Kirjoittaja Aihe: Miekat, keihäät ja naamiot || S, Drama, Angst, One-shot, Bellatrix ja Carinae  (Luettu 2287 kertaa)

Aurélie

  • ***
  • Viestejä: 109
  • Mirotic!
Nimi: Miekat, keihäät ja naamiot
Genre: Drama, Angst, One-shot
Hahmot: Bellatrix, Carinae
Ikäraja: Sallittu
Summary: Carinae ei halua alistua

-------------------------------------------------------------------------

Hän katsoi ikkunasta ulos pimenevään yöhön. Uusikuu ei juurikaan valaissut, mutta katulamput heijastuvat kaduille muodostuneista lätäköistä ja loivat hänelle jonkinlaisen kuvan alleen vajoavasta maailmasta. Musta asvaltti, roskatynnyrit, talojen tiiliseinät. Maailmansa rajoittui pieneen kuultavaan kadunpätkään, ilman ihmisiä tai elämää. Pelkkiä pilviä ja usvaa.

Carinaen katse oli jähmettynyt lätäköstä heijastuvan talonpuolikkaan kuvajaiseen. Ikkunasyvennykseen sovitetulla penkillä istuen tyttö mietti, miltä tuntuisi jos äkkiä komea prinssi tulisi, astuisi lätäkön yli ja veisi hänet pois. Carinae oli lukenut Romeon ja Julian, tosin äidiltään salassa, peiton alla vaarallisesti kynttilänvalossa, mutta olipahan kuitenkin. Ja Carinae tiesi, että vaikka kuinka yritettiin väittää muuta, Julia ei ollut saanut rakastettuaan. Kuolema otti, vei pois ja tukahdutti, sen tyttö oli jo kauan sitten oppinut. Tyttöä inhotti ajatella niin kuin Se. Sillä Senhän ajatuksia ne kaikki olivat.

Alhaalta kuului kolahdus ja kiivasta mutinaa. Sitten pamahdus, kun joku löi nyrkkinsä pöytään. Carinae hymyili, tietäen saaneensa sen aikaan. Ja niin kauan, kuin he keskittyisivät vihaansa ja hänen kapinansa ruotimiseen, he eivät muistaisi häntä itseään. Mutta eipä silti, Se oli tunnettu siitä, että se otti kaiken huomioon. Ja mies luotti Siihen. He kaikki tiesivät, että Se oli kykenevämpi osapuoli, liekki kynttilässä.

Kotitonttu kipitti miltei kuulumattomasti alakertaan. Jokin kahiseva laahasi maata sen jäljessä, ja Carinae arveli sen vievän vaatteita pestäväksi. Puolivälissä toisia portaita jokin tuli sitä vastaan rytmikkään sulavasti, ja tönäisi sen seinää vasten saadakseen itse kävellä esteettä ohi.

Ovelta kuului koputus ja tyttö hätkähti. Se ei ollut kovinkaan usein koputtanut ennen tuloaan. Se ei ollut kovinkaan monesti kysynyt lupaa omassa talossaan.

‘’Sisään’’, tyttö kutsui rauhallisesti. Tyyneys ja naamio olivat hänen geeneissään molemmat.

Ovi avautui ja valojuova halkaisi miellyttävän pimeyden säikäyttäen uinuvat mietteet piiloon. Bellatrix käveli huoneen poikki suoraryhtisenä, pelkäämättä. Pimeän kuningatar ei pelkkää hämärää kavahda. Nainen istui leveään nojatuoliin ja laski tumman kankaan peittämät käsivartensa käsinojille. Hän katsoi tyttöä hiljaa, pää aavistuksen kallellaan. Tyttö tiesi, mitä tämä ajatteli. Sitä, kuinka tyttö oli kirkunut vasten hänen kasvojaan, huutanut ajatuksensa ääneen, kunnes happi oli loppunut ja sanat poltettu ilmaan. Mutta tytön hämmästykseksi naisen ilme ei ollut katkera tai halveksuva, ylimielinen tai ilkkuva. Bella vain katsoi häntä. Taistelukenttä oli valmiina, kiiltävävarusteiset armeijat asemissaan miekat terävinä. Jousiampujat jännittivät aseensa.

‘’Minun lapsuudenaikaisessa huoneessani oli paljolti samanlainen sisustus’’, Bella sanoi mietteliäästi. Tytön tummat silmät kapenivat aavistuksen. Ehkä oli, ehkä ei. Nykyään ei ollut puhettakaan, että nainen olisi tyytynyt kuopalle vajonneisiin nojatuoleihin tai pellavalakanoihin omassa makuuhuoneessaan. Mutta tytön täytyi onnitella naista keskustelun avauksesta. Aiheen pohjustaminen, omiin muistoihin vetoaminen, hiljaisen hyväilevä äänensävy… oli hyvin todennäköistä, että Bella saisi tahtonsa läpi. Vastapuoli oli lähtenyt liikkeelle. Ei hallitsemattomaan rynnäkköön, vaan rauhallisesti edeten. Ja puolustajat vetivät miekkansa esiin valmiina varjelemaan linnaketta henkensä uhalla.

‘’Mutta sinähän et valinnut huonettasi itse’’, Bella lopetti huokaisten. ‘’Minä sen sijaan valitsin. Omin käsin poimin peitteet ja verhot, värit ja kankaat. Olisin kuvitellut, että äitisi valinnat sopisivat sinulle.’’

Carinae tunsi ihollaan lauseeseen sisältyvät moitteet ja vaihtoi tahtomattaan asentoa penkillä. Ohut satiiniyöpaita kahahti hiljaa, niin hiljaa, ettei sitä tavallisesti olisi huomannut. Mutta yö korostaa ääniä ja yö oli nyt totisesti läsnä. Carinae veti vaivaantuneena pitkät, tummat hiuksensa toiselle olkapäälle hiljaisuuden venyessä. Yö totisesti sopi niille. Se sai ne kiiltelemään salaperäisesti ja valahtamaan kauniisti alas solisluita matkalla hyväillen.

Taistelutanner hiljeni vastustajien ensi kertaa kokeiltuaan toistensa miekkojen vahvuutta, haarniskoidensa lujuutta, ja nyt he odottivat alkukamppailun pölyn laskeutumista. He kiersivät toisiaan ääneti, mutta varuillaan, hetkeä ennen todellista hyökkäystä.

‘’Oliko sinulla muuta asiaa? Kello on jo paljon, ja sanot aina, ettei valvominen tee hyvää iholle’’, Carinae tokaisi hiljaa, kun näytti siltä, ettei Bella ollut aikeissa jatkaa. Tyttö tiesi kyllä, että äiti yritti painostaa häntä, saada hänet pelkällä olemuksellaan taipumaan, mutta hän ei antaisi periksi, ei ennen kuin kulta kahlitsisi hänet kohtaloonsa.

 Bella ei pitänyt hänen äänensävystään. Lempeästi, mutta samalla miltei sihisten, hän sanoi: ‘’Kaukana tulevaisuudessa ovat päivät, jolloin Mustan suvun neito heittää äitinsä ulos ja vaatii yksityisyyttä. Kauan saat unelmoida, mutta kun miehesi haluaa sinun tulevan, sinä menet ja pidät pääsi matalana.’’

Carinae katsoi äitiään hiljaa. Isku sattui kovempaa, kuin hän olisi arvannut. Se painoi haarniskaan lommon, väänsi reunoja erilleen ja ujuttautui aukosta sisään. Taistelu oli lopussa ja hän oli näännyksissä. Äiti voittaisi, hän oli paljon kokeneempi, sotien arpeuttama veteraani. Mutta viimeisen, epätoivoisen iskun tyttö vielä saattoi lyödä.

‘’En ole vielä naimisissa.’’

Bellatrixin silmät levisivät ensin ja kapenivat sitten niin, että vain pienet kekäleet paistoivat luomien raosta.

‘’Kapinan voi nujertaa, tulipalon voi tukahduttaa, väärintekijää voi rangaista. Sinä opit kyllä. Varo vain, ettei oppitunti nujerra sinua.’’

Bella kääntyi ovea kohti ja lisäsi mennessään, kuin olisi jatkanut lausetta: ‘’Tyttäreni.’’

Ääneti, mutta sydämensä pohjasta vaikeroiden, Carinae vajosi ikkunaa vasten. Hän vääntelehti, satiini kahahteli ja katulamput heijastuivat silmiä repivästi lätäköistä.

Pimeän kuningattarella täytyi olla prinsessansa. Niin kuin kuninkaalla kuningattarensa.

-------------------------------------------------------------------------

Kiitos, ja kommentit ovat ihan suotavia :D

« Viimeksi muokattu: 14.06.2011 23:38:01 kirjoittanut Pops »
The words ''I love you'' are dancing on my lips when, once again, I'm alone crying for you.
                                                                            SS501 - Because I'm Stupid