Ficin nimi: Ius iurandi eli leikin loppu
Kirjoittaja: Kelsier
Ikäraja: K11
Tyylilaji/Genre: Draama
Paritus: Amata/Henry
Haasteet: Haasteita hampaankolossa
III (Originaalikiipeily sana 48. murha)
A/N: Tosiaan korkeamman ikärajan hommaa on tulossa vasta myöhemmissä osissa. En ollut ihan varma kuinka teloitusta tulee käsitellä ikärajan suhteen
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Osa 1”Henry Carvani on vangittu”, Armand sanoi kuin ohimennen.
Jähmetyin tuolillani kuin olisin yhtäkkiä karahtanut jäähän. Illallispöytään laskeutui hiljaisuus.
”Minkä tähden?” isä kysyi kohta.
Veljeni hymyili tekopyhintä hymyään. ”Noituuden harjoittaminen”, hän sylkäisi paheksuvasti.
Minun teki mieli huutaa ja hyökätä hänen kimppuunsa, mutta säilytin itsehillintäni. Armand katsahti minuun.
”Löysin Amatan huoneesta kielletyn kirjan. Se kuului ilmiselvästi nuorelle kreiville. Oli surullinen velvollisuuteni ilmiantaa hänet. Harmittavaa, että sellainen nuori mies menee hukkaan.” Hän pyöritteli päätään niin, että kulttikaavun huppu heilui selässä.
En kyennyt enää pidättelemään. ”Paskiainen”, sihisin. ”Ei Henry ole mikään noita!”
Isä mulkaisi meitä kumpaakin. ”Armand, ajattelitko yhtään mihin asemaan saatoit sisaresi? Tahtoisin tietää, syytetäänkö häntäkin noituudesta.”
Veljeni ilme muuttui lammasmaiseksi ja hän kutistui isän tiukan ilmeen edessä. ”Minä sanoin, että nuori kreivi on vietellyt Amatan ja vakuutin, että siskoni on täysin viaton muuhun kuin lievään kevytkenkäisyyteen”, hän selitti nopeasti.
Olin purskahdellut jo kesken hänen sanojensa ja nyt mutisin: ”Hienoa, he eivät varmaankaan halua kuulostella minua, kun olet niin luotettava, että menit minusta takuuseen.”
Ironia tirskui huoneeseen. Armand esti virnettään hädin tuskin muuttumasta irveeksi. Isä huokasi kuuluvasti.
Palvelija juoksi huoneeseen. ”Herra, kaupungin syyttäjän lähetti on täällä…” Hänen puheensa keskeytyi, sillä lähetti ei ollut jäänyt odottamaan, että hänet ilmoitettaisiin.
Tämä kumarsi ja asettui lähimmäksi minua kuitenkin niin, että kaikki näkivät hänet. ”Neiti Amata Sofrosba”, mies aloitti. ”Nimenne on tullut esiin tapauksessa, jossa kreivin poika Henry Carvania syytetään pimeiden voimien kanssa pelaamisesta. Ilmiannon teki herra Armand Sofrosba. Syytetty on ilmoittanut vietelleensä teidät, että olitte täysin hänen vietävissään ja kuvittelitte hänen taikojensa olevan vain viatonta leikkiä. Myös ilmiannon tehnyt on mennyt teistä takuuseen. Niinpä arvoisa kaupungin syyttäjä katsoo, ettei teitä ole syytä asialla enempää häiritä. Teillä on edelleen todistamisvelvollisuus sitten, kun asia on edennyt oikeudenkäyntiin asti. Vahvistatteko sen minkä olen teille ilmoittanut?”
Tuijotin lähettiä suu hölmösti raollaan. Miksi Henry olisi mennyt sanomaan mitään tuollaista?
”Tietenkin sisareni…”, Armand sanoi.
”Amatan on vastattava itse, kuten hyvin tiedät”, isä äyskäisi keskeyttäen. Hänen ilmeestään näin, mitä minun odotettiin vastaavan.
”Vahvistan minulle ilmoitetun.”
Lähetti kääri paperinsa, kumarsi taas ja häipyi niin nopeasti kuin oli kohteliasta. Tuijotin Armandia vihasta kihisten. Isästä ei voinut sanoa paljon parempaa.
”Armand, olisitko hyvä ja poistuisit? Keskustelemme siskosi kanssa kolmistaan, kuinka tässä asiassa on paras edetä”, hän totesi kylmästi.
Armand nousi näyttäen opettajaltaan näpeilleen saaneelta surkimukselta ja laahusti ruokasalista.
Isä laski päänsä käsiinsä. ”Mitä tuo typerä poika on mennyt tekemään?” hän kysyi ääni särkyen.
Minusta tuntui, etten kyennyt hengittämään. Aivan kuten pari päivää sitten, kun…
Äiti silitti hellästi isän käsivartta. ”Meidän lienee parasta puhua mahdollisimman suoraan.” Hän käänsi katseensa minuun. ”Amata-kulta, onko Henry lapsesi isä?”
Tuijotin äitiä suu auki, ja isä tuijotti minua. ”Ööö… tuota… on, tietenkin. Mutta mistä sinä tiedät…?”
Äiti hymyili surumielisesti. ”Kulta, vuotosi eivät ole tulleet kahteen kuukauteen. Ja minä ja isäsi olemme suoraan sanoen arvanneet millainen sinun ja Henryn suhde on.”
Minua huimasi. Olin jännittänyt raskaudesta kertomista vanhemmilleni. He olivatkin itse arvanneet sen! Tai ainakin äiti oli. Huimaukseen alkoi sekoittua pahan olon aaltoja. Pääsisinkö edes koskaan kertomaan asiasta Henrylle?
”Minä haluan tavata hänet”, sain sanottua itkunsekaisesti.
Isä oli onnistunut saamaan kasvonsa jälleen tyyniksi. ”Se ei tule onnistumaan. Noituudesta syytetyille ei sallita muita vieraita kuin perheenjäsenet, mikäli nämä nyt haluavat vierailla.” Olin jo aloittamassa, kun isä jatkoi. ”Vain verisukulaisuus kelpaa.”
”Minä heille vesisukulaiset näytän…” Tärisin nyt kauttaaltani hienoisesti.
Kumpikin vanhemmistani pyöritti päätään. ”Sinä et mene lähellekään vankilaa”, äiti sanoi varmasti.
”Siinähän yritätte pitää minut täällä”, huusin tukahtuneesti. Olin noussut seisomaan, kädet puristuneina pöydän reunaan.
Isä huokasi raskaasti. ”Amata, raskaudestasi ei voi puhua kenellekään. En ole asianajaja enkä tiedä onko tästä ennakkotapauksia, mutta venetolaiset tuntien, noituudesta syytetyn miehen siittämän lapsen elämä saatetaan haluta päättää jo ennen kuin se alkaakaan.”
Tiesin, että väri pakeni kasvoiltani, vaikken itse voinut sitä nähdä. Olin toki kuullut sikiöiden pois ottamisesta, enkä lähtökohtaisesti tuominnut sitä, mutta että se tehtäisiin väkisin. Tehtäisiin minulle… minun ja Henryn pienokaiselle, joka oli vasta olematon ihmisen alku… Minua oksetti.
Äiti kiersi kätensä hellästi olkapäilleni tuolini takaa. ”Ei maalailla nyt enempää piruja seinille. Raskaus on helppo piilottaa ainakin vielä parin kuukauden ajan.”
Minun oloni ei rauhoittunut erityisesti. ”Entä te kaksi? Haluatteko te, että taikurin avioton epäsikiö otetaan minun sisältäni pois?” Mulkoilin isää, mutta tiesin, että ilkeät sanani olivat osuneet äitiinkin.
”Amata-kulta”, isä sanoi pitkämielisesti, vaikka äänessä kuulsi säröjä. ”Minä ja äitisi emme aluksikaan pidä Henryä noitana. Toisekseen oli kuinka avioton tahansa, vauva on meidän rakkaan tyttäremme tuleva lapsi. Kuinka voit ajatella, että me haluaisimme hänelle jotain pahaa?”
Tyrskähdin kyynelten sekaisesti, sillä en tietysti oikeasti ollut kuvitellut vanhempieni tekevän vääryyttä minua kohtaan. Olin vain valtavassa tunnekuohussa ja peloissani Henryn vuoksi. Yhtäkkiä mieleeni pälkähti jotain. ”Ehkä Dzina tietää jotain! Minä voisin mennä…”
Isä keskeytti minut jälleen käden huitaisulla. ”Et minnekään. Minä kutsun Dzinan kaikessa hiljaisuudessa ja kautta rantain luokseni ja tiedustelen, mikä tilanne on. Sinun kannattaa pitää matalaa profiilia. Sanomme, että keskityt traumaattisten kokemustesi vuoksi tutkiskelemaan filosofiaa.”
Isän sanat olivat viisaat, mutta tiesin ettei filosofian tutkiminen riittäisi hurskaimmille rouville syntieni selvittämiseksi. Sillä huhut oli varmasti jo lähteneet liikkeelle eikä kuluisi kauaa, kun Henryn tunnustus jo ilmestyisi lehtisenä. Joka ikinen nimi, jonka tämä oli maininnut, painettaisiin varmasti, jotta ihmiset saisivat kuiskuteltavaa. Minua inhotti pelkkä ajatuskin pahoista ja kaunaisista sanoista, jotka kulkisivat suusta suuhun.
”Sinä suostut siihen, kultaseni?” äiti varmisti minulta. Nyökkäsin tilanteeseen tyytyneenä. ”Mitä teemme Armandin suhteen?” Tämä kysymys oli osoitettu isälle.
Näin hänen kasvojensa kovenevan. ”Menköön uskonveljiensä luokse, jotka näyttävät olevan hänelle omaa perhettä ja verta rakkaammat. Saattaa nyt oma sisar ja kunnioitettu aatelisperhe syytteiden alaiseksi.” Isä pyöritteli päätään syvästi pettyneenä.
Armand ajettiin pois jo samana iltana. Seuraava päivä kului minulta sumussa. Kävelin edestakaisin pensionaattimme käytäviä yrittäen väistellä vieraita. Illansuussa huomasin Dzinan vilahtavan isän toimistoon. Kiiruhdin perään ja painoin korvani ovea vasten.
”Haluaisin välittää syvimmät valitteluni kreiville”, isä aloitti. ”Toivon, että ystävyytemme säilyy edelleen huolimatta siitä, mitä poikani teki. Emme olleet siitä tietoisia.”
Oli hetken aikaa hiljaista, Dzina todennäköisesti kumarteli ja teki muita kohteliaisuuseleitä. ”Herra, välittäisin terveisenne oikein mielelläni, mutta en ole enää kreivin palveluksessa. Hän on luvannut ystävällisesti kustantaa matkani takaisin Konstansiin.”
Tuhahdin hiljaa. Oli selvää, että kreivi halusi päästä ikävästä konstansilaisesta pikaisesti eroon.
”Ikävä kuulla. Olette kunnon mies, niin kuin minä olen teidät oppinut tuntemaan. Entä nuori kreivi? Eikö hän tarvitse luonnetodistajaa?”
Dzina vaikutti epäröivän hetken. ”Herra, Henry on sanoutunut irti kaikista Venetossa olevista ihmisistä. Hän väittää, että vain hänen konstasilaiset tuttavansa tiesivät hänen ’taikahommistaan’.” Vaikka olin järkyttynyt, saatoin kuulla heittomerkit viimeisen sanan kohdalla.
”Tehän tulitte hänen mukanaan Konstansista”, isä johdatteli.
”Niin tulin, herra. Mutta ilmeisesti Henry on ilmoittanut minun olevan vain aivoton palvelija, joka totteli hänen käskyjään mitään ajattelematta. Sen venetolaiset uskovat helposti.” Kuulin sanoissa sekä huvittuneisuutta että katkeruutta.
”Ikävä myöntää, mutta sellaisia maanmieheni taitavat olla”, isä totesi. ”Oletteko te tai onko kreivi päässyt Henryn puheille?”
Dzina kenties vaihtoi painoa jalalta toiselle. ”Minä pääsin, mutta hän käyttäytyi kuin ylimielinen isäntä alinta palvelijaansa kohtaan. Yritin kysyä vaivihkaa haluaisiko hän, että tuon jonkin sanan tyttärellenne, mutta hän vain tuhahteli.”
Sydäntäni kirpaisi, mutta Henry varmaankin vain näytteli suojellakseen kaikki muita. Pehmeäsydäminen hölmö.
Isä kuului huokaavan. ”Kerron teille seuraavaksi jotain, mitä ette saa kertoa edes kreiville. Henrylle voitte kertoa, jos uskotte hänen kykenevän pitämään asian salassa… rangaistuksestaan huolimatta.” Jouduin nieleskelemään palaa kurkustani, sillä arvasin, mitä isä aikoi sanoa. ”Amata odottaa lasta Henrylle. Raskaus on vielä alussa ja helposti piilotettavissa.”
Tuli pitkäksi aikaa hiljaista. Sitten Dzina rykäisi. ”Lupaan pitää suuni kiinni. En halua Amatalle ja lapselle tapahtuvan mitään pahaa. Mutta, jos sallitte herra, minusta Henrylle pitää kertoa joka tapauksessa. Hän, jos sopi sanoa suoraan, hän rakastaa Amataa ja vie asian mukanaan hautaan, jos niikseen tulee.”
Tuoli rahisi lattiaa vasten, joten isä varmaan nousi pystyyn. ”Selvä, luotan tässä asiassa teidän arvioonne Dzina. Kävisittekö vielä tervehtimässä tyttöäni ja keventämässä hänen mieltään. Hän on kovin huolissaan nuoresta kreivistä, vaikka vahva onkin.”
En jäänyt odottamaan Dzinan vastausta, sillä minun tuli kiire pois salakuuntelemasta. Kiiruhdin huoneeseeni eikä aikaakaan, kun Dzina saapui ja kertoi minulle yksityiskohtaisesti kaiken aina Henryn vangitsemisesta tähän hetkeen asti.
Tuoreimmat viestit
Ehkä mun pelkoni oli loppujen lopuksi aika turha, mutta joka tapauksessa, olipas ilo lukea tämä vihdoin viimein!
) rytmitajuttomuudella ja hauskoilla sanavalinnoilla kuten 'hytkymisellä' tai minut se ainakin sai virnistämään. Zemo selvästi vapautuu tanssilattialla. Olisin kyllä mielelläni nähnyt tän kohtauksen, josta Walker haaveili, mutta ehkä se olisi vienyt huomion liikaa pois tehtävästä, hahaa 
<3
Samoin valmislaatikot ovat täysin hyvä valinta! Kauhea homma itse tehdyissä ja niitä tulee kuitenkin liikaa. 
onneksi on Ilkka, joka piti päänsä ja suunnitteli aattoa etukäteen Leevin kanssa, jotta siitä saataisiin mahdollisimman rento ja turvallinen ♥︎ ihanaa kuulla, että tavoitellut tunteet myös välittyivät tekstistä! Niiden osalta tekstin kirjoittaminen ja muokkaaminen tuntui haastavalta. Kiitos kommentista Skorpioni ♥︎