Ficin nimi: Toisen onni
Kirjoittaja: Meldis
Genre: fluffy, kevyt drama, Cedric elää!AU
Ikäraja: K-11
Paritus: Harry/Cedric
Tiivistelmä: Harry yrittää olla hyvillä mielin Nevillen ja Hannahin häissä.
Vastuunvapaus: En omista hahmoja tai paikkoja, hieman lainaan omaksi ilokseni.
A/N: Tämä on kirjoitettu Kesäfestin Rakkaus-teemasta inspiroituneena, spesifisti kesähäistä teki mieli kirjoittaa. Vähän hätäisesti kirjoitettu, mutta se on mitä on. Jos lukaiset, jätäthän kommenttia! ^^
Toisen onni
Harry vakuutti itselleen, että ei ollut vaikeaa katsella Nevillen ja Hannahin iloa. Eikä Ronin ja Hermionen. Ei Ginnyn ja tämän pitkän huispaajapoikaystävän. Harry kumosi uuden kuoharilasillisen kurkkuunsa ja irvisti.
Ensimmäisen valssin jälkeen Ron ja Hermione olivat kiitäneet lattialle ja mukaan oli liittynyt pian muitakin pareja. George ja Angelina pyörivät väkkärää kauempana. Susan tuijotti varpaitaan tanssiessaan epävarmana jonkun Harrylle tuntemattoman miehen kanssa. Neville ja Hannah tuijottivat toisiaan silmiin kuin eivät tietäisi muusta maailmasta mitään. Eivät varmaan tienneetkään.
Harry vilkaisi ympärilleen. Häävieraista tanssilattiaa välttelivät lähinnä muutamat vanhukset, joiden polvet eivät kestäneet tanssimista, joitain kahvia ja kuoharia nauttimaan jääneitä sekä lapset, jotka käyttivät tarjoilupöydän vapautumisen hyödykseen ja kahmivat siltä ruokaa kovaa vauhtia. Kukaan ei istunut yksin paitsi Harry. Hänen pöytäseurueensa oli kaikkoontunut täysin viimeistään silloin, kun aurinko oli tullut pilvien takaa esiin ja Seamus ja Dean olivat lähteneet ottamaan kuvia niemen nokkaan, jonka äärellä ravintola kohosi. Paikka oli idyllinen, keskikesä kaunis ja ilma ei liian kuuma. Täydellinen päivä.
Harry laski kuohuviinilasin pöydälle muistuttaen itseään, että ei ollut reilua hankkiutua pahaan känniin ystäviensä häissä. Hän hörppi vaihteeksi vettä laskien kuinka paljon aikaa oli siihen, että kehtaisi hakea uuden alkoholijuoman. Hän halusi iloita Nevillen ja Hannahin puolesta. Ja kyllä hän oli onnellinen, Neville, jos kuka ansaitsi rakastavia ihmisiä perheeseensä. Ja hän oli ollut onnellinen Ronin ja Hermionen puolesta, kun he olivat äkisti menneet kihloihin vain pari päivää ennen Nevillen ja Hannahin häitä. Se oli ollut molemmille kuulemma yllätys, joskin Harry oli myöhemmin pohtinut, miten kihloissa oli kestänyt näinkin kauan. Hänestä tuntui joskus, että Ron ja Hermione olivat olleet jonkinlaisessa parisuhteessa 11-vuotiaista asti, ei vain viisi vuotta. Kuluneet päivät kihlauksen jälkeen he olivat eläneet kuin vaaleanpunaisessa pilvessä.
Harry halusi ystäviensä olevan onnellinen. Hän oli onnellinen heidän puolestaan. Ei ollut heidän syy, että suhde Ginnyn kanssa ei ollut toiminut. Ei ollut heidän syy, että Harry oli lähestulkoon ainoa, joka ei ollut tuonut avecia häihin. Oli tyhmää olla kateellinen toisten parisuhteista. Elämässä oli muutakin kuin romanssi. Hermione oli sanonut niin, kun Ginny oli jättänyt Harryn. Joskus Harry uskoi siihen. Hän kamppaili, että nyt olisi sellainen hetki.
Hermione ja Ron olivat melkein törmänneet tanssilattialla Nevilleen ja Hannahiin ja Hermione esitteli sormustaan. Nevillen suu loksahti auki ja Hannah halasi Hermionea ja Ronia hädin tuskin pysyen nahoissaan. Harry nousi ylös. Hän oli syönyt aika paljon, kyllä hän kestäisi vielä yhden kuoharin nyt. Hän suuntasi baaritiskille ja viittoi työntekijää kaatamaan uuden lasillisen.
”Harry?”
Harry värähti ja käänsi päätään äänen suuntaan. ”Hei, Cedric”, hän henkäisi. Cedric suoristautui nojattuaan baaritiskiin. Tällä oli edessään samanlainen kuohuviinilasillinen, mitä Harry oli hakemassa. Hänen vaaleanpunaisen kauluspaidan kauluksen ylin nappi oli avattu ja kravattia löysennetty. Takkia hänellä ei ollut enää päällään. Cedricin kasvoilla karehti yllättynyt hymy, joka sai Harrynkin harkitsemaan takista luopumista.
”Mitä kuuluu?” Cedric sanoi riisumatta hymyään. Juuri silloin Harry sai kuoharilasin eteensä. Hän vilkaisi sitä, Cedricin lasia ja Cedriciä.
”Ömm”, hän sanoi.
”Tulitko sinäkin yksin?” Cedric kysyi nyökäten täpötäyttä tanssilattiaa kohti.
”Joo”, Harry sanoi. Cedricin hymy pysyi tämän kasvoilla.
”Minulle kuuluu hyvää”, Harry sanoi ja kääntyi katsomaan tanssilattialle. Neville tanssi nyt Hannahin äidin kanssa. ”Kesäloma alkoi juuri”, hän jatkoi.
”Oiva aloitus”, Cedric sanoi.
”Joo”, Harry sanoi tukahduttaen murahduksen ja toi kuoharin huulilleen ja hörppäsi. ”Mitä sinulle kuuluu?” hän kysyi.
”Hyvää. Normaalia”, Cedric vastasi arvoituksellisesti. Harry näki Chon nousevan juuri pöydästä tanssiakseen jonkun Harrylle tuntemattoman miehen kanssa.
”Aiotko tanssia?” Harry kysyi.
”Viime kerta oli sellainen katastrofi, että yritän varmaankin pysytellä kaukana tanssilattioista”, Cedric naurahti ja Harry katsoi häntä kysyvästi. ”Ystäväni Anthony meni viime vuonna naimisiin ja erehdyin siellä tanssimaan uusissa kengissä erään ystäväni kanssa. Kaaduin ja revin samalla uuden halkion hänen mekkoonsa.”
”Oho”, Harry irvisti. ”Vaatii taitoa”, hän livautti, mutta onneksi Cedric vain nauroi.
”Niin Anthonykin sanoi.”
”Anthony oli Puuskupuhin lyöjä, eikö?” Harry muisteli.
”Joo, oli”, Cedric sanoi.
”Pelaatko vielä?” Harry kysyi.
”Aina kun ehdin”, Cedric sanoi. ”Entä sinä?”
”Aina kun ehdin. Ministeriöllä on oma kenttä.” Harry hörppäsi viiniä. ”Sinne saa tulla ulkopuolisiakin.”
”Oliko tuo kutsu?” Cedric kysyi.
”Minun pitää todistaa, että et ole minua parempi etsijä.”
Cedric nauroi ja Harry halusi vieläkin enemmän päästä kuumasta takistaan.
”Okei, sopii”, Cedric sanoi. ”Onko sinulla kuuma? Ulkona tuulee mukavasti.” Harry nyökkäsi turtana ja seurasi Cedriciä ravintolan päädystä ulos kallioiselle rannalle.
Cedric kertoi työstään iltakoulussa, jossa oli ollut muutaman vuoden. Hän kertoi toiveestaan päästä vielä joskus opettamaan Tylypahkaan. Hän kertoi keittiönsä remontista, jonka takia oli syönyt viikon ajan noutoruokaa. Hän kertoi patikkamatkastaan Sveitsissä keväällä. Harry imi kaiken, mitä tämä kertoi, tasapainoili kallioiden päällä ja unohti juoda enää viiniään. Aurinko porotti rantaan, mutta tuuli puhalsi kovaa järveltä. Harrylla oli kuuma ja kylmä yhtä aikaa.
”Anteeksi, puhun koko ajan”, Cedric sanoi vaivaantuneena jossain vaiheessa.
”Ei minua haittaa”, Harry sanoi välittömästi. Cedric hymähti ja viskoi kalliolta löytämänsä kiven järveen.
”Sen jälkeen, kun Anthony meni naimisiin…” Cedric ei sanonutkaan lausettaan loppuun.
”Ron ja Hermione menivät keskiviikkona kihloihin”, Harry sanoi äkisti. Cedric nyökkäsi mykkänä. Harrysta tuntui, ettei hänen tarvinnut sanoa yhtikäs mitään ja Cedric tajusi.
”En minä halua ketään vain siksi, että ystävilläni on joku, mutta kun käy kavereiden häissä, minä vain - ”
”Huomaan, miten yksin itse on”, Harry täydensi Cedricin. Cedric inahti.
”Olen surkea ystävä”, Cedric vaikersi.
”Sitten minäkin olen”, Harry huokaisi. ”Tai sitten olemme vain ihmisiä.”
”Ehkä niin”, Cedric sanoi. ”Äh”, hän rääkäisi. ”En halua harmistua tästä. Olen ystäväni häissä.” Hän kääntyi Harryyn. ”Tule. Tanssitaan.”
”Etkö sinä sanonut, että siinä käy sinulle huonosti?” Harry empi.
”Ei, jos sinä turvaat minua”, Cedric virnisti. Harry siristi silmiään vieläkin epäilevästi, mutta lopulta kiiruhti Cedricin mukana takaisin ravintolaan.
Valssit olivat vaihtuneet poppiin, joka sopi Harrylle oikein hyvin. Hannah oli pyytänyt Bäkkäreitä ja nostalgiseen musiikkiin oli helppo uppoutua Cedricin kanssa. Valot välkkyivät, he kävivät tankkaamassa alkoholia ja vettä välillä, musiikki vaihtui ja tuntui kovenevan ja Harry oli ensi kertaa aidon iloinen häissä. Pää oli kevyt, vatsassa keinui miellyttävästi ja Cedric hymyili hänelle koko olemuksellaan.
Neville ja Hannah halusivat ottaa kuvia myös paikalla olevien kaartilaisten kanssa, joten Harry siirtyi muiden kanssa ulos. Sinne hän myös jäi kuvaamisen jälkeen ja löysi itsensä istumasta Cedricin kanssa laiturilla. Aurinko vaipui alemmas, mutta oli edelleen niin valoisaa, ettei Harry olisi osannut arvioida kellonaikaa. Cedric heitti häntä paremmin leipiä, mutta Harry oli varma, että känni vaikutti asiaan. Cedric oli häntä pidempi ja sieti alkoholia paremmin.
”Tekosyitä”, Cedric tyrski.
Niemi heidän takanaan hiljeni. Harry makasi selällään laiturilla jalat roikkuen laidan yli. Cedric makasi mahallaan hänen vieressään ja kuulosti naarmuttavan kivellä lankkuja.
”Ginnyllä on joku uusi”, Cedric sanoi äkisti. Harry jähmettyi ensiksi, mutta rentoutui.
”Joo, ei me sovittu lopulta yhteen”, hän sanoi. ”Robby on joku huispaustuttava.”
”Hmm”, Cedric sanoi.
”Entä se...sinun ystäväsi? Jonka mekolle annoit kyytiä?” Harry kysyi vuorostaan.
”Heidi on pelkkä ystävä”, Cedric vastasi. Harry nyökkäsi ja hänen päänsä kolahti laituriin.
”Se on ihan tyhmää muutenkin. Ei parisuhde ole kaikki kaikessa”, Harry suutahti. Alkoholi sai hänen äänensä kohoamaan. ”Ei yksin olemisessa ole mitään väärää.”
”Ei olekaan”, Cedric myönteli. Raaputus kuului yhä, kun tämä tuhosi laiturin pinnoitusta.
”Minulla on ystäviä. Ja Teddy. Ja Weasleyt”, Harry listasi nyökytellen lisää päätään laituriin. Se alkoi sattua pikkuisen.
”Totta”, Cedric sanoi.
”En minä tarvitse ketään”, Harry sanoi.
”Joo”, Cedric sanoi. Harry rypisti otsaansa.
”Mitä sinä oikein piirrät?” hän lopulta kysyi ja kohosi istumaan. Cedric säikähti ja nosti päänsä.
”Ööö”, hän hölisi. Ehkä hän olikin vähän enemmän kännissä kuin Harry oli epäillyt. ”En mitään”, hän sanoi hitaasti. Harry laski katseensa laituriin, mihin Cedric oli kaivertanut jotain. Kirjaimia. C ja T. Ehkä H, mutta viimeinen kirjain oli kesken, joten Harry ei ollut varma.
”CTH?” Harry luki. ”Mitä se tarkoittaa?” hän kysyi. Cedric puri huultaan.
”Ööö”, hän sanoi. Harry katsoi tarkemmin. T-kirjain taisi olla pienellä kirjoitettu.
Harryn pää napsahti ylös. Cedricin silmät levisivät. Harry alkoi hengittää pinnallisesti. Hän ei kuullut ravintolan hälinää takaansa. Vain veden liplatuksen ja hyttysten ininän. Cedricin kiivaan hengityksen. Se purkautui raskaasti tämän raottuneiden huulten välistä. Harry katsoi niitä. Hänellä oli taas kuuma ja kylmä yhtä aikaa. Hän kumartui eteenpäin, eikä tiennyt tekikö alkoholi sen vai hän itse.
”Harry”, Cedric sanoi. Harry meni lähemmäs. ”Harry, ravintola on pimeänä.”
Harry pysähtyi. Hän pyöräytti päätään ja se sai maailman keinumaan hetkellisesti. Mutta hän näki, että Cedric oli oikeassa. Ravintola ei ollut hiljainen siksi, että Harry ei havainnoinut sitä. Se oli hiljainen siksi, että häät olivat ohitse ja paikka oli laitettu kiinni. Harry katsoi hämillään taivaalle. Oli edelleen niin valoisaa. Hän katsoi Cedriciin, jonka kasvoilla oli kummastunut ilme. Sitten tämä päästi tirskahduksen ja lopulta purskahti kovaan nauruun.
Harry ei voinut olla yhtymättä riemuun. Jonkin aikaa he hekottivat hulluina laiturin nokassa, kunnes Cedric lopetti nauramisen ja hänen ilmeensä valahti.
”Takkini jäi sisään. Kotiavaimeni ovat taskussa.” Harrykin lopetti nauramisen. Hän kääntyi katsomaan ravintolaa uudelleen. Se näytti täysin tyhjältä ja Harry ihmetteli jälleen, miten he eivät olleet ollenkaan huomanneet, että yö oli jo pitkällä ja häät loppuneet aikoja sitten mitä ilmeisimmin. Vaikutti siltä, että myös ravintolan työntekijät olivat lähteneet kotiin. Harry nousi ylös, huojui ja ojensi kätensä Cedricille.
”Mennään hakemaan se”, hän sanoi. Cedric kurtisti kulmiaan.
”Ai, että murtautuisimme sisään?” hän sanoi.
”No, vähän”, Harry myönsi. ”Älä huoli, olen aurori ja Robards tykkää minusta”, hän heilautti kättään ilmassa. Se oli joskus totta, enimmäkseen silloin, kun Harry hoiti hommansa hyvin, ei silloin, kun hän taivutti sääntöjä. Tämä taisi olla sitä jälkimmäistä. ”Mennään vain nopeasti. Kukaan ei ole sisällä.” Cedric arpoi, mutta tarttui lopulta Harryn ojennettuun käteen ja he lähtivät hiippailemaan ravintolalle.
Takaovi oli lukossa ja Harry taikoi sen auki. Ei monimutkaisia lukkoloitsuja onneksi.
”Jätin sen tuolin selkänojalle”, Cedric kuiskutti.
”Okei”, Harry kuiskutti takaisin ja loihti sauvaansa valon.
”Hei! Mitä jos joku näkee?” Cedric älähti.
”Ei täällä ole ketään”, Harry sanoi.
”Miksi sitten kuiskaamme?”
Harry ei osannut vastata siihen vaan suori saliin, joka oli siivottu tarkasti. Yhdelläkään tuolilla ei ollut Cedricin takkia.
”Hemmetin hemmetti”, Cedric kirosi.
”Katsotaan aulasta. Siellä on naulakko, jos se on viety sinne”, Harry ehdotti ja Cedric suostui. Naulakossa riippui kuin riippuikin muutama takki, yksi karvainen, joka ei taatusti ollut Cedricin sekä kaksi tumman väristä puvuntakkia. Cedric parahti ääneen tunnistaessaan toisen niistä omakseen. Hän kiiruhti nappaamaan sen haasta ja työnsi kätensä povitaskuun, josta veti avaimensa huokaisten helpottuneesti.
”No niin, ei mitään hätää”, Harry hymyili tyytyväisenä. Cedric veti takin päälleen.
”Kiitos”, hän sanoi.
”En minä tehnyt mitään”, Harry sanoi.
”En minä yksin tänne olisi uskaltanut tulla. Olisi varmaan pitänyt lähteä vanhempien luo ja toivoa, että he eivät ole menneet vielä nukkumaan ja kuulevat ovikellon”, Cedric hymähti.
”Tai olisit voinut tulla minun luokseni”, Harry ehdotti ja heti häntä alkoi harmittamaan, ettei ollut keksinyt sitä jo laiturilla. Cedricin olisi ollut pakko tulla hänen luokseen yöksi. Melkein pakko.
Cedric jäi katsomaan Harrya ja hymyilemään hänelle. Harry muisti välittömästi, mihin he olivat jääneet laiturilla. Hänen sauvansa valokeila valaisi enimmäkseen lattiaa ja Cedricin jalkoja, joten valkoinen hehku teki epäluonnollisen kajon Cedricin kasvoille. Tämä näytti siinä hohteessa kauniilta. Ja Harry tiputti sauvansa maahan ja astui Cedricin luokse. Hän tarttui tätä kasvoista ja kiskaisi tämän suudelmaan.
Cedric vastasi suudelmaan välittömästi ja halukkaasti. Tämän huulet olivat kuumat ja kosteat ja Harry näki tähtiä.
”Hei!”
Cedric tempoi itsensä suudelmasta. Harry kompuroi takaperin. Ne tähdet tulivatkin jonkun sauvan kärjestä, joka osoitti heihin valoloitsulla.
”Häipykää tai soitan aurorit paikalle!” kimmastui mitä ilmeisimmin siivooja ja osoitti vuorollaan sauvansa valolla Harrya ja Cedriciä. Sitten uudelleen Harrya. Hänen suunsa loksahti auki.
”Kyllä, anteeksi, me tästä menemme”, Harry sanoi ja lähti nopeasti harppomaan pääovelle aulan laidalla. Cedric seurasi perässä. Kun ulko-ovi oli paukahtanut kiinni heidän jälkeensä, he purskahtivat uuteen nauruun.
”Onneksi ei tarvitse kohdata pomoa maanantaina”, Harry tyrski naurun lomassa.
”Joo, onneksi”, Cedric myönteli naurun kyyneliä pyyhkien. Harry astui häntä lähemmäs.
”Voidaanko jatkaa?” hän kysyi. Cedric nielaisi.
”Ömm”, hän aloitti ja Harry pelästyi hetkeksi. ”Jatkaisin mieluummin jossain, missä varmasti meitä ei keskeytetä”, hän sanoikin ja Harryn mieli huojentui.
”Sinulla on avaimesi, mutta kyllä sinä voit edelleen tulla minun luokseni yöksi”, hän ehdotti.
”Kuinka kännissä olet?” Cedric kysyi ja samalla hivutti kättään Harryn käsivarsille.
”Ihan sopivasti. En liikaa.” Cedric näytti epävarmalta. ”En sellaisessa kännissä, että aamulla katuisin mitään, mitä teen tässä tilassa”, Harry selitti mahdollisimman selkeästi, vaikka selkeästi puhuminen oli hankalaa, enimmäkseen, koska Cedricin kosketus vieritti pulsseja ympäri hänen kehoaan.
”Okei. Samoin”, Cedric sanoi ja toinen hänen kätensä kohosi Harryn kasvoille. Hän siveli peukalollaan Harryn poskipäätä ja Harry nojasi kosketukseen. Hän huokasi pidätellysti.
”Harry?” Cedric kysyi ja Harry räväytti auki silmänsä, joita ei ollut huomannut sulkeneensa. ”Sinun pitää varmaan ilmiinnyttää meidät”, Cedric sanoi.
”Ai, joo, sori”, Harry sanoi ja työnsi kätensä taskuunsa sauvansa ympärille. Nopea sanaton loitsu kiidätti heidät Kalmanhanaukion eteiseen. ”Sinä pistät minut sekaisin”, Harry henkäisi ja työnsi Cedricin seinää vasten ja hautasi tämän suudelmaan.
”Et ole ainoa”, Cedric vastasi Harryn huulille.
