudestaan tuttu hahmo (sain Meldiksen kommentista käsityksen, että hän saattaisi hyvinkin seikkailla useammassakin fikissäsi), mutta hyvin tähän pääsi silti mukaan, koska tässä mukavasti selitettiin Rhean taustoja ja suhdekuvioita. Rankkaa, että hän on mennyt ihastumaan Malfoyn perheen jäseneen, koska Malfoyista jos keistä uskoo kyllä helpolla, että heitä harmittaa vaikka kuinka kaukaisen esi-isän jästiys. Siinähän se puhtoinen sukupuu menee oitis pilalle!

Tykkäsin siitä, että Rhea ei jäänyt yksinään vellomaan kurjaan oloonsa vaan päätti lentää katsomaan lunta ihan yksinkin. Ja kätevää jättää kartta pöydälle löydettäväksi. Ihanaa että Abraxas oli heti käynyt Rhean luona velvollisuuksista vapauduttuaan ja päättänyt lähteä tämän perään! Tässähän herää pieni toivonkipinä, josko hän päättäisi samanlaisella päättäväisyydellä myöhemmin vastustaa järjestettyä avioliittoakin!

Ja ah, ilahduin kovasti kun fikin lopusta löytyi Albus tanssivia ihmisiä katselemasta ja muistelemassa melankolisella kaiholla Gellertiä. Rhealla alkoikin olla ihan liian onnellinen meno, joten oli luontevaa että keskityttiin seuraavaksi toiseen sydänsuruiseen rukkaan, jonka sydän ei ehkä yhtä vaivattomasti paikkaannukaan. Onneksi sieltä löytyi myös Minerva, tarttumaan Albusta kädestä ja vakuuttamaan, että kaikki järjestyy kyllä. Oih, kosketti kovasti tuo Albuksen romahtaminen, kertoo tosi paljon hänen ja Minervan välisen suhteen lujuudesta, että hän salli tunteiden vyöryä viimein ylitseen. <3

Kiitos tosi paljon tästä kaihoisasta joulutarinasta, tässähän rupesi tekemään mieli taas markkinoille! Onneksi ensi jouluun ei ole enää mahdottoman pitkä aika.

Meldis, voi apua, kuinka suloiselta ajatus lumihiirestä kuulostaakaan! Ja voin hyvin ymmärtää veljenpoikaasi, kyllähän se lumikolassa kyydissä istuminen on mukavaa puuhaa. Onneksi teillä sujui lumiotusten rakentelu vähän rauhallisemmissa merkeissä kuin Harrylla ja Dracolla, ja kuten sanoitkin, heillä kahdella on kyllä taipumusta saada ihan tavallisista aktiviteeteista kunnon show aikaiseksi. Toisaalta lopputulos taitaa onneksi yleensä olla molemmille kohtuullisen mieluisa! Kiitos paljon kommentista!

mursis, Draco ei taida itsekään kunnolla tajuta, kuinka sydänjuuriaan myöden hän on rakastunut Harryyn ja on valmis tekemään mitä vain Harryn vuoksi. Vaikka hänen sitten pitäisikin vähän kihistä ja manailla hiljaa mielessään. Eikä hänestä varmaan ole mukavaa sekään, että he ovat päätyneet aktiviteettiin, josta hän ei tiedä yhtään mitään, ja Harry joutuu melkein kädestä pitäen opastamaan häntä. Jee, tosi kiva kuulla, että tämä oli mieleen! Kiitos paljon kommentista!

valokki, kivaa, kun tulit lukemaan tämänkin. Ihana kuulla, että mielenterveyden kuvaaminen on ilahduttanut. Kirjoita siitä, mistä tiedät, hehe. Minusta se on jotenkin kurja ajatus, että masennus ei koskaan kokonaan katoa elämästä, mutta hyvän tukiverkon kanssa sen kanssa voi elää ja se on ihan ok. Narcissaa oli varsinkin kivaa kirjoittaa haparoivan läsnäolevaksi äidiksi Dracolle, kivaa, että olet tykännyt hänestä. ^^ Ja Harryn toimiminen Dracon kanssa on tosiaan inhimillistä, mutta harva on oikea terapeutti ja siten halusin hänet kuvata. Kiitos kovasti kommentistasi!