Nimi: Yksinäisyys
Genre: Angst, Romance, Fluffy
Ikäraja: S
Paritus: Harry/Draco
A/N: Tämä on toinen tarina ficilleni Mitä sinä pelkäät? kun siihen toivottiin jatkoa niin tein saman Dracon PoVista, ja tein vielä vähän enemmänkin tekstiä. 
En laittanut tätä samaan jatkeeseen, koska tässä on kuitenkin eri otsikko ja tähän saatan mahdollisesti saada jatkoakin... (En lupaile vielä varmasti mitään!)
YKSINÄISYYS
Tunnen katseesi selässäni. Se tekee minut vaivautuneeksi. Pidätkö sinä näkemästäsi? Kuulen, kuinka huokaat. Mitä sinä ajattelet? Ajatteletko minua? Hymyilen hermostuneesti, enkä uskalla kääntyä katsomaan sinua. Pelkään, että sinä et tunne samoin kuin minä. Kuuntelen puolella korvalla professori Angiania.
Mietin, mitä minä pelkään. Aloitan kirjoittamisen. Sanat soljuvat paperilleni kuin itsestään.
Pelkään, että et tunne samoin kuin minä. Pelkään olla tässä maailmassa yksin, ilman sinua. Pelkään vihaasi. Pelkään kuolemaa, joka voi erottaa meidät. Pelkään elämää, ilman sinua. Katsoin tyytyväisenä kirjoittamaani tekstiä ja huolestun, kun opettaja katselee ympärilleen. Jonkun pitäisi nähtävästi taas lukea kirjoittamansa ääneen. Hermostun. En halua lukea tunteitani kenellekään. En halua päästää niitä muiden kuultavaksi, sillä ne ovat varattu vain sinulle.
"Harry, lukisitko sinä tekstisi?" opettaja kysyy takanani istuvalta pojalta, sinulta. Käännyn katsomaan sinua, viimeinkin. Viimeinkin sain ihailla sinua. Sinun pörröisiä hiuksiasi, kauniita ja kömpelön näköisiä käsiäsi ja suutasi, joka kutsuu suudeltavaksi. Suusi aukeaa, samoin minun.
"
En pelkää pimeää, jos hän olisi kanssani. En pelkää kuolemaa, jos hän pitäisi kädestäni. En pelkää ketään, jos hän lohduttaisi minua. En pelkää mitään, jos hän olisi kanssani. En pelkää itse pelkoa, kunhan hän vain huolehtisi minusta." luet ääneen ja minä katson sinuun hölmistyneenä. Kenestä sinä haaveilet? Kun olet lopettanut lukemisen, muut nauravat sinulle, sinun rakkauden täyteisille sanoillesi. Minä en naura. Nostat katseesi silmieni tasalle. Sinun silmäsi ovat kirkkaan vihreät. Olen aina rakastanut vihreää. Sinun silmäsi ja huulesi ovat minun unelmani. Kuulen, kuinka opettaja kommentoi tekstiäsi, mutta en välitä hänen äänestä. Olen hukkumassa silmiisi.
"Draco", lausut nimeni ilmaan ja minä säikähdän. Otan kasvoilleni perusilmeeni nopeasti, ettei kukaan näe minun sisälleni. Näen, kuinka ymmälläsi olet. Haluaisin niin kovasti vastata sinulle, mutten voi. Samassa tajuan, miten saat tietää. Kirjoitan lapulle kolme sanaa, jotka kuvastavat tunteitani. Repäisen palasen vihkostani ja pudotan sen maahan. Sallin itselleni vielä katseen sinulta. Samalla viestitän myös, että sanat, jotka kirjoitin ovat sinulle. Sinun huulillesi muodostuu epävarma hymy ja minun on käännyttävä, etten hyökkäisi kimppuusi, etten suutelisi huuliasi. Haluan suudella sinua! Huulillesi, jopa kaulallesi haluan tarjota huuliani. Haluan merkitä sinut omakseni. Tunnin lopuksi juoksen ulos luokasta, sillä en uskalla katsoa sinua, kun tajuat, että rakastan sinua. Olen hermostunut. Entä jos et kirjoittanutkaan minulle? Entä jos sanasi olivatkin jollekin toiselle? Ravistan päätäni ja lähden kävelemään seuraavalle tunnille. Pimeyden voimilta suojautumista.
Odotan sinun tulevan luokkaan. Olen jännittynyt. Haluan taas nähdä sinut ja sinun hymysi. Huomaan opettajan tulevan sisään ja tajuan sinun olevan myöhässä. Kyyneleet pyrkivät silmiini, mutta pidättelen niitä. Sinä et siis rakasta minua. Nielaisen ja pyyhin kyyneleen, joka salakavalasti oli päässyt livistämään karkuun. En kuule enää mitään. Olen kuollut sisältä päin. Odotan sinua, mutta sinä et tule. Minä olen jäänyt yksin tunteideni kanssa. Olen jäänyt yksin pimeään vankilaani, sillä sinä hylkäsit minut. Minä pelkään pimeää, koska et ole kanssani. Sinä hylkäsit minut.
Mutta minä rakastan sinua.
