Kirjoittaja Aihe: Slit between light and dark (Osa 10 ilmestynyt!!! 31.5.2011) K-11  (Luettu 8863 kertaa)

Severina

  • ***
  • Viestejä: 97
// Alaotsikko: K-11. Romance, drama.  Draco/OC Hermy/Ron + mahd. viittauksia muihin pareihin

Title: Slit between light and dark
Author: Severina
Beta: -
Genre: Drama, Romance
Pairings: Draco/OC, Ron/Hermione, sekä mahdollisia viittauksia muihin parituksiin
Rating: K-11 //zougati muokkasi vastaamaan uusia ikärajoja
Disclaimer: Kaikki mitä kirjoista olette lukeneet kuuluvat J.K.Rowlingille, muut hahmot loitsut tms. kuuluvat minulle. En saa tästä minkäänlaista korvausta.
Summary: Ron, Hermione ja Harry aloittavat seitsemännen vuotensa Tylypahkassa samalla kun Voldemort on vapaalla ja tekee tuhojaan niin velhojen kuin jästienkin keskuudessa. Harry palaa Tylypahkaan luottavaisena uskoen että Dumbledore pystyy suojelemaan Tylypahkalaisia, mutta Harry ei aavistakaan että Dumbledore on jättänyt virkansa voidakseen osallistua killan toimintaan paremmin. Asiat menevät vain entistä pahemmiksi kun uuden rehtorin henkilöllisyys selviää ja kysymys kuuluukin; voiko Harry selvitä kouluvuodesta hengissä. Lisää sekasortoa, tunnekuohuja ja eripuraa aiheuttaa uusi oppilas, jonka käytös ja oudon tuttavallinen suhtautuminen Kalkarokseen herättävät epäilyksiä koko koulun keskuudessa.

A/N: Päätin viimein laittaa tämän ficcini tänne. Tämä löytyy myös vuotiksesta, mutta kun tämä ei siellä oikein tuota palautetta saanut niin yritetään uudestaan. Otan innolla vastaan kaiken palautteen, niin risut kuin ruusutkin, joten antakaa sitä palautetta ja auttakaa minua kehittymään kirjoittajana. Jos huomaatte kirjoitusvirheitä tms. niin ilmoittakaa minulle, wordin pahasessa ei ole niin tasokas kieliasuntarkistus, että sen voisi kunnon betaksi laskea, joten oikeinkirjoitus on pitkälti silmieni varassa. Kuten jo sanoin niin palautetta odottelen, antakaa sitä.


Prologi;

Oli hyytävän kylmä lauantai-ilta, oikeastaan yö, keskiyö tarkalleen. Ulkona oli kevyt lumikerros ja pakkasta oli noin 20 astetta. Carla Tore, tai Smithers, jota hän itse käytti, hypisteli käsissään kirjeitä, niin uusia kuin vanhojakin. Kaikkiin liittyi niin paljon muistoja, muistoja ja tuskaa.

…Jo ennen kuin pääset lukemaan tätä viestiä, olen pahoillani. En haluaisi satuttaa sinua näin, pakottaa sinua elämään ilman omaa äitiäsi, minua, joka olen sinut kasvattanut. Minun, minun vain on pakko. En voi elää elämää näin, en voi elää hirviönä. Mitä isäsikin ajattelisi, jos hänelle paljastuisi kaikki tämä? Jo sen piilottelu, että olen noita, on ollut todella vaikeaa. Mutta miten selittäisin hänelle sen, jos aina täydenkuun aikaan muuttuisin ihmissudeksi? Hän hylkäisi minut. Haluan, ettet kerro tästä kenellekään, etenkään isällesi. Pyydän ettet ole minulle vihainen. Teen tämän kaiken rakkauden takia…

   Carla puristi kirjettä. Hän oli ollut neljän, asiat mallillaan, onnellisena tyttönä, jolla oli melkein kaikkea, mitä neljävuotias toivoikaan. Mutta se oli ollut viimeinen päivä. Kun hän oli tullut kotiin päiväkodista, roikkui hänen äitinsä katosta köysi kaulan ympärillä – hän oli hirttänyt itsensä. Ihmissusi oli puraissut häntä eikä hän vain voinut elää sen kanssa - salaillen. Hän runttasi kirjeen olkalaukkuunsa, huokaisi ja otti seuraavan kirjeen.

Carla, tiedän, ettet pidä minusta, enkä minäkään pidä. En vain käsitä sinua. Olet outo ja olet sekaantunut kaikkeen, mihin en ikinä olisi halunnut sukuni sekaantuvan missään mielessä. Äitisi vuoksi yritän kuitenkin tulla toimeen kanssasi, miksi ehdotankin, että hautaisimme sotakirveen.

   Carla ryttäsi kirjeen ja heitti sen huoneen nurkkaan. Hän ei ollut koskaan välittänyt isäpuolestaan, joka oli virolainen liikemies. Hänen isäpuolensa ei ollut koskaan hyväksynyt taikuutta. Hän oli mennyt shokkiin kun hän kuuli että hänen vaimonsa oli aikoinaan sekaantunut velhoon, mistä hän oletti Carlankin outouden tulleen. Julma totuus oli kuitenkin että Carlan äitikin oli ollut noita, puhdasverinen sellainen, yksi Tylypahkan parhaista oppilaista ikinä. Ainoa vaan ettei Charlotta ollut koskaan paljastanut sitä miehelleen. Ei ollut mikään salaisuus, että Carla syytti isäpuoltansa äitinsä kuolemasta. Jos tämä olisi hyväksyväisempi, ei Charlotta olisi hirttäytynyt. Carla tiesi että hänen äidillään oli ollut ystäviä, joiden vanhemmat olivat olleet ihmissusia, ystäviä joissa virtasi vampyyrin tai jättiläisen veri. Eli, jos hän hyväksyi muut niin miksi ei sitten itseään? Sisimmissään Carla inhosi äitiään. He olivat olleet läheisiä, mutta kaikki se turhautuneisuus… se että hänen äitinsä salaili ja valehteli. Carlakaan ei olisi varmaan koskaan saanut tietää olevansa noita, mikäli hän ei olisi inhonnut niin syvästi tonnikalamureketta, jota hänen isäpuolensa teki valitettavan usein. Charlottan oli ollut pakko kertoa Carlan olevan noita – vai muuttuiko tonnikalamureke itsestään jäätelöksi tai pizzaksi? Ei, se ei ole mahdollista. Se oli taikuutta!

Carla sylkäisi takkaan, jossa lepatti vielä pieni liekki. Ympäriltä kuului tuhinaa, joka lähti hänen huonetoveristansa, Donnabellasta. Hän hiipi ikkunan luokse ja avasi sen varovasti, jottei herättäisi nukkuvaa huonetoveriaan. Hän tarttui hellästi pieneen pulleaan rottaan, joka kökötti ikkunalaudalla, ja siirsi sen kirstun päälle. Hän istui ikkunalaudalle odottamaan kirjettä, kirjettä jota hän oli odottanut jo monta päivää. Kauaa hänen ei kuitenkaan tarvinnut kökötellä kylmällä ikkunalaudalla puolipukeissa, kun ikkunalaudalle laskeutui sulavarakenteinen haukka. Se ojensi jalkansa Carlalle – siihen oli kiinnitetty viesti. Carla nappasi nopeasti ja varovasti kirjeen haukan teräväkyntisistä jaloista, minkä jälkeen hän avasi ikkunalaudalla lojuneen rasian. Hän otti sieltä kuolleen hiiren ja antoi sen varoen haukalle. Haukka mutusti hiirtä jonkin aikaa ja sen syötyään se lähti takaisin talviselle tummalle taivaalle.

Kun haukka oli kadonnut näkyvistä, hyppäsi Carla ikkunalaudalta. Hän sulki narisevan ikkunan varoen ja laskeutui sitten sänkyynsä lukemaan kirjettä - se oli hänen isältään.

Rakas Carla, tiedän että olet huolissani siitä mihin olen sekaantunut, mutta haluan osoittaa olevani luottamuksen arvoinen. Vaikka olet huolissasi toivon, että et tule tänne Tylypahkaan. Se olisi tässä tilanteessa aivan liian vaarallista sinulle, enkä tosiaankaan halua, että ainoa tyttäreni vaarantaa itsensä turhan takia. Niin ärsyyntynyt, seikkailunhaluinen ja jääräpäinen kuin oletkin, pyydän, ei, vaan vaadin, ettet tule lähellekään Tylypahkaa. Terveisin Severus Kalkaros.

   Hän ei nähnyt isäänsä kovin usein, sillä hän teki täysipäivästä, ja melkeinpä täysivuotista työtä. Yleensä he näkivät vain kesälomalla, ja silloinkin alle kuukauden, sillä toisin kuin Tylypahkassa, heidän koulussaan oli kahden kuukauden kesäloma. Carla huokaisi, otti yhdestä laukustaan palasen pergamenttia, sulkakynän ja mustepullon. Hän tiesi jo mitä kirjoittaisi. Vakuuttelisi isälleen, ettei missään, missään nimessä lähtisi Stoheloksesta (Maailman pohjoisin noitakoulu…) muuta kuin Joululomalla, jolloin hän menisi tapaamaan isäpuoltaan ja solmimaan tämän kanssa taas parin kuukauden aselevon. Carla käytti kirjeeseen viitisen minuuttia. Hän tarkkaili kättensä työtä ja tuntui ajattelevan, että se oli riittävän hyvä. Hän sitoi sen sitten rullalle ja vihelsi kovaääniseen pilliin. Donnabella ei herännyt, sillä pillistä lähti niin korkea ääni, ettei ihminen voinut kuulla sitä paljaalla korvalla. Sama haukka saapui joitain minuutteja myöhemmin takaisin närkästyneenä. Se oli ilmeisesti toivonut saavansa lennellä vähän kauemmin, mutta se tyytyi lopulta laskeutumaan ikkunan taakse. Carla vetäsi taikasauvansa ja mutisi: ”Aukios.” Ikkuna lävähti auki ja lintu pyrähti sisään. Carla sitoi viestin linnun jalkaan, mutisi loitsun, joka kutistutti kirjeen, ja lähetti lopulta haukan takaisin taivaalle. Mutta koko kirje oli vain yksi suuri valhe. Hän ei jäisi sinne, hän tulisi Tylypahkaan heti kun pääsisi...




~1. Uusi Rehtori


Harry oli viettänyt melkein koko kesäloman Kotikolossa. Päivittäin joku aurori oli käynyt tarkistamassa, että kaikki oli kunnossa, mutta muuten Harryn kesäloma oli ollut mukava, vaikka hän ei itse ollutkaan saanut käydä Viistokujalla vaan Rouva Weasley oli käynyt hankkimassa Harrylle tarvittavat kirjat ja muut velhotarvikkeet, joita Harry tulisi tarvitsemaan. Tänään Harry palaisi viimeisen kerran Tylypahkaan. Harry avasi ikkunan hetkeksi ja veti keuhkoihinsa raikasta ulkoilmaa. Ulkona oli lämmintä, ehkä parikymmentä astetta. Harry käänsi katseensa Roniin, joka kuorsasi yhä. Välillä hän erotti kuorsauksen keskeltä sanoja, kuten ”Hermione” tai ”Kaato.” Kello oli jo sen verran, että heidän pitäisi olla tunnin päästä jo matkalla laiturille yhdeksän ja kolme neljännestä.

”Herätys, Ronald, Harry!” kuului tuttu ääni, se kuului rouva Weasleylle. Hän kiirehti portaissa ja avasi oven rytinällä. Hän hymyili Harrylle, mutta käänsi katseensa Ronaldiin, joka veteli yhä sikeitä.
”Alapas nousta”, Molly puuskutti ja tökki Ronin hereille sauvallaan.
”Ääh, älä nyt, minulla oli hyvä uni kesken.”
”Kuules hyvä herra, voit tietenkin jäädä nukkumaan, mutta silloin myöhästyt Tylypahkasta. Ja Tällä kertaa sinulla ei ole mahdollisuutta lentää sinne lumotulla autolla.”
Ronin kasvot lehahtivat punaisiksi, Harryn huulille nousi hymy. Hän muisti elävästi, miten he eivät toisena vuotenaan olleet päässeet laiturille, koska kotitonttu Dobby oli sulkenut portin. He olivat lainanneet Herra Weasleyn lumottua autoa ja runnoneet sen päin tällipajua.
”Okei, okei, minä nousen. Mutta häivy ensin että saan pukeutua”, Ron valitti.
Molly poistui huoneesta ja tiuskaisi vielä:
”Ja sinä sitten olet alhaalla viiden minuutin sisällä.”
Hän paiskasi oven kiinni ja ryntäsi portaat alas keittiöön…

         ***

   Carla istui synkässä metsässä, mikä oli täysin sallittua päiväsaikaan. Hänen onnekseen hän ei kuitenkaan törmännyt muihin oppilaisiin. Hän oli suunnitellut kaiken valmiiksi. Hän oli jo lähettänyt kirjeen Dumbledorelle, joka sanoi järjestävänsä asian, vaikka ei enää toiminut rehtorina Tylypahkassa, asia jonka Carla oli saanut tietää ensimmäisenä. Hän istui kivelle ja avasi pullon, jossa oli mustaa nestettä. Liemessä lillui sinisiä ja punaisia kiekuroita – se oli DNALia. Nimi tuli yksinkertaisesti siitä että se toimi kloonausliemenä. Yksi vaikeimmista liemistä, yli S.U.P.E.R tason. Hän veti esiin takkinsa taskusta pienen varpusen, joka rimpuili hänen otteessaan - se saisi esiintyä hänenä. Klooni kestäisi muutaman kuukauden – silloin hän olisi jo kaukana Tylypahkassa. Hän oli suunnitellut pakoaan koko kesän. Olisi ollut helppoa olla palaamatta Stohelokseen kesäloman jälkeen, mutta se olisi luultavasti tuonut etsintäpartion peräänsä. Ja Kalkaros ei saanut missään nimessä tietää hänen suunnitelmistaan. Hän avasi linnun nokan ja pudotti sinne muutaman pisaran kylmää tummaa nestettä. Hän laittoi linnun maahan ja sukelsi kiven taakse piiloon mahdollisen räjähdyksen vuoksi, sellaistakin oli aikoinaan käynyt että liemessä oli mennyt joku pieleen ja sen juoja oli räjähtänyt veriseksi silpuksi. Kuului kamala ulina. Lintu pullistui. Se venähti ja leveni. Sen höyhenet putosivat, jaloista tuli samanlaiset kuin ihmisellä. Linnun nokka surkastui, ja siivet muuttuivat käsiksi. Kuului kamalaa kirkunaa, kun linnun silmät ja raajat pullistelivat ja muuttuivat. Mitä jos joku kuulisi kirkunan, tulisi ja näkisi kloonin ennen kuin se oli valmis? Sitä Carla ei ollut ajatellut.

   Ketään ei kuitenkaan näkynyt, ei ketään paitsi nuori, alaston ja tummahiuksinen noita hänen edessään - klooni oli valmis. Carla hyppäsi kiven takaa ja hymyili väkinäisesti. Hän oli onnistunut tekemään itsestään kopion, sitä ei voinut erottaa oikeasta hänestä, ainakaan ulkoisesti. Hahmo nousi ja katsoi vuoroin itseään ja Carlaa. Carla kaivoi repustaan vaatteita ja antoi ne kloonilleen. Klooni puki kaiken päälle kiltisti ja hymyili.
”Tiedät varmaan miksi tein sinut”, Carla sanoi, kun klooni oli sujauttanut viitan mustan, pitkän viitan ylleen. Klooni nyökkäsi.
”Esittämään teitä, jotta pystyisitte pakenemaan täältä ja tekemään sen mitä te pidätte oikeana.” Carla hymyili. Hahmo siis tiesi hänen ajatuksensa, mikä oli vain hyvä asia. Klooni olisi melkein yhtä fiksu kuin hän. Siitä olisi voinut totta kai tehdä viisaammankin, mutta mitä älykkäämpää olentoa käytti, sitä vaikeampaa liemi oli valmistaa. Eikä Carla muutenkaan voinut kuvitella että hän olisi salakuljettanut simpanssin tai delfiinin kouluun. Lintuja käytettiin muutenkin postinvälitykseen, joten varpunen sisällä ei ollut mitenkään outoa.
”Hmm… ulkonäkö on kunnossa, mutta entä älyllinen puoli? Kerro minulle 1. Mitkä ovat vahvimmat ja heikoimmat oppiaineeni, 2. Milloin minulla on syntymäpäivät, 3. Mainitse kolme asiaa, joita inhoan, 4. Kuka on paras ystäväni ja 5. Kerro jotain suvustani.” Carla käski. Klooni puhkesi puhumaan:
”1. Vahvimmat aineesi ovat pimeydenvoimat ja niiltä suojautuminen, muodonmuutokset ja taikajuomat, kaikista aina täydet pisteen, koulun paras oppilas niissä. Heikoimmat ovat taikahistoria ja numerologia. Hyvällä onnella pääset läpi. 2. Syntymäpäiväsi on 15.5.”
Carla nyökkäili, tähän asti meni hyvin. Hän tosin ärsyyntyi tajutessaan, että oli laittanut kloonin mollaamaan taikahistoriansa arvosanoja, vaikka ne olivatkin surkeat. Hahmo jatkoi selostustaan:
”3. Vihaat isäpuoltasi, tonnikalamureketta ja taikahistorian opettajaasi. 4. Paras ystäväsi on Grenseløs -tuvan Anna Forsbacka ja 5…”
Carla syventyi kuuntelemaan. Kun vaan klooni osaisi kertoa tarpeeksi, olisi hän vapaa lähtemään täältä.
”… Isovanhempasi, Cathy ja Toshido Smithers. Isoäitisi kärsii dementiasta ja isoisäsi keräilee erilaisia jästirahoja. Hänellä on japanilaiset sukujuuret ja hän matkustelee paljon. Isäsi opettaa Tylypahkan noitien ja velhojen koulussa taikajuomia. Loistava pimeydenvoimissa. Opiskeli Tylypahkassa ja hänen tupansa oli Luihuinen, jonka tupajohtajana hän nykyään toimii. Isäpuolesi on virolainen bisnesmies, jästi. Ei hyväksy sitä, että olet noita. Äitisi, Charlotta Smithers, oli noita, puhdasverinen noita, joka opiskeli Tylypahkassa. Hänen tupansa oli Korpinkynsi. Hän oli erittäin lahjakas, etenkin muodonmuutoksissa. Ainoa aine mikä tuotti harmia ja epäonnistumista oli taikajuomat. Ihmissusi puri ja hän hirttäytyi. Hän myös…”
”Riittää”, Carla huusi. Hän ei tahtonut kuulla enempää.
”Hyvä on, tiedät siis tehtäväsi? Oppitunteja ei tänään ole,  mutta muista mennä ajoissa makuusaliin.”
Klooni nyökkäsi ja lähti metsästä koulurakennusta kohti. Carlalla oli nyt mahdollisuus paeta. Hän rämpi syvemmälle, metsään. Kun hän pääsisi ilmiintymiskilven ohi, voisi hän vapaasti ilmiintyä Vuotavan noidankattilan tienoille, josta hänet tultaisiin hakemaan Tylypahkaan erikoiskyydillä…

         ***

   Rouva Weasley hyvästeli Harrya, Ronaldia ja Ginnyä asemalaiturilla. Hermione nosteli jo matkatavaroitansa junaan, jolla he pääsisivät taas Tylypahkaan. Heillä ei tuolloin ollut tosin aavistustakaan siitä, että heillä oli uusi rehtori. Albus Dumbledore ei ollut päästänyt asiaa julkisuuteen eikä kukaan oikeastaan edes tiennyt sitä. Rymistyirkin oli varmaan uskonut sen olevan pilaa. Siinä Harry siis oli, Harry Potter, matkalla kohti vaaraa, jota hän ei osannut odottaa. Hän oletti, että Dumbledore olisi siellä suojelemassa oppilaita Voldemortilta - olihan Dumbledore ainoa velho, jota Voldemort oli koskaan pelännyt. Molly Weasley antoi vielä suukon Harryn poskeen ennen kuin Harry nousi junaan. Junan pillit ulvoivat ja juna lähti liikkeelle. Eka luokkalaiset vilkuttivat vanhemmilleen niin kauan kuin vain pystyivät näkemään nämä.
   
   Siinä he istuivat; Ron Weasley, Harry Potter ja Hermione Granger, yhdessä vaunuosastolla juttelemassa huolettomasti. Ginny oli jäänyt käytävälle juttelemaan Luna Lovekivan ja Neville Longbottomin kanssa. Se oli vaan niin outoa. He olivat olleet ystäviä jo ensimmäisestä vuodesta lähtien. Ron ja Harry olivat tutustuneet toisiinsa jo ensimmäisellä junamatkallaan. Hermionen kanssa he olivat ystävystyneet ensimmäisenä vuonna kun he olivat joutuneet taisteluun peikon kanssa.

   Heidän rauhallinen keskustelunsa päättyi kun vaunuosaston ovi liukui auki. Vaaleahiuksinen poika asteli vaunuosastoon. Harryltä ei tarvinnut kysyä kuka kyseinen poika oli. Draco Malfoy, Luihuispoika, josta Harry ei ollut koskaan pitänyt. Hänen kannoillaan osastoon ahtautuivat hänen omat henkivartijansa Gregory Goyle ja Vincent Crabbe.
”Jaahas, Potter on näköjään sittenkin uskaltautunut Tylypahkaan. Minä kun ajattelin, ettet uskaltaisi, nyt kun pimeän lordi saavuttaa yhä enemmän ja enemmän valtaa.” Draco ilkkui.
”Saanen huomauttaa, Draco, että Tylypahkaa Voldemort ei ole vielä vallannut”, Harry huomautti.
”Hmph, luulet olevasi fiksukin, Potter, mutta totuus on, että tämä vuosi tulee muuttamaan käsityksesi. Dumbledore ei pysty suojelemaan sinua.”
Crabbe ja Goyle nauroivat normaalia hölmöä nauruaan. Draco mulkaisi vielä Harrya ja aikoi lähteä, mutta Harry otti sauvansa esiin ja kohdisti sen Dracoon. Harry tiuskaisi:
”Sinä tiedät jotain mitä me emme tiedä!?”
”Voi olla”, Draco vastasi laiskasti,
”Mutta minun pitää nyt mennä Potter. Eiköhän asia selviä sinullekin vielä tänään.”
Nämä sanat sanottuaan hän pyyhkäisi viittaansa ja saapasteli omaan vaunuosastoonsa.
”Mitä tuo oli?” Hermione kysyi hätääntyneenä.
”Varmaan Draco yrittää vain pelotella Harrya. Sellainenhan Draco on.”
Mutta Harry tunsi tuon Dracon mairean puhetavan turhankin hyvin. Draco tiesi jotain, jotain mikä voisi vaarantaa hänet Tylypahkassakin. Mitä se voisi olla, miten Dumbledore ei muka pystyisi suojelemaan häntä? Harryn itsevarmuus oli hukassa kun juna puksutti kohti Tylypahkaa…


         ***

   Oli jo pimeää kun Tylypahkan pikajuna saapui Tylypahkaan. Oppilaat nousivat junasta ja lähtivät vaunuilla kohti Tylypahkaa, kaikki paitsi ekaluokkalaiset, jotka kokoontuivat veneiden luokse. Harryn sydän hypähti, sillä Hagridin, joka yleensä saattoi ekaluokkalaiset, tilalla oli koulun Vahtimestari Argus Voro. Missä Hagrid oli ja miksi Voro oli hänen tilallaan? Harrya puistatti. Inhottavammaksi kaiken teki se, että oli alkanut satamaan kaatamalla. Kylmät vesipisarat tipahtelivat hänen naamalleen voimalla ja tuuli teki ilmasta entistäkin kylmemmän. Harryn katse osui Dracoon, joka istui heidän takanaan kulkevassa vaunussa. Hän näytti ilman huomioiden varsin tyytyväiseltä selostaessaan jotain Pansy Parkinsonille, joka hakkasi ikionnellisena käsiään yhteen. Harry vaan ei osannut lukea huulilta, joten hän ei tiennyt mitä Draco sanoi. Mitä tahansa se olikaan, se ei varmasti ollut mukavaa.

   Vaunut pysähtyivät linnan pihalle, missä Harry näki Hagridin irrottamassa vaunuja niiden ”näkymättömistä” kuljettajistaan. Harry huokaisi helpotuksesta, Hagrid siis oli yhä täällä. Hän vaan ei poikkeuksellisesti hakenut ekaluokkalaisia. Harry aikoi mennä juttelemaan Hagridille, mutta huomasi tämän olevan apea.
”Hagrid, mikä…”
”En nyt ehdi jutella Harry. Minun täytyy mennä hakemaan muutama juttu rehtorille.”
Harry katsoi hetken Hagridin perään, mutta meni sitten sisälle Hermionen ja Ronin kanssa. Hän pyyhki vettä hiuksistaan ja asetteli silmälasinsa paremmin. Suuri sali oli ennallaan, niin hän luuli aluksi. Siellä oli neljä tupapöytää; Luihuisten, Puuskupuhin, Korpinkynnen ja Rohkelikon pöydät.  opettajien pöytä, jossa istuivat kaikki Harrylle tutut opettajat; Professori Verso, joka opetti yrttitietoa, McGarmivan, joka toimi Rohkelikon tupajohtajana, vararehtorin sekä muodonmuutosten opettajan. Harry näki myös loitsuopettaja Lipetitin monta muuta, sekä Harryn harmiksi, liemi opettaja Kalkaroksen, joka mulkoili Harrya koukkunenänsä takaa. Rehtorin pöydän kohdalla Harry huomasi eron. Dumbledore puuttui.

   Kun kaikki oppilaat olivat saapuneet, nousi McGarmiva tuolistaan. Hän asteli rehtorin pöydän luokse, rykäisi niin että Sali hiljeni ja puhkesi puhuman:
”Hyvät oppilaat, niin vanhat kuin uudetkin…”
Harry kuuli McGarmivan puheessa hermostuneisuutta, jollaista hän ei ollut siinä ennen kuullut.
”…ennen kuin lajittelemme uudet oppilaat tupiin seuraa ilmoitusasiaa. Ensimmäisenä haluan ilmoittaa, että Professori Albus Dumbledore on jättänyt tehtävänsä Tylypahkan rehtorina henkilökohtaisten syiden vuoksi…
”Eih”, kuului pöydistä, kaikista paitsi luihuisten.
”Varmaan killan hommia”, Ron kuiskasi Harrylle.”
”…joten esittelen teille nyt uuden rehtorin ja hän on Lucius Malfoy!”
Mikäli mahdollista, Luciuksen nimen kohdalla kuului, jopa kuuluvampi ei, kuin sen jälkeen kun McGarmiva oli ilmoittanut, että Dumbledore lopettaa.
Harryn katse hakeutui Dracoon. Tätä Draco tarkoitti kun sanoi, että Harry ei olisi turvassa. Harry lyyhistyi tuoliinsa ja katsoi Dracoa, joka hymyili. Harry tiesi olevansa pulassa.

« Viimeksi muokattu: 29.05.2015 11:56:13 kirjoittanut zougati »
Fanfictionia  Finissä ja FFiction.net:ssä

Sinikeiju

  • Mansikan raxu
  • ***
  • Viestejä: 2 529
  • Hannibalin täti
Vs: Slit between light and dark (prologi + osa 1))
« Vastaus #1 : 07.04.2009 11:39:12 »
Lainaus
Kalakrokseen
Pitäisi olla varmaan Kalkarokseen.

Lainaus
vuotavan noidankattilan
Eikö se kirjoiteta Vuotavan noidankattilan?

Nuo virheet löysin muita en ainakaan huomannut.

Mielenkiintoinen ficci. Jään ehdottomasti seuraamaan. Erittäin mielenkiintoiseksi tekee se, että Lucius Malfoy on rehtorina.

Ava by FractaAnima
Banneri by Claire

Sinisten siipien havinaa

Julma-Nala: "Muutit Turkuun. Ikäkriisi!"

Severina

  • ***
  • Viestejä: 97
Vs: Slit between light and dark (prologi + osa 1))
« Vastaus #2 : 01.08.2009 02:39:26 »
A/N:  Kiitos palautteesta Sinikeiju, hienoa, että joku vaivautuu tätäkin lukemaan. Ja kiitos kun mainitsit nuo pari oikeinkirjoituskömmähdystä, ne on nyt korjattu, paitsi jos minulta jäi vieläkin jotain huomaamatta, toivottavasti ei.
Jatkan tätä tarinaa nyt kahdella kappaleella, tiedän, olen hidas/laiska päivittämään :0. Palautetta otan enemmän kuin mielelläni vastaan, niin risut kuin ruusutkin : )


~2. Painajaismainen lajitteluseremonia


Koko koulu oli hiljentynyt. Se hiljentyminen ei johtunut kunnioituksesta toisinkuin Dumbledoren kohdalla, vaan silkasta järkytyksestä ja jossain määrin myös pelosta. Kuolonsyöjä rehtorina? Mihin tämä maailma onkaan menossa?
”Ei, ei tämä voi mennä näin”, Ginny itki, ”Ei Lucius Malfoyta!”
Ron lohdutti pikkusiskoaan, jolla oli erittäin huonoja kokemuksia Malfoy vanhemmasta. Ginny oli meinannut kuolla ensimmäisenä kouluvuotenaan, koska Lucius oli sujauttanut Voldemortin lumotun päiväkirjan Ginnyn noidankattilaan Viistokujalla.
Lucius rykäisi ja rupesi puhumaan:
”Tervetuloa takaisin Tylypahkaan. Niin kuin McGarmiva jo totesikin, olen teidän rehtorinne tämän vuoden ajan, ja lupaan yrittää parhaani vaikka monien mielestä kukaan ei varmastikaan voi korvata Albus Dumbledorea. Ennen lajitteluseremoniaa haluan kertoa muutaman poikkeuksen henkilökunnassamme. Meillä on uusi taikaolentojen opettaja, Professori Jokona, mutta myös Rubeus Hagrid jatkaa taikaolentojen opettajana.( Joukosta kuului vaimeaa taputusta.) Syy kahteen opettajaan on se, että taikaministeriö on vaatinut kyseisen oppiaineen turvallisuuden parantamista…”
Lucius hymyili teennäisesti ja siveli rehtorin pöytää omahyväisesti. Harryä oksetti miten viileästi Lucius kehtasikin seistä Dumbledoren paikalla. Harry oli huomannut, että Hargid ei kuitenkaan ollut salissa. Ehkä hän vielä irrotteli thestraaleja vaunuista.
”Meillä on myös uusi pimeydenvoimilta suojautumisen opettaja”, Lucius jatkoi, ”ja hän on Professori Kalkaros, joka tosin jatkaa myös taikajuomien opettajana.” (Luihuisten pöytä puhkesi raikuviin aplodeihin.)

Pian Lucius oli kerrannut säännöt ja muut ilmoitusasiat. Vaikka Harry ei ollut kovin mielissään uudistuksista, oli hän helpottunut kun McGarmiva jatkoi vararehtorina. Lajitteluhattu lauloi viimeiset sanansa, mikä tarkoitti, että lajittelu oli alkamassa. McGarmiva nousi ylös ja rupesi luettelemaan oppilaiden nimiä:
”Milya Angric.” Lyhyt saparopäinen tyttö juoksi istumaan tuolille ja McGarmiva laski hatun tämän päähän. Hattu vastasi melkein heti ”Puuskupuh”, jolloin Puuskupuhin pöytä puhkesi suuriin suosionosoituksiin.
”Yvonne Fletcher, Luihuinen.”
Nyt oli Luihuisten vuoro hurrata. Lajittelu jatkui. Sherry Rowan meni Luihuiseen, Sanya Hebber Korpinkynteen, Hannah Bellamysta ja Henrik Stonesta tuli Rohkelikkoja, ja lopulta Timothy Sheddenistä tuli Luihuinen. Lucius Malfoy vilkuili hermostuneena ympärilleen, kaikki ei täsmännyt. Hagrid ei ollut vielä palannut ja oppilaat rupesivat käymään hermostuneiksi kun eivät saaneet ruokaa. Seremonia oli kuitenkin käytävä loppuun ennen sitä.
”Lucius taisi jäätyä”, Rohkelikko poika Dean Thomas sanoi, ”Vai miksi hän muuten seisoo edessä hölmönä. Aloittaisi jo…”

Purnaaminen loppui kun tiluksille johtavat ovet lävähtivät auki. Sisään astui Hagrid, jonka mukana oli noin Harryn ikäinen tyttö. Harry pystyi erottamaan tytön huulilta selvästi kiroamista ja valitusta. Tytöllä oli mustat pitkät hiukset, jotka olivat likomärät sateen vuoksi. Hänen oli yllään mustat farkut, musta ohut hihaton huppari sekä mustat saappaat, jotka olivat kuraantuneet ulkona. Kaikki tollottivat yhä tyttöä, jonka kielenkäyttö ei ollut tuntunut siistiytyvän lainkaan sen parin minuutin aikana. Lucius tuntui saavan itseluottamuksensa takaisin ja hän rupesi puhumaan hyvin ilkeä sävy äänessään:
”Hagrid, miksi saavutte luokseni vasta nyt?”
”Tuota noin, pahoitteluni rehtori, mutta tytön oli pakko saada kuppi kuumaa ennen kun tuli tänne. En ymmärrä miten joku kulkee tuollaisessa varustuksessa noin kamalalla säällä”, Hargid sanoi osoitellen tytön hupparia.
”Lähtiessäni oli lämmintä”, tyttö mutisi samalla kun repi likomärän hupparin yltänsä.
Nyt Harry näki vasta kunnolla tytön kasvot. Tytön silmät olivat tummat, lähes mustat ja mantelinmuotoiset ja osa niissä olleista silmänmeikeistä oli lävähtänyt tämän kalpeille synkeille kasvoille, mikä oli varmasti yksi syy tytön erittäin surkeaan mielialaan. Hänen nenänsä oli lievästi koukkumainen ja huulet olivat hieman sinertävät, mikä johtui luultavasti ilman kylmyydestä, sillä tytöllä oli naurettavan kevyt vaatetus tuollaiseen säähän. Harry siirsi katseensa takaisin henkilökuntaan. Monien kasvoilla oli tyrmistynyt ilme. Kalkaros oli entistäkin kalpeampi ja Verso ja Lipetit supattivat jotain keskenään. Mutta ovesta rupesi kuulumaan rytinää, mutta se lakkasi pian.

”Mitä se oli?” Lucius kysyi.
”Varmaankin Riesu taas riehuu siellä. Ja minä kun olen monesti sanonut, että se tulisi häätää Tylypahkasta. Mokoma räyhähenki aiheuttaa vain harmia”, Voro marmatti.
Lucius tuntui tyytyvän selitykseen, joten hän rupesi taas pälpättämään:
”Arvon henkilökunta ja oppilaat. Saanen ilmoittaa että joukkoomme liittyy uusi oppilas, joka tulee Stohelon noitakoulusta, joka muuten on ainoita kouluja, joissa ei hyväksytä kura… siis, jästisyntyisiä oppilaita”, Lucius korjasi.
”Hän on Carla Tore, joka…”
Lucius ei ehtinyt lopettaa, sillä voimakas yskäisy keskeytti hänet. Lucius etsi katseellaan rykäisyn lähteen, joka oli Hagridin mukana saapunut tyttö. Lucius ei tykännyt siitä että hänet keskeytettiin, joten hän puuskahti:
Onko neiti Torella joku ongelma? Vai johtuuko tuo mahdollisesta flunssasta, jonka saatoit saada tänne tullessasi?”
”Anteeksi arvon rehtori, mutta se on Smithers, EI Tore.”
Lucius vaikeni, mutta sanoi sitten:
”Papereissa lukee kylläkin Tore. Eli silloin…”
”Anteeksi herra Malfoy, mutta satuittekohan saamaan kirjeeni?”
”Tietenkin. Sain monta pöllöä sinulta ja…”
”Anteeksi että keskeytän teidät taas Rehtori, mutta ne pöllöt tulivat teille Albus Dumbledoren kautta. Kirje, joka tuli suoraan minulta, lähetin sen varpushaukalla. Satuitteko kenties törmäämään siihen?”
Lucius valahti kalpeaksi. Hän mutisi jotain epämääräistä ja sönkötti sitten:
”No jaa… ky-kyllähän minä taisin nähdä semmoisen. Luulin tosin että se aikoo hyökätä kimppuuni joten…no, minulla oli sauva joten…”
Jostain kuului hihitystä ja supinaa. Nyt oli Carlan vuoro järkyttyä. Lucius selvästikin huomasi sen, sillä hän sanoi kangerrellen:
”Eh, joku voinee hankkia uuden, koska se edellinen on kirjaimellisesti vahtimestarin kissan vatsassa.”
”Sama se minun kannaltani. Saanen kuitenkin kertoa sellaisen surullisen tosiasian, että se lintu oli erään ystäväni. Eli neuvotelkaa korvausvaatimuksista hänen kanssaan. Eniten minua ärsyttää se, että teidän tyhmyytenne takia, ette ole muuttanut muutamaa kohtaa henkilötiedoistani, kuten juuri sukunimeä.”

Ron ja Harry naurahtivat. Heitä huvitti miten uusi oppilas oli ahdistanut Luciuksen ikävään tilanteeseen. Heidän mielipiteensä Carlasta tosin muuttui varsin pian.
”Olen pahoillani neiti Smithers, mutta mikä siinä Toressa nyt on niin kamala, ettet tahdo käyttää sitä?” Lucius kysyi happamasti.
”Minä vaan en halua että minua kutsutaan saastaisen jästi-isäpuoleni sukunimellä. Et sinäkään suostuisi sellaista käyttämään.”
Lucius nyökkäsi. Salissa kohahti. Luihuiset vislasivat ja karjuivat kehuja, kun taas muista tupapöydistä lensi törkeitä solvauksia, joista Carla ei tosin tuntunut piittaavan. Opettajat supattivat keskenään ja Kalkaros naulitsi silmänsä Carlaan, joka tuijotti takaisin. Heidän katseensa olivat toisissaan hetken. Carla säpsähti ja nielaisi, mutta karjaisi kun melu jatkui jo toista minuuttia. Kaikki hiljenivät. Mutta pian rupesi kuulumaan rytinää, samaa kun aiemmin, entistä voimakkaampana. Voro kirosi ja sanoi:
”Käyn hakemassa Verisen paronin, jos se vaikka saisi Riesun lopettamaan.
Voron poistuttua jonnekin yläkertaan, avasi rehtori taas suunsa:
”Jaa… tilanteesi on varsin ymmärrettävä”, Lucius pahoitteli lipevästi, ”Tule tämän tilaisuuden jälkeen kansliaani niin voimme korjata epäselvyydet. Mutta nyt meidän tulee kuitenkin lajitella sinut vielä tupaan niin nämä nälkäiset oppilaat, ja tietenkin myös henkilökunta, saavat syödäkseen.”
Carla asteli kohti tuolia, jonka luona ärsyyntynyt McGarmiva odotti lajitteluhatun kanssa. Carla istuutui ja hattu lysähti hänen päähänsä.
”Takuuvarma Luihuinen”, Ron supatti, ja muut Rohkelikot nyökkäilivät.
Carla istui tuolilla hattu päässään. Hänen mielessään pyöri Severuksen ilme kun he olivat tollottaneet toisiaan metelin aikana. Hänen isänsä oli Luihuisten tupajohtaja. Hän joutuisi mitä luultavimmin Luihuiseen, koska hänen tupansa Stoheloksessa (Krypeseg) vastasi Tylypahkan Luihuisia. Hienoa! Saarna heti ensimmäisenä iltana, sitä hän ei juuri nyt kaipaisi. Mitä jos hän ajattelisi jotain muuta tupaa? Sallisiko lajitteluhattu hänet sinne? Carla oli istunut jo yli minuutin tuolilla, mutta hattu ei ollut päätynyt vielä mihinkään. Lopulta hattu avasi suunsa:
”Lui…”
Hattu ei kuitenkaan ehtinyt lopettaa sillä ovi rysähti auki. Ulina täytti huoneen ja kirkuna ja paniikki valtasivat suuren salin…

Kukaan ei uskaltanut hievahtaakaan. Lajitteluhattu nökötti yhä Carlan päässä suu ammollaan ja ekaluokkalaisten seasta kuului hysteeristä itkua. Taas kuului ulvahdus ja sisään löntysti kaksi ihmissutta, molemmat olivat melko pienikokoisia, luultavasti nuoria. Ne nuuhkivat ja ulisivat ja niiden suusta valui kuolaa - ne olivat nälkäisiä. Lucius viittoi hädissään Hagridin luokseen ja sanoi:
Vie pienimmät oppilaat yläkertaan.”
Hagrid murahti mikä oli myöntymisen merkki. Hän meni varovasti pöytien luokse ja sanoi:
”Eka ja tokaluokkalaiset tulevat mukaani. Vien teidät turvaan…”
Pienimmät lähtivät seuraamaan Hagridia, vaikka Hargid oli heidän silmissään melkoisen pelottava näky, mutta kyllä puolijättiläinen ihmissuden voittaa. Muut yrittivät mennä mahdollisimman kauas ihmissusista, jotka nostivat päänsä. Sinistra ja Punurmio viittoilivat kolmas – ja neljäs luokkalaiset mukaansa. Muiden olisi pakko pysyä salissa, portaikossa oli nytkin jo liian suuri tungos. Carla nappasi lajitteluhatun päästään ja heivasi sen tuolille. Yksi ihmissusi lähestyi häntä uhkaavasti. Kalkaros yritti mennä auttamaan, mutta Lucius komensi tämän auttamaan viidesluokkalaista Luihuispoikaa, joka oli vaarallisen lähellä ihmissutta.
”Täydellinen sisääntulo”, Carla jupisi, kun ihmissusi syöksyi häntä kohti. Hän onnistui väistämään sen ja kaivoi taikasauvan taskustaan. ”Blolekke!” hän huusi ja punainen valo leimahti hänen sauvastaan. Ihmissusi ulvahti tuskissaan kun loitsu viilsi syvän haavan sen naamaan. Verta roiskahteli ympäri lattiaa.
Kaikki saliin jääneet oppilaat tuntuivat unohtaneen olevansa vaarassa, sillä he keskittyivät ihmissuden ja Carlan väliseen tappeluun. Susi ei kuitenkaan luovuttanut vaan se säntäsi yhtä Rohkelikkoa kohti.
”Säälittävä raukka. Kiusaisit oman kokoisiasi”, Carla kimitti ja lähetti seuraavan kirouksen ihmissutta kohti:
”Raskastus!”
Ihmissusi lysähti maahan. Se yritti nostaa päätään, mutta laski sen sitten, koska sen päähän kohdistui järjetön paine ja kipu. Se rimpuili maassa hetken, kunnes sen voimat tuntuivat ehtyneen. Sen hengitys rahisi ympäri suurta salia, mutta se oli menettänyt taistelutahtonsa. Se oli hävinnyt ja tyytyi kohtaloonsa.

Samaan aikaan toinen ihmissusista yritti kellistää vuorotellen Kalkaroksen ja Luciuksen, mutta molemmat onnistuivat väistelemään sitä, mutta se jäi väistelyksi sillä Lucius oli onnistunut kadottamaan sauvansa ja Kalkaroskin oli jättänyt omansa työhuoneeseensa. Carla ei tiennyt miksi, mutta jotenkin hänelle tuli kamala tunne päästä näyttämään niille nenäkkäille oppilaille, jotka olivat pitäneet häntä tunteettomana moukkana. Hän halusi vähän pelotella heitä, näyttää että hänelle ei kannata aukoa päätään, että hänen silmilleen ei hypitä. Ihmissusi oli juuri syöksymässä kaatunutta Luciusta kohti kun Carla hyppäsi tielle ja huusi: ”Piinamine.” Susi lyyhistyi maahan kesken ilmalennon. Se putosi maahan ja sätki. Sen raajoihin koski ja se käpertyi suruissaan maahan. Jos Carla olisi tiennyt ihmissusilla olevan tunteet, olisi hän sanonut sen itkevän. Yhtäkkiä yläkerrasta kuului raikuvia suosionosoituksia. Ylöskin menneet oppilaat ryntäsivät takaisin suureen saliin, jossa suuri joukko oli kokoontunut voimattomien ihmissusien ympärille. Oppilaat ja opettajat olivat vaikuttuneita. Professori Binns oli ainoa, joka oli järkyttynyt.

Kukaan ei kiinnittänyt mitään huomiota Binnssiin, joka mutisi jotain epämääräistä. Hagrid oli tullut ihmissusien ruhojen luokse. Hän tarttui niitä raajoista ja veti ne takaisin ulos kiellettyyn metsään. Ihmiset kokoontuivat takaisin tupapöytiinsä, kaikki paitsi Carla. Lucius nousi hätääntyneenä lattialta ja katsoi Carlaa, joka oli luultavasti pelastanut hänet. Kalkaroskin katsoi Carlaa ja tämä tuijotti taas takaisin. Carla näki Kalkaroksen kasvoilla varsin tutun ”Minähän sanoin/varoitin-katseen”, joka oli tullut Carlalle vuosien aikana valitettavan tutuksi. Lucius nyrpisti nenäänsä pyyhkiessään likaa kaavustaan. Hän korjasi viittansa asentoa ja käveli, yhä kauhuissaan tosin, rehtorinpöydän taakse ja rykäisi.
”Nyt kun ihmissudet on tainnutettu ja meidät kaikki pelastettu. Voisin vaikka luvata 50 pistettä tuvalle, johon neiti Smithers menee.” Carla hymyili, jotain hyvää sentään tässäkin päivässä, mutta siinä samassa hän muisti lajitteluhatun. Se oli aloittanut Lui, eli hän olisi Luihuinen, ei hattu muuta mieltänsä ainakaan sen jälkeen kun on leikkinyt vaarallisilla kirouksilla. Ihmissusijupakka aiheuttaisi entistä enemmän kiroamista ja saarnaamista Severuksen suusta – hän oli kirjaimellisesti liemessä. Carla astui apeana hatun luokse, joka puhkesi taas miettimään tupaa. Carla oli entistäkin kalpeampi. Miettiminen kesti entistäkin kauemmin.
”Hmm… Rohkelikko”, hattu huusi lopulta.
”Mitäh?!” Kuului kaikkialta. Sanoiko hattu Rohkelikko?

”Rohkelikkoko?” Carla ei voinut uskoa kuulemaansa. Kymmenen minuuttia sitten hän oli menossa luihuiseen. Vaihuttiko ihmissusitempaus noin paljon. Tottahan se oli että siihen vaadittiin rohkeutta, mutta hän ei ollut käyttänyt mitään joka koulussa opetettavia tusina loitsuja. Toisin kuin ekaluokkalaisten kohdalla, Rohkelikkopöydässä ei osoitettu juuri minkäänlaista suosiota Carlalle. Häntä ei tosin voinut vähempää kiinnostaa. Hän ei joutuisi puhutteluun vielä tänään. Ehkä Severus unohtaisi koko puhuttelun ajan kuluessa. Se ehkä oli turhan optimistista, mutta ehkä hän ei olisi kuitenkaan yhtä kiukkuinen. Kalkaroksen ja Luciuksen ilmeet olivat näkemisen arvoisia. Molemmat olivat tyrmistyneitä. Molemmat olivat olleet varmaankin varmoja Carlan tuvasta. Tosin, Kalkaroksen kohdalla syy saattoi olla sekin, että nyt hän ei pääsisi torumaan ja meuhkaamaan tyttärelleen. Lucius puri huultansa ja sanoi sitten:
”Niin kuin lupasinkin, 50 pistettä Rohkelikolle…”
Rohkelikkopöydästä kuului iloista melua kun taas Luihuisten pöydässä tunnelma ei olisi voinut olla latteampi. He olivat luulleet saavansa Carlan sinne. Etenkin Dracon ilme oli paheksuva. Binnssin mielialakaan ei ollut korkealla.
”Piinamine, vuosi 1120, asetetaan kiellettyjen loitsujen listalle, kun Nenyah Wildersmith halvaannutti Ministeri Benoît Lemairen. Poistetaan anteeksiantamattomien kirousten joukosta vuonna 1890”, Binns nyyhkytti kun pöydät täyttyivät tavalliseen tapan ruuasta.
”Pimeää taikuutta, pimeää taikuutta” Binns sopersi vielä.
Binns oli aave eikä voinut syödä, mutta nyt hän ei edes olisi syönyt vaikka olisi voinut. Carla Smithers oli kirouksineen vienyt hänen ruokahalunsa...



~3. Pimeiden taikojen taitaja

   Carla istahti Rohkelikkopöytään saadessaan halveksivia katseita osakseen useammastakin suunnasta. Lähes kaikki Rohkelikot olivat vaihtaneet istumapaikkojaan niin,ettei Carla olisi vahingossakaan istahtanut heidän viereensä. Ainoa, kenen viereen oli jäänyt tilaa oli Ron Weasley, joka oli tämän tajuttuaan päästänyt muutaman ärräpään, mutta hän lopetti jupinan kun ruuat ilmestyivät pöytään.

   Ruokailu oli ohi nopeammin kuin mitä Harry oli koskaan nähnyt. Illan tapahtumat olivat selvästikin vieneet ruokahalun useilta. Kun ruokailu oli ohi, Lucius asteli Severuksen kanssa Rohkelikkopöydän luokse. Molemmat tuijottivat paheksuvasti Harrya joka tuijotti takaisin.
“Aah, Herra Potter näyttää pettyneeltä uuteen järjestelmäämme. Sinuna olisin varovainen”, Lucius sanoi maireasti. Tämän jälkeen hän kohdisti katseensa Carlaan ja sanoi tälle: “Neiti Smithers… tulkaa mukaani niin voimme selvittää virheelliset tietomme. Eihän ole oikein että joudut kantamaan sukunimeä, joka tuottaa sinulle häpeää. Ja Severus! Tule sinäkin mukaan.”
Severus nyökkäsi samalla kuin Carla otti viimeiset kulaukset kurpitsamehustaan ja nousi paikaltaan. Lucius lähti saattamaan heitä kansliaansa.

   Rehtorin huoneesta saattoi huomata selvästi että rehtori oli vaihtunut. Niiden kaikkien hopeisten, hyrräävien kojeiden tilalla oli kalloja ja mystisiä esineitä, jotka loivat huoneeseen synkkyyttä. Se oli kuin suoraan jostain pimeydenvoimaesinekaupasta. Synkistä esineistä huolimatta huoneeseen oli mahtunut myös paljon glamouria. Huonekalut olivat antiikkia ja monista pinnoista löytyi kultausta, silkkiä ja samettia, juuri sellaista mitä Luciuksen kaltaiselta rikkaalta mieheltä odottaakin. Ainoa, mikä oli säilynyt ennallaan, oli edellisten rehtorien muotokuvat, jotka kököttivät uskollisesti siellä missä ennenkin. Uutuutena itse Albus Dumbledoren muotokuva.

   Lucius istahti suurelle kultakoristeilla kaunistetulle tuolille ja viittoili myös Kalkarosta ja Carlaa istumaan.  
“No, aloitetaan. Tässä on paperit jotka sain Dumbledorelta. Haluat siis että käytämme sukunimenäsi Smithersiä. Onko se kenties oikean isäsi sukunimi?”
“Ei, herra rehtori. Se on äitini sukunimi. Kunnioitin häntä suuresti, joten toivon että käytätte sitä. Sitäkin enemmän kunnioitan tietenkin isääni, mutta hän välttelee nimensä joutumista yleiseen tietouteen.”
“Hmm… selvä. Huomasin että lomakkeessasi oli hieman aukkoja. Isäsi nimi ja henkilötiedot puuttuvat kokonaan ja äitisi syntyperässä on kysymysmerkkejä.”
“Rehtori, luulin että tässä on kyse opinnoistani. Onko vanhempieni tiedoilla jotain väliäkin? Äitini kuoli aikoja sitten, mutta jos syntyperä on kerta noin tärkeä, niin voin vakuuttaa, että hän oli puhdasverinen noita. Isäni nimeä en voi valitettavasti paljastaa, mutta syntyperältään hän on puoliverinen.”
“Valitan, mutta meille on elintärkeää saada tietoomme edes isänne nimi. Muuten emme voi varmistaa hänen syntyperänsä paikkaansa pitävyyttä.”
“Ai, luuletko että valehtelen, koska en halua perheeni joutuvan Voldemortin uhriksi, mutta jos haluat tietää niin Severus Kalkaros!”
Severuksen kasvoilla ollut väri, se vähä mitä niissä vielä oli, katosi Carlan lausahduksen myötä. Lucius puolestaan hymyili ivallisesti ja kysyi:
“Anteeksi neiti, mutta Severus Kalkaros… ette kai väitä että…”
“Voitte vahvistaa isäni syntyperän Severukselta. He ovat vanhoja ystävyksiä. Isäni ei halua nimeään julki koska hän työskentelee tiiviisti Mafian kanssa. Hän ei halua joutua virkavallan kanssa tekemisiin.”  
Lucius katsoi epäuskoisesti ensin Carlaa, sitten Kalkarosta.
“Onko tuo totta, Severus?” Lucius kysyi hämillään.
Severus oli hetken hiljaa. Hän mietti pitäisikö hänen valehdella vai kertoa totuus, mutta lopulta hän päätti valehdella Carlan mukana. Hän ei missään nimessä halunnut, että Lucius saa tietää totuuden. Sen, että Carla on hänen tyttärensä.
“Jos Kalkaros sanoo asian olevan näin, niin kai minun pitää uskoa. No, jätetään asia sikseen. Kello alkaa olemaan jo paljon. Mitä jos te, neiti Smithers, täytätte ja korjaatte loput paperit itseksenne. Palautatte ne sitten minulle huomisiltaan mennessä. “

   Carla myöntyi ja kiitti rehtoria vielä ennen kuin lähti. Ovella hän kuitenkin epäröi ja jämähti oven eteen.
“Neiti Smithers… sanoin, että voitte lähteä.”
“Anteeksi, rehtori, mutta minulla olisi toivomus.”
“No, kerro, niin katson mitä voin tehdä,” Lucius sanoi ärtyneenä.
“Vaikka olenkin vasta 16, olisiko mahdollista päästä opiskelemaan seitsemäsluokkalaisten kanssa samaan ryhmään? Haluaisin vähän enemmän haastetta,” Carla pyysi.
“Jaa… minulla ei ole mitään sitä vastaan, mutta… no, kai se käy. Olenhan sentään rehtori joten päätösvaltahan lienee minulla. Taidankin mennä ilmoittamaan professori McGarmivalle. Mene jo että ehdit purkamaan tavarasi.”

   Carlaa ei tarvinnut kahdesti käskeä, hän häipyi niin nopeasti kuin vain pääsi, sillä hän halusi päästä karkuun Severukselta. Hän rymisti kohti Rohkelikkotornia ajatellen samalla rehtorille sepittämiään valheita. Hän oli varsin iloinen että rehtori oli uskonut hänen tarinansa, hänen valehtelutaitonsa oli ennallaan. Hän naurahti mielessään ajateltuaan Severusta mafiosona, mutta hänen iloisuutensa katosi hänen saavuttua muotokuva-aukolle joka vaati salasanaa:
“Neiti hyvä. Minulle on aivan sama kuka olet, mutta et pääse sisään jos et tiedä salasanaa. Mistä tiedän, ettet ole naamioitunut kuolonsyöjä?”
Carla kirosi mutta Lihava leidi ei ollut aikeissakaan päästää häntä sisälle. Tilanne rauhoittui kun McGarmiva tuli pelastamaan hänet.
“Täällähän sinä olet. Eikö Lucius antanut sinulle salasanaa? Luulisi, että hän olisi sen verran ymmärtänyt. Mokomakin änkeää tänne Albuksen tilalle,” Minerva jupisi.
“Salasana on Pirunnuora!”

   Lihava leidi heilahti pois oviaukon edestä. Minerva ja Carla astuivat aukosta Rohkelikon oleskeluhuoneeseen, joka ei ollut juuri muuttunut edellisvuodesta. Carla tunsi kuinka häntä tuijotettiin. Hän istahti pehmeälle, punaiselle nojatuolille ja heitti laukkunsa sen viereen. Hän kaivoi taskustaan palan pergamenttia ja rupesi raapustamaan jotain, mutta Minerva keskeytti hänen puuhastelunsa:
“Neiti Smithers, Lucius kertoi minulle, että haluat opiskella vanhimpien oppilaiden kanssa. Oletko aivan varma ettei se ole liian raskasta?”
“Ei huolta, professori. Kyllä minä pärjään”, Carla vastasi välinpitämättömästi ja palasi takaisin kirjoitustyönsä pariin.

   McGarmiva nyökkäsi ja poistui oleskeluhuoneesta, minkä jälkeen puheensorina jatkui. Carla tunsi miten häntä tapitettiin koko ajan, yleensä se ei olisi haitannut sillä hän nautti huomion saamisesta. Ikävä supina kuitenkin teki tilanteesta epämukavan. Hän pureskeli hermostuneena sulkakynänsä päätyä, sillä hän ei tuntunut saavan mitään aikaiseksi. Hän huokaisi ja sulloi tavarat takaisin taskuihinsa, minkä jälkeen hän raahautui makuusaliin. Puhe uudesta oppilaasta jatkui kuitenkin vilkkaana:
“Mitä mieltä olette tytöstä, minusta hän ainakin vaikutti hämärältä tyypiltä”, Rohkelikkotyttö Lavender Brown tokaisi.
“Ehkä hän on kuolonsyöjä, joka on soluttautunut vahtimaan meitä. Tiedättehän, ettemme perusta AK:n kaltaista järjestöä. Lucius on rehtorina joten se on varteenotettava vaihtoehto”, sanoi toinen Rohkelikkotyttö, Parvati Patil.
“En usko että hän on kuolonsyöjä”, Hermione totesi, “Mutta hänessä on jotain pelottavaa. En tiedä ketä hän muistuttaa, mutta kasvoissa oli jotain tuttua…”
“Hermione, sinä kuvittelet taas omiasi. Mutta yhdyn siihen, että tytöllä ei ole puhtaat jauhot pussissa. Hänellä on varmasti joitain taka-ajatuksia,” Ron sanoi.
“Älä, Ron. Minustakin tytössä on jotain tuttua, en vain tiedä mitä,” Harry totesi, “Mutta en voi edelleenkään uskoa, että Dumbledore ei ole enää täällä. Tuntuu jotenkin niin kamalalta… odotin näkeväni hänet, mutta sitten hänen paikallaan seisookin Lucius Malfoy…”
“Niin… ja sitten vielä Kalkaros… Onko hänen pakko opettaa myös pimeydenvoimilta suojautumista?  Riittää, että minulla on vaikeuksia jo Taikajuomien kanssa, pitääkö hänen tuhota myös pimeydenvoimilta suojautumisen arvosanani?” Neville uikutti.
“Uskon, että Kalkaroksen opetus heikentää myös meidän muiden arvosanoja. Hän ei missään nimessä antaisi minulle U:ta. Hän ennemmin lähtisi ulos syömään Minervan kanssa,” Harry jupisi.
Rohkelikot repesivät Harryn heitolle, mutta myönsivät että se olisi todennäköisempää.
“Ihme että Hagrid on saanut pitää työnsä. Luulisi, että Lucius olisi potkinut hänet ulos kun hänellä olisi riittävästi valtaa,” Seamus Finnegan sanoi.
“Dumbledore on varmaan asettanut ehtoja Luciukselle. Hän on vaatinut että Hagridia ei saa erottaa, sama juttu varmaan McGarmivan vararehtoripaikan suhteen.” Hermione ehdotti lukiessaan Tylypahkan historiaa.

   He juttelivat vielä tovin, mutta sitten Hermione totesi että kaikkien olisi syytä mennä jo nukkumaan, koska aamulla jaettaisiin lukujärjestykset. Kello yhdeksän jälkeen ne tulisi noutaa rehtorin kansliasta ja Hermione sanoi, ettei hän halua nähdä Luciusta kuin sen verran mitä täytyy. Tämän seurauksena ihmiset rupesivat vähenemään vähitellen. Hermione kiiruhti makuusaliin ensimmäisten joukossa ja hänen katseensa eksyi väkisin Carlaan, joka rustaili yhä pergamentilleen. Carla irrotti katseen pergamentista hetkeksi ja hymyili Hermionelle, minkä jälkeen hän kysyi:
“Oletko tulossa jo nukkumaan? Minun pitäisi saada tämä kirje lähetettyä tänään joten ei kai haittaa jos valot jäävät päälle vielä hetkeksi. Minulla ei mene kuin muutama minuutti.”
“Jos se on kiireellistä niin kirjoita vaan”, Hermione myöntyi kömpiessään peiton alle. “Minäkin luen vielä hetken.”
Carla kiitti ja rustasi viimeiset rivit jonka jälkeen hän vihelsi kuuluvasti. Hermionen katse eksyi pois kirjasta kun ikkunan takaa kuului kolinaa. Hermione oli utelias Carlan puuhista ja päätti vilkaista mitä tämä teki. Hänen yllätykseen ikkunasta lensi sisään lumenvalkea kyyhky. Carla sitoi pergamentin nopeasti tämän jalkaan ja lähetti sen yötaivaalle. Hermione sulki kirjansa ja kysyi lupaa valojen sammuttamiseen. Carla nyökkäsi ja ryömi peiton alle.
“Hyvää yötä,” hän toivotti heittäessään sulkakynänsä tylysti lattialle.
“Hyvää yötä,” Hermione toivotti vaimeasti loihtiessaan valot sammuksiin…

   Aamu koitti ja suurin osa oppilaista sekä opettajista oli kokoontunut suureen saliin aamupalalle. Aikainen nouseminen oli monien kohdalla johtunut siitä, etteivät he halunneet mennä hakemaan lukujärjestyksiä uudelta rehtoriltaan. Muun muassa Colin Creevey oli väittänyt, että lukujärjestyksen sai tältä vasta kun oli ylistänyt Luciusta polvillaan kymmenen minuuttia. Korpinkynsityttö, Luna Lovekiva puolestaan oli sanonut, että Luciuksen toimisto piti puhdistaa kääpiönarskuista, jotka olivat tavallisia narskujakin inhottavampia. Tupajohtajat olivat parhaillaan jakamassa lukujärjestyksiä oppilaille ja pian tulikin Harryn, Hermionen sekä Ronin lukkareiden vuoro…

“Ei voi olla totta”, Ron parkaisi heti maanantaipäivän oppiaineet katsottuaan,
“Minulla on sekä kaksi tuntia liemiä, että pimeydenvoimilta suojautumista. Neljä tuntia Kalkarosta! Tämä on kidutusta… Harry, Hermione, entä teillä.
“Myös meillä on noita kyseisiä aineita, ihan kuten Nevillelläkin. Sen lisäksi Hermionella on myös tunti Numerologiaa,” Harry vastasi.
“Sniif, miksi pitää olla neljä tuntia Kalkarosta samana päivänä,” Neville voihki.
“Hmm… minä kuulin tuon!”
Harry, Ron, Hermione ja Neville kääntyivät katsomaan vasemmalla, jossa seisoi professori Kalkaros.  
“Onko teillä joku tarve pilkata opettajia vai olenko ainoa kohteenne!? Oli miten oli, teidän tulisi hävetä, sillä veitte juuri neiti Smithersin kovalla vaivalla  hankkimia pisteitä. Aivan oikein herrat Weasley ja Longbottom. Kaksikymmentä pistettä pois Rohkelikolta!” Tämän sanottuaan Kalkaros marssi matkoihinsa kaavun helmat aavemaisesti liehuen. Ron näytti kieltä tämän perään, jonka seurauksena kuului seuraavat sanat: “Noin sinun olisi pitänyt tehdä alun perin…”

    Ron tuijotti vihaisesti Carlaa, joka oli istahtanut Hermionen ja hänen väliinsä.
“Mitä tuo oli tarkoittavinaan?” Ron kysyi tältä.
“Hmph, sinun ei ikinä tulisi haukkua ketään, etenkään silloin kun pilkankohde on lähistöllä.”
“Ja sinä et vai inhoa ketään?” Ron kysyi ilkeästi.
“En ole väittänyt niin. En koskaan pitänyt entisestä taikahistorian opettajastani, enkä kyllä pahemmin pidä ensivaikutelman perusteella Binnssistäkään…”
“Eli minulla on täysi oikeus puhua pahaa Kalkaroksesta jos haluan!”
“Niin, mutta… se kannattaisi tehdä niin, että kohde ei kuule. Muutenkaan… en ymmärrä miksi et pidä hänestä.”
“Kalkaroksesta ei voi pitää. Hän ottaa pisteitä pois pienistäkin rikkomuksista, hän inhoaa meitä ja on ilkeä kaikille, joista ei pidä. Sen lisäksi… hän suosii omiaan!”
“Tarkoitatko nyt, että hän suosii omaa tupaansa?  Kaikkihan sitä tekevät. Minun vanhassa koulussa ei ollut ainuttakaan tupaa, joka ei olisi suosinut omiaan. Jotkut vain suosivat näkyvämmin.”
Ron tuhahti ja jatkoi aamiaisen syöntiä. Hermionen uteliaisuus puolestaan oli herännyt kun Carla oli maininnut hänen entisen koulunsa.
“Millainen vanha koulusi oli, ja miksi vaihdoit Tylypahkaan?” Hän kysyi.
“Aah, vanha kouluni oli kaikin puolin monipuolinen. Siellä pystyi opiskelemaan sekä taika-aineita, että jästiaineita. Opiskelu aloitetaan siellä 6-7-vuotiaana ja pakolliset opinnot loppuvat 16-vuotiaana,” Carla selosti.
“Syy… syy miksi lähdin… olen halunnut jo vuosia muuttaa Japaniin, minulla on paljon ystäviä siellä. Japanissa vaan on vaikea hankkia työpaikka jos sinulla on lopputodistuksessa merkintä pimeydenvoimista. Siksi minun piti vaihtaa, jotta saisin todistuksen, jossa ei ole merkintää kyseisestä aineesta.”
“Ko-koulussasi opetetaan pimeydenvoimia!?” Ron änkytti.
“Aivan, se on pakollinen aine, mutta säännöt pimeydenvoimien käyttämiseen ovat erittäin ankaria.”
“Hmm… millaisiakohan pimeydenvoimien arvosanasi olivat?” Ron vihjaili.
“U tietenkin, tai 10, riippuen siitä kummalla tavalla ilmoitat. Jästien vaiko noitien arvosana-asteikon mukaan…”

   Hermione, Ron ja Harry säpsähtivät. Rohkelikkoon oli laitettu noita, joka oli ilmeisesti hyväkin pimeissä taioissa. Heidän Ilmeensä muuttuivat epäileviksi ja Carla huomasi ilmeisesti heidän reaktionsa sillä hän sanoi:
“Älkää huolehtiko. En minä teitä kiroa. No, minun pitää lähteä tästä kertaamaan huomisia liemitunteja varten. Nähdään!”
« Viimeksi muokattu: 14.06.2010 14:05:49 kirjoittanut Severina »
Fanfictionia  Finissä ja FFiction.net:ssä

Sinikeiju

  • Mansikan raxu
  • ***
  • Viestejä: 2 529
  • Hannibalin täti
Vs: Slit between light and dark (prologi + osa 1))
« Vastaus #3 : 02.08.2009 03:19:46 »
Muutaman virheen bongasin, mutta tulen myöhemmin kertomaan ne. Tähän aikaan yöstä ei tahdo pää oikein toimia. Hieno jatko ja yllättävä. Jatka kirjoittamista. Ei väliä vaikka päivitys kestäisikin.
Oikeastaan en jaksa lähteä etsimään niitä. Vain pari sellaista joissa on väärä kirjain, mutta jatkoa odottelen.
« Viimeksi muokattu: 02.08.2009 10:32:50 kirjoittanut Sinikeiju »

Ava by FractaAnima
Banneri by Claire

Sinisten siipien havinaa

Julma-Nala: "Muutit Turkuun. Ikäkriisi!"

Severina

  • ***
  • Viestejä: 97
Vs: Slit between light and dark (Osat 2 & 3))
« Vastaus #4 : 24.09.2009 09:02:31 »
A/N: Viimeinkin päivitystä, ja tälläkin kertaa siihen meni kauan. Tiedän että olen, en niinkään hidas kirjoittaja vaan laiska päivittäjä ó_ò
No, jatkoa tuli tälläkin kertaa kaksi osaa. Otan ilolla kaiken palautteen vastaan, niin risut kuin ruusutkin. Ja jos tänne on päässyt kirjoitusvirheen pahasia niin let me know  ;)  
Tässä siis osat neljä ja viisi.


~4. Räjähdysherkät liemitunnit  

   Oli maanantaiaamu ja lukukauden ensimmäiset oppitunnit alkaisivat pian. Makuusaleissa oppilaat olivat heräilemässä ja suurin osa pakkaili tavaroitaan koululaukkuihinsa. Seitsemäsluokkalaisten Rohkelikkopoikien makuusali oli niitä harvoja joissa vielä nukuttiin. Dean Thomas oli ainoa, joka oli jo laskeutunut oleskeluhuoneeseen. Harry oli herännyt parisen minuuttia sitten, mutta hän loikoili yhä sängyllä yövaatteissaan. Ron sekä Neville nukkuivat yhä sikeästi ja myös Seamus Finneganilla oli vaikeuksia nousta ylös vuoteesta. Tyttöjen makuusalissa tilanne oli päinvastainen. Hermione oli jo tunnin istunut oleskeluhuoneessa lukemassa, ystävykset Lavender Brown ja Parvati Patil olivat myöskin nousseet jo yli puolituntia sitten ja molemmat poistuivat juuri muotokuva-aukon kautta käytäville. Carla puolestaan oli noussut jo ennen Hermioneakin, sillä Hermionen laskeutuessa oleskeluhuoneeseen tämä oli jo lähtemässä aamiaiselle.

   Ensimmäisen oppitunnin alkamiseen oli vain puolisen tuntia kun Ron ja Harry laskeutuivat suureen saliin aamiaiselle. Heidän ensimmäiset tuntinsa olisivat taikajuomia, ja kyseiset oppitunnit pidettiin tyrmissä lähellä Luihuisten oleskeluhuonetta. Hermione puolestaan selitti ystävilleen innoissaan millainen hänen opiskeluaikataulunsa olisi.
“Niin kuin tiedättekin, tänä vuonna meillä on S.U.P.E.R:it ja aion menestyä niissä. Siksi olenkin laatinut tarkan aikataulun itselleni. Tietenkin olen jättänyt sinne aukkoja mahdollisten sekaannusten varalta. Emme ole viettäneet täällä ainuttakaan vuotta jolloin ei olisi ollut mitään sekaannuksia. Tämä vuosi tuskin tekee poikkeusta. Teidänkin olisi hyvä tehdä aikataulut niin opiskelu olisi paljon helpompaa.”
Harrya ja Ronia ei kuitenkaan voinut juuri vähempää kiinnostaa Hermionen opastus, vaan molemmat miettivät sitä, kuinka selvitä hengissä S.U.P.E.R:eihin asti.

   Hermione, Neville, Ron ja Harry saapuivat tyrmille muutaman minuutin etuajassa, sillä myöhästyminen ekalta tunnilta olisi jotain mistä Kalkaros jaksaisi muistutella aina joululomalle asti. Neville oli paniikissa, sillä hän joutuisi kestämään koko päivän Kalkarosta. Hän oli täysin omissa maailmoissaan, minkä seurauksena hän törmäsi Carlaan, joka jutteli parhaillaan erään pitkän, tummahiuksisen Luihuispojan kanssa.
“Kappas… käärme on omiensa joukossa“, Ron sanoi näreissään, samalla kun Neville pyyteli anteeksi Carlalta ja Luihuispojalta.

   Odotettuaan muutaman minuutin, Harry ehti jo toivoa, että mitään inhottavaa ei ehtisi tapahtua ennen oppitunnin alkamista, mutta sitten paikalle asteli Draco Malfoy kavereineen. Harry toivoi jo hetken, niin tyhmää kuin se olikin, että Draco ei ärsyttäisikään häntä, ihan vaan ensimmäisen oppitunnin kunniaksi. Harryn harmiksi Draco Malfoy ei piitannut siitä että oliko lukukauden ekat tunnit, vai ei, sillä tämä tuli Harryn luokse aivan yhtä ylväin askelin kuin ennenkin.
“Eikös olekin hienoa Potter. Tämän paikan taso nousi heti isän astuttua puikkoihin. Hienointa tietenkin on se, että sinun sekä sinun kuraveristen että verenpetturikavereittesi suosiminen loppui tähän paikkaan!”
“Varokin, Malfoy!” Ron varoitteli, mutta Malfoy tyytyi vain virnuilemaan.
“En sanoisi, että on hienoa, että heti ensimmäisenä päivänä linnaan tunkeutuu ihmissusia”, Carla sanoi hajamielisesti kääntäen Luihuisten huomion itseensä.
“Anteeksi kuinka?” kysyi Luihuistyttö Pansy Parkinson, “Arvostelitko juuri rehtorimme toimintakykyä? Luultavasti se oli rehtorimme testi sinulle. Olenkin aina ollut sitä mieltä että uusia, kesken kaiken tänne änkeäviä oppilaita ja heidän kykyjään tulisi testata.”
“Tjaa… enpä usko. Jopa itse professoreilla ja rehtorilla oli vaikeuksia niiden kanssa. He eivät voineet mitenkään tietää että loitsutaitoni ovat S.U.P.E.R- tasoa, jopa parempia. Teistä tuskin kovinkaan moni tulee yltämään sille tasolle koko elämänne aikana”, Carla kerskui.

   Luihuiset hiljentyivät, kaikki paitsi Draco,joka naurahti ja sanoi:
“Aah,  en vieläkään ymmärrä miksi sinusta tuli Rohkelikko. Sinun asenteesi on erittäin ihailtava. Kaltaisesi neitokainen olisi ollut oiva lisä tupaamme. Harvat uskalsivat arvostella Dumbledorea, yhä harvemmat isääni, etenkin kun hänen oma poikansa on paikalla. On varsin mahdollista, että joku meistä menee kertomaan hänelle mitä sanoit.”
“Ooh… pitäisikö pelätäkin? Siksikö että hän on kuolonsyöjä? Kuules, herra Malfoy, minun taikataitoni vetävät vertoja isäsi kyvyille. Ja toisinkuin nämä”, Carla sanoi osoitellessaan Harrya, Ronia ja Hermionea, minkä jälkeen hän kaivoi taikasauvansa housujen taskusta ja jatkoi: “Minä en epäröi käyttää pimeää taikuutta oman hyvinvointini eteen.”

   Pansy suutahti Carlan sanoista, kaivoi taikasauvansa ja osoitti Carlaa sauvalla.
“Enpä usko”, Pansy huusi, “Anna tulla, todista se!”
Carla kohdisti sauvansa rottaan, joka etsi ruokaa tyrmän nurkasta. Hän ei sanonut sanaakaan, mutta yhtäkkiä rotta päästi voimakkaan vinkaisun ja rojahti lattialle, se oli hengissä, mutta vahingoittunut. Carla päästi rennon naurahduksen kohdistaessaan sauvan vuorostaan Pansyyn, joka osoitteli yhä Carlaa sauvallaan, kauhusta kankeana.
“Ei kannata sanoa mitään, jollei ole varma että se pitää paikkaansa. Sinuna olisin hiljaa, neitiseni, muutoin teen sinulle saman”, Carla sanoi hymyilleessään ja osoittaessaan rottaa joka vikisi yhä nurkassa. Pansy kirkaisi ja moni muukin Luihuinen oli säikähtänyt, ihan kuten kaikki Rohkelikotkin.
“Mitä täällä tapahtuu?!”

   Severus Kalkaros oli saapunut paikalle ja hän rynnisti suoraan Carlan ja Pansyn väliin erottaakseen nämä toisistaan. Kalkaros loi tuiman katseen, vuoroin Carlaan, vuoroin Pansyyn, jotka pitelivät yhä sauvojansa. Kalkaros puuskahti toistaessaan kysymyksen: “Mitä täällä tapahtuu? Haluaako neiti Smithers hankaluuksiin heti ensimmäisenä opiskelupäivänään.”
“Enhän toki, professori”, Carla sanoi viileästi, “Teen vain tuttavuutta uusien ystävieni kanssa, eikö totta, Pansy!?”
Pansy nyökkäsi kipittäessään Dracon luokse, joka tuijotti peloissaan yhä Carlan sauvakättä. Kalkaros pyysi vielä tyttöjä tekemään tuttavuutta ensi kerralla ilman sauvoja, minkä jälkeen hän karjaisi: “Oppitunti on alkanut, nyt luokkaan tai vähennän teiltä kaikilta pisteitä!”
 
.   Oppilaat astuivat luokkaan ja asettuivat paikoilleen, Luihuiset tyypillisesti eteen, Rohkelikot taakse, poikkeuksensa Carla, joka istahti sen Luihuispojan viereen kenen kanssa oli jutellut ennen välikohtausta. Pansy ja Draco vilkuilivat tätä viereisestä pöydästä hermostuneena, samalla kun Kalkaros selosti ohjeita juomaan, jonka he valmistaisivat. “-- Tämä on kertausta viime vuodesta, joten toivon hartaasti että kaikkien juomat onnistuvat edes siten, että niillä saisi kokeissa S:n. Ne, jotka eivät onnistu tässä yksinkertaisessa tehtävässä, saavat siivota tämän luokan. Täällä ei ole pahemmin siivottu sitten lomanne alettua, mikä varmaan näkyy varsin selvästi…” Kalkaros vaati jakaessaan aineita, joita oppilailla itsellään ei ollut lupaa hankkia. Kalkaros jatkoi: “Tämän juoman valmistamiseen menee taidokkailla noidilla ja velhoilla noin tunti. Meillä on onneksemme kaksi tuntia aikaa joten teillä EI NIIN TAIDOKKAILLA oppilailla (Severuksen silmät harhailevat vuoroin Ronissa, Nevillessä ja Harryssä,) on aikaa saada liemi valmiiksi. No, töihin siitä!”

   Nämä sanat sanottuaan Kalkaros istahti vanhaan ja natisevaan tuoliinsa. Oppilaat rupesivat ahertamaan liemiensä parissa. Harry ja Ron puhisivat leikatessaan siankärsämöä pieneksi silpuksi. Neville puolestaan ulvahteli muutamaan otteeseen leikattuaan itseään sormeen. Hermione oli tyyni kuten aina ja hän hyräili lisätessään aineita liemeen sitä mukaan kun pitikin. Carlallakaan ei ollut mitään ongelmia liemen valmistamisessa, hänellä oli samalla jopa aikaa jaella ohjeita vierustoverilleen.

   Kalkaros kierteli luokassa valittamassa pikkuseikoistakin. Etenkin Ron sai haukkuja osakseen, mutta Harry sai osakseen vain muutaman huomautuksen. “Onneksi luin eilen illalla kappaleen, joka käsitteli tätä lientä. Hermionen painostuksesta oli hyötyä”, Harry mietti. Kuljettuaan Harryn ja Ronin ohi Severus asteli Hermionen luokse. Kalkaros murahti jotain, Hermione oli erottavinaan sanan “loistavaa”. Kalkaros jatkoi matkaansa ja sätti lähes jokaista oppilasta. Pahimmat moitteet kohdistuivat kuitenkin Nevilleen, jonka liemi oli muuttunut vaaleanruskeaksi (huomioikaamme, että sen olisi pitänyt olla kirkkaan violettia.) Liemi oli sankkaa ja se haisi aivan oksennukselle. Kalkaros nyrpisti nenää sanoessaan: “Sinä se et ole muuttunut Longbottom, tai eivät ainakaan liententekotaitosi. Jopa tokaluokkalainen saisi parempaa jälkeä aikaiseksi,” minkä jälkeen hän jatkoi kierrostaan. Myös Crabbe ja Goyle saivat rutkasti moitteita, vaikkeivät niin paljon kun Neville, joka oli hermostunut entisestään kokemansa saarnan jälkeen. Pansyn kohdalla Kalkaros tyytyi vain murahtamaan, mutta Draco sai osakseen päivän suurimmat kehut, mikä ei tietenkään ollut mikään yllätys - olihan Draco Severuksen suosikkioppilas. Jäljellä oli vielä Carla, sekä hänen vieressä istuva Luihuispoika. Carlan kohdalla hän tyytyi vain nyökkäämään hyväksyvästi, eihän hän rupeaisi kehumaan Rohkelikkoa. Pojalle hän  sanoi hiljaa: “Sinun kannattaisi varmaan jatkossakin istua neiti Smithersin vieressä niin sinulla saattaisikin olla jotain toivoa…”

   Kierroksen päätyttyä Kalkaros istui tuolilleen tarkkailemaan oppilaita. Etenkin Neville oli jatkuvasti Severuksen silmätikkuna. Hiljainen sihinä ja porina toivat eloa muuten niin hiljaiseen luokkaan. Vaikka tyrmät olivat yleensä hyvinkin viileät, olivat parikymmentä tulella kiehuvaa keitosta nostaneet luokan lämpötilan harvinaisen korkeaksi. Oppilaat pyyhkivät hikeä kasvoiltaan hämmentäessään liemiään. Draco puolestaan vilkuili vähänväliä hermostuneena takanaan istuvaa Nevilleä, jonka keitoksen haju oli voimistunut entisestään. Sen lisäksi siitä nousi sankkaa, tummaa savua. Sen lisäksi se päästi outoa paukahtelevaa ääntä, joka muistutti ääntä joka lähti paukkuraketeista. Hermione ja Carla olivat jo saaneet aikaiseksi halutun lopputuloksen (liemi oli tummanviolettia ja kirkasta) ja he pullottivat parhaillaan lientä Kalkaroksen arvioitavaksi. Nevillen soppa porisi yhä kovempaa, Ron yritti hädissään saada sinistä lientä muuttumaan tummaksi, mutta se vain vaaleni koko ajan. Harryn litku puolestaan oli sakeaa.

   Nevillen keitoksesta lähtevä paukahtelu koveni ja koveni, mutta Draco ei jaksanut enää keskittyä siihen vaan hän tyytyi hämmentämään lientään samalla kun Pansy luovutti. Hän oli yrittänyt muuttaa liemensä vaaleanliilasta tummaksi kaksikymmentä minuuttia ja tuli siihen tulokseen, että parempaan hän ei pysty. Hän pullotti omansa samalla kun Carla oli syventynyt yhä innokkaammin selittämään vierustoverilleen, miten lientä pitää käsitellä: “Ei, ei noin. Väkivaltainen sekoittaminen ei auta. Pitää olla rento ja rauhallinen!” Paukahtelu voimistui entisestään. “Longbottom! Etkö saa hiljennettyä sitä!” Kalkaros kysyi närkästyneenä.
Neville ulvahti hämmentäessään lientä, yhtäkkiä paukahtelu loppui, mutta sitten tapahtui jotain mihin Kalkaroskaan ei ollut varautunut. Kuului voimakas räjähdys…

   Savu peitti koko luokan, Kalkaros oli ainoa, joka näki jotain, ja se jotain oli tuuletusaukko. Kalkaros ryntäsi tuuletusaukolle, mutta siitä saattoi huomata selkeästi, että sitä ei oltu käytetty vuosikausiin. Voimakkaat rykäisyt kaikuivat luokassa samalla kun Kalkaros riuhtoi jumittunutta luukkua auki - tuloksetta. Lopulta hänen ainoaksi vaihtoehdoksi jäi taikasauva jolla hän sai manattua luukun auki.

   Vähitellen savu rupesi hälvenemään. Sieltä täältä kuului yhä yskäisyjä, mutta ilma rupesi raikastumaan ja oppilaiden olo paranemaan. Draco makasi hämmentyneenä lattialla. Hän vilkuili ympärilleen ja huomasi Carlan, joka makasi osittain hänen päällänsä. Draco säpsähti ja hivuttautui taemmas. Luokassa oli aivan hiljaista. Hänen silmänsä eksyivät Pansyyn, joka tarkkaili heitä ja sai hädin tuskin pidäteltyä kyyneliään. Muidenkin katse oli jähmettynyt Dracoon, joka tiuskaisi Carlalle: “Mitä helkuttia luulet tekeväsi, neiti!? En tiedä mitä sinä yritit, mutta…”
“Draco… sinä melkein…” Pansy nyyhki.
“Ole hiljaa Pansy! Ei ole minun vikani että tuo Rohkelikkonaikkonen yrittää…”
“Hah, mitä sinä siinä valitat. Sinuna olisin kiitollinen!” Carla huusi.
“Kiitollinen!? Mistä minun pitäisi olla kiitollinen? Minä…”

   Draco huomasi, että hän ei ollut ainoa tuijotuksen kohde. Hän huomasi Kalkaroksen tuijottavan jotain aivan muuta. Draco päästi pelokkaan karjahduksen huomatessaan paikan, jossa hän oli istunut - sen mitä siitä oli jäljellä. Tuoli ja pulpetti olivat molemmat syöpyneet lähes kokonaan. Dracon kattila oli lattialla ja siinä ollut violetti liemi valui verkkaisesti lattialle. Pöydällä ja sen ympäristössä oli ruskeata mönjää, jonka saattoi tunnistaa Nevillen liemeksi. Lattialla, muutaman metrin päässä Dracon istumapaikasta oli Nevillen kattila, joka oli pirstoutunut räjähdyksen seurauksesta palasiksi.  Dracon paikka mureni vähitellen yhä enemmän ja enemmän. Draco tuijotti Carlaa, joka sanoi: “Aivan, sinuna olisin kiitollinen. Jos en olisi kiinnittänyt huomiota Nevillen liemen käytökseen ja tönäissyt sinua lattialle, olisit luultavasti kuollut. Ainakin olisit menettänyt muutaman raajan. Eikö totta, Severus.”
Kalkaros nyökkäsi ja riensi Dracon luokse kysymän, oliko tämä kunnossa. Myönteisen vastauksen saatuaan hän marssi ärtyneenä Nevillen luokse ja huusi: “Longbottom!” Neville punastui kun Kalkaros tuijotti häntä kylmillä silmillään. Koko luokka keskittyi nyt Kalkarokseen ja Nevilleen. Kalkaros murahti ja jatkoi: “Olen opettanut taikajuomia jo vuosia, mutta en ole koko urani aikana nähnyt mitään näin säälittävää. Mainittakoon sekin, että ennen tätä päivää en ole joutunut käyttämään tuuletusaukkoa. Tämä oli aliarvoinen suoritus jopa sinulta, Longbottom. Ja Draco, sinun pitäisi varmaan kiittää neiti Smithersiä siitä, että hän pelasti henkesi. Sama pätee sinuun, Longbottom. Jos Smithers ei olisi tönäissyt Dracoa, olisi sinut jo erotettu Tylypahkasta. Ehkä tuo oli turhan optimisesti sanottu, sillä oikeastaan… jos Dracolle olisi sattunut jotain, Lucius varmaan olisi sellaisessa mielentilassa, että et olisi enää hengissä.”

   Neville uikutti samalla kun Kalkaros käski oppilaita pullottamaan liemensä. “Professori!” Draco sanoi, “Entä minun liemeni? Siitä ei ole mitään jäljellä! Nevillen sählääminen tuhosi myös muidenkin suoritukset!” Draco sanoi osoitellen Crabbea. “Olet aivan oikeassa, Draco,” Kalkaros sanoi. “Otan teidän kaikkien, jotka ette ehtineet palauttaa juomaanne ennen Nevillen esitystä, kohdalla huomioon tämän seikan. Ja kun sanoin tunnin alussa että S:ää huonommat suoritukset siivoavat luokan, niin tarkoitin sitä. Herra Longbottom! Sinä siivoat tämän sotkun! Muut voivat poistua, mutta sitä ennen… viisi pistettä Rohkelikolle, kiitos neiti Smithersin nopean järjenkäytön. Toivon tietenkin, että te muut ette ota kunniaa neiti Smithersin pisteistä. On tärkeää että Rohkelikko saa pisteitä, sillä jos te Rohkelikot sähläätte samalla tavalla kuin Neville tänään, lukukauden lopussa olette miinuksella. Voitte poistua!”
“Eikö jonkun pitäisi auttaa häntä? Tässä on aivan liikaa yhdelle!” Carla totesi. Kalkaros virnisti ilkeästi sanoessaan: “Nevillen on aika oppia tavoille. Häntä täytyy myös rankaista toisen oppilaan terveyden vaarantamisesta. Voisin tietenkin vähentää Rohkelikolta pisteitä, mutta sinähän et varmaan halua, että kova työsi menee hukkaan. No, häipykää täältä!”

   Oppilaat, kaikki paitsi Neville, poistuivat. Samoin Kalkaros, joka kiirehti ilmoittamaan, että tokaluokkalaisten taikajuomatunnit on peruttu. Neville puhisi jynssätessään tahmaista lattiaa siistimmäksi. Hänen katseensa eksyi Dracon pöytään, jonka ympärillä oli kaikkein sotkuisinta. Neville huokaisi ja jatkoi siivoamista. Kalkaros kävi aina silloin tällöin vilkaisemassa kuinka Nevillen työ oli edennyt.
Tunnin kuluttua Neville oli melkein valmis, hänellä oli vain Dracon pöydän ympärys jäljellä. “Tässä menee ainakin tunti…” Neville mutisi astellessaan pöydän ja tuolinmurenten luokse. Mutta Neville koki elämänsä yllätyksen - paikka oli lähes siisti! Liemien aiheuttamat tahrat olivat kadonneet kuin tuhkatuuleen. Jäljellä oli vain pölyä ja tahmaa. Neville nipisti itseään varmistaakseen, ettei hän kuvitellut koko juttua. Hän oli hereillä! Mitä se tarkoitti? Neville antoi asian olla ja puhdisti vielä ne pienet tahrat joita paikalle oli jäänyt. Kymmenen minuutin kuluttua Severus tuli tekemään tarkistuskäynnin ja ihmeekseen hän huomasi että kaikki oli siivottu. “Hmph, kyllähän sinustakin näköjään on edes johonkin. Voit lähteä Longbottom.”
 
   Neville asteli ulos luokasta ja hänen päässään pyöri yhä kysymys? Miten liemimömmöt olivat kadonneet. Kävellessään ulos tyrmistä hän näki Carlan, joka istui syvennyksessä. Carla hymyili ja iski silmää tälle. Oliko Carla auttanut häntä? Oli miten oli, hänen oli kiirehdittävä. Hänen pitäisi syödä jotain pian. Tiedossa oli vielä pimeydenvoimilta suojautumisen tunnit, helvetillisen opettajan, Severus Kalkaroksen johdolla…



~5. Pimeydenvoimilta suojautumista ja ystävyyssuhteita

   Neville marssi närkästyneenä ja peloissaan kohti Pimeydenvoimilta suojautumisen luokkaa, luokkaa jossa hän joutuisi kestämään Severusta kahden tunnin ajan. Eikö kaksituntinen aamukidutus ollut tarpeeksi?! Hän törmäili muutamaan oppilaaseen ennen kuin saapui luokalle, jossa Hermione kavereineen, sekä joukko Luihuisia, odotti oppitunnin alkamista.
“Minähän sanoin, että Neville tulee ajoissa!” Hermione tiuski Ronaldille.
“En minä voinut tietää, että Nevillellä on lahjoja siivousalalle!” Ron mutisi, mutta lopetti kun sai osakseen halveksivia katseita Hermionelta. Masentunein oli Neville, joka totesi suruissaan: “Hienoa kun kaveri luottaa minuun noin paljon ja nauraa selän takana… jos olen tuollainen tohelo, niin ehkä minun ei sitten kannata kaveerata kanssasi”, minkä jälkeen hän istuutui ikkunasyvennykseen, josta hän saattoi tarkkailla Carlaa, joka mussutti purukumia parannellessaan meikkiään. Neville huomasi, että Carla oli tajunnut hänen tuijottavan tätä, mutta sen sijasta, että Carla olisi mulkoillut tai tuijottanut häntä ilkeästi, tyytyi tämä väläyttämään hänelle hymyn, minkä jälkeen hän laittoi peilin ja meikit laukkuun. Neville hymyili takaisin ja käänsi katseensa ikkunasta ulos.

   Severus saapui jonkin ajan kuluttua luokalle ja mulkaisi ensitöikseen Nevilleä, joka yritti painautua mahdollisimman näkymättömäksi. Severus avasi luokan oven ja marssi sisään. Luokka oli muuttunut paljon, ihan kuten jokainen vuosi sinä aikana kun Harry oli käynyt Tylypahkaa. Huone oli synkeämpi kuin aikaisemmin, vaikka synkkyyden massivisuuden tunne saattoikin johtua pitkälti siitä, että edellisenä vuonna opettajana oli toiminut nainen, jonka kättentyön tuloksena huone oli ollut hyvin… pinkki ja naisellinen. Pinkimpi kuin mitä Dolores Pimennon huone oli ollut! Draco kiirehti luokkaan saadakseen parhaan paikan - paikan josta saisi hyvin Severukselta huomiota ja kehuja, mutta Severus pyysi tätä seisomaan ja muodostamaan rivin muiden oppilaiden kanssa.
“Tänään kertaamme hieman teidän taitojanne, eli tiedossa on kaksintaistelua. Saatte käyttää joko tavallisia loitsuja tai loitsuja, jotka on tarkoitettu juuri pimeiltä taioilta suojautumiseen. Ette käytä sitten kirouksia, jotka vahingoittavat muita, emmehän halua erottaa ketään tai viedä pisteitä, saati sitten laittaa teitä jälki-istuntoon Voron kaveriksi. Pyydänkin teitä muodostamaan parit… ei, minä päätän ne. Weasley menee Grangerin pariksi, Longbottom neiti Patilin kanssa, sillä neiti Brown joutui sairaalasiipeen tarkkailtavaksi mahdollisen savumyrkytyksen varalta (Severuksen silmät eksyvät Nevilleen.). Herrat Finnegan ja Thomas ovat pari, samoin kuin Crabbe ja Goyle…”
Severus luetteli vielä muutaman parin, jonka jälkeen hän totesi: Jaahas, koska Lavender Brown ei voi osallistua, meillä ei mene parit tasan. Jäljelle jäivät herrat Malfoy ja Potter, sekä neiti Smithers. Te voitte olla kolmistaan. Pitäkää vaikka pieni turnaus. Ensin kamppailevat Malfoy ja Potter, sitten Smithers ja Malfoy, lopuksi vastakkain ovat neiti Smithers ja Herra Potter. Noniin, ensimmäinen pari tulkoon lavalle!”

   Ron ja Hermione astelivat keskelle luokkaa, jonka Kalkaros oli raivannut tyhjäksi. Oppilaat naureskelivat jo valmiiksi, sillä he olivat jo melko varmoja lopputuloksesta.
“Älä huoli Hermione, se on ohi nopeammin kuin uskotkaan,” Ron virnuili.
“Jaa… kohtahan se nähdään,” Hermione vastasi hymyillen. 
“Lasken kolmeen, sitten saatte aloittaa”, Severus sanoi työntäessään viimeistä tuolia hieman kauemmaksi, ”Yksi… kaksi… kolme!”

   Lopputulos ei ollut monelle mikään yllätys, sillä Ron makasi pian lattialla. Hermione hymyili leveästi ja sanoi hieman toruvalla äänellä:
“Enkö minä olekin sanonut usein että myös lomalla kannattaa lukea niin asiat eivät pääse unohtumaan?!”
“Niinpä se taitaa olla... vaikka usein taitaa olla lievä ilmaisu…” Ron jupisi samalla kun Hermione tarttui tätä kädestä ja auttoi ylös. Ronin kasvoille nousi tämän seurauksena lievä puna ja luokasta kuului lievää kikatusta.
“Miksi en ole lainkaan yllättynyt”, Severus mutisi komentaessaan seuraavat ottelijat luokan keskelle, jotka olivat Vincent Crabbe sekä Gregory Goyle.

Ottelu oli varsin sekava ja onneton, mutta lopulta Crabben onnistui riisua Goyle aseista. Kovin suurta jännitystä ei tarjonnut myöskään Parvatin ja Nevillen ottelu, sillä Neville ei onnistunut langettamaan ainoatakaan loitsua koko ottelun aikana. (Kalkaros huomautteli tästä Longbottomille viitisen minuuttia…) Tämän jälkeen vuorossa oli Deanin ja Seamusin ottelu, joka oli hyvin tasaväkinen, mutta mikä päättyi lopulta Deanin voittoon.

   Pian tuli Harryn, Carlan sekä Dracon “turnauksen” vuoro. Severus komensi Harryn ja Dracon keskelle muiden nähtäväksi, minkä jälkeen hän tokaisi:
“Toivon ettei tämä ole samanlainen fiasko kuin teidän ottelunne toisena kouluvuotenanne… emmehän halua että kukaan loukkaantuu…”
Harry murahti ärsyyntyneenä, Draco puolestaan hymyili Harrylle ilkeästi, siitä ei tulisi reilu ottelu mikäli hän voisi asiaan vaikuttaa…
“Aloittakaa!” Kalkaros komensi.
“Noniin, Potter. Oletko valmis sairaalasiipireissulle?” Draco ärsytti.
“Voisin varmaan kysyä samaa sinulta…” Harry mutisi kohottaessaan sauvaansa.
Draco ja Harry laukoivat loitsuja samaan tahtiin, mutta ote oli Harryllä, siis… siihen asti kunnes Draco käytti kirousta, josta olisi hyvinkin saattanut saada jälki-istuntoa, kuka tahansa muu olisikin saanut, kuka tahansa paitsi Draco.
“Noh, noh… pysytelkää kilteissä taioissa!” Kalkaros sanoi ilkeä hymy huulillaan, samalla kun Harry nousi ylös kipeitä silmiään hieroen. Hän asetteli lasit päähänsä väistellessään Dracon loitsuja parhaansa mukaan. Tämän jälkeen hän karjaisi: “Karkotaseet!”
 
    Draco ei ollut varautunut niin simppeliin ja todennäköiseen taikaan ja hänen sauva lennähti komeassa kaaressa Kalkaroksen jalkojen juureen. Rohkelikot viheltelivät innoissaan Luihuisten voihkiessa ärsyyntyneinä. Kalkaros tuhahti ja nosti Dracon sauvan. Hän ojensi sen Dracolle, mutta melko pettyneenä. Hän olisi halunnut Potterin saavan opetuksen, mutta vielä oli toivoa, toivoa, että voittamaton “valittu”, Harry Potter, kukistettaisiin.
“Kas niin”, Kalkaros sanoi, “Tasapuolisuuden vuoksi voisimme pitää muutaman minuutin tauon, että Draco ehtii huilata hieman. Annan teille viisi minuuttia aikaa käydä vessassa tai juomassa, mikäli tarvetta on.”
“Kalkarospa on tänään anteliaalla tuulella”, Ron vitsaili Hermionelle ja Harrylle.
“Äläs nyt, Kyllähän hänen piti antaa Dracon huilia, hän ei halua heikentää suosikkioppilaansa mahdollisuuksia. Kaksi perättäistä tappiota olisi aika noloa”, Harry supatti.
“Vaikea sanoa tuohon mitään”, Hermione totesi, “Emme ole vielä nähnyt Carlan taitoja… tai olemme, mutta Pimeydenvoimat ja niiltä suojautuminen ovat kaksi täysin eri asiaa”, Hermione jatkoi.
“Minä en pistäisi pahaksi, vaikka Carla käyttäisi pimeitä taikojaan Dracoon”, Ron hekotti, “Päästäisiin molemmista eroon.”

Tauko oli pian ohi. Severus komensi oppilaat takaisin luokkaan jotta oppitunti voisi jatkua.
“No niin jatkakaamme. Ja tiedoksi sellainen asia, että minulta on turha odottaa tällaista avokätisyyttä jatkossa. Herra Malfoy, neiti Smithers, nyt on teidän vuoronne.” Carla hymyili Dracolle, joka tuijotti häntä hieman peloissaan - hän ei ollut unohtanut aamua. Mitä jos Carla kiroaisi hänet, jollain kamalalla?
“Aloittakaa!” Kalkaros määräsi.

Dracoa ei tarvinnut kahdesti kehottaa, sillä mikäli hän pääsisi iskemään ensin, olisi hänellä paremmat mahdollisuudet. Hän heitteli taikoja niin tiheää tahtia, että Crabben tai Goylen kunto ei olisi riittänyt väistelyyn. Carlalla oli täysi työ loihtia vastamanauksia ja väistellä Dracon loitsuja. Draco oli taas saanut itsevarmuutensa takaisin joten hän kysyi virnistäen: “No, aiotko sinä väistellä ja testata kauanko kestät, vai aiotko kenties tehdä vastahyökkäyksen?”
“Ah, olet siis kyllästynyt tähän pelleilyyn, vai? No, kuten haluat”, Carla naurahti. Hän väisti Dracon loitsun, teki kuperkeikan ja huusi: “Veltejor”
Loitsu osui suoraan Dracon oikeaan kylkeen ja lennätti Dracon selälleen muutaman metrin taemmas. Dracon sauva iskeytyi voimalla lattiaan ja jäi siihen sojottamaan. Pansy kirkaisi järkyttyneenä, Crabbe ja Goyle puolestaan rupesivat nauramaan hölönauruaan, mutta lopettivat kun lattialla kyyhöttävä Draco mulkaisi heitä kiukkuisena. Kaikkein hauskinta oli Rohkelikoilla, jotka nauroivat katketakseen Dracolle, kaikki paitsi Ron, Hermione ja Harry, jotka olivat edellisenä iltana kuulleet Carlan pimeydenvoimaopiskelutaustasta.
“Hän on karmiva tyyppi…”, Ron mutisi, “Muistuttakaa etten ärsytä häntä.”
“Joo, tosi karmiva. Hänessä on jotain tuttua, eikö olekin, Hermione?” Harry kysyi.
“Niin, Harry, mutten vieläkään tiedä mitä se tuttu on…” Hermione kuiski.

   Carla asteli Dracon luokse ja tarjoutui auttamaan tämän ylös. Hän ojensi tälle kätensä ja hymyili, mutta Draco riuhtaisi kätensä Carlan otteesta ja katsoi tätä varoittavasti. Viesti oli varsin selvä - ei yhtään lähemmäksi! Draco peruutti hieman ja hivuttautui sauvansa luokse. Hän tarttui siihen käsillään, mutta vaikka hän riuhtoi sitä molemmin käsin, ei sauva irronnut lattiasta, päinvastoin. Sauva nökötti yhä siinä, mihin Carla oli sen loitsullaan nakannut, mutta Draco puolestaan oli nyt maassa niin kuin sauvakin. Rohkelikot ulvoivat naurusta kun lattialle uudestaan kellahtanut Draco nousi ylös selkäänsä pidellen. Carlakaan ei pystynyt pidättelemään nauruaan, vaan päästi muutaman kepeän naurahduksen. Hän otti sauvansa ja heilautti sitä rempseästi - Dracon sauva irtosi lattiasta ja lensi Dracon vasempaan käteen.
“Kiittääkin voi“, Carla sanoi virnistellen, kun Draco kulki hänen ohitsensa. Draco tuhahti, hän ei muistanut milloin häntä oli viimeksi nöyryytetty samalla tavalla. Hän muisti vaan, että tekijä oli ollut Harry Potter, mutta Harryhän oli nöyryyttänyt häntä vuosien varrella enemmän kuin kaikki muut oppilaat yhteensä, eli sinänsä se oli enemmän kuin todennäköistä. Dracon kiukkua lisäsi sekin kun muutama Luihuinen pilkkasi tätä tappiosta: “Tuo oli säälittävää, Malfoy. Tyttöhän on sinua vuoden nuorempikin.“
Kalkaroksen kasvot olivat ilmeettömät, hän oli osannut odottaa Dracon tappiota, mutta hän ei siltikään tiennyt miten hänen olisi pitänyt reagoida. Tietenkin hän oli ollut Carlan puolella, mutta turvallisuussyistä hän ei saisi osoittaa mitenkään sitä.
Hän vilkaisi Dracoa, jota Pansy yritti lohduttaa parhaansa mukaan.
Kalkaros marssi luokan keskelle ja sanoi:
“Meillä on jäljellä vielä yksi kamppailu, joka käydään ’valitun’ Harry Potterin, sekä uuden oppilaamme Carlan välillä. Ja joudun tässä samalla perumaan hieman puheitani ‘avokätisyydestäni’, sillä en ole suunnitellut tunnille mitään muuta, sillä oletin, että ottelunne olisivat olleet pidempiä ja tasokkaampia - onhan tämä viimeinen vuotenne Tylypahkassa. Tämä tarkoittaa siis sitä että pääsette tämän jälkeen tekemään läksyjänne.”

Carla ja Harry marssivat luokan keskelle aplodien saattelemana, aplodit tosin eivät liittyneet mitenkään heidän otteluun vaan ne oli osoitettu Kalkaroksen sanoille. Rohkelikot hurraavat Severukselle?! Jo on aikoihin eletty! Kalkaros puuskahti ja istui pehmustetulle tuolilleen (mainittakoon, että pehmuste oli pinkki, kiitos edellisvuoden opettajan, jonka tavaroita Severus ja muut professorit olivat lähetelleet tälle takaisin koko kesän ajan, niitä oli luokan nurkissa vieläkin, kuten juuri se pinkki istuinpäällinen.), hänelle oli yksi lysti saiko hän suosiota Rohkelikoilta, mieluummin hän olisi passittanut koko tuvan jälki-istuntoon.
“Saatte aloittaa!” Kalkaros kuulutti.
Carla huitaisi hiuksensa taakse ja sanoi:
“Noniin, olen toivonut tämän päivän koittamista ja nyt sen aika on viimein saapunut. Pääsen ottelemaan itse Harry Potteria vastaan. Olen kuullut sinusta paljon, meillä päinkin olet elävä legenda. Anna kun testaan taitosi, Potter. Näytä minulle onko sinussa miestä ja taitoa kohtaamaan Voldemort.”
“Uskallat mainita hänen nimensä!?“ Harry kysyi hieman säikkynä, mutta uteliaana.
“Oletko yllättynyt? Meilläpäin kaikki uskaltavat sanoa hänen nimensä”, Carla ylpeili.
“Vai niin… no, anna tulla… näytä mitä osaat!!” Harry komensi.
“Pyytämättäkin, Harry, mutta eikö meidän pitäisi ensin kumartaa toisillemme, ihan vaan otteluhengen kannalta?”
 “Eivät ne muutkaan…”
“Älä väitä vastaan, Potter. Minun ainakin täytyy kumartaa sinulle, olethan sinä sentään ‘valittu’”, Carla naurahti ivallisesti ja kumarsi syvään, mutta jokainen, joka kiinnitti huomiota Carlaan, saattoi huomata, että tämä sai vain niukasti pidettyä naurut sisällään.
“Onko sinulla hauskaa, no, minä en ainakaan aio odotella”, Harry murahti,
“Karkotaseet!”
“Knipset!”

Ottelu oli ohi ennen kuin se ehti kunnolla alkaa. Molemmat loihtivat samaan aikaan loitsun, ja ne törmäsivät toisiinsa. Vähitellen törmäyspiste siirtyi lähemmäksi Harryä, ja lopulta Harry veti voltin ilmassa ja lensi takamukselleen. Luokka meni hiljaiseksi, hauskinta oli Kalkaroksella, joka virnuili tyytyväisenä tuolissaan. Parinkymmenen sekunnin kuluttua myös Luihuiset pääsivät mukaan ilakointiin. Etenkin Pansy Parkinson oli tikahtua nauruun. Carla virnisti Harrylle sujauttaessaan sauvaansa laukkuunsa.
“Tiedätkös, Harry… Karkotaseet saattaa olla tavaramerkkisi, se on saattanut pelastaa sinut useasti Voldemortilta, mutta minä olen erimaata. Minua ei tuollaisilla tusinaloitsuilla voiteta. Edessäsi seisoo neito jolla on kymmenen vuoden opinnot ja sen tuoma kokemus, sinuna tarttuisin kirjaan ja rupeisin miettimään keinoa, jolla saat autettua Dumbledorea, Harry”, Carla kiusoitteli, “Noniin, tunti onkin sitten ohi, nähdään myöhemmin, Harry.”

“Siis mitä? Hän vihjaili jotain Dumbledoren auttamisesta?! Kuka hän oikein on?” Ron panikoi Rohkelikon oleskeluhuoneessa kuultuaan, mitä Carla oli sanonut Harrylle.
“Älkää nyt olko noin huolestuneita”, Hermione rauhoitteli. “Vaikka hän sanoi noin, se ei tarkoita että hän tietäisi jotain killasta. Kyllähän hän on voinut ihan hyvin päätellä, että Dumbledore on sodassa Voldemortin kanssa, ja että sinä autat häntä. Ennemmin olisin huolissani Nevillestä, hän on ollut outo koko päivän, etenkin sen liemikatastrofin jälkeen.”
“Neville taas vaan ottaa Kalkaroksen moitteet itseensä. Hänen pitäisi oppia kestämään paremmin painetta”, Ron huomautti mutustaessaan suklaasammakkoa.
“Et sinäkään ollut kauhean mielissäsi Kalkaroksen moittiessa sinua…” Harry vitsaili.
“Niin, mutta minä en ole eläessäni räjäyttänyt mitään, Neville oli räjäyttää koko liemiluokan”, Ron jupisi heittäessään tyhjän rasian lattialle.
“Ron…” Hermione voihki hädissään.
“Neville on toivoton tapaus, ja vaikka tämän sanominen on minulle henkisesti sangen rankkaa, ymmärrän varsin hyvin että Kalkarokselta menee hermot Nevillen sekoiluun”, Ron jatkoi.
“Ron, takanasi!” Harry ja Hermione yskäisivät, minkä jälkeen Ron käänsi päänsä ja huomasi takanaan tutun henkilön - se oli Neville. Ron tuijotti Nevilleä hieman kauhistuneena, mutta tervehti tätä kuitenkin: “Ai, Neville… tulit jo tänne…”
“Niin tulin, ja jos jatkoit siitä mihin jäit ennen Pimeydenvoimilta suojautumisen oppituntien alkua, niin taidan lähteä saman tien. Onko minun pilkkaaminen sinusta hauskaa, saatko siitä jotain tyydytystä?”
“Neville, anna kun selitän. En minä sinua pilkkaa… sanon vain tosiasioita. Olet Crabben ja Goylen jälkeen surkein koskaan näkemäni oppilas. Hyväksy se!”

Tämän kuultuaan Neville heitti Ronia laukullaan ja huusi:
“Jos olet noin kannustava ja ajattelet noin, niin me emme ole enää ystäviä! Parempi olla yksin kun että sinun selän takana nauretaan. Minä menen nukkumaan, sinun on turha kiirehtiä paikalle!”
Nämä sanat sanottuaan Neville rymisteli kyyneleet silmissään poikien makuusaliin. Hän heittäytyi nyyhkimään sängylle, mutta yskäisy keskeytti hänet. Hän huomasi Carlan joka istuskeli tyynenä Seamus Finneganin sängyllä.
“Älä sano mitään… tiedän että tämä on poikien makuusali, mutta kun kuulin sinun tappelevan Ronin kanssa niin en voinut vastustaa kiusausta katsoa miten käyttäytyisit.”
“Mistä tiesit että ryntäisin tänne?”
“Jaah, kai minulla on hyvä ihmistuntemus. Joka tapauksessa, piristy. Ron kyllä ymmärtää miten loukkasi sinua, tai jos ei, niin silloin hän ei ole koskaan ollut oikea ystäväsi”, Carla totesi sitoessaan hiuksiaan ponihännälle.
“Minua ei kiinnosta mitä Ron ajattelee”, Neville sanoi, mutta hänestä huomasi, ettei hän puhunut totta. Hän oli surullinen riidastaan Ronin kanssa. Hän kuitenkin halusi keskustelun pois itsestään, joten hän kysyi Carlalta: “Entä sinä, oletko sinä vielä saanut ystäviä?”
Carla tuijotti Nevilleä hämmentyneenä. Hän naurahti ja totesi hieman masentuneena:
“Ei, enpä ole pahemmin. Parin Luihuisen kanssa, mutta lajitteluseremonian kommenttini taisi saada muut minua vastaan. Voin kyllä syyttää vain itseäni, mutta eiköhän tämä tästä.”   
Neville katsoi epäuskoisena Carlaa, joka oli juuri aloittanut jäyssäämään purukumia. Neville epäröi hetken, mutta totesi sitten: “Me taidamme olla samassa veneessä, mitä jos… mitä jos.”
“Mitä?” Carla kysyi innoissaan, “Kerro minulle!”
“Mietin vain että… voisimmeko olla ystäviä?” Neville kysyi punastellen.
Carla hyppäsi alas Seamusin vuoteelta ja istahti Nevillen viereen. Lyhyen hiljaisuuden jälkeen hän naurahti ja läppäsi Nevilleä leikkisästi selkään.
“Jos sinulle kelpaa ystäväksi tällainen sekopäinen naikkonen niin miksei. Ollaan vaan kavereita, mutta minä menen kertaamaan huomista varten, jutellaan enemmän huomenna, ystävä!”
Carla väläytti vielä sievän, lempeän hymyn ennen kuin poistui makuusalista iloisesti hyppelehtien. Nevillen mieliala oli kohentunut, mutta hän painuisi silti pehkuihin. Hän veti peiton päällensä ja murahti: “En minä tarvitse Ronin kaltaista selkäänpuukottajaa kaverikseni, Carla vaikuttaa ihan mukavalta tytöltä. Näytän Ronille, ettei hän ole korvaamaton…”
« Viimeksi muokattu: 20.01.2010 12:10:00 kirjoittanut Severina »
Fanfictionia  Finissä ja FFiction.net:ssä

Kuurankukka

  • Onnenhileet
  • ***
  • Viestejä: 865
  • T'hy'la
Vs: Slit between light and dark (Osat 4 ja 5)
« Vastaus #5 : 03.01.2010 01:27:34 »
Olen lukenut tätä joskus aiemminkin, mutta jätin lukemisen ilmeisesti kesken. Tämän uudellen löytäminen oli hyvä juttu :)

Pidän paljon ficin lähtökohdista, Carla ei olekaa ihan tavallinen OC hahmo, toivon todella ettei hän mene liian Mary Suen puolelle, tähän mennessä ainakin pidän hänestä kovasti. Plussaa tietenkin myös siitä, että Carla on Kalkaroksen tytär, harvemmin siihenkään lukemissani ficeissä olen törmännyt. Alku oli mielenkiintoinenen, esimerkiksi kun Lucius oltiin valittu uudeksi rehtoriksi. Hahmot ovat suurinpiirtein omina itsenään säilyneet, hyvä muuten myös että Nevilleäkin nähdään tässä ficissä enemmän.

Kirjoitusvirheitä löytyi tästä aika paljon, ja se hieman häiritsee lukemista, koska tämä on muuten tosi mielenkiintoinen ja idealtaan hyvä ficci. Pari kohtaa myös oli hieman epäselviä(tai sitten olen vain niin väsynyt etten älynnyt niitä), esimerkiksi se Kalkaroksen Carlan isäksi paljastuminen meni minulta jotenkin ohi, sama juttu siinä lukujärjestyksien hakemisessa, eikä siinä puhuttu jotain Luciuksesta? Muuten ficci onkin ihan hyvä, ainoastaan kielioppi tökkii, ja hieman lisää pituutta lukuihin olisi tietty plussaa. Kiitos tästä, toivon todella että jatkat tätä vielä, olisi sääli jos näin mielenkiintoinen ficci loppuisi.
Einmal ist keinmal


heBBa

  • ***
  • Viestejä: 21
  • Suut makiaks? -Ei, korkeintaan mahat kipiäks.
Vs: Slit between light and dark (Osat 4 ja 5)
« Vastaus #6 : 17.01.2010 16:37:46 »
Milloin jatkoaaaaaaaaa ?  ???
Ihana ficci, liian harvoin törmää tälläiseen lukunautintoon.  ;)
ja aihe oli todella erikoinen.. nämä ficit severuksen jälkikasvusta kiehtovat minua luvattoman paljon...

mutta jatkoa odotellessa  :D





-heBBa-
Miehet hallitsevat maailmaa, mutta naiset miehiä. ;) <3

Severina

  • ***
  • Viestejä: 97
Vs: Slit between light and dark (Osat 4 ja 5)
« Vastaus #7 : 18.01.2010 11:29:07 »
OMG, palautetta!

Anteeksi tosiaan että on kestänyt osien kanssa - minulla on kappaleet valmiina aina kahteentoista asti tällä hetkellä, mutta nettini kuoli viimeviikolla ja pääsen koneelle vain koulussa, minkä vuoksi päivittäminen on tällä hetkellä mahdotonta. Minun pitäisi saada uusi, toimiva nettiyhteys tämän viikon aikana joten lupaan päivittää heti kun saan sen.

Kuurankukka: Kiitoksia kommentista. Pahoittelen kirjoitusvirheitäni, minulla ei ole tällä hetkellä muuta betaa kuin wordin kieliasuntarkistus, joka ei ole sieltä täydellisimmästä päästä, sekä omat silmäni, jotka eivät nekään ole niin mahdottoman hyvät. En osaa vielä sanoa tulevien kappaleiden pituudesta mitään, wordilla tähänastiset ovat noin 4-5 sivun mittaisia.
heBBa: Jatkoa pitäisi tulla parin viikon sisällä. Yritän tehdä julkaisuvälistä säännöllisemmän mutta mm. fanfictionneitssä olevat kaksi keskeneräistä ficciäni vievät suurimman osan kirjoitusajastani samoin kun vielä DA:n kirjoituskilpailu, joka varmastikin säätelee aikatauluani tällä hetkellä eniten. Kiitoksia palautteesta ;)
Fanfictionia  Finissä ja FFiction.net:ssä

Amaril

  • ***
  • Viestejä: 56
Vs: Slit between light and dark (Osat 4 ja 5)
« Vastaus #8 : 06.02.2010 15:22:32 »
Pidän tämän ficin erilaisuudesta. En olekaan ennen lukenut mistään Kalkaroksen tyttärestä. Olet keksinyt hyvin uusia loitsuja ja paikkoja kuten Carlan entinen koulu joita ei ollut kirjassa. Sekin, ettei Carlasta tullut (ainakaan heti) Harryn ja kumppaneiden ystävää. Carla ei myöskään ole mikään aivan täydellinen vaikkakin hänen taikataitonsa ovatkin erittäin kehittyneet. On ihan hauskaa lukea tarinaa, jossa päähenkilö on aika kerskaileva. Mukavaa, että olet nostanut muita hahmoja (kuten Nevillen) enemmän esille.

Toivottavasti tulee pian jatkoa :)

Severina

  • ***
  • Viestejä: 97
Vs: Slit between light and dark (Osat 6)
« Vastaus #9 : 04.05.2010 10:34:36 »
@Amaril: Kiitoksia palautteesta. Juu, Neville tarvitsee minunkin mielestäni enemmän huomiota, tappoihan hän sentaan Naginin.
 
  A/N: Anteeksi hirvittävän paljon että päivityksen kanssa kesti taas näin kauan, minulta simahti kone ja nämä kaikki kappaleet olivat jumissa koneellani, onneksi viime viikon lopulla sain apua sen kanssa niin sain kaikki nämä kadonneiksi luulleet kappaleet takaisin. Vielä yksi huomautus: Betani on kiireinen pääsykokeiden kanssa - joten postaan kolme seuraavaa kappaletta ennen korjauksia joten pahoittelen virheitä... mutta päivytys väli on nyt muodostunut niin suureksi, että  en anna teidän odotella enää kauempaa. Anteeksi siis pienet kirjoitusvirheet ja laittoman pitkä päivitysväli. Tässä siis osa 6.

 

~6. Kuinka selviytyä Severus Kalkaroksesta?

   Koitti aurinkoinen tiistaiaamu ja Neville marssi suureen saliin. Hän huomasi Ronin, Hermionen ja Harryn, jotka tavalliseen tapaansa istuivat syömässä aamiaista kolmistaan. Neville kuuli kuinka Hermione selitti Harrylle ja Ronille jotain - se liittyi luultavasti jotenkin läksykalenteriin tai vastaavaan, sillä he eivät tuntuneet olevan innoissaan tämän jutuista. Hermione huomasi Nevillen ja viittoili tälle, minkä seurauksena Neville pysähtyi kuuntelemaan mitä asiaa tällä oli.
“Neville!” Hermione huusi, “Täällä on tilaa.”
“Sori, mutta en istu tuon selkään puukottajan viereen”, Neville mutisi Ronia osoitellessaan. Hänen ilmeensä oli synkeä, mutta se kirkastui kun hän näki Carlan, joka istui muutaman istuimen päässä Hermionesta.
“Huomenta Carla!” Neville huusi innostuneena, “Voinko tulla sinne istumaan?”
“Totta kai!” Carla huusi lähes yhtä jännittyneenä.
  “Mitä ihmettä on tekeillä?” Ron kysyi Hermionelta, joka kohautti olkapäitään vastaukseksi.

   Neville istui Carlaa vastapäätä. Hän iski silmänsä kirjapinoon, jonka tämä oli kasannut viereiselle paikalleen. Neville katsoi epäuskoisena kirjapinoa, sekä Carlaa, joka kurkkasi paksun, viherkantisen kirjan takaa.
“Tykkäät vissiin lukea paljon”, Neville totesi.
“Jep, mutta rajansa kaikella. En käsitä sellaisia ihmisiä, jotka istuvat koko päivän kirjan ääressä ja lopettavat vasta nukkumaan mennessä.”
“Tiedätkö”, Neville sanoi hieman epäröiden, “Meillä ei ole tänään liemiä.”
“Tiedän sen varsin hyvin”, Carla totesi virnistellen “Tänään meillä on yrttitietoa, taikaolentoja, sekä minulla myöskin ennustusta.”
“Mutta… miksi sinun kirjakasasi on täynnä liemiopuksia sitten?” Neville kysyi hämillään syödessään paahtoleipää.
Carla hymyili ottaessaan hörpyn kurpitsamehustaan. Hän pyyhkäisi suutansa ja totesi varsin asiaintuntijamaisesti: “Koska se oppiaine yksinkertaisesti kiinnostaa minua paljon. Se on aina ollut suosikkiaineitani. Ja… yrttitieto sekä taikajuomat ovat osittain ’sisarusaineita’. Siis… yrttitiedossa voi oikeastaan olla hyvä ilman liententekotaitoa, mutta yrttitieto on olennainen osa taikajuomia. Jos et pärjää yrttitiedossa, ei ole kovin todennäköistä että pärjäisit liemissäkään.”
“Hienoa, että joku osaa arvostaa taikajuomia noin paljon…”

   Neville hätkähti, sillä hän oli heti tunnistanut äänen - se kuului Kalkarokselle. Vaikka hän ei katsonutkaan taaksensa, sinne missä hän tunsi Kalkaroksen seisovan, tiesi ja tunsi hän miten Kalkaroksen mustat ja kylmät silmät eksyivät häneen aina välillä. Häntä puistatti. Muutaman istuimen päässä heistä istuneet Hermione, Ron ja Harry tarkkailivat tilannetta kiinnostuneina. Carla väläytti Pepsodent-hymyn Kalkarokselle, minkä jälkeen hän tervehti professori Kalkarosta säteillen: “Huomenta professori, millainen päivänne on ollut?”
“Hmph, sitä samaa vanhaa, mutta tuskin teitä oppilaita kiinnostaa miten opettajillanne menee, enkö olekin oikeassa?”
“Valitettavasti joudun sanomaan, että te, herra professori, olette väärässä!”
“Minäkö väärässä?” Severus naurahti kylmästi.
“Niin, professori.” Carla vastasi kääntäessään sivua kirjastaan.
Kalkaros tapitti Carlaa ärsyyntyneenä, mutta hänen silmissään ei ollut sitä samaa kuin yleensä, kun hän tuijotti jotain joka ei ollut Luihuinen. Severus pakotti huulilleen väkinäisen hymyn, minkä jälkeen hän tuhahti ja sanoi: “No, minä taidankin jättää teidät nauttimaan pöytämme antimista”, minkä jälkeen hän marssi matkoihinsa viitta hulmuten - ihan kuten hänen tyyliinsä kuului.
“Hyvää päivänjatkoa, professori!” Carla huusi vielä, ennen kuin hän otti viimeisen kulauksen mehustaan.   

   Neville oli hämillään. Hänen suunsa loksahti auki ja vaikka hän aikoi vielä kysyä Carlalta selvennystä, ei hän saanut sanaa suustaan, sillä Carla rupesi pakkaamaan kirjoja laukkuunsa, minkä tehtyään hän kysyi: “Oletko syönyt jo?” Neville nyökkäsi ja myönteisen vastauksen saatuaan Carla hihkaisi:
“Tule, mennään jo kasvihuoneille! Ja koska meillä on paljon aikaa, saat samalla esitellä minulle Tylypahkan tiluksia.”
“O-okei, mennään…” Neville sanoi hämillään noustessaan ylös tuoliltaan. Hän odotti, että Carla sai viimeisenkin kirjan ahdettua laukkuun, minkä jälkeen he poistuivat tyytyväisinä suuresta salista.

   Yrttitiedon tunnit olivat alkaneet, tai niiden olisi jo pitänyt alkaa, mutta yrttitiedonopettaja Pomona Verso joutui odottamaan paria pommiin nukkunutta Puuskupuhpoikaa, jotka saapuivat kymmenen minuuttia sen jälkeen, kun oppitunnin oli ollut määrä alkaa.
“On se sitten kumma ettei osata ajoissa tulla tunnille!” Verso marmatti kiukkuisena, saapuneille pojille, ihmekö tuo, olihan hän Puuskupuhien tupajohtaja. Hän rykäisi voimakkaasti minkä jälkeen hän ilmoitti tämänpäiväisen tehtävän.
“-- ja nyt kun olen kertonut teille ohjeet, voitte varmaan valita itsellenne parin. Tämä on melko vaarallinen kasvi, ja koska teillä ei ole ennestään kokemusta niin teidän on parempi työskennellä pareittain. Pienikin purema voi aiheuttaa kuumetta, jos sitä ei hoideta hetimmiten, joten jos teille sattuu pienikin haaveri, saatte edes pienen naarmun, niin raportoikaa heti minulle!” Verso määräsi, mutta ei samanlaisella kylmällä ja ankaralla äänellä, kuin esimerkiksi Kalkaros.

   Oppilaat alkoivat muodostaa pareja, eivätkä ne olleet mitenkään yllättäviä. Puuskupuhit hakeutuivat tupalaistensa kanssa pareiksi, ihan kuten Rohkelikotkin omiensa kanssa.
“Neville!” Ron huusi Hermionen valittua Harryn pariksi, “Oletko parini?”
“Ai, nyt sitten minun taitoni ovat riittävät?!” Neville kysyi loukkaantuneena, “Älä uneksikaan. Carla on tänään minun parini, etkö olekin!?”
“Jos se vain sopii, niin kyllä.” Carla sanoi marssiessaan hänen ja Nevillen työpisteelle.
Ron murahti ärtyneenä. Neville ei yleensä ollut pitkävihainen, mutta nyt asiat olivat toisin. Ronin hämmästely keskeytyi kun Pomona komensi tämän ylijääneen, punahiuksisen Puuskupuhtytön pariksi. 

   Oppitunti kului jouhevasti. Oppilaat leikkasivat myrkkypaatsaman ylimääräisiä oksia, jotta ne kasvaisivat paremmin. Kaikkien kohdalla ei kuitenkaan vältytty ensiavulta. Kaksi Puuskupuhpoikaa saivat muutaman naarmun, mutta Verso sai tilanteen nopeasti hallintaan. Vähän hankalampi tapaus oli Dean Thomas, joka oli onnistunut viiltämään muutaman sentin syvyisen haavan käsivarteensa.
“Minähän sanoin, että olkaa varovaisia niiden piikkien kanssa kun karsitte oksia”, Verso torui. “No, ei kai tässä muu auta, ensin se pitää desinfioida - minä teen sen, minkä jälkeen olisi hyvä mennä sairaalasiipeen Pomfreyn tarkistettavaksi.”
Dean nyökkäsi ja poistui kasvihuoneilta, mutta sen sijaan että hän olisi ollut huolissaan omasta terveydestä, hyppelehti hän innoissaan kohti linnaa - hän saisi loppupäivän vapaata! Syy hänen hilpeyteensä oli se, että haava ei ollut tullut kasvista vaan hän oli viiltänyt sen veitsellä. Hän oli Seamusin kanssa saanut oivan ajatuksen, jota he testasivat - huomaisiko Verso, että se haava ei ollut kasvin aiheuttama. Näköjään ei.

   Tunti oli lopuillaan ja Verso teki viimeisen tarkastuskierroksensa. Hän kehui vähän kaikkia, ja ne harvat, jotka eivät saaneet kehuja, Verso sanoi heille vain jotain kuten “ehkä ensikerralla onnistut” tai “harjoitus tekee mestarin”. Suurimmat kehut saivat Hermione ja Harry… tai siis, suurimmat kehut heti Nevillen ja Carlan jälkeen. “Oih, loistavaa työtä jälleen kerran Herra Longbottom, hyvää työtä neiti Smithers. Te näytätte tulevan hyvin juttuun.”
“Niin, professori,” Neville sanoi hymyillen.
“Todellakin loistavaa…“ Verso hehkutti vielä, “Kymmenen pistettä Rohkelikolle.”

   Tunti loppui. Oppilaat rupesivat vähitellen haihtumaan kasvihuoneista. Suurin osa oppilaista suunnisti suureen saliin tai oleskeluhuoneeseensa, mutta niitäkin oli, joiden lukujärjestys oli sangen täynnä. Carla ja Hermione olivat yhdet heistä. Carla hyvästeli Nevillen suuren salin ovella, samoin Hermione Harryn ja Ronin.
“Mitä ainetta sinulla on, Hermione?” Ron kysyi kiinnostuneena.
“Numerologiaa”, Hermione sanoi hymyillen.
“Taasko? Vastahan sinulla oli sitä eilen!” Ron hämmästeli.
“No, minä haluan ottaa niin täydet tunnit kuin mahdollista, enkä minä missään nimessä halua opiskella Ennustusta! Ennustus ja Numerologia ovat ainoat aineet jotka tähän kohtaan voi ottaa!”
“Hermione… älä nyt suutu, mutta palat loppuun tuolla vauhdilla.” Ron sanoi huolissaan, mutta Hermione ei valittanut ja väittänyt vastaan niin kuin yleensä. Sen sijaan hän halasi Ronia, (Harry joutui pidättelemään nauruaan,) joka punastui. Hermione heilutti vielä heille rynnistäessään onnellisena kohti Numerologian luokkaa. Portaissa hän kolaroi Carlaan lennättäen tämän tavarat lattialle.
“Anteeksi,” Hermione pahoitteli ja kumartui auttamaan Carlaa tavaroiden keräämisessä. Hänen katseensa hakeutui väkisinkin tämän kristallipalloon sekä ennustuskirjoihin.
“Ennustusta, vai?” Hermione kysyi hieman oudoksuen, “Et ole tainnut tavata kyseisen aineen opettajaa. Se nainen on täysi noita!”
“Niinhän me kaikki,” Carla vitsaili. “Ei, tiedän kyllä mitä tarkoitat. Älä ole yhtään huolissasi. Elettyäni 12-vuotta isäpuoleni kanssa, olen varma että selviän mistä vain. Yksi hihhuli ei minua saa hulluksi.”
“Vain niin”, Hermione sanoi ojentaessaan Carlalle tämän mustepullon. Carla kiitti, minkä jälkeen Hermione jatkoi:
“Mutta… mietin vaan että mikä sinua kiehtoo niin epätarkassa oppiaineessa? Eikö sinun kannattaisi opiskella numerologiaa tai jotain muuta?”
Carla naurahti sulloessaan tavaroita laukkuunsa. Hän irrotti hiuksensa ponihännältä ja sanoi: “Ensinnäkin, ennustukset ovat minusta kiehtovia. Niissä ei pahemmin tarvitse käyttää järkeä, riittää että tietää kaavan miten tulkita teelehtiä, unia suin muita. Toiseksi… sain vanhassa koulussa tarpeekseni Numerologiasta, minusta se on harvinaisen tylsä aine. Sitä paitsi, minä uskon ennustuksiin… luulisi että sinäkin uskoisit viimevuosien jälkeen. Tiedäthän, teidän pikku ministeriöseikkailunne...”
Hermione tuijotti Carlaa hämillään, hän siis tiesi siitä pikku “retkestä”. Carla ahtoi viimeiset kirjat laukkuun, minkä jälkeen hän jatkoi:
“Sitä paitsi… sitä ei koskaan tiedä milloin tapahtuu jotain. Monet ovat kuolleet sivuutettuaan ennustukset, he ovat ajatelleet että niillä ei ole merkitystä, mutta kuinkas kävikään. Yks kaks ja nirri pois. Aina onnettomuuksilta ei voi välttyä, vaikka saisikin ennustuksista varoituksen, mutta ainakin sitä osaa varautua. Mutta minun pitää mennä, etten myöhästy tunnilta. Nähdään illemmalla!”

   Hermione jäi katselemaan kuinka tummahiuksinen Rohkelikkoneito kiiruhti portaat ylös kaapu ja hiukset hulmuten. Hermionea jäi mietityttämään hänen sanansa. Hän oli jotenkin kuullut ministeriön tapahtumista, siitähän oli lehdissä, mutta ei siinä oltu Hermionea mainittu. Ja hänestä sekin oli outoa, että joku noin nuori ja terveeltä vaikuttava tyttö mietti kuolemaa noin tarkasti, oliko hän kenties menettänyt läheisiä Voldemortin tai kuolonsyöjien toimesta? Eniten Hermionea häiritsi kuitenkin se, että tyttö muistutti jotain toista henkilöä. Ketä? Hermione ravisteli päätään, hänen pitäisi marssia Numerologian luokkaan, myöhästyminen ei tekisi hyvää hänen oppilasrekisterilleen…

               ***

   Päivä alkoi lähestyä loppuaan. Ilta alkoi jo pikkuhiljaa hämärtyä kun Rohkelikot ja Luihuiset marssivat pois tiluksilta, jossa Taikaolentojen tunnit oli pidetty. Oppitunti oli sujunut rauhallisemmin kuin mitä Harry oli olettanut. Ehkä kaksi opettajaa oli hyvä ratkaisu. Harry, Ron ja Hermione jäivät vielä juttelemaan Hagridin kanssa, se oli eka kerta sitten heidän palattua Tylypahkaan. Luihuiset, Draco etunenässä, marssivat polleina oville, jotka johtivat suureen saliin, Rohkelikot tulivat perässä, sillä kukaan ei halunnut tehdä mitään, mikä saattaisi suututtaa Dracon, ei nyt kun Lucius oli rehtorina. Draco ja hänen kaverinsa istuivat Luihuisten tupapöytään keskustelemaan ja ruokailemaan. Carla vetäisi jälleen hiuksensa ponnarilta ja istuutui tavalliseen tapaansa Nevilleä vastapäätä.
“Miten sinun ennustustuntisi menivät?” Neville kysyi levittäessään kastiketta perunoilleen. “Ei kai Punurmio käynyt hermoille?”
“Ei tietenkään! Hän oli vähän höperö ja ylidramaattinen, mutta ei mitään sen vakavampaa. Ja tunnit sujuivat hyvin, kristallipallossani ei näkynyt kalmankoiraa tai Voldemortia (Voldemortin nimen kohdalla Neville läikytti mehut lattialle.).”
“Mitäs täällä sotketaan, Longbottom? Innostuitko siivoamisesta niin paljon, että halua seuraavaksi putsata suuren salin?”
Neville ulvahti voimakkaasti huomatessaan Kalkaroksen, joka virnuili nyt ilkeästi hänelle. Severus siirsi hiuksiaan taakse ja jatkoi:
“Kymmenen pistettä pois Rohkelikolta, syynä sotkeminen.”
Neville voihkaisi kuuluvasti, Carla sen sijaan kohotti toista kulmakarvaansa. Hän tuijotti Kalkarosta ja kysäisi: “Anteeksi, professori… veitkö sinä meiltä juuri kymmenen pistettä?”
“Aivan, neiti Smithers. Mielestäni koulun viihtyvyyden turmeleminen on rankaistava teko,” Kalkaros sanoi totisena.

   Carla tuijotti vakavana Kalkarosta, joka tuijotti takaisin. Nyt vasta Neville huomasi jotain outoa. Carla ja Kalkaros… heissä oli jotain samaa. Neville hieroi silmiään, voisivatko he olla sukulaisia?
“Anteeksi, professori, mutta saatko joitain kiksejä oppilaiden kiusaamisesta. Oliko professorilla kenties huono päivä kun pitää purkaa aggressioita muihin?” Carla kysyi rennosti, mutta hänen äänestään oli erotettavissa paheksuntaa.
Neville läimäytti itseään kasvoihin, mitä hän olikaan kuvitellut? Carla oli liian mukava ollakseen sukua rasvapää Kalkarokselle.
Kalkaros puuskahti ja irvisti ilkeästi. Hän kurtisti kulmiaan ja sanoi:
“Ei toki, en saa tyydytystä oppilaiden kiusaamisesta, mutta sääntöjä tulee noudattaa. Hyvää päivänjatkoa vaan sinullekin, neiti Tore!”

   Carla antoi muutaman voimakkaan kirouksen tulla suustaan, mutta käski sitten itseään rauhoittumaan. Se tosin ei ollut helppoa. Kalkaros oli iskenyt arkaan paikkaan, sanonut asian joka kuvotti häntä enemmän kuin mikään muu. Mutta tietenkin, Severus oli hänen isänsä ja hän tunsi tyttärensä varsin hyvin, niin tämän metkut, ajatusmaailman kuin heikkoudetkin. Hyvin ottaen huomioon sen etteivät he usein toisiaan nähneet.
“Oletko ok?” Neville kysyi huolissaan.
“Olen olen, onneksi minä kestän hyvin moitteita.”
“Minun täytyy vain ihailla sinua, Carla. Vaikka Kalkaros ärsytti niin pysyit niin tyynenä. Minä puolestani olin saada hermoromahduksen!”
“Täytyy myöntää, että olen vuosien varrella oppinut kestämään painetta hyvin. Mitä muutakaan tosin voi odottaa, kun joutuu elämään isäpuoleni kaltaisen ääliön kanssa.”
“Hmph, onko sinulla jotain jästejä tai jästisyntyisiä vastaan?” Neville kysyi apeana.
“Ei, ei todellakaan! Vihaan ainoastaan isäpuoltani, muihin se ei kohdistu.” Carla huokasi leikatessaan kurpitsapiirakkaa.
“Sinä sanoit asuvasi isäpuolesi luona, entä oikeat vanhempasi?” Neville kysyi.
Carla huokaisi apeana ja vastasi: “Isän aika menee pitkälti töissä, äitini…”
   
   Carla ei ehtinyt lopettaa lausetta ennen kuin purskahti itkuun. Hän kuitenkin kokosi itsensä nopeasti huomattuaan Seamusin ja Deanin tuijottavan häntä. Carla huokaisi ja jatkoi:
“Niin… äitini, hän on kuollut, siksi asunkin kahdestaan isäpuoleni kanssa.”
Neville moitti itseään mielessään. Hän ei olisi saanut kysyä sitä kysymystä. Hän tunsi itsensä tunteettomaksi hölmöksi. Carla ilmeisesti huomasi, että Neville katui kysymystään, joten Carla lohdutti häntä sanomalla:
“Älä, älä viitsi. Et sinä voinut mitenkään tietää. Mutta niin, Kalkaroksesta…”
“Mitä hänestä? Onko meidän pakko puhua siitä miehestä? Hän aiheuttaa minulle kylmiä väreitä. Olen huono liemissä, en kiistä sitä, mutta hänen läsnäolonsa heikentää suorituksiani entisestään. Minä vain pelkään häntä! Etkö sinä muka?”
“En, pitäisikö?” Carla naurahti, “Ehkä se johtuu siitä, että Kalkaros on pyhimys isäpuoleeni verrattuna.”
“Kalkarosko pyhimys?” Neville huusi kauhuissaan, “Jos on, niin en taida haluta tavata isäpuoltasi.”
“Et todellakaan! Sinulle hän olisi varmaan ainakin yhtä ilkeä kuin minulle, olethan puhdasverinen.” Carla virkkoi
“Onko toinen vanhemmistasi jästi?” Neville kysyi.
“Ei, isä on puoliverinen velho, äiti oli puhdasverinen noita, vaikka hän ei sitä isäpuolelleni koskaan kertonutkaan. Mutta niin, Kalkaros saattaa minusta tuntua ihan jees tyypiltä siksikin, että hänessä on jotain samaa kuin isässäni. Ehkä luonteessa…”

   Neville oli tämän kuultuaan vähällä tukehtua mehuunsa. Hän yski voimakkaasti ja karjaisi “Mitä?”
Carla naurahti ja sanoi:
“Tiedätkös, minä autan sinua! Autan sinua pääsemään yli pelostasi Severukseen, ainakin autan lieventämään sitä. Voin antaa sinulle myös tukiopetusta liemistä. Jos taitosi paranevat, hänellä ei ole syytä moittia sinua.”
“Tukiopetusta?” Neville hämmästeli, “Riittääkö sinulla aika siihen, mahtaako se auttaa? Minä olen aika toivoton tapaus…”
“Älä huoli, kyllä aikaa on. Ja vähän heikommin pärjäävä oppilaskin voi päästä huipulle, jos harjoittelee ja ahertaa kunnolla.” Carla hehkutti, “Siis, en voi luvata ihmeitä, kuten että yhtäkkiä saisitkin O:ta ja U:ta. En voi luvata K:takaan, mutta sen perusteella mitä näin maanantaina, meidän kannattanee tähdätä S:ään näin aluksi. Se ei varmaan ole mahdotonta.”
Neville ei ollut uskoa kuulemaansa. Carla tarjoutui auttamaan häntä, mutta olisiko siitä apua? Ei se kyllä ainakaan haitaksi olisi.
“Kyllä se käy, mutta milloin ja missä pidämme tämän ’tukiopetuksen’?, Neville arvuutteli.
“Miten olisi se tyttöjen vessa toisessa kerroksessa? Sitä ei kuulemma käytetä. Tunnit voisimme pitää keskiviikkoisin. Eka tunti olisi huomenna, vai onko se liian aikaisin?”
Neville puisteli päätään ja Carla nyökäsi. Hän jatkoi:
“Tunnin mittainen tunti taitaa olla turhan lyhyt. Kävisikö noin 1½-2 tuntia pituudeksi? Sen ei tarvitsisi olla samanlaista puurtamista kuin oikeilla tunneilla. Voimme pitää rupattelu- ja välipalatuokioita. Miltä kuulostaa?”
“Hyvältä!” Neville myötäili, “Todella hyvältä…”   
Fanfictionia  Finissä ja FFiction.net:ssä

heBBa

  • ***
  • Viestejä: 21
  • Suut makiaks? -Ei, korkeintaan mahat kipiäks.
Vs: Slit between light and dark (Osa 6!)
« Vastaus #10 : 13.06.2010 22:06:09 »
AH, JATKOA ! :D (jonka huomasin vasta nyt kiireiden vuoksi..)

Luin tämän kokonaan uudelleen ja uusimmassa luvussa en virheitä bonganut, mutta yksi juttu pisti silmääni toisessa(?) luvussa..

Lainaus
Ginny oli meinannut kuolla toisena kouluvuotenaan, koska Lucius oli sujauttanut Voldemortin lumotun päiväkirjan Ginnyn noidankattilaan Viistokujalla.

Mielestäni se oli Ginnyn ekana vuonna kun Harry+kumppanit oli toisella luokalla..  :)



Lainaus
Carla oli liian mukava ollakseen sukua rasvapää Kalkarokselle.

Hauska.  ;D Rasvapää. hahaha.

Lainaus
“Hienoa, että joku osaa arvostaa taikajuomia noin paljon…”

   Neville hätkähti, sillä hän oli heti tunnistanut äänen - se kuului Kalkarokselle. Vaikka hän ei katsonutkaan taaksensa, sinne missä hän tunsi Kalkaroksen seisovan, tiesi ja tunsi hän miten Kalkaroksen mustat ja kylmät silmät eksyivät häneen aina välillä. Häntä puistatti. Muutaman istuimen päässä heistä istuneet Hermione, Ron ja Harry tarkkailivat tilannetta kiinnostuneina. Carla väläytti Pepsodent-hymyn Kalkarokselle, minkä jälkeen hän tervehti professori Kalkarosta säteillen: “Huomenta professori, millainen päivänne on ollut?”
“Hmph, sitä samaa vanhaa, mutta tuskin teitä oppilaita kiinnostaa miten opettajillanne menee, enkö olekin oikeassa?”
“Valitettavasti joudun sanomaan, että te, herra professori, olette väärässä!”
“Minäkö väärässä?” Severus naurahti kylmästi.
“Niin, professori.” Carla vastasi kääntäessään sivua kirjastaan.
Kalkaros tapitti Carlaa ärsyyntyneenä, mutta hänen silmissään ei ollut sitä samaa kuin yleensä, kun hän tuijotti jotain joka ei ollut Luihuinen. Severus pakotti huulilleen väkinäisen hymyn, minkä jälkeen hän tuhahti ja sanoi: “No, minä taidankin jättää teidät nauttimaan pöytämme antimista”, minkä jälkeen hän marssi matkoihinsa viitta hulmuten - ihan kuten hänen tyyliinsä kuului.
“Hyvää päivänjatkoa, professori!” Carla huusi vielä, ennen kuin hän otti viimeisen kulauksen mehustaan.

Tämä kohta oli M-A-H-T-A-V-A-!  ;) "Minäkö väärässä?" :) Severus parka. :D ja toi oli kans hyvä -> ",kun hän tuijotti jotain joka ei ollut luihunen."


JATKOA ODOTELLEN ! (jota toivottavasti tuleeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeee!<3<3<3<3<3!)


-heBBa-


PS. RAKASTAN TÄTÄ FICCIÄ ! Saa nauraa usein ;D <3
« Viimeksi muokattu: 13.06.2010 22:07:49 kirjoittanut heBBa »
Miehet hallitsevat maailmaa, mutta naiset miehiä. ;) <3

Sinikeiju

  • Mansikan raxu
  • ***
  • Viestejä: 2 529
  • Hannibalin täti
Vs: Slit between light and dark (Osa 6!)
« Vastaus #11 : 15.06.2010 03:52:43 »
heBBa, tuosta mainitsemastasi virheestä saat syyttää allekirjoittanutta. En ole vielä ehtinyt betata tätä lukua. Tulen tekemään muutaman päivän aikana.

Ava by FractaAnima
Banneri by Claire

Sinisten siipien havinaa

Julma-Nala: "Muutit Turkuun. Ikäkriisi!"

Severina

  • ***
  • Viestejä: 97
Vs: Slit between light and dark (Osa 7)
« Vastaus #12 : 16.06.2010 01:47:56 »
Lainaus
Ginny oli meinannut kuolla toisena kouluvuotenaan, koska Lucius oli sujauttanut Voldemortin lumotun päiväkirjan Ginnyn noidankattilaan Viistokujalla.

Mielestäni se oli Ginnyn ekana vuonna kun Harry+kumppanit oli toisella luokalla..  Hymyilee

Apua, että olen saattanut mennä tuommoisen virheen tekemään, no onneksi mainitsit kun kukaan ei ole tähän mennessä vielä sanonut mitään. No, kai noita sattuu kaikille aina joskus, tai ainakin useimmille.  *kiirehtii korjaamaan* :o
Mutta kiitoksia oikein paljon että vaivaudut kommentoimaan ja mukavaa että tykkäät.

Ja tässä muuten tulisi seuraava luku, ja kuten jo Sinikeiju mainitsi niin 6-8 (8 jukaisen sitten ensi viikolla) osia hän ei ole vielä ehtinyt betaamaan, joten pahoittelen mikäli siellä on kirjoitusvirheitä. Palautetta otan innolla vastaan niin risut kuin ruusutkin.


~7. Dramatiikkaa ja muodonmuutoksia

   Keskiviikko koitti ja oppilaat aloittivat päivän puurtamisen. Keskiviikon aamutunti oli ollut kaikille vapaa-valintainen. Jokainen saisi opiskella sitä mikä olisi heidän painoaineensa S.U.P.E.R:eissa, tai ainakin heille oli annettu siihen mahdollisuus. Luciuksen tultua myös muutama muu asia oli muuttunut. Oppilaat eivät saaneet valita vapaasti vain muutamaa opiskeltavaa ainetta – niitä aineita mistä aikoi suorittaa S.U.P.E.R.I.N, vaan pakollisia aineita oli yhdeksän. Harry sekä Ron olivat suunnistaneet loitsuluokkaan, koska eivät missään nimessä halunneet ylimääräisiä tunteja Kalkarokselta, vaikka se sitten olisikin ollut pimeydenvoimilta suojautumista. Hermionella oli muinaisia riimuja ja Carlalla oli liemiä. Neville puolestaan oli matkalla, yllätys yllätys, kasvihuoneille. Neville oli tohkeissaan Carlan lupaamasta tukiopetuksesta. Ei ollut mitenkään varmaa että hän oppisi yhtikäs mitään, mutta kannatti yrittää. Neville tervehti sekalaista opiskelijatoverijoukkoa, joista suurin osa kuului Korpinkynteen, sekä Versoa, joka komensi oppilaat sisään. Muutama tunti ja Neville saisi maistiaisia siitä olisiko hänellä mahdollisuuksia nousta samalle tasolle edes Ronin taikka Harryn kanssa.

         ***

   Pian koitti iltapäivätuntien vuoro ja Rohkelikoilla olisi Muodonmuutoksia Korpinkynsien kanssa. Oppilaat istuivat jo kiltisti luokassa ja odottivat McGarmiwaa, joka kävi hakemassa varastosta vielä muutamia tarvikkeita. Tämä oli monelle oppilaalle suuri yllätys, sillä yleensä McGarmiwa oli hoitanut kaiken jo valmiiksi.
”Tämä kuolonsyöjien valtaama Tylypahka ja Dumbledoren lähtö ovat tainneet olla aika raskasta McGarmivalle”, Ron sanoi edessään istuvalle Hermionelle, joka nyökkäsi vastaukseksi.
”En yhtään ihmettele”, Harry sanoi masentuneena, ”Albus ja McGarmiwa ovat läheisiä.”

   Muutaman minuutin kuluttua ovi lennähti auki ja McGarmiwa saapui luokkaan muutamaa koristeellista lasimaljaa kantaen. Hän laski ne pöydälle varovaisesti muiden maljojen joukkoon ja sanoi:
”Noniin, oppilaat ja tervetuloa vuoden ensimmäiselle Muodonmuutos tunnille, tai no… Patil neideillä oli tunnit myös aamulla,” hän sanoi mahtipontisesti, mutta lempeämmin kuin yleensä. ”Tänään testaamme yksinkertaisesti tämänhetkistä tasoanne. Jokainen oppilas tulee vuorotellen tänne eteen muuttaa tämän kulhon joksikin eläimeksi,” Hän ohjeisti osoitellessaan kulhoa, joka poikkesi muista kulhoista suuren kokonsa vuoksi.
”Yrittäkää saada aikaiseksi mahdollisimman monimutkainen eläin, mitä kauniimpi kuvitus, taikka mitä älykkäämpi tai suurikokoinen eläin, sitä paremmat pisteet saatte. Lopputunnin ajan saatte harjoitella erästä loitsua, joka on hyvä osata, mikäli mielii päästä läpi S.U.P.E.R:eista, mutta ohjeistan teitä sitten myöhemmin lisää. Mutta aloitetaan! Onko vapaaehtoisia?”
Niin kuin aina, Hermione oli innokkaana viittaamassa, hänen lisäkseen myös Carla oli nostanut kätensä ylös. McGarmiwa hymyili, mutta ei antanut kummallekaan lupaa nousta ylös. Sen sijaan hän komensi Harryn ylös tuolistaan näyttämänä muille mitä osaa.
”Noniin, Herra Potter. Näytä meille mitä mieleesi on jäänyt viime vuodesta,” McGarmiva sanoi ja saattoi Harryn kipon luokse.
   
Harry otti sauvansa ja heilautti sitä. Pian lasikulhon paikalla nökötti pieni kullanruskea hamsteri, joka kipitti nyt peloissaan lattialla. Oppilaat antoivat aplodit Harryn suoritukselle samalla kun McGarmiva palautti hamsterin takaisin lasimaljakoksi. Harry käveli takaisin paikalleen McGarmivan tehdessä muistiinpanoja. Ron viitasi ja pyysi McGarmivalta lupaa olla seuraava. Professori myöntyi tähän ja käski Ronin luokan eteen.
”Minähän voitan Harryn,” Ron mutisi heilauttaessaan sauvaansa.
”Hienoa, herra Weasley…”, McGarmiva totesi tarkkaillessaan huoneeseen ilmaantunutta korppia, ”…mutta ehkä tämä oli hieman liian haastava loitsu sinulle.” McGarmiva sanoi mietteliäänä osoitellessaan korpin vasenta jalkaa, joka oli yhä lasia. Luokasta kuului tirskuntaa, Ron tuhahti – hänestä se oli mennyt ihan hyvin. Dean ja Seamus loihtivat Ronin jälkeen – Seamusin työn tuloksena luokassa lattialla kieriskeli nyt pieni karhun pentu. Dean, jonka käsi oli tervehtynyt, heilutteli sauvaansa ja pian lepakko liiteli ärtyneenä luokassa valoisuuden vuoksi. Patilin siskokset olivat seuraavana. Parvati muutti kulhon norsupienokaiseksi ja hänen Korpinkynteen kuuluva kaksoissiskonsa muutti hetkeä myöhemmin samaisen kulhon mopsiksi.
”Näyttää ihan Pansy Parkinsonilta,” Hermione kikatti katsoessaan koiraa joka nuoli tassuaan samalla kun McGarmiva pyysi Hermionea loitsimaan seuraavana. Hermione otti kunnon otteen sauvastaan ja oli jo aikeissa sanoa loitsun, mutta oven paiskautuminen auki keskeytti hänen touhunsa.

Oppilaat kiinnittivät nyt huomionsa tulokkaisiin, jotka olivat (Harryn harmiksi) Professori Kalkaros ja Draco Malfoy. Molemmat astelivat hyvin ylväästi Professori McGarmivan luokse, joka katsoi näitä kulmiensa alta. McGarmiva käänsi katseensa väliaikaisesti Hermioneen, joka seisoskeli yhä maljakon vieressä hölmistyneenä, ja käski tätä taikomaan keskeytyksestä huolimatta. Hermione nyökkäsi ja pian lattialla lekotteli mustavalkoinen kissa, joka kehräsi tyytyväisenä. McGarmiva kehui Hermionea, muutti kissan ennalleen ja pyysi Nevilleä valmistautumaan. Sitten hän pyysi oppilailta olemaan hiljaa ja kuuntelemaan, mikä tosin oli turhaa sillä kaikki olivat jo hiljaa. McGarmiva rykäisi ja kertoi:
”Pahoittelen tuntimme keskeytystä, mutta Draco Malfoy tulee tälle tunnille, sillä hän joutuu menojen vuoksi olemaan pari päivää poissa, joten hänen siis on tänään seurassamme lopputunnin.” (luokasta kuuluu voihkimista) ”Saatte nauttia myös Kalkaroksen seurasta, sillä hän jääräpäisesti vaati että hänen täytyy vahtia sitä kuinka Dracoa kohtelemme,” McGarmiva sanoi sangen paheksuvaan sävyyn.
”No, no, neiti vararehtori, mutta pitäähän minun olla Dracon tukena. Minusta Dracolla pitää olla joku omasta tuvasta lähellä. Samalla voin tutustua nykyisiin opetusmetodeihisi. Ovatko ne menneet parempaan vai huonompaan suuntaan,” Kalkaros pohti tyynesti.

McGarmiva murahti vastaukseksi, haki luokan takaosasta ajansaatossa kärsineen tuolin ja antoi sen Kalkarokselle, joka istahti tyytyväisenä. hän raahasi Dracon ainoalle vapaalle paikalle, joka sattui olemaan Nevillen ja Carlan kanssa samassa pöydässä. Draco mutisi ja käski Carlaa ja Nevilleä siirtymään vasemmalle, ja istui sitten, vaikkakin vastentahtoisesti, Carlan viereen.
McGarmiva päätti jatkaa tuntia ja käskikin Nevillen eteen. Neville nielaisi huomatessaan Kalkaroksen tuijottavan häntä ilkeä virne huulillaan.
”Minun pitää onnistua!” Hän mutisi ajatuksissaan
”Voit aloittaa herra Longbottom,” McGarmiva tokaisi, ja sai Nevilleltä nyökkäyksen vastaukseksi.
Neville heilautti sauvaansa ja hetkenkuluttua maassa vaaputtikin ankka, jonka höyhenet tosin olivat hyvin lasikuitumaiset.
”Ihan ok, Herra Longbottom,” McGarmiva totesi merkatessaan muistiinpanoja  oppilaiden antaessaan Nevillelle vaimeita aplodeja McGarmivan käskiessä viimeisen Rohkelikko-oppilaan, Carlan, suorittamaan oman muodonmuutoksensa.
Carla marssi ”esiintymispaikalle”, mutta Mcgarmiva pysäytti tämän ja sanoi totisena:
”Tiedätkös, neiti Smithers. Minulla oli eilen illalla tylsää ja itse asiassa, sinä muistutit kovasti erästä toista, ja sen lisäksi teillä on sama sukunimi, joten päätin tutkia hieman taustojasi. ”
Carla huokaisi, Kalkaroksen kasvot kalpenivat, Hermionen mielenkiinto heräsi.
”Voisiko olla että nyt saan tietää keneksi häntä olen luullut?” Hän pohti.
McGarmiva hymyili vaisusti ja jatkoi:
”Aivan, ilmankos teissä olikin paljon samaa. Sinä olet hänen tyttärensä, vai kuinka, Carla?”

Kalkaros oli kauhuissaan. Oliko McGarmiva saanut asian selville? Carla puolestaan naurahteli hermostuneena ja kysyi Minervalta:
”Anteeksi, professori, mutta mitä mahdatte tarkoittaa?”
”Voi, etköhän sinä tiedä”, McGarmiva totesi lämpimästi, ”Puhun nyt äidistäsi Charlottasta.”
Carla ja etenkin Kalkaros huokaisivat helpotuksesta. Hän ei siis tiennyt, mutta siitä huolimatta keskustelu kävi nyt sangen vaarallisilla vesillä. Kalkaroksen mieli Dracon vahtimisesta oli äkillisesti muuttunut. Nyt hän antaisi mitä vain päästäkseen pois siitä kiusallisesta tilanteesta. Kalkaroksesta tuntui siltä kuin hän olisi seissyt heikoilla jäillä odottamassa jään pettämistä – sitä että McGarmiva sanoisi jotain mikä paljastaisi hänet. Joukossa oli paljon lahjakkaita oppilailta jotka saattoivat hyvinkin osata yhdistää erinäiset vihjeet kokonaisuudeksi, vaikka McGarmiva itse ei mitään tajuaisikaan. Se, että vain McGarmiva tajuaisi, olisi kuitenkin paljon turvallisempaa. Hän tuskin kävisi juoruamassa asiasta jokaiselle, toisinkuin inhottavat Rohkelikko-oppilaat, jotka juoruaisivat mitä vain, joka saattaisi tietää hankaluuksia Kalkarokselle.
”Ahaa, aivan!” Carla huudahti kuin salamaniskusta sivellessään sauvaansa, ”Niin on. Mitä siitä?”
”Tiedätkös, en ole koskaan pitänyt siitä että opettajat suosivat tiettyjä oppilaita näiden sukutaulun taikka taitojen perusteella. Olen aina ollut sellaista vastaan, että opettajat valitsevat itselleen suosikkioppilaan, joka saa anteeksi suuretkin virheensä.” McGarmiva selitti haikeana.
”Anteeksi, professori, mutta ei kai tuo ole vihjailua Professori Kalkaroksen suuntaan?” Draco kysyi paheksuvasti.
”Ei, ei missään tapauksessa!” McGarmiva huusi kiukkuisena, ”mutta… puhun nyt itsestäni…” McGarmiva sanoi punastellen samalla kun oppilaat mulkoilivat ja tuijottivat professori McGarmivaa, osa epäillen, osa paheksuen. McGarmivako olisi suosinut jotain? Eihän se voi olla totta! Niin oudolta kuin se kuulostikin, oli McGarmiva niin häpeissään että siinä ei ollut muuta mahdollisuutta kun että se oli täyttä totta. McGarmiva rykäisi ja sanoi:
”Nii-in, siitä tosin on jo kauan aikaa. Se oli ensimmäisiä vuosiani Tylypahkassa.
Silloin olin vielä kokematon. Yritin liikaa. Olin uusi opettaja ja edellinen Muodonmuutosten opettaja oli suuresti kunnioitettu. Kai minä yritin saada oppilaat oppimaan, olin tiukka ja se meni vähän yli. Suurin osa oppilaista oli valmiita heittämään minut pellolle ja hankkimaan pätevämmän opettajan, mutta Charlotta puolusti minua… niin ahkera, hyväsydäminen, auttavainen, rohkea, lojaali…”

   McGarmiva tuntui unohtaneen että oppitunti oli kesken, ainakin se oppilaista vaikutti siltä, sillä hän oli aivan kuin toisessa maailmassa.
”…en ole hänen jälkeensä kohdannut yhtä upeaa ja taidokasta noitaa. Hän oli aina auttamassa muita, ja tuli juttuun lähes kenen tahansa kanssa, jopa Luihuisten, eikö totta Severus? Hänhän auttoi sinuakin tietääkseni, ja useampaan otteeseen”, McGarmiva jatkoi saaden oppilaat nyt tarkkailemaan Kalkarosta, joka vastasi happamasti:
”Niinhän se oli. Mutta hän ei ollut ainoa, joka auttoi muita.”
”Aivan, aivan!” McGarmiva totesi sangen pirteästi kiristäessään nutturaansa, ja jatkoi: ”Sinä taisit olla niitä harvoja, jotka saivat velkansa kuitattua hänelle, vai?                Kalkaros mutisi jotain itsekseen oppilaiden pohtiessa McGarmivan lausahduksen merkitystä, minkä jälkeen Kalkaros muistutti, että McGarmivalla oli tunti kesken.
“Ah, olet oikeassa…” McGarmiva mutisi hieman nolostuneena, “Mutta Carla, mitä äidillesi kuuluu nykyään?”

   Luokka täyttyi jännityksestä. Kalkaroksen ja Carlan kasvot olivat synkeät ja apeat, sillä kumpikaan ei olisi kaivannut muistutusta asiasta. He eivät missään tapauksessa halunneet puhua SIITÄ. Neville oli myös aika järkyttynyt. Hän muisti mitä Carla oli sanonut hänelle eilisten yrttituntien jälkeen ja hän uikuttikin paikallaan; “Älä puhu siitä, McGarmiva”, mikä puolestaan herätti tylsistyneen Dracon mielenkiinnon. Carla huokasi ja sanoi masentuneena, lähes itkua pidätellen:
“Voi kuule, sinun kysymyksesi tulee turhan myöhään. Hän kuoli aikoja sitten.”

   McGarmiva katseli järkyttyneenä Carlaa, jonka kasvoille oli valunut muutama tuskainen kyynel.
“A-anteeksi! Minä en osannut aavistaakaan…” McGarmiva kauhisteli myötätuntoisesti, “Oletko kunnossa?” hän kysyi varoen.
“Olen, olen minä”, Carla sanoi tuijottaessaan jonnekin kaukaisuuteen. Dracoa oli ruvennut kiinnostamaan todenteolla. Miten Carlan äiti ja Kalkaros liittyivät toisiinsa. Oliko Kalkaros alentunut hengailemaan huonompien parissa? Hänen sisuksissaan pyöri kiinnostavia ja kiusallisia ajatuksia ja kysymyksiä. “Älä hölmöile, Draco. Pidä kielesi kurissa”, Draco mietti päässään. Draco kuitenkin oli tunnettu juoruamisesta, eräät oppilaat sanovatkin, tai ainakin sanoivat tätä “tulevaisuuden” Rita Luodikoksi.
“Miten hän kuoli?” Draco kysyi kiinnostuneena, samalla kun joku pieni häivähdys hänen ihmisyydestään ja omatunnosta torui häntä.
“Herra Malfoy! Yrittäkää nyt olla vähän tahdikkaampi!” Professorit karjuivat kuorossa. Draco oli siis oikeassa, ainakin osittain. Carlan ja Kalkaroksen välillä oli joku yhteys - miksi muuten hän olisi kehunut tätä ja antanut tälle pisteitä? Kalkaros ei ole koko Dracon opiskeluaikana antanut Rohkelikoille pistettäkään, ei ennen Carlan tuloa. Carla rykäisi ja sanoi professoreille hyvinkin vihjailevaan sävyyn, että hän oli seissyt siinä jo lähemmäksi kaksikymmentä minuuttia. McGarmiva pahoitteli harvinaisen sekavaa ja “huonolaatuista” opetustaan.
“Oletko aivan varma, että aiot loitsia, ulkopuoliset murheet heikentävät suorituksia. Mitä jos tekisitkin tämän testin ensikerralla?”
“Ei, minä teen tämän nyt!” Carla sanoi niin mahtipontisesti kuin vain pystyi ilman että hänen rentoutensa näytti tekaistulta. Hän otti sauvan ja mutisi jotain.

   Muutama oppilas kiljaisi nähdessään luokkaan ilmestyneen täysikasvuisen suden, joka murisi vihaisesti. Carla kumartui tarkkailemaan sitä, mutta susi näykkäsi häntä käteen. Carla tutkiskeli vasempaan kämmeneensä syntyneitä hampaanjälkiä, joista tihkui hieman verta.
“O-oletko kunnossa!?” McGarmiva kauhisteli, “Sinun olisi hyvä mennä sairaalasiipeen näyttämään tuota, Pomfrey kyllä osaa hoitaa sen.”
“Ei tarvitse!” Carla puuskahti polvistuessaan samalle tasolle suden kanssa joka murisi yhä, “Minä hoidan tämän!”
Hän heilautti hiuksiaan taaemmaksi ja tuijotti sutta vihaisesti silmiin, mistä seurasikin muutaman minuutin mittainen tuijotuskilpailu, jonka Carla vei puhtaasti 6-0. Suden luovutettua tämä asteli hieman säikkyen Carlan luokse ja nuolaisi tämän haavaa ikään kuin puhdistaakseen sen. Carla silitti sen turkkia muiden tuijottaessa tilannetta jännittyneinä, osa oli lähes shokissa. Susi kellahti selälleen leikkisästi, minkä jälkeen Carla heilautti sauvaansa ja susi oli muuttunut takaisin lasikulhoksi. McGarmiva tuijotteli yllättyneenä Carlaa, joka oli jo marssinut takaisin paikalleen, missä hän oli parantelemassa haavaansa jollain litkulla, jonka hän oli ottanut laukustaan.
“Oletko varma että et halua mennä sairaalasiipeen. Voisihan Kalkaros tehdä sinulle vaikka jonkun liemen jolla tuon saa parannettua. Oletko aivan varma…”
“Arvon professori. Minä olen hyvä liemissä ja parannustieteessä, joten en näe että minulla olisi minkäänlaista tarvetta tuhlata Severuksen kallista aikaa!” Carla keskeytti tylysti. McGarmivan ilme oli nyt se tutun ankara, johon kaikki olivat tottuneet. Draco tuijotti vieressään istuvaa Carlaa, joka levitteli jotain parantavia voiteita käteensä. Draco virnisti tälle teennäisesti ja palasi omiin aatoksiinsa:
“Carla ja Kalkaros tuntevat toisensa, se on selvä! Carla puhuttelee Professori Kalkarosta aivan liian tuttavallisesti. Mutta miten he tuntevat toisensa? No, oli se mitä tahansa, minä otan asiasta selkoa.” Draco mietti tyytyväisenä. “Neiti Smithers, kukaan ei hypi Draco Malfoyn silmille ilman vakavia seuraamuksia. Maksat vielä alkuviikon nöyryytykset kalliisti…”
Fanfictionia  Finissä ja FFiction.net:ssä

Lawargue

  • ***
  • Viestejä: 13
  • Peikko
Vs: Slit between light and dark (Osa 6!)
« Vastaus #13 : 22.06.2010 21:19:16 »
Mä kommentoin tosi harvoin ficceihin, vaikka niitä paljon luenkin, mutta tää on vaan jotenkin niin ainutlaatuinen, että oli ihan pakko kommentoida. Rakastan tätä ficciä vaan niin suunnattomasti, juoni on kohdallaan ja muutenkin ihan mahtava. Ja näin sait taas tällästä rakentavaa palautetta ála Lawargue :''D

Mut siis, jos tosta ylläolevasta ei käyny selväksi niin jatkoa pliis pliis !

heBBa

  • ***
  • Viestejä: 21
  • Suut makiaks? -Ei, korkeintaan mahat kipiäks.
Vs: Slit between light and dark (Osa 6!)
« Vastaus #14 : 30.06.2010 21:54:57 »
Luin tämän jo aikaisemmin, mutta en sillon jaksanu kommentoida.. (HYI, LAISKA MINÄ!)  :'(
Pidin kauheasti tästä luvusta, virheitä en huomannut. GOOD!  ;D Jään odottamaan jatkoa kuola valuen suupielistä..  ;)

JOTEN JATKOA ! <3  :-* Mahtava ficci !  :D


-heBBa-


PS. ANTEEKSI KÖKKÖ KOMMENTTI !!   :-\
Miehet hallitsevat maailmaa, mutta naiset miehiä. ;) <3

Ginerva

  • ***
  • Viestejä: 239
  • Qhuinn & Blaylock
Vs: Slit between light and dark (Osa 6!)
« Vastaus #15 : 02.07.2010 20:24:05 »
Saat uuden lukija ;)
Pidän tästä ihan älyttömästi.
Toivon pian jatkoa ;)
Ginerva :-*
Ps. Sorry mun lyhyesrä kommentistä
Alussa oli maila, kiekko ja Teemu?

heBBa

  • ***
  • Viestejä: 21
  • Suut makiaks? -Ei, korkeintaan mahat kipiäks.
Vs: Slit between light and dark (Osa 6!)
« Vastaus #16 : 10.07.2010 11:49:40 »
Missä on minun jatko ??!  :( Appuuuuuvaaaaaa!

ÄKKII JATKOO, JOOKO?  *rukoilee polvillaan tippa linssissä*


-heBBa-
Miehet hallitsevat maailmaa, mutta naiset miehiä. ;) <3

Severina

  • ***
  • Viestejä: 97
Vs: Slit between light and dark (Osa 8)
« Vastaus #17 : 03.08.2010 01:07:54 »
A/N: Anteeksi ihan megakamalasti kun taas kesti päivityksen kanssa, mutta kun en osaa sanoa ei niin on kamala kasa menossa projekteja joten koettakaa kestää. 

-hEBBa-: Kiitoksia jälleen kerran ihan tolkuttoman paljon positiivisesta palauttesta ja kaikesta siitä innosta jota olet osoittanu tätä ficciä kohtaan.
Ginerva: Uuet lukijat on aina plussaa, ja suurempi plussa on vielä se kun uuelta lukijalta saa positiivista palautetta. Kiitoksia siitä :)
Lawargue: Kiitoksia positiivisesta palautteesta, ei sillä väliä onko rakentavaa vaiko ei, pääasia on että ylipäätään kommentoi ;)

Juuh, tässä olisi kahdeksas osa vaikka se onkin lyhyt. Palautetta otetaan ilolla vastaan, niin risut kuin ruusutkin. Muistakaa vielä rakkaat lukijat että palaute saa minut kirjoittamaan nopeammin, tai ainakin antaa lisää motivaatiota kirjoittaa :)


8. Tukiopetusta

   Carlasta tuntui siltä että aika mateli tavallista hitaammin eikä hän sanonut kenellekään sanaakaan koko lopputunnin aikana. Pian McGarmiva katkaisi kuitenkin koko luokassa vallinneen hiljaisuuden ilmoittamalla että tunti on päättynyt. Carla oli helpottunut kun tunti oli viimeinkin ohi, se oli varmasti ollut yksi kiduttavimmista oppitunneista ikinä. Hän keräsi tavaransa nopeasti ja lähes rymisteli ulos luokastaan ja vältteli katsekontaktia kenenkään kanssa. Neville kokosi myös tavaransa nopeasti kasaan ja ryntäsi Carlan perään.
“Puuh! Odota!” Neville huusi pysäyttäen Carlan. “Meillä piti olla ensimmäinen tukiopetus tänään, monelta? Vai jaksatko sinä…”, Neville kysyi hieman epäileväisenä.
“Kyllä minä jaksan. Minun pitää vaan käväistä vielä kirjastossa, että sopisiko tunnin kuluttua?”
“Kyllä se käy. Siis, toisen kerroksen vessassa tunnin kuluttua”, Neville varmisti
Carla nyökkäsi, heilautti kättään ja lähti kiireisenä kirjastoon Nevillen jatkaessa matkaa oleskeluhuoneeseen…
 
   Draco asteli erittäin päättäväisenä Luihuisten oleskeluhuoneeseen odottamaan yrttitiedosta tulevia tupalaisiaan. Hän laski laukkunsa pöydän alle, hätisti muutaman ekaluokkalaisen muhkealta vihreältä sohvalta, asetteli tyynyjä paremmin ja rojahti sohvalle mahdollisimman leveästi varmistaakseen ettei kukaan änkeä hänen viereensä. Hänellä oli suunnitelma, mutta hän ei voisi toteuttaa sitä yksin, hän tarvitsisi apujoukkoja. 
“Kauankohan heillä kestää, aina kyllä silloin pinnaavat kun heistä ei olisi mitään hyötyä, mutta kun kerrankin tarvitsisin apua niiltä neropateilta niin heitä ei näy missään”, Draco murahti itsekseen ja heitti yhtä ekaluokkalaista paperimytyllä tämän tutkaillessa Dracon laukkua turhan uteliaana.

   Dracon ei tarvinnut odottaa kauaa sillä muutaman minuutin kuluttua sisään saapui sankka joukko seitsemäsluokkalaisia Luihuisia. Draco nousi istumaan ja viittoili kahta heistä tulemaan luokseen. Toinen heistä oli pitkä ja tummahiuksinen poika, joka oli aika lihaksikas. Hän virnisti Dracolle kun hänen vihertävät silmänsä kohtasivat Malfoyn silmät. Pojan perässä laahusti paikalle lyhyt vaaleatukkainen tyttö, joka näytti varsin happamalta. Draco hymyili tytölle, mutta tyttö murahti ilkeästi takaisin.
“Älä välitä siitä, sille sattui pieni onnettomuus oppitunnilla”, poika virnisti, “Mitä asiaa sinulla muuten on, Malfoy?”
“Tarvitsisin pientä palvelusta teiltä. Teillähän on suhteita ulkomaille, mikäli muistan oikein. Eikö totta, Chris?” Draco kysyi. Poika virnisti hänelle ja katsoi vieressään seisovaa tyttöä, joka yritti parhaansa mukaan vältellä katsekontaktia kummankaan kanssa.
“Mitä sitten”, tyttö murahti vastaukseksi.
“Sitä, Fiona, että Draco haluaa meidän kaivelevan jonkun taustoja. No, kuka sinut nyt on suututtanut, kenen maineen haluat tahrata, Draco?”
“Carla Smithers…”

   Koko oleskeluhuone tuntui hiljenevän kun Carlan nimi mainittiin. Pansy, joka jutteli nurkkauksessa Millicentin kanssa siirsi vaivihkaa tuoliaan lähemmäs, jotta kuulisi keskustelun paremmin. Fiona sai viimein pakotettua hymyn huulilleen, mutta Chris kohotti kulmakarvaansa epäilevänä.
“Carla?”
“Niin, se uusi Rohkelikkoneito. Vai onko sinulla jokin ongelma sen kanssa?” Draco kysyi paheksuen.
“Tietenkin hänellä on”, Fiona kivahti. “Eihän hän ole tehnyt muuta kun roikkunut sen naikkosen perässä koko viikon!”
“Enkä ole! Otat taas vaan itseesi kun satuin istumaan hänen vieressään liemitunnilla.”
“Verukkeita, verukkeita. Luuletko etten huomannut miten tuijottelit häntä koko sen tunnin? Ja käytävilläkin katseesi kääntyy aina häneen kun hän kulkee ohi.”
Huoneesta kuului naurua ja jokainen saattoi huomata lievän punan Chrisin kasvoilla.
“Anteeksi vaan että hän on viehättävän näköinen!”
“No painu sitten sen naikkosen luokse!”
“Oletko hullu? Hänhän on ROHKELIKKO ja liikuskelee LONGBOTTOMIN kanssa!” poika tiuskaisi samalla kun Dracosta alkoi tuntua siltä, että hänen asiansa oli unohdettu ja keskustelu oli siirtynyt Fionan ja Chrisin yksityisasioihin. Draco yskäisi voimakkaasti ja sai huomion takaisin itseensä.
“Onko asiani siis selvä?” Draco varmisti.
“Kyllä on”, Fiona vastasi säteillen.
“Samoin…”, Chris vastasi takellellen, “Vaikka olen kuullut että hänen koulussaan suojataan oppilaiden tiedot paremmin kuin mitä Irvetan turvatoimet suojelevat sen aarteita.”
“Ei hätää! Mummoni opetti siellä vielä jokunen vuosi sitten, häneltä saan ainakin kalasteltua tietoa”, Fiona jatkoi tyytyväisenä, “kauanko meillä on aikaa?”
“Minulla on tärkeitä asioita hoidettavana…”, Malfoy totesi. “Lähden huomenna aamulla ja olen viikon poissa. Toivon että jotain edistystä on tapahtunut kun tulen viikon päästä takaisin! Onnistuuko?”

   Fiona ja Chris katsoivat hetken toisiaan ja sitten Malfoyta. He olivat varmasti odottaneet saavansa enemmän aikaa kuin viikon, mutta nähtyään Malfoyn vaativan ilmeen molemmat nyökkäsivät.
“Se on sitten sovittu, muistakaakin että isäni on rehtori, en usko että teille seuraa mitään hyvää siitä jos epäonnistutte.”
Molemmat nyökkäsivät Dracon sanoille ja tämä nousi sohvalta. Hän kaappasi laukkunsa ja lähti kohti makuusalia.
“Muistakaa, teillä on aikaa yksi viikko!” Draco totesi vielä ennen kuin sulki makuusalin oven…

   Samaan aikaan Neville valmistautui ensimmäiselle tukiopetustunnilleen, joka alkaisi pian. Neville istui poikinen makuusalissa miettimässä mitä hänen pitäisi ottaa mukaansa. Häntä kadutti se että hän oli unohtanut kysyä Carlalta mitä kaikkea hänen pitäisi ottaa mukaan. Hän tuijotti hetken liemikirjaansa ja asetteli sen laukkuun. Sen hän ainakin tulisi mitä suurimmalla todennäköisyydellä tarvitsemaan. Aineksista hän ei tiennyt, mutta otti kuitenkin purnukkansa ja asetteli ne laukkuunsa noidankattilan sisälle. Hän otti mukaan myös punnukset ja saikin pian huomata, että laukun sisältö ei poikennut paljoakaan siitä millainen se oli aina liemitunneillakin. Suuri poikkeus oli eväspussukka, johon hän oli “lainannut” sisältöä suuresta salista. Kun Nevillellä oli kaikki tarvikkeet mukana, laskeutui hän portaita pitkin oleskeluhuoneeseen, jossa hän sai osakseen paljon uteliaita katseita.
“Mihin olet menossa”, Ron kysyi kiinnostuneena, muttei koskaan saanut vastausta, sillä Neville oli jo marssinut muotokuva-aukosta portaikkoon.     

   Ei kulunut montaa minuuttia kun Neville tapasi Carlan toisen kerroksen tyttöjenvessassa. Carla oli ilmeisesti saapunut paikalle jo jokin aika sitten sillä hän oli asetellut tarvikkeet valmiiksi heille molemmille. Lattialla lojui lukuisia juomakirjoja siisteissä pinoissa ja Carla oli langettanut WC:n sisälle muutaman taian, jotka suojasivat heitä, sekä itse vessatilaa, mikäli “pieniä” onnettomuuksia sattuisi.
“Sinä siis tulit, istu toki. Toivottavasti ei haittaa että työskentelemme lattialla. Pöytiä olisi ollut vaikea kuljettaa tänne kenenkään huomaamatta.”   
Neville ei valittanut, hän ei voinut muuta kuin ihailla miten siististi Carla oli kaiken asetellut. Sitten hän tunsi ikävän pistoksen, sillä hän tiesi mikä sotku huoneessa olisi tunnin jälkeen. Carla huomasi ilmeisesti, että Neville oli omissa maailmoissaan, sillä hän napsautti sormiaan saadakseen tämän jälleen valppaaksi.
“Istutaan ja aloitetaan”, Carla totesi hymyillen ja ojensi Nevillelle kirjan.
“Ajattelin että voisimme aloittaa aika simppelillä juomalla, sen ohjeet löytyvät sivulta 40. Se on se sama liemi mitä teimme maanantaina Kalkaroksen johdolla.”

   Neville nyökkäsi, avasi kirjan ja tutki tarkasti sitä. Ensimmäisellä sivulla luki kultaisella musteella kirjoitettuna Carlan nimi, mistä Neville päätteli, että se oli yksi niistä sadasta opuksesta, jonka Carla oli Tylypahkaan kotoaan raahannut. Neville avasi oikean sivun ja sai ilokseen huomata, että kirjan ohjeet olivat selkeämmät kuin hänen kirjassaan.
“Tässä vielä ainekset. Seuraa ohjeita ja jos huomaat, että jokin menee vikaan niin sano minulle heti niin autan.”
Nevillestä ohjeistus tuntui kummalta, hän oli olettanut, että Carla auttaisi, mutta hän ei viitsinyt sanoa mitään vaan aloitti ahertamisen samalla kun Carla ryhtyi itse tekemään omaa lientänsä. Nevillellä ei ollut aavistustakaan mitä se saattoi olla, mutta kirjan nimi “naurettavan tuhoisia liemiä”, jota Carla selaili tekelettään hämmentäessä ei vaikuttanut lupaavalta.

   Neville oli jo aloittaessaan aikalailla varma että koko touhu menee läskiksi, mutta ei se ollutkaan ihan niin katastrofaalista, hän sai jopa ensimmäiset kaksi ainesta kulhoon niin, että liemi näytti kutakuinkin samalta kuin ohjeessa. Ensimmäinen hämmentämisyritys tosin tuotti hankaluuksia eikä hän saanut lientä muuttumaan tummaksi vaikka yritti sekoittaa niin paljon voimaa käyttäen kun pystyi ja vähitellen liemi ryhtyi haalentumaan entisestään. Carla ilmeisestikin huomasi Nevillen ponnistelut, sillä tämä tuli hänen luokseen ja sanoi:
“Käytät liikaa voimaa, ja ei kannata sekoittaa nopeasti. Riittää että sekoittaa melko hitaasti, niin lientä on helpompi tarkkailla.”   

   Puolen tunnin kuluttua tuli pitkä aikaväli, jolloin liemen piti antaa vain kuumentua keveällä lämmöllä. Carla oli pyytänyt Nevilleä huilimaan sillä välin ja tämä olikin päättänyt pitää evästauon. Neville tarkkaili samalla Carlaa, joka loihti siistimistaikoja ympäri vessaa.
“Nämä kannattaa hoitaa heti niin että sotkua ei vahingossakaan jää. Pinttyneenä tämän siivoaminen on yhtä tuskaa”, hän selitti huitoessaan innokkaasti sauvallaan. Neville oli oikeastaan koko tunnin miettinyt että millaista tukiopetusta tämä on olevinaan kun “opettaja” hyörii vain omien touhujensa parissa, mutta uskaltautui vasta nyt kysymään:
“Mitä hyötyä tästä on kun sinä et auta?” Neville kysyi epäillen. “Luulin, että tarkoituksesi on neuvoa ja auttaa minua. Eli mitä minun on tällä tunnilla tarkoitus oppia?”
Carla hymyili ja oli ilmeisesti odottanut kysymystä. Hän heilautti sauvaa vielä pari kertaa ennen kuin sujautti sen takaisin kaapunsa alle.
“Kerron sen tunnin jälkeen”, hän sanoi tyynenä, “voisit varmaan pian painua takaisin keitoksesi ääreen, se haisee jo hieman.”
Neville palasi liemen ääreen, mutta häntä ärsytti pakollakin Carlan salaperäisyys oppitunnin “päämäärästä”. Hän alkoi arvatenkin vielä kysellä Carlalta enemmän, mutta tämä keskeytti ja sanoi totisena “Myöhemmin.”

    Aika oli umpeutunut ja Neville oli valmistautunut kohtaamaan Carlan kritiikin. Alku oli ollut liemen kanssa lupaava, mutta Neville saattoi selvästi huomata että lopputunti oli mennyt heikommin. Haju eivätkä väri kumpikaan osuneet aivan kohdilleen, mutta Neville yritti lohduttautua sillä, että ainakaan hän ei tuhonnut koko vessaa - siitä vasta Myrtti olisi ilahtunutkin. Carla asteli nyt totisena Nevillen padan luokse ja tutki sitä tarkasti. Carlan kylmä tuijotus toi hänen mieleensä Kalkaroksen hetkeksi, mutta hän kumautti itseään mokomista ajatuksista ja keskittyi taas Carlaan.
“Paremmin kuin odotin, Longbottom”, Carla sanoi hyvin opettajamaiseen sävyyn katsellessaan lientä ja taputti tätä selkään. Nevillen silmät tutkailivat Carlaa, joka kaatoi hieman Nevillen lientä pieneen lasiseen kuppiin.
“Ei tosiaan paha, sinussa on toivoa…”, Carla mutisi vielä itsekseen, “Hyvin tehty Longbottom, enkä minäkään paljon autellut…”
“Et auttanut et…”, Neville mutisi, “mutta mikä siis oli tuntimme tavoite?”
Carla hymähti hiljaa ja sanoi sitten:
“Tällä tunnilla ei ollut tavoitetta, halusin vain selvittää todellisen tasosi. Kuten sanoit, Kalkaros stressaa sinua paljon, sen näkee kyllä. Maanantain yrityksesi oli epäilemättä peikko, ei, se oli niin kamala suoritus ettei siitä voisi antaa edes peikkoa… (Nevillen ilme synkkeni huomattavasti), mutta tämä yritelmä, kerta kaikkiaan… S ei missään nimessä ole mahdoton, tämäkin on siinä H:n ja S:n rajamailla. Mutta ensin meidän pitää päästä eroon pelostasi Severusta kohtaan, ennen sitä meillä ei ole paljoa tehtävissä”, Carla paljasti ja jatkoi:
“Mutta minusta olemme viettäneet ihan kylliksi aikaa täällä vessassa. En usko että meidän kannattaa mennä oleskeluhuoneeseen samaan aikaan, ihmiset voisivat kysellä. Minä jään siivoamaan tämän sotkun, mene sinä edeltä.”
Neville aikoi väittää vastaan, mutta tuli lopulta siihen tulokseen, että Carla siivoaisi nopeammin yksin, hän ei kaivannut Nevilleä jalkoihinsa. Neville nyökkäsi ja avasi varovasti WC:n oven. Hän kurkisti ettei kukaan nähnyt häntä ja saatuaan asiasta varmuuden hän lähti kohti Rohkelikkotornia.
Fanfictionia  Finissä ja FFiction.net:ssä

heBBa

  • ***
  • Viestejä: 21
  • Suut makiaks? -Ei, korkeintaan mahat kipiäks.
Vs: Slit between light and dark (Osa 8)
« Vastaus #18 : 17.09.2010 14:25:35 »
ANTEEKSIANTEEKSIANTEEKSIANTEEKSIANTEEKSI!

Minun kone oli sökönä ja en päässy tänne PITKÄÄN AIKAAN ! nyt kumminkin luin tämän ja virheitä en bongannut, tosin luku oli hieman lyhyt? mutta ei se minua haitannut ollenkaan, hyvää tekstiä.  ;) Milloinkas olisi jatkoa tulossa?   ;D


Kuola valuen odotan jatkoaaaaaaaaaaaaaaa !!!!!


-heBBa-

//: ARGFG! Missä minun jatko on?  :'(

Älä petä minua, jooko?
 :'(


- Arte muokkasi samaan viestiin.
« Viimeksi muokattu: 09.11.2010 07:42:47 kirjoittanut Arte »
Miehet hallitsevat maailmaa, mutta naiset miehiä. ;) <3

Severina

  • ***
  • Viestejä: 97
Vs: Slit between light and dark (Osa 8)
« Vastaus #19 : 17.01.2011 01:42:05 »
A/N:Anteeksi ihan super paljon siitä että minulla taas kesti tämä päivittäminen. Onnistuin sabotoimaan liudan tiedostojani ja kun sain ne viimein palautettua (tämä osa mukaanlukien) niin minun oli muokattava tätä osaa aika lailla koska en pitänytkään siitä ollenkaan. Tämän loppu on tönkkö, tiedän sen. Olin aluksi ajatellut lopettavani tämän luvun yhteen toiseen kohtaan, mutta päätinkin siirtää sen seuraavaan osaan. Toivottavasti tämä kuitekin kelpaa teille, ja palautetta saa ja pitääkin antaa.



9. Virhearvio



   Loppuviikko sujui nopeasti. Rohkelikkojen onneksi etenkin professori Lipetit oli anteliaalla tuulella eikä vaivautunut antamaan läksyjä seuraavaksi kerraksi. Sinä samaisena päivänä tuli kumotuksi ne Rohkelikon sisällä liikkuneet huhut, joiden mukaan Carla olisi Hermione Grangerin tasoinen, ellei jopa parempikin opiskelija. Alkuviikko oli ollut Carlalle helppo, mutta iltapäivällä Rohkelikoilla oli ollut taikahistoriaa ja oppituntia oli kulunut vasta vartti kun Carla oli torkahtanut. Binns, joka ei yleensä huomannut vaikka koko luokka olisi ollut unessa, oli ilmeisesti ottanut asiakseen tehdä Carlasta silmätikun. Hän korotti ääntään luultavasti ensimmäistä kertaa kymmeniin vuosiin valittaessaan Carlalle ja saarna kesti lähes koko lopputunnin. Loppuviikon valopilkku kuitenkin oli se tosiasia, että Harry ja kumppanit saivat oleskella käytävillä kaikessa rauhassa. Malfoy oli tosiaan häipynyt jonnekin eivätkä Crabbe ja Goylekaan vaivautuneet piinamaan heitä läheskään yhtä ahkerasti kun heidän johtajansa oli poissa. Pansy yritti pitää Luihuiset hengessä mukana nälvimällä Harryä vähän kaikesta, mutta Luihuisetkaan eivät nauraneet Pansyn jutuille, joten hän luovutti pian ja viikonloppu oli Harryn mielestä rauhallisin miesmuistiin.

   Maanantaiaamuna oppilaat valmistautuivat tulevia oppitunteja varten. Rohkelikkotornissa Harry, Ron ja Hermione viimeistelivät liemiläksyjään, kaksi ensimmäisinä mainittua lähinnä Hermionen käskystä tämän keskittyessä tarkistamaan kirjoitelmaansa kymmenettä kertaa. Neville käveli hermostuneena edestakaisin oleskeluhuoneen lattialla tietäen että Kalkaros olisi hänelle tänäänkin varmasti yhtä ilkeä kuin aina. “Älä keskity häneen”, hän komensi päänsä sisällä, mutta se oli helpommin sanottu kuin tehty. Ainoa positiivinen puoli oli se, että koska hän ja Carla olivat ystäviä, pystyisi tämä ehkä neuvomaan häntä tai ainakin pitämään Kalkaroksen etäämmällä, koska tämä tuntui välttelevän Carlaa oppitunneilla parhaansa mukaan, siltä Nevillestä ainakin tuntui. Neville kuitenkin rauhoittui pian kun Carla saapui tyttöjen makuusalista.
“Kävitkö jo syömässä”, Carla kysyi tältä. Neville nyökkäsi ja istui juuri vapautuneelle tuolille samalla kun Carla heilautti sauvaansa loihtien ylimääräisen tuolin itselleen
“Etkö sinä mene aamiaiselle?” Neville kysyi samalla kun Carla syventyi lukemaan sanomalehteä. Neville ei tunnistanut sitä Saivartelijaksi eikä Päivän profeetaksi ja tulikin lehden kirjoitusasun huomattuaan siihen tulokseen, että kyseistä lehteä julkaistiin Carlan kotikonnuilla.
“Minulla ei ole nälkä”, Carla vastasi irrottamatta katsettaan lehdestä. Neville ei jaksanut kuin nyökätä. Hän huomasi miten porukka alkoi vähitellen hiipua oleskeluhuoneesta oppitunneille. Carla oli ilmeisesti huomannut saman ja tunki lehtensä laukkuun. Hän nousi tuolilta, heilautti sauvaa ja tuoli oli kadonnut. Tämän jälkeen sekä Neville että Carla molemmat jättivät oleskeluhuoneen.

   Saavuttuaan kolmannen kerroksen portaikkoon Carla pysähtyi äkillisesti. Neville pysähtyi kymmenisen metrin päähän hänestä.
“Mikä on?” Neville kysyi huolestuneena kun Carla ryhtyi tonkimaan tuskastuneena laukkuaan.
“Taisin unohtaa joitain aineita. Käyn hakemassa ne makuusalista, siihen ei pitäisi mennä muutamaa minuuttia kauempaa, mutta ihan siltä varalta etten löydä niitä heti, mene sinä edeltä. Jos jotenkin onnistun myöhästymään tunnilta niin on parempi että olet jo siellä; et varmastikaan halua antaa Kalkarokselle ylimääräistä syytä valittaa?”
Neville nyökkäsi, tässä asiassa hän oli ehdottomasti samaa mieltä Carlan kanssa. Hän ei missään nimessä kestäisi enempää lokaa Kalkarokselta.
“Okei, odotan sinua”, Neville huikkasi ja jatkoi matkaansa tyrmiin Carlan kiirehtiessä Lihavan Leidin muotokuva-aukolle.
”Pirunnuora”, Carla mumisi ja muotokuva avautui päästäen hänet oleskeluhuoneeseen, jossa ei enää ollut ketään. Hänestä alkoi tuntua siltä, että hän saataisi jopa myöhästyä. Hän rymisteli tyttöjen makuusaliin ja paiskasi oven auki. Hän asteli matka-arkulleen ja ryhtyi penkomaan sen sisältöä.
”Minun olisi pitänyt purkaa ja järjestellä tavarani jo viikonloppuna”, hän mumisi nakellessaan vaatteita ja oppikirjoja sängylleen. Muutaman minuutin kuluttua hän löysi etsimänsä ja kirosi miten ei ollut tullut katsoneeksi kyseisestä paikasta aikaisemmin. Hän ei vaivautunut edes laittamaan tavaroitaan takaisin vaan jätti ne lojumaan ympäriinsä.

   Mikäli mahdollista jätti hän oleskeluhuoneen jopa vauhdikkaammin kuin hänen tullessaan sinne. Hän juoksi portaita alas hyppien aina neljän viimeisen portaan yli ja laskeutuen kuuluvasti porrastasanteelle. Hän toivoi kovasti että hänellä olisi ollut kello mukana, sillä hän ei ollut nyt lainkaan tietoinen siitä paljonko hän oli myöhässä. Hän tiesi olevansa myöhässä, sillä Kalkaros oli aina äärimmäisen täsmällinen, mutta siitäkään huolimatta hän ei voinut lakata toivomasta että jokin asia oli viivyttänyt tätä. Yhtäkkiä hänen ajatuksensa siirtyivät pois Kalkaroksesta, kun häntä alkoi äkillisesti huimata. Olisiko hänen sittenkin pitänyt syödä jotain kuten Neville oli todennut? Sitten hän tajusi ettei se ollut tavallista huippausta, sillä hänen kehoaan alkoi vihloa ja polttaa. ”Ei nyt!” Carla valitti mielessään. Hän otti tukea kaiteesta, mutta siinä samassa hänen otteensa irtosi, silmänsä sumenivat ja menetti tajuntansa...

                  ***

”Älä panikoi”, Neville mietti mielessään, ”Carla ehtii kyllä ajoissa paikalle”, hän vakuutteli, mutta jokainen askel kohti Kalkaroksen luokkaa sai hänet pelokkaammaksi ja epävarmemmaksi, ja kun hän saapui tyrmiin oli kaikki hänen itseluottamuksensa kadonnut. Hän vilkuili hermostuneena muita oppilaita, jotka olivat jo saapuneet paikalle. Hänen katseensa kohtasi hetkeksi Ronin katseen, mutta Neville käänsi äkkiä katseensa  muualle. Muutama Luihuinen supatti jotain nurkassa ja muutama joukon tytöistä kikatti.
”Longbottom, minne jätit Smithersin, vai tuliko hän järkiinsä ja ymmärsi ettei kaltaisesi luuseri ole hänelle sopivaa seuraa?” Yksi luihuispojista huusi hänen tovereidensa nauraa käkättäen hänen vieressään. Neville ei voinut estää punaa nousemasta kasvoilleen, mikä ainoastaan lisäsi Luihuisten intoa ilkkua hänelle. Tyrmä täyttyikin pian Luihuisten herjoista ja kikatuksesta ja Neville alkoi toivoa, että Kalkaros tulisi jo. Pian Kalkaros ilmestyikin paikalle ja hiljaisuus oli vallannut tyrmät. Kalkaros vilkuili ympärilleen, tarkistaen että kaikki oppilaat olivat läsnä.
”Missä on neiti Smithers?” Kalkaros kysyi tultuaan siihen tulokseen, että hän oli ainoa joka puuttui, Draco Malfoyn lisäksi siis.
”Hä-hän unohti jo-joitain työvälineitä makuusaliin ja lähti hakemaan ni-niitä”, Neville vastasi änkyttäen. Kalkaros tuijotti hetken Nevilleä ennen kuin komensi koko porukan luokkaan. ”Teidän kannattaa toivoa että neiti Smithers ilmestyy paikalle minuutin sisällä tai vien Rohkelikolta muutaman pisteen,” Kalkaros totesi vielä ennen kuin sulki taikajuomaluokan oven.

                  ***

   Carla kirosi ja piteli päätään voimattomana. Hän ei yhtään tiennyt kauanko hän oli maannut siinä vintti pimeänä, ja mikä huolestutti Carlaa sitäkin enemmän oli se mikä häntä odottaisi kun hän avaisi silmänsä. Olisiko iso joukko oppilaita kokoontunut hänen ympärilleen ilkkumaan hänelle vai olivatko kaikki yhä tunneilla? Sitten hän tunsi päässään vihlontaa, missä hän oikeastaan oli ollut pyörtymisen aikaan? Carla yritti rentoutua hetken ja ryhtyi pohtimaan tapahtumien kulkua ennen kohtausta samalla kun hieroi kipeää kohtaa päässään. Ensin hän oli mennyt takaisin makuusaliin, sitten hän oli juossut ehtiäkseen liemitunnille, ja sitten viimeisissä portaissa häntä oli ruvennut huimaamaan, minkä jälkeen hän ei muistanut mitään ennen virkoamistaan. Carla päätti viimein kerätä rohkeutensa ja avata silmänsä, ainakaan hän ei ollut kuullut sen pienen hetken aikana, jonka hän oli ollut jälleen tajuissaan, että kukaan olisi läsnä. Carla sai kuitenkin kokea elämänsä yllätyksen - ensimmäinen asia jonka hän näki oli vihaisena mulkoilevat silmät, ja hetken pohdinnan jälkeen Carla tajusi kenelle ne kuuluivat - vahtimestari Argus Vorolle. Carla tunsi kuinka hänen sydämensä hakkasi villisti ja hän ei ollut mitenkään vaikea huomata, että vahtimestari oli riemuissaan kun sai kiinni oppitunnilta pinnaavan oppilaan.
“Miksiköhän neiti torkkuu käytävillä oppituntien aikana?“
Carla tunsi miten hänen sydämensä tykytys kiihtyi, miten hänen tulisi toimia - olla rehellinen ja saada itsensä kuulostamaan typerältä vai keksiä jokin hyvä veruke? Hän päätyi totuuden kertomiseen:
“Mu-mutta minä en täällä tahallani makoile! O-olen vain voinut hieman huonosti tänään ja taisin menettää tajuntani portaissa”, hän kertoi niin totuudenmukaisesti kun muisti kaiken tapahtuneen.
“Valehtelet!” Voro tiuskaisi häijy ilme kasvoillaan. Carla ei ollut hämmästynyt siitä että vahtimestari ei uskonut häntä. Vaikka Carla olikin ollut Tylypahkassa vasta tovin, oli tieto Voron innokkuudesta rankaista oppilaita kantautunut jo hänenkin tietoisuuteensa. “No niin, ylös siitä”, Voro vaati. Hän otti tukevan otteen Carlan ranteesta ja oli aikeissa kiskoa tätä jaloilleen, mutta kesken kaiken hänen otteensa luisui ranteesta kämmeneen ja yhtäkkiä hän tunsi kädessään jotain märkää, mikä yllätti hänet – hänen otteensa kirposi ja Carla lysähti takamus edellä lattiaan. Voro tuijotti kirkkaan punaista ainetta käsissään, maahan kaatunut Carlakin unohti piakkoin täräyksestä tulleen kivun ja huomasi veren Voron kädessä. Hän siirsi katseensa omaan käteensä ja tajusi sen olevan verinen. Carla hätääntyi ja alkoi liikutella toista kättänsä ympäri takaraivoaan ja hetken kuluttua hän tunsikin haavan päässään. Carla näki kuinka vahtimestari ei ollut enää yhtä varma siitä, että hän oli oikeassa.
”Minähän sanoin, että putosin portaat alas! Vai luuletko minun lähestulkoon halkaisseen pääni vain saadakseni muutaman vapaatunnin?” Carla murisi Vorolle, joka ei tuntunut olevan varma kuinka toimia tilanteessa.

   Lopulta Voron ei tarvinnutkaan itse edes päättää kuinka toimia, sillä professori McGarmiva saapui paikalle.
”Mitä täällä on tekeillä?” Hän kysyi hämillään. ”Eikö neiti Smithersin pitäisi olla tunnilla?”
Carla nyökytteli hieroessaan yhä päänsä haavaa. Kipu ei ollut vieläkään täysin kadonnut eikä hän ollut lainkaan varma oliko McGarmivan saapuminen ollut helpotus vai vaikeuttaisiko se mahdollisesti hänen tilannettansa. McGarmivan katse eksyikin nyt veritahroihin jotka koristivat Carlan kaapua sekä käsiä.
”Anteeksi, professori, mutta minulle sattui pieni vahinko – loukkasin pääni, joten luonnollisesti myöhästyin hieman, mutta voin yhä mennä oppitunnille niin kaikki on kunnossa”, hän yritti vakuutella, mutta McGarmiva oli ilmeisesti jo päättänyt että Carla ei pääsisi tunneille.
”Et voi mennä tuossa kunnossa tunnille ja olisikin varmasti viisainta mennä näyttämään tuota haavaa matami Porfreylle. Hän saa varmasti pääsi kuntoon hetkessä, mutta joutunet jättämään väliin tämän päivän oppitunnit”, hän pahoitteli. ”Tule niin vien sinut sairaalasiipeen; ja Argus! Olisitko ystävällinen ja menisit ilmoittamaan professori Kalkarokselle, että Carla on Pomfreyn luonna?”
Voro näytti siltä, että kaikkein eniten koko maailmassa, juuri sinä kyseisenä hetkenä hän ei olisi halunnut mitään niin paljon kuin väittää vastaan apulaisrehtorille, mutta hän päätti olla hiljaa ja nyökkäsi turhautuneena. Vahtimestarin kadottua näkyvistä McGarmiva sai viimein Carlan jalkeille, mutta tämä ei edelleenkään tuntunut olevan kovin halukas tottelemaan tupajohtajansa käskyjä.
”Mutta kyllä minä oikeastaan voisin mennä tunnille, voin jo ihan hyvin”, hän narisi, mutta hän tiesi ettei McGarmiva sallisi hänen mennä tunneille vaikka hän kuinka olisi anellut, mutta hän ei voinut kuin jankata, sillä hän oli äärimmäisen pettynyt. Vararehtorille kiukuttelu sentään hieman lievensi sitä ärsytyksen tunnetta, jonka vallassa hän oli. Nyt hän menetti kahden suosikkiaineensa oppitunnit, mutta yksi asia vaivasi häntä sitäkin enemmän. Hän oli luvannut auttaa Nevilleä liemitunneilla, mutta nyt tämä oli yksin Kalkaroksen armoilla ja Carlasta tuntui siltä etteivät nämä oppitunnit olisi Nevillelle yhtään sen helpompia kuin aikaisemmatkaan. ”Anna anteeksi, Neville”, hän kuiskasi itselleen samalla kun McGarmiva luovutti hänet Pomfreyn hoiviin...

                  ***

   Leppoisa porina ja voimakkaat hajut olivat täyttäneet taikajuomaluokan, poikkeuksena ajoittaiset poksahukset niiden kattiloista, jotka eivät oikein hallinneet lienten valmistusta. Niin usein kuin Neville olikin ajatellut, että hän oli jo saavuttanut pohjan ja ettei hän voisi enää onnistua surkeammin, tuntui hänestä nyt siltä, että ihan kaikki meni aivan pieleen. Koko juoma oli jo sössiytynyt ensimmäisen ainesosan jälkeen ja muun ajan tunnista Neville olikin keskittynyt pitämään paakkuuntuneen liemensä kattilassa ja kattilan ehjänä. Hän ei kuitenkaan voinut mitään sille, että Carlan poissaolo mietitytti häntä. Oliko tämä sittenkin päättänyt lintsata vai oliko hän törmännyt johonkin esteeseen matkallaan – kenties Riesu oli painunut häiriköimään häntä, tai ehkä hän oli unohtanut muotokuva-aukon salasanan?! Joka tapauksessa, Neville ei voinut olla tuntematta ärtymystä Carlaa kohtaan. Neville oli ollut jopa melkein innoissan liemitunneista – niin innoissan kun Kalkaroksen seurassa oli ylipäätänsä mahdollista, sillä hän oli ollut varma Carlan henkisestä tuesta. Nyt kaikki meni päin prinkkalaa ja Nevillen olisi tehnyt kovasti mieli mennä etsimään Carlaa, jotta olisi voinut vaatia tältä selitystä, ja halu kasvoi entisestään kun Kalkaros jälleen kerran heitti kommenttia hänen liemestään.
”Surkeaa Longbottom, surkeaa!” Kalkaros tokaisi, mutta tällä kertaa hän ei jäänyt ilkkumaan pidemmäksi aikaa vaan siirtyi heti seuraavan padan äärelle – Neville oli siitä äärimmäisen kiitollinen.

   Äkillinen koputus sai oppilaiden huomion siirtymään kattiloistaan ovelle. Neville tunsi toivonkipinän syttyvän sisällään. Koputtaja oli varmastikin Carla ja nyt hän saisi kuulla selityksen tämän myöhästymiseen – ehkä Carla pystyisi vielä jotenkin pelastamaan hänen liemensä! Kalkaroksen huulille ilmaantui vahingoniloinen hymy kun hän lähestyi kohti ovea. Hänen hymynsä tosin hyytyi heti kun hän sai oven avattua – saapuja ei ollut Carla vaan vahtimestari Voro.
”Ja mitäköhän asiaa sinulla on tänne, Voro?” Kalkaros kysyi kylmästi. ”Jos Riesu on taas tuhonnut jotain ja haluat apuani voit unohtaa sen. Minulla on oppitunti kesken.”
Mikäli mahollista, Voro näytti jopa ärtyneemmältä kuin Kalkaros. Suurin osa oppilaista unohti liemensä hetkeksi ja kiinnitti kaiken huomionsa nyt ovelle.
”En tullut sellaisissa merkeissä tänne, professori”, Voro tokaisi happamana. ”Professori McGarmiva vaan pyysi minua ilmoittamaan teille asian, joka saattaisi ehkä kiinnostaa.”
Voro tuntui löytäneen juuri oikeat sanat, sillä Kalkaros ei näyttänyt enää lainkaan niin happamalta.
”No, kerro asiasi.”
”Oppitunniltasi taitaa puuttua joku, eikö vain? Hän ei valitettavasti ole kykenevä osallistumaan oppitunnille, sillä hän lienee parhaillaan sairaalasiivessä.”

   Nyt ei enää yksikään oppilas kiinnittänyt mitään huomiota liemiinsä ja muutamat kattilat alkoivat joutua koville kun kukaan ei pitänyt huolta siitä, etteivät liemet kuumenneet liikaa. Neville huitaisi patansa lattialle niin että räsähti, mutta jostain kumman syystä Kalkaros, joka yleensä syöksyi läksyttämään oppilaita äärimmäisen helposti kun jotain meni vikaan, ei edes tuntunut huomaavan että luokassa oli sattunut mitään. Hän tuijotti ilmettömänä Voroa eikä tuntunut olevan lainkaan varma kuinka hänen olisi kuulunut asiaan suhtautua. Hetken kuluttua Kalkaros sai kuitenkin suunsa avattua:
”Ja mitäköhän hänelle mahtoi sattua? Mielestäni on erittäin epäilyttävää, että hän yhtäkkiä joutuu jättämään tunnit väliin, etenkin kuin herra Longbottom vakuutteli tunnin alussa että kaikki on ihan kunnossa.” Kalkaroksen vastaus sai Voron mutristelemaan huuliaan. Vahtimestari tuntui olevan syvästi loukkaantunut siitä, ettei liemimestari tuntunut uskovan häntä. 
”Niin, minäkin ajattelin aluksi että tyttö lintsaa kun löysin hänet tajuttomana eteisaulan portaiden alta. McGarmiva oli kuitenkin vakuuttunut siitä, että tyttö tarvitsi hoitoa, ja minunkin on myönnettävä, että kaikki se veren nähtyäni en ollut enää täysin varma hänen syyllisyydestään rikkoa tarkoituksellisesti koulun...”
”Mitä ihmettä hourit, Voro?” Kalkaros keskeytti. Voro ei ollut kuulevinaankaan Kalkaroksen sanoja vaan hän asteli luokan puolelle ilkeä virne kasvoillaan.
”En jaksa uskoa että kukaan kaatuu portaissa noin vain ja vielä samanlaisella ryminällä kuin hän. Siksi minun onkin syytä epäillä, että joku oppilaista avitti hieman. Ja mikäli kyseessä on tahallinen hyökkäys takaapäin niin voin vannoa, että jos ja kun tekijä saadaan selville, saa syyllinen sellaista sakihivutusta, jollaista Tylypahkassa ei ole nähty aikoihin. Olen varma, että Lucius antaa minun ottaa käyttöön muutaman vanhan toimenpiteen”, Voro sanoi häijy virne kasvoillaan. Tämä näytti mielipuolisen onnelliselta ja hän luultavasti näki jo päänsä sisällä kuinka syyllisiä kuritettaisiin sekä henkisesti ja fyysisesti.
”Okei, kiitos tiedosta, Argus”, Kalkaros totesi. ”Voit nyt lähteä, että pääsen jatkamaan opetusta.”
Voro teki päällään pienen eleen, jonkin sortin nyökkäyksen, ennen kuin marssi ulos tyrmistä mutisten samalla kuinka hänen olisi syytä mennä tutkimaan rikospaikka. Kalkaros pamautti oven kiinni ja jokainen palasi takaisin tehtäviensä pariin. Neville nielasi tuskastuneena kun Kalkaros marssi hänen luokseen. Hän oli tuhonnut oman liemensä ja Kalkaros varmasti ottaisi tilanteesta kaiken irti – näin ei kuitekaan tapahtunut.
”Siivoa se, Longbottom!” Kalkaros komensi, mutta ei jäänyt ilkkumaan. Neville oli tilanteesta  yllättynyt, mutta ennen kaikkea niin kiitollinen, ettei hän edes vaivautunut miettimään miksi Kalkaros oli reagoinut Voron tuomiin uutisiin niin oudolla tavalla. Nevillen oli itsekin vaikea uskoa että kukaan olisi ollut niin tyhmä, että olisi hyökännyt Carlan kimppuun, mutta Tylypahkassa sattuikin alinomaa asioita joihin oli vaikea keksiä järkeviä syitä. Nevillen kiukku oli joka tapauksessa laantunut nyt kun hän tiesi, ettei Carla ollut jättänyt häntä tahallaan pulaan. Yksi asia kuitekin oli varmaa; heti kun oppitunnit olisivat ohi, hän menisi heti tapaamaan Carlaa sairaalasiipeen. Vain Carla osaisi kertoa mitä portaikossa tarkalleen tapahtui...
 
Fanfictionia  Finissä ja FFiction.net:ssä