Title: Enkelihiuksinen Saatana
Author: Jade
Beta: Beelsebutt
Rating: K-11
Disclaimer: Tarian ja kaikki hahmot kuuluvat minulle. Tarinan saa kopioida
omaan käyttöön ja jos haluat julkaista tämän esim. kotisivuillasi, sinun on ehdottomasti kysyttävä lupa minulta ja mainittava minut tarinan kirjoittajana. Et saa missään nimessä esittää tarinaa omanasi.
A/N: Kirjoitin tämän tarinan kahdeksannella luokalla äidinkielen aineeksi, josta sitä hieman sitten muokkasin ja muokkasin ja muokkasin, ja tässä on lopputulos... Risuja ja ruusuja kiitos
Enkelihiuksinen SaatanaPoliisin kuulusteluhuoneessa istuu ruskeahiuksinen tyttö kesävaatteissa. Hän on ruskettunut, mistä voi päätellä ulkona olevan kesä. Kuulusteluhuoneessa on kylmä, sillä tytön iho on kananlihalla. Hän säpsähtää, kun poliisi astuu huoneeseen.
- Halusitte kertoa meille jotain jostain selvittämättömästä tapauksesta, poliisi sanoo katsoen tyttöä arvioiden.
- Joo, Elisa Tammen tapauksesta. Olin hänen koulukaverinsa, tyttö vastaa hieman epäröiden.
- Selvä, kertokaa, mitä tiedätte, poliisi sanoo napsauttaen nauhurin päälle.
- Elisa oli minun ystäväni. Ennen häntä sanottiin enkelihiuksiseksi tytöksi, koska hänellä oli vaaleat enkelihiukset, jotka kihartuivat latvasta korkkiruuvikiharoille. Elisa oli langanlaiha, vaikka söi kuin hevonen. Hänellä oli jäänsiniset silmät, kapea nenä, ohuet huulet ja kalpea iho, tyttö selittää ajautuen aiheesta sivuraiteille. Hän huomaa jaaritelleensa ja jatkaa nopeasti.
- Siitä on nyt kaksi vuotta, ja sain Elisalta toisenkin kirjeen sen jälkeen, kun hän lähti pois.
- Olimme 15-vuotiaita, ja kahdeksas luokka oli päättymässä. Tunnit olivat enää vain videoiden katselemista tai muuta vastaavaa. Liikuntatunnilla sai tehdä mitä halusi. Minä, Elisa ja pari muuta tyttöä makasimme patjalla ja keskustelimme unelmista ja toiveista. Yhtäkkiä Elisa sanoi, että haluaisi karata USA:han.
Hiljaisuus olisi ollut käsin kosketeltava, ellei vierestä olisi kuulunut koripallopelin ääniä.
- Mitääh! huudahdin järkyttyneenä.
- Mä haluisin karata USA:han, Elisa toisti.
- Ihan helppoo... menee junalla Ruotsiin, Ruotsista Tanskaan, Tanskasta Ranskaan, Ranskasta Englantiin. Sieltä hankkii uudet henkkarit ja lentää USA:han. Iisi biisi, Elisa jatkoi.
- Aha, sanoin tyrmistyneellä äänellä.
- Ja mistä rahat, saanen kysyä? sanoin heti perään.
- No mul on tilillä rahaa. Mä nostan ne, ja sit vaan menoks.
Juttutuokio keskeytyi, kun kellot soivat ja pääsimme kotiin. Asiasta ei enää ehditty puhua, eikä kukaan uskonut Elisan olevan tosissaan.
Seuraavana päivänä, tiistaina, Elisa ei tullut kouluun. Ajattelin kavereiden kanssa, että Elisa lintsaa tai jotain muuta vastaavaa. Mutta sitten aloin pikkuhiljaa huolestua, kun Elisaa ei kuulunut keskiviikkonakaan kouluun. Kuudelta illalla Elisan äiti soitti minulle.
- Kuule, tiedätkö sinä missä Elisa on?
- En, mietin hetken, että voinko kertoa että Elisa on lintsannut.
- Itse asiassa Elisa ei oo ollu pariin päivään koulussa.
- Pariin päivään! Mutta Elisa sanoi menevänsä kaverille yöksi, siksi minä soitan vasta nyt...
Elisan äiti selitti siinä vielä hetken jotain, mutta minä en kuullut. Mietin vain sitä maanantaista keskustelua. ’ Mä haluisin karata Amerikkaan…’
Voi vittu! Elisaa etsittiin pari päivää. Kerroimme keskustelustamme poliisille, mutta he eivät uskoneet, että Elisa olisi ollut tosissaan. No, myöhemmin Elisa lähetti minulle kirjeen, jossa käski minun kertoa äidilleen, että on turvassa. Hän kertoi myös olevansa USA:ssa mutta en saisi kertoa kenellekään. Enkä ole kertonutkaan ennen kuin nyt.
***
Tyttö katsoo poliisia hetken silmiin.
- Siinä kaikki mitä tiedän, tyttö sanoo hiljaa. - Voinko lähteä?
- Jättäkää yhteystietonne aulan neuvontaan, niin voimme ottaa teihin yhteyttä, jos haluamme kysyä lisäkysymyksiä, poliisi sanoi virkaäänellään.
Tytön lähdettyä poliisin naama loisti kuin Naantalin aurinko. Hän voisi saada ylennyksen, jos ratkaisisi tapauksen.
***
Kaksi vuotta aiemmin eräänä tiettynä maanantainaElisa oli heti koulun jälkeen mennyt kotiin ja pakannut tavaransa rinkkaan. Vaatteita, ruokaa, lisää ruokaa ja luokkasormus, jonka koristeena oli tribaali. Koristeeksi vain, hän vakuutti itselleen.
Kun Elisalla oli tavarat kasassa, hän lähti käymään pankissa ja nosti kaikki rahat, mitä hänellä oli tilillä. Juna-asemalla Elisa varasi lipun, jolla hän pääsi Ruotsiin.
Elisan suunnitelma onnistui. Hän pääsi Englantiin, Lontooseen, missä kuljeskeli muiden nuorten seassa, kunnes sopiva uhri löytyi. Elisa varasti tytöltä lompakon mutta ei rahan takia, vaan koska lompakossa oli kahdet henkkarit. Toiset 16-vuotiaalle Abigal Jonesille ja toiset 21-vuotiaalle Susanne Smithille.
- Hei Abigal! Elisa huusi englanniksi. - Vai pitäisikö sanoa Susanne?
- Mitä sä luulet tekeväs? Abigal-Susanne sihahti.
- Älä huoli, en minä sinua käräytä, kunhan kerrot mistä näitä saa, Elisa sanoi heilutellen väärennettyjä henkkareita.
Abigal-Susanne näytti epäröivän hetken, mutta neuvoi lopulta paikan.
Paikka oli rähjäisellä pikkukujalla. Kauppa oli panttilainaamo, mutta kun Elisa sano myyjälle, että oli tullut hankkimaan uutta elämää, niin kuin Abigal-Susanne oli neuvonut, myyjä vei Elisan takahuoneeseen ja käski tämän muuttaa itsensä vanhemman näköiseksi. Hän ehti meikata itsensä juuri ja juuri ennen kuin myyjä tuli takaisin.
Kohta myyjä oli ottanut kuvan ja kysyi, minkä nimen Elisa halusi.
- Ebony De Villa. Laita syntymäpäiväksi 13.5. ja laita minut Amerikan kansalaiseksi.
- Okei, myyjä sanoi ja alkoi työstää henkkareita.
Tunnin kuluttua Elisa oli muuttunut Ebony De Villaksi, joka varasi lippua Los Angelesiin. Sinne kyllä joutuisi lentämään New Yorkin kautta, mutta ei se haittaisi.
- Neiti De Villa... Neiti De Villa.
Elis- ei, Ebony hätkähti hereille.
- Niin? Ebony sanoi.
- Olemme Los Angelesin lentokentällä, lentoemäntä kertoi.
- Kiitos.
Kentällä Ebony vaihtoi puntansa ja euronsa dollareiksi, käveli ulos ja nappasi taksin.
EpilogiKaksi vuotta myöhemmin - Konstaapeli, taas tuli ilmoitus Helvetin Enkeleistä ja Ebony Devilistä.
Vanhempi mies katsoi nuorempaa, joka oli hetki sitten puhunut.
- Sinä tiedät, ettemme voi Devilille mitään, vanha mies sanoi väsyneesti.
Samaan aikaa Los Angelesin kaduilla lauma moottoripyöriä ajoi vauhdilla erääseen varastorakennukseen.
- Hyvää työtä pojat! huusi nuori nainen, joka oli Ebony. Hänellä oli yllään mustat tiukat farkut, joiden lahkeet menivät mustien paksupohjaisten nahkasaappaiden sisään, sekä silkkinen vyötärökorsetti, jonka päällä oli pitkä musta nahkatakki.
- Tämä oli viikon viimeinen keikka, mutta pitäkää silti puhelin auki, jos satun kuulemaan jotain kiinnostavaa, Ebony huikkasi.
***
Tultuaan kotiin Ebony oli suoraan mennyt sohvalle ja istunut poikaystävänsä kainaloon.
- Kuule Ebony, sinä et ole ikinä kertonut minulle miten tulit tänne, vaikka olemme seurustelleet yli vuoden, mustahiuksinen poika sanoi hänelle.
Ebony tutkaili poikaa hetken. Tämä oli häntä parikymmentä senttiä pidempi, ja musta t-paita, joka pojalla oli yllään, toi tämän herkulliset lihakset hyvin esiin. Mustien ja sekaisten hiuksien alta katsoivat graniitinharmaat silmät.
- Kuule James, se on pitkä tarina, Ebony sanoi viimein.
- Kyllä minä jaksan kuunnella, James intti.
- No, hyvä on, Ebony huoahti, sillä hän tiesi, että James inttäisi niin kauan, että hän kertoisi. Hän otti paremman asennon ja aloitti.
- Täällä minut tunnetaan nimellä Ebony Devil tai Helvetin Enkelien johtajana nimellä ”Enkelihiuksinen Saatana”, mutta ennen minut tunnettiin vain Elisana, jota kaverit sanoivat kiusallaan Enkelihiuksiseksi tytöksi. Kahdeksas luokka oli loppumassa ja...
