Kirjoittaja Aihe: SKINS, Kehtolaulu lopun alulle, K-11  (Luettu 5060 kertaa)

Hermy^

  • Vieras
SKINS, Kehtolaulu lopun alulle, K-11
« : 08.02.2009 23:18:30 »
// Alaotsikko: K-11, SKINS; Sid/Cassie, Sid/Michelle

title: Kehtolaulu lopun alulle
author: precious
rating: k-11
fandom: Skins -jjb lisäsi fandomin otsikkoon
pairings: Sid/Cassie, Sid/Michelle, “Cassie/urheilijapoika”
genre: angst
summary: Cassie; kalpea haamu jonka jalat eivät koskaan ulottuneet ilmaan, tuomittu omiin pakkomielteisiinsä ja ajatuksiensa kohmeisiin kulkuratoihin.
a/n: Fikki sijoittuu tuohon kakkoskauden Tony –jakson jälkeen. Koska tässä leikitellään muutenkin pilkuilla ja taivutetaan kielioppisääntöjä, en jaksanut betata tätä. Tarinassa juoksemisen ei ole tarkoitus olla mitään typerää suoraa tulkintaa laulusta.. kuten ehkä ymmärrätte :D
Niin ja tiedän sanoneeni (ei sillä että ketään nyt kiinnostaisi..) että Jal/Chris ja muutama muu Skins -fikki olisi tuloillaan -- on yhä, mutta muutaman ongelmakohdan tähden ne mädäntyvät vielä jossain wordini uumenissa. Ilmestyy joskus khyl. =) Epätoivoiset yritykseni saada Skins -fandom pyörimään Suomessakin..






Nauraa ja itkeä hysteerisesti samalla kertaa. 

Metsä on humiseva syliinsä sulkeva peitto hänen ympärillään ja tuulikin pelkkää sanahelinää hiuksissa. Korvansa hän on sulkenut jo kauan sitten. Valkea vettynyt mekko ja neonväreissä hohtava koru ovat väriloiston ironiaa eikä hän kummastuisi lainkaan, vaikka väreilevät aallot puhkeaisivat laulamaan tai metsän henget virittelemään harppujaan riipaisevan suloisina sointuina. Kauneus toimii väärään aikaan ja aina kontrastina.

Taivas peilaa itseään tummaan kallioon, jalkapohjat särkevät tähtien symmetriaa jokaisella askeleella jonka hän ottaa ja se saa kontrolloimattoman naurun purkautumaan ulos hänen huuliltaan. Hänessä on aina ollut vahingoniloa liikaa. Suola hänen poskillaan on keitos petoksesta ja itsekkyydestä. Hän ei koskaan vuodata kyyneliä.

Joskus hän saattoi juosta pakoon. Joskus syitä oli. Mutta kuten joskus oli myös rakkautta, ja kuten ei ole enää, ovat syytkin kadonneet. Haudattu Skotlannin ikuiseen multaan, tukistettu ruskeisiin kiharoihin, häivytetty hikipisaroihin, haihdutettu silmälasien tyydytettyyn lämpöhuuruun. Ei syytä pysähtyä ei syytä juosta pakoon, hän on palannut samoihin vanhoihin kaavoihin. Syitä ei ole, mutta hänen märät jalkansa läiskähtelevät vasten kivistä yötä vain koska hän ei tiedä miten käy, jos hän pysähtyy. Katkeavatko hänen liian heikoiksi väitetyt luunsa? Vai räjähtääkö hän supernovaksi miniatyyriaurinkojen sytytettyä hänet tuleen? Ei, taivaalle Cassie ei pääse; hän ei koskaan oppinut lentämään.

Kaikki on yhtä kilpajuoksua, vanha sama mantra kaikuu hänen päässään ja kauriinsilmät etsivät vauhkoina sijaa itselleen pimeän keskeltä.

Jos hän jaksaa vielä hetken, on Tonyn halaus ja kaikki on hyvin Cassie taas mitätöntä mutinaa hänen koomaisessa mielessään, sillä hän ei enää jaksa toivoa. Vielä hetki ja metsä on takana; edessä vain elämä, jonka hän oli jo kuvitellut entisekseen. Yleisurheilukenttä ja punainen tanner, jossa valkoiset viivat määrittävät hänen hengityksensä rytmiä ja sekunteina huokaileva kello huoltorakennuksen seinässä hänen lepotaukojensa määrää. Edellinen kesä aineistuu hänen mieleensä kirkkaana, se kuinka jos hänen toivoton ravauksensa jatkuisi vielä kierroksen, saattaisi hän saavuttaa vihdoin sen jonkin. Ehkä keveän hymyn urheilijatytön kasvoilla, juuri sen kauneimman, joka ponkaisi tyhjyyteen, otti riskin pitkän kepin avulla ja ylitti toisin samanlaisen. Hänen kasvoillaan oli aina hymy; ilman halki suoraa helvettiin tai ehkä taivaaseen ei väliä, kuitenkin saavutti päätepisteen. Jota Cassie ei koskaan. Urheilijatyttö; sirolihaksinen lentävä enkeli. Cassie; kalpea haamu jonka jalat eivät koskaan ulottuneet ilmaan, tuomioitu omiin pakkomielteisiinsä ja ajatuksinsa kohmeisiin kulkuratoihin.
Mutta tänään taivas on kirjaimellisesti rajaton eivätkä tähdetkään pirstaloidu hänen jalkapohjiinsa.

..Milloin hän ei valehtelisi. Oikeasti hän on helvetin eksyksissä mutta -

Hän ei osaa pysähtyä, polvien luita riuduttava ydinrytmi pyyhkii ajatukset mielestä ja jäljellä on enää kaikenylittävä tyhjyys.

………………………………….




Vielä äsken myrkynvihreän vessan kaakelit ja sorja tytönvartalo olivat vapautus hänen syylliselle mielelleen. Nyt hän seisoo nöyryytettynä paikallaan, housut vielä melkein polvissaan, silmänsä yhä kaakeleissa mutta vain siksi että ei tiedä niille muutakaan paikkaa.

Sitten Michelle huokaa ja Sidin silmät eksyvät tämän väsyneisiin kasvoihin.

”Tony on perseestä”, Sid toteaa kuin rupattelisi Michellen kanssa säätilasta.
Michelle huokaa uudestaan.
”Mutta se on oikeassa”, Michelle sanoo kirkkaalla äänellään.

He seisovat ja tuijottavat toisiaan vielä hetken.
Sitten Sidin katse liimautuu oveen joka pamahtaa kiinni Michellen kiroilun säestämänä.

Hän ei vieläkään tiedä minne katsoa. 


………………………………..


Aamulla Cassie havahtuu auringon kultaaviin säteisiin ja kiroaa typeryytensä. Punainen korkeushyppypatja on aamukasteesta märkä ja hänen kehonsa liian luiseva kestääkseen kohmeisen aamun. Siksi hän odottaa.

Aamulla harjoittelevat urheilijapojat ovat rikkaista perheistä ja Cassien selkä ei kipeydy kun hänen ei tarvitse painautua vasten mitään kovempaa. Korkeushyppypatja heiluu hetken, setelinippu kahisee hänen käsissään jälkeenpäin kuin heinä.

”Kukko vai kana?” Cassie nauraa suu äärimmilleen pingotettuna ja puhaltaa setelituppoon.

Mutta typerästi huohottanut nuorukainen vain hymähtää ja pörröttää hänen hiuksiaan surumielisenä, mistä sinäkin taas puhut, olet aina niin kummallinen.

Eikä Cassie vaivaudu koskaan selittämään, satumaailma on aina vain hänen ja heinäseppele kruununa hiuksillaan hän kävelee ilman kenkiä kotiin.

Joku on rikkonut pullon asvalttitielle.

………………………..


Päivällä on helteistä ja Sid etsii läpi kaikki Cassien lempipaikat. Pikkukivet rummuttavat toisen ikkunaan melkein koko yön. Mutta kuten kanavat Cassien ajatuksiin, pysyvät myös verhot visusti kiinni.

Sid nukahtaa maalaustarpeiden sekaan pihalle, anteeksi jää kuiskauksesi unisille huulille ja tähdet sirpaloituvat vajavaisina hänen päälleen.





Belle Who - Tide

I'm in love with the sound of goodbye
When everything falls apart

It's the soundtrack of our lives dark
The sweetest lullaby

Too long we've been living the lie
In the arms of the tide
Can't you see this will break your heart?
It's time to say goodnight

You can feel it on your skin
You feel it on your skin

The water is coming
We must stop running
Cold so cold
How long will we pretend
If this is the end

The waves will be taking us down together

No more I long for your call
nor the love in your eyes
It's something I feared from the start
If I should stay here
I would just poison your heart

You can feel it in the air (2x)
You feel it in the air

The water is rising
We must stop hiding
Cold so cold
We've started to descend
If this is the end
The tears will be gone with the flood forever
« Viimeksi muokattu: 13.11.2014 23:53:28 kirjoittanut Beyond »

Neme

  • the kissogram
  • ***
  • Viestejä: 1 450
  • Vaniljen ava
Vs: Kehtolaulu lopun alulle
« Vastaus #1 : 08.02.2009 23:33:27 »
Tää on taas tälläistä kaunista tekstiä, johon kommentoidessa tulee epävarmuus oman kommentin laadukkuudesta. Quotettavia kohtia oli aivan liikaa, lainaisin koko tekstin, jos kehtaisin.

Cassie ja Sid on lempiparitukseni, ja jos skins-fandomia luen, ovat ne lähes poikkeuksetta tästä parituksesta. Tää oli ehkä hieman liian surullinen mun mieleeni, pidän ennemmin onnellisista lopuista. Loistava kuvailu kuitenkin avarsi hieman näkökantaani tähän, ja tykkäsinpä kuitenkin tästä enemmän kuin paljon.

Kappaleen sanat sopivat hyvin ficciin. Jäin vain kaipailemaan biisin esittäjää ja nimeä. :)

Kiitos ja kumarrus.

spell
ℒ-O-V-E