Nimi: Silmistä heijastui täysikuu
Ikäraja: S
Fandom: Harry Potter
Paritus: H/D
Joulukadun jälkeen: Hunajaherttua
A/N: Sain äsken
Siiseliltä inspissanoja ja niistä syntyi tällainen pieni teksti :3 En edes jätä tätä hautumaan koska varmaan unohdan että tää on olemassa enkä julkaise tätä sit ikinä. Joten pistän samantien tänne tällaisen pienen talvipalasen! Teksti koostuu tosiaan viidestä mikroficistä, joissa jokaisessa on käytetty yhtä Siiselin antamaa sanaa! Niitä voi halutessaan arvailla, laitan ne ficin jälkeen spoilerin alle piiloon niin sieltä voi sitten katsoa jos huvittaa!
Silmistä heijastui täysikuu
“Mennäänkö jo takaisin sisään?”
“Ei ihan vielä”, Harry vastasi Dracolle, joka näytti Michelin-ukolta paksussa toppahaalarissaan.
“Minä hikoilen enkä pysty liikkumaan kunnolla”, Draco uikutti ja heilutti käsiään avuttomana. “Mutta silti minun naamani paleltuu niin että nenäkarvanikin ovat jäässä.”
Harry röhähti nauruun. Sen ainoan kerran kun Draco oli kuunnellut Harryn pukeutumisvinkkiä (pukeudu lämpimästi, siellä on tosi kylmä), oli tämä sitten päättänyt pukea suunnilleen koko vaatekaappinsa sisällön kerralla ylleen.
“Tulehan nyt”, Harry tokaisi huvittuneena. “Ei ole enää pitkä matka.”
˗ˏˋ ★ ˎˊ˗
Harry oli ollut varma, että Draco rakastaisi näkymää. Täysikuu möllötti pilvettömällä yötaivaalla ja tähdet tuikkivat kirkkaina puiden yllä. He olivat saapuneet pienelle metsäaukiolle, jonne Harrylla oli ollut jo vuosien ajan tapana karata aina silloin kun arki tuntui käyvän liian raskaaksi.
Hän oli viimein päättänyt näyttää paikan Dracolle. Olivathan he seurustelleet jo vuoden verran, olihan se jo aikakin. Sitä paitsi tällaisen kuutamon aikaan aukio oli parhaimmillaan.
“Käy maahan makaamaan”, Harry kehotti ja pyllähti itse hankeen keskelle aukiota.
“Oletko sinä hullu?” Draco älähti, mutta vain vähän suutahtaneena. “Minullahan menee pipoon lunta.”
“Laita huppu päähän”, Harry sanoi virnistellen. “Luota minuun.”
˗ˏˋ ★ ˎˊ˗
Harry vilkaisi Dracoa, joka pötkötti pitkin pituuttaan lumihangessa hänen vierellään. Dracon posket hehkuivat pakkasesta punaisina ja tämän silmät olivat levinneet kaljuunan kokoisiksi.
“Vau”, Draco huokaisi.
“No, nyt kun me olemme päässeet perille niin voimme kyllä lähteä kotiin jos haluat”, Harry sanoi muina miehinä ja suuntasi itsekin katseensa yötaivaalle.
“Eikä!” Draco parkaisi irrottamatta katsettaan tähdistä. “Anna minä katselen vielä hetken.”
“Kunhan kiusasin”, Harry sanoi naurahtaen ja tarttui Dracon käteen.
˗ˏˋ ★ ˎˊ˗
Harry veti Dracoa käsistä ja auttoi tämän ylös hangesta. Dracon hymy yletti melkein korvasta toiseen ja Harry näki kuinka tämän silmistä heijastui täysikuu.
“Minulla on hölmö unelma”, Harry sanoi yllättäen itsensäkin. Hän ei ollut koskaan ennen puhunut unelmastaan ääneen. “Haluaisin joskus rakentaa tänne oman talon.”
“No miksei me rakenneta?” Draco puuskahti katse innosta leimahtaen.
“Me?” Harry kysyi hymyillen niin leveästi, että hampaatkin näkyivät.
“Niin tai siis-”, Draco takelteli sanoissaan. “Tarkoitin, että sinä. Mikset sinä rakentaisi sellaista?”
“Haluaisitko muuttaa minun kanssani tänne metsän keskelle?” Harry kysyi hiljaa.
“Haluaisin.”
˗ˏˋ ★ ˎˊ˗
Myöhemmin Harryn Lontoon kerrostaloasunnossa tuoksui mansikkatee. Sekä Harryn, että Dracon posket punottivat ja molemmat odottivat hiljaisuuden vallitessa teen hautumista. Harry ei tiennyt mitä sanoa.
“Minä ihan oikeasti tarkoitin mitä sanoin”, Draco sanoi yllättäen. “Minä voisin jättää kaupunkielämän ja karata kanssasi metsään.”
“Karata kanssani metsään?” Harry nauroi.
“No, niin”, Draco mutisi ja oli nostamassa teekuppia huulilleen, mutta muistikin, että tee oli vielä pannussa hautumassa. Hän laski nolona kupin käsistään.
“Pitäisikö meidän sitten tehdä se?” Harry kysyi ja tunsi sydämen hakkaavan rinnassaan.
“Kyllä minä olisin siihen valmis”, Draco sanoi vakava katse tiukasti Harryn silmissä.
“Niin minäkin.”
Siiselin sanat: jäätyneet nenäkarvat, kuutamo, hehku, unelma, mansikka
