Kirjoittaja Aihe: Yuri!!! on Ice: 46⅔ − 28½ = elämän tärkein hetki (S, Otabek/Yuri, oneshot)  (Luettu 6319 kertaa)

Larjus

  • ألف ليلة وليلة
  • ***
  • Viestejä: 6 700
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Title: 46⅔ − 28½ = elämän tärkein hetki
Author: Larjus
Chapters: Oneshot
Fandom: Yuri!!! on ICE
Pairing: Otabek Altin/Yuri Plisetsky
Genre: Arkeilua pienellä romantiikalla
Rating: S
Disclaimer: Alkuperäisestä kiitos, kunnia ja kaikki oikeudet Kubo Mitsuroulle ja Yamamoto Sayolle sekä muulle YOI-staffille. Fici on kirjoitettu (itseni) viihdyttämiseksi, eikä kukaan ole hyötynyt siitä rahallisesti.
Summary: Otabekilla on uusi (vanha) moottoripyörä, eikä Yuri ymmärrä, mikä siinä on niin tärkeää.

A/N: Kirjoittelin tossa reilu vuosi sitten Otayuri-ficin, jossa he olivat huomattavasti vanhempia kuin sarjassa ja mun ficeissä ylipäätänsäkin (eli jotain nelikymppisiä). Sain tämän idean itse asiassa samoihin aikoihin, mutta kirjoittelu jäänyt nyt selvästi myöhemmälle – mikä ei kyllä ole mikään yllätys kun on minusta kyse :D

Päätin, että tää osallistuu Lohtutekstihaasteeseen, koska vaikka tässä nyt ei lohduttamista tms. käsitelläkään missään muodossa, tämän ficin kirjoittaminen on ollut mulle lohdullista, koska A) OTP ja B) pitkäkestoinen, yhä todella rakastava ja välittävä suhde. Kunnon soulmate-meininki käytännössä :D Mulle tulee aina niin lämpöinen ja pehmoinen fiilis tarinoista, joissa se tosirakkaus on löydetty ja hahmoilla menee hyvin vielä vuosikymmenten jälkeenkin ♥

Otabekin ikäjuttu canonissa on ollut vähän sekava välillä, kun animen loppujaksoissa hänen sanottiin olevan yhdeksäntoista (silloin kun Yuri oli vielä viisitoista), mutta sitten myöhemmissä virallisissa julkaisuissa hänen iäkseen on annettu kahdeksantoista silloinkin, kun Yurin on sanottu täyttäneen jo kuusitoista. Joten tiedä nyt tuota (ei oo kyllä eka kerta kun fiktiivisten hahmojen tiedot enemmän tai vähemmän vaihtuu kesken kaiken tai on muuten epäselviä). Tää fici nyt on kuitenkin kirjoitettu sillä ajatuksella, että Otabek on niissä loppujaksoissa vielä kahdeksantoista (koska se on se, mikä on mun mieleen enemmän tai vähemmän juurtunut). Ei sillä, että asialla mulle on loppujen lopuksi mitään väliä, mutta koska tässäkin puhutaan vuosista, asia käy ilmi.

On muuten taas ”Otayuri middle anniversary”! Sen takia tämän ficinkin julkaisen vielä tämän vuorokauden puolella :3



46⅔ − 28½ = elämän tärkein hetki


Yuri ei ollut nähnyt Otabekia sitten aamiaisen mutta oli varma siitä, missä tämä oli. Niinpä lähtiessään tätä etsimään hän jolkotti portaat alas pohjakerrokseen asti ja jatkoi matkaansa suoraan kotitalon parkkihalliin. Sieltä Otabek löytyikin, uusimman moottoripyöränsä eteen kyykistyneenä työkalut levällään ympärillään, ihan niin kuin Yuri oli mielessään ennustanutkin. Viime aikoina tämä oli viettänyt siellä lähes kaiken vapaa-aikansa.

”Hei”, Yuri sanoi kiinnittääkseen Otabekin huomion. Tämä käänsi päätään äänen suuntaan ja vastasi tervehdykseen. ”Vieläkin täällä, menopeliesi äärellä.”

”Missä muuallakaan”, Otabek totesi ja jatkoi moottoripyörän kiillottamista.

Viimeksi, kun Yuri oli sen pari kuukautta sitten nähnyt, se oli ollut käytännössä pelkkä ajokelvoton romu. Otabek oli kuitenkin palavasti halunnut sen itselleen, mitä Yuri ei ollut ymmärtää lainkaan. Tällähän oli jo moottoripyörä, miltei tuliterä sellainen kaiken lisäksi, ja vasta hiljattain hankittu Lamborghini, johon siihenkin tämä oli välttämättä halunnut kuluttaa pitkän pennin, vaikka heillä oli entuudestaankin ollut ihan hyvä auto. Ainahan Otabek oli ollut kiinnostunut hienoista (ja kalliista) autoista ja moottoripyöristä, kyllä Yuri sen tiesi, mutta sen jälkeen, kun tämä oli ylittänyt neljänkymmenen vuoden rajapyykin, intoilu oli vain moninkertaistunut. Kai sitä saattoi pitää jonkinlaisena orastavan keski-iän kriisin ilmentymänä.

”Niin, pitäähän vanhuksenkin huolehtia leluistaan”, Yuri totesi pää kallellaan.

”En minä ole vanhus.

”No keski-ikäinen sitten.”

”Olen vasta neljäkymmentäkuusi! Keski-ikäni koittaa vasta joskus vuosien päästä”, Otabek tokaisi, vaikka tiesikin Yurin ihan tarkoituksella härnäävän häntä. Se keskustelu oli käyty aiemminkin, monet kerrat.

”Jos yhdeksänkymppiseksikin asti aiot elää niin kyllä, olet sinä elämäsi keskivaiheessa”, tämä huomautti. ”Todennäköisemmin sitä kuolee aiemmin, jolloin olet oikeastaan keski-iän ylikin jo.”

”Ai nytkö sinä jo suunnittelet minun kuolemaani?”

”En toki. Kunhan vain kerroin faktoja.”

”Niitäkö tulit minulle kertomaan, vai mitä asiaa sinulla oikein oli?”

Otabek nousi seisomaan, pyyhki käsiäänkin siihen rättiin, jolla oli kiillottanut moottoripyöräänsä, ja kääntyi katsomaan puolisoaan.

”Pitäisi tuota ruokapuoltakin miettiä”, Yuri muistutti. ”Kello on jo melkein viisi.”

”Niinkö on muka?” Otabek ihmetteli, mutta pikainen tarkistus puhelimesta varmisti hänelle että kyllä, niin tosiaan oli. Aika riensi ja muu maailma unohtui, kun oli asioita, joiden pariin uppoutua. ”Mietitään sitä kohta, olen melkein valmis tämän kanssa!”

”Noinhan sinä olet sanonut suunnilleen joka päivä viimeisen kahden viikon ajan”, Yuri sanoi. Hänen oli kuitenkin myönnettävä, että toisin kuin edellisellä kerralla, kun hän oli nähnyt pyörän, nyt se näytti hyväkuntoiselta ja ennen kaikkea ajokelpoiselta. Otabek oli tosiaan tehnyt erinomaista työtä sen kanssa. ”Niinkö tärkeä se on sinulle?”

”Yura, tunnistatko tätä pyörää laisinkaan?” Otabek kysyi takaisin vastaamatta tämän esittämään kysymykseen.

”En minä moottoripyöristä mitään tiedä”, Yuri sanoi hieman puolustellen vetäen kätensä samalla puuskaan. ”Joku harrikka se oletettavasti on, sinut tuntien, ja niinhän siinä näyttäisi lukevankin, mutta mistä minä sen mallin tai mitään muutakaan tietäisin.”

Otabek hymyili.

”Harley Davidson Street 750”, hän vastasi, ”mutta en tarkoittanut sitä. Muistatko koskaan ennen nähneesi tällaista pyörää?”

Yuri yritti muistella, mutta hänen silmissään kaikki moottoripyörät olivat enemmän tai vähemmän samanlaisia, eikä hän saanut palautettua mieleensä yhtäkään muistoa, jossa olisi ollut juuri sellainen Harley Davidson. Otabek’kin oli ehtinyt vuosien aikana ajaa varmaan ainakin sadalla eri harrikalla.

”Okei, no, autan vähän”, Otabek sanoi sitten nähtyään Yurin ilmeestä, ettei tämä selvästikään muistanut. ”Joulukuu 2016. Barcelona.”

Mitään yksittäistä moottoripyörää Yuri ei ehkä muistaisi, mutta hän ei koskaan unohtaisi sitä, mitä tapahtui Barcelonassa joulukuussa 2016. Hän katsahti ymmällään Otabekia, joka nyökkäsi rohkaisevasti.

”Se ilta, kun pakenin fanejani”, hän aloitti. ”Sitten sinä tulit, moottoripyörällä ajaen, viskasit minulle kypärän ja kysyit, tulenko kyytiin.” Se ilta, jona he olivat aidosti tavanneet toisensa ensimmäistä kertaa, tutustuneet, ystävystyneet.

”Muistathan sinä”, Otabek vastasi, ja hänen silmänsä tuikkivat iloisesti.

”Eli siis onko tuo pyörä se – ”

”Ei se sama ole. Mutta samanlainen, Street 750, ihan niin kuin sekin pyörä silloin. Ja kun näin sen varaosiksi myytävänä, pakkohan minun oli se ostaa kunnostettavaksi. En vain voinut jättää sitä muille.”

”Et tietenkään.”

Yuri alkoi viimein ymmärtää Otabekin poikkeuksellista intoa sen vanhan moottoripyörän suhteen. Hän huomasi jopa itsensäkin kiinnostuvan siitä hieman, eri tavalla kuin hän oli koskaan aiemmin välittänyt yhdestäkään ajoneuvosta.

”Mutta mites se päivällinen?” hän kysyi sitten palatakseen takaisin siihen asiaan, jonka vuoksi oli Otabekia alun perin tullut etsimään. Hänen vatsansa kurisi jo nälästä.

”Hmmm…” Otabek mumisi hieman sen oloisesti kuin ei olisi Yurin kysymystä kuullut tai ainakaan sitä ajatuksiinsa rekisteröinyt. Hän oli taas kumartunut työkalujensa ja muiden moottoripyörän kunnostamisessa tarvitsemiensa tavaroiden äärelle, mutta Yuri huomasi pian, että hän olikin keräämässä niitä kokoon. Kysymys oli sittenkin kuultu.

”No?” Yuri kysyi, kun Otabek lähti kiikuttamaan tarvikkeitaan pois. Olisihan asiasta voinut hyvin keskustella siivoamisen ohessakin.

Sanallisen vastauksen sijaan hän saikin pian syliinsä kypärän, jonka Otabek heitti hänelle.

”Nouse kyytiin, Yura.”

”Voiko sillä jo ajaa?”

”Olen tehnyt sillä pari koeajoa, tänäänkin yhden. Hyvin se pelittää.”

Yuri ei epäillyt Otabekin sanoja, mutta hän jäi silti puntaroimaan vastaustaan muutamaksi sekunniksi. Siinä oli muutama sekunti liikaa.

”Tuletko vai et?”

Kolmatta kertaa ei tarvinnut pyytää. Yuri laittoi ajokypäränsä päähänsä, eikä kulunut kauaakaan kun hän istahti Otabekin taakse moottoripyörän selkään. Edellisestä kerrasta oli ainakin parisen vuotta aikaa, mutta hän oli varsinkin nuorena istunut niin monet kerrat Otabekin kyydissä, että sille paikalle palaaminen tuntui vain luonnolliselta.

Kun Otabek sai käynnistettyä pyörän ja ajettua sen ulos hallista aina kaduille asti, Yuri suuntasi katseensa ylös taivaalle ja ajatteli koko sen hetken olevan melkein kuin liki kolmekymmentä vuotta sitten, kun he olivat ajaneet hänen fanejaan pakoon aivan samanlaisella Harley Davidsonilla. Samalla tavalla hän oli silloin tavoitellut taivasta katseellaan tietämättä lainkaan, minne he olivat ajamassa. Jopa Otabekin sanat hänelle olivat olleet samat, hän tajusi. Tuletko vai et?

Ja vaikka he olivatkin jo molemmat täyttäneet neljäkymmentä joitain vuosia sitten ja ajoivat nyt pitkin Pietarin kesäisiä katuja, sillä hetkellä he olivat molemmat taas teinejä joulukuisessa Barcelonassa ja elivät uudestaan elämänsä ensimmäistä yhdessä jaettua kokemusta. Yuri muisti yhä sen hetken hämmentyneen, kuplivan jännityksen, viileän viiman kasvoillaan ja moottoripyörän pärinän muun liikenteen seassa. Mielessään hän kuvitteli, miten he ajaisivat seuraavaksi Güellin puistoon ihan niin kuin sinä iltana, ja hänelle valkenisi, miten paljon yhteistä he jo jakoivatkaan.

Mutta puiston sijasta Otabek pysäyttikin moottoripyörän äkisti kadun reunaan. Yurin teko yllätti, sillä hän oli ajatellut heidän vain ajelevan hetkisen lähikaduilla kunnes he palaisivat takaisin kotiin.

”Mitä nyt?” hän kysyi.

”Mennäänkö?” Otabek vastasi hänelle omalla kysymyksellään ja nyökkäsi heidän oikealle puolelleen. He olivat pysähtyneet kebabravintolan eteen, jossa he toisinaan kävivät syömässä tai tilasivat ruokaa suoraan kotiin. ”Hoituisi se päivällispuolikin tässä samalla.”

”Jos olisin tiennyt tällaisesta suunnitelmasta, olisin kyllä pukeutunut vähän edustavammin”, Yuri mutisi. Hän oli alkujaan mennyt Otabekin luo rispaantuneissa farkuissa ja ikivanhassa, hieman virttyneessä paidassa, jossa olevien reikien laskemiseen tarvittiin molempien käsien sormet. Sellaisissa vaatteissa edes hänkään ei kovin innoissaan kuljeskellut ihmisten ilmoilla, vaikkei ollutkaan niin tarkka ulkonäöstään kuin Otabek. Toisaalta olivat tämänkin senhetkiset vaatteet virttyneet ja moottoriöljystä tahraiset.

”Eihän tässä mihinkään viiden tähden ravintolaan olla menossa”, Otabek huomautti ja riisui kypärän päästään. ”Ja sinä olet hyvä juuri tuollaisenakin. Aina.”

”Yök”, Yuri tyytyi vastaamaan. Se oli ollut hänen vakiovastauksensa vastaavanlaisiin puheisiin aina teini-ikäisestä asti eikä tapa ollut lähtenyt pois edes vanhenemisen myötä. Mihinkä sitä jäätiikerikään raidoistaan pääsisi.

”No? Tuletko vai et?”

Yuri katsahti Otabekia, joka oli jo noussut pyörän selästä ja ojensi nyt kättään hänelle. Mielessään hän näki pitkäaikaisen puolisonsa sijasta sen kahdeksantoistavuotiaan, joka oli vuosia sitten tarjonnut hänelle kättään ystävyyden merkiksi. Siihen hän tarttui omallaan.

”Kovin edustavia me kyllä ollaan”, Yuri mutisi, kun he suuntasivat kypärät kainaloissa ravintolan ovelle.

”Joskus niinkin. Ei se minua ainakaan haittaa”, Otabek totesi. ”Tiesitkö muuten, että tänään tulee kuluneeksi tasan kaksikymmentäkahdeksan ja puoli vuotta siitä, kun tutustuimme?”

”Miten minä tuollaisia muka voisin tietää?” Yuri tuhahti mutta pehmensi sitten ääntään hieman. Otabek oli selvästi elänyt mielessään uudestaan niitä samoja hetkiä kuin hänkin. ”Niinkö kauan siitäkin jo on?”

Kaksikymmentäkahdeksan ja puoli vuotta. Ja silti hänestä tuntui, että siitä, hänen elämänsä tärkeimmästä hetkestä, ei olisi kulunut vielä päivääkään.

セサミ思い出して
 麗しの意志を
セサミ踏み入って
 刻んでその意志を

Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 250
Lukaisin tämän jo eilen illalla tuoreeltaan, ja siitä jäi hirmuisen hyvä mieli. Nyt sitten käytin heti tilaisuutta hyväkseni ja nappasin tämän kommenttikampanjasta.  :) Viime aikoina on tuntunut tosi mukavalta lueskella aikuisista hahmoista kertovia ficcejä, ja siksi tämä lämmitti niin suuresti mieltäni. Varmaan, kun sitä alkaa itsekin jo olla aika kunnolla aikuinen (ainakin noin laskennallisessa mielessä), niin tuntuu kivalta ajatella, ettei nämäkään miehet tässä mitään ikäloppuja vielä ole, vaan edelleen rakastuneita ja suloisia, ja heillä on vaikka mitä vielä edessäänkin. Vaikka sitten on jo yhteistä historiaa takana se 28 ja puoli vuotta.  ;D Nauratti tuo miesten vanhus-keskustelu tosi paljon, ja se kun moottoripyörävillitys liitetään sinne viidenkympin villitykseen. Vaikka Otabek onkin niistä tainnut vähän aina olla kiinnostunut, samaten kuin Yurista.  :)

”Niin, pitäähän vanhuksenkin huolehtia leluistaan”, Yuri totesi pää kallellaan.

”En minä ole vanhus.

”No keski-ikäinen sitten.”

”Olen vasta neljäkymmentäkuusi! Keski-ikäni koittaa vasta joskus vuosien päästä”, Otabek tokaisi, vaikka tiesikin Yurin ihan tarkoituksella härnäävän häntä. Se keskustelu oli käyty aiemminkin, monet kerrat.

Ihana yksityiskohta jotenkin, että Otabek liitti tuon elämänsä tärkeimmän hetken mielessään tosi vahvasti siihen, millainen moottoripyörä oli kyseessä, ja Yurille taas sillä nimenomaisella jutulla ei ollut mitään väliä, eikä hän sen paremmin ollut kiinnostunutkaan moottoripyöriin liittyvistä yksityiskohdista (tunnistan tässä paljon itseäni, kun puolisoa kiinnostaa juuri kaikki tekniset yksityiskohdat, ja itseä ei yhtään). Mutta tuo hetki oli sitten kuitenkin yhtä lailla jäänyt ikuisesti mieleen myös Yurille.  :)

Lainaus
Mitään yksittäistä moottoripyörää Yuri ei ehkä muistaisi, mutta hän ei koskaan unohtaisi sitä, mitä tapahtui Barcelonassa joulukuussa 2016. Hän katsahti ymmällään Otabekia, joka nyökkäsi rohkaisevasti.

”Se ilta, kun pakenin fanejani”, hän aloitti. ”Sitten sinä tulit, moottoripyörällä ajaen, viskasit minulle kypärän ja kysyit, tulenko kyytiin.” Se ilta, jona he olivat aidosti tavanneet toisensa ensimmäistä kertaa, tutustuneet, ystävystyneet.

Tää seuraava kohta oli erityisen ihana, joskus on niin parasta palata tuolla laila johonkin menneisiin, hyviin hetkiin ja fiilistellä oikein kunnolla niitä. Tajuan hyvin, miksi tämä oli sulle lohtuteksti ja mielen piristys. Niin se on lukijallekin.  :)

Lainaus
Ja vaikka he olivatkin jo molemmat täyttäneet neljäkymmentä joitain vuosia sitten ja ajoivat nyt pitkin Pietarin kesäisiä katuja, sillä hetkellä he olivat molemmat taas teinejä joulukuisessa Barcelonassa ja elivät uudestaan elämänsä ensimmäistä yhdessä jaettua kokemusta. Yuri muisti yhä sen hetken hämmentyneen, kuplivan jännityksen, viileän viiman kasvoillaan ja moottoripyörän pärinän muun liikenteen seassa. Mielessään hän kuvitteli, miten he ajaisivat seuraavaksi Güellin puistoon ihan niin kuin sinä iltana, ja hänelle valkenisi, miten paljon yhteistä he jo jakoivatkaan.

Jostain syystä mielikuvissani nämä pojat on kovinkin edustavan näköisiä niissä vähemmän edustavissa vaatteissaan ja kypärät kainalossa ravintolaan mennessään.  ;D Ymmärrän silti Yurin pienen harmistuksen siitä, ettei ollut laittanut jotain fiksumpaa päälle. Kovin tuttua ja samastuttavaa. Kiitos kovasti tästä todellisesta päivän piristyksestä ja hyvän mielen ficistä!  :)

Larjus

  • ألف ليلة وليلة
  • ***
  • Viestejä: 6 700
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Altais: Ihana kuulla, että tästä jäi sinulle lukiessa hyvä mieli! Sitä tämän kirjoittaminen itsellenikin toi niin ihanaahan se aina on kun saa hyvän mielensä leviämään 😊 Minustakin selkeästi aikuisista hahmoista kertovat ficit on kivoja! (Vaikka no joo mä tykkään myös teineistä ja ihan lapsistakin kertovista tosi paljon :D) Harvemmin tulee ehkä vastaan ja itsekin kirjoitettua tarinoita, joissa hahmot ovat näinkään vanhoja (varsinkin jos canonissa ovat nuorempia), mutta vaihtelu on aina kivaa.

Lainaus
ettei nämäkään miehet tässä mitään ikäloppuja vielä ole, vaan edelleen rakastuneita ja suloisia, ja heillä on vaikka mitä vielä edessäänkin. Vaikka sitten on jo yhteistä historiaa takana se 28 ja puoli vuotta.  ;D Nauratti tuo miesten vanhus-keskustelu tosi paljon, ja se kun moottoripyörävillitys liitetään sinne viidenkympin villitykseen. Vaikka Otabek onkin niistä tainnut vähän aina olla kiinnostunut, samaten kuin Yurista.
Joo eiväthän he vielä mitään ikäloppuja ole! Ei edes viisikymmentä vielä kumpikaan :D Ihanaa kuulla, että heidän keskustelunsa naurattivat. En voinut mitenkään välttää sitä moottoripyöräintoilun ja "viidenkympin villityksen" välistä yhteyttä, kun se oli kaikin puolin niin hyvin tähän sovellettavissa. Otabek tosin on aina ollut niistä kiinnostunut, ihan niin kuin sanoitkin. Ja joo Yurista myös (hänhän pisti tämän merkille jo lapsena 🥺).

Lainaus
Ihana yksityiskohta jotenkin, että Otabek liitti tuon elämänsä tärkeimmän hetken mielessään tosi vahvasti siihen, millainen moottoripyörä oli kyseessä, ja Yurille taas sillä nimenomaisella jutulla ei ollut mitään väliä, eikä hän sen paremmin ollut kiinnostunutkaan moottoripyöriin liittyvistä yksityiskohdista (tunnistan tässä paljon itseäni, kun puolisoa kiinnostaa juuri kaikki tekniset yksityiskohdat, ja itseä ei yhtään).
Niinhän se on, että ihmiset kiinnittävät huomiota eri asioihin mielenkiintonsa mukaan. Yurille jokainen moottoripyörä on vain moottoripyörä, Otabek näkee enemmän ja siksi myös yhdistää niitä eri tilanteisiin. Yurille sellainen olisi aika työlästä, kun hänelle ne on kaikki yhtä massaa ja Otabekin kanssa eläessä on vähän väkisinkin nähnyt paljon moottoripyöriä ja myös ollut sellaisten kyydissä :D

Lainaus
Jostain syystä mielikuvissani nämä pojat on kovinkin edustavan näköisiä niissä vähemmän edustavissa vaatteissaan ja kypärät kainalossa ravintolaan mennessään.  ;D
Ehkä se ajatus lohduttaisi Yuria edes vähän ;D

Iso kiitos sulle iihanasta kommentistasti, oon niin iloinen kuullessani että tämä piristi päivääsi ♥ Niin piristi sinun kommentisi vastaavasti minua.

セサミ思い出して
 麗しの意志を
セサミ踏み入って
 刻んでその意志を

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 627
Nappasin tämän kommenttikampanjasta, koska mielenkiintoinen otsikko houkutteli. Siitä ei saanut mitään vihjettä, mitä tuollaiset luvut voisivat tarkoittaa ja olikin ihana uppoutua lukemaan ja odottaa, että ne selviävät tekstistä ♥ Lisäksi aivan ihania nuo alkutiedoissa mainitsemasi aiheet, eli arkeilu ja pitkäkestoinen, yhä todella rakastava ja välittävä suhde. Oli hauska lukea näillä hahmoilla tekstiä, jossa he ovat hieman vanhempia, kun muistaakseni aiemmin olen lukenut vain sellaisia, missä he ovat nuorempia!

Tykkäsin kovasti siitä, että näiden kahden puheisiin eksyy pientä naljailua, mutta rakastava tunnelma välittyy sieltä taustalta. Samaistun kyllä Yuriin, koska minäkään en ymmärrä moottoripyöristä enkä autoista yhtään mitään, mutta kylläpä oli hymyilyttävää, kun selvisi, että tuo Otabekin kunnostama moottoripyörä on juuri samanlainen kuin heidän ensiajelullaan ♥ "Romu" saa heti paljon enemmän arvoa ja olipa ihanasti kuvattu myös tuo, kun he lähtevät ajamaan ja Yuri muistelee sen ensimmäisen illan tunnelmia. Oli myös hyvä yksityiskohta, että Otabekin sanatkin olivat täsmälleen samat kuin silloin - se kuvastaa osaltaan sitä, miten hyvin kumpikin tuon hetken muistaa ja miten tärkeänä sitä pitää ♥

Tämä oli jotekin ihanan kesäistä luettavaa, kun lähdetään extempore ajelemaan ja päädytään syömän kebabia ties mitkä rönttävaatteet päällä :D Mutta eipä se haittaa, kun seura on kohdallaan. Suloista, miten Otabek muistaa myös sanoa Yurille, että Sinä olet hyvä juuri tuollaisenakin. Aina. Kiitos kovasti tästä, olipa kivaa luettavaa!
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

Larjus

  • ألف ليلة وليلة
  • ***
  • Viestejä: 6 700
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Thelina: Kiva kuulla, että otsikko houkutteli! Tän nimeäminen ei ollut kauhean helppoa, mutta sitten mulle tuli jostain mieleen et mitä jos laittais otsikoksi vain laskun :D No, ihan pelkät numerot ei näyttänyt kauhean kivalta niin lisäsin siihen tuon yhtälön lopputuloksenkin, niin heti alkoi ainakin minun silmääni näyttää järkevämmältä otsikoksi :D Mutta se ei yksistään tosiaan kerro paljoa. Toisaalta onkin tarkoitus, että se aukeaa kunnolla vasta tarinaa lukiessa.

Lainaus
Oli myös hyvä yksityiskohta, että Otabekin sanatkin olivat täsmälleen samat kuin silloin - se kuvastaa osaltaan sitä, miten hyvin kumpikin tuon hetken muistaa ja miten tärkeänä sitä pitää ♥
Ehdottomasti sanojen piti olla samat 😊 Sen tosiaan oli tarkoitus kertoa mm. juuri siitä, miten hyvin se hetki on molemmilla muistissa (ja miten paljon he sitä vaalivat). Lisäksi mulla on joku semmonen heikko kohta sille, että hahmot kuvainnollisesti elävät itselleen tärkeitä hetkiä uudelleen - ja se ilmenee erityisesti tämän parin kohdalla 🙈♥

Mukava kuulla että tykkäsit tästä ja löysit myös semmoista kesäistä fiilistä! Rönttävaatteet päällä on hyvä lähteä ajelemaan ja vielä ihmisten ilmoille syömäänkin ;D Seura on tosiaan tärkeintä, vaikka kyllähän, kuten Otabek'kin Yurille sanoi, hyvä on juuri sellaisenakin. (Yuri ilman muuta ajattelee samoin Otabekista.)

Isot kiitokset ihanasta kommentista!

セサミ思い出して
 麗しの意志を
セサミ踏み入って
 刻んでその意志を

Pura

  • demjin
  • ***
  • Viestejä: 1 180
  • brick by brick
Vaihdokkaista hyvää iltapäivää! <3

Olipa tämä ihana lukukokemus! Tykkään tosi paljon tulevaisuuteen sijoittuvista ficeistä, joissa hahmot ovat vanhempia, ovat olleet yhdessä jo pitkään ja heidän välillään on selvästi paljon vuosien aikana kehittynyttä luottamusta, rakkautta ja tuttuutta, ja tästä löytyy kaikki tämä. <3 Kuten alkusanoissa sanotkin, jokin tässä asetelmassa on lohdullista. Rakastan rakkautta, ja etenkin pitkäkestoisesta ja turvallisesta rakkaudenkuvauksesta tulee aina mukava ja rauhallinen olo.

Lainaus
Mitään yksittäistä moottoripyörää Yuri ei ehkä muistaisi, mutta hän ei koskaan unohtaisi sitä, mitä tapahtui Barcelonassa joulukuussa 2016. Hän katsahti ymmällään Otabekia, joka nyökkäsi rohkaisevasti.

”Se ilta, kun pakenin fanejani”, hän aloitti. ”Sitten sinä tulit, moottoripyörällä ajaen, viskasit minulle kypärän ja kysyit, tulenko kyytiin.” Se ilta, jona he olivat aidosti tavanneet toisensa ensimmäistä kertaa, tutustuneet, ystävystyneet.
<3<3 Ihanaa miten kumpikin muistaa tapahtuman mutta keskittyy vähän eri asioihin. Pidän paljon myös siitä, että kumpikin muistaa tarkalleen mitä silloin vuosia ja vuosia sitten sanottiin, siitä tulee tunne että molemmat välittävät todella paljon ja ajattelevat usein ensitapaamistaan.

Lainaus
”Ja sinä olet hyvä juuri tuollaisenakin. Aina.”

”Yök”, Yuri tyytyi vastaamaan. Se oli ollut hänen vakiovastauksensa vastaavanlaisiin puheisiin aina teini-ikäisestä asti eikä tapa ollut lähtenyt pois edes vanhenemisen myötä. Mihinkä sitä jäätiikerikään raidoistaan pääsisi.
Yuri <3 Hyvä että hänessä on vielä tuttua yurimaista särmää, vaikka iän karttuessa hänkin vaikuttaa hiukan rauhoittuneen. Kirjoitat hyvin hahmoista vuosikymmeniä canonin jälkeen, he ovat täysin tunnistettavasti omat itsensä mutta ovat myös aikuistuneet ja vähän muuttuneet.

Kiitos kun kirjoitit, pidin tästä kovasti. <3
look at the birds. even flying
is born
out of nothing
                            -- li-young lee

Larjus

  • ألف ليلة وليلة
  • ***
  • Viestejä: 6 700
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Pura: Tulevaisuuteen sijoittuvat ficit on kyllä hauskoja! Harvoin tulee itse kirjoiteltua sellaisia, joissa mennään näin paljon pidemmälle tulevaan, mutta onhan se mukava miettiä, miten oma OTP on vielä vuosikymmentenkin jälkeen yhdessä ja edellen ihan yhtä rakastuneita kuin alussakin 🥰 Ihanaa että ficin lohdullisenkin fiiliksen tuntee.

Tykkään ajatella, että Otabekille ja Yurille se ilta, jolloin he tutustuivat ja ystävystyivät, on niin merkityksellinen, että sen yksityiskohdatkin muistaa yhä melkein kolmekymmentä vuotta myöhemminkin :3 Toki heillä on molemmilla hieman eri asioita, jotka ovat jääneet mieleen, kuten vaikka moottoripyörän malli :D Yuri ei sellaisista jutuista tajua juuri mitään, mutta Otabek ajoneuvo- ja varsinkin moottoripyöräintoilijana tietysti muistaa sellaisetkin asiat.

Lainaus
Hyvä että hänessä on vielä tuttua yurimaista särmää, vaikka iän karttuessa hänkin vaikuttaa hiukan rauhoittuneen.
Ei kai Yurikaan enää päälle nelikymppisenä voi käyttäytyä ihan samalla tavalla kuin teininä :D vaikka jotkin asiat eivät muutu.
Ja hei kiitos tosi paljon kehuista siihen, miten kirjoitan näitä hahmoja huomattavasti vanhempinakin! Se ei ole mikään helppo tehtävä, kun haluaa hahmojen pysyvän itselleen tyypillisinä mutta silti selvästi aikuistuneina ja ja ja... Niin aina vähän kriiseilee, miten hyvin oikein onnistuu. Joten kiitos! Hyvä ettei ole mennyt ihan pieleen.

Ja kiitos vielä koko kommentistasi muutenkin ♥ Ihana kuulla että tykkäsit tästä.

セサミ思い出して
 麗しの意志を
セサミ踏み入って
 刻んでその意志を

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 555
  • ava by Ingrid
Kommenttikampanjasta hei!

Olipa ihana, kun Yuri ja Otabek olivat jo hieman vanhempia tässä. Tosin en kyllä laskisi pyörien rassaamista keski-iän merkiksi, kun kerran ne ovat olleet tärkeä osa Otabekin elämää koko ajan, kuten Yuri tässä tekee. Kaunista, että kummallakin on säilynyt todellinen ensitapaaminen mielessä ja onhan se tapahtunut vielä erityisessä paikassakin, kun kyseessä on Barcelona eikä ihan kummankaan kotikulmat.
Lainaus
”Harley Davidson Street 750”, hän vastasi, ”mutta en tarkoittanut sitä. Muistatko koskaan ennen nähneesi tällaista pyörää?”
Tästä näkee niin hyvin, miten tärkeitä ne pyörät ovat Otabekille, niiden kautta voi tuoda mieleen niitä kaikkein tärkeimpiä muistoja. Epäilemättä Yurillakin on joku trikkeri, se vain on täysin eri asia.
Lainaus
”Mutta mites se päivällinen?” hän kysyi sitten palatakseen takaisin siihen asiaan, jonka vuoksi oli Otabekia alun perin tullut etsimään. Hänen vatsansa kurisi jo nälästä.
Mut kulta, on nälkä ;D ;D Kannattaa hoitaa käytännöllisesti ruumiin tarpeet pois päiväjärjestyksestä, niin voi sitten kylläisenä muistella ihania muistoja paremmin mielin.

Kiva, kun kirjoitit!

-Kel


"Miten vaikeaa onkin pitää se mun mielessä
       Kuinka täysin tyhjin käsin olen täältä lähdössä."
           (Reino Nordin: Pysähdy kanssani tähän)                       
                            

                

                    
      
          

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 3 160
  • Kurlun murlun
Onnittelut kommenttikampanjasta ja anteeksi vähän myöhäinen kommentti tämänkin tekstin kohdalla! 😅🖤

Äää, jotenkin niin jämerää aina lukea tulevaisuusficcejä, etenkin jos hahmot ovat vanhentuneet vuosikymmeniä canonista. Ei sitä onneksi vielä nelikuutosenakaan tarvitse karmia mitään keski-iän kriisejä, haha. Asenne ratkaisee! Tässä on ihanasti kaikki asettautunut tuttuihin OTP-uomiin ja nostalgisointi on sekin aina hyvästä. ❤️ Pientä haikeuttakin tästä aistin, kun hahmot ajelivat tutunmallisella moottoripyörällä ja samalla saivat tilaisuuden muistella Barcelonaa. ✨ Se oli tälle shipille aika tärkeä lokaatio!

Lainaus
”Tuletko vai et?”
Äww no tui. 😍 I understood that iconic reference!

Lainaus
”Harley Davidson Street 750”, hän vastasi,
Tykkään siitä, miten tarkasti studio antoi yksityiskohtia rakennuksista, kulkupeleistä ja hahmojen vaatemerkeistä, ja viime kädessä fanit olisivat selvittäneet kyllä kaiken mahdollisen Bekan lainaprätkästä. 😄 YoI:n fanit olivat ja ovat kai edelleenkin yhtä omistautuneita...

Jotenkin sööttiä, että päätyivät lopussa murkinalle oikein kantakebulaan, vaikka näyttivätkin ehkä enemmän tai vähemmän kotikutoisilta. 😎 Eipä siellä ketään kiinnosta, miltä kukin näyttää, ruoka kun on se tärkein. Söötti teksti, kiituksia! ❤️

- Mai
"Harakka."
"Oi kyllä! Krää krää."

Larjus

  • ألف ليلة وليلة
  • ***
  • Viestejä: 6 700
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Kelsier: Vaikka yleensä kirjoitankin Yurin ja Otabekin vain vähän sarjan canonia vanhemmiksi, on toisinaan hauska vanhentaa heitä ihan vuosikymmenillä :D Moottoriajoneuvointoilu ei tosiaan suoraan ole keski-iän merkki, varsinkin kun Otabek on motskareista ja muista aina ollut kiinnostunut, mutta kuten tässäkin mainittiin, Yuri on viime vuosina huomannut kiinnostuksen kasvaneen merkittävästi (niin hän sitten puoliksi vitsillä ajattelee et hehe, keski-iän villitys).

Kyllähän sitä pitää hahmojen muistaa se ilta, kun toisiinsa tutustuivat ja ystävystyivät ♥ Ja sitten on tietysti jotain asioita, jotka ne muistot tuovat aina mieleen. Otabekilla tietyn mallinen harrikka, Yurilla sitten jotain muuta.

Lainaus
Kannattaa hoitaa käytännöllisesti ruumiin tarpeet pois päiväjärjestyksestä, niin voi sitten kylläisenä muistella ihania muistoja paremmin mielin.
Syömistä ei tietenkään sovi unohtaa :D Yurilla on salee myös aina kamala nälkäkiukku, niin siinäkin mielessä hänet on syytä pitää ruokittuna. Muistojen pariin voi palata sitten sen jälkeen.

Kiitos kommentista, kiva kun tykkäsit!



Maissinaksu: Aina parempi myöhään kuin ei milloinkaan ♥ Tulevaisuusficit ovat hauskoja, vaikka on niitä kyllä aika haastava kirjoittaa! Mä ainakin koko ajan kriiseilen, että ovatko hahmot tunnistettavia mutta kuitenkin "ikäisensä mukaisesti" käyttäytyviä. Kai mä jotenkin onnistuin. OTP-fiilistely oli kuitenkin tärkeintä ja juurikin ne tutut uomat. Nostalgista haikeuttakin vähän löytyy, kun hahmot palailevat mielessään menneisiin :3 mutta onneksi ovat vain mukavia ja tärkeitä muistoja!

Lainaus
I understood that iconic reference!
Hyvä :D Niin pitääkin!

Lainaus
Tykkään siitä, miten tarkasti studio antoi yksityiskohtia rakennuksista, kulkupeleistä ja hahmojen vaatemerkeistä, ja viime kädessä fanit olisivat selvittäneet kyllä kaiken mahdollisen Bekan lainaprätkästä. 😄 YoI:n fanit olivat ja ovat kai edelleenkin yhtä omistautuneita...
Joo, saatiin kyllä kivasti kaikkia nippelitietoja, ja loputhan sitten fanit päättelivät. Sitä en muista, oliko juuri tuon harrikan mallia mainittu missään virallisissa jutuissa, vai oliko se jokin fanien selvittämä tieto. Mut mitä olen itse googletellut Street 750 -mallin Harley Davidsoneja niin on just sellaisia kuin se Bekan prätkä :D Fanit oli niin omistautuneita... ja jotkut ovat kyllä edelleen! Eikä YOI ole poikkeus. Muistui just mieleen, miten jotkut twitterissä selvittivät, mitä viiniä Kojirou tarjosi sairaalasta ulos livahtaneelle Kaorulle ;D

Lainaus
Eipä siellä ketään kiinnosta, miltä kukin näyttää, ruoka kun on se tärkein.
Joo, ulkonäkö on tuolloin toissijaista. Ruoka ja hyvä seura ovat paljon tärkeämpiä asioita. Kantakebulassa ei onneksi ole mitään tiukkoja pukukoodejakaan :D

Kiitoksia sinullekin kommentista, ihana kuulla että tykkäsit ♥

セサミ思い出して
 麗しの意志を
セサミ踏み入って
 刻んでその意志を