Ficin nimi: Unohduksia ja kylpytoveruuksia
Kirjoittaja: Maissinaksu
Fandom: Critical Role – The Legend of Vox Machina
Ikäraja: Sallitun puolella uskoakseni
Paritus: Percy/Vex (taustalla Vax/Gilmore)
Genre: Slice of lifea, rakkausvattuilua ja yleistä häröilyä
Summary:
Percy päätti alistua kohtaloonsa ja kompuroida käytävään peitto lantiolleen kiedottuna. Hän huomasi pidättävänsä hengitystään tassutellessaan kohti kylpytupaa. Hyvät jumalat se oli naurettavaa ja noloa, eikä hän tiennyt kumpaa enemmän. Aamu oli alkanut niin lupaavasti, saamari.A/N: Tämä oli ensimmäinen ficci, jota aloitin Vox Machinasta, mutta loppuun saattaminen vähän viivästyi muun muassa siksi, että tämä jotenkin vain piteni pitenemistään turvoten kuin pullataikina.
Otsikkoakin sai jälleen pohtia ja vähän mietin, että julkaisisiko tämän muutamassa suupalan kokoisessa osassa. Oneshotiksi tämä toisaalta olikin tarkoitettu, joten kaikki kerralla vain!
***
Ensimmäistä kertaa aikoihin Percy heräsi ilman raskasta tunnetta rinnassaan. Hän hieroi silmiään aamuhämärässä kylpevässä huoneessa ja tiedosti potevansa pienimuotoista krapulaa. Hänen suunsa oli kuivempi kuin aavikko ja hienomotoriset toiminnot veivät tavallista enemmän aivokapasiteettia.
"Huomenta..." pehmeä ääni mutisi hänen vieressään. Vex nukkua retkotti puolittain kyljellään ja puolittain vatsallaan ja ojensi kätensä kutittaakseen sormenpäillään hänen käsivarttaan.
"Huomenta", Percy toivotti takaisin rykäistyään äänestään pahimman käheyden. "Oletko ollut kauan hereillä?"
"En ole edelleenkään..." Vexin puhe puuroutui tyynyyn. "Anna minun nukkua..."
"Sopiihan se", Percy hymähti ja könysi ylös. Silmiään siristellen hän yritti paikantaa silmälasiensa sijainnin siinä kuitenkaan onnistumatta. Tovin etsiskelyn jälkeen hän alkoi turhautua. Yösijana palvelleen majatalon huoneet eivät olleet niin isoja, että niihin olisi kyennyt hukkaamaan jotain. Ennen kaikkea hän piti laseistaan hyvää huolta – hyvästä syystäkin.
Paitsi näköjään sillä kerralla.
"Vex?" Percy katsahti olkansa yli sängyn suuntaan. "Vex'ahlia?"
"...mitä?"
"Oletko sattunut näkemään lasejani?"
"Taisit jättää ne yöllä kylpytupaan..."
"Miten niin kylpytupaan?" Percy sopersi. "En minä... En minä muista sellaista. Miksi ihmeessä minä niin tekisin?"
"Percival rakas, pidä pienempää ääntä", Vex murahti vääntäydyttyään istualleen. Nähtävästi aikomus antaa tämän nukkua oli kariutunut railakkaasti. "Jos yhtään muistan, laitoit lasisi ikkunalaudalle, etkä poiminut niitä nokallesi kun lähdimme."
"Uskomatonta..." Percy puuskahti. "Miten saatoin olla niin harvapäinen?"
"Kenties sinulla oli liian kiire päästä viuhahtamaan."
"Viuhah –
kehtaatkin", Percy pärskähti, vaikkakin tiesi, että lohkaisua oli turha yrittää järkiperustein kumota. Ja sekös kismitti. "Minä vain seurasin sinua!"
Vex naurahti sydämellisesti. "Niin teit, oikein kädestä pitäen."
"Se oli sinun naurettava ideasi koikkelehtia ilkosillaan takaisin yläkertaan", Percy ärähti ja poimi kauluspaitansa lattialta.
"Vai muka naurettava." Vex oikaisi myhäillen takaisin pitkäkseen. "Paras pitkään aikaan."
"Seuraava kysymykseni käsitteleekin sitten housujani. Tiedätkö, missä ne ovat?"
"Eivät ainakaan päälläsi viime yönä."
"Hauskaa."
"Minulla ainakin oli –
joten, etsitkö alus- vai mitä housuja?" Vex kysäisi, ennen kuin Percy sai syyn kuumua lisää hänen vitsailustaan. Kukaan heidän porukastaan ei ollut koskaan juhlaillan jälkeen parhaimmillaan, mutta etenkin Percyn hermot killuivat krapulassa usein vain parin langan varassa. Mitä nopeammin tämä löytäisi housunsa, sitä nopeammin tämä saisi silmälasit päähänsä ja hän puolestaan tilaisuuden painua takaisin pehkuihin.
Että hänen olikin pitänyt sanoa huomenta ensimmäisenä, Vex kirosi mielessään. Hän olisi voinut torkkua tuiki autuaasti Percyn kolutessa huonetta omaisuuttaan pyydystellen.
"Etsin tavallisia, normaaleja päällyshousujani", Percy tähdensi kurkistaessaan sängyn alle. "Minulla ei ollut alusvaatteita."
"Tuhmaa."
Percy ei vastannut, mutta Vex saattoi suljettujen silmäluomiensa läpikin nähdä tämän mulkaisevan häntä kulmiensa alta. Seuraavassa hetkessä Vex tunsi peiton päällään liikahtavan.
"Ja mitähän pirua kuvittelet tekeväsi?"
"Valitan, minun täytyy lainata tätä", Percy sanoi painokkaasti ja nyki peittoa voidakseen kietoa sen ylleen naurettavaksi suojaviitaksi.
"Et kyllä ryöstä sitä!" Vex tarttui kankaaseen kaikin voimin.
"Saat sen takaisin, kunhan käyn kylpytuvalla noutamassa lasini ja ehkä onnistun samalla löytämään ne riivatun housuni!"
"En voi uskoa, että olet noin perseestä", Vex tuhahti jäädessään kakkoseksi peittokiistassa. "Melkoinen herrasmies, kun ryöstää neidolta tämän ainoan suojan alastomuudelta!"
"Kovat ajat vaativat kovat otteet", Percy virkkoi ja nakkasi Vexille tämän tummat housut ja turkoosin puseron. "Pue nämä, jos alkaa paleltaa."
"Pah, minä tahdon sen peiton! Sinun on parasta pitää kiirettä tai tulee tupenrapinat."
"Pidetään, pidetään..."
Percy päätti alistua kohtaloonsa ja kompuroida käytävään peitto lantiolleen kiedottuna. Hän huomasi pidättävänsä hengitystään tassutellessaan kohti kylpytupaa. Hyvät jumalat se oli naurettavaa ja noloa, eikä hän tiennyt kumpaa enemmän. Aamu oli alkanut niin lupaavasti, saamari.
Percy oli ehtinyt kuvitella, ettei kukaan olisi hereillä vielä niin varhain, mutta ilman muuta se oli jäänyt pelkäksi toiveajatteluksi. Erään oven takaa hän erotti hiljaisia sanoja, jotka kuulostivat rukoukselta. Toisin sanoen Pike oli hereillä, eikä tämä ollut ainoa varhain noussut, mikäli hän yhtään tiimiään tunsi. Ensi kertaa Percy sai syyn kirota ystäviensä aamuvirkkuutta.
Onnekseen Percyn onnistui hiippailla kylpytuvalle kohtaamatta ketään, mutta hänen sydämensä pomppasi kurkkuun, kun hän näki oven jääneen raolleen ja käytävään kajastavan soihdunvalon. Percy tunsi paniikinomaista halua kääntyä takaisin ja unohtaa koko asian, mutta samalla hän pakotti jalkansa lähemmäs. Hän tarvitsi lasinsa, piru vieköön, hän ehtisi kuolla häpeästä myöhemminkin.
Lisäksi kylpemässä oleva yöpyjä oli todennäköisesti joku tuntematon, jota hän tai kukaan muukaan Vox Machinasta ei tulisi enää milloinkaan kohtaamaan,
joten...?
"Percy?" Vax kummasteli avatessaan ovea hänen koputuksensa perästä.
Voi hiivatti. No, ainakin Vaxilla oli vielä pyyhkeensä yllään.
"Ööm, hyvää huomenta, Vax", Percy kakisti ulos. "Päätit... päätit aloittaa aamusi kylvyssä?"
"Juuuu, niin taisin päättää", Vax totesi takaisin.
"Sepä... miellyttävää."
Percy ei ollut koskaan halunnut yhtä paljon vajota lattian läpi verbaalisine ulosanteineen. Samassa hän tajusi, ettei Vax ollut kylpytuvalla yksin.
"Kuka siellä on, Vax'ildan kultaseni?" kysyi rasvaisuuteen asti miellyttävä ääni, jonka Percy tunnisti heti.
"Anteeksi häiriö", Percy virkkoi kylpytynnyrissä lekottelevalle Gilmorelle, joka kätensä hilpeällä eleellä osoitti, ettei hän häirinnyt ollenkaan. Omasta mielestään Percy häiritsi vallan suuresti. "Tulin vain kysymään, olisitteko sattuneet näkemään silmälasejani jossain?"
"Ah, itse asiassa olemme", Vax sanoi ja katsahti Gilmorea, joka vaikutti myös muistavan jotain. "Nehän olivat tuossa ikkunalla..."
"Tuhannet kiitokset", Percy hengähti saadessaan lasinsa takaisin ja puki ne pienen putsauksen jälkeen. "En edelleenkään käsitä, miten unohdin ne."
"No, sitä sattuu joskus", Vax hymähti, ja Percy nyökkäsi myöntelevästi.
"Niin kai..."
"Ai niin, löytyi myös tällainen. Voisit kehottaa sisartani pitämään parempaa huolta omaisuudestaan", Vax sanoi ja ojensi Percylle rannekorun, joka oli sievä yhdistelmä punottuja nahkasuikaleita ja pyöreitä metallinkappaleita. Kyseisen korun hän oli nähnyt monta kertaa.
"Hmm... kehotan toki."
"Liitytkö ehkä seuraamme?" Gilmore huikkasi kylpytynnyristä, eikä Percy osannut sanoa, oliko kysymys vilpitön vai hienovarainen kehotus hänelle poistua paikalta.
"Ikäväkseni minun täytyy kieltäytyä, mutta öh... Antoisaa kylpytuokiota", Percy kiirehti sanomaan, soi Vaxille anteeksipyytävän nyökkäyksen ja poistui paikalta niin vikkelästi kuin se oli arvokkaasti mahdollista. Hän katsoi parhaakseen harppoa portaisiin kiireen vilkkaa, ennen kuin vastaan tulisi lisää eläviä sieluja.
"Sinähän nopea olit", sängyllä yhä alasti makoileva Vex tokaisi, kun hän pamautti huoneen oven kiinni perässään.
"Syystäkin", Percy hengähti. "Pitkästyitkö kuoliaaksi sillä välin?"
"Olin aivan musertua ikävästä", Vex huokaisi teatraalisesti ja nousi istumaan sängyn reunalle, kun Percy tuli lähemmäs.
"Perin harmillista", Percy totesi ja asetti laseja paremmin nenälleen. "Minäkin olen musertua, jos en pian löydä housujani."
"Niistä puheen ollen..." Vex hymähti syyllisen kuuloisena ja poimi tyynynsä vierestä parin ruskeita ja ikävän rypistyneitä päällyshousuja, "...nämä olivat jääneet seinän ja sängyn väliin."
Percy painoi käden otsalleen. "Et ole tosissasi."
"Haluatko nämä vai et?" Vex ojensi housuja. "Hopi hopi ja anna se peitto tänne."
"Et sitten voinut tarkistaa sängyn ja seinän välistä rakoa ennen kuin päästit minut koikkelehtimaan ihmisten ilmoille puolialasti?"
"Hei, minä olin käytännössä nukkumassa, kun sinä käänsit huonetta ympäri!" Vex huomautti. "Tuskin olisit kuunnellutkaan, vaikka olisin yrittänyt estää sinua tekemästä mitään naurettavaa."
"Hmph."
"Eikä se minun syytäni ole, jos sinä hukkailet juttujasi,
Percival."
"No,
Vex'ahlia, sinua varmasti liikuttaa tämä", Percy livautti ja ojensi tälle Vaxilta saamansa rannekorun. Vexin ilme valahti.
"Oliko tuokin jäänyt sinne?"
Percy ei voinut estää empatian pistosta, jonka Vexin kauhistunut olemus sai aikaan. Hän kyllä tiesi, miten paljon kaksosveljeltä saatu koru merkitsi, eikä Vex olisi antanut itselleen anteeksi, jos se olisi hukkunut silkkaa huolimattomuutta. Ainoa syy, miksi tämä ylipäätään oli riisunut korun kylvyn ajaksi, oli se, että sen metalliosat olisivat polttaneet ihoa kuumassa vedessä.
"Veljesi oli onneksi poiminut sen talteen ja antoi minulle", Percy sanoi, kun Vex sitoi korun ranteeseensa pitävin solmuin.
"Oliko Vax siis nyt kylvyssä?"
"Oli, ja Gilmore myös."
"Herttaista", Vex hymähti. "Se tosin taitaa tarkoittaa, ettei piilottelu auta enää pitkään."
"Mitä tarkoitat piilottelulla?" Percy tarkensi. "Eiväthän Vaxin ja Gilmoren välit ole mikään salaisuus."
"Eivät, mutta meidän välimme taitavat olla – ainakin olivat", Vex totesi. "Vax ei onneksi juoruile mitään. Pidän siitä vaikka itse huolen."
"Liekö Gilmore hieman eri maata?" Percy huomautti kireä hymy suupielissään.
"Niiiin... Ei tarvitse olla kummoinen älykkö pystyäkseen päättelemään jotain samaan aikaan samaan paikkaan unohtuneista henkilökohtaisista esineistä."
"Olet oikeassa", Percy murahti. "Toisaalta mitä nekään loppujen lopuksi todistavat? Yhtä hyvin voisimme olla kylpytovereita –
älä katso minua noin."
"Kylpytovereita", Vex toisti sen näköisenä, ettei tiennyt olisiko hirnunut itsensä tärviölle vai alkanut parkua. "Oikeasti Percy,
mitä?"
"Hyvä on, tuo sanavalintani oli silkkaa sontaa –"
"
Näin kylpytoverillisesti, Vex'ahlia hyvä, pyytäisin sinua istahtamaan komealle naamalleni."
"Ensinnäkään minä
en kuulosta tuolta." Percy ärähti, vaikkakin hänellä oli vaikeuksia säilyttää pokkansa. Puna nousi hänen poskilleen, kun Vex nykäisi hänet yhä lähemmäs ja kouraisi hänen takalistoaan molemmin käsin.
"Tehdään selväksi yksi asia, kultaseni. Voin olla sinulle montaakin asiaa, jos joku kysyy, mutta miksikään kylpytoveriksi en ala."
"Tämä selvä", Percy hymähti takaisin.
"Hienoa!" Vex tokaisi ja muitta mutkitta nykäisi vaatekappaleena palvelleen peiton hänen lantioltaan.
"Hei –"
"Kiitos ja hyvää yötä!" Vex toivotti ja käänsi kasvonsa kohti seinää kyljelleen pötkähdettyään.
"Öitä", Percy vastasi huvittuneena ja oli aikeissa vihdoin ja viimein pukea päällensä. Sängyn suuntaan vilkaistessaan hän kuitenkin tuli toisiin ajatuksiin.
"Hm?" Vex säpsähti, kun hän kaivautui saman peiton alle ja otti tämän pieneksi lusikakseen. "Unettaako sinuakin?"
"Mmm... On vielä liian aikaista kaikelle", Percy mutisi lähellä Vexin korvaa. "Ja liikaa viiniä eilen..."
Vex hymähti ja siirsi Percyn käden kyljeltään rinnalleen. "Voi toista. Sen kuin pistät pitkäksesi kylpytoverisi viereen."
"Mokomakin..." Percy murahti Vexin hiuksiin.
