Title: Päättymätön jahti
Author: Angelina
Fandom: MCU
Rating: K-11
Paring: Helmut Zemo/John Walker
Summary: “Ja niin uskollinen koira kyllästyy seuraamaan.”
A/N: Tämä raapalesarja saattaa (todennäköisesti) loppuun luomani pöhveliversen näistä kahdesta :'3 Aiemmat osat:
Uusi työnantaja (S)
Palkkapäivä (K18)
Madripoorin yössä (S)
Huoliajatukset (K11)
Haasteet: Spurttiraapale VII ja Ime kappale tyhjiin II (Kaija Koo - Vapaa)
PÄÄTTYMÄTÖN JAHTI
En odota yllätystä
(200 sanaa)
Riika, Latvia
Zemon latvialaisen turvatalon ylelliset huonekalut ovat pölykerroksen peittämät, eikä miestä itseään näy missään.
Walker ei ole yllättynyt, ainoastaan pettynyt, jopa hieman turhautunut. Hän on monet kerrat nauttinut heidän leikistään,
aarrejahdista, kuten hän on sitä mielessään nimittänyt, mutta nyt hän on vain väsynyt.
Walker tietää ajatuksen olevan naurettava, mutta joskus hän haluaisi olla muutakin kuin työhevonen. Muutakin kuin kätevä supersotilas, jonka voi kutsua paikalle tarvittaessa - oli tarve sitten hänen voimankäytölleen tai vartalolleen, kumpaa Zemo nyt sattui sillä hetkellä haluamaan.
Paroni käskee ja Walker tottelee.Tähän asti se on riittänyt mainiosti, mutta nyt ajatus jättää hänet kylmäksi.
Zemo on ehkä huomannut sen, mutta ei vain välitä. Hän tietää, että Walker tekee mitä käsketään. Ja niin hän tekeekin, vaikka tälläkin hetkellä hän haluaisi vain luovuttaa.
Surullisinta kuitenkin on, ettei hänellä ole muutakaan. Ei paikkaa mihin mennä, ei ketään jonka luokse palata. Hänellä on vain sokovialainen paroni, joka käyttää häntä miten ja milloin huvittaa.
Sormenjäljet muhkean nojatuolin pölypinnassa kiinnittävät Walkerin huomion ja keskeyttävät hetkellisesti hänen itsesäälinsä. Hän siirtyy tuolin luo ja huomaa, että sen alle on tiputettu pieni paperilappu.
48°08′21″N, 011°34′49″E
München, SaksaWalker naksauttaa niskaansa ja vetää syvään henkeä. Heidän leikkinsä on riittänyt tähänkin asti, miksi ei siis riitäisi tästä eteenpäinkin.
En pidätä hengitystä
(100 sanaa)
München, Saksa
Saksassa Walker päättää tehdä jotakin, mitä ei ole ennen Zemon alaisuudessa uskaltanut.
Hän ei mene suoraan turvataloon johon koordinaatit häntä ohjaavat, vaan päättää kirjautua muutamaksi päiväksi hotelliin. Hän kiertää päämäärättömästi Münchenin katuja, istuu puistopenkeillä, seuraa ihmisten arkisia askareita.
Walker tietää, ettei hänestä enää olisi tavanomaiseen elämään. Hän ei pystyisi viettämään kymmeniä ja taas kymmeniä tunteja viikostaan merkityksettömässä työssä, eikä hänestä olisi aviomieheksi saati kunnolliseksi perheenisäksi. Eikä hän niitä asioita kaipaakaan.
Mutta hän kaipaa
jotakin.Hän haluaa olla merkityksellinen. Hän haluaa, että hänellä on väliä.
Ja vaikka Walker miten yrittää ajatusta itseltään kieltää, kietoutuu sokovialainen paroni kaikkiin hänen haluihinsa.
Se oli niin kamalan vahva
(150 sanaa)
New York, Yhdysvallat
Münchenistä löytyneet koordinaatit johdattavat Walkerin newyorkilaiseen hotelliin, jossa Valentina Allegra de Fontaine muutamia vuosia sitten juhlisti häntä tiimiinsä liittyneenä supersotilaana.
Siitä tuntuu olevan jo kokonainen elinikä aikaa, eikä Walker kyseistä hotellia muutenkaan juhlallisuuksista muista.
‘Tänään on palkkapäiväsi, John.’ Hotellin työntekijä ojentaa huoneen avaimen Walkerille sanaakaan sanomatta, eikä hänen tarvitse katsoa huoneen numeroa osatakseen perille.
Viides kerros.Hengitys kiihtyy hieman, vaikka hän yrittääkin pysyä tyynenä. Zemo on leikkinyt hänen kanssaan tavanomaistakin pidempään, eivätkä hänen odotuksensa ole korkealla. Siitäkin huolimatta Walker tuntee kämmeniensä hikoavan, kun hän viimein saa tutun oven auki.
Huone on tälläkin kertaa hämärä ja kun mistään ei kuulu Zemon hyräilyä, Walker päästää pidättelemänsä hengityksen hitaasti ulos keuhkoistaan.
Pettymys pettymyksen perään.Makuuhuoneen verhot on vedetty kiinni ja huone on pilkkopimeä, mutta Walkerin kävellessä sisään sängyllä lojuva puhelin pärähtää soimaan.
Tuntematon numero, tietenkin. Walker painaa vihreää luuria ja nostaa puhelimen korvalleen.
“Sotilas”, Zemo sanoo hiljaa. “Olet ollut kärsivällinen.”
Melkein kuin lihaa ja verta
(200 sanaa)
Walker pysyy uhmakkaasti vaiti, vaikka Zemo selvästi odottaa reaktiota. Hetken aikaa linjan molemmissa päissä on hiljaista, kunnes Zemo naksauttaa kieltään.
“Ja niin uskollinen koira kyllästyy seuraamaan.”
Äänestä kuultaa pettymys, mikä yllättää Walkerin. Hän on ajatellut olevansa Zemolle lähes yhdentekevä — loistava apuri kun fyysistä voimaa tarvitaan, ja erinomainen alistettava kun lihalliset halut kaipaavat tyydytystä — mutta muutoin täysin korvattavissa hetkenä minä hyvänsä.
Kenties asia ei olekaan niin mustavalkoinen.
Walker vetää syvään henkeä ja laskee viiteen, ennen kuin avaa suunsa.
“Haluan, että…”
Ei, Walker ei
halua. Hän
käskee. Kerrankin se on hän, jolla on ohjat käsissään.
Hän selvittää kurkkuaan ja jatkaa, ennen kuin Zemo ennättää väliin.
“Riisuudu ja mene makuulle.”
Walker voi melkein kuulla Zemon kulmien kohoavan ja hän itse pidättää hengitystään.
Hän ei tiedä, mistä sai kerättyä rohkeutensa rippeet, mutta häntä kaduttaa heti. Tämä ei voi mennä kuin pahasti pieleen. Zemo nauraa hänelle, unohtaa hänet tyystin, korvaa hänet jollakin mitättömyydellä, joka ei ansaitse —
Puhelimen toisesta päästä kuuluu hetken aikaa kahinaa, sitten pieni tyytyväinen murahdus ja lopulta Zemon ääni, astetta matalampana kuin aiemmin.
“Mmh… Entä sitten, sotilas? Mitä haluat minun tekevän?”
Walker nielaisee äänekkäästi ja tasaa hengityksensä. Tämä on hänen tilaisuutensa.
“Kosketa itseäsi”, hän sanoo niin vakaasti kuin pystyy. “Ja kutsu minua Johniksi.”
Eikä se halunnut päästää irti
(300 sanaa)
Jossain päin Sokoviaa
Vanha puumökki näyttää ulkopinnoiltaan vielä aiempaakin huonokuntoisemmalta, mutta tällä kertaa lohdutonta näkyä piristää ikkunassa lepattava valo. Walker astelee epävarmoin askelin mökin kuistille, laskee mielessään tällä kertaa kymmeneen asti, ennen kuin koputtaa oveen.
Sisältä kuuluu hyräilyä — se kirottu Zemon rakastama lammasloru — jonka Walker tulkitsee kutsuksi.
Pienessä tuvassa palaa useampi kynttilä ja huonekalujen pinnoilta on pyyhitty suurimmat pölyt puolihuolimattomasti pois. Zemo istuu muhkeassa nojatuolissa punaviinilasi kädessään ja hyräilee lorun loppuun, tuijottaen samalla Walkeria suoraan silmiin.
Tunnelma nostaa Walkerin niskavillat pystyyn, joskaan hän ei ole aivan varma minkä vuoksi. Puhelimessa hänen oli helpompi teeskennellä olevansa ohjaksissa, mutta kasvotusten Zemon kanssa ollessaan Walker tietää olevansa se, jota viedään ja joka vikisee.
Ja myös Zemo tietää sen.
Hetken hiljaisuuden jälkeen Zemo laskee punaviinilasin käsistään, nousee ylös ja kävelee aivan Walkerin eteen. Vaikka Zemo on häntä selkeästi lyhyempi, tuntee Walker silti kutistuvansa tämän tumman katseen alla.
“Olet ollut tyytymätön”, Zemo lopulta sanoo niin läheltä, että hänen hengityksensä kutittelee Walkerin kaulaa. “Haluatko irtisanoutua tehtävistäsi,
John?”
En, Walker ajattelee heti. Vaikka hänellä on ollut epäilyksensä ja epätoivon hetkensä, ei hän halua luopua tästä.
Zemosta.
Heistä.
Mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan.
Mutta hän ei ole valmis sanomaan sitä ääneen, eikä hän usko Zemon olevan valmis sitä kuulemaan. Sen sijaan hän tarttuu Zemoa varovasti leuasta ja kääntää tämän kasvot kohti omiaan.
Suudelma on kaikkea muuta kuin hellä tai hienovarainen — kumpikin käyttää liikaa kieltä ja liikaa hampaita — mutta se tuntuu paremmalta kuin mikään vuosikausiin. Ja kun Zemon suusta karkaa tyytyväinen murahdus, katkeaa Walkerin itsehillintä lopullisesti ja hän pudottautuu polvilleen, tarraten tiukasti toisen lanteista.
“Mm”, Zemo myhäilee ja upottaa sormensa Walkerin hiuksiin. “Sinut on palkittava useammin.”
Walkerin tekee mieli sanoa jotakin. Pahoitella turhautumistaan tai pyytää Zemoa suutelemaan häntä uudestaan, mutta jokainen vähääkään järkevä ajatus katoaa, kun Zemo tukistaa häntä.
Tällä kertaa lähes hellästi.
“Olet ansainnut sen”, Zemo jatkaa. “John.”
