A/N: Jatkoa, viimeinkin... Vähän pidempi luku näin korvaukseksi tästä hirveästä tauosta
Seuraava jatko ei tule kuuden viikon jälkeen, tiedän sen koska olen oikeasti inspiroitunut seuraavasta kappaleesta ja taidan aloittaa seuraavan luvun kirjoittamisen heti. Siinä on yksi kohtaus, jonka kirjoittamista olen odottanut jo kauan. Se siis tulee luvussa 12. Pidän aina varmuuden vuoksi kahta lukua varastossa.
Mutta tässä siis luku 9.
HUOM!! tässä on siis kulunut noin puolisen vuotta luvun 8 tapahtumista!! Se käy ilmi tuosta tekstistä, mutta alku voi hämätä aika pahasti, jos sitä ei tiedä
Nauttikaa ja kommentoikaa, gracias ^^
9. Pitkä odotus
Vlad
Katsoin itseäni arvioivasti peilistä, kun mallasin kahta eri paitaa edessäni.
”Kumpi näyttää paremmalta?” kysyin sängylläni istuvalta Mihaililta.
”Sanoisin, että laita tuo musta lyhythihainen ja sinne alle tuo musta hihaton”, Mihail sanoi ja osoitti tarkoittamiaan paitoja.
Mallasin vielä kerran paitoja. ”Olet oikeassa. Nämä näyttävät hyvältä.”
”Sergey ei voi vastustaa sinua”, Mihail virnisteli.
Pyöräytin silmiäni ystävälleni. ”En minä Sergeytä varten pukeudu.”
”Ja laita hiuksiasi ja näytä muutenkin hyvältä. Etpä varmaan.” Mihail sanoi ilkikurinen hymy huulillaan.
”Usko jo, ei minua kiinnosta Sergey enää muuna kuin ystävänä”, tiuskaisin ehkä vähän liiankin vihaisesti.
Mihail ei onneksi loukkaantunut sanoistani. Hän vain kohautti olkiaan ja sanoi: ”Sittenhän sinun täytyy alkaa etsiä itsellesi uutta. Juhliin tulee varmaan paljon muitakin kuin vain lähimmät ystäväsi. Sana ilmaisista juotavista leviää helposti ympäriinsä. Ehkä löydät hyvän poikaystäväkandidaatin.”
Pyöräytin taas silmiäni, mutta hymyilin vinosti ystävälleni peilin kautta.
”En minä halua mitään poikaystävää. Minulla ja Lucialla on tärkeät kilpailut tulossa; poikaystävä vain sotkisi kaiken”, väitin vastaan.
”Ethän sinä ajatellut poikaystävän hankkimista silloinkaan, kun Sergey tuli kuvioihin. Ja silti teistä tuli jotain”, Mihail huomautti.
”Emme me ole koskaan olleet mitään muuta kuin ystäviä”, sanoin ja menin vaatekaapilleni ja aloin kaivella sieltä farkkuja.
Mihail pyöritti vuorostaan silmiään. ”Tehän suutelitte, eikö se muka ole mitään?”
”Se oli yksi suudelma. Sitä paitsi en kiinnosta Sergeytä muuta kuin ystävänä, hän on tehnyt sen kyllä tarpeeksi selväksi”, sanoin ja näytin Mihailille kaksia farkkuja.
Mihail osoitti vasemmanpuoleisia. ”Ja sinä silti olet päättänyt roikkua hänessä koko elämäsi, odottaa häntä.”
Heitin Mihailin osoittamat farkut sängylleni paitojen seuraksi ja tungin toiset housut takaisin kaappiin. ”Minä en odota häntä. En vain halua poikaystävää juuri nyt.”
”Minäkin olen tulossa sinne kilpailuihin ja minua ainakin kiinnostaisi poikaystävän hankkiminen”, Mihail sanoi ja iski silmää.
”Sinä oletkin sinä”, sanoin ja istahdin sängynreunalle. ”Onkohan kaikki valmista? Minua lukuun ottamatta.”
”Pitäisi olla. Älä ole huolissasi, Julia on hyvä järjestämään juhlia. Olet onnekas, kun sait hänet auttamaan sinua”, Mihail sanoi.
”Tiedän”, hymähdin. ”Menetkö vielä käymään kotona?”
”Menen, taidankin lähteä saman tien”, Mihail sanoi venytellen autuaasti.
”Tule sitten ajoissa”, vannotin. ”En halua olla yksin, jos tänne alkaa saapua tuntematonta porukkaa.”
”Tulen, tulen, isi”, Mihail virnisti.
Mottasin häntä leikkisästi käteen, mikä sai hänet nousemaan ylös.
”Sinun syntymäpäivästäsi tulee varmasti unohtumaton”, Mihail sanoi vielä virnistäen salaperäisesti.
**
Saatettuani Mihailin ovelle menin vaihtamaan ylleni valitsemani vaatteet. Nautin tyhjän kodin hiljaisuudesta; muu perheeni oli lähtenyt isovanhempieni luokse viikonlopuksi jättäen minut järjestämään syntymäpäiväjuhliani kaikessa rauhassa.
En vielä oikein tajunnut, että täytin sinä päivänä yhdeksäntoista. Kesä oli tullut niin nopeasti, aivan huomaamattani.
Aivan kuin Mihail oli tullut elämääni, huomaamattani. Ensin olimme vain olleet samalla tanssitunnilla ja tunteneet samoja ihmisiä. Sitten yhtäkkiä hän oli alkanut viettää kanssani enemmän aikaa ja olin lopulta alkanut pitää hänestä. Tiesin alusta asti, että hän oli kiinnostunut minusta muunakin kuin ystävänä. Se ei ollut kuitenkaan hänen mukaansa haitannut meidän ystävyyttämme, joten olin päästänyt hänet lopulta elämääni ja hän vei parhaan ystäväni paikan Sergeyltä.
Myös se tapahtui aivan vähitellen ja havaitsemattomasti. Vaikka Sergey ei halunnut tai uskaltanut (niin kuin minä asian ajattelin) olla minulle muuta kuin ystävä, en katkaissut välejäni häneen ja olin edelleen hänen paras ystävänsä. Kuitenkin, sen jälkeen, kun tutustuin Mihailiin lähemmin ja minulla oli toinenkin ystävä jolle pystyin puhumaan asioistani, tajusin miten vähän oikeasti kerroin asioita Sergeylle. Oli asioita, joista en voinut puhua hänelle. Kuten siitä miten vaikeaa minun oli olla hänen seurassaan tietäen, että olin joskus saanut suudella häntä ja nyt en saanut ja siitä miten kyllästynyt olin odottamaan sitä hetkeä, kun hän olisi vihdoin valmis olemaan minulle muutakin kuin ystävä. Lopulta Mihailista oli tullut se jolle uskouduin ja jonka kanssa vietin eniten aikaani. Sergey oli edelleen ystäväni, mutta en enää tuntenut, että hän todella tunsi minut.
Olin sanonut Sergeylle, että odottaisin häntä, kunnes hän olisi valmis olemaan kanssani. Odotin pitkään sitä päivää, että saisin suudella häntä taas. Sitä ei kuitenkaan koskaan tullut eikä tulisi koskaan tulemaankaan. Olin luovuttanut lopulta ja lakannut odottamasta. Sen jälkeen oloni hänen seurassaan helpottui hiukan ja pystyin taas suhtautumaan neutraalisti. Juuri ajoissa, sillä vähän sen jälkeen aloitimme Lucian kanssa treenauksen kilpailuihin Sergeyn yksityisopetuksessa. Ne kilpailut olivat meille tärkeimmät siihen asti.
Heräsin ajatuksistani, kun kuulin ovikellon soivan alakerrassa. Juoksin eteiseen miettien kuka siellä mahtoi olla, sillä juhlat eivät alkaisi kuin vasta monen tunnin päästä. Kurkistin oven vieressä olevasta kapeasta ikkunasta ja näin suureksi yllätyksekseni Sergeyn seisomassa oven takana. Hän ei käynyt meillä hirveän mielellään, sillä hän tunsi vanhempani eikä jostain syystä pitänyt hirveän suotavana, että he tiesivät, että me olimme hyviäkin ystäviä.
Avasin oven ja tervehdin miestä hymyillen.
”Moi, Vlad”, Sergey tervehti vaivaantuneena. ”Anteeksi kun tulen jo tähän aikaan, mutta minulla on asiaa sinulle enkä aio viipyä pitkään.”
Sergey selosti taas kaiken yhteen putkeen ja minulle tuli mieleen se kerta, kun hän oli pyytänyt minut katsomaan kilpailuita kanssaan.
”Tule sisään”, sanoin ja avasin oven kokonaan päästäen Sergeyn sisälle.
Menimme olohuoneeseen, missä Sergey istahti nojatuoliin. ”Anteeksi kun häiritsen sinua, sinulla on varmasti kiireitä juhliesi kanssa.”
”Ei minulla vielä. Julia on tulossa pian auttamaan vielä viimeisissä yksityiskohdissa”, sanoin löydettyäni mukavan asennon sohvalta.
Sergey ei sanonut mitään ennen kuin näki odottavan ilmeeni. ”Niin, oli minulla asiaakin. Tulin vain kertomaan, että en välttämättä pääse juhliisi. Minulle tuli yllättävä työeste, olen pahoillani.”
Pudistin päätäni. ”Lakkaa pyytelemästä anteeksi, ei sille voi mitään. Kiva kun pääsit edes nyt.”
Sergey hymyili minulle helpottuneena. ”Halusin tulla mieluummin kertomaan sinulle itse kuin soittaa. Ja halusin myös antaa sinulle lahjasi.”
”Lahjani? Sergey! Sanoin etten halua mitään lahjaa”, marisin.
”Halusin silti hankkia sinulle jotain. Ei se ole mitään ihmeellistä, mutta toivon, että pidät siitä”, Sergey sanoi hymyillen.
”Ei sinun olisi pitänyt”, mutisin.
”Voi olla, että pääsen vielä töiden jälkeen juhliisi, mutta en ole varma. Yritän kuitenkin ehtiä”, Sergey sanoi vaihtaen aihetta.
”Hyvä on, toivottavasti pääset”, sanoin. ”Otatko jotain syötävää tai juotavaa?”
”Ei kiitos. Minun täytyykin jo lähteä ”, Sergey sanoi ja nousi seisomaan. Hän otti askeleen minua kohti ja työnsi kätensä farkkujensa taskuun. Hän veti sieltä pienen epämääräisen paketin ja ojensi sen minulle. Ojensin käteni ottaakseni paketin vastaan. Katsoin Sergeytä silmiin ja sormemme kohtasivat hetkeksi. Sergeyn silmissä näkyi samaa, mitä minäkin tunsin sillä hetkellä; kumpikaan meistä ei ollut luovuttanut toisen suhteen.
Hetki ei kuitenkaan kestänyt sekuntia kauempaa. Otin paketin vastaan ja Sergey lähti jo ulko-ovelle päin.
”Osaan kyllä itsekin ulos. Hyvää syntymäpäivää, Vlad”, Sergey sanoi vielä ennen kuin katosi nurkan taakse.
Pian ovi kävi ja tiesin Sergeyn lähteneen. Katsoin pakettia kädessäni. Sen ulkomuoto ei paljastanut mitään sen sisällöstä, joten päätin selvittää mitä se sisälsi avaamalla paketin. Revin paperin varovasti pois paketin toisesta päästä ja annoin sen sisällön valua sormilleni.
Katsoin ihmeissäni kädessäni olevaa esinettä, se oli puisista helmistä tehty kaulakoru. Kauempaa helmet näyttivät aivan tavallisilta puupalloilta, mutta kun niitä katsoi lähempää, erottui niiden pinnassa koristeellisia kaiverruksia.
Ihailtuani korua aikani ravistin vielä varmuudeksi paketin sisältöä. Sieltä putosikin vielä pieni kortti, johon oli kirjoitettu Sergeyn koukeroisella käsialalla.
”Minun perheessäni on tapana antaa 18 vuotta täyttävälle lahjaksi jokin koru. Mutta koska en tuntenut sinua niin hyvin, kun täytit 18, saat sen nyt. Hyvää 19. syntymäpäivää. Toivoo: Sergey.” Hymyilin viestille ja katselin taas saamaani korua ja ajattelin, että parempaa korua Sergey ei olisi voinut hankkia minulle. En pitänyt mistään liian hienosta tai huomiota herättävästä. Tämä koru oli yksinkertainen, mutta kaunis. Juuri sellainen, mistä pidin.
**
Illan juhlat lähestyivät nopeasti ja Julia ilmestyi oveni taakse jo hyvissä ajoin ennen niiden alkua. Laitoimme yhdessä talon takana sijaitsevan puutarhan juhlakuntoon.
Kaiken tultua vihdoin valmiiksi jäin seisoskelemaan patiolle katsellen työmme tulosta. Puutarha näytti upealta; Julia todella tiesi, mitä oli tekemässä. Omenapuihin oli ripustettu kynttilälyhtyjä, jotka näkyisivät paremmin vasta auringon laskettua, puiden läheisyyteen oli viety tuoleja ja muutama pöytä, joilla oli tarjolla erilaisia juomia ja syötävää, patio oli muunnettu eräänlaiseksi tanssilattiaksi ja iloinen musiikki kaikui vielä vieraattomassa puutarhassa.
Ilta oli täydellinen juhlille. Aurinko ei laskisi vielä muutamaan tuntiin ja ilma oli lämmin. Vedin syvään henkeä ja nautin illan rauhasta.
”Sinulla on mielenkiintoinen koru”, viereeni ilmestynyt Julia sanoi.
Vilkaisin kaulassani roikkuvaa korua. ”Sain sen lahjaksi Sergeyltä.”
Julia kohotti toista kulmakarvaansa yllättyneenä, mutta ei sanonut mitään. Hän ei ollut koskaan pitänyt minun ja Sergeyn ystävyyttä suuressa arvossa, sillä hän tiesi Mihailin ihastumisesta minuun ja halusi, että minä ja Mihail olisimme yhdessä. Hänen mielestään olisimme söpö pari.
Olin itsekin miettinyt sitä joskus, siis minua ja Mihailia. Mihailissa oli kaikki ne ominaisuudet, jotka halusin tulevalla kumppanillani olevan, hän oli avoin, rehellinen, hauska, hän jakoi rakkauteni tanssiin ja kaikista tärkeimpänä hän välitti minusta. Olin kuitenkin aina sanonut Mihailille, että olimme pelkkiä ystäviä eikä meistä koskaan tulisi mitään muuta. Ehkä minun pitäisi antaa hänelle mahdollisuus?
Ravistin päätäni karkottaakseni tämän ajatuksen päästäni. Ei nyt ollut sopiva aika miettiä syvällisiä, nyt oli syntymäpäiväni.
**
Ihmisiä alkoi saapua kahdeksan jälkeen. Osan tunsin paremmin ja osa oli vain puolituttuja erilaisista tanssitapahtumista. Lucia saapui ensimmäisten joukossa. Hän halasi minua piinallisen pitkään heti päästyään ovesta sisään.
”Hyvää syntymäpäivää, Vlad”, hän toivotti iloisesti.
”Lucia, minä kuristun”, sanoin ja yritin irrottaa tytön käsiä ympäriltäni.
”Ai, anteeksi”, Lucia mutisi ja päästi minun irti. ”Minun oli ihan pakko ostaa sinulle jonkinlainen lahja.”
Huokaisin. ”Sinäkin.”
Lucia katsoi minua kummastuneena, mutta ei sanonut mitään. Hän kaivoi käsilaukustaan vaaleansiniseen paperiin käärityn lahjan ja ojensi sen minulle hymyn kera.
”Kiitos”, mutisin ja hymyilin hänelle takaisin. ”Puutarhassa on syötävää ja juotavaa.”
Lucia lähti puutarhaan muiden jo saapuneiden vieraiden seuraksi.
Menin keittiöön ja avasin juuri saamani paketin. Sieltä paljastui tanssimusiikkia sisältävä levy. Hymyilin lahjalle, se oli juuri jotain sellaista, mitä tanssija ostaa toiselle tanssijalle.
Mihail saapui melkein kaksi tuntia Lucian jälkeen, jolloin olin jo alkanut huolestua oliko hän tulossa ollenkaan.
”Sinä olet myöhässä”, ilmoitin Mihailille ennen kuin tämä ehti edes tervehtiä minua.
”Anteeksi”, Mihail sanoi pahoittelevasti. ”Myöhästyin bussista.”
”Ehkä saat tämän kerran anteeksi”, sanoin ja väistyin oven edestä.
Mihail tuli sisälle ja seurasi minua takapihalle, jossa kaikki muut kutsutut vieraat (ja muutama kutsumatonkin) jo nauttivat juhlista. Väistimme muutaman patiolla pyörähtelevän tanssiparin ja menimme istumaan omenapuiden alle.
”Paikka näyttää kivalta”, Mihail sanoi katsellen ympärilleen.
Puissa roikkuvat lyhdyt alkoivat erottua illan hämärtyessä ja loivat hämyisää valoa puutarhaan.
”Missä Sergey on?” Mihail kysyi äkkiä kuin tajuten, että Sergey ei ollutkaan paikalla.
”Hän ei pääsekään”, sanoin ja yritin peittää pettymyksen, jonka Sergeyn poissaolo aiheutti. ”Hänelle tuli työeste. Hän kävi iltapäivällä kertomassa.”
Mihail kutisti kulmiaan. ”Oletko varma, ettei Artemilla ole mitään tekemistä asian kanssa?”
”En usko, sillä Sergey on surkea valehtelija. Olisin heti tiennyt, jos asiassa olisi ollut kyse jostain muusta”, sanoin ja kohautin olkapäitäni.
”Hei, älä näytä noin apelta. Meillä tulee olemaan hauskaa ihan ilman Sergeytäkin”, Mihail sanoi ja kietoi kätensä hartioilleni rohkaisevasti.
Hymyilin hänelle ja aikaisemmat ajatukseni siitä, että minun pitäisi antaa Mihailille tilaisuus, palasivat mieleeni. Entä jos se ei toimisikaan? Rikkoisiko ero meidän välimme lopullisesti? Ja miten ihmeessä kertoisin Mihailille, että haluaisin kokeilla millaista olisi olla hänelle muutakin kuin ystävä? Ravistin Mihailin kädet hartioiltani sen varjolla, että nousin seisomaan.
”Otatko jotain juotavaa?” kysyin.
”Ei, kiitos”, Mihail sanoi ja katsoi perääni, kun menin kaatamaan itselleni mukillisen boolia.
Palasin takaisin Mihailin viereen ja join ison kulauksen terästettyä juomaa.
”Ethän sinä normaalisti juo mitään”, Mihail totesi. ”Olisitko todella halunnut noin paljon, että Sergey olisi tullut?”
”Ei kaikki minun elämässäni pyöri Sergeyn ympärillä”, mutisin mukiini ja otin toisen kulauksen juomastani.
Mihail katsoi minua hämmentyneenä. Hän ei selvästikään osannut tulkita, mitä minulla oli mielessäni sillä hetkellä.
”Onko jotain sattunut?” Mihail kysyi lopulta.
”Ei”, sanoin. ”Tavallaan.”
Mihail näytti entistä hämmentyneemmältä. ”Haluatko puhua siitä?”
”En, vielä”, sanoin ja hymyilin hänelle. ”Nyt tanssitaan.”
Nousin ylös ja ojensin käteni Mihailille, joka katsoi minua epäillen. ”Montako lasia olet juonut tuota boolia?”
”Vain tuon äskeisen”, sanoin ja vedin Mihailin ylös. Hän ei uskonut, mutta seurasi minua kuitenkin ”tanssilattialle”.
Omat epäilyni alkoivat näkyä minussa hermostuksena ja aloin käyttäytyä kuin mikäkin idiootti. Yritin saada itseni rauhoittumaan, kun menimme Mihailin kanssa tanssimaan. Nopeatempoinen dancekappale kajahteli ilmoille stereoista.
Tanssimme Mihailin kanssa monta kappaletta Julian ja Lucian välillä liittyessä seuraamme. Tanssiessamme unohdin hetkeksi, mitä minun olisi pitänyt ajatella Mihailista ja hetken olimme kuin aina joskus perjantai-iltaisin klubilla tanssimassa vain toisillemme.
Tanssittuamme tarpeeksi menimme takaisin omenapuiden alle. Nyt Mihail huoli lasillisen kylmää boolia. Joimme juomiamme hiljaisuudessa ja samalla mietin olinko tekemässä oikeaa päätöstä. En ollut koskaan ollut oikeassa suhteessa ja suudelma Sergeyn kanssa oli ollut ensisuudelmani. En pelännyt Mihailin torjuvan minua vaan pelkäsin, että Mihail ei koskaan tulisi olemaan minulle yhtä tärkeä kuin minä olin hänelle. Ja vaikka en sitä halunnutkaan myöntää, toivoin edelleen, että Sergey muuttaisi mielensä ja haluaisi olla kanssani.
Se ei ole mahdollista, koskaan, ajattelin ja käänsin katseeni Mihailiin. ”Minä haluan puhua sinun kanssasi, se on tärkeää.”
