Kirjoittaja Aihe: Hyvät ja huonot päiväsi | S | Edvin/Jokke | spurttiraapale | 7/7  (Luettu 1268 kertaa)

Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 359
Nimi: Hyvät ja huonot päiväsi
Kirjoittaja: Altais
Ikäraja: S
Paritus: Edvin/Jokke
Genre: fluff, slice of life

Tiivistelmä: Edvin on viimein saamassa hartaasti odottamaansa kahdenkeskistä aikaa Joken kanssa. Hän haluaa kaiken olevan täydellistä, sillä he ovat ansainneet elämältä hieman hyvitystä kaikista menetetyistä vuosista. Kipeäksi tuleminen ei todellakaan ole osa Edvinin upeaa suunnitelmaa.

A/N: Jäin joulun aikaan puolivahingossa koukkuun näihin kahteen, ja tässä ollaan taas, kun spurttiraapale antoi hiukan uutta kipinää ja ideoita. Olen pitkään halunnut kirjoittaa pienen tarinan, jossa toinen hahmo on kipeä ja toinen hoitaa häntä, ja tästä tuli nyt sellainen. Tämä sijoittuu miesten aikuisuuteen ja sellaiseen hetkeen, jossa heidän rakkautensa on vielä kummallekin (pitkän tauon jälkeen) uusi ja jännittävä. Eipä siis paljon muuta odotettavissa kuin häpeämätöntä söpöilyä.

Täällä vielä kierroksen sanalista:
Spoiler: näytä

1. Höyhen
2. Katsoa
3. Vaaka
4. Kurkku
5. Uni
6. Hymyillä
7. Valkoinen







Hyvät ja huonot päiväsi



I

(300 sanaa)


Edellisenä päivänä Edvinistä oli tuntunut, kuin häntä olisi kutiteltu taukoamatta höyhenellä nenästä. Valo vihloi silmiä, kurkkua kirveli.

Kun hän illalla kaatui kuolemanväsyneenä vuoteeseen, hän päätti vakaasti, ettei tulisi kipeäksi. Ei nyt. Kun lapset huomisen jälkeen olisivat viikon äidillään, luvassa olisi kallisarvoista, kahdenkeskistä aikaa Joken kanssa.

Oli kulunut kuukausi siitä, kun he jouluaattona löysivät toisensa uudelleen ikuisuuksien jälkeen. Nyt Edvin oli kuin malttamaton pikkupoika odottaessaan, että saisi omistautua vain poikaystävälleen.

Tulevalla viikolla Edvin oli päättänyt tehdä kaikesta täydellistä. Hän aikoi ottaa kiinni kaikki menetetyt vuodet. Hän halusi käydä treffeillä kuten muutkin rakastuneet parit. Katsella silmiin ravintolapöydässä viinilasien yli. Suudella elokuvateatterin aulassa. Mennä yhdessä pitkälle lenkille ja lämmittää sen jälkeen saunan.

Edvin halusi mennä viikonloppuna kahdestaan laskettelukeskukseen ja pitää hissijonossa Jokkea kädestä. Viettää kokonaisen päivän kahdestaan peiton alla ilman vaatteita ja pitää Jokkea niin hyvänä, ettei tämä enää ikinä, vahingossakaan kaipaisi ketään muuta.

Kipeäksi tuleminen ei todellakaan sopinut tähän kuvaan, ja siksi Edvin oli päättänyt, ettei sellaista tapahtuisi. Ei ainakaan juuri nyt.

Keskellä yötä hän heräsi rajuihin vilunväristyksiin. Hän haki parempaa asentoa, mutta mikään ei auttanut. Lopulta hän hivuttautui nukkuvan poikaystävänsä kylkeen lämmittelemään. Hänen hytinänsä herätti Joken, tai sitten sen teki hänen hampaidensa kalina.

”Kaikki hyvin?” Jokke mutisi puoliunissaan.

”Joo. Vähän vaan paleltaa.”

”Ai vähän?” Jokke kietoi vahvat käsivartensa hänen tärisevän vartalonsa ympärille. ”Hetkinen, mutta sähän oot ihan kuuma.”

”Kiva, jos oot sitä mieltä, rakas.”

”Tällä kertaa mä tarkoitin sen vähän eri lailla. Nyt on sellainen juttu, että me mitataan sulta kuume.”

Edvinin vastaväitteet eivät auttaneet. Jokke haki keittiöstä kuumemittarin ja asetti sen päättäväisesti hänen kainaloonsa. Lukema näytti heittämällä yli kolmeakymmentäyhdeksää.

”Ei saatana”, Edvin huokaisi. Silmäluomien takana kirveli kiukku ja pettymys. ”Just niin mun tuuria.”

Jokke otti hänet takaisin kainaloonsa ja suukotti hellästi kuumaa otsaa.

”Meille tulee silti hyvä viikko”, hän sanoi. ”Mä aion tehdä sun olon niin hyväksi kuin vähänkin osaan.”



« Viimeksi muokattu: 14.01.2024 08:14:00 kirjoittanut Altais »

Eveliina L

  • ***
  • Viestejä: 144
Täähän tuli kuin tilauksesta, kun mun mielessä on kiusallisesti pyörinyt miesflunssa siitä lähtien, kun törmäsin yhteen videoon, minkä olin vissiin säilyttänyt vain miesflunssaideaa ajatellen.  ;D Oikeasti en tiedä näistä tyypeistä mitään, mutta voin sympatisoida sitä, että aina sitä sairastuu ihan väärään aikaan juuri silloin kun on tiedossa lomaa ja mukavaa yhdessäoloa jonkun kanssa. Sitten sitä yrittää viimeiseen asti kärvistellä, että ei. En ole kipeä, mutta niin sinä käy ettei mikään auta. Onneksi on kullan kainalo, mihin käpertyä. Tosin luultavasti seuraavaksi se kulta on kipeänä, mutta se on sitten toinen tarina.  ;D Tää oli hirmu suloinen.

Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 359
Eveliina L: Kiva, jos tämä sattui sopivaan hetkeen. Tämä teksti syntyi periaatteessa ihan vaan siitä, kun joka toinen päivä tuntuu että on flunssa tulossa, ja joka toinen päivä ei. Mutta niinhän se on, että aina se iskee mahdollisimman huonolla hetkellä. Eli tässä tapauksessa varmaan huomenna töiden jälkeen, sopivasti viikonlopuksi. Kiva, että tämä miesflunssan parantelu kullan kainalossa tuntui suloiselta, mutta helpostihan siinä tosiaan käy niin, että flunssa tarttuu poikakaveriinkin. Nää tyypit on sellaiset ensihoitaja ja poliisi, jotka joulutarinassani tapasivat työvuorossa ja kävikin ilmi, että niillä on pitkä ja monimutkainen historia, pitäen sisällään muun muassa vuosien ystävyyden, joka sotkeentui kun alettiin seurustella, sitten erottiin ja päädyttiin kokonaan eri teille. Ja nyt ne ovat yhdessä parinkymmenen vuoden tauon jälkeen. Siinä näiden tarina tiivistettynä kaheen lauseeseen. :) Kiitos kun kommentoit!





2.


(300 sanaa)


Edvin heräsi siihen, että oli jo valoisaa. Liian valoisaa. Aurinko paistoi vinosti sisään ikkunasta ja sai hänen päänsä melkein halkeamaan kivusta. Hän nipisti silmänsä kiinni hetkeksi ja yritti muistella.

Kun hän nielaisi, kipu kurkussa sai vedet nousemaan silmiin. Hänen olonsa oli kauttaaltaan hikinen ja nihkeä. Hiukset olivat liimaantuneet kiinni otsaan. Kuume oli kai laskenut hiukan, koska Jokke oli laittanut hänet syömään yöllä Buranaa.

Vasta silloin Edvin muisti, että nythän oli työpäivä, ja lapsilla koulu- ja eskaripäivä. Hän yritti nousta ylös liian nopeasti, mutta se sai hänen silmissään pimenemään. Hän vajosi voimattomasti takaisin sängylle. Tästä ei tulisi ihan yksinkertaista, mutta hänen oli noustava ylös. He kaikki olivat takuulla jo ihan helvetisti myöhässä.

Hän haparoi puhelimen käteensä yöpöydältä ja katsoi sitä. Perkele, kellohan oli jo puoli yksitoista. Hänen olisi pitänyt olla jossain jo sata vuotta sitten.
Mutta hän oli saanut myös viestin. Sydän kurkussa hän luki sen ja huokaisi helpotuksesta niin syvään, että alkoi köhiä.

Toivottavasti sait nukuttua edes vähän? Mä en millään raaskinu herättää sua aamulla. Lapset on viety kouluun ja eskariin. Minttu hakee ne sieltä iltapäivällä. Mä soitin myös sun pomolle. Kaikki kunnossa, joten ota rennosti äläkä stressaa mistään. Jos saan tietää, että sä oot yrittäny tehdä tänään jotain hyödyllistä, mä suutun ihan helvetisti. Nähdään illalla!

Edvin nieleskeli hetken kyyneliään, jotka eivät olleet vihaisia tai katkeria. Kiireesti hän kirjoitti:

Voi helvetti, Jokke. Ootko sä edes todellinen? Mitä mä tekisin ilman sua?

Edvin nousi jaloilleen uusin voimin, meni pikaiseen suihkuun ja käpertyi sen jälkeen sohvannurkkaan viltin alle. Jokke vastasi nopeasti.

Oikea kysymys on: mitä mä tekisin ilman sua? Soitat sit heti, jos sun olo menee tosi huonoksi. Oikeesti.

Edvin tiesi, ettei Joken ollut mitenkään helppo käyttää puhelintaan työvuorojen aikana. Häntä melkein itketti ajatella, että tämä oli silti varastanut pienen hetken kirjoittaakseen hänelle.

Hänen oli jo nyt niin ikävä Jokkea, että sattui.





3.


(350 sanaa)


Kello oli jo liikaa. Edvin oli tuijottanut sitä ihan liian pitkään. Hän oli yrittänyt ensin lukea kirjaa, sitten katsoa leffaa, lopulta nukkua, mutta mistään ei ollut tullut mitään.

Ehkä Jokke ei ollutkaan tulossa. Kai hänellä oli töiden jälkeen parempaakin tekemistä kuin katsoa telkkaria tylsimyksen kanssa, joka sairastui juuri väärällä hetkellä.

Tai ehkä jotain oli sattunut? Joken olisi pitänyt olla täällä ainakin tunti sitten. Edvin oli jo laittanut pari viestiä, mutta Jokke ei ollut lukenut niitä. Hän ei halunnut vaikuttaa neuroottiselta, mutta nyt hänen oli pakko soittaa.

Jokke ei vastannut. Hän soitti uudelleen. Ei vieläkään mitään.

Juuri silloin avain kääntyi lukossa. Edvin oli eteisessä nopeammin kuin olisi ollut terveellistä, ja heittäytyi Joken kaulaan. Miehen takki tuoksui talviselta ulkoilmalta, hiuksissa oli lumihiutaleita. Jokke nauroi, laski ostoskassin maahan ja suuteli häntä hellästi suulle.

”Sä tuut niin kipeeksi vielä”, Edvin torui, mutta ei oikeasti yrittänyt laittaa vastaan.

”Ei kiinnosta. Mulla oli sua ikävä. Mikä vointi?”

”Ihan okei”, Edvin valehteli. ”Tota… missä sä olit?”

”Olitko sä huolissasi?” Joken silmissä välähti jokin hellä ja ilkikurinen. ”Mä kävin vaan kotimatkalla kaupassa. Ajattelin laittaa sulle ruokaa. Sä et kuitenkaan oo syöny mitään koko päivänä. Kyllä mä sut jo tiedän.”

Edvin halusi väittää vastaan, mutta totuus oli, että Jokke oli oikeassa. Hän halusi myös sanoa, että olisit voinut soittaa, tai ainakin vastata siihen puhelimeen. Mutta sen sijaan hän seurasi poikaystävää keittiöön ja jäi katselemaan hymyillen, kun tämä tyhjensi ostoskassin sisällön keittiön pöydälle.
 
Jokke etsi kaapista leikkuulaudan, paistinpannun ja keittiövaa’an, ja alkoi selailla puhelimeltaan ruokaohjeita.

Sitten hän katsoi Edviniä kulmat huolestuneessa kurtussa.

”Mees sohvalle siitä. Sulla ei oo kuule mitään asiaa keittiöhommiin tänään.”

”Mut mä haluun olla sun kanssa”, Edvin nurkui, mutta totteli kuitenkin lopulta. Vain, koska hän ei jaksanut olla jalkeilla kovin pitkään.

Puolta tuntia myöhemmin he istuivat yhdessä sohvalla ja lusikoivat lämmintä keittoa. Jokke oli tuonut sen tarjottimella olohuoneeseen. Edvin ei kuulemma saisi nousta sohvannurkasta koko loppuiltana, paitsi äärimmäisessä hätätapauksessa.

Edvin ei ollut alun perin ollenkaan nälkäinen, mutta keitto tekikin kipeälle kurkulle yllättävän hyvää.

”Mutsilla oli tapana laittaa tätä mulle, kun mä olin pienenä kipeä”, Jokke selitti. ”Silloin mä aina ajattelin, että se taisi ihan tosissaan rakastaa mua.”



« Viimeksi muokattu: 11.01.2024 20:41:37 kirjoittanut Altais »

Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 359
4.


(350 sanaa)



Seuraavana päivänä Edvinin ääni oli poissa. Kurkusta kuului tuskin pihaustakaan. Yhtäkkiä hänen mielensä oli täynnä asioita, joita hän halusi sanoa Jokelle, ja ne piti saada sanoa heti. 

Hän tassutteli villasukat jalassa keittiöön, jossa Jokke parhaillaan etsiskeli jotain maustekaapista. Vedenkeitin kohisi äänekkäästi. Pöydällä oli kaksi isoa teekuppia.

Edvin kietoi käsivartensa takakautta Joken vyötäisille, painautui aivan kiinni tämän selkään ja hieroi lämpöistä otsaansa miehen niskaan. Hän antoi sormiensa tunnustella poikaystävän kiinteitä vatsalihaksia pehmeän kankaan läpi. Hän tunsi alkavansa vähän innostua, vaikka olikin luullut olevansa melkein kuollut.

”Jos mä saisin päättää, niin viettäisin tästä lähtien joka ikisen päiväni sun kanssa just näin”, hän kuiskasi käheästi.

Jokke kääntyi ympäri ja hymyili hänelle hellästi.

”Ai kipeänä, vai?”

Edvin oli kuin ei olisi kuullutkaan. Hän alkoi hyväillä sormenpäillään Joken pehmeitä huulia.

”Tiesitkö, että sulla on itse asiassa tosi ihana suu?” hän kähisi. ”Mä oon viettäny aika monta vuotta elämästäni miettien, miltähän se tuntuis mun huulilla.”

Jokke suuteli häntä hitaasti mutta kevyesti.

”Tiedäthän sä, että kuiskaaminen ei tee sulle yhtään hyvää just nyt?”

”Ihan sama. Mä rakastan sua.”

”Ei kun ihan oikeesti.”

”Niinnniin. Mä ihan oikeesti rakastan sua.”

”Millä me oikein saadaan sut hiljaiseksi?” Jokke loi häneen tutkivan katseen. ”Mä laitan sulle nyt teetä, ja sit me katotaan leffoja koko loppupäivä.”

Paria tuntia myöhemmin Edvin lojui sohvalla Joken kainalossa ja puri alahuultaan. Hän ei ollut ikinä ollut mikään elokuville itkeskelijä, mutta nyt hänen silmäkulmansa kostui pienimmästäkin. Lopulta hän nyyhkäisi niin surkeasti, että Jokke huomasi sen.

”Itketkö sä?”

”En!”

Hetken päästä sama kävi uudestaan.

”Ihan tosi. Mikäs nyt on?”

”No mä vaan… jotenkin… en mä tiedä.”

Edvin päätyi nyyhkyttämään surkeasti Joken puseroon.

”Anteeks kun mä pilasin meidän viikon”, hän sai sanotuksi. ”Meidän piti tehdä vaikka mitä. Ja nyt… sulla on varmaan ihan vitun tylsää.”

Jokke kietoi käsivartensa hänen ympärilleen tiukemmin.

”Sä et oo pilannu yhtään mitään”, hän kuiskasi. ”Mä oon aina halunnu pitää susta huolta, kun oot kipeä. Se ei vaan oo koskaan ennen ollu mahdollista. Mä rakastan sua, tiedätkö? Se tarkoittaa, että haluan sun kanssa ihan kaiken. Ne hyvät päivät, ja myös ne huonot.”

Edviniä alkoi itkettää vielä enemmän, mutta ei enää elokuvan takia, eikä huonolla tavalla.







5.


(350 sanaa)



Unessa he olivat taas 18-vuotiaita. He olivat Edvinin huoneessa, puolipukeissa hänen peittonsa alla. Edvinillä oli kädet Joken paidan alla. Jokke suuteli häntä hitaasti ja pehmeästi.

”Sä oot ihana”, Edvin huokaili poikaystävänsä suuhun. ”Niin ihana.”

Silloin yläkerran portaista alkoi kuulua pahaenteisiä, raskaita askelia. Edvin oli alta sekunnin ylhäällä, yritti epätoivoisesti siistiytyä, mutta se oli liian myöhäistä.

Ja jäljet Joken kaulalla paljastivat joka tapauksessa kaiken olennaisen.

Isä ilmestyi oviaukkoon. Edvinin sydän hakkasi niin lujaa, että varmaan isäkin kuuli sen. Edvin nipisti silmänsä kiinni. Hän laski sekunteja. Mutta huuto ei alkanutkaan. Isä murahti vain jotain epämääräistä siitä, että olisi illan poissa ja hänellä menisi varmaankin myöhään.

Edvin huokaisi helpotuksesta. Mutta kun hän katsoi Jokkea, tämän ilme olikin ihan kummallinen.

”Sä et koskaan aio tulla kaapista, ethän?”

”Mä en… tai siis… mä tarviin vähän aikaa…”

”Aikaa”, Jokke huokasi. ”Etkö sä muka oo saanu jo aikaa? Mä vaan luulen, ettei mikään aika tuu olemaan sulle tarpeeksi. Olis varmaan paras, jos me vaan todettais tässä ja nyt, ettei tästä tuu koskaan tulemaan mitään.”

”Jokke, ei”, Edvin sanoi ja yritti tarttua Jokkea ranteesta, mutta tämä oli jo matkalla ovelle ja ravisti hänet pois. ”Älä lähde. Mä lupaan, että mä yritän –”

”Tää oli nyt tässä.” Joken katse kylmäsi Edvinin sydäntä. ”Se on kaikille parhaaksi.”

”Niin mut… en mä voi olla ilman sua…”

Ovi pamahti kiinni Joken perässä. Edvin kuuli loittonevat askelet. Hän halusi juosta perään, mutta jalat eivät toimineet. Hän yritti huutaa Jokkea, mutta kurkusta ei lähtenyt pihaustakaan.

Silloin joku ravisteli häntä olkapäistä.

”Edvin, herää. Hei… rauhassa nyt. Sä taisit vaan nähdä jotain unta -”

Edvin oli Joken kaulassa ennen kuin tämä sai lausettaan loppuun. Hän yritti saada sanotuksi jotain. Mitä tahansa. Mutta hänen äänensä ei millään totellut. Jokke tunnusteli hänen otsaansa viileällä kädellään.

”Sun kuume on taas noussut. Oota, mä haen keittiöstä sulle Buranaa ja -”

Edvin tarrautui Jokkeen tiukemmin. Hän pakotti suustaan ulos ne sanat, jotka ainakin oli pakko sanoa.

”Älä mee.”

Jokke asettui paremmin hänen viereensä. Edvin laittoi päänsä hänen rinnalleen, yritti hengittää rauhallisemmin ja kuunteli Joken sydämen tasaista sykettä.

”Onko siinä hyvä?” Jokke kuiskasi.

Edvin hieroi poskeaan Joken ihoa vasten. Se riitti vastaukseksi.



« Viimeksi muokattu: 12.01.2024 20:44:59 kirjoittanut Altais »

Pahatar

  • ***
  • Viestejä: 790
Innostuin kovasti, kun näin että Edvinin ja Joken tarina jatkuu, tällä kertaa spurttiraapaleiden muodossa. :D Olen suurella ilolla lukenut kaikki nämä osat, vaikka olenkin jälleen näin kauhean myöhässä kommentoimassa. Se, että on kipeä ja rakastettu hoitaa, on jotain hyvin ihanaa, ja ainoa valituksen aiheeni onkin se, että tämä olisi saanut olla pidempi tarina, kun idea on näin mieltä lämmittävä. ;D

Viime viikot ovat olleet niin tosi flunssaista aikaa sekä itsellä että muilla, että tähän Edvinin olotilaan oli helppo samaistua. :) Tuo tunne, mitä tässä kuvattiin, kun tajuaa että on tulossa kipeäksi, eikä millään haluaisi, kun edessä on odotettu viikko kahden kesken Joken kanssa, oli hyvin sydämen sulattava. Varsinkin, kun Edvinillä oli niin hienot suunnitelmat yhteiselle ajalle. Eikä asiaa tietenkään muuta miksikään parhaatkaan päätökset, sillä kun tauti iskee, eihän sitä voi poiskaan kuvitella, vaikka Edvin yrittikin. ;)

Joken suhtautuminen Edvinin tautiin oli aivan ihana sekoitus lämpöä ja huolenpitoa. :) Tuntuikin siltä, että Edviniä harmitti hänen sairastumisensa paljon enemmän kuin Jokkea. Vaikka Edvinin suunnitelmat olivat todella kivoja nekin, minulle tuli tästä sellainen olo, ettei sillä oikeastaan ole niin väliä, mitä tehdään, pääasia että saa olla yhdessä rakastetun kanssa. :) Tämä oli niin hauska ja samalla sydämellinen kohta, tykkäsin tästä tosi paljon:

Lainaus
Jokke kietoi vahvat käsivartensa hänen tärisevän vartalonsa ympärille. ”Hetkinen, mutta sähän oot ihan kuuma.”

”Kiva, jos oot sitä mieltä, rakas.”

”Tällä kertaa mä tarkoitin sen vähän eri lailla. Nyt on sellainen juttu, että me mitataan sulta kuume.”
 

Toisessa osassa tuli sellainen olo, etten kestä, kun Jokke on niin mielettömän ihana. :D Vaikka pidän niin paljon siitä, että tunteista puhutaan, teot ovat yhtä lailla tärkeitä. Sitä suurempaa rakkauden osoitusta ei varmaan voi edes olla, että hoitaa kaiken toisen puolesta, lapset kouluun ja päiväkotiin, ja vielä ilmoittaa työpaikallekin, että Edvin sai tarvitsemansa levon kipeänä. :) Sairastaminen on jo muutenkin tarpeeksi kurjaa, ja sitten kun ei perheellisenä oikein voi ikinä sairastaa, vaan tietyt jutut on pakko tehdä, tuo Joken kaikkien asioiden hoitaminen oli ihan mieletöntä luksusta. Sulin tähän niin täysin. :) Eipä ihme, että Edvin liikuttui, niin minäkin, ja rakastin tätä:

Lainaus
Voi helvetti, Jokke. Ootko sä edes todellinen? Mitä mä tekisin ilman sua?

Edvin nousi jaloilleen uusin voimin, meni pikaiseen suihkuun ja käpertyi sen jälkeen sohvannurkkaan viltin alle. Jokke vastasi nopeasti.

Oikea kysymys on: mitä mä tekisin ilman sua? Soitat sit heti, jos sun olo menee tosi huonoksi. Oikeesti.

Edvin tiesi, ettei Joken ollut mitenkään helppo käyttää puhelintaan työvuorojen aikana. Häntä melkein itketti ajatella, että tämä oli silti varastanut pienen hetken kirjoittaakseen hänelle.

Hänen oli jo nyt niin ikävä Jokkea, että sattui.

Kolmannessa luvussa nämä Edvinin huolta täynnä olevat ajatukset, ja samalla epävarmuus siitä, mahtoiko Jokke haluta viettää aikaa hänen kanssaan, olivat niin suloisia. Vaikka samalla olisi tehnyt mieli sanoa Edvinille pari totuuden sanaa, että hei oikeasti, tuollaiset mietteet sen jälkeen mitä Jokke oli tehnyt yöllä ja aamulla. Joo, eihän se tietenkään välitä susta yhtään. ;D Samalla kuitenkin tuo tunne, kun toinen ei vastaa puhelimeen on juuri sitä, mitä itsekin on monta kertaa ajatellut. Että onko jotain sattunut, vai eikö se vaan välitä? :(

Ihan loistavaa, kun Jokke tuli ja alkoi vielä ensimmäisenä tehdä ruokaa, vaikka oli ollut koko päivän töissä, ja vielä huolehtinut lapsista heti ensimmäisenä aamulla. Vaikka Jokella ei ollut omia lapsia, tuntui että hänellä ei ollut mitään vaikeuksia ottaa vastuuta toisista, ja tykkäsin siitä todella paljon. Edvin taas oli ehkä joutunut viime vuosina ajattelemaan niin paljon muita, että ei ollut muistanut ajatella itseään ollenkaan, ja se näkyi tässäkin, että syöminen oli ollut tuuliajolla Joken poissa ollessa. Se on helppo unohtaa, kun ei kipeänä ole usein nälkäkään, mutta ei saisi, ja olin niin onnellinen, että Jokke oli pitämässä huolta Edvinistä. :) Joken lapsuuden muisto kuumasta keitosta oli hyvin kaunis, ja minusta oli ihanaa, että hän kohteli Edviniä samalla rakkaudella, mitä oli saanut omalta äidiltään:

Lainaus
Puolta tuntia myöhemmin he istuivat yhdessä sohvalla ja lusikoivat lämmintä keittoa. Jokke oli tuonut sen tarjottimella olohuoneeseen. Edvin ei kuulemma saisi nousta sohvannurkasta koko loppuiltana, paitsi äärimmäisessä hätätapauksessa.

Edvin ei ollut alun perin ollenkaan nälkäinen, mutta keitto tekikin kipeälle kurkulle yllättävän hyvää.

”Mutsilla oli tapana laittaa tätä mulle, kun mä olin pienenä kipeä”, Jokke selitti. ”Silloin mä aina ajattelin, että se taisi ihan tosissaan rakastaa mua.”

En voinut olla nauramatta, kun Edviniltä meni vielä ääni kaiken muun lisäksi, vaikka eihän se mikään vitsi ollut. Juuri silloinhan sitä tuntee, että haluaisi sanoa vaikka mitä, kun ei voi, ja se on niin harmittavaa. ;D Kuiskaamalla tehty rakkaudentunnustus varmasti merkitsi Jokellekin paljon, vaikka hänen ensisijainen huolensa olikin se, että toinen ei saisi puhua, kun silloin ääni häviää vielä pidemmäksi aikaa. Tässä tarinassa on kaiken ihanuuden lisäksi niin hyvää huumoria, että hymyilin jälleen kerran leveästi tässä kohtaa:

Lainaus
”Tiedäthän sä, että kuiskaaminen ei tee sulle yhtään hyvää just nyt?”

”Ihan sama. Mä rakastan sua.”

”Ei kun ihan oikeesti.”

”Niinnniin. Mä ihan oikeesti rakastan sua.”

”Millä me oikein saadaan sut hiljaiseksi?” Jokke loi häneen tutkivan katseen. ”Mä laitan sulle nyt teetä, ja sit me katotaan leffoja koko loppupäivä.”

Neljännen luvun loppu oli ihan maailman suloisin, kun Jokke lohdutti onnetonta Edviniä niin hyvin. :) Voi kun Edvin uskoisi nyt viimeistään, että hänen sairastumisensa ei ole pilannut mitään, ja että heillä on niin hyvä yhdessä juuri tällä tavalla. Menin tässä kohdassa itsekin vähän sekaisin, kun tämä oli jotain niin ihanaa:

Lainaus
Jokke kietoi käsivartensa hänen ympärilleen tiukemmin.

”Sä et oo pilannu yhtään mitään”, hän kuiskasi. ”Mä oon aina halunnu pitää susta huolta, kun oot kipeä. Se ei vaan oo koskaan ennen ollu mahdollista. Mä rakastan sua, tiedätkö? Se tarkoittaa, että haluan sun kanssa ihan kaiken. Ne hyvät päivät, ja myös ne huonot.”

Edviniä alkoi itkettää vielä enemmän, mutta ei enää elokuvan takia, eikä huonolla tavalla.

Tuo viidennen luvun painajainen sai minut ajattelemaan, että Edviniä tuntuu vieläkin ahdistavan se, mitä nuoruudessa aikanaan tapahtui, vaikka he päätyivätkin Joken kanssa uudelleen yhteen. :( Se tuntui kurjalta, kun he olivat kuitenkin saaneet selvitettyä asiat hyvin, ja Jokke ymmärsi, miksi kaikki oli mennyt niin kuin oli. Silti tuntui, että Edvin ei ollut antanut itselleen anteeksi, ja näin kipeänä se tuli jälleen esiin, kun silloin tyypillisesti näkee muutenkin vähän levottomia unia. Ja lisäksi Edvin taitaa pelätä koko ajan Joken menettämistä, vaikka ei tarvitsisikaan. :(

Oli niin ihanaa, kun Jokke rauhoitti Edviniä niin hyvin tämän herättyä. Ja ymmärsi, että juuri sillä hetkellä Edvin tarvitsi häntä enemmän kuin kuumelääkettä. :) Rakastin tätä loppua, tämä oli jälleen niin mieltä lämmittävää luettavaa:

Lainaus
Edvin tarrautui Jokkeen tiukemmin. Hän pakotti suustaan ulos ne sanat, jotka ainakin oli pakko sanoa.

”Älä mee.”

Jokke asettui paremmin hänen viereensä. Edvin laittoi päänsä hänen rinnalleen, yritti hengittää rauhallisemmin ja kuunteli Joken sydämen tasaista sykettä.

”Onko siinä hyvä?” Jokke kuiskasi.

Edvin hieroi poskeaan Joken ihoa vasten. Se riitti vastaukseksi.

Suuri kiitos näistä tähänastisista raapaleista, olen nauttinut näiden lukemisesta todella paljon. Jään odottamaan kahta viimeistä osaa. :)
Why is it that we feel more comfortable seeing two men holding guns than two men holding hands?

FiFi - Fiksu ja Filmatiivinen fiktiofoorumi

Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 359
Pahatar: Tulin päivittämään seuraavaa raapaletta ja huomasinkin kommenttisi, olipa se oikea aamupäivän piristys! :) Etkä ole mitenkään myöhässä kommentoimassa, vaan juuri sopivaan aikaan, ja oli hauska lukea ajatuksiasi kaikkien tähänastisten raapaleiden osalta. Tätä on ollut hirveän hauska kirjoitella päivittäin pieni pätkä, mutta se on minulle myös tosi epätyypillinen tapa, ja tässä matkan varrella on jo mieleen tullut useampia ideoita, joita tämän jälkeen voisi edistää, kun ne eivät ole mahtuneet tähän raapalemittaan. ;) Joo ja tosiaan, tuo on niin tyypillistä, että joku sairastuu juuri silloin, kun tiedossa olisi jotain kivaa. Mutta Jokkea ei taida ollenkaan haitata Edvinin hoivaaminen, vaan asia on ihan päinvastoin, niin kuin sanoit. :) Hän tosiaan taitaa olla sellainen tyyppi, joka kokee luontevaksi huolehtia toisista ja ottaa vastuuta. Luulen, että hän on ottanut monessakin asiassa esimerkkiä omalta äidiltään, joka ihan varmasti on osannut osoittaa pojalle pienten arjen tekojen kautta, että tämä on rakastettu. :)

Nyt Jokke haluaa sitten laittaa hyvän kiertämään Edvinin kanssa, ja voin kuvitella, että Edvin ei ole kovin tottunut tuollaiseen välittämiseen ja huolenpitoon. Hän ajattelee luontaisesti, että ei Jokke varmaan oikeasti haluaisi tällaista tehdä, ja tästä on varmaan nyt kamalasti vaivaa, mutta onneksi hän on ihan väärässä. :) Minustakin olisi ihan ylivertaista luksusta, jos joku ottaisi hoitaakseen ihan kaikki velvollisuuteni, kun olen kipeä, ja minusta oli kiva ajatus, että Jokke tajuaisi tällaiset jutut ihan pyytämättä. Edviniä käy kyllä hiukan sääliksi, kun hän on koko ajan jotenkin alitajuisesti huolissaan, että hänen ja Joken suhteessa käy tälläkin kertaa huonosti, vaikka hän ei voisi olla enää enempää väärässä. Onhan Jokke nyt niin myyty mies kuin kukaan vain voi olla. Heidän nuoruuden eronsa on tainnut jäädä painamaan Edviniä ihan tosi paljon, vaikka kaikki onkin nyt hyvin. Voi kun he olisvat joskus aikanaan osanneet puhua asioista niin kuin he nyt osaavat, niin kaikki olisi varmaan mennyt eri tavalla. Mutta toisaalta jossittelu on aika turhaa, ja kyllä Edvinkin sen enimmäkseen tietää ja osaa keskittyä asioihin, jotka ovat hyvin. :) Olen joskus miettinyt, että pitäisi kirjoittaa heille joku sellainen mitä jos -tyyppinen AU, jossa jompikumpi saakin suunsa auki jo pian heidän eronsa jälkeen, ja kaikki menee toisin. Mutta saa nähdä. Tulee vähän sellainen olo, että pakkomielle alkaa olla vaikealla asteella, kun omien hahmojen tarinasta tekee mieli kirjoittaa AU-versioita. ;D

Ai niin, ja tuo on kyllä niin totta, että koskaan ei ole mielessä niin paljon sanottavaa kuin silloin, kun menettää äänensä. ;D Itselleni kävi niin nuorempana melkein joka ikisessä flunssassa, ja tuo on jäänyt elävästi mieleen. Nyt en ole menettänyt ääntäni kokonaan useampiin vuosiin.




6.

(350 sanaa)


Perjantai-iltana Edvin puoliksi pakotti Joken lähtemään lenkille. Mies oli viettänyt kaiken töiltä liikenevän vapaa-aikansa tiiviisti hänen kanssaan, mutta Edvin huomasi tämän sisäisen, koko ajan kasvavan levottomuuden.

Jokke oli jo nuorena poikana sellainen, jonka oli vaikea istua pitkään aloillaan. Nykyään miehen fyysinen kunto oli huippuluokkaa. Edvin huomasi kyllä tämän vieroitusoireet, kun muutama lenkki- ja salipäivä jäi väliin.

Hän katseli hymyillen, kun Jokke kiskoi eteisessä nastalenkkareita jalkaan. Jokke tietenkin huomasi hänen tuijotuksensa, suoristautui ja virnisti hyväntuulisesti.

”No?”

”Kyllä sä varmaan arvaat”, Edvin totesi. ”Sä näytät ihan laittoman hyvältä. Mä niin haluaisin sun mukaan, mut mä varmaan kuolisin jo sadan metrin jälkeen.”

”Sun on parempi olla kuolematta”, Jokke nauroi, tuli hänen luokseen ja laski kätensä hänen alaselälleen. ”Mennään yhdessä sit taas, kun sä voit paremmin.”

Kun Jokke oli lähtenyt, Edvin jäi katselemaan itseään eteisen peilistä. Hänen pehmoisen onnellinen mielialansa laski vähäsen, kun hän näki kärsineen olemuksensa.

Nuhruiset kotiverkkarit olivat käytössä jo kolmatta päivää. T-paidan rinnuksissa oli tahra. Nenänpielet olivat rohtuneet. Hiuksetkin näyttivät likaisilta, vaikka hän oli takuulla pessyt ne eilen. Tai ainakin keskiviikkona.

Huokaisten hän kiskoi vaatteet pois yltään, meni suihkuun, kampasi hiuksensa ja etsi kaapista hiukan siistimmät kotivaatteet. Hän tiesi kyllä, ettei hänen oikeasti tarvinnut Joken takia yrittää olla jatkuvasti paras versio itsestään. Olivathan he olleet joskus parhaita kaveruksia monet vuodet, ja tiesivät toistensa kaikki hyvät ja huonot puolet.

Mutta juttu olikin siinä, että Edvin halusi olla Joken silmissä ihana. Edes puoliksi yhtä ihana, kuin Jokke oli hänen silmissään.

Kun hän sai itsensä valmiiksi, Jokke palasikin jo lenkiltä, vaikka tämä yleensä juoksi vähintään kymmenen kilometriä kerrallaan.

”En mä malttanu viipyä pidempään poissa sun luota”, mies selitti ja nauroi, kun Edvin upotti sormet hänen nihkeisiin hiuksiinsa. ”Toi tuntuu ihanalta, mutta mun on viisainta käydä suihkussa ensin.”

Myöhemmin Jokke käpertyi hänen kainaloonsa sohvalle ja painoi nenänsä hänen kaulalleen.

”Vitsi että sä tuoksut hyvältä.”

”Kuin myös. Kuule… et kai sä oikeesti jättäny sun lenkkiä kesken mun takia?”

”En. Jotenki ei vaan kulkenu tänään niinku yleensä.”

Edvin kokeili vaistomaisesti Joken otsaa.

”Älä nyt, mä en todellakaan oo tulossa kipeeksi! Toi pakkanen vaan käy tosi paljon keuhkojen päälle.”

Vain hetkeä myöhemmin Jokke tuhisi Edvinin kainalossa täydessä unessa.




Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 359
7.


(350 sanaa)


Viikonloppuna Edvin voi jo paremmin. Hän sai kuin saikin hartaasti odottamansa treffit. Leffaan tai syömään he eivät viitsineet mennä, koska Edviniä yskitti liikaa. Mutta he menivät pitkälle kävelylle järven rantaan ja vähän jäällekin. Päivä oli kylmä ja aurinkoinen, mutta Joken katse lämmitti Edviniä vielä enemmän kuin mitkään maailman pipot, lapaset ja talvitakit.

Liikkeellä oli paljon muitakin pariskuntia. Edvin oli onnellinen, kun Jokke tarttui häntä kädestä. Hän hyväili Joken sormia lapasten läpi. Joka kerta, kun hän vilkaisikin poikaystäväänsä, vatsanpohjassa kihelmöi ihan kuin joskus silloin nuorena, kun heidän rakkautensa oli vielä uusi ja salainen.

Yhtäkkiä hän pysäytti Joken niin nopeasti, että tämä oli liukastua. Hän painoi huulensa päättäväisesti Joken huulille, vei molemmat lapasten peittämät kätensä miehen kasvoille ja antoi niiden tarttua kiinni parransänkeen.

”Miks sä noin teit?” Jokke kysyi nauraen.

”Koska mä voin.” Edvin suuteli häntä vielä uudelleen. ”Koska mä halusin. Koska sä näytit niin suudeltavalta. Onko siinä sulle syitä tarpeeksi, vai tarvitaanko lisää?”

Jokke ei tarvinnut enempää syitä. Hän veti Edvinin lähemmäs, vielä yhteen suudelmaan, joka ei ottanut loppuakseen ollenkaan.

”Tää oli siks, koska mä rakastan sua.”

He poikkesivat kahvilaan ja tilasivat terästettyä vadelmakaakaota kermavaahdolla. Edvin suuteli kermavaahdot pois Joken ylähuulelta. Jokke painautui ihan kiinni hänen kylkeensä. Edvin vähän ihmetteli, miksei hän riisunut ollenkaan takkiaan, mutta ei viitsinyt kysyäkään.

”Mennäänkö ihan rauhassa?” Jokke ehdotti, kun he olivat palaamassa kotiin. ”Ei sillä, että mua väsyttäis. Vaan siksi, ettet sä saa mitään jälkitautia.”

Kotona he lämmittivät saunan, joivat kylmää olutta ja päätyivät lopulta peiton alle viitsimättä ollenkaan pukea päälleen suihkun jälkeen. Edvinillä oli ollut jo kova ikävä Joken iholle, ja nyt hän halusi nauttia kaikesta ilman mitään kiirettä.

Laskeva aurinko värjäsi Joken vaaleanruskeat hiukset purppuranvärisiksi. Sen jälkeen Edvin ei tiennyt enää muusta. He nukahtivat toistensa syliin tietämättä tai välittämättä edes, mitä kello oli.

Kun Edvin heräsi, oli pimeää. Hän tunsi edelleen Joken vartalon omaansa vasten. Jokke piteli hänestä kiinni tiukasti. Hänen koko vartalonsa tärisi.

”Ei kai sulla oo kylmä?” Edvin suukotti hellästi Joken otsaa. Se tuntui tulikuumalta.

”Ei. Tai no… vähän. Voitko sä lämmittää mua?”

Edvin ei kaivannut toista kehotusta. Nyt olisi hänen vuoronsa pitää huolta Jokesta, ja sen hän tekisi hyvin.




Meldis

  • puuskupurilainen
  • ***
  • Viestejä: 2 508
Jee, lisää Edviniä ja Jokkea! Ja vielä tällaista söpöintä ikinä hoivailuhurt/comfortia. <3 Tämä oli kaiken kaikkiaan ihaninta tähän hetkeen, heidän kuuluu saada pelkkää hyvää tällä hetkellä, eikä mikään tauti pilaa sitä. ^^

Lainaus
”Hetkinen, mutta sähän oot ihan kuuma.”

”Kiva, jos oot sitä mieltä, rakas.”

Thih. Voi Edvin, aloin pelätä, että hänellä oli kuume mennyt johonkin houretilaan jopa ja sitten varsinkin, kun seuraavassa raapaleessa hän oli jo lähtemässä viemään lapsia kouluun, mutta onneksi se nyt ei ihan sellaiseksi äitynyt.

Lainaus
”Mees sohvalle siitä. Sulla ei oo kuule mitään asiaa keittiöhommiin tänään.”

Jokke on kyllä paras poikaystävä ikinä, rakastin hänen määräilevää asennettaan, Edvin kun näköjään on sellainen, että pitää pakottaa ottamaan rauhallisesti, että voisi joskus toipuakin. :) On tosi ikävää, että Edvin on koko ajan noin huolissaan siitä, että Jokke ei olisikaan jäämässä tai hylkäisi hänet hetkenä minä hyvänsä, mutta kai se on odotettavissa, kun heidän suhteensa on ollut suurin osin aika kivikkoista. Oih, tunsin hyvin tuon, kun ääni menee, se käy minulle aina, kun olen kipeä, poikkeuksetta, ties mikä nielussani on vinossa, että niin käy aina. :D Kivaa, että Jokke oli myös tuolla tavalla asiantunteva, kun kielsi Edviniä myös kuiskaamasta, koska se ei tee kurkulle hyvää. ^^

Lainaus
”Mennäänkö ihan rauhassa?” Jokke ehdotti, kun he olivat palaamassa kotiin. ”Ei sillä, että mua väsyttäis. Vaan siksi, ettet sä saa mitään jälkitautia.”

Joo, joo niin tietenkin. ;D Onneksi nyt Edvin voi hoivata puolestaan Jokkea. ^^ Voi miten höpöinen tämä oli, aivan ihana lämpöinen, vaikka Edvinillä olikin vähän kurjaa koko ajan. Toivottavasti tämä sairasteluviikko näyttäisi hänelle, että Jokke ei ole lähdössä, vaikka arki menisikin välillä huonommin.
Kiitos näistä tosi paljon! ^^
Hine on ylde, eft gewunigen wilgesiþas, þonne wig cume.

˚*・༓☾ Tóspringe!☽༓・*˚

Pahatar

  • ***
  • Viestejä: 790
Olipa kiva saada lukea nämä viimeiset osat tätä tarinaa, ja tykkäsin niistä todella paljon, kuinka muutenkaan. :D Lisäksi repesin tuolle kommentillesi AU-version kirjoittamisesta Edvinin ja Joken tarinalle. Pakkomielle tai ei, mutta jos sellaisen päätät joskus toteuttaa, täällä on yksi takuuvarma lukija. ;D

Kuudennen osan alussa tuli niin hyvä mieli tuosta, kun Edvin patisti Joken lenkille. Jos Jokke tuntuu vaistomaisesti tietävän, mikä Edvinille tekee milloinkin hyvää, niin sama pätee kyllä toisinpäinkin. :) Jokke ei olisi varmaan kehdannut itse ehdottaakaan, että lähtisi liikkumaan, kun Edvin oli kipeänä, joten lämpenin tuolle, että Edvin oli se aloitteentekijä. Tosin sitten tuli vähän paha mieli Edvinin takia, kun hän murehti Joken lähdettyä omaa ulkomuotoaan. Sairaana nyt kukaan ei näytä kovin hyvältä, ja silti ajattelin, että Joken silmissä Edvin oli silloinkin ihan yhtä kaunis. :) Ihan turhaan hän minusta murehti sitä, mutta silti nämä hänen ajatuksensa olivat hyvin samaistuttavat, ja tätä lukiessa oli ihan pakko hymyillä:

Lainaus
Hän tiesi kyllä, ettei hänen oikeasti tarvinnut Joken takia yrittää olla jatkuvasti paras versio itsestään. Olivathan he olleet joskus parhaita kaveruksia monet vuodet, ja tiesivät toistensa kaikki hyvät ja huonot puolet.

Mutta juttu olikin siinä, että Edvin halusi olla Joken silmissä ihana. Edes puoliksi yhtä ihana, kuin Jokke oli hänen silmissään.

Kun Joken lenkki jäikin tavallista lyhyemmäksi, ja hän oli silti tavallista väsyneempi, aloin miettiä, että näinköhän Jokke olisi saanut Edviniltä tartunnan? ;) Seitsemännessä luvussa se sitten selvisikin, mutta siitä lisää kohta. Alussa olin niin iloinen Edvinin puolesta, kun hän oli jälleen paremmassa kunnossa, ja pystyi lopulta täysillä nauttimaan yhteisestä ajasta Joken kanssa. :D Tämä tunne näiden kahden välillä oli todella ihanaa luettavaa, ja siinä on parasta se, että se on niin täysin molemminpuolista:

Lainaus
Edvin oli onnellinen, kun Jokke tarttui häntä kädestä. Hän hyväili Joken sormia lapasten läpi. Joka kerta, kun hän vilkaisikin poikaystäväänsä, vatsanpohjassa kihelmöi ihan kuin joskus silloin nuorena, kun heidän rakkautensa oli vielä uusi ja salainen.

Lainaus
Jokke ei tarvinnut enempää syitä. Hän veti Edvinin lähemmäs, vielä yhteen suudelmaan, joka ei ottanut loppuakseen ollenkaan.

”Tää oli siks, koska mä rakastan sua.”

Minua huvitti se, kun tämän kävelyretken aikana alkoi yhä enemmän tuntua siltä, että Jokke on aivan varmasti tulossa kipeäksi, mutta ei suostu myöntämään sitä Edvinille, eikä varmaan sen paremmin itselleenkään. :D Joken asenne tuntuu ihan samalta kuin mikä Edvinillä oli tarinan alussa, mutta ymmärtäähän se, kun nämä kaksi ajattelivat monistakin asioista samalla tavalla. Se kuitenkin unohtui vähäksi aikaa, kun tässä kuvattiin niin uskomattoman kauniisti miesten välistä fyysistä läheisyyttä, jota heillä molemmilla oli varmasti ollut jo ikävä Edvinin flunssan aikana:

Lainaus
Kotona he lämmittivät saunan, joivat kylmää olutta ja päätyivät lopulta peiton alle viitsimättä ollenkaan pukea päälleen suihkun jälkeen. Edvinillä oli ollut jo kova ikävä Joken iholle, ja nyt hän halusi nauttia kaikesta ilman mitään kiirettä.

Laskeva aurinko värjäsi Joken vaaleanruskeat hiukset purppuranvärisiksi. Sen jälkeen Edvin ei tiennyt enää muusta. He nukahtivat toistensa syliin tietämättä tai välittämättä edes, mitä kello oli.

Mutta sitten se vääjäämätön tapahtui, ja vaikka sen melkein osasi jo arvata, en voinut muuta kuin nauraa ja pyöritellä päätäni tälle. Olisikin ollut melkoinen ihme, jos Jokke ei olisi Edvinin tautia saanut, kun he olivat kuitenkin olleet päiväkausia yhdessä ja lähekkäin. :D Mutta olihan se silti iso harmi, etenkin Joken kannalta. Tuskin niinkään Edvinin, joka ei varmasti mitään muuta halunnutkaan kuin hoitaa vuorostaan Jokkea:

Lainaus
Kun Edvin heräsi, oli pimeää. Hän tunsi edelleen Joken vartalon omaansa vasten. Jokke piteli hänestä kiinni tiukasti. Hänen koko vartalonsa tärisi.

”Ei kai sulla oo kylmä?” Edvin suukotti hellästi Joken otsaa. Se tuntui tulikuumalta.

”Ei. Tai no… vähän. Voitko sä lämmittää mua?”

Edvin ei kaivannut toista kehotusta. Nyt olisi hänen vuoronsa pitää huolta Jokesta, ja sen hän tekisi hyvin.

Suuri kiitos tästä aivan ihanasta raapalesarjasta. :D Tykkäsin tästä todella paljon ja toivon kovasti, ettei tämä jää näistä kahdesta viimeiseksi. Jään odottamaan uutta luettavaa sinulta, joko Edvin/Jokkea, tai ihan mitä vaan. :)
« Viimeksi muokattu: 14.01.2024 13:41:32 kirjoittanut Pahatar »
Why is it that we feel more comfortable seeing two men holding guns than two men holding hands?

FiFi - Fiksu ja Filmatiivinen fiktiofoorumi

Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 359
Iso kiitos kommenteista Meldis ja Pahatar! :)

Meldis: Minullekin uppoaa toisinaan ihan parhaiten juuri sellainen pehmeä söpöily, jossa joku hoivaa kipeää rakastaan. Ehkä ihan erityisesti se sopii tähän kylmään ja pimeään vuodenaikaan, vaikka mikä ettei muulloinkin. Edvinillä oli tosiaan kyllä enimmän osan ajasta aika kurjat oltavat fyysisesti, varmaan jonkinlainen ihan kunnon influenssa, mutta ihan varmaan hänen mieltään hiveli huomata, miten omistautunut Jokke hänelle oli. :) Siinä, missä Jokke oli vain odottanut vuosia (tai pari vuosikymmentä) sellaista hetkeä, että saisi osoittaa tällä(kin) lailla rakkauttaan Edvinille, niin oli kyllä varmaan Edvinkin ihan äärimmäisen otettu Joken hellästä huolenpidosta. Ja taitaa olla niin, että Edviniä pitää myös hiukan käskeä ottamaan iisisti, jotta uskoo. ;D Tuossa alussa, jossa Edvin heräsi kuumeessa ja meinasi alkaa tehdä suunnilleen lähtöä töihin, hän tosiaan oli hiukan kuumehoureissaan, ja puoliksi unissaankin vielä. Minulle kävi joskus lapsena niin, että heräsin kuumeessa kymmenen aikaan illalla enkä millään meinannut tajuta, etten ollut myöhässä koulusta. Olin ottanut tarinaan vähän vaikutteita siitä. ;D Kyllähän siinä niin kävi, että lopulta oli Edvinin vuoro huolehtia kipeästä poikaystävästä, mutta en usko sen haitanneen häntä yhtään. :)

Pahatar: Jokke ja Edvin tuntevat toisensa vanhastaan niin hyvin, että heidän on ainakin enimmäkseen helppo tietää ja huomata, mitä toinen on milloinkin vailla. Tämä oli nyt esimerkki siitä, millaista heillä on kun asiat sujuvat (ja ajattelen, että suurimman osan ajasta ne kyllä sujuvat paremmin kuin hyvin). :) En minäkään usko, että Jokke olisi malttanut jättää Edviniä yksin edes lenkin ajaksi, ja olisi hän varmaan ajatellut Edvinin tulevan pahalle mielellekin, kun ei itse voinut lähteä mukaan. Mutta miellän Joken tosi liikunnallisena ja muutenkin fyysisesti eläväisenä, ja silloin voi tosiaan tulla aika hankala olo, jos jää muutamaksikin päiväksi liikunta väliin (muistan tämän jostain hamasta menneisyydestä, jolloin olin itsekin reippaampi). ;D Edvin oli kieltämättä ihana poikaystävä, kun tajusi, että Jokkea piti hiukan patistella liikkeelle. Ja olen ehdottomasti samaa mieltä, että Edvin oli Joken silmissä yhtä lailla ihana kipeänäkin, mutta tuoltahan se itsestä tuntuu, kun on kipeä ja nuhruinen. Minustakin oli niin kiva antaa näiden kuitenkin päästä romanttisille treffeille, koska ihan varsinkin Edvin on mielikuvissani yltiöromantikko, jolle on tärkeää saada osoittaa rakkauttaan kaikenlaisilla erityisillä huomionosoituksilla. Jokke saattaa olla enemmän taipuvainen ajattelemaan, että sohvalla lojuminen voi olla yhtä lailla romanttista, jos on se oma rakas kainalossa. :) Mutta kyllä hänellekin ihan varmasti tuollainen romanttinen ajanviete kelpaa. Juu ja veikkaanpa, että Jokke tuossa kohtaa, kun he olivat siellä kävelyllä, oli mennyt vähintään viimeisen vuorokauden Buranan voimalla ja uskotellut itselleen, ettei ollut tulossa kipeäksi. Ilman muuta heillä oli Edvinin kanssa aika samanlainen asennoituminen niin omaan kuin toisenkin sairasteluun. ;D Niin, ja siitä AU-versiosta puheen ollen, niin kyllä sellainen varmaan vielä joskus kirjoittaa pitää, oli pakkomielteistä tai ei. ;D

Skorpioni

  • ***
  • Viestejä: 312
  • Ava&banner by Ingrid
Olipas söpö raapalekokoelma tämäkin. Rakastunut tunnelma välittyi kyllä hyvin, vaikka muuten asetelma oli mukavan arkinen. Miten siinä käykin juuri noin, että just kun on suunnitellut jotain kivaa, tulee kipeäksi. Mutta eipä se toisen kuumeinen olemus pahemmin haittaa, kun on ihan lääpällään :) Jokke on ilmeisesti muuttanut Edvinin luokse käytännössä kokonaan, mikä oli hauskaa. Ilmeisesti lapset ovat ottaneet isän poikaystävän ihan hyvin vastaan, kun Jokke voi suvereenisti hoitaa kaikki aamutoimet. Sitäkin mietin, että poliisin puolisona saa kyllä varmasti ihan eri tavalla jännittää, jos toinen on yhtäkkiä myöhään töissä, että eihän mitään ole sattunut, kuin jos toinen painaa toimistohommia.

Kiitos tästäkin osasta Edvinin ja Joken tarinaan!
Just some things to say,
things that looked good yesterday

Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 359
Skorpioni, kiva kun löysit tämänkin pariin! Ajattelen, että Jokke ja Edvin elivät tässä vaiheessa sellaista kahden kodin elämää, jossa kuitenkin käytännössä päädytään olemaan yhdessä jommankumman luona melkein aina. :) Ja koska Edvinillä on lapsia, ja oletettavasti isompi asuntokin, niin he varmaan olisivat enemmän siellä. Kyllä heidän yhteiselonsa taitaa siihen suuntaan olla menossa, että ennemmin tai myöhemmin muutetaan yhteen. Näen Joken sellaisena välittömänä ja hauskana tyyppinä, joka voittaa lapset puolelleen minne meneekin, ja se tekee tähän elämäntilanteeseen sopeutumisesta toki aika paljon helpompaa niin hänelle kuin lapsillekin. :) Lisäksi hän taitaa olla sellainen jalat maassa -tyyppi, jota ei haittaa, vaikka välillä oltaisiin kipeitä tai suunnitelmat menisivät muuten uusiksi. Edvinissä on varmaan sitten jonkin verran enemmän perfektionistin ja murehtijan vikaa, mutta onhan tuo väärään aikaan sairastuminen ärsyttävää kenelle tahansa. Vaikka taitaa olla niinkin, että aina on enemmän tai vähemmän väärä hetki sairastua, ellei se sitten satu kätevästi ennen jotain tosi vastenmielistä menoa, jonka haluaisikin jättää väliin. :)