Ficin nimi: Henki
Kirjoittaja: Meldis
Fandom: Downton Abbey
Genre: kevyt drama, ficlet
Ikäraja: S
Paritus: lievä Thomas/Jimmy
Tiivistelmä: Jimmy kokee tuntemuksia eräässä tietyssä huoneessa kartanossa.
Vastuunvapaus: En omista hahmoja tai paikkoja, hieman lainaan omaksi ilokseni.
A/N: Minun piti kirjoittaa tämä jo viime vuonna Halloweeniksi, mutta oli kirjoitusvaikeuksia silloin. Joten tämä syntyi nyt. Jos lukaiset, jätäthän kommenttia! ^^
Henki
”Mitä sinä kupeksit?” Thomas kysyi ja Jimmy hyppäsi kolme jalkaa ilmaan. Hänen silmänsä olivat suuret, kasvot kalpeat ja hänen kätensä tärisivät puristaen hopeista tarjotinta. Thomas kohotti kulmiaan kysyvästi.
”Öh, ei mitään”, Jimmy nieleskeli näyttäen nololta. Hän vilkuili ympärilleen huoneessa, johon oli tullut viemään puhdistettuja astioita ja sitten hänellä oli alkanut kestää hommassa niin kauan, että Thomas näki parhaaksi tarkistaa, mikä tätä viivytti. Seurue saapuisi kartanolle hetkenä minä hyvänsä.
”Eikö varmasti?” Thomas kysyi ja asteli lähemmäs Jimmyä, jonka katse poukkoili ikkunasta sänkyyn, oviaukosta Thomasiin ja yöpöydästä vaatekaappiin. Jimmy pudisti päätään kiivaasti. Thomas kohotti toista kulmaansa.
”No, ehkä…” Jimmy mutisi. Thomas odotti. ”Minä ajattelin, että täällä on kummitus.”
Thomas suipisti suutaan, ettei olisi purskahtanut nauruun. Jimmy taisi nähdä hänen estelynsä läpi ja mulkaisi häntä. ”Siksi en sanonut mitään”, hän puuskahti ja yritti ohittaa Thomasin poistuakseen huoneesta, mutta Thomas katkaisi hänen tiensä ottamalla miestä olkapäästä kiinni.
”Miksi täällä olisi kummitus?” Thomas kysyi rauhallisesti ja silitti Jimmyn olkapäätä. Jimmy mulkoili häntä hetken, kunnes värähti päästä varpaisiin. Hän jäi katsomaan oven saranoita silmää räväyttämättä.
”Minulle tuli äkkiä kamalan kylmä”, hän mumisi ja vieräytti harteitaan. ”Ja olin kuulevinani...äänen.” Hän vältteli Thomasin katsetta. ”Se sanoi Thomas.”
Thomas rypisti otsaansa ja vilkaisi ympärilleen huoneessa. Ja hän tajusi. Hän ei uskonut kummituksiin, mutta kylmänhiki valtasi hänet.
”William”, Thomas sanoi yrittäen kuulostaa kepeältä. ”Hän taitaa vihoitella minulle vielä kuolemassaankin.”
Jimmyn silmät suurenivat entisestään. ”Mitä?”
”Joo, edellinen miespalvelija. Hän kuoli tässä huoneessa.”
Jimmy hypähti kuin haluaisi päästä ulos nahoistaan. Hän alkoi hengittää kiivaasti ja katseli kauhuissaan Thomasia. ”Jimmy, ei kummituksia ole olemassa”, Thomas rauhoitteli häntä.
”Sinä juuri sanoit, että William kuoli täällä! Ja minä kuulin jonkun sanovan sinun nimesi”, Jimmy intti pälyillen huonetta. Thomas siirsi kätensä miehen olkapäältä tämän poskelle ja käänsi tämän kasvot kohtaamaan omansa. Jimmy pysähtyi, mutta jäi hengittämään rinta kohoillen.
”Talo on ikivanha ja päästelee ääniä ja on huono pitämään lämpöä sisällä”, hän selitti hitaasti silittäen Jimmyn poskea. Jimmy katsoi häntä hengitys tasaantuen hitaasti ja päästi lopulta suustaan värisevän huokauksen. Sitten hän liikahti äkisti eteenpäin painautuen aivan kiinni Thomasiin. Thomas jäykistyi. Ovi oli edelleen auki hänen selkänsä takana, mutta Jimmy ei tainnut välittää. Hän laski otsansa Thomasin olkapäälle ja jäi siihen.
”Thomas”, hän sanoi hiljaa ääni vaimeana Thomasin takin olkamusta vasten. ”Minä luulen, että joku tuuppasi minua sinua päin.”
Thomas silmäsi vauhkona ympäri huoneen. Hän ei uskonut kummituksiin.
”Vai niin”, hän sanoi lyhyesti, eikä keksinyt enää mitään selitystä Jimmyn tuntemuksille. ”Carson odottaa meitä jo varmaankin”, hän sen sijaan sanoi ja työntäen Jimmyä edellään, he poistuivat huoneesta vikkelästi. Sulkiessaan ovea Thomas kieltäytyi kuulemasta vaimeaa henkäystä, joka aivan taatusti toivotti hänelle onnea.
