Nimi: Kuin kuolleelle kirjoittaisi
Ikäraja: K-11
Paritus: Remus/Sirius
Haasteet:
Kirjehaaste #3Yhteenveto: Kirjeitä vuosien varrelta.
Kuin kuolleelle kirjoittaisi
12.4. 1982
Sinä olet rikkonut maailman ja vienyt minulta elämän, Sirius Black. Sinun takiasi minä valvon aamu kolmelta liian kirkkaan kattolampun alla ja kirjoitan tyhjiä sanoja. Tyhjiä sanoja tyhjyyteen.
Toivon, että sinäkin olet tyhjä siellä kalterihäkkisi vankina. Sinä pelkäsit aina hiljaisuutta ja merkityksettömyyttä. Sinulle Azkabanin täytyy olla pahimman luokan rangaistus, vaikkei ankeuttajiakaan otettaisi lukuun. Olen vähän vähemmän surullinen ja katkera, , kun ajattelen sitä. Kieroutunutta, eikö?
Minulla on edelleen tallessa ne vaatteet, joita olet jättänyt asunnolleni lojumaan. En pysty heittämään niitä pois. En pysty koskemaan niihin. En halua edes katsoa niitä, enkä ole valmis niitä katouttamaankaan. Elän aaveesi kanssa, enkä pääse siitä eroon. Olisit varmaan tyytyväinen, jos tietäisit.
Sinä tapoit minulta kolme ystävää. Voisit itsekin olla kuollut, mutta et ole. Kunpa olisitkin – voisin sentään surra enkä vihata. Tapoit minutkin, sisältä päin.
Katoa mielestäni. Olet tuhonnut jo tarpeeksi.
R
30.9. 1983
Et ole tehnyt, niin kuin pyysin. Jaan edelleen arkeni aaveesi kanssa. Se ilmestyy uniin. Istun sen kanssa juomassa aamukahvia. Toisinaan melkein puhun sille, kun mieleeni tulee jotakin, minkä haluan sinulle kertoa. Ja sitten muistan, että se on pelkkä aave.
Tämä on kuin kuolleelle kirjoittaisi. Et koskaan saa lukea mitään tästä, ja parempi niin. En kirjoittaisi, ellei parantaja olisi viimeksi Mungossa käydessäni kehottanut jatkamaan, jos hyvältä tuntuu. Tämä ei tunnu hyvältä, mutta ei pahaltakaan, mikä on minun kirjoissani jo varsin hyvä.
En voi käsittää, että heidän kuolemastaan, sinun kuolemastasi, on jo pian kaksi vuotta. Tiedän, että elät yhä. Kysyin tutulta aurorilta, eikä hän hennonut olla kertomatta, vaikkei varmaan olisi saanutkaan. Mutta ei sillä enää oikeastaan ole väliä. Ei millään ole enää oikeastaan kovin paljon väliä.
Leikittelin eilen ajatuksella, että menisin tapaamaan Harrya, sitä ainutta ihmistä, ketä et onnistunut tapattamaan. Mutta sitten ymmärsin, ettei se kannata. Lapsen on parempi kasvaa minua tuntematta. Ihmisen kuori, sen sinä olet minusta tehnyt. Haaveilitko kuolemista ja kärsimyksestä, kun suunnittelit sen kaiken?
Vihaan sinua edelleen.
R
15.2. 1984
Tänään sataa lunta. Olen valvonut puolitoista vuorokautta, käynyt eilen kolmessa työhaastattelussa ja käyttänyt viimeiset sirppini ruokaan. Sinä sanoit aina, että karvainen ongelmani ei estäisi minua saamasta töitä ja elämästä täyttä elämää. Olit väärässä. Miltä tuntuu? Hyvältä varmaankin, sillä eivätkö sinun kaltaisesi ihmiset elä muiden epäonnesta.
Mahdatko koskaan miettiä, mitä James ajatteli tajutessaan, että sinuun luottaminen oli hänen elämänsä kohtalokkain virhe? Mietitkö, miltä Lilystä tuntui, kun hän tajusi kaksinaamaisuutesi? Toivon, että heidän kasvonsa ja syytöksensä täyttävät jokaisen unesi. Haluan, että kuulet heidän huutonsa. Minä kuulen ne usein pitkinä, pimeinä öinä.
Sinähän näit ruumiit, etkö nähnytkin? Hagrid kertoi, että olit siellä. Aioit viedä Harrynkin, eikö niin? Minä näin heidät molemmat. Halusin katsoa, mutta ei olisi pitänyt. Nyt näen heidät mielessäni kuolleina. En halua tietää, kuinka kaikki kävi, mutta tavallaan olisi parempi, että tietäisin. Sitten ei tarvitsisi kuvitella itse. Vihreää valoa, elämästä kuiviin imettyjä ruumiita kaatumassa maahan… Sitähän sinä halusit.
Yhä muistoasi kiroten.
R
11.3. 1986
Edellisestä kirjeestä on jo aikaa. Oletko huomannut, että en koskaan tervehdi sinua, kuten kirjeissä tavataan tehdä. Tai no, tietenkään et ole. Ehkä juuri siksi en tervehdi. Miksi vaivautua, kun kirjeet pinoutuvat yöpöydän laatikkoon.
Voitko kuvitella, että näinä päivinä en ajattele sinua koko ajan. Olet alkanut haipua elämästäni. Ääriviivasi himmenevät ja äänesi heikkenee. Kohta, jos olen onnekas, en näe sinua enää koskaan unissani enkä petollisissa mielikuvissani. Mutta siitä huolimatta olen taas tässä kirjoittamassa. Miksi? Hyvä kysymys. Joskus, harvoin onneksi, mutta kuitenkin, haluaisin jopa tavata sinut.
Tuntuu oudolta tajuta, että se olisi mahdollista. Azkabaniin pääsee toisinaan vierailijoita. Kysyin senkin valmiiksi, vaikka en aio koskaan tulla. Ajatus on silti omituinen. Hengität yhä jossakin. Sydämesi lyö. Ajattelet jotain juuri nytkin, elleivät ankeuttajat sitten ole vieneet sinulta kykyä järjellisiin ajatuksiin.
Myönnän olevani pelkuri. En uskaltaisi kohdata sinua tai sitä, mitä sinusta nykyään on jäljellä. Kun en tiedä, voin kuvitella sinut sellaisena kuin ennenkin. Vihaaminen on helpompaa sillä tavalla. En halua sääliä sinua. En suostu säälimään.
Älkäämme koskaan enää tavatko.
R
25.8. 1993
Olet sitten paennut. En halua ajatella, että liikut vapaudessa, hengität samaa ilmaa ja tallaat samaa maata kuin kaikki muutkin. Olen alkanut vilkuilla olkani yli. Entä jos seisot nytkin kadulla ikkunan alla, piilossa varjoissa. Entä jos odotat tilaisuuttasi? Ehkä haluat tappaa minutkin, ehkä haluat puhua. En ole varma, kumpaa pelkään enemmän. Puhumista varmaankin. Se tuntuisi pahemmalta.
Ne näyttivät kuvasi lehdessä. En ollut tunnistaa sinua. Sentään nämä vuodet ovat jättäneet sinuun jälkensä. Jokin osa minusta kuvitteli aina, että olisit immuuni Azkabanillekin. Jos joskus pääsisit ulos, kävelisit sieltä vapauteen petollisesti hymyillen. No, niin ei ollut, ja hyvä niin.
Luin kesällä erästä kirjaa. Siinä väitettiin, että sopivat olosuhteet voivat saada melkeinpä kenestä tahansa esiin puolia, joita ei uskoisi mahdollisiksi. Mitkä olivat sinun olosuhteesi? Mikä sinut sai valitsemaan niin? Mitä tapahtui ja milloin? En suostu uskomaan, että kaikki ne vuodet olisivat olleet valhetta. Se olisi liian julmaa. Melkein haluaisin kuulla tarinasi, mutta vain melkein. Entä jos mitään hirvittävää tarinaa ei olekaan? Jos vain päätitkin, että toinen tie on helpompi, turvallisempi, kannattavampi… En halua tietää.
Pysy kaukana minusta!
R
3.7. 1994
Hei
Tuntuu aivan käsittämättömältä, että voin taas kirjoittaa sinulle. Tai no, jos ollaan rehellisiä, olen kyllä kirjoittanutkin näiden kolmentoista vuoden aikana, mutta niitä kirjeitä en ole lähettänyt. Tietäisitpä, miten onnellinen olen siitä, että voit oikeasti lukea tämän ja ehkä vastatakin.
Muista olla varovainen. Et saa lähettää vastausta tämän pöllön mukana. Se olisi liian riskialtista. Äläkä missään nimessä kerro, missä olet.
Miten voit? Toivon, että löydät jostakin paikan, jossa voit elää edes jokseenkin rauhassa. Nämä vuodet, ne ovat olleet raskaita minullekin, mutta en voi edes kuvitella, millaisia ne ovat olleet sinulle. Yritä levätä. Pidä itsestäsi huolta.
R
21.7. 1994
Hei
Rauhoitu. Kaikki on hyvin. Olen mennyt paikkaan, jossa on lämmintä ja paljon aurinkoa. Vastapainoa Azkabanin vuosille. Olen jopa ruskettunut vähän. Viimeksi, kun näin peilin, en mielestäni muistuttanut ihan niin paljon ruumista kuin edellisellä kerralla. Se on varmaankin parannus.
Herätit uteliaisuuteni. Tavallaan kiinnostaa, mitä ole näinä vuosina kirjeisiisi kirjoitellut, mutta ehkä parempi, että en tiedä. Mitä nyt yleensä kirjoitetaan entiselle ystävälle, jota luullaan murhaajaksi? Muutin mieleni. En missään nimessä halua tietää. Mutta hauska kuulla, että olen ollut mielessäsi. Sinäkin olet ollut minun mielessäni, usko pois.
Jälleen tapaamisiin
S
25.12. 1994
Hyvää joulua
Anteeksi, että en ole uskaltanut kirjoittaa sinulle enempää. Sinut tuntien olen nimittäin varma, että olet viimeaikaisten tapahtumien vuoksi tullut taas pohjoiseen. En halua riskeerata mitään liian tiuhalla kirjeenvaihdolla. Mutta jouluisin lentää paljon pöllöjä viemässä kortteja ja lahjoja joten eiköhän yksi huolella sinetöity kirje pääse turvallisesti perille.
Olet oikeassa. Et todellakaan haluaisi lukea sitä kaikkea, mitä olen sinulle tullut kirjoittaneeksi. Oikeastaan häpeän sitä kaikkea melkoisesti, mutta siinä tilanteessa niiden kirjoittaminen auttoi.
Hyvä kuulla, että olet voinut paremmin. Toivottavasti voit edelleen. Jos olet palannut pohjoiseen, en halua ajatellakaan, miten selviydyt kylmyydestä. Kutsuisin sinut tänne, jos uskaltaisin. Jatka itsestäsi huolehtimista. Harrykin toivoisi sitä.
Rakkaudella
R
26.12. 1994
Hyvää joulua
Olet oikeassa. Olen palannut, mutta en kerro tarkemmin minne. Huomaatko, että käytän järkeä? Ja kyllä, olen yhä elossa ja voin tilanteeseen nähden oikein hyvin. En viitsi väittää, etteikö välillä tulisi vähän kylmä, mutta on sitä pahemmastakin selvitty.
Nyt aion olla riskejä ottava idiootti, kuten sinä sanoisit. Haluan tavata kanssasi. Haluan päästä kysymään, miten sinulla menee, enkä tarkoita mitään kirjettä, vaan todellista, pitkää keskustelua. Toivon, uskon ja luotan, että se sopii sinulle. Ensisuudelmamme seitsemäntenätoista vuosipäivänä auringon laskiessa sen rakennuksen takana, jossa ennen vietimme täysikuuta.
Tapaamistamme odottaen
S
14.7. 1996
Kirjoitan sinulle vielä viimeisen kirjeen. Tämän jälkeen lopetan, sillä tällä kertaa on oikeasti aika sanoa hyvästi, tai ehkä näkemiin. En löydä sanoja. Miten voi kuvata surua, joka uhkaa nielaista kokonaisena. Mutta silti nyt on helpompi hengittää kuin aikanaan sinun lojuessasi telkien takana. Nyt en jaa elintilaa aaveesi kanssa. Olet jatkanut eteenpäin. Minäkin yritän, yritän oikeasti.
On tavattoman julmaa, että saimme toisemme takaisin, ja heti sen jälkeen kuolema repii erilleen. Jatkat elämääsi muistoissa, totta kai, mutta tietenkään se ei ole sama asia. Muistot ovat kauniita, enimmäkseen, mutta kun tietää, ettei niitä enää voi tulla lisää…
usein mietin, että miksi. Vaikka tämä on helpompaa kuin silloin ennen, silloin kun olit kuollut vain mielessäni, välillä on silti vaikeaa hyväksyä tätä kaikkea. Miksi-kysymykset ovat tietenkin turhia. Ei tällaisiin asioihin ole vastauksia, ei minun mielestäni ainakaan.
Joskus leikin ajatuksella, että livahtaisin ministeriöön. Hiipisin alas salaperäisyyksien osastolle ja selvittäisin tieni sen pyörivien ovien sokkelon läpi, sinne, missä katosit verhon sille puolen. Voisin raottaa sitä, vähän vain. Mutta tietenkään se ei toimisi. Minun pitäisi astua läpi, jotta näkisin sinut. Joinakin päivinä ajatus houkuttelee. Sitten kuvittelen, mitä sinä sanoisit, jos tulisin sinne nyt. Pitäisit minulle elämäni läksytyksen ja syystäkin.
Tonks tuli juttelemaan minulle eilen. Hänen rakkautensa on viatonta, puhdasta ja raikasta, mutta vielä ei ole sen aika. Vanhan haavan on ensin arpeuduttava, edes vähäsen. En halua päästä sinusta yli, mutta sinä käskisit jatkaa eteenpäin. Ehkä teenkin vielä niin, mutta en aivan vielä.
Kunnes jälleen tapaamme
R