Ficin nimi: Enkelinkyynelpuu
Kirjoittaja: Linne
Ikäraja: S
Fandom: Hazbin Hotel
Summary: “Ei vissiin mennyt kovin hyvin?”
Lucifer kohotti kulmaansa, liian väsyneenä hämmästyäkseen. “Helvettiäkö sinä teet täällä?”
Oli Adamin vuoro kohottaa kulmaansa. “Minä asun täällä, jos et satu muistamaan"
A/N: tämän ficin myötä toivotan ihanaa synttäriä rakkaalle Naksulle <3
Hotelli ei ollut koskaan näyttänyt Luciferista niin kauniilta.
Hän oli muistuttanut Charlieta monta kertaa että voisi mennä takaisin omaan palatsiinsa, että ymmärtäisi jos tämä haluaisi pitää etäisyyttä, mutta Charlie ei ottanut sellaista kuuleviin korviinsa. “Älä ole typerä, isä, totta kai sinä tulet! Sinun huoneesikin on valmiina, Nifty siivosi sen!”
Vastalauseet kuolivat Luciferin huulille kun hän näki tyttärensä toiveikkaat kasvot. Charlie oli kärsinyt jo tarpeeksi. Niinpä hän suoristi selkänsä, pakotti kasvoilleen hymyn ja seurasi tytärtään ja tämän ystäviä hotelliin.
Hotellissa hän nojasi vaivihkaa baarin tiskiin, ja koska kissademoni oli murtunut ystävänsä menettämisestä, tämä tuskin huomasi, teki vain heille kaikille drinkit. He kokoontuivat kaikki hetkeksi aulan violeteille sohville, istuivat kuka minnekin ja siemailivat juomiaan hiljaisuuden vallitessa. Charlie nojasi päätään tyttöystävänsä olkaan. Pommityttö istui kissademonin vieressä. Peura oli kadonnut jonnekin, mistä Lucifer oli enemmän kuin kiitollinen.
Hän joi drinkkinsä loppuun niin nopeasti kuin kehtasi ja nousi sitten jaloilleen ottaen vain vähän tukea sohvasta.
“Kultaseni, minä taidan mennä hetkeksi lepäämään”, hän sanoi Charlielle. Tämä säpsähti ja katsoi häntä huolestuneena.
“Totta kai, isä! Anteeksi –minä en yhtään ajatellut –”
“Ei se mitään, kulta, ei toki mitään!” Lucifer sanoi ja onnistui hymyilemään aidosti. “Olen vain hiukan väsynyt. Otan pienet nokoset ja sitten olen taas käytettävissäsi!”
Charlie huokasi ja nojautui taas tyttöystäväänsä vasten. “Ehkä meidänkin pitäisi. Minusta tuntuu, että pieni lepo tekisi kaikille hyvää.”
“Kannatetaan”, Vaggie totesi. Lucifer hymyili heille ja lähti huoneistoaan kohti.
Matka hissille oli tuskin viittä metriä, mutta se tuntui paljon pidemmällä. Kun ovet viimein kilahtivat kiinni hänen takanaan, hänen polvensa pettivät ja hän lysähti istumaan hissin lattialle.
Hän ei oikeastaan ollut edes huomannut, miten paljon televisiodemonin laite oli vienyt häneltä energiaa, ennen kuin pääsi siitä irti. Vasta sitten uupumuksen tumma aalto oli pyyhkäissyt hänen lävitseen ja hänen piti koota viimeisetkin voimanrippeensä pysyäkseen pystyssä.
Häneen ei varsinaisesti sattunut: hänen lihaksiaan kolotti kyllä, ja hänen päätään särki hiukan, mutta se ei ollut pahinta. Pahinta oli se ylivoimainen uupumus, joka sai hänen lihaksensa tuntumaan lyijyltä ja maailman sumenemaan hänen silmissään.
Hän olisi voinut jäädä ikuisiksi ajoiksi hissin lattialle, tuijottelemaan sen kultaisia koristekuvioita, mutta pahaksi onneksi hänenkin kerroksensa saapui joskus, vaikka olikin kuudeskymmeneskuudes.
Hän pakottautui ulos hissistä ennen kuin joku ehtisi kutsua sen alas, ja seinästä tukea ottaen raahusti sviittiinsä. Hän toivoi, että sisäkkö oli siivonnut ankat pois. Hän jaksoi hädin tuskin kävellä ja kompastuisi taatusti niihin perhanan ankkoihin.
Kultaiset kaksoisovet avautuivat tuskastuttavan hitaasti, mutta lopulta hän sai raahattua itsensä sisään. Hän kaipasi kipeästi kuumaa kylpyä, mutta se saisi odottaa kunhan hän olisi levännyt hetken. Valtava pylvässänky kutsui häntä–
“Ei vissiin mennyt kovin hyvin?”
Lucifer kohotti kulmaansa, liian väsyneenä hämmästyäkseen. “Helvettiäkö sinä teet täällä?”
Oli Adamin vuoro kohottaa kulmaansa. “Minä asun täällä, jos et satu muistamaan. Aina sen jälkeen kun Jumala rankaisi–”
“Tarkoitan sviittiäni, senkin ääliö.”
“Ai, se. No, olisihan se sääli jättää näin hyvä sänky käyttämättä, vai mitä?”
Lucifer irvisti. “Vaihtaisit edes lakanat.”
“Ei kuulu tapoihini, beibi.” Lucifer ei edes vilkaissut Adamin suuntaan, mutta pystyi silti kuulemaan, miten tämän ääni pehmeni. “Sitä paitsi, ajattelin että jos palaisit, tulisit ensimmäisenä tänne.”
Tämä oli huono hetki ajatella hänen ja Adamin välistä suhdetta, mutta Lucifer ajatteli silti. Jonkin aikaa sen jälkeen kun oli selvinnyt, ettei Adam voisi palata taivaaseen, he olivat vältelleet toisiaan. Lopulta he olivat kuitenkin ajautuneet juttelemaan ja sitten, no…muutakin kuin juttelemaan.
Se oli outoa ja monimutkaista ottaen huomioon heidän menneisyytensä, mutta toisaalta, juuri heidän menneisyytensä teki siitä niin helppoa. He olivat kumpikin lähes ikuisia olentoja: kumpikin oli nähnyt paljon enemmän kuin olisi halunnut nähdä. Kumpaakaan ei sitoneet ihmisten säännöt, ja ehkä siksi he olivatkin antaneet toisilleen anteeksi niin nopeasti.
Äkkiä hän muisti jotain, minkä Adam luultavasti haluaisi kuulla. “Poikasi ainakin kunnostautui. Hän pakotti sen käskyläisesi –Luten? –takaisin taivaaseen.”
Adam tuhahti, mutta äänessä oli hymyä. “Poika alkaa vihdoin oppia tavoille. Ehkä minun pitäisi näyttäytyä Lutelle, vai mitä luulet? Käskeä häntä vetämään päänsä ulos perseestään –hoi!”
Mitä ikinä Adam sanoikaan päästä ja perseestä, Lucifer ei sitä kuullut. Hänen silmissään sumeni ja yhtäkkiä hän löysi itsensä makaamasta sviittinsä paksulta kokolattiamatolta.
Hän kuuli mutinaa, sitten käsivarret kietoutuivat hänen ympärilleen ja hänet nostettiin ilmaan. Hän sulki silmänsä, liian väsyneenä ajattelemaan enää mitään.
Kun tietoisuus verkalleen palasi, hän tajusi makaavansa omassa pylvässängyssään ja tuijottavansa sen punaisia verhoja. “Väsyttää”, hän mutisi ja sulki taas silmänsä.
Adamin käsi hänen olallaan ravisti häntä kevyesti ja palautti takaisin todellisuuteen. “No sitä ei ollut vaikea päätellä, senkin ääliö. Taidat olla yhtä typerä kuin ankkasikin. Nouse istumaan, anna minun katsoa.”
Lucifer ei ehtinyt estää voihkaisua, ennen kuin se karkasi hänen huuliensa välistä. “Ei enää. Ole kiltti. Ei enää.”
“Luci”, Adam sanoi ja hänen äänensä lempeys hätkähdytti Luciferia. “Anna minun katsoa.”
Lucifer puri hampaansa yhteen ja vavahti, mutta antoi Adamin nostaa hänet istumaan ja vetää paidan hänen päänsä yli.
Adam vihelsi ja juoksutti kättään hänen ihollaan. Hänen kätensä oli lämmin ja tuntui hyvältä, ja Lucifer rentoutui. “Näkyviä vammoja ei näy, paitsi pari mustelmaa, mutta helkkari soikoon, Luci, hän vei sinulta enemmän energiaa kuin olisi pitänyt olla mahdollista. Se Charlie pimu saa olla kiitollinen, että hänellä ylipäätään on enää isää.”
“Hän teki parhaansa”, Lucifer mutisi ja sulki uudelleen silmänsä. Hän ei jaksanut puhua Charliesta juuri nyt.
“Paskat teki”, Adam sanoi niin kärkevästi, että Lucifer melkein nauroi. “Ja sen minä aion kyllä sanoa hänelle. Mutta nyt meidän pitää saada sinut kylpyyn.”
“Ei kylpyyn”, Lucifer murahti ja lysähti tyynyjensä varaan. “Unta.”
“Kylläpäs kylpyyn”, Adam sanoi ja nosti hänet varovasti mutta tiukasti pidellen syliinsä. “Minulla on vielä enkelikyynelpuiden lehdistä tehtyä saippuaa, joka nostaa energiatasojasi, voit paremmin sen jälkeen.”
Lucifer ynähti, mutta ei pannut vastaan. Kun Adam laski hänet kuumaan, hyväntuoksuiseen veteen, hän tosiaan tunsi, miten Voxin häneltä viemä energia hiljalleen palautui. Hän oli edelleen väsynyt, mutta jaksoi nyt pitää edes silmiään auki. Ja kun Adam toi hänelle kristallipikarillisen vettä, hän voi jo paljon paremmin.
Adam ei sanonut juuri mitään, antoi vain Luciferin nauttia kylvystään. Kun vesi alkoi jäähtyä, hän nosti Luciferin ylös tämän vastalauseista huolimatta, ja kantoi hänet takaisin vuoteeseen, missä pari silkkisiä pyjamahousuja jo odotti.
Lucifer käpertyi mukavasti peittonsa alle ja huokaisi tyytyväisenä. “Tule viereen, ole kiltti”, hän pyysi.
Adam silitti Luciferin hiuksia. “No mikäs siinä, mutta vain hetkeksi.”
Osa Luciferin uupuneista aivoista jaksoi vielä pohtia, mitä Adam tarkoitti hetkellä, mutta loppuosa oli tyytyväinen, kun hän tunsi kiinteän kehon painautuvan selkäänsä vasten ja raskaan käsivarren ympärillään. Hän nukkuisi nyt ja selvittäisi mysteerit myöhemmin.
Vaggie heräsi siihen, että oli yksin.
Hän nousi vuoteesta yhdellä sulavalla liikkeellä ja tarttui keihääseen, ennen kuin pysähtyi kuuntelemaan hotellin ääniä. Ehkä Charlie oli mennyt vain kylpyhuoneeseen, mutta –
“Ja mitähän arvon prinsessa ajatteli tehdä sen jälkeen kun se television taulapää melkein tappoi teidän korkeutenne isän?”
Äänestä ei voinut erehtyä. Se oli Adam, sen kuuli koko luomakunta.
“No totta helvetissä oli lähellä! On vielä nytkin lähellä, tai olisi, jos en olisi ehtinyt käyttää enkelinkyynelpuuta juuri ajoissa–”
Charlie vastasi jotain. Ääni lähenteli itkua, mutta Adam ei hellittänyt.
“Ehkä me tästä opimme jotain, prinsessa. Kaikki voivat kuolla, jopa Helvetin Kuningas.”
