Finfanfun.fi

Vapaa keskustelu => Saivartelija => Aiheen aloitti: Epona - 02.10.2012 17:40:01

Otsikko: Musiikki #2
Kirjoitti: Epona - 02.10.2012 17:40:01
Keskustelu musiikista jatkukoon yhtä runsaana ja polveilevana kuin edellisessäkin topicissa!

Vanhaa topicia pääset selailemaan tästä (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=10847.0). Siellä viimeiseksi keskustelun aiheeksi jäivät finiläisten osallistuminen bänditoimintaan, ja Nightwishin tiedote siitä että Anette Olzon erosi bändistä ja kiertueen loppuun asti häntä on valittu paikkaamaan Floor Jansen.

Areena on teidän! (:
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Hiljainen Talvi - 02.10.2012 21:30:55
Täytuy myöntää etten odottanut että Aneten ja Nightwishin tie jo nyt eroaa.
Harmittaa huruasti, oikeastaan yksi kerros elämästä tippui pois, suuri Nightwish fani kun olen.
Eniten itseäni kuitenkin kiinnostaa asiat joita meille ei tilanteessa kerrota. Miksi nyt kesken kiertueen? Miksi Aneten sairastumisen/sairaalaan joutumisen jälkimainingeissa? Ja kesken Nightwishin huikean nousun?
No kuka tietää tulin vain hieman purkamaan tuntoja.
Tulienkelisi
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Human_cannonball - 03.10.2012 20:27:13
Itse olin sairaalassa kun kuulin tästä ja ensimmäinen reaktio oli "Häh? Huono vitsi, heheh!" Nyt kuitenkin olen ihan sisäistänyt asian ja en oikeen tiedä mitä ajattelisin. Anette oli musta jotenkin ihana ja kuitenkin se laulaja, joka Nightwishissa vaikutuksen teki itseeni, vaikka toki Tarjastakin pidin hirveästi.
Oikeastaan mun ajatus koko asiasta on vähän sellanen "jahas". Toki koko juttu tuli ihan puun takaa, mutta missään vaiheessa ei ollut varsinainen shokki. Tietty harmittaa hirveesti :( Anette oli kuitenkin taitava ja kehityksen DPP:n ja Imaginaerumin välillä huomasi.

Saa nyt nähdä mitä tapahtuu. Toivon, että pojat löytää hyvän ja kivan laulajan bändillä. Ja toivon myös, ettei sitä lähdetä ihan toiselta puolelta palloa hakemaan. Mieluiten suomalainen, jos saan sanoa.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: momentum - 04.10.2012 05:56:39
Saa nyt nähdä mitä tapahtuu. Toivon, että pojat löytää hyvän ja kivan laulajan bändillä. Ja toivon myös, ettei sitä lähdetä ihan toiselta puolelta palloa hakemaan. Mieluiten suomalainen, jos saan sanoa.

Ainakin kiertueen loppukeikoilla yhtyeen laulajana tuuraa hollantilainen Floor Jansen. Että ei ne taida ihan Suomesta olla sitä laulajaa etsimässä...tosin vielä, ei ymmärtääkseni tarkempaa tietoa, että jatkaako Jansen sitten lopullisestikin bändissä, mutta ainakin tuuraa nyt ilmeisesti keikoilla?

Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: LeFay - 05.10.2012 13:32:42
Voi hyvä jumala, rakastan Floor Jansenia! Hartwallin-keikan lippu suorastaan sulaa käsissäni silkasta innosta. Aiemmin kerran nähty ja juurikin Nw:tä lämppäämässä silloin tapaninpäivänä 2004. Tarjan lähtö oli aikanaan kova paikka kun Nw oli yksi mua henkisesti sinä aikana parhaiten tukeneita elementtejä elämässäni, mutta Anette, vaikka menetteli, sen vaan tiedosti olevan liian sopimaton yhtyeeseen pidemmän päälle. Toivottavasti jää pysyväksi jäseneksi hollannitar sillä keuhkoja ja tekniikkaa löytyy enemmän kuin kahdesta edellisestä yhteensä. Ja se lavakarisma, ja ne REIDET  :-*
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Chelle - 12.10.2012 15:16:17
Voisinpa tulla heittämään tänne oman mielipiteeni tosta Nightwishin laulajanvaihdoksesta. Mun mielestä toi on hyvä asia, ainakin noitten parin klipin perusteella jotka oon nyt katellut Floorin esiintymisestä, imo se sopii Nightwishin tyyliin paremmin mitä Anette niin ääneltään ku olemukseltaankin. Käytiin muuten just jotain kuukausi sitten musakurssilla kohtuu laaja väittely aiheesta Anette vs Tarja ja oon edelleen ihan sama mieltä kuin silloin; Tarjan aikakauden musa iskee muhun paremmin mitä nuo uudemmat vaikka niitäkin kyllä diggailen, varsinkin Imaginaerumia.

Voisin ehkä myös vuodattaa siitä, kuinka pettynyt oon Aerosmithin tulevan levyn sinkkuihin. Etukäteen bändin jätkät lupaili palata vähän juurilleen, mutta huolestuttavasti tää näyttää siltä, että tällasella 90-luvun pop-bonjovi-meiningillä jatketaan. Ite kun satun arvostamaan Aerosmithin tuotannossa eniten just tuota niiden 70-luvun hard rock -aikakautta mut ei sit :( Varsinkin What Could've Been Love kuulostaa enemmän joltain Carrie Underwoodin biisiltä kuin minkään muotoselta rokilta. No, hienoa kumminkin että nää jaksaa vielä tehdä musiikkia ja toivottavasti tää uus levy nyt poikii sitten sen euroopankiertueenkin ens keväänä/kesällä.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Haruka - 12.10.2012 20:41:25
Billy Talent on mun uusi rakkauteni musiikin saralla. Yks tuttuni kuuntelee niitä ja kyseinen tuttuni antoi myös mun kuunnella niiden musiikkia autossaan, joten mä tietysti rakastuin... Ja parin viikon päästä voin todistaa, että pääsen katsomaan herroja täällä Helsingissä...

Onko joku muu Finistä menossa katsomaan kyseistä bändiä? Tai marraskuussa The Usedia?
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Lupus Daemonis - 12.10.2012 20:46:51
Nightwishiin tulin minäkin kantani sanomaan. Kuuntelin äsken parisen videota Flooria YouTubesta ja paskoista audioista huolimatta vaikuttaa erinomaisen hyvältä valinnalta. Itsehän pidin myös Anettesta, ja Anetten ajan levyistä enemmän kuin aikaisemmista, joten minulle on oikeastaan aivan sama kuka siinä bändissä laulaa. En erota muutenkaan puhdasta laulaua epäpuhtaasta, joten tekniseen puoleen minulla ei ole yhtään mitään sanottavaa.

Minulla on ongelma nimeltä NaNosoittolistat. Haluaisin vain pakata kaiken rakastamani musiikin (jota on paljon) noille listoille mutta kun.

- Lupa
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Melba - 13.10.2012 11:40:14
Onko joku muu Finistä menossa katsomaan kyseistä bändiä? Tai marraskuussa The Usedia?
Billy Talentia olisin mennyt katsomaan Ouluun, jos keikka ei olisi K-18. Pienet ragekohtaukset vetäisin siinä vaiheessa kun tajusin, että tuo Oulun keikka tosissaan on Billy Talentin näistä kaikista Suomenkeikoista ainoa K-18...... </3 Oulu olis ollu inhimillisen lähelläkin vielä. Tosin Billy Talent-pettymykset laantui aika tavalla siinä vaiheessa, kun tuli tuo tieto The Usedin keikasta. Tai ensinhän sekin meinas olla K-18, mutta sitten se onneksi muuttui myös ikärajattomaksi. :---D

Eli Usediin siis todellakin hell yeah olen menossa. Sinnehän on aikaakaan enää vähän reilu kuukausi, iik. Toivottavasti bändi tällä kertaa pääsee Suomeen asti eikä jumitu jonnekin matkan varrelle... Todella innolla odotan tuota keikkaa, Used on yksi ehdottomista lempibändeistä nimittäin.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: LeFay - 14.10.2012 02:39:18
Tässä alkaa sormet syyhytä Sauna Open Airin lippuja ja ReVampin uuden albumin keikkatiedotteita. Floorgasmia ei voi estää. Olen hemmetin lääpälläni siihen.

Steelfest miellyttäisi myös ensi vuonna: Mayhem, Destruction, Sodom, Tsjuder mm. läiskimässä turpaan Hyvinkäällä.

Tulevista levyistä wanhoilla goottimetallibändeillä kunnon edustus mutta eniten taitaa kiinnostaa Rotting Christin seuraava kiekko.

Edit.

Jumalauta, galaksit räjähtää:

Song of Myself ja Hollannin ihmenainen: http://www.youtube.com/watch?v=rTe5A0OiRUY (http://www.youtube.com/watch?v=rTe5A0OiRUY)

Ghost Love Score: http://www.youtube.com/watch?v=O2jQSrmZkb4 (http://www.youtube.com/watch?v=O2jQSrmZkb4)

Dark Chest of Wonders: http://www.youtube.com/watch?v=6ZJdJ445F5U (http://www.youtube.com/watch?v=6ZJdJ445F5U)

Ever Dream: http://www.youtube.com/watch?v=BjPTq755CJg (http://www.youtube.com/watch?v=BjPTq755CJg)
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: momentum - 15.10.2012 14:22:24
Nojoo, onhan se kai loppujenlopuksi ihan sama, kuka NW:ssä laulaa, mutta kyllä itselle henk.kohtaisesti Tarja Turunen on oikeastaan ainoa naislaulaja, josta olen koskaan ylipäätään pitänyt. En yleensä lämpene kovinkaan helpolla noille naislaulajille, en tiedä, miksi en, mutta Tarjaa olen aina kuunnellut mielelläni.

Ehkä minulla muutenkin on jo ollut aiemminkin lopahtanut kiinnostus Nightwishiin, kun musiikkimakuni on muutenkin kääntynyt enemmän indrtustial/cyber/altertanive - puolelle. Pitkään olen jopa etsinyt sellaista bändiä elämääni, joka herättäisi minussa samanlaisia tunteita kuin Marilyn Manson ja Deathstars ja nyt vihdoin viikko sitten lauantaina sellaisen löysin, nimittäin Lord of the lostin! Tämä bändihän esiiintyi Gloriassa ennen Deathstarsia ja kuuntelin bändiä jo aiemmin Spotifystä ja tykkäsin kyllä jo siinä kuunnellessa ja sanoinkin kaverille, että tämä bänfi pitää tsekata sitten Trash festeillä myös. No, livenä bändi iski suoraan sydämeeni! Voi jeesus, mikä keikka! <3 Olin ihan myytyä tyttöä, kun siinä eturivissä kuuntelin ja osasin jopa muutaman kappaleen aikana laulaa mukanakin ja pakko myös mainita, että menetin siinä sivussa sydämeni myös bändin solistille, Chris Harmsille, jolla on kerrassaan upea ääni ja, joka osaa selvästi esiintyä! Diggaan bändeistä, joilla on lavakarismaa, eivätkä vain tyyliin seisoskele ja soita siellä ja Lord of the lostissa sitä ainakin oli! Levy tarttui keikalta mukaani ja sitä olen kuunnellut nyt tiuhaan tahtiin, samoin paria muuta levyä Spotifystä! Rakastan!

Myös Deathstarsin osalta keikka oli varsin onnistunut. Olin jopa lievästi sanottuna onnessani, kun sain itse Whiplasher Bernadottelta suudelman kämmenelleni, kun hän polvistui yhdessä vaiheessa siihen eteeni.  :-* Aikaisemmin olin hänelle ruusun antanut, joten mitä ilmeisemmin suudelma oli sitten kiitos siitä ruususta. Oli ihanaa nähdä bändi pitkästä aikaa livenä taas, mutta tuntui, että heidän keikkansa meni aivan liian nopeasti ohi. Aivan kuin bändi olisi ollut lavalla vain parin-kolmen biisin ajan, vaikka oikeasti soittivatkin 12 biisiä, mutta silti tuntui menevän niin inhottavan nopeasti. Mutta niinhän ne keikat aina, kun ensin niitä saa odottaa monta viikkoa ja sitten ne on liian nopeasti ohi. Ikävä vain jäi! <3

Ovatkos muut tehneet hyviä, uusia bändilöytöjä viime aikoina tai kenties olleet hyvillä keikoilla syksyn tullen?
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Swizzy - 15.10.2012 15:07:17
Lainaus
Ovatkos muut tehneet hyviä, uusia bändilöytöjä viime aikoina tai kenties olleet hyvillä keikoilla syksyn tullen?

Yeah baby, todellakin. Oon rakastunut The Rasmukseen, siis virallisesti. Ennen se oli vähän sellaista kun joku niiden biisi soi radiosta, että "jee, tää on hyvä biisi" mut se jäi vaan siihen. Niiden keikalla kun olin, suunnilleen maailma muuttui.

Se oli lievästi ilmaistuna upeetamahtavaatäydellistätajunnanräjäyttäväähienoa! Tunnelma ei ollu katossa, vaan katto oli räjähtäny ja tunnelma oli pilvissä. Siis ei oikeesti oo sanoja kuvaamaan sitä tunnetta. Ne soitti pitkän keikan, luokkaa kaks tuntia. Mä olin harmikseni yläkatsomossa, ja tuli sellanen tunne että ois halunnu sinne alas pomppimaan ja kiljumaan (ei sillä ettenkö olisi sitä tehnyt tuolla ylhäälläkin :D) Mut sillee tunteellisesti aika voimakas kokemus. Mua suorastaan pelottaa miten pahasti mä tulen itkemään keikan loppuessa sitten kun eräs Adam Lambert tulee Suomeen lähivuosina... Ja mä oon ehkä vähän hullu, mutta mä nautin siitä miten mä pystyin tuntemaan sen musiikin syvällä sisimmässäni. Ja miten jumalaisilta ne sähkökitarat kuulosti ja miten pari akustisesti vedettyä biisiä toi ihanan pehmeyden siihen. Se vaan oli jotain niin upeeta. ♥

Mutta vaikka ton jälkeen tunnustankin vuodattaneeni pari kyyneltä, jäljelle jäi ihan uskomattoman iloinen fiilis. Eikä se oo hävinny vieläkään. :)

Mutta asiasta kukkaruukkuun, mua nyt hieman harmittaa että The Rasmus jää tauolle, kun just ehdin kunnolla innostumaan. Löytyykös finistä muita The Rasmuksen faneja?
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Sisilja - 15.10.2012 17:13:40
Löytyykös finistä muita The Rasmuksen faneja?

Jee, minä! The Rasmus on ollut Se Bändi vuodesta 2007 kun ekan kerran kävin heidän keikallaan. Ja takana on ihan sama tarina kuin Swizzyllä, aiemmin olin lähinnä fiilistellyt bändin biisejä, omistanutkin levyn tai kaksi, mutta livenä näkeminen räjäytti pankin. The Rasmus on bändi joka osaa ottaa yleisönsä ja tulla lähelle ilman kukkoilua ja olla silti suuren luokan esiintyjiä. Ja musiikki on vahvaa, kaunista ja jotain sellaista, joka iskee joka soluun. Olen ollut ihan myyty monen monta vuotta, vaikka en ole keikalle vielä toista kertaa päässytkään. Mutta sekin korjaantuu tällä viikolla, oi että olen innoissani!

Niin ja bändin taukoilu ei haittaa, koska musiikkia on paljon jo valmiiksi ja Lauri on sanonut julkaisevansa tauon aikana toisen soololevyn. Sitä odotellessa. <3
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Swizzy - 15.10.2012 17:47:11
Lainaus
Niin ja bändin taukoilu ei haittaa, koska musiikkia on paljon jo valmiiksi ja Lauri on sanonut julkaisevansa tauon aikana toisen soololevyn. Sitä odotellessa.

Vau, tätä mä en tiennytkään! Sitä odotellessa todellakin. Mulla on toi eka soololevy, tykkään siitä kauheesti, enkä oikeastaan tiedä miksi, koska se ei oo ihan mun genreä. Mutta Laurin ääni on tajuttoman ihana, ja toi levy on mukavan erilainen verrattuna esim. noihin The Rasmuksen vanhempiin levyihin.

Lainaus
The Rasmus on bändi joka osaa ottaa yleisönsä ja tulla lähelle ilman kukkoilua ja olla silti suuren luokan esiintyjiä. Ja musiikki on vahvaa, kaunista ja jotain sellaista, joka iskee joka soluun.
Susimus, sulla taitaa olla kyky lukea mun ajatuksia ja pukea ne järkevästi sanoiksi siinä missä mä saan suustani vain ihkutusta. :D

Hih, onnea sulle sinne keikalle, sulla tulee olemaan kivaa! (ja varaudu siihen että tulee hiki, etenkin jos oot alhaalla seisomassa)
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Sisilja - 15.10.2012 17:58:32
Joo, Laurin New World on ihastuttavan omanlaisensa! Herra itse kaiketi nimitti sitä jossain haastattelussa "nörtti-Laurin kokeiluksi" tai jotain sinnepäin, haha. Onhan se musa aika elektronista, mutta silti, sama ääni, sama ääni, ja se ääni on kultaa.

Lainaus
Hih, onnea sulle sinne keikalle, sulla tulee olemaan kivaa! (ja varaudu siihen että tulee hiki, etenkin jos oot alhaalla seisomassa)
Hihii, kiitos. Aion pitää superkivaa, ottaa kaiken irti ja enemmänkin. Seisomapaikka on tiedossa ja oi, ajattelin hyppiä ja tanssia ja laulaa koko keikan läpi. Muutama päivä enää odotusta ja nekin kulutan luukuttamalla The Rasmuksen tuotantoa uudestaan ja uudestaan. <3
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Lupus Daemonis - 16.10.2012 22:55:34
Mitä mieltä ihmiset olette cover-versioista?
Tämä tuli mieleeni kun kuuntelin Kotiteollisuuden loistavaa versiota Haltin häistä (https://www.youtube.com/watch?v=IhhqMdZwndE) tässä, ja onnistuin jopa pääsemään yli äärimmäisestä coverkammostani ainakin hetkeksi. Yleensä en kestä coverversioita yhtään, mutta tuo on kyllä aivan huippu. Jotenkin minulle covereista pitäminen on kova paikka siksi, että joku hyvä biisi on valloittanut sydämeni nimenomaan sinä alkuperäisenä versiona ja alkuperäisen esittäjänsä laulamana ja tuntuu, että coverin esittäjä on "väärä" laulamaan sitä biisiä. Erityisen aggressiivinen olen kohdatessani Hector- ja Juice Leskinen-covereita (poikkeuksena jälkimmäiseen sääntöön Pate Mustajärven loistotulkinnat), koska kyseisen artistit ovat mielestäni jotenkin niin omintakeisia.

- Lupa
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Eririn - 16.10.2012 23:08:36
Ovatkos muut tehneet hyviä, uusia bändilöytöjä viime aikoina tai kenties olleet hyvillä keikoilla syksyn tullen?

Joo! Viimeksi tänään tutustuin japanilaiseen tyttöryhmään nimeltä Fairies. He ovat todella hyviä - yhdenkään tytön ääni ei ärsytä, mikä on tosi harvinaista, ainakin jos miettii niitä ryhmiä, joita yleensä kuuntelen (Morning Musume ja Berryz Koubou etunenässä). Kappaleetkin ovat kivoja. Fairies on julkaissut toistaiseksi vain sinkkuja ja oma suosikkini niistä on More Kiss. Kappale on todella hyvä ja se on juuri sellainen, mitä odotan tälläkin hetkellä Momusulta: siinä ei tungeta miljoonaa eri musiikkityyliä yhteen vaan se on yksinkertainen ja helppo seurata.

Rakastun harvoin tällä lailla, mutta onpahan vaihtelua^^
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Nevski - 17.10.2012 12:01:04
Ovatkos muut tehneet hyviä, uusia bändilöytöjä viime aikoina tai kenties olleet hyvillä keikoilla syksyn tullen?

Nyt olen tässä jonkun aikaa popitellut, pari viikkoa ehkä, Ultramariinia, ja pidän yhtyeestä suunnattomasti. En löytänyt kirjastosta kuin yhden lätyn lainattavaksi ja YouTubessakin on vähän köyhälti materiaalia, mutta olen kuluttanut sitten noita löytöjäni sitäkin enemmän. Ehkä se on syksyn vika, mutta suomalaiset yhtyeet ja artistit ovat viime kuukausina kolahtaneet paljon kovempaa kuin pitkiin aikoihin. Scandinavian Music Groupiakin on tullut kuunneltua ihan höpösti, mutta se on toisaalta vanha löytö.

Joo! Viimeksi tänään tutustuin japanilaiseen tyttöryhmään nimeltä Fairies. He ovat todella hyviä - yhdenkään tytön ääni ei ärsytä, mikä on tosi harvinaista, ainakin jos miettii niitä ryhmiä, joita yleensä kuuntelen (Morning Musume ja Berryz Koubou etunenässä). Kappaleetkin ovat kivoja. Fairies on julkaissut toistaiseksi vain sinkkuja ja oma suosikkini niistä on More Kiss. Kappale on todella hyvä ja se on juuri sellainen, mitä odotan tälläkin hetkellä Momusulta: siinä ei tungeta miljoonaa eri musiikkityyliä yhteen vaan se on yksinkertainen ja helppo seurata.

Tuo on aika ristiriitainen ryhmä minun silmiini. Heidän liikkumisensa videoilla ja lavalla, mitä vilkaisin, on luontevaa ja kivaa katsoa, mutten yhtään pidä kappaleiden temposta ja efekteistä enkä heidän pukeutumisestaan. Lauluääni on kyllä kiva mm, mutta kokonaisuus jäi minulle vähän pliisuksi. Jännä, miten pari tuommoista asiaa voi tehdä bändistä ihan eri kuvan eri henkilöille, nuokin mainitsemani epäpitämiset varmasti ovat monelle muulle plussaa.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: nauha - 18.10.2012 22:32:10
Onko joku muu Finistä menossa katsomaan kyseistä bändiä? Tai marraskuussa The Usedia?

Itehän ostin juuri tänään lipun tuonne Talentin Kaapelitehtaan keikalle, kun sain työvuorot vaihdettua sopiviksi.
Olen kyllä suhteellisen innoissani, vaikkei kyseinen bändi enää varsinaisesti olekaan mulle se ykkönen niinkö pari vuotta sitten vielä.
Kolme vuotta sitten kävin kattomassa näitä ko vetivät keikan jäähallila ja oli kyllä älyttömän hyvä meininki, toivottavasti nytten puoliksikhaan yhtä kova keikka :) Häätyy vain kuunnella tuota uutta levyä, ko varmaan siitä aika paljon kans soittavat, eikä mulla sitä vielä ittelä ole.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Haruka - 18.10.2012 22:55:00
nauha: "Dead Silence" on mahtava levy, mitä mä oon sitä kuunnellut Spotifyn kautta. Ja voi olla, että yritän siitä jonkinlaista arviota omaan blogiini väsätä, ainakin keikan jälkeen :)
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: forevermore - 19.10.2012 09:27:52
Helou! :)
 Sitä tulin vaan kyselemään kun on mietityttäny:
Onko teillä miten rönsyilevä musiikkimaku? Kuunteletteko ensin let's say Black Veil Pridesia ja vaihdatte sitten Robiniin?

Itelläni tää menee vähän tonne päin: Ensin My Chemical Romancea ja sitten f(x):ää, korealaista tyttöbändiä. (mutta vaan, koska Amber on hot! Noei, mä oikeesti tykkään niitten musasta. Se o kivaa.)
 Ei mulla muuta :))
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Eririn - 19.10.2012 11:23:43
Ai sinäkin tykkäät f(x):istä, kivaa tavata joku toinen suomalainen fani^^ Mäkin rakastan Amberiä - Lunaa myös~

Onko teillä miten rönsyilevä musiikkimaku?
Suora kopio deviantArt-profiilistani:
Favorite music:
Morning Musume., Berryz Koubou, Adam Lambert, Girls' Generation, KARA, C-ute, S/mileage, Lordi, AKB48, Nightwish, Glee cast, Lady Gaga, Super Junior, SHINee, f(x), 2NE1, BIGBANG, 4minute, Zhang Li Yin, w-inds., Utada Hikaru, BoA, Avril Lavigne, Shakira, ABBA, Queen, Green Day, Kelly Clarkson...

Luullakseni tuosta voi päätellä, miten rönsyilevä meikäläisen musamaku on^^ Yhden musatyylin kuuntelu on vain niin jumalattoman tylsää, välillä on pakko vaihdella. Eikä tuossa listassa edes ole mainittuna suuresti rakastamiani Disney-biisejä (pitäisi kai lisätä).
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: momentum - 19.10.2012 13:35:41
Mitä mieltä ihmiset olette cover-versioista?

Tavallisesti en oikein pidä covereista, mutta esimerkiksi Marilyn Mansonilla on hyviä covereita ja samoin tällä uudella suosikkibändilläni, Lord of the Lostilla. Heidän coverinsa ovat oikeastaan todella mielenkiintoisia, kun bändi itse on saksalainen goottimetalliryhmä, mutta sitten coverit koostuvat mm. sellaisista kappaleista kuin Backstreet Boysin "Everybody", Lady Gagan "Bad romance" ja Rihannan "I love the way you lie". Että todella mielenkiintoisista kappaleista tehty covereita, ei voi muuta sanoa! :D Mansonilla taas vähän häiritsee se, että herran tunnetuimmat kappaleet ovat juurikin covereita, mutta noh, ovathan ne hyviä. Tosin, jos bändillä on liikaa covereita, niin alkaa väkisinkin miettimään, että onko heillä omia biisejä laisinkaan.  ;D

Ja mitä tulee rönsyilevään musiikkimakuun, niin meikäläinen on ainakin niin genreuskovainen, ettei todellakaan ole kovinkaan rönsyilevä musiikkimaku minulla. :) 
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: LeFay - 19.10.2012 14:12:42
Metallibändit coveroimassa tunnettuja poppikappaleita on parhautta. Twilight Guardiansin La Isla Bonita on yksi härskeimpiä mitä tykittelen ämyrit täysillä ja Revampiin perehdyttyäni niillä on ollut kiertueella Gagan Bad Romance setissä, josta muutamia kelpoja tallenteita. Lisäksi tykkään hulluna näistä mashupeista, joissa on yhteytetty metallia jälleen kerran tunnettuihin popbiiseihin.

"Lady Judas", Judas Priest / Lady Gaga: http://www.youtube.com/watch?v=Q-ZlRl1_4Ws (http://www.youtube.com/watch?v=Q-ZlRl1_4Ws)

Meshuggahin, Behemothin ja Soilworkin kanssa paritettuna toimii myös.

Siinä 'huggahiin sekoitettuna: http://www.youtube.com/watch?v=qfOddwK7x3E (http://www.youtube.com/watch?v=qfOddwK7x3E)
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Human_cannonball - 19.10.2012 14:39:44
Onko teillä miten rönsyilevä musiikkimaku?
En voisanoa, että laidasta laitaan, koska silloin valehtelisin, mutta on mulla melkoisen laaja musamaku. Pääasiassa kuuntelen suomalaista metallimusaa (Nightwish ja Ensiferum suosikkeja), mutta viimeaikoina olen karkaillut aika pitkällekin. Kesäsin mulla on ainakin tapana kuunnella jotakin paljon rennompaa. Vaihtoehtorockia se kyllä tuppaa yleensä olemaan. Muutama viikko sitten kaverini suositeli mulle yhtä islantilaista artistia, joka tekee mukavaa piano-viulumusiikkia ja rakastuin. Lisäksi tykkään kuunnella paljon elokuvamusaa.
Aikasemmin mulla oli sellainen periaate, että rap ei ole musiikkia, eikä se ole sitä kyllä vieläkään. Kuitenkin multa löytyy koneelta yksi albumillinen Palefacea ja se on kyllä oikeasti ihan jees :) ainakin silloin kun siltä tuntuu.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: SuklaaKissa - 22.10.2012 11:31:30
Ne pölli mun serkun kyltin!! (Mitä ihmettä, käytän puhekieltä?)
Mutta siis joka tapauksessa. Minä ja serkkuni leiriydyimme Tampereelle Pakkahuoneen eteen odottelemaan Billy Talentin keikkaa n. kolme tuntia ennen ovien aukeamista, eikä ollut yhtään kylmä, uskokaa pois. Meille kylläkin tuotiin toppatakit ja kuumaa teetä, mutta se ei ole yhtään oleellista, joten taidan jatkaa selitystä... Kun pääsimme sisään, ryntäsimme heti niin lähelle lavaa kuin pääsimme, eli ehkä neljänteen riviin. Siinä sitten odoteltiin vielä tunti, että lämppäri, Jaako&Jay(?) aloitti ja soitti, minkä jälkeen taas odottelua ja yhdeksältä Billy Talent sitten vihdoin ja viimein aloitti.

Muutaman kappaleen jälkeen Ben huomasi meidän pitelemän kyltin, johon serkkuni oli hopeatussilla kirjoittanut: "Ian D'sa, we love your hair!" ja piirtänyt oikein kauniin chibi-Ianin. Se luki sen ääneen ja parin kappaleen jälkeen vielä toisen kerran ja huusi sitten "Give me that fuckin sign!" ja se otti sen lavalle ja vertasi Ianiin. Ben kehtasi väittää, että piirros näytti enemmän Astro boylta kuin Ianilta. Tämän jälkeen keikka jatkui meidän kannalta normaalisti lukuun ottamatta sitä, että serkkuni hymyili lähes koko loppuajan kuin naantalin aurinko ja omakin mielialani oli melko korkealla.

Mutta ei siinä vielä kaikki. Keikan jälkeen jäimme luotettavan lähteen vinkin mukaisesti kyttäämään keikkabussin viereen. Yksin emme joutuneet odottelemaan, mutta sillä puolella jolla seisoskelimme ei sentään ollut venäläisen faniklubin joukkoja. Kun olimme aikamme odotelleet, Ian tuli tupakalle ja serkkuni huusi hänelle: "you stole my sign!", mihin ei vielä reagoitu, mutta vähän ajan kuluttua Ian tuli juttelemaan ja totesi piirustuksen olleen hieno, mutta valitettavasti se oli niin hieno, että bändi otti sen mukaansa ja kertoi vievänsä sen studiolleen Torontoon. Tästä siis viestin aloitus.

Saatiin myös nimmarit ja serkkuni otti kuvat kaikkien muiden paitsi Benin kanssa, koska tämä ehti karata.

Mahtavaa.♥ Ja anteeksi ignooraus ja se, että tämä viesti ei nyt kovin suoraan taida kuulua musiikkikeskusteluun. Ehkä avautumistopic olisi parempi paikka...? :D
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Paju - 22.10.2012 19:42:52
Paju ja rönsyilevä musiikkimaku? Voi kyllä! Vaikka taidan eniten kuunnella metallia ja siitäkin lähinnä folk, proge ja melodinen death sekä kaikki muukin soturi/viikinkihenkinen on sitä peruskamaa, niin kyllä miun sydämessä on paikka sekä indierockille ja herkälle folkille Death Cab for Cutien ja Scandinavian Music Groupin tyyliin, kuin kaikelle punkahtavammalle ihan Disco Ensemblestä suomipunkkiin asti. Eikä pidä unohtaa psycho- ja rockabillyä sekä vanhaa swing jazzia taikka soundtrackeja sekä klassista!

Voisin tosiaan nyt suositella Ólafur Arnaldsia tässä topassa enemmänkin kun siitä huomasin maininnan! ;) Tämä ihana islantilainen säveltäjä tekee kaunista viulu-pianomusaa joka on jotain neoklassiseen vivahtavaa meininkiä. Aika skandinaavisen yksinkertaista mutta myös modernia, miun mielestäni tästä saa ihanaa taustamusaa vaikka kirjoittamiseen. Mie aikoinaan rakastuin musiikin taianomaiseen tunnelmaan. Ja artistin sivuilla (http://olafurarnalds.com/discography/) voi kuunnella joitain biisejä (sekä muistaakseni jopa ladata ilmaiseksi kaksi levyistä). Suosittelen kuuntelemaan Ljosidin ihanaa melodiaa tai tsekkaamaan kokonaan levyn ... And They Have Escaped The Weight Of Darkness, jonka viimeinen (nimi)biisi on upea!
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Janskuu - 23.10.2012 18:52:30
Jaa-a, rönsyilevä musiikkimaku? Ehkäpä, tai ainakin aika laaja ja monigenreinen. Noh, Riika mainittiki jo tuolla tosta genrestämisestä(?) ja onhan se aika tyhmää jollain tavoin, vaikka ainakin se antaa jonkin piiiikkusen vinkin siitä musiikista, vaikkei varmaan mitään kovin tarkkaa. Jos musiikki olis vain musiikkia, niin ei ihmisillä olis varmaan niin kauheesti paineita siitä, että voi ei toi kuuntelee tommosta musiikkia niin varmaan munkin pitää ::) Joo, yleistys, mutta esimerkki.

Joskus sitä tulee itse mietittyä, että miten oudoksi tää musiikinkuuntelu joskus menee. Ensin sitä rakastaa koko sydämestään Lauri Tähkää & Elonkerjuuta ja kuuntelee niitä typerästi hymyillen typerästi mukana laulaen ja sitten yllättäen siirtyy kuuntelemaan Megadethia, Metallicaa ja Motörheadia (miksi kaikki tämmöset tosi hyvät bändit alkaa usein ämmällä?) tai toisin päin. Hassua laittaa joskus merkille, että ensin hevinkaltaista musiikkia, jonka jälkeen musikaalimusiikkia tai kansanlauluja ja silti nauttii niistä kaikista yhtä paljon (:

Mä en oikeastaan jaottele musiikkia hyvään ja huonoon, vaan se kaikki on musiikkia, mä en vain tykkää kaikesta. Ja eniten pidän esimerkiksi laulajista, joiden ääntä joko viha tai rakastaa. Vaikka nyt Whiplasher, jonka äänestä en ensin pitänyt, mutta nykyään se on hunajaa. Ja Megadethin Mustaine, jonka ääni on jotain todella, todella täydellistä ja ne äänenpainot ja... Eli kyllähän niitä on. Mutta ei se ainut juttu oo se laulaja, vaan esimerkiksi suuri osa kuuntelemistani bändeistä perustuu osin sanoituksiin, joiden täytyy olla ajatuksia ja tunteita herättäviä.

Jotta tota noin, varmaan mulle menee aika monenlaista musiikkia, en jaksa edes jaotella mihinkään genreen, sanon vaan, että pidän esim. tämmösistä bändeistä, piste. Sitä oppii aina arvostamaan koko ajan enemmän monenlaista musiikkia, kun on itse tutustunut monenlaiseen lajiin.

Juup, meni sekavaksi ^^ Ja jei, SuklaaKissa, ihana lukea joitain tommosia kivoja ja iloisia kokemuksia noiden bändien/artistien kanssa ^^ Mä en voiskaan kuvitella tommosta, koska olen kauhean huono-onninen :D Mutta yhden mä muistan, kun oltiin pienoisella keikalla missä oli mm. Reckless Love ja ne pojat on niin ihania, ettei niistä voi olla tykkäämättä. Kaverin kanssaeurivissä aikalailla ihan Jallen edessä. Mä muistan ihainnoineeni sen soittamista ja tuijotelleeni sitä kauheesti. Sitten, aaw, se söpöliini katteli koko ajan fanejaan siinä ja katto sitten meikäläistäkin jossain vaiheessa suoraan silmiin ja virnisti ^^ Mä en koskaan voi unohtaa jotain noin ihanaa kokemusta, kun tajuaa, että yksi ihminen jota arvostaa kovasti, huomioi sua :33 Noh, se kyllä katto kaveriakin siinä vieressä ja varmaan jotain muitakin, mutta silti, ainakin se hymyili mulle takasin ^^ Fanityttökohtaus nro 12009 ^^
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Haruka - 24.10.2012 14:36:50
Mun keikkakuumeeni on ainakin nyt hetkeksi laantunut, kiitos eilisen, upean Billy Talentin keikan. En muistanut myöskään, miltä tuntuu jonottaa pitkästä aikaa useita tunteja vaan päästäkseen näkemään joku hyvä bändi :) Vaikka oli kylmä, mua ei haitannut yhtään, pikemminkin päinvastoin. Onnistuin pääsemään keikalla suht eteen, niin pystyin ottamaan jonkin verran kuvia ja eläytymään muiden fanien kanssa loistavaan keikkaan. Ja sain vielä keikan jälkeen nimmarit kaikilta muilta Billy Talentin pojilta, paitsi Aaronilta, niiden rumpalilta, jolta en ehtinyt käydä kysymässä sitä... Ja lisäksi sain yhteiskuvan Benin kanssa (mulla on aina tarve päästä yhteiskuvaan just laulajien kanssa varmaan siksi, koska samaistun niihin, sillä tsekin laulan).

Kotiuduin viime yönä joskus puoli kahden maissa keikalta hiukset takussa ja kroppa hellänä hyppimisestä ja tönimisestä(koska keikoila ei vältytä koskaan tönimiseltä) ja viiden tunnin yöunilla selvisin tänään töihin, mutta olen hymyillyt melkein koko päivän. Kannatti todellakin ja menen varmaan joskus toistekin poikia katsomaan, sen verran suuren vaikutuksen tekivät minuun :)
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: nauha - 24.10.2012 18:07:33
Mun keikkakuumeeni on ainakin nyt hetkeksi laantunut, kiitos eilisen, upean Billy Talentin keikan.

Mulle oli kyllä ihan päinvastainen vaikutus tuolla kyseisellä keikalla, eli keikkakuume ei todellakaan ole laantunut, vaan nimenomaan lisääntynyt!
Oli aivan mielettömän hyvä meininki taas (tiesinhän mie että Talent on pirun hyvä livenä, mutta silti!) ja uusista, vähän tuntemattomammistaki biiseistä huolimatta ei kyllä tullu laskuja missään vaiheessa settiä.
Tänään on ollu pää kipeä ja penikat ihan hajalla, mustelmista puhumattakaan, mutta fiilis ei ole laskenu mihinkään. Eilen tuli sellanen olo, että on vaihteeksi taas oikeasti elossa, ko sai hyppiä, laulaa ja huutaa ittensä melkein hengiltä.
Kuten aiemmin sanoin, Billy Talent ei ole mulle enää se ykkösbändi, enkä ole kuunnellu pitkiin aikoihin kunnolla, mutta kyllä ne osaa keikkoja vetää ja saada porukan mukaan ihan älyttömän hyvin.
Huhhuh, lähtisin vaikka huomenna uudelleen jos vain mahdollisuus olis :)

Mitä tohon tönimiseen tulee, niin ite koen että sellanen tietynlainen kontakti ja kevyt pittaaminen kuuluu ihan erottamattomasti tohon musiikkigenreen ja siitä nimenomaan ite nautin noilla keikoilla :)
Kaaduinki aika lahjakkaasti keskelle pittiä, mutta niin mut vaan nostettiin ylös ja meno jatku aivan yhtä hyvänä ko ennen kaatumista. Eli kyllä tuolla kuitenki huolta pidetään toisista, vaikka pittaaminen onki joidenki mielestä aika karun näköstä hommaa :)
Toivottavasti se töniminen ja riehuminen ei kenenkään keikkanautintoa häirinny ainakaan kovin pahasti :) Ite olen todennu, että siirryn sivummalle kattomaan sellaisilla keikoilla, joissa en halua olla mukana tossa menossa.

Mutta kaikenkaikkiaan siis oli aivan älyttömän kivaa ja pojat veti hyvin niinkö odottaa saattoki! Nyt sitte taas muutaman viikon tietää mitä soittimesta kuuntelee ;)
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Melba - 27.10.2012 10:46:39
Lainaus käyttäjältä: Epona
Mut niin, onko teillä tunnuksia last.fm:ään tai vastaaviin paikkoihin joista pystyy seuraamaan omia musiikinkuuntelutilastojaan?
Juu! Täältä (http://last.fm/Melba-) löydyn minä. :--) Paitsi haha voi ei huomasin nyt että last.fm on scrobblaillut youtubesta myös mm. kaikki äskettäin katsomani Sami Hedbergit ja Niko Kivelät sekä kaverini katsoman videon siitä American Idolissa sitä O-Zonen biisiä laulaneesta tyypistä :------D Sen siitä saa kun latailee chromeen lisäsovelluksia.. Ei mut oikeesti last.fm on ihan mahtava, jotenkin siistiä nähdä jotain tilastoja konkreettisesti. Ei sillä että sillä mitään väliä olisi, mutta onhan se jännää, ihmisellä kun on taipumus rakastaa erilaisia tilastoja ja luetteloita. Ainakin minulla.

Ja musiikkimaun vaihtelevuudesta: Oi kyllä. Joskaan ei ihan lempibändien joukosta, joita tosin en tykkää kategorioista, koska no. Musiikkimakuani voisi luetteloida alternative rockiksi, mutta esim. MCR tai 30stm ovat sen verran suosittuja bändejä jo, että se alternative kuulostaa jotenkin kummalliselta. Melkein minkä tahansa bändin kun voi tuohon alternative rockiin ympätä. :--D

Mutta tämänhetkiset kaksi ehdotonta ykkössuosikkia ovat My Chemical Romance ja Olavi Uusivirta, joista jälkimmäiseen olen rakastunut tulisesti ihan vasta tässä viimeisimmän vuoden aikana. MCR nyt on sellainen kestosuosikki aina ja ikuisesti niin kuin muutkin ykkösnimet (mm. 30stm, The Used, AFI)

Mutta siis, vaihtelevuudesta. Kyllä tulee kuunneltua raskaampaakin musiikkia, esim. Kotiteollisuutta, jonkin verran, mutta ihan yhtä lailla myös esim. Chisua, Lady Gagaa, ja sitten myös esimerkiksi Scandinavian Music Groupia. Räppiä en oikeastaan kuuntele, paitsi satunnaisesti Eminemiä, enkä ihan kaikkein raskainta musiikkia, mutta muuten olen melko lailla kaikkiruokainen. Oikeastaan riippuu ihan artistista ja joissain tapauksissa jopa kappaleista, ei niinkään musiikkityylistä.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Janskuu - 30.10.2012 19:15:44
Pakko osallistua vielä tohon cover-keskusteluun, koska se tuli jotenkin kauheesti esille tänään musiikintunnilla. Eli joo, joillakin on oikeesti todella hyviä cover-kappaleita, eikä ne mitenkään pilkkaa sitä alkuperäistä biisiä, mutta sitten on niitäkin, jotka raiskaa, sanan mukaisesti, sitä alkuperäistä, ei anna sille minkäänlaista arvostusta ja näin. Se on jotain ärsyttävää. Tämmösiä on tullut eteen esimerkiksi joskus radiosta tuli Metallican Nothin else matters, naisen laulamana ja taustamusaakin oli jollain tapaa vähän muuteltu. Ei ollut omasta mielestä kovinkaan ylistävää ja teki mieli itkeä :--D Toinen on Miley Cyrusin coveroima Smells like teen spirit Nirvanalta ;______; Itkettää, ihan vain koska. Sama neiti on coveroinu I love rock n rollin Joan Jett & the Blackheartsilta, mikä ei oo niin paha kuin tuo aiempi, mutta itse kannattaisin tommosten biisien jättämistä ihan niille, jotka oikeesti osaa laulaa tommosta. Meinaan vaan, ettei Mileyssä oo sitä, mitä Joanissa on, koska se ääni <3

Mutta ofc. on paljon niitä hyviäkin. Esim. Adam Lambertilla on tosi paljon noita American Idolin aikasia covereita, mitkä on omasta mielestäni ainakin hyvän kuulosia. Se mies osaa laulaa ja niistä esimerkkejä on vaikkapa Steppenwolfin Born to be wild, Gary Julesin Mad world ja Johnny Cashin Ring of fire. Vaikka saattaapa siihen vaikuttaa sekin, etten noita alkuperäisiä kuuntele, paitsi Steppenwolfia, mutta kuitenkin (: Toinen hyvä coveroinu on Nirvana, biisillä Man who sold the world, David Bowien biisillä. Nykyäänkin toi biisi on ehkä oma lempibiisi Nirvanalta ja näin on hyvin todistettavissa, että kyllä joistakin covereista on mahdollisuus tehdä hyviä, vaikka joo, niitä huonojakin on :--D

Suomalaisita bändeistä (ellei HIMiä lasketa) en oikeen oo perehtynyt noihin covereihin, mutta joululaulut! En tiä liittyykö se tähän, mutta Viikatteella on hyviä joulubiisejä. Esim. Suojelusenkeli feat. Jouni Hynynen ja Varpunen jouluaamuna feat. Timo Rautiainen. Vähän erilaisia kappaleita ja tulee ainakin talvisin kuunneltua näitä vähän rokahtavampia versioita, kun alkuperäiset tympii :D Onhan noi alkuperäisetkin hienoja, erityisesti jälkimmäinen :33

Joululauluista jatkaakseni, pikkuhiljaa alkaa soimaan joululaulut, vaikka ollaankin vielä lokakuussa :D Kaverin luona kuunnellaan jo, mutta muualla en onneksi oo vielä törmännyt :--D Ja sitten tulee se vaihe, kun ostareissa ym kaupoissa pyörii vaan joululauluja, mikä on kyllä aika tunnelmallista, kun on kaikki jouluset ihmiset kylmissään toppatakeissa ja ulkona sataa lunta... Moni on sanonut vihaavansa joululauluja, enkä mäkään niin kauheasti niistä välitä, mutta toisaalta se kuuluu tietyllä tavalla jouluun, eikä näin ollen ole mulle ainakaan mikään ongelma. Tunnelmaihminen kun olen ^^ Vaikka jos koulussa aletaan hoilaamaan jouluvirsiä aamunavauksessa, niin meneehän siinä kyllä ittelläkin se tunnelma sinne lattiaan :D
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Piitu - 02.11.2012 12:53:15
Ihan ultimate-pakko päästä hehkuttamaan tätä nyt sitten vielä tännekin: sain juuri tilattua Helldone Pre-Show:n liput mulle ja miehelle, eli se on nyt sitten 26.päivä joulukuuta edessä matka Turkuun ja siellä Klubille katsomaan HIMiä.<3 Pääsen näkemään elämäni suurimman musiikillisen rakkauden taas pitkästä aikaa livenä (ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2010) ja aaaaaaa... oloni on tämän ajatuksen johdosta nyt kuta kuinkin aika äärimmäisen euforinen.

Pikkasen haluttuja muuten ilmeisesti olivat nuo liput kun klo 12:00 tulivat myyntiin ja 12:07 oli Tiketin sivuilla jo ilmoitus että "tapahtuma on loppuunvarattu". ;D
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: StaCa - 15.11.2012 18:41:10
Lainaus
Toinen on Miley Cyrusin coveroima Smells like teen spirit Nirvanalta ;______; Itkettää, ihan vain koska.

Tähän on pakko heittää ehdotukseksi alkuperäisestä huimasti eroava mutta silti aivan mahtava versio Smells Like Teen Spiritista.
Paul Anka, s'il vous plait ;) http://youtu.be/TsS811o21-k
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: unsure - 15.11.2012 19:15:02
Mistä sitten pääsen kysymykseen: haluaisiko joku suositella mulle hyviä indieyhtyeitä? Poppia ehkä kaikkein mieluiten. Kun se on kuitenkin ehkä kaikista eniten "mun genre" niin olisi kiva löytää pitkästä aikaa jotain uutta musiikkia. :)

Hih, mun on pitänyt jo kauan aikaa tulla tänne musatopaan ihkuttelemaan mun uusia suosikkejani, joten samalla mä luulen, että säkin tykkäisit näistä bändeistä! Eniten oon tainnut kuunnella nyt Angus and Julia Stonea eli kahden sisaruksen muodostamaa hipster-indie-pop bändiä. Kaksikolla on ihania, rauhallisia kappaleita ja tosi kauniita ja omaperäisiä sanoituksia. Mä oon täydellisen ihastunut tähän bändiin ja kuunnellut näiden kappaleita non-stopilla kaks viikkoa putkeen :'D Jei, eli kannattaa kuunnella ainakin biisit I'm Not Yours (http://www.youtube.com/watch?v=Uj1AOKUPYTY), And The Boys (http://www.youtube.com/watch?v=RUDc1frz22E&feature=relmfu) ja Chocolates & Cigarettes (http://www.youtube.com/watch?v=z38si7BX9mA). Dii, sitten sellainen ranskan kielinen indiebändi, kuin Monogrenade! Vaikka mä en ymmärrä sanaakaan ranskaa, niin biisit ovat ihanan kuuloisia ja laulajalla on tajuttoman upea ääni. Biisit ovat ihania, soljuvia ja suurimmassa osassa on kivat pianomelodiat taustalla. Ce soir (http://www.youtube.com/watch?v=xgNWGUoNs68) kannattaa ainakin kuunnella, ihana kappale :3
Ja jos yhtään tykkää instrumentalmusiikista, niin kannattaa kuunnella sellaista yhtyettä, kuin Hungry Ghost. Vähän muumimusiikilta kuulostavia kappaleita ja ihan tajuttoman ihanaa musiikkia kaikin puolin! I Don't Think About You Anymore But, I Don't Think About You Anyless (http://www.youtube.com/watch?v=kS9SUmAyKWM) on ihana biisi ja sillä on mun mielestä järjettömän suloinen, pitkä nimi.
Ja vipaksi mä sanoisin, että kannattaa kuunnella Sóley nimistä artistia! Ihana naislaulaja ja tajuttoman kauniita kappaleita. Kannattaa kuunnella ainakin Pretty Face (http://www.youtube.com/watch?v=gRwFRMGpTWg&feature=BFa&list=ALYL4kY05133rdCRtoVoGuSrAHw-r842U6), joka on tajuttoman suloinen kappale!

Joo, toivottavasti tuli edes yksi uusi bändi, josta tykkäisit : D Ehkä ei sitä popmaisinta musiikkia, mutta dii, mä tykkään, toivottavasti säkin :'D

        Giril
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Ansa - 15.11.2012 20:43:58
Pakko kommentoida vielä tuohon Nightwish juttuun... Eli olen helpottunut että laulajavaihdos tapahtui, koska aloitin yhtyeen fanituksen Tarjan aikoihin, ja se ääni on vain niin jumalainen. <3 Siihen (huom, ääneen) verrattuna Anetten samainen oli todella surkea. Mielestäni Ruissin keikkakin oli aivan karsea. Mutta siis... Holopaiselta paska veto antaa fudut kesken kiertueen, olisi tehnyt edes Tarjat. (Eli heti kiertueen viimeisen keikan jälkeen.) Noh, onneksi tuo uusi laulaja omaa metallisen taustan ja lähempänä muutenkin alkuperäistä Nightwishin laulajaa. Tyksin.

Mitä mieltä te finiläiset olette tänä vuonna ilmestyneistä "suurien" bändien levyistä? Kuten the 69 eyesin, himin, musen, greendayn, nightwishin...?
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Nevski - 15.11.2012 22:14:54
haluaisiko joku suositella mulle hyviä indieyhtyeitä? Poppia ehkä kaikkein mieluiten. Kun se on kuitenkin ehkä kaikista eniten "mun genre" niin olisi kiva löytää pitkästä aikaa jotain uutta musiikkia. :)

Lykke Li? Tosi sellaista valoisaa ja samaan aikaan harmaata (kuvailu, lål) musiikkia. Tosin artisti eikä bändi, mutta itse ainakin tykkään naisen äänestä ja biisiensä sanoituksista ja kompeista sun muista hienouksista. Vähän ehkä semmoista folkahtavaa tai "virtaavaa" musiikkia. Aika uusi artisti käsittääkseni, itse olen ainakin kuunnellut häneltä vain jotain max. 5 vuotta vanhoja kappaleita.

Dead Cab for Cutie on kiva poikabändi. Tuotanto semmoista "mielennostatusmusiikkia", heti tulee paremmat vibat, kun vähän kuuntelee ko. bändiä. Mutta sopii myös jo valmiiksi hyvään mielialaan. Rockahtavia tempoja ja perusbändisoittimia lähinnä. What Sarah Said on todella nätti kipale, bändin parhaimmistoa. Kannattaa metsästää se jostain.

Coeur de pirate on yhden naisen ranskankielinen indietaiteilu. Pahuksen hyvä ääni ja kivoja kappaleita muutenkin, ainoa miinus tietysti tietty kielimuuri. Mutta kyllä niistä fiilistä välittyy senkin edestä, jos ei kieltä osaa.

Bloc Party, vähän etnisempääkin saundia, koska Lontoo. Vähän riehumismusaa nimensä mukaisesti, mutta ei välttämättä kestä useampaa kuuntelukertaa. Toisin sanoen pari biisiä silloin tällöin tai tulee yliannostus.

The Organ on kanssa aika jännä. Voi kuulostaa pliisulta, mutta kirjaston levylöytöjen perusteella allekirjoittanut ainakin on diggaillut. Vähän vanhahtavaa musiikkia, voinee aiheuttaa jotain nostalgiavibatuksia. Tyttöbändi, jos en väärin muista. Laulajan ääni aika sellainen hmmh ei nyt nasaalikaan, mutta ehkä vähän turpea tai miten sitä kuvaisi. Hauskaa flow-musiikkia kuitenkin.  :D

Beirut on ehkä enemmän rokkia kuin poppia, mutta ehdottomasti maininnan arvoinen. Muistuttaa vähän Gotye'ta, jotenkin hassusti. Käyttävät nerokkaasti eri instrumentteja. Jos yksi kappale olisi nostettava ylitse muiden, se olisi Nantes (http://www.youtube.com/watch?v=hq2s0AhdFE4). Siinä on jotain kivaa paatoksaallisuutta.

Mainittakoon vielä Mumford & Sons. Nerokasta folkki-indietä. Mahtavia musiikkivideoita ja miesihmisiä, jotka tekevät musiikkia sydämestään. Useampi vokaali, rumpuja, tarttuvia melodioita.

Ja vipaksi mä sanoisin, että kannattaa kuunnella Sóley nimistä artistia! Ihana naislaulaja ja tajuttoman kauniita kappaleita. Kannattaa kuunnella ainakin Pretty Face (http://www.youtube.com/watch?v=gRwFRMGpTWg&feature=BFa&list=ALYL4kY05133rdCRtoVoGuSrAHw-r842U6), joka on tajuttoman suloinen kappale!

Joo, komppistelen tätä! Sóleyn kappaleissa on sitä jotain kivaa, tosiaan kannattaa kuunnella.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Chelle - 24.11.2012 20:23:06
Lainaus
Toinen on Miley Cyrusin coveroima Smells like teen spirit Nirvanalta ;______; Itkettää, ihan vain koska.

Tähän on pakko heittää ehdotukseksi alkuperäisestä huimasti eroava mutta silti aivan mahtava versio Smells Like Teen Spiritista.
Paul Anka, s'il vous plait ;) http://youtu.be/TsS811o21-k

En ois uskonu, että Paul Ankakin on lähteny tuon coveroimaan :D Rispektiä tosin kaverille siitä että sillä on pokkaa vetäistä noinkin palvottu biisi siihen omaan tyyliinsä. 

Mun on pakko heittää tähän Patti Smithin versio (http://www.youtube.com/watch?v=m2tv1ShcVmQ) kyseisestä kipaleesta, koska imo vaikka toi poikkeaa tosi paljon alkuperäisestä ja tässäkin tapauksessa originaali on paljon parempi joo, niin tää cover on vaan ashdjfhksjd nerokas.

Pakko kommentoida vielä tuohon Nightwish juttuun... Eli olen helpottunut että laulajavaihdos tapahtui, koska aloitin yhtyeen fanituksen Tarjan aikoihin, ja se ääni on vain niin jumalainen. <3 Siihen (huom, ääneen) verrattuna Anetten samainen oli todella surkea. Mielestäni Ruissin keikkakin oli aivan karsea. Mutta siis... Holopaiselta paska veto antaa fudut kesken kiertueen, olisi tehnyt edes Tarjat. (Eli heti kiertueen viimeisen keikan jälkeen.) Noh, onneksi tuo uusi laulaja omaa metallisen taustan ja lähempänä muutenkin alkuperäistä Nightwishin laulajaa. Tyksin.

Pretty much lainasit kaikki mun fiilikset. Tai no okei, en sanois itseäni Nightwishin faniksi, mutta tykkäilen kyllä musiikista ja mun mielipide tähän laulaja-asiaan on ihan täsmälleen tossa. Jotain kummallista tossa kuviossa kyl oli, niin puskista noi Anetten potkut ainakin mulle tuli.   

// Draugore ok ok, kyseessä ei siis ollu potkut, mut mulle on jääny sellanen kuva että tossa oli jotain skismaa, tai ainakin joku Iltalehden tyyppinen laatujulkaisu oli revitelly ennen tota jostain Anetten blogikirjotuksesta? Mut siis joo uskon et tiedät paremmin kerta oot tiiviimmin bändiä ja tota kuviota seuraillu.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Draugore - 25.11.2012 00:22:37
Pretty much lainasit kaikki mun fiilikset. Tai no okei, en sanois itseäni Nightwishin faniksi, mutta tykkäilen kyllä musiikista ja mun mielipide tähän laulaja-asiaan on ihan täsmälleen tossa. Jotain kummallista tossa kuviossa kyl oli, niin puskista noi Anetten potkut ainakin mulle tuli.

Ja miun taas fanina on pakko puuttua tähän keskusteluun.
Anettea ei siis kukaan potkaissut poijes, kuten yleisesti tämä "roskamedia" tuntuukin väittävät. Anette lähti omasta vapaasta tahdostaan, kuten laulajan ja myös bändin virallisista tiedotteista käy ilmi. Floor taas Tuomaksen mukaan oli "paniikkihätäratkaisu"; joku piti saada vetämään kiertue loppuun ja kovin monta siihen kykenevää laulajaa, jolla vapaata aikaa siihen liikenisi tuskin bändinkään tuttavapiiristä löytyy. Floorin kiinnitys kestää elokuuhun asti ja sitten katsotaan uudestaan miten bändi jatkaa ja kenen kanssa.
Miusta on vain ikävää, että pojat mustamaalataan mediassa, notta hyö olisivat "taas antaneet laulajalle potkut". Miun selvä ja subjektiivinen mielipide on se, että jos Anette tosiaan olisi potkaistu pellolle, niin hän ei varmastikaan olisi näin intensiivisesti faneihin yhteydessä ja jatkamassa elämäänsä siltä istumalta etiäpäin, mistä taas voidaan jo päätellä tämän olleen pitkään suunniteltu juttu. Sen verran selvää olen haastattelujen perusteella saanut, että Anetten piti olla kelkassa mukana Imarun ensi-iltaan asti ja se olisi ollut hänen viimeinen keikkansa, mutta joskus ihmiset vaan eivät kestä enempää. Anette on monesti sanonut, että kiertäminen on rankkaa ja ei ehkä ihan se hänen juttunsa. Hänellä oli tulevaisuuden varalle suunnitelmia, kuten uuden ammatinopiskelu, sooloura ja aika perheen parissa, joka Anettelle varmasti on paljon tärkeämpi kuin ura musiikin parissa.

Tokikaan kukaan meistä ei voi vannoa tietävänsä sitä absoluuttista totuutta, mutta mie voin sanoa uskovani, että bändin ja Anetten tiet erosivat yksimielisesti ja sovussa, ja kaikki pääsivät jatkamaan elämäänsä haluamallaan tavalla uusille urille.

Ja sitten taas itse musiikista, ettei täysin offiksi mene. Olin tosiaan Hartwallilla todistamassa Floorin kanssa vedettyä ensimmäistä Suomen keikkaa. Alkuperäinen idea olisi ilmeisesti ollut vetää Imaginaerum läpi, mutta koska Floor ei todellakaan ole vahvimmillaa Anetten aikaisissa biiseissä saatiikin Hartwallilla kuulla ihanasti vanhoja biisejä. Kuusiston Pekka ja Troy totta kai toivat omat lisämausteensa settiin, samoin kuin Arabesquen aikana lavalla pidetty tulishow, joka oli todella makea!
Suunnilleen kaikki tämän tytön lempikappaleet kuultiin ja tämä keikka (kuten ne kaikki) oli taas yhdenlainen kokemus, jota ei Natuvissysten tiimoilta ennen oltukaan todistettu. Mukavasti menobiisejä, vierailijoita lavalla enemän kuin uskalsi toivoa, suurin osa niistä loppuun kulutetuista biiseistä puuttui, kyllä kelpasi. Leffa taas sitten... odotukset oli jossain maan raossa, joten yllätyin positiivisesti, ja vaati kyllä tänä perjantaina sen toisen katselukerran ennen kuin kaikki viittaukset ja symbolit avautuivat. Jos siihen jaksaa paneutua tosissaan, niin siitä löytää ihmeen tiiviin kokonaisuuden, joka muuten jää ehkä vähän valjuksi.

Oli jo aikaisemmin tarkoitus kirjoitella tänne tuosta keikasta ja leffastakin, mutta jotenkin vaan jäänyt...nyt vaan pisti niin pahasti silmään tuo erottelu-juttu, että oli pakko puuttua. Antakaa anteeksi.  ;D
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: LeFay - 25.11.2012 09:01:47
Mitä onko Nightwishia ollut olemassakaan ennen Floorin mielenräjäyttävää tulkintaa. Tuskinpa, siltä alkaa tuntua  :o

Lentävän hollantilaisen ihmenaisen pikainen yhtyeeseen juurruttaminen on kaiken perusteella tuottanut jotain käsittämättömän eeppistä. Metalliskene on pitkin internetiä polvillaan, jopa Nw:n perinteiset vihaajat. Anette Era tuotti kasan hyviä biisejä(DPP) ja suuruudenhullun mutta toimivan kokeilun(Imaginaerum) mutta eiköhän tekisi varsinkin livetilanteita ajatellen parasta palata perusasioiden ääreen. Enemmän perinteistä kovaa & korkealta sinfoniahevitykitystä, vähemmän ujellusta ja nössöilyä. Tarjalta katosi mielenkiinto ja Anetten intohimot jossain muualla ja sitten tulee livenäkin sutta & sekundaa. Oli maaliskuun ja marraskuun keikoilla eroa kuin yöllä ja päivällä.

Ei voima vaan ylivoima: Floorin lavapreesens lyö hampaat kurkkuun, repii sydämen rinnasta sekä saa silmät kiilumaan hulluudesta, korvasta korvaan virneellä. Kenenkään muun ottaminen levylle Floorin jälkeen alkaa tuntua järjettömältä ratkaisulta, kun bändin jäsenet ovat silmissä piristyneet ja häkeltyneet miten nappiin hommat näin menee. Jos tämä kaikista eeppisin kokoonpano ei jatka, maailmassa on valuvika ja sen järjestys sekaisin.

Poden edelleen krapulaa sieltä keikalta ja olen jo kiinnittämässä omaisuuttani päästäkseni kaikille mahdollisille kesän festareille näiden mukaan. Sauna, Tuska, Ilosaari, niihin nyt ainakin kaikesta huolimatta. Pientä maakuntamatkailua.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Snoop. - 26.11.2012 13:26:52
Mä sain kans liput Adam Lambertin keikalle. Oon vieläkin vähän sekasin, niin en oikein voi sanoo mitää.

Oih. <3
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Angelina - 26.11.2012 13:33:11
Mä tässä just mietiskelin, että mikä määrä rahaa mulla on menny muutaman kuukauden sisällä keikkalippuihin... Ei muuten, mutta kun kaikki mun lempparit on päättäny tulla Suomeen puolen vuoden sisällä. Mutta eiköhän se oo sen arvosta, raha on käyttämistä varten ;D

Ensimmäisenä olis edessä MUSE 10.12 ♥
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Eririn - 26.11.2012 14:37:26
Munkin kaveri sai hommattua liput^^ Jess! En ole ihan varma, mistä, mutta ei ainakaan yläkatsomosta, koska liput oli jtn 59€. Mutta jumalat että olen onnellinen! <3

Nyt pitäisi malttaa odottaa maaliskuuta.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Janskuu - 26.11.2012 15:26:00
Mä sain kans liput Adam Lambertin keikalle. Oon vieläkin vähän sekasin, niin en oikein voi sanoo mitää.

Oih. <3

Eää, mä olen kateellinen teille :< Ennen lippujen myyntiin tuloa mulle tehtiin aika selväksi, että ei, et mene. Itkuparku. Nyt kun se vihdoinkin taas tulis Suomeen, niin tämä neiti ei todellakaan pääse ja siihen masennukseen vain istuu kotona kuuntelemassa herran levyjä ♥ Ehkä ensikerralla jos, köh köh, 'pääsee' :3 Itse asiassa ehdin jo suunnitella sen koko matkan, että joo, viis ja puol kilsaa kävelyä kaupungissa, jossa olenkolme kertaa käynyt ja sitten sieltä vielä pois...

Kiva silti, että muut pääsee, koska Adam ♥
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Swizzy - 26.11.2012 15:40:04
Lainaus
Mä sain kans liput Adam Lambertin keikalle. Oon vieläkin vähän sekasin, niin en oikein voi sanoo mitää.

Oih. <3

Samat fiilikset. Mä sain vieläpä VIP-lipun (viimeisen sellaisen), joten olen ihan titityy nyt ja haluun kelata suoraan maaliskuuhun. Rahaa kyllä siihen upposi, vaikka ei sillä, olisin tästä ollut valmis maksamaan vaikka 160 tuhatta. Mutta oon vaan niin onnellinen nyt. ♥

Miten musiikista voikin saada näin mahtavan fiiliksen?

// ja tämä (https://twitter.com/adamlambert/status/272967487660900352) ♥
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Snoop. - 26.11.2012 19:41:50
!MAINOSMAINOSADAMLAMBERTMAINOS!

Hei kaikki Adam-fanit!

http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=33004.0

Tälläsen loin, tulkaas kommentoimaan. :)

Lainaus
// ja tämä
Aaawwwwwws. ♥

ja Deme, joo aloin kans kelaa et ku oon jo Solen kaa puhunu et pitää nähä niin miksei samal sit kaikki muutki? :))
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Demeter - 26.11.2012 19:59:16
Lainaus
Mä sain kans liput Adam Lambertin keikalle. Oon vieläkin vähän sekasin, niin en oikein voi sanoo mitää.

Oih. <3

Samat fiilikset. Mä sain vieläpä VIP-lipun (viimeisen sellaisen), joten olen ihan titityy nyt ja haluun kelata suoraan maaliskuuhun. Rahaa kyllä siihen upposi, vaikka ei sillä, olisin tästä ollut valmis maksamaan vaikka 160 tuhatta. Mutta oon vaan niin onnellinen nyt. ♥

Miten musiikista voikin saada näin mahtavan fiiliksen?

// ja tämä (https://twitter.com/adamlambert/status/272967487660900352) ♥

AAAAAA!!! En kykene oikeasti paljoa muuhun kun mietin tota! Mullakin on VIP-lippu! Swizzy, törmäilläänköhän me siellä, eikä tunnisteta toisia ennen keikan alkua? :D Oon niin täpinöissään ja innoissaan ja ELÄMÄ ON PARASTA KOSKA ADAM. Toi twiittaus, yhhyhyyy. <3

Snoop., jee. Käyn kommentoimaan tonne topaan myöhemmin, mutta hauska että pistit tollasen pystyyn. Ite mietin aikaisemmin samaa. :D
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Swizzy - 27.11.2012 14:00:06
Jee, Demeter, me varmaan törmäillään (eikä tietenkään tunnisteta toisiamme ja sit kierretään siellä kyselemässä kaikilta et "hei ooks sä Demeter" :D), tuskin niitä VIP-lippuja kovin paljon oli. Mutta tohon miittiajatukseen piti sanomani että se on vähän huonoon aikaan, VIP:it pääsee sisään muistaakseni viideltä.

Lainaus
Oon niin täpinöissään ja innoissaan ja ELÄMÄ ON PARASTA KOSKA ADAM.
Just näin.

Jos multa kysyttäisiin mitä pelastaisin ensimmäisenä tulipalosta, vastaus olisi kyllä Adamin keikkaliput. :D

Asiasta kukkaruukkuun, me tanssittiin tänään paritanssia ja arvaatkaa vaan jääkö se musiikki päähän soimaan. Siinähän tulee vielä hulluksi, kun en mikään tollasen tanssimusiikin suurin fani ole. Kuitenkin se oli ihan yllättävän hyvää musiikkia. Mielenkiintoista sinänsä. Jotenkin on ollut aina sellanen ajatusmaailma että paritanssimusiikki on jotain mistä en ikinä voisi edes ajatella pitäväni, mutta cicapon (noinkohan se kirjotetaan...) rytmit jäi vaan päähän ja nyt tekis vaan mieli tanssia.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Paju - 27.11.2012 19:25:45
Lainaus
Asiasta kukkaruukkuun, me tanssittiin tänään paritanssia ja arvaatkaa vaan jääkö se musiikki päähän soimaan. Siinähän tulee vielä hulluksi, kun en mikään tollasen tanssimusiikin suurin fani ole. Kuitenkin se oli ihan yllättävän hyvää musiikkia. Mielenkiintoista sinänsä. Jotenkin on ollut aina sellanen ajatusmaailma että paritanssimusiikki on jotain mistä en ikinä voisi edes ajatella pitäväni, mutta cicapon (noinkohan se kirjotetaan...) rytmit jäi vaan päähän ja nyt tekis vaan mieli tanssia

Perinteinen tanssimusiikki on yllättävän laaja käsite, ja uskoisin että jostain sen kulmien ja nurkkien syövereistä voi hyvinkin löytää miellyttävää kuultavaa. :) Tangoja ja valsseja on niin monenlaisia, ja Amelién soundtrack on ollut ehdoton kuunteluöverien kohde viime aikoina. Ihania valsseja. Ja Satumaa-tangokin on ihana vaikka instrumentaalisena! Siksi ärsyttääkin, kun vanhojen musiikkina on ollut vuosia aivan samat biisit, eikö niitä voisi vähän päivittää? Perinteitä kunnioittaen, mutta kuitenkin...
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: unsure - 04.12.2012 22:44:39
ASDFGHJKL! Sain varmaan sydänkohtauksen äsken, kun selasin facebook-seinääni ja lempibändi oli ILMOITTANUT TULEVANSA ENSI VUONNA SUOMEEN. Oh my god, Awolnation todellakin tulee ensikuussa Helsinkiin ja mä en tällä hetkellä tahdo mitään niin paljon, kun lippuja sinne keikalle. Joo, mulla on minimaalinen mahdollisuus saada lupa lähteä katsomaan AN'aa livenä, mutta kaikesta huolimatta. Yhyy. Tahdon vanhemmilta luvan lähteä katsomaan sitä tyttöystävän ja parin kaverin kanssa. Mun on pakkopakkopakko päästä.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Ansa - 05.12.2012 23:09:42
ASDFGHJKL! Sain varmaan sydänkohtauksen äsken, kun selasin facebook-seinääni ja lempibändi oli ILMOITTANUT TULEVANSA ENSI VUONNA SUOMEEN. Oh my god, Awolnation todellakin tulee ensikuussa Helsinkiin ja mä en tällä hetkellä tahdo mitään niin paljon, kun lippuja sinne keikalle. Joo, mulla on minimaalinen mahdollisuus saada lupa lähteä katsomaan AN'aa livenä, mutta kaikesta huolimatta. Yhyy. Tahdon vanhemmilta luvan lähteä katsomaan sitä tyttöystävän ja parin kaverin kanssa. Mun on pakkopakkopakko päästä.
Samat sanat beijbe! Paitsi että olen menossa mutta mutta, niin sinäkin koska sun on pakko koska AN!!!!! <3
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Sofiesque - 06.12.2012 16:04:01
Ooh, mäkin haluaisin nähdä Awolnationin :( En olis edes tiennyt koko keikasta ellen olis tätä topikkia seuraillut, oon tosi hyvä fani taas. Harmittaa vaan että jokaikinen mielenkiintoinen keikka on Helsingissä ja toi on vielä keskiviikkona, kun mulla on seuraavana aamuna töitä. Ei taida tulla tästäkään mitään, yyh...

Ellie Goulding olis kanssa kiva nähdä livenä, mutta en tosiaan osaa tehdä mitään perustavanlaatusia suunnitelmia tällä erää, kun keikka on vasta huhtikuussa. Ärsyttää kun oon jotenkin niin saamaton kaikkien keikkojen suhteen - tykkään hirveästi käydä niillä, mut en saa koskaan aikaiseksi lähteä.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: StaCa - 06.12.2012 22:10:52
Tunnen itseni wanhaksi ja etenkin täysin musiikkisivistymättömäksi, kun en ole ikinä kuullutkaan suurimmasta osasta näitä bändejä :P
Mikä Awolnation, mikä Ellen Goulding. Adam Lambertistakin olen kuullut vain koska se poikkis... jonka nimeä en muista.

Ok, kuuntelen kasarirockia, Panic! at the Discoa ja Amanda Palmeria. Kelpaisko se? ;)

Taannoin sain muuten mahdollisuuden käydä Amandan konsertissa. Ihan mieletön. Ihan käsittämätöntä energiaa.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Ansa - 07.12.2012 08:12:28
Tunnen itseni wanhaksi ja etenkin täysin musiikkisivistymättömäksi, kun en ole ikinä kuullutkaan suurimmasta osasta näitä bändejä :P
Mikä Awolnation, mikä Ellen Goulding. Adam Lambertistakin olen kuullut vain koska se poikkis... jonka nimeä en muista.

Ok, kuuntelen kasarirockia, Panic! at the Discoa ja Amanda Palmeria. Kelpaisko se? ;)

Taannoin sain muuten mahdollisuuden käydä Amandan konsertissa. Ihan mieletön. Ihan käsittämätöntä energiaa.
Höpsis sä mikään vanha ole! (: Nuo bändit mistä aikaisemmin puhuttiin oli aika pitkälle indietä, eikä moni niistä ole kuullutkaan. Kelpaa että kuuntelet kasarirockia, koska silloin sun on oltava mahtava tyyppi! <3 (: Ja Amanda Palmer on myös ihku. :3
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Hiljainen Talvi - 08.12.2012 15:42:18
Hei ihmiset!
Kuka lähtee ens kesänä tuska festareille? Koska mä oon menossa ja harva yleensäkään  ymmärtää mun hehkutusta.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: LeFay - 08.12.2012 19:42:28
Hei ihmiset!
Kuka lähtee ens kesänä tuska festareille? Koska mä oon menossa ja harva yleensäkään  ymmärtää mun hehkutusta.


Tuskaan mennään vaikka pää kainalossa ja odotukset on kovat, sillä Nightwish tullee päättämään kekkerit. Ootko monennetta kertaa matkalla sinne?
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Human_cannonball - 08.12.2012 20:52:53
Mulla Tuska vakavasti harkinnassa. Ilosaari innostais ennemmin ja myötätuulirockiin olisi kiinnostusta, jos siellä on yhtä hienoja bändejä kuin edellisinä vuosina. Tosin täytyy katella raha- ja aikataulutilanteita tässä kevään edetessä.

Mihis festareille muut on menossa? Vai kannattaakohan tätä nyt vielä tässä vaiheessa kysyä...
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Hiljainen Talvi - 08.12.2012 21:57:32
Eka kerta (hävettää myöntää), halusin itse paikalle Nightwishin takia.
Se kun vei mun sydämen pari vuotta sitten. Nyt oon käyny kaks kertaa keikoilla ihan sika iso hinku nähä vielä kerran uudestaan.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Ansa - 08.12.2012 23:51:33
Itse menossa ruissiin ja tuskaan aivan varmasti, mutta haluaisin mennä myös lumous gothic etc. festareille kun en ole ikuna käyny, ja karmarock kuulostaa kans aika mielenkiintoiselta. Btw, kukaan käyny ikinä WGTssä? Tai kuullut siitä, eliskä wave gothic treffen-tapahtumasta? (joo ei haisua miten kirjotetaan) Kysyin nyt täältä, ovat ne nyt eräänlaiset festarit kuitenkin, hieman vaan golossaalisemman kokoiset. Mielipiteitä? Kävijöitä?
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Haruka - 09.12.2012 23:31:35
Mä menen talkoolaiseksi ainakin Rock The Beachiin (30 Seconds To Mars <3), mitään muuta en oo vielä suunnitellut. Katson yleensä rahatilanteen mukaan, samoin sen, miten mulla on kesällä aikaa, koska nyt joulun alla vapaa-aikaa töiltä saa repimällä repiä.

Huomenna Musen keikalle! Poets Of The Fall veti jo eilenillalla niin loistavan keikan Helsingissä, että oon ihan täpinöissäni tuosta Musen keikastakin... Ihanaa päästä synttäreiden aikaan kahdelle mahtavalle keikalle, joita on odottanut kesästä asti.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Haruka - 10.12.2012 07:35:58
Kun yritin kysellä Rock The Beachin Facebook-ryhmässä tuosta talkoolaiseksi hakemisesta, vastasivat siellä, että talkoolaiseksi voi hakea ensi vuoden puolella eli ilmeisesti avoin haku on mahdollista... Varmistan asian vielä, koska olisi todella kivaa päästä sinne, kun asun Helsingissä ja muistan, miten hauskaa oli olla talkoolaisena Provinssissa muutama vuosi sitten :)

Laitan ehkä hakemuksen myös Provinssiin ja Ilosaareen, jos näyttää siltä, etten pääse talkoolaiseksi tuonne riippuen tietysti myös siitä, miten mulla on mahdollista pitää lomaa ens kesänä.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Tattoo - 10.12.2012 21:08:16
Lainaus
Mihis festareille muut on menossa?

Sauna Open Air. Vain ja ainoastaan Sabatonin takia. Se oli Pakkahuoneella marraskuun lopussa jotain eeppistä, joten miksi ei uudestaan?


Mitäs otukset/ihmiset/pallerot on lähiaikoina kuunnelleet?

Itse yllättäen Sabatonia, ja kaikkea muuta jännää metallia, esim uutena tuttavuutena Rotting Christ:ia.  Vaikkei ketään kiinnostakkaan,  täältä (http://www.last.fm/user/Tathoo) löytyy last.fm profiilini.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Haruka - 11.12.2012 12:15:39
Eilinen keikka oli jotain niin mahtavaa, että... Mä oon aivan sanaton, koska en oo pitkään aikaan ollut niin hyvillä keikoilla kuin nää, jotka oon synttärieni aikaan nähnyt. Ensi vuonna on pakko päästä katsomaan uudelleen Musea.

Keikkapostausta ja lisää hehkutusta voi lukea blogistani, jonka sivut löytyvät mun profiilistani, mutta toteanpa vain, että Muse on kyllä älyttömän hyvä livenä. Mulla meinasi päästä itku, kun keikan alussa "Supremacy" alkoi soida, koska olin odottanut ainakin neljä kuukautta sitä, että pääsen katsomaan Musea. Ja se odotus kannatti. Uusia biisejä en niin hyvin vielä tuntenut, vain ne, joita olin jo hieman ennakkoon kuunnellut ja vaikka mulla olikin istumapaikka, se muiden fanien fiilis tarttui muhun :)
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Sassa - 11.12.2012 12:24:29
Komppaan Harukaa, eilinen Musen keikka oli mie-le-tön! Olin katsomassa parhaan kaverin kanssa, ja fiilisteltiin kyllä koko rahan edestä. Musta oli upeaa, että ne soittivat niin paljon vanhoja biisejä, koska en hirveästi välitä The 2nd Lawsta. Ja shown visuaalinen puolikin oli aika huikea, harvoin olen nähnyt valoja ja lasereita käytettävän yhtä luovasti!

Äsken ostettiin liput sinne ensi heinäkuun keikalle. ;D
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Angelina - 11.12.2012 23:12:02
Mä olin myös eilen katsomassa Musea ja komppaan kyllä edellisiä! Pidin myös siitä, että tosiaan kuultiin niitä vanhempiakin biisejä, koska niistä mun lempparit lähinnä löytyy. Uusienkin joukossa on kyllä hyviä, että eipä sillä ;D Olin veljeni kanssa katsomassa keikkaa ja nyt mietinkin, että pitäskö ostaa myös ens kesälle lippu. Tai siis tottakai pitäis, mutta rahatilanne ei välttämättä ihan anna myöden... No kyllä tässäkin riittää fiilistelyä!

Seuraavaksi voikin sitten alkaa odotteleen helmikuuta ja The Killersiä!
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: unsure - 17.12.2012 15:19:06
Tilataan tänään liput Awolnationin keikalle! Me todella saatiin kaverin kanssa lupa lähtee Helsinkiin keskellä viikkoa vaikka mä sitä epäilinkin. Jäädään tän frendin kanssa viel yöksi hotelliin ja seuraavana päivänä junalla takas Seinäjoelle ja vielä kouluunkin jos ehtii.

omg enää kuukausi!
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Nappeli - 20.12.2012 11:10:42
Minulla ei ole oikein mitään tuntemusta tästä musiikin tyylistä, mutta velvollisuuteni on suositella tätä silti ihmisille. Huominen On Tännään (http://www.facebook.com/l/eAQEhZQxCAQF6o0aNxtTTvQSs6Cnts651KtJTohq9dg2ypg/https%3A%2F%2Fsoundcloud.com%2Ffarrsane%2Fsets%2Fhuominen-on-tannaan), eli räppiä luvassa. Sukulainen asialla.  :-*
Osaisiko kukaan tuon tyyppistä musiikkia kuunteleva sanoa tuosta jonkun mielipiteen? Kun mulle tuo tosiaan on ihan vierasta...
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Draugore - 20.12.2012 18:56:41
Yksi Tuskailija lisää ilmottautuu! Kolmas kerta kolmen päivän kekkereille suuntaamassa ja muita yksittäisiäkin käyntejä litania takana. Itselle NW ei suinkaan ollut syy festarilippujen hankintaan, mutta kiva lisä. Bändi oli viime kuussakin Hartwallilla niin kovassa vedossa, että Tuska-keikan odotukset ovat korkealla. Juhlilla esiintyy myös pitkä lista must see-nimiä, joten liput itselle ja ukolle onkin jo takataskussa.
Ensi kesänä suuntana varmasti myös Nummi; Amon amarth, Wintersun ja Eläkeläiset. Me likes!

Huomenna puolestaan suuntana Nosturi ja maailmanlopun Metalheim ja uuden vuoden aattona Turisas! Kyllä kelpaa. :)
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Renaissancefire - 01.01.2013 18:39:05
Onko joku muu menossa Kivenlahti rockiin? Mä menen kattomaan Whitesnakea :) 
Haluaisin Ruisrockiinkin, mutten tiedä vielä pääsenkö.

Tuleeko muita Kissin tai Bon Jovin keikoille?
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Chelle - 01.01.2013 19:00:14
Lainaus
Tuleeko muita Kissin tai Bon Jovin keikoille?
Molemmille oon tulossa kaverin kanssa! :D Me ollaan vitsailtu niin kauan Bon Jovin keikalle menemisestä, että sitten kun Suomen keikka julkistettiin, päätettiin törsätä rahat ja lähteä kuuntelemaan Runawayta (luottaen että se on settilistassa!). Kissin keikalle kans loppujen lopuksi, lippujen saamisessa oli hirvittävästi säätämistä... Mutta nyt sitten innoissaan odottamaan tulevaa kesää :D

Festareista en vielä tiedä. Qstock varmaan ainakin lähimpänä vaikka pieni onkin, Ruis kiehtoisi kans. Saa nyt nähdä kunhan julkistavat lisää esiintyjiä.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Renaissancefire - 03.01.2013 14:55:32
Mut niin, onko teillä tunnuksia last.fm:ään tai vastaaviin paikkoihin joista pystyy seuraamaan omia musiikinkuuntelutilastojaan?

tässä mun last.fm (http://www.last.fm/user/Renaissancefire)

Your musical compatibility with Eponaa- is Super :)


Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Renaissancefire - 03.01.2013 18:08:44
Epona//Kiitos kun lisäsit kaveriksi :)

Lainaus käyttäjältä: Zess
Mikä on teidän kantanne artistien ja heidän kuuntelijoidensa teräväsanaiseen arvosteluun?

Mun mielestä se on tosi tyhmää jos joku haukkuu toista sen perusteella mitä musiikkia kuuntelee. Kaikilla on oma maku ja siitä on ihan turhaa haukkua ketään jos sattuu tykkäämään erilaisesta musiikista kuin toinen. Olis kiva jos kaikki vois kuunnella ihan rauhassa sitä mistä tykkää, eikä kukaan sanois että minä kuuntelen sitä oikeeta musiikkia, miks sä kuuntelet tommosta? Näin yhellä foorumilla kerran kun joku sanoi että vaikutat vähän tyhmältä kun kuuntelet noita bändejä, koska ei kukaan enää kuuntele tollasta musiikkia. Se ärsytti mua ihan kauheesti, koska mun mielestä ei todellakaan voi sanoa noin.
 
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Chelle - 05.01.2013 00:17:25
Lainaus
Mikä on teidän kantanne artistien ja heidän kuuntelijoidensa teräväsanaiseen arvosteluun?
En liputa kenenkään lyttäämisen puolesta ja tottakai kaikilla on oikeus tykätä mistä haluaa, mutta vähän hankala uskoa sellaiseen visioon että kaikki pystyis tuomaan mielipiteensä esille sivistyneesti ja ketään loukkaamatta, varsinkaan makuasioissa. Mä en ota sitä itteeni jos joku sanoo että mun rakastama musiikki on perseestä, koska mullehan on selvää että se ihminen on väärässä :D En keksi sellaista makuasiaa mistä tyypit ei kinastelisi/olisi täysin eri mieltä kärkkäästikin. Ja jos katsoo levy/leffa/mitävain-arvosteluja niin kyllähän ne kriitikotkin on teräväsanaisia, ehkäpä just provoidakseen ihmisiä. Vahvoista mielipiteistä yksinkertaisesti syntyy sitä keskustelua. Eri artistien kuuntelijoista on tietenkin vaikka mitä stereotypioita, mutta niinkuin melkeinpä kaikkien stereotypioiden kohdalla, omapa on menetyksensä jos niiden perusteella määrittelee kokonaisen ihmisen. Voin hyvin kiinnostua johonkin ihmiseen tutustumisesta ihan pelkän musiikkimaun perusteella, mutta toisinpäin on vähän hankala kuvitella kenenkään ajattelevan tätä (tyyliin "enpä viitsi puhua tolle tyypille kun se näyttää tykkäävän Robinistä!!11!").

 
Lainaus
Mitä mieltä te olette, siitä että musiikkia myytäisiin ns. ulkonäöllä ja hankitaan sillä huomiota? Missä menee raja sen tärkeimmän eli musiikin ja huomionhakuisuuden välillä?
Kukin tyylillään. Jotkut bändit/artistit loistaa sillä "perinteisellä" teknisellä lahjakkuudella, jotkut keksii jonkun uuden jutun joka vetää ihmisiä niiden musiikkiin, joitakin ehkä kuunnellaan koska julkisuus tekee ne kiinnostaviksi... Ja näistäkin takuulla eri ihmisillä on eri käsitykset, mikä kellekin tarkoittaa lahjakkuutta jne. Varmaan samojen artistien kuuntelemiselle on yhtä monta eri syytä kuin on kuuntelijaakin. Joillekkin se pelkkä äänite ei välttämättä olekaan niin tärkeä, vaan suuren osan artistin vetovoimasta muodostavat musiikkivideot ja kostyymit ja lavashow liittyykö se sitten enää suoranaisesti musiikkiin en tiedä. Musiikissakin iskee eri ihmisiin niin eri asiat, että hankala sanoa saako joku artisti kuuntelijansa perustuen pelkästään joihinkin epämusiikillisiin seikkoihin. Varmasti esillä oleminen vaikuttaa siihen että ihmiset ylipäätään kiinnostuu susta, mutta mun itseni on hankala uskoa että kukaan jaksaa kuunnella loputtomiin jotain musiikkia, jos ei itse se musiikki yhtään innosta.     
   
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: sienna - 13.01.2013 20:38:45
Lainaus käyttäjältä: Zess
Mikä on teidän kantanne artistien ja heidän kuuntelijoidensa teräväsanaiseen arvosteluun?
Näin yhellä foorumilla kerran kun joku sanoi että vaikutat vähän tyhmältä kun kuuntelet noita bändejä, koska ei kukaan enää kuuntele tollasta musiikkia. Se ärsytti mua ihan kauheesti, koska mun mielestä ei todellakaan voi sanoa noin.

Ensin tohon Renaissancefiren kommenttiin liittyen. Mä en tiedä montakaan ärsyttävämpää argumenttia jonkin bändin/biisin kuuntelua vastaan, kun että se on vanha. Kohtaan tätä ihan samperin usein soittaessani jotain omasta mielestäni hyvää kappaletta. "Tää on ihan vanha biisi." Silloin tekisi mieli aina vetää herne nenään, koska mitä sitten? Kasari- ja ysärirockin suurkuluttajana heitän kehiin aina hyvin kärkkäitä vastakommentteja. :D Suurin osa kun näyttää elävän siinä uskossa, että kappaleilla on joku parasta ennen -päiväys enintään kuukauden sisällä ilmestymisestä.

Tuo muu arvostelu sitten. Sanotaanko vaikka, että jos keskustellaan musiikista, sen eri ulottuvuuksista ja siitä, ketkä oikeasti osaa tehdä musiikkia, niin mun mielestä on hyväksyttyä tuoda esille oma mielipiteensä siitä, mitä henkilökohtaisesti pitää hyvänä ja mitä huonona musiikkina. Mielipiteitä saa ja pitää olla, ja jos ne esitetään asiallisesti niin eipä siitä kenenkään pitäisi ottaa nokkiinsa. Sellainen provosoiva käyttäytyminen ja suora haukkuminen nyt taas on ihan eri asia, esimerkkinä, että mennään vaikka varta vasten jonkun artistin youtube kanavalle aukomaan päätä. Mä näen tollasen käyttäytymisen pelkkänä turhana muiden vaivaamisena ja huomion kerjäämisenä. Mulla on itelläni hyvinkin kärkkäät mielipiteet siitä, mitä pidän musiikkina ja mitä en, mutta en nää asiakseni mennä silti arvostelemaan tota jälkimmäistä jonnekin, missä tiedän, että sitä ei kaivata. Jokainen kuunnelkoon sitä, minkä tuntee omakseen.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Hiljainen Talvi - 20.02.2013 22:51:51
Mielenkiinnosta onko joku lähdössä Tuskaan? Ja jos on niin mitä katsomaan?

Ite menen Nightwishin takia mutta ajattelin ainakin amorphiksen ja amaranthen myös katsoa. Ja muitakin kai mutta sitä tässä selvitellään..
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Angelina - 26.02.2013 13:57:12
Heeeei tänään Hartwallilla The Killers! Kai täällä muitakin faneja on?

Ite oon lähdössä paikanpäälle kaverini kanssa ja hitto en tiedä yhtään mitä odottaa :D Toivon ainakin, että kuulisin pari ehdotonta lemppariani, vaikka ne vanhempaa Killersiä onkin...
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: cooperaur - 09.03.2013 15:58:04
Heii, kun nyt mennään jo maaliskuussa joten pakko tulla kyselemään että miltä finiläisten festari- ja keikkakesä näyttää?

Omani jäänee vähän heikoksi tällä kertaa, Provinssinkin taidan skipata ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen. Flow -festareille olisi kuitenkin tarkoitus lähteä näillä näkymin varmaankin kaikiksi päiviksi, myös avajaiskeikalle koska The Knifehan on aivan upea. :> Lana Del Reyn keikkahan on myös kesällä ja sehän on aivan must. Mut mites, onko kukaan lähdössä tuohon Rock the Beach -tapahtumaan? Itse jahkailen vielä, toisaalta houkuttaisi kyllä mennä Rammsteinia katsomaan vaikka liput kalliita ovatkin. Hietsu festarialueena olisi myös varmasti aika helmi kokea!

Toinen asia; löytyykö Hurtsin kuuntelijoita? Mitä mieltä olette uudesta levystä? Ite oon tosi positiivisesti yllättynyt, Happiness oli niin eeppinen että rima oli tosi korkeella, mut tää Exile ei kyllä mun mielestä jää ollenkaan sen varjoon. Onhan tää erilainen, mutta mä ainakin tykkään kovasti. Omat suosikkini levyltä näin ensikättelyssä ovat olleet etenkin "Sandman", "Only You" ja "Mercy".
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Haruka - 11.03.2013 19:22:27
Lainaus
Heii, kun nyt mennään jo maaliskuussa joten pakko tulla kyselemään että miltä finiläisten festari- ja keikkakesä näyttää?

Muista festareista en tiedä, mutta Rock The Beachiin aion yrittää talkoolaiseksi, jos sinne vain suinkin otetaan talkoolaisia ja toivon, että järjestely toimisi samalla tavalla kuin muillakin festareilla, että saisi omalla tauollaan käydä katsomassa bändejä. Sain tänään ihan älyttömän fanityttö-kohtauksen, kun käsitin, että saatan päästä näkemään Billy Talentin toistamiseen livenä kesällä... Ja tämäkin vain, jos tosiaan pääsen talkoolaiseksi, mutta voisihan sitä keskiviikoksi mennä muutenkin kyseiselle festarille :)
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: SuklaaKissa - 12.03.2013 21:31:53
Haruka: Saa nähdä, tavataanko :D Itselläni on talkoolaiseksi liikaa mukavuudenhalua ja liian vähän ikää, mutta olen kuitenkin suuntaamassa samoille festareille. Syynä on taas serkku, joka kiljui kirjoitti tekstarin juuri pari tuntia sitten, että Billy Talent tulee kesällä Helsinkiin. Ei se auta kuin lähteä taas festariseuraksi. Minua infottiin myös, että Green Day uskaltautuisi samoille festareille ja esiintyisi vieläpä samana päivänä kuin Billy Talent. Pitääköhän paikkaansa?

Muille festareille en näillä näkymin ehdi, sen verran täynnä on kalenteri jo nyt. (Mistä ihmiset repii sen kaiken ajan kaikelle kivalle?)
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Haruka - 23.03.2013 10:48:02
Tänään on taas yksi sellaisista päivistä, jolloin tekisi mieli vaan juoda pää täyteen siitä huolimatta, että oon kipeänä ja itkeä silmänsä punaisiksi...

My Chemical Romance hajosi ja itse kuulin asiasta tänä aamuna... Kyseinen bändi on merkinnyt mulle kuitenkin sen verran paljon, vaikka en ole koskaan niitä päässyt näkemään livenä, etten voi oikein muulla tavalla reagoida kuin  itkeä. Muhun ei tehoa lohduttaminen tyyliin "Sehän on VAAN bändi ja ne keskittyy varmasti sooloprojekteihin yms.", koska suuttuisin. Poikaystävä tietty sanoi tuohon tyyliin ja totesi vielä mun olevan hassu, kun itken jonkun bändin takia... Ehkä olenkin, mut musiikki on mulle kuin ilma, jota mä hengitän ja MCR oli yks niistä bändeistä, jotka on vaikuttaneet mun elämään ja jonka takia oon jaksanut vaikeiden aikojen yli (enkä oo ainoa, tiedän sen).
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Hiljainen Talvi - 23.03.2013 11:16:00
Haruka tunnen tuskasi. Oma aamuni meni pilalle totaalisesti kun kuulin. Sydän vuotaa verta.
Nyt on vuoden aikana nähty kahen suosikki bändin eroaminen (tai no Anette mutta kumminkin). Okei en ehkä ole kuunnellut MCR pitkään mutta silti. Jotkin asiat vaan tuntee syvällä aisällään. Ja ottaa päähän en sitten koskaan päässyt keikalle.
I'm still killjoy, if someone ask.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Cassettegay - 23.03.2013 12:30:37
Haruka samoilen kanssasi samoissa fiiliksissä. Tuntuu väärältä tuntea näin paljon bändin takia, sillä itseasiassa olen kuunnellut musiikkia vasta puolitoista vuotta (sitä ennen toki joitain satunnaisia kappaleita, joiden esittäjät oli silloin ilmaa, kuten esimerkiksi Cancer). Kuitenkin nostattanut ihan hirveästi epämääräisiä tunteita pintaan. Naureskelin jopa hetken, että tuntuu lähes samalta, kuin olisi eroamassa puolentoista vuoden seurustelusuhteesta. Enköhän mä tästä nouse ficcaamalla jotain yliutopista Gerardin seksisuhteista.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: cyanide - 23.03.2013 12:32:32
Mä luulin et mikään ei voi pilata mun hetkellistä hyvää oloa.
   Olin väärässä. Mä tuun olee täysin maassa koko tän päivän, viikon, ehkä kuukauden. Oon kuunnellu MCR:ää kaks vuotta, mikä sinänsä ei oo pitkä aika, mut niiden musiikki on pelastanu mut monta kertaa enkä mä tiiä mitä mä teen nyt ku niitä ei enää oo. En oo päässy näkemää niitä livenä koska missasin sen 2011 keikan, mut oon eläny siinä toivossa et pääsen vielä joskus näkemää ne. Ilmeisesti en. Katoin niiden nettisivuu täs äskettäin enkä ensin ees sisäistäny sitä viimeistä viestii, kelasin et tää on joku aprillipila tms, mut sit tajusin et ei oo 1.4 ja aloin itkee hysteerisesti.
   En tiiä mikä saa mut taas piristymään, ehkä Rock The Beach parin kuukauden päästä. Mut nyt mä en osaa ku itkee.

Samoissa fiiliksissä kanssasi siis, Haruka.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: invisible deer - 23.03.2013 12:45:13
Täällä yks ihan hajalla oleva ihminen.
Mä en osannu toistella muuta, kun 'ei ei ei ei ei ei', kun luin tuon uutisen.
MCR on ollut ihan hiton suuri osa mun elämää ja se on biiseillään ja lyriikoillaan auttanu mua ihan hemmetisti aina, kun oon tuntunut etten mä jaksa enää mitään. Nyt mä en enää tiiä miten mä jaksan. Toki on aivan älyttömästi muitakin bändejä, jotka on mulle tärkeitä (bvb, hollywood undead, 30stm, linkin park), mutta MCR on aina ollut mulle se läheisin. Se, johon mä oon aina turvannut.
Mun mieliala on pomppinut masentuneesta raivostuneeks ja siitä taas surulliseks. Jossain vaiheessa halusin vaan kiljua ja mennä hakkaamaan ihmisiä kadulle, mennä mesoomaan jollekkin nettisivulle, että MCR teki paskasti erotessaan. Mutta en mä niin voi tehä, jokaisella niistä on oma elämä ja tottakai ne saa päättää siitä ihan ite. Ja tottakai mä hyväksyn niiden päätöksen ja annan niille kaikki mun pään luomat syytökset anteeks. Koska mitä muutakaan mä voisin tehdä?
Nyt mä sitten elän niiden tähänastisella tuotannolla ja yritän käsitellä tän jotenkin. Enite ahdistaa se, että mä en koskaan näe niitä. Mä olen jo yli vuoden kytännyt, josko ne tulis suomeen. Sinne meni se toive.

Että täällä on siis yksi tuskainen teini, joka yrittää käsitellä asiaa jotenkin. Jos vois vielä joskus kattoa haastatteluita itkemättä.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: vaapukka - 23.03.2013 17:41:38
liityn kerhoonne.
My Chemical Romance ei oo koskaan ollu mulle mikään ykköshehkutusbändi, mutta ihan helvetin rakas. En oo rukoillu bändin nimeen tai osaa kaikkien jäsenien elämänkertoja ulkoa saati sitten biisejä, mut silti. Kun muut on tullut ja mennyt, tä on pysyny. En osais kuvitella elämääni ilman tätä bändiä, en menneisyyttäni enkä tulevaisuuttani. Ensi kosketukseni tän bändin kanssa oli joskus 6 vuotta sitten pikkuipanana kun emokauttaan elelevä sisarukseni kuunteli MCRää ja vuorasi seinänsä julisteilla. Kuuntelin mp3-soittimelta The Black Paradea ja ihastuin salaa Gerardiin kun tuijottelin niitä julisteita. Sitten se vaan jäi, ja aina sillon tällöin fiilistelin niitä jonkin aikaa, mutta en kunnolla oikein paneutunut niiden tuotantoon - koko ajan vähän enemmän ja suuremmalla intohimolla.  Joten tuntuu kyllä pahalta etten tule koskaan näkemään poikia livenä koskaan. Että en voi laulaa Mamaa Gerardin mukana. Että uutta tuotantoa ihasteltavaksi ei enää tule. Ahdistava ajatus että ne ei soita enää yhdessä. Soolourat my ass vaiks ne onkin kaikki ihania, ei ne oo sama ilman toisiaan. Maailmani ei lopu tähän, niin kuin jonkun toisen ehkä, mutta kamalalta tuntuu.

Ja mä niin tiedän ton tunteen kun "se on vaan bändi". Isäni aina kivasti jauhaa että "ne on vaan ihmisiä jotka vaihtaa työpaikkaa". No ehkä onkin, mutta on ne enemmänkin. Musiikki on paljon muutakin kun työtä minkä jotkut on tehnyt - sääli jos jotkut ei sitä ymmärrä.

Muistakaa rakkaat, että vaikka keikkoja tai uusia biisejä ei enää tulekaan, niin musiikkia ei kukaan ota teiltä pois <3

PS. Frerard-ficit ei tasan maistu enää samalta tän jälkeen.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Ansa - 23.03.2013 17:49:29
Liityn myös angsticlubiin nimeltään; yh, MCR </3

Kuulin myös lopettamispäätöksestä tänään randomisti facessa, ja luulin vitsiksi. Sitten menin sivuille, ja aloin itkemään.
Itken aina kun bändi hajoaa, se sattuu. Ei helpota yhtään että musiikki jää eloon jaadi jaadi. En voi nähdä bändiä enää livenä. Ei tuu enää uutta tuotantoa. </3
Frerardin lukeminenkin saa mut angstaamaan juuri nyt, vaikka ficci olisikin söpöä fluffya. :C

Ja olen myös ikuisesti Killjoy. Erouutinen sai mut päättämään vihdoinkin, että tatuoin itseeni killjoy leiman.

-LadyLaga!
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: sienna - 25.03.2013 12:50:17
Voi MCR minkä menit tekemään. Oon nyt pari päivää sulatellut tätä ja vähitellen alan päästä siitä alkusokista, jonka toi tieto aiheutti. Olin vieläpä niin ikävässä asemassa, että datailin väsyneenä keskellä yötä kuullessani uutiset ja itkuhan siinä tuli. Danger Days ei ollut niin mieleinen kuin aiempi tuotanto, varsinkin Bullets ja Revenge, mutta MCR silti oli ja tulee luultavasti aina olemaan yksi rakkaimmista bändeistä mulle henkilökohtasesti.

Ootteko lukeneet Gerardin twitlongerin (http://www.twitlonger.com/show/n_1rjdh4f)? Vaikka tulinkin jotenkin entistä surullisemmaks, se kyllä myös auttoi. Aiemmin oli niin epätietoinen, kun ei ollut kunnon tietoa syistä ja muusta. :-(
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: ohkelsey - 25.03.2013 15:20:05
Tuli aika järkytyksenä mullekin tuo MCR. Jotenkin sitä alkaa pitkän ajan kuluessa luottamaan sokeasti siihen että itselle tärkeät bändit on ja pysyy, ja sitten kun jotain tapahtuu niin sitä on tosi hankala käsittää. Voisin viettää seuraavan viikon fiilistellen vanhoja levyjä.

Festarikesästä on tulossa mieletön. En ymmärrä mikä juttu suomalaisille festarijärjestäjille on iskenyt, mutta tänä kesänä on ihan järkyttävän paljon hyviä esiintyjiä raahautumassa suomeen. Ja itsehän olen jo valmiiksi kaulaani myöten veloissa, enkä tiedä ollenkaan millä selviän tästä hurmaavasta hyökyaallosta joka tänne rantautuu.
Ruisrock on ehdoton kohde tänävuonna, onhan se tuossa vieressä ja viimekesänä sen missasin. Lavoille on ripoteltu koko viikonlopuksi ihan huikeita esiintyjiä, mm. Hurts ja Samuli Putro perjantaina; Crystal Castles, CMX ja PMMP lauantaina sekä The Sounds sunnuntaina. Periaatteessa voisin hakea töihin (ja varmaan haenkin) koska rahallisesti mulla ei ole mitään mahiksia mennä kolmeksi päiväksi sinne hillumaan. Toisaalta harmittaa, koska kumppanit on menossa juomaan ja itsehän en sitten voisi. Katsotaan, katsotaan..
Weekend festival taasen on ihan uusi tuttavuus, mutta aivan mielettömiä esiintyjiä ! Sinne en sulaa hulluuttanikaan menisi töihin, viimevuoden Provinssista opin sen, että konemusiikki on mulle sellainen asia mikä lamauttaa kaikki normaalit ja selkeät ajatukset. Tervetuloa euforia ! Siellä olisi Example, David Guetta, Cazzette, Pendulum ja Tinie Tempah. Oikeasti ihan järjetön setti, en voi muuta kuin palvoa maata järjestäjien jalkojen alla. Vain Swedish House Mafia puuttuu.
Uusin löytöni on tuo Rock the Beach, josta löytyy mun kesäni kohokohta, nimittäin Paramore. Aivan mieletön livenä, sitä en kyllä missaa millään. Ja sitäpaitsi tuo Now on ihana ! Harmittaa vähän että se on lauantaina, kun sillon ei ole mulle oikeastaan mitään muuta. En usko että mun tarvitsee edes mainita mitä kaikkea muuta upeaa sieltä löytyy muina päivinä, mutta vähän pelottaa tuo suolainen hinta. Tosin sinnekin voisin hakea töihin, nyt kun tarkemmin ajattelin.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: forevermore - 26.03.2013 19:17:50
Liityn mukaan kemikaaliseen romanssijoukkoonne ja angstaan: MCR VOI VITUN MCR.

Oon vihane. Taino en vihane, järkyttyny, suuttunu itelleni ku en menny viime maaliskuus niitä kattomaan. Ugh, en ikin tuu näkeen MCRää MCRänä. Ehk jotai sooloprojektei joo, ja se onki yks harvoist asioista mitkä helpottaa mua nyt. Onneks on muistot, onneks on vanhat biisit ja levyt ja kaikki. Ja onneks on BMTH.

Ja sit vähä muuta:
Rakastuin Hurtsiin uuellee:3 ja nyt oon säästämäs rahaa siihe uuteen Exile-levyyn. Onks tääl joku joka vois antaa vähä osviittaa siit et millane se levy on ja onko ostamisen arvone?

// kiitos cooperaur, meenki heti kuuntelemaan youtubesta noita !
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: cooperaur - 26.03.2013 20:41:22
Ja sit vähä muuta:
Rakastuin Hurtsiin uuellee:3 ja nyt oon säästämäs rahaa siihe uuteen Exile-levyyn. Onks tääl joku joka vois antaa vähä osviittaa siit et millane se levy on ja onko ostamisen arvone?

Kirjoitin Exile -levystä juuri edellisellä sivulla näin;

Lainaus
Ite oon tosi positiivisesti yllättynyt, Happiness oli niin eeppinen että rima oli tosi korkeella, mut tää Exile ei kyllä mun mielestä jää ollenkaan sen varjoon. Onhan tää erilainen, mutta mä ainakin tykkään kovasti. Omat suosikkini levyltä näin ensikättelyssä ovat olleet etenkin "Sandman", "Only You" ja "Mercy".

Mutta koitan kertoa sulle vähän tarkemmin. :3 Exile siis tosiaankin on melkoisen erikuuloinen kuin Happiness, kuvailisin ite ehkä sitä vähän meluisammaksi, rokahtavammaksi ja epäharmonisemmaksi hyvällä tavalla. Se ei oo niin melankolinen kuin Happiness ja semmoset balladityyppiset soundit on aika paljon vähemmässä, tosin ei ne kokonaan oo kadonneet läheskään. Lyriikat on ainakin jonkun verran samantapaisia, sellasia osin tarinamaisia. Arvostelut on olleet ihan positiivisia sen perusteella mitä ite oon lukenut.

Parhaiten nyt ehkä tutustut tietenkin kuuntelemalla vaikka Youtubesta levyä vähän etukäteen. Voisin linkata sulle nuo omat suosikkini eli Sandman (http://www.youtube.com/watch?v=tgID5OTqlXk), Only You (http://www.youtube.com/watch?v=KrRZ61EKDgk) ja Mercy (http://www.youtube.com/watch?v=K620_iibRKo). :>

Mut hei. Depeche Moden uusi levy Delta Machine, anyone? Oon rakastunut. Täysin rakastunut. Se on masterpiece. "Heaven", "Secret To The End", "Slow", "Long Time Lie"... se koko levy. ♥
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Ansa - 20.04.2013 02:41:56
Tulinpas pitkästä aikaa tänne höpöttämään. :3

Olen luokitellut itseni gootiksi/goottirokkariksi jo aika kauan sitten, mutta vasta tänä vuonna olen innostunut varsinaisista "goottibändeistä" <3 Hengenheimolaisia? :3

Bauhaus || Oon nyt kuunnellut Gothamia pari kuukautta joka ikinen päivä, ja rakastun ja rakastun vaan enemmän. <3 Elitistien mielestä en ole true gootti, kun en kuunnellut Bauhausia, (ihan kuin minua kiinnostaisi niiden eteeristen goottimallien mielipide) mutta hei, nyt kuuntelen. <3 Ihan kuin Nick Cave and the Bad Seeds ei olisi muka tarpeeksi. <3 On se. Jos saisin kuunnella vain yhden artistin/bändin tuotantoa, niin kuuntelisin Nick Cavea (ja salaa HIMiä) koska mister Cave on luonut tähän maailmaan monia hienoja biisejä monista eri musiikkigenreistä. Oikeastaan mun mielestä voitaisiin perustaa uusi musagenre, mikä ois nimeltään Nick Cave, koska siltä herralta niin blues, rock kuin gospelkin kuulostaa omanlaiseltaan. Cavelta. <3 Aah, rakastan. <3

Toinen klassinen goottibändi on The Cure (vaikka bändi ei siksi itseään kutsukaan [ei sillä että Bauhauskaan kutsuisi, mutta ne nyt vaan ON. Piste.]) Unelmoin aina että kohtaan suuren rakkauteni (joka näyttäisi epäilyttävästi Robert Smithin ja seksisaksikäsi-Edwardin sekoitukselta <3) joskus sateisena perjantaina, koska Friday, I'm in love ja Lovesong. <3

Muita uusia rakkauksia vain mainitakseni: Siouxsie and the Banshees (koska Kiss in a dreamhouse, you gotta love it. :3 ja tietenkin ah niin kaunis täydellinen ihana Siouxsie Sioux.)  Christian Death (ai miten niin olen naisversio Rozz Williamsista? Höh. En ole.) Plus vielä Joy Division (Kyllä mä oikeesti tykkään, vaikka eniten huomiotani vie ikirakkauteni Ian Curtis, grr. <3)

Noniin, nyt irtaudun gothicista, ja leijun rock'n rollin hikiseen ja hiuslakanhuuruiseen maailmaan, koska...

Mötley Crue! Maailman paras kasaritukkasukkahousurokkibändi IKINÄ! <3 Voin kuolla onnellisena kun näin bändin (eturivistä Nikki Sixxin kohdalla, iik <3 <3 !!!) 2012 kaisaniemessä. Ja KUULIN ETTÄ NE LOPETTAA. Tai siis lopetti. Kuulin myös huhuja että bändin sijasta Vince Neil lopetettaisiin, koska se on vittupää (ihan kuin Nikki sixx tai Tommy Lee ei olisi. Unohdetaan se fakta, koska Terrortwins is love! <3) Mutta se taisikin olla vain unelmaa. :C Tämä bändi oli suurin syy Rock'n Roll tatuoinnin hakkaamiseen sydämeni kohtaan, koska mun elämä on suurelta osin rokkirakkautta. <3 Oon syntynyt rakastamaan Mötleytä, Hanoi Rocksia ja Poisonia ja Black Sabbathia yms. (kiitos äiti ja isi <3)

Diibadaaba.
Menipä taas kammottavaksi listaukseksi, mutta syytän tylsyyttä työpaikallani. :,D

-LadyLaga!
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Puolimieli - 25.05.2013 13:52:19
Joo ja! Onko kukaan muu vielä kuunnellut 30 Seconds To Marsin uutta albumia? Aivan mieletöntä settiä, vaikken ookaan vielä ehtinyt kuin vähän tsekkailla. Mutta on imo samalla tasolla jopa kuin This Is War, joka on ehkä parhaita levyjä mitä tiiän. Etenkin The Race herätti syvää rakkautta, ja tietty Up In The Air, jonka tosin oon luukuttanut kohta puhki, mutta sama se, hieno se on silti!
LLFD jää kyllä paaaaljon This is Warin ja Beautiful Lien alapuolelle. Hyvää musiikkia kyllä, mutta siinä ei ole oikeastaan paljon mitään. Se jää melko lailla teinirenkutuksen tasolle. Liekö Jared kadottanut mielenkiintonsa?
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Angelina - 04.06.2013 01:12:41
Onko täällä muita Reckless loven fanittajia? :D Oon jo pitkään kuunnellut kyseistä bändiä jonkin verran ja tykännyt, mutta nyt mun fanitus on jotenkin noussu ihan uusiin sfääreihin. Mun on _PAKKO_ päästä kattoon niitä johonkin ja mahdollisimman pian.

Jotenkin noi kasarihenkiset biisit ja toi meininki vaan iskee ja lujaa.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Ivory Cutter - 05.06.2013 19:25:33
Mut hei. Depeche Moden uusi levy Delta Machine, anyone? Oon rakastunut. Täysin rakastunut. Se on masterpiece. "Heaven", "Secret To The End", "Slow", "Long Time Lie"... se koko levy. ♥

Nyt tulee vähän myöhänen vastaus, mutta kun Depeche Mode!!! Voisin puhua yhtyeestä ikuisuuksiin. Bon Jovin ohella mun ikuisuusrakkauteni. Siinä musiikissa on vain sitä jotain. Daven täyteläinen ja kaunis ääni, hän laulaa niin tunteella. Ja ne sanoitukset ja tunnelmat... woah. Mutta ettei tästä tulis nyt ihan tyhjäpäistä hehkutusta, niin sanottakoon, että olen ikäänkuin kasvanut kiinni Depeche Modeen. Isä soitti aina, ja jo silloin tykkäsin niistä soundeista. Mutta sitten kun aloin oikeasti ymmärtämään niitä sanoja, niin aloin oikeasti rakastamaan Depeche Modea. Voisin jopa sanoa, että pidän bändin kaikista kappaleista, 80-luvun hiteistä uusimpiin luomuksiin. Erityisesti kappaleet Enjoy the Silence, Never let me down again ja Walking shoes koskettavat minua. Delta Machinea en ole hankkinut vielä, mutta mitä nyt olen kuunnellut, niin ihan ehtaa Depeche Modea se on. Heaven on taas sellainen synkistelybiisi, joka toimii tietyssä mielentilassa. Soothe My Soulista en jostain kumman syystä ensiksi pitänyt, mutta pari kertaa uudelleenkuunneltuna se on aivan loistava!

Vau, tarkoitukseni ei ollut papattaa tämmöistä, mutta olen vain niin häkeltynyt, että joku muukin kuuntelee Depeche Modea. En ymmärrä miksi, mutta kukaan tuntemistani ihmisistä ei ole kuullutkaan yhtyeestä. Tavallaan haluaisin tutustuttaa heidät siihen, mutta en usko, että se sillä tavalla heihin kolahtaa. Luulen, että siihen täytyy tosiaan kasvaa kiinni. Miten sä tutustuit Depeche Modeen? Oletko kuunnellut enemmänkin vai oletko vain tähän Delta Machineen ihastunut? :)

Kävikö kukaan muuten Bon Jovia katsomassa tuolla Ratinassa? Itse kävin ja oli kyllä ihanaa! Toivoisin toki, että Richiekin olisi päässyt taituroimaan kitarallaan (ja laulamaan taustat, woah!), mutta kyllä mä ihan fiiliksissä olin ilmankin. Pidin muuten kovasti siitä, millainen Jon oli lavalla. Oikein hyväntuulinen ja sympaattinen. Semmoinen jalat maassa-tyyppi.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: cooperaur - 10.06.2013 00:07:34
Vau, tarkoitukseni ei ollut papattaa tämmöistä, mutta olen vain niin häkeltynyt, että joku muukin kuuntelee Depeche Modea. En ymmärrä miksi, mutta kukaan tuntemistani ihmisistä ei ole kuullutkaan yhtyeestä. Tavallaan haluaisin tutustuttaa heidät siihen, mutta en usko, että se sillä tavalla heihin kolahtaa. Luulen, että siihen täytyy tosiaan kasvaa kiinni. Miten sä tutustuit Depeche Modeen? Oletko kuunnellut enemmänkin vai oletko vain tähän Delta Machineen ihastunut? :)

Hei oww ihanaa, joku reagoi mun hehkutuksiin. :33 Voi muuten olla että tossa kiinnikasvamisessa on pointtia tän bändin kohdalla. Itse löysin bändin olisko ollut nelos- tai vitosluokalla eli melkein kymmenen vuotta sitten, tykästyin kappaleisiin kuten obvs. Enjoy the Silence, People Are People, It's No Good ja sain sitten jossain vaiheessa Best of -levyn lahjaksi. Siinähän biisit on suuremmaksi osaksi vanhemmasta päästä ja aika pitkään kuuntelinkin lähinnä vaan noita synapoppikasarisoundeja (en siis juuri ollenkaan 2000-luvun puolella ilmestynyttä musiikkia). Viimesen muutaman vuoden aikana oon uppoutunut bändin tuotantoon enemmän ja enemmän, ja vaikka nykyäänkin suosikkilevyt on ehdottomasti Violator ja Songs of Faith and Devotion niin oon rakastunut myös uudempaan musiikkiin, Playing the Angeliin ja varsinkin tähän uusimpaan (tosin Sounds of the Universe ei oo kyllä onnistunut vakuuttamaan vieläkään). Ääsh no joo huomaat varmaan ettet oo ainoa joka innostuu aiheesta vähän liikaakin! : D

Mä oon parillekin kaverille yrittänyt soittaa DM:ää, mut ei kukaan oo alkanu sitä ikinä kuuntelemaan. Ne on saattanu tykätä joistain biiseistä mut ei oo sen kummemmin intoutuneet bändiin perehtymään. Ja sit oon vaan että nfggrffgg what is wrong with u people this is my favourite fuckin' band urghggh. :'DD

Eh no mut jotta tää ei menis nyt ihan pelkäks DM:äks niin voisin kysellä sattuuko täältä löytymään yhtään ruotsalaisen The Knifen kuuntelijoita? Niiltähän tuli uusi levy myös tässä hiljattain. Odotukset oli suuret koska edellisestä (joskin melko täydellisestä Silent Shoutista ♥) oli jo kuitenkin se seitsemän vuotta. Tykkäsin helkkaristi molemmista sinkuista, Full of Firesta ja A Tooth for an Eyesta joten sekin vaan nosti odotuksia. Jotenkin sitten Shaking the Habitual oli ainakin ensikuuntelemalla vähän pettymys enkä sen jälkeen ole hirveämmin sitä istunutkaan kuuntelemaan. Sekava, tuntuu että siinä on keskitytty entistä enemmän johonkin muuhun kuin musiikkiin, ehkä vähän jopa liikaakin tällä kertaa? Hirveän vaikea tulkita, enkä yhtään saa siitä kokonaisuudesta otetta. Nah, en tiedä, katsotaan josko levy alkaisi kuitenkin toimia hiljalleen vähän paremmin. Arvosteluthan on olleet jälleen huikeita kuitenkin.

Hei niin ja mitäs muuten Finin musiikkiväki oli mieltä tän vuoden Euroviisurallatuksista? Ite tykkäsin yli kaiken Byealexin ihanasta Kedvesemistä (Unkarin edustaja), voittaja Emmelie de Forestin kappale oli myös ihan jees (vinkkinä tykänneille, neidin koko tuore debyyttialbumi on ihan kelpoa kuunneltavaa). Cezarin It's My Life oli mahtava ja Robinin You kanssa ihan oolrait.

Ach so btw, viikon päästä Lana Del Rey Helsingissä, ketään muita menossa sinne? :3

Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Ansa - 10.06.2013 06:48:05
Onko täällä muita Reckless loven fanittajia? :D Oon jo pitkään kuunnellut kyseistä bändiä jonkin verran ja tykännyt, mutta nyt mun fanitus on jotenkin noussu ihan uusiin sfääreihin. Mun on _PAKKO_ päästä kattoon niitä johonkin ja mahdollisimman pian.

Jotenkin noi kasarihenkiset biisit ja toi meininki vaan iskee ja lujaa.
Kannattaa liittyä Reckless Loven street-teamiin, se on kivaa, saat samanhenkisiä kavereita ja julisteita ja flyereita ja yksityistapaamisia poikien kanssa. Nimim. käynyt 13 Reckless loven keikalla vuodesta öääh... 2006 alkaen.  :,D

-LadyLaga!
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Haruka - 27.06.2013 09:32:58
Eilinen Rock The Beachin eka päivä oli jotain niin mahtavuutta että... Olin sekä talkoolaisena että bändejä seuraamassa ennen talkoovuoroani narikassa ja kumpikin sujui leppoisasti...

Jätkäjätkiä oli hienoa kuulla pitkästä aikaa livenä päivällä, sillä edellisestä kerrasta on lähemmäs neljä vuotta, kun olen heidät nähnyt. Ja All Time Low oli makuuni liian poppia, kun kävin kuuntelemassa heitä, ei jostain kumman syystä iskenyt, mutta bändin poikien välispiikit huvittivat... Nuoria kavereita taisivat olla :D

The Gaslight Antemia en ehtinyt kunnolla seurailemaan, mutta kuuntelin heidän keikkaansa sen, mitä kykenin ja lupaan seuraavalla kerralla hieman enemmän perehtyä bändiin ja sen biiseihin, että tunnistan joitain mikäli näen bändin vielä joskus livenä jossain... Koko päivän ennen työvuoroani kruunasi ehdottomasti Billy Talent... Mieletön energia ja porukka niin kuin bändikin mukana koko show'ssa :) Vaikka eilinen oli vasta toinen kerta, kun näin Billy Talentin livenä, mä voin vannoa, että käyn niiden keikalla (tai ainakin pyrin käymään) aina, kun sellainen on mahdollista ja bändi eksyy taas Suomeen.

Tapasin ennen keikkaa myös yhden Finiläisen serkkuineen ja olin jutuissa (varmasti tunnistaa itsensä, kun tämän lukee). Green Dayn missaaminen ei jaksanut harmittaa, sillä kuulin talkoopaikalleni keikan tarpeeksi hyvin ja lauleskelin mukana niitä biisejä, jotka heiltä onnistuin tunnistamaan...

Ensi vuonna on pakko päästä taas talkoolaiseksi johonkin festareille, jos vaan siihen on mahdollisuus...
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: HONE - 02.07.2013 23:54:11
Rakastan Barbie elokuvien lauluja sekä Disneyn elokuvien lauluja, ja Dream worksin, esimerkiksi -Nyt leikkkiin lähdit aikuisten on Dream worksin laulu elokuvassa Egyptin prinssi, eli siis animaatio, ja esimerkiksi Wald Disneyn laulut joista tykkään, ovat -Tuulen värit elokuvassa Pocahontas ja elokuvassa Bellen lumottu joulu kaunis laulu-Kirjat- ja Herculeksessa -en saa rakastaa! Bändi Teleks, ON HYVÄ, lempi lauluni Teleksiltä on -Täällä huojuu metsät ja meikä-  RAKASTAN Disco musiikkia ja klassista musiikkia, riippuu laulusta ja laulajan äänestä tykkään Lady Gagan disco musiikista, kun olin Viking Linen M/S Isabella risteilyaluksella joskus vuonna 2011 äitini kanssa, olimme yöllä pitkään discossa niin kun välillä sai toivoa musiikkia,niin toivoin Lady Gagan lauluja.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Angelina - 03.07.2013 00:39:40
Mä oon tässä parin viikon aikana huomannu itestäni jotain todella yllättävää... :D Oon alkanu kuunteleen ihan hulluna mm. Cheekiä ja Nicki Minajia. Siis mitä! Mun sisällä on asunu joku salainen hiphoppari ja nyt se puskee esiin. Oon yllättyny, mutta samalla ilonen. Oikeestaan se voiskin olla ihan mun juttu, noin niinkun musiikin ja ehkä tyylinkin osalta.

Ihme vimma tuli heti ostaa Blockfesteille liput! Onko joku muu lähdössä sinne?
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Chelle - 06.07.2013 14:07:39
Lainaus
Mä oon tässä parin viikon aikana huomannu itestäni jotain todella yllättävää...  Oon alkanu kuunteleen ihan hulluna mm. Cheekiä ja Nicki Minajia. Siis mitä! Mun sisällä on asunu joku salainen hiphoppari ja nyt se puskee esiin. Oon yllättyny, mutta samalla ilonen. Oikeestaan se voiskin olla ihan mun juttu, noin niinkun musiikin ja ehkä tyylinkin osalta.
!!! Sama juttu ainakin jossain määrin. Mä en tiedä onks se tää kesä vai mitä hittoa, mutta mulla on soinu kans just Cheek ja tyyliin T.I. viime aikoina, vaikka mä oon varmaan olemukseltani niin kaukana mistään hopparista kuin vaan voi olla :D

Muutenkin musta tuntuu, että mulla soi kesällä ihan erilainen musiikki kun muuten. Kyllä mä aika paljon nytkin kuuntelen näitä mun ikuisia lempibändejä (Aerosmith, Mötley etc.), mutta niiltäkin paljon enemmän sitä upbeat/balladi-osastoa kun mitä yleensä? Ja esim. Marina And The Diamondsia on tullut kuunneltua tänä kesänä kohtuu paljon, vaikka joskus aiemmin olen sivuuttanut koko artistin täysin :D Ja hei. Scandinavian Music Groupin Balladi 1 alkaa olla mun virallinen kesäbiisi. Varsinkin sanoitus iskee jotenkin tosi paljon.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Nevski - 06.07.2013 14:24:20
Ja hei. Scandinavian Music Groupin Balladi 1 alkaa olla mun virallinen kesäbiisi. Varsinkin sanoitus iskee jotenkin tosi paljon.

Olenko jotenkin outo, jos tuo on mielestäni yhtyeen huonoimpia kappaleita? En tarkoita, etteikö se olisi hyvä - sävelkulku on kiva, pidän rv. Kokkosen äänestä, jumaloin koko yhtyettä kaikessa, mitä he tekevät. Mutta jotenkin taso on mielestäni yleensä noin potenssiin sata tuotakin parempi...

Vau, tarkoitukseni ei ollut papattaa tämmöistä, mutta olen vain niin häkeltynyt, että joku muukin kuuntelee Depeche Modea. En ymmärrä miksi, mutta kukaan tuntemistani ihmisistä ei ole kuullutkaan yhtyeestä. Tavallaan haluaisin tutustuttaa heidät siihen, mutta en usko, että se sillä tavalla heihin kolahtaa. Luulen, että siihen täytyy tosiaan kasvaa kiinni. Miten sä tutustuit Depeche Modeen? Oletko kuunnellut enemmänkin vai oletko vain tähän Delta Machineen ihastunut? :)

Hei oww ihanaa, joku reagoi mun hehkutuksiin. :33 Voi muuten olla että tossa kiinnikasvamisessa on pointtia tän bändin kohdalla. Itse löysin bändin olisko ollut nelos- tai vitosluokalla eli melkein kymmenen vuotta sitten, tykästyin kappaleisiin kuten obvs.
[...]
Mä oon parillekin kaverille yrittänyt soittaa DM:ää, mut ei kukaan oo alkanu sitä ikinä kuuntelemaan. Ne on saattanu tykätä joistain biiseistä mut ei oo sen kummemmin intoutuneet bändiin perehtymään. Ja sit oon vaan että nfggrffgg what is wrong with u people this is my favourite fuckin' band urghggh. :'DD

Joo, siihen tosiaan pitää jotenkin kasvaa kiinni. Minulla Depeche Mode kolahti kai joskus reilu puoli vuotta sitten ja vaikken silloin edes tykännyt suurimmasta osasta heidän tuontannostaan, olen ajan myötä ruvennut pitämään yhä enemmän yhtyeestä. En usko, että tästä ikinä tulee niin suurta suosikkia itselleni kuin jostain Mike Oldfieldistä (koska sen kanssa tosiaan myös kiinni kasvaminen, olen kuunnellut hänen musiikkiaan jostain viidennestä luokasta). Peace on se kappale, jonka kautta bändiin tutustuin ja siitä pidän edelleen eniten (musiikkivideokin on aika hieno).
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: LeFay - 07.07.2013 00:17:35
Nightwishin Saunan ja Tuskan keikat olivat uskomattoman hyviä. Floor <3
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Nevski - 07.07.2013 10:46:41
Nightwishin Saunan ja Tuskan keikat olivat uskomattoman hyviä. Floor <3

En paljoakaan pistänyt arvoa yhtyeelle, kun Tarja Turunen oli sen keulakuvana (en ole jotenkin ikinä pitänyt hänestä, vaikka hänen äänensä kyllä on ihan kaunis ja kaikkea). Mutta Anette Olzonin äänestä ja naisesta itsestään solistina pidin hirveästi. Hänellä oli vähän pehmeämpi ääni ja etenkin Imaginaerumissa se pääsi oikeuksiinsa. Floor Jensen taas... en ole oikein saanut muodostettua mielipidettä hänestä. Olen kyllä kuullut hänen lauluaan ja okei, hän on lahjakas. Ja yleinen mielipide tuntuu olevan, että hänen kuuluisi jatkaa kiertueiden lisäksi varsinaisena solistinakin. Mutta en tiedä, tavallaan ajattelen Nightwishiä suomalaisena yhtyeenä ja olisi hienoa, jos joku suomalainen jatkaisi keulakuvana.

Mitä muut olette mieltä, kuka on ollut paras/lahjakkain/NW:n profiiliin sopivin solisti tähän mennessä?
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Hiljainen Talvi - 07.07.2013 11:21:06
Oh, Nightwish elämäni suola.

Oli aivan ihana keikka juu Tuskassa, ihan mahtava.
Minun mielipiteeni solisti asiasta on seuraava :

1. Tarjalla oli upea ääni, mutta hän oli huono faneille. Häpeä.
2.  Anette oli ihan hyvä, mutta lauloi Nemon päin mäntyä. Ihana muuten ja mukava.
3. Floor on hyvä, ja mukava. Mutta jumankauta jos se raiskaa Marcon kanssa "over the hillsin anf far awayn" pahemmin tulee turpaan.

Eli jatkakoon vaan. Se on Nightwish, joten siedän melkein mitä tahansa niiltä.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Haruka - 12.07.2013 16:36:09
Viikko sitten kuulin radiosta Teleksin uuden biisin "Lainaksi ystäviltäni" ja tunnistin sen välittömästi ja rakastuin, sillä kyseisellä bändillä on ihanan tunnelmallisia, herkkiä ja haikeita biisejä, joissa on oivaltavia sanoituksia :)

Kyseinen bändi on vuodesta 2003 iskenyt muhun ja todella lujaa, koska tykkään Pepe Johanssonin lauluäänestä ja oon tällainen romantikko. Nyt kysynkin, tunnustautuuko joku muukin Teleksin faniksi? Ja onko kukaan nähnyt bändiä livenä?
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Elliellie - 21.07.2013 13:24:49
LLFD jää kyllä paaaaljon This is Warin ja Beautiful Lien alapuolelle. Hyvää musiikkia kyllä, mutta siinä ei ole oikeastaan paljon mitään. Se jää melko lailla teinirenkutuksen tasolle. Liekö Jared kadottanut mielenkiintonsa?

Täysin samaa mieltä. Aika monilla bändeillä on just tollanen kohtalo. Omiin biisisuosikkeihin 30 seconds to marsilta lukeutuu Closer to the Edge, Hurricane ja The Kill.

Muttamutta, asiasta toiseen. Mun suurin fanituskohde on vaikea arvata jos kattoo avatar-kuvan, tittelin yms yms yms... Kyllä ne vaan niin helkutin upeeta musaa tekee. Ärsyttää ihan  älyttömästi kun en pääse Olympiastadionille 27.7. niitä kattomaan :((

Muselta löytyy paljon tosi hienoja biisejä singlejen B-puolilta, kuin moni muu on huomannut? Hyper Chondriac Music lukeutuu mun suosikkeihin (hitaampi ja kauniimpi versio Hyper Musicista). New Born on kans yks suosikeista, vaikkei b-puoli olekaan, samoin kun Showbiz (THEY MAKE MEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE...... Make me  SCREEEEEEEAM YOUR SCREEEEEEEEEAAAAAAMS). Mutta ehkä se kaikista suurin suosikki on kuitenkin Knights of Cydonia. Ihan älyttömän hyvä biisi.

Yksinkertaisesti: Rakastan Musea.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: HONE - 25.07.2013 17:33:09
Haruka, Minä tykkään Teleksistä. Minun lempi laulut ovat -Täällä huojuu metsät ja meikä - Hiipivä aamu ja muita hyviä, mutta nuo kaksi on minulle rakkaimmat, TELEKS ON HYVÄ BÄNDI!
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: pahvimursu - 22.08.2013 10:33:40
Ketkä ovat teidän 5 parasta bändiä/artistia? Tässä mun: 1. One Direction (Louis <3) 2. Cheek 3. Robin 4. Isac Elliot 5. Sunrise Avenue :) on myös paljon muita esim. Lovex, Nickelback... ja sit on niitä joil on pari hyvää biisii. Älkää sit dissatko ku tykkään 1D:stä, Ikestä ja Robinista!
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Eririn - 22.08.2013 22:33:51
Ketkä ovat teidän 5 parasta bändiä/artistia?
Nyt heitit kuule pahan. Mitään ylivoimaisia suosikkeja ei ole, mutta tällä hetkellä olen eniten kuunnellut Girls' Generationia, KARAa, Aileeta, Howard Shoren soundtrackejä (Sormusten herrat ja Hobitti) ja Morning Musumea. En pahemmin enää kuuntele länsimaista musiikkia. Joskus tulee kyllä kuunneltua, mutta olen selvästi suuntautunut enemmän Japaniin ja Etelä-Koreaan. Suurimman poikkeuksen muodostavat Nightwish, Lady Gaga ja Adam Lambert, heitä tulee kuunneltua lähes päivittäin, mutta kuitenkin vähemmän kuin noita ensimmäiseksi mainitsemiani.

Sormusten herrojen ja Hobitin soundtrackejä on tullut kuunneltua oikein reippaasti viime kuukaudet, koska ne sopivat ficin kirjoittamisen taustamusiikiksi (no kyllä kai kun Hobitista kerran kirjoitan!) ja täytyy kyllä sanoa, että Howard Shore on oikea velho mitä tulee leffamusiikkiin. Tänään ostin omaksi Sormusten herrojen soundtrackit, kun olivat yhtenä boksina vain 11,60. Noin halvalla kyllä ostan. (Aikaisemmin olin siis lainannut kirjastosta - Hobitin soundtrack on ollut omana jo muutaman kuukauden.)
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Eririn - 22.08.2013 23:07:47
Eririn, pakko kysyä kun näemmä korealaisesta popista tykkäät: onko 2NE1 tuttu ja kuunteletko poikabändejä ollenkaan? Ei sillä että pitäis, mutta ihan uteliaisuudesta pakko heittää! :-D (Joo ja kuunteletko Momusun lisäksi muita Hello Projectin bändejä tai yleensä muuta japanipoppia? Ihan vaan jos löytäisin jonkun toisen joka tykkä C-utesta, eheh. :-DD)
Joo, 2NE1 on myös yksi suosikkiryhmiäni^^ lempibiisi on ehkä I AM THE BEST. Poikaryhmiä en oikeastaan kuuntele, ne eivät vain vetoa. Joskus tulee SHINeeta kuunneltua, mutta siinä se oikeastaan on. Ja Momusun lisäksi kuuntelen kaikkia muitakin Hello! Projectin tämänhetkisiä ryhmiä ja muun J-popin puolelta AKB48:a, Utada Hikarua, Nishino Kanaa, Otsuka Aita, BABYMETALia... olikohan vielä jotain muitakin? No, lisään ne myöhemmin jos mieleen tulee. C-ute on kyllä ihana ryhmä. Rakastan Maimia!
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: flawless - 24.08.2013 12:19:11
Avenged Sevenfoldin uusi levy, anyone? Aivan mahtava lätty! Olen kuunnellut sen nyt tässä pariin kertaan, ja joka kuuntelukerralla tuntuu, että meno vaan paranee. Lempparikseni tuolta levyltä nousivat ainakin näin ensivaikutelman perusteelta Crimson Day ja bonusbiisi St. James, koska the feeeeeels. Crimson Day on sekä sanoituksiltaan että soundiltaan ihan älyttömän kaunis biisi, ja olen aivan totaalisen rakastunut siihen. En muista, milloin viimeksi olisin ruvennut itkemään musiikkia kuunnellessani ihan vaan sen takia, että biisi oli niin kaunis, enkä joidenkin sen tuomien assosisaatioiden vuoksi, mutta tämä biisi kyllä sai minut tirauttamaan kasan kyyneliä ihan vaan silkan kauneutensa vuoksi. Tosi nätti kipale. St. James taas ei varmaan kaipaa muita selittelyjä kuin "The Rev"? Arvasin jo bonuskipaleen lunastuskupongin tekstiä lukiessani, että biisi tulee painelemaan kaikkia FEEEEEELS-nappuloitani, ja niin se tekikin. Se oli kaikessa iloisuudessaan ja Revin elämän juhlimisessaan niin vahva ja koskettava biisi, samalla iloinen ja surullinen, etten voinut olla tirauttamatta kyyneliä senkin kohdalla, kunhan vaan mukana hoilaamiseltani ehdin. Ihanaa saada myös sanoinkuvaamattoman mahtavan aiemman tuotannon So Far Awayn lisäksi vähän optimistisempi biisi, jota kuunnellessa voi kunnioittaa Revin muistoa. St. James todellakin oli "valo So Far Awayn pimeydelle", kuten lunastuskupongissa kerrottiin, ja biisinä se on aivan mahtava myös ihan täysin soundia ajatellen. Harmi, ettei biisi sisälly varsinaiselle levylle, koska pidin siitä hurjan paljon. Toivottavasti marraskuussa saamme levyltä pois jättämisestä huolimatta kuulla biisin ihan livenä.

Mistä päästäänkin sopivasti bändin tulevaan Suomen keikkaan! En millään jaksaisi odottaa sekuntiakaan pidempään. Juoksin heti pää kolmantena jalkana lunastamaan lippuni keikalle, kun ne tulivat myyntiin, ja siitä lähtien olen intopiukeana hypistellyt lippuani ja hokenut ääneen malttamattomuuttani. Innostustani vaan lisää se, että Shadows lupaili eräässä haastattelussa mahtavia showelementtejä ja lavarakennelmia, jotka jättävät katsojat päälistelemään suu auki hämmästyksestä. Olen aivan varma, että keikka tulee olemaan jotain niin eeppistä ja mahtavaa, ettei sitä voi sanoin kuvatakaan! Kuten ei myöskään innostukseni määrää.

Lainaus
Ketkä ovat teidän 5 parasta bändiä/artistia?
Avenged Sevenfold, Disturbed, Escape The Fate ja Bullet For My Valentine ovat ne selkeät ykköset. Kakkosia voisinkin sitten luetella roppakaupalla :D
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Lumihopea - 24.08.2013 14:34:47
Täällä ketään muuta, joka kuuntelisi Three Days Gracea?
Bändistä on tullut miulle suuri rakkaus. Tosin alkuperäisen laulajan Adam Gontierin eroaminen bändistä oli miulle henkinen puolikuolema. En suoranaisesti väitä uuden laulajan olevan surkea, mutta itse pidin Adamista enemmän. Mitä mieltä muut mahdolliset ko. bändin kuuntelijat?

Ja Bon Jovi. <3 Onko kukaan keksinyt mitään parempaa? Ihan parasta musiikkia. Varsinkin 80- ja 90-luvuilta, itse en ole juurikaan 2000-luvun puolella tehtyä kuunnellut. Kappaleista Runaway, Always, You give love a bad name ja Wanted dead or alive ainakin ansaitsevat miulta maininnan tässä! :)

 Tietysti myös muut vanhemmat ja uudemmatkin rock ja hevibändit ovat todella hyviä. Olen näitten suhteen suhteellisen kaikkiruokainen, mutta itse rakastan eniten Metallicaa, AC/DCta, Hanoi Rocksia (+ Michael Monroe itsekseenkin) ja Scorpionsia. Sitten muuten vaan HIM, Green Day ja vastaavat ovat myös huippuja.

Uusin löydökseni on todella kaukana siitä, mitä normaalisti kuuntelen. Hollywood Undead, nimittäin. Yleensä en pidä musiikista, jossa on räppiä mukana (Linkin Park menee kanssa rajoitetusti...), mutta tällä bändillä on loistavat lyriikat ja jotkut biiseistä -kyllä en kuuntele heiltä kaikkia kappaleita - vain kuulostavat todella hyviltä.

Ja taidan minäkin vielä tunkea ylisuuren nenäni tuohon Nightwish-soppaan. Tämänkin bändi on ollut suurimpia rakkauksiani joskus. Nykyään en juurikaan sitä enää kuuntele. Miun mielipide vaan on se, että Tarja oli paras Nightwishille, tosin olen aina ollut kaikissa bändeissä sitä mieltä, että alkuperäinen laulaja on vain paras, koska bändin vanha tuotanto on tehty tietyn laulajan kanssa. Anettekin tottakai osaa laulaa, muttei ikinä noussut kovinkaan loistavaksi minun silmissäni. (Tai korvissani, miten vaan.) Pidin hänestä kuitenkin, varsinkin Imaginaerumissa. Uusinta laulajaa en komemntoi, sillä hänen lauluaan en ole ollenkaan kuullut.
Korostan kuitenkin sitä, että jokainen on aina näistä asioista erimieltä. Täydellistä yhteisymmärrystä mielipiteiden kohdalla on vain mahdotonta saavuttaa!


Ainiin, joku kysyi tälläistä:

"Ketkä ovat teidän 5 parasta bändiä/artistia?"

Minä vastaan, että tasoissa ykkösinä ovat Bon Jovi, Three Days Grace, Green Day, HIM ja Scorpparit. :-)
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Bloody - 24.08.2013 15:32:00
Mä oon tässä muutamassa kuukaudessa löytänyt ihan hirveen läjän uusia bändejä, joita kuunnella, ja joista en edes muista kaikkea. Osa on pysyn kelkassa mukana, mutta osa on pudonnu auttamattomasti matkasta. uutena olen löytänyt esimerkiksi Avenged Sevenfoldin ja Halestormin. Jälkimmäinen putrosi melko nopeasti pois listoiltani, mutta ensimmäisellä on mielestäni upeita biisejä. Pitää myöskin mainita Lynyrd Skynyrd, joka myöskin iskee muhun. // Aika jännää on myöskin se, että Avenged Sevenfoldin uusin levy löytyy jo nyt kokonaisuudessaan juutuubista. Noh, mutta saampahan ainaskin rauhassa päättää, jotta tahdonko ostaa tän levyn, vai en...

Suosikki artistini on edelleen, ja ainavaan Alice Cooper. Olen kuunnellut äijän musiikkia 15 vuotiaasta lähtien, ja fanittamiseni ei ole enää ehkä yhtä fanaattista, kuin alkuvuosina, mutta ei oo kyllä kadonnutkaan mihinkään. Tykkään kuunnella myös Deathstarsia, sillä pidän laulajan äänestä. Mötiköitäkin tulee kuunneltua, vaikka en niin Vinskin äänestä pidäkkään. Ennemminkin muhun iskee Sixxi:n sivuprojekti Sixx A.M:än musa, ja mulla onkin kaikki niiltä ilmestyneet albumit (2). Ja voisihan sitä myös mainita The 69 Eyesin

On olemassa myös kasaribändejä, jotka ovat mielestäni aivan liian yliarvostettuja. Esim: Mötikät, Metallica... Sillä ainakin ensimmäisellä on mielestäni hieman liikaakin ulkomusiikillista kuuluisuutta. (Onhan sitä toki Cooperillakin.) En kuitenkaan missään nimessä väitä, että nämä bändit olisivat huonoja.

Mitä vanhemmaksi oon tullut, niin sitä laajemmalle musamakuni on laajentunut. Vanhat, ja uudet suosikkini pitävät kyllä pintansa, vaikka tykkäänkin välillä vaihtaa vapaalle, ja kuunnella niitä listahittejä.  ;D
- Bloody
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Gwenhwyfar - 24.08.2013 15:44:05
Ohohohohohohoohhhh! Musiikki on elämän polttoaine. Jos joutuu olemaan päivänkin ilman niitä rakkaita, valkoisia korvanappeja, menee järki. En muunmuoassa pysty kirjoittamaan ilman musiikkia taustalla (ellei ole kyseessä joku Mysteryn tyylinen, missä tunteet eivät ole pääosassa). Muutenkin musiikki on todella tärkeä juttu, joka jaksaa kantaa yli kaikkien rankkojenkin juttujen.

Vaikuttaa siltä, että finissä on aika paljon tällasia rockista, hevistä yms. tykkääviä. Mulle ne ei vaan koskaan oo iskenyt. Minä taas kuuntelen aika indie-painoitteista kamaa, eniten ehkä indie-rockia, indie-poppia, indie-folkkia, folkkia tai jotain muuta sen tapaista. Tykkään aika paljon Imagine Dragonsin, Lana Del Reyn, First Aid Kitin, Ben Howardin, Passengerin, Kodalinen, Youngblood Hawken, Jake Buggin ja Florence + The Machinen tyyppisistä bändistä. Tuossahan ei tietenkään ole kaikki suosikit, mutta aika lailla mun musiikkimaku tiivistyy tohon porukkaan. Niin ja tietenkin The Beatles, siihen ei kyllästy koskaan.

The Beatles on ollut mukana mun elämän alusta asti, mä oon kuunnellut esim. Blackbirdiä alle kouluikäsestä asti lähes päivittäin, eikä siihen vaan kyllästy. Muutenkin tuollanen vähän vanhempien aikojen vivahteita omistavat on ihania, kuten edellä mainitut Jake Bugg ja Lana Del Rey.

Mulle on kans todella tärkeetä, että lauluissa on hyvät lyriikat. Ei siis sillä, että kieltäytyisin kuuntelemasta jotain muuten mahtavaa biisiä, jonka sanat on ihan päin persettä. Joskus mä saatan napata sen tunnelman paremmin itse sainoista, kuin melodiasta. Kuitenkin loppujen lopuksi, lyriikat ovat vain osa kokonaisuutta, joka on se kaikista ratkaisevin.

Joku tuolla kysyi viidestä parhasta Bändistä. Hmm... Nyt heitit kyllä pahan. Mun on pakko sanoa, että en pysty sijoittelemaan artisteja/bändejä paremmuusjärjestykseen, sillä musiikkimaku on muuttuva, aina löytää jotain uutta, ja muutenkin tehtävä on hyvien bändien kanssa mahdoton. Kaikki on hyviä, en mä nyt niitä muuten kuuntelis.

Gwen
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: pahvimursu - 24.08.2013 19:03:59
Tässä ois teille toinen hankala kysymys :D Mitkä on teidän 5 parasta biisiä tällä hetkellä? Itse pidän näistä todella paljon juuri nyt: One Direction-Best song ever, Cheek-Timantit on ikuisia, (näit on vaikee valita... XD) Italo Brothers-This is nightlife, Lovex-Don juan ja HP tunnari: Hedwig's Theme, Hedwig's Flight <3 :)
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Eririn - 24.08.2013 19:10:53
Mitkä on teidän 5 parasta biisiä tällä hetkellä?
No, iPodin viisi soitetuinta ovat seuraavat:
Richard Armitage - Misty Mountains
Girls' Generation - Into the New World
Howard Shore - Concerning Hobbits
Leijonakuningas - Tunnetko jo rakkauden?
Neil Finn - Song of the Lonely Mountain

... ai miten niin pidän leffamusiikista? Mutta joo, Misty Mountains on ihana. Melkein aloin hyppiä riemusta leffateatterissa (ja trailerin nähdessäni), kun tajusin, että ko. biisi on mukana Hobitissa. Pidin siitä nimittäin todella paljon jo silloin kun 13-vuotiaana luin Hobitin ekaa kertaa.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Varja - 24.08.2013 19:45:17
Mulla ei ole olemassa parhaiden biisien listaa, mutta Tokio Hotelin World behind my wall on yksi lemppareista. Eteenkin akustisena versiona.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Sofiesque - 25.08.2013 15:05:39
Huu kun on vaikeita kysymyksiä. Lempiartisteista mieleen nousee ensimmäisenä Beyoncé, jota oon siis fanittanut kasuaalisti jo lapsena ja intohimoisemmin viimeiset kuutisen vuotta. Beyoncé on aina ollut mulle lähinnä idolia. Se ääni, se lavakarisma, ne biisit. Yks mun elämäni suurimmista epäkohdista on oikeasti se, etten oo toistaiseksi nähnyt häntä livenä (itkin itse asiassa vähän sen perään, etten saanut lippuja Mrs Carter Tourin Tukholman keikalle). Beyoncé on myös yks niistä hyvin harvoista artisteista, joita en seuraa pelkästään musiikin takia, vaan olen kiinnostunut myös hänestä itsestään persoonana.

Loput lempparit onkin sitten hankalampia nimetä. Marina and the Diamonds on yksi kestosuosikki, joskin tykkäsin paljon enemmän Electra Heartista albumina ja konseptina kuin aiemmasta diskografiasta, mikä näyttäis kauhistuttavan eräitä tosifaneja. Ellie Goulding ja Imagine Dragons kipuaa myös viiden parhaimman joukkoon. Kpopista on pakko mainita Brown Eyed Girls, vaikka moni muukin nousee mieleen. Yhteen aikaan kuuntelin melkein pelkästään miespuolisia artisteja, mutta viime vuosien aikana naiset on taas dominoineet mun soittolistoja.

Mitkä on teidän 5 parasta biisiä tällä hetkellä?
Nää ei nyt ole varsinaisesti paremmuusjärjestyksessä, mutta:

1. Sunmi - 24 Hours
2. Ladies' Code - Hate You
3. EXO - Growl
4. Zedd feat. Foxes - Clarity (Acoustic Version)
5. Envy - Am I Wrong


On muuten aika ihmeellistä kuinka suuret kicksit voi saada siitä, kun löytää jonkun biisin jota on etsinyt pidemmän aikaa. Yhteen aikaan tota Zeddin Claritya soitettiin jatkuvasti baareissa, mutten ikinä saanut sanoista selvää sen verran, että olisin voinut googlettaa niitä. Sitten ihan sattumalta yks päivä törmäsin videoon, jossa toi biisi soi taustalla. Vitsit kun olin fiiliksissä :D
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Lunatic - 25.08.2013 15:52:31
Ketkä ovat teidän 5 parasta bändiä/artistia?
Green Day, Black Veil Brides, HIM, Thirty Seconds to Mars ja Linkin Park jakavat ykkössijan. Nää viis saa aina kaiken tuntumaan vähän paremmalta.

Mitkä on teidän 5 parasta biisiä tällä hetkellä?
No toi oli kyllä paha. Aika usein ne vaihtelee, mutta luulisin, että tällä hetkellä kutakuinkin sellanen litania kuin:
Green Day - Restless Heart Syndrome
Eminem - Beautiful
Sixx: A.M. - Skin
Dj Ashba - Respect
The 69 Eyes - Devils tai Eternal tai Wasting The Dawn
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: cooperaur - 26.08.2013 22:10:02
Ketkä ovat teidän 5 parasta bändiä/artistia?
Ohhh. Depeche Mode nousee varmaan ykköseksi jos sinne joku pitää nostaa, sillä fanitushistoria on varmaan pisin ja tasaisin tätä nykyä, eikä rakkaus sitä musiikkia kohtaan oo muuta kuin kasvanut kymmenen vuoden aikana. Toinen on ruotsalainen Lykke Li, jonka upea musiikki on ollu mulle tärkeetä vaikeassa elämäntilanteessa, kolmas ehkä sitten Scissor Sisters joka vaan on mahtava. Neljänneksi täytyy sanoa Kanye West, ja gawd jos joku olisi 4 vuotta sitten kertonut että sanoisin Kanye Westin tällaselle listalle niin olisin sylkäissyt sitä naamaan. Mut se vaan on vaikuttava, ja oon sen ansiosta löytänyt ihan uuden uskon rap-musiikkiin. Viimeiseksi sitten vielä The Beatles, jonka oon valitettavasti löytänyt vasta jokin aika sitten kunnolla, mutta se on jo nyt kohonnut helposti suosikkien joukkoon. Niillä vaan ei ole huonoja biisejä.

Pakko mainita vielä että Lady Gaga ja Radiohead tekee kyllä tiukkaa jättää listasta ulos!

Mitkä on teidän 5 parasta biisiä tällä hetkellä?

(en oikeesti mitenkään pysty sanoo viittä joten sanon kymmenen fuck da pouliis : DD)

Kanye West - I Am A God
Ólafur Arnalds - So Close
Lady Gaga - Applause
Marina And The Diamonds - Starring Role
Kasabian - Fire
The Flaming Lips - Yoshimi Battles The Pink Robots Part 1
Kubb - Wicked Soul
Hans Zimmer - Time
The Black Keys - Lonely Boy
Bob Dylan & Johnny Cash - Girl From The North Country


Nää on todellakin tällä hetkellä parhaimpia/kuunnelluimpia, all time favs -lista näyttäisi kyllä kovin erilaiselta... Hmm mutta niin, kun nyt tässä kysellään, niin entäs sitten 5 parasta albumia? Tällä hetkellä tai koskaan, ihan miten tykkäätte. Itse voisin sanoa tällä hetkellä parhaat, menisi aamuun asti kun rupeisin varsinaisia suosikkilevyjäni määrittelemään. : D

Kanye West - Yeezus
Depeche Mode - Delta Machine
Kasabian - Velociraptor!
Ólafur Arnalds - Broadchurch
The Beatles - Abbey Road tai Revolver

Joo ja ettei mee ihan pelkäksi listailuksi, niin hei onko ketään muita menossa katsomaan Depeche Modea 15.12. tai Hurtsia 2.11? Aa toi DM, oon oottanut niiiiin kauan ja nyt vihdoinkin pääsen näkemään ne. Ja Hurtsikin on tosi kiva nähdä uudestaan nyt kun on se uusi levy tullut. Ja hei, onko joku muu muuten kuunnellut tota Kanye Westin uutta Yeezus -levyä? Siis itse tosiaan olen aivan rakastunut siihen, päihittää jopa tähänastiset suosikilevyni herralta (The College Dropout & My Beautiful Dark Twisted Fantasy). Parasta uutta musiikkia taas aikoihin, ihanaa. Suosikkikappaleita atm ovat ainakin I Am A God, New Slaves, Blood On The Leaves ja Guilt Trip ja oikeesti tbh kaikki. Täydellinen.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Classick - 26.08.2013 23:09:29
Ja Bon Jovi. <3 Onko kukaan keksinyt mitään parempaa? Ihan parasta musiikkia. Varsinkin 80- ja 90-luvuilta, itse en ole juurikaan 2000-luvun puolella tehtyä kuunnellut. Kappaleista Runaway, Always, You give love a bad name ja Wanted dead or alive ainakin ansaitsevat miulta maininnan tässä! :)
Mä en henkilökohtaisesti tiedä yhtään ihmistä, joka ei tykkäisi kyseisestä bändistä! Aivan mahtavan uran jätkät tehneet ja vaikkei uudempi musiikki aivan uppoakkaan, Bon Jovi tulee aina olemaan jotenkin tärkeä. Jännä, koska itse en ole koskaan oikeasti "kuunnellut" bändiä (eli popittanut levyjä toistolla useita viikkoja) ja tiedänkin vain about 15 biisiäkin niin silti kuuluu ihan top luokkaan. :) Ehkä johtuu siitä, että iskä on ollut alusta asti niiden fani ja se on varmaan aivopessyt mut!

Ketkä ovat teidän 5 parasta bändiä/artistia?
All Time Low, Simple Plan, Mayday Parade, 30 Seconds To Mars ja Green Day tulevat varmaan aina olemaan top 5:seni. Sitten löytyy myös iso kasa muitakin kuten Linkin Park, Paramore, Every Avenue, Sum 41, You Me At Six, A Day To Remember. Aikalailla alternativen ja pop punkin nimeen vannon (ja mieslaulajien näköjään). Heh. :) Alleviivatut bändit olen jopa sattunut näkemään livenäkin!

Mitkä on teidän 5 parasta biisiä tällä hetkellä?
Kids In Love - Mayday Parade
Jesus of Suburbia - Green Day
Follow Me - Muse (rakastuin kun olin katsomassa World War Z:tä)
Miss Jackson - Panic! At The Disco
Dead Walker Texas Ranger - Sleeping With Sirens (paras lenkkibiisi ikinä!)

Tuosta Miss Jacksonista puheenollen: mitä mieltä olette panic! at the discon uusista biiseistä? Iskevätkö? Itse olen vähän uudempia faneja, joten en osaa ottaa kantaa siihen, onko bändi mennyt kaupallisempaan suuntaan (god, vihaan tuota ilmausta.) mutta monet siitä tuntuvat ainakin internetin ihmeellisessä maailmassa valittavan.

Muutenkin inhottaa, kun melkein jokaisen bändin uudempia videoita katsellessa törmää näihin ääliöihin, jotka kommentoivat jotain tyyliin "Bändi X oli parempi 10 vuotta sitten. Nyt se on liian kaupallinen ja myynyt sielunsa 10-vuotiaille teinitytöille ja levy-yhtiöille!!!!!!". Yyh. Jotkut eivät osaa ajatella, että jos bändin jäsenet olivat 19 aloittaessaan musiikin tekemisen ja ovat nyt melkein 30-vuotiaita, heidänkin mieltymykensä oman musiikkinsa suhteen ovat saattaneet hiukan muuttua. Tästä hyvänä esimerkkkinä Green Day.

Oletteko löytäneet viimeaikoina jotain hyvää uutta musiikkia? Miten yleensä löydätte uusia artisteja/bändejä/kappaleita joita kuuntelette?
Itse taas päivitin musiikkikirjastoani parilla uudella biisillä, jotka jäivät leffasoundtrackista mieleen.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Nide - 27.08.2013 00:16:16
Haha, mun on pitänyt tulla höpisemään tänne jo ties kuinka kauan mut joo, unohdus.

Eli jees; Ketkä ovat teidän 5 parasta bändiä/artistia?
Haha, yllättävän vaikea kymysys. Uskoisin että Muse, Green Day, Queen, Guns N' Roses sekä Elvis Presley. Miks? No sanotaanko että mä kuuntelin pienenä paljonkin Elvistä, en juurikaan muuta, mut sitten se jäi muun musiikin kanssa. Nyt syksyllä 2012 mä tajusin että hei, onhan sitä musiikkiakin olemassa - ja tartuin Queeniin. Ne kappaleet ja niistä huokuva mahtavuus asdfghjkl, oikeasti rakastan. Ja ko mä olin löytäny Queenin niin sitten hoksasin David Bowien ja sitä myötä taas Elviksen. Talvella mä aloin kuunnella Musea ko serkut on faneja, sit löysin myös Green Dayn ja Guns N' Rosesin ja ne kappaleet. Eli en voi sanoa olevani (muuten ko Elviksen kohalla) mikään vuosien fani, mutta ei kai se nyt katso sitä aikaa? c;

Jos muita bändejä/artisteja pitäis sanoa niin Hector (!!!), Bay City Rollers, David Bowie, Mötley Crüe, Ramones, Sigur Rós ja The Beatles. Niitä on tullut kuunneltua ja rakastun uudestaan ja uudestaan eikä mulla oo oikein järkevää sanottavaa. Öh. Ja yhyy oikeasti kappaleiden topvitosen kanssa koska en mä osaa sanoa, niin paljon mahtavuutta. ; ___ ; Mut jos soveltaisin ja sanoisin jokaiselta lemppariltani tänhetkiset suosikkini? (nää on kyllä pysyneet aika pitkään mut joo)

Muse - Undisclosed Desires
Green Day - Jesus of Suburbia
Queen - Bohemian Rhapsody
Guns N' Roses - Paradise City
Elvis Presley - Jailhouse Rock

Oikeesti aaaaa koska Jailhouse Rock oli mun lemppari jo sillon pikkukakarana ko en tajunnut melkein yhtäkään sanaa mut silti jammasin mukana levyn tahdissa. Tosin myös Suspicious Minds ja Hound Dog on mahtavia. c: Joo, vaikka tuossa olikin tuota listausta niin kyllä mä kuuntelen myös sitä mitä sattuu tulemaan, plus tietenkin joku pari kappaletta bändiltä tai artistilta joista tykkään, esim. Coldplayn Paradise ja Depeche Moden Enjoy the Silence (awawa tääkin yks lapsuuden suosikki, oli siinä yhessä tetris-pelissä).

Oletteko löytäneet viimeaikoina jotain hyvää uutta musiikkia? Miten yleensä löydätte uusia artisteja/bändejä/kappaleita joita kuuntelette?
Hmm... Placebo? Mä tykkään albumista Sleeping Whit Ghost, ja sieltä kappaleista English Summer Rain sekä Bulletproof Cupid, niissä on vaan sitä jotain (lål niinko näemmä kaikessa muussakin). Ja joo, mä selailen aina vähän nettiä ja Spotifya, kattelen mitä serkut ja kaverit kuuntelee, kokeilen sitä mistä mä löydän fanfictionia (köh) ja mitä nyt oon kuullut joskus ja pitänyt. Niin ja lapsuusmuistot! (Vaikka mä sanoin etten juurikaan kuunnellut musiikkia, niin siinä tetriksessä oli kyllä mahtavat kappaleet, ainakin just Depeche Moden Enjoy the Silence ja Red Hot Chili Peppersin My Friends, sit tais olla myös Eurythmicsin There Must Be An Angel (Playing Whit My Heart) ja The Cardigansin My Favourite Game. :3)

Haha, piti saada jotain järkevää sanottua mut aaa nukuttaa, lisäilen sitten jos jäi.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: pahvimursu - 27.08.2013 08:32:47
Viisi parasta albumia:
One Direction-Up all night
One Direction-Take me home
Lovex-Watch out!
Robin-Chillaa
Vain elämää-levyt
Tuo oli kyllä aika hankala kysymys :D joutu miettimään ihan kunnolla :P
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Nevski - 27.08.2013 08:46:11
Ohhoh, täällähän on käynyt joku aktiivisuuspuuska. Tuohon kysymykseen lempiartisteista... Pakko valita mukaan Mike Oldfield, koska olen kuunnellut herran tuotantoa ehdottomasti eniten ja vaikken pitkiin aikoihin ole yrittänyt kuunnella omistamiani lättyjä putkeen, pitämisen määrä ei ole laskenut. Tavallaan aika jännä, että vaikka hänellä on tajuttoman pitkä ura, hän on kuitenkin pystynyt vain parantamaan ja mitään ylilyöntejä ei ole ollut... Toinen ehdokas TOP-5:een on Scandinavian Music Group (johon lisään nyt tässä ilkeän mielivaltaisesti Ultra Bran, molemmissa on kuitenkin samoja muusikoita ja piirteitä, vaikkei SMG ole ollenkaan mikään kaanonkuoro). Muut kolme ovat hankalampia valita, koska bändejä ja artisteja nyt vain on liikaa.

Lainaus
Oletteko löytäneet viimeaikoina jotain hyvää uutta musiikkia? Miten yleensä löydätte uusia artisteja/bändejä/kappaleita joita kuuntelette?

En nyt voisi sanoa, että olen löytänyt uutta, mutta olen kyllä innostunut uudestaan vanhemmasta suosikista. Supercell kolahti pari vuotta sitten ja nyt viimeiset pari viikkoa olen kuunnellut yhtyettä ihan liikaa, vaikkei tuotantoa tuhottomasti YouTubesta löydykään. Tässä tapauksessa 'löytämisen' taustalla oli sellainen sattuma, että selailin YouTuben suosikkejani ja jostain miljoonannen selatun verkkokilometrin kohdalla osuin yhteen vanhaan suosikkiveisuun. Yleensä kyllä löydän musiikkia joko siten, että otan jonkun satunnaisen levyn kirjastosta mukaan (äitini minulle siirtynyt tapa), jutellessa ihmisille kiinnostun tarpeeksi tai YouTuben/ Spotifyn/ tms. kautta.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Vostok - 27.08.2013 17:24:37
 
Lainaus
Joo ja ettei mee ihan pelkäksi listailuksi, niin hei onko ketään muita menossa katsomaan Depeche Modea 15.12. tai Hurtsia 2.11? Aa toi DM, oon oottanut niiiiin kauan ja nyt vihdoinkin pääsen näkemään ne. Ja Hurtsikin on tosi kiva nähdä uudestaan nyt kun on se uusi levy tullut.

Raudanluja HURTS-fani ilmoittautuu!
Olen indeed menossa kyseiseen konserttiin 2.11. Kyttäsin lippuja viimeiseen asti kunnes yritin verisesti viedä hyvät paikat. Pakkohan sitä on Theodore Hutchcraft nähdä livenä - ja kuulla hänen mairean kirkasta ja tunteellista ääntään! Oh the joy.

HURTS-bändin Happiness-albumi on eittämättä yksi parhaimmista brittialbumeista 2000-luvulla.  Wonderful Life on monien suosikkikappale, eikä ihme, sillä se koskettaa kaikkia musiikkimakuja. Itse kuuluun tähän ryhmään - aivan kuin seireenit säestämässä Theodoren kirkasta ääntä interludessa. Videokin on moderni ja silti vintagehko, kuten heidän koko imagonsakin. Tätä juuri rakastan HURTSissä! Herrasmiehet eivät jätä kylmäksi...

...Puhumattakaan Illuminatedista! Kyseessähän on sielunmaisemalta se kaikkein rikkain ja kaunein kappale! Videon audio on kyllä parempi kuin albumin alkuperäinen - rakastan oopperalaulajaa taustalla, sekä hieman kovempaa vivahdetta. Voisi miltei verrata uskomattomaan valokontrastiin, joka näkyy vahvan dramaattisena Theon kasvoilla...

Uusin EXILE - onnellisuus maanpaossa- on laadultaan mielestäni hieman alempana, mutta se oli odotettavissa rock-vivahteilla. Laadukkaampaa se kuitenkin on kuin moni rock-bändi ikinä, ja syvällisempää kosketusta saa hakea. Se vain todistaa, kuinka heidän makunsa soveltuu moniin tyylilajeihin tehden niistä niin... HURTS <3
Eli musiikissa HURTS all the way.

Briteistä tulevat taatusti parhaimmat muusikot, unohtakaa toki Amerikka. Naisellisemmassakin popissa on todiste tästä Jessie Warelta. Vuoden 2012 NRGM:kin äänestämä parhain albumi.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Lunatic - 27.08.2013 21:07:39
Oletteko löytäneet viimeaikoina jotain hyvää uutta musiikkia? Miten yleensä löydätte uusia artisteja/bändejä/kappaleita joita kuuntelette?

Öäh, no niin, meikäläinen aika usein bongailee kaikkea kivaa uutta musiikkia, mutta voitaneen sanoa, että Lord Of The Lost on sellanen, joka on itselle melko uus tuttavuus, mutta ehdottomasti tsekkaamisen arvonen. Sitten toinen on sellanen meikän kotipaikkakunnalta kotosin oleva Rust n' Rage nimellä kulkeva pumppu, joka soittaa aika menevää glamin tapasta. Keikalle menin vähän sillä fiiliksellä, että mitä helvettiä noikin kuvittelee olevansa, mutta keikan päätyttyä olin jo muuttanu mieleni aivan täydellisesti. Kotona tuli kuitenkin todettua, että eihän tää bändi kuulosta levyllä yhtään miltään, eikä erotu mitenkään. Ihan ehdottomasti on kuitenki sellanen livebändi, joka kannattaa käydä tsekkaamassa, jos vaan suinkin mahdollisuus tulee.
Ja niin, useimmiten kyllä bongailen bändejä ihan nettiä selailemalla, mutta Rust n' Rageen törmäsin Porisperessä ihan sattumalta, tietämättä ennakkoon bändistä yhtään mitään.

+ Classick oon kyllä sun kanssa aika paljon samoilla linjoilla tosta bändien kehittymisestä valittamisesta. Onhan se totta, että toiset biisit toimii paremmin ja toiset huonommin ja rehellisesti sanottuna olin kauniistiikin sanoen enemmän kuin vähän pettynyt esimerkiksi tuohon mainitsemasi Green Dayn Uno/ Dos/ Tré- levysarjaan. En mä niitä levyjä huonoksi väitä ja aika paljon niitäkin kuuntelen, mutta se vaan on niin erilaista, ku mitä odotin. Tottahan se kuitenkin on, että ei ole yksinkertasesti millään tavallan mahdollista, ettei mitään musiikillista kehitystä tapahdu. Eikä se kaavoihin kangistuminenkaan hyvä juttu ole.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Human_cannonball - 30.08.2013 13:32:04
cooperaur mainitsit Ólafur Arnaldsin (Mahtavaa!). Tällä hetkellä en oikeen tiedä mitään mahtavampaa kuin hänet. Uusi levy on upee. Aiotko mennä Arnaldsin keikalle Helsinkiin 25.11? Itse suuntaan sinne :)

Ja kun kerrankin sain vastausikkunan auki niin osallistutaan nyt muuhunkin keskusteluun...

Oletteko löytäneet viimeaikoina jotain hyvää uutta musiikkia? Miten yleensä löydätte uusia artisteja/bändejä/kappaleita joita kuuntelette?
Toisin kuin Lunaticilla, mulla on usein ongelmia tän kanssa ja mä olen usein aika kriittinen musiikin suhteen. Mikä vaan ei kelpaa. Tuntuu kuin missään ei olisi kiinnostavaa musaa ja kaikki mitä mulla on koneella on niin monta kertaa jo soitettu, ettei niitä jaksais enää kuunnella. Silti mulla on aika laaja musamaku, tosin metallipainotteinen ja sitä mulla onkin eniten koneella. Mutta viimeaikoina on alkanut mennä vähän fiilikset metallin suhteen. Tai sitten en vain osaa kuunnella oikeita biisejä.

Yleensä löydän hyvää musiikkia siten, että joku suosittelee ja alan sitten kuunnella. Yleensä kuitenkin kuuntelen ensin vain sitä yhtä biisiä ja sitten vasta oikeasti koko bändiä kun tulee niitä kohtauksia, että ei mikään musiikki tunnu kiinnostavan. Tällä hetkellä olen erittäin innoissani Dream Theaterista ja Moonsorrow'sta (ja mitä mä just sanoin siitä metallin kuuntelemisesta) sekä jo kommentin alkupuolella mainitusta hra Ó. Arnaldista.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Varja - 01.09.2013 13:02:01
Mä olen aivan koukussa saamenkieliseen musiikkiin. Pidemmän aikaa on tullut jo kuunneltua, toistaseksi en ole laajentanut tästä bändistä muualle.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: SuklaaKissa - 12.09.2013 20:16:39
Varja, saanko tiedustella, mikä bändi on kyseessä?
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Haruka - 17.09.2013 11:31:38
Tiedän, että on vielä liian aikaista aloittaa keskustelua tästä, mutta kuitenkin...
Mitkä ovat teidän suosikkijoululaulujanne?

Lauloin itse viikonloppuna joululauluja kuoroni kanssa ja ihastuin muutamiin uusiin, mutta myös uusilla sovituksilla tehtyihin vanhoihin joululauluihin. Uusista, ennen kuulemattomista joululauluista, joita olen tässä nyt viimeisen parin vuoden sisään laulanut, voisin sanoa suosikeiksini sellaiset kuin "Lumi hiljaa leijailee" sekä toisen kuoroni ohjelmistoon kuuluvan "Lumen valon maassa". Myös vanhat tutut "Joulupuu on rakennettu", "Varpunen jouluaamuna" ja "Maa on niin kaunis" kuuluvat omiin suosikkeihini.

Nyt viimeiset pari päivää olen kuitenkin itkenyt hyräillessäni "Varpusta" ja mua on ruvennut mietityttämään, kykenenkö laulamaan sitä meidän kuoron joulukonserteissa ilman, että itken. Aiemmin en ole vielä koskaan itkenyt, mutta uudella sovituksella lienee jotain tekemistä asian kanssa.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Hiljainen Talvi - 17.09.2013 12:10:49
Tulen purkamaan tuskani. Within Temptationilla on kahden vuoden sisällä kaksi suomen keikkaa ja molemmat on k18, meitä alaikäisiä sorretaan. Mun sydän itkee verta ja harmittaa kun muuten saisin lipun sinne.

Joululauluihin sen verran että omia suosikkejani on selkeästi, Heinillä härkien kaukalon, Walking in the air ja Petteri Punakuono.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Varja - 18.09.2013 18:46:15
Varja, saanko tiedustella, mikä bändi on kyseessä?

Totta kai. SomBy.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: hannavaan - 19.09.2013 08:38:18
Musiikki on rakkaus, sitä ilman en voisi elää! Paljon on tullut kuunneltua kaikenlaista musiikkia elämäni aikana ja tullut käytyä melkein kaikenlaiset genret läpi etsiessä sitä itselle sopivaa musiikkia, joka loppujenlopuksi kaartui goottipuolelle. Nykyään olen melkoisen nirso musiikkimaun suhteen, enkä oikeastaan kuuntele, kuin neljää bändiä, jotka ovat vieneetkin sydämeni sitten kokonaan. :)

Bändit, joista tällä hetkellä diggailen eniten ovat; Lord of the Lost, joka puolestaan on saksalainen goottimetalliryhmä ja, jonka musiikkin rakastuin suunnilleen vuosi sitten Trash Fest - tapahtumassa, jossa näin heidät livenä ensi kerran. Jo aiemmin olin hieman Spotifystä kuunnellut ja todennut, että tämän minä haluan nähdä Deathstarsin lisäksi, jota pääasiassa menimme tuonne Trashiin katsomaan ja kävikin sitten niin, että LOTL veti mielestäni paljon paremman keikan ja samalla varasti sydämeni. Mukaan tarttui keikalta heidän uutukainen levynsä "Die Tomorrow" ja huomasinpa myöhemmin kotona tuota kuunnellessani etsiväni netin uumenista aiempiakin levyjä ja tilattua lopulta nekin hyllyyni. Nyt olen suunnilleen vuoden fanittanut tätä mainiota bändiä ja Trash Festssä heidät taas tulee näkemään livenä toisen kerran. <3 (Why I don't live in Germany?!)  On vain niin minun musiikkiani. Suosittelen tutustumaan ja kuuntelemaan mm. sellaisia kappaleita kuin "Die Tomorrow", "Credo", "See you soon", "Prison", "Dry the rain", "Sex on legs" jne.

Muita suosikkejani ja niitä, joita olen kuunnellut jo useamman vuoden ovat; Marilyn Manson, joka jo yläasteiässä iski "Beautiful people" kappaleellaan ja vielä tänäkin päivänä tulee kyllä kuunneltua, joten pitääpi kai todeta, että minun ja Mansonin välinen rakkaus on ikuista. Sitten toinen, jota olen kuunnellut reilut kolme - neljä vuotta, on Deathstars. Tuo ruotsalainen indrustial - yhtye varasti sydämeni joskus 2009 luvun loppupuolella "Death dies hard" - kappaleellaan ja sekin oli samanlaista rakkautta ensi kuulemiselta, kuin Lord of the Lostinkin kanssa. Lisäksi noina samoina aikoina tutustuin nykyiseen parhaaseen ystäväänikin juurikin Deathstarsin kautta ja tuo bändi yhdistää meitä vielä tänäkin päivänä. DS on kyllä yksi suurimpia rakkauksiani, mitä levyhyllystäni löytyy. I really love this band! <3

Näiden lisäksi uusin suosikkini on saksalainen Lost Area, jonka löysin Lord of the Lostin kautta ja, jonka levyjä en vielä omista, mutta netin kautta olen kuunnellut paljonkin ja aivan mielettömän rakastunut heidän musiikkiinsa. Juuri niin minulle tehyä musiikkia kuin vain olla ja voi.

Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Chelle - 24.09.2013 15:25:11
Joululauluja oi. Mun ehdoton lemppari on Heinillä härkien kaukalon, joka oli mun pianokappaleena muutama vuosi taaksepäin. Toinen mitä nyt äkkiseltään tulee hyvänä mieleen on Tulkoon joulu. Ja Varpunen jouluaamuna on tosiaan nätti mutta surullinen biisi, pienempänä mä en tykännyt siitä yhtään just sen surullisuuden takia.

Löysin Frank Oceanin tässä yks päivä. Oon siis kyseisen herran biisejä kuunnellut ennenkin, mutta joskus pari viikkoa sitten Thinkin' Bout You iski oikein kunnolla. Ja Forrest Gump. Ja Super Rich Kids. Koko channel ORANGE oikeestaan. Koska sanoitukset ja se tunnelma ja kaikki on ihan täydellistä.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: mariesdec - 30.09.2013 18:02:03
Mulla ei hirveästi vakkarisuosikkibändejä ole, joita popittaisin koko ajan, kuuntelen aika lailla yksittäisiä biisejä. Paljastan itseni kuitenkin hirveäksi Hurts ja Linkin Park faniksi *heiluttaa kättä*. Mutta John Newmanilla, Paramorella, Phoenixilla, P!nkillä, Katy Perryllä, Asteella, Cheekillä, Olly Mursilla on ainakin joitain hyviä kappaleita. Dingo ja Nickelback on myös sellaisia bändejä, joilla on paljon biisejä, joista tykkään! Kaikki One Directionit, Robinit ja muut voi suksia kuuseen minun puolestani ;D
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Nevski - 09.10.2013 12:16:29
Nigthwishin Facebook-sivulta:
Lainaus
Ms. Floor Jansen is a keeper.

Also, we will be a six-piece band from now on, as Mr. Troy Donockley (uilleann pipes, low whistles, vocals) will become a full-time member of NIGHTWISH.

Originally we were going to wait until 2014 to make a decision about the future line-up of the band, but the past year has clearly shown us that Floor and Troy are perfect matching pieces to our puzzle, and we are really grateful of the bond that has grown between all of us. We love you guys. [...] Commented vocalist Floor Jansen: "Words cannot describe what I feel! This union is beyond everything and I cannot tell you how wonderful it is to continue this amazing journey with my new brothers! Once I had a dream…and this is it!!!"

Piper/whistleman, added vocalist Troy Donockley: "`Imaginaerum World Tour´was a revelation to me and in that time, I became aware of a growing unity and then, finally, a transcendence of all the usual nonsense that affects bands. A beautiful process. And since the idea, the musical dream that is NIGHTWISH has been a part of me since before I was born, I am delighted to officially sail into uncharted waters with my brothers and sister. Wondrous scenes Ahoy! "

The new line-up can be seen on the live / tour documentary DVD »Showtime, Storytime«, released on November 29th.

Watch a brand new trailer, directed by Ville Lipiäinen here: http://www.youtube.com/watch?v=_czsLPig_0s&feature=youtu.be

Niin odotin ja toivoin ja halusin tätä JA KYLLÄ. Jensenillä on ihana ääni, joka sopii hyvin oikeastaan kaikkeen NW:n tuotantoon ja pidän hänestä persoonanakin paljon (toisin kuin Turusesta, Anetten ääni ei taas oikein toiminut kaikissa vanhemmissa kappaleissa, vaikka hän olikin ihana ihana solisti). Vaikka Nightwish ei enää ole niin 'suomalainen' yhtye, kehityssuunta on kuitenkin kutkuttava - ja tuo videolinkki nyt ainakin vei sydämen. En yhtään ole innoissani tuosta DVD-julkaisusta, voi ei, apua liian hienoa!
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Hiljainen Talvi - 09.10.2013 18:38:21
Sab: Minulle tuli synttäri lahja aikasessa, kun sain tiedon tuosta solisti asiasta, hyvä päätös minusta. Kyseessä on aivan ihana laulaja,  joka teki kesän Tuskassa minuun vaikutuksen. Itse toivon kovasti, että Floorin tullessa solistiksi palataan takaisin Tarjan aikoihin, ja niihin soundeihin.
  Anetesta pidin kyllä kovasti, mutta vanhat kappaleet eivät häneltä nin hyvin taittuneet kuin Floorilta.

Ootellessa jatkoa mieleniinnolla.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Varja - 09.10.2013 18:46:49
Jos tuo CD-levy ei ole mun postilaatikossani huomenna, niin vedän itkupotkuraivarit ja alan kyselemään, että missä hitossa se viipyy. Viime viikon torstaina laitoin tilauksen, eikä vieläkään ole kuulunut.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: hannavaan - 13.10.2013 19:29:00
Musiikki on rakkaus, sitä ilman en voisi elää! Paljon on tullut kuunneltua kaikenlaista musiikkia elämäni aikana ja tullut käytyä melkein kaikenlaiset genret läpi etsiessä sitä itselle sopivaa musiikkia, joka loppujenlopuksi kaartui goottipuolelle. Nykyään olen melkoisen nirso musiikkimaun suhteen, enkä oikeastaan kuuntele, kuin neljää bändiä, jotka ovat vieneetkin sydämeni sitten kokonaan. :)

Bändit, joista tällä hetkellä diggailen eniten ovat; Lord of the Lost, joka puolestaan on saksalainen goottimetalliryhmä ja, jonka musiikkin rakastuin suunnilleen vuosi sitten Trash Fest - tapahtumassa, jossa näin heidät livenä ensi kerran. Jo aiemmin olin hieman Spotifystä kuunnellut ja todennut, että tämän minä haluan nähdä Deathstarsin lisäksi, jota pääasiassa menimme tuonne Trashiin katsomaan ja kävikin sitten niin, että LOTL veti mielestäni paljon paremman keikan ja samalla varasti sydämeni. Mukaan tarttui keikalta heidän uutukainen levynsä "Die Tomorrow" ja huomasinpa myöhemmin kotona tuota kuunnellessani etsiväni netin uumenista aiempiakin levyjä ja tilattua lopulta nekin hyllyyni. Nyt olen suunnilleen vuoden fanittanut tätä mainiota bändiä ja Trash Festssä heidät taas tulee näkemään livenä toisen kerran. <3 (Why I don't live in Germany?!)  On vain niin minun musiikkiani. Suosittelen tutustumaan ja kuuntelemaan mm. sellaisia kappaleita kuin "Die Tomorrow", "Credo", "See you soon", "Prison", "Dry the rain", "Sex on legs" jne.

Muita suosikkejani ja niitä, joita olen kuunnellut jo useamman vuoden ovat; Marilyn Manson, joka jo yläasteiässä iski "Beautiful people" kappaleellaan ja vielä tänäkin päivänä tulee kyllä kuunneltua, joten pitääpi kai todeta, että minun ja Mansonin välinen rakkaus on ikuista. Sitten toinen, jota olen kuunnellut reilut kolme - neljä vuotta, on Deathstars. Tuo ruotsalainen indrustial - yhtye varasti sydämeni joskus 2009 luvun loppupuolella "Death dies hard" - kappaleellaan ja sekin oli samanlaista rakkautta ensi kuulemiselta, kuin Lord of the Lostinkin kanssa. Lisäksi noina samoina aikoina tutustuin nykyiseen parhaaseen ystäväänikin juurikin Deathstarsin kautta ja tuo bändi yhdistää meitä vielä tänäkin päivänä. DS on kyllä yksi suurimpia rakkauksiani, mitä levyhyllystäni löytyy. I really love this band! <3

Näiden lisäksi uusin suosikkini on saksalainen Lost Area, jonka löysin Lord of the Lostin kautta ja, jonka levyjä en vielä omista, mutta netin kautta olen kuunnellut paljonkin ja aivan mielettömän rakastunut heidän musiikkiinsa. Juuri niin minulle tehyä musiikkia kuin vain olla ja voi.

Pakko lisätä tähän samaan listaan vielä semmoinen bändi, kuin Murder F.M. Olen menettänyt tällekin orkesterille kyllä niin sydämeni, kun näin heidät livenä TrashFestissä, jonne pääasiassa mentiin Lord of the Lostin takia ja sitten kotosalla huomasinkin kuuntelevani kyseistä bändiä yhä vain enemmän ja enemmän! TrashFest on kyllä tapahtumana ihan huikea, sieltä löytyy melkein joka vuosi uutta kuunneltavaa, vaikka meneekin vain yhdeksi päiväksi ja vain tietyn bändin takia. <3
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: NicuQ - 23.10.2013 15:40:44
Ooh, puhetta Nightwishista. Te onnekkaat pöllöt, kun saatte nauttia musiikkinne ihan oikealta levyltä. Meikäkin toivoisi olevansa tarpeeksi varakas, että riittäisi rahat kyseiseen levyyn, mutta ei nyt. Ehkä joskus. Joka tapauksessa Nightwish on yksi harvoista ns. nykyajan bändeistä, joita kuuntelen ja ihan syystäkin on. Niin upeaa musiikkia ja jotkut laulut tuntuvat ihan satutarinoilta, en vaan osaa olla pitämättä Nightwishin kappaleista. He vain sekoittelevat eri tyylilajeja niin uskomattoman taitavasti, etten edes löydä sanoja.

Ihan näin muuten oon tosi kiintynyt 70-80-luvun musiikkiin: Dexy's Midnight Runners, Earth, Wind & Fire, David Bowie, Bee Gees yms. Tykkään menevistä biiseistä, mutta tykkään myös rennommista ja muutenkin vähän vanhempi musiikki on tosi inspiroivaa. Toisaalta tykkään myös ihan laittoman paljon sellaisista bändeistä kuin Marianas Trench ja Skillet.

Usein ihmiset tulevat huomauttelemaan mulle, kuinka "se on Skrillex, eikä Skillet" ja joudun joka kerta hillitsemään haluni läimäistä käsi otsalleni. Ihan sama kenen käsi, kunhan saan jotenkin ilmaistua sen tunteen, että älkää tulko viisastelemaan, jos ette tiedä, please. Koska Skillet ja Skrillex ovat ihan eri bändit ja omasta mielestäni Skilletin lyriikat ja biisit ovat vain parempia. They just are. Mutta jokaisella oma musiikkimakunsa tietenkin. Myös Passengerilla on tosi suloisia sanoituksia.

Mutta kaikkien näiden bändejen ja hienojen sanoituksien keskellä oon myös ihan kamalan tykästynyt ihan vaan soundtrackeihin. Varmaan kaikki tietää jollain tasolla sen tunteen, kun pelkkä musiikki riittää kertomaan kaiken tarvittavan ja inspiroi ihan kamalasti jossakin asiassa. Ootteko koskaan/nyt lähiaikoina törmänneet joihinkin ylitsepääsemättömän hienoihin soundtrackeihin, joiden kuuntelemista ette vaan osaa lopettaa?
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: invisible deer - 23.10.2013 18:11:15
Mitä kuka puhuu Skilletistä, olen paikalla. Päivää.
Skillet on aivan ihana bändi, vaikka uskoton shaiba olenkin ja jotkut biisit on vaan liian hengellisiä mulle. Silti se musatyyli on jotain, jota en voi vastustaa ja suurin osa lyriikoista nappaa ihan täysillä. Haluaisin niitten levyt käteeni, mutta kun rahaa on jokseenkin rajallisesti, niin täytyy tyytyä kuuntelemaan netistä. (tajuttoman ärsyttävää muuten tuo Skilletin ja Skrillexin sekottaminen toisiinsa, niin erilaiset on kyllä, et ihan hävettää niitten puolesta jotka noin väittää)

Muita 30 Seconds to Mars faneja missään? En kyllä voi sanoa olevani enää niin koukussa siihen kuin joskus, mutta liput on keikalle ostettu ja ihan tyytyväisenä sinne oon menossa. Ei paha, todellakaan. Tosin niitten uus levy oli vähän pettymys, ei varmastikaan tuu kuunneltua sitä niin puhki, kun niitä vanhoja.

Itken muuten verisiä kyyneleitä, sillä en pääse Black Veil Bridesin keikalle tässä marraskuun alussa. Koko vuoden oon sitä ootellut (edellisen keikan peruuntumisesta asti) ja nyt sitten en pääsekään. Saavat muuten pysyä yhdessä siihen asti, että pääsen ne näkemään vielä joskus livenä! (hemmetin Ash, se on kyl pakko päästä joskus bongaamaan)
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Aimtist - 23.10.2013 18:46:22
Ää, saanko itkeä? Skillet ja Skrillex sama asia? Eih.

Ja Skillet on kyllä hyvä bändi. Niillä on joitakin ihan mahtavia kappaleita. Comatose, Falling Inside the Black, Whispers in the Dark ja Imperfection for example. Skrillexiltä olen kuullut muutaman biisin ja vaikka ihan kuunneltavia olivatkin niin ei kyllä vedä vertoja Skilletille. Ja näin sanoo toinen "uskonnoton shaiba" täällä :D

Ja jatkaakseni tällä "uskonnoton shaiba" linjalla niin olen yllättävän paljon alkanut kuuntelemaan bändejä joiden musiikki luokitellaan uskonnolliseksi. Esimerkiksi juuri tuo Skillet ja sitten Nine Lashes ja Thousand Foot Krutch. Viimeisin on yksi mun lempibändeistä tällä hetkellä. Ei sillä periaatteessa ole mitään väliä, että ne itse on uskonnollisia ja itse miellän itteni ateistiksi, mutta silti on sellain pieni hämmennys päällä. Mutta ei se mitään. Hyviä bändejä ja hyvää musiikkia :) En siis valita :D
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: koodivirhe. - 24.10.2013 14:32:15
Ja jatkaakseni tällä "uskonnoton shaiba" linjalla niin olen yllättävän paljon alkanut kuuntelemaan bändejä joiden musiikki luokitellaan uskonnolliseksi. Esimerkiksi juuri tuo Skillet ja sitten Nine Lashes ja Thousand Foot Krutch. Viimeisin on yksi mun lempibändeistä tällä hetkellä. Ei sillä periaatteessa ole mitään väliä, että ne itse on uskonnollisia ja itse miellän itteni ateistiksi, mutta silti on sellain pieni hämmennys päällä. Mutta ei se mitään. Hyviä bändejä ja hyvää musiikkia :) En siis valita :D
Itsellä vähän sama, välillä suorastaan vihaan uskontoja, mutta uskonnollinen musiikki jostain syystä iskee helposti. :D ...Tota kirjottaessa alko soimaan Flyleaf, well played, iTunes.

Flogging Molly keikka kuukauden päästä, jes. o/ Liian monen vuoden odotus palkittu. :D

Ja minulla on menossa parin viikon Lana Del Rey -fanitusputki. Young and Beautifulia kuunnellut luvattoman paljon, pelkään, että kun fanitusputki menee ohi niin ei enää jaksa kuunnella kuin kerran kuussa, niin kävi My Chemical Romancen Na Na Na... biisin kanssa.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: nami - 06.11.2013 09:52:36
Ää, saanko itkeä? Skillet ja Skrillex sama asia? Eih.

Ja Skillet on kyllä hyvä bändi. Niillä on joitakin ihan mahtavia kappaleita. Comatose, Falling Inside the Black, Whispers in the Dark ja Imperfection for example. Skrillexiltä olen kuullut muutaman biisin ja vaikka ihan kuunneltavia olivatkin niin ei kyllä vedä vertoja Skilletille. Ja näin sanoo toinen "uskonnoton shaiba" täällä :D

Vai menee porukalla Skillet ja Skrillex sekasin : D tekee kyllä munkin vähän itkeskellä tuolle! Skillet on/oli kyllä hyvä, vuosiin en oo kuunnellut mutta joskus aikoinaan tuli luukutettuu kovastikin just tuota Comatose-albumia. Ja todellakin paljon parempaa kuin Skrillex :'D

Vaikka täällä topsussa jengi taitaakin olla enemmän rockin ja metallin suuntaan kallistuvaa niin pakko silti tulla huutelemaan että onko täällä muita, jotka odottaa Lady Gagan uutta albumia kuin kuuta nousevaa? Koska krhm täällä yks joka popittaa uusia biisejä jo tässä vaihees n. koko valveillaoloajan, levy tilattu ennakkoon ja ei kestä millään odottaa sitä muutamaa päivää mikä tässä on vielä odotusta jäljellä : D Oijoijoi, oon vaan niin intona tästä koko levystä! Kaikki julkaistut biisitkin ovat imo ihan mahtavia, Applauselle nyt en alkuun ihan hirveesti lämmennyt, mutta Do What U Want, Venus, Dope ja Aura... tykkään<3

Ja mua ihan hämmentää ettei tästä oo vielä ollut täällä juttua, mutta olikos kukaan finiläinen kattomas PMMP:n jäähyväiskeikkoja? Mitä tykkäsitte? Oon itse hieman katkera siitä että piti tyytyä istumapaikkoihin, mulle kun on paljon luontevampaa riehua kentällä, mutta itse keikasta ei niin mitään valittamista. Taisin vollottaa vissiin ainakin kolmen ekan levyn biisien ajan, tuo bändi on vaan sellanen että sen kanssa on kasvanut ja siihen liittyy hirveesti muistoja, jotenkin tosi haikeeta ja käsittämätöntä ajatella että nyt niitä ei pääse enää katsomaan n. kaikilla festareilla eikä uutta matskuakaan oo tulossa. Oivoi, mut hienot jäähyväiset ainakin oli.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Piitu - 11.11.2013 16:59:25
Aaaaaaaaa olen juuri nyt niin tajuttoman onnellinen ku vaan olla ja voi, onnistuin kuin onnistuinkin hankkimaan mulle ja miehelle liput HIMin uudenvuoden keikalle Tavastialle!<3 Ihanaa päästä näkemään ne taas, johan tässä pikku hiljaa alkaakin olemaan jo taas vuosi vierähtänyt edellisestä kerrasta. Oon aika lailla yrittäny pitää kiinni siitä että vähintään yhen kerran vuodessa pääsis HIMpuloita kattomaan ja kun kerta kesällä ei ollut mahdollisuuksia Ruisrockiin päästä niin pakkohan se oli sitten metsästää liput edes tuonne. Mieluisampaa toki näin, onhan tuo uudenvuoden keikka HIM-fanille kuitenkin aina tietyllä tapaa jotenkin erityisempi kuin ns. normikeikat, ainakin suurimmalle osalle porukasta. :)

Jotenka, uuttavuotta odotellessa tässä nyt sitten vaan.<3
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: nauha - 12.11.2013 18:50:53
Ja mua ihan hämmentää ettei tästä oo vielä ollut täällä juttua, mutta olikos kukaan finiläinen kattomas PMMP:n jäähyväiskeikkoja? Mitä tykkäsitte?

Minä olin! Itse asiassa mun oli tarkoitus tulla hehkuttamaan sitä tännekin, mutta jotenkin se näköjään jäi.
En tosiaan saanut sunnuntaille lippua (tajusin koko keikan jotenkin liian myöhään), mutta eipä se sitten haitannut, koska lauantaille sain ja vielä kentältä!
PMMP on aina ollut livenä kova, mutta tässä keikassa oli kyllä jotain aivan erityisen loistavaa. Olin isommassa porukassa siellä, ja koko keikan ajan tanssittiin, huudettiin ja hypittiin, laulettiin mukana. Pidin keikan biisilistasta, vaikka muutama oma suosikki jäikin puuttumaan.

Musta ehkä upeinta oli, että vaikka kyseessä oli jäähyväiskeikka, ainakin kentällä oli bileet. Tietenkin välillä herkisteltiin, mutta suurimman osan ajasta meininki oli ihan katossa. Eipä sitä kai muuta noilta voisikaan odottaa, ja kun itse olen seurannut bändiä ihan alkuajoista lähtien, kasvanut sen kanssa ja kehittänyt vahvoja tunnesiteitä kappaileisiin, niin olihan se upeaa. Pääsee ehdottomasti samaan kastiin muiden lempikeikkojeni Ultra Bran ja Imogen Heapin kanssa.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Bloody - 21.12.2013 21:05:47
Olen totaalisesti yllättänyt itseni kuunneltavan musiikin saralla. En ikinä kuivtellut, jotta kuuntelisin joskus Birdy:n musiikkia, vaikka se ei varsinaisesti sovikkaan mun musalistalleni. Hän kun ei ole mitenkään matala/karkea ääninen äijä. Vaan suloinen ja heleä-ääninen tyttö.

Vai miltä näyttää seuraavanlainen lista?

- Alice Cooper
- Deathstars
- Sixx A.M
- Mötley Crüe
- Birdy

Mutta jotenkin tämä herttainen tyttönen, onnistui kumauttamaan mua lekalla ohimoon. Ja kun hetken kuuntelin ja makustelin hänen musiikkiansa youtubessa, niin mun oli pakko laittaa tilaukseen Birdy: Fire Whitin levy. Ja oon sen saapumisesta saakka kuunnellut sitä lähes repeatilla. Pitänee hankkia se ensimmäinenkin....

- Bloody
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Chelle - 22.12.2013 00:59:09
Lainaus
Mutta jotenkin tämä herttainen tyttönen, onnistui kumauttamaan mua lekalla ohimoon. Ja kun hetken kuuntelin ja makustelin hänen musiikkiansa youtubessa, niin mun oli pakko laittaa tilaukseen Birdy: Fire Whitin levy. Ja oon sen saapumisesta saakka kuunnellut sitä lähes repeatilla.
Haha voin samaistua kyllä täysillä sun tilanteeseen :D Birdyllä on niin täydellinen ääni ja toi uus levy on ihan järkyttävän hyvä. Mm. Wings ja Heart Of Gold on ollu mulle sellasia koukkuja että ei oo kuluneet puhki vaikka kuinka monesti oon ne kuunnellut. Ja kun puhe on Birdystä niin mun on pakko vielä hihkua että neidin liveversio Ed Sheeran The A Teamista on aivan mahdottoman hyvä ja imo voittaa alkuperäisen. 

Oon ihan rakastunut Arctic Monkeysiin. En oikeasti tiedä miten tää pääsi tapahtumaan, mutta kuulin muutama viikko sitten Why'd You Only Call Me When Your High radiosta ja sitten tuli kuunneltua koko uusin levy läpi Spotifystä. Oon kyllä tiedostanut ennenkin bändin olemassaolon mutta varmaan yhtään biisiä en ois kuukausi sitten osannu nimetä :D
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Nevski - 22.12.2013 01:16:01
Oon ihan rakastunut Arctic Monkeysiin. En oikeasti tiedä miten tää pääsi tapahtumaan, mutta kuulin muutama viikko sitten Why'd You Only Call Me When Your High radiosta ja sitten tuli kuunneltua koko uusin levy läpi Spotifystä. Oon kyllä tiedostanut ennenkin bändin olemassaolon mutta varmaan yhtään biisiä en ois kuukausi sitten osannu nimetä :D

Hahah, sama kompleksi. Kuulin ensimmäisen kerran yhtyeestä joskus -10 tienoilla silloisen englantilaisen kirjekaverini kautta. Ehkä kyse oli omasta kypsymättömyydestä tai sitten ties mistä, mutta silloin bändi oli omiin korviini silkkaa sahanpurua. Viime kesällä kai se sitten ensimmäisen kerran kolahti ja kyllä kuuluu niihin, joita tulee viikoittain kuunneltua useampiakin kertoja.

Mites musiikinkuuntelijat, ovatko musiikkipelit kuinka suosittua kulutustavaraa? Ihastuin pari viikkoa sitten Osu!-nimiseen musiikkipeliin ja toki olen nuo perus Guitar Heroet sun muut kolunnut. Oletteko enemmän soittamispainoitteisten vai ns. fiilistelypelien kannalla? Osu! ainakin omasta mielestäni kuuluu pitkälti viimeksi mainittuun kategoriaan, mutta en voisi kyllä mennä sanomaan, kumpi tuon melko heikon jaottelun mukaan olisi "musiikillisesti nautinnollisempaa" - onhan noissa varsinaisissa rytmipeleissäkin puolensa. Entä mielipiteet näistä softista ja instrumenteista, joilla voi ihan oikeasti pelin kautta oppia soittamaan?
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Gwenhwyfar - 19.01.2014 12:10:13
Lainaus
Oon ihan rakastunut Arctic Monkeysiin. En oikeasti tiedä miten tää pääsi tapahtumaan, mutta kuulin muutama viikko sitten Why'd You Only Call Me When Your High radiosta ja sitten tuli kuunneltua koko uusin levy läpi Spotifystä. Oon kyllä tiedostanut ennenkin bändin olemassaolon mutta varmaan yhtään biisiä en ois kuukausi sitten osannu nimetä :D


Mulle kävi sama juttu muutama kuukausi sitten. Iskähän tuota bändiä (vanhempaa tuotantoa) kuuntelee, ja sitten jotenkin hänen  spotifylistan kautta tuli löydettyä tää Snap Out Of It. Sitte tulikin kulutettua ihan loppuun asti tuo koko levy.  :D

Mä en tiedä mikä siinä on, kun mulla on tapana kuluttaa puhki ihan kaikki bändit mitä kuuntelen. Toisaalta sitten sieltä välistä nousee niitä, jotka ei kulukkaan, ne hyvät. Passenger kuuluu parhaimpiin artisteihin, mitä oon koskaan kuunnellut. Siis ihan oikeesti. Sitten ku hänellä on tätä tuotantoakin vähän enemmän kuin vaan se yks levy. Viimeksi eilen löysin häneltä (minulle) uutta ihan mahtavaa kamaa. Divers & Submarines, voi hyvä jumala. Vaikka biisejä onkin vaan yheksän, on levy ehkä yksiä parhaimpia mitä oon koskaan kuullut. Suosittelen kaikille ihan älyttömästi.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Kosmik - 30.01.2014 22:37:35
Oaah, ihanaa kuunnella pitkästä aikaa kunnolla bändejä, joita tuli teininä kuunneltua. Oon koko illan kuunnellut The Offspringiä hirveen nostalgisissa fiiliksissä. Tekis mieli vaan pomppia kämppää ympäri ja hajottaa paikat, koska olin unohtanut, miten menevää ja ihanaa tän bändin musa on. Tulee hirveesti kaikkia hyviä muistoja mieleen, kun joskus veljien kaa kulutettiin aikaa kolmistaan kattomalla jotain The Offspringin DVD:tä, jossa oli bändin musavideoita ja naurettiin niille. :'D Ja joskus ku pelattiin pleikkarilla, niin laitettiin taustalle soimaan kajareista The Offspringiä. Tahkottiin jotain Sormusten Herra -peliä sen tahtiin. x'D

Se on muuten jännä, miten jonkun bändin musiikista tulee ihan sydämenasia ja joku toinen jää sitten vain hetken huumaksi. On mahtava tunne kuunnella pitkästä aikaa musiikkia, jota ei ole toviin kuunnellut ja josta on kuitenkin aina tiedostanut pitävänsä. Ei sitä voi oikein sanoin kuvailla. :'D
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Hiljainen Talvi - 03.02.2014 11:24:52
Inhottaa se, että musiikki "vanhenee." Anteeksi kakarat, mutta mun suosikki kappale on mun syntymä vuodelta. Hitto soikoon.

Ei sillä tämä pikku tyttö rakastui Risto Juhaniin, jonka musiikkia löytyy vain spotifoysta (ei hajuakaan miten toi kirjoitetaan). Mahtavan surullista musiikkia, aivan ihanaa. Aurora niminen kappale, ja Pimeä saari ovat todella koskettavia, ja hienoja.
  Sinänsä hauska kun pääosin kuuntelen heavyä ja rokkia. Ei sillä.

Onko muut löytänyt uusia rakkauksia, jotka on ulkona omalta mukavuus alueelta poissa?
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Aimtist - 03.02.2014 13:45:36
Onko muut löytänyt uusia rakkauksia, jotka on ulkona omalta mukavuus alueelta poissa?
Ensimmäiseksi tulee nyt mieleen Fort Minor. Itse kun normaalisti kuuntelen lähes mitä tahansa, jota voi vain jonkinlaiseksi rokiksi tai metalliksi luokitella, niin tuo on aika hyvin mun mukavuusalueen ulkopuolella. Silti Fort Minorin kappaleet Remember the Name ja Believe Me on kummatkin aivan vieny mun sydämen.

One Ok Rock <3 Siinä mun uusin bändilöytö. Viimiset viitisen päivää kuunnellut lähes pelkästään niiden biisejä ja ah, kappaleissa sekaisin englantia ja japania <3 Ja niin monta aivan ihanaa ja inspiroivaa biisiä! Liar, Et Cetera, Deeper Deeper, The Beginning, Smiling Down... Ärsyttää vaan, koska tiedän ittestäni sen, että jos jatkan noitten kuuntelemista taukoamatta niin en jaksa kohta kuunnella edes koko bändiä. Miksi biiseihin kyllästyy? Ärsyttävää...
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Kosmik - 13.06.2014 17:20:29
Linkin Parkin The Hunting Party vuoti nettiin tossa olisiko vähän alle viikko sitten ja vitsit kun se on hyvä ja positiivinen yllätys tuolta bändiltä. A Thousand Suns -albumista en niinkään pitänyt, vaikka voisin lukea itseni pienimuotoiseksi LP-faniksi. Living Things oli kans ihan kuunneltava albumi, mutta välillä on tuntunut, et olis into lopahtamassa tuota bändiä ja sen musiikkia kohtaan. Onneksi uskalsin kuunnella tuota uutta albumia, ei vitsit, jo muutaman kuuntelukerran jälkeen tietyt biisit jää päähän soimaan ja olen taas in love with Linkin Park. :'D Parempaa piristysruisketta en tähän elämäntilanteeseen olisi toivonut. :) Se on jännä, miten LP aina kokeilee kaikkea erilaista ja kuulostaa silti aina ihan itseltään eri tyylilajeillakin. :'P

Kauhee ihqutuskommentti, but I don't even care. >: )
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Ansa - 14.06.2014 14:28:57
Onko muut löytänyt uusia rakkauksia, jotka on ulkona omalta mukavuus alueelta?
Oon jo niin monta vuotta (köh köh, vuosikymmenen) kuunnellut goottia, rokkia ja punkkia, että oikein hämmästyin tässä yksi päivä, kun huomasin että puhelimessani on vajaa kolme tuntia klassista musiikkia ja steampunkia (mikä on sellaista teatraalista ja jännää ja seikkailumaista) eikä yhtään punkia tai metallia. Rokkiakin edusti vain Beatles, mikä on enemmän poppia kuin hikistä kasari/ysärirokkia. Ehkä mun musiikkimaku on sitten vihdoinkin muovautunut uomiinsa. Ehkä musta on tullut aikuinen. :D

No niin, mennäänpä uuteen rakkauteeni; klassiseen musiikkiin. Onko täällä muita, jotka kuuntelee klassista?
Suurin rakkauteni on Chopin ja Eugen Doga, mutta moni muukin iskee, kuten vaikka Bizet, Liszt ja Haydn (plus tietty kaikki Vivaldit, Bachit, Beethovenit, Mozartit, Sibeliukset ja Tchaikovskyt, mitä näitä nyt on.) Ennen vihasin klassista, mutta luultavasti vain siksi, että en ollut kuunnellut klassista. Nykyään puren hammasta kun kuulen ihmisten haukkuvan klassista, mutten sano mitään. Ei kaikesta tarvitse tykätä. Itseäni varsinkin Chopinin pianomusiikki vuoroin rentouttaa, vuoroin inspiroi. Eugen Dogan valssit taas saa mut piirtämään tai kirjoittamaan. Tai jos siivoan tai teen ruokaa, teen sen tanssiaskelin ja hymyillen, jos taustalla soi Eugen Doga. :D

Steampunk taas... sitä on niin erilaista, mutta yhteistä kaikille bändeille ja biiseille on dramaattisuus. Tai sellainen naivistinen iloisuus ja usko kaikkeen ja kujeilevaisuus. Steampunkia on kiva kuunnella kuulokkeilla kun kävelee kaduilla ja on asioilla, odottaa bussia tai tekee mitä tahansa arkista. Oma arkeni muuttuu silloin päässäni paljon enemmän mystiseksi ja iloiseksi seikkailuksi. Ja aina vähän hämmennyn kun otan kuulokkeet pois päästä. :D Mutta niin... mulla on aina tällaisia randomkommentteja. Jatkakaa. (:

-Ansa!
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Disorder - 15.06.2014 12:40:30
Anteeksi JÄRKYTTÄVÄ ignooraukseni, ohitan kätevästi nyt kaikki edelliset viestit, mutta olen vuosikausia kuunnellut lähes pelkkää Nightwishia ja toivoisin löytäväni jotain muutakin musiikkia millä laajentaa valikoimaa.

Eli jotain samantyyppistä, kenties? En pysty kuuntelemaan yhtään Nw:tä "raskaampaa" musiikkia, mutta tummasävyinen musa vetoaa. Lisäksi pidän enemmän tämäntyyppisessä musiikissa naislaulajista.

Toisaalta joku energinen tyttöbändikin voisi olla kiva, olen vain toivottoman huono etsimään eri vaihtoehtoja :P

Kiitti jos joku vastailee! (vaikka itse en ottanutkaan kantaa mihinkään tai kehenkään...)

Niin no ehkä Ansalle voisin sen verran sanoa että steampunk herätti mielenkiintoni, voisinpas kokeilla. Osaatko ehkä suositella jotain yhtyettä?
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Ansa - 15.06.2014 13:48:38
Disorder: Tässä (http://www.youtube.com/watch?v=4FsFJznC9s0) on linkki mukavaan youtube-pätkään, missä on kivasti (yli kaksi tuntia) erilaisia Steampunk-bändien biisejä. (: Tiedoissa mainitaan bändit ja biisien nimet, jotta voit etsiä lisää, jos jostakin innostut. (:

-Ansa!
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Disorder - 15.06.2014 14:19:58
Kiitos Ansa!

Mielenkiintoisia olivat, koko settiä en tosin vielä kuunnellut ;D Tunnelma oli jotenkin tosi ihana noissa kappaleissa, ei liian synkkä vaan juurikin sellainen mystinen, jos tajuat xD

Musiikkivalikoiman laajennus jatkuu vielä, mutta vauhtiin on nyt päästy.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Aimtist - 15.06.2014 21:09:00
Disorder, jos haluat jotain NW:n kaltaista niin ehdottaisin kuuntelemaan Within Temptationia ja Evanescenceä. Omasta mielestäni niissä on vähän samaa, että jos et ole kuunnellut niin suosittelen! Varsinkin WT:tä, kun hehän ovat tehneet yhden biisinkin Tarja Turusen kanssa yhdessä :)

Uhhuh, mulla on musiikki-identiteetikriisi! :D Vuosia oon kuunnellut juuri kaiken näköistä rockia ja metallia, muutamia kappaleita toisistakin genreistä toki aina silloin tällöin, mutta pääasiassa tuolta skaalalta kaikki musiikki oli. Nykyisin sitten, kun tulee tykästyttyä entistä enemmän toisenlaiseenkin musiikkiin (kiitos yhden kaverin ja AMV:den sekä sen, että kun kirjoitan jostakin hahmosta niin minulla muodostuu tietynlainen fanon hänen kuuntelemastaan musiikista ja tietenkin sellaista pitää kuunnella kun kirjottaa!) niin en osaa enää luokitella itseäni niin hyvin! Ja jostakin syystä tämä häiritsee :D Kohtalotovereita? Vai olenko ainoa, joka tekee kärpäsestä härkäsen? :D
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: jaina - 21.06.2014 16:20:05
Aika moni teistä näyttäis kuuntelevan ihan erilaista musiikkia (rock/hevi/punk/alternative ym. oon huono nimeämään genrejä but you know) kuin mä. Kaikista rockein juttu jota oon joskus kasilla (!!) fanittanut on Paramore enkä tykkää siitäkään enää yhtään.

Lainaus käyttäjältä: Ansa
Onko täällä muita, jotka kuuntelee klassista?

Harry Potterin ja Star Warsin soundtrackejä ei varmaan todellakaan lasketa klassisiksi mutta niitä oon kuunnellut jo ala-asteelta asti enkä tähän päivään ole vielä kyllästynyt. Azkabanin Vankissa on ehdottomasti paras soundtrack ja onpa se kaiken lisäksi vielä mun lempielokuvakin.

Lainaus käyttäjältä: Lady Mielenmaltti
Onko muut löytänyt uusia rakkauksia, jotka on ulkona omalta mukavuus alueelta poissa?

Vuosi sitten toukokuun lopussa hurahdin One Directioniin. Joo. Tiedän. En ollut ikinä sitä ennen fanittanut mitään tommosia purkkapoikabändejä mutta mun mielestä One Directionissa oli jotain erityistä ja ne kuulostaa aika hyvältä livenäkin. Ja Harry Styles on ilmetty nuori Mick Jagger. Jos ootte nähnyt vaan joltain musiikkikanavalta niiden vuonna 2011 tai 2012 tehtyjä purkkapoppimusiikkivideoita niin voin sanoa että hyvin paljon on muuttunut pojat niistä ajoista :D Ykköslevyllä on oikeesti muutama tosi syvällinen biisi, joita kannattaa oikeasti kokeilla ("Moments (https://www.youtube.com/watch?v=Gqm873UWUdw)", "Same Mistakes (https://www.youtube.com/watch?v=4Gd-rOMaa3M)" [joka on mulle ittelleni tosi henkilökohtainen biisi syömishäiriöstä] ja klubibiletyksenä "Stole My Heart (https://www.youtube.com/watch?v=7z10mhjmFnY)"). Kakkoslevystä en niin kauheasti perusta mutta ah se niiden kolmas levy!! En ois ikinä uskonut että ne tekis rock-tyylistä musaa (esimerkkeinä "Little Black Dress (https://www.youtube.com/watch?v=h70qwjL-jzM)" ja "Alive (https://www.youtube.com/watch?v=sfH-H6YYM4s)". kuunnelkaa ne!). Kolmas levy on ehdottomasti mun lemppari ja sisältää vain pari purkkapoppityylistä kappaletta ("Best Song Ever" esmes, ja "Little White Lies"). Kaikki muut on sitten syvällisempiä ja vähän semmosia Mumford & Sons-tyylisiä (esim. "Happily (https://www.youtube.com/watch?v=JzgTAyHc6PY)", "Something Great (https://www.youtube.com/watch?v=AuH8H5GSrNA)").

Tykkään edelleen One Directionin musasta mutta harmi vaan että mun elämän melkein suurimmat rakkaudet eli Zayn ja Louis töpeksi aika pahasti ja menetin vähän niin kuin koko intoni kys. poppooseen. Liamia oon inhonnu jo pidemmän aikaan. Siellä on tyyliin enää Niall ja Harry joista tykkään. Ja muutenkin oon alkanut järjellä miettimään kys. poppoota. Ne on välillä aika idiootteja, tosin Niall (ja Harrykin) vaikuttaa oikeesti tosi symppiksiltä ja jalat maassa-tyylisiltä kavereilta. Mut se niiden lavaesiintyminen omissa konserteissa!! Se on ihan surkeeta, enkä oikeasti maksaisi kuin kork. 5 € siitä että menisin katsoon niitä konserttiin. Ne syö lavalla, ruiskuttaa faneja vedellä ym. ja kun vertaa mun all-time-favouriteen eli Beyoncén lavalla olemiseen, niin nehän näyttää ihan lurjuksilta. Yh.

Innostuin viime keväänä vähän ennen One Directionia tyttöbändistä nimeltä Little Mix. Sana "tyttöbändi" saattaa tuoda monella mieleen jonkun hihittelevän lissuporukan (esmes Fifth Harmonyn, joka tuli tutuksi USA:n X Factorista) mutta Little Mixin tytöt on jo parikymppisiä ja oikeesti tosi symppiksiä, kivoja, aivan mielettömiä esiintyjiä ja kaiken lisäksi brittiläisiä ja ihan törkeen hyvännäköisiä (niin ilman meikkiä kuin laitettuna. oikeesti, apua!!)! Suosittelen lämpimästi kuuntelemaan/katsomaan ainakin niiden coverin One Republicin ja Jay Z ft Justin Timberlaken biiseistä. Linkki löytyy täältä (https://www.youtube.com/watch?v=L5lfJkXJ3kk)! :)
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Nevski - 21.06.2014 16:38:14
Mua hämmentää järjettömästi 1D tällä hetkellä, koska en ole oikein ikinä diggaillut niiden materiaalista. Paitsi että tuo uusi Story of my life -kappale on tarttuva, hauska ja hmm pidettävä. Tosin en pitänyt aluksi Robinistakaan, etenkään sitä kontrastista mikä hänen tuotantoyhtyeen nuorassa -uransa alun kappaleiden ja ensimmäisten (englanninkielisten) youtubecoveriensa välillä on. Mutta nyt toi uusi kesäkumibiisi iski liian hyvin ja oon jopa sortunut kuuntelemaan Boom Kah:ia ja augh. :--D

Tosin tosta julkisuuskuvasta on sanottava, että vaikka persoonat ovatkin musiikin takana, joskus ne on ehkä helpointa ja järkevintä pitää erillään. Tai yrittää edes. Musta Radioheadin tuotanto esimerkiksi on lois-ta-vaa, mutta sitten taas kun on lukenut muiden artistien kuvauksia RH:n solistin jopa loukkaavan välinpitämättömästä käyttäytymisestä bäkkärillä ja tilaisuuksissa niin viehätys kappaleisiin onnistuu aina katoamaan hetkeksi. Tietysti jos muusikot ovat fiksuja ja heillä on reilu asenne faneja kohtaan, se tuntuu tunkevan myös musiikista läpi. Ainakin idolointi on paljon helpompaa. :'D
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: jaina - 21.06.2014 20:04:36
Sab, Story Of My Life on tosiaan kans yks biisi niiden kolmannelta levyltä josta tykkään erityisen paljon. Suosittelen kyllä lämpimästi myös Happily, Something Great, Strong, Don't Forget Where You Belong, Right Now & Through The Dark-biisejä, ne on kaikki niitä uusia. :) Mä tykkään Robinin Boom Kah:ista! Oikeesti, se on tarttuva!

Mä en oikein osaa pitää erillään persoonaa ja musiikkia. Tosin tälläkin hetkellä kuuntelen just tota Right Now-biisiä, vaikka just edellisessä viestissäni sanoin, että en oikein enää tiedä tosta One Directionista kun osa törttöilee. Kyllä mä niistä silti tykkään. Oon muuten itekin kuullut pahaa tosta Radiohead-bändistä. Tykkään just niistä fiksuista muusikoista, jotka ei mitään ihan idiootteja juttuja tee ainakaan julkisuudessa. Sen takia Beyoncé (http://37.media.tumblr.com/tumblr_lojrntsXDj1ql1lwjo1_500.jpg) on ollut mun idoli jo yli 4 vuotta ja oon ollut jo vuoden hurahtanut Little Mix (http://metrouk2.files.wordpress.com/2014/03/little-mix-twitter.png)iin. En oikein osaa kuvitella itseäni semmosen sekoilevan artistin fanina. En ymmärrä (anteeksi) osaa Justin Bieberin faneista, kun ne palvoo sitä vaikka se selvästi on välillä aika paska tyyppi fanejaan kohtaan tai muuten vaan käyttäytyy tosi huonosti. Ihan samalla lailla en myöskään ymmärrä osaa Directioneista, kun ne palvoo poikia niin paljon ja väittää että ne on oikeasti täydellisiä ihmisiä. Se on vähän pelottavaa siis kun ne ihan oikeasti uskoo niin.

Kuinka paljon te muuten katotte artistienne yksityiselämää? Esim. Twitterijuttuja, paparazzivideoita, Instagramia jne.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Larjus - 21.06.2014 22:59:00
Lainaus
Kuinka paljon te muuten katotte artistienne yksityiselämää?
Stalkkaan tosi monen japsirokkarin twitteriä ja muutaman rakkaimman blogeja kans :D (Etenkin Yumehiton, mulla on ollu siihen mieheen (POIKAAN!) paha addiktio jo about seitsemän vuotta) Mut en mä muuten oikeestaan seuraile mitään juttuja, jo senkin takia, kun mun lempparit on japanilaisia ja osaan japania tosi huonosti.


Nyt on ääää koko ilta mennyt BVCCI HAYNESin kuuntelemisessa. Muttakun muttakun, Kenzolla (tai oikeestaan pitäs kirjottaa KNZ, mut en oo vieläkään tottunut siihen kirjotusasuun) vaan on ihan himskatin hyvä ääni. Se on kyllä aivan erilainen kuin puheääni, jos en tietäis että Kenzo laulaa nää biisit, luulisin, et se olis joku muu. Vaikka oon aiemmin kuullu Kenzon vetävän jotain omaa ayabien keikka-DVD:illä. Aika jännä kuitenkin, että Kenzo on musabisneksissä varsin uusi laulamaan. Ennen hän nimittäin oli rumpali (on kyllä sitäkin edelleen). Ja mun silmissä edelleen ensisijaisesti rumpali.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Nevski - 23.06.2014 09:51:44
Kuinka paljon te muuten katotte artistienne yksityiselämää?

Seuraan kyllä ahkerasti porukan twittereitä, mutta harvemmin jaksan käydä niitä oikeasti lukemassa paitsi mikäli on mahdottoman tylsää. Facebookissa ehkä tulee vähän enemmän luettua päivityksiä ja tapahtumainfoja jne., koska ne tunkevat itse itsensä uutisvirtaan. Tumblr. on aika merkittävä informaatioväylä. Siinä tosin lähdekritiikkianturit alkavat naksumaan päässä, kun teini-idoleista (lue: Bieber, 1D...) välillä heitetään älyttömän typeriä hoax'eja. Viimeisimpänä varmaan väite, että Bieber on muuttanut rotustatuksensa afroamerikkalaiseksi.

Tajuun kyllä jaina tuon, mikäli on hankalaa olla sotkematta keskenään muusikkoa ja musiikkia. Oikeastaan vasta tänään aamulla loksahti ilmiselvyydestään huolimatta itselle päähän se, että artistit ja bändit yrittävät (ja tuotantoyhtiöt siinä sivussa) tuotteistaa sen esittäjän/singer-songwriterin siihen levyjulkaisuun. Taiteilijan pitäisi olla itse brändinsä. Markkinoinnin kannalta hyvä asia, eikä tietenkään uusi keksintö. Mutta jostain tän oivalluksen lähimaastosta tuntuisi löytyvän myös syy järjettömältä vaikuttavaan idolointiin/artistivihaan.

Eihän kaikesta tarvitse tykätä, mutta jos uskottavaa hevimusaa voi tehdä vain, jos uutisvirtaan laittaa keikkavapaana juhannuksena kuvan lampaan uhraamisesta saunaolut toisessa kädessä... Tai vähemmän kärjistäen, jos suomenkielinen "bileräppi" ei myy, jos artisti esiintyy rintasyövän vastaisessa kampanjassa. Määrääkö tarjonta ja brändäys kulutuksen (eli myynnin) vai kuluttajat tarjonnan?
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Kosmik - 12.07.2014 19:02:40
Taas ihkutusviesti, ignooratkaa. xD

Rammstein! <3 En kyllästy tuohon bändiin ikinä, vaikka en ymmärrä kappaleiden sanoista kuin sanan sieltä ja täältä. :'D Hyvin noita lyriikoita on kyllä käännetty englanniksi ja suomeksikin, niin olen jonkin verran yrittänyt selvittää, mistä kappaleet kertoo ja hyvin mielenkiintoisia tarinoita niistä sanoituksista löytyykin (osa on mukavan häiriintynyttä settiä). :'D Mut siis ihmeellistä, miten hyvin jo pelkät melodiat ja Lindemannin ääni inspiroi mua vähän kaiken suhteen, niin piirtämisen kuin kirjoittamisenkin. Lavashow on noilla ilmeisesti tosi näyttävää, niin olis joskus hienoa päästä keikalle. Olihan ne Suomessakin tossa jokunen vuosi takaperin, mutta ei tullut lähdettyä paikan päälle. En muutenkaan tykkää isoista ihmismassoista, mikä on sinällään harmi, ku se rajoittaa just keikoilla käymistä ja vähän muutakin tietty, mut ei siitä enempää. xD Ja Rammsteinia on kiva kuunnella töissä, kun saa sillä kivasti puhtia hommiin ja voi samalla uppoutua omiin kuvitelmiin, eikä työnteko tunnu niin puuduttavalta. :'D

Onpa nää mun viestit tähän topaan aina tosi sisältörikkaita xD...
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Isilwen - 18.09.2014 12:26:54
Viulumusiikin ystävät! David Garrett ja Bach, nauttikaa (sekä miehestä että musiikista ;))!

https://www.youtube.com/watch?v=y_NPHk-Bjsg (https://www.youtube.com/watch?v=y_NPHk-Bjsg)
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Aristosa - 18.11.2014 23:06:57
Vastaan viestissäni edellä esitettyihin gallup-kysymyksiin ja selitän muutakin:

Kuuntelen itsekin pääasiassa metallia, rockia ja klassista sekä jotain popimpaakin, lähinnä lyriikoiden vuoksi. Tykkään käydä kovasti keikoilla - viimeaikojen ykkös livenimet ovat olleet Pariisin kevät ja JP Leppäluoto. Ensi viikolla on luvassa Amorphis ja piakkoin myös Metsatöll, Sonata Arctica ja Ensiferum. Nämä kertonevat musiikkimaustani jotain. Odotan kovasti myös Nightwishin kesän keikkaa Tampereella!

Metallista uppoaa eniten folk metalli (Tyr, Turisas, Eluveitie...) sekä tälläiset bändit kuten Charon, Poisonblack, Nightwish, Stratovarius ja HIM aiemmin mainittujen lisäksi.

Suomenkielisestä musikkista suosikkejani ovat Chisu, PMMP, Scandinavian Music Group, Ultra Bra ja Jippu pääosin lyriikoiden vuoksi. PMMP:n musiikki on (oli?) myös ihan vain musiikin osalta loistavaa, mutta lyriikat purevat toki eniten. Ihailen lauluntekijöitä, jotka lauluja kirjoittaessaan osaavat ottaa jonkun muun kuin oman roolinsa - kirjoittaa aivan erilaisen ihmisen näkökulmasta siis! Myös Juice Leskinen ja Hector mainittakoon ihailemissani lauluntekijöissä.

En seuraa juuri kenekään artistin yksityiselämää juuri yhtään missään. Tykkäilen monista Facebookissa mm. keikkailmoitusten vuoksi. Todellisuudessa tiedän mistään bändeistä juuri mitään - hyvä, että jäsenet ja ekan levyn ilmestymisvuoden osaan nimetä!

Tosiaan, kuuntelen myös klassista musiikkia. Se tosin tulee aika kausittain. Tykkään käydä klassisen musiikin konserteissa (Tampereen filharmonia ja Santtu-Matias Rouvali ovat loistavia!) ja kuunnella musiikkia enemmän livenä. Pidän itsekin kovasti Chopinista sekä Bachista, vaikka kovin erilasia ovatkin.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Snouk - 03.01.2015 17:59:02
Tarvitsisin suosituksia öh... raskaammasta musiikista? En ymmärrä genreistä mitään, mutta metalli iskee, hevi ei.

Bändit, joista tällä saralla tykkään ovat esimerkiksi Rammstein, System of a down, Kotiteollisuus, Viikate, Alesana...

Bändit, joiden tyylistä en pidä ovat esimerkiksi Nightwish, Stratovarius, HIM, Within temptation, Children of Bodom. (Otin tarkoituksella sellaisia, joita tässä ketjussa on mainittu). Metallicakin on vähän meh minun makuuni.

Kaipaisin jotain, missä on paljon raskasta biittiä. Rammsteinin tyylistä haen ehkä eniten. Alesanan tyylisestä kirkumisesta pidän, mutta esim Children of Bodomin örinästä en tykkää yhtään.

En tiedä, mikähän tämä genre on, mistä sitten tykkään, mutta sellaista raskasrakenteista musaa ilman sellaista nopeaa joka suuntaan heilumista. Antakaa rohkeasti ehdotuksia ja joku biisi, mistä itse erityisesti tykkäätte.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Haruka - 03.01.2015 21:55:11
Snouk: Metallimusiikkia jo useamman vuoden kuunnelleena, voisin suositella ainakin ruotsalaista industrial-metalbändiä nimeltä Pain, muistuttaa tyyliltään hieman Rammsteinia, jonka musiikista taas itse en niinkään välitä. Toinen, josta tykkään, on italialainen goottimetallia soittava bändi Lacuna Coil, heillä on kaksi vokalistia, joista naispuolinen, Christina Scabbia, on vieraillut mm. Apocalyptican levyllä ja omistaa muuten aivan mielettömän äänen <3 Biisivalintoina voisin Lacuna Coililta heittää ainakin "Heaven's A Lie" ja "Our Truth" sekä Depeche Mode-coverointi "Enjoy The Silence".

Uppoaako Apocalyptican tuotanto muuten? Suosittelen myös niiden tuotantoa, nythän sellisteiltä on tulossa uusi albumi ja itse ainakin olin vaikuttunut kuullessani "Shadowmakerin", uuden albumin nimibiisin. Ja lisäksi voisin mainita nämä amerikkalaiset bändit: Deftones ja Disturbed. Deftonesin laulajan Chino Morenon ääni saattaa kuulostaa alkuun hieman oudolta, mutta on ainakin musta tosi persoonallinen. Ja Deftonesin biiseistä ainakin "Minerva" kannattaa kuunnella sekä vuoden 2006 albumilta "Saturday Night Wrist" "Meine", jossa vierailee Serj Tankian. Disturbedin biiseistä muhun uppoaa varmaan eniten "Overburdened", joka on sävyltään ja sanoitukseltaan todella tumma ja synkkäkin. Ja Disturbedin nokkamiehen David Draimanin sooloprojektiin Deviceen kannattaa myös tutustua.

Noi nyt heti ensimmäisinä tulee mieleen, joten toivon, että tykkäät jostain noista.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: flawless - 03.01.2015 22:15:22
Musiikkitoiveet ja -suositukset kuuluvat tähän  (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=24305.msg491890#msg491890) topiciin, jatkossa sinne!
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Snouk - 04.01.2015 00:55:53
Ok, flawless. Nyt kun toive on kuitenkin jo esitetty niin itse bändeistä varmaankin kuuluu keskustella täällä.

Apocalypticalta taidan tietää yhden biisin, joka on kyllä ihan nasta. Voisin tutustua paremminkin, koska jousisoittimet miellyttävät korvaani paljon. Esimerkiksi viulisti Lindsey Stirling tekee mielestäni aivan mahtavaa musiikkia, tosin ei varmaan iske niille, jotka inhoavat konemusaa. (Tyttö tekee siis pääasiassa viuludubsteppiä.)

Disturbedista olen kuullut, pitääpä käydä kuuntelemassa noita. Muut olivat täysin tuntemattomia, mutta suosituksia pyysin, joten niitä käyn tutkimassa.

Tuntuu typerältä, kun olen tosi huono kuuntelemaan musiikkia, jota en ole ennen kuullut. Siis eihän siinä ole mitään järkeä, mutta jotenkin renkutan samoja vanhoja enkä jaksa tutustua uusiin bändeihin. Olen kyllä erittäin laiska musiikinkuuntelija muutenkin, mutta nyt on pakko ottaa itseään niskasta kiinni ja mennä tutkimaan metallibändejä, kun muka niistä tykkään.  :D
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Talviomena - 04.01.2015 01:37:22
Tuntuu typerältä, kun olen tosi huono kuuntelemaan musiikkia, jota en ole ennen kuullut. Siis eihän siinä ole mitään järkeä, mutta jotenkin renkutan samoja vanhoja enkä jaksa tutustua uusiin bändeihin. Olen kyllä erittäin laiska musiikinkuuntelija muutenkin, mutta nyt on pakko ottaa itseään niskasta kiinni ja mennä tutkimaan metallibändejä, kun muka niistä tykkään.  :D
Vähän sama vika täällä. Olen todella laiska tutustumaan uusiin bändeihin, joskus saatan randomisti klikata jonkun youtuben suositteleman tuntemattoman biisin ja sitä kautta löytää sitten uuden bändin. Mutta silloin kun jaksan ylipäätään musiikkia kuunnella, niin illan aikana kuluu pääasiassa Gothministeriä, Deathstarsia, Blutengeliä, Dead Souls Risingia ja Mors Symphilitica/Requiem in Whitea. Yleensä tuossa järjestyksessä. Joskus taas on sellaisia päiviä, jolloin soi pelkästään Aurelio Voltaire, koska niin hyvää mustaa huumoria ja kristinuskon kritisointia. :D

//Ja heti unohdin mainita Lord of the Lostin, argh. Ehkä siksi, että kuuntelen siltäkin vain tiettyjä kappaleita.

Tuon listani kaksi ensimmäistä ovat tosiaan raskaampaa musiikkia, Gothminister on norjalainen ja Deathstars muistaakseni ruotsalainen bändi, Blutengel onkin sitten saksalaista darkwavea. Dead Souls Risingia en osaa muualle kuin jonkinlaiseen goottirockiin lokeroida, Mors Symphilitica ja Requiem in White taitavat olla klassiseen vivahtavaa goottimusaa, ainakin itse niitä kuunnellessani saatan helposti tirauttaa kyyneleen tai pari jos erehdyn lukemaan/näkemään jotakin surullista samaan aikaan. Mors ja Requiem kun eivät ole mitään "hip hei, iloitaan!"-bändejä (ja kappaleiden sanoja ei oikeasti löydy mistään!) : D

Ja tuolla jossain välissä kysyttiin artistien yksityiselämästä, niin ei, en seuraa. Sitten kyllä välillä ketuttaakin, kun tajuan, että joku noista ns. harvinaisemmista artisteista käy kääntämässä Suomessa enkä ole havainnut koko asiaa ajoissa (en toki ole yhä katkera, kun Voltaire kävi naapurikaupungissa ja olin alaikäinen parilla kuukaudella)... Tosiaan, kuuntelen sitä musiikkia, en yleensä edes katso musiikkivideoita jos niitä sattuu olemaan. No okei, saatan seurata artistien muita tekeleitä (kuten Voltaire, koska oikea renessanssimies, uuh), mutta en sitten mitään keikka-aikatauluja, perhekuulumisia tai vastaavia. Liian laiska semmoiseen. xD
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Epona - 04.01.2015 11:37:14
Snoukille vastailen minäkin. Ihan ensimmäisenä tuli mieleen että jos Talviomenan mainitsema Gothminister kolahtaa niin saksalainen Megaherz soittaa ainakin mun mielestäni aika samankaltaista musiikkia, sellaista raskaspoljentoista, vähän goottivivahteista metallia. Biiseistä esim. 5. März saattaisi antaa ihan hyvän kuvan niiden musiikista. Oomph! saattaisi myös olla kuuntelemisen arvoinen, niillä on kyllä vähän friikki maine enkä edes ihmettele mutta mun soittolistoillani se on pyörinyt jo kauan. Plussaa siitäkin, että monet niiden biisit ottaa kantaa vähän epämääräisiin aiheisiin. Träumst Du? (ft. Marta Jandová) jaaaa vaikka Sandmann vois olla ihan hyvät kappaleet kuunneltavaksi niiltä.

Disturbedia kannatan minäkin! Jos tuollainen vähän suorempi hard rock iskee niin joitain mitä miellän vähän samaan kastiin on Seether (FMLYHM ja Eyes of The Devil), Avenged Sevenfold (Danger Line, Gunslinger), Linkin Parkin vanhempi tuotanto, Bullet For My Valentine (Tears Don't Fall) ja Three Days Grace (I Hate Everything About You, Not Too Late). BFMV saattaa tosin olla vähän no-no sulle jos örinä ei niinkään innosta, niiden kappaleissa on sitä välillä aika ankarastikin :D

Öö, musta tuntuu että mulla oli vielä jotain mielessä mutta taisin nyt unohtaa sen. Ei kun joo, ne oli Sonic Syndicate ja All That Remains! Nää on kaksi mun uusinta hullaantumisen kohdettani, tykkään ihan possuna. Sonicsiileillä saattaa olla sulle vähän liikaa sitä menoa joka suuntaan, mutta toisaalta se perusbiitti on aika raskas eikä ne ihan joka kappaleessa härvellä ympäriinsä. So Addicted ja Jack Of Diamonds on nousseet mun luottobiiseikseni siileiltä tässä viime viikkoina. All That Remainsilta taas What If I Was Nothing ja Asking Too Much on ihan hyvää peruskauraa.

Oliskohan siinä hetkeksi kuunneltavaa? Toivottavasti löytyy edes jotain kelvollista, sitä kun on aina vaikea veikkailla että mikä toiselle uppoaa :D Mun ei edes pitänyt heittää kovin montaa ehdotusta mutta kun metalli on sydämen asia niin se sitten kans on, oonkin monesti sanonut että mua ei pitåisi päästää vauhtiin musiikista puhumisen kanssa koska siitä ei tule loppua millään.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Beyond - 04.01.2015 12:48:01
Voisin itsekin liittyä suosittelemaan raskaammasta musiikista joitain suosikeitani. Laitan myös sulkeiden sisään tutustumisbiisisuositukset. ^^ Murderdolls (Summertime Suicide) on ihan tutustumisen arvoinen tapaus, samoin bändin laulajan oma sooloprojekti, Wednessday 13 (Ghoul of My Dreams). Varsinkin tämän vuosikymmenen puolella julkaistut levyt ovat mielestäni loistokkaita ja soundiltaan oppikirjaesimerkki hard rockista. Myös Rob Zombie (American Witch) on aikalailla samassa sarjassa. Samaisen herran tuotannosta löytyy myös hieman konemusiikin puolelle menevää tavaraa. Huomionarvoista näissä tapauksissa on toki se, että lyriikat on tehty hieman pilkettä silmäkulmassa klassisia kauhuteemoja ylistäen.

Jos kunnon tykityksestä puhutaan, Dope (Die Motherf*cker Die) on myös ihan jees ja jos taas industrialista puhutaan, Marilyn Manson (Antichrist Superstar) on ihan maineensa arvoinen.

Joskus taas on sellaisia päiviä, jolloin soi pelkästään Aurelio Voltaire, koska niin hyvää mustaa huumoria ja kristinuskon kritisointia. :D

Tämä on rehellisesti sanoen ensimmäinen kerta, kun olen kuullut jonkun muunkin pitävän Voltairesta. :D Tykkään myös siitä huumorista paljon. Olen muuten autuaasti missannut senkin, että Voltaire on ollut vissiin jossain vaiheessa Suomen-keikallakin. En ole mikään hc-fani, mutta onhan kyseessä sen verran jännä tapaus, että olisi pitänyt nähdä livenä! Mutta niin, jos Voltaire puhuttelee, Creature Featurella (Such Horrible Things) vähän samanlaista läppää. ^^

Tulipas jotenkin haikea olo tätä keskustelua seuratessa, kun lähes kaikki keskustelussa mainitut bändit ovat sellaisia, joiden levyt ovat soineet joskus paljonkin. o_O Nykyään olen jotenkin vieraantunut raskaammasta musiikista todella paljon. Ei sillä, ettenkö yhä kuuntelisi, mutta en kuluta enää mitään musiikkia yhtä aktiivisesti kuin joskus vuosia takaperin. En myöskään ole seurannut aktiivisesti enää aikoihin, onko raskaan musiikin osalta tapahtunut jotain merkittävää: onko uusia mielenkiintoisia bändejä tullut, mikä alagenre on eniten pinnalla jne. Tahtoisiko joku enemmän seurannut antaa hyvän tiivistelmän näistä kysymyksistä? Onko uusia hevibändejä ylipäätään tullut viime aikoina paljoakaan pinnalle? Black Veil Brides on ainoa uusi bändi, josta olen kuullut viimeisen viiden vuoden aikana, eikä sekään nyt pikaisen googlettamisen perusteella niin hiljattain perustettu bändi ole. :D Tuntuu muutenkin vähän siltä, ettei raskaampaa musiikkia tuoteta lähes yhtään verrattuna siihen kuin joskus kunnon buumin aikoihin, vaan muut genret ovat ikään kuin syrjäyttämässä sen.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Talviomena - 04.01.2015 13:18:18
Joskus taas on sellaisia päiviä, jolloin soi pelkästään Aurelio Voltaire, koska niin hyvää mustaa huumoria ja kristinuskon kritisointia. :D

Tämä on rehellisesti sanoen ensimmäinen kerta, kun olen kuullut jonkun muunkin pitävän Voltairesta. :D Tykkään myös siitä huumorista paljon. Olen muuten autuaasti missannut senkin, että Voltaire on ollut vissiin jossain vaiheessa Suomen-keikallakin. En ole mikään hc-fani, mutta onhan kyseessä sen verran jännä tapaus, että olisi pitänyt nähdä livenä! Mutta niin, jos Voltaire puhuttelee, Creature Featurella (Such Horrible Things) vähän samanlaista läppää. ^^
Hahaa, olet toinen Voltaire-fani, jonka olen bongannut finistä. : D Ja joo, ainakin 2014 kävi marraskuussa Helsingissä ja Tampereella. Olisi ollut vielä ilmainen pääsy konsertteihin, mutta koska ne olivat baareja, niin en olisi päässyt sisälle muuten kuin vasta nyt tuoreena täysi-ikäisenä. D: Muutenkin ketutti, kun sekä Voltaire, Lord of the Lost että London After Midnight kävivät 2014 Suomessa, en uskonut kenenkään heistä edes tietävän Suomi-nimisen takapajulan olemassaolosta - enkä päässyt yhdellekään keikalle. xD *katkera kyynel*
Täytynee pistää korvan taakse tuo Creature Feature. : D
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: flawless - 04.01.2015 13:52:41
Lainaus
Black Veil Brides on ainoa uusi bändi, josta olen kuullut viimeisen viiden vuoden aikana, eikä sekään nyt pikaisen googlettamisen perusteella niin hiljattain perustettu bändi ole. :D
Oi hei mä kuuntelin Black Veil Bridesia joskus teiniangstini syvimmissä syövereissä, vitsit siitä tulee aina todella nostalginen olo :D Ja sama on kanssa Escape The Faten ja Papa Roachin kanssa, oivoi. Noista jälkimmäistä kuuntelen kyllä vieläkin jonkin verran, ensimmäistä vähän vähemmän mutta niiltäkin lempparibiisejäni tasaisin väliajoin. Mulla ei oikeastaan musiikkimaku ole kovinkaan paljoa muuttunut sitten yläasteen, samanlaista rokkirääkymistä ja kitaranrämpytystä tykkään yhä kuunnella, bändit tosin ovat vähän vaihtuneet. On jotenkin tosi jännä miten tietyillä teini-iän tärkeillä bändeillä on aina sellainen special place jossain tuolla syvällä, vaikka sen tiedostaakin ettei enää ko. bändistä pahemmin perusta niin välillä itse ainakin tykkään myhäillä nostalgiavyöryissäni ja luukuttaa noita teiniangstisen minun suosikkeja.

Kai se on sitten totta, mitä ne keittiöpsykologit sanovat, että tietyt teini-iän musiikkimieltymykset kulkevat aina mukana koska ne ovat olleet siinä elämänvaiheessa niin tärkeitä. Oletteko muut todennut saman ilmiön?
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: nami - 04.01.2015 14:31:20
Lainaus
Kai se on sitten totta, mitä ne keittiöpsykologit sanovat, että tietyt teini-iän musiikkimieltymykset kulkevat aina mukana koska ne ovat olleet siinä elämänvaiheessa niin tärkeitä. Oletteko muut todennut saman ilmiön?
En..... :--D Teininä kuuntelin tosi paljon rokkia ja pop-punk varsinkin oli tosi kova juttu, mutta sitten taas suunnilleen lukioiässä maku lipsui lopullisesti popin puolelle (vaikka joitain popstaroja onkin aina enemmän tai vähemmän kaappifanittanut). Kyllä mä periaatteessa edelleen tykkään paljon monista teininä kuuntelemistani bändeistä, mutta se on enemmän sellasta nostalgiafiilistelyä, vähän kuin lapsuuden suosikkileffoja tai tv-sarjoja katsellessa. Tietty jotkin noista bändirakkauksista on jääneet aktiivisempaan kuunteluun (esim. Disco Ensemble, PMMP), mutta hyvin monet on unohtuneet ja niihin tulee palattua ainoastaan nostalgianälän iskiessä.

Toisaalta sitten taas nää myöhäisempien teinivuosien aikana ja täysi-ikäisyyden kynnyksellä löytyneet suosikit on sellaisia, joita uskon kantavan mukanani vielä vuosikausia (krhm, Lady Gagan Born This Way -albumi ja mun ihmeellinen tarve kuunnella sitä aina humalassa......) ja jotka on ehkä sellaisia, mihin on tarttunut identiteetin muovautuessa siihen lopullisempaan suuntaan. Ehkä siinä on enemmän kyse siitä, et ylipäänsä sellainen musiikki kulkee mukana johon on jonkinlainen emotionaalinen side, en mä tbh usko et elämänvaihe on just se mikä ratkaisee. Monilla teini-ikä varmaan vaan sattuu olemaan sellaista aikaa.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Haruka - 04.01.2015 14:31:46
Lainaus
Kai se on sitten totta, mitä ne keittiöpsykologit sanovat, että tietyt teini-iän musiikkimieltymykset kulkevat aina mukana koska ne ovat olleet siinä elämänvaiheessa niin tärkeitä. Oletteko muut todennut saman ilmiön?

Mä ainakin olen, sillä vielä nykyäänkin kuuntelen toisinaan yhä Apocalypticaa ja Placeboa, joista molempia luukutin 15-19-vuotiaana. Näiden bändien lisäksi olen luukuttanut Depeche Modea ja rakastanut Dave Gahanin matalaa, pehmeää baritonisoundia jo useamman vuoden. Mun nykyinen musamaku on sekoitus sekä exieni, ystävieni ja nykyisen avopuolisoni suosikeista. Kuuntelen aika vähän radiota, joten siksi en ole niin perillä uusista bändeistä/artisteista, mutta silloin, kun kuuntelen radiota saatan myöhemmin avata omalla koneellani Spotifyn ja etsiä sieltä kyseisen artistin biisejä.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Beyond - 04.01.2015 17:37:48
Kai se on sitten totta, mitä ne keittiöpsykologit sanovat, että tietyt teini-iän musiikkimieltymykset kulkevat aina mukana koska ne ovat olleet siinä elämänvaiheessa niin tärkeitä. Oletteko muut todennut saman ilmiön?

Ehkä hieman. Tavallaan musiikkimakuni on laajentunut siinä mielessä, ettei se ole enää niin genresidonnaista kuin aiemmin, mutta toisaalta myös supistunut siinä mielessä, etten tykästy uusiin biiseihin tai bändeihin laisinkaan yhtä helposti. Toisaalta musiikkimaun perusolemus ei ole muuttunut hetkeen miksikään, sillä pidän yhä kohtalaisen mahtipontisesta musiikista, enkä voi vieläkään sietää biisejä, joihin aivoni lätkäisevät pliisu viisu -leiman. Jos nyt vietäisiin tätä spekulointia pidemmälle, niin kaiketi teini-iässä luodaan musiikin kautta itselle identiteettiä, joka on suhteellisen pysyvä rakenne, minkä takia hieman vanhempanakin on jo totuttu, että jonkinlainen musiikki on minuuden pysyvä osa.

Minulle noihin nuoruudessa kuunneltuihin biiseihin liittyy myös paljon nostalgisointia. Semisti aikuistuneena superangstiset "Poltetaan kirkko ja vedetään ranteet auki!!!1" -lyriikat eivät tunnu enää niin puhuttelevilta kuin jokunen vuosi takaperin, mutta nostalgian takia mokomat armahtaa. Jos kuulee jotain uutta vastaavanlaista, sille korkeintaan hymähtelee. Yleensä ei kiinnitä edes huomiota. Oikeastaan sääli, miten onkaan jo onnistunut kyynistymään musiikin suhteen pienessä ajassa niin valtavasti. Kaipaan välillä sitä fiilistä, että jokin täysin random biisi on niin hieno, että sitä pysähtyy kuuntelemaan kerta toisensa jälkeen.

Nyt kun noista nuoruuden suosikeista on tullut puhetta, omina yläasteaikoinani skeittihevi taisi olla päivän sana. Slipknot, Korn ja muut nu metal -bändit olivat musiikkia, jota kaikki itseään kunnioittavat vaihtoehtonuoret kuuntelivat. Itsekin pidin niistä kovasti, mutta tätä nykyään niitä jaksaa kuunnella vain tietyssä mielentilassa: lähinnä iloisella, hyperaktiivisella tuulella, eli ei melkein koskaan, koska olen vissiin saavuttanut viimein henkisellä tasolla sen apatian määrän, jota ihannoitiin tr00 gooteilla silloin vuonna nakki. :D Oikeastaan kun vertailee hieman alle kymmenen vuoden takaisia vaihtoehtonuoria nykypäivän nuoriin (aivan kuin olisin hurjankin wanha... :"D), meno on muuttunut todella paljon: silloin minun villissä nuoruudessani korostettiin hirveästi sitä, ettei missään tapauksessa lokeroiduta musiikkimaun perusteella miksikään, vaikka toisaalta silloin nuorisokulttuurissa oli paljon tiukemmat rajat taviksille, hoppareille, hevareille jne. Itsekin olin kovaan ääneen sitä mieltä, ettei minua saisi lokeroida musiikillisten saati sitten ulkomusiikillisten puitteiden takia, vaikka todellisuudessa taisin ihan pitää siitä goottiweirdoleimasta, joka minulla oli. Tavallaan valtavirtaa vastustava musiikkimaku antoi kivan tekosyyn olla hiljainen friikki, jollainen olisin joka tapauksessa ollut - ainakin friikin leimalle oli helposti pureskeltava selitys, kun ulkoisti syyn musiikille.

Kirjoitin vissiin elämäkerran. :D
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Vostok - 07.01.2015 18:39:03
Hey, guys, Lana Del Rey'n faneja täällä? No tietysti.  ;D

Kunhan vain satunnainen ilmoitus artistin suhteen...

Ihme, ettei täällä ole vielä nostettu esille hänen uusimpia kappaleitaan Big Eyes ja I Can Fly. Wow. Ne ovat näköjään soundtrackeja Tim Burtonin leffaan. Pidän Lanan äänestä ja uskon, että hänellä on kykyjä. Ne vain ovat menneet minun kohdallani useammin varjoon, sillä hänen melankolismelodramaattiseitsemurhaisrakastajatarlaulunsa eivät iske. Niissä on yleensä kuunneltavaa, mutta en siedä hänen antamaansa kuvaa yleisesti. Mutta nyt, holy something. Big Eyes menee soittolistan kärkeen.

Mitäs te muut mietitte Lanan uusimmista?
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Haruka - 07.01.2015 22:54:00
Vostok: Tunnustaudun Lanan faniksi ja olen heti ensimmäisestä biisistä lähtien pitänyt hänen äänestään, samoin 50-luvun mustavalko-filmien tyyliin tehdystä musiikista. Ja uskallanpa nimetä neiti Del Rey'n yhdeksi mun tämänhetkisistä esikuvistani ainakin mitä tulee laulamiseen. "Ultraviolence" -albumi ei tosin sytyttänyt mua samalla tavalla kuin "Born To Die".

Kuuntelin juuri äskettäin nuo uudet biisit ja tykkäsin "Big Eyes:ista" huomattavasti enemmän sen dramaattisuuden ja surumielisen melodian vuoksi. Ja tietyllä tapaa myös niiden haikeiden lyriikoiden, kun niitä lueskelin netin kautta. Joskus toivoisin, että mulla olisi yhtä tumma ääni kuin Lanalla tai Adelella, josta myös pidän paljon.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Ansa - 07.01.2015 23:23:43
Joskus taas on sellaisia päiviä, jolloin soi pelkästään Aurelio Voltaire, koska niin hyvää mustaa huumoria ja kristinuskon kritisointia. :D
Tämä on rehellisesti sanoen ensimmäinen kerta, kun olen kuullut jonkun muunkin pitävän Voltairesta. :D Tykkään myös siitä huumorista paljon. Olen muuten autuaasti missannut senkin, että Voltaire on ollut vissiin jossain vaiheessa Suomen-keikallakin. En ole mikään hc-fani, mutta onhan kyseessä sen verran jännä tapaus, että olisi pitänyt nähdä livenä! Mutta niin, jos Voltaire puhuttelee, Creature Featurella (Such Horrible Things) vähän samanlaista läppää. ^^
Hahaa, olet toinen Voltaire-fani, jonka olen bongannut finistä. : D Ja joo, ainakin 2014 kävi marraskuussa Helsingissä ja Tampereella. Olisi ollut vielä ilmainen pääsy konsertteihin, mutta koska ne olivat baareja, niin en olisi päässyt sisälle muuten kuin vasta nyt tuoreena täysi-ikäisenä. D: Muutenkin ketutti, kun sekä Voltaire, Lord of the Lost että London After Midnight kävivät 2014 Suomessa, en uskonut kenenkään heistä edes tietävän Suomi-nimisen takapajulan olemassaolosta - enkä päässyt yhdellekään keikalle. xD *katkera kyynel*
Täytynee pistää korvan taakse tuo Creature Feature. : D
Hih, minusta tuntuu että olen se toinen jonka olet bongannut, koska muistan kun avauduit aviksessa aiheesta! :,) Kategorioitteko Aurelio Voltairen muuten steampunkiksi, vai miksi? On ollut pientä keskusteluja kavereiden kanssa tästä, ja vaikka periaatteessa mitkään lajittelut ei niin edes kiinnosta, niin väitän vain että tyyli on steampunkia. (:

Lainaus
Mitäs te muut mietitte Lanan uusimmista?
Tykkään, niin kuin olen tykännyt Lanan kaikista biiseistä. En ehkäkään itse biisien takia, vaan siksi että laulajan ääni iskee kuin kuuma veitsi voihin. Kauniin sumuinen ja klassinen. :3

Lainaus
Kai se on sitten totta, mitä ne keittiöpsykologit sanovat, että tietyt teini-iän musiikkimieltymykset kulkevat aina mukana koska ne ovat olleet siinä elämänvaiheessa niin tärkeitä. Oletteko muut todennut saman ilmiön?
Teininä kuuntelin paljon 'emoa', punkia ja metallia (My Chemical Romancea, Ramonesia, Sex Pistolsia, Metallicaa, HIMiä, Nightwishiä ja Children of Bodomia yms,) ja vaikka nykyään kuuntelenkin enemmän vanhaa rokkia ja poppia, steampunkia, jazzia sekä klassista, niin edellä mainitut bändit on vielä erittäin lähellä sydäntäni, luultavasti ovat vielä pitkään. En unohda ikinä My Chemical Romancen (varsinkin kun kys. bändi on hajonnut) HIMin, Nightwishin, Metallican ja Mötley Cruen keikkoja, joissa olen ollut. Koko fanitukseen on kulunut nuoruudestani niin paljon aikaa ja rahaa ja ajatuksia, että kyllä ne aina muistaa. (:

-Ansa
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Talviomena - 12.01.2015 17:00:55
Joskus taas on sellaisia päiviä, jolloin soi pelkästään Aurelio Voltaire, koska niin hyvää mustaa huumoria ja kristinuskon kritisointia. :D
Tämä on rehellisesti sanoen ensimmäinen kerta, kun olen kuullut jonkun muunkin pitävän Voltairesta. :D Tykkään myös siitä huumorista paljon. Olen muuten autuaasti missannut senkin, että Voltaire on ollut vissiin jossain vaiheessa Suomen-keikallakin. En ole mikään hc-fani, mutta onhan kyseessä sen verran jännä tapaus, että olisi pitänyt nähdä livenä! Mutta niin, jos Voltaire puhuttelee, Creature Featurella (Such Horrible Things) vähän samanlaista läppää. ^^
Hahaa, olet toinen Voltaire-fani, jonka olen bongannut finistä. : D Ja joo, ainakin 2014 kävi marraskuussa Helsingissä ja Tampereella. Olisi ollut vielä ilmainen pääsy konsertteihin, mutta koska ne olivat baareja, niin en olisi päässyt sisälle muuten kuin vasta nyt tuoreena täysi-ikäisenä. D: Muutenkin ketutti, kun sekä Voltaire, Lord of the Lost että London After Midnight kävivät 2014 Suomessa, en uskonut kenenkään heistä edes tietävän Suomi-nimisen takapajulan olemassaolosta - enkä päässyt yhdellekään keikalle. xD *katkera kyynel*
Täytynee pistää korvan taakse tuo Creature Feature. : D
Hih, minusta tuntuu että olen se toinen jonka olet bongannut, koska muistan kun avauduit aviksessa aiheesta! :,) Kategorioitteko Aurelio Voltairen muuten steampunkiksi, vai miksi? On ollut pientä keskusteluja kavereiden kanssa tästä, ja vaikka periaatteessa mitkään lajittelut ei niin edes kiinnosta, niin väitän vain että tyyli on steampunkia. (:
Haha, joo, niin avauduin. :"D Hmm, minulla ei kyllä ole mitään aavistusta millaista steampunk olisi musiikkilajina, mutta nyt kun mietin, niin ainakin To the Bottom of the Sea-levyn sisällön voisin ehkä jonkinlaiseksi steampunkiksi laskea. Wikipedia luokittelee Voltairen dark cabaret -muusikoksi ja minusta se genren nimi onkin aika kuvaava monellekin hänen albumeistaan. :D Voltairea on kyllä hankala luokitella mihinkään genreen, kun jokaisella levyllä tuntuu olevan eri "teema", vertailun vuoksi heitän tähän nyt vaikka The Devil's Bris- ja Hate Lives in a Small Town-albumit, joista ensiksi mainitty on juurikin sitä dark cabaretia/darkwavea, ja jälkimmäinen ihan selvää countrya. xD
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Bloody - 30.01.2015 21:25:41
Itse tutustuin vähän aikaa sitten U.D.O:n musiikkiin, ja voisin kyllä sanoa, että iski melko napakasti lekalla pärstäkertoimeen. Taidan olla melko pahasti kallellani Roc, ja heavy musiikkiin, kun tämän tyyliset bändit iskevät meikäläiseen tällätavalla. Varsinkin tämän mainitun bändin biisi cry soldier cry, teki muhun ison vaikutuksen. Osa siitä vaikutuksesta taisi myös olla onnistuneen musiikkivideon ansiota.

En ole vielä kuunnellut U.D.O:a niin paljon, että voisin päättää, pääsisikö tämä levyhyllylleni. Toki kuuntelen hyvin laajalti musiikkia, mutta vain harva on mielestäni niin hyvää, että se ansaitsisi paikan hyllystäni. Yleensäkkin pidä melko raaka-äänisistä laulajista,  vaikka poikkeuksiakin tietnkin on. Esim Birdy, on yksi suosikeistani, vaikka häneen äänensä on hyvinkin hempeä.  mutta kai tälläisen paatuneen rokkarihevarinkin täytyy aina välillä hempeillä.  ;D

- Bloody
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Orenji - 30.01.2015 22:08:39
Tämä on mahtava topic, kun saa bongailla suosikkejaan! :'D

Hauskaa kuinka moni oikeastaan kuuntelee raskasta musiikkia, liian moni ikäluokastani ei nimittäin ole lainkaan innostunut kyseisestä genrestä. Yläasteikäiset tuntuvat nykyään juoksevan jokaikinen vain radiohittien perässä, oletteko havainneet samaa ilmiötä? Tai sitten kyse on vain mun omasta puolueellisuudestani, eh... Mutta kieltämättä olen tässä viimeisen puolituntisen van koittanut epätoivoisesti metsästää mainintoja omista suosikeistani ja niitähän löytyy!

My Chemical Romancea tuntuu kuuntelevan entistä harvempi bändin hajottua ja Black Veil Brides mielletään sekin lähinnä teinimusiikiksi mitä olen havainnut. :D Avenged Sevenfold ja Bullet for My Valentine ovat taasen löytäneet tiensä mun sydämeeni vasta viimekuukausina. Asiasta kolmanteen, onko teille sanottu, ettette näytä lainkaan siltä, mitä musiikkimakunne antaisi odottaa? Asiasta lienee keskusteltu aikaisemminkin, mutta uusintakierros ei ole toivottavasti haitaksi kellekään!

Tästä topasta on kyllä saanut hyviä uusia artisteja ja bändejä kokeiltaviksi~
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Bloody - 30.01.2015 22:25:59
Onko teille sanottu, ettette näytä lainkaan siltä, mitä musiikkimakunne antaisi odottaa?

Joskus on tullut mainintaa, sillä en näytä yhtään rokkarihevarilta (toki mukavan usein kyllä pukeudun mustaan). Ja niistähän musiikkimakuni lähinnä koostuu. Black Veil Brides on muuten ihan hyvä bändi, enkä ole mitenkään kokenut, että kukaan olisi mulle sen kuuntelemisesta irvaillut. Vaikka tokkopa edes siitä piittaisin, sillä minähän kuuntelen juurikin sitä musiikkia, joka mielestäni hyvältä tuntuu.

Täytyy kyllä myöntää, että esimerkiksi Justin Bieber ei iske itseeni millään tavalla, eikä kukaan tuttavapiiristänikään ole tunnustautunut kuuntelevansa herran musiikkia. :D Asiasta kolmanteen: Onko kukaan kuunnellut Tokio Hotel:in uusinta levyä? Itse tykästyin ainoastaan kahteen biisiin, Kings of suburbia, ja Girl got a gun. En häpeä myöntää, että itselläni on kolme edeltävää levyä, mutta tuo uusin oli shokeeraava pettymys. Oikeesti, todelliset fanit (itse en lue itseäni niihin mukaan) odottivat uutta levyä, mitä viisi vuotta? Ja saavat tälläistä ylituotettua teknopaskaa?  (Sori, jos jotakuta loukkasin.)

Ja onko niillä muilla bändin jäsenillä oikeasti ollut mitään sananvaltaa sewn levyn tekemisessä? Lun tuntuu vähän siltä, että kaksoset olisivat vähänniinku päällepäsmäreitä siinä.  ;D

- Bloody
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Eririn - 30.01.2015 23:32:42
Onko teille sanottu, ettette näytä lainkaan siltä, mitä musiikkimakunne antaisi odottaa?

Hah, on! Kuuntelen lähinnä japanilaista ja korealaista poppia sekä Nightwishia, ja monta kertaa on sanottu, että mä en yhtään näytä j-popparilta tai Nightwish-fanilta. Tyylini on kai niin tavis, siksi näin. Ei kukaan mulle ole mitään irvaillu, todennut vain ettei musta päälle päin näe, että näitä kuuntelen. Yleensä on sitten jälkeenpäin tullut kysymyksiä, että mikä/kuka mun suosikkibiisi/jäsen on tms.

Odotan muuten innolla Nightwishin uutta albumia! Mitä olen YouTube-taltioinneista saanut kuvaa, Floor Jansen istuu bändiin tosi hyvin ja hänellä on aivan mieletön ääni. (Olen myös menossa 31.7. Tampereelle katsomaan Nightwishia livenä ja olen siitä jo nyt täpinöissäni, koska se olisi eka kerta.)
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Larjus - 30.01.2015 23:46:36
^^ Mä en oo tainnut kuulla Tokio Hotelilta mitään 1000 Meereä uudempaa... :D Jotenkin tympäännyin jo siihen, että ne sit käsitykseni mukaan vaihtoi kielenkin enkuksi. Mä aina niin tykkäsin niiden saksankielisestä musiikista. En mä niiltä muita ees kuuntele. Schrei ja Zimmer 483 on hyviä, ja sit ne sinkut yms. (Schwarz ♥♥) Mut muuten, nääh.
En varmaan ees uskalla kuunnella niitä uusia :D (Ja vaikkei nyt niiden musaan liitykään, niin musta on omalla tavallaan kauheeta ku muistelen miltä ne näytti 2007 ja sit miltä ne nykyään näyttää :D Mun mielikuvissa ne on edelleen sitä ku 07-08)
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Narrinviulu - 31.01.2015 14:40:14
Tykkään kuunnella erilaisia musiikkilajeja, pääasiassa poppia ja muuta.

Niitä on kiva kuunnella, varsinkin jos voit miettiä omiin hahmoihisi tai parituksiisi sopiviksi tai itseesi.

Kuuntelin eilen pitkästä aikaa Indican kappaletta: tuuliset tienoot.

Kuuntelin nuorempana enemmän Indicaa. :)

Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Vlad - 16.02.2015 17:50:18
Lainaus
(Olen myös menossa 31.7. Tampereelle katsomaan Nightwishia livenä ja olen siitä jo nyt täpinöissäni, koska se olisi eka kerta.)
Huu, mä olen menossa tolle keikalle kanssa! Ja olen myös täpinöissäni, koska eka kerta ja kyseessä on bändi, jota oon kuunnellut varmaan yli 10 vuotta tai sen 10 vuotta vähintään. Tavallaan ton keikan kanssa hermostuttaa, koska en saanut ketään kaveria sinne ja lippuja on kaks, niin äiti on tulossa sinne. Ja tiedän, että sen musamaku on ihan erilainen (mm. Juha Tapio, Mamba) ja mietin vähän, että voi olla vähän jännä kokemus mammalle :D Toki se on Nightwishia kuunnellut jo aikasemmin, koska se on kuunnellut melko monet mun levyt läpi, mutta ei se oo erityisemmin sanonut pitävänsä. Ja sit se vertailee mun suosikkibändejä joihinkin ihan muihin (mm. Musea se vertasi Queeniin) ja itse oon aina vieressä sillain ilmeellä "öh? ;D".

Ja liityn minäkin tähän kerhoon, jonka pukeutumistyylistä ei kuulemma pysty päättelemään musiikkimakua. Mie en todellakaan näytä miltään metallimusiikinkuuntelijalta tai siltä, että kuuntelisin japanilaista poppia tai hip hopia. Okei, pukeudun suhteellisen usein mustaan, mutta en menis sanomaan, että se tarkottais automaattisesti että tyyppi kuuntelee heviä tai muuta vastaavaa. Muutenkin kuuntelen ite melkosen paljon raskaampaa musiikkia (Metallica, Rammstein) ja sinfonista metallia ja melko monipuolisesti kyllä muutakin. Ja innolla muuten odotan miekin Nightwishin uutta levyä, Floor Jansenista tykkään laulajana Nightwishissä tosi paljon, istuu hyvin kokoonpanoon ja voi luoja, se ääni♥ YouTuben perusteella ainakin kyseessä on niin huikea vokalisti, että voi luoja. Aika usein käy niin, että joku kappale soi tuntitolkulla nonstoppina taustalla, kun opiskelen tai teen mitä tahansa muuta.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Nevski - 20.02.2015 14:06:49
Kai se on sitten totta, mitä ne keittiöpsykologit sanovat, että tietyt teini-iän musiikkimieltymykset kulkevat aina mukana koska ne ovat olleet siinä elämänvaiheessa niin tärkeitä. Oletteko muut todennut saman ilmiön?

Siis joo. En voi tosiaan sanoa, että tykkäisin _kaikesta_ siitä musasta, mitä kuuntelin joskus 12-15-vuotiaana. Ja ehkä vähän paha sanoa tähän mitään pitkäkestoista, koska vielä joku 16 kuukautta on teini-ikää jäljellä, mutta tiettyä kaavaa osaa jo huomata. Kyllä ne eniten silloin pari vuotta sitten popitetut kuuluu edelleen top-30-listalleni. Vielä useampi löytyy, jos ajattelee vaikka 100 eniten kuuntelemaani kokoonpanoa.

Se, mitä Beyond sanoi tuosta nostalgisoinnista, on pitkälti totta. Ei ne angstisimmat lyriikat enää kiehdo samalla tavalla - toisaalta taas saattaa kuunnella bändiltä ihan eri kappaleita kuin aiemmin. Jos vaikka kuuntelin vaan muutamaa tiettyä levyä Mike Oldfieldiltä puhki 13-vuotiaana, nyt oon kiinnostunut eri levyistä enemmän. Vaikka tiettyjä ralleja tulee kyllä kuunneltua silloin tällöin ihan muutenkin eikä siihen musiikkiin itseensä keskity ehkä niin paljon kuin muistoihin tai ajatuksiin, mitä joskus muinoin se on synnyttänyt/herättänyt.

Yläasteikäiset tuntuvat nykyään juoksevan jokaikinen vain radiohittien perässä, oletteko havainneet samaa ilmiötä? Tai sitten kyse on vain mun omasta puolueellisuudestani, eh...

Ite oon kanssa jopa hieman kauhuissani katsonut pari vuotta, että mitä "kuraa" muutama vuosi nuorempi veljeni kuuntelee. Juuri lähinnä NRJ:llä soitetuimpia. Mutta toisaalta, kun pääsi yli olettamuksesta, että kaikki veljen kuuntelema musiikki on radiotoistopaskaa, niin monta hänen kuuntelemaansa muusikkoa on päässyt omille soittolistoille ja jopa toisinkin päin. Nauratti tässä talvella, kun veli kuunteli älyttömät määrät leevejä. :D

Kai jossain vaiheessa on aika tyypillistä, että kuunnellaan sitä, mitä kaveritkin: mutta niinhän se oli silloinkin, kun MCR oli hirveässä nosteessa yläasteikäisten keskuudessa. Sama juttu kymmenien artistien suhteen. Yhdessä vaiheessa tuntui, että kaikki oman ikäiset pojat kuuntelivat vaan jotain Suomiseksi-levyjen hittejä, vuosi pari aiemmin Slipknotia ja Kornia yms.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Puolimieli - 20.02.2015 16:02:08
Ei se musiikkimieltymysten mukana kulkeminen ikää katso. Ihminen kasvaa ja kehittyy läpi elämän ja sitä musiikkia tarvitaan ihan joka vaiheessa. Eikä ne musiikin kanssa koetut muistot ja tunnetilat mihinkään häviä vaikkei esiintyjän uudemmasta musiikista enää niin välittäisikään. Minäkin varmaan tulen kantamaan mukanani useampaa bändiä/artistia jota aloin kuunnella vasta näin aikuisiällä. Saatan ehkä sitten nelikymppisenä kelailla että voi jeesus, oikeastiko mä kuuntelin ihan kikseissä jotain Nicki Minajia, mutta ei se poista sitä muistoa että se musiikki auttoi mua senhetkisessä elämäntilanteessa ja että silloin pidin siitä. Vähän sama kuin ihmisissä, vaikka joku rakas ihminen muuttuisikin (tai kasvettaisiin erilleen) niin se ei vie pois yhteisiä muistoja.

Minäkin kuuntelen "lapsellista" musiikkia. Meidän popituslistoiltamme löytyy niin Nicki Minajia, Ariana Grandea, Calvin Harrisia kuin muita teinipopituksiakin. Ei se ole aina vakavaa, ne nyt vaan sattuu kuulostamaan hyvältä etenkin biletysjumputuksena, enkä mä oikeastaan halua edes ajatella niitä "teinimusana". Ne kuulostaa mun mielestä hyvältä, vaikkei niiden kuunteleminen olisikaan "coolia" tai siistiä 25-vuotiaalta. Enhän mä vois mitään kuunnella jos pitäis aina miettiä että onko tää liian teiniä tai tää vanhusten musiikkia... Mä rakastan kunnon bassojumputusta, oli se sitten lapsellista tai ei.
(Eikä konemusiikki/muu jumputus ole aina ollut muotia teinien keskuudessa, melko uusi ilmiökin vielä! Joskus oli aikakausi, kun konemusiikki oli nörteille, ei suinkaan niille koulun cooleimmille tytöille.)
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Isilwen - 06.03.2015 10:13:47
Kaikille roolipelaajille ;D :

https://www.youtube.com/watch?v=2oclDVweTR4 (https://www.youtube.com/watch?v=2oclDVweTR4)
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Karvalakkirakastaja - 06.03.2015 15:06:47
Mun mukana näyttää nykyään kulkevan se musa, josta en teini-iässä yhtään tykännyt ja toisin päin: en voi tajua sitä musaa, josta teini-iässä tykkäsin.  :P Ehkä suurin muutos on siinä, että nykyään tykkää vieläkin laajemmasta alasta musiikkia kuin ennen.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Nevski - 10.03.2015 16:06:52
Joo, olenko ainoa, jota Spotifyn uusi päivitys Winille pännii? Musta käyttöliittymä on paljon sekavampi, epämukavampi - ja hitaampi. Mainokset etenkin tulevat esille entistäkin ärsyttävämmin. Lyriikat on nykyään tosi kätevä ottaa esille, mutta ei oikein tasaa noita muita plussia...

Tästä kyllä tulee mieleen välillä vaihtaa formaattia (ja laajentaa aasinsillalla keskustelua), esim. YouTube nyt on aika näppärä. Onko finiläisissä vielä niitä, jotka keräävät levyjä tai ehkä jopa LP:itä? Millä perusteella ostatte levyn, jos sen löytää myös esim. Spotifystä? Millä perusteella jätätte hyllyyn?

Itse ainakin oon aika sekava musiikin ostaja. Kaksi (tai kolme) musiikintuottajaa hapuilen hyllyyn (SMG ja CMX ensisijaisesti). Muuten sorrun välillä edelleen etenkin kirpputoreilla siihen, että ostan lätyn, koska kansi on kiva. :I Yleensä tietysti se bändi ja julkaisu määrittävät ostamisen ja kannusteena toimii, jos kotelo on näyttävä (kuten vinyyleille on ominaispiirteistä) ja mahdollisesti fyysinen julkaisu tarjoaa lisäarvoa (esim. kappaleet, joita ei ole vielä julkaistu verkkoon). Coldplayn uusinkin levy tuli tilattua lähinnä, koska siitä oli vain yksi singlelohkaisu sähköisesti löydettävissä ja halusin olla hipster ja haalia last.fm:ään kuuntelukertoja kappaleista, joita kaikki muut eivät vielä kuluttaneet. :--D

Jostain syystä diggailen ajatuksesta, että hommaisin kulttuuriklassikkoja, kuten The Beatlesin LP-levyjä hyllyyn. Vaikka en edes siis ole mikään hc-beatle. Onneksi opiskelijan varat eivät anna periksi käyttää musiikkijulkaisuja sisustuselementteinä...
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Epona - 10.03.2015 16:44:40
Mulla on Spotify Premium ja btw mä en edes huomannut että siinä olis tapahtunut jotain muita muutoksia kuin se että tuo kaveripalkki on hitusen ilmavamman näköinen. Mainoksista en tietysti osaakaan sitten sanoa mitään kun elän tällaista hirveää porvarielämää :D

Lainaus käyttäjältä: Sab
Onko finiläisissä vielä niitä, jotka keräävät levyjä tai ehkä jopa LP:itä? Millä perusteella ostatte levyn, jos sen löytää myös esim. Spotifystä? Millä perusteella jätätte hyllyyn?

Tää on itse asiassa erittäin hyvä kysymys. Mun pääasialliset syyt tähän premiumiin on siis ne, että kuuntelen musiikkia tosi paljon ja ne mainokset raastoi mun sielua liikaa ja toisekseen se, että artistit saa premiumilla kuunnelluista kappaleista ihan hurjasti enemmän hiluja. Kolmanneksi on vielä se, että sille on supersuuri todennäköisyys ettei mun levyt enää toimi, ne kun kastuivat talon sammutustöissä ja sen jälkeen ne säilöttiin kylmään konttiin talveksi ilman että ehdin väliin. Oli siis helpompi alkaa maksaa tuosta Premiumista kuin alkaa haalia kokoelmaa takaisin, mulla oli miltei 200 levyä mutta en tosiaan enää tiedä että toimiiko niistä kovinkaan moni.

Aion kyllä nyt tässä pikkuhiljaa alkaa taas keräillä levyjä, ennakkotilasin Nightwishin Endless Forms Most Beautifulin jonkun aikaa sitten ja se onkin nyt sitten (alennuksesta löytyneen) Raskasta Joulua ykkösen jälkeen mun toinen levyni tuon yllämainitun sattumuksen jälkeen. Mun mielestä levyt on kyllä tosi kivoja, tykkään siitä että niitä ostamalla voin tukea artistia enemmän kuin ostamalla ne biisit tyyliin mp3-muodossa suoraan koneelle. Asiassa painaa toki sekin että rakastan sitä kansitaidetta ja ylipäätään niitä lehtisiä, musta on ihan älyttömän kiva saada ne ihan oikeat lyriikat omiin kätösiin ja laulella mukana kun ei tarvitse arvuutella sanoja nopeistakaan kohdista tai katsella netistä jotain sinne päin -arvauksia.

Vielä enemmän tykkäisin ostaa levyt älppäreinä mutta mulla ei oo ikinä ollut soitinta, ja toki tässä vaikuttaa sekin että CD-levyjä voi kuunnella autossa. Mun kotiseudulla, siis Pirkanmaalla, ei sinänsä oo kauheasti alueita joilla radio olis ihan dead mutta opiskelen Pohjanmaalla ja esim just tuo matka on ihan tuskaa kun mikään kanava ei kuulu kunnolla paria minuuttia pidempään ja huoh. Paljon mukavampaa kun on levyjä joita voi vaihdella fiiliksen mukaan, eikä ne edes rätise. :D
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Larjus - 10.03.2015 18:03:01
Onko finiläisissä vielä niitä, jotka keräävät levyjä tai ehkä jopa LP:itä? Millä perusteella ostatte levyn, jos sen löytää myös esim. Spotifystä? Millä perusteella jätätte hyllyyn?
Minä ostan levyjä! Pääsyynä monille on, että kuuntelen pienempiä japanilaisia nimiä, joiden musiikkia on hankalampi löytää mistään. Ja kyllä sitä pitää suosikkien levyjä muutenkin olla :D Oikeastaan kaiken siis tilaan Japanista, kun ei muualta pahemmin löydy. Jotain oon britti-Amazonin kautta tilannut (mut nekin on muistaakseni Japanista silti shipattu). Kerran ostin jopa Japanin Yahoosta välittäjän kautta pari singleä INO HEAD PARKilta :D Singlet itessään oli joku 500 jeniä kappale, mutta maksoin molemmista kahdet postikulut ja välityspalkkion niin tuli lähemmäs parikymppiä per levy maksettua.

Spotifyta en omista, niin se ei vaikuta mun ostopäätöksiin mitenkään. Ostan levyn, jos se kuuluu jollekin suosikkiartistilleni ja jos tekee mieli. Ihan sama löytyykö netistä. Osa löytyykin, mutta olen silti ostanut levyversion, koska haluan, ne on hienoja ja haluan tukea artistia.
Pitäs muute panna ennakkotilaukseen Mix Speaker's,Inc.n Hello Ghost House. Se julkastaan kyl vasta 22. huhtikuuta, mut silti... Ettei vaan unohdu! Tilaamaan -----> (huomasin just, et first press bonuksena saa ainakin CDJapanin kautta julisteen! nimmareilla!)
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Talviomena - 10.03.2015 19:08:43
Uuh, olen kokenut jälleen kerran uusiorakastumisen. Tällä kertaa vuorossa on Demons & Wizards, eli Iced Earthin ja Blind Guardianin ristisiitos (kummankin bändin keulahahmojen yhteisprojekti). Kuuntelin Iced Earthia viimeksi varmaan joskus seiskaluokalla, sitten siirryin kevyempään metalliin, goottirockiin ja darkwaveen - ja täällä ollaan taas. Fiddler on the Green-biisi on päässyt samalle listalle Tarja Turusen Boy and the Ghostin kanssa, aina alan kuunnellessa vollottaa yhyy. ;_____; Tosin eilen oli pakko testata miten Iced Earth menee nykyään, ja 16-minuuttinen pläjäys Dante's Inferno on edelleen aivan yhtä eeppinen kuin muutama vuosi sitten. <3

Onko finiläisissä vielä niitä, jotka keräävät levyjä tai ehkä jopa LP:itä? Millä perusteella ostatte levyn, jos sen löytää myös esim. Spotifystä? Millä perusteella jätätte hyllyyn?
Juu, ostaisin mielelläni lempparibändieni levyjä ihan musiikkituotantoa tukeakseni, mutta kyseisten bändien/artistien levyjä harvemmin löytää Suomesta muualta kuin nettikaupoista, jos niistäkään. : D Spotifystä en tiedä hölkäsen pöläystä, kuuntelen musiikkini lähinnä youtubesta.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Bloody - 11.03.2015 19:59:25

Onko finiläisissä vielä niitä, jotka keräävät levyjä tai ehkä jopa LP:itä? Millä perusteella ostatte levyn, jos sen löytää myös esim. Spotifystä? Millä perusteella jätätte hyllyyn?

Riippuu siitä, mitä kerailyllä tarkoitetaan. Kyllä ostan yhä CD-levyjä, ja muutama älppärikin on kerääntynyt hyllyyn. Harmikseni älppärit ovat kalliita, ja se hypetys vielä lisää hintaa. + Soittimeni on tällä hetkellä telakalla. En ikinä siirtyisi pelkästään bittimusaan, sillä mielestäni se on jotenkin kovaa, ja kylmää. Vaikka onhan silläkin paikkansa.

Itseäni raivostuttaa kaikenlainen elitismi, ja ihan kaikissa asioissa. Kuten esimerkiksi facebookin älppäriryhmässä tavattuun asenteeseen. Lp on ainoa oikea formaatti kuunnella musiikkia, ja piste. Miksei näitä eri formaatteja muka voisi pitää rinnakkain. Toki mä myönnän, että älppäreissä on sitä jotain.  ;D

Ja mitä taas tulee radiomusaan, siihen listahittipaskaan... Mä kyllä tykkään kuunnella sitä. Joskus sieltä löytää oikeita helmiä, ja mä nyt en ole muutenkaan koskaan piitannut,  mitä mieltä muut on mun  musiikki mieltymyksistä.

- Bloody
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Vostok - 24.03.2015 20:39:29
Hei tyypit, ootteko kuunnelleet Florence + the Machinen uusinta kappaletta St Jude?
Mitäs tykkäätte?

Odotan itse ihan innolla comebackia, uutta albumia jne. St Juden perusteella siitä tulee jotain melko uutta ja tyyliltään kevyempää, jos uuteen kappaleeseen on tulkitsemista. St Jude on, kuten kommenteissa sanotaan, Florencen ääniskaalaltaan siro eikä niin vahva.

Niin, ja sitten on vielä What kind of Man ja How Big How Blue How Beautiful....

Albumia odotellessa...
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Eririn - 28.03.2015 03:10:02
Nightwishin uus levy Endless Forms Most Beautiful. En muista millon oisin viimeksi kokenut samanlaisen eargasmin. Tää albumi on täydellinen. Floorin ääni on niin kaunis ja istuu Nightwishiin saumatta. Kaikki kunnia Tarjalle ja Anettelle, mutta jos multa kysytään, Floor on paras laulaja joka Nightwishissa on ollu. Kokonaisuutena albumi on tosi eheä, eikä heikkoja hetkiä ole. Omiksi suosikkibiiseiksi ekan kuuntelun jälkeen ovat nousseet Élan, Weak Fantasy, My Walden ja Alpenglow - sekä miksei myös The Greatest Show On Earth (nimensä veroinen), mutta se vaatii pari kuuntelukertaa lisää, jotta saan siitä kaiken irti. Sama pätee kaikkiin biiseihin - Nightwishin biiseihin ylipäänsä.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Epona - 29.03.2015 10:44:28
Eririn, voisin lainata vaikka koko sun viestisi koska oon aivan samaa mieltä oikeastaan kaikesta. Ainoa asia jota en allekirjoita on lempparibiisit, koska äääh mun on tosi vaikea valita täältä sellaisia joista tykkäisin hirveästi enemmän kuin muista. Yours Is An Empty Hope on ehkä ainoa johon mun on ollut vähän hankalampi tarttua, mun mielestä Nightwish on parhaimmillaan sellaisena melodisena itsenään enkä niinkään ehkä välitä näistä aggressiivisemmista kappaleista. Ehkä siksi en ole erityisemmin ihastunut myöskään esim. Master Passion Greediin, vaikka tavallaan kyllä joo tykkään siitäkin. Ei sitä kuitenkaan missään mun soittolistoilla ole. : D Élan, Alpenglow, Shudder Before The Beautiful, Edema Ruh ja nimikkobiisi Endless Forms Most Beautiful on ehkä sellaisia, jotka on nyt parin kuuntelun jälkeen tulleet läheisimmiksi mutta kyllä se tästä vielä muuttuu, mulla menee aina hetki näiden natuvissysten levyjen sisäistämiseen.

Ainoa asia, joka tässä albumissa ehkä hitusen harmittaa on se, että Hietalan isäntä laulaa niin vähän. Oon ihan in love Flooriin että en kyllä voi valittaa siitä että Jansen laulaa miltei kaiken ja Marcolla on lähinnä taustoja, mutta toisaalta kaipailisin ehkä vähän enemmän tuota Hietalaakin kuuluviin. Mutta se on aivan ihanaa että myös Troyn ääni pääsee kuuluviin, se on ihan tosi kiva juttu. ♥
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: allisapp - 29.03.2015 14:33:19
Onko finiläisissä vielä niitä, jotka keräävät levyjä tai ehkä jopa LP:itä? Millä perusteella ostatte levyn, jos sen löytää myös esim. Spotifystä? Millä perusteella jätätte hyllyyn?
Minä ostan levyjä! Pääsyynä monille on, että kuuntelen pienempiä japanilaisia nimiä, joiden musiikkia on hankalampi löytää mistään. Ja kyllä sitä pitää suosikkien levyjä muutenkin olla :D Oikeastaan kaiken siis tilaan Japanista, kun ei muualta pahemmin löydy. Jotain oon britti-Amazonin kautta tilannut (mut nekin on muistaakseni Japanista silti shipattu). Kerran ostin jopa Japanin Yahoosta välittäjän kautta pari singleä INO HEAD PARKilta :D Singlet itessään oli joku 500 jeniä kappale, mutta maksoin molemmista kahdet postikulut ja välityspalkkion niin tuli lähemmäs parikymppiä per levy maksettua.

Minäkin poden tämän ongelman. Tällä hetkellä parisensataa levyä löytyy nurkasta ja n. 30 levyä on tällä hetkellä tulossa Japanista tuuuuskallisen hitaan surface mail -postitustavalla. Toinen kuukausi menossa, saa nähdä tuleeko kolmaskin kuukausi odotusta! Ostelen siis levyä aika aktiivisesti. Normaalisti tykkään ostaa levyjä setteinä huutokaupasta ja käytän välityspalvelua saadakseni lapsoset kotiin.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Isilwen - 29.03.2015 18:48:04
https://www.youtube.com/watch?v=aSFdB1YcP9k (https://www.youtube.com/watch?v=aSFdB1YcP9k)

Myllärit! Tutustuin vuosia sitten, mutta aina jaksaa sykähdyttää. Folkki vaikutteilla raskaampaa ja kevyempää.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Silagul - 09.05.2015 00:32:59
Vaikka minulle toisinaan tuleekin sellaisia parista päivästä pariin viikkoon kestäviä kausia, etten jaksa kuunnella yhtään mitään musiikkia, kyllä musiikki vain on minulle loppujen lopuksi aika tärkeä asia. On aina ihanampaa kuulla musiikkia silloin, jos on pitänyt hieman taukoa sen kuuntelusta. En tosin ole itse kovinkaan musikaalisesti lahjakas ihminen. Ainoat soittimet, joita koskaan olen soittanut, ovat nokkahuilu peruskoulun ala-asteen musiikintunneilla sekä piano, jolla soitin vain Suvivirren tapaisia yksinkertaisempia kappaleita (enkä enää edes muista, miten niitäkään soitetaan). Musiikin teoria ei sano minulle suurinpiirtein mitään varsinkaan silloin, jos sitä pitää toteuttaa käytännössä. Joitakin termejä ymmärrän, mutta se siitä.
Musiikkimakuni on muuttunut radikaalisti ala-asteelta, jolloin kuuntelin lähinnä Anna Abreuta ja muita sen ajan hittiartisteja muiden mukana. Nykyään en Nightiwishia lukuun ottamatta kuuntele enää juurikaan sellaista musiikkia, jossa on mukana ihmisten laulua/selvät sanoitukset. Instrumentaalinen musiikki on minun musiikkiani. Erityisesti pidän pelien ja elokuvien soundtrackeista, mikä saattaa johtua siitä, että niitä on tullut kuunneltua eniten kaikista instrumentaalisista kappaleista näiden vuosien varrella, jolloin niiden joukosta ovat myös valikoituneet tähän mennessä useimmat suosikki kappaleeni. Suosikkisäveltäjiäni ovat Hans Zimmer ja Lorne Balfe.
Olen huomannut, että olen poikkeustapaus vähän kaikessa - enemmän tai vähemmän. En nyt ala luettelemaan tähän kaikkia niitä tilanteita, missä tällaista on ilmennyt, mutta yksi kohta sopii tähän aiheeseen. Meidän oppilaiden piti viedä lukiossa musiikintunnille muiden kuultavaksi jotain musiikkia, josta itse pidämme tai jolla on ollut jokin tärkeä osa elämässämme. Sinänsä tämä oli opettajaltamme ihan hyvä idea, koska minua kiinnostaa tietää, millaista musiikkia nykyajan nuoriso kuuntelee, sillä en itse kulje ollenkaan tämän ns. "valtavirran" mukana musiikin saralla. Sieltähän tuli sitten kuultavaksi näitä kaikkien tuntemia bändejä ja kappaleita lähes kaikilta noin kolmeltakymmeneltä sen kurssiryhmän opiskelijalta. Ehkä muutama ihminen ryhmästä toi tunnille kappaleen, jota en ollut jo aiemmin kuullut (lähinnä radiosta automatkoilla). Itse taas olin ainoa, joka laittoi soimaan instrumentaalista musiikkia - oikeastaan erään pelin soundtrackin, jos tarkkoja ollaan.
Noh, en valita siitä, mitä muut kuuntelevat. Kukin saa mennä minun puolestani ihan oman makunsa mukaan - ei se minun elämääni haittaa mitenkään. Olen kuitenkin nykyään sitä mieltä, että instrumentaalinen musiikki on monisävyisempää ja tulkinnavaraisempaa kuin sellainen, jossa lauletaan (en tiedä, onko tälle olemassa jokin hienompi nimitys). Se myös inspiroi minua yleisesti ottaen paljon paremmin kuin ihmisäänen laulua ja selkeitä sanoja sisältävät kappaleet.
En omista yhtäkään musiikkilevyä, ellei niitä äitini autossa olevia lasketa, eivätkä ne ole varsinaisesti "minun" vaan kaikkien, joita vain huvittaa niitä siellä automatkalla kuunnella. En koe, että minulla olisi tarvetta ostaa levyjä, koska en kuuntele musiikkia oikeastaan koskaan muualta kuin YouTubesta tietokoneella ollessani.
Uusimmat hyvät kappaleet, jotka olen löytänyt, kuuluvat Really Slow Motionille. Jos eeppistä musiikkia etsitte, RSM:ltä löytyy, vaikka itselläni ainakin oli ensin aluksi vaikeuksia löytää tätä musiikkia oikeastaan mistään. Mitä enemmän kappaleita YouTubesta kuuntelin, sitä enemmän niitä kuitenkin sitten tuli esille, vaikka ensin en meinannut löytää edes hakua käyttämällä melkeinpä mitään. Voisin laittaa jokusen linkin, jotta mahdolliset halukkaat saavat kuunnella. :)

https://www.youtube.com/watch?v=5_KHHfoeIJU
https://www.youtube.com/watch?v=2QWnObyUaRE
https://www.youtube.com/watch?v=M0II9JgQj6s
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Kosmik - 14.05.2015 17:51:49
System of a Down ja Serj Tankianin sooloura on monelle tuttu mutta kuka kuuntelee bändiä Scars on Broadway? Monet kritisoi Daronin lauluääntä mutta mielestäni se on persoonallinen ja hyvä!

SOAD on yks mun lempi bändeistä, mutta en ole yhtyeen jäsenten omiin soolouriin niinkään tutustunut. SOADin musa vaan on niin eeppistä settiä, että siitä on hankala vetää sooloilemalla paremmaksi. :'D Daronin ääni on kieltämättä ihan ok ja persoonallinen, mutta nostaisin hänestä ennemmin esiin aivan uskomattomat kitaransoittotaidot. Meinasin perseelleni lentää, kun Daronin nimi löytyi Linkin Parkin Rebellion-kappaleesta, tunnistin miehen kädenjäljet saman tien, kun kitara kajahti soimaan kajareista. XD LP:n kohdalla on käynyt samoin, mitä tulee yhtyeen jäsenten soolouriin. Ne ei ole kolahtaneet ollenkaan niin kovaa kuin LP:n musa kaikessa eeppisyydessään. :')
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Rainbow Light - 20.06.2015 00:31:15
Mä en itse pidä nightwishistä, se laulajan ääni ei vaan ole mun makuun. Se on tavallaan liian voimakas ja pirteä. Ei ole mun juttu :/

Musiikki on mulle kuolema ja elämä <3


Enkä tiedä kuinkaan montaa laulajaa, loppujen lopuksi vaan pari. Tykkään kaikenlaisesta musiikista, herkästä pianonsoitosta klassisen kautta heavy metalliin (vaikka siis sanoin että en pidä nightwishistä, ei tarkoita etten voi kuunnella. ;) sitä tarkotan pitämisellä, tavallaan). Lempilajeja on metalli ja kelttiläinen. Tutustuin kelttiläiseen neljä kolme päivää sitten ja pidän siitä ihan sikanaan, menee hycin mun syvien mietteiden kanssa ja ruokkii niitä. Metalli taas on mulle se laulutyyppinen ja vahva, rakastan sitä kauheasti <3. (ps, kelttiläinen musiikki taitaa ollla pääosin latinaa, tää tunnin albumi mikä mulla on on enkkua ja latinaa. Latina <3)

Metallia kuuntelen Within Temptationilta, lempinappaleita en osaa edes listata mutta hyviä on esimerkiksi See Who I Am, Demon's fate, Overcome, Where Is the edge ja swan song vaikka kuinka vihaan sitä se vaan on hyvä. Laulanut koulussa say my namen. Kaikki biisit tältä on hyviä, puhelimessa ei vaan riitä muisti ja aikaa ei ole ladata kaikkia.. Ja ne instrat <3 murder ja shot in the dark kuuluu instrumentaleista mun lemppareihin.

Kuuntelen myös japaniksi animen jotain hahmojen kappaleida ja loppu/alku tunnareita.

Sitten on kolme suomenkielistä biisiä koulunäytelmästä, dissaa, enkeli ja lupasut et kelpaan näin. Ainiin ja lautturi. Ne on vähän jäänyt.

Randomeita crackeja (kyllä, kuuntelen videoita myös) ja kappaleita on kerääntynyt myös muutama.
Ja se puolentoistatunnin kestävä kelttiläinen "dark, deep beautiful spirit ritual" albumi. En tiedä laulajaa, en mitään mutta <3

Puhelimelta löytyy siis 150 kappaletta.
Spotifytä en käytä.. Tuntuy vaan liialta kehitykseltä, yyh.

En voi hirveästi kompata edellisiin mutta.. Xc

Ja ainiin, mulle kelpaa mikä tahansa syvä ja mysteerinen kappale!! Rakastan niitä. Jos kuiskauksia niin plussaa, jos lauletaan metsästä ja kuusta ja tällain niin oon jo kuollu. Nah ~~
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Vostok - 24.06.2015 21:29:42
Oon nyt ihan rakastunut...en dupsteppiin, mutta miksi sitä voi kutsua? Feel Goodin ja R'n'B:n sekoitukseksi? Portico ja Volor Flex iskevät nyt täysillä. Porticon ja Jamie Woonin yhteistyökappale Memory of Newness on jees. Ja Volor Flexin remix Jamie Woonin Night Airista... *heavy breathing*

Tämän tyyppinen musiikki tuo vahvasti mieleen puhtaat linjat ja viileät siluetit. Tekee mieli laittaa valkoinen jakkupuku päälle ja mennä katsomaan turkoosia horisonttia. :P

Ja Jamie Woon...Tyyppi debytoi jo 2011. Kohta ollaan jo lähellä vuotta 2016. Viime vuoden syksyllä Woon sanoi tekevänsä uuden albumin kanssa comebackinsä, eikä vieläkään kuulu mitään. Missä? Miten? Milloin? Se tunne, kun lempilaulajasta ei kuulu... Give us your music, goddamnit! Woonilla on kyllä yllättävän vahva fanikanta ja kaikki uskollisesti muistavat hänet vuosienkin päästä.

Ai niin, ja Hurts julkaisee kohtapuoliin uuden albumin kokonaisuudessaan. Vaikka olenkin Hurts-fani, olen rehellinen itselleni ja sanon, etten pidä uudesta albumista. Surrenderin ja Some Kind of Heavenin perusteella. Nope, nope... Juuri Hurtsin tuoman pettymyksen takia haluan juosta Jamie Woonin syliin josko hän tekisi jotain mieltä ylentävää...
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Merle - 17.07.2015 18:14:12
Vaikka minulle toisinaan tuleekin sellaisia parista päivästä pariin viikkoon kestäviä kausia, etten jaksa kuunnella yhtään mitään musiikkia, kyllä musiikki vain on minulle loppujen lopuksi aika tärkeä asia. On aina ihanampaa kuulla musiikkia silloin, jos on pitänyt hieman taukoa sen kuuntelusta. En tosin ole itse kovinkaan musikaalisesti lahjakas ihminen. Ainoat soittimet, joita koskaan olen soittanut, ovat nokkahuilu peruskoulun ala-asteen musiikintunneilla

Tämä on täysin kuin minun suustani. Välillä on kausia jolloin en kuuntele mitään musiikkia (jos satunnaista radion kuuntelua ei lasketa) ja välillä, niinkuin nyt, on menossa intensiivisempi musiikinkuuntelujakso. Tovi sitten löysin 30 Second to Marsin ja heidän tuotantoaan olen kuunnellut kesän mittaan. Viime vuosien aikana olen löytänyt muun muassa Rammsteinin, Nirvanan ja jossain määrin myös Kornin sekä ehkä hieman itseänikin yllättäen, Einaudin. Einaudin musiikki tuli ensimmäisen kerran vastaan Koskemattomat - elokuvassa ja oli jotain niin kaunista että oli pakko ottaa selvää esittäjästä.

Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Howl - 17.07.2015 22:13:48
Lainaus
Onko finiläisissä vielä niitä, jotka keräävät levyjä tai ehkä jopa LP:itä? Millä perusteella ostatte levyn, jos sen löytää myös esim. Spotifystä? Millä perusteella jätätte hyllyyn?
"Kerään" CD:itä ja LP:itä. Mun keräily on lainausmerkeissä vähäisen valikoiman ja rahan takia, mutta aina kaipaan levyshoppailemaan ja sitten olen onneni kukkuloilla kun jotain kovalla vaivalla saan hankituksi <3 "Keräilyyni" ei kuulu vuosilukujen tarkistelu, joten parinkymmenen (vuosien mittaan hitaasti kasvavan) lätyn kokoelmani ei ole erityinen. CD:itä on sitten enemmän. Omistan ehkä kymmenen kasettia, mutta niitä ei löydy ei sitten mistään! Nuo mitä mulla on, on hommattu tyyliin viidelläkymmenellä sentillä per nenä. Ei haittais jos löytäis suurempia valikoimia..

Kuuntelen aika paljon vanhempaa musiikkia, joten kirppiksiltä ja divareista on suurin osa ostettu. Ostan yleensä lempibändien & artistien levyjä tai sellaisia, joita olen kuunnellut kauemmin kuin vuoden. Joskus tuli osteltua silloin tällöin kuunneltavia bändejä ja siihenkin aikaan ne jäi pölyttymään, samoin kuin nyt kun olen "kuunnellut itseni yli" niistä. Nykyään olen tarkempi mitä ostan ja mitä en. Hintakin merkitsee aika paljon, yleensä jää hyllyyn lempparienkin tuotantoa. Toisin kuin monilla muilla tässä keskustelussa, kaikki omistamani musiikki löytyy helposti myös digitaalisessa muodossa.

Spotify ja YouTube ovat päivittäisiä ystäviä, ja koska käytän puhelimen nettiä vain WiFin kautta, on koulumatkoja varten kertynyt kännykän muistikortille lähemmäs 800 kappaletta. Kuitenkin kaiken tämän väliin mahtuu aikaa kuunnella CD'itä ja älppäreitä. Ostan kädessä pideltävää musiikkia sen takia, että rentoudun paremmin kuin koneella kuunnellessa (jolloin koko maailma on siinä nenän edessä ja en keskity musiikkiin niin hyvin, se katoaa usein taustahelinäksi.) Musiikki on aika suuri osa mun identiteettiä (koska olen lame & muuten hukassa), vaikka ei se päälle päin näy ja harvoinkin kuuluu, kun vuosien saatossa olen huomannut että ketään ei kiinnosta. Mulle tuohon identiteettiin kuuluu olennaisesti myös se keräily. Se on musta vaan niin kivaa ja tunnen oloni hyväksi, kun saan valikoida omasta pikku kokoelmastani mitä tänään laitettaisiin pyörimään ja saan hypistellä kansilehtisiä samalla ^^

Olen Bloodyn kanssa samaa mieltä älppäripiireistä, niissä on raivostuttavaa elitismiä ja halveksuntaa "nykyaikaa" ja aloittelijoita kohtaan. Itse en kehdannut mennä levymessuille, kun tälläisenä huonona keräilijänä pelkäsin tulevani arvostelluksi :/ Mikä on, tiedän itsekin, ihan säälittävää, mutta silti se esti minua lähtemästä nauttimaan yhdestä lempiasioistani - levylöytöjen tekemisestä.

Musaehdotuksia? Suurena Taru Sormusten Herrasta ja Keski-Maa fanina rakastuin heti ensikuulemaltani artistiin "Lord Lovidicus" ja hänen albumiin Book of Lore Vol 1. Löytyy bandcampista. Tuotantoaan on hän tägännyt mm. sanoilla: classical, dark ambient, dungeon synth, medieval ja neoclassical, että jos yhtään
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Kosmik - 18.07.2015 17:37:05
Musiikkia on niin helposti saatavilla nykyään, ettei tule enää osteltua levyjä. Sinällään se harmittaa, sillä lapsena ja teini-ikäisenä levyt oli tyyliin ne kaikkein tärkeimmät asiat, joita saattoi omistaa. En käytä Spotifyä, vaan tungen vanhaan puhelimeen kaikkia hyviä kappaleita säilöön. Mulla on siellä nyt about 300 biisiä ja kuuntelen niitä sitten töissä.

Lapsena toivottiin aina levyjä synttäri- ja joululahjaksi ja ne oli tyyliin just ne parhaimmat lahjat. :'D Muistan olleeni ihan superonnellinen, kun sain 12-vuotiaana joululahjaksi The Eminem Shown ja Spider-Man -leffan. XD Joskus äiti joutui etsimään mulle aika pitkään jotain Sum 41:n CD:tä, jota olin toivonut joululahjaksi. Olis kai joulu mennyt pilalle, jos en olisi sitä saanut. :'D Sit aina lainailtiin kaverin kanssa levyjä toisillemme (olin kateellinen sen Rammsteinin levyistä) ja kuuntelin välillä salaa veljen CD:itä, kun se ei antanut mun lainata niitä. XD Ja ai että kun mua ärsytti, kun toinen pikkuveli aina lainasi multa ilman lupaa yhtä Sum 41:n levyä ja sit se rupes halkeileen siitä keskeltä, kun sitä käytettiin niin ahkerasti.

Jotenkin nykyaikana musiikki ei ole enää niin konkreettinen asia, kun kaikki musiikki on jossain bittiavaruudessa ja lähes kaikki kappaleet pystyy vähällä vaivalla löytämään netistä. Itse kuuntelen biisejä Youtubesta ollessani koneella. Aikaisemmin jotain ei niin tunnettujen artistien levyjä joutui oikeasti haeskelemaan useammasta liikkeestä, eikä siltikään välttämättä löytynyt. Ja hassua ajatella, että joutui ostamaan levyn, jonka sisältöä ei edes tiennyt. :'D Onhan se ihan kiva, että nykyään pääsee helposti käsiksi kaikkeen ja musiikkimakukin on laajentunut sitten teinivuosien, kun on se mahdollisuus kuunnella kappaleita ostamatta niitä. Mutta samalla tuntuu kuin jotain puuttuisi. Enää ei tarvitse nähdä vaivaa, eikä käyttää rahaa, jos haluaa musiikkia kuunnella, mutta toisaalta se fiilis kun vihdoin sai sen etsimänsä/toivomansa levyn käteen. Ja kun sai selailla sitä lyriikkavihkosta ja ihastella sitä taidetta siinä, ja kuluttaa monta iltaa kuuntelemalla sen levyn läpi niin monesti, että lyriikat varmasti jäi mieleen.

Tulipa nostalginen fiilis. :'D
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Varja - 09.08.2015 15:25:00
Edellisellä sivulla oli puhetta Tokio Hotelista. Kuuntelen edelleen ja oon tosi tykästyny näihin uusiin biiseihin. Suosittelen kuuntelemaan. Mikäli täältä löytyy edelleen faneja, THR-foorumi (http://tokiohotelroutine.foorumi.eu/index.php) kaipailisi lisää Alieneita.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Eririn - 09.08.2015 16:01:41
Tuli taas seikkailtua YesAsia-nimisessä nettikaupassa ja osteltua kilokaupalla AKB48:n singlejä. Tilaukseen meni yksi kahden vuoden takainen sinkku (Sayonara Crawl) ja kolme uudempaa (Kibouteki Refrain, Green Flash ja Halloween Night, joka julkaistaan 25. päivä). Mulla on nyt viime aikoina ollut ihan älytön pakko saada lisää AKB:tä -kausi. Ne biisit vain on niin hyviä! Sitä paitsi on ihan kivaa omistaa osa B-raidoista ihan laillisestikin + mukana tulee aina DVD, jolla on musavideoita. Nekin on ihan kiva omistaa laillisesti. (ja ehdottomasti paras bonus on kuvakortit, joista ei ikinä tiedä, kenen jäsenen kuva tulee. Vielä ei ole Iriyama Annaa lukuun ottamatta omia suosikkeja (Shimazaki Haruka, Yokoyama Yui, Kawaei Rina (joka on kylläkin nyt entinen jäsen), Kizaki Yuria, Miyawaki Sakura) tullut, mutta toivottavasti jonkun noista mukana tulee.)
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Felia - 12.08.2015 18:04:02
Asiasta kolmanteen: Onko kukaan kuunnellut Tokio Hotel:in uusinta levyä? Itse tykästyin ainoastaan kahteen biisiin, Kings of suburbia, ja Girl got a gun. En häpeä myöntää, että itselläni on kolme edeltävää levyä, mutta tuo uusin oli shokeeraava pettymys. Oikeesti, todelliset fanit (itse en lue itseäni niihin mukaan) odottivat uutta levyä, mitä viisi vuotta? Ja saavat tälläistä ylituotettua teknopaskaa?  (Sori, jos jotakuta loukkasin.)

Sillon, kun sain kuulla tuosta Tokio Hotelin uudesta levystä, menin toki sen uteliaisuuttani kuuntelemaan ja... noh, muutama biisi oli ihan kuunneltavia. Kuuntelin niitä varmaan muutamia viikkoja, mut lopulta sekin sit jäi. Fanitin bändiä joskus 2007-2010 (olin tuolloin teini-ikäinen) ihan kunnolla, mulla on kaikki levyt (paitsi uusin) ja pari live-DVD:tä, mutta kun se sit jäi tauolle, niin kuuntelu väheni samoin kuin kiinnostus koko bändiin. Uusi levy oli kyllä kieltämättä pienoinen järkytys - en voinut uskoa, että mun lempibändi oli tosiaan muuttunu niin paljon, mutta eipä tuo enää haittaa. Viisi vuotta on pitkä aika, siinä ehtii tapahtuu paljon. Ihmiset ja musiikki muuttuu. Tokio Hotel muuttui liikaa. En koskaan odottanu, et se ei muuttuis, mutta en myöskään odottanu, et se muuttuis niin paljon. Bloody, jos ihan rehellisiä ollaan, niin oot oikeessa, että se on ylituotettua teknopaskaa.

Nyt viime aikoina oon kuunnellu ihan älyttömästi Apocalypticaa. Näin sen Ilosaarirockissa livenä ja rakastuin aivan totaalisesti. ♥ Bändi oli mulle tosin tuttu jo ennestään, mutta vasta tuon Ilosaarirock-keikan jälkeen aloin ihan aktiivisesti kuuntelemaan sitä. Ensimmäisenä kuunteluun päätyi uusin levy, Shadowmaker, ja se kyllä osu ja uppos kerralla. Kerrassaan aivan loistava levy! Suosikkibiisejäni on tällä hetkellä mm. Slow Burn ja Cold Blood. Shadowmakerin myötä kuuntelin myöskin vanhempaa tuotantoa ja ei siinä pitkään tarvinnu kuunnella, kun olin aivan myyty. ♥ Farewell on tällä hetkellä ehdottomin ykkössuosikkini vanhemman tuotannon biiseistä. Se on jotenki niin kaunis, mutta samalla voimakas biisi. ♥ Muutenkin oon nyt tykästyny eritoten noihin rauhallisempiin biiseihin, vaikken kyllä tiedä miksi. :)

Apocalyptican ohella kuuntelen myös fiiliksen mukaan mm. Amorphista, Robinia, Sannia, Antti Tuiskua ja ulkomaalaisista bändeistä Within Temptationia, REDiä ja Daughtrya. Yleensä mie valitsen musiikin fiiliksen mukaan ja joskus sitten tulee luukutettua tiettyä bändiä/artistia hieman pidempään. Nuorempana olin melko bändi/artisti ja genre uskollinen, mutta nykyään tuo musiikkimaku on hieman laajempi. Toki raskaampi musiikki on kaikkein lähimpänä sydäntä ja sitä kyllä kuuntelen eniten, vaikka maku muuten laajempi onkin. :)

Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Varja - 14.08.2015 23:54:04
Jatkan vielä Tokio Hotelista. Se on totta, onhan KOS ihan erilainen verrattuna muihin albumeihin, mutta ottaen huomioon kuitenkin, että tässä on ollut viisi vuotta taukoa. Niin, viisi. Humanoidien aikaan esim. kaksoset oli kakskymppisiä, joten en lainkaan ihmettele sitä muutoksen ja uuden kokeilemisen halua. Halusivat tehdä tällä kertaa musiikkia siltä pohjalta, mitä itsekin kuuntelisivat. Meitä on moneen junaan, osa ei mahdu edes kyytiin. Se ei ole onneksi meiltä muilta pois, jos joku ei tykkää. Sille vaan ei voi mitään. Ei voi vaatia kaikkia tykkäämään samasta tai edes samanlaisesta musiikista. Oma mielipide saa olla, sen julki tuomiseenkin on olemassa viisaita ja ei niin viisaita keinoja. En sano, että kukaan olisi rumasti ilmaissut mielipiteensä, tää on vaan yleinen heitto tähän. Ei ole kohdistettu kenellekään. Toivottavasti lisää faneja ilmestyy vielä. Mä olen ite ollut fani muistaakseni vuodesta 2007 ja sillä tiellä ollaan edelleen.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Kristen - 20.09.2015 23:22:35
Onko joku muukin ehtinyt jo kuunnella Maija Vilkkumaan uusimman Aja!-levyn jo läpi? Odotin sitä innoissani jo jonkin aikaa, kun löysin viime vuoden puolella Vilkkumaan musiikin uudelleen. Kunnes joet muuttaa suuntaa on yksi mun lempilevyistä, ja pikkuisen kieltämättä pelotti, että millaista matskua sieltä tulee viiden vuoden tauon jälkeen ulos. No, eipä onneksi tarvinnut pettyä!

Sinkkuna levyltä julkaistiin ekana Lissu ja mä, ja se biisi on ollut kyllä kovassa kulutuksessa. Muutenkin levyllä tuntuu olevan lyriikat ja soundit kohdallaan, ja yksikään biisi ei tunnu ns. filleriltä. Omiksi lemppareiksi on ehtinyt muodostua Lissu ja mä, Onnea ja Kenen sylissä istuit. 10/10, ei joutunut kova fani pettymään. :D

Seuraavaksi pitää kuunnella Johanna Kurkelan uusin levy Ingrid, jonka varmaan kuuntelisin vaikken Kurkelan fani olisikaan, koska levyn nimi on jo niin hiton suloinen! Mariskan uutta levyä odotan myös innolla, koska tykästyin häneen Pahat sudet-aikoina ja Itserakkausjuttuu oli oikein hyvä biisi. Myös Lana del Reyn Honeymoon täytyy varmaan kuunnella läpi.

Mitä levyjä finiläiset odottavat?
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Nevski - 23.09.2015 14:16:26
Mitä levyjä finiläiset odottavat?

Scandinavian Music Groupin Baabel tulee vissiin ulos (jollei ole jo tullutkin), joten vahdin nyt silmä kovana Spotifytä joka päivä, josko se tulisi sinne. Muita levyjä en nyt silleen suoranaisesti odota, tietysti joiltain artisteilta venailen jotain uutta, mutta en tiedä, milloin tulee, mitä tulee ja tuleeko ollenkaan. :D Toi Mariskan uusi levy itseänikin toki kutkuttaa, samoin P!nk:in tuleva tuotanto: tosin se Elleniin tehty biisi ei välttämättä enteile mitään uutta pitkäsoittoa...

Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Felia - 23.09.2015 15:58:34
Asiasta kolmanteen: Onko kukaan kuunnellut Tokio Hotel:in uusinta levyä? Itse tykästyin ainoastaan kahteen biisiin, Kings of suburbia, ja Girl got a gun. En häpeä myöntää, että itselläni on kolme edeltävää levyä, mutta tuo uusin oli shokeeraava pettymys. Oikeesti, todelliset fanit (itse en lue itseäni niihin mukaan) odottivat uutta levyä, mitä viisi vuotta? Ja saavat tälläistä ylituotettua teknopaskaa?  (Sori, jos jotakuta loukkasin.)

Sillon, kun sain kuulla tuosta Tokio Hotelin uudesta levystä, menin toki sen uteliaisuuttani kuuntelemaan ja... noh, muutama biisi oli ihan kuunneltavia. Kuuntelin niitä varmaan muutamia viikkoja, mut lopulta sekin sit jäi. Fanitin bändiä joskus 2007-2010 (olin tuolloin teini-ikäinen) ihan kunnolla, mulla on kaikki levyt (paitsi uusin) ja pari live-DVD:tä, mutta kun se sit jäi tauolle, niin kuuntelu väheni samoin kuin kiinnostus koko bändiin. Uusi levy oli kyllä kieltämättä pienoinen järkytys - en voinut uskoa, että mun lempibändi oli tosiaan muuttunu niin paljon, mutta eipä tuo enää haittaa. Viisi vuotta on pitkä aika, siinä ehtii tapahtuu paljon. Ihmiset ja musiikki muuttuu. Tokio Hotel muuttui liikaa. En koskaan odottanu, et se ei muuttuis, mutta en myöskään odottanu, et se muuttuis niin paljon. Bloody, jos ihan rehellisiä ollaan, niin oot oikeessa, että se on ylituotettua teknopaskaa.

Nyt otan sanani takaisin. Tuli ilmaistua tuo mielipide Tokio Hotelin uusimmasta tuotannosta liian kärkkäisesti ja ennen kaikkea liian hätäisesti. Kuuntelen tässä parhaillaan Kings of Suburbia -levyä pitkästä aikaa uudestaan ja mun täytyy myöntää, ettei se oikeasti kuulosta niin pahalta kuin olen antanut aikaisemmassa viestissä ymmärtää. Tuo "ylituotettu teknopaska" ei todellakaan ollut parhain tapa kuvata muuttunutta soundia - ehkä tuo kärkäs mielipide johtui vaan siitä, etten ole oikein vieläkään täysin hyväksyny soundin muuttumista. Kyseessä kuitenkin oli lempibändini ja tottakai niin suuri muutos järkytti. Rehellisesti sanottuna en tiedä, mitä sanoa KOSista. Osa biiseistä kyllä kuulostaa jopa ihan hyviltä, kuunneltavilta, osa taas on siinä rajalla että uppooko vai ei. Melkoisen hämmentävä albumi on kyseessä. Ehkä mun pitäisi vaan kuunnella sitä useammin, niin lopullinen mielipiteeni selviäisi...

Mutta siis, kiteytettynä, olin pahasti väärässä - kyseinen albumi ei ole ylituotettua teknopaskaa. Ei se ehkä ole vielä sitä nykyajan mainstreamiakaan, mutta vähän sinne päin kuitenkin.


Mitä levyjä finiläiset odottavat?

Harvoin enää odotan minkään tietyn bändin/artistin levyjä, mutta toki uutta tuotantoa on aina kiva saada ja kuunnella. Viimeisin levy, jota oikeasti odotin, oli Amorphiksen Under The Red Cloud, joka julkaistiin 4.9. Ei mulla mitään suurempia odotuksia levyä kohtaan ollut - olin tavallaan varma, että hyvä se tulee olemaan. Ja kyllä se hiton hyvä onkin! Tällä hetkellä suosikkibiisejäni ovat Death of a King, Sacrifice ja Bad Blood. Innolla odotan lokakuun keikkaa, että pääsee kuulemaan noita uusimpia biisejä livenä. :D
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: embled - 23.09.2015 17:39:21
Mitä levyjä finiläiset odottavat?

Itellä on ollu lähiaikoina odotuksessa Turmion Kätilöiden uusin, joka ilmestyyki jo ylihuomenna! Singlelohkasuna julkastu Vastanaineet kuulosti oikein mainiolta, Hyvissä Höyryissä ei iskeny niin lujaa. Eiköhän tuolta kuitenki oo mainiota tavaraa tulossa. Samoin sitte heti keikkatauon alkamisesta asti on ollu odotuksessa Stam1nan tuleva levy. :D Jotenki se, mitä Hyrde on tulevan levyn sisällöstä sanonu sai mut ihan täysillä liekkeihin (plus vielä se että synasoundeja! soolo! pliis!). Myöskin Joutsenniemi tuottajana ja Bogren miksaajana kuulostaa hyvältä. Millä tässä malttaa vielä kevääseen elää... (Minäkö innoissani? En myönnä.) Apulanta ja Chisu tulee varmaan tsekattua albumien ilmestyttyä, mut kumpaakaan en oo kummemmin oottanu.

// Ai, Verjnuarmu julkasee uuden levyn ens kuussa. Jäädäänpä oottelemaan!

Hitto vieköön. Tuli kuunneltua Musen Drones läpite vasta tänään töissä. Miks en oo kuunnellu sitä aiemmin? Pitää kuunnella muutaman kerran uudestaan ja pureutua biiseihin oikein kunnolla.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: kiilibiili - 26.09.2015 12:01:06
Mitä levyjä finiläiset odottavat?

Ehdottomasti odotan Hukan ja Maman debyyttialbumin julkaisua, joka pitäisi olla ihan käsillä jo. Tykkäsin jo UMK14-aikoina heidän Selja-biisistään, mutta koska oma suosikki silloin UMK:sta oli Softengine, niin ei jotenkin tullut kuunneltua enempää. Mun onnekseni lempibändini Pimeyden Tavastian-keikkaa oli lämppäröimässä juurikin Hukka ja Mama, ja ihastuin heihin ihan täysin. Niin symppiksiä että hymyilin vaan typerästi koko keikan ajan. Sen jälkeen oon luukuttanut niitä ainoita löytämiäni biisejä eli Ei ole pohjaa ja Selja, joista jälkimmäiseen varsinkin pystyn samaistumaan. Kävin toisenkin kerran heitä kattomassa, kun olivat taas Pimeyttä lämppäämässä. En malta oottaa esim. Yön pimein hetki ja Peilipallon alla -biiseistä studioversioita!

Ja kai se nyt on myönnettävä, vaikka en tiedä onko levyjulkaisusta lähiaikoina toivoakaan, että ootan hirveästi Olavi Uusivirran uutta levyä. Tai ees lisää uutta matskua! Hän laulaa kuin kuolisi huomenna oli ihan mahtava biisi, ja tätä eilen julkaistua Rakastajat-biisiä voisin sanoa jopa yheksi Olavin kaikkien aikojen parhaista biiseistä. En kykene kuuntelemaan itkemättä sitä :D Pliis Olavi, mä haluan nää levylle!
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Natura Morta - 11.10.2015 18:56:46

Mitä levyjä finiläiset odottavat?
Mä en NYT odota mitään levyä (mutta koen tän hyväksi keinoksi saada avattua viestisaldo), mutta viimeks odotin tossa elokuun lopulla Tiisun levyä Elämän koulu. Useemmin tulee odoteltuu, että joku bändi julkasee uuden sinkun.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Eririn - 12.10.2015 10:50:44
Mitä levyjä finiläiset odottavat?
Just nyt odottelen YesAsiasta tilaamaani neljän levyn pakettia, jossa ovat AKB48:ltä singlet Sakura no Shiori, Heavy Rotation ja Gingham Check, sekä SKE48:ltä Maenomeri. Samalla odottelen myös AKB48:n tulevaa singleä, joka tulee olemaan alkuperäisjäsen Takahashi Minamin viimeinen, joten toivon sen olevan hyvä (sekä A-raidan että Takaminan todennäköisen valmistujaiskappaleen). Samalla odottelen myös AKB:n tulevaa kokoelmalevyä ja varsinkin kansien julkaisua, jotta voin päättää, ostanko levyn ylipäänsä ja jos niin, niin minkä version (siitä julkaistaan kolme versiota).
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Larjus - 12.10.2015 13:13:21
Mä sain just tänään kolme tilaamaani levyjä, joita olinkin innolla odottanut. Kaikki Hetalia-levyjä XD Hatafutte Best sekä noista uusista The World Twinkle Character CD:istä Ruotsi/Tanska- ja Suomi/Viro-versiot. Oon tilannut kans samasta levysarjasta Amerikka/Venäjä- ja Kiina/Hongkong-levyt, mutta niissä kestää, koska kumpaakaan ei oo vielä julkaistu. Ja oon tilannut ne samaan pakettiin, joten kestää vielä enemmän ku jos olisin hankkinut ne erikseen (Kiina/Hongkong julkaistaan vasta marraskuussa), mutta eipä haittaa.
Ja nyt äsken laitoin tilaukseen Saksan ekan Character CD:n, ku se on mun CDJapanin ostoskorissa pyörinyt jo hyvän aikaa (ja siihen samaan syssyyn oli hyvä lykkää yks kännykkäkoru - tai oikeestaan toistepäin. Lisäsin tilaukseen levyn ku en vain yhtä korua viittinyt tilaa).

Sitten ootan Mix Speaker's,Inc.n Corpse Carnivalia, joka julkaistaan marraskuussa (ja mun pitäs varmaan ennakkotilaa jo sekin - joo, pakko. 16 kappaletta jäljellä CDJapanissa.). Ja BVCCI HAYNESilta on kans just pari päivää sitten julkaistu täyspitkä, pitäs sekin tilaa.

Niin paljon kaikkee hankittavaa... Ja mun piti vähän yrittää säästää XD Ku en marraskuussa tee yhtään vuoroo ja nyt lokakuussakin vain puoleenkuuhun asti.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Eririn - 22.11.2015 14:15:42
Päädyin sitte kuuntelemaan aamuyöstä YouTubesta Digimonin ykköskauden soundtrackia ja ai että se on hyvä! Mun lapsuuden soundtrack <3 (tuli siinä samalla latailtua osa niistä biiseistä, mutta ei siitä sen enempää) muutenkin mulla on ollut nyt koko marraskuun jonkinlainen anime/dorama-musiikkikausi. Digimonin lisäksi oon kuunnellu tosi paljon Sailor Moonin ja Muumien musaa, sekä myös doramasarja Majisuka Gakuenin tunnareita. Uusin rakkaus on silti Shingeki no Kyojinin tunnari Guren no Yumiya. Se on niin hyvä!!
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: jaina - 30.12.2015 07:29:08
Mun mielestä nyt vuonna 2015 on tullut ulos tosi hyviä albumeita eri artisteilta. No okei, jos ei tykkää perus mainstream-musiikista, niin ei ehkä jaksa intoilla ihan samaan tapaan kuin minä intoilin syksyllä. Mulla melkein kaikki suosikkiartistit julkaisivat uutta musiikkia ja levyjä nyt tän vuoden aikana, suurin osa noista syksyllä.

One Direction, Demi Lovato, JVG, Robin, Mikael Gabriel, Selena Gomez, 5 Seconds of Summer ja Justin Bieber. Varsinkin Justinista moni voi olla ties mitä mieltä, mä en itsekään tykännyt hänestä ennen tätä syksyä sen erityisemmin mutta noi sen uudet biisit on himohyviä. Myös One Directionin uudet biisit on hyviä - tai no, niiden musiikki on ollut tosi hyvää jo nelosalbumista lähtien, tosin kolmoslevylläkin oli pari hyvää biisiä. Niistä niiden vanhoista "you don't know you're beautiful, that's what makes you beautiful"-sanoituksista ja biiseistä en oo ikinä kauheesti tykännyt.

Onks täällä muuten ketään, ketä tykkäis Tove Lo:sta tai Foxes-laulajasta? Molemmat on tyyliltään aika samanlaisia, Tove Lo:n musiikki on luokiteltua indie rockiksi ja popiksi, Foxesin elektropopiksi, popiksi ja indieksi. Mä en oo ikinä tykännyt kauheesti mistään indiemusasta, joka näkyy varmaan noissa suosikkiartisteissa joita listasin äsken tohon ylös, mutta toi Tove Lo ja Foxes on superihania! Suomessa varsinkaan Foxes ei oo saavuttanut ihan niin kovaa suosiota mutta Tove Lo:n porukka saattaa tietää "Stay High (Habits)" tai "Talking Body"-biiseistä. Suosittelen molempie neitokaisia kyllä kaikille kovasti!

Oonko ainoo jota jollain tapaa huvittaa tänä vuonna kovaan suosioon monen vuoden jälkeen uudelleen noussut Antti Tuisku? Siis oon superiloinen sen puolesta, että se on noussut taas noin huipulle ja julkaisee listahittejä mutta kun miettii sen suosiota joskus vajaa 10 vuotta sitten, kun sitä sanottiin peräruiskuks ja kaikkee niin en voi muuta ku kikatella ;D Sama homma pätee Cheekkiin ja Elastiseen, vaikka he ovat jo jonkun 1-2 vuoden ajan olleet tosi pinnalla. Muistan kasiluokalla vuonna 2008 kun heistä tykkääminen määritteli sut räppäriks, nykyään taas mummotkin diggaa Cheekistä ja Elastisesta kun molemmat on ollut näissä kansan rakastamissa Vain Elämää-sarjoissa ja ties missä.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Karma91 - 30.12.2015 12:06:14

Oonko ainoo jota jollain tapaa huvittaa tänä vuonna kovaan suosioon monen vuoden jälkeen uudelleen noussut Antti Tuisku?

Minua ei niinkään huvita Antti Tuisku, mutta se on kyllä ihan pirun koomista, miten silloin Idols aikoina ja monta vuotta vielä senkin jälkeen siskoni oli tajuton Antti Tuisku -fani, mutta itse en välittänyt kuin muutamista hänen biiseistään, mutta tällä hetkellä mä oon tässä perheessä se, joka kuuntelee Anttia.

Hävettää muuten myöntää, etten ole juuri perillä mitä musaa nykyään soitetaan radiossa yms, mutta niin iso osa musiikista on mielestäni nykyään melkoista main-stream kakkaa, että tuskin mä mitään oon menettänyt. Itse kuuntelen nykyään lähinnä vain raskaampaa musaa ja k-poppia, joten onneksi on Youtubet ynnä muut, joista löytää jatkuvasti uusia hyviä bändejä, ettei tarvi kuunnella näitä Biebereitä Cyruksia ja Swiftejä, jotka aiheuttavat minulle lähinnä oksureaktioita (olkoonkin, että Justinin yks uusista biiseistä oli ihan hyvä).
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Okakettu - 30.12.2015 15:03:34
Onks täällä muuten ketään, ketä tykkäis Tove Lo:sta tai Foxes-laulajasta? Molemmat on tyyliltään aika samanlaisia, Tove Lo:n musiikki on luokiteltua indie rockiksi ja popiksi, Foxesin elektropopiksi, popiksi ja indieksi. Mä en oo ikinä tykännyt kauheesti mistään indiemusasta, joka näkyy varmaan noissa suosikkiartisteissa joita listasin äsken tohon ylös, mutta toi Tove Lo ja Foxes on superihania! Suomessa varsinkaan Foxes ei oo saavuttanut ihan niin kovaa suosiota mutta Tove Lo:n porukka saattaa tietää "Stay High (Habits)" tai "Talking Body"-biiseistä. Suosittelen molempie neitokaisia kyllä kaikille kovasti!
Oi joo, etenkin Foxes on ihana! Hänen debyyttinsä oli aikoinaan itselleni vähän pettymys, muutamasta tosi vahvasta kappaleesta huolimatta sellaista täyteenahdettua perushömppää, mutta huhtikuussa julkaistava kakkoslevy vaikuttaa maistiaisten perusteella todella hyvältä ja virkistävältä! Olen ollut innoissani oikeastaan jokaisesta etukäteen julkaistusta kappaleesta, mutta etenkin Better Love (https://www.youtube.com/watch?v=oQBiPwklN_Q), If You Leave Me Now (https://www.youtube.com/watch?v=yO0CBzZopaY) ja ihan vastikään julkaistu Devil Side (https://www.youtube.com/watch?v=YDre7iPmpIw) ovat olleet ahkerasti kuuntelussa. Foxes taisikin jossain haastattelussa todeta, että uusi levy tulee olemaan huomattavasti ensimmäistä riisutumpi, ja se tehnyt hänen musiikkinsa yleisilmeelle hyvää ainakin minun mielestäni. :>

Olen myös samaa mieltä siitä, että vuosi 2015 on ollut musiikillisesti ihan äärimmäisen hyvä! Uutta musiikkia tuli vaikka keltä, ja hirmuisen monta mielenkiintoista artistia ja bändiä myös debytoi tänä vuonna. Omia suosikkejani olivat tänä vuonna varmaankin Halseyn, Of Monsters and Menin, Oh Wonderin, Little Mayn ja Purity Ringin uutuudet. Toisaalta Nieves julkaisi älyttömän hyvän EP:n syksyllä, kuten myös Billie Marten... ää, jos ensi vuonna julkaistaan puoliksikaan niin hyvää musiikkia kuin nyt, olen tyytyväinen!

Ensi vuodelta odotan etenkin Daughterin ja Run River Northin kakkoslevyjä sekä Coastsin ja Walking on Carsin debyyttialbumeja. Aquilon debyyttiä odotan myös kuin kuuta nousevaa, toivon mukaan duo julkaisee sen ensi vuoden puolella.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Ansa - 08.01.2016 01:10:06
Oon tippunut musauutuuksista kartalta, kun en ole mitään lehtiä lukenut pariin vuoteen. Mutta minulle uusia (toisille vanhoja) bändejä on tullut löydettyä tässä 2015-2016 aikana aika monta. Ja siis minähän listaan ne, koska mulla on aika suuri heikkous listauksiin. :D

The Beatles. Omg. Kyllä, olen alkanut kuuntelemaan piitlejä. Tarkalleen vuosi ja kahdeksan päivää sitten. :D Uudenvuoden yönä 2014-2015 piitlet vain saivat musta kauheen otteen, ja sen jälkeen oon kuunnellut kyseistä bändiä vähintään kerran päivässä. Vuodessa ehdin myös katsoa kaikki elokuvat ja monta elokuvaa missä on kyseisen bändin musa olennaisena osana, lukea monta järkälemäistä kirjaa, rakastua Paul McCartneyhin, kuuntelemaan koko bändin tuotannon, samoin kun monta coveria, McCartneyn tuotannon ja John Lennonin biisit. Ihana bändi mikä tuo surullisimmillaankin mulle edes hieman paremman fiiliksen. <3

Vaya Con Dios. Okei, normaalisti en kuuntele tän tyylistä musaa, mutta ReginaRiddlen perhana sai mut koukuttumaan. Tämä bändi tuo myös mulle hyvän mielen, ja inspiroi kirjoittamaan runoja.

Evanescence. Okei, tämä bändi ei ole mulle mikään uusi tuttavuus, mutta vasta tässä lähiaikoina tajusin kuinka lahjakas Amy Lee on laulajana ja muusikkona. Ihana ääni. Ja tollainen goottiromantiikka-angst iskee noin muutenkin aika lujaa mun estetiikkaan.

Pink Floyd. Tämän bändin löysin vasta uudenvuoden yönä, eli ömm, kahdeksan päivää sitten. Ihmettelen suuresti, miksi en ole kuunnellut bändiä aikaisemmin. Ihan helvetin kova, mistä muhun iskee suositut klassikot niin kuin myös vähemmän tunnetut ylipitkät instrumentaalit. <3 Mulla on selkeästi joku juttu uudenvuoden öihin, koska löydän silloin hyvää musaa. Katotaan mitä löydän seuraavaksi. :D

Muita uusia rakkauksia on The Smiths, Dana Fuchs, Olavi Uusivirta ja Apocalyptica. <3 :)

-Ansa
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: kiilibiili - 07.03.2016 21:05:45
Aah, Olavi Uusivirta! Tunnustaudun mm. Pimeyttä, Pariisin Kevättä, Samuli Putroa, Samae Koskista, Tiisua, Simaa ja Olavia kuuntelevaksi suomi-indie-hipsteriksi. Viime syyskuussa varovasti toivoinkin uutta levyä Olavilta, ja sieltähän se tulikin! Valitettavasti koulukiireiltä en ole ehtinyt edes musiikkia kuuntelemaan, joten kuuntelen parhaillani uutta levyä vasta toista kertaa. Olin faniudessani kovin myöhäisherännäinen: aluksi en oikein tykännyt On niin helppoo olla onnellinen -biisistä, sitten tuli biisejä kuten Tiet etäisyyksiin ja Nukketalo palaa, jotka kolahtivat mutta ei sen suuremmin. Viime vuonna kävin kokemassa Olavin Provinssi-keikan eturivistä ja olin menetetty tyttö. Provinssissa nähdään viimeistään taas.

Kun kerran täällä oli muitakin Olavin kuuntelijoita, niin jakakaapa lempibiisinne samantien!

Mun on aivan mahdotonta valita vaan yhtä, mutta kova kolmikko nelikko olis Rakastajat, Reeperbahn, Ollaanko tämä kesä näin ja Mannerlaatat. Näistä Rakastajat kuuluu ehdottomasti mun mielestä maailman parhaimpiin biiseihin, se iski ensikuuntelulla suoraan sydämeen ja sinne jäi. Hiukan oon katkera, ettei sitä oo Olavi-levyllä, koska haluaisin luukuttaa sitä autossa ihan levyltä enkä Spotifysta. Reeperbahn ja Ollaanko tämä kesä näin on mun kesäbiisit, ja Mannerlaatat taas kiteyttää rakkaan kotiseutuni Etelä-Pohjanmaan syvimmän olemuksen. Voisin jatkaa tätä lempibiisieni listaa ihan loputtomasti mutta jospa nyt mennään näillä.

Hukan ja Maman debyyttialbumia odotan vieläkin, onneksi heiltä tulee perjantaina ulos kaikista teasereistä päätellen aivan ihana uusi sinkku Sun pitäis olla mun! En malttaisi odottaa että pääsen Hukan ja Maman levynjulkkareille tanssimaan.

Mulla alkaa jo iskeä päälle joku keväthuuma, kun tekisi mieli käydä keikoilla pomppimassa ja löytää uusia ihania bändejä! Vähän reipas vuosi sitten aika lailla sattumalta löysin mun nykyisen ykköslempparibändin, Pimeyden, ja näidenkin viimeisimmästä keikasta on jo hirveästi aikaa. Katsoin vasta äsken hiljattain julkaistun Pimeyden Urheiluhullu-coverin, ja ai että kuinka ihana sekin oli. Kauhea ikävä kesää ja keikkoja.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: nami - 08.03.2016 15:08:08
Lainaus
Onks täällä muuten ketään, ketä tykkäis Tove Lo:sta tai Foxes-laulajasta?
Todellakin! Foxes ei oo ihan niin lähellä sydäntä kuin Tove Lo mutta fiilistelen kyllä kovasti hänenkin musiikkiaan - mimmillä on ihan mielettömän upea ääni ja se musiikki ja sanoitukset ja aah. Ja Tove Lo... noh, sanotaanko et jos joku levy ois mulle Raamattu niin se olis ehdottomasti Queen of the Clouds, se on soinut ihan laittoman paljon viimeisimmän vuoden sisällä ja osaan biisit sanoituksineen ja kaikkine taustasoundeineen niin hyvin että nolottaa - oikeasti, kuka muka laulaa mukana My Gunin pyssyäänet?? :--Dd tarviisin tähän sen naamaansa pitelevän apinaemojin, for real. Ei vaan vakavissaan, Tove Lo on ehkä mun lempiartisti tällä hetkellä, sanoitukset osuu ja uppoo ja vaikka se musa on yksinkertaista niin kaikki ne tunteet ja ajatukset ja aaa en osaa edes selittää rakkauttani tähän naiseen. Yks vuoden 2015 parhaista hetkistä oli valehtelematta se kun pääsin katsastamaan tän mimmin keikkameininkiä Flow'ssa, olin aikas happy girl.

Lainaus
Oonko ainoo jota jollain tapaa huvittaa tänä vuonna kovaan suosioon monen vuoden jälkeen uudelleen noussut Antti Tuisku?
Siis Antti itsessään ei huvita todellakaan, vaan juurikin ne entisten hatereiden reaktiot. Vaikka joissain piireis varmasti haukutaan vieläkin niin kyl mua vähän huvittaa miten moni ihminen on kääntänyt kelkkansa, mutta tbh musta se on kuitenkin ihan vaan positiivista. Oon niin ylpee Antin menestyksestä ettei mitään jakoja ja mitä useempi ihminen diggaa niin sitä parempi, kai? Kaikkien vaikeempien vuosien ja vähättelyn jälkeen Antti on ansainnut tän menestyksen ja musta on ihan uskomattoman suloista, miten aidon onnellisen oloinen se on tästä kaikesta hypestä :')

Lainaus
Hävettää muuten myöntää, etten ole juuri perillä mitä musaa nykyään soitetaan radiossa yms, mutta niin iso osa musiikista on mielestäni nykyään melkoista main-stream kakkaa, että tuskin mä mitään oon menettänyt. Itse kuuntelen nykyään lähinnä vain raskaampaa musaa ja k-poppia, joten onneksi on Youtubet ynnä muut, joista löytää jatkuvasti uusia hyviä bändejä, ettei tarvi kuunnella näitä Biebereitä Cyruksia ja Swiftejä, jotka aiheuttavat minulle lähinnä oksureaktioita (olkoonkin, että Justinin yks uusista biiseistä oli ihan hyvä).
Mä yritän olla aiheuttamatta debattia ja olematta liian butthurt ja jokaisella on oikeus mielipiteeseensä jne, mutta voidaanko pitää mielessä että tälläkin foorumilla liikkuu tätä "mainstream kakkaa" kuuntelevia ihmisiä? :) Kaikesta ei oo pakko tykätä jne, mutta itse oon yleisesti ottaen hitusen kyllästynyt siihen, että radiossa soivan popin disauttelu karkeemminkin ilmaisuin on ookoo - ihan kuin Swiftia tai One Directionia kuuntelevan musiikkikokemus ei ois yhtä validi (köh oma lehmä ojassa, t: nami-22-vee-1D-superfani) kuin sen, joka on löytänyt tiensä jonkun ugmman musan pariin. Onhan popmusiikki todella kaupallista, onhan se musiikillisesti suurimmilta osin yksinkertaista, mutta ihmiset tykkää siitäkin :-D

En ees tiedä mikä mun pointti oli, tarkoitus ei oo tosiaan hyökkää sua vastaan joten pahoittelut jos tää tuntuu siltä (tai siis kaikki tykkää/epätykkää jostain no can do) vaan ehkä enemmänkin herätellä miettimään ihan yleisestikin, miksi yhden musiikkilajin vähättely on niin hyväksyttyä yleisesti (koska tää ilmiö/puhetapa oikeesti kiinnostaa mua) :-D
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Karma91 - 08.03.2016 16:03:48

En ees tiedä mikä mun pointti oli, tarkoitus ei oo tosiaan hyökkää sua vastaan joten pahoittelut jos tää tuntuu siltä (tai siis kaikki tykkää/epätykkää jostain no can do) vaan ehkä enemmänkin herätellä miettimään ihan yleisestikin, miksi yhden musiikkilajin vähättely on niin hyväksyttyä yleisesti (koska tää ilmiö/puhetapa oikeesti kiinnostaa mua) :-D

Älä huoli, en ottanut nokkiini kommentistasi, eikä minunkaan tarkoitus ollut nostaa omaa musiikkimakuani mitenkään muiden vastaavia paremmaksi. Kirjoitan joskus hieman kärkkäästi/kärjistetysti, mutten tarkoita sillä mitään pahaa. Se vaan on pinttynyt tapa, joka tuppaa ärsyttämään muita. Jokainen saa kuunnella ja tykätä mistä tahtoo, enkä todellakaan tarkoita kaiken mainstreamin olevan huonoa (tunnustan itsekin pitäväni monista 1Dn kappaleista, joskus kuuntelen vapaaehtoiseti jopa Nicki Minajia). Koen jopa olevani melko kaikkiruokainen musan suhteen, mutta mä vaan toivoisin, että radioiden musiikkitarjonta olis kattavampi. Totta kai on sitten kanavia, joilla soitetaan pitkälti jotain genreä (radio rock yms.), mutta tuntuu että nämäkin rajat ovatmurenemassa. Siis miksi ihmeessä esim Cheekiä ei pääse nykyään pakoon edes iskelmäkanavalle?
Enitenhän tässä kulutusmusassa ärsyttää se, että sitä tulee joka tuutista, ja kun 95% koko radio/tv kattauksesta on sitä hiphoppia ja poppia, mikä ei itseäni niin kiinnosta, niin saa oikeesti kääntää kiviä ja kantoja, että löytää uutta ja virkistävää musiikkia. Samat biisit tulee radiosta välillä melkeen kymmenen kertaa mun koko työpäivän aikana, mikä on mulle se ongelma. Joku ihan jees biisikin alkaa ärsyttämään kun se soi koko ajan.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: nami - 08.03.2016 21:45:15
BadKarmaGirl: Aaa, ymmärrän t: toinen kärjistetyn ilmaisun mestari :-D Ehkä sit vaan assosioin ton turhan hanakasti siihen, miten esim. mun raskaampaa musiikkia kuunteleva pikkusisko tykkää kommentoida kaikkea hänen makuunsa sopimatonta - oon ehkä herkistynyt turhan paljon mainstreampopin disauttelulle, mene ja tiedä.

Mut sun pointti radiokanavista on kyllä ihan totta! Tälleen suurimmilta osin kaupallista popmusiikkia kuuntelevanakin voin yhtyä siihen, että radiokanavien musatarjonta on toooodella yksipuolista eikä siksi tuu itsekkään radiota juuri kuunneltua. Vaikka periaatteessa joku NRJ tai Voice soittaakin musiikkia mikä istuu mun makuun, ei mun todellakaan tee mieli kuunnella samoja biisejä viittä kertaa päivässä. Viime kesänä oli ihan painajaista kun seitsemän tunnin duunipäivän aikana Madafakin darra ehti soida kolmeen tai neljään kertaan.... ainoo mikä oli vielä pahempi oli se, kun Pharrel Williamsin Happy tuli yhdessä vaiheessa joka tuutista, argh :-D Sinällään kumpikaan biisi ei oo millään inhokkilistalla ja varsinkin ensin mainittu on köh kännissä mun suuria suosikkeja mut tuossa vaiheessa vähän kyllä rasahteli. Et joo, vaikka mainstream uppookin niin haen itsekin kyllä kuunneltavaa mieluummin Youtubesta tai Spotifysta.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Vlad - 08.03.2016 22:57:21
Lainaus
Siis Antti itsessään ei huvita todellakaan, vaan juurikin ne entisten hatereiden reaktiot. Vaikka joissain piireis varmasti haukutaan vieläkin niin kyl mua vähän huvittaa miten moni ihminen on kääntänyt kelkkansa, mutta tbh musta se on kuitenkin ihan vaan positiivista. Oon niin ylpee Antin menestyksestä ettei mitään jakoja ja mitä useempi ihminen diggaa niin sitä parempi, kai? Kaikkien vaikeempien vuosien ja vähättelyn jälkeen Antti on ansainnut tän menestyksen ja musta on ihan uskomattoman suloista, miten aidon onnellisen oloinen se on tästä kaikesta hypestä :')
Mä voin ihan suoraan sanoa, että olin ennen Antti Tuiskun kohdalla hater. En voinut sietää Antin musiikkia - enkä ollut edes kovin vaivihkainen sen kanssa. Nykyään taas pidän Antin musiikista, sekä uudesta että vanhasta tuotannosta. Omalla kohdalla kelkan kääntämiseen vaikutti se, miten mun musiikkimakuni laajentui merkittävästi tässä aikuistuessa. Vuonna 2003 olin 10-vuotias ja kuuntelin edelleen pitkälti klassista musiikkia tai heviä (mikä kombo :D) ja jotenkin mulle pelkästään ajatuskin muunlaisesta musiikista tuntui ihan ihmeelliseltä. Nykyään kuuntelen aika pitkälti melkein kaikkea mahdollista, vaikka se musiikillinen "koti" onkin edelleen hevin parissa. Toki omalla kohdallani tähän Antin musiikkiin tykästymiseen on vaikuttanut erittäin vahvasti mun äiti, joka joskus muutama vuos sitten teki duunia Antin kanssa KIDSingin kulisseissa ja sitten kotona puhui siitä, miten hyvää musiikkia Antilla on ja kuinka mahtava persoona se on. Mä oon aina ollut aika altis ulkopuolisille vaikutteille musiikissa (esim. mun suosikkibändit hevin puolella on tulleet mun kaverilta) ja jossain välissä "siedätin" itseni Antin musiikkiin, koska olin utelias - ja huomasin, että herrallahan on tosi hyvää musiikkia (sama on sittemmin käynyt myös SANNIn musiikin kohdalla).

Voin kyllä yhtyä kommentteihin radiokanavista. Mie en enää oikeastaan kuuntele radiota - lähinnä radio SuomiPopia sillon, kun oon autossa - mut mies kuuntelee vähän hassuja kanavia ja hassua musiikkia. Radiossa en kyl tykkää siitä, että samaa kappaletta soitetaan niin tiiviisti tai että tuntuu, että kanavilta soitetaan lähinnä vain samantyylistä musiikkia. Mä en pahemmin massamusiikista perusta ja ennemmin kuuntelen Youtubesta tms. musiikkini, koska mun musiikkimaku on miehen sanojen mukaan "outo" ja mulle mielusaa musiikkia harvoin radiosta soitetaan (eli esim. Omniaa tai Faunia tms.).
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Kiirsu - 09.03.2016 00:23:12
Mäkin oon lämmennyt Antti Tuiskulle viime aikoina vaikka en todellakaan olisi pari vuotta sitten uskonut, että niin käy. Mä olin 11 sillon, kun Antti tuli Idolsista pinnalle ja sen musa oli just sellasta, että se uppos kaikkiin mun kavereihin mutta jostain syystä pidin sitä ite tosi ärsyttävänä. En edes tiedä mistä se johtu, mutta muistan että usein sitä jouduin kavereiden pakottamana kuuntelemaan ja tuskaa oli. Sitten menikin monta vuotta niin että en kuullut Antista käytännössä mitään. Sitten pari vuotta sitten Rakkaus on kolahti ja popitin sitä innoissani. Sillon se tuotanto rajoittui mun osalta kuitenkin siihen yhteen biisin. Tästä uudesta levystä taas en tiennyt mitä ajatella ja mietin pitkään että onko tää jätkä nyt ihan tosissaan, mutta nyt kun oon sen kuunnellut läpi moneen kertaan niin tykkään kyllä tosi paljon. Viime syksynä olinkin sitten ensimmäistä kertaa Antin keikalla isäni kanssa ja pari vuotta sitten olisin pitänyt tätä skenaariota mahdottomana. Se oli vielä isän idea enkä vieläkään ymmärrä miten keski-ikäisestä erittäin jurosta miehestä kuoritui kovan luokan Antti Tuisku fani. Nyt on liput myös tulevalle Areena-keikalle ja odotan kyllä tosi innolla!

Komppaan Vladia siinä, että munkin musamaku on laajentunut tosi paljon aikuistuessa. Tosi pitkään yritin etsiä vähän erilaista musaa, josta muut ei tykkää enkä halunnut kuunnella mitään valtavirtakamaa. Nyt oon kuitenkin tajunnut, miten paljon sillä rajoitin itseäni. Nyt viimeisen vuoden aikana oon alkanut tykätä One Directionista ja Taylor Swiftistä sekä Selena Gomezista ja kaikesta main stream teinipopista. Oon nyt vasta tajunnut sen miten kivaa sellanen musa on! Ei tollaset biisit edelleenkään pääse osaksi niitä, jotka itkettää ja koskettaa eikä niistä mitään mun ykkössuosikkeja tuu, mutta välillä on kiva vaan kuunnella musaa mikä on hauskaa vaikka ei siinä sen kummempaa sanomaa oliskaan.

Ja sillon kun alkaa 1D kyllästyttää niin Billy Talent on ikuinen rakkaus, jonka luokse palaan hakemaan niitä syvempiä fiiliksiä. Ainoa huono puoli tässä bändissä on se, että oon fanitukseni kanssa ihan yksin. Kyseessä ei edes ole mikään harvinainen tai erikoista musaa soittava bändi vaan ihan perusrockia mikä soi aika ajoin radiossakin. Silti kukaan kaveri tai edes tuttu ei sitä kuuntele. Kaipaisin vaan jotain, jonka kanssa jakaa tän fanituksen.

En tiedä mikä radiokanavissa on, koska niiden musa ei muhunkaan iske vaikka oonkin kevyeen poppiin tykästynyt. Ainoa mitä jaksan kuunnella paria biisiä kauemmin on City, mutta nekin on jämähtänyt menneeseen eikä sieltä tunnu ikinä tulevan mitään uutta musiikkia. Kuuntelen radiota lähinnä ajaessa ja oon oppinut siskolta tosi raivostuttavan tavan vaihtaa kanavaa koko ajan. Kuuntelen yleensä puoli biisiä ja heti kun biisi loppuu alkaa kanavien ropaus ja yritetään löytää jonkun toisen biisin jämät kuunneltavaksi. Välillä tuntuu että menee enemmän aikaa kanavien vaihtamiseen kun itse musan kuunteluun.

Pintapopin lisäksi tykkään musiikista, jossa se itse musiikki tuntuu kertovan tarinaa, ei ainoastaan lyriikat. Oon tanssinut pienen ikäni ja ihan parasta ajankulua on istua junassa ja kuunnella musiikkia samalla kun laatii siihen päässään koreografiaa. Vielä kun pääsis joku päivä toteuttamaan näitä, ideoita olis miljoona. Tosi usein kuulee biisejä, joista en kamalasti tykkää, mutta mietin silti että niihin saisi luotua mielettömän upeita koreografioita. Muse on ihan loistava koreografiabändi samoin Nightwish, niillä on tosi hauska soundi ja kivasti dramatiikkaa biiseissä.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: kiilibiili - 09.03.2016 07:42:46
Mä tykkään kuunnella näitä kaupallisia kanavia, kuten NRJ ja Loop, lähinnä öisin jos satun olemaan autossa. Silloin ne soittaa vähän laajemman valikoiman musiikkia, mukaan lukien paljon vanhoja hittejä, joihin ehkä joskus oli kyllästynyt, mutta joita pitkän tauon jälkeen on kiva kuunnella. Muuten mä kuuntelen tasan kahta kanavaa: YleX:ää ja YleX3M:ä. YleX on oikeastaan ainoa kanava, joka soittaa myös mun pieniä suomalaisia never heard lempibändejä, ja sieltä oon useammankin uuden tuttavuuden bongannut kuunneltavaksi. Plussaa on tietysti että ei tule ollenkaan mainoksia, miinusta taas että kaikki mun lempijuontajat on viimeisen reippaan vuoden aikana lähteny kanavalta. X3M:ä rupesin kuuntelemaan ruotsin kurssin tueksi. Se soittaa aika samantyyppistä musiikkia kuin sisarkanavansa, poislukien suomenkieliset biisit, joiden tilalla tulee paljon ruotsinkielistä musiikkia. Jos Cheekiä haluaa pakoon eikä pelkää ruotsia niin suosittelen X3M:ä :D Muhun ei niin uppoa isot ulkomaiset hitit, joten kuuntelen mielelläni vähän tuntemattomampia suomalaisia ja ruotsalaisia artisteja.

Antti Tuiskusta sen verran, että oon ollu kaappifani jo vuosikaudet. Silloin ihan Antin uran alussa mulla ei ollu mistään musiikista mitään mielipidettä, mutta viimeistään 2007 kun Valovuodet  (Varjosi jäi) tuli niin olin ihan myyty. Eka levy on edelleenkin paras ikinä, ja Spotifysta huudatan enemmän vanhoja hittejä kuin uusia, vaikkei niissäkään mitään vikaa ole. Oon tosi iloinen Antin puolesta, se on kyllä ansainnu tän hypen :)
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Abarat - 29.04.2016 17:23:16
Kuka on kuunnellut Don Johnson Big Bandin albumia Fiesta? (2012) Onko bändillä ollut jonkinlainen keikkatauko? En malta odottaa, että pääsen katsomaan tulevaa keikkaa! Kuka kuuntelee DJBB-musiikkia enemmänkin?
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Felia - 02.05.2016 13:08:17
Täällä on näköjään ollut paljon puhetta Antti Tuiskusta, ja täytyy kyllä myöntää, että olen ollut fani jo siitä asti, kun se oli Idolsissa. :D Näin sen livenäkin ensimmäisen kerran jo vuonna 2004. :D Vaikka silloin 10-11 vuotiaana oli kovin fanituskausi, niin en ole silti Antin musiiikkia koskaan unohtanut vaan se on kulkenut enemmän ja vähemmän mukana vuodesta toiseen, aina tähän päivään asti. Vanhempi tuotanto on itselle tärkeämpää ja merkityksellisempää kuin uusi, mutta pidän todella paljon myös uudesta tuotannosta. :)

Oon niin ylpee Antin menestyksestä ettei mitään jakoja ja mitä useempi ihminen diggaa niin sitä parempi, kai? Kaikkien vaikeempien vuosien ja vähättelyn jälkeen Antti on ansainnut tän menestyksen ja musta on ihan uskomattoman suloista, miten aidon onnellisen oloinen se on tästä kaikesta hypestä :')
Komppaan tätä täysin! Antti on todellakin kaikkien vuosien jälkeen ansainnu tämän menestyksen. Ja mie rakastan siinä just sitä, kun se on niin aito - se on tehny tosi paljon töitä menestyksen eteen, ja vaikka se on nyt niin pinnalla kuin vain voi olla, niin silti  sillä on pysynyt jalat maassa. Lisäksi se, miten se suhtautuu faneihin, on aivan ihanaa. Arvostan Anttia suuresti. ♥

Tällä hetkellä mun uusin rakkaus on Dead By April. Satuin törmäämään siihen Spotifyssa tuossa jokunen aika sitten ja oih, että on mahtavaa musiikkia. Monet biisit tuntuvat sopivan tämän hetkiseen elämäntilanteeseeni tai voin vain muuten samaistua niihin, joten tuntuu todella mahtavalta, kun on taas löytänyt jotain näin hienoa. :) Tämän hetkisiä suosikkibiisejäni ovat mm. Replace You, Beautiful Nightmare, Done With Broken Hearts, Calling, Incomparable & What Can I Say.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Abarat - 11.05.2016 20:34:34
Kuka myös kuuntelee Kentin musiikkia? Uusi levy ilmestynee 20 pv. ja bändihän on ilmoittanut lopettavansa tänä vuonna? Pari keikkaa Suomessa, Helsinki ja Vaasa jos oikein muistan. Isot konsertit tulossa lokakuussa, kuka on menossa? Tänään oon kuunnellut Tigerdrottningen-albumia tosi paljon.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Neiti Syksy - 11.05.2016 20:50:51
Lainaus käyttäjältä: Abarat
Kuka myös kuuntelee Kentin musiikkia?
o/

Kent on yksi rakkaimmista bändeistä, seuraillut jo pidemmän aikaa ja nyt pari vuotta sitten tuli suunnaton hinku mennä keikallekin. Missasin viime kesäisen mutta onneksi tulit sanomaan! En ole siis pitkään aikaan katsellut heidän keikkakalenteriaan, mutta nyt ehdottomasti pitää koettaa saada handlattua lippu keikoille. Tigerdrottningen-albumi on hyvä! Lisäksi muutenkin ne vähän vanhemmat on mielestäni parhaita. Kent on ihan parhautta! Toki ymmärrän lopettamispäätöksen, vaikka se on surku. :<
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: kiilibiili - 12.06.2016 11:54:50
Mä oon tehnyt itselleni täysin uuden aluevaltauksen, kun rupesin kuuntelemaan suomiräppiä! Tai no, ko. bändi ei taida ihan suorilta tippua mihinkään genreen, ja siks kai se niin kovasti iskikin. Kyseessä on siis Atomirotta. Kesällä 2014 kehitin viha-rakkaussuhteen heidän Aurinkoon-biisiin ja lopulta aina toivoin että se sattuisi tulemaan radiosta. Nyt on paljon soitettu Älä huoli tyttöä, joka inspiroi vihdoin tutustumaan tarkemmin Atomirotan tuotantoon. Rakastuin ensi kuulemalta aivan palavasti Hima taas -biisiin, ja löytyhän paljon muitakin hyviä. Kaduille taas, Faija teki rikoksii, Silmät sulkemalla, Haudoille, Venäläistä rulettii, Nenä vie... Ikävästi missasin Kumpulan kyläjuhlat, joilla Atomirotta esiintyi, mutta Provinssissa pääsen onneks korjaamaan tilanteen.

Ootteko muut löytäny viime aikoina uusia suosikkibändejä/-artisteja?
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: repa - 23.06.2016 23:34:38
Onko Atomirotta Notkean Rotan bändi vai onko Atomirotta Notkea Rotta eri nimellä? Siis, ymmärtääkö kukaan, mitä meinaan. Tiedän, että ne on sama artisti, mutta onko tuo Atomirotta kokonaan uusi projekti (on siis havaittava tyyliero) vai onko Notkea Rotta vaan vaihtanut nimeä? Mä kuuntelin Notkeeta Rottaa jo joskus teininä. On monia biisejä, jotka on jäänyt mieleen. Atomirotta juttuja en oo hirveesti kuunnellut. Muutamia biisejä kylläkin, mutta en oo kuluttanut varsinaisesti.

Mä olen siis näitä tyyppejä, jotka on kuunnellu räppiä jo yli 10 vuotta. Musta on vähän hassua joskus sattua radion ääreen, jos sieltä tulee jotain räppiä. En suoraan sanottuna oikeestaan tykkää radiosoittoräppäreistä pahemmin, mitä nyt joskus jostain satunnaisista. Toisaalta en kuuntele pahemmin radiota, eli en tiedä ihan tarkkaan, mitä kaikkea sieltä soi. Mutta veikkaan, ettei kuitenkaan ihan sitä, mitä mä yleensä kuuntelen. Mä olen siis näitä, jotka tykkää kuosiräpistä ja suomalaisesta gangsta-rapista. Mä selitin tätä tänään Emanuelille sillä, että koska mä oon joutunu hylkäämään oman "perheeni" eli sen ihmisryhmän, jonka kanssa tuun yleensä parhaiten juttuun, niin mulla on sellainen jännä koti-ikävä. Tuollainen tietyntyylinen räppi lievittää sitä, koska ei mulla ole noista kuvioista jäljellä enää mitään muuta ku muistot, pari kaveria ja toi musiikki. Ja siis tykkään ihan aidosti muutenkin tuollaisesta kuosiräpistä, jossa räpätään lähinnä päihteistä tai ganstaräpistä, jossa taas mennään sitten ihan överijuttujen pariin aiheissa... Se vaan iskee niin eipä siinä kai muuta voi ku sitten kuunnella sitä. : D

Mä tykkään kyllä aika paljon myös punkista ja vanhasta rockista. Sellaisesta letkeestä ja hyväntuulisesta, ahh <3 Mulla on noita punk- ja rock-vinyyleitä jonkinmoinen rivi olkkarissa ja aina välillä iskee fiilis pistää sieltä lättyä pyörimään. Etin rock-vinyylit yleensä kirppiksiltä halvalla. Esim. kivan kannen takia ostan usein ihan tuntemattomankin artistin levyn. Ja punkkia ostin aikoinaan yleensä suoraan  bändeiltä keikkojen jälkeen tai sitten käytettynä jostain levykirppiksiltä.

Ootteko muut löytäny viime aikoina uusia suosikkibändejä/-artisteja?
Mä löydän jatkuvasti uusia biisejä, koska aktiivisesti etsin netin syövereistä uutta kuunneltavaa. En nyt viiti alkaa listaamaan, kun tulis niin pitkä lista. Mutta joo, koko ajan löytyy kaikkea uutta kivaa kuunneltavaa. Se on tosi hauskaa.

Mä teen ehkä henkisen itsemurhan, mutta mä laitan nyt tänkin myös tänne: mä oon nyt innostunut tekemään itse räppiä. Se ei mene kuosiräpin eikä todellakaan ganstarapin genreihiin, koska en halua esittää mitään. Mutta se on sellaista nopeeta tykitystä tällein vähän huono-osaisemman vinkkelistä katseltuna ja paljon pilkettä silmäkulmassa. En todellakaan ota tota projektia vakavasti vaan kaverin kanssa pidetään hauskaa tän kanssa. Me oikeestaan vaan alettiin tästä puhumaan ja eilen sitten oli sellanen 10 tunnin alkoholinhuuruinen räppisessio läpi yön. Hauskaahan tässä on se, että kamulla on muusikkoystäviä, joiden kautta saattais päästä niiden kotistudioille äänittään. Eli jos hyvin käy, niin tästä saattais tulla oikeestikin jotain vakavasti otettavan harrastuksen tapaista. Mutta vielä ollaan ihan alussa tämän projektin kanssa, joten eipä tässä muuta ku ihmetellään vasta. Hauskaa toi kyllä on, jopa yllätyin siitä, miten kivaa. Oon aina aatellukin, ettäö se ois mahtavaa, mutta että noin kivaa. Huhhuh : DD
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Eririn - 24.06.2016 01:21:13
Ootteko muut löytäny viime aikoina uusia suosikkibändejä/-artisteja?

Biisejä enemmän, mutta rakkauteni japanilaiseen BABYMETALiin uusiutui tässä joku aika sitte kun kuuntelin yhtyeen biisiä KARATE. Ihan helvetin hyvä biisi! Siitä päädyin sitte kuuntelemaan bändin muitakin biisejä, Megitsune, Give Me Chocolate, Doki Doki Morning, mitä näitä on. Siis BABYMETAL on aivan loistava, suosittelen!

Uusia biisejä, joihin olen ihastunut, on esim. Hayley Kiyokon Girls Like Girls ja Icona Popin Girlfriend. Nämä löysin kun pyysin Tumblrissa suosituksia tyttörakkausbiiseistä (mun soittolistat on hävyttömän heteroseksuaalisia). Erityisesti Hayley Kiyokoa aion kuunnella lisää, ihana ääni <3
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: kiilibiili - 07.07.2016 21:42:07
repa, mun käsittääkseni Atomirotta on Notkean Rotan samannimisen keulahahmon kokonaan erillinen projekti, eikä siinä oo mukana Notkean Rotan muita jäseniä. Atomit kyllä esittää keikoilla myös Notkean biisejä, mutta ihan eri bändi muuten.

Olin katsomassa Provinssissa Atomeja livenä ja ai että mä tykkäsin! Tuli suunnilleen kaikki lempparibiisit ja eturivissä tietty oltiin :) Tekis kauheesti mieli mennä sunnuntaina kattomaan Atomeja (ja on siellä myös Tiisu ja Sima!) Pitkään kuumaan kesään.

Mulla on hyvä musiikillinen putki menossa, kun oon taas löytäny uuden suosikkibändin ja taas ihan eri genrestä! Normaalisti kuuntelen aika lailla yksipuolisesti suomenkielistä indiepoppia, mutta ihan yllättäen löysin saksankielisen metallimusiikin, minkäs muunkaan ku Rammsteinin muodossa. Tottakai sitä piti käydä Provinssissa kattomassa, vaikka biiseistä tiesin tasan Du Hastin ja Amerikan. Kun ne alotti keikan, mä lumouduin aivan täysin. Till Lindemannin ääni on jotakin niin vaikuttavaa! Olin tyyliin suu auki koko keikan kun ne vaan oli niin hyviä, ja vieläkin kuuntelen välillä Spotifyta suu auki kun en pysty käsittämään miten kovia nää biisit voikaan olla :D Koska mä nyt kuitenkin oon tämmönen hempeilijä, mun lempibiiseiksi valikoitui hyvin nopeasti Früchling in Paris ja Ohne Dich. Mutta eipä oo tullu vastaan semmosta biisiä joka ei olis hyvä.

Tää oli nyt ihan pointless hehkutus mut ei voi mitään :D
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Felia - 19.07.2016 21:41:24
Nyt on taas rokki rokkailtu, ja omia suosikkeja ja uusia tuttavuuksia livenä nähty. :D Kyllä livekeikat on vaan jotain niin parasta. ♥

Lainaus
Ootteko muut löytäny viime aikoina uusia suosikkibändejä/-artisteja?
Mie palasin tuossa jokunen aika sitten takaisin muutaman jo ennestään tutun bändin pariin. Kyseessä ovat siis Escape the Fate ja Skillet, ja niitä onkin tullut kuunneltua ihan urakalla. Molemmat bändit oli jääneet vähän unholaan, ja sillä välin ETF:ltä olikin tullu kaksi uutta levyä. Niitä aloin sitten luukuttaa ja ai että, kun osui ja upposi. ♥ Tämän hetkisiä ehdottomia suosikkibiisejäni on mm. Just A Memory, Remember Every Scar, Chemical Love ja Picture Perfect. Skilletiltä on nyt elokuussa tulossa uusi levy, jota ootan kyllä innolla. Ne kolme biisiä, jotka on jo julkaistu (eli Feel Invincible, Back From the Dead & Stars) lupailevat hienoa matskua. :D

Täysin uutena tuttavuutena on sitten tullut mukaan Disturbed, johon törmäsin sattumalta YouTubessa. Päätin sitten YT:n ehdottamana kuunnella yhden biisin, The Sound of Silence (joka on ilmeisesti cover). Lopulta se ei sitten siihen yhteen biisiin jäänytkään. :D En ole sitä niin aktiivisesti kuunnellu kuin ETF:iä ja Skilletiä, mutta tykkään silti paljon. Mukavan raskasta ja synkkää musaa.

Sitten uutukaisista jo vanhaan tuttuun Amorphikseen. Mulla on jo pitkään ollu tavoitteena tutustua bändin vanhempaan tuotantoon, mutta en vain oikein ole saanut sitä tutustumista aloitettua. Oon mie jokusen biisin niistä ihan vanhoista kuunnellu, mutta ne ei oikein ole uponnu. :/ Noh, jospa sitä saisi itsensä potkittua vielä kuuntelemaan niitäkin... Uudempi tuotanto uppoaa puolestaan ihan täysillä, varsinkin Under the Red Cloudin biisit. Sitä levyä onkin tullut kuunneltua eniten, ja eritoten biisit Bad Blood, Dark Path, Death of A King, Sacrifice ja Under the Red Cloud on olleet kovassa luukutuksessa. :D Ja sitten mun on vielä aivan pakko hehkuttaa Tomi Joutsenen ääntä. Se murina on kyllä jotain aivan upeeta, ja oi että sitä puhdasta. Rakastan. ♥
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: flawless - 10.08.2016 14:18:25
Felia, oi vitsi miten nostalgiatripit sain kun mainitsit Escape The Faten! :D Kyseinen bändi oli siis mun lempparini ja henkireikäni joskus yläasteella vuosia sitten, voi niitä aikoja. Niiltä tulee kyllä vieläkin ihan kelpo musiikkia ulos, mä tykkään kanssa Picture Perfect- biisistä tosi paljon! Siinä on niin nätti sanoma. Ja Let Me Be on kanssa niiden uudesta tuotannosta varsin ihanaa hempeilyä, sanat on niin osuvat ja suloiset. Mä niin haluan tuon biisin soimaan sitten joskus mun häissäni.



Mutta se mitä tulin hypettämään on että aaaa Avenged Sevenfold tulee maaliskuussa Hartwallille Disturbedin kanssa! Oon ollut niin pärinöissäni eilisestä asti näiden uutisten kanssa. Avenged siis on mun all time lempparibändini, ja oon odottanut kuin kuuta nousevaa että milloin uutta levyä pukkaisi ulos ja ukot tulisivat tänne pohjoiseen soittelemaan, ja nyt vihdoin keikkauutisia tuli! Ja vielä noin loistavan lämppärin kera, oi euforiaa. Viime Suomen keikka muutama vuosi takaperin oli niin eeppinen ja mahtava, että odotukset ovat korkealla tälläkin kertaa. Viimeksi tosin lämppäri oli vielä loistavampi, Five Finger Death Punch, mutta eipä Disturbedkaan ole ollenkaan huonompi, olen niidenkin musaa luukuttanut aika tavalla. Odotan nyt sitten ihan henkeä pidätellen, että milloin tulee uutisia uudesta levystä! Oletan, että levy tulee ennen tuota Euroopan kiertuetta, joten tässä ollaan jännän äärellä... Hädin tuskin pysyn housuissani!
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Abarat - 09.11.2016 10:24:45
Suositelkaa ranskalaista musiikkia, jotain mitä löytyy jopa kirjaston musiikkiosastolta? Oon taas niin pihkassa ranskan kieleen ja haluaisin nimenomaan lainata kirjastosta cd-levyjä.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Wisteria - 09.11.2016 19:48:31
Abarat, kirjastosta löytymisestä en kanssa tiedä, mutta haluaisin suositella Chambre 12 -albumia Louanelta. Mun mielestä hänellä on hirmu nätti ääni <3
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Ronen - 09.11.2016 20:19:37
Abarat, kirjastosta löytymisestä en kanssa tiedä, mutta haluaisin suositella Chambre 12 -albumia Louanelta. Mun mielestä hänellä on hirmu nätti ääni <3

Oi, komppaan tätä ehdotusta täysillä - en muista missä törmäsin kyseiseen nuoreen naisartistiin ekan kerran, mutta keväällä kyllä soi aika usein meidän huushollissa. Ja joo, laulaa kauniisti. Louane myös ääntää mielestäni suhteellisen selkeästi useissa kappaleissa, mikä on tosi kiva. Joskus kun ranska voi olla melkoista puuroa artikulaatioltaan.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Abarat - 06.12.2016 12:59:05
Kiitos ehdotuksista. Löysin kotikaupunkini pääkirjastosta Patricia Kaasin levyn, ja tykkäsin. Suosikkibändit vaihtuu aika ajoin, ja nyt on meneillään Radiohead-vaihe! Haluaisin ostaa omaksi tuon uusimman levyn, mutta nyt on rahatilanne tiukka. Youtuben kautta kuuntelee yhtä sun toista. Ihmettelen, miksi cdon.fi-sivustolla Alvaro Solerin levy on vieläkin niin kallis!
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: repa - 13.12.2016 06:54:45
Abarat: Käykö ranskalainen räppi? Tulee heti ranskalaisesta musiikista mieleen Keny Arkana. Se on sen verran suuri tekijä, että saattaisi hyvällä tuurilla löytyä kirjastosta, mutta takuuseen en mene, koska ei se ihan valtavirtaa edusta. : D Hauskan kuulosta on El Matador (jonka lyriikoita en tosin tajua, koska en osaa ranskaa). Sniper -niminen kerää ainaki youtubekatsojia (Brule on kiva biisi, muut tuntemattomia).

Blackon reggaeta oon kuunnellu aina välillä, hauskan kuulosta sekin. Uusin löydös on ranskalaisista on Loo Ranks. Aivan mahtavaa settiä ainaki ne riddimit mitä oon kuunnellu, tosin en usko kirjaston tarjoavan tätä sulle, mutta ansaitsee tulla mainituks. XD

Ei kyllä niin mitään hajua, että löytyykö näistä mitään kirjastosta, mutta kun puheeksi tuli ranskankielinen musiikki, niin... : D

- repa
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Nevski - 28.12.2016 17:16:40
Kun kerran täällä oli muitakin Olavin kuuntelijoita, niin jakakaapa lempibiisinne samantien!

Mun on aivan mahdotonta valita vaan yhtä, mutta kova kolmikko nelikko olis Rakastajat, Reeperbahn, Ollaanko tämä kesä näin ja Mannerlaatat. Näistä Rakastajat kuuluu ehdottomasti mun mielestä maailman parhaimpiin biiseihin, se iski ensikuuntelulla suoraan sydämeen ja sinne jäi. Hiukan oon katkera, ettei sitä oo Olavi-levyllä, koska haluaisin luukuttaa sitä autossa ihan levyltä enkä Spotifysta. Reeperbahn ja Ollaanko tämä kesä näin on mun kesäbiisit, ja Mannerlaatat taas kiteyttää rakkaan kotiseutuni Etelä-Pohjanmaan syvimmän olemuksen. Voisin jatkaa tätä lempibiisieni listaa ihan loputtomasti mutta jospa nyt mennään näillä.

Vanhahko viesti, mutta pakko tarttua! Vaikea sanoa just sitä yhtä the biisiä, koska tuntuu et löydän koko Olavin uudelleen joka kerta, kun kuuntelen sitä tai oon keikalla. :D Kaikki noi mainitut biisit on helvetin kovia. Kauneus sekoittaa mun pään on höpöydessään yhtä rakkautta. Ylipäätään diggaan Ikuisten lapsien biiseistä ihan hirveästi.

Uusi levy suli jotenkin hitaasti, en ensimmäiset pari kuuntelua osannut oikein tietää, miten siihen suhtautuisi. Mutta sama tapahtui kuin joskus aiemminkin, ne biisit, joista olin ollu epäluuloisin, tuli jotenkin kirkkaimmiks lemppareiksi, kun näki Olavin repimässä itseään ilmaan ja pitkin lattioita keikalla esittäessään niitä. :D Vaikea keksiä yhtään niin eläväistä ja heittäytyvää lavaesiintyjää Suomesta kuin Uusivirta.

Phah, mun lempiaihe musiikkiin liittyen loppuvalta vuodelta: Sannin uusin levy. Oonks ainoo, joka on ihan hooked-on tuohon uuteen matskuun?
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Kosmik - 18.02.2017 00:52:23
Ei hemmetti, tuo Linkin Parkin uusin kappale (Heavy) on aika pettymys. En ole bändin tekemisiä kauhean tiiviisti seuraillut enää moneen vuoteen, mutta olen kaikki albumit kuunnellut kyllä useampaan otteeseen, kun ne on julkaistu ja tuota... muistan kun olin ihan pettynyt A Thousand Suns -albumiin, mutta on siellä joitain kappaleita, jotka menee edelleenkin silloin tällöin. Muistan, kun olin kauhean pettynyt siihen The Catalyst -kappaleeseen silloin kun se tuli, mutta kun sitä ja muita albumin kappaleita tuli kuunneltua enemmän, niin sitten se albumi alkoi tuntua ihan ok:lta. Living Things ja The Hunting Party oli ihan kelpo albumeja ja niitä tuli kuunneltua sitten enemmän... Mutta tuo uusin kappale. Mitä siitä nyt voi sanoa? Silkkaa poppia, eikä pop-kappaleenakaan ole kovin kummoinen, kuulostaa aika vanhanaikaiselta ja mitäänsanomattomalta. LP:lla on monia hyviä rauhallisempia kappaleita, mutta tää uusin ei iske sitten yhtään. Ja vaikka yritän tuota kuunnella uudestaan ja uudestaan ja yritän tykätä siitä, niin en silti tykkää. En kyllä kovin innoissani odota sitä uusinta albumia, jos ensimmäinen singlekin kuulostaa jo tuolta... Tokihan artisti saa tehdä, mitä ikinä haluaa ja LP on ennenkin suututtanut fanejaan kokeiluillaan, mut silti... Ekaa kertaa ikinä tuntuu, ettei tuolla bändillä ole enää mulle mitään tarjottavaa. Kyllä mä varmasti aion kuunnella sen uudenkin albumin sitten kun se julkaistaan, mut en odota siltä liikoja.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Waulish - 18.02.2017 01:08:03
Oho, enpä ees tiennyt että Linkin Parkilta on tullut uusi biisi! Ja ilmeisesti levykin tulossa? Mulla oli muutama vuosi sitten kova Linkin Park -kausi, mutta se on hiipunut jo aikaa sitten enkä nykyään enää ees muista seurata, mitä yhtyeelle kuuluu. Oli nyt kuitenkin pakko mennä kuuntelemaan tuo kappale, kun kävi kiinnostamaan. Olen kyllä samoilla linjoilla, Kosmik, ei pure minuunkaan tämä. Perustylsä poppibiisi, jossa Chesterin äänikään ei oikein pääse oikeuksiinsa. Sinänsä arvostan Linkin Parkissa tosi paljon sitä, että ne muuttuu ja kehittyy jatkuvasti eikä jumahda mihinkään tiettyyn juttuun ees fanien painostuksesta ja niillä on ihan hirveästi erilaisia biisejä, mutta tämä kappale ei kyllä kolahda minuun oikein millään tasolla. Peruspoppi ei oo se juttu, josta eniten LP:ssä pidän ja jota toivoisin kuulevani.

Minusta A Thousand Suns on muuten LP:n paras albumi! Jos miettii pelkästään biisejä, niin niiden puolesta ei, mutta kokonaisuutena kyllä. Pidän albumin tematiikasta ja konseptista ja siitä, miten biisit muodostavat yhdessä suuren kokonaisuuden. ATS on sen takia edelleen yksi kaikkien aikojen lempparilevyistäni. Sen kuunteleminen on sykähdyttävä ja ajatuksia herättävä matka. Se levy kyllä jakaa hirveästi mielipiteitä, toiset jumaloi ja toiset ei tykkää ollenkaan.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Kosmik - 18.02.2017 15:13:07
Waulish, mäkin pidän ATS-albumista noin kokonaisuutena. Että kuuntelee koko albumin kerralla alusta loppuun. Yksittäiset kappaleet ei niinkään iske samalla tavalla kuin muissa albumeissa, mutta kokonaisuutena se toimii. :) Mäkin arvostan Linkin Parkissa sitä, että ne tekee asiat omalla tavallaan ja uskaltaa kokeilla uusia asioita, eikä mene ns. fanien ehdoilla, mutta munkin pitää tosiaan valitettavasti todeta, ettei tuo uusin kappale liikuta mua millään tavalla, ja se on harmi, koska lasken LP:n mun yhdeksi suosikkibändeistä kautta aikain.

Lukioiässä ja siinä parinkymmenen ikävuoden hujakoilla toi bändi oli mulle kaikki kaikessa. Julkaisin joskus finissäkin jotain LP-jatkisfikkiä ihan "finiurani" alkupuolella, vaikka lukijoita sille ei ollut nimeksikään. Ja ihmekös tuo, kun kirjoitustaidotkin oli silloin mitä oli ja "fandom" muutenkin on ainakin finissä aika rare. :'D Pitääkin joskus katsoa löytyykö se fikki multa vielä koneelta. :'D Olen LP:n livenäkin nähnyt parisen vuotta sitten ja oli ihan mahtava kokemus ja olen iloinen, että edes kerran elämässäni olen päässyt katsomaan niiden keikkaa. ^^
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Lunalotta - 18.02.2017 20:34:19
Pöö! Mitä nyt viime viestejä lueskelin niin Skillet, Babymetal ja Sanni on mun suosikkeja. Tai no siis, mun musiikkimaku on niin laaja, että se yltää iskelmästä rockiin ja metalliin saakka. Myös unkarilainen ja japanilainen musiikki ovat rakkautta mulle!

Siiis mun ehdoton ykkönen suosikkibändeissä on Haloo Helsinki! Oon niin super innoissani, ku heidän keikkansa alkavat taas. Oon jo kolmella keikalla käynyt elämäni aikana, koska fanitus alkoi ehkä siinä 2014 aikaan, eikä niitä keikkoja lähellä ollut kovinkaan usein tai ajankohta ei muuten aina sopinut mun aikatauluihin. Onko täällä jollakulla lempibiisejä HH:lta tai kuunteleeko joku edes sitä?

Toinen asia on se, että mä oon rakastunut tässä kuukauden sisällä Indicaan ihan superina! Heidän musiikkinsa on vaan niin ihanaa, on tullu kuunneltua heidän jokainen biisinsä ja levynsä useampaan kertaan, ja osaan laulaa jo tosi montaa biisiä (oon harrastanu laulua siis jo seiskaluokalta asti eli kuus vuotta, käyn laulutunneilla ja silleen). Mua vituttaa kyllä se, että heidän fb-sivullaan on ilmoitettu viime vuonna että pitävät tauon bändin jäsenten ollessa kuka missäkin, minkä ymmärrän - ovathan he suht nuoria, ja varmasti elämässä muutakin tekemistä kuin bändijutut. Ei sillä, etteivätkö he rakastaisi musiikkia ja bändijuttuja, mutta ymmärrän että joskus haluaa vähän taukoa.
Mennäänpä takaisin näihin kappaleisiin. Johanna Kurkelalla, Haloo Helsingillä ja Suvi Teräsniskalla tuntuu olevan biisejä montakin, joihin voin samaitua ja valuttaa omaa elämääni. Mutta Indican biisit ottaa ja iskee suoraan sydämeen! Heiltä löytyy niin paljon biisejä, joihin voin samaistua ja jotka on ihan mun elämästä. Esimerkiksi Pidä kädestä, Linnansa vanki on sellasia, jotka on ihan ku mulle tehtyjä. Pahinta tänään on myös hyvä sellainen pahan olon biisi, ja Ikuinen virta myös sanoitukseltaan sopiva. Viimeinen jyvä on myös tosi sopiva mun ja mun bestiksen tämänhetkiseen tilanteeseen, ja moni muukin biisi on niin osuva! Etsin Indican laulajan facebookista ja olen ihan sekaisin, kun hän hyväksyi kaveripyyntöni! Vielä en ole uskaltanut viestiä laittaa, mutta enköhän mä joku päivä. Palaisivatpa he pian taas musiikinteon ja keikkojen pariin! :)
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Fiorella - 09.06.2017 00:43:20
Nostanpa vähän tätäkin keskustelua kysymällä, katsotaanko nykyään vielä musiikkivideoita? En ole hirveästi seurannut tuoreempaa musiikkia ja kuuntelen radiotakin aika huonosti. Joskus jos johonkin kivaan törmään, niin sitten googlettelen. Tuli vain niin elävästi mieleen, kun aikoinaan katsoimme siskon kanssa tarkkaan top-listat telkkarista (ja oli radiossakin) ja niissä olivat aina ne musiikkivideot. Joitakin lauluja kuunnellessa vieläkin lävähtää silmien taakse ne musiikkivideot, olivatpa sellaisia joista piti tai eivät. ;) Näkyyhän noita Youtubessa olevan kun katsoo, mutta aloin miettiä, onko nykyään edes enää olemassa mitään sellaista ohjelmaa tai vastaavaa, mistä niitä kukaan katsoisi?

Minun musiikkimakuni on aika monipuolinen mutta omanlainen. Tykkään kaikesta mikä kuulostaa kauniilta ja myöskin siitä, jos on tarttuva rytmi. :) Kuuntelen lähes aina enemmän melodiaa kuin sanoja. (Aika usein tulee pettymys, kun jostain kivasta laulusta katsoo miten ne sanat menevät... ;) Tosin joskus on ollut iloisiakin yllätyksiä.)
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Natura Morta - 13.07.2017 13:06:46
Ootteko muut löytäny viime aikoina uusia suosikkibändejä/-artisteja?

Yli vuoden vanha kysymys, mutta vastaukseni on ehdottomasti Steve 'n' seagulls
Tutustuin tähän ekan kerran jo keväisellä lapin reissullani ja jo silloin aattelin, et tää on aika siistii. Nyt bändi on tulossa joulukuussa turkuun keikalle ja sinne on ehdottomasti päästävä.
Steve 'n' seagulls on siis coverbändi, mut se tekee siit coveroitavasta biisistä niin omansa, et esimerkiksi kun kuuntelin tätä ekan kerran, en edes meinannut tunnistaa sitä kappaletta, vaikka alkuperäinen kuuluukin omiin lemppareihin.

Pari esimerkkiä mainitakseni
The Trooper (Iron Maiden)  - Steve 'n' seagulls
https://www.youtube.com/watch?v=Li58voy6xXM (https://www.youtube.com/watch?v=Li58voy6xXM)

Holy Diver (Dio) - Steve 'n' Seagulls
https://www.youtube.com/watch?v=Kzb9IZcPrQE (https://www.youtube.com/watch?v=Kzb9IZcPrQE)
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Kosmik - 20.07.2017 21:26:18
Vittu, Chester Bennington on kuollut. :'( Linkin Park on ollut yks mun lempi bändejä jo monta vuotta ja pari vuotta sitten näin bändin livenä ekaa kertaa. En voi vaan uskoa tätä. Ja että lähti vielä oman käden kautta. Toi bändi on auttanut mut vaikeiden aikojen yli ja nyt tuntuu tyhjältä. Onneks ehdin näkemään ne livenä edes kerran. Oon jotenkin ihan shokissa. Mä joskus jopa kirjoittelin LP:stä fikkejäkin tänne finiin, niin kova fani mä olin nuorempana. Ihan kamalaa.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Rae - 20.07.2017 21:47:33
Siis minuunkin iski jotenkin yllättävän paljon tuo Chester Benningtonin kuolema. Mikä on hieman erikoista, kun en yleensä tunne mitään reaktioita, kun tunnetuista ihmisistä lukee uutisia, oli ne sitten mitä vain. Varmaan jotenkin tuo kun minäkin omina vaikeina teinivuosina Linkin Parkia kuuntelin, ja se auttoi siihen omaan oloon silloin, niin nyt kun kuuli millä tapaa Chester kuoli ja mitä hän oli nuoruudessa kokenut tuntuu pahalta. :< Ihan kamalan kurja fiilis tuli.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Waulish - 21.07.2017 07:51:57
Järkyttävä uutinen. Sain tietää tästä vasta nyt aamulla teidän viestit luettuani, ja vieläkin on epätodellinen olo. Aattelin ensteks, että tämän on pakko olla vain jokin villi huhu, mutta kaipa se sitten on totta. Ihan järkyttävää. Justiinsa eilen itse asiassa huomasin, että Linkin Parkin uusi levy on ilmestynyt (sehän ilmestyi näköjään jo toukokuussa, mutta en ole seurannut yhtyeen tekemisiä aktiivisesti enää vuosiin niin en ollut ihan perillä), ja kuuntelin muutaman biisin sen alusta. Ja nyt sitten tällainen uutinen.

Chesterillä on ollut rankka menneisyys, mutta kuvittelin ja toivoin (niin kuin varmaan moni muukin), että rankin osuus olisi ollut jo takana. Luin ja katsoin muutama vuosi sitten Linkin Park -fanituskautenani paljon Chesterin haastatteluita, ja hänen avoimuutensa ja positiivisuutensa ja arvostuksensa muita ihmisiä kohtaan teki minuun vaikutuksen. Minulle tuli sellainen kuva, että hänellä oli elämänasenne ja -arvot kohdillaan, ja ihailin kovasti sitä, miten hän oli selvinnyt niin vaikeista asioista toivoaan menettämättä. Hän oli minulle aikoinaan tosi suuri inspiraatio. On sydäntäsärkevää, että hän kaiken jälkeen päätyi tällaiseen ratkaisuun. Tuntuu pahalta. Maailma on menettänyt hienon ihmisen, ja todella moni varmasti jakaa tämän surun. :(
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Abarat - 21.07.2017 10:28:34
Minäkin kuulin tästä vasta teidän viestien kautta. Surullinen olo. En ole kuunnellu uusinta levyä vielä mutta tarkoitus olisi. Epätodellinen olo, ettei Chesteriä enää ole eikä hän tee enää musiikkia. Stone Temple Pilotsia joskus kuuntelin, niitä biisejä joissa Chester laulaa ja Linkin Parkin levyt löytyy uusinta lukuunottamatta. Muistan kuinka kakarana ihastuin Meteora-albumiin ja bändi on ollut lähellä sydäntä muutenkin vaikka livenä en bändiä koskaan nähnyt. Taas yksi lahjakkuus on joukosta poissa.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Arte - 21.07.2017 10:44:13
Liityn kerhoon. En yleensä tunne ketään julkisuuden henkilöitä, mutta Linkin Parkilla oli oma paikkansa teini-iässä. Ei ole tullut kuunneltua uutta tuotantoa, mutta vanhaa on kiva joskus nostalgisoida. Todella surullista, että tyyppi päätyi tällaiseen ratkaisuun. Kirpaisee ajatella lapsia, jotka jäävät isää suremaan.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Kosmik - 21.07.2017 16:42:19
Oon nyt koko päivän itkeskellyt tän tapauksen takia. Tuntuu vaan niin pahalta. Mietin aamulla jopa, otanko töistä palkattoman vapaan, mut en sitten ottanut ja koko työpäivä meni siinä, että kyyneleet vaan nousi jatkuvasti silmiin ja yritin estellä itkua tulemasta. Kuuntelin musiikkia mun vanhasta puhelimesta töitä tehdessäni ja jouduin skippaamaan kaikki sinne tallennetut Linkin Parkin kappaleet, koska en pystynyt kuuntelemaan niitä itkemättä. Ja nytkin itken kun tätä kirjoitan... Ja mua raivostuttaa ne, jotka haukkuu Chesteriä pelkuriksi tai itsekkääksi. Sellaiset ihmiset ei todellakaan tiedä mitään masennuksesta, jos väittävät tuollaista. Masennus on sairaus siinä missä syöpä ja mikä tahansa muu fyysinen tauti. Pahimmassa tapauksessa masennus johtaa ihmisen itsemurhan partaalle ja sitä ei jotkut näytä ymmärtävän. Tuntuu vaan niin hirveen pahalta Chesterin läheisten, bändikavereiden ja fanien puolesta. Ehkä se Chris Cornellin kuolema otti niin koville, että se oli se viimeinen sysäys, joka suisti Chesterin noin pohjalle. Kun eilen oli ilmeisesti Cornellin syntymäpäivä ja Chester sitten tappoi itsensä just tuona kyseisenä päivänä.

Mä oon itse asiassa joskus miettinyt, miten mahtaisin ottaa tällaiset uutiset vastaan mun lempi artisteja koskien. En kyl olis ihan tällaista surua osannut odottaa, joka tuntuu ihan sydämessä asti ja saa mut näin pois tolaltani. Ruokahalukin on kokonaan kadonnut. En voi edes kuvitella, miten paha olo Chesterin läheisillä mahtaa olla.

Oon edelleen tosi kiitollinen siitä, että sain nähdä ton bändin livenä silloin Himoksella. Se oli mun ensimmäinen konsertti ikinä ja nautin siitä koko elämyksestä täysin rinnoin. Ostin kiertuepaidankin sieltä ja nyt se on mulle entistäkin kallisarvoisempi. Pitää nyt ajan kanssa saada käännettyä suru muistoiksi.

Tiedä sitten, miten Linkin Parkin käy. On vaikea kuvitella sitä ilman Chesteriä. Mun on niin vaikea uskoa tätä todeksi...
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: ombré - 21.07.2017 19:23:32
Ja mua raivostuttaa ne, jotka haukkuu Chesteriä pelkuriksi tai itsekkääksi. Sellaiset ihmiset ei todellakaan tiedä mitään masennuksesta, jos väittävät tuollaista. Masennus on sairaus siinä missä syöpä ja mikä tahansa muu fyysinen tauti.
tämä. varsinkin kun Chesterillä oli takana niin rankka menneisyys. sellasia asioita mitä se oli joutunu kokemaan on varmasti tosi vaikea kestää, ja se, että se pysty elämään sellasten asioiden kanssa ja taistelemaan mielenterveysongelmia vastaan noinkin kauan, on kaikkea muuta kun pelkurimaista ja itsekästä. silti ihan älyttömän surullinen juttu, tuntu kyllä pahalta kuulla.

mä en koskaan innostunu Linkin Parkin uudemmasta tuotannosta, mut niitä vanhoja fiilistelin paljonkin, ja niillä biiseillä oli tosi suuri rooli mun varhaisteinivuosien aikana. otti yllättävä koville kuulla tästä :<
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Abarat - 21.07.2017 19:35:30
Surullista, miten Chester ei jaksanut enää olla kiinni elämässä. Luulenpa, ettei Linkin Park enää hae uutta laulajaa riveihinsä, varmasti kova kolaus bändin kaikille jäsenille. Chesterin ääni oli niin muuntautumiskykyinen, herkkä ja kaunis. Kuka on kuunnellu uusinta albumia One More Light? Nobody Can Save Me kuulostaa ainakin sanoitusten puolesta synkältä.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Waulish - 21.07.2017 23:49:37
Oon nyt koko päivän itkeskellyt tän tapauksen takia. Tuntuu vaan niin pahalta.
Sama täällä. Tämä uutinen on pyörinyt mielessäni oikeastaan koko päivän, ja töissäkin olin moneen otteeseen kyyneleet silmissä, kun mietin Chesterin kohtaloa. Illemmalla pystyin ehkä hetkeksi keskittymään muihin asioihin, kun käytiin ihmettelemässä Tall Ships Races -purjelaivatapahtumaa, mutta jossain taustalla se synkkyys ja epäusko on häälynyt koko ajan. Tuntuu kamalalta kerta toisensa jälkeen muistaa ja tajuta, että tämä on totisinta totta eikä mitään painajaisunta. Minäkään en osaa ees kuvitella, miten paha olo Chesterin läheisillä on, kun minäkin olen jo vähän poissa tolaltani vaikken ole enää vuosiin aktiivisesti kuunnellut Linkin Parkia.

Nähtäväksi tosiaan jää, miten Linkin Parkin käy. Jonkinlainen tauko surutyön vuoksi on varmaan ainakin odotettavissa. Minusta tuntuisi kuitenkin ihan mahdolliselta, että yhtye aikanaan vielä jatkaisi ainakin jonkin aikaa, koska mielestäni Linkin Park ei ole koskaan ollut sellainen yhden miehen bändi, jolla olisi yksi selkeä keulakuva ja kannattelija, vaan kaikki jäsenet vaikuttavat tasavertaisilta ja merkityksellisiltä. Tuntuu silti todella oudolta aatella Linkin Parkia jollakulla toisella päälaulajalla. Ilman Chesteriä sen ehkä vielä pystyisi käsittämään, koska Chester nyt tosiaan on poissa, mutta joku muu laulaja Chesterin tilalla samoja biisejä laulamassa tuntuisi hyvin omituiselta.

Mut se mitä tästä on mulle päällimmäisenä jäänyt, on et koskaan ei voi oikeasti tietää mikä joku käy läpi.
Tätä minäkin olen miettinyt. Niinhän se todella on, ettei kukaan koskaan voi todella tietää, mitä toinen ihminen tuntee tai aattelee tai käy läpi. Yllätysitsemurhia tapahtuu, ja ne ovat aina jotenkin hyytävän pysäyttäviä. Tulee sellainen olo, ettei mistään tai kenestäkään voi olla varma, ja se on pelottavaa. Chester on aina edustanut minulle vaikeuksista selviämistä ja paremman huomisen puolesta taistelemista, ja siksi on erityisen vaikea käsittää, että hän lähti oman käden kautta. Toisaalta hän edustaa niitä asioita minulle vieläkin, koska hän taisteli varmaan loppuun saakka, niin kauan kuin suinkin jaksoi.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: inukii - 22.07.2017 15:35:47
Mun piti kommentoida tänne jo aiemmin, mutta tuli sitten vähän muita kiireitä, enkä oikein tiennyt mitä tästä pitäisi sanoa. Chesterin kuolema tuli mullekin yllätyksenä ja myönnettäköön, että luulin sitä ensin joksikin sairaaksi pilaksi. Niin kauan kuin muistan Linkin Park on kuulunut lempibändeihini, enkä osaa kuvitellakaan sitä ilman häntä.

Olen nyt näiden parin päivän aikana kuunnellut paljon heidän musiikkiaan ja kolunnut läpi tuota uutta albumia, josta en aiemmin ole saanut aikaiseksi kuunnella kuin muutaman biisin. Ei sillä, etten olisi aiemmin pitänyt näistä uusista lauluista, mutta ne ovat niin erilaisia aiempaan tuotantoon verrattuna, että kuuntelin mielummin heidän ensimmäisiä levyjään. Nyt Chesterin kuoleman jälkeen tämä uusi levy on saanut aivan uuden merkityksen synkkine sanoituksineen ja vaikuttaa joka kuuntelukerralla yhä enemmän hänen viimeiseltä avunhuudoltaan ja hyvästeiltään läheisilleen ja faneille. Harmi, että tämä huomioitiin vasta, kun oli liian myöhäistä. Suosittelen kuuntelemaan ja kiinnittämään huomion lyriikoihin.

Kävin muuten tsekkaamassa Spotifysta ja yllättävän moni LP:n kappale oli noussut sekä maailman, että Suomen top-listoille. Vaikka se onkin mielestäni erittäin hyvä juttu ja tuonne massapopin sekaan olikin jo aika saada jotain vaihtelua, niin onhan se aika surullista, että he saavat ansaitsemansa arvostuksen vasta solistin kuoltua. Onhan heillä oma kannatusjoukkonsa aina ollut, mutta veikkaisin, etteivät he ihan lähiaikoina ole enää top-listoille päässeet - ainakaan noin monella kappaleella.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: flawless - 08.08.2017 09:07:37
Juteltaisiinko väliin vähän iloisemmista aiheista, eli keikoista! Tämä vuosi näyttää keikkoja ajatellen aika buenolta. Vuoden helmi oli mun osaltani alkuvuoden Avenged Sevenfoldin keikka, kyseessä kun on ikuisuuslempparini bändinä ja edellisestä keikasta on aivan liian kauan aikaa. Keikka oli tosi mahtava ja sitä kelpasi todellakin eturivistä katsella. Oli aivan mahtava setlist ja meinasin pyörtyä, kun sain lavalta heitetyt plektran ja setlistin mahtavan keikan päätteeksi. Ja Disturbed oli ihan kiva nähdä kanssa, vaikka livenä se ei olekaan niin hieno kuin levyltä. The Sound of Silence oli kyllä mahtavan kuuloinen veto myös livenä, ja se näytti huikean hienolta kun stadion täyttyi sytkäreistä/puhelimien valoista.

Loppuvuosikin näyttää aika lupaavalta. Syyskuussa olisi Papa Roachia ja marraskuussa Five Finger Death Punch ja In Flames. Kaikkien näiden bändien keikoilla on tullut käytyä, joten odotan innolla, kun tiedän miten huikeita aiemmat ovat olleet: varmasti tosi jees siis nämäkin. Erityisen paljon odotan FFDP:n ja In Flamesin yhteiskeikkaa, koska molemmat ovat mahtavia bändejä ja varmasti tulee olemaan hieno kokemus. Viimeksi kun Papa Roach oli Cirkuksessa keikalla, kättelin ovella Jacobya ja se oli aika pirun siistiä. Oltiin muusta jonosta sivussa aivan ovien edessä, ja jäbät kylmänviileästi kävelivät siitä ohi sisään ja toivottivat hyvää keikkaa. Meinasin lentää perseelleni. :D Toivottavasti tulevalla keikalla tapahtuu jotain yhtä eeppistä!

Näin kuukausia etukäteen mä rukoilen jo varvasparkojeni puolesta marraskuuta ajatellen. Jonotellessa saa taas syväjäätyä. Miksi kaikkien keikkojen täytyy olla aina talvella, kun jonottaminen on silloin niin saatanasta :D Tuntikausia pakkasessa ja kauheeta tuskaa. Mutta onhan se toki aina ollut eturivin arvoista...

Odotteletteko muutkin kovasti jotain keikkoja? Miltä vuoden tarjonta näyttää?
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Ansa - 08.08.2017 16:54:49
Joji ja 88risingilta tuleva musa ylipäätään, 5/5, todella virkistävää! <3

-Ansa
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Kosmik - 08.08.2017 17:39:31
Minä odotan Metallican keikkaa, joka on kylläkin vasta ensi vuonna. :'P Oli tosi haastavaa saada ne liput, kun palvelu ruuhkautui heti sillon kun lipunmyynti alkoi. Onneks sain lopulta meille jotkut hajapaikat vierekkäisiltä paikoilta. Itse en ole mikään suuri fani, mutta Metallica on miesystävän lempibändi, joten menen sitten hänen seurakseen sinne. Ja tyyppi itse ei suostunut tulemaan silloin pari vuotta sitten mun kanssa Linkin Parkin keikalle, ja menin sinne lopulta äitini kanssa ja onneks meninkin. Että sellaista vastavuoroisuutta... :'D LP soitti vieläpä melkein kaikki mun lempi kappaleet sillä Himoksen keikalla, jopa New Dividen! :D

Chesterin kuolemasta vielä sen verran, että olen nyt viime aikoina kuunnellut paljon sitä Linkin Parkin uusinta One More Light -albumia ja kyllähän ne lyriikat on todella pahaenteiset. Se on vaan jännä, miten se albumi on melodialtaan paikoitellen jopa toiveikas ja sellainen haikea, eikä ollenkaan niin synkkä kuin muutamat ensimmäiset albumit, mutta sanoitukset taas on hyvinkin pahaenteiset ja synkät. Jotenkin koko albumista tulee sellainen fiilis, että se on ikään kuin itsemurhaviesti. Mut siis yllättävää kyllä, olen ihan rakastunut tuohon uuteen albumiin nyt kun sitä on tullut kuunneltua enemmän, vaikka se on tyyliltään popimpaa kuin LPn aikaisempi tuotanto. Mulla on välillä käynyt Linkin Parkin uuden tuotannon kanssa silleen, ettei se ole auennut mulle heti, vaan on pitänyt kuunnella enemmän, kunnes olen lopulta rakastunut albumiin. :) Living Things oli kylläkin poikkeus, koska tykkäsin siitä heti ekan kuuntelukerran jälkeen ja sitä tuli kyllä kuunneltua paljon. The Hunting Partysta pidin myös, mutta A Thousand Sunille lämpenin aika hitaasti.

Tilasin muuten uuden Linkin Parkin paidankin itselleni viime viikolla ja tänään se tuli sitten postissa ja ai että se on ihana, vaikka kuvan design onkin aika pelkistetty. :3 Mut kerrankin löysin LP -paidan, jossa on pääkalloja, joten pakkohan se oli ostaa. :'D
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Natura Morta - 08.08.2017 19:14:21
Noista keikoista.
Mä vähän sellainen, että en vaivaudu poistumaan suomesta keikan takia (ellei sitten jotain mahtavaa ole tulossa johonkin tarpeeksi lähelle), eikä kovinkaan moni ei-suomalainen lempibändini suomessa ole ainakaan koskaan esiintynyt.
Tänä vuonna edessä olis kuitenkin vielä perjantaina SmugglerRock, joka on kylläkin festari, mutta lasken sen tähän mukaan ja sitten 5.12. se Steve 'n' Seagulls. Ja toki jos jollakin bändillä julkaistaan joku keikka vielä tälle vuodelle, niin ehkä sinne, jos rahatilanne tai matkustusmahdollisuudet antavat periksi.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Arte - 09.08.2017 09:48:40
flawless, pakkasessa jonottaminen hyhhh! Itsekin olen aikanaan jonottanut Simple Planin keikalle jäätävässä loka-marraskuisessa viimassa Kaapelitehtaan edessä. En kyllä kaipaa. :D

Odotteletteko muutkin kovasti jotain keikkoja? Miltä vuoden tarjonta näyttää?
Sisko huomasi, että Queen keikkailee jälleen, ja hänelle tuli pakkomielle päästä heidän keikalle. Helsingin liput on myyty loppuun aikoja sitten, mutta Tukholmassa oli vielä lippuja jäljellä. En ole itse suuri Queen-fani, vaikka toki pidän heidän musiikistaan, joten Tukholmaan raahautuminen täältä pohjoisemmasta Suomesta ei oikein keskellä marraskuista viikkoa kiinnostanut. No, kävikin niin, että sisko puhui isämme lähtemään itselleen kaveriksi, ja isä sitten repäisi ja osti meille kaikille liput! Eli ilmeisesti olen nyt sitten kuitenkin menossa katsomaan Queenia. Taidan odottaa reissulta eniten yhteistä aikaa isäni ja siskoni kanssa, mutta keikasta tulee kyllä varmasti myös huikea elämys.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Nevski - 30.08.2017 12:22:37
Odotteletteko muutkin kovasti jotain keikkoja? Miltä vuoden tarjonta näyttää?

Laajennan tän nyt koskemaan omalta osaltani koko seuraavaa vuotta, en nykyistä kalenterivuotta. Mulla on (toivottavasti) kaksi keikkaa tulossa ja odotan kyl kumpaakin about yhtä paljon. Ens viikolla tulee Ultra Bran Areena-keikan liput myyntiin ja lähinnä mietin, että otanko suosiolla istuinpaikan niin en talloudu permannolla kuoliaaksi. :D Mut paikka mikä paikka, katsomaan on päästävä! Jo Ilosaaren veto oli niin euforiaa aiheuttava, että en suostu missaamaan Areenaa mistään hinnasta! Vähän vielä auki, lähteekö kukaan läheisempi kaveri messiin hikoilemaan ja huutamaan tuonne, mutta ainakin tuttuja on niin paljon aikeissa mennä, että ei kai sillä niin väliäkään.

Toinen sit toki Depeche Moden keikka Hartwall Areenalla ens helmikuussa! Sain kuin sainkin kenttäliput itselle ja frendille ja oon jotenkin pikkuhiljaa kasvattanut tässä parin päivän aikana intoani, vaikka ensin vähän pelotti koko keikalle lähtemisen ajatus.

Kukaan muu sattumoisin menossa kummallekaan keikalle?
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Haruka - 31.08.2017 21:06:28
Nevski: Mä ja miesystävä ollaan menossa tolle Depeche Moden keikalle, tosin hommattiin istumapaikat. Kyseinen keikka tulee olemaan mulle ensimmäinen kyseiseltä bändiltä ja innolla odotan kyllä sitä, vaikka mietinkin, jääkö "Spirit" bändin viimeiseksi albumiksi.

Nyt syyskuussa oon menossa parille pienemmälle keikalle, joista ensimmäisellä esiintyy bändi nimeltä Nuria. Nurian sellisti on mun yhden tuttuni mies, niin tän tuttuni kautta oon bändistä parisen vuotta sitten kuullut ja ihastunut heidän musiikkiinsa. Debyyttilevy "Winter's End" löytyy Spotifysta ja youtubesta löytyy ainakin pari biisiä, joiden kuuntelemista suosittelen, jos pitää indie-vaikutteisesta, melankolisesta rockista.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Angelina - 31.08.2017 22:42:09
Mä olen menossa HIMin keikalle joulukuussa ja oon siitä ihan superinnoissani! Mullahan ei oikeesti ois ollut ko lippuun edes varaa, mutta kamoon! Viimeset mahkut nähdä bändi livenä, joten pakkohan se oli. Onneksi sain lipun, vähän kyllä jännitti että miten käy. Olin teininä kohtalainen HIM-fani, en mikään fanaattinen, mutta kuitenkin. Biisit on aina iskenyt ja Ville Valo on ihq. En oo koskaan livenä bändiä nähnyt, joten mahtavaa että pääsen sen edes näin loppumetreillä kokeen : )
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Piitu - 09.09.2017 01:37:19
Huiman pitkän palstailutauon jälkeen tultava nyt vastailemaan välillä vähän jotain pientä taas tähänkin topaan, kun tuolla näkyi olevan puhetta noista keikoista.

Mä olen menossa HIMin keikalle joulukuussa ja oon siitä ihan superinnoissani!
Tämä ihan sama suunnitelmissa täälläkin! Oletko Angelina aikeissa suunnata millekä niistä keikoista? Lippujen hankkiminen oli kyllä kieltämättä hermostuttavaa, Tiketin sivustolla kävi ilmeisesti ainakin aikamoinen hullunmylly ja mitä jälkikäteen Facebookista lueskelin niin ilmeisesti aika isokin osa halukkaista jäi ilman lippua. Oma jonottelu sujui onneksi ongelmitta ja onnistuin saamaan sen mitä toivoinkin: liput uudellevuodelle, yhden itselleni ja toisen veljelleni, yay! Tuo on kyllä aina stressaavaa, itse ihan tärisin vielä siinäkin vaiheessa kun ne sieltä olivat jo lähettäneet sähköpostiin tilausvahvistuksen ja kaikkea.
Mulla HIMin johdolla vaihtuneita vuosia Tavastialla on takana jo muutamia ja nyt kun bändi sitten lopettaa, mukaan pääseminen tuonne vielä viimeisen kerran oli mulle aivan ensiarvoisen tärkeää. Onhan tuolla kuitenkin niin se oma fiiliksensä aina, on tärkeä perinne paitsi bändille niin myös meille faneille. Mullekin HIM on kuitenkin ollut iät ja kaiket musiikkipuolelta se kaikista rakkain ja tärkein yhtye, se yksi joka on ehdottomasti ylitse kaikkien muiden ja näinpä ollen mulle on henkilökohtaisesti ihan todella iso asia että saan olla mukana siinä mitä Ville jossain haastattelussa kutsui "HIMin sydämen hautaamiseksi".

Ah, näin HIMin viimeksi kesäkuussa Tuskassa ja itkin jo sielläkin ja vähän meinaan itkeä nytkin kun kirjoitan tätä viestiä. Pelottaa jo valmiiksi se kyynelten tulva, joka todennäköisesti iskee sitten uutenavuotena kun pitäisi olevinaan pystyä "jättämään hyvästit"... Tai kuka ties, ehkä kykenen kovettamaan itseni siihen mennessä (epäilen kyllä suuresti). ;D

// Lisäys muuten nyt jälkikäteen kun yöllä kirjoitellessani sen unohdin: olen siis ilmeisestikin menossa katsomaan Raskasta Joulua myös. Vanhempani ovat veljeni (sen saman joka lähtee mukaani tuonne Tavastiallekin) kanssa käyneet siellä jo vuosia kolmisin, mutta tänä vuonna veli on vissiin koulutuksensa puolesta häärimässä ihan siellä kiertuehenkilökunnan puolella niin hänen lippunsa jäi nyt sitten vanhemmille ylimääräiseksi. Lähden sinne siis hänen sijassaan. Tulen näkemään tuon kiertueen ensimmäistä kertaa, aikaisemmin ei ole niinkään kiinnostanut kun tykkään joululauluista enempi simmoisina hempeinä ja perinteisinä, mutta nyt kun lippu on kerta jo valmiiksi olemassa niin miksikäs ei. Ilmainen keikka kiinnostaa aina. :)
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Waulish - 28.10.2017 15:51:43
Seurasiko joku viime yönä Linkin Parkin Chester Benningtonin kunniaksi järjestämää konserttia (https://www.youtube.com/watch?v=9VoLHdADma8)? Minä heräsin katsomaan livestreamia YouTubesta, vaikka väsytti aika tavalla ja vähän arveluttikin, koska en ole oikeastaan uskaltanut kuunnella Linkin Parkia sen jälkeen, kun sain tietää Chesterin kuolemasta. Päädyin kuitenkin katsomaan ja kuuntelemaan koko kolmetuntisen spektaakkelin (alusta missasin puolisen tuntia, kun sekoilin YouTuben kanssa), enkä kadu yhtään. Se oli varmaan parhaita päätöksiä, joita olen tehnyt viime aikoina, ja veikkaanpa, että Linkin Parkin kuunteleminen on jatkossa aika paljon helpompaa. Ehkä vihdoin saisin kuunneltua One More Light -levyn ajan kanssa loppuun saakka. :)

Vaikka olin pelkän livestreamin varassa, kokemus oli silti jotenkin tosi parantava ja puhdistava ja rauhoittava. Itkin paljon, ja vähän nauroinkin. En voi kuvitellakaan, miltä paikan päällä olleista katsojista tuntui, kun tunnelma välittyi niin voimakkaana tänne toiselle puolelle maailmaakin. Ehkä tunnelmaa vahvisti tieto siitä, että fanit ympäri maailman seuraavat samaa konserttia samanaikaisesti ja muistelevat ja kunnioittavat Chesteriä yhdessä. Totta kai valtava vaikutus oli silläkin, että sekä bändin jäsenet että vierailevat esiintyjät vaikuttivat nauttivan olostaan. Oikein sydämestä otti, kun näki Miken ja kumppaneiden hymyilevän ja iloitsevan. Se pisti miettimään, miten ihmeellinen kyky meillä ihmisillä onkaan jatkaa etiäpäin ja taistella paremman huomisen puolesta, vaikka sisimpään sattuukin. Tuntui että konsertissa todella juhlittiin elämää eikä surkuteltu kuolemaa. Olihan tapahtuman nimikin Linkin Park & Friends Celebrate Life in Honor of Chester Bennington. Tunnelma teki minusta hienosti kunniaa Chesteristä välittyneelle (ja yhä vieläkin välittyvälle!) positiivisuudelle ja ihmisrakkaudelle.

Oli mahtavaa nähdä myös niin monia vierailevia esiintyjiä, joille Chester oli tärkeä ja jotka halusivat auttaa Linkin Parkia show'n kanssa. Tuntui että kaikille oli yhteistä nimenomaan rakkaus ja arvostus Chesteriä ja musiikkia kohtaan. Olin etukäteen vähän pelännyt, millaista olisi kuulla LP:n biisejä jonkun toisen laulamana, mutta viime yönä pelkoni hälveni. Oli ihanaa, että ihmiset vetivät omanlaisiaan tulkintoja ja kaiken aikaa pysyttiin kuitenkin uskollisena LP:n musiikille. Viimeöinen oli paitsi elämän juhlaa, myös todellista musiikin riemujuhlaa! :)
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: flawless - 31.10.2017 12:06:39
Mä en seuraillut konserttia livenä, mutta oon katsellut sitä jälkeenpäin pätkittäin, erityisesti sellaisia kohtia joissa oli mun lempparibändien jäseniä mukana. En oo koskaan fanittanut Linkin Parkia erityisemmin, mutta onhan bändi sen verran jätti rokkimusiikin alalla että aika paljon on tullut heidän musiikkiaan kuitenkin kuunneltua. Rock-musiikki faneineen on kuitenkin tietynlainen yhtenäinen skene, vaikka onkin laaja ja monimuotoinen, joten toki Chesterin kuolema kosketti. Konsertti näytti tosi mahtavalta ja koskettavalta ja siinä oli todellakin käsinkosketeltavaa tunnelmaa ja ihanaa aitoutta. Musta on mahtavaa, että konsertissa otettiin tämä lähestymistapa että juhlitaan elämää ja musiikkia, koska se oli todella voimaannuttavaa.

Kaikki erilaiset tribuutit ovat kyllä olleet koskettavia. Papa Roachin keikalla jokunen aikaa sitten meni aika pahasti roska silmään, kun kesken Foreverin biisi muuttuikin upean saumattomasti In The Endiksi ja Jacoby lopuksi puhui Chesteristä ja ongelmien kanssa kamppailusta. Se oli hieno hetki ja kosketti tosi syvältä, koska lopulta viestinä oli tukea sillä hetkellä paikalla olleita jotka kamppailevat samojen demonien kanssa. Mielenterveyden ja päihdeongelmat ovat iso ja kammottava kasa paskaa, jotka vaivaavat surullisen montaa ihmistä tällä pallolla ja jos edes yksikin saa voimaa kamppailuun niitä vastaan kaikesta tästä niin ollaan jo voiton puolella.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: flawless - 20.11.2017 10:14:15
Tuplapostaan koska edellisestä viestistä on aikaa ja tässä on eri asiaa ja koska mun täytyy saada huutaa oikein kovaa että OMGGGGG AVENGED SEVENFOLD TULEE SUOMEEN ROCKFESTEILLE UUUJEEEEEE!!!

Aivan mahtavaa, voi että mä en meinaa malttaa pysyä housuissani lainkaan! Avenged on siis ollut ihan vuosikausia mun ykkössijan lempparibändini ja Rockfest on mulle todella kätevä, koska asun Hyvinkäällä (missä se siis tänä vuonna on). Ihanaa että tässä kapisessa kylässäkin tapahtuu jotain ja vielä näin mahtavaa. Tosi kova setti on kyllä saatu paikalle esiintymään, kun on niin paljon isoja nimiä mukana. En oikein kykene mihinkään kovin koherenttiin koska tekisi mieli vaan huutaa ja hyppiä ja laulaa ja riehua koska A7X keikka tulossa taas! Mulla on isot odotukset, koska oon ukkoja useamman kerran jo nähnyt ja aina on ollut pirun kova show.

Ostettuna kolmen päivän liput kunhan mies ehtii; keskiviikon, perjantain ja totta kai lauantain kattaus kiinnostaa eniten. Avenged, Marilyn Manson, Bullet for My Valentine, Stone Sour ja Ozzy Osbourne käydään siis tsekkaamassa. Onko joku muu tulossa Rockfesteille? Onko liput jo ostettu vai mietitkö vielä? Ketkä sinua vetävät puoleensa? Hypettäkää nyt joku mun kanssa jooko!


Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Orenji - 20.11.2017 13:06:18
Lainaus
Onko joku muu tulossa Rockfesteille? Onko liput jo ostettu vai mietitkö vielä? Ketkä sinua vetävät puoleensa?
Niin no, tämä menee varmaan avautumisen puolelle... : D Mua vetäisi kyseiselle festareille etenkin Ozzy, Judas Priest, A7X, BFMV ja COB mutta kun olen tapahtuman aikaan alaikäinen. Kattaus on tosiaan loistava ja hienoa, kun Suomessa saadaan järjestettyä tällaista mutta tuo ikäraja kyllä pistää raivostuttamaan. Toivottavasti festareilla sitten kaikki sujuu sulavasti, kun ei esimerkiksi anniskelualueita tarvitse samalla tavalla rajata kuin kaikille sallituissa tapahtumissa. Toisaalta mietin olisiko Rockfest voinut kuitenkin olla sallittu, koska veikkaan, että alaikäisiä olisi tullut aika hyvissä määrin myös mukaan. No, minkäs teet.

Toivotan kaikille sinne pääseville hauskoja festareita!
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: leofurioso - 21.11.2017 16:45:11
Asiasta kukkaruukkuun. Mä kuolen. Within Temptation tulee ens lokakuussa Suomeen! Bändin nähnyt kerran 2011 Szigetissä Budapestissä ja nyt Suomeen. Muutenkin ens vuosi näyttää siltä, että lempibändejä tulee Suomeen ennen kuin menevät Ruotsiin tai Venäjälle. Täytyy touvoa, että saisi liput, sillä ois se mukavaa 7 vuoden takaa nähdä uudestaan se bändi. Tosin näytti olevan myös joulukuussa Budapest kiertueella mukana, jos sit tekisi jouluostosreissun Unkariin ja lähtisi myös keikalle. Se tosin vaatisi töitä ja rahaa, koska muuten Espoon lisäksi keikkakalenterissa Tukholma ja Pietari lähimmät mahdollisuudet kun ei taida Tallinna olla. Mut ei ees liput näyttänyt liian kalliilta vaikka 45-69 maksaisivat. Mut ehkä mä näen sen bändin, ainakin tavoitteet sen suuntaiset.  8)
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: flawless - 22.11.2017 08:22:03
Lainaus
Toivottavasti festareilla sitten kaikki sujuu sulavasti, kun ei esimerkiksi anniskelualueita tarvitse samalla tavalla rajata kuin kaikille sallituissa tapahtumissa. Toisaalta mietin olisiko Rockfest voinut kuitenkin olla sallittu, koska veikkaan, että alaikäisiä olisi tullut aika hyvissä määrin myös mukaan.
Vissiin tapahtumaan on tulossa aika hitosti porukkaa jo nyt, joten ei ilmeisesti ole ollut hurjaa tarvetta saada alaikäisistä lisää tuottoa. Kuitenkin alaikäisten paikalla olo vaikuttaa aina anniskelualueisiinkin yms. mitä itse mainitsitkin, joten moni tapahtuma haluaa myös käytännön takia rajata alaikäiset pois jos ilman heitä saadaan tarpeeksi tuottoa, koska jos saadaan tarpeeksi osallistujia joka tapauksessa ja toinen skenaario on käytännön kannalta toimivampi niin onhan se valinta aika selvä. Tosi harmi kyllä että et pääse vaikka paljon olikin mikä kiinnostaisi :( Ymmärrän että varmasti ottaa aivoon ja pahasti. Onneksi on areenakeikkoja ja ikärajattomiakin tapahtumia, joissa voi samoja naamoja nähdä kuitenkin. Mutta tosi harmi, ymmärrän vitutuksen kun niin kovia nimiä on saatu samaan paikkaan ja sitten ei pääse. Aika iso höh.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Abarat - 22.11.2017 15:11:38
Pori Jazz 2018 jossa esiintyy Nick Cave & the Bad Seeds! Tekstitv:n sivulta taisin lukee tosta ekan kerran. Skeleton Tree-levyä en ole kuunnellut mutta ajan saatossa monia muita levyjä kyllä.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Nevski - 22.11.2017 17:01:53
Pori Jazz 2018 jossa esiintyy Nick Cave & the Bad Seeds! Tekstitv:n sivulta taisin lukee tosta ekan kerran. Skeleton Tree-levyä en ole kuunnellut mutta ajan saatossa monia muita levyjä kyllä.

Mua kiinnostais kyllä toi Pori Jazz: ehkä osittain kyllä siksi, että line-upeja on ensi kesän festareille tullut niin vähän vasta. Osittain kiinnostusta on siksikin, kun oon viimeks ollut Jazzeilla alaikäisenä joskus 2014 niin jäänyt kokematta festarialueen ihmeet, oheistapahtumat ja rinteellä pikniköinti. Jotenkin kuitenkin iso osa sitä festarikokemusta itselle on myös se kaikki muu, mitä alueella tapahtuu, osallistui siihen kaikkeen itse suoraan tai ei.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Abarat - 04.03.2018 19:30:43
Onko kukaan kuunnellu Kristiina Wheelerin levyjä? Kotimaiset levyarvostelut on tosi lyttääviä mutta ite rakastuin Hitchin to Helsinki-levyyn joka on ilmeisesti Kristiinan eka levy ja tehty yhteistyössä Chisun kanssa. Mulla on kirjaston levy lainassa mutta miten ihmeessä saisin ostettua ton levyn omaksi? Cdon tai levykauppa äx ei myy kun on sen verran vanha levy; 2008 vuodelta. Onko joku tori fi-ilmoitus ainoa toivo? Tutustun pian muihinkin naisen levyihin mutta Tell me on eka jonka tietoisesti kuuntelemalla kuuntelin.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Fiorella - 04.03.2018 20:04:51
Suosittelen että kierrät ihan kivijalkakauppa-divareita tai kirppareita. :) Vanhempia levyjä löytynee melkein varmasti melkein mistä tahansa musikkiakin myyvästä antikvariaatista ja ovat todennäköisesti edullisesti hinnoiteltujakin.

Näköjään myös huuto.netistä löytyy. Tässä yksi esimerkiksi 3€ + postit.
https://www.huuto.net/kohteet/kristiina-wheeler--hitchin-to-helsinki-huippulaatu-cd/457422793

Ja löytyy useampiakin:
https://www.huuto.net/haku?words=Kristiina+Wheeler&area=
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Lunalotta - 04.03.2018 21:30:13
Kristiina Wheeler on ihana! Joskus taannoin kun twitteriä käytin paljon enemmän, tuli hänen kanssa vähän twiittailtua (ja heitettyä läppää, oli muistaakseni ulkomaille menossa ja pyysin päästä matkalaukkuun :D), joten pitääpä suunnata spotifyyn taas häntä fiilistelemään.

Leofurioso: Within Temptation on myös yks mun suurimmista rakkauksista! Tyttöystävän kanssa aiotaan bändiä mennä katsomaan, ja jos ei Suomen-keikalle päästä (ostetaan liput hänen synttäreiden kunniaksi tän kuun lopussa), niin Ruotsiin tai Venäjälle sitten käypi tiemme. :)
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Abarat - 06.03.2018 15:51:39
Fiorella totta puhut! Huuto.net on yks hyvä kaikkien muiden paikkojen lisäks mutta löysin jo levykaupan, joka myy kyseistä levyä!  :) toi debyyttialbumi on soinu ahkerasti ja nyt pääsen tutustuun levyyn Sirpaleista koottu. Matkamusiikiksi saan ehkä kuunteluun levyn Kun katson kauempaa, kiitos kirjaston. Kiva että edes jotkut tykkää Wheeleristä, se nainen osaa laulaa! <3 
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Lunalotta - 07.03.2018 13:39:05
Abarat: Todellakin osaa! Jotenkin ihmettelen miksei hänestä oo tullut Suomessa niin tunnettua ja suosittua artistia kuin monista muista, vaikka hän on tehnyt musiikkia tosi pitkään. Ansaitsis kuitenkin paljon enemmän huomiota radiokanavilla ja ihmisten mielissä!

Tykkääkö kukaan Indicasta/Jonsusta? Mitä mieltä hänen soolouransa kappaleista? Rakastuin Indicaan ehkä noin 1,5 vuotta sitten ja toivoin yhtyeen palaamista, mutta sen sijaan Jonsu aloittikin soolouran ja näillä näkymin ei siis yhtyeellä ole paluuta. Jonsulla on silti taivaallinen ääni ja kuuntelen kyllä hänen soolokappaleitaankin suurella rakkaudella! Mutta on usein silti palattava myös Indican tuotantoon ja kuunneltava ne kaikki biisit taas tuhat kertaa läpi tajutakseen miten mahtavaa musiikkia he tekivätkään. (:
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Lunalotta - 13.03.2018 00:42:26
Samaa mieltä tuosta Kun katson kauempaa-levystä! Kristiinallahan taitaa olla nykyään pieni lapsi, siitäkin kuulin vasta kun katsoin Hanna Pakarisen youtubekanavalta videon missä hän vieraili Wheelerin luona.

Indicalla on yksi levy englanninkielellä myöskin. En tiedä onko niissä kappaleissa täysin samat tarinat ja merkitykset suomeksi ja englanniksi, mutta melodialtaan ne englanninkieliset kappaleet ovat samoja kuin suomenkieliset. Eli eivät ole täysin eri kappaleita, vaan englanninkielisiä versioita jo suomeksi tehdyistä. Hyvältä silti kuulostaa englanniksikin! Eerie Eden on yksi suosikeistani, se menee mulla hyvin ihon alle kauneutensa vuoksi. <3 Kuuntele ihmeessä pitkästä aikaa! Jonsun Sooloura ei oo pitkään ollut, tulikohan hänen esimmäinen singlensä Valloita maailma viime kesänä/syksynä? Aika tuntuu menevän niin nopeasti ettei perässä pysy. Viime vuonna kuitenkin. Tanssin sut pyörryksiin on Jonsun toinen single, julkaistiinkohan sekin viime vuoden puolella? Kuitenkin; ei oo hänen sooloura vielä ollut pitkä, toivokaamme silti hänelle kaikkea hyvää ja että saa yhtä paljon suosiota kuin Indica aikoinaan. Tai jos ei niin paljoa, niin edes sen verran että ura saa tulta alleen.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Felia - 21.07.2018 15:26:54
Herättelen tätä topicia taasen eloon... :)

Oon tässä nyt muutaman päivän ajan ollut hyvin nostalgisissa fiiliksissä, sillä eksyin puolivahingossa kuuntelemaan vuosien tauon jälkeen Lordia. Viimeksi olen sitä siis aktiivisesti kuunnellut muistaakseni joskus 2008 eli semmoset kymmenisen vuotta sitten. Aikaa on siis "hieman" vierähtänyt. :D Olin juuri silloin teini-iässä ihan kunnon fani, mutta sitten innostus vain jostain syystä hyytyi enkä sen jälkeen oikein enää kuunnellut koko bändiä. Toki olen tässä vuosien saatossa tarkistanut, että bändi on edelleen toiminnassa ja onhan se ollutkin. Multahan siis löytyy bändin neljä ensimmäistä levyä, jotka oli ahkerassa kuuntelussa silloin vuosia sitten. Tässä vuosien saatossa bändiltä on sitten ilmestynyt 5 uutta levyä - uusin eli Sexorcism tämän vuoden toukokuussa - ja oon nyt kuunnellut niitä tässä läpi + tietysti vanhoja suosikkibiisejäni. Uudempi tuotantokin osuu ja uppoo, vaikka toki rakkaimpia ovatkin ne vanhemmat, tutut biisit. :D

Bändin jäsenistö on kokenut muutoksia vuosien saatossa, mutta musiikki on ainakin musta pysynyt aika samankaltaisena tyylillisesti. Tykkään edelleen, ja on ihan älyttömän kivaa nostalgioida, muistella niitä aikoja, kun bändin musa oli kovassa luukutuksessa. :D Bändistä ei nykyään Suomen kamaralla ole hirveästi kuulunut, mutta ulkomailla se porskuttaa ymmärtääkseni ihan hyvin.

Uusimmalta levyltä on noussut suosikikseni Your Tongue's Got The Cat -biisi - kertosäe on älyttömän tarttuva ja jää kyllä mukavasti päähän soimaan. :D Ja en tiiä, jotenkin kyseinen biisi tuo mieleen ns. vanhan Lordin. Mutta joo, nostalgiointia on pakko kyllä jatkaa, ja onhan se nyt virkistävää kuunnella välillä jotain uuttakin. :D
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Eririn - 22.07.2018 00:43:40
Hitto pitäis munkin kuunnella taas uutta Lordia, en oo kuullut oikeastaan mitään neljältä viimeisimmältä levyltä. Vois kirjastosta lainata. Viis ekaa löytyy ja aina syksyisin suosikkibiisit päätyvät iPodille. Vau, viimeks taisin oikeasti aktiivisesti kuunnella Lordia ehkä joskus 2012. Niin se aikaa rientää. Mutta joo, teini-iässä olin ihan älytön fani, ficcejäkin rustasin vinon pinon (näin jälkeenpäin luettuna ihan paskaa kamaa mutta ainakin tuli kirjoituskokemusta + jos ottaa huomioon, että olin 12-17 kun niitä aktiivisesti kirjotin niin on se ihan eri asia kuin kirjottaa nyt 24-vuotiaana).

The Arockalypse ja Deadache on ne "mun" levyt, ne joita tuli kuunneltua kaikista eniten. Girls Go Chopping on edelleen ihan helvetin kova biisi. Ja nyt kun mietin niin Lordi oli eka bändi jonka keikalla kävin! Että siinäkin mielessä bändillä on ollu mun elämässä suuri merkitys. Ylipäänsä se oli kaikista kovin juttu kun olin just jotain 12-15, koko yläaste meni Lordia fanittaessa, enkä mä usko, että olisin alkanut fanittaa esim. Nightwishia (nykyinen ultimate suosikkibändi) ellei Lordi ois tullu ensin ja aloittanut koko hevimetallifanituksen.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Angelina - 05.08.2018 22:43:54
Mä oon tässä about viimesen parin vuoden aikana ruvennut kiinnostuun enemmän ja enemmän räpistä ja hiphopista, sekä yleisesti niihin liittyvästä kulttuurista. (Oikeesti mulle on edelleen vähän epäselvää mikä menee räpkategoriaan, mikä hiphopiin ja mikä on r'n'b:tä, mutta ehkä se selkiää... Or not)

Tällä hetkellä kuuntelulistalla on pääasiassa Nicki Minaj, Eminem, Kanye West jne... : D Oon yllättänyt itsenikin. Asia oli kuitenkin se, et oisko teillä suositella jotain uusia tuttavuuksia, joita en ehkä vielä tiedä, tai joka vois upota edellä mainittuja kuuntelevalle? Oon loppupeleissä aika nirso siitä mikä uppoaa, mutta vinkkejä tykkään silti ottaa vastaan : )
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Nevski - 05.08.2018 23:34:49
Angelina, jos Eminem uppoaa, Mac Miller ja Watsky vois esim. mennä vähän samaan kategoriaan? Etenkin Watskyn uusin levy kolahti itsellä. Kanyen kanssa nyt tietysti ois hyvä tietää, että mikä levy sulla menee parhaiten? Kaks uusinta proggista esim. on ihan erilaisia kuin vanhimmat, puhumattakaan Kanyen välivaiheista.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Fairy tale - 07.03.2019 12:52:32
Viime päivinä on tehnyt mieli kuunnella kelttiläistä rokkia. Viime you tube haustani olikin jo vähän aikaa ja nyt yllätys oli positiivinen että hakutulosten  joukossa on mukana suomalainen musiikintekijä.  :)
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Abarat - 08.03.2019 16:07:02
Oon kuunnellu viime aikoina j-rockia. Matenrou Opera Gilia-levyn ajalta on ihan paras. Tasan kerran bändin näin livenä esiintymässä. Laulajan ääni on niin omaperäinen.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Simma - 10.03.2019 12:47:12
Oon kuunnellu viime aikoina j-rockia. Matenrou Opera Gilia-levyn ajalta on ihan paras. Tasan kerran bändin näin livenä esiintymässä. Laulajan ääni on niin omaperäinen.

Oon kans kuunnellut nyt viime aikoina pitkästä aikaa j-rockia. Palasin monen monen vuoden jälkeen takaisin lempibändini X Japanin tuotannon pariin ja HUHHUH miten oon voinut olla näin monta vuotta kuuntelematta tätä. Tämä bändi oli pitkän aikaa ihan ehdoton ykkönen ja on siis edelleen yksi lemppareista, mutta on jäänyt vähän muiden bändien alle tässä viime vuosina. Tuntuu että olisin taas 16-v. kun fanityttöilen täällä ihan samalla tavalla kuin silloin aiemminkin. Luulin että olisin kasvanut tästä yli, mutta täällä miä selailen kuvia bändistä ja ulisen yksinäni. (Ja tekisi mieli lukea vanhoja ficcejä uudelleen mutta ei ole onneksi ollut siihen aikaa koulu- ja työkiireiden vuoksi. Yhden masterpiecen luin - ja sitä saan oikeastaan syyttää siitä että upposin taas näin syvälle tähän bändiin.)

Olisi kiva jos voisi hehkuttaa ja vinkua bändistä muiden kanssa, mutta tipuin tuosta jiiruskenestä jo aikoja sitten ja kun yritin tässä jokunen aika sitten tehdä comebackia, niin kaikki foorumit sun muut paikat olivat ehtineet tässä välissä kuolla, enkä tiedä missä tämä skene nykyään oikein vaikuttaa vai vaikuttaako enää ollenkaan. Onko X-faneja vielä olemassa? Tai kuunnellaanko j-rockia yleisesti enää? Ei ainakaan ihan samassa mittakaavassa kuin 10 vuotta sitten. :'D Ja missä sellaiset ihmiset nykyään juttelee musiikista vai kuunnellaanko sitä vain yksinään?
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Abarat - 16.03.2019 21:15:46
Kuunteleeko kukaan Radioheadia? Paras biisi/albumi? Omaperäinen bändi kaiken kaikkiaan! Mitä mieltä ootte A Moon Shaped Pool-levystä?
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Eririn - 05.04.2019 14:06:11
BLACKPINKin comeback Kill This Love (https://www.youtube.com/watch?v=2S24-y0Ij3Y). Kuten internetin syövereissä sanotaan, Wig. Snatched. Tää on aivan mahtava!

KARAn hajoamisen jälkeen en pahemmin kuunnellut mitään k-poppia ennen kuin viime lokakuussa korean alkeiskurssin jälkeen ajattelin, että vois kokeilla jotain uutta. BLACKPINK valikoitui aika randomilla, en ollut kuullut sitä lainkaan mutta tiesin että heillä oli biisi nimeltä Boombayah josta oli tullut tosi suosittu. Ja siitä se lähti. Tyyliltään ihan erilainen kuin KARA, mutta täyttää loistavasti KARAn jättämän aukon. Ja on myös ihana kuunnella ryhmää, jossa rakastan kaikkia jäseniä (usein käy niin että on se yksi joka jostain syystä ärsyttää). Jisoo on oma suosikki jäsenistä, ja biiseistä suosikki on As If It's Your Last.

Mites, kuunteleeko kukaan muu BLACKPINKiä?
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Abarat - 09.04.2019 05:44:20
Oon kuunnellu pienissä määrin Blackpinkin musiikkia. En oo vielä päässyt sisälle siihen. Korean kieli kuulostaa kivalta! Eikös se hajonnu jossain vaiheessa? Eririn mitä kappaletta suosittelet tänään, Boombayah on jo tuttu?

Mitä mieltä ootte Ellinooran musiikista? Hän soittaa levyllään myös ukulelea. Itse tykkään, tunnepitoista pop-musiikkia suomeksi.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Eririn - 09.04.2019 12:59:10
Abarat: Mun oma suosikki BLACKPINKin biiseistä on As If It's Your Last kuten tossa aiemmin mainitsin, joten suosittelen. Playing With Fire, Stay, DDU-DU DDU-DU ja Forever Young on myös hyviä. Tosin ylipäänsä mun mielestä kaikki tän ryhmän biiseistä on tosi hyviä^^ mutta noilla pääsee hyvin alkuun.
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Haruka - 09.05.2019 00:06:01
Mun viimeisin löytö Suomipopin saralla on Ellinoora. Oon jo about ekan levyn ilmestymisestä lähtien kuunnellut kyseistä artistia aina, kun uusia biisejä on tullut ja tykkään kovasti näistä "Sinä 4ever" sekä eetun kanssa tehdystä "Bäng, bäng, typerä sydän"-biiseistä. Helmikuussa käynyt katsomassa Ellinooraa Tavastialla livenä ja tykkäsin kovasti. Odotan, koska häneltä tulee se toinen albumi.

Kuinka monella on biisilistoillaan sellaisia biisejä, joiden tykkäämistä tavallaan häpeää? Itse tunnustan Kasmirin "Vadelmaveneen" kuuluvan näihin mun ns. Guilty Pleasure-biiseihin, joiden kuuntelemista ja itse laulamista oon hävennyt, kunnes pari päivää sitten kyseinen biisi soi mulla koko aamun korvamatona ja mun oli itse pakko laulaa se ihan acapellana päästäkseni siitä korvamadosta eroon :D
Otsikko: Vs: Musiikki #2
Kirjoitti: Abarat - 19.05.2019 13:52:59
Ellinoora on ihan jees artisti, hieno ääni ja soittaa myös ukulelea? Ystävä kysyi keikalle, saa nähdä mennäänkö.

Kuunteleeko kukaan kiinalaista musiikkia? Tietääkö joku yhtyeen nimeltä S.H.E?