Kirjoittaja Aihe: Kerran vuodessa | S | Aberforth & Minerva  (Luettu 1195 kertaa)

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 747
Kerran vuodessa | S | Aberforth & Minerva
« : 08.05.2022 12:11:24 »
Nimi: Kerran vuodessa
Kirjoittaja: hiddenben
Ikäraja: S
Hahmot: Aberforth Dumbledore ja Minerva McGarmiwa
Genre: hiljaisen illan draama, jossa on aistittavissa kahdenlaista kaipausta
Haasteet: Teelusikan tunneskaala III tunteella kaipaus
Yhteenveto: Kerran vuodessa Minerva McGarmiwa astuu Sianpäähän ja tilaa Aberforthilta tuliviskin. Useimmiten he eivät puhu lähes laisinkaan, mutta tänä vuonna sanoja vaihdetaan muutama enemmän.

K/H: En ole pitkään aikaan julkaissut mitään ficcipuolella, mutta uusimman Ihmeotukset-elokuvan nähtyäni mielessä alkoi elää tämä idea, jonka sain nyt kirjoitettua ficiksi. Tämä sijoittuu siis aikaan ennen kirjasarjaa, kun Minerva ja Aberforth ovat vielä melko nuoria.

Yritin pitää riman matalalla, sillä ficcien kirjoittaminen on viime kuukaudet tyssännyt pitkälti itsekriittisyyteen, joten en jäänyt hiomaan tätä pitkäksi aikaa. Vähän outoa olla takaisin täällä pitkän originaaliputken jälkeen ja vielä tällaisilla hahmovalinnoilla, mutta mikäs tässä :D Kaikenlaiset kommentit ovat tähän tervetulleita!




Kerran vuodessa


Aberforth puhdisti juomalaseja ja yritti olla vilkuilematta Sianpään baaritiskin toisessa päässä istuvaa Minervaa.

Oli huhtikuu ja ikkunoista eksyi sisään iltahämärän utuista valoa. Sianpäässä oli hiljaisempaa kuin yleensä, mistä Aberforth oli tyytyväinen. Hän ei halunnut minkään häiritsevän Minervaa, joka tuntui uivan syvällä ajatuksissaan, kulmat tuohtuneessa rypyssä.

Kun Minerva oli muutama vuosi sitten avannut Sianpään oven ensimmäisen kerran ja kävellyt tiskille tilaamaan tuliviskin, Aberforth oli hämmentynyt niin, että oli kieltäytynyt tarjoilemasta.

”Miten niin et myy?” Minerva oli tiuskaissut, silmissään tulenkipinöitä ja vaatteissaan jonkin erityisen taikayrtin tuoksu.

”Minä… Sinä et ole… Oletko varma, että täällä?” Aberforth oli etsinyt sanoja, katse Sianpään nurkkia pyyhkien, ja Minervan ilme oli pehmennyt hieman.

”Olen varma. En välitä seurasta, en tänä iltana.”

Aberforth oli nähnyt Minervan kasvoissa tukahdutettua surua ja kaatoi tälle paukun. Minerva oli kumonnut lasin kerralla kurkkuunsa, pyytänyt sitten toisen ja lopulta, illan jo hämärtyessä, vielä kolmannen. Koko illan aikana he eivät olleet puhuneet sanaakaan vaan Aberforth oli antanut Minervan uppoutua ajatuksiinsa ja tyytynyt seuraamaan hänen vointiaan etäältä.

Sama toistui joka kevät siihen aikaan, kun huhtikuun valo alkoi taittua kesää kohti. Minerva astui Sianpäähän, tilasi yksi, kaksi, kolme tuliviskiä ja hiljentyi baaritiskin toiseen reunaan miettimään, muistelemaan. Luultavasti jotain kauan sitten menetettyä, niin Aberforth arveli. Siihen Sianpää sopi: menetyksien katkeran jälkimaun käsittelemiseen. Ja Aberforth antoi hänen juoda ja miettiä, sitten lähteä, usein yhtä tai kahta sanaa enempää sanomatta.

Aberforth laski yhden juomalasin pöydälle ja nosti tiskialtaasta toisen, jota alkoi kuivata keittiöliinalla. Kangas oli jo likainen, vaikka hän oli vaihtanut sen juuri tänään: jokin puolipeikkojen syljessä tarttui lasin pinnalta edelleen liinaan ja keräsi itseensä käsittämättömiä määriä likaa. Aberforth värisi inhosta. Oudot asiakkaat toivat mukanaan outoja ongelmia. Hän kuitenkin jatkoi lasin kuivaamista, ajatuksiinsa hitaasti uppoutuen.

Kun hän seuraavan kerran vilkaisi Minervaa, hän hätkähti kohdatessaan naisen katseen.

”Onko sinulla jotain vahvempaa?”

”Vahvempaa kuin tuliviski?”

”Niin”, Minervan äänessä oli kärsimättömyyttä. Aberforth vilkaisi lasia Minervan edessä. Se oli melkein tyhjä.

”Eikö kolme riitä?”

”Ei ole kyse siitä”, Minerva ärähti ja Aberforth kuuli sanojen hieman sekoittuvan toisiinsa.

Hänen ei pitäisi tarjoilla enempää vaan johdatella Minerva lähtemään takaisin Tylypahkaan. Mutta Sianpää oli tyhjä ja Minervan äänessä oli jotain päättäväistä, mikä sai Aberforthin huokaisemaan, laskemaan lasin pöydälle ja kurottamaan tiskin alla olevaan lasiseen pulloon. Se oli yksinkertainen ja vailla koristeita, etiketti oli vanha ja rispaantunut, ja sisällä oleva juoma eri kuin etiketti antoi ymmärtää.

Aberforth kohotti pulloa kysyvästi Minervaa kohti, joka nyökkäsi. Aberforth käveli hänen luokseen ja avasi pullonkorkin. Sen pieni kumahtava plop! sai Minervan hymähtämään.

”Oma sekoituksesi?” hän kysyi, kun Aberforth kaatoi lasiin juomaa. Sen väri oli meripihkankeltaista ja tuoksui sitruunaruoholta. Hetken mielijohteesta ja Minervalta kysymättä Aberforth otti toisen lasin ja kaatoi itselleen samanlaisen pienen paukun.

”Miten arvasit?”

Minerva ei vastannut vaan kohotti lasinsa ja he kilistivät. Siirapinsakea, makea hedelmäviina kutitteli suun sisäpintaa, kun Aberforth tarkkaili Minervan yllättynyttä ilmettä. Nielaistessaan Minerva yskähti ja pyyhkäisi suupieltään, naurahti sitten.

”Tujua.”

”Kuten pyysit.”

Minerva kohotti katseensa lasista ja piteli vihreillä silmillään kiinni Aberforthista.

”Kiitos.”

Aberforth tukahdutti halun kohottaa kätensä viedäkseen Minervan tiukasta nutturasta valahtaneen hiussuortuvan takaisin korvan taakse. Hän halusi selvittää, millaista surua Minerva kannatteli. Hän halusi purkaa padon, joka ei tuntunut hellittävän, vaikka ensimmäisestä vierailusta oli kulunut jo vuosia. Albus ei ollut suostunut kertomaan, mikä Minervan mieltä painoi vaan sanoi, että Minerva kertoisi itse, jos kokisi aiheelliseksi. Vaikka veljen sanat useimmiten turhauttivat enemmän kuin ilahduttivat Aberforthia, tällä kertaa hän tiesi Albuksen olevan oikeassa. Se ei silti tehnyt odottamisesta helpompaa.

He joivat juomaansa lyhyin siemauksin hiljaisuudessa, mutta lähekkäin: Aberforth baaritiskin takana seisten, Minerva tuolillaan istuen. Hiljaisuudessa oli jotain rauhoittavaa, hetki oli hauraudessaan kaunis.

Sitten ovi avautui ja Aberforth tunnisti tulijan hajusta ennen kuin kohotti katseensa: Sianpään ovella seisoi tuttu puolipeikko, kalju päälaki kattoa hipoen, ontto katse baaritiskiin kohdennettuna.

”Tavallinen?” Aberforth kysyi ja nyökkäyksen saadessaan kääntyi hakeakseen tuopillisen Paulopabitan kalanmakuista olutta.

Kun hän kääntyi viedäkseen tuopin puolipeikolle, Minerva oli ehtinyt nousta seisomaan ja asetteli kevätviittaa harteilleen. Aberforth kirosi mielessään puolipeikkoa, joka oli pilannut hetken. Hän veti sauvansa takataskustaan ja tapojensa vastaisesti leijutti tuopin puolipeikon valitsemalle istumapaikalle ehtiäkseen puhumaan Minervalle, jonka kädet vielä haparoivat kaulusta suoristaen.

”Haluatko, että saatan sinut takaisin linnaan?” Aberforth kysyi. Minerva vilkaisi häntä kulmiensa alta kulmat kysymyksestä hetkellisesti kurtistuen.

”Ei kiitos, Aberforth. Minä pärjään, kuten varmasti tiedät.”

Aberforth seurasi, kuinka Minerva otti muutaman haparoivan askeleen kohti ulko-ovea, kunnes terästäytyi ja työnsi oven päättäväisesti auki hyvästejä jättämättä. Hän katsoi ikkunasta Minervan etääntyvää hahmoa, joka katosi pian huhtikuun illan pimeyteen.

Ensi vuoteen.

between the sea
and the dream of the sea

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 712
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Vs: Kerran vuodessa | S | Aberforth & Minerva
« Vastaus #1 : 08.05.2022 15:11:49 »
Tämäpä oli kiehtova ajatus, hienoa, että sait sen kirjoitettua ylös. :)

Olen itsekin monesti miettinyt, mikä johti siihen, että Minerva (kuin moni muukin Tylypahkan opettajista) päätyi luopumaan omasta elämästään koulun hyväksi. Ehkä siellä jokin kipeä tapaus on taustalla. Tässä tuli niin kauniisti esiin Aberforthin karkean pinnan alla piilevä pehmeämpi puoli. Ja voi että. Mitäpä se elämä olisikaan, ellei monia hukattuja mahdollisuuksia mahtuisi sekaan... Kuitenkin näillä kahdella on sentään oma, hillitty vuosittainen yhteytensä.

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 348
Vs: Kerran vuodessa | S | Aberforth & Minerva
« Vastaus #2 : 08.05.2022 18:14:11 »
Hei, olipa tässä kiehtova idea! Hauska lukea näistä hahmoista nuorempina, kun itse tulee aina kuvitelleeksi heidät aika iäkkäinä, mutta kaikkihan joskus ovat olleet nuoria. Samoin kiinnostava ajatus oli, että Minerva aina kerran vuodessa keväällä kävisi Sianpäässä drinkillä. Vaikkei tässä valotettukaan, mitä tai ketä hän kaipaa ja millainen tragedia hänellä taustallaan on, minulle tuli vahvasti mieleen eräs Pottermoresta lukemani juttu Minervan nuoruudesta ja rakastetusta, joka oli komea jästimies, jonka kanssa hän ei kuitenkaan päätynyt yhteen, koska olisi joutunut jättämään taikamaailman taakseen. Tai jotain tämän tapaista. En tiedä, oliko tästä kyse tässä tarinassa, mutta lukiessani ajattelin sitä. Olikohan tässä Aberforth vuosien varrella rakastunut Minervaan, kun oli niin harmissaan puolipeikon väliintulosta? Voi häntä, vuosi on aika pitkä aika odottaa seuraavaa kohtaamista.

Kiitos mielenkiintoisesta tarinasta, josta tuo kaipauksen tunne välittyi hyvin!  :)

Linne

  • ***
  • Viestejä: 696
  • Hämmentynyt pesukarhu
Vs: Kerran vuodessa | S | Aberforth & Minerva
« Vastaus #3 : 10.05.2022 13:21:54 »
Tämä oli mielenkiintoinen, oikein tunnelmallinen kohtaus!

Mielenkiinto heräsi heti että mikä nyt olikaan se muisto minkä Minerva yritti hukuttaa tuliviskiin joka vuosi. Se ei kuitenkaan ollut tekstissä pääasia vaan Minervan ja Aberforthin suhde mitä kuvailtiinkin taitavasti. Kumpikin kai tuntee toisen lähinnä Albuksen kautta ja parempinakin aikoina he ovat varmaan olleet pelkkiä hyvänpäiväntuttuja. Silti Aberforth selvästi tuntee jonkinlaista suojelunhalua Minervaa kohtaan omalla karkealla tavallaan.

Tekstissä eniten minua viehätti kuitenkin Minervan luopuminen opettajanroolistaan. Niinpä niin, jopa professori McGarmiva on ihminen omine tunteineen vaikka se pääsekin herkästi muilta unohtumaan.

Kiitos tästä, pidin kovasti!
Kaikki perinteet ovat typeriä. Siksi ne ovat perinteitä

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 747
Vs: Kerran vuodessa | S | Aberforth & Minerva
« Vastaus #4 : 10.05.2022 18:49:49 »
Ihania kommentteja, kiitos jokaisesta! ♥ Kuten Linne kommentissaan sanoi, tarinan pääosassa ei ole Minervan muisto, mutta lienee kuitenkin paikallaan jakaa, mitä muistoa tässä epäsuorasti asetan Minervan käsittelemään :) Tässä tarinassa hän muistaa aviomiestään Elphinstone Urquartia, jonka kanssa hän ehti olla naimisissa kolme vuotta ennen kuin Elphinstone kuoli myrkkylonkeroisen puremaan. Äkillinen kuolema tuli hänelle suurena shokkina, minkä jälkeen hän muutti Tylypahkaan asumaan ja omistautui työlleen. Tämä tieto löytyy täältä.

Fiorella, ihanaa kuulla, että pidit tästä! Ja että tuo Aberforthin hieman jähmeä pinta, mutta myös pehmeämpi puoli tulivat esiin. Hänestä muodostui mielestäni yllättävän mielenkiintoinen kuva viimeisimmän Ihmeotus-elokuvan myötä ja hänen hahmonsa heräsi jotenkin sitä kautta eloon. Kiitos, että luit! :)

Altais, kivaa, kun tulit lukemaan! Minusta nuori Minerva on mielettömän inspiroiva ja olisi ihanaa kirjoittaa hänestä enemmän! Tämä oli tällainen ensimmäinen ujo yritys :D Uskon nimittäin, että hän on ollut nuorena vähintään yhtä tulinen ja kipakka kuin iäkkäämpänäkin, joten hänestä riittäisi kirjoitettavaa. Olet oikeassa tuosta jästirakkaus-yksityiskohdasta, mutta osuipa Minervan kohdalle vielä toinenkin rakkaus myöhemmin! Ajattelen, että Aberforth ei itsekään täysin tiedä, mitä Minervaa kohtaan tuntee. Arvostusta vähintään ja halua suojella pahalta, jos ei muuten. Mutta ehkä rivien välistä voi löytää enemmänkin. Kiitos, että luit ja kommentoit! :)

Linne, onpa kivaa kuulla, että pidit tunnelmasta ja oli kiva lukea pohdintaasi Aberforthin ja Minervan väleistä. Ajattelen, että heidän ystävyytensä oli melkoisen epävirallista vuosien ajan, mutta Albus yhdistävänä lenkkinä saa heidät tuntemaan vähän vahvemmin - vähintäänkin juuri halulla suojella toista. Ihana kuulla, että pidit tuosta Minervasta opettajaroolin ulkopuolella! Sitä oli hauska kirjoittaa ja yrittää löytää toisenlainen puoli hänen hahmostaan. Kiitos kovasti kommentista ja että luit! :)

between the sea
and the dream of the sea

Rowena

  • ***
  • Viestejä: 1 014
Vs: Kerran vuodessa | S | Aberforth & Minerva
« Vastaus #5 : 03.06.2022 10:57:13 »
Jee, ihanaa, että Ihmeotukset inspiroi sut ficcaamaan! Ja vieläpä Minervasta <3.

Minervan traaginen menneisyys on hieno lähtökohta tarinalle. Toki Minerva/Albus -shippaajana mietiskelin lukiessani myös mahdollisuutta muulle sydänsurulle kuin Elphinstonen kuoleman aiheuttamalle ::).

Tässä tarinassa on paljon hienoja yksityiskohtia, esimerkiksi Minervan ensimmäisestä Sianpää-vierailusta kerrottaessa Aberforthin havainto siitä, että Minervalla oli ”vaatteissaan jonkin erityisen taikayrtin tuoksu” ja Aberforthin ajatus siitä, että Sianpää on juuri sopiva paikka ”menetyksen katkeran jälkimaun käsittelemiseen”. Kertoo tosi paljon Aberforthista ja hänen taustoistaan, että hän on halunnut perustaa juuri tällaisen kapakan. Olkoonkin, että se valinta on tuonut mukanaan esimerkiksi puolipeikkojen syljestä koituvat harmit :D.

Kiitos tästä, toivottavasti innostut kirjoittamaan Minervasta enemmänkin <3.


Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 552
Vs: Kerran vuodessa | S | Aberforth & Minerva
« Vastaus #6 : 11.06.2022 21:05:39 »
Enpä muista ollenkaan, olenko joskus lukenut jostain tuosta Minervan puolisosta! Minerva vaikuttaa kyllä sellaiselta ihmiseltä, joka mieluummin muistelee ja suree viskin äärellä, kuin vaikka puhuu jonkun kanssa.

Lainaus
Siihen Sianpää sopi: menetyksien katkeran jälkimaun käsittelemiseen.
Tämä oli mielestäni hieno ja osuva lause! Esimerkiksi Kolmeen luudanvarteen ei jotenkin ollenkaan voi kuvitella Minervaa muistelemaan.

Lainaus
Kangas oli jo likainen, vaikka hän oli vaihtanut sen juuri tänään: jokin puolipeikkojen syljessä tarttui lasin pinnalta edelleen liinaan ja keräsi itseensä käsittämättömiä määriä likaa.
Tämä oli hyvä (vaikka vähän ällö :D) lisätieto! Ihmettelinkin joskus, miksi ihmeessä velho pyyhkisi lasia likaisella liinalla, että eikö sitä (lasia tai liinaa) voi puhdistaa loitsulla. Mutta tämä selittääkin kaiken :D

Tykkäsin kovasti tuosta, miten Aberfoth tarjoaa Minervalle omaa sekoitustaan ja he siemailevat juomiaan hiljaisuudessa, eikä Aberforth kysele mitään, vaikka tekisi mieli. Ehkä jonain tulevana vuonna Minerva vielä uskotuu hänelle :) kiitos tästä, tässä oli hyvä, hieman haikea tunnelma!

Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 747
Vs: Kerran vuodessa | S | Aberforth & Minerva
« Vastaus #7 : 12.06.2022 16:50:34 »
Rowena, Minervassa on mahdollisuuksia vaikka minkälaisiin seikkailuihin ja parituksiin! Olisi ihanaa kirjoittaa hänestä enemmän, mutta katsotaan - ehkä seuraava Ihmeotus-elokuva inspiroi siihen ficciin ;) Oli ilahduttavaa kuulla, mitkä yksityiskohdat jäivät mieleen ja että Aberforthistakin paljastui sen perusteella jotain! Kiitos, kun luit ja kommentoit ♥

Thelina, ajattelen juuri samalla tavalla, että Minerva vetäytyy mieluummin omiin oloihinsa kuin jakaisi surunsa muiden kanssa. Ylipäätänsä ajattelen hänen olevan vähän introvertti, joka valitsee seuransa tarkoin :) Heh, hauskaa, että tykkäsit tuosta likaisen liinan selittävästä yksityiskohdasta! Olen aina vähän värissyt inhosta siinä kohtaa, kun Sianpäätä kuvaillaan vitoskirjassa, joten tämä antoi mahdollisuuden yrittää selittää asiaa edes hieman ;D Kiitos ihanasta kommentista! ♥

between the sea
and the dream of the sea