Kirjoittaja Aihe: Yuri!!! on Ice: Karhu nukkuu - eipäs nukukaan S (Viktor/Yuuri) ficlet Ukrainan tilanteesta  (Luettu 1089 kertaa)

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 2 809
Nimi: Karhu nukkuu – eipäs nukukaan
Fandom: Yuri!!! on Ice
Hahmot: Viktor Nikiforov/Yuuri Katsuki
Ikäraja: S
Kirjoittaja: Fairy tale
Tyylijaji: Angst, h/c, fluffy
Varoitus: Poliittinen maailmantilanne fikin taustalla
Vastuuvapaus: Hahmot kuuluvat Sayo Yamamotolle ja Mitsurō Kubolle. Minä en tee rahaa lainatessani heidän keksimiään hahmoja.
Yhteenveto: Uutiset nähdessään Viktoria hävettää olla venäjän kansalainen. Onneksi hänellä on Yuuri rinnallaan.


Karhu nukkuu – eipäs nukukaan

Viktor ja Yuuri olivat kotiutuneet Pekingin talviolympialaisista kotiinsa Japaniin. Ne olivat olleet Yuurin viimeiset kilpailut, sillä hän oli päättänyt viimein lopettaa kilpauransa, olihan hän jo kolmenkymmenen. Hän oli luistellut Japanille pronssimitalin. Nyt he istuivat kotonaan sohvalla juoden keskipäivän teetä. Viktor laittoi television päälle, jotta he voisivat katsoa uutisia. Ne uutiset saivat Viktorin maailman heittämään kuperkeikkaa. Hän katsoi järkyttyneenä kuvakoostetta siitä, kuinka Venäjä oli aloittanut hyökkäyksen Ukrainaan noin tunti sitten. Yhtäkkiä suuri paino tuntui laskeutuvan hänen hartioilleen ja hänen vatsaansa väänsi.

”Yuuri”, Viktor voihkaisi. ”Minua hävettää olla venäläinen.”
Yuuri tuijotti mykistyneenä uutisia, mutta kiersi sitten kätensä Viktorin ympärille.
”Hei, eihän tuo nyt sinun vikasi ole. Rentoudu”, Yuuri sanoi. Viktor istui jäykkänä kaikki lihakset jännittyneinä ja hän puristi käsiään nyrkkiin.
”Suljen television”, Yuuri sanoi, mutta Viktor tarttui hänen käteensä estäen. ”Älä. Haluan katsoa.”
Hän katsoi ja valtava tunnemyräkkä pyöri hänen päässään. Hän tunsi olevansa pohjattoman pettynyt ja surullinen samaan aikaan. Olivatko hänen maansa päättäjät täysin pölvästejä? Siihen oli vain yksi vastaus. Olivat!

Uutisia seurasi asiantuntijaraportti, jonka Viktor halusi myös katsoa. Kohta kyyneleet valuivat pitkin hänen poskiaan. Miksi ihmiset eivät voineet vain elää rauhassa keskenään?
”Vitya”, Yuuri kuiskasi hänen vierellään, otti syliinsä ja antoi Viktorin nyyhkiä paidanrintamustaan vasten. Yuuri silitteli Viktorin päätä ja hiuksia. Viktor oli elänyt kotimaassaan ehkä sen parhaimman ja rauhallisimman ajan, mutta hän ei ollut unohtanut isovanhempiensa kertomuksia siitä, mitä oli ollut ennen. Se jokin kyti jatkuvasti pinnan alla. Venäjä oli kuin talviuntaan nukkunut karhu, mutta se oli nyt herännyt. Viktor mietti kauhuissaan ketkä hänen tuntemistaan ihmisistä saatettaisi pakottaa sotimaan.

”Mitä ihmettä minä pienenä ihmisenä voin tehdä?” Viktor puuskahti lopulta.
”Televisiossa vilahti Japanin Punaisen Ristin keräys Ukrainaan”, Yuuri sanoi.
”Se tuntuu niin pieneltä ja passiiviselta. Lahjoitan ja muun ajan vain toljotan tumput suorina. Sehän on ihan typerää”, Viktor sanoi. ”Jos nuo kaikki Venäjää koskevat pakotteet toteutuvat, niin sielläkin tavallinen kansa on kohta aivan hajalla. Olen nähnyt sitä aikaisemmin ja tämä tuntuu nyt paljon isommalta asialta kuin silloin viimeksi.”
”On totta, me tavalliset ihmiset emme oikein paljoa voida tehdä”, Yuuri lohdutti ja kuivasi peukalollaan kyyneleen Viktorin poskelta.

Viktor niisti nenänsä ja laski päänsä uudelleen Yuurin rinnalle. Hän kuunteli Yuurin sydämen sykettä ja saavutti itse rauhoituttuaan saman tahdin. Jostain hänen mieleensä nousivat hänen babuškansa sanat. Jos ihminen ei muuta voi, niin aina voi rukoilla. Ja se on paljon. Niin paljon kuin Viktor epäilikin, kuulisiko Jumala hänen rukouksiaan, babuška oli ollut siitä täysin vakuuttunut. Ehkä se sitten oli niin. Hän voisi lähettää ihan pienen ja varovaisen rukouksen ja katsoa tapahtuuko mitään. Viktor huokaisi syvään ja mumisi vähä puoliääneen.
”Mitä sinä sanoit?” Yuuri kysyi ja suuteli Viktorin otsaa.
”Rukoilin. En tiedä auttaako se mitään, mutta se on jotain, mitä voin tehdä”, Viktor sanoi.
”Sanoit kerran, että olet vakuuttunut että jos jokin Jumala kuulee, niin se on isoäitisi Jumala”, Yuuri sanoi.
”Ai, olenko sanonut noin. Babuška oli viisas ja lämmin ihminen. Ei hän voi olla väärässä”, Viktor sanoi.
”No sitten voit olla varma, että rukouksesi kuultiin”, Yuuri lohdutti.
Viktor huokaisi syvään. Ellei mitään muuta ollut tapahtunut, niin ainakin hänen olonsa nyt paljon kevyempi.

Wuf, wuf! Jostain kirmasi kaksi pientä puudelia olohuoneeseen hännät heiluen.
”Taitaa olla ulkolenkin aika”, Yuuri totesi.
”Kuulostaa hyvältä”, Viktor sanoi. ”Oivalsin jotain muutakin”, hän lisäsi sitten.
”Mitä?” Yuuri uteli.
”Nyt kun lopetit kilpaluistelun, voimme päättää mitä teemme tulevaisuudessa. Mehän voimme tehdä vaikka mitä. Voimme esimerkiksi liittyä Japanin Punaisen Ristin avustustyöntekijöihin ja päästä tekemään jotain konkreettista.
”Olet oikeassa. Voimme päättää mitä teemme seuraavaksi”, Yuuri sanoi ja hymyili. Viktorilla oli aina mielessä jotain uutta ja jännittävää. Yuurilla oli aavistus, ettei Viktorin viimeisinkään ajatus jäisi pelkästään pöytälaatikkoon.

Larjus

  • IƧƧИA
  • ***
  • Viestejä: 6 609
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Pakko myöntää, et sen jälkeen kun Venäjä aloitti hyökkäyksensä, munkin mielessä on käynyt se miete, että mitähän YOI:n venäläiset hahmot mahtaisivat siitä ajatella, jos olisivat oikeita 😅 Mutta sinä se sitten päätit kirjoittaa siitä ihan ficinkin! (Ja minä sain nyt viimein tämän luettua.)

Meneillään oleva tilanne on ihan oikeastikin kauhea, ja häpeä on monen muun tunteen (vihan, pelon ym.) lisäksi hyvin ymmärrettävä fiilis. Onneksi Viktorilla on kuitenkin tosi hyvä tilanne itsellään kaikin puolin, ja Yuurikin lohduttamassa ja tukemassa. Hänellä on hyvät mahdollisuudet toimia ja auttaa, ja ihanaa että hän myös haluaa niin tehdä. Se tosin onkin hyvä keino myös helpottaa omaa oloa, ettei vain nökötä paikallaan passiivisena. Ja voi vetää Yuurinkin mukaansa! Toivottavasti tosin saavat nauttia yhteisestä kilpailuistelun jälkeisestä elämästä koirien kanssa (ja muutenkin) :3
お~ラスティ
ファンタスティック
頭の中

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 2 809
Kiitos kommentista Larjus. Jos tässä on ollut sympatiat ukrainalaisten puolella, niin yhtä lailla olen paljon surrut tavallisia venäläisiä, jotka yrittävät omassa maassaan jatkaa elämäänsä. Nuoret, jotka ovat tulleet tutuksi internetin maailmaan, voisi kuvitella olevan vähän enemmän perillä siinä, missä oikeasti mennään. Riippuu varmaan paljon omista taustoista. Venäjä tuntuu taantuneen jonnekin Pohjois-Korean suuntaan. Vaikka fiktiivisten hahmojen kanssa tässä ollaankin, heidän avullaan pisaran verran miettiä missä mennään. Urheilijoilla on vielä ihan omat kuvionsa sillä minkä lipun tai järjestön alla kisaavat.
(Tämä on muuten ainoa fikki, jonka käänsin myös englanniksi ja se on saanut paljon lukijoita.)
Olen minä muitakin YOI:n hahmoja miettinyt. Armeijaikäisillä ainakin on kiire kadota muille maille.