Vaikka UMK-kappaleita kuuntelin ja fiilistelin paljon ennen itse kisaa, niin muiden maiden edustajien kappaleiden kuuntelu on jäänyt tänä vuonna vähemmälle. Ensimmäistä semifinaalia seuratessani kuulin siis monen maan edustajan kappaleen vasta ensimmäistä kertaa. Sinänsä mukavaa vaihtelua, kun yleensä olen tavannut jo etukäteen kuunnella muiden maiden kappaleet useampaan kertaan läpi, mutta toisaalta... Olin jotenkin yllättyneen pettynyt tasoon tänä vuonna. En sitten tiedä, johtuuko se siitä, että ei ole "tottunut" kyseisiin kappaleisiin eli ne pitäisi kuunnella pariin kertaan läpi ennen live-esityksiä, että niistä saa kiinni. Mutta musta tuntui, että ensimmäisessä semifinaalissa moni kappale oli kyllä tosi mieleenpainumaton ja muutenkin aika sellainen... tylsän tasainen tai vähän sellainen "liian artistinen" omaan makuun. Eniten innostuin avausnumeroista, kuten Chanelin, Elenin ja Eric Saaden esiintymisistä.
Toki niihin biiseihin onkin vuosien varrella ehtinyt muodostua sellainen tietynlainen tunneside. Mutta joo, en tiedä, mitä fiiliksiä teillä muilla on ensimmäisen semin tasosta?
Joka tapauksessa, mäkin olen niin iloinen, että W95man pääsi jatkoon! <3 Lavashow oli musta illan piristysruiske ja siis herranjestas kuinka paljon Henri oli petrannut vokaaliensa osalta verrattuna UMK-esitykseen! Pieksi mennen tullen monen muun edustajan vokaalit ekassa semifinaalissa, ainakin omasta mielestäni.
Kuvakulmat olivat myös tosi onnistuneita. Siinä kohtaa, kun W95man puki ylleen farkkushortsinsa, ehdin jännittää, ehtiikö saada niitä jalkaan ajoissa. UMK:ssa hänellä ne oli jo jaloissaan, kun kuvakulma siirtyi häneen, joten mietin, oliko tuo tahallinen vai tahaton, mutta toisaalta kohta oli hauska.
Vähän harmitti, kun hän ei yhtä vapautuneesti pystynyt pyörimään lopussa "ilotulituksiensa" kanssa (tai miksikä niitä kutsutaan) kuten esimerkiksi UMK-loppuvedossa. Jos oikein ymmärsin niin oli rikkonut lavan ledilamput viisuharjoituksissa, joten siksikään ei voinut tehdä saman tyylisiä liikkeitä kuin UMK:ssa. Mutta muuten lavashow oli musta vielä parempi kuin UMK:ssa, mutta se pysyi samalla myös hyvin uskollisena sille alkuperäiselle idealle, eli tykkäsin siitä, että mitään suuria muutoksia ei lähdetty enää viisuihin tekemään. Kaiken kaikkiaan voi olla kyllä tosi ylpeä W95manin ja Henrin vedosta! Huikeaa tuo jatkoon pääsy oli myös siitäkin syystä, että ensimmäisessä semifinaalissa ei oikeastaan ollut oikein mitään Suomen naapurimaitakaan, jotka olisivat antaneet "naapuripisteitä" Suomelle (tosin eipä Suomi niitä usein ole saanutkaan
). Niin ihanaa, että esitys vetosi ihmisiin ympäri maailmaa! <3
Muita, jotka ekasta semifinaalista jäivät mieleen, olivat Ukraina, Kroatia, Irlanti, Slovenia ja Kypros. Sinänsä siis jännä, koska kun Kypros aloitti ensimmäisen semifinaalin, niin ajattelin, että hoh hoijaa, taas tällainen, joita nähdään tusina vuodessa.
Mutta kun niin moni sen jälkeinen numero oli mielestäni jotenkin tylsempi, niin yhtäkkiä Kypros näyttikin paljon paremmalta niiden valossa.
Mutta toki nämä ovat makukysymyksiä ja ehkä mielipiteeni tosiaan vielä muuttuvat finaalissa, kun jatkoon selviytyneet kappaleet tulee kuultua uudemman kerran. Mielenkiinnolla odotan toista semifinaalia ja tietenkin itse finaalia lauantaina, ja pidän kovasti peukut pystyssä, että W95man ja Henri vetävät silloinkin yhtä hyvän vedon ja kahmisivat yleisöääniä. Voittoon en oikein jaksa uskoa, mutta so what, sinne on tultu pitämään hauskaa ja sen meidän edustajat kyllä osaavat näyttää! <3