Title: Muistoja vain...
Author: MiaTadaa
Beta: Neeppu
Genre: Angstia
Pairing: Hermione/Ron, Harry/Ginny
Rating: K-11
Summary:
Kaikki oli turhaa. Mikään ei ollut enää ennallaan. Eikä kyllä koskaan tulisi olemaankaan…Disclaimer: Rowlingin henkilöt
Warnings: Viiltelyä ja kirosanoja (tai kirosana)
A/N: Yösontaa
Radio Rock on aika inspiroiva kanava, testatkaa. Kommentointi on sallittua.
Särkynyt peili. Jäätävä kylmyys. Tyhjyys vaani joka paikassa. Joka minuutti ja sekunti tuntuivat ikuisuudelta. ”Siriusta ei ole.” Ajatus viilsi Harryn tajuntaa. Sirius. Sirius oli poissa. Mikään ei merkinnyt Harrylle sen enempää. Ensin hänen vanhempansa kärsivät, ja nyt Sirius.
”Vittu!” Harry huusi lyöden nyrkin seinään. Kipu ei tuntunut missään.
”Harry!” Hermione huusi peloissaan. ”Harry kiltti”, hän aneli, mutta Harry vain mulkaisi häntä tylysti. Hermione jätti Harryn yksin sanoen ”Olisit vain voinut tulla alakertaan muiden kanssa.”
Vaivaiset kolme päivää Harry oli vaiennut ja sulkeutunut Kotikolon yläkerrassa sijaitsevaan pieneen huoneeseen. Surren Siriusta tietysti.
Ontto vihlaisu. Kyynel. Maailma on epäoikeudenmukainen. Kaikki oli turhaa. Mikään ei ollut enää ennallaan. Eikä kyllä koskaan tulisi olemaankaan… Harry katsoi varmaankin viidennen tuhannen kerran itseään likaisesta peilinsirpaleesta. Hän näki turvonneet silmät, jotka punoittivat oikein mukavasti. ”Voi luoja! Muutun Voldemortiksi”, Harry sanoi todella käheästi. Ensimmäistä kertaa viikkoihin Harry asteli alakertaan, ja kohtasi monet tutut kasvot. Kaikki olivat hiljaa. Kukaan ei haluaisi aloittaa keskustelua.
”Hei”, Harry sanoi vältellen, ”Saisinko sipulikeittoa tai jotain?” hän kysyi hiljaa, miltei mutisten. Kurkku oli kuin Saharan aavikko.
"Tottahan toki, lapsikulta!” Molly huudahti ja riensi lieden eteen. Harry huomasi Hermionen ja Ronin hipsivän jonnekkin kahdestaan, tai no miltei. Kaksoset lähtivät heidän peräänsä. Ginny jäi Harryn seuraksi.
”Harry-kulta, voit kertoa minulle kaiken”, Ginny sanoi hiljaa, jotta Molly ei kuulisi.
”Kiitos Ginny, arvostan sitä, mutta haluan olla vain yksin”, Harry sanoi vaisusti. Päiviä kului ja Weasleyt järjestivät juhlat. Harry ei ollut juhlatuulella, joten tuijotti vain tyhjyyteen.
”Mitä teen?” Harry esitti kysymyksen taivaalle ja järkyttyi kuullessaan pienen äänen päänsä sisällä.
”Tulenko minä hulluksi?” hän kysyi saaden kieltävän vastauksen. Parin viikon kuluttua Harry alkoi vihdoin piristyä.
Moni asia oli muuttunut Harryn angstatessa. Luna oli muuttanut ja Hermione ja Ron olivat yhdessä ja niin edelleen. Ainut huono asia oli Harryn arvet, jotka jäykistyttivät Mollyn ja Arthurin aina paikoilleen. Harry yritti pitää käsivarttaan halkovat arvet pitkähihaisen paidan alla, mutta epäonnistui siinä surkeasti.
Mutta kaikesta huolimatta, elämä alkoi pikku hiljaa palata raiteilleen…