Kirjoittaja Aihe: Kruuna vai klaava? | S | Ron/Seamus  (Luettu 1724 kertaa)

Claire

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 935
Kruuna vai klaava? | S | Ron/Seamus
« : 01.04.2024 22:59:50 »
Otsikko: Kruuna vai klaava?
Kirjoittaja: Claire
Ikäraja: S
Paritus: Ron/Seamus
Tyylilaji: Tämä on oneshot, jonka alku on pikkiriikkisen angstinen, mutta myöhemmin fluffyista tunnelmaa kyllä piisaa. Myös onnellinen loppu on luvassa :)
A/N: Kirjoitin tämän käytännössä yhdeltä istumalta inspiksen iskiessä, ja ajattelin julkaista saman tien, jottei jäisi pöytälaatikkoon muhimaan. Osallistun tällä FinFanFun1000-yhteishaasteeseen sanalla 816. Höpsismi. Kaikenlainen kommentti on oikein tervetullutta. :)




Kruuna vai klaava?


”Jos elämä sua kuin tuuli vie, anna höpsismin näyttää tie.”
- Carl Barks

~


Ron makasi sängyssään ja käänteli käsissään kummallisen näköistä pyöreää esinettä, jonka oli ensi alkuun kuvitellut olevan kaljuuna. Hän oli löytänyt sen isänsä vanhan, unohdetun piirongin laatikosta, ja oli ajatellut lainaavansa sitä. Tuskin isä nimittäin tarvitsi sitä hetkeen, kun tämä ei sitä säilyttänyt tavalliseen tapaansa lompakossaan. Ja Ron olisi kyllä keksinyt jonkin keinon maksaa isälleen takaisin.

Kyse ei siis missään nimessä ollut varastamisesta. Ron vain tarvitsi rahaa kipeästi. Häntä oli jo pitkään harmittanut se, ettei hän voinut muiden neljäsluokkalaisten tavoin ostaa Tylyahon viikonloppuina, no, oikeastaan yhtään mitään, mitä hän olisi halunnut. Kaikista eniten hän oli toivonut voivansa pyytää Kolmeen luudanvarteen kanssaan kermakaljoille Seamusta, tupakaveriaan, joka oli viime aikoina pyörinyt yhä useammin Ronin ajatuksissa.

Ron oli aluksi ajatellut harhailevien ajatustensa johtuvan yksinkertaisesti siitä, että hän näki Seamusta kaiket aikaa: nukkuihan tämä samassa poikien makuuhuoneessa ja kävi samoilla tunneilla hänen kanssaan. Yhä useammin Ron oli kuitenkin huomannut unohtavansa muun maailman ja vain jäävänsä kuuntelemaan haltioituneena aina, kun Seamus avasi suunsa. Tämä oli kiltti, mukava ja otti muut aina huomioon, ja tätä oli miellyttävä kuunnella. Lisäksi Seamus oli yllättävänkin hauskaa seuraa, varsinkin, kun hänet oppi tuntemaan paremmin.

Ron ei myöskään voinut olla ihastelematta Seamuksen silmiin asti ulottuvaa hymyä, saati hyväntahtoista ja helisevää naurua, joka sai perhoset lepattelemaan Ronin vatsanpohjassa. Seamuksen läsnäolo oli Ronista parempaa kuin yksikään aamiainen Suuressa salissa, mitä hän ei ollut koskaan aiemmin voinut uskoa. Öisin, sänkyverhojen sulkeuduttua Ron toivoi, että voisi livahtaa toisen petiin, vain voidakseen tuntea toisen lämmön ihoaan vasten ja nukahtaa tämän tuoksun ympäröimänä. Ron oli nimittäin varma, että Seamus tuoksui taivaalliselta.

Ron oli myös varma siitä, että jos kukaan koskaan lukisi hänen ajatuksensa, hänet todennäköisesti lähetettäisiin Pyhään Mungoon mielenterveystutkimuksiin. Kuka nyt meni ihastumaan ystäväänsä, joka kaiken kukkuraksi oli poika? Vaikka Ron tiesi, että niin saattoi käydä, ei hän koskaan ollut olettanut sen käyvän omalle kohdalleen, ja vielä niin nuorena. Tottakai hänen iässään oli normaalia kokea ihastumisen tunnetta, mutta muut pojat puhuivat vain tytöistä, ja usein Ron koki olevansa yksin ajatustensa ja tunteidensa kanssa.

Toisaalta Seamukseen ihastuminen oli jollain lailla hyvin luonnollista. Syksyn mittaan Harryn ollessa kiireinen Kolmivelhoturnajaisten parissa, Seamuksesta oli kuin varkain tullut Ronille lähin ystävä poikien tuvassa. Ei sillä lailla kuten Harrysta; Harry oli yhä Ronin paras ystävä, olkoonkin, että he olivat riidoissa. Mutta ei Seamus ollutkaan aikeissa korvata Harryn paikkaa. Sen sijaan Ronista tuntui, että Seamus oli löytänyt hänen sydämestään täysin uuden paikan, jollaista Ron ei ollut tiennyt olevan olemassakaan.

Seamuksen pyytäminen kermakaljalle oli alkuun ollut vain pähkähullu idea, jota Ron ei ollut koskaan ajatellut toteuttavansa. Ron ei tiennyt, milloin tarkalleen ottaen oli lopulta käynyt niin, että hän oli alkanut konkreettisesti ajatella asiaa jatkuvasti ja yhä enemmän tosissaan. Pähkähullu idea se yhä oli, mutta sellainen, jonka Ron epätoivoisesti halusi nyt toteuttaa. Totta puhuakseen, hän oli halunnut toteuttaa aikeensa jo ennen joululomaa vuoden viimeisimpänä Tylyahon viikonloppuna. Tällöin Ronilla ei ollut kuitenkaan ollut jäljellä sirpin sirppiä, mikä oli hävettänyt nuorta rohkelikkoa niin paljon, että hän oli tuolloin jättänyt vierailun Tylyahoon kokonaan välistä.

Ron oli ollut tuolloin surullinen ja harmissaan, sekä myös hieman mustasukkainen ajatellessaan, että Seamus oli saattanut päätyä Kolmeen luudanvarteen jonkun toisen kanssa. Ron ei oikein edes ymmärtänyt, mistä moinen mustasukkaisuus oli tuolloin kummunnut; ei Seamus koskaan ollut muiden poikien tapaan puhunut tytöistä, tai muutenkaan osoittanut olevansa millään lailla ihastunut kehenkään. Sillä hetkellä Ron ei kuitenkaan ollut osannut ajatella rationaalisesti. Sen sijaan hän oli löytänyt itsensä Tylypahkan keittiöstä lohtusyömästä kaikkea mahdollista, mitä kotitontut hänen nenänsä eteen olivat sattuneet tuomaan.

Tuon epäonnekkaan viikonlopun jälkeen olikin siis melkoisen ilmiselvää, että Ron oli ollut onnesta soikea löytäessään joululomallaan esineen, jota oli tosiaan ensinäkemältä luullut kaljuunaksi. Hän oli tuonut sen mukanaan Tylypahkaan, aikeinaan pyytää Seamusta viimein kanssaan Tylyahoon seuraavana viikonloppuna. Ron oli kerännyt rohkeuttaan jo kuukauden ajan, ja ennen ison kysymyksen esittämistä hän oli vielä päätynyt tarkistamaan, että kaljuuna oli yhä tallella. Kun Ron oli kaivanut kaljuunan matkalaukustaan, oli hän vasta silloin huomannut, ettei esine ollutkaan se, miksi hän oli sitä luullut.

Pettymys oli ollut valtaisa. Toisaalta Ron oli hyvillään siitä, että huomasi asian nyt, ennen kuin oli ehtinyt ottaa asiaa puheeksi Seamuksen kanssa. Millainen nöyryytys se olisikaan ollut, kun hän olisi yrittänyt Kolmessa luudanvarressa maksaa moisella tekorahalla. Vaikka Seamus tuskin olisi millään muotoa Ronia kiusannut asiasta (Seamuksen tuntien tämä olisi varmasti sen sijaan tarjonnut silkkaa hyvää hyvyyttään kermakaljan Ronille), niin Ron ei missään nimessä halunnut näyttäytyä säälittävänä pummina, jolla ei ollut varaa edes… treffeihin? Niin, kai niitä jopa treffeiksi olisi voinut sanoa.

Toivo treffeistä Seamuksen kanssa oli kuitenkin nyt viimeistään hukkaan heitetty, mikä sai Ronin hyvin surulliseksi. Hän tuijotti käsissään olevaa mystistä kolikkoa ja koki yhtäkkiä vimmatusti tarvetta heittää sen päin ikkunaa, kuin rikkoakseen köyhyyden kirouksen, jota kolikko tuntui sillä hetkellä symbolisoivan. Mutta Ron tiesi, ettei esine menisi rikki, kuten Ron myös hyvin tiesi, ettei hän siinä hetkessä voinut perheensä onnettomalle rahatilanteelle yhtään mitään.

”Hei, Ron!” kuului juuri silloin ääni makuuhuoneen ovelta, keskeyttäen Ronin ajatukset, mutta saaden ne solmuun täysin uusin tavoin. Tulija oli nimittäin Seamus, jonka äänen Ron olisi tunnistanut unissaankin.

”Hei”, Ron vastasi, yrittäen piilottaa surullisuuden äänestään. Seamus kuitenkin tuntui aistivan Ronin mielentilan saman tien.

”Onko kaikki hyvin?” tämä kysyi huolestuneena.

”Joo”, Ron vastasi nopeasti ja yritti selvittää kurkkuaan.

”Valehtelija”, Seamus vastasi myötätuntoa äänessään ja käveli Ronin sängyn luokse, tutkaillen siinä makaavaa Ronia hetken aikaa hiljaisuudessa. Seamus avasi suunsa pariin otteeseen, kuin aikeinaan sanoa jotain muutakin, mutta päätyi lopulta pureksimaan huultaan mietteliäänä. Ron yritti kovasti olla katselematta Seamusta – tai tarkalleen ottaen, tämän kutsuvia huulia – ja alkoikin jälleen pyörittää kolikkoa käsissään saadakseen muuta ajateltavaa.

”Hei, mistä sinä olet punnan löytänyt?” Seamus kysyi huomatessaan Ronin käsissä olevan esineen. Vasta silloin Ron uskalsi kohottaa katseensa Seamuksen silmiin, vain nähdäkseen tämän lämpimän ja hieman huolestuneen, mutta myös aavistuksen uteliaan katseen itsessään.

”Tiedätkö sinä, mikä tämä on?” Ron kysyi yllättyneenä.

”Joo, tietenkin. Se on punta, jästien rahaa. Isäni maksaa tuollaisilla ostoksia jästikaupoissa kaiket aikaa”, Seamus vastasi. Ron käänsi katseensa takaisin puntaan, ja yhtäkkiä se ei tuntunutkaan niin kirotulta. Hän alkoi kuumeisesti miettiä, voisiko sen vaihtaa velhojen valuuttaan.

”Kuinka arvokas tällainen on?” Ron kysyi uudenlaista toivoa äänessään. ”Mietin lähinnä, voisikohan sen vaihtaa sirpeiksi tai… Jotain. Löysin tämän nimittäin joululomalla ja luulin sen olevan kaljuuna”, Ron mutisi ja haroi hieman nolostuneena päätään. ”Se oli kylläkin aika typerää.”

”Ei se oikeastaan ole lainkaan typerää, kyllähän punta väriltään ja kooltaan muistuttaa paljonkin kaljuunaa”, Seamus hymyili rohkaisevasti. ”Mutta en oikein usko, että sitä pystyy vaihtamaan velhovaluuttaan. Enkä oikein usko, että yksi punta on kovin arvokas. Isäni ainakin tarvitsee useamman mukaansa käydessään kaupassa”, Seamus vastasi hiljaa, myötätuntoa äänessään. Ronin mieliala tuntui romahtavan uudelleen.

”Okei”, tämä vain vastasi pettyneenä.

”Mutta tuolla pystyy kyllä pelaamaan hauskaa peliä”, Seamus vastasi, yrittäen selkeästi saada ystävänsä paremmalle tuulelle. ”Saanko?” Seamus kysyi ja ojensi avoimen kätensä kohti Ronia. Ron nyökkäsi hiljaa ja ojensi kolikon ystävälleen. Heidän kätensä koskettivat hetkellisesti, mikä sai Ronin värähtämään pienesti. Hän toivoi, ettei Seamus huomannut sitä.

”No niin, katsotaanpa”, Seamus sanoi, eikä tämä ainakaan vaikuttanut huomanneen Ronin reaktiota heidän fyysiseen kosketukseensa. Tai sitten tämä vain oli hyvä esittämään.

”Kruuna vai klaava?” Seamus kysyi ja katsoi Ronia odottavasti.

”Häh?” Ron täräytti, ymmärtämättä lainkaan kysymystä.

”Kruuna, niin me menemme oleskeluhuoneeseen pelaamaan velhoshakkia. Klaava, niin me menemme lentämään”, Seamus sanoi ja hymyili pienesti. ”Veikkaa siis vain, tuleeko kruuna vai klaava, ja annetaan höpsismin päättää loput meidän puolesta.”

Tietämättä hölkäsen pöläystä, mistä kumman höpsismistä, kruunasta ja klaavasta Seamus oikein puhui, Ron päätti lopulta leikkiä mukana.

”Okei, öh… Klaava?” Ron vastasi, ja Seamus nyökkäsi. Siinä samassa tämä heitti kolikon ilmaan, joka pyöri ikuisuudelta tuntuvan ajan, kunnes laskeutui Seamuksen kämmenelle. Kumpikin pojista tuijotti kolikkoa, Seamus ilahtuneena ja Ron täysin pihalla siitä, mitä hänen olisi pitänyt siitä lukea. Tilanne muistutti jollain koomisella tavalla professori Punurmion eilistä ennustuksen tuntia, jolloin Ron oli yrittänyt saada selvää kupissaan lilluvista teenlehdistä, siinä onnistumatta.

”Klaava!” Seamus hihkaisi ja hymyili säteilevästi. ”Pue yllesi, me menemme lentämään!”

”Ai! Öh, okei, mennään vaan”, Ron sanoi hämillään, muttei voinut peittää innostusta äänestään. Vaikka hän ei voinutkaan kutsua Seamusta kanssaan kermakaljoille, pääsi hän kuitenkin viettämään päivää tämän kanssa kahdestaan, mitä hän oli odottanut jo kauan.

Kun kaksikko oli pukenut lentämiseen soveltuvat talvivaatteet ylleen ja hakenut luudat mukaansa, astuivat he ulos Tylypahkan talvisille tiluksille eikä Ron voinut olla hymyilemättä Seamukselle, joka tietenkin hymyili valloittavaa hymyään takaisin.

”Aika nättiä, eikö?” Seamus kysyi, viitaten lumen peittämään valkoiseen maahan ja matalalla paistavaan aurinkoon. Ron ei kuitenkaan voinut irrottaa katsettaan Seamuksen kasvoista ja tämän kalpeasta ihosta, jonka auringonsäteet saivat hohtamaan hyvinkin kutsuvasti.

”Joo”, Ron vastasi, pakottaen lopulta kääntämään katseensa tajuttuaan, että oli jäänyt tuijottamaan ystäväänsä vähän turhan pitkäksi aikaa. ”Mahtava lentosää.”

Seamus nyökkäsi ja kaivoi taskustaan esiin saman punnan, jota oli aiemmin heittänyt.

”Okei, sitten seuraava päätös. Kruuna, niin me lennämme kilpaa. Klaava, niin me pelaamme huispausta”, Seamus sanoi ja hymyili viekkaasti. ”Kumpaa veikkaat?”

”Klaava”, Ron vastasi toistamiseen, tällä kertaa itsevarmempana. Vaikkei Ron sitä ollut vielä uskaltanut ääneen kenellekään myöntää, oli hän alkanut haaveilemaan Rohkelikon huispausjoukkueeseen hakemisesta ensi syksynä. Kolmivelhoturnajaisten aiheuttaman välivuoden takia oli huispauskenttä suurimmalti osin tyhjillään, minkä Ron oli tietenkin hyödyntänyt harjoittelemiseen. Hän näyttäisi mielellään Seamukselle pitäjän taitonsa. Mikäli hän syksyllä jopa pääsisi joukkueeseen, hän voisi kuvitella Seamusin katsoen häntä ihaillen väkijoukosta, kannustaen häntä ja hurraten hänen huimille torjumisilleen…

”Ai, ai”, Seamus sanoi, keskeyttäen Ronin raiteiltaan ajautuneet ajatukset täysin. ”Kruuna tuli tällä kertaa”, Seamus totesi katsellen kämmenellään makaavaa kolikkoa, kunnes sulloi sen takaisin taskuunsa. Ennen kuin Ron ehti vastata, oli Seamus jo noussut luutansa päälle.

”Se, kumpi ehtii Tähtitorniin ensin, on voittaja!” Seamus hihkaisi ja ampaisi matkaan.

”Hei!” Ron älähti. Hän hyppäsi kuitenkin saman tien yllätyksestä toivuttuaan oman luutansa selkään, alkaen jahdata tupakaveriaan, eikä aikaakaan, kun hän oli jo kuronut Seamuksen ottaman etumatkan umpeen.

Kaksikko lensi rinnakkain, pujotellen vuoroin rakennusten yli ja vuoroin niiden ohitse. Kylmä viima paiskoi vasten Ronin kasvoja, mutta kuullessaan Seamuksen nauravan vapautuneesti lähettyvillään, lämmitti se hänen mieltään niin paljon, että viima tuntui sillä hetkellä täysin toissijaiselta. Aurinko oli jo laskemassa, värjäten horisontin kauniisiin oranssin ja punaisen eri sävyihin.

Hetkeksi Ron oli jo unohtanut koko kilpailun, niin kovasti hän nautti Seamuksen kanssa lentämisestä siinä hetkessä. Kun Tähtitorni kuitenkin alkoi näkyä selvemmin edessä päin, alkoi Ron vaistomaisesti kiihdyttää ja saavuttikin tiensä määränpäähän hieman ennen Seamusta.

”Minä voitin!” Ron hihkaisi riemastuneena, kun Seamus hetken kuluttua laskeutui luudallaan Tähtitorniin hänen vierelleen.

”Niin voitit. Olet kyllä tosi hyvä lentämään”, Seamus kehui. ”Lupaa minulle, että haet vielä jonain päivänä Rohkelikon joukkueeseen”, Seamus sanoi hymyillen vilpittömästi, ja Ron hymyili hieman hämillään takaisin. Aivan kuin Seamus olisi lukenut hänen aiemmat ajatuksensa.

”Se on kyllä kieltämättä ollut ajatuksissa… Katsotaan, ehkä ensi syksynä”, Ron myönsi, posket punehtuneena Seamuksen kehuista.

”Mahtavaa!” Seamus hihkaisi ja taputti innostuneesti käsiään, mutta päätyikin sitten irvistämään. ”Hyh, minun käteni ovat ihan kohmeessa. Olisi pitänyt pukea paksummat hanskat.”

”Saat minun omani”, Ron tarjoutui saman tien. ”Minulla ei ole kylmä.”

”Valehtelija”, Seamus torui jo toistamiseen saman päivän aikana. ”Sinun poskesihan ovat ihan punaiset pakkasesta.”

Ron punastui entistä syvemmin, mikäli mahdollista.

”En minä valehtele”, Ron sanoi, puhuen osittain tottakin. Yhtäkkiä hänestä nimittäin tuntui kovinkin lämpöiseltä tajutessaan, että he olivat kahdestaan Tähtitornissa kauniin auringonlaskun siintäessä horisontissa ja Seamuksen seisoessa yllättävän lähellä häntä. Niin lähellä, että Ron saattoi tuntea tämän kehosta huokuvan lämmön.

”Oletpas sinä ritarillinen”, Seamus naurahti, mutta vakavoitui sitten, katsellen Ronia laskelmoivasti. ”Kruuna vai klaava?” tämä kysyi yhtäkkiä.

”Tiedät kyllä vastauksen”, Ron naurahti takaisin, mutta nauru juuttui hänen kurkkuunsa, kun hän huomasi Seamusin ottavan askeleen häntä kohti entistä lähemmäksi.

”Niinkö?” Seamus kysyi arvoituksellisesti, ja Ron unohti hetkeksi, mistä he puhuivat.

”Joo”, tämä vain henkäisi vastaukseksi, ottaen vuorostaan vaistomaisesti pienen askelen kohti Seamusta. He seisoivat jo niin lähekkäin toisiaan, että Ron saattoi tuntea Seamuksen hengityksen kutittelevan kasvojaan. Se tuntui huumaavalta ja jännittävältä. Yhtäkkiä Seamus nosti kätensä Ronin poskelle, silittäen sitä lempeästi. Ron tunsi pulssinsa nousevan ja hänestä tuntui, kuin pieniä kipinöitä olisi kulkenut pitkin hänen suoniaan.

”Poskiesi väri sointuu kauniisti yhteen hiustesi kanssa”, Seamus sanoi hiljaa, vilpittömällä äänensävyllään, eikä tehnyt elettäkään siirtääkseen kättään pois. Ron yritti kovasti kerätä Rohkelikon rohkeuttaan ja tehdä jotain. Sanoa jotain. Ihan mitä tahansa.

”Minä… Öh… Klaava!” Ron täräytti ja Seamusin ilme muuttui ensi alkuun hämmentyneeksi, mutta lopulta tämän suu kääntyi tutunomaiseen vastustamattomaan hymyyn.

”Arvasin”, tämä sanoi hiljaa ja kuroi viimeisetkin senttimetrit heidän väliltään umpeen, sulkien heidän suunsa kömpelöön, mutta sitäkin suloisempaan suudelmaan.

Ronista tuntui, kuin hänen suonissaan virtaavat kipinät olisivat siirtyneet hänen päähänsä ja aiheuttaneet siellä ilotulituksen. Tunne oli niin suurenmoinen, että se sai hänet alkuun lamaantumaan täysin paikoilleen. Kun Seamus huomasi, ettei Ron vastannutkaan suudelmaan, vetäytyi hän suudelmasta syyllisen näköisenä. Vasta silloin Ron tuntui havahtuvan siihen, mitä oli tapahtumassa.

”Anteeksi, Ron, minä –” Seamus aloitti pahoittelevana, mutta ei ehtinyt lopettaa lausettaan, kun Ron hiljensi tämän uudella suudelmalla, johon Seamus vastasi hämillään, mutta innokkaana. Heidän huulensa hapuilivat hetken uuden ja tuntemattoman ääressä, kunnes toinen alkoi hiljalleen tuntua tutulta ja turvalliselta, ja suudelma syveni saaden täysin uusia ulottuvuuksia.

”Vau”, Seamus henkäisi, kun he viimein erosivat suudelmasta. Ron tunsi poskiensa lisäksi myös korviensa heloittavan punaisena. Hän rykäisi hiljaa, yrittäen epätoivoisesti löytää sanoja kuvaamaan sitä, mitä hän tunsi sillä hetkellä.

”Se oli aika… Öh, mukavaa”, Ron vastasi ja haroi pipon alta pilkottavia hiuksiaan nolona. Seamus hymyili jälleen, tämän siniset silmät tuikkivat onnellisina.

”Joo, niin oli”, tämä myönsi. Hiljaisuus laskeutui heidän välilleen, mutta se ei tuntunut lainkaan kiusalliselta. Ronilla oli yllättävän kevyt olo, kuin hän olisi juonut Felix Feliciksen kaltaista onnenjuomaa.

”Sinä et muuten heittänyt kolikkoa”, tämä totesi hetken kuluttua tajuttuaan, että Seamus oli suudellut Ronia täysin omasta tahdostaan.

”Enpä niin”, Seamus vastasi yhä hymyillen.

”Entä jos olisin valinnut kruunan?” Ron kysyi mietteliäänä ja Seamus virnisti.

”Ei sillä olisi ollut väliä. Olisin suudellut sinua joka tapauksessa”, Seamus naurahti. ”Ei kaikkeen tarvita höpsismiä, varsinkaan silloin, kun tietää täsmälleen, mitä haluaa.”

Kuin alleviivatakseen sanomaansa, Seamus pujotti sormensa Ronin sormien väliin, ja hetken ajan kumpikin katseli heidän yhteen punottuja käsiään hiljaisuudessa.

”Höpsismiä tai ei, niin minulla on kyllä välillä vähän höpsö olo sinun seurassasi”, Ron vastasi totuuden mukaisesti, ja puristi Seamusin kättä vaistomaisesti. ”Siis sillä lailla hyvällä tavalla.”

”Niin minullakin sinun seurassasi”, Seamus myönsi selkeästi ilahtuneena Ronin tunnustuksesta. Seamus käänsi hetkeksi katseensa horisonttiin, jonka taakse aurinko oli jo melkein laskeutunut. Ron ei kuitenkaan voinut olla irrottamatta katsettaan heidän käsistään. Aivan, kuin ne olisi aina tarkoitettu pitelemään toisistaan.

”Ensi viikonloppuna on Tylyahon viikonloppu”, Seamus totesi hetken kuluttua, ja kääntyi katsomaan Ronia. ”Tulisitko kanssani? Voitaisiin mennä Hunajaherttuaan. Tai Kolmeen luudanvarteen kermakaljoille, jos haluat.”

Ron tunsi sydämensä hypähtävän, mutta tällä kertaa se ei valitettavasti johtunut kevyestä olosta. Sen sijaan Ronista tuntui jälleen raskaalta, kuin hänellä olisi suuri salaisuus, joka painoi hänen sydäntään armotta. Vaikka Ronin kokema epävarmuus perheensä rahatilanteesta olikin hetkellisesti Seamuksen seurassa unohtunut, nosti se jälleen rumasti päätään, eikä Ron voinut enää ohittaa sitä.

”Tuota, minä…”, Ron aloitti epäröiden. Hän ei halunnut vetää esiin minkäänlaista säälikorttia, muttei myöskään valehdella Seamukselle. Ron veti syvään henkeä, ennen kuin jatkoi. ”Haluaisin kyllä. Itseasiassa olen halunnut pyytää sinua kermakaljoille jo kauan”, tämä myönsi, ja jatkoi samaan hengenvetoon murtuneena: ”Mutta… Ei minulla ole varaa.”

Ron katseli häpeissään kenkiensä kärkiä ja mietti, miten Seamus mahtaisi hänen tunnustukseensa reagoida. Hän tunsi Seamuksen katseen polttavan kasvojaan, muttei uskaltanut kohdata sitä.

”Kuule, minun pitikin sanoa aiemmin”, Seamus sanoi yhtäkkiä, irrottaen kätensä Ronin omasta, saaden tämän hetkellisesti jo ajattelemaan, että tässä se nyt oli. Seamus ei enää koskaan haluaisi olla tekemisissä hänen kanssaan. 

”Minä löysin tämän sinun sänkysi alta. Se on varmaan pudonnut sinulta. Minun piti antaa se sinulle jo aiemmin, mutta unohdin”, Seamus kuitenkin sanoi, kaivaen taskustaan kaljuunan ja asettaen sen Ronin vapaaksi jääneeseen käteen.

Ron katseli kämmenellään makaavaa kaljuunaa hetken epäuskoisesti.

”Ei tämä voi olla minun”, Ron vastasi lopulta, yrittäen ojentaa kaljuunan takaisin Seamusille, joka nosti kätensä torjuvasti ilmaan.

”On se. Tai siis, minun se ei ainakaan ole. Se löytyi sinun sänkysi alta, joten se on varmasti pudonnut laukustasi. Sinähän sanoit löytäneesi joululomalla kaljuunan, eikö vain?” Seamus selitteli vakavan oloisena.

”Joo, mutta… Sehän olikin punta”, Ron vastasi hämillään. Seamus kurtisti kulmakarvojaan mietteliäänä.

”Ehkä sinä toden totta löysit kaljuunan alun perinkin, mutta joku päätti samanaikaisesti myös juksata sinua, ja epäonnisesti löysitkin laukustasi tänään aiemmin vain punnan, jota luulit kaljuunaksi. Tai siis, eikös sinun isäsi työskentele jästiesineiden kanssa? Joku veljistäsihän on voinut ottaa punnan isältäsi ja sujauttaa sen laukkuusi tehdäkseen kiusaa. Kaljuuna puolestaan on voinut huomaamattasi tippua laukusta lattialle”, Seamus ehdotti hyvinkin vakuuttavan kuuloisesti, mikä sai Ronin pohtimaan asiaa. Se kuulosti hieman kaukaa haetulta, mutta ei se toisaalta tarkoittanut, etteikö se voisi olla mahdollista. Sitäpaitsi Fred ja George toden totta rakastivat pilailla veljensä kustannuksella.

”Oletko sinä ihan varma, ettei se ole sinun?” Ron kysyi ja kohotti varovaisesti katseensa Seamukseen, joka katseli tätä lempeästi, mutta samalla myös itsevarmasti.

Olen”, tämä vastasi painokkaasti. ”Se on sinun, olen varma siitä. Joten… Mitä mieltä olet? Mentäisiinkö yhdessä Tylyahoon ensi viikonloppuna?”

”Yhdellä ehdolla”, Ron vastasi sullottuaan kaljuunan taskuunsa. ”Minä tarjoan.”

Seamuksella oli selkeästi vaikeuksia estää suupieliään nykimästä ylöspäin.

”Niinkö? Minusta meidän pitäisi heittää kolikkoa”, tämä vastasi eikä voinut estää itseään virnistämästä Ronille.

Seamus!” Ron voihkaisi turhautuneena. ”Sinähän sanoit, ettei höpsismiä tarvita, jos tietää tarkalleen, mitä haluaa. Ja minä toden totta haluan tarjota sinulle kermakaljan!”

”Minä vain vitsailin, höpsö”, Seamus vastasi virne yhä huulillaan. Ron pyöräytti silmiään, muttei voinut estää itseään hymyilemästä. Sillä siinä hetkessä Ron ei voinut olla onnellisempi; olihan hänellä viimein varaa viedä Seamus treffeille, joista oli unelmoinut jo monta kuukautta.

Kun aurinko oli jo laskenut, lähti kaksikko kävelemään yhdessä takaisin Rohkelikkojen tupaa kohti. Ronin lailla myös Seamus oli onnellisempi kuin koskaan aiemmin. Vaikka hän käytännössä ottaen olikin yhtä kaljuunaa köyhempi, tunsi hän olonsa monin verroin rikkaammaksi pystyessään viimein pitelemään Ronin kättä tiukasti omassaan.
« Viimeksi muokattu: 02.04.2024 00:28:08 kirjoittanut Claire »
We're stars wrapped up in skin
The light comes from within



There's no me, there's only (you)
There's only youniverse

Larjus

  • ألف ليلة وليلة
  • ***
  • Viestejä: 6 805
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Vs: Kruuna vai klaava? | S | Ron/Seamus
« Vastaus #1 : 05.04.2024 19:55:11 »
Voi höpsismi ♥ Akkari-tarina siitä on mulle tärkeä lapsuusmuisto (varsinkin stadin slangille käännetty versio), ja olikin hauska, että se oli päätynyt ficin aiheeksi :D Olikohan Seamuskin törmännyt siihen alun perin juuri akkareita lukiessaan... sieltä se taitaa ainakin alun perin olla.

Tarina oli hienosti rakennettu, ja oli kiinnostavaa seurata, mihin eri juonenkäänteet johtavat, vähän niin kuin juuri höpsismissäkin tehdään :D Onneksi kaikessa ei kuitenkaan tarvinnut olla kolikon ohjeiden varassa. Seamus oli kyllä niin kulta, kun päätyi piristämään selvästi harmissaan olevaa Ronia ♥ Ja teki sen niin ihanan huolettomalla tavalla. Sekin oli mielestäni söpöä, että vaikka lopussa ilmestynyt kaljuuna oli selvästi alun perin Seamusin, hän onnistui selittelemään koko jutun niin, että on kuin se olisikin oikeasti Ronin. Hän selvästi ymmärtää Ronin ajatuksia ja tunteita, kun ei vain antanut sitä suoraan Ronille tai sanonut, että hän tarjoaa. Kiva myös kun Ronkin ainakin jollain asteella uskoi/vakuutteli itsensä uskomaan Seamusin selityksiä.

Lainaus
”Arvasin”, tämä sanoi hiljaa ja kuroi viimeisetkin senttimetrit heidän väliltään umpeen, sulkien heidän suunsa kömpelöön, mutta sitäkin suloisempaan suudelmaan.
Voi awwws ♥ Tämä on kyllä niin mukava suunta ficille, joka alkoi vähän surkeissa fiiliksissä. Oli höpsismistä selvästi paljon apua heille kahdelle ;) Vaikka Akulle se aiheutti muistaakseni enemmän harmia. (En olekaan lukenut sitäkään tarinaa pitkään pitkään aikaan, pitäisi varmaan. Mulla jopa saattaa olla yhä tallessa lapsuuteni vanha sarjiskirja, jossa on se tarina ja muutama muukin stadin slangilla.)

Kaiken kaikkiaan kyllä hauska ja suloinen tarina, jota luki mielellään aina alusta loppuun asti :) Oli myös kiva lueskella vähän rarempaa paritusta, enpä muista tähän aikaisemmin törmänneeni. Tämä ficci olikin varsin hyvä ensikosketus kyseiselle paritukselle!

セサミ思い出して
 麗しの意志を
セサミ踏み入って
 刻んでその意志を

Tippi

  • ex-Hopeakettu
  • ***
  • Viestejä: 656
  • avatar ja banneri Ingridiltä
Vs: Kruuna vai klaava? | S | Ron/Seamus
« Vastaus #2 : 05.04.2024 21:34:44 »
Hih, olipas söpö. :)

Larjuksen tavoin minäkään en ole törmännyt tähän paritukseen aikaisemmin, mutta tämähän toimi oikein kivasti. Pidin siitä, miten niin hurjan ihastunut Ron oli tässä ja miten hän näki Seamuksen selvästi ihanien vaaleanpunaisten lasien lävitse ja ihasteli kaikkia tämän kauniita piirteitä. Tässä tuli myös hienosti esiin sellainen nuoruuteen liittyvä epävarmuus ja erityisen suuri toive ja tarve näyttää hyvältä ihastuksen silmissä. Harmitti ihan Ronin puolesta, kun hän ei pystynytkään pyytämään Seamusta kermakaljalle mokoman jästirahan takia! Vaan onneksi kaikki kuitenkin päättyi hyvin. ♥

Höpsismi ei ole mulle tuttu asia, mutta tämän perusteella se vaikuttaa kyllä hyvin hauskalta tavalta katsoa maailmaa. :) Oli kiinnostavaa seurata, minne kolikonheitto johdattikaan pojat seuraavaksi! Tarina kulki eteenpäin jotenkin pehmeästi ja koko ficistä jäi lämmin ja hyvä mieli, varsinkin Tähtitorni-osuudesta. :)

Sitten vielä lempparikohtia:

Lainaus
Sen sijaan hän oli löytänyt itsensä Tylypahkan keittiöstä lohtusyömästä kaikkea mahdollista, mitä kotitontut hänen nenänsä eteen olivat sattuneet tuomaan.

Voi Ron. ♥ Mielikuva on kyllä huvittava. :D

Lainaus
”Ei se oikeastaan ole lainkaan typerää, kyllähän punta väriltään ja kooltaan muistuttaa paljonkin kaljuunaa”, Seamus hymyili rohkaisevasti.

Tämä ei ole iso kohta, mutta silti tästä jäi niin hurjan hyvä mieli! Ihanaa, että Seamus vastasi niin ystävällisesti ja rohkaisevasti Ronin kysymykseen, eikä vähätellyt tai mitään. :) Tämmöisiä ihmisiä lisää, kiitos. ♥

Lainaus
Kaksikko lensi rinnakkain, pujotellen vuoroin rakennusten yli ja vuoroin niiden ohitse. Kylmä viima paiskoi vasten Ronin kasvoja, mutta kuullessaan Seamuksen nauravan vapautuneesti lähettyvillään, lämmitti se hänen mieltään niin paljon, että viima tuntui sillä hetkellä täysin toissijaiselta. Aurinko oli jo laskemassa, värjäten horisontin kauniisiin oranssin ja punaisen eri sävyihin.

Kauniisti maalailtu kohta. ♥

Lainaus
Ron tunsi pulssinsa nousevan ja hänestä tuntui, kuin pieniä kipinöitä olisi kulkenut pitkin hänen suoniaan.

Tosi kiinnostavasti ilmaistu!

Lainaus
Vaikka hän käytännössä ottaen olikin yhtä kaljuunaa köyhempi, tunsi hän olonsa monin verroin rikkaammaksi pystyessään viimein pitelemään Ronin kättä tiukasti omassaan.

Täydellinen lopetus söpölle tekstille. :) Kiitos tästä, oli ilo lukea!

Remoteness spectator

  • ***
  • Viestejä: 2 350
  • Sanokaa Remoksi vaan
Vs: Kruuna vai klaava? | S | Ron/Seamus
« Vastaus #3 : 07.04.2024 01:49:37 »
Olipas tämä sinun tarinasi mahtava löytö! Ensinnäkin paritus on niin harvinainen, etten ole koskaan varmaan nähnyt tällaista aiemmin, ja toisekseen Akkareista inspiroituminen on jotain aivan mahtavaa :D (En itse nyt varsinaisesti saa päähäni tuota höpsismi-tarinaa, mutta se kuulostaa kyllä hyvin tutulta). Tässä oli todella hauska omintakeinen aihe ja suloinen tarina näiden kahden ihastumisesta.

Lainaus
Sen sijaan hän oli löytänyt itsensä Tylypahkan keittiöstä lohtusyömästä kaikkea mahdollista, mitä kotitontut hänen nenänsä eteen olivat sattuneet tuomaan.

Minäkin lainaan tätä kohtaa, koska se oli niin huvittava ja jotenkin erittäin Ronmainen tapa käsitellä tunteita.

Tässä myös ovelasti kaikki kiteytyy tuohon Ronin rahatilanteeseen, varsinaiseen fyysiseen rahaan, sekä lopussa henkiseen rikkauteen mitä tunteiden vastakaiku tuo Seamusillekin. Todella hienosti siis punottu yhteen, ja kaikin puolin mainio juoni-idea. Kiitos tästä lukukokemuksesta!
It is time
to break the chains of life
If you follow you will see
what's beyond reality
 
       
~Dark designs~

Claire

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 935
Vs: Kruuna vai klaava? | S | Ron/Seamus
« Vastaus #4 : 20.05.2024 23:56:47 »
Larjus, oon lukenut ihan sikana Akkareita, mutta täytyy myöntää, että en muista höpsismi-tarinaa! Näin siis tämän sanan tuolla FinFanFun1000-yhteishaasteessa, ja se jotenkin kiinnitti huomioni, ja aloin googlailla, että mitäs kummaa on höpsismi :D Innostuin sanasta (ja siitä, että se on peräisin Akkareista) niin, että oli pakko tuo lainaus Carl Barksilta laittaa alkuun! Mutta olisi kyllä hauska lukea kyseinen Akkari-tarina joskus :) Ihana kuulla, että tykkäsit tämän tarinan kulusta ja söpöilystä! En ole koskaan aiemmin kirjoittanut (enkä muista olenko lukenutkaan) mitään tällä parituksella, mutta jostain kumman syystä sanan nähdessäni tuli vain jotenkin ensimmäisenä mieleen tämä paritus. Ehkä heistä voisi kirjoittaa joskus uudemminkin :) Kiitos ihanasta kommentistasi! <3

Tippi, kivaa, että säkin uskaltauduit tämän vähän raremman parituksen pariin! Ja ihana kuulla, että tykkäsit tarinasta :) Se on kyllä ihan totta, että sellainen epävarmuus ja tarve näyttää hyvältä ihastuksen silmissä korostuu teini-iässä! Ja että pienetkin jutut harmittavat tosi paljon. Voivathan rahahuolet siis olla isoja, mutta kun ajattelee, että Ronia huoletti rahan puuttumisessa lähinnä kuitenkin se, että se esti häntä pyytämästä Seamusta kermakaljoille, eikä niinkään se, onnistuiko perhe maksamaan laskunsa ajoissa tms. :D Eli Ronin huoli kuitenkin oli sellainen melko pienehkö, mutta ymmärrettävästi kuitenkin se häntä harmitti. Onneksi kuitenkin loppu hyvin, kaikki hyvin! ;) Kiitos paljon kommentistasi, oli myös mukava lukea, mitkä olivat suosikkikohtiasi ficissä! <3

Remo, ihana kuulla, että mielestäsi tässä oli omintakeinen aihe ja paritus, ja että pidit tarinaa suloisena! Ron on kyllä rakkauspakkaus, minua itseäkin vähän huvitti kirjoittaessani tuota lainaamaasi kohtaa, kun pystyin niin elävästi näkemään sen päässäni :D Kivaa, että tekstistä välittyi myös tuo rahan merkitys ja lopussa Seamuksen kokema henkinen rikkaus, kun minulla oli itseasiassa just tuo ajatus, että yrittäisin kasata juonta sen ympärille. :) Kiitos mieltä lämmittävästä kommentistasi <3
We're stars wrapped up in skin
The light comes from within



There's no me, there's only (you)
There's only youniverse