Kirjoittaja Aihe: FanArt5 - Severus/Hermione 1/5, 28.12. Rakastakaa huonoa kuvanlaatua!  (Luettu 8229 kertaa)

Dhralan

  • ***
  • Viestejä: 14
  • käsivarsilla sanoja
Pahoittelut surkeasta kuvanlaadusta, otan uuden kuvan paremmassa valotuksessa jos jaksan. FanArt-haasteen ensimmäinen kuva tässä, Severus/Hermione parituksella mennään.
En tiedä koska pukkaa uutta. Tekeillä on, mutta noh, en ole niihin oikein tyytyväinen eli varmaan luonnostelen jotain muuta. Ah, ja olisihan niitä muitakin piirrustuksia, mutta ne nyt ovatkin ihan eri juttu.


086. Valinnat (S)
Mietin tätä piirtäessäni itse asiassa taustatarinaakin samalla, jotain Kauniit ja Rohkeat -tyylistä sheissea.
Alunperin siis Ron ja Hermione ovat siis olleet yhdessä, mutta Hermione jättää Ronin koska on rakastunut toiseen mieheen. Ron tietenkin haluaa tietää kuka tämä mies on ja utelee kokoajan Hermionelta, joka kieltäytyy kertomasta. Ron alkaa käydä agressiiviseksi ja seuraa kauheita riitoja. Eräänä päivänä ex-pari riitelee käytävällä ja blaablaa ja  Ron haukkuu tätä huoraksi ja kaikkea muuta ihanaa saaden Hermionen itkemään. Severus tulee käytävälle sattumalta ja Hermione juoksee itkien tämän syliin.
Severus on ihan häh, ja Ron huutaa Hermionen perään: "So you're choosing that slimeball?!" (tms.)

Semmost pientä kivaa. Tausta jäi nyt uupumaan, mutta tuhlasin tähän muutenkin ihan liikaa puuvärejä (A3). Jos jaksan niin taustan teen (taustana olisi siis Tylypahkan käytävä), mutta ei tämä kuva niin loistava ole että tappaisin pari puuväriä sen edestä mitenkään riemuiten.


Tässä nyt on kaikenlaista pientä fibaa, katsotaan mitä virheitä te löydätte. :}


// Illusia lisäsi ikärajan.
« Viimeksi muokattu: 23.04.2012 04:33:58 kirjoittanut Illusia »
Kuninkaan kruunu on yhtä kirkas kuin alamaistensa silmät,
valtiaan suuruus mitataan kansansa heikoimman osasta.

Sirina Black

  • Queen of the Beasts
  • ***
  • Viestejä: 4 172
  • Love is a killer that never dies.
Vs: FanArt5 - Severus/Hermione 1/5
« Vastaus #1 : 28.12.2008 16:46:54 »
Oi kun oli ihana kuva (todella rakentavaa kommentointia luvassa, *huoh*). Olisin halunnut nähdä Severuksen ilmeen tuossa kuvassa, olisi tuonnut omanlaistaan ulottuvuutta...  ;D
Ronin ilme on just niin Ronmainen, mulkoilee ja puristelee käsiään nyrkkiin. Harry on muuten näköinen, hieman nuo hiukset hihityttää. Harry näyttää hassulta ruskeissa hiuksissaan.  ;D

Kuva sai ihanat fluffyiset aaawwwsss-fiilikset nousemaan pintaa.


Jään mielenkiinnolla odottelemaan seuraavaa kuvaa,


Sirina

(Ei oo varmaan epäselvää, että palvon maata jalkojesi alla kun piirrät kyseistä paritusta?)  ;D


//Tuli tuosta TylerDurdenin kommentista mieleen, että jos haluat ja annat luvan, voisin yrittää kirjoittaa ficin tuosta selostuksesta mitä kuvassa tapahtuu!  ;D
« Viimeksi muokattu: 28.12.2008 16:54:06 kirjoittanut Sirina Black »
Sodan ensimmäinen uhri on totuus.

Index librorum prohibitorum.
Tempora mutantur, nos et mutamur in illis.

Kahvin tulisi olla mustaa kuin helvetti, väkevää kuin kuolema ja makeaa kuin rakkaus.

Lilyena

  • Vieras
Vs: FanArt5 - Severus/Hermione 1/5
« Vastaus #2 : 28.12.2008 16:53:01 »
Vau. Hitsi, sä oot tosi hyvä piirtämään.

Niin IC hahmot. Piirustuksessa, jumankauta ;D Ron on ihan ärrimurri, Harry yrittää rauhoittaa, Hermione itkee ja Severus, vaikka siitä näkyy vain selkä, hiuskuontalo ja käsivarsi, niin sen fiiliksen tuntee, kuinka se on ihan kysymysmerkkinä. Ja toi taustatarina kuulostaa ihanalta draamalta, kirjota ficci! ;D

Lisää odotan, tämä ainakin oli mahtava.

- Lily

Lady Dynamite

  • ***
  • Viestejä: 1 702
Vs: FanArt5 - Severus/Hermione 1/5
« Vastaus #3 : 28.12.2008 16:56:27 »
Onpa komia piirros ja vielä kunnon ei-liian-tekaistu tarina taustalla!
Kuvastahan vois tekaista Harry/Ron parituksen, jos kyseessä ei olisi pelkästään Herm/Sev paritus. Olipa off-kommentti...

Värit on tyylikkäästi toteutettu kuvaan ja vauhtiakin riittää.
Asennot on hyvin piirretty, jopa Ronin asennosta huokuu tiettyä agressiivisuutta. Jos Harrya ei olisi tuossa, oikein pelottais mitä Hermionelle mahtais tapahtua, kun Sev hipsuttelee pois.
Kuva on kokonaisuudessa vaan niin hyvä ja taitavasti tehty, etten osaa erotella mitääm kehuja, kun koko kuva on kehujen arvoinen! Piirustustyylis on persoonallinen ja selkeä ja väritystapa yksityiskohtanen ja sävykäs!


Negatiivistakin kun pitää löytää (pitää!) vaikka positiivisuus kyllä ylittää negatiivisen palautteen ylivoimalla. Näitä pieniä juttuja löysin+jotka hieman häiritsee:
Harryn hiukset on ruskeat! Tietysti jos kuvittelit Harrylle ruskeat, niin sitten ei kannata tästä kommentista välittää, mutta jostain syystä se hiukan ärsyttää (tosin jouduin etsimään ärsytyslähteitä, jotenkin se on niin pakkomielle). :D
Sitten taustan puuttuminen. Kuten sanoit, tausta jäi puuttumaan, etkä raaskinut tuhlata puukyniäsi taustaan (iso työ muuten.) mutta sen olisi voinut tehdä muulla tekniikalla, vaikkapa vesiväreillä(<3)? Niillä saa melko tunteikkaan taustan!
Ja vielä yksi ärsyke, joka ei liity taitoihin tms mitenkään: nimimerkkis keskellä kuvaa ärsyttää. Tiedän, se estää copycattien kopioimasta kuvaa, mutta nimen olis voinut laittaa pienemmällä johonki vaikeasti koneella korjattavaan paikkaan, esim hermionen hihaan. XD mutta kun se osuu jokaiseen hahmoon, se ärsyttää silmää (ja kannattaa mieluiten varmaan kirjottaa käsin nimi/nimmari kuvaan.

(miksi sait sekunnissa enemmän kommentteja kun minä päivässä? *itQ* *kade*)


Dhralan

  • ***
  • Viestejä: 14
  • käsivarsilla sanoja
Vs: FanArt5 - Severus/Hermione 1/5
« Vastaus #4 : 28.12.2008 19:29:26 »
Oho, herranjesta. Valtavat kiitokset kommenteista, olen varsin otettu. Ihanaa, kiitoskiitos. :}

Ja ah, mitäs te nyt tuosta sanoittekin Harryn hiuksista, niin sanottakoon että mielestäni Harrylla on ruskeat hiukset, MUTTA todella tummanruskeat. Tässä tuli ongelmaksi se, että minulla ei ollut tuon ruskeampaa puuväriä ja en halunnut mustalla vetää. Olisi jotain rupupuuvärejä tosin, mutta niillä onkin aika raivostuttavaa yrittää saada hyvää jälkeä. :b Mutta joo, eivät nuo hiukset täysin omaakaan näkemystäni vastaa, mutta Harrylla on mielestäni ruskeat hiukset. Hyvin tummanruskeat. Itse asiassa nyt kun mietin niin voin yrittää sitä saada tummemmaksikin, jos vain uskallan kajota turmeltumisen uhalla.

Sirina Black, saat toki siitä kirjoittaa jos haluat. Itselläni ei ole kirjoittamiseen juuri mitään intressejä enkä koe tuota ideaa kohtaan mitään omistushalua. :} Siinä on sitten kuvitusta valmiina. (Kuvituksesta puheen ollen, se kuvitushaaste, minkä vastaanotin silloin aiemmin, on puolivaiheessa. Paiskaan sua kuvalla joskus tässä jos vain jaksaisin tehdä sen valmiiksi.)

Rebecca, iso käsi negatiivisestakin palautteesta. :} Okei, no vesiväreistä sen verran, että kuva menisi 97% todennäköisyydellä pilalle jos minä alkaisin läträämään vesiväreillä. En siis osaa yhtään (ja kun nyt mietin niin eihän minulla edes ole vesivärejä, Pyryllä ehkä onkin jotkut ;D). Eli puuväreillä jos jollain. Itseäni kyllä häiritsee tuo taustan puuttuminen aika paljon mutta laiska kun olen niin nyt on vain näin.
Heh, ja anteeksi siitä nimimerkistä. En sen kummemmin ehtinyt miettimään kun sen survaisin siihen. Jos laitan uuden kuvan niin en sitä kyllä tuohon jätä, lohduttaudu tällä hyvin epävarmalla kommentilla. Mutta siinä kyllä ON signeeraus, en vaan ole sitä jaksanut vahvistaa. Se on ollut varmaan luonnosteluvaiheesta asti siinä, niin se oli tosi haljuna siellä jossain alakulmassa. Mutta se on siellä. :b


Mutta hervottomat kiitokset teille kaikille kommentoineille ja katsoneille.
Kuninkaan kruunu on yhtä kirkas kuin alamaistensa silmät,
valtiaan suuruus mitataan kansansa heikoimman osasta.

nukkekoti

  • Ananas
  • ***
  • Viestejä: 145
  • Majere. <3
Vs: FanArt5 - Severus/Hermione 1/5
« Vastaus #5 : 28.12.2008 21:33:24 »
Oho, vau. Luin ensin tuon selityksesi ja avasin kuvan silleen ''jaahas, mitäs täältä tulee'' ja PAM, mielettömän upea kuva, väreineen ja varjotuksineen kaikkineen. Eniten minut hurmasi Hermionen hiukset, ja Ronin kaulajänteet (:D) tai mitkä ikinä ovatkaan oikealta nimeltään!

Hieman pitkulanaamaisia ehkä ovat, mutta hahmojen luonnolliset asennot ovat silmänruokaa.

Kiitosss!
Sans lui, je ne peux pas vivre.

dasvidanja

  • Severusholisti
  • ***
  • Viestejä: 188
  • До свидания
Vs: FanArt5 - Severus/Hermione 1/5
« Vastaus #6 : 30.12.2008 12:55:53 »
Oi ihana! Harvemmin tulee fanartia katseltua, mutta nyt osui silmään tämä paritus. (yllätys yllätys...) Minäkin luin ensin tuon pikku tarinan tuosta enkä oikein tiennyt mitä odottaa. Yllätyinkin siis oikein positiivisesti!

Tausta olisi toki mukava, mutta kyllä tuo kuva on aivan tuollaisenaankin jo mahtava.  Erityisesti pidän Hermionesta, tai siitä vähästä mitä häntä  näkyy. Hiuksista ja silmistä erityisesti.

Yritän muistaa seurailla loppujakin näistä töistä vaikuttaa erittäin, erittäin lupaavalta!  :D

Musta-Anturajalka

  • ***
  • Viestejä: 142
Vs: FanArt5 - Severus/Hermione 1/5
« Vastaus #7 : 30.12.2008 20:04:03 »
Ou!
Sä piirrät hienosti! Hahmot olivat aika erilaiset, mitä olen normaalisti tottunut näkemään, mutta en nyt tiedä onko se ollenkaan huno juttu. :D Vaihtelu virkistää.
(Ensin en tosin tunnistanut Ronin vieressä seisovaa.. Harrya? Ruskeat hiukset ja erimuotoiset lasit jne. ;D Ei se mitään.)
    Mutta aivan. Taidokkaasti piirretty, saatika sitten väritetty! Tuo nimenomainen väritys oli mahtava! kaikki nuo varjostukset ynnä muut oli onnistuneet hienosti, ja olen aina kadehtinut ihmisiä, jotka onnistuvat hiusten piirrossa. :D Mulla itsellä ei ole jotenkin siihen osaa päästä taitoa, kärsivällisyyttä..(varjostaminen hiuksissa.. hankalaa. tai sitten siihen on joku oma tekniikka tai jotain. :D)
Kivat värit ja väritys, tosiaan. :)

ja ja.. toivon vaan lisää töitä! :)
Hieno!

~Musta-Anturajalka, jolla on sanat hakusessa

April

  • funky aphrodite
  • ***
  • Viestejä: 395
  • since 2007, biatch.
Vs: FanArt5 - Severus/Hermione 1/5
« Vastaus #8 : 01.01.2009 15:32:47 »
Huh, hienoa.
Propsit siulle ehdottomasti siitä, että sait miut katsomaan S/Hr-kuvaa. Niin hyvin olit pohjustanut tuon, että pakko oli.
En ole ikinä parituksesta liiemmin pitänyt, enkä luultavammin ala pitää nytkään.
Mutta ah, piirustuksesi oli ihana. Toivottavasti jatkat samaan malliin ja loput neljä ovat yhtä taidokkaita.
More, please!

~Ape kiittää
If a writer falls in love with you,
you can never die.

   - Mik Everett

Mystery

  • Näkijä
  • ***
  • Viestejä: 141
Vs: FanArt5 - Severus/Hermione 1/5
« Vastaus #9 : 01.01.2009 15:47:40 »
Ooo! Ihana kuva.  :-*
Oot hyvä piirtämään, ja Kalkaros Hermione juttu toimii varsinkin.
In Joy and Sorrow.

Sha

  • Severus Kärmys
  • ***
  • Viestejä: 382
  • de D'Nash
Vs: FanArt5 - Severus/Hermione 1/5
« Vastaus #10 : 02.01.2009 14:49:13 »
Luin ensin kommentteja, sitten vasta kurkkasin työsi. Ja komppailen muita täysin, aivan tajuttoman hieno työ! Olisi kiva nähdä tuo vähän isompana, jotta yksityiskohdat näkisi paremmin  :) Muttasiis, väritys on aivan ihanaa ja rajaukset sopivat hyvin tyyliisi. Äh, tuota jää vain tuijottamaan :D Mutta Ronissa hieman häiritsevät nuo silmät, tai siis silmien paikka. Eli mielestäni ne ovat hieman liian korkealla. Kokonaisuudessaan olet saanut tunnelman hienosti vangittua ja ei tässä osaa sanoa enää muuta kuin että odotan innolla muita töitäsi!  ;)
Kädet kiertyy käsiin, huulet hakee suudelmaa.

"Lakkaa hymyilemästä ja liity seuraamme, Severus!"

Dhralan

  • ***
  • Viestejä: 14
  • käsivarsilla sanoja
Vs: FanArt5 - Severus/Hermione 1/5
« Vastaus #11 : 02.01.2009 16:00:23 »
Oh, kiitos kaunis kommenteista. Kylläpäs te nyt...
Ainiin, olen muuten tummentanut niitä Harryn hiuksia kun se kerran niin häiritsi (ja kun se väri on kirjan mukaankin kuvattu mustaksi niin alkoi itseäkin häiritsemään kun en tehnyt sitä vaan suosiolla mustalla). Vielä kun kuvaa saisi tänne. Ja taustaa yritin luonnostella mutta no, se vähän kosahti ja en oikein tiedä sitten siitä. Tässä ennen loppiaista yritän muistaa ottaa parempaa kuvaa.

nukkekoti, allekirjoitan itsekin tuon puikulanaamaisuuden. Tosin tuskin käyn sitä muuttamaan, koska en kuitenkaan piirrä reality-tyylillä ja en koe tarpeelliseksi tehdä kaikkea "oikeiden" mittasuhteiden mukaan. Mutta kiitos, laitetaan korvan taakse. :}

dasvidanja, kiitos paljon. :> Itsekin olen tyytyväinen noihin Hermionen hiuksiin. Ja niin kuten mainitsin taustasta niin sitä yritän saada aikaan. Ja ah, siis ei ole mitään niin loistavaa kuin SS/HG. <3 Yllättävää muuten kun jotkut jaksavat lukea kuvauksen ennen kuvan katsomista, itse en ikinä tee niin. :b Mutta kiitos katselmuksesta.

Riiku, no joo Harry ja sen kakkapotta. Sen suhteen on ryhdytty toimenpiteisiin. Mutta kiitosta kommentista. :} Uutta kuvaa yritän rykäistä tässä kunhan saisi muutaman tärkeämmän jutun alta pois.

Musta-Anturajalka, kiitos kommentista. Heh, noista Harryn (joo, se se on) kakkuloista muuten tässä tulikin mieleen että ärsyttää kun ne ovat tuossa valokuvassa sulautuneet kulmakarvoihin kiinni. Muutenkin näyttävät liian paksusankaisilta, mutta kuitenkin.
Ja siis voi kuule, turhaan väritystaitojani kehut. Tuo on ensimmäinen puuväreillä väritetty moneen vuoteen, muutenkin väritän kuvia ihan älyttömän harvoin. Jos nyt joskus jotain jaksan piirtää, niin se jää joko luonnosvaiheeseen tai lineartin tussaus jää kesken. Laiska paska. :}

April, hehheh, aivopesen sinut kyllä vielä. >:D

Mystery, kiitos. Severus/Hermione itse asiassa onkin suosikkiparitukseni ja luojan kiitos pääsin sitä piirtämään. Tai niin no, toisaalta olisi ollut kiva nähdä joku hyvä piirtäjä tekemässä sitä, kun ei siinä ole mitään intoa jos joutuu itse tekemään. Äh, myöhäistä tässä vaiheessa.

Shawny, voin laittaa kyllä suurempaa kuvaa tai vaikka yksityiskohdat Ronista ja Harrysta ja Hermionen ja Kalkaroksen päänseudusta. Mutta noh, tuskin se mitenkään eritysemmin imartelee tuota kuvaa, kunhan nyt saisi yhden parempilaatuisen kuvan niin se olisi jo hyvä alku.
Ja joo, nyt kun mainitset niin Ronin silmät ovat eittämättä vähän korkealla. Nojaa, eipä tuo nyt niin haittaa kun en sille enää mitään voi. Kiitos kuitenkin isosti kommentista.


Ah, TEITÄ RAKASTETAAN. Ihan jumalaton kiitos kommenteista. <3
Kuninkaan kruunu on yhtä kirkas kuin alamaistensa silmät,
valtiaan suuruus mitataan kansansa heikoimman osasta.

Musta-Anturajalka

  • ***
  • Viestejä: 142
Vs: FanArt5 - Severus/Hermione 1/5
« Vastaus #12 : 02.01.2009 21:29:52 »
Lainaus
Musta-Anturajalka, kiitos kommentista......
Ja siis voi kuule, turhaan väritystaitojani kehut. Tuo on ensimmäinen puuväreillä väritetty moneen vuoteen, muutenkin väritän kuvia ihan älyttömän harvoin. Jos nyt joskus jotain jaksan piirtää, niin se jää joko luonnosvaiheeseen tai lineartin tussaus jää kesken. Laiska paska. :}
Olepa hyvä vaan. :)
En mitenkään turhaan kehu sun väristystaitoja. :) ja noh, sittenhän sulla on joitain luontaisia väritystaitoja, jos sulla edellisestä puuvärityöstä on noinkin kauan aikaa ;D Itsekin väritän kuvia harvoin, ja mullakin jää usein luonnosvaiheeseen jne.. ;) Itsekin taidan olla aikamoinen laiska paska. :')

Pahoittelen turhaa viestiäni kumarrellen anteekstipyytävästi. ;)

~Musta-Anturajalka

Eeyore

  • Radamsa
  • ***
  • Viestejä: 1 875
  • Karo-muoks || Ei Eyeore, ikinä.
    • Loista Tähti, loista.
Vs: FanArt5 - Severus/Hermione 1/5
« Vastaus #13 : 06.01.2009 18:52:46 »
Tää oli kyllä hyvä, ensin kävi mielessä että tätä olisi paranneltu, mut pelkillä puuväreillä tuollainen! Tosi hieno, erittäin hyvin piirretty ja värit oli tarpeeks vahvat. Taustaa en tähän ehkä haluaiskaan, miusta se on just noin parhaimmillaan. Mutta jos teet, niin kopsaa ensin tämä työ vaikka koneella ja kokeile siihen :D Ettei mene loistava luomus vahingossa pilalle. Mutta todella hieno, seuraavaa työtä odotellessa  ;)


"Sie oot vähän niinku vähä-älynen pikkusisko, jota miulla ei oo koskaan ollu."
Naakkapuiston istuva päällikkö Märkäpuuma
Lucius/Narcissa | 67/100

Petturi

  • ***
  • Viestejä: 23
  • entinen Anamorphic
Vs: FanArt5 - Severus/Hermione 1/5
« Vastaus #14 : 20.01.2009 23:24:13 »
Eei, kyllä se tausta olisi luonut tähän lisää tunnelmaa.
Kyllä sä olisit jaksanut sen kiviseinän värittää. Etkös sä tussannut sen, vai muistanko ihan jotaki omaa? :D
Äh, kuitenki, tää on justiinsa vaan niin perfecto työ ettei mitään rajaa. Nuo ilmeet on älyttömän mahtavia, jokaisella täysin erilainen. Ja asennot ja kaikki meni ihan nappiin, vaikka naurattiki hieman tuo Ronin etumus :D Vähän liian.. plösö, miten sen sanoisin.

Mutta, pilkunviilausta. Se tausta olis pitänyt laittaa !
Kuolaan tätä nyt täältä omalta koneelta.

Ja sen kopion tuon mulle joskus!  ;)
Ota haaveilija,
liikaa vaativa,
kuvitelmissaan seikkailija.

cilent

  • ***
  • Viestejä: 28
  • i'm chuck bass
Vs: FanArt5 - Severus/Hermione 1/5
« Vastaus #15 : 21.01.2009 20:16:55 »
IHAN SUPER HIENO KUVA*kade*  :D Onnee vaan niille joilla on taitoo...
Three words, Eight letters, and I'm yours.

rhoea

  • ***
  • Viestejä: 35
    • livejournal
Vs: FanArt5 - Severus/Hermione 1/5
« Vastaus #16 : 01.03.2009 21:41:44 »
Whouuu. Harvemmin no okei en ikinä fan-arteja katsele, mutta tää sattui lempiparitustani Severus/Hermionea haulla etsiessä ilmestymään tulosten joukkoon, ja uteliaisuuttani klikkasin auki. Ja ei jeesus, joku esim osaa. Whouu, olen sanaton. Näitä lisää.

Erityishuomiot ihanaan juonikuvioon, inspiroi kovasti, kuten ilmeisesti muitakin. Mikäli ei sinua haittaa, niin ainakin omaksi ilokseni voisin tuosta jotain yrittää kirjoittaa, varsin mielikuvitusta ruokkiva juonenpätkä nimittäin :--) Jos jotain ikinä valmistuu, voin sitä postailla sulle joskus hamassa tulevaisuudessa, jos kiinnostaa lukea :--)
FF100: Severus/Hermione
livejournal

FractaAnima

  • Francesca R. Anima
  • ***
  • Viestejä: 4 096
  • Like Molly Weasley, but Slytherin
Vs: FanArt5 - Severus/Hermione 1/5
« Vastaus #17 : 22.05.2009 09:38:19 »
Ah, että minä rakastuin tuohon kuvaan! Siis niin ihana.
*Sanaton*

-Frac


I'm into Herbology now u_u

Alice

  • Tarinankertoja
  • ***
  • Viestejä: 8
  • Profitez de la vie
Vs: FanArt5 - Severus/Hermione 1/5
« Vastaus #18 : 28.05.2009 19:47:09 »
Sinulla on hassu tyyli piirtää neniä. Ei siis pahalla, vaan hyvällä. Ensimmäinen kerta, kun törmään tuollaisiin :D :D

Kuva oli aivan uskomattoman taitavasti tehty. Tunteet näkyivät selvästi, ja kuva-asetelma oli onnistunut. Saisit laittaa lisää töitä tänne !!

:)
"Smile, and people wonder what you've done."