Nimi: Rooli
Kirjoittaja: Aladdin Sane
Fandom: Täällä Pohjantähden alla
Genre: Hahmotutkielma, romanttissävyinen ja surumielisehkö yleisdraama. Ficlet (375 sanaa).
Ikäraja: Sallittu
Paritus: Koskelan Aleksi/Leppäsen Valenti
Yhteenveto: Hän haluaisi kiittää Aleksia, muttei oikein tiedä itsekään, mistä hyvästä.Varoitukset: Tahatonta väärinsukupuolittamista. Mut siis. Tämä tapahtuu vuonna 1917 ja Suomessa, kenelläkään ei ole oikein minkäänlaisia sanoja kokemuksilleen.
Vastuunvapaus: Täällä Pohjantähden alla on Väinö Linnan luomus. Minä en hyödy tästä mitään.
A/N: Päivää. Viime vuonna kirjoitin ficletin nimeltä
Runoilija (S), joka kertoo muunsukupuolisesta Leppäsen Valentista. Tämä ficlet sijoittuu samaan maailmaan ja samaan kokemukseen ja on meikäläiselle aivan yhtä henkilökohtainen ja self-indulgent kuin se. Mun oli tarkoitus tehdä tämä ensin kesäkuun aikana koska pridekuukausi, ja sitten 14.7. mennessä koska international non-binary people's day, mutta, heh, joo, minä ja deadlinet, mikä pari. Onneks joka päivä on muunsukupuolisten päivä kun on itse muunsukupuolinen <3
(Koska tämä sijoittuu samaan maailmaan kuin Runoilija, sijoittuu tämä myös samaan kehykseen kuin muut Aleksi/Valenti -ficcini, ja oikeastaan
Muuttolintujen (k11) keskelle, mutta en nyt sanois että näitä olis pakko olla lukenut pysyäkseen kartalla. Runoilijan jos lukisitte niin tekisitte minut hyvin onnelliseksi.)
Osallistuu Valloita fandom IV -haasteeseen (Täällä Pohjantähden alla), fanficsataseen (083
ja) sekä ficletkolmesataseen (249
kirjoitus).
ROOLIValenti katsoo käsiään. Hän hengittää.
Hän ei koskaan ole osannut kantaa itseään niin kuin kuuluu. Hän on heiveröinen, hän on irti maasta. Hän on hidas ja pehmeä. Hänestä ei ole sotaan.
Ei kentällä.
Mutta hän osaa kirjoittaa. Hän osaa välittää viestejä, joita vallankumous tuo tullessaan. Hän osaa luoda sanomaa. Hän tietää sen.
Hänen vieressään Aleksi nyökkää tyytyväisenä.
”Sinä oletkin paras mies täälä siihen hommaan”, hän sanoo, ja.
Se tuntuu kylmältä, se tuntuu kitkerältä. Se kuristaa, eikä sille ole sanoja, ei nimeä. Aleksi tarkoittaa mitä sanoo, hänen äänessään ei ole lainkaan esittämistä tai pilkkaa, ja Valenti tukehtuu hänen sanojensa alla.
Hän hengittää ja koettaa kulkea sen ohi, niin kuin aina, takaisin tuttuun maisemaan, ja.
Kynttilänvalo osuu Aleksin kasvoille.
Hän katsoo Valentia tarkkaan, hitaasti ja hiljaa, ja Valentia särkee.
Hän haluaisi koskea.
Aleksi antaa hänen.
*
Valentista tehdään kaartin sihteeri. Se tuntuu hyvältä. Hän osaa olla, hän kuuntelee ja kirjoittaa ja kertoo.
Hän on kirjoittaja. Hän on sihteeri.
Hän muuttaa kasarmille, elää punainen liina takkinsa hihassa, pöytänsä takana, kynä sormissa, mustetta paperilla.
Iltapimeällä hän näkee kuvajaisensa ikkunaruudussa, nimettömän ja kasvottoman, ja hän puristaa kynää kädessään kuin turvaa.
Hän on.
*
Aleksi pitelee Valentin muistikirjaa käsissään, lukee hänen sanojaan samalla, kun Valenti lausuu niitä ääneen, ja peukalonsa päällä hän silittää kirjan sisäkantta.
Runoilija, siihen on kirjoitettu.
Aleksi muotoilee sanan huulillaan, ja hän katsoo Valentia tarkkaan, näkee hänet huolella ja lempeästi niin kuin hän pitelee Valentia heidän ollessaan kaksin.
”Valenti”, Aleksi kuiskaa hänen huulilleen ja korvansa juureen, kuiskaa varoen ja tarkkaan, ”Valenti.”
Ja Valenti hengittää.
*
Toisinaan hän koettaa ottaa roolinsa ja luistelee, häälyy. Jakaa painoa jalalta toiselle ja huojuu, horjahtaa, ja.
Aleksi näkee hänet ja katsoo tarkkaan.
Sanoja hänellä ei ole, ei rohkeutta kysyä niitä, eikä Valentilla olisi antaakaan sellaisia.
Valentilla on kynänsä ja musteensa, ja muste tahrii hänen kätensä, ja kynä kuivuu taskuun.
Ja Aleksi katsoo häntä ja näkee hänet ja kuulee, pitelee tarkkaan ja huolella.
”Valenti”, hän lausuu kuin runon, otsa otsaa vasten. ”Valenti.”
*
Hän haluaisi kiittää Aleksia, muttei oikein tiedä itsekään, mistä hyvästä.
Vallankumous on ovella, ja sen kannoilla seuraavat sota ja pakkanen.
Iltapimeällä, lampun palaessa himmeällä, Valenti näkee itsensä utuisena kuvajaisena ikkunaruudussa.
Runoilija.
Runo.
Hän katsoo itseään varovasti ja tarkkaan ja näkee, ja viimein hänen askeleensa joustavat ja ottavat hänen kömpelön itsensä niin kuin kuuluu.
Hän hengittää.
