Awws, kiiitos paljon kommenteistanne
Toivottavasti ei haittaa, vaikka tuli aika lyhyt luku taas... ;>
Osa 3
Oikea totuus?Ruoka ei oikein maistunut. Halusin kysyä Edwardilta Sydneystä, halusin tietää, mitä hän ajatteli tytöstä. Eikö Edward todellakaan tajunnut Sydneyn kiihkeitä yrityksiä päästä lähelle Edwardia? Olin varma, että Edward pystyi lukemaan Sydneyn ajatukset ja tiesi, että tyttö havitteli häntä itseään. Miksi Edward sitten otti tytön joka paikkaan mukaan? Siinä ei ollut mitään järkeä. Tai kenties Edward halusi olla vain kohtelias…
”Mikset sinä syö?” Edward tivasi, katsoen minuun hyvin tiiviisti. Hätkähdin ja kohautin harteitani. Huomasin pyöritelleeni ruokaani lautasen reunoille, mutten ollut koskenutkaan siihen.
”Ei ole nälkä”, sanoin.
”En käsitä. Et ole syönyt useaan tuntiin mitään. Voitko sinä huonosti?” Edward kysyi huolissaan. Pudistin päätäni. En uskaltanut katsoa Edwardiin, kunnes tunsin hänen sormensa leuallani. Edward kohotti katsettani hitaasti ylöspäin, ja vilkaisin häneen varovaisesti.
”Mitä sinä mietit?” Edward halusi tietää, lempeällä äänellä. Epäröin. Edward hermostuisi, jos kertoisin tunteeni. Mutta toisaalta taas me olimme aina olleet hyvin rehellisiä toisillemme.
”Sydneytä”, tunnustin. Edward hymyili.
”Sydney on mukava. Aika ujo tyttö. Yllätyin kyllä hänen laskemistaidoistaan”, Edward sanoi. Vilkaisin häneen ihmeissäni.
”Etkö sinä pysty lukemaan hänen ajatuksiaan?” ihmettelin. Edward naurahti ja siveli sormillaan poskeani.
”Totta kai pystyn. Mitä sitten?”
”Sydneyn ajatukset siis ovat ainoastaan viattomia?” tivasin nyt hermostuneempana. Edwardin käsi laskeutui pöydälle, kun hän aisti ärtymykseni. Hän kohotti kulmakarvojaan.
”Bella-hyvä. Oletko sinä mustasukkainen?”
Punastuin ja halusin työntää pääni jonnekin viileään. Laskin katseeni ja mutisin jotain epämääräistä. Edward naurahti ja puristi kätensä kädelleni. Hän ei sanonut mitään, joten minun oli aivan pakko katsoa häneen.
”Sinun ei tarvitse olla mustasukkainen, Bella. Sydney ei ajattele minusta sillä lailla. Hän kyllä ihailee minua ja pitää minua komeana, mutta hän ei halua viedä minua sinulta. Hän tunsi itsensä tärkeäksi ollessaan mukanamme hiihtämässä, ja kun opetin häntä. Kukaan poika ei ole aiemmin koskenut häneen, joten se oli Sydneylle uutta. Hän piti siitä. Ja hän oli todellakin nopea oppimaan. Kaikki eivät ole kuten sinä”, Edward kiusasi hymy huulillaan. Huokaisin syvään ja aloin rentoutua. Edward ei huijaisi minua. Hän puhui niin rennosti, etten uskonut hänen valehtelevan. Sydney tosiaankin oli viaton, minä vain olin tehnyt asiasta suuren numeron.
”Tunnen itseni hölmöksi”, mutisin. Edward naurahti ja puristi kättäni.
”Sitä sinä et todellakaan ole. Tuo on todellakin virkistävää”, Edward sanoi. Kohotin kulmaani.
”Mikä sitten?” ihmettelin. Edward nauroi.
”Se, että olet mustasukkainen. Yleensä se olen minä.”
”Miten niin?”
”Et tiedäkään, mitä kaikkea pojat ajattelevat sinusta. Minulla on täysi työ pitää sinut itselläni”, Edward puhahti ja pyöritteli silmiään. Punastuin taas ja menin hämilleni.
”Älä viitsi, Edward.”
”Totta se on. Brandon esimerkiksi…”
”Brandon ei merkitse mitään. Oikeasti”, vakuutin ennen kuin hän jatkaisi pojasta enempää. Edward hymyili ja katsoi minua tiiviisti silmiin.
”Uskon sen. Mutta Brandon pitää sinusta. Hän haluaisi, että jättäisit minut ja ryhtyisit seurustelemaan hänen kanssaan”, Edward kertoi, ja huokaisin syvään. Aloin kiireesti syödä, sillä ruokahaluni palasi yllättävän nopeasti takaisin. En tahtonut keskustella Brandonista, ja olin iloinen, että Edwardkin unohti aiheen ja siirtyi ihailemaan hotellin ravintolaa.
”Tiesitkö, että täällä järjestetään pian tanssiaiset? Hotelli täyttää ylihuomenna 20 vuotta”, Edward kertoi äkkiä. Rypistin kulmiani. En ollut kuullut sellaisesta mitään. Tosin ajatukseni olivat olleet Edwardissa ja Sydneyssä.
”En kuullutkaan”, sanoin hämmästyneenä.
”Ei ihme, ettet olekaan kuullut. Se on yritetty pitää salassa hotellin väeltä viimeiseen asti, koska henkilökunta haluaa sen olevan yllätys. Siitä on tarkoitus ilmoittaa huomenna”, Edward kertoi.
”Miten sinä sitten…?” vaikenin, kun tajusin Edwardin kuulleen jonkun henkilökunnan ajatukset. Edward hymyili hivenen omahyväisenä ja pudistin päätäni.
”Aiommeko me mennä?” tivasin hivenen hermostuneena. En juurikaan pitänyt tanssimisesta. En edes Edwardin kanssa, vaikka hän tanssittikin minua täydellisesti.
”Tietenkin. En jättäisi sitä mistään hinnasta väliin”, Edward sanoi kiihkeästi, katse silmissäni.
”Pelkäsinkin, että sanot noin”, huokaisin, ja Edward nauroi. Aloin odottaa juhlia hermostuneena, miettien tulisiko niistä täysi katastrofi.
***
Seuraavana aamuna nousin jo varhain, ja tällä kertaa heräsin Edwardin sylistä. Hän hymyili punaisille poskilleni ja pörröisille hiuksilleni ja siveli poskeani hellästi ennen kuin katosin kylpyhuoneeseen siistiytymään. Suihkun jälkeen tunsin oloni raikkaaksi ja heränneeksi. Edward odotteli valmiina, kun astuin ulos kylpyhuoneesta.
”Mitäs tänään on ohjelmassa?” kysyin.
”Olisin vienyt sinut taas hiihtämään, mutta en ole varma, uskallanko eilisen jälkeen”, Edward sanoi epäröiden. Halusin sanoa, että minua ei hiihtäminen todellakaan kiinnostanut, mutta sitten näin Sydneyn, joka istuskeli katsomassa televisiota yksinään ja muutin mieleni.
”Tietenkin minä tulen. Ei yksi kaatuminen minua häiritse”, vakuutin, ja Edward hymyili innoissaan. Sydney kuuli meidät ja kääntyi katsomaan olkansa yli iloisena.
”Hei! Menettekö te taas hiihtämään?” Sydney tivasi, ja Edward nyökkäsi, pitäen katseensa taas minussa. Kai hän toivoi, että pystyisi lukemaan ajatukseni. Yritin pitää kasvoni peruslukemilla.
”Niin me ajattelimme”, Edward vastasi lopulta, kun en sanonut mitään. Sydney hymyili leveästi.
”Kai minä saan taas tulla mukaan?” hän tivasi, ja Edward katsoi minuun kysyvästi. Nyökkäsin lopulta, koska en tahtonut olla ilonpilaaja. Sydney hihkaisi ja ponkaisi seisomaan.
”Ihanaa! Kiitos! Minä olen pian valmis”, tyttö huudahti ja katosi taas huoneeseensa.
***
”Hyvin sujuu, Bella!” Edward huudahti takaani. Hymyilin hieman. Pakkanen nipisteli poskiani ja sormiani paleli, mutta olin alkanut oppia. Hiihtäminen ei ollutkaan niin kamalaa kuin olin kuvitellut. Sydney tarpoi edessäni taakseen katsomatta ja näytti nauttivan täysin rinnoin. Minä etenin hitaammin, mutten pelännyt eksyväni, kun Edward oli takanani eikä päästänyt minua silmistään. Kertaakaan ei tullut vastaan ainuttakaan mäkeä, vain pieniä nyppylöitä, joista selviydyin kunniakkaasti kaatumatta. Ympärillämme näkyi pelkkää metsää ja jossain kaukana ulvoi susi. Edward ei kuitenkaan antaisi yhdenkään suden satuttaa minua, joten en ollut niistä huolissani.
”Miten kauan vielä?” huikkasin.
”Pari kilometriä. Sitten olemme perillä”, Edward lupasi. Voihkaisin mielessäni. Pari kilometriä kidutusta! Vaikka hiihtäminen ei ollutkaan vaikeaa, en pitänyt siitä. Kävelin mieluummin joka paikkaan, koska siinä riskejä oli vähemmän.
”Ensi kerralla voimme taas kokeilla laskemista”, Sydney huusi edestäpäin.
”Katsotaan”, Edward vastasi. Minä värähdin. Minua ei saisi mäkeen enää lainkaan. En halunnut päätyä kotiin pää kainalossa.
Vihdoin näin hotellin kirkkaiden valojen häämöttävän edessäpäin. Tunsin oloni huojentuneeksi, kun en ollutkaan jäänyt metsätielle makaamaan, vaan olin selviytynyt maaliin ehjänä. Edward hymyili helpottuneelle ilmeelleni, mutta Sydney näytti pettyneeltä.
”Mennäänkö uudestaan?” hän tivasi.
”Ei kiitos”, jupisin ja aloin tempoa suksia jalastani.
”Edward?” Sydney kysyi, katsoen häneen toiveikkaana. Edward pudisti päätään.
”Ei, minä jään Bellan luokse”, hän sanoi. Äänestä kuului, että Edward olisi halunnut mennä. Puraisin huultani neuvottomana.
”Mene vain. Minä menen mökille lepäämään”, ehdotin ja katsahdin Edwardiin. Hän näytti epäröivältä, mutta selvästi innostuneelta.
”Oletko ihan varma?” hän tivasi. Nyökkäsin ja nostin sukset kainalooni sauvoineen päivineen.
”Ehdottoman varma”, sanoin niin kiihkeästi kuin pystyin. Edward hymyili innoissaan.
”Kiitos, Bella. Me palaamme pian takaisin”, Edward lupasi. Katselin heidän poistumistaan sydän syrjällään ja mietin, teinkö elämäni pahimman virheen.
***
Palasin mökillemme ja toivoin sen olevan tyhjillään, mutta harmikseni Brandon istui television ääressä nyrpeänä. Kun tulin huoneeseen, hänen ilmeensä kirkastui.
”Hei, Bella! Usko tai älä, mutta loukkasin nilkkani mäessä ja joudun jäämään mökille koko loppuajaksi! En voi enää hiihtää”, Brandon puhahti harmissaan, ja katsoin häneen myötätuntoisena.
”Olen pahoillani. Ikävää, että kävi niin”, sanoin, ja Brandon huokaisi.
”Niinpä. No, missä te olitte? Mihin Edward jäi?” poika tivasi. Kohautin harteitani.
”Hän lähti vielä hiihtämään Sydneyn kanssa. He tulevat pian”, vakuutin. Ainakin halusin uskoa niin. Brandon katsoi minuun pitkään ja huokaisi.
”Minun pitäisi ehkä kertoa sinulle jotain Sydneystä”, hän huomautti. Kohotin kulmaani.
”Mitä sitten?” tivasin.
”Sydney ei ole niin viaton kuin mitä esittää. Hänellä on tapana napata muiden poikaystäviä. Hän on hyvin ovela. Hän esittää kilttiä naapurintyttöä, mutta on kaikkea muuta. Sinun kannattaisi pitää kiinni Edwardista”, Brandon sanoi vakavana. Sydämeni oli pysähtyä. Oliko Edward sittenkin valehdellut minulle? Mutta jos hän oli kuullut Sydneyn ajatukset, miksi tämä oli lähtenyt hänen matkaansa? Ellei sitten ollut kiinnostunut tästä enemmän kuin minusta…
”Selvä. Olipa hyvä, kun kerroit. Minä menen nyt lepäämään”, mutisin. En nähnyt Brandonin katsovan minuun voitonriemuinen ilme kasvoillaan. Tyytyväisenä itseensä poika kääntyi tuijottamaan televisiota, kun minä laahustin yksinäisenä huoneeseemme ja toivoin, että emme olisi koskaan tänne tulleetkaan.