Kirjoittaja Aihe: Soppaa ja sympatiaa | S | James & Sirius | hurt/comfort, angsti, fluff (ficlet)  (Luettu 745 kertaa)

Satine

  • ***
  • Viestejä: 236
Nimi: Soppaa ja sympatiaa 
Kirjoittaja: Satine 
Ikäraja:
Hahmot/paritus: James & Sirius, pieni viittaus James/Lilyyn
Tyylilajit: hurt/comfort, angsti, fluff (?)
Vastuuvapaus: En omista hahmoja tai maailmaa tai saa tarinoistani minkäänlaista korvausta.   
Yhteenveto: Pienet, odottamattomat hyvät teot seurasivat toisiaan, eikä James ymmärtänyt syytä niille. Joka kerta kun hän kohtasi jotakin, mikä ärsytti häntä tai oli hänestä hankalaa tai jopa vain vähän epämukavaa, Sirius korjasi asian.
 
A/N: Sain Tumblrissa toiveen: "can u write prongsfoot as a bromance ficlet... Where sirius comforts james?" Kesti vähän aikaa, että sain kirjoitettua jotakin, jossa en yritä saattaa näitä kahta yhteen, ja tässä on lopputulos. 😊 Tarinaa oli vaikea lokeroida yhteen tiettyyn genreen, mutta laitoin nyt kuitenkin tälle osastolle, koska tässä on maininta kahden sivuhahmon kuolemasta ja yksi teemoista on suru. (Alkuperäinen ficlet englanniksi täällä.) 

 

Soppaa ja sympatiaa

 

Kaikki alkoi keitosta.

James löysi kulhon yöpöydältään palattuaan poikien makuusaliin huispausharjoituksista uupuneena ja litimärkänä ulkona riehuvan myrskyn jäljiltä. Hän tuijotti keittoa silmiään räpytellen. Täyteläinen, herkullinen kanakeiton tuoksu tulvi hänen nenäänsä loitsun pitäessä ruoan lämpimänä. Vesi herahti hänen kielelleen, ja hänen vatsansa murisi.

"Sirius?" James kääntyi parhaan ystävänsä puoleen, joka makoili sängyllään lukien kirjaa muinaisista riimuista.

Sirius kohotti katseensa Jamesiin. "Niin?"

"Toitko sinä tämän keiton minulle?"

Sirius käänsi katseensa takaisin kirjaansa. "Tietty. Kuutamoa väsyttää yhä hänen kuukausittaisen kiertonsa jäljiltä –"

"Hei!" Remus murahti unisesti sängystään kolmen peiton alta; täysikuu oli ollut vain kaksi yötä sitten.

"– ja Matohäntä yritti pyytää Macdonaldia treffeille koko illan, mutta jänisti viime hetkellä."

"Helppohan sinun on sanoa, herra unelmien prinssi", Peter mutisi omasta sängystään. "Teen sen huomenna."

"Niin varmaan." Sirius hymyili. "Joten jäljelle jään vain minä."

James odotti Siriuksen selittävän, miksi hän oli tehnyt jotain niin ajattelevaista Jamesin puolesta, mutta ei saanut vastausta. Hän istui omalle sängylleen; oli kai turha kyseenalaistaa asiaa. Harjoitukset olivat kestäneet odotettua kauemmin, ja häneltä oli jäänyt illallinen väliin. Siinä vaiheessa James olisi voinut hotkia vaikka hevosen.

"Kiitti, kamu. Arvostan sitä."

Sirius käänsi sivua, ja hänen suunpielessään lymyili pienempi, pehmeämpi hymy.

"Ei kestä."

**

Pienet, odottamattomat hyvät teot seurasivat toisiaan, eikä James ymmärtänyt syytä niille. Joka kerta kun hän kohtasi jotakin, mikä ärsytti häntä tai oli hänestä hankalaa tai jopa vain vähän epämukavaa, Sirius korjasi asian.

Hän ei koskaan tehnyt siitä isoa numeroa, ja James olisi voinut helposti pitää vain onnekkaana sattumana sitä, että Sirius sai niin nopeasti torjuttua tiettyjen luihuisten manaukset Jamesin puolesta käytävillä tai sattui tietämään, milloin James tarvitsisi lisää luutavahaa ja oli tilannut sitä hänelle etukäteen tai antoi Jamesin nukkua nokoset useimmilla taikuuden historian tunneilla ja kirjoitti muistiinpanoja hänen sijastaan (vaikka he tavallisesti vuorottelivat tässä) tai vaati saada tarjota hänelle Tylyahossa kermakaljaa. (Ja kun James myöhemmin löysi matka-arkustaan ylimääräisiä pakkauksia suosikkilakritsiaan ja -toffeetaan, hän tiesi keneltä ne olivat.)

James kiitti Siriusta joka kerta ja teeskenteli kuin mitään sen kummempaa ei olisi tapahtunut, koska siten Sirius halusi hänen siihen suhtautuvan.

Mutta tietysti James huomasi. Totta puhuen hänen kiintymyksensä Siriusta kohtaan vain kasvoi, mutta häntä myös arvelutti tämän käytös.

Sirius oli jättänyt Kalmanhanaukion lopullisesti taakseen kesällä ja muuttanut Jamesin perheen luo. James oletti, että Sirius tunsi velvollisuudekseen hyvittää heidän vieraanvaraisuutensa antamalla hänelle ylimääräistä huomiota ja lahjoja tietäen kuinka paljon hän arvosti niitä.

Se oli tietysti tarpeetonta, koska tapahtuipa heidän välillään mitä tahansa, vaikka heille tulisi iso riita (epätodennäköistä, mutta silti), James tai hänen vanhempansa eivät koskaan käskisi Siriusta lähtemään pois luotaan.

"Kuule, Antura, kaikki on ihan hyvin. Voin tehdä itse asioita ja ostaa omat ostokseni. En odota sinun täyttävän jokaista toivettani", James sanoi löydettyään eräänä aamuna koululaukustaan loitsukirjan 1800-luvun kokeellisesta muodonmuutoksesta, mikä kiinnosti häntä itse asiassa todella paljon, eikä hän malttanut odottaa sen lukemista.

"Tiedän. Ajattelin vain, että koska voin, niin miksi ei?" Sirius istui sängyllään vetäen sukkaa jalkaansa.

"Ja olen kiitollinen siitä. Mutta kai tiedät, ettei sinun ole pakko tehdä mitään?"

Sirius kohautti olkiaan ja työnsi silmille karanneen mustan suortuvan korvansa taakse. Hänen katseensa kääntyi alaspäin hänen alkaessa tutkailla kynsiään. "Okei, ihan miten vain."

"Mitä jos kerron sinulle, kun tarvitsen vähän ylimääräistä huomiota?" James ehdotti istuen Siriuksen viereen sängylle ja tönäisten kevyesti hänen olkapäätään omallaan. "Jokaisena syntymäpäivänä ja jouluna odotan viiden tähden veroista kohtelua sinulta, sopiiko?"

Sirius nyökkäsi hymyillen. "Hyvä on."

**

Neljä syntymäpäivää ja joulua myöhemmin heidän koulupäivänsä olivat haalistuneet etäisiksi ajatuksiksi. Talo, jossa hän oli varttunut, oli tyhjä, vain muistot jäljellä sen kaikissa nurkissa ja koloissa.

James nojasi keittiön työtasoa vasten painava olo rinnassaan. Hän oli lykännyt käyntiä vanhassa kodissaan kolmella kuukaudella yhteisten hautajaisten jälkeen. Hänen täytyi selvittää asiat, tehdä päätöksiä, jotka tuntuivat mahdottomilta. Mitä järkeä oli missään, kun ne kaksi ihmistä, jotka olivat rakastaneet häntä niin ehdoitta, olivat poissa?

James ei ollut koskaan tuntenut oloaan yksinäisemmäksi. Hän veti henkeä sisään vapisevasti, yksi, kaksi, kolme, neljä, ja päästi ilman ulos keuhkoistaan.

Se ei auttanut lainkaan.

Hän oli vakuuttanut Lilylle pärjäävänsä kyllä. Lily oli raskaana, hänen pitäisi levätä; James voisi hoitaa asian.

Se oli ollut valetta; Lily tiesi sen.

James veti jälleen vapisevasti henkeä, ja poltteleva tunne hänen silmissään vaihtui kyyneliksi, jotka sumensivat hänen näköään.

Hän ei tiennyt kuinka kauan istui lattialla vain hiljaisuus seuranaan, kun taikasuojat ilmoittivat saapuvasta vieraasta. Tätä seurasi koputus ulko-oveen.

James nousi jäykästi seisomaan tuntien veren kihelmöinnin jaloissaan. Hän avasi oven ja kohtasi pitkän, tutun hahmon.

"Hei, Sarvis", Sirius sanoi tarkkaillen Jamesia tiiviisti. "Lils sanoi, että olisit täällä. Ajattelin tulla auttamaan sinua pakkaamisessa."

James onnistui nyökkäämään ja siirtyi pois oviaukolta päästäen Siriuksen sisään.

"Miten menee?" Sirius kysyi heidän saavuttuaan keittiöön, jossa kaikki tavarat olivat vielä paikoillaan.

"Ihan hyvin", James valehteli tyynesti.

Sirius huokaisi, ja James huomasi valkoisen muovipussin tämän kädessä. 

Sirius otti pussista kaksi pahvirasiaa ja asetti ne pöydälle. "Toin keittoa."

Herkullisten, täyteläisten aromien tuoksu täytti ilman muistuttaen Jamesia, että oli kulunut tunteja siitä, kun hän viimeksi söi mitään.

Sirius nappasi heille lusikat kaapin laatikosta; hän tunsi tiensä keittiössä yhtä hyvin kuin James.

"Kiitos."

"Ei kestä." Sirius istui häntä vastapäätä, ja he söivät hiljaisuuden vallitessa. Kermainen kanakeitto lämmitti Jamesia mukavasti.

"Luulin sinun olevan kiireinen killan tehtävissä tänään."

"Olen juuri siellä, missä minua tarvitaan."

James katsoi ylös keitostaan kohdaten Siriuksen tarkkailevan katseen. "Saatat olla oikeassa."

Sirius kohotti kulmiaan. "Olen aina oikeassa."

Omaksi yllätyksekseen Jamesin huulet kääntyivät ylöspäin ihan vain hetkeksi. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan hän sai hymyn aikaiseksi. "Olet usein oikeassa", hän myönsi.

"Suurimman osan ajasta." Sirius virnisti pyöritellen lusikkaa kädessään.

"Ihan sama, Antura. Syö nyt vain sitä keittoa."

Jotenkin hiljaisuus tuntui sen jälkeen vähän helpommalta.

**
« Viimeksi muokattu: 04.03.2024 00:38:22 kirjoittanut Satine »
Yes we're lovers, and that is that.

Eveliina L

  • ***
  • Viestejä: 154
Oh, en tiennyt tämän kohdalla mitä odottaa, mutta tämä oli tosi kaunis ja herkkä. Voin kuvitella, että on voinut olla hieman haastavaa se, että hahmoja ei ole pitänytkään parittaa. Sirius oli niin ihanan ajattelevainen keittonsa kanssa sekä ensimmäisessä kohdassa, missä James oli treenannut ja märkä sen jäljiltä ja kylmissään että varsinkin myöhemmin, kun oli Jamesin vanhempien talon tyhjentämisen aika eikä James oikein saanut sitä aikaiseksi. Sirius tiesi ja tunsi milloin James tarvitsi ystävää ja oli se silloin, kun pitikin ilman sen isompia seremonioita tai kuulusteluja tunteiden purkamisesta. Todella suloista ja kaunista.

Vendela

  • Teeholisti
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 7 305
Oho, enpä minäkään tiennyt Eveliina L:n tavoin mitä tältä odottaa, mutta kylläpäs tämä olikin hieno ficlet! Ymmärrän hyvin että bromancen kirjoittaminen tämän kaksikon välille ei ihan helppoa ole, mutta tosi hieonosti onnistuit :D Tämä oli jotenkin juuri sopivalla tavalla kotoinen ja pehmeä, ehkä itse olisin sijoittanut tämän Godrickin notkoon, mutta toki ymmärrän miksi halusit tämän tälle osastolle :)

Tuo, että Sirius on koko ajan askeleen edellä Jamesia sopii Siriukselle tosi hyvin. Vaikka hän onkin vähän semmoinen paha poika, niin näen hänessä kuitenkin aika paljon kanaemoakin. James puolestaan on hajamielinen kuin mikä, joten pakkohan hänellä on olla joku joka katsoo vähän perään :)

Tuo viimeinen kohtaus, tai siis kun James oli vanhempiensa talossa, oli kyllä hieno! Siis se, että Sirius osaa tulla (toki Lilyn vinkistä mutta kuitenkin) paikalle ja olla juuri niin kuin pitääkin, että Jamesilla on vähän helpompaa. Aaa, täydellinen ystävä! Lisäksi tuo Siriuksen olen aina oikeassa sai naurahtamaan ja kevensi myös kivasti tekstin loppua.

Kiitos tästä, olipa oikein oivallinen teksti :D

Vendela

Bannu©Waulish

I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

Satine

  • ***
  • Viestejä: 236
Kävin pitkästä aikaa täällä kurkkaamassa ja huomasin, että tämähän oli saanut kommentteja! Kiitos paljon Eveliina L ja Vendela, kun kerroitte ajatuksianne tästä! <3

Eveliina L: Välillä on tosiaan ihan hyvä harjoitus itsellekin kirjoittaa hahmoista ihan vaan ystävinä, vaikka Jamesin ja Siriuksen kohdalla se onkin vaikeaa, kun ne ovat mielestäni niin kaikella tavalla läheiset toistensa elämässä, että on vaikea vetää sitä rajaa missä mennään. Joka tapauksessa lähtökohtaisesti se ystävyys on aina läsnä, olivat ne sitten mitä tahansa muuta toisilleen. Tosi kiva kuulla, että tykkäsit tuosta Siriuksen huolehtimisesta! Ajattelin, että sen tapa välittää on hienovaraisempaa verrattuna Jamesiin, eikä asioista tarvitse tehdä suurta numeroa, koska James ymmärtää kyllä Siriuksen tarkoituksen.
 
Vendela: Näin jälkikäteen olisin ehkä itsekin laittanut tämän ficletin Godrickin notkoon, mutta silloin julkaisun aikaan olin liian lähellä tätä tekstiä ja se Jamesin suru vaikutti liikaa itseeni. 😅 Joka tapauksessa ihana kuulla, että pidit tästä, ja Jamesin ja Siriuksen bromance toimi. Olen sitä mieltä, että James on Siriukselle aina se tärkein ihminen, joten kaikki sen huomio kohdistuu siihen ja sen vuoksi se osaa niin hyvin ennakoida, mitä James tarvitsee. (Heh, ihan vaan tässä nyt yritän selittää tätä ystävämielessä, en lainkaan shipin shippaajana... xD) Niiden välistä sanailua on aina hauska kirjoittaa, enkä voinut tehdä tälle täysin angstista loppua. 😊

Kiitos kumpaisellekin kun luitte!!
Yes we're lovers, and that is that.