Nimi: En muuta tee
Kirjoittaja: Melodie
Fandom: Four hands, two sonatas
Tyylilaji: angst
Ikäraja: K-11
Paritus/Päähenkilöt: Yksipuolinen Pi-o/Jeong-yo
Vastuunvapaus: En omista sarjaa enkä hahmoja enkä saa tästä rahaa.
Alkusanat: Sijoittuu johonkin jaksojen kuusi ja seitsemän hujakoille. Liikaa tunteita, lähettäkää apua.
*
En muuta tee
On kulunut jo monta vuotta,
mutta ei päivääkään
etten olisi ajatellut Jeong-yota.
Minä soitan pianoa koska en tiedä mitä muutakaan tekisi. Joinain päivinä selitän itselleni, että teen sen Jeong-yo vuoksi, soitan koska hän ei voi. Joinain päivinä uskon että se on ainoa asia jolla voin lohduttaa itseäni.
Joinain päivinä tiedän, että olen vain niin itsekäs.
Ne miettivät miksi soitan nykyään niin hyvin, sen näkee niistä. Minä en todellakaan sano, että se johtuu Jeong-yosta, että ajattelen häntä alati. Kun soitan iloisesti ajattelen hyviä hetkiämme. Kun soitan surullisesti, ajattelen hänen katoamistaan. Ja kun soitan sillä tunteella mitä minulta ei koskaan odotettu kuulevan,
ajattelen häntä.
Meni vuosia ennen kuin myönsin itselleni, että olin rakastunut häneen. En usko että edes tajusin sitä kun hän vielä oli täällä. Mitä minä olisin rakkaudesta ymmärtänyt.
Nyt en tahdo kuulostaa siltä (mikä olen), että olen emotionaalisesti vaurioitunut rikas ja menestynyt ressukka. En kaipaa sääliä. Mutta mietin, miten helvetin surullista on, että elämäni onnellisimmat hetket olivat ne, kun soitin hänen kanssaan.
ajattelen häntä ajattelen häntä ajattelen häntä
En saa nukuttua.
En muuta teekään kuin nukun.
En ole koskaan juuri ajatellut seksiä ennen kuin herään, kovana, unesta jossa hän pitelee minua. Hieron itseäni epävarmoin liikkein enkä jaksa nousta peseytymään. Nukahdan tuijottaen sotkua, jonka olen saanut aikaan.
Opettelen tuntemaan itseäni, vähä vähältä, mistä pidän, mistä sytyn. Mietin, mistä Jeong-yo pitää. Piti? Mietin miten hän olisi katsonut minua hyväillessään minua, ja tulen saman tien.
Jatkan kunnes käteni tulevat niin aroiksi että minun on pakko lopettaa, etten joudu lopettamaan pianon soittoa. Ne katsovat minua säälien ja sanovat että harjoittelen liikaa. Tietäisivätpä.
Ikävöin häntä. Mikään lääke ei auta, olen kokeillut ne kaikki.
Olen pelkuri.
En koskaan ole uskaltanut kysyä, mitä tapahtui, siltä ihmiseltä jonka uskon tietävän.
Äidiltäni.
*
Jeong-yo on kuollut. Minusta ei ole enää jäljellä juuri mitään.
Mutta en silti uskalla.
*
Jeong-yo on elossa ja minun sydämeni särkyy kerta kerralta uudelleen kun hän ei muista minua. Kun en voi koskettaa häntä. Kun katselen, kuinka hän ei enää soita.
Jeong-yo on elossa,
ja minä aion selvittää,
kuka teki tämän hänelle.
(Vaikken vieläkään uskalla kysyä.)
