Ficin nimi: Erikoisagentti T. P. Bluefield
Kirjoittaja: Naks
Fandom: Resident Evil
Ikäraja: S
Mukana: Leon, Chris & Jill (Chris/Leon?)
Genre: Slice of life ja arkihuumori
Summary: “Nyt lopetatte tuon sekoilun, tai saatte kävellä takaisin päämajaan, saamarin kutaleet. Tämä on käsky!”
A/N: Olen viime aikoina muuan Linnen ansiosta tutustunut Resident Evilin Leoniin ja Chrisiin (tai no Leon oli ikonisuudessaan tunnistettava mutta hahmona aika tuntematon) ainakin jotenkutisesti ja kehtaisin väittää, että ko. kaksikko on vähän pönkännyt itseään Hellaverse-inspisten vierelle. Vaihtelu virkistää ja uusiin hahmoihin ja shippeihin on aina kiva tutustua. 😁✨ Kourallinen muitakin ideoita pyörii mielessä, mutta tästä on hyvä aloittaa!
***
“...kunnes tekaisin lennosta salanimen ja ne päästivät minut valvomoon.”
“Eivätkä vaatineet nähdä mitään todistetta henkilöllisyydestäsi?” pelkääjän paikalle hypännyt Jill tarkensi takapenkillä makoilevalta Leonilta. “Aika hälyttävän huolimatonta.”
“Eivät tosiaan olleet mitään ruudinkeksijöitä”, Chris hymähti ratin takaa.
“Onneksi minä olin”, Leon tokaisi. “Täydestä meni kuin väärä raha. Voitte tekin tästä lähtien kutsua allekirjoittanutta erikoisagentti T. P. Bluefieldiksi.”
Jillin hartiat hytkyivät naurusta, ja Chris puolestaan rutisti rattia huultaan jäytäen.
“Bluefield”, Chris toisti. “Et sitten pöljempää keksinyt.”
“Mikä vikana? Punainen oli sitä paitsi varattu.” Leon virnisti ja töytäisi kuskin penkkiä tavalla, jonka tiesi ärsyttävän Chrisiä.
“Eihän ‘erikoisagentti Redfieldissä’ olisi ollut järjen hiventäkään, kun niillä oli naamani tiedossa”, Chris tuhahti luoden peilin kautta merkitsevän silmäyksen Leoniin. “Siitä olisi herännyt epämääräisiä kysymyksiä, ja olisit ollut liemessä tuota pikaa.”
“Siksi minä pelasinkin korttini niin järkevästi”, Leon virkkoi. “Sääli toisaalta. Redfield on kiva sukunimi.”
“Se kyllä on”, Jill yhtyi hänen tuumailuunsa. “Erikoisagentti Leon Redfieldissäkin olisi nätti sointi.”
“Eikö?”
“No niin, sitten riittää”, Chris murahti kuin luokallista teinejä käskyttävä opettaja.
“Chris on selvästi samaa mieltä”, Jill totesi.
“Niinkö päättelit?” Chrisin vastaus oli Saharaakin kuivakampi.
“Anna armoa, hän on vain ujolla päällä”, Leon tokaisi Jillille ja sipaisi sormiensa syrjällä Chrisin jännittynyttä olkavartta. “Vähän hitaallakin isojen siirtojen osalta, mutta eiköhän tämä jörrikkä vielä jonain päivänä tee minusta kunniallisen miehen.”
“Ole sinäkin nyt siinä.”
“Minä olen juuri tässä, muru.”
“Hetki – punastutko sinä, Redfield?” Jill härnäsi, ja kun Leon oli kurkottamaisillaan etupenkkiä kohti todistaakseen asian itse, Chris teki pienen varoittavan äkkijarrutuksen ennen kuin kiihdytti taas asialliseen ajonopeuteen.
“Nyt lopetatte tuon sekoilun, tai saatte kävellä takaisin päämajaan, saamarin kutaleet. Tämä on käsky!”
“Kyllä, sir”, Jill ja Leon vastasivat yhteen ääneen ja katsoivat parhaaksi olla härkkimättä arvon kuljettajaansa enempää. Luonnollisesti he arvostivat autokyytiä jalkapatikkaa enemmän.
“Mikä se T. P. muuten oli?” Jill kysyi sitten.
“Hm?”
“Siinä valenimessäsi.”
“Ai niin”, Leon sanoi muistellessaan improvisointiaan. “Turhaa Paskaa.”
“Vau”, Jill tuhahti vino hymy suupielessään, mutta kuskin paikalta kuului yllättäen hiljainen naurunpurskahdus.
“Hah, näetkö? Chris sentään arvostaa!” Leon myhäili ja pukkasi tätä hartiaan.
“En nyt tiedä, onko arvostaminen oikea sana”, Chris totesi ilmeisestä huvittuneisuudestaan huolimatta. “Mutta sinulta jos keneltä nyt odotti vastaavaa soopaa. Pahuksen tolvana...”
“No jaa, ainakin rakastat minua.”
“Se on kyllä totta”, Chris sanoi tietoisen asialliseen sävyyn ja nautti katsella, miten Jillin huulille kohosi kiusoitteleva hymy ja miten takapenkillä kököttävä Leon meni epätavallisen hiljaiseksi.
