Nimi: Unesta
Kirjoittaja: Aladdin Sane
Fandom: Tuntematon sotilas (+ Täällä Pohjantähden alla)
Genre: Pehmeää hurt/comforttia. Ficlet (435 sanaa).
Ikäraja: Sallittu
Pääparit: Hietanen/Koskela
Yhteenveto: Koskelan kipinävuoro on loppumaisillaan, kun Hietanen kavahtaa istumaan henkeään haukkoen.Haasteet: FanFic100 (sanalla 052
tuli), Ficlet300 (sanalla 015
energinen)
Vastuunvapaus: Tuntematon sotilas ja Täällä Pohjantähden alla ovat Väinö Linnan luomuksia. Minä en hyödy tästä mitään.
A/N: Jatkosodan alkupuolella Hietanen räjäyttää tankin miinalla. Tämä on iso kohtaus paitsi kirjassa, myös jokaisessa Tuntemattoman filmatisoinnissa ja muissakin sovituksissa, ja itse tarinassa se on niin merkittävä sankariteko, että sen ansiosta Hietanen ylennetään kersantiksi. Aika lailla tasan vuotta myöhemmin Hietanen kertoo tästä täydennysmies Hauhialle ja mainitsee, että:
— Nykki viäl mää joskus yäl nää unes, ku se telaketju juakse siält suajukse alt ja on juur tulemallans mun päällen. Sit mää herä ain kauhias hies… Ku ei vaa ikä enä tarvittis nähräkkän koko hökötyst.Ja siis. Jostain syystä tätä ficciä ei ollut kukaan vielä tehnyt, joten mää ny sitten tein sen itte.
Spoiler: Lätinää Tuntemattomasta ja Pohjantähdestä • näytä Kans en tiiä voiko tätä hyvällä omatunnolla sanoa multifandomiksi tai crossoveriksi koska. Tai siis että ei ne minun mielessä ainakaan tunnu silleen eri fandomeilta. Ei vain siksi että molemmat on Linnan teoksia vaan ihan siksi että Pohjantähdet on rakennettu vänrikki/luutnantti Vilho Koskelalle Tuntemattomassa kirjoitetun taustatarinan pohjalta, ja siks että Vilho on Pohjantähdissä mukana kaks kirjaa kolmesta Varsin Keskeisenä Hahmona. Ja siks että Vilhon kuolinkohtaus on liitetty Pohjantähtiin vastaavaan kohtaan juonta melkein sanasta sanaan samanlaisena kuin se on Tuntemattomassa. Et ei Tuntsa ja Pohjantähti oo crossover tai multifandom vaan sisaruksia ja kulkee käsi kädessä ja asuu samassa yksiössä ja nukkuu samassa sängyssä. Tai jotain semmosta. Kyl te tajuutte.
Eikä sillä että sillä nyt fanficsatasen kannalta olis mitään väliäkään koska sen deadline on parin viikon päässä ja mulla on yli puolet siihen kirjottamatta. Mutta noin niin kuin For The Record kumminkin ja silleen.
UNESTAKoskelan kipinävuoro on loppumaisillaan, kun Hietanen kavahtaa istumaan henkeään haukkoen. Hänen katseensa osuu Koskelaan, ja tämä arvaa heti, mistä on kyse.
”Käy takasin maate vaan”, Koskela kehottaa niin hiljaa, ettei herätä muita. ”Kyllä se siittä suttaantuu.”
Hietanen hengittää yhä raskaasti, mutta nyökkää ja painautuu takaisin makuulle. Koskela katsoo häntä jonkin aikaa, mutta kun hän ei tunnu rentoutuvan, konttaa hän reppunsa luo Hietasen viereen.
”Mitäs”, hän kuiskaa.
Hietanen kääntyy manttelinsa alla kyljelleen Koskelaa päin ja päästää väräjävän huokauksen. Kun hän avaa silmänsä, Koskela huomaa niiden kiiltävän myrskylyhdyn valossa.
”Se tankkiko?”
Hietanen nyökkää.
”Juur pian mun päällen tulos”, hän kuiskaa. ”Siit mää juur heräsin kun se tulisis enk mää voin liikku minkä… viälki oikke surise korvis…”
Koskela puristaa Hietasen olkaa.
”Vartoos niin minä herätän Tassun tota kamiinaa kattoon.”
Hietanen nyökkää taas, ja Koskela peruuttaa takaisin kamiinan luo. Tarkistettuaan, ettei tuli ole sammumisvaarassa, hän käy ravistamassa Suden Tassun hereille, ja varmistettuaan, että tämä tosiaan myös herää ja kömpii kipinävahtiin, palaa hän paikalleen Hietasen viereen ja käy makuulle kyljelleen niin, että on tämän kanssa kasvokkain.
”Pa silmät kiinni.”
Hietanen panee, mutta sen perusteella, miten hän rutistaa silmäluomiaan, on hän vielä liian virittynyt nukkuakseen. Koskela harkitsee hetken ennen kuin laittaa käden Hietasen kasvoille, varovasti ettei kukaan näe, ja sivelee peukalollaan hänen otsahiuksiaan päätä myöten taakse. Hietanen värähtää yllätyksestä ja avaa silmänsä.
”Pikkupoikina kun äiti pani meittiä maate niin autto kun ottaa vähän silitti tällai näin”, Koskela kuiskaa.
Jos jotain, niin ainakin se saa hymyn pyrkimään Hietasen kasvoille.
”Ja uni tulis het?”
”Kyllä se yleensä sitten. Pa ne silmät kiinni vaan.”
Hietanen tottelee ja käpertyy lähemmäs Koskelaa tuntuen jo nyt levollisemmalta kuin äsken, ja Koskela jatkaa hänen otsansa silittämistä rauhalliseen tahtiin.
Hän teki tätä aikoinaan itsekin Eerolle ja Voitolle, kun he olivat pieniä. Jossakin vaiheessa hän sen omaksui, kun Eero ei tahtonut saada unen päästä kiinni tai jokin pelotti. Ja kun Voitto oli kyllin iso, että hänet siirrettiin kehdosta veljiensä sänkyyn nukkumaan, teki Vilho sitä hänellekin. Ja se toimikin, vaikka Voitto joskus kiihtyessään saattoi olla levoton. Hiukan niin kuin Hietanen, paitsi ettei Hietasen kiihtymys taitu niin herkästi suuttumuksen suuntaan. Hän on hiukan sillä tavalla huoleton kuin Eero. Mutta samalla ei kuitenkaan. Ei lainkaan. Reipas ja tarmokas ja hyväntahtoinen hän on ja jotain, jotain niin kovin…
Koskela sivelee peukalollaan kohtaa Hietasen kulmakarvojen välissä, johon hänellä kasvaa kurttu hänen rypistäessään otsaansa, ja antaa ajatuksensa haipua. Kun Hietasen kasvot kohta siliävät uuteen uneen, värähtää hänen kasvoillaan pieni hymyntapainen.
Ennen kuin hän paneutuu paremmin makuulle käydäkseen itsekin nukkumaan, nojaa hän vielä Hietasta kohti ja painaa huulensa hetkeksi hänen otsalleen.
Kun hänkin ummistaa silmänsä, värjäävät teltan hiljaisuutta vain miesten vaimea kuorsaus ja kamiinassa palaessaan napsahteleva mänty.
