Kirjoittaja: Thelina
Fandom: BBC!Sherlock
Paritus: John/Sherlock
Tyylilaji: murhamysteeri
Ikäraja: S
Yhteenveto: Teatteri-ilta saa yllättävän käänteen
Vastuuvapautus: Kunnia kaikesta sarjaan liittyvästä kuuluu sen tekijöille.
Kirjoittajalta: Käytin tässä jonkun vanhan Spurttiraapale-haastekierroksen inspissanoja, joita ei silloin tullut käytettyä (raidallinen, palava, kiire, satu, kirpeä, ei, viimeinen). Noiden pätkien sanoja ei kuitenkaan ole laskettu, niin tuskin ovat raapalemitoissa. 3. osan alun kursivoitu pätkä lainattu William Shakespeare / Romeo ja Julia.
Murha teatterissa
1.
”Vauhtia John, myöhästymme kohta”, Sherlock komentaa ja tunkee Johnin viereen kylpyhuoneen peilin eteen solmimaan rusettiaan.
John yrittää sukia hiuksiaan paremmin, jotta edes jokin kohta hänestä olisi edustava: hän inhoaa shoppailua ja käyttää juhlavampia vaatteitaan niin harvoin, ettei ole huomannut uusia niitä vuosikausiin. Puvuntakki on käynyt nuhjuiseksi ja epämuodikkaan värinen raidallinen solmio oikein loistaa tyylittömyyttään, kun taas Sherlock näyttää siltä kuin olisi käynyt aatelisen vaatekaapilla. Miten joku voikin onnistua näyttämään niin pirun komealta tuollaisessa vanhaa aikaa henkivässä puvussa, hattuineen kaikkineen? Röyhelöinen kaulus vain puuttuu, mutta ehkä se olisikin liikaa jopa kansallisteatterissa.
”Tullaan”, John sanoo, kun Sherlock kääntyy kannoillaan ja on jo puolimatkassa alas portaita.
Taksi odottaa heitä kadulla ja lähtee liikkeelle heti, kun John sujahtaa takapenkille. Teatteri ei ole kaukana, mutta kävelyyn ei ole aikaa, sillä näytöksen alkuun on enää kaksikymmentä minuuttia.
Sherlock hymyilee hänelle ja Johnin on helppo vastata. He eivät ole olleet kunnon treffeillä pitkään aikaan.
2.
Romeon ja Julian palava ja traaginen rakkaustarina! Näe ikoninen tragedia nyt Lontoon kuninkaallisessa kansallisteatterissa.
John selaa hajamielisenä käsiohjelmaa. Sali alkaa olla täynnä väkeä ja Sherlock käyttää viimeiset minuutit ennen valojen himmenemistä tiirailemalla yleisöä teatterikiikareillaan. He istuvat ensimmäisellä parvella, josta olisi vallan hyvä näkyvyys lavalle ilman mitään kiikareitakin. John huokaisee ja aikoo juuri ehdottaa, että he voisivat treffien kunniaksi tilata väliajalla kunnon tarjoilut, vaikkapa kuohuviiniä ja leivokset, mutta silloin esiripun takaa alkaa kantautua hiljaista musiikkia.
”Ah, nyt se alkaa!” Sherlock kuiskaa innoissaan ja kiikaroi seuraavaksi esiintymislavaa, joka paljastuu vähä vähältä punaisen sametin takaa.
Valot himmenevät juuri, kun John on näkevinään kiikareissa napin, jota Sherlock painaa tiheään. Salama ei välky, mutta hiljainen naksahtelu paljastaa kätketyn kameran, joka kuvaa ensimmäisen näytöksen hahmoja. Romeon astellessa esiin nakse vain kiihtyy. Onko nuori näyttelijä todella niin komea?
John rypistää käsiohjelmaa nyrkissään ja koittaa niellä pettymyksensä. Mitä muuta Sherlockilta voisi treffeillä olettaakaan, kuin mahdollisimman epäromanttista käytöstä.
3.
”Oi, onnellinen tikari,
Tämä on sinun tuppesi: ruostu siellä, ja anna minun kuolla.”
Katsomosta kuuluu nyyhkäisyjä, kun Julian näyttelijä kääntyy hieman selin yleisöön ja on iskevinään tikarin rintaansa. Valokeila kohdistuu nyt Juliaan, mutta John on huomaavinaan varjoissa liikettä tämän vierellä. Aivan kuin tumma, naamioitunut hahmo olisi kurkottanut teatterilavan lattiassa olevasta luukusta kohti Juliaa. Sherlock tuijottaa kohtausta kiikarinsa läpi, niihin piilotettua salaista kameraa naksuttaen. Kun Julia vajoaa nytkähtäen tekokiviselle penkille Romeonsa viereen, varjoihin piiloutunut hahmo hivuttautuu kiireesti näkyvistä lavan alle.
Lattiasyvennyksen luukku sulkeutuu juuri, kun yleisön katse kiinnittyy Juliaan ja hänen rinnuksiltaan lavalle valuvaan kirkkaanpunaiseen verinoroon. Se näyttää hämmentävän aidolta, aivan kuin…
”John”, Sherlock kuiskaa ja tarttuu häntä käsivarresta. ”Se tapahtui: murhaaja on täällä, nyt on kiire!”
Johnilta kestää useita sekunteja tajuta, että Sherlock kompuroi pois katsomosta, että aplodien keskellä joku kirkaisee, että esirippua vedetään kiireesti lavan eteen ennen kuin näyttelijät edes ehtivät kumartaa. John lähtee Sherlockin perään juuri, kun verho peittää Romeon kauhistuneen ilmeen ja veriset kädet, joita tämä painaa vasten kuolleen, todella kuolleen Julian rintaa.
4.
”Nämä eivät siis ilmeisesti olekaan treffit?” John kysyy, kun he juoksevat pitkin käytävää kohti teatterin takatiloja. Missään ei näy ketään: kaikki näyttelijät ja työryhmän muutkin jäsenet olivat valmiina lavan sivuilla ottaakseen vastaan aplodit ja kiitokset. Kaikki paitsi…
”Työkeikka tämä on! Piti tarkkailla, kuka voisi olla teatterille saapuneiden uhkauskirjeiden takana. Etkö lukenut papereita? Niissä uhattiin toteuttaa se, mitä juuri äsken todistimme, mutta voimme yhä saada tekijän kiinni.”
”En ole saanut mitään papereita”, John aloittaa, mutta tajuaa sitten Sherlockin antaneen hänelle edellisellä viikolla oudon satukirjan. Nyt kun hän miettii tarkemmin, ei kirja tainnut olla lastenkirja ensinkään: kannessa oli ollut piirroskuva naisesta parvekkeella, mies sen alla polvillaan.
”Romeo ja Julia. Sen kirjan välissäkö tiedot olivat?”
”Tietenkin”, Sherlock tokaisee ja tempaisee auki lavan alle johtavan oven. Seuraavaksi Sherlock nuuhkii tilan ilmaa, mikä on Johnista yhtä naurettavaa kuin tärkeiden työtiedostojen kätkeminen kirjan väliin. Johnin nenä on tukossa, eikä hän haista kuin aavistuksen pölyä. Askeleet tömistelevät heidän päällään, kun ihmiset juoksevat edestakaisin auttaakseen Juliaa.
”Tekijä lähti jo. Miksi hän suoraan rikospaikalle jäisikään? Mutta hän on yhä teatterissa, joko yleisön tai näyttelijöiden seassa. Teko oli äärimmäisen julkinen, eikä hän malttaisi lähteä kesken kaiken puukotettuaan jotakuta satojen ihmisten edessä”, Sherlock pohtii. ”Hän haluaa nähdä onnistumisensa kunnolla, ei vain välähdyksenä lavan alta.”
”Entä murha-ase?” kysyy John.
”Teatterissa – ja tekijän tyyli huomioiden – sen piilopaikka lienee ilmeinen, eli mahdollisimman näkyvä”, Sherlock toteaa ja aukaisee seuraavan oven.
Täydellinen piilo murha-aseelle on tietenkin teatterin lavastevaraston asehuone tuhansine veitsineen ja tikareineen.
5.
Veisi liiaksi aikaa käydä kaikki aseet läpi, kun murhaaja saattaa yhä olla talossa. John raapustaa lavastevaraston ovelle häthätää lapun, jossa lukee RIKOSTUTKINTA, PÄÄSY KIELLETTY, vaikkei uskokaan sen estävän kaikkien uteliaimpia tai etenkään tekijää, jos tämä päättääkin tulla noutamaan veistään.
Sherlock löytää seuraavaksi teatterin valvomon ja käskee siellä päivystävää vartijaa kuuluttamaan, ettei kukaan saa poistua teatterista. Vartijan kollegat ovat onneksi jo hälyttäneet poliisin paikalle tarkkailemaan ulko-ovia ja tilanneet ambulanssin Juliaa (tai oikeastaan hänen näyttelijäänsä) varten.
”Tarvitsemme lisää vihjeitä”, Sherlock sanoo. ”Todennäköisintä on, että tekijä kuuluu teatterin henkilökuntaan, sillä muuten hänen olisi ollut vaikeampi päästä lavan alle.”
”Olisiko pukuhuoneissa mitään? John ehdottaa nähdessään käytävällä pitkän rivin ovia, joihin kiinnitetyt kultareunuksiset kyltit paljastavat huoneiden käyttäjät.
”Hmm, kaksi Juliaa”, Sherlock huomaa – vierekkäiset pukutilat näyttävät kuuluvan tämän iltaiselle uhrille ja tämän varahenkilölle. John tunnistaa varanäyttelijän nimen lehtiotsikoista (Lupaava ja kunnianhimoinen tähden alku, katso iltapukukuvat!) ja kokeilee ovea.
”Täällä ei pahemmin viitsitä lukita paikkoja”, hän toteaa, kun he astuvat sisään vara-Julian kammioon. Tämänhän ei olisi pitänyt olla työvuorossa, mutta jokin huoneessa antaa vaikutelman, että sitä on käytetty. Oliko varahenkilö sittenkin päivystänyt teatterissa kaiken varalta?
Sherlock tutkii kampauspöytää ja sille laskettua parfyymipulloa hansikoiduin käsin.
”Kirpeän makea, kukkainen uutuus. Tumma pohjanuotti. Herättää huomion ja aistisi”, Sherlock lukee mutisten pullon kyljestä. ”Mielenkiintoista”, hän toteaa ja pistää pullon taskuunsa.
John osoittaa peiliin teipattua valokuvaa, jossa vara-Julia poseeraa Romeon vierellä harjoituksissa, painautuneena aivan liki. Sherlock sujauttaa senkin taskuunsa, ennen kuin he palaavat käytävään.
”Vilkaistaanko Romeon pukuhuonetta?” John ehdottaa, mutta samassa Sherlock huomaa käytävälle parkkeeratun siivouskärryn. Sen työntökahvassa roikkuu sievästi pari kirkkaanpinkkejä kumihanskoja, joista tippuu vettä lattialle.
”Otetaan nuo mukaan”, Sherlock tuumii ja lähtee harppomaan kohti teatterisaliin johtavia portaita. John ei kysele, vaan poimii hanskat varovasti talteen muovipussin avulla.
6.
”Luojan kiitos, hän onkin elossa”, John huokaisee nähdessään ensihoitajien kuljettavan veristä, mutta happimaskin alla selvästi hengittävää Juliaa pois lavalta.
”Vain nipin napin. Haavan sijainnista päätellen tilan täytyy olla kriittinen”, Sherlock toteaa. ”Mutta nyt, John, meidän on koottava joukko kasaan kuulustelua varten.”
Yleisö istuu yhä levottomana penkeissään tai tungeksii niiden välisillä käytävillä, sillä heitä on kielletty lähtemästä rakennuksesta. Hetkessä Sherlock kuitenkin ottaa ohjat käsiinsä: hän pyytää Johnia ohjaamaan yleisön pois salista teatterin aulaan samalla, kun itse järjestelee teatteriväen lavalle. John panee merkille, että joukossa näyttää olevan rooliasuisten näyttelijöiden lisäksi paitsi siivooja, myös vara-Julia. Heidät, sekä Romeon, Sherlock asettaa seisomaan erilleen muista.
”Hansikkaat, John”, Sherlock pyytää, kun John on saanut yleisön poistumaan ja palannut lavalle poliisien kanssa. Anderson ja Donovan aikovat melkein keskeyttää Sherlockin, mutta tämä ehtii jatkaa:
”Tekijä jätti nämä kumihansikkaat siivoojan kärryyn ohjatakseen epäilykset häneen”, Sherlock selostaa, ja siivoojan kasvoille leviää kauhistunut ilme. ”Hansikkaat on pesty, mutta vasemmassa ranteessa on edelleen pienen pieni veritahra. Nämä eivät kuitenkaan kuulu siivoojalle: koko on väärä ja teatterissa kaikki siivousvälineet ovat väriltään sinisiä, kun taas tekijä alitajuisesti valitsee kaikkein huomiota herättävimmän värin, eli pinkin. Te, neiti siivooja, olette siis vapaa lähtemään.”
Siivooja siirtyy sivummalle ilmeisen helpottuneena. Sherlock astelee edestakaisin lavalla, vetää taskustaan valokuvan Romeosta ja vara-Juliasta, ja jatkaa:
”Romeolla voisi olla motiivi surmata – tai surmauttaa – tämän illan Julia. Valokuva antaa ymmärtää läheisen suhteen vara-Julian kanssa, mutta tarkemmin katsottuna valokuvan Romeon ilmeessä on tiettyä varautuneisuutta. Sitä paitsi, sokea Reettakin olisi tänään nähnyt aidon kipinän juuri pääparin välillä. Menehän siis, Romeo, ehdit vielä rakkaasi mukaan ambulanssiin.”
John katselee, kun Romeon näyttelijä juoksee pois ja Sherlock kaivaa esille viimeisen mukaan poimimansa esineen: parfyymipullon.
”Jäljelle jää siis vara-Julia. Hänellä on sekä motiivi murhaan – mustasukkaisuus ja halu päästä vihdoinkin itse lavalle – että tilaisuus surman yrittämiseen. Lisäksi vähintään kolme todistetta puhuu häntä vastaan”, Sherlock selostaa, kävelee naisen eteen ja tarttuu tätä hellästi kädestä nuuhkaisten rannetta. ”Yksi: tekopaikka tuoksui hänen hajuvedeltään. Kaksi: siivoushansikkaat ovat hänen kokoaan, ja Anderson: suosittelisin ottamaan näytteet hänen kynsiensä alta, kyseisen merkkisistä hansikkaista irtoaa helposti nukkaa. Ja kolme: koska hän on melko lyhyt ja yritti puukottaa Julian alhaalta lattialuukun kautta, hänen päälleen on varmasti roiskahtanut vähintään muutama veripisara. Mustat vaatteet kätkevät ne hyvin, mutta eivät lopullisesti.”
”Löysittekö murha-aseen?”, Donovan kysyy samalla, kun Anderson kaivaa esiin käsirautoja ja vara-Julia kiemurtelee vihoissaan, panematta kuitenkaan kunnolla vastaan.
”Se on asevarastossa”, John kiirehtii kertomaan. ”Voin näyttää teille.”
”Etsikää jonkinlaista kunnolla teroitettua pitkää tikaria, keihästä tai ohutta miekkaa”, Sherlock ehdottaa. ”Tekijää ei tosiaan ole pituudella pilattu.”
7.
”Tämä oli kyllä viimeinen kerta, kun lähden sinun kanssasi teatteriin”, John toteaa, mutta hymyilee kuitenkin, kun he vihdoin pääsevät hyppäämään taksiin ja lähtemään kohti kotia. ”Olet minulle vähintään yhdet kunnolliset treffit velkaa. Sellaiset, joiden aikana ei kiikaroida Romeoita ja ratkaista rikoksia.”
Sherlock virnistää hänelle takaisin.
”Suosittelen kyllä kiikareita, tavattoman kätevät ja kamerakin on hyvä. Mutta ehkä et tarvitse niitä ensi viikolla, kunhan tuot itsesi ja korvasi”, hän toteaa ja kaivaa povitaskustaan kaksi lippua Lontoon sinfoniaorkesterin loppuunmyytyyn konserttiin.
Johnin silmät tuikkivat.
”Lähden kahdella ehdolla: sinä maksat taksin. Ja väliajalle tilataan annokset kuohuviiniä ja suklaakakkua.”
Sherlock lupaa, eikä Johnia haittaa enää ollenkaan, että odotettu treffi-ilta siirtyi viikolla eteenpäin. Hän ehtisi jopa hankkia itselleen uuden puvun.
