Kirjoittaja Aihe: TSH: Kun kaikki muu oli hiljennyt, K-11, Faramir/Éowyn  (Luettu 2777 kertaa)

Unohtumaton

  • Uno
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 716
Kun kaikki muu oli hiljennyt
Kirjoittaja: Unohtumaton
Fandom: TSH (Taru Sormusten Herrasta)
Ikäraja: K-11
Paritus: Faramir/Éowyn
Tyylilaji: hurt/comfort
Vastuuvapaus: TSH:n maailma ja hahmot kuuluvat J. R. R. Tolkienille.

Julkaistu myös Finin joulukalenterissa 2023.

Tiivistelmä: Teksti seuraa Éowynin matkaa ja mielenmaisemaa Minas Tirithin edustalla käydyn taistelun aikana ja sen jälkeen sekä kuvaa Faramirin ja Eowynin rakastumisen alkuhetkiä.




Éowyn oli ehtinyt oppia, että sota oli täynnä ääniä.

Miekkojen kirkas kalina toisiaan vasten oli hyvä ääni, sillä se tarkoitti elon kamppailun olevan yhä käynnissä. Hevosten painava, tannerta nielevä laukka oli hyvä ääni, sillä se tarkoitti korskeita ratsuja ja voittamaan lähteneitä miehiä. Suuren sotilaan itseään suurempi sotahuuto oli hyvä ääni, sillä se loi uskoa jokaiseen, joka vielä pelkäsi vihollisen miekkaa.

Mutta ääniä oli niin monia.

Miekan rusahdus läpi rintalastan oli paha ääni, sillä siitä seurasi lisää pahoja ääniä, kuten korahduksia, parahduksia ja raskaita, kerran elonomaksi päässeiden viimeisiä huokauksia. Kaatuvan hevosen poikkinapsahtava jalka oli paha ääni, sillä se tarkoitti kauniin eläimen paniikinomaisia silmänmuljahduksia ja sitten hitaasti lasittuvaa katsetta. Suuren sotilaan verenmakuun hukkuva huuto oli paha ääni, sillä se jäi suruksi suruisiin sydämiin ja murheeksi murheisiin mieliin.

Éowyn oli myös ehtinyt oppia, että sodan eri äänet kuuli vasta, kun makasi itse maassa ja tuijotti taivasta utuisin silmin. Tarun uljailla, loputtoman rohkeilla sotureilla oli aina terävät aistit, joiden voimin he pelastivat kokonaisia kansoja, mutta taruja loivat vasta rauhanajan miehet, eivät soturit itse.

Taruissa ei kerrottu, kuinka taistelutanner turrutti jokaisen sille astuneen. Ei korva kuullut toisistaan erottuvia ääniä, korva kuuli vain sotaa. Ei silmä nähnyt toisistaan erottuvia sävyjä, silmä näki vain sotaa. Ei iho tuntenut keveitä kosketuksia, iho tunsi vain sotaa. Ei suu maistanut raikkaita vesiä, suu maistoi vain sotaa. Ei nenä haistanut mitään elävää, nenä haistoi vain sotaa.

Vasta kun putosi polvilleen, ihmisyys, kaiken tunto, palasi ruumiiseen.

Kipu oli kuin rangaistus sen hylkäämisestä ensinkään.

Taruissa ei kerrottu, että soturit hiipuivat elämästä yksin ja hiljaa.

*****

Éowyn palasi maailmaan ääniä etsien. Kun silmät olivat vielä liian raskaat avattaviksi, Éowyn etsi hevosia, miekkoja, miehiä, mutta ei kuullut heistä yhtäkään. Hän harhaili hiljaisuudessa kuin laiva ilman satamaa ja ehti oppia, että sodan jälkeen kukaan ei päästänyt ääntäkään.

Mutta hänen rintakehänsä kohoili kuin elävän ihmisen.

Elämä oli vielä oleva hänelle.

Mutta hän pelkäsi avata silmänsä sille mitä oli. Kuinka monta ruumista vaadittiin moiseen äänettömyyteen?

Hän vaipui uusiin uniin ennen kuin maailman äänet avautuivat hänelle jälleen.

*****

Éowyn katsoi syvältä Minas Tirithin uumenista Pelennorin pelloille, jonka ruohonkorsia liikutteli vain ujeltava, suruinen tuuli. Kalisseet miekat lojuivat katkenneina tallotun nurmen päällä. Tuuli oli tarttunut kaatuneiden hevosten jouhiin ja yritti herättää eloon elottomia, kerran maahan vajonneita. Sotilaat olivat poissa.


Sota oli täynnä ääniä ja sodan jälkeen oli syvenevä hiljaisuus, mutta hiljaisuus ei ollut rauhaa.

Éowyn oli puettu jälleen puhtaanvalkeaan ja hänen hiuksensa, taasen liattomat ja hempeän vaaleat, laskeutuivat hänen lapaluilleen ja heiluivat valtoimenaan. Ulkoisesti hänet oli jälleen asetettu osoitetulle paikalleen – naiseksi ilman haarniskaa.

Sota oli riisuttu hänestä, mutta sota eli yhä hänessä.

Hänen puhtoinen olemuksensa oli valeasu, jäänne ajasta, jota ei enää ollut ja jota ei koskaan enää olisi. Hän kulki huoneissa vailla määränpäätä, ja vaikka miekka oli viety hänen kädestään, Éowyn kuvitteli yhä kantavansa sitä mukanaan. Hänen sormensa kiertyivät joka askeleella uudestaan näkymättömän kahvan ympärille ja keveästä asustaan huolimatta Éowyn tunsi kannattelevansa rengashaarniskan painoa.

*****

Miehet menivät ja miehet tulivat ja hevoset pärskivät ja hevoset kuopivat ja Éowyn katseli maailman menoa kuin ei olisi ollut osa sitä enää lainkaan. Sitten monet miehet olivat menneet ja hevoset heidän mukanaan ja syvenevä hiljaisuus saavutti viimein lopullisuutensa.

Hän puristi kättään, näkymätöntä miekkaansa ja sulki silmänsä. Maailma pyöri vinhaa vauhtia eikä Éowyn saanut jalansijaa sen kamaralta, vaikka hän kuinka yritti.

Hän hengitti kiivaammin ja pelkäsi elämänsä valuvan tyhjiin enemmän kuin oli koskaan pelännyt taistelutantereella.

Hiljaisuus hänessä tuntui tyhjyydeltä.

*****

Läsnäolon häivä kosketti häntä alkuun kuin keveimmistä kevein henkäys. Ensin kuului kaukaisia askeleita, joiden ääntä ei olisi kuullut, jos käytävillä olisi elämöity tavalliseen tapaan. Éowyn veti hartiansa kumaraan ja painoi päänsä alas kuin suruhuntuinen nainen. Kukaan ei jäisi surevan seuraan.

Mutta askelilla oli sitkeä suunta, ja se johti suoraan Éowynin luo. Éowyn avasi silmänsä ja mietti, kuultaisiko hänen alati kasvanut juurettomuutensa hänen kasvoiltaan ja myrkyttäisikö se hänen sanansa katkerin, poistyöntävin sävyin.

Sitten se tapahtui. Muutos ilmavirroissa.

Lämpö.

Éowynin ylle asettunut kuori särkyi kuin se olisi ollut haurainta lasia.

*****

Hän palasi ajatuksissaan ensimmäistä kertaa katseisiin, joiden häivät hän oli etäisesti tuntenut kehossaan, mutta joihin hänen alhoon painunut mielensä ei ollut halunnut uskoa. Mutta nyt nuo hetket syttyivät loistamaan hänelle kuin tähdet erämaan kulkijalle ja hän tiesi varmasti, kuka oli astellut hänen luokseen.

”Miksi olet tullut?”

Vaikka miehen läsnäolo huokui hyviä aikeita, Éowynin oli vaikea uskoa, että maailmassa jossa miehet menivät ja miehet tulivat ja hevoset pärskivät oli yhä joku, joka vastusti sen virtauksia. Mies ei vastannut välittömästi, vaan asettui seisomaan Éowynin vierelle ja tuijotti eteensä avautuvaa maisemaa.

Éowyn mietti, millaisena Faramir näki maailman. Ujelsivatko sen kylmät tuulet, löytyivätkö sen leppeät henkäykset?

”Täältä minä olen aina katsellut kevään saapumista. Se on rauhoittavaa. Niin monet asiat muuttuvat, mutta kevät saapuu aina uudelleen.”

”Se on kaunis ajatus”, Éowyn kuiskasi ja hämmästyi huomatessaan, että uskoi yhä maailmaan muodostuvan kauniita asioita. Unohduksiin jääneet polut hänen mielessään piirtyivät hänelle kuin ikiaikaiset kartat, joiden yltä oli pyyhkäisty enimmät pölyt.

Niiden polkujen varrella,

kauneus, ilo,

rakkaus.


Éowyn tunsi kyyneleet ja katsoi kauas, niin kauas kuin vain näki ja värisi kaikkeuden edessä.

”Ja uskot kevään vielä tulevan? Uskot, että taivaan sinessä lentävät vielä linnut, jotka siipirikkoina ja kylmissään ovat värjötelleet läpi pimeiden aikojen?”

Faramir ojensi kättään kohti Éowynin miekkakättä, sitä, joka oli yhä puristunut nyrkkiin ja joka sitoi hänet taistelukentälle kuin itse aika ja historia olisivat pysähtyneet ja ainoa mitä saattoi elää oli taistelu vailla loppua.

”Sallithan?” Faramir pyysi ja haki Éowynin katsetta. Se oli vielä kohdistettuna kaukaisuuteen. Mutta Éowyn nyökkäsi.

Faramir siveli hänen kämmenselkänsä pintaa, tunnusteli sen ruhjeet ja ihosta erottuvat luut, ja johdatteli käden hitaasti ylöspäin, kunnes kumartui sen puoleen ja…

Ilmavirrat muuttuivat taas ja Éowynin poskille nousi puna, joka huusi eloa elämää eläväistä eloa ja juuretonna, kaukaisuudessa harhaillut katse välähti Faramirin puoleen, kun miehen huulet painautuivat kämmenselkään.

Sormet avautuivat lukostaan, ja näkymättömästä miekasta tuli olematon.

”Uskon, että he, jotka ovat värjötelleet läpi pimeiden aikojen, nousevat siivilleen kiivaammin kuin muut ja löytävät taivaan sinen syvimmät, kauneimmat sävyt.”

Éowyn ymmärsi, että Faramirin katseessa ja sanoissa oli kutsu pois pimeästä. Kutsu luokse, kotiin, elämään, hevosen selkään, yhteiseen laukkaan, kiihkeään elämänhurmaan, kunnes henki heikkenisi ja sielut etsisivät yhteistä elämää vielä elämän jälkeenkin.

Kun kaikki muu oli hiljennyt, kun miekat eivät enää kolisseet eikä hevoset hirnahdelleet eikä kuolevat korahdelleet eikä kaikkeus peittynyt sodan pauhuun

kun kaikki muu oli hiljennyt

sydämen kutsut loivat sointuja, jotka ihminen saattoi viimein kuulla.

Éowyn kuunteli ja heräsi eloon.
« Viimeksi muokattu: 28.01.2024 11:13:44 kirjoittanut Unohtumaton »

ja ilo viilsi heitä miekan lailla
ja heidän ajatuksensa liitivät maille joilla tuska ja ilo virtaavat yksiin
ja kyyneleet ovat siunauksen viini.

listaus

Abarat

  • ***
  • Viestejä: 694
Vs: TSH: Kun kaikki muu oli hiljennyt, K-11, Faramir/Eowyn
« Vastaus #1 : 13.01.2024 13:17:08 »
Kuinka kaunista ja elävää tekstiä! Herkkää ja samalla väkevää kerrontaa. Éowyn ja Faramir on aina ollut mun suosikkeja! Miten ilahduttavaa lukea juuri heistä. Unohtumaton, kirjoitat todella omalla äänellä, teksti on myös uljasta. Tätä oli nautinto lukea. Tunteet ja ilmapiiri välittyy lukijalle upeasti. Kiitos tästä!

Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 250
Vs: TSH: Kun kaikki muu oli hiljennyt, K-11, Faramir/Eowyn
« Vastaus #2 : 13.01.2024 15:38:08 »
Luin tämän ekan kerran jo joulukalenterista, ja tarkoitus oli jättää jotain kommenttia, mutta se jäi silloin tekemättä. Tämä on jotenkin niin hieno ja vaikuttava, että on vaikea osata sanoa mitään oikein järkevää, mutta ainakin halusin tulla kertomaan, että luin ja tykkäsin. Kerrontasi oli aivan upeaa, ja olit onnistunut tavoittamaan alkuperäisteoksen hengen ja nämä hahmot tavalla, joka ei itseltäni varmaan ikinä onnistuisi. Siitä on jo aikaa, kun olen lukenut kirjan, leffojen katsomisesta aikaa ei ole ihan niin kauan, mutta tämä paritus on joka tapauksessa ihan lempparini tarinan canon-parituksista. Ja nämä molemmat hahmot ovat myös yksilöinä mielestäni ihan mielettömän hienoja. Tällä parituksella ei tule usein vastaan luettavaa, ja siksi oli ihan loistavaa, kun kirjoitit tämän. :)

Eowyn oli myös ehtinyt oppia, että sodan eri äänet kuuli vasta, kun makasi itse maassa ja tuijotti taivasta utuisin silmin. Tarun uljailla, loputtoman rohkeilla sotureilla oli aina terävät aistit, joiden voimin he pelastivat kokonaisia kansoja, mutta taruja loivat vasta rauhanajan miehet, eivät soturit itse.
Tämä koko teksti oli täynnä kohtia, joissa olit onnistunut sanomaan jotain tosi hienosti, ja tämä oli yksi niistä. Tämä meni jotenkin ihan ihon alle, ja oli helppo kuvitella ihminen, joka makaa taistelutantereella voimatta enää tehdä muuta kuin kuunnella ja odottaa, loppua tai jotain muuta. Jotenkin ajattelen,  että tämä olisi Eowynin mielestä ollut kunniakas tapa lähteä tästä maailmasta, ja mietinkin joskus, oliko hänelle suurikin pettymys herätä kaiken jälkeen ja olla taas puettuna valkoiseen mekkoon. Tässä tekstissä tavoitit myös nuo hänen tunnelmansa, tyhjyyden ja merkityksettömyyden tunteet, kun kaikki olikin yhtäkkiä ohi. Mutta hänelle olikin vain alkamassa uusi aika, ja tämä oli niin mieltä lämmittävää luettavaa, kun muistaakseni alkuperäisessä tarinassa tämä Eowynin ja Faramirin kohtaaminen ja rakastuminen ohitetaan aika nopeasti.

Lainaus
”Uskon, että he, jotka ovat värjötelleet läpi pimeiden aikojen, nousevat siivilleen kiivaammin kuin muut ja löytävät taivaan sinen syvimmät, kauneimmat sävyt.”

Eowyn ymmärsi, että Faramirin katseessa ja sanoissa oli kutsu pois pimeästä. Kutsu luokse, kotiin, elämään, hevosen selkään, yhteiseen laukkaan, kiihkeään elämänhurmaan, kunnes henki heikkenisi ja sielut etsisivät yhteistä elämää vielä elämän jälkeenkin.
Faramir on aina ollut mielestäni hahmona aivan ihana, ja minua on harmittanut, kun häneen ei päästy canonissa tutustumaan sen enempää. Tässäkin rakastin tätä hänen toiveikkuuttaan ja sisäistä kauneuttaan, jonka Eowynkin nopeasti ymmärsi. Faramir on kokenut niin kovia ja ollut varmaan ikänsä väheksytty eikä kovin rakastettu, mutta sekään ei ole tehnyt hänestä katkeraa, vaan hän edelleen osaa nähdä ympärillään kauneutta, tehdä oikeita valintoja, ja ylipäätään tehdä asioita ilman, että niistä oli luvassa itselle mitään kunniaa. Olin siksi niin onnellinen, kun Eowyn päätyi canonissa yhteen juuri hänen kanssaan, sillä olihan kumpikin heistä nyt ansainnut onnen. Kiitos tästä, tätä oli ilo lukea! Toivottavasti innostut joskus toistekin kirjoittamaan jotain tällä parituksella tai näillä hahmoilla!

Unohtumaton

  • Uno
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 716
Vs: TSH: Kun kaikki muu oli hiljennyt, K-11, Faramir/Eowyn
« Vastaus #3 : 28.01.2024 11:11:04 »
Abarat: Onpa mukava kuulla, että teksti sykähdytti! Kiitos itsellesi, kun kommentoit! <3

Altais: Olen kyllä aivan samaa mieltä: molemmat ovat mahdottoman hienoja hahmoja sekä yksin että yhdessä! Elämä ei ole ollut järin reilu kummallekaan, mutta molemmat ovat tavattoman sitkeitä ja kykenevät luomaan ympärilleen lämpöä. Ihana kuulla, että tässä oli paljon asioita mistä pidit! Kiitos kun kommentoit! <3

ja ilo viilsi heitä miekan lailla
ja heidän ajatuksensa liitivät maille joilla tuska ja ilo virtaavat yksiin
ja kyyneleet ovat siunauksen viini.

listaus

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 642
Vs: TSH: Kun kaikki muu oli hiljennyt, K-11, Faramir/Éowyn
« Vastaus #4 : 07.05.2024 19:38:37 »
Éowyn ja Faramir ovat niin ihana pari, että en kestä<3 Kuvaat todella hienosti sitä, miten sodan jälki ei heti katoa Éowynistä, eikä hän heti huomaa Faramiria, mutta lopulta juuri hän auttaa Éowynin pois tuolta sodan jättämästä synkkyydestä. Faramirilla ei todellakaan ole ollut helppo elämä, mutta hän on säilyttänyt toiveikkuutensa ja valaa sitä Éowyniinkin. Hienosti muuten kuvattu miekan avulla, miten Éowyn edelleen on mieleltään sodan kahlitsema, samoin käännekohtaa näkymättömän miekan putoamisena kädestä!

Tässä oli hyvin fandomiin sopiva kaunis kieli sekä hyvin aiheeseen ja alkuperäistekstin tyyliin sopivia tehokeinoja, kuten tuolla alkupuolella toistoa, kun kerrottiin eri äänistä ja aisteista. Oli myös monta viisasta ja surullisenkaunista lausetta, kuten ” taruja loivat vasta rauhanajan miehet, eivät soturit itse” ja ” Sota oli täynnä ääniä ja sodan jälkeen oli syvenevä hiljaisuus, mutta hiljaisuus ei ollut rauhaa”. Ja tuo loppu on todella kaunis, lukiessa aivan kuin näkee miten teksti muuttuu harmaan sävyisestä taas värikkääksi Éowynin tuntemusten myötä.

Kiitos, olipa ihanaa lukea! Juuri yksi päivä mietin, pitäisikö lukea TSH uudelleen, tämä tarina ei ainakaan vähentänyt sitä intoa<3
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

Linne

  • ***
  • Viestejä: 772
  • Hämmentynyt pesukarhu
Vs: TSH: Kun kaikki muu oli hiljennyt, K-11, Faramir/Éowyn
« Vastaus #5 : 01.06.2024 23:01:26 »
En voinut vastustaa tätä tekstiä koska Eowyn/Faramir on <3 Ehdottomasti lempishippini LotRissa ja nyt kun leffojenkin katsomisesta on niin vähän aikaa että hahmot ovat tuoreena mielessä, olin enemmän kuin iloinen että tätä shippiä löytyy myös finistä!

Kuten Thelina tuossa jo totesi, tässä on erittäin hyvin fandomiin sopivaa, kaunista kieltä. Pidin erityisesti tästä virkkeestä: Elämä oli vielä oleva hänelle. Se yhdistyi kauniisti lopun viimeiseeen virkkeeseen Éowyn kuunteli ja heräsi eloon..

Hahmot olivat tässä hyvin toimivia, pidin siitä, että kaikesta siitä huolimatta mitä Faramir oli joutunut kokemaan, hänessä oli vielä toiveikkuutta eikä veljen kuolema, isän hulluus ja sota kyenneet murtamaan häntä. Eowyn taas vaikutti elokuvissa alkuun hiukan naiivilta, vaikkakin määrätietoiselta, ja hänen sotien murheen raskauttama mielensä toimi hyvänä vastapainona Faramirille. Nämä kaksi täydentävät toisiaan upeasti ja olet onnistunut tavoittamaan tässä ficissä sitä samaa viehätystä, mikä elokuvissakin näkyy hyvin vähäisellä screen timellä. Kiitos tästä kauniista ficistä!
Kaikki perinteet ovat typeriä. Siksi ne ovat perinteitä

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 764
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Vs: TSH: Kun kaikki muu oli hiljennyt, K-11, Faramir/Éowyn
« Vastaus #6 : 05.06.2024 18:25:45 »
Kylläpä tämä oli kaunis ja tolkienmaisen runollinen!

Rohkea taistelijatar Éowyn tunsi sodan äänet ja niiden tuoman tuskan, se oli jotenkin erityisen puhuttelevaa. Ja kuinka se tyhjyys ja hiljaisuus muuttui rakkauden kautta jälleen tuntevaksi ja eläväksi, oli kaunista luettavaa.

Lainaus
Sota oli riisuttu hänestä, mutta sota eli yhä hänessä.
Miten totta tämä onkaan, ja niin monen kohdalla näkyy oikeassa elämässäkin. Sota jättää jälkensä. Ja kuitenkin -

Lainaus
sydämen kutsut loivat sointuja, jotka ihminen saattoi viimein kuulla.

Éowyn kuunteli ja heräsi eloon.

Kylläpä oli viehättävä ficci. Kiitos. ❤

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~