Väärissä juhlissa | K-11 | Regulus & Sirius, Sirius/James | darkfluff | raapalejatkis, 14/14

[Altais]

Nimi: Väärissä juhlissa
Kirjoittaja: Altais
Ikäraja: K-11
Genre: Darkfluff (alussa painottuu enemmän synkistely, lopussa sitten ehkä se toinen); fix-it, 300 sanan raapaleista koostuva 14-osainen pikku jatkis
Hahmot: Sirius, Regulus, James, Lily
Paritus: On, mutta pääpaino on silti Sirius & Regulus -kuviossa. Parituksina Sirius/James, James/Lily, ja ehkä jotain muutakin ilmenee.
Varoitukset: Kuolemaan liittyviä ajatuksia ja suunnitelmia käsitellään canonia vastaavalla tavalla, mutta ei kovin yksityiskohtaisesti.
Vastuuvapaus: Hahmot ja maailma eivät kuulu minulle, enkä heillä tienaa.
Haasteet: FF100 (sana 006: tunnit)

Tiivistelmä: Jamesin ja Lilyn kihlajaisten iltana Siriuksella on mieli maassa, mutta jostain syystä juhliin on ilmestynyt ylimääräinen vieras.

A/N: Tämä idea sai alkunsa, kun jäin kerran miettimään erään kappaleen erikoisia sanoja ja kuvittelemaan, mistä ihmeen tilanteesta se voisi kertoa. Ei varmaan ainakaan tästä, mutta olkoon tämä sitten minun tulkintani siitä. Kappale on Scandinavian Music Groupin Balladi 1, ja ne minua vaivaamaan jääneet sanat ovat tässä:

Kun on kännissä
Väärissä juhlissa
Kesä on kaikilla
Myös ylpeytensä menettäneillä

Kun on voitolla
Päivän päättyessä
Kesä on kaikilla
Myös kunniastaan luopuneilla

Tietää pian itkevänsä
Ettei pitäisi olla tässä
Mutta kaiken kauneus
Lyö hetken ällikällä





Väärissä juhlissa



I
300 sanaa


Lily on lainannut porukoidensa kesäpaikkaa ja järjestänyt juhlat ainakin viidellekymmenelle parhaalle kaverilleen. Paikka on järven rannassa. Ilta viilenee, Sirius istuu terassituolissa ja juo yksin olutta. Katselee, kun joku kahlaa veteen, vaikka on jo liian kylmä uida.

Sisällä soi musiikki, joku nauraa. Muutamat ovat ulkona röökillä tai jotain. Sirius ei ole juhlatuulella. Ahdistaa hiukan. Tai aika paljonkin. Oikeastaan nämä ovat Jamesin kihlajaiset. Eikä se ole edes ainoa asia, mikä tässä ajassa on pielessä.

Yhtäkkiä James istuutuu viereen, vaikkei Sirius ole nähnyt ystävää melkein koko iltana kuin vilaukselta. Se sytyttää röökin, vaikkei polta. Ja tarjoaa Siriukselle, joka pudistaa päätään. Vaikka yleensä polttaakin.

”Miksi noin synkkä ilme?” James kysyy ja tönäisee vähän. Se virnistää, mutta ilmeessä on jotain feikkiä.

Sirius hymähtää.

”Ei miksikään.”

”Älä valehtele. Missä se Antura on, jota minä rakastan?”

Älä sano noin.

”Minulla on ikävä sitä tyyppiä”, James jatkaa.

Piruileeko se?

Niin minullakin on ikävä, Sirius ajattelee. Sinua. Entistä elämää. Ja sitä tyyppiä, joka ennen olin.

”Kai tiedät, ettei nykyään ole oikein fiksua järjestää juhlia”, Sirius sanoo.

”Hah! Pitää mennä piirtämään helvetin iso rasti seinään”, James sanoo ja haukahtaa nauraessaan. Ihan kuin Sirius ennen.

”Ja mitä tuo muka tarkoittaa?”

”Ei paljon mitään. Paitsi että kieltääkö Sirius Musta tosiaan ihmisiä juhlimasta? Ihan tosi?”

Voisinpa kieltää sinua juhlimasta mitään typeriä kihlajaisia.

”Ihan sama. Kunhan sanoin. Se voi herättää ei-toivottua huomiota. Ja kaikkea. Kyllä sinä tiedät.”

Siriusta nolottaisi, jos ei olisi niin sietämätön olo jo valmiiksi. Oikeasti hän ei ikinä saarnaisi juhlimisesta. Kellekään. Missään tilanteessa. Ja juhlisi itsekin, vaikka se tietäisi hänen loppuaan. Kuolisipa ainakin iloisissa merkeissä.

Jos siis olisi iloinen.

”Tuo tyyppi tuolla”, James sanoo yhtäkkiä. Sirius kääntyy katsomaan ystävää. James tuijottaa järvelle, puhaltaa nenästään savua mietteliäänä. ”Ei kai se ole sinun veljesi?”

”Regulus?” Sirius tuhahtaa ja nauraa. ”Ei. Mitä se nyt täällä –”

On se Regulus.

”Minä hoidan tämän”, Sirius sanoo.



II
300 sanaa


Se tyyppi, jonka Sirius äsken näki kahlaamassa yksinään veteen, oli Regulus? Hetken hän olikin ajatellut tummassa nuoressa miehessä olevan jotain tuttua. Mutta hän näki nykyään Reguluksen hahmoisia ihmisiä kaikkialla. Ei hän enää aikoihin ollut jaksanut niihin reagoida.

Menetetty veli, joka muka oli hänelle kuin kuollut. Veli, joka ajatteli hänestä samoin. Miten kaikki olikin voinut mennä niin? Kerran he olivat toisilleen kaikki, millä oli väliä. Sirius muistaa veljen pienet, kylmät varpaat, kun se käpertyi viereen nukkumaan.

Minulla on taito ajaa pois luotani jokainen, jota olen koskaan rakastanut, Sirius sanoo itselleen, kun hän kävelee rantaan.

Juhlien melu loittonee. Kuuluu vain aaltojen hiljaista liplatusta rantakiviä vasten. Taivaanranta on tumma, pian on pimeää.

Vesi on mustaa. Regulus on mennyt uimaan vaatteet päällä. Nyt se kelluu pinnalla kasvot pohjaan päin. Tummat hiukset ovat jo pitkät, Sirius tajuaa, kun aallot leikkivät niillä.

Kauanko se on ollut siinä?

Ei kauan, Sirius ajattelee, mutta näky kylmää häntä silti. Hän potkaisee kengät jaloistaan, kahlaa veteen välittämättä siitä, että farkunlahkeet kastuvat.

Hän tarttuu veljeä kainaloiden alta ja kiskaisee vihaisesti. Horjahtaa, kun tajuaa, että veli painaa paljon enemmän kuin ennen. Varsinkin märissä vaatteissa.

”Vitun idiootti”, hän melkein huutaa, kun he istuvat molemmat järven pohjassa, matalassa vedessä.

”Sinä tulit”, Regulus sanoo. Sen katse häilyy Siriuksen kasvoilla aavemaisena, ei ihan näytä osuvan maaliinsa.

”Mitä sinä oikein sekoilet?” hän jatkaa vihaisena. ”Oletko kännissä?”

”Halusin vielä nähdä”, Regulus vastaa, kuin ei olisi kuullut kysymyksiä.

Miksi se sanoo noin?

”Mitä sinä täällä teet?” Sirius tivaa. ”Ei nämä ole mitkään kuolonsyöjäbileet.”

Älä ole sille ilkeä.

”Kesä on kaikilla”, Regulus vastaa haparoiden. ”Myös kunniastaan luopuneilla.”

”Mitä perkelettä? Ei nyt edes ole enää kesä.”

Sinä pelotat minua, Regulus.

”Ehkä ei”, Regulus sanoo, nousee horjahtaen ylös. Sirius nousee perässä.

”Sano nyt kiltti edes, mitä ihmettä sinä teet vedessä?”

”Mietin vaan, miltä se tuntuu.”

”Mikä?”

Ole kiltti ja vastaa.

”Ei mikään.”

[Pahatar]

Minusta on hauska juttu, että vuodenajat vaikuttavat sinulla inspiraatioon. Eikä angstissa ole mitään vikaa, kun se ei ole ihan täysin lohdutonta, ja tuloksena on näin mukavaa luettavaa! Olen tykännyt tosi paljon aikaisemmista raapaleistasi ja ficleteistä, ja sama tunne tuli tätä lukiessa.

Tuo ajatus siitä, että on väärissä juhlissa, oli minusta hyvinkin syvällinen ja omalla synkällä tavallaan hauskakin. Eikä niinkään siksi, että olisi ihan konkreettisesti eksynyt väärään paikkaan, vaan juurikin tunne siitä, ettei halua olla tässä missä on, eikä tunne sisällään minkäänlaista aihetta juhlaan. Se toi mieleen muistoja omastakin elämästä ja jostain kaukaisista firman pikkujouluista tai ravintolaillasta, jossa katsoo ympärillään olevia ihmisiä ja miettii, että mitä ihmettä minä täällä teen? Kuitenkin tässä nuo Siriuksen ajatukset olivat paljon vaikuttavammat. Olihan hänellä hyvinkin henkilökohtainen ja voimakas syy ajatella noin kuin ajatteli, eikä vain se, ettei oikein sattunut viihtymään.  

Kaikesta huolimatta minua nauratti tämä roolien vaihtuminen, kun James vaikutti olevan niitä juhlissa tupakoivia ihmisiä, ja Siriusta ilmeisesti taas ahdisti niin, ettei huvittanut edes polttaa. En tiedä, miksi koin sen hauskaksi, kai sen takia, kun se jotenkin tuntui alleviivaavan sitä, että kaikki oli mullin mallin ja pielessä:

Yhtäkkiä James istuutuu viereen, vaikkei Sirius ole nähnyt ystävää melkein koko iltana kuin vilaukselta. Se sytyttää röökin, vaikkei polta. Ja tarjoaa Siriukselle, joka pudistaa päätään. Vaikka yleensä polttaakin.

Nämä Siriuksen ajatukset ja tunteet Jamesia kohtaan ovat jotain sellaista, jotka liikuttuvat ja surettavat minua aina vain, kun se sitten yhdistetään canoniin ja Jamesin (omasta mielestäni) virheliikkeeseen Lilyn suhteen. Toisaalta tässä olin näkevinäni Jamesissa jonkinlaista pakotettua iloisuutta. Ja sitä ajattelua, että nyt pidetään hauskaa, tämähän on suuri ilon päivä, eikös vaan, ettei kenenkään ja varsinkaan omaan mieleen voisi tulla sellainen ajatus, ettei tämä ole sittenkään sitä, mitä haluaa. Toivottavasti James ymmärtää sen vielä ajoissa, mitä tähän tarinaan tulee, sillä kihlajaisethan nämä vasta ovat. (Ilkeä puoleni tosin haluaisi sanoa, että koskaan ei ole liian myöhäistä, eikä avioliitto ole mikään este, vaan enintään viivyke. ). Olivatpa Jamesin tunteet mitä tahansa, Siriuksen tulivat tässä hyvin hienosti esiin:

”Ja mitä tuo muka tarkoittaa?”

”Ei paljon mitään. Paitsi että kieltääkö Sirius Musta tosiaan ihmisiä juhlimasta? Ihan tosi?”

Voisinpa kieltää sinua juhlimasta mitään typeriä kihlajaisia.

Toisessa raapaleessa kävi sitten taas sydämeen Siriuksen ajatukset veljestään, ja tuntui niin kurjalta, että hän joutui suremaan paitsi Jamesin niin myös Reguluksen takia. Ja tämä kohta oli taas niin mielettömän ihana, kun tämä kaikessa lyhykäisyydessään toi mieleen sen, miten kaksi pientä poikaa olivat yhdessä ja tukivat toisiaan Kalmanhanaukiolla silloin, kun kaikki oli vielä hyvin heidän välillään:

Miten kaikki olikin voinut mennä niin? Kerran he olivat toisilleen kaikki, millä oli väliä. Sirius muistaa veljen pienet, kylmät varpaat, kun se käpertyi viereen nukkumaan.

Tässä tuli hyvin esiin Siriuksen säikähdys, kun toinen kelluu vedessä kasvot alaspäin, ja kyllähän siinä kuka tahansa pelästyisi, onko tullut liian myöhään. Onneksi sentään ei, ja helpotuin suuresti tuosta, että Regulus olikin kunnossa ainakin noin fyysisesti. Henkisesti olikin sitten kaikki ihan pielessä, ja ajattelin että Regulus oli niin pois tolaltaan kuin vain olla ja voi. Ehkä kännissäkin, tai sitten ei. Selvästi molemmat tiesivät, missä tässä mentiin, ja oli kuin Regulus olisi luopunut jo etukäteen elämästään kunnian lisäksi, tai tuntui ajattelevan, että omat päivät olivat luetut joka tapauksessa. Tai ei vain jaksanut enää elää. Mutta halusi ehkä kaikesta huolimatta olla edes hetken tavallisten ihmisten parissa, tai kenties tavata Siriuksen, vaikka olikin päätynyt vielä pahemmin vääriin juhliin kuin Sirius. Pidin tästä kohdasta todella paljon:

”Mitä sinä täällä teet?” Sirius tivaa. ”Ei nämä ole mitkään kuolonsyöjäbileet.”

Älä ole sille ilkeä.

”Kesä on kaikilla”, Regulus vastaa haparoiden. ”Myös kunniastaan luopuneilla.”

Voi kun toivoisin, ettei tämä ficci seuraisi canonia myöskään Reguluksen kohtalon osalta! Mutta sinä päätät. Tämä oli hyvin ilahduttava ja odottamaton yllätys eiliseen, sekä myös erittäin omaperäinen, en muista koskaan lukeneeni tämän tapaista ficciä. Jään odottamaan tähän ilolla ja mielenkiinnolla jatkoa.  

[Altais]

A/N: Aika hauskoja nämä raapaleet, kun on yritettävä tiivistää sanottavansa niin lyhyeen. Pidin ensin sitä vaikeana lajina, mutta siihen jääkin koukkuun. Ainakin tarina tulee nopeassa tahdissa valmiiksi. Tämä on taas syntynyt halusta korjailla sitä vääryyttä, että canonin Regulus meni ja kuoli ikinä enää millään lailla selvittämättä välejään veljensä kanssa. Ja ehkä jotain muutakin hauskaa tähän vielä mahtuu.

Mietin ennen tämän julkaisua melkein pääni puhki, että laitanko tänne vai Pimeyden voimiin, mutta kokonaisuutta ajatellen päädyin, että ehkä ennemmin kuitenkin tänne (tarina on siis valmiiksi kirjoitettu), vaikka alkupuolen perusteella voisikin sopia paremmin sinne. Hankalia joskus nämä osastojen rajat.

Pahatar: Väärissä juhlissa voi tosiaan olla monellakin tavalla, itsellekin kyllä on ihan tuttu tunne se, että joskus tekee ennemmin mieli liueta kotiin istumaan vaikka koneella villasukat jalassa.  Mutta joo, onhan sekä Siriuksella että ihan varsinkin Reguluksella syytä ajatellakin, ettei varmaan pitäisi olla tässä, mutta silti on jostain syystä pakko. Tupakoiva James oli pakko kirjoittaa tuonne, ihan vaan koska voi, ja onhan silloin maailmankirjat sekaisin, jos Sirius ei polta.

Voihan se olla, että James esitti hiukan reippaampaa kuin olikaan, ja ehkä se selviää, kun hänet seuraavaksi tavataan. Mutta muutama raapale mennään vain veljesten kesken, ehkäpä Siriusta ei haittaa saada hiukan muuta ajateltavaa kuin Jamesin kihlajaiset. Niinpä, ja voi Regulusta, ihan takuulla sillä on jokin pahasti pielessä, mutta onneksi Sirius sentään taitaa tajuta sen, ja ehkä haluaa hiukan selvitellä tarkemmin. Kiitos kovasti kommentistasi, ja ihana kuulla, jos tämä ei ollut ihan liian angstinen, sillä tästä aiheesta saisi kyllä sitäkin.






III
300 sanaa


He seisovat hyisessä vedessä vastatusten. Siriusta värisyttää, varpaita nipistelee. Mutta kylmäävintä kaikista on tuo Reguluksen katse hänessä.
Ei veli edes katso pahasti. Hämärässä silmät ovat tummat ja täynnä lämpöä, ihan kuin ennen. Ennen kaikkea tätä, mikä tuli väliin.
 
Mutta juuri se tässä niin pelottaakin. Ei Regulus ole näyttänyt tuolta vuosiin. Katse on väistänyt Siriusta käytävillä. Kun ei ole onnistunut väistämään, on ollut tyhjä ja ilmeetön. Kuin Sirius ei olisi sille enää kukaan. Sirius on yrittänyt pystyä samaan.

Vaikka olisi halunnut huutaa ääneen.

Miksi sinä teet tämän, Regulus? Kun tiedät, että on vaihtoehtokin?

”Olit aina oikeassa”, Regulus sanoo.

”Missä asiassa?”

”Kaikessa. Mutta nyt on liian myöhäistä kääntyä takaisin.” Reguluksen katse harhailee, ja sanat tulevat vaikeasti.

Älä pelottele minua. Enkä minä edes ole aina oikeassa.

”Oletko sinä juonut?”

”Ehkä vähän. Mitä väliä?”

”Kun et sinä ikinä juo.”

Jos sinä olet kännissä, asiat ovat tosi pahasti pielessä.

Regulus on kauan hiljaa, katsoo vain. Sitten:

”Pitää varmaan mennä nyt. Olethan varovainen, Sirius? Noin niin kuin jatkossa.”

”Anteeksi kuinka?”

Älä mene.

”Kuulit kyllä. Ja… oli kiva nähdä.”

Regulus katsoo viimeisen kerran, kääntyy pois ja kahlaa rantaan. Sirius jää epäuskoisena tuijottamaan veljen litimärkää selkää.

Jos annat sen mennä nyt –

Kun Regulus on melkein kadonnut näkyvistä, Sirius saa itsensä liikkeelle. Jostain syystä hän on varma, että jos ei tee tätä nyt, hän ei näe veljeään enää koskaan.

Märkä hiekka tarttuu varpaisiin. Neulaset pistelevät, männynkävyt tuntuvat inhottavilta jalkapohjiin. Kerran Sirius kompastuu puunjuureen, lentää rähmälleen ja kiroaa. Nousee kuitenkin, ja jatkaa matkaa välittämättä kipeästä varpaasta.

”Regulus, odota.” Hän tarttuu veljen märkään, hyytävän kylmään hihaan. ”Anteeksi. Saat sinä täällä olla. Tulisit tuonne sisälle muiden kanssa, kuivatetaan vaatteet ja –”

Sirius vaikenee kesken lauseen. Reguluksen ilme on kauhea, ja kasvot märät jostain muustakin kuin järvivedestä.

”Itketkö sinä?”

”En! Anna minun mennä nyt.”

Se tuli hyvästelemään.

Miten Sirius ei tajunnut tätä heti?



IV
300 sanaa



Sirius kietoo molemmat käsivarret tiukasti Reguluksen ympärille. Veli on sylissä paljon isompi kuin ennen, vaikka silti yhä pienempi kuin hän itse.
Se on aika vahvakin, kun laittaa tällä lailla vastaan.

”Irrota nyt”, se ärisee ja yrittää työntää Siriuksen pois. Mutta tällä kertaa Sirius ei aio luovuttaa. Hän päästi veljestä irti jo yhden kerran, ja se riitti.

”En ikinä”, Sirius vastaa ja rutistaa tiukemmin. ”Nyt et mene. Minulla on paha aavistus tästä.”

”Minun on pakko”, Regulus vastaa, ja rimpuilee kovempaa. Sirius horjahtaa, muttei päästä irti. He kaatuvat maahan käpyjen ja neulasten joukkoon molemmat, mutta Sirius pitää kiinni silti.

”Mikset voi antaa olla?” Regulus kysyy, kun he makaavat maassa hengästyneinä, Regulus Siriuksen rinnan päällä maaten. ”Tämä olisi mennyt ihan nätisti näin. Minä olisin lähtenyt, sinä olisit jatkanut elämääsi ja –”

Reguluksen ääni sortuu. Veli kätkee kasvonsa Siriuksen yhä märkään puseroon. He vapisevat vilusta molemmat, mutta Sirius ei edes huomaa.

”Ja mitä? Regulus?”

Regulus ei vastaa. Sirius laittaa kätensä veljen takaraivolle, silittää kömpelösti. Enää veli ei yritä pois.

”Älä luule, että voit hyvästellä minut tällä lailla. Ja että minä sen jälkeen antaisin sinun mennä. Oikeasti, Regulus?”

Tästä lähtien Sirius päättää sanoa kaiken ääneen. Ei enää omana tietona pidettyjä totuuksia.

Regulus nauraa. Sitten taas itkee. Ja tarrautuu nyt vuorostaan kiinni Siriukseen. Sirius antaa toisen olla siinä.

”Minun on pakko”, se toistaa.

”Pakko mitä?”

”Kyllä sinä tiedät.”

”Ehkä. Mutta sano se silti.” Siriuksen tekee mieli vähän ravistella tuota onnetonta.

”En.”

”Sinä siis aiot mennä kuolemaan, eikä sinulla ole pokkaa edes sanoa sitä sanaa?”

Tuo oli ehkä vähän liikaa.

”Voi olla.”

”Kai tajuat, etten aio antaa sinun tehdä sitä?” Sirius kysyy melkein hellästi, vaikka mieli tekisi raivota. Ehkä sen ehtii myöhemminkin.

”Miksi?”

”Kyllä sinä tiedät”, Sirius sanoo nyt vuorostaan.

”Jos sinä –” Regulus aloittaa, nielaisee ja selvittää kurkkuaan. ” – rakastat minua yhtään, sinä annat minun mennä.”

[Pahatar]

Hip hei, jatkoa! Tykkäsin kovasti siitä, että Sirius ja Regulus olivat edelleen tässä yhdessä ja ainakin yrittivät puhua keskenään. Mutta voi, miten surullinen olo näistä kahdesta raapaleesta tuli, ja mietin, että voikohan Regulukselle olla tässä tarinassa onnellista loppua millään? Minustakin tuntuu pahalta tuo, että kirjoissa veljekset eivät saaneet puhuttua asioita selviksi ennen Reguluksen kuolemaa, ja olen hyvin iloinen, että tässä se sentään tapahtui. Mutta sen lisäksi toivon todella paljon, että Regulus saisi tässä elää. Joka tapauksessa on hyvin mielenkiintoista nähdä, miten tässä käy.

Siriuksen suru siitä, että hän oli ajautunut erilleen veljestään, oli hyvin käsinkosketeltava, ja jotenkin ajattelin, että varmaan Reguluksesta on tuntunut yhtä pahalta. Samoin tästä saattoi aistia, miten Siriuksen mieleen tuli kauhea pelko siitä, että jotain on pahasti pielessä, kun näkihän sen Reguluksesta kaikin tavoin. Ja kuulikin, kun Regulus selvästi katui syvästi, mutta ajatteli silti, ettei hänellä ollut enää mahdollisuutta muuttaa asioita parempaan suuntaan. Tuo, mitä Regulus Siriukselle sanoi, oli todella kylmäävää, ja selvästi myös Siriuksen mielestä, kun hän lähti Reguluksen perään, ja onneksi niin. Tästä kohdasta pidin ehkä eniten tässä kolmannessa raapaleessa:

Jos annat sen mennä nyt –

Kun Regulus on melkein kadonnut näkyvistä, Sirius saa itsensä liikkeelle. Jostain syystä hän on varma, että jos ei tee tätä nyt, hän ei näe veljeään enää koskaan.

Hyvästithän ne todellakin tuntuivat olevan, ja sen takia kaikesta surullisuudesta huolimatta tuntui hyvältä, kun Sirius piteli Reguluksesta kiinni, vaikka vähän väkisinkin. Jollain lailla nauratti sittenkin tuo, kun Regulus olikin isompi kuin mitä Sirius muisti. Ihan kuin pikkuveli olisi kasvanut aikuiseksi jotenkin Siriuksen huomaamatta, tai ehkä Sirius vain aina oli ajatellut tätä pienenä. Pidin tästä niin paljon:

”Irrota nyt”, se ärisee ja yrittää työntää Siriuksen pois. Mutta tällä kertaa Sirius ei aio luovuttaa. Hän päästi veljestä irti jo yhden kerran, ja se riitti.

”En ikinä”, Sirius vastaa ja rutistaa tiukemmin. ”Nyt et mene. Minulla on paha aavistus tästä.”

Minua ahdisti niin tuo, mitä Regulus sen jälkeen sanoi. Luuliko hän todella, että Sirius olisi voinut jatkaa tyytyväisenä elämäänsä menetettyään veljensä? Tästä tuli sellainen tunne, että Regulus ei taida ihan ymmärtää, miten paljon merkitsee Siriukselle. Onneksi Sirius oli sinnikäs, ja olin niin samaa mieltä tuosta, että joskus tulee se hetki, kun asiat pitää sanoa ääneen ja suoraan, eikä vain vähän sinne päin. Tämä tuntui todella mukavalta, kun muuten oli niin paha mieli Reguluksen vuoksi:

”Älä luule, että voit hyvästellä minut tällä lailla. Ja että minä sen jälkeen antaisin sinun mennä. Oikeasti, Regulus?”

Tästä lähtien Sirius päättää sanoa kaiken ääneen. Ei enää omana tietona pidettyjä totuuksia.

Regulus nauraa. Sitten taas itkee. Ja tarrautuu nyt vuorostaan kiinni Siriukseen. Sirius antaa toisen olla siinä.

Mutta tuo, mitä Regulus lopuksi sanoi, sai sitten minut ahdistumaan uudelleen. Olisi tehnyt mieli huutaa, että ei tietenkään näin, että Sirius antaisi rakkauden vuoksi Reguluksen mennä, vaan juuri siksi ei voi antaa mennä. Silti pidin tuosta, että Reguluskin tajusi, mitä Sirius tarkoitti ja halusi sanoa, ja että juuri rakkaudesta tässä veljesten välillä oli kysymys. Nyt ja aina ennenkin, vaikka olikin ajauduttu erilleen.

Minusta tuntuu, että tämä oli ihan tökerö palaute, kun jotenkin tällaista hyvin tunnepitoista ja merkityksiä täynnä olevaa raapaletta on paljon vaikeampaa kommentoida kuin kertovampaa ja pidempää tekstiä. Siksi haluan vielä sanoa, että näissä kahdessa raapaleessa kerrottiin pienellä sanamäärällä hyvin paljon. Kursivoidut kohdat toimivat todella hyvin tällaiseen tekstiin. Tässä oli todella vangitseva tunnelma ja ahdistava myös, mutta sitten tähän toi toivoa veljesrakkaus ja välittäminen, jotka näkyivät niin vahvasti molemmissa miehissä. Minusta tilanne ei kuitenkaan ollut niin synkkä kuin mitä Regulus ajatteli, koska hänellä oli vielä Sirius, joka rakasti häntä. Eikä ollut liian myöhäistä tehdä sovintoa, eikä toivottavasti ole liian myöhäistä Regulukselle muutenkaan, vaikka tämä tuntuikin olevan varma siitä.

Vähän jännittää, miten tämä jatkuu, mutta kun olet valinnut osastoksi Hunajaherttuan, olen toiveikas, että ehkä tämä vielä muuttuu hyväksi. Kiitos jälleen näistä osista!

[Altais]

A/N: Myöhäisillan uintiretken jälkeen veljekset istuvat alas hiukan juttelemaan, ja lopputuloksena alkaa hahmottua eräs suunnitelma. Mutta onko Siriuksella sittenkin oma piiloagenda?

Pahatar: Kiitos ihanasta kommentistasi!  Tiedän, että tämä on jonkin verran paljon angstinen, ja edelleen harkitsen koko ajan, pyytäisinkö siirtämään tämän Pimeyden voimien puolelle, mutta sitten toisaalta... No, minulla oli alun perin omat syyni tähän ratkaisuun, ja se liittyy tietenkin siihen, millaisia loppupuolen luvut (n. 10-14) ovat. Vannoutunut angstin ystävä varmaan ärsyyntyisi niistä pahan kerran, vaikken kerrokaan vielä miksi.  Vaikea laji joskus tämä osaston valinta. 
 
Nyt mennään edelleen aika synkissä tunnelmissa eteenpäin, mutta sen keskelle tuo hiukan (tai itselleni tosi paljonkin) lohtua se, että veljekset ovatkin yhdessä nyt, eikä kukaan joudu suoriutumaan mistään yksin. Se lämmittää mieltä, kun ajattelee, miten yksin Regulus canonin mukaan oli sen viimeisinä hetkinä. Tai olihan sillä Oljo, mutta koska se on kotitonttu, sen oli tehtävä juuri niin kuin Regulus sanoi. Sen sijaan, jos Reguluksella olisikin ollut Sirius kaverina, noinko se olisi totellut? No, ei siitä sen enempää vielä, mutta sanotaan niin, että kyllä tässä kaikenlaiset käänteet on vielä mahdollisia. 

Vaikka tässä on pakko kohdata tietty määrä angstia, on tavallaan niin kiva leikkiä ajatuksella, että veljesten välinen rakkaus olisi voinut muuttaa aika monta asiaa. Tai sen myöntäminen ääneen, koska en jaksa uskoa, etteivätkö ne olisi silti rakastaneet toisiaan jollain tasolla, vaikka ulospäin antoivatkin ymmärtää jotain ihan muuta. Niinhän se tässä varmaan juuri on, että Sirius joutuu huomaamaan, että pikkuveli onkin jossain välissä kasvanut aikuiseksi. Ehkä, jos ja kun ne ovat olleet olematta juurikaan tekemisissä muutamat kriittiset vuodet, eikä hetkeen ole ollut edes niitä pakollisia kohtaamisia Tylypahkassa. Niin ehkä silloin voisi huomata, että missä ihmeen vaiheessa tuo toinen on kasvanut noin isoksi (sekä fyysisessä että henkisessä mielessä). Onhan tämä aika erilaista kirjoittaa kuin pitkät, kertovat tekstit. Periaatteessa tykkään ennemmin kirjoittaa pidemmälti, mutta toisaalta on hirveän hauskaa yrittää kertoa tarina vähillä sanoilla. 




V
300 sanaa



Sirius ja Regulus istuvat kylki kyljessä metsän reunassa, riittävän etäällä juhlinnasta. Sirius on kuivannut ensin veljen vaatteet, sitten omansa, eikä enää ole niin kylmä. Hän pitää silti kättään Reguluksen kapeilla hartioilla, puristaa kädellään olkapäätä aika tiukasti.

Eipä pääse enää karkuun.

Joku tulee pihamaalle. Katselee ympärilleen. Kutsuu Siriusta nimeltä. Se on James, Sirius tajuaa.

”Etkö aio mennä?” Regulus kysyy häntä vilkaisten.

”En nyt. Regulus, kerro minulle. Miksi sinun muka on pakko kuolla? Et sinä sitä halua, näkee sen.”

Enkä minäkään.

”Koska en voi jatkaa enää näin”, Regulus sanoo. Sirius puree alahuultaan, mutta kun hän vilkaisee veljeä, sen ilme on yllättäen vakaa.

”Ja koska minä tiedän jotain sellaista, mitä se teidän Kiltanne ei tiedä. Jotain, jolla tämän sodan saisi ehkä loppumaan. Mutta minun on tehtävä eräs asia, jotta niin voi olla. Ja se edellyttää –”

Siriuksen on pakko halata Regulusta. Kammottaa, kun se puhuu noin. Yhtäkkiä veli tuntuu vanhemmalta kuin hän itse, ensi kertaa tässä elämässä.

”En minä halua, että sota loppuu”, Sirius nyyhkäisee, vaikkei tajunnut itkeneensä.

”Haluatpa. Älä sekoile.”

”En halua, jos se tarkoittaa –”

Ettei minulla ole enää sinua.

”Mutta saisitpa ainakin ajatella, että veljesi teki kerrankin jotain oikean asian puolesta”, Regulus sanoo ja naurahtaa. ”Ja uskalsi tehdä jotain ihan itse. On kai sekin jotain, Sirius?”

Sirius pudistaa päätään.

”Sinun on siis suoritettava jokin tehtävä, joka on välttämätön sodan ratkaisemiseksi, mutta josta sinä et – selviä hengissä?”

”Juuri niin.”

”Ja milloin ajattelit tehdä sen?”

”Vielä tänään. Ihan kohta.” Reguluksen ääni on ihailtavan rauhallinen. Kuin se olisi jo valmis, vaikka se kai onkin vain pintaa.

”Hyvä on”, Sirius huokaa.

”Sinä annat minun tehdä sen?”

”Annan. Mutta tulen mukaasi. Saat kertoa kaiken matkalla.”

Eikä mikään, mitä teet tai sanot, voi muuttaa mieltäni.

Regulus kääntyy katsomaan Siriusta. Sirius kohtaa veljen katseen tyynenä. Hän on jo päättänyt.

”Mutta sinun pitää elää”, Regulus sanoo.

”Niin sinunkin.”



VI
300 sanaa



He vaeltavat päämäärättömästi öisen Lontoon syrjäkujilla. Kaulakkain, kuin kaksi ravintolasta palaavaa. Ovat kävelleet tuntikausia, eikä kukaan katso pitkään. He sulautuvat joukkoon, muiden yön kulkijoiden sekaan.

Regulus on viimein kertonut kaiken tarvittavan. Sirius ei ole kuullut hirnyrkeistä ennen, mutta tajuaa heti. Hän on yhtäkkiä pakahtua ylpeydestä. Siitä, että tuo tuossa on juuri hänen veljensä. Aina hän on tiennyt sen olevan fiksu, mutta että –

Ei tehdä tätä, Regulus.

Siriusta pelottaa kunnolla, ehkä ensi kertaa koskaan. Mutta sitä hän ei sano. Ei kannata yrittää ylipuhua Regulusta, ei se suostuisi tulemaan Killan puheille. Tämän se haluaa tehdä itse.

”Oletko varmasti tajunnut, että kun aika on, sinun pitää paeta ja jättää minut?” Regulus kysyy painottaen joka sanaa.

”Olen.”

Luuletko oikeasti?

”Sinun pitää luvata. Hoidat itsesi ja hirnyrkin pois sieltä. Etkä yritä pelastaa minua. Onko ymmärretty?”

”On. Lupaan.”

Niin kuin ikinä antaisin sinut pois ilman tappelua.

”Sinulla on siis mukanasi jotain, jolla pääset suoraan Potterin luo milloin ja mistä tahansa?”

Tässä on kyse sinun hengestäsi eikä mistään ostosretkestä, Regulus!

”Joo, se Jamesin antama porttiavain”, Sirius sanoo. Se hänellä tosiaan on aina taskussa mukana.

”Kai tiedät, että olette idiootteja, Potter ja sinä? Antaa nyt porttiavain omaan kotiinsa näinä aikoina yhtään kellekään. Se jos mikä on itsetuhoista.”

Sinulla ei ole varaa sanoa.

”Kai me joskus ollaan vähän idiootteja”, Sirius myöntää kuitenkin. ”Mutta nyt siitä on hyötyä, sitä et voi kiistää.”

Regulus huokaa syvään, vilkaisee Siriusta ja hymyilee vähän.

”Ehkä. Toisaalta ihan hyvä, ettei tarvitsekaan pyytää Oljoa, sen jälkeen, mitä se on joutunut kokemaan. Mutta silti olen sitä mieltä… Sirius, älä tee tätä. Sinun pitäisi elää, kun voit.”

Vain, jos sinäkin.

”Ei aloiteta siitä enää”, Sirius huokaa, tönäisee veljeä vähän. ”Okei, eli kun me ollaan luolassa… Ja kun olen juottanut sinulle sen liemen, minä –”

”Sinä pakenet hirnyrkin kanssa, etkä katso taaksesi. Vannotko?”

”Kunniasanalla.”

Niinhän sitä voisi äkkiä luulla.

[Pahatar]

Hieno juttu, kun laitoit tähän jatkoa! Ymmärrän oikein hyvin tämän osastolle sijoittamisen vaikeuden, kun tarinassa on monenlaisia sävyjä, ja sitä tulee itsekin aina välillä pohdittua, mikä voisi olla se lähin oikea. Draamaosasto on sitten tietysti aina yksi ratkaisu, mutta tämä ficcisi on kuitenkin tyypiltään sen verran erilainen, että sekään ei oikein tähän sovi. Minusta tämä on hyvä tällä osastolla, ja eiköhän valvojat tämän siirrä, jos katsovat aiheelliseksi. Nythän nämä kaksi viimeisintä raapaletta olivat sitä paitsi jo jonkin verran edellisiä valoisampia, tai eivät ainakaan yhtä synkkiä.

Ihan niin kuin sanoit, niin minullekin tuo todella paljon lohtua se, että Sirius ja Regulus ovat yhdessä ja auttavat toisiaan. Se lämmittää ihan uskomattoman paljon joka kerta, ja tätäkin tuli luettua sen takia hymyillen, vaikka Reguluksen tilanne onkin sinänsä ihan sama kuin aiemminkin. Silti hänellä on nyt Sirius apunaan ja tukenaan, ja veljekset ovat jälleen yhdessä, ja tykkään siitä enemmän kuin mitä osaan edes sanoa. Nauroin ääneen tuossa kohdassa, kun Sirius ajatteli pitäessään kiinni Reguluksesta, että ainakaan tämä ei pääse karkaamaan. Minusta se kertoi todella paljon Siriuksen tunteista veljeään kohtaan, ja samalla ajattelin, ettei se tainnut olla Siriukselle muutenkaan vastenmielistä. Olisihan Regulus voinut halutessaan silti kaikkoontua, mutta selvästi tällä ei ollut siihen suurta halua. Ja tuo oli myös merkittävää, että vaikka James etsi Siriusta, mikä olisi toisessa tilanteessa ollut Siriukselle kaikki kaikessa, tämä ei nyt reagoinut siihen, koska Regulus oli sillä hetkellä tärkeämpi.

Rakastin tuota Siriuksen huolta Reguluksesta, ja että veli tuntui hänestä yhtäkkiä vanhemmalta. Niinhän se varmasti olikin, sillä kuolonsyöjissä oleminen nyt vanhentaisi ketä tahansa. Ja kyllä Regulus oli niin toista lajia kuin vaikka Bellatrix ja kuolonsyöjät yleensäkin, että onhan jo se seurakin ollut todella kammottavaa. Tämä Siriuksen hätä tuli hyvin käsinkosketeltavasti esiin tässä:

”En halua, jos se tarkoittaa –”

Ettei minulla ole enää sinua.

Ihan loistavaa, että Sirius päätti hetkessä lähteä Reguluksen mukaan ja pitää tämän samalla hengissä. Tuollainen impulsiivisuus on niin tyypillistä Siriukselle, kuten sekin että hän on valmis tekemään mitä tahansa itselleen tärkeän ihmisen vuoksi. Minun mielessäni Siriuksella on oikeastaan kolme tärkeää ihmistä elämässään, mutta ne ovatkin sitten uskomattoman tärkeitä, eli James, Remus ja Regulus. Ja olen aina ajatellut, että James ja Remus ovat Siriukselle rakastettu ja ystävä, kuten tässä tarinassa, tai sitten toisinpäin. Regulus on tietysti Siriukselle ehdottoman rakas pikkuveli, ja se ainoa sukulainen, jolla on ollut koskaan mitään merkitystä.

Tuossa lopussa oli niin hienoa, että Sirius ei antanut periksi, vaan oli kerta kaikkiaan päättänyt tulla Reguluksen mukaan. Selvästi Regulus tajusi, että Siriusta ei olisi saanut perääntymään siitä millään, eikä hän sitten sitä yrittänytkään. Tämä oli aivan ihana kohta:

”Sinä annat minun tehdä sen?”

”Annan. Mutta tulen mukaasi. Saat kertoa kaiken matkalla.”

Eikä mikään, mitä teet tai sanot, voi muuttaa mieltäni.

Regulus kääntyy katsomaan Siriusta. Sirius kohtaa veljen katseen tyynenä. Hän on jo päättänyt.

”Mutta sinun pitää elää”, Regulus sanoo.

”Niin sinunkin.”

Kuudennessa raapaleessa tykkäsin niin siitä, miten ylpeä Sirius oli veljestään, juuri näin! Vaikka nauratti kyllä se, miten helposti Sirius sai huijattua Regulusta, ja minua huvitti, että se meni läpi noin hyvin. Vaikka Regulus oli näistä kahdesta se luihuinen, tuntui että hänellä ei käynyt mielessäkään, ettei Siriuksen sanoihin voinut tässä kohdassa luottaa. Mutta minusta se oli loogista siinä mielessä, että Regulus tuntui olevan niin keskittynyt edessä olevaan tehtäväänsä ja lähestyvään kuolemaan, (tai niin hän ainakin luuli), ettei tajunnut, miten Sirius vedätti. Tykkäsin todella paljon näistä Siriuksen vakuutuksista ja samanaikaisista takaa-ajatuksista:

”Oletko varmasti tajunnut, että kun aika on, sinun pitää paeta ja jättää minut?” Regulus kysyy painottaen joka sanaa.

”Olen.”

Luuletko oikeasti?

”Sinun pitää luvata. Hoidat itsesi ja hirnyrkin pois sieltä. Etkä yritä pelastaa minua. Onko ymmärretty?”

”On. Lupaan.”

Niin kuin ikinä antaisin sinut pois ilman tappelua.

Siriuksella oleva porttiavain Jamesin luokse oli loistava keksintö ja juuri sellaista, mitä nämä kaksi olisivat hyvin voineet kehittää, sillä ovathan Sirius ja James kaikin tavoin niin läheisiä. Toivottavasti siihenkin läheisyyteen päästään vielä palaamaan ja että Jameskin ymmärtää sen vielä itsekin kunnolla.

Jostain syystä nämä raapaleet luettuani minua ei enää hirvitä ainakaan ihan samalla tavalla kuin tuossa jatkiksen alussa. Vaikka tuohon luolaan meneminen ei ole mikään ostosreissu, niin kuin Sirius ajatteli tässä, nyt on kuitenkin jo huomattavasti enemmän toivoa kuin alussa. Ovathan nämä ihanat Mustan pojat yhdessä, ja se on paljon se. Pidän tästä yhä enemmän, ja erityisesti noista Siriuksen ajatuksista. Jään kovasti odottamaan, miten tästä selvitään, vai kaadutaanko yhdessä, mutta toivon parasta. Sekä odotan tietenkin sitä lupaamaasi fluffya, kuinka muutenkaan.

[Altais]

A/N: Seuraavat kolme raapaletta käsittelevät käytännössä Reguluksen luolakohtausta. Miten kaikki olisi mennyt, jos veljekset olisivatkin päätyneet sinne kahdestaan? Aika synkkiä palasia nämäkin vielä, mutta koska tämä kuitenkin on eräänlainen fix it, ei tarvitse olla liian huolissaan. Näiden jälkeen ei ole luvassa enää niin paljon angstia. 

Pahatar: Tämä on tosiaankin yksi monista vaihtoehtoisista headcanoneistani koskien sitä, miten tuon Reguluksen luolakohtauksen olisi kuulunut mennä. On moniakin tapoja, joilla se olisi voinut mennä eri tavalla, ja päättyä onnellisemmin kuin canonissa, ja minulle ne kaikki ovat tosi okei, kunhan ihanalle Regulukselle kävisi lopulta paremmin kuin alkuperäisessä versiossa.

Tämä oli ehkä pakko kirjoittaa ihan vain tuon epäkohdan korjaamiseksi, ja siksi myös, että Siriuksen olisi ensinnäkin pitänyt tietää veljensä tilanteesta, ja toisekseen saada vielä mahdollisuus auttaakin tätä. Koska olen ihan varma, että Sirius olisi auttanut, jos olisi tiennyt. Niin kuin se nyt olisi antanut veljensä mennä kuolemaan sillä lailla, ihan varmana ei olisi. Ja voi, miten ylpeä se olisi ollut pikkuveljestään, jos olisi tiennyt kaiken. Ihana kuulla, että jaat tämän näkemyksen!

Olen ihan samaa mieltä noista kolmesta Siriukselle tärkeimmästä ihmisestä, se tosiaan voi vaihdella (tulkinnasta riippuen), kuka on rakastaja ja kuka ystävä.  Joo, ja Regulus ehkä uskoi aika helpostikin, että Sirius noudattaisi sovittua suunnitelmaa. Mutta ehkä se alitajuisesti kuitenkin toivoi ja tiesi, ettei Sirius kuitenkaan tottele.  Kiitos tosi paljon kommentistasi, aina yhtä ihana vaihtaa ajatuksia näistä suloisista tyypeistä ja niiden edesottamuksista!






VII
300 sanaa



Siriukselta meinaa mennä sisu kaulaan jo ennen kuin koko kirottu kapistus on edes hänen käsissään. Se on yhä altaan pohjassa, tukevasti tuon kammottavan nesteen peittämänä.

Kuinka kauan vielä, Sirius kysyy itseltään ja tietää, että liian kauan.

Miksi helvetissä Regulus ei sanonut, että liemi tekee tuollaista? Silloin hän olisi juonut sen itse. Regulus olisi saanut pakottaa sen alas hänen kurkustaan. Sillä ei hän ole hyvä katselemaan vierestä, kun veljeen sattuu. Ei ole koskaan ollut.

”Tämä on viimeinen”, hän valehtelee, ottaa Regulusta hellästi niskan takaa ja kaataa suusta alas taas yhden kauhallisen.

”Ei enää”, Regulus itkee. ”Äiti, ei enää. Ei se edes ollut Sirius.”

Kenelle se oikein puhuu?

”Minä se olin, äiti. Sinun täytyy uskoa.”

”Uskon, kunhan juot vielä tämän”, Sirius sanoo ja pakottaa Reguluksen juomaan taas.

Tekee niin pahaa, ettei ole tosi. Uusi annos saa veljen itkemään kovemmin. Veli makaa maassa eikä tunnu näkevän eteensä. Sirius haluaisi tehdä lopun tästä, juoda loput itse, mutta ei voi.

Jonkun täytyy pysyä järjissään ja viedä heidät pois täältä. Molemmat.

”Älkää… Ei se ole Siriuksen vika… Lajitteluhattu päättää, mihin tupaan kenetkin laitetaan, ei Sirius ole tehnyt mitään väärää – antakaa Siriuksen jo olla!”

”Se loppuu, kunhan juot vielä tämän.”

Tämän jälkeen en päästä sinua lähelle niitä ihmisiä enää koskaan.

”En minä tarkoittanut sitä, Sirius. Sinä olet aina minun veljeni, olet aina ollut!”

”Tiedän, ettet tarkoittanut. Jutellaan kaikki selväksi, kunhan juot vielä tämän.”

Ja kun ollaan päästy täältä.

”Anteeksi kaikesta… Kyllä minä aina halusin lähteä mukaasi, en vain… uskaltanut.”

Nyt kaikki on juotu, viimein. Sirius itkee, mutta Regulus ei enää. Nyt veli makaa maassa ihan hiljaa, liikkumatta.

Mitä, jos se ei selviäkään tästä?

Sirius pakottautuu kääntymään pois, siksi aikaa vain, että nostaa medaljongin altaan pohjalta ja laittaa taskuun.

Mutta se riittää Regulukselle.

”Janottaa…” Regulus äännähtää, eikä Sirius ensin edes tajua.

Sitten Regulus on jo vedessä.




VIII
300 sanaa



Sekunnin sadasosan Sirius seisoo lamaantuneena ja tuijottaa. Veden pinta väreilee vielä hetken, asettuu sitten. On kuin Regulus ei olisi koskaan täällä ollutkaan. Vain Sirius ja tuo kammottava esine hänen taskussaan.

Hän miettii hetken Reguluksen sanoja ja omaa lupaustaan. Tämä oli sitä, mitä Regulus halusi.

Eikä halunnut.

Regulus saattoi pyytää tätä, muttei ikinä haluta tosissaan. Nytkö Siriuksen pitäisi seistä tässä katsomassa? Miettimässä, mikä näistä sekunneista olisi se, kun hänellä ei olisi enää veljeä? Seistä vain, katsoa pimeyteen ja viettää minuutin hiljaisuus Reguluksen muistolle. Sitten paeta ja leikkiä kaiken olevan taas hyvin.

Ennemmin kuolen.

Sirius sukeltaa veteen pää edellä. On kiire, hän on tuhlannut jo liikaa aikaa tähän tyhjänpäiväisyyteen. Nyt on löydettävä Regulus, mutta miten? Kaikkialla on pimeää –

Pitäisi osata edes yhden loitsun verran sanatonta, sauvatonta taikuutta, Sirius ajattelee. Ja keskittyy. Yrittää ajatella valoa, eläytyä siihen. Olla se.

Ehkä hän onkin, sillä yhtäkkiä hän näkee hiukan eteensä. Mutta silloin ne ovat jo hänenkin kimpussaan. Lukemattomat, niljaiset kädet ja niiden liian vahvat sormet. Pitkät terävät kynnet –

Siriuksen on päästävä irti. Sillä hän näkee nyt Reguluksen. Veli ei ole kaukana, mutta –

Niitä on ainakin viisikymmentä sen ympärillä. Miten hän ikinä pääsee tuonne, ennen kuin on pakko vetää keuhkot täyteen vettä?

Sirius ei tiedä miten, mutta juuri ennen kuin on pakko hengittää, hän on Reguluksen luona. Hän ottaa taskustaan sen Jamesin avaimenperän, tavoittelee Reguluksen kättä, laittaa avaimenperän siihen, painaa oman kämmenensä tiukasti Reguluksen kämmentä vasten, antaa sormiensa limittyä Reguluksen sormiin, ja toivoo –


Joko me selvitään täältä Regulus, tai -

sitten me lähdetään.

Yhdessä.

Juuri näin sen pitää mennä.


Seuraava tietoinen ajatus on Jamesin olohuoneen kattolamppu. Jamesilla on valot päällä. Sirius tuijottaa hetken aikaa lampun lämmintä valoa. Sitten hän alkaa yskiä.

Samassa James on siinä. Tai oli ehkä kaiken aikaa. James puhuu jotain. Ääni rauhoittaa, vaikkei Sirius saa selvää sanoista.

Mutta entä Regulus?

”James, missä Regulus on?”



IX
300 sanaa


Regulus makaa paljaalla lattialla Siriuksen vieressä. Ensimmäinen ajatus on valtava helpotus. Sirius painaa päänsä veljen märälle rintamukselle ja pitää kiinni hetken aikaa. Juuri nyt kaikki on sekavaa, mutta hän on silti onnellinen.

”Me selvittiin, Regulus”, hän kuiskaa. ”Katso nyt, me ollaan edelleen tässä. Enkä minä koskaan aikonut jättää sinua sinne.”

Hän odottaa Regulukselta vastalauseita. Ei häntä haittaa, vaikka Regulus hermostuisi häneen, raivoaisikin aikansa. Kyllä se rauhoittuu, Sirius ajattelee. Ja kaikki järjestyy. Regulus voi mennä piiloon, niin kuin he muutkin.

Mutta miksei Regulus vastaa?

Sirius nousee kiireesti. James on siinä vieressä, pitää kättä tiukasti hänen olallaan.

”Sinä olet kunnossa”, se sanoo uudelleen ja uudelleen.

Mutta Regulus ei ole.

”Regulus, sinun pitää herätä”, Sirius sanoo ensin lempeästi, sitten käskevämmin.

Regulus ei reagoi häneen. Ei, vaikka hän yrittää kaikkensa. Ravistelee, taputtelee kasvoja, kutsuu nimeltä. Sirius yrittää etsiä pulssia veljen kaulalta, eikä löydä. Regulus on kalpea ja liian kylmä. Jostain tulee verta. Eikä veli enää hengitä, Sirius tajuaa.

”Auta, James”, hän pyytää. Ystävä halaa häntä neuvottomana.

Odotin sittenkin liian kauan. Ja nyt –

Silloin Lily on siinä. Punaiset hiukset koskettavat Reguluksen kasvoja, kun tämä kumartuu elottoman nuoren miehen puoleen.

”Katsotaanpa sitten”, Lily sanoo. ”Ihan rauhassa nyt.”

Lily on ainoa rauhallinen heistä. Lily on aina hiukan ärsyttänyt Siriusta, mutta juuri nyt Sirius rakastaa tätä. Jos joku osaa auttaa, niin Lily.

”Älä anna Reguluksen kuolla.”

”Ei kukaan ole kuollut vielä. Kerrohan, mitä on tapahtunut.”

Sirius yrittää kertoa. James pitää hänestä kiinni koko ajan. Sirius yrittää veljensä luo, mutta James sanoo, että pitää antaa Lilylle työrauha.

Lily on kalpea mutta keskittynyt. Hän tutkii tiedotonta Regulusta, mutisee hiljaa vaikeaselkoisia loitsuja.

Yhtäkkiä veli alkaa yskiä. Vettä tulee paljon, ihan liikaa. Mutta kaikki pitää yskiä pois, Lily selittää ja auttaa Reguluksen parempaan asentoon.

Kun yskiminen viimein rauhoittuu, Regulus jää makaamaan pää Lilyn sylissä.

Katse kiinnittyy vihreisiin silmiin.

Silloin Regulus hymyilee heikosti.

[Pahatar]

Olen tästä luolakohtauksesta niin samaa mieltä, että se jos mikä pitää korjata niin, että Regulus saa elää. Senkin takia luin suurella odotuksella ja jännityksellä nämä raapaleet, ja olen iloinen, että näitä tuli kolme kerralla, eikä tämä luolakohtaus jäänyt kesken, koska olisihan se ollut lukijan kannalta ihan kamalaa.

Päällimmäinen ajatus, joka minulle tästä tuli, oli se miten uskomattoman jännittävä ja pelottava tunnelma näissä oli. Hetken ajan olin varma, että tässä käy vielä huonosti, vaikka olitkin luvannut muuta, mutta tämä teksti vain vei niin mukanaan. Ja kyllä, minäkin olen varma, että Sirius olisi auttanut Regulusta, jos vain olisi tiennyt, ja harmittaa niin, ettei hän kirjoissa tiennyt. Onneksi tässä oli toisin!  

Tämä Siriuksen tuska, kun hän joutui katsomaan vierestä Reguluksen kärsiessä ja vielä pakottamaan juotavaa Regulukselle kerta toisensa jälkeen, tuntui minustakin ihan hirveän pahalta. Tietenkään Regulus ei sanonut siitä liemestä mitään etukäteen Siriukselle, muutenhan tämä ei olisi varmaan ikinä suostunut, ja Regulus taisi tietää sen. Tuossa kohtaa tuli myös mieleen, että Mustan perheessä nyt ei huonoja muistoja veljeksiltä puuttunut, ja olihan tuo ihan kamalaa, kuinka Regulus joutui elämään ne kaikki jälleen läpi. Silti rakastin tätä kohtaa:

Tämän jälkeen en päästä sinua lähelle niitä ihmisiä enää koskaan.

”En minä tarkoittanut sitä, Sirius. Sinä olet aina minun veljeni, olet aina ollut!”

”Tiedän, ettet tarkoittanut. Jutellaan kaikki selväksi, kunhan juot vielä tämän.”

Ja kun ollaan päästy täältä.

Tuo seuraava raapale, jossa Sirius oli ensin yksin luolassa ja sitten veden alla, oli niin ahdistava, että minun on vaikea sanoakaan siitä oikein mitään. Mutta todella hienosti kirjoitettu. Tuo, miten Sirius oli valmis kuolemaan, kunhan saisi tehdä sen yhdessä Reguluksen kanssa, tuntui ihan uskomattomalta, ja silti sen saattoi ymmärtää niin hyvin. Ajattelin, että voi kun Regulus saisi vielä tietää, miten tärkeä hän on Siriukselle, sillä tuntuu ettei hän ole ihan kokonaan oivaltanut sitä. Tämä oli hyvin koskettavaa:

Joko me selvitään täältä Regulus, tai -

sitten me lähdetään.

Yhdessä.

Juuri näin sen pitää mennä.

Sitten tulikin mieletön helpotus tämän raapaleen lopussa, kun he pääsivät sittenkin Jamesin luokse. Ajattelin että tuo Jamesilta saatu porttiavain pelasti kaiken, sillä muuten Sirius ja Regulus eivät olisi ikinä selvinneet pois luolasta. Tosin se helpotuksen tunne vaihtui heti seuraavan raapaleen alussa siihen pelkoon, oliko Regulus sittenkin joutunut olemaan liian kauan veden alla? Siinä minulle tuli mieleen paitsi Siriuksen mieletön huoli veljestään, myös se välittäminen, jota James selvästi tunsi Siriusta kohtaan. Se oli ihanaa ja sai muistamaan sen, mistä nämä raapaleet alkoivat. Ehdin jo joksikin aikaa unohtaa, että tämänhän oli tarkoitus olla Sirius/James, kun olen niin ajatellut vain Mustan veljeksiä tämän tarinan viime vaiheissa. Ajattelin, että James ei enää oikein pystynyt peittämään tunteitaan, vaikka Lily oli myös siinä, tai sitten ei edes jaksanut enää yrittää:

Sirius nousee kiireesti. James on siinä vieressä, pitää kättä tiukasti hänen olallaan.

”Sinä olet kunnossa”, se sanoo uudelleen ja uudelleen.

Lily oli ihan mieletön tässä, todellinen pelastus. Olipa suunnaton helpotus, kun Regulus saatiin lopulta tajuihinsa, ja minusta tuntui niin hienolta, että juuri Lily pystyi auttamaan siinä, eikä kukaan muu. Tämä Lilyn rauhallisuus ja toisaalta se, miten James on tässä koko ajan Siriuksen tukena, oli jotain aivan ihanaa. Pidin tästä kohdasta niin, kun tässä kerrottiin jälleen muutamilla sanoilla niin paljon. Tässä tuli minusta esiin sekä Siriuksen tunteet Regulusta ja Lilyä kohtaan ja samalla Jamesin tunteet Siriusta kohtaan:

Lily on ainoa rauhallinen heistä. Lily on aina hiukan ärsyttänyt Siriusta, mutta juuri nyt Sirius rakastaa tätä. Jos joku osaa auttaa, niin Lily.

”Älä anna Reguluksen kuolla.”

”Ei kukaan ole kuollut vielä. Kerrohan, mitä on tapahtunut.”

Sirius yrittää kertoa. James pitää hänestä kiinni koko ajan. Sirius yrittää veljensä luo, mutta James sanoo, että pitää antaa Lilylle työrauha.

Loppu oli ihana, ja ajattelin että Regulus taisi hymyillä juuri Lilylle, ja sekin tuntui hyvältä. Kyllä tämä oli niin ihana ja helpottava päätös tähän luolakohtaukseen, vaikka tiukille meni ja sai pelätä lukiessa monta kertaa. Miten oletkin osannut saada niin paljon tunnetta ja tapahtumia esitettyä näin vähillä sanoilla? Tästä samasta aiheesta olisi voinut kirjoittaa ihan hyvin vaikka jatkotarinan, mutta nyt se on tullut kaikki tässä esiin, ja niin, että tässä on kerrottu kaikki olennainen. Todella hyvää työtä. Nyt vain odotan kovasti sitä lupaamaasi fluffya, koska kyllä nämä kovia kokeneet miehet ansaitsevat sen. Kiitos paljon jälleen kerran!

[Altais]

A/N: Lupasin viimeisten viiden raapaleen verran fluffya, joten sitä on nyt luvassa. Ei muuta lisättävää.

Pahatar: Tuo luolakohtaus oli kyllä toisaalta raskas kirjoitettava, kun siinä olisi voinut käydä niin huonosti, ja melkein kävikin. Toisaalta oli ihan pakko kirjoittaa se, vain koska halusin kirjoittaa lohdullisemman version siitä. Canonin mukaisessa versiossakin kyllä ajattelen, että Regulus olisi voinut sieltä pelastua, olisi vain pyytänyt Oljoa ilmiintymään pois sieltä yhdessä, ei sen kummempaa. Mutta kai hän onneton valitsi oman loppunsa ennemmin sillä tavalla, kuin kuolonsyöjien käsissä joskus myöhemmin, tai jotain. Ei ehkä nähnyt paljonkaan toivoa selvitä pitkään hengissä tuon temppunsa jälkeen. Mutta tässä versiossa on luvassa enemmän onnea hänelle, aika paljonkin enemmän. 

Niinhän tässä pääsi hieman itseltäkin välillä unohtumaan, että tämä on myös Sirius/Jamesia, sillä niin iso osa koko tarinasta on menty vain veljesten kesken ja heidän välejään ihmetellen. Mutta Jamesista ja Siriuksesta kaikki tosiaan alkoi, kun James oli mennyt kihloihin ja se otti Siriusta rankasti päähän. Nyt kun Sirius on taas Jamesin luona, tähänkin aiheeseen palataan vielä. Ja ihan totta kyllä, että tuollainen tilanne voisi saada myös Jamesista irti jotain sellaista, mitä sen muuten olisi hirveän vaikea sanoa. Olen siitä kyllä ihan samaa mieltä, että Siriuksen päätös ennemmin sukeltaa veljensä perään kuin antaa tämän kuolla oli aika kylmäävä, mutta toisaalta oikea, ja näen Siriuksen juuri sellaisena hahmona, joka olisi ennemmin vaikka kuollut kuin katsellut jotain tuollaista vierestä tekemättä mitään. Isot kiitokset jälleen ihan huikeasta kommentistasi. 




X
300 sanaa


Hetki pysähtyy, eikä Sirius voi kuin tuijottaa sanattomana. Kun Regulus katsoo Lilyä, sen silmät säihkyvät, vaikka se melkein kuoli juuri. Lily silittää kämmenselällään Reguluksen kasvoja. Hymyilee liian lämpimästi, että se olisi pelkkää ammattiauttajan ystävällisyyttä.

Sirius vilkaisee Jamesia huolissaan.

Minun pikkuveljeni ja sinun kihlattusi –

Mutta Jamesin peukalo hyväilee hänen niskaansa hellästi.

”Kaikki hyvin”, James kuiskaa korvaan. ”Paremminkin kuin hyvin, nyt kun sinä olet siinä.”

Älä silti sano sellaista, mitä et tarkoita.

Yhtäkkiä Regulus sanoo jotain.

”Kyllä tämän takia kannattikin kuolla. Sillä tiedätkö mitä? Minä olen ollut lätkässä sinuun kolmannelta luokalta asti.”

Lily nauraa.

”Älä nyt puhu ohi suusi. Sillä et sinä kuollut ole.”

”Minä tarkoitan sitä.”

Lily luo nopean katseen Siriukseen ja Jamesiin. Nyökkää Siriuksen lähemmäs.

”Jutellaan siitä lisää myöhemmin. Mutta kuule, veljesi on tässä. Hän on ollut aika huolissaan.”

”Sirius? Mutta –”

Regulus räpyttelee silmiään hetken. Sitten katse tarkentuu Siriukseen. Sirius ottaa pikkuveljen käden omaansa, painaa sen poskeaan vasten, eikä edes tiedä mitä sanoisi. Sanottavaa olisi niin paljon. Mutta jos jotain pitää sanoa juuri nyt –

”Me tehtiin se”, hän kuiskaa. Ottaa taskustaan sen medaljongin, painaa sen hetkeksi veljen käteen. Regulus tuijottaa häntä, hymyilee sitten.

”Älä enää ikinä pyydä minua jättämään sinua taakse”, Sirius sanoo. Silloin Reguluksenkin silmät kastuvat.

Lily sanoo, että hän tarvitsee hiukan rauhaa hoitaa Reguluksen haavat. Sen jälkeen tämän pitää nukkua ainakin huomisen yli. Lily pyytää Jamesia auttamaan Reguluksen vierashuoneeseen.

Sirius tarjoutuu heti auttamaan.

”Ei, James auttaa. Sinä pysyt nyt siinä.”

Hetken päästä James palaa takaisin, istuu viereen lattialle. Vetää Siriuksen uudelleen syliinsä. Sirius tarrautuu kiinni Jamesiin ja antaa toisen lohduttaa.

”Anna olla viimeinen katoamistemppu, jonka teet minulle”, James sanoo hellästi. ”Arvaa olenko koko iltana muuta tehnyt, kuin etsinyt sinua? Ja murehtinut itseni melkein hengiltä, kun en löytänyt?”

”Anteeksi”, Sirius mutisee. ”Taisin pilata teidän kihlajaiset.”

”No joo. Ei ne sitten olleetkaan kihlajaiset.”

Sirius kohottautuu ja kohtaa Jamesin katseen.





XI
300 sanaa



Sirius käpertyy Jamesin syliin sohvalle. Olo on jo parempi. James on lainannut hänelle pyjamansa, ja paikannut naarmut. Vaikka niitä olikin aika lailla vähemmän kuin Reguluksella.

Sirius painaa päänsä Jamesin olkapäätä vasten ja uskaltaa huokaista. Hän tietää, että Regulus ei ole katoamassa minnekään. Jostain syystä hän on varma, ettei veli edes malttaisi kuolla nyt, kun Lily hoivaa sitä.

”Tarkoitin, mitä sanoin”, James sanoo ja pitää Siriuksesta tiukasti kiinni. ”Ensi kerralla, kun saat jonkun vastaavan idean, otat minut mukaan. Käsitätkö?”

Jamesin sanat ovat leikkisiä kuten aina, mutta Sirius tietää, mitä niiden taakse kätkeytyy.

”Anteeksi. Se oli pakkorako. En voinut antaa Reguluksen lähteä. Ja –”

Juuri silloin minusta tuntui, ettet paljon piitannut minusta.

”Ja mitä?”

”Oli kai kiva hiukan sääliä itseään. Mitä tarkoitit, ettei niistä tullutkaan kihlajaisia?”

James huokaa syvään.

”Me Lilyn kanssa päädyttiin siihen edellisenä iltana. Mutta ei hyviä juhlia kannattanut siksi perua. Eikä pilata kertomalla uutisia.”

”Mutta – miksi?”

”Ei kai ole fiksua mennä yhteen, jos kumpikin haikailee jonkun toisen perään. Olen tiennyt kauan, että Lily on ihastunut veljeesi. Muttei ole yrittänyt lähestyä, koska verenperintö, sota ja –”

”Sinäkö olet ihan sinut tuon kanssa?” Sirius kysyy. Jännittää.

”Olen. Sirius, kuule…” James pitää pienen tauon. Sirius pidättää hengitystään.

”En ole viitsinyt sanoa mitään aiemmin, kun ollaan niin hyviä ystäviä. Enkä halunnut pilata mitään… Sano, jos olen erehtynyt, mutta illalla juhlissa minulle tuli sellainen tunne, että… kun olit niin allapäin kaiken aikaa, niin noinkohan se johtui –”

”Johtui se”, Sirius sanoo ja nauraa. ”En halunnut, että menet kihloihin. Mutta en olisi ikinä saanut sitä sanottua.”

Joskus vannoin vieväni salaisuuden mukanani hautaan.

”Kauanko sinä –” James kysyy ja suutelee hänen päälakeaan.

”En kehtaa sanoa. Ihan tarpeeksi kauan.”

”Niin minäkin.”

He makaavat hiljaa sylityksin pitkän aikaa. James silittelee Siriuksen selkää. Sitten hän kohottaa Siriuksen leukaa hellästi.

”Miltähän sinusta tuntuisi, jos –”

Suutele minua nyt jo.

[Pahatar]

Harmittaa, kun pääsen vasta nyt kommentoimaan tätä, mutta nyt on onneksi tilaisuus. Luin tämän kyllä heti kun julkaisit, ja tämä oli kyllä aivan ihanaa ja todella nautittavaa etenkin noiden kolmen edellisen luvun jälkeen.

Ymmärsin hyvin Reguluksen ajatuksia, kun hän olikin vastoin kaikkia odotuksiaan selviytynyt, ja näki herättyään ensimmäisenä ihastuksensa, niin meneehän siinä pää vähän sekaisin, etenkin tällaisten koettelemusten jälkeen. Onneksi sitten Reguluksellekin selvisi nopeasti, että hän olikin hengissä. Rakastin tätä veljesten välistä sananvaihtoa. Sinä kirjoitat aivan ihanasti ja puoleensavetävästi Siriuksen ja Reguluksen keskinäisistä väleistä, niin kuin tässäkin:

”Sirius? Mutta –”

Regulus räpyttelee silmiään hetken. Sitten katse tarkentuu Siriukseen. Sirius ottaa pikkuveljen käden omaansa, painaa sen poskeaan vasten, eikä edes tiedä mitä sanoisi. Sanottavaa olisi niin paljon. Mutta jos jotain pitää sanoa juuri nyt –

”Me tehtiin se”, hän kuiskaa. Ottaa taskustaan sen medaljongin, painaa sen hetkeksi veljen käteen. Regulus tuijottaa häntä, hymyilee sitten.

”Älä enää ikinä pyydä minua jättämään sinua taakse”, Sirius sanoo. Silloin Reguluksenkin silmät kastuvat.

Täytyy sanoa, että tässäkin ficissäsi Regulus ja Lily ovat kyllä söötti pari, ja jostain syystä minusta paljon tasapainoisempi kuin mitä James/Lily olisivat olleet. Voi olla, että se johtuu siitäkin, että olen aika lailla tämän ja muidenkin ficciesi vakuuttama. Minusta vain jotenkin tuntuu kovin hullulta, että James, joka oli aika lailla yhtä villi kuin Sirius, ja ehkä vielä lapsellisempi, olisi 19-vuotiaana vaihtanut poikamiespäivänsä perhe-elämään. Kun taas Regulus on helppo nähdä sellaisena, joka nauttii juhlimisen sijaan parisuhteesta ja sen mukanaan tuomasta lämmöstä ja huolenpidosta. Tosin en näe häntäkään menossa naimisiin kauhean nuorena, ja miksi olisikaan? Yritän tässä sanoa sitä, että minusta tämä on kaikin puolin oikein onnistunut parisuhderatkaisu. Eikä tietysti sekään haittaa, että se avaa tien Siriukselle ja Jamesille yhdessä.

Tuntui, että jos tämä Jamesin luokse päätyminen ja tapahtumat siellä olivat monellakin tavalla yllättäviä Regulukselle, ne olivat sitä myös Siriukselle. Koin tuon Siriuksen ajattelun hyvin kauniiksi, että hän oli ensimmäisenä huolissaan Jamesin tunteista, kun näki heti, miten Regulus ja Lily katsoivat toisiaan. Siis omista tunteistaan riippumatta, ja minusta se kertoi siitä, että kyllähän tässä oli tosirakkaudesta kyse. Molemminpuolisesta sellaisesta, sillä tulihan se tästäkin ihanasti esiin, mitä James sanoi:

Hetken päästä James palaa takaisin, istuu viereen lattialle. Vetää Siriuksen uudelleen syliinsä. Sirius tarrautuu kiinni Jamesiin ja antaa toisen lohduttaa.

”Anna olla viimeinen katoamistemppu, jonka teet minulle”, James sanoo hellästi. ”Arvaa olenko koko iltana muuta tehnyt, kuin etsinyt sinua? Ja murehtinut itseni melkein hengiltä, kun en löytänyt?”

Sitten kun James kertoi, ettei ollutkaan kihloissa Lilyn kanssa, aloin kyllä hihkua. Tämä Siriuksen ja Jamesin keskustelu ja etenkin tuo jälkimmäisen raapaleen loppu oli jotain niin ihanaa ja täydellistä luettavaa, ettei sitä ole edes helppo kuvailla. Mutta siis rakastin tuota, että James oivalsi sentään asian itsekin, kun monesti tuntuu, että se pitää vääntää Jamesille rautalangasta, eikä se oivalla sittenkään. Minusta oli hienoa ja helpottavaa, että tässä oli toisin, ja ettei Siriuskaan enää jaksanut sitä kieltää. Ehkäpä Siriuskin oivalsi jotain Jamesin tunteista, kun tämä oli hänestä koko ajan niin huolissaan, ja vannotti, ettei saisi ikinä tehdä mitään tällaista ilman häntä.

Loppu oli tietenkin ihan todella ihastuttava. Siinä sanottiin jälleen niin paljon niin lyhyesti, ja juuri oikealla tavalla:

”Kauanko sinä –” James kysyy ja suutelee hänen päälakeaan.

”En kehtaa sanoa. Ihan tarpeeksi kauan.”

”Niin minäkin.”

He makaavat hiljaa sylityksin pitkän aikaa. James silittelee Siriuksen selkää. Sitten hän kohottaa Siriuksen leukaa hellästi.

”Miltähän sinusta tuntuisi, jos –”

Suutele minua nyt jo.

 Kiitos paljon näistäkin raapaleista! Jään odottamaan tarinan loppua.

[Altais]

A/N: Välillä on saatava jotain valmiiksikin, ja nämä raapalesarjat ovat siinä mielessä käteviä, että ne myös valmistuvat nopeasti. Kuten lupailin, loppu on aika pehmoinen.

Pahatar: Voi, niinpä. Itsekin odotin innolla, että pääsen kirjoittamaan Siriuksen ja Jamesin viimein tunnustamaan ääneen, miten ne asiat nyt oikeastaan ovatkaan. Tällä kertaa tosiaan oli Jamesin vuoro olla rohkeampi saamaan suunsa auki. Ehkä se tosiaan oli niin järkyttynyt tajuttuaan, ettei olekaan itsestään selvää, että Sirius on aina siinä. Kun varmaan James oli aina tottunut siihen, että ystävä on kyllä rinnalla aina, eikä katoa mihinkään, joten aikaa tunteista puhumiselle on kyllä vielä, sitten joskus kun uskaltautuu avaamaan suunsa. Ja Sirius onneton oli sellainen, joka olisi tuskaillut varmaan maailmanloppuun asti yksinään tunteidensa kanssa, jos James ei olisi ottanut ensimmäistä askelta. Mutta sitten kun James teki niin, oli Sirius onneksi heti mukana. 

Lily/Regulus on myös minusta kyllä aika ihana paritus, ja itsekin näen juuri noin, että Lilylle sopisi paljon paremmin joku Reguluksen kaltainen tyyppi kuin ikuinen teinipoika James (tai sellaisena hiukan hänet näen, tosin tässä hän on oikeastikin vielä iältään aika lailla teinipoika, kun ei ole edes kahtakymmentä vielä). Enkä minäkään ihan ymmärrä, millä logiikalla Jamesista olisi tuossa kohtaa tullut ihminen, joka on valmis aviomieheksi ja perheenisäksi. Mutta joo, makuasioita. Ei Reguluskaan ehkä ihan aviomieheksi valmis vielä tuossa kohtaa olisi, mutta kylläkin varmaan paljon enemmän sellainen se olisi, joka viihtyisi rakkaansa kainalossa kotona takkatulen ääressä.  Kun taas James viihtyisi lähinnä Siriuksen kanssa milloin missäkin menossa.

Ja ihanista Mustan veljeksistä en saa varmaan tässä elämässä tarpeekseni, ja välillä on vain ihan pakko kirjoittaa nekin vähän herkistelemään ja osoittamaan, että toinen on rakas. Selailin tässä hiljattain ihan muuta tarkoitusta varten Potter-kirjoja 5-7, kun kokosin yhden ficin taustaksi niitä pieniä murusia, jotka canon oikeasti heistä antaa, ja se on oikeastaan pelkästään ihan hirveän surullista kaikki, ei pienintäkään valon pilkahdusta missään. Ja sen takia niitä valoisampia hetkiä pitää sitten olla edes ficeissä näille ihanille veljeksille, ettei tekisi liian pahaa. Kiitos jälleen kommentistasi, joka lämmitti mieltäni tosi paljon. 




XII
300 sanaa


Johonkin aikaan aamusta Sirius herää. Aurinko paistaa sisään ikkunasta. Ei häikäise, vaan kaikki on rauhallisen lempeää.
 
Sirius huomaa nukahtaneensa sohvalle Jamesin syliin. James on täydessä unessa, tuhisee hiljaa. Käsivarret Siriuksen ympärillä ovat turvallisen lämpimät.

Hän ei malttaisi nousta. Mutta on sellainen tunne, että täytyy nähdä Regulus. Edes vilaukselta. Vaikka se nukkuisikin.

Hän varoo herättämästä Jamesia. Hiipii olohuoneesta käytävään, kurkistaa vierashuoneen ovesta.

Jää katselemaan kaunista näkyä. Huone on täynnä himmeää, laventelinsinistä valoa, kun aurinko osuu ikkunaverhoihin. Lily nukkuu nojatuolissa, jalat kippurassa edessään. Regulus makaa selällään vuoteella.

Mutta ei nuku.

”Tule tänne”, veli sanoo unisesti. Tietysti se aistii Siriuksen läsnäolon missä tahansa, vaikkei edes ehtinyt vielä vilkaista ovelle.

Sirius menee. Istuu veljen vuoteen viereen lattialle. Laittaa kätensä hajamielisesti Reguluksen sydämen kohdalle, ja veli tarttuu siihen.

”Sinä et nuku”, Sirius kuiskaa, ei haluaisi herättää Lilyä.

”Et sinäkään.”

”Piti nähdä, että sinä tosiaan olet täällä. Siinä.”

Elossa.

”Joo. Varmaan ihan hyvä, ettet sitten tehnyt niin kuin pyysin, vaikka lupasitkin.” Regulus hymyilee väsyneesti.

”Ja hyvä on sekin, että tulit sentään tapaamaan minua ennen kuin –” Sirius huokaa, painaa päänsä veljen rinnalle. ”Vaikka ensi kerralla, kun olet ongelmissa, tulet kyllä kertomaan sen ihan rehellisesti, eikö?”

”Yritetään”, Regulus sanoo ja silittää Siriuksen hiuksia. ”Vaikka en ole varma, voiko kaiken vielä korjata.”

”Miksei voisi?”

”Olen tehnyt aika paljon vääriä valintoja, niin kuin tiedetään.”

”Ei sillä ole väliä. Niin kauan kuin me ollaan tässä, sinä ja minä.” Sirius hieroo otsaansa hellästi veljen olkaan.

Silloin Regulus huokaa ääneen, kuin muistaisi yhtäkkiä jotain.

”Näinkö unta, vai sanoinko tosiaan äsken –”

”Sanoit”, Sirius nauraa.

”Voi helvetti, miten noloa. Eihän Lily minusta pidä. Miten kehtaan enää ikinä –”

”Saattaa pitääkin”, Sirius vastaa. ”James sanoi niin.”

”Eikä sanonut! Nehän ovat sitä paitsi –”

”Eivät kuulemma olekaan”, Sirius sanoo nauraen. On itsekin epäuskoisen onnellinen.

”Minä muuten kuulen teidät”, nojatuolista kuuluu yhtäkkiä.

Regulus menee aivan punaiseksi.



XIII
300 sanaa



Lily ojentautuu istumaan nojatuolissaan. Venyttelee autuaasti, haukottelee. Sirius katselee lumoutuneena, miten Regulus vähillä voimillaan pakottaa itsensä istumaan, ja jää tuijottamaan. Lily hymyilee sille, ja se hymyilee ujosti takaisin.

”Sinun pitäisi kyllä pysyä aloillasi”, Lily sanoo, mutta ääni on vain vähän moittiva. ”Olit aika hurjassa kunnossa vielä hetki sitten.”

”Nyt voin jo paremmin”, Regulus sanoo. Ääni on yhtä hymyä.

Lily nousee, istuutuu sitten vuoteelle Reguluksen viereen. Niin lähelle, että niiden käsivarret koskettavat toisiaan.

”Jos kerran et makuullasi pysy, nojaa ainakin minuun”, Lily sanoo muka ammattimaisesti. Mutta kun se kietoo käsivartensa Reguluksen vyötäisille, ja ne katsovat toisiaan ihan läheltä, Siriusta alkaa nolostuttaa.

Hän yrittää katsoa muualle, muttei kuitenkaan voi.

”Miltä tuntuu?” Lily kysyy. Regulus naurahtaa.

”Hyvältä.”

Regulus laittaa ujosti kätensä Lilyn niskaan, punaisten hiusten alle. Lily virnistää.

”Tarkoitin kylläkin –”

”Tiedän”, Regulus vastaa kiireesti. Sirius katsoo, kun se tarttuu Lilyä hellästi leuasta, ja painaa ujot huulensa toisen huulille kuin tunnustellen.

Nyt, kun Sirius näkee kaiken kirkkaana edessään, hän viimein tajuaa monta asiaa.

Miten en ole nähnyt tätä? Vaikka luulin joskus tuntevani veljeni?

”Kaikki muuttuu vielä hyväksi”, Lily kuiskaa, ja vetää Reguluksen syliinsä kunnon halaukseen.

”En minä ansaitse tätä”, Regulus mutisee tytön hiuksiin. Siriuksesta kuulostaa, kuin se itkisi.

”Älä sano noin. Kaikki on vasta alussa, mutta tästä lähtien sinä et ole enää yksin.”

Sirius nousee varovasti. Ehkäpä tämä ei ole hänen hetkensä.

Mutta silloin Jameskin on siinä. Nojaa ovenkarmiin, katselee hymyillen. Ja vetää Siriuksen luokseen.

”Halusin tietää, minne sinä katosit”, se sanoo. Sirius sulaa Jamesin halaukseen, painaa unisen päänsä tämän päätä vasten.

”Nuo ovat aika suloisia”, Sirius kuiskaa Jamesin korvaan, ja painaa pienen suukon sen juureen.

”Eivät silti niin suloisia kuin eräät”, James vastaa, ja suutelee Siriusta vain vähän rohkeammin kuin Regulus äsken Lilyä.

”Huomenta”, James sanoo sitten kuuluvammin. Lily ja Regulus säpsähtävät. Yrittävät heti näyttää ihan tavallisilta.

”Kas, huomenta James.” Lily sanoo.



XIV
300 sanaa



Lopulta he kaikki istuvat siinä samassa pikku huoneessa. Regulus Lilyn kanssa vuoteella, Sirius mukavasti Jamesin sylissä nojatuolissa. Ja Regulus on kertonut heille juurta jaksain kaiken, mitä tietää hirnyrkeistä.

”Tämä on ihan valtava juttu”, James sanoo. ”Käänteentekevää. Olet oikeassa, Regulus. Se tosiaan voi ratkaista koko sodan.”

Sirius vaihtaa nopean katseen Reguluksen kanssa. Veljeä ujostuttaa, kuten aina, kun sitä kehutaan.

”Ihan kauheaa, että olet joutunut olemaan tuollaisen jutun kanssa yksin”, Lily sanoo liikuttuneena, silitellen Reguluksen selkää. ”Tiesitkö, että olet upein tyyppi, jonka tiedän?”

”No niin”, Sirius sanoo. ”Ihme, että teillä kummallakaan on enää hampaita tuon sokerin määrän jälkeen.”

”Ja eräillä ei ole varaa sanoa”, Regulus kuittaa. Sirius aikoo sanoa jotain, mutta James vaientaa hänet.

Naurattaa. Sirius tajuaa, että ei ole nauranut pitkään aikaan.

Minä taidan tosiaan rakastaa näitä tyyppejä.

”Mutta mitäs nyt sitten?” Regulus kysyy epäröiden.

”Onko niitä enemmänkin?” Sirius kysyy. ”Hirnyrkkejä?”

”En ole ehtinyt selvittää, mutta voi olla…” Regulus huokaa. ”Nyt kun kysyt, niin pelkäänpä, että on.”

”Sitten meillä on töitä”, James puuttuu puheeseen. ”Ja kun sanon meillä, tarkoitan myös sinua, Regulus. Mitä suurimmassa määrin.”

Sirius katsoo taas Regulusta. Veli näyttää hämilliseltä mutta hurjan onnelliselta. Ja helpottuneelta.

Minulla on maailman upein veli, vaikken sitä sille sanoisi. Tai ehkä vielä sanonkin.

”Minulla on kyllä sitten yksi pimeyden velho perässäni tästedes, ja sen muutama seuraajakin. Luulen nimittäin, että se saattaa tykätä vähän huonoa tuosta tempustani.” Regulus hakee rentoa äänensävyä, muttei tahdo onnistua.

”Tervetuloa kerhoon”, James sanoo ja virnistää. Reguluksen ilme kevenee heti.

”Sinun on jäätävä tänne meidän luoksemme”, Lily sanoo. ”Olen pahoillani, mutta sinun ei ole turvallista enää palata kotiisi.”

”Tosi harmi”, Regulus sanoo, ja vaikka ilme on muuten vakava, silmät nauravat kuitenkin. ”Mutta ehkä minä kestän sen.”

Sirius jää hiljaiseksi, kerrankin. Hän katsoo veljeään ja Lilyä, luo sitten erityisen lämpimän katseen Jamesiin.

Ja ajattelee, miten hyvä on, että Regulus eksyi vääriin juhliin.

[Pahatar]

Vihdoin pääsen kommentoimaan tätä, vaikka luin tämän lopun kyllä heti, kun julkaisit tämän, ja nyt uudelleen. Nämä loppuluvut olivat aivan ihanaa balsamia alun haavoille ja ehkä ennen kaikkea kirjojen aiheuttamalle surulle ja hyvin kauniisti kirjoitetut, tykkäsin todella paljon. Kyllä canon on todellakin masentava Mustan veljesten osalta, niin kuin monen muunkin, ja minusta se aivan vaatii näitä fix-it -ratkaisuja, joita olet onneksi halunnut kirjoittaa. Olen siitä todella iloinen, ja välillä ne voivat tosiaan olla ihan raapalemuodossa.

Jostain syystä rakastan aina, kun hahmo tuhisee unissaan! Siinä on jotain uskomattoman söpöä, ja oli hauska juttu, että tässä se oli James. Samoin tässä tuli ihanalla tavalla esiin tuo Siriuksen huoli veljestään. Eikä hän ollut ainoa, sillä ajattelin, että Lily oli halunnut valvoa myös Reguluksen unta, mutta olikin sitten torkahtanut nojatuoliin. Pidin niin paljon tästä, kun Siriuksen ja Reguluksen välit ovat jälleen sellaiset kuin niiden olisi aina pitänytkin olla. Tämä olikin ihan mielettömän ihana kohta:

”Sinä et nuku”, Sirius kuiskaa, ei haluaisi herättää Lilyä.

”Et sinäkään.”

”Piti nähdä, että sinä tosiaan olet täällä. Siinä.”

Elossa.

Ihana oli myös tuo Reguluksen huoli siitä, että mitähän sammakoita häneltä on päässyt suusta Lilyn suhteen. Onneksi pääsi, sillä ajattelin tätä lukiessani, kuinka välillä asiat menevät ihan kertakaikkisen pieleen vain siksi, etteivät ihmiset saa sanottua jotain tärkeää. Varmasti tuo Reguluksen täpärä selviytyminen vaikutti myös siihen, että hän ei enää jaksanut salata mitään.

Toisessa osassa tulivatkin sitten nuo Lilyn ja Reguluksen molemminpuoliset tunteet todella ihanasti esiin. Kyllä tässä kuvattiin niin kauniisti rakkautta, josta sen paremmin Regulus kuin Lily eivät luultavasti uskaltaneet juuri toivoa sen toteutuvan. Ajattelin, että päällä olevasta velhosodasta huolimatta se ei ollut hävinnyt mihinkään, ja se on minusta hyvinkin toivoa tuova asia synkälläkin hetkellä. Tämä kyllä aika lailla sulatti minut jälleen:

Miten en ole nähnyt tätä? Vaikka luulin joskus tuntevani veljeni?

”Kaikki muuttuu vielä hyväksi”, Lily kuiskaa, ja vetää Reguluksen syliinsä kunnon halaukseen.

”En minä ansaitse tätä”, Regulus mutisee tytön hiuksiin. Siriuksesta kuulostaa, kuin se itkisi.

”Älä sano noin. Kaikki on vasta alussa, mutta tästä lähtien sinä et ole enää yksin.”

Tässä raapalejatkiksessa on hyvin ihanalla tavalla ratkaistu asiat kahdenkin parin kannalta, ja tuossa toisen osan lopussa tuli jälleen hyvä mieli myös Jamesin ja Siriuksen puolesta. Loppu oli hyvin suloinen, vaikka siinä jouduttiin miettimään välillä hirnyrkkejäkin, eikä vain neljän ihmisen vasta löydettyä onnea. Ihan mieletöntä, että Regulus pääsi myös kotiin, ja ajattelin että ensimmäistä kertaa todelliseen sellaiseen, koska Kalmanhanaukiosta ei oikein ollut siihen. Näinköhän nämä neljä mahtoivat jäädä yhdessä asumaan? Vai oliko kuitenkin niin, että Sirius vei Jamesin mukanaan hänen kotiinsa? Oli miten tahansa, tämä loppu oli tietenkin ihan parasta, mitä vaan voi olla, ja sen myötä ympyrä sulkeutui tässä:

”Sinun on jäätävä tänne meidän luoksemme”, Lily sanoo. ”Olen pahoillani, mutta sinun ei ole turvallista enää palata kotiisi.”

”Tosi harmi”, Regulus sanoo, ja vaikka ilme on muuten vakava, silmät nauravat kuitenkin. ”Mutta ehkä minä kestän sen.”

Sirius jää hiljaiseksi, kerrankin. Hän katsoo veljeään ja Lilyä, luo sitten erityisen lämpimän katseen Jamesiin.

Ja ajattelee, miten hyvä on, että Regulus eksyi vääriin juhliin.

Suuri kiitos tästä aivan upeasta raapalesarjasta, joka herätti minussa hyvin paljon erilaisia tunteita laidasta toiseen. Vaikka tämä on nyt valmis, on ihan mahtavaa, että sinulla on muita menossa olevia ficcejä sekä tuleviakin. Jään odottamaan uutta luettavaa!

[Altais]

Kiitos vielä aivan ihanasta kommentista Pahatar! Olipa kyllä hauska kirjoittaa taas Regulus/Lilyä, vaikka vain parin pikku raapaleen verran. Mutta aion kyllä jälleen palata pidemmänkin ficcini pariin heistä, koska he ovat omastakin mielestäni ihan mielettömän söpö pari, ja tässä oli ihan pakko järjestää niin, että Regulus sanoi tiettyjä totuuksia ikään kuin vahingossa, koska ei se varmaan ikinä olisi muuten kehdannut, eikä Lilykään varmaan olisi uskaltanut kuvitella Reguluksen rakastuvan jästisyntyiseen tyttöön.

Mustan veljesten sovintoa ja hyviä välejä en kyllä väsy ollenkaan kirjoittamaan. Näen ne juuri tuollaisina, että hyvissä väleissä ollessaan pojat enimmäkseen olisivat aika lailla toiminnan miehiä, etenkin velhosodan aikaan, mutta aika ajoin heittäisivät toisilleen lämminhenkistä herjaa, eivätkä sitten tarvittaessa pelkäisi puhua ääneen myös siitä, että se toinen on itse asiassa aika tärkeä.  James ja Regulus ovat molemmat kyllä omalla tavallaan Siriuksen heikkoja kohtia, jotka saavat siitä esiin melkoisen pehmoilijan, tai niin sen ainakin tykkään kuvitella.

Enpä osaa sanoa, mihin tämä nelikko päätyisi tämän jälkeen asumaan, mutta jotenkin niin sen ajattelin, että kaikkien tarvitsee ainakin mennä piiloon. Reguluksen nyt erityisesti, mutta eipä muutkaan turvassa ole, ja Siriuksen ja Jamesin Volde nyt ainakin varmaan haluaisi omalle puolelleen. Mutta oli miten oli, eivätköhän nämä neljä pidä aika tiiviisti yhtä tämän jälkeen, ja toivottavasti selviäisivät sodasta hengissä. Tällainen raapalesarja oli omalla tavallaan hauskaa kirjoitettavaa, ja aina mukavampaa, jos sitä oli kiva lukeakin.