Title: Kolmensadan vuoden omistautuneisuus
Author: Larjus
Chapters: Ficlet
Fandom: Bucchigiri?!
Characters: Senya
Genre: Tummasävyinen draama, hahmon mietteitä
Rating: K-11
Warnings: Spoilereita sarjan juonesta
Disclaimer: En omista alkuperäissarjaa tai sen hahmoja enkä ole saanut tämän kirjoittamisesta rahallista korvausta.
Summary: Kolmesataa vuotta myöhemminkin Senya ajattelee Ichiyaa.
A/N: Osallistuu
Lyrics Wheelin 22. kierrokselle. Kappaleeksi sain
Elastisen ja Jenni Vartiaisen Epäröimättä hetkeekään. Mulle tuli siitä heti mieleen Senya ja Ichiya ja heidän tarinansa, ja olikin itsestään selvää, että kirjoittaisin heistä jotain. Alkuperäinen ajatukseni oli kirjoittaa jotain siitä ajasta, kun he olivat vielä elossa (ihmisinä) ja kaikki oli heidän välillään hyvin, mutta no, toisin kävi. Biisi on kyllä ihan täydellinen SenIchi-kipale ♥ Tämän ficin kohdalla saa jokainen itse päättää, oliko Senyan ja Ichiyan suhde myös romanttinen vai ei. Jätin sen tarkoituksella tulkinnanvaraiseksi.
Kolmensadan vuoden omistautuneisuusArajinin kuorsaus kaikui yössä. Senyaa se ei häirinnyt, sillä henkiolentona hän ei olisi edes voinut nukkua, vaikka olisi halunnut, eikä kuorsauksen kuunteleminen sotkenut hänen ajatuksiaankaan. Osa hänestä kuitenkin toivoi, että niin olisi ollut, koska silloin hän olisi ehkä saanut edes pienen tauon Ichiyan muistamisesta.
Siitä oli jo kolmesataa vuotta, kun sulttaanin sotilaiden ampumat luodit olivat lävistäneet heidän sydämensä ja he olivat kuolleet niiden aiheuttamiin vammoihin. Muisto raastoi Senyan sisintä, etenkin juuri sitä kohtaa, johon luoti oli uponnut. Hän ei ollut halunnut päättää elämäänsä niin, mutta kaikkein katkerin hän oli siitä,
milloin oli kuollut.
Hän oli riidellyt Ichiyan kanssa. Tämä oli ollut kireä ja etäinen jo pidemmän aikaa, mutta vain hetkeä ennen heidän kuolemaansa tilanne oli eskaloitunut tappeluksi. Ichiya oli ollut hänelle suorastaan raivoissaan siitä, ettei hän ollut suostunut taistelemaan tätä vastaan loppuun – eli kuolemaan – asti. Tämä ei ollut suostunut kuuntelemaan hänen näkökulmaansa laisinkaan vaan oli vain väittänyt hänen pitävän tätä pilkkanaan. Viimeisinä sanoinaankin, kuolemaa tehdessään, kuiviin vuotaessaan, Ichiya oli vannonut kantavansa vihaansa ja kaunaansa ikuisesti.
Mutta miksi? Sitä Senya ei vielä vuosisatoja myöhemminkään ymmärtänyt, vaikka miten yritti.
Ichiyan sanat kaikuivat hänen korvissaan jatkuvasti.
Hän? Pitänyt Ichiyaa pilkkanaan? Miten väärässä tämä olikaan ollut!
Totuus oli se, että Senya oli ihaillut ja rakastanut Ichiyaa sydämensä pohjasta. Yli vuosikymmenen Ichiya oli ollut hänen paras ystävänsä, perheensä, koko elämänsä. Hän oli luopunut kaikesta muusta ja jättänyt koko vanhan elämänsä taakseen voidakseen tavoitella yhteistä unelmaa tämän kanssa. Monta vuotta olikin kulunut niin, että Senya oli uskonut heidän vielä saavuttavan päämääränsä, että heistä todellakin tulisi honkibitoja. Yhdessä.
Miten Ichiya ei ollut nähnyt sitä kaikkea? Mikä oli voinut muuttaa tätä niin paljon, että se oli estänyt tätä näkemästä hänen kymmenen vuoden omistautuneisuutensa heidän yhteiselle unelmalleen? Senya olisi antanut vaikka mitä, että olisi päässyt kysymään sitä suoraan Ichiyalta. Ja ehkä hän vielä pääsisikin.
Senya vilkaisi Arajinia, joka edelleen nukkui vuoteessaan autuaan tietämättömänä hänen suunnitelmistaan. Arajinin avulla hän varmasti löytäisi Ichiyan vielä, saisi houkuteltua tämän esiin, puhuttua tämän kanssa. Ehkä hän voisi vihdoin myös antaa Ichiyalle mahdollisuuden taistella häntä vastaan vaikka kuolemaan asti, jos tälläkin olisi keho, jota lainata. Hän olisi valmis ihan mihin vain.
Kolmesataa vuotta sitten hän oli luopunut kaikesta Ichiyan vuoksi ja edelleenkin tekisi niin. Olihan Ichiya yhä, kaikesta tapahtuneesta huolimatta, hänen paras ystävänsä, perheensä, koko elämänsä. Kaikki, mitä hänellä oli.
Elastinen feat. Jenni Vartiainen - Epäröimättä hetkeekään
Haluun vaan et sä tiedät
Mä heittäsin tän kaiken menemään
Epäröimättä hetkeekään
Synkimpänä yönä
Sun käsiin luottasin mun elämän
Epäröimättä hetkeekään
Jee, palatseissa vietin yksin öitä
Se kaikki oli merkityksetöntä
Vasta kun sain jonkun kenen kans sen voisi jakaa
Löysin mun onneni sun onnesi takaa
Voit luottaa siihen
Ei oo mua, on vaan me
Ja vaik kaikki mun menis susta luovu mä en
Paha maailma ei maha meille kun mennään yhessä
Oon aina sun, myös tuulten kääntyessä
Ne illat kun ootat mua
Ne yöt jotka valvot
Kun sanot, että pärjäät
Haluun vaan et sä tiedät
Mä heittäsin tän kaiken menemään
Epäröimättä hetkeekään
Synkimpänä yönä
Sun käsiin luottasin mun elämän
Epäröimättä hetkeekään
Sä oot
Kaikki mitä mul on
Kaikki mitä jää
Kun kaikki turha riisutaan
Haluun vaan et sä tiedät
Mä heittäsin tän kaiken menemään
Epäröimättä hetkeekään
Jee, täs on mun elämä
Jos tahot niin saat sen
Tilanteen tullen en kattoisi taakse
Korkeimmalt huipulta syvimpään monttuun
Jaan mun matkaani sun kaa niin se helpottuu
Kylmiä puitteita, kiiltävää pintaa
Sille mitä meil on ei oo riittävää hintaa
Ja vasta sä selvensit sen mulle
Oikee arvos on siinä mitä merkitset muille
Ne illat kun ootat mua
Ne yöt jotka valvot
Kun sanot, että pärjäät
Haluun vaan et sä tiedät
Mä heittäsin tän kaiken menemään
Epäröimättä hetkeekään
Synkimpänä yönä
Sun käsiin luottasin mun elämän
Epäröimättä hetkeekään
Sä oot
Kaikki mitä mul on
Kaikki mitä jää
Kun kaikki turha riisutaan
Haluun vaan et sä tiedät
Mä heittäsin tän kaiken menemään
Epäröimättä hetkeekään
Haluun vaan et sä tiedät
Mä heittäsin tän kaiken menemään
Epäröimättä hetkeekään
