Kirjoittaja Aihe: MCU: Sinooperinpunainen & lyijynharmaa | S | Steve/Tony | romance, draama, kahvila!AU, taiteilija!Steve | 3/3 ficlettiä 1.11.2022  (Luettu 1173 kertaa)

DulzGraham

  • dar(l)ing
  • ***
  • Viestejä: 1 417
  • Magnificent Bastard
Author: Dulz
Beta: ei ole, vaikka pitäisi
Ikäraja: S
Fandom: MCU
Disclaimer: En tienaa, en rienaa.
Paritus/hahmot: milleniaali!taiteilija!Steve/asekauppias!Tony
Genre: romance & fluff (eka osa), draama (toka osa), angst & draama (kolmas osa)
Varoitukset: toisessa ja kolmannessa osassa käsitellään sotaa enemmän tai vähemmän näkyvästi
3/3 ficlettiä

Haasteisiin: FinFanFun 1000 - 451.  Doppio, TROPES-haaste - coffeeshop!AU, Pizzaperjantai - kotiinkuljetettu pesto, paprika, pepperoni, aurajuusto

Summary: I "Draw me like one of your French girls." II "Enkö saa soittaa ja onnitella taiteilijaa läpimurrosta?" III Tony katsoo sotaa silmiin synkästi hymyillen.

A/N: Tämä on hyvin kahtiajakoinen kokonaisuus siitä yksinkertaisesta syystä, että kokeiltuani kolmea eri vaihtoehtoa coffeeshop!AU-tropeen päädyin palaamaan vuosia vanhaan siirappiseen ideaan (ensimmäinen osa). Koska taiteilija-Steveä ei voi koskaan olla liikaa. Sitten päädyin kuitenkin pohtimaan realistisemmin sitä, mitä milleniaali taiteilija Steve ajattelisi pre- Iron Man asekauppias Tony Starkista, mutta olin jo liian kiintynyt aiempaan ideaan, joten kirjoitin suoraan pokalla höttöiselle ensiosalle vakavampaa jatkoa, joskin edelleen kieli poskessa (toinen osa). Jatko ei kuitenkaan ole vielä täysin loppuunsa hiottu, joten istun sen päällä vähän lisää. // enpäs istu enää. DONE. Viimeisessä osassa ei tosin ollakkaan enää ihan niin kieli poskessa, vaan angstataankin vähän.

Jos olet täällä vain fluffyä ja romancea varten: ensimmäinen osa toimii itsenäisenä (*-merkkiin asti).

Ai niin, tämä on preesensissä, koska huomasin, etten osaa kirjoittaa sillä. En osaa vieläkään, mutta yritinpäs opetella.





Sinooperi
romance, fluff

n'

Punainen
(vakava) draama

&

Lyijynharmaa
draama, angst, romance






I
Sinooperi



Kahvila Peggy ei ole New Yorkin suurin eikä suosituin, mutta sen leivonnaiset kuljettavat suoraan menneelle vuosisadalle ja kahvi on konstailemattomuudessaan niin kotoisaa, että sen vuoksi voisi vaikka kuolla. Steve kutsuu kuppilaa leikillään ensirakkaudekseen.

Useimpina iltapäivinä Steve löytää itsensä ikkunapöydästä, mistä aukio ja jalankulkijat avautuvat hänen luonnosteltavikseen. Kiireisen kopinan saattamat uraohjukset, kirmailevat koululaiset, juuri vapautuneet ikkunaostoksille hidastaneet toimistotyöläiset. Hän piirtää ihmisiä tasapainottelemassa pahvimukeja, ihmisiä nauramassa, ihmisiä katsomassa ylös suihkumoottorijälkien raidoittamalle siniselle taivaalle, ihmisiä katsomassa alas puhelimiinsa. Hän ei piirrä nuoria tyttöjä liian lyhyissä shortseissa, mutta hän piirtää kärsimättömiä vanhempia ja vihaisia liikemiehiä ja pareja, joiden kasvoilla on niin paljon rakkautta, että se sattuu. Hän piirtää magneettisen miehen, jolla on tummat hiukset ja muodikas pukinparta, mittatilauspuku, joka on varmasti maksanut hänen lukukausimaksujensa verran, ja solmio, jonka ärhäkkä sinooperinpunainen saa Steven katumaan, ettei hänellä ole värikyniä mukanaan. Silmät jäävät piiloon liukuvärjättyjen peililasien taakse. [Steve on varmasti nähnyt miehen jossain, mutta hän ei osaa sanoa missä. Hän ei seuraa sellaisia uutisia.]

Mies huomaa kesken kahvitilauksensa (”Mustaa, niin kuin maineeni. Tee siitä espresso. Solo, ei doppio.”) olevansa tuijotuksen kohteena. Miehen lähestyessä Steve valmistautuu selittämään, mutta sen sijaan, että istuisi vapaalle tuolille Steveä vastapäätä, mies nappaa tuolin viereisestä pöydästä ja vetää sen Steven viereen.

”Hei, komistus”, mies sanoo sulavasti ja Steve räpäyttää silmiään, ”Saanko tarjota illallisen?”

Hetkeen Steve ei kykene puhumaan. Lopulta hän saa sanottua: ”Piirsin vain sinusta luonnosta. Olen taiteilija. En minä – ”

”Vau, vielä omistautuneempaa kuin kuvittelin”, miehen nauru on tumma.

Steven posket kuumottavat. Nyt olisi hyvä hetki vajota maanrakoon. Näin ei ole käynyt aiemmin, eikä hän osannut kuvitella, että näin kävisi koskaan.

”Saanko katsoa?”

Steve epäröi, mutta kääntää luonnoksen ja siirtää sitä lähemmäs miestä. Hän ei ole täysin tyytyväinen piirrokseen, mutta hän luulee onnistuneensa vangitsemaan itsevarman, melkein ylimielisen olemuksen ja vikittelevän hymyn, jota mies väläytti tehdessään tilauksen. Tilauksen, jota tarjoilija laskee parhaillaan pöydälle. Piirrokseen syventynyt mies ei näytä huomaavan.

”En tiedä hevonpaskaa taiteesta, mutta olen varma, että olet taitavin taiteilija, jonka olen koskaan tavannut”, mies sanoo. Sanat ovat selvästi silkkaa imartelua, mutta ne kuulostavat tarpeeksi aidoilta. ”Mitä jos tarjoan sinulle illallisen, ja voit piirtää minut”, miehen äänensävy putoaa matalaksi ja silkkiseksi, ”like one of your French girls.

Steve ei voi kuin tuijottaa. Sanat pakenevat. Mies taputtaa hänen reittään ja vetää aurinkolasit silmiltään.

”Tony Stark. Se kuuluisa. Siltä varalta, että olen erehtynyt, etkä olekaan suurin fanini. Hei, olen Tony Stark, ja tahdon sponsoroida taidettasi.”

Mutta Steve ei kuule sanaakaan, sillä ruskeat silmät, täyteläisten ripsien verhoamat tummanruskeat iirikset, joiden vaaleita pilkkuja iltapäiväaurinko korostaa, ovat ottaneet hänet vangikseen. Älykkäiden silmien pinnalla tanssii leikkisä haaste, mutta niissä on häivä syvyyksistä, joita olisi vaikea pakottaa paperille. 
 
Kuin jostain kaukaa hän kuulee itsensä vastaavan tarjoukseen myöntävästi.



*



Steve ehtii katua vastaustaan ymmärtäessään Tony Starkin olevan se Tony Stark, mutta hän ei olisi Steve Rogers, jos hän perääntyisi. Hänellä on suunnitelma, tai ainakin päämäärä. Päämäärä on jokaisen suunnitelman tärkein osa. Loppu syntyy itsestään.
« Viimeksi muokattu: 01.11.2022 05:45:55 kirjoittanut DulzGraham »
pannu by wolferain ♥

DulzGraham

  • dar(l)ing
  • ***
  • Viestejä: 1 417
  • Magnificent Bastard
A/N: Maailmantilan huomioon ottaen tahdon varoittaa, että tässä osassa on aiheena sota. Tässä kävi nyt niin, että tulin kirjoittaneeksi toisesta osasta niin pitkän, että jouduin jakamaan sen kahteen osaan ja siksi fiksaamaan myös otsikkoa, mutta ketä se toisaalta haittaa. Viimeinen osa on vielä vähän vaiheessa, mutta siinä canon iskee Tonya suoraan, no, tietäjät tietää. Ai niin, kuvittelen, että Steve on tässä beef, mutta voihan se toisaalta olla myös skinny-Steve, joka kehittyneemmän terveydenhuollon ansiosta pärjää vähän paremmin kuin 40-luvulla. Pick your favorite.




II
Punainen



3 vuotta myöhemmin


"Kapteeni Rogers - “

“Luutnantti. En palvellut tarpeeksi kauan ollakseni kapteeni.”

“Pahoittelut, luutnantti Rogers. Haluaisin kiittää teitä palveluksestanne, mutta olen kuullut kannastanne, joten en tee sitä, vaan menen suoraan kysymykseen. Alkava taidenäyttelynne on jo ehtinyt herättää keskustelua, jonka keskiöön on noussut se tieto, että näyttelyn on sponsoroinut itse Kuoleman kauppiaaksikin kutsuttu Tony Stark, Amerikan maineikkain asemagnaatti. Mitä hänen nimensä läsnäolo näyttelynne sanoman yhteydessä mielestänne sanoo?"

Näyttelyorganisaattorin takana aulan lyijynharmaalle seinälle heijastettu esittely lupaa edessäpäin kauhua, surua ja kärsimystä. Kaikki näyttelyn työt ovat lyijykynä- ja hiilipiirroksia. Toisiin on käytetty enemmän aikaa, toisiin vähemmän. Näyttelyyn johtavan käytävän seinältä tuijottavat esikouluikäisen lapsen syyttävät silmät, jotka heti seuraavassa piirroksessa ovat sulkeutuneet iäksi. Sotilaan hautaan laskeman lapsen kasvoihin on painunut kiireessä sormenjälki. Useimmissa piirroksissa on yksityiskohtia, joihin on käytetty enemmän aikaa kuin piirroksen muihin kohtiin. Yksi sellainen on ikuisesti kaatuva amerikkalainen sotilas, jonka kasvoista puuttuu puolet. Puuttuva puolisko kohoaa esiin muuten pelkistä kiireisistä viivoista piirtyvästä hahmosta sellaisena kuin näky on syöpynyt taiteilijan verkkokalvoille: terävänä ja irvokkaana. Sotilas on osa suurta pääsalia, jonka tummalla laastilla verhotuille seinille levittäytyy henkilögalleria. Vihaisen hiilen myrsky, jonka keskeltä katsovat vanhat silmät. Partaansa kyynelehtivä mies, joka kumartuu viimeiseen rukoukseen kohti Mekkaa, niskassaan kiväärin piippu. Nuori rauhanturvaaja, jonka kasvot ovat kiristyneet ja silmät tuijottavat. Kaiken keskellä, kunniapaikalla, loikoilee Tony Stark niin kuin Jumala hänet loi: ilkialasti ja kutsuvin maailmanomistajan elkein. Näyttelyn ainoa väripilkku ovat muotokuvan sinooperinpunaiset lakanat.

Vielä toistaiseksi suuri yleisö ei ole nähnyt näyttelyn keskusteosta, mutta Steve uskoo, että asia on paikattu jo ennen seuraavaa aamua. Sanoman esiintuominen on kaikkien juorujen ja panettelun arvoista. Steve vilkaisee näyttelyorganisaattoria, joka hymyilee terävästi takaisin, ja kumartuu lähemmäs mikkiä.

"Arvostan huomaavaisuuttanne. Tätä näyttelyä ei olisi ilman Tony Starkin tukea, mutta rahoitussopimuksen mukaisesti näyttelyä ei ole tehty yhteistyössä, eikä rahoittajan ääni tule näyttelyssä kuuluviin ollenkaan. Oma ääneni tulee esiin sekä teoksien että teosten lomassa nähtävien taistelupäiväkirjastani poimittujen otteiden kautta. Viime kädessä näyttely puhuu kuitenkin itse puolestaan.”

Toimittajat protestoivat, kun Steve astuu alas korokkeelta tehdäkseen lähtöä. Hän ei kuitenkaan horju. Kameransulkijat räpsivät hänestä kuvia seuraavan aamun lehtiin: Afganistanin veteraani luutnantti Steve Rogers tervehtii toimittajia ja kriitikoita kuluneissa farkuissa ja vaatimattomassa t-paidassa. Huomio kiinnittyy paidan päällä lepääviin tunnuslevyihin. Tuoreessa näyttelyssään Rogers paljastaa sodan rumat kasvot…



*



…ja Amerikan aseteollisuuden kaksinaamaisuuden, lisää sivuilla 11–14, katso kuvat, jada jada. Ainakin muotokuva tekee minulle yhä oikeutta.”

”Tony, oliko sinulla jotain asiaa?”

”Enkö saa soittaa ja onnitella taiteilijaa läpimurrosta? Kerrohan. Aiotko ottaa Timesin juttutarjouksen vastaan? Sinun kannattaisi. Anna kun arvaan, et ole vielä tehnyt päätöstä. Kannattaisi silti.”

”Toisen sähköpostin lukeminen on yksityisyydensuojarikos.”

”Tämä, Steve, tämä on yksityisyydensuojarikos. Kun sanoin, että saat asettaa sen näytille, en aivan tarkoittanut tätä. Kuvitella, että luulin sinua erilaiseksi. Olet yhtä häikäilemätön, kuin – kyllä, olen pääsemässä siihen. Yhtiöpartnerini haluaa, että esitän kiitokset miljoonatappioista. Sijoittajat pelkäävät, että Stark Industries on vetämässä tuotteensa markkinoilta.”

 ”Ehkä pitäisikin.”

”Mitä ne tekivät sinulle Afganistanissa? Vesikiduttivat? Aivopesivät?”

”Olet tervetullut näyttelyyn. Rahoittaja pääsee sisään ilmaiseksi.”

”Mitä meille tapahtui, Steve? Meillä klikkasi. Meillä oli hauskaa.”

”Tony, olen pahoillani, että et osaa nähdä omaa napaasi pidemmälle.”

”Toivottavasti se oli sen arvoista ja löysit ystäväsi.”
« Viimeksi muokattu: 01.11.2022 03:21:55 kirjoittanut DulzGraham »
pannu by wolferain ♥

DulzGraham

  • dar(l)ing
  • ***
  • Viestejä: 1 417
  • Magnificent Bastard
A/N: aaand wrap. Tätä olisi voinut vielä jatkaa, mutta päätän olla jatkamatta. Ei enää ikinä preesensiä härregud jumaliste mikä aikamuoto. Ihan perseestä. Näissä kahdessa viimeisessä osassa on harmillisen vähän romancea, mutta tahdon kuitenkin uskoa, että jännite on olemassa ja tarpeeksi. Jos haluaa pelkkää fluffia, eka osa käy sellaisenaan. Ehkä tän olisikin pitänyt pysyä vain siinä ekassa osassa, mutta joskus muusa on bitch ja käy näin. Kiitos ja kuittaus!
En nyt erikseen varoita sodan käsittelystä, mutta lisäsin maininnan siitä aloitusviestiin.





III
Lyijynharmaa



Steve tietää, miltä armoton aurinko tuntuu niskassa, miltä aavikkotuulen rohduttamat huulet tuntuvat sulkeutuessaan tyhjän vesileilin suulle, miltä tuntuu taistella kangastusten uuvuttamat silmät auki ja pakottaa itsensä eteenpäin. Hän on toivonut, ettei koskaan joutuisi tuntemaan autiomaata uudelleen.

Kun vakava uutisankkuri katsoo kameraan ja kertoo Stevelle, että asemagnaatti Tony Starkin saattuetta vastaan Afganistanissa on hyökätty, eikä tämän olinpaikasta tai tilasta ole tietoa, Steve kylmenee kauttaaltaan. Hän tietää, mitä on etsiä kadonnutta autiomaasta. Mutta ansioituneisuudella ja sankaruudella ei osteta siviilistä pikalippua osaksi aseellista korkean profiilin pelastus- ja etsintäoperaatiota. Steve on palveluksesta astunut sotilas, joka on käynyt lähellä sotaoikeutta puolustuspolitiikan julkisen kritisoinnin takia. Hän pyörittelee peukaloitaan. Viikot pinoutuvat kuukausiksi. Kohtasiko Kuoleman kauppias Karman? kysyvät tabloidit. Steve näkee painajaisia ja piirtää dyynejä ja dyyneillä auringon päihittämiä miehiä. Yksikään hänen piirroksistaan ei ole Bucky. Jokainen niistä voisi olla Tony. Pää auki kivikossa, suolistettuna vuoristosolassa, hautautuneena hiekkaan. Hän on nähnyt sen kaiken.

Sitten aavikolla räjähtää.

Televisiokameroiden edessä lattialla istuva Tony Stark on riisuttu paljaaksi, väsynyt tavalla, jota ei korjata unella. Tony Stark katsoo kameraan sodasta palaavan sotilaan silmin ja ilmoittaa Stark Industriesin lopettavan aseiden valmistuksen ja myynnin, eikä Steve tiedä itkeäkö vaiko nauraa. Hän ei tiedä kuinka sanoa yksiäkään sisällään palavista sanoista, joten hän ei etsi Tonya käsiinsä. Stark Industries murenee ja Iron Man vavisuttaa maata, ja Steve saa odottamattaan kännykkäänsä kutsun.

Steve seisahtuu hyvän matkan päähän näyttelyhuoneen mittaa edes takaisin harppovasta hahmosta ja karaisee kurkkuaan: ”Sinun ei ehkä pitäisi olla täällä.”

”Päinvastoin. Minun olisi pitänyt olla täällä jo aikoja sitten.”

Steve on samaa mieltä.

”Löysitkö ystäväsi?” Tony kysyy yhtäkkiä, yllättäen. ”Sitä vartenhan sinä lähdit sotimaan. Hänen perässään.”

Steve on hetken hiljaa.

”Kyllä.”

”Mutta? Aistin, että asiassa on mutta.”

”Hän kaatui.”

”Ai.”

Steve tuijottaa Tonya, joka kulkee pitkin seinustaa, jolla parvi harvahampaisia lapsia vuoron perään hymyilee ujosti ja kivittää panssarivaunua.

”Otan osaa”, Tony sanoo.

Steve nyökkää. Hän on varma, ettei Tony ennen Afganistania olisi saanut osanottoaan kuulostamaan siltä, kuin tarkoittaisi sitä. Hän miettii, kenet Tony menetti Afganistanissa, mutta sellaiset asiat ovat yksityisiä.

Steve ei voi katua. Katuminen olisi periaatteista luopumista. Hän voi kuitenkin myöntää toimineensa väärin.

”Tony, voin lopettaa näyttelyn aikaisemmin kuin oli tarkoitus.”

Tony katsoo sotaa silmiin synkästi hymyillen. ”Älä suotta. Tämä on nimelleni varsin rehellinen merkkiteos.”

Tony kääntyy kohti Steveä. Hämärässä paidan alta sinertävällä kajolla on vetovoima. Siitä on vaikea kääntää katsetta. Se on yhtä aikaa tunkeileva ja lumoava.

”Minulla on ehdotus.”

”Ehdotus?”

”Tarjous, pikemminkin. Olen lukenut palveluskansiosi, Kapteeni Amerikka.”

Steve vaihtaa jalkaa. Ei ole koskaan ollut toista Kapteeni Amerikkaa, mutta hetken asia oli toisin hänen joukkueelleen ja palvelusyksikölleen. Hän näki sen kymmeniltä kasvoilta ja pyrki täyttämään odotukset, niin mahdottomia kuin ne olivatkin.

”Peggy Carter oli Kapteeni Amerikka”, hän sanoo.

”Se on titteli.”

”Jonka arvoinen tuskin olen.”

”Näyttelysi sanoo jotain muuta.”

Steve ei väitä vastaan.

”Aion palata Afganistaniin. Aion ottaa takaisin jokaisen rakentamani aseen. En voi koskaan puhdistaa nimeäni verestä, mutta aion, hitto soikoon, lopettaa verenvuodatuksen.” Tony astuu lähemmäs, silmät palaen. ”Iron Man palaa Afganistaniin. Ja tahdon Kapteeni Amerikan mukaani.”

Steve on toivonut, ettei koskaan joutuisi tuntemaan autiomaata uudelleen. Joskus se, mitä toivoo, on toissijaista.

Hänen sydämensä lyö lujempaa, kun hän tarttuu Tonyn käsivarteen.
« Viimeksi muokattu: 01.11.2022 05:51:41 kirjoittanut DulzGraham »
pannu by wolferain ♥