Author: Minäpä minä
Beta: Äikänope on korjannut tekstin
Pairing: Aika lailla yksipuoleinen Alex/Sofia, Sofia/luokan muut pojat
Raiting: Sallittu
Genre: Jonkinlaiseksi draamaksi minä tämän luokittelisin
Summary:
Alex ei ollut ainoa, joka piti tytöstä. Myös luokan muut pojat olisivat enemmän tai vähemmän onnellisia Sofian kanssa.A/N: Äikäntunnilla tehty tarina. Luettiin Mika Waltarin novelli Kiusaus, josta nimi siis tulee. Sitten piti kirjoittaa.
KiusausMikään ei enää voinut mennä paremmin, ei ainakaan Alexin mielestä. Koulupäivä oli ollut täydellinen. Alex oli saanut kokeesta kolmekymmentäkahdeksan pistettä oikein neljästäkymmenestä. Se oli ollut luokan paras tulos. Kaiken lisäksi Sofia, Alexin mielestä luokan ihanin tyttö, oli puhunut hänelle ja onnitellut häntä. Muut olivat haukkuneet häntä hikeksi.
Alex piti Sofiasta, tämän kullanvaaleista hiuksista ja lemmikinsinisistä silmistä. Mutta Alex ei ollut ainoa, joka piti tytöstä. Myös luokan muut pojat olisivat enemmän tai vähemmän onnellisia Sofian kanssa.
Alexin mielstä pojan piti hankkia tytölle jotain. Jotain arvokasta. Ainoa ongelma oli, ettei Alexilla ollut varaa hankkia edes mitään halpaa.
Mutta kun Alex näki sen kauniin korun kaupan ikkunassa, hänen oli pakko mennä sisälle sitä ihailemaan.
Kauppa oli sisustettu tavalla, josta Alex ei pitänyt. Joka puolella oli paljon särkyviä ja varmasti erittäin arvokkaita esineitä. Kömpelön Alexin piti varoa tarkasti käsiään, joita muussa tapauksessa heilutteli mieluusti ympäriinsä. Hän näki korun ikkunassa ja suunnisti sen luokse. Hintaa ei näkynyt, eikä liiemmin kauppiastakaan, jolta olisi voinut sitä kysyä.
Alex katseli ihmeissään ympärilleen. Hän ei ollut nähnyt kauppiasta, kun oli tullut kauppaan. Hän ei ollut katsonut, oliko kauppa edes auki.
Asia häiritsi poikaa, ja hänen oli pakko käydä katsomassa kaupan ulkopuolella olevaa lappua, joka hänen helpotuksekseen ilmoitti, että kauppa oli auki arkisin kahdeksasta kahteenkymmeneen ja lauantaisin kymmenestä kahdeksaantoista.
Alex astui takaisin kauppaan ja tällä kertaa näki kauppiaan.
"Mitä saisi olla?" kauppias kysyi Alexilta. Mies oli vanhahko ja hänellä oli täysin valkoiset, lyhyet hiukset sekä silmälasit.
Miksi kaikilla vanhuksilla on silmälasit? Alex huomasi ajattelevansa, mutta karisti kysymyksen pois mielestää ja keskittyi taas kauppiaaseen.
"Öh... öh..." Alex änkytti. Hän mietti, uskaltaisiko kysyä, paljonko koru maksaa.
"Katselit näemmä korua", kauppias huomautti.
Voi ei, Alex ajatteli. Mies oli siis nähnyt hänen toilailunsa.
"Niin", Alex myönsi. "Paljonko se maksaa?"
"Ei sinulla ole siihen varaa", kauppias vastasi. Alexin oli purtava huultaan, ettei vastaisi mitään nenäkästä.
"Voi ollakin", Alex sanoi arvoituksellisesti, mutta se ei tehonnut mieheen.
"En usko", mies sanoi ja kääntyi pois takahuoneeseen päin merkiksi, että keskustelu oli päättynyt.
Alex katsoi ensin korua, sitten miestä takahuoneessa. Jos hän olisi nopea, mies ei huomaisi mitään. Ovi oli ihan vieressä, hiukan raollaan. Onneksi se avautui ulospäin, siitä pääsisi nopeasti pakoon.
Alex kurotti kätensä korua kohti, mutta mietti sitten, että mitähän Sofia sanoisi, jos saisi tietää Alexin varastaneen korun.
Jos mies tulisi kouluun etsimään Alexia ja huomaisi korun olevan Sofian kaulassa. Sofia ei varmasti enää ikinä sen jälkeen puhuisi Alexille. Juuri kun kaikki sujui niin hyvin.
Alex lähti pois. Pois kaupasta. Kääntyi pois koko kujalta. Hän ei enää ikinä tulisi sitä kautta kotiin. Kukaan ei saisi tietää hänen olleen siellä.
Kauppias huomasi pojan lähtevän. Heti kun poika oli astunut kauppaan kuluneissa farkuissaan ja löysässä hupparissaan sotkuisine hiuksineen ja katsellut korua, kauppias oli tiennyt, ettei tällä ollut rahaa maksaa arvokasta kultaesinettä.
Poika ei ollut huomannut, että kauppias katseli häntä koko ajan. Katseli, kuinka poika mietti, ottaisiko korun vai ei.
Kauppias hymyili, kun poika lähti kaupasta ilman korua.
A/N: Jos luit tänne saakka, jaksat kommentoidakin
