Kirjoittaja Aihe: Hendersonin kissa (S • ystävyyshömppää; Artturi, Helena & naapurin kissa • shotti)  (Luettu 3238 kertaa)

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 766
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50




S

FinFanFun1000 sanalla 422. kasvissyöjä
Hahmot vaihtoon II
Originaalikiipeily sanalla 27. viini

Tämä teksti on kirjoitettu Hahmot vaihtoon II -haasteeseen, jossa sain kaaoksen luoman hahmon, eli tämän tekstin Artturi on siis alun perin hänen käsialaansa. :) Kiitokset mielenkiintoisesta hahmosta! Artturi on tosi erilainen kuin hahmoni yleensä, ja minulle tuottikin kovasti vaikeuksia päästä häneen sisään, mutta sopivat raamit tarinalle tarjosi lopulta hahmolomakkeen maininta inhokkinaapurin kissasta, jolla on tapana karata ovesta sisään. ;D Olikin loppujen lopuksi aika hauskaa ja virkistävää kirjoittaa hahmosta, jollaisesta ei muuten olisi varmaan koskaan tullut kirjoittaneeksi.

Lämmin kiitos, jos luet! ♡ Kaikenlaiset kommentitkin ovat mitä lämpimimmin tervetulleita.


Sieltä se taas tulee, pulskanpörheä oranssinvärinen kissa. Se jolkottaa rivitaloalueen ajotien poikki suoraan kohti, aivan kuin se olisi ollut pusikossa väijymässä ja odottamassa Artturin kotiutumista. Artturi huokaisee, siirtää ostoskorin vasemman kätensä varaan ja avaa oven oikealla yrittämättäkään estää kattia. Se on pulskuudestaan huolimatta kissamaisen notkea ja sutjakka, ja jos se haluaa sujahtaa sisään, se sujahtaa. Tänään se haluaa, tietysti. Se livahtaa Artturin jalkojen välistä ja jää kiertämään eteistä pölyhuiskamainen häntä pystyssä kuin koko maailman omistajalla – tai ainakin kuin koko kiinteistön omistajalla. Kumma kyllä, otus ei vaikuta vainoavan muita asukkaita. Se on ottanut Artturin silmätikukseen.

Artturin perässä kulkeva Helena hymähtää, kun kissa puskee kylkeään ovenkarmia vasten. ”Sä oot sen mielitietty.”

”Jos mä oisin sen mielitietty, se ehkä osottas mieltymystään muutaki ku mun kämpän sisäpuolen hajumerkkailua kohtaan… Pikemminki se on Hendersonin kätyri. Vakooja. Ties mitä sen kaulapantaan on kätketty.”

”Älä foliohattuile, höpsö.”

Niiden sanojen saattelemana Artturi kuulee takaansa toisenkin hymähdyksen, mutta sävyltään ja painoltaan erilaisen – ei enää pelkästään huvittuneen, vaan ehkä vähän turhautuneenkin, joskin kuitenkin Helenalle tyypillisesti hellän. Sellainen hymähdys on Artturille hyvin tuttu. Helena ei suostu uskomaan muun muassa sitä, että Artturi ja Henderson asuttavat aivan eri planeettoja, vaikka miehet näennäisesti ovatkin naapureita. Helenan mielestä kyse on Artturin asenneongelmasta, mutta Artturi on sitä mieltä, että hänen ja Hendersonin energiakentät eivät yksinkertaisesti sovi yhteen. Ne kohtaavat vain tuhoisissa merkeissä. Viimeksi taloyhtiön kevätkokouksessa miehet ottivat yhteen siitä, kuuluuko jokaisen asukkaan itse huolehtia liikojen lumien pudottamisesta oman autokatoksensa päältä. Artturin mielestä ei kuulu, jos asukas ei autoile eikä siten käytä koko autokatosta. Hänelle olisi se ja sama, vaikka hänen katoksensa romahtaisi lumen painosta. Hankaloittaisikohan se vakoojakissan sisäänpääsyä?

Artturi itse voisi vallan hyvin linnoittautua oman asuntonsa turvaan, suojaan muiden kommenteilta ja konflikteilta ja miksei koronaltakin. Nykyään ostoksetkin saa tilattua kotiovelle, ja kraniosakraaliterapiaa voisi aivan hyvin harjoittaa kotioloissa, missä vastaanottohuonekin olisi helpompi sisustaa henkistä hyvinvointia tukevaksi kuin aneeminen vuokraliiketila.

Artturi jatkaa keittiöön ja alkaa lajitella ostoksiaan kaappeihin: inkivääriä, ituja, mausteita, yrttejä. Helena varmaan hymähtelisi niillekin, jos hän ne näkisi, mutta Artturi ehti onnekseen – tai ainakin mielenrauhakseen – käydä kaupassa jo ennen kuin Helena liittyi hänen seuraansa perjantai-illan viettoon. Viimeinen ostos korin pohjalla on sentään heitä molempia yhdistävä kulinaristinen nautinto, nimittäin pullollinen chileläistä luomupunaviiniä. Artturi vilauttaa pulloa Helenalle ennen kuin asettaa sen toviksi jääkaappiin tarjoilua odottamaan, ja Helena näyttää peukkua toisella kädellään. Toista kättään Helena yrittää tarjota kissalle, joka on seurannut heitä keittiöön, mutta kissa on kuin ei huomaisikaan. Se kiehnää tuolinjalkaa vasten, selkä nautinnollisella kippuralla ja häntä mutkalla. Sitten se maukaisee. Artturista on hassua, miten niin valtavasta kollikissasta lähtee niin hento ja kimeä ääni, jossa kuitenkin on vaativaa auktoriteettia niin kuin Hendersonissakin. Hendersonin ääni tosin on kaukana kimeästä. Se jyrisee betoniseinienkin läpi.

Artturi kurkottaa yläkaapin kaukaisimmasta nurkasta pussillisen kuivattuja muikkuja. Kissa tietää heti, mitä tuleman pitää; se keikistelee ensin hetken Artturin jaloissa ja maukaisee toistamiseen, ja sitten se suorastaan pinkoo Artturin edellä takaisin ulos. Artturi ravistaa sille pussista pari muikkua henkeään pidättäen, varoen koskemasta ällötyksiin. Hän on kasvissyöjä, mutta ei hän pitänyt kalasta silloinkaan, kun vielä söi eläinkunnan tuotteita.

Kissa nuuhkii muikkuja ja tepastelee niiden vieressä kuin yrittäen päättää, mikä olisi sopiva syömäasento. Lopulta se istahtaa takamukselleen ja alkaa närppiä saalistaan. Sen maailmaan ei mahdu enää muuta, ja helpottuneena Artturi vetäytyy sisälle ja sulkee oven perässään. Kun hän kääntyy palatakseen keittiöön, hän kohtaa Helenan veikeän virneen.

”Ooksä kelannu, et ehkä se tulee sisään just siks ku sä lahjot sitä?”

Artturi miettii hetken, mutta pudistaa sitten päätään. Todellisuudessa kuivatut muikut ovat yksinkertaisesti ainoa keino saada katti poistumaan suosiolla, ilman suuttuneita sähähdyksiä ja uhkaavia valehyökkäyksiä. Artturi on kokeillut muutakin, kuten ystävällistä maanittelua ja vessaharjalla jahtaamista, mutta tosiasia on, ettei Hendersonin kissaa noin vain säikäytetä tai häädetä. Se lähtee niin kuin tuleekin: silloin, kun se itse haluaa. Muikut sattuvat vain herättämään lähtöhalun.

”Tuskin”, Artturi vastaa, kurkottaa muikut takaisin piiloonsa ja alkaa tutkia kuiva-ainekaappeja siltä varalta, olisiko niissä jotain, mitä Helenakin suostuisi syömään. ”Se on niin tukevassa kunnossa, että Henderson ei varmaan muuta teekään ku lahjoo sitä. Ja räyhää taloyhtiön kokouksissa.”

”Nyt hei”, Helena huokaa, hivenen huolestunutta lämpöä äänessään. ”Miten susta on tullu noin hapan? Hymyä huuleen, höpsö.”

Artturi hypistelee pussillista kuivattuja hedelmiä, tuijottaa etikettiä mitään näkemättömin silmin ja hymähtää. Hän on itsekin huomannut muutoksen mielialassaan. Ei hän koskaan ole tullut toimeen Hendersonin kanssa, mutta viime aikoina hänen on ollut tavallistakin vaikeampi suhtautua seinänaapuriinsa suopeasti tai edes välinpitämättömästi. Helpompaa on ollut kohdistaa kaikki henkilökohtainenkin turhautuminen joko Hendersoniin itseensä tai tämän kissaan, jolla on tapana tunkeutua Artturin rauhan tyyssijaan. Artturilla puolestaan on tapana ahdistua kaikenlaisista konflikteista, joten on oikeastaan melko kummallista, että hän lietsoo niitä. Ehkä pandemian aiheuttama eristäytyneisyys on pureutunut häneen syvemmin kuin hän on osannut kuvitella.

Artturi suo Helenalle pikaisen hymyn kääntyessään taas tämän puoleen. Hän kaataa kuivahedelmiä kulhoon ja lykkää tarjottavansa pöydälle, jonka ääreen Helena on jo löytänyt istumaan. Helena viihtyy Artturin keittiössä. Se on kuulemma valoisampi ja kotoisampi kuin olohuone, joka on sisustettu tummilla sävyillä, vinyylilevyillä, eriskummallisilla koriste-esineillä ja nykyisen dalai-laman muotokuvalla. Yksi koriste-esine tosin pitää majapaikkaansa keittiön pöydällä, ja sitä Helena hypistelee parhaillaankin: Artturin isoäidin maalaama maatuskasarja on koko kodin hengetär, Tenzin Gyatson lempeänviisaasta katseesta viis.

Yhtäkkiä keittiön ikkunassa vilahtaa liikettä. He molemmat käännähtävät katsomaan ja kohtaavat kissan, joka tällä kertaa on loikannut Artturin ikkunalaudalle pesemään itseään. Se paistattelee kevätauringossa ja nuolee toista tassuaan hartaasti, silmät puoliksi ummessa. Artturi muistaa muikut, jotka mitä todennäköisimmin ovat jo päätyneet kissan vatsaan, ja hän värähtää.

”Nyt mä tiiän!” Helena hihkaisee. ”Sä oot yksinäinen. Se vaistoaa sen. Se pitää sulle seuraa.”

”Se on kissa”, Artturi muistuttaa. ”Ei se välitä siitä, miltä musta tuntuu. Sitä paitsi en mä oo yksinäinen – oothan säki siinä.”

”Seurassakin voi olla yksinäinen”, Helena toteaa ykskantaan ja siirtää tutkivan katseensa kissasta Artturiin.

Artturi kohauttaa olkiaan ja väistää Helenan katseen, vaikka todellisuudessa hän tietää tämän olevan oikeassa. Helena on tarkkanäköinen ja tuntee Artturin melkein yhtä hyvin kuin Artturi itse – ovathan he olleet ystäviä teini-ikäisistä saakka. Senkin, mitä Artturi ei välttämättä tiedosta, Helena lausuu ääneen kaunistelemattoman suorapuheisuutensa siivittämänä. Artturin on myönnettävä, että jokin osa hänestä kenties onkin yksinäinen, tai ainakin jotakin vailla. Välit perheeseen ovat tulehtuneet pandemiaristiriitojen takia, eikä ystäväpiirikään ole enää niin runsas ja värikäs kuin hän toivoisi.

”Ehkä sä tarviit jonkun”, Helena pohtii. ”Jonkun erityisen. Jonkun jonka turkkia silittää. Vaikka sen sijoittaja-Kostin.”

Artturi pärskähtää. Sijoittaja-Kosti on hänen vastapäinen naapurinsa, joka kieriskelee rahassa ja on ärsyttävän kuuma avatessaan biokaasuautonsa ovet avaimen kaukosäätimellä jo monta metriä etukäteen ja sukiessaan samalla parturin sliippaamaa ananastukkaansa kuin mikäkin muotimalli. Onhan Kosti objektiivisesti tarkasteltuna melko hyvännäköinen urheilullisine vartaloineen, mutta siihen se jääkin. Yhden yön jutuksi Kostista ehkä olisi, mutta sen pidempään Artturi ei takuulla silittelisi Kostin ananastukkaa tai mitään muutakaan osaa tästä. Helenan pitäisi kaikessa tarkkavaistoisuudessaan tietää, ettei Artturi kaipaa romantiikkaa. Satunnaiset Tinder-panot ovat hänelle aivan tarpeeksi.

Tai ehkä Helena tietää sittenkin paremmin. Helena on kuitenkin Helena.

Artturi istahtaa Helenan viereen keittiön divaanisohvalle ja nojaa päänsä tämän olkapäätä vasten. ”Mitä jos korkattaisiin se vinkku”, hän ehdottaa, ”ja tongittaisiin Netflixistä jotain hömpänpömppää?”

Hendersonin kissa istuu edelleen ikkunalaudalla. Se on edennyt puhdistautumisoperaatiossaan etutassuista alapäähän. Artturi hautaa kasvonsa syvemmälle Helenan hartiaan.

”Miten vaan”, Helena virnistää ja nyökkää ikkunan suuntaan, ”mut toi ei kyl jätä sua rauhaan, vaikka mä jättäisin.”

”Niin kumpikohan meistä foliohattuilee…?”


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day

kaaos

  • huitulapää
  • ***
  • Viestejä: 1 090
Moikku! En oikein muista enää mitä täytin hahmolomakkeeseen, mutta mulle tuli sen verran usein deja vu, että taisit laittaa siitä aika montakin juttua tähän! Oudolla tavalla tuntui kyllä tutulta myös kuitenkin tämä Artturi, ihan kuin olisin miettinyt sitä joskus aikaisemminkin ;) Ja siis eikö vaan ollutkin todella haastava haaste! Mun mielestä tosi mielenkiintoisella tavalla vaikeaa oli kirjoittaa toisen suunnittelemasta hahmosta. Ehkä se kertoo jotain omasta tyypillisestä kirjoitusprosessista, joka itsellä ainakin on selvästi aika hahmosuunnittelukeskeistä.

No mutta, tässähän oli varsin hurmaava ote, tykkäsin kun tää ei ollut romanttinen vaan ystävyysjuttu, vaikka Helena vähän vihjailikin siihen suuntaan, että Artturille voisi toisenlainenkin seura tehdä hyvää... vaikka Artturille itselleen vain randompanot on ok.

Henderson ei taida olla sijoittaja-Kosti? Hendersonin kanssa Artturi tuskin haluaa painia, mutta ehkä se voisi joskus päästä biokaasuauton kyytiin B-)

Olipa tää lystikästä lukea! Mainio haaste ja mainio, hyväntuulen teksti siitä syntyi! Kiitos!

kaaos
words make worlds

tuorein jatkis: Hämäränsäteet, K15, H/D

ava: sokerisiipi, bannu: Ingrid

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 766
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
kaaos, jee, ihan huippua jos tuli lukemisen lomassa sellaisia fiiliksiä että nyt kuulostaa tutulta! :D Oli tosi hauska ja innostava kokemus itsellenikin, kun luin minun luomastani hahmosta kirjoitettua tekstiä. Sain kyllä sujautettua tähän tarinaan aika monta yksityiskohtaa hahmolomakkeestasi, ja lomake antoikin runsaasti osviittaa tekstille. Aluksi purin peukaloitani, mutta sitten naapurin kissa ilmestyi inspiroimaan! Oli tosiaankin haastava haaste, mutta samalla tosi hauska. Minun kirjoitusprosessini ei taas juurikaan sisällä hahmosuunnittelua ainakaan etukäteen, vaan yleensä alan vain kirjoittaa ja annan hahmon rakentua tarinan aikana, mutta haastetta tämä haaste tuotti siitäkin näkökulmasta, kun ikään kuin oli jo ne valmiit raamit joissa pitäytyä.

Joo, Henderson ei ole sama naapuri kuin sijoittaja-Kosti - ajattelin, että Kosti on vastapäinen naapuri pihatien toisella puolella ja Henderson taas samassa rivitalossa. Hendersonin kanssa Artturi ei tosiaan varmaankaan halua mitään ekstratekemistä. ;D Mutta ajelu biokaasuautossa, hmm, miksipäs ei! Kuka tietää, ehkäpä Kostikin on katsellut Artturin kotiutumisia oman keittiönsä ikkunasta sillä silmällä. ;)

Ihana kuulla, että viihdyit tämän tekstin parissa. Suuret kiitokset sinulle vielä mielenkiintoisesta hahmosta - tai itse asiassa hahmoista, jos Helenakin huomioidaan! :-* Ehkä Artturista tulee kirjoitettua vielä joskus lisääkin.


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 747
Ah, vihdoin pääsin tämän tekstin äärelle! Hendersonin kissa on nimenä niin valloittava ja on juuri siksi jämähtänyt mieleni syövereihin - eikä taida jättää minua rauhaan ennen kuin olen lukenut ja kommentoinut tätä. Ihan niin kuin Hendersonin kissa ylettäisi tassuillaan ruudun toiselle puolelle :D Ei mutta, olen tykännyt hurjasti näiden Hahmot vaihtoon -haastetekstien lukemisesta ja tämä päätti lukukierroksen erinomaisella tavalla. Tämän parissa sai hymyillä ja hymähdellä useaan otteeseen ja se on teksteissä aina ihanan antoisaa ♥

On ihan huippua saada yrittää arvailla, mitkä piirteet ovat peräisin hahmolomakkeesta ja mitkä ovat kirjoittajan omia vapauksia. Luulin ensin, että koko foliohattuilu oli vain hölmöä sanailua, mutta hiljalleen alkoi minullekin avautua, millaisen hahmon olit kaaokselta saanut. En yhtään ihmettele, että poikkeuksellinen hahmo tuotti hieman haasteita, mutta loppujen lopuksi viittaukset kaikkeen yliluonnolliseen sujahtivat hyvin tarinaan ja sitä alkoi kiinnostua, millaisen hahmon pään sisällä oikein liikutaan. Samalla Artturi on todella sympaattinen hahmo ja oli samanaikaisesti kivaa ja hieman surullista seurata Helenan ja Artturin keskustelua ystävyydestä ja yksinäisyydestä.

Pidin etenkin Helenan tarkkanäköisyydestä ja siitä, miten se on käynyt Artturille tutuksi. On jotenkin niin kiitollista, jos elämässä on ystävä, joka ymmärtää ja osaa lukea juuri oikealla tavalla oman mielen ja sydämen syövereitä - ja uskaltaa myös sanoa, mitä mieltä asioista on. Uskon, että Helenan seura tekee Artturille muutenkin hyvää, sillä hän on kosketus "normaaliin maailmaan" ja osaa huomauttaa, kun Artturi menee kommenteillaan liian pitkälle. Etenkin tuo koko konflikti Hendersonin kanssa ja kuinka kaksikko siitä keskustelee oli kaikin puolin hyvä ja sai Artturinkin ymmärtämään, että koko homma on mennyt hieman liian pitkälle. Pidän muutenkin siitä, miten helposti saat rakennettua aika täyden maailman Artturin ympärille näin lyhyessä ajassa. Tuntuu, että lukijana ehdin oppia tuntemaan hänet melko hyvin!

Ja sitten huumori! Nautin siitä kovin, sillä kaikki Hendersonin kissasta Helenan ehdotuksiin Kostin silittämisestä saivat kyllä naureskelemaan :D Dialogi on niin kepeää ja leikittelet kissojen tavoilla juuri oikealla tavalla. Tuo Hendersonin kissa istuu edelleen ikkunalaudalla. Se on edennyt puhdistautumisoperaatiossaan etutassuista alapäähän. Artturi hautaa kasvonsa syvemmälle Helenan hartiaan on yksinkertaisuudessaan niin huvittava, sillä lukija tietää jo tässä vaiheessa täsmälleen, mitä Artturi tilanteesta ajattelee :P Tämä oli kyllä kaikin puolin ihana slice of life -henkinen ystävyys-one-shot, jossa on moni asia kohdallaan ja samalla päähenkilönä joku eriskummallisempi hahmo, mikä tekee kaikesta hieman toisenlaista ja ehdottomasti virkistävää! Ja loppuun vielä yksi lempikohdistani, jossa tiivistyy ystävyys ja ilo:

Lainaus
Artturi istahtaa Helenan viereen keittiön divaanisohvalle ja nojaa päänsä tämän olkapäätä vasten. ”Mitä jos korkattaisiin se vinkku”, hän ehdottaa, ”ja tongittaisiin Netflixistä jotain hömpänpömppää?”

Kiitos tästä! ♥

between the sea
and the dream of the sea

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 766
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
hiddenben, mahtavaa että tekstin nimi on valloittanut ja jäänyt mieleen! :D Otsikon kanssa taisi käydä samalla tavalla kuin itse tarinankin kanssa: Hendersonin kissa tuli ja tunki tassunsa peliin. ;) Hauskaa siis, jos se mokoma on ylettänyt tassuillaan sinnekin saakka!

Hahmot vaihtoon -haastetekstien lukeminen on kyllä minustakin ollut tosi antoisaa ja mielenkiintoista. Minun ei ole samalla tavalla mahdollista arvailla, mikä on peräisin hahmolomakkeesta ja mikä taas kirjoittajalta itseltään, koska uteliaana haasteenvetäjänä olen tietysti mennyt lukemaan ja fiilistelemään kaikkien lomakkeet läpi, mutta kiintoisaa on silti havainnoida sitä, millä tavoin kukin on saamaansa hahmoa lähestynyt. Hauskaa, että tämän tarinan edetessä hahmokuva rakentui ja täydentyi sinulle pala kerrallaan! "Poikkeuksellinen" on oiva sana kuvaamaan Artturia, koska hän ei tosiaan taida olla ihan kuka tahansa vastaantulija tai naapuri näkemyksineen ja mielipiteineen, ja siksi hänestä kirjoittaminen oli paitsi haastavaa myös hauskaa. Tällaisessa hahmovaihtokaupassa on minusta tosi inspiroivaa se, että saattaa saada kovinkin erilaisen hahmon kuin mistä yleensä kirjoittaa. Tekee hyvää poiketa välillä tutuilta laduilta!

Minäkin uskon, että Helenan seura tekee Artturille hyvää ja tasapainottaa tätä. Helenan kaltainen ystävä on kyllä ihana asia kenen tahansa elämässä, eikä ollenkaan itsestäänselvyys. Ihana kuulla, että pidit ystävyysteemasta, ja että myös huumori osui ja upposi ja sai hymyilemään ja hymähtelemään. :) Tätä oli kivaa kirjoittaa pieni pilke silmäkulmassa, kun usein tulee työstettyä aika vakavia tekstejä.

Kiitos paljon sinulle aivan ihanasta kommentista, sitä on suuri ilo lukea! :-*


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day

Larjus

  • IƧƧИA
  • ***
  • Viestejä: 6 563
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Ihan alkuun pakko sanoo, että niin ihana kissa tossa alun kuvassa 😍😍 Voisin tuijotella sitä vaikka miten pitkään.

Tämän tarinan lukemisesta tuli hyvä mieli ja viihdyin sen parissa erinomaisesti, vaikka Artturin puolesta vähän harmittaa typerä naapuri 😅 Vaikuttaa kyllä tuo Artturikin jännältä hepulta. Olisi hauska tietää, mikä kaikki on kaaoksen alkuperäistä ideaa ja mikä on sinun keksimääsi. Eipä kyllä tämän perusteella ihmetä, että hänellä ja naapurilla menee sukset ristiin asioissa. Onneksi kissa sentään on ihana! (Nauratti myös maininta sijoittaja-Kostista sekä kommenteissa olleet jutut Hendersonin kanssa painimisesta :D Tässähän alkaa tehdä mieli kirjottaa joku fici Artturista ja Hendersonista, ehkä joku yhden kerran pano tai jopa enemies to lovers ;D)

Niin jänskä tyyppi kuin Artturi onkaan tämän pohjalta, ja hänen ja Helenan ystävyydestä ja vuorovaikutuksesta oli kiva lukea, kyllä se naapurin kissa oli koko tarinan tähti ♥ Sen ulkonäön kuvauksesta mulle tuli välittömästi mieleen paitsi Karvinen ja edesmenneen mummini jo myös edesmennyt kissa Ossi, myös YouTubessakin videoissa esiintyvä Butters. Buttersilla tosin on matala ja karhea maukumisääni, ja kyllä mä vain väkisinkin kuulin mielessäni tämän tarinan kissan samanlaisena, vaikka sen ääni aivan päinvastaiseksi kuvailtiinkin ;D Tämmöinen on vain liian tarttuvaa ja mieleen jäävää :D Hauska on kyllä kontrasti niillä kissoilla, jotka ovat isoja ja massiivisia mutta ääni on pieni ja kimeä.

Lainaus
”Jonkun erityisen. Jonkun jonka turkkia silittää. Vaikka sen sijoittaja-Kostin.”
Pakko nauraa vielä vähän sijoittaja-Kostille ;D Helenan kommentteja oli muutenkin hauska lukea. Ja siis niin kuin jo sanoinkin, hauska oli lukea koko tarinaa ylipäätään.

Pakko vielä mainita loppuunkin kissa, koska ääää söpö kisu, olispa itsellänikin oma tai edes naapurin katti, joka kävisi kyläilemässä ;D Lähipiiristä on puuttunut jo pitkään kissat 😭
お~ラスティ
ファンタスティック
頭の中

Grenade

  • Fluff-fiilistelijä
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 476
  • ava Claire + bannu Ingrid
Ah, ihanaa, kissatekstejä ei voi koskaan olla liikaa! <3 Siksipä olikin pakko tarttua tähän, koska kissat, aww. Ja niinhän se on, että useimmiten niillä on ihan oma valta ja meno, eikä niitä pahemmin jaksa kiinnostaa, mitä ihminen siitä meinaa. :D Ihanaa, että naapurin kissa on vain päättänyt valita Artturin omaksi kaverikseen (tai ruokkijakseen), vaikka kukaan muu sitä ei jaksakaan kiinnostaa. Toivottavasti ei Henderson tule tästä mustasukkaiseksi ja ettei nyt jo rivien välistä luettava naapuritora leimahda kirkkaammaksi.

Mukavaa lukea tällaista ystävyyshömppääkin, Helenakin vaikuttaa mielenkiintoiselta hahmolta ja selvästi he Artturin kanssa tuntevat toisensa pitkältä ajalta, kun ovat niin luontevia keskenään. Vähän kyllä epäilen samaa kuin Helenakin, että jos Artturi jatkaa kissan ruokkimista, niin kissa kyllä aina palaa takaisin, jos tietää ruokaa saavansa. :D

Tää teksti oli kivoja yksityiskohtia täynnä. Oli esimerkiksi kivaa kurkistaa Artturin ruokakassiin, se jotenkin paljastaa aina paljon hahmosta, millaista ruokaa hän ostaa. kaaos on selvästi luonut mielenkiintoisen hahmon ja sen raamit, jolle olet saanut luotua oman sydämen. Oli hauskaa miettiä, millaisella asuinalueella nämä kaikki asuisivat ja millainen Artturin talo mahtaisi lopulta olla ja mitä kaikkea muuta miehen elämässä mahtaa olla kissan lisäksi.

Kiitos tästä, tämä oli ihastuttavan kivanen iltapalateksti! <3
Hyppää lehtikasaan!

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 766
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Larjus, minustakin tuo bannun kissa on ihana ilmestys! Ihanaa jos se ilahdutti. ;D Ja ihan huippua, jos itse tarinastakin tuli hyvä mieli. Tämä oli sellaista rentoa hyvän mielen kirjoitettavaa, joten kivaa, jos se on välittynyt myös lopputuloksesta.

Näissä hahmonvaihtoteksteissä on kyllä hauskaa arvuutella sitä, mikä on peräisin hahmon luojan ja mikä taas kirjoittajan kynästä. Pyrin tässä pitkälti mukailemaan saamaani hahmolomaketta ja täydentämään hahmoa siihen sopivasti. Täytyy tunnustaa, etten kyllä varmaan ikinä olisi saanut omin nokkineni näin eriskummallista ja jännää hahmoa aikaan! ;D Oli tosi virkistävä kirjoituskokemus. Mainiota jos muutkin hahmot ilahduttivat! Aaa, enemies to lovers -ficci Artturista ja Hendersonista olisi kyllä must read, voi vitsit. :D Siinä sitä vasta olisikin tarinan kaarta!

Hauskaa, että kissa oli kuitenkin lopulta tarinan tähti. ♡ Koko tarina lähti siitä ja kietoutui sen ympärille, joten se on varsin sopivaakin! Minuakin aina huvittaa se kontrasti, jos kissa on massiivinen mötikkä mutta ääni on hento ja kimeä, heh. Mutta apua mikä ihastuttava Butters, onpa jutukas kissa varsin omaleimaisella äänellä! :D

Kiitoksia sinulle ihanasta kommentista, mukavaa että viihdyit tämän tarinan parissa. :-*

Grenu, olen samaa mieltä siitä, että kissatekstejä ei voi olla liikaa. Kissat ovat kyllä sellaisia omien teidensä kulkijoita, ettei niitä vain voi vastustaa. ;D Naapurin kissa on itsepintaisesti valinnut Artturin, muista viis. Minullakin on samanlainen kutina, että eiköhän se kissa aina vain palaa takaisin niin kauan kuin Artturi mokoma ruokkii sitä. :P Apua, mustasukkainen Henderson se vasta olisikin, toivotaan tosiaan ettei naapurisota syvene entisestään!

Ihana kuulla, että hahmot herättivät mielenkiinnon, ja että pidit yksityiskohdista. Tuo on kyllä ihan totta, että ruokakassin sisältö voi paljastaa hahmosta paljonkin. Muistan, että kaaoksen lähettämässä hahmolomakkeessa oli mainittu, että Artturi syö lähinnä liemiä ja ituja ja sellaista, joten siitä ammensin sitten inspiraatiota ostoksiin.

Mainiota että tämä tarina maistui iltapalaksi, kiitos kovasti! :-*


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day