Oih, kun tämä oli suloinen. Draco murjottamassa keväästä on kauhean herttainen ajatus. Minä pidän keväästä tosi paljon siitäkin huolimatta, että nukuin huonosti valoisassa ja allergia ja katupöly tuntuvat kehossa. On jotenkin tosi Dracoa olla ärtynyt keväästä, kun vihdoin pimeys ja kylmä ja märkä kausi on ohi, mutta ei kun kyllä ne huonot puolet keväässä päihittävät hyvät puolet. Söpöä oli tosin, että Dracolla olikin sitten kevättä rinnassa. ^^

Kummaa kihelmöintiä mielen perällä. Nyt tarvittiin Harryn apua.

Tämä oli tosi söpösti ilmaistu. <3 Että se kevät rinnassa tuntuu kihlemöintinä ja että tarvittiin oikein apua Harrylta sitä varten. Ihana mielikuva, että Draco menee häiritsemään Harrya tämän tehdessä töitä. Vaikka eihän Harry vaikuttanut häiriintyvän kauheasti. ^^ Allergia on inhottavin asia keväässä, vaikka en anna sen häiritä. Mutta kyllä ottaisin tuollaisen pippurijuoman. Ahh, olen niin kateellinen, miten taikamaailmassa on varmasti kunnon hoitoja allergiaan ja ne sitten oikeasti lopettavat oireet. Tuuttaisin vaikka koko kevään savua korvista, jos se tarkoittaisi, että silmät ei vuotaisi.

Jäätelövuori kuulosti taivaalliselta ja mietin vain, miten hiivatin iso se oikeasti on, kun jos meillä jästimaailmassakin on kaksikymmentä laatua yhdessä jääteläkahvilassa, niin entä sitten taikamaailmassa. Ehe, minulla tuli välittömästi Zsanya tuosta Dracon kirsikkamieltymyksestä, en tiedä olitko ihan niin syvällisesti sitä ajatellut. Mutta minusta Dracolle sopii tykätä kirsikkajäätelöstä, niinkin paljon, että ei jätä sitä yhtään Harrylle.
Kiitos tästä, oli ihanaa lukea söpöä keväistä hoodeetä, olen juuri jotain täsmälukemista vuodenaikaan halunnutkin. ^^

Voi että, miten ihana tämä oli! Ihan järjettömän herkkä ja kaunis pieni kohtaus <3

Musta on kauhean murheellista, että Remus kysyy, kaduttaako Nevilleä "tämä kaikki". Toki, musta aivan tyypillistä Remusta kysyä niin, koska mulle Remus on ainakin välittynyt aina sellaisena hyvin epäitsekkäänä hahmona, joka ehkä potee huonoa omaatuntoa siitä, jos joku valitsee hänet. Kuten Neville on tässä tehnyt.

Mulle tämä paritus on aika tuntematon. Voi olla, että olen joskus lukenut esim sulta jotain, mutta en nyt ihan heti muista ulkoa Mutta tää oli tosi kiva, Neville ja Remus sopisivat varmasti hyvin yhteen <3 Katsoin sun listausta tässä välissä niin sullahan on kokonainen sarja näitä tekstejä! Pitää varmaan tutustua noihin muihinkin teksteihin

Silloin tällöin hänen on edelleen vaikea uskoa, että toinen valitsee mieluummin työn pikkukylän puutarhamyymälässä kuin korkeakouluopinnot maan arvostetuimmassa velhoyliopistossa. Valitsee mieluummin hänet kuin ketään muuta.

Voi Remus Mutta kun pikkukylän puutarhamyymälä sopii Nevillelle muutenkin niin hyvin! Näen Nevillen just sellaisena tyyppinä, joka varmasti tykkäisi puutarhamyymälässä työskentelystä ja valitsisi mieluummin rakkauden ja onnen sen sijaan, että tähtäisi yliopistoon ja uralla jonnekin korkealle. Ihan ymmärrettävää, että Remuksella on näitä ajatuksia silloin tällöin, mutta toivottavasti ne helpottaa ajan kanssa <3

Kiitos tästä tekstistä, tää oli tosi kaunis!

Olipa kiinnostava katsaus maailmanlopun jälkeiseen maailmaan. Sait lyhyeen tekstiin ihailtavan syvää murhetta, menetystä ja kurjuutta. Todellakin tuli väkevät maailmanloppuvibat. Ja se tuntui aidolta. Ettei ole mitään ihmepelastautumisia tai yli-inhimillisiä luodinväistelytaitoja. Maailma on vaarallinen ja raadollinen, varsinkin eri vaarojen ja paniikin keskellä. Synkkä, toivoton tunnelma oli vahvasti läsnä.

Olexandr sytyttää tottunein sormin pienen nuotion lämmittämään sisintä.

Tämä lause oli erityisen hieno. Juurikin tuo yksi sana "sisintä". Ei käsiä tai kehoa vaan sisintä. Että nuotio, sen valo ja lämpö, pitää moraalin tarpeeksi korkealla, jotta jaksaa selviytyä eikä luovuttaa, vaikka kuinka tekisi mieli. Todella upea metafora!

Kiitos tästä vilkaisusta, se oli vaikuttava!

En uskalla noihin super vanhoihin kommentteihin kajota, mutta kiitos Lilla, Herkku (buu, tule takaisin) ja jossujb kommenteista myös, ne ilahduttavat yhä vuosienkin jälkeen. ♥

Kelsier: olipa ihana ylläri, että tartuit juuri tähän ja nostit tämän topan esille! Kiitos kommentista. ♥

Odo: kiitos rakas Odoseni, pus. ♥ Tämä taitaa vielä monien vuosienkin jälkeen olla yksi minun lemppari raapustuksistani, ja nyt minun tekee mieli palata Hobittiin fandomina ja kirjoittaa lisää Bagginshieldiä! Pitäisi katsoa josko elokuvat löytyisi jostain suoratoistopalvelusta...

zilah: aaaa kiitos ihanasta kommentista! ♥ Olen niin iloinen, että tämä pieni fix-it miellytti sinua! Tämä paritus on kyllä niin riipaiseva canonissa niin on kiva lukea ja kirjoittaa tällasia pieniä onnen hetkiä.

Kirjoittaja - Vilna
Ikäraja - K11

Paritus - Eemeli/Severi
Tyylilaji - slice of life, UST
Sanamäärä - 542

Tiivistelmä - Mä syön pitsan loppuun ja tuijotan oikeastaan Severiä enemmän kuin sitä telkkariruutua ja kauhuelokuvaa, jossa se viimeinen tyttö juoksee nyt puoliksi nakuna keskellä peltoa karkuun sitä murhaajaa.

Kirjoittajalta: Minulla on ollut tosi aktiivinen kirjoituskuukausi ja tuntuu, että spämmään Finiä teksteilläni, mutta sanottiin että se ei ole yhtään noloa julkaista montaa tekstiä, joten täältä pesee jälleen yksi! On kuulkaa maailmankirjat sekaisin, kun Vilnu kirjoittaa originaalia! Kommentit = ♥

Otsikko etsii tarinaa III

---

“Sä oot helvetin outo”, Severi sanoo, kun istuu mun viereen sohvalle ja nostaa pitkät lihaksikkaat jalkansa sohvapöydälle pitsalaatikon viereen. Se melkein tönäisee alas mun rakkaan peikonlehden taimen ja älähdän sille suu täynnä ruokaa.

Mä olen parasta aikaa ahtamassa Hangover-nimistä pitsaa ekstrajuustolla ja -pepperonilla napaani, ja se kuvaa oikein hyvin mun tämän hetkistä olotilaani. Olin nimittäin viime yön ulkona Juuson ja Artun kanssa ja join vähän liikaa niitä mustikanmakuisia shotteja. Päätä särkee ja lihaksiin sattuu eiliset lätkätreenit, enkä jotenkin jaksaisi Severin kuittailua just nyt.

“Ai kuinka niin?” mä kysyn, ja se naurahtaa vähän käheästi ja vilkaisee mua silmäkulmastaan. Kun sen ääni menee tuolla lailla matalaksi ja käheäksi se tekee mulle jotain. Saa mut tuntumaan melkein kuumeiselta ja siltä, että pitäisi ottaa paita pois.

“No kun sulla on taas menossa joku jäätävä murhamaraton”, se sanoo huvittuneena ja osoittaa televisioruutua.

“Ei tää oo mikään --” mä aloitan, mutta sitten katsahdan sitä ruutua itsekin ensimmäistä kertaa vähään aikaan, ja tällä hetkellä siellä lentää verta ja suolenpätkiä, kun murhaaja saa yhden kolmesta viimeisestä tytöstä kiinni.

Katson Severiä, joka kohottaa mulle yhtä tuuheaa kulmakarvaansa.

“Joka kerta, kun sulla on krapula sä vedät pitsaa kolmen jätkän edestä ja katsot vittu Texasin Moottorisahamurhia tai jotain”, se sanoo huvittuneena, sen ruskeat söpöt silmät oikein loistaen, kun se katsoo mua. Jotain mun rinnassa muljahtelee.

“En ymmärrä, miten sun vatsa kestää”, se jatkaa ja mä jätän sanomatta, että tämä on mun kolmas mättökauhuelokuva tänään -- olen katsonut niitä aamukymmenestä ja kello on nyt vähän vailla kolme.

“Mutta sä ootkin aina ollut rohkeampi ku minä”, Severi sanoo pieni virne huulillaan ja nappaa pöydältä pitsapalan ja ahtaa sen suoraan naamariinsa.

Mä en oikein tiedä mitä sanoa, joten en sano mitään. Tykkään kauhuelokuvista, mutta Severi on sellainen jänishousu, että ihmettelen että se istuu tässä mun vieressä juuri nyt. Sille tulee paha olo veren pelkästä näkemisestä, ja se on joskus pyörtynytkin jäällä sen takia, silloin kun mulla meni huuli pahasti halki treeneissä ja mun paita oli yltä päältä veressä. Mun piti käydä tikattavana, ja Severi piti mua kädestä sen koko ajan, enkä ole varma oliko se mun vai sen itsensä tähden.

Nyt se katsoo mua ja mulla on jotenkin erikoinen olo, ja olen melko varma, ettei se johdu (pelkästä) krapulasta. Severi käy makuulle selälleen ja työntää sen pään mun syliin. Se katsoo mua ja meidän välillä ukkostaa jokin, jota en osaa nimetä. En oikein osaa nimetä mitään mun tunteita, jotka liittyy Severiin.

Mä työnnän mun sormet sen suklaanruskeaan tukkaan ja silitän sen päätä, koska niin me yleensä tehdään, kun me ollaan näin lähekkäin. Mutta ei siinä kai ole mitään sellaista. Severillä on ollut joskus tyttöystäviä, ja me oltiin silti aina sylikkäin tällä tavalla. Ne eivät kyllä hirveästi tykänneet siitä.

“Mä otan nyt nokkaunet”, Severi julistaa ja kääntää sen nenän mun mahaa päin ja koskettaa kädellä mun lämmintä kylkeä, mikä saa mut värähtämään kuin mulla olisi kylmä.

Se on tuhisevassa unessa alle kymmenessä sekunnissa. Sillä on maailman parhaat unenlahjat, mikä on epäreilua, koska mun pitää ottaa melatoniinia iltaisin, että saan unta ja silti mun uni on tosi katkonaista ja huonoa.

Mä syön pitsan loppuun ja tuijotan oikeastaan Severiä enemmän kuin sitä telkkariruutua ja kauhuelokuvaa, jossa se viimeinen tyttö juoksee nyt puoliksi nakuna keskellä peltoa karkuun sitä murhaajaa.

Ennen pitkää mua alkaa unettaa itseänikin ja nojaan pääni sohvatyynyihin ja suljen silmät.