Kirjoittaja Aihe: Katulasten Kekkerit, S, syntymäpäiväjuhlat  (Luettu 1373 kertaa)

Linne

  • ***
  • Viestejä: 487
  • Hämmentynyt pesukarhu
Katulasten Kekkerit, S, syntymäpäiväjuhlat
« : 13.11.2021 02:40:05 »
Tekstin nimi: Katulasten Kekkerit
Kirjoittaja: Linne
Ikäraja:S
Genre: fluffia kai sitten
Summary: Karan syntymäpäivä lähenee eikä Darren keksi millään lahjaa. Kun hän kuljeskelee ajatuksissaan vanhalle varastoalueelle, hän ymmärtää, ettei lahjan tarvitse aina olla tarpeeksi pieni mahtuakseen pakettiin.

A/N: Tämä teksti on pyörinyt jo pitkään mielessä ja pääsi nyt vihdoin (kuvaannollisesti) paperille. Tämä porukka löytyy myös näistä teksteistä:

Katulasten aakkoset
Ikäraja: S

Kermaleivoksia Katulapsille
Ikäraja: S

Katulasten karnevaali
Genre/trope: Found family, hurt/comfort
Ikäraja: S

Tekijän huomautus: tiiän kyllä, ettei sen paremmin seeprat kuin leijonatkaan elä viidakoissa. Aranialaiset sen paremmin kuin googlen kuvahakukaan ei kuitenkaan taida tietää

***


Kaduilta saattoi löytää kaikenlaista kiinnostavaa, jos vain piti silmänsä auki.

Se oli Darrenille joskus vaikeaa. Hänellä oli tapana upota ajatuksiinsa, jotka olivat usein paljon kiehtovampia kuin se, mitä hänen ympärillään tapahtui. Tästä syystä hänen ystävänsä eivät erityisemmin pitäneet siitä, että hän lähti kaduille yksin: jonkun toisen seura oli kaduilla lähes yhtä hyvä turva kuin terävä veitsi.

Joskus hänen oli kuitenkin pakko lähteä. Hän rakasti ystäviään, kaikkia heistä, mutta silti heidän seuransa oli joskus liikaa. Hän ei osannut selittää sitä, mutta aina joskus Ethan puhui liian äänekkäästi ja Ruth naputti kynsiään kivistä tulisijaa vasten, ja hänen oli pakko paeta joko vetäytymällä yläkertaan keksintöjensä pariin tai lähtemällä kävelylle.

Tällä kertaa hän oli valinnut jälkimmäisen. Sen jälkeen kun hän oli rakentanut vaatteiden pesukoneen (se toimi ihan oikeasti) ja yrittänyt rakentaa laitteen joka suodattaisi merivettä (se ei) hän ei ollut keksinyt yhtäkään uutta ideaa ja alkoi jo käydä levottomaksi. Yleensä hänellä oli puoli tusinaa projektia meneillään samanaikaisesti, mutta nyt hänen aivonsa kolisivat tyhjää.
Hänen pitäisi kuitenkin keksiä jotain, ja pian. Karan syntymäpäivä olisi ensi kuussa, eikä hän vielä tiennyt mitä antaisi tälle lahjaksi. Eivät heidän lahjansa koskaan kovin kummoisia olleet, mutta kaikki toivat aina jotakin tai sitten he antoivat yhden suuren lahjan: viime kuussa Ruthille oli hankittu yhteistuumin kaksi tennismailaa ja pussillinen palloja, kun he aikaisemmin olivat pelanneet kepeistä ja nahanpalasista viritetyillä välineillä ja kävyillä. Tyttö rakasti peliä ja oli siinä niin pelottavan hyvä, että vain Vicky oli joskus onnistunut voittamaan tämän. Muut olivat saaneet pisteiden sijaan vain mustelmia.

Darren vilkaisi ympärilleen. Hän oli, kuten tavallista, harhautunut kauemmas kuin oli ajatellut: hän oli melkein päässyt sen asuinalueen loppuun, missä sijaitsi heidän senhetkinen majapaikkansa, rapistunut kartano. Alue oli viime vuosina menettänyt arvonsa lähes kokonaan ja nykyään sen vieressä olikin varastoalue, jota ei sitäkään kukaan ylläpitänyt. Silloin tällöin he kävivät ryöstöretkillä vanhoissa lahoissa parakeissa, joissa homehtui aatelisten hylkäämiä tai unohtamia aarteita, konkurssiin menneiden yritysten välineitä tai jonkin aikaa aatelisia viihdyttäneiden projektien palasia jotka oli jätetty lahoamaan heti kun puuha oli tuottanut enemmän työtä kuin huvia.

Darren ei kuitenkaan ollut koskaan käynyt siellä yksin. Alue oli paitsi kiehtova, myös vaarallinen: he eivät olleet ainoita, jotka etsivät parakeista jotain käyttökelpoista. Jokin illassa sai hänet kuitenkin rohkeaksi. Kenties se varhaisen kevään aurinko joka paistoi joka päivä hiukan pidempään, kenties alueen hiljaisuus tai sitten se selittämätön vaisto, jonka jokainen katulapsi itselleen kehitti ja joka kertoi lähes erehtymättä, milloin tilanne oli turvallinen ja milloin piti juosta taakseen katsomatta.
Darren valitsi umpimähkään parakin, jonka ovessa oli himmennyt numero kahdeksan. Hän ei vaivautunut avaamaan ruosteista ovea vaan kapusi sisään rikkinäisestä ikkunasta ja tömähti tomuiselle lattialle.

Aluksi parakissa ei vaikuttanut olevan mitään kiinnostavaa. Sen seiniä kiersivät säkkikankailla peitetyt valkoiset neliöt, ehkä jonkun epäonnistuneen taidemaalarin teokset, ja ikkunaa vastakkaiselle seinälle oli kasattu laatikkokaupalla tavaraa. Mutta kun Darrenin silmät tottuivat hämärään, hän näki jotain, mikä herätti heti hänen uteliaisuutensa.

Ensin hän luuli sitä hevoseksi. Sitten hän astui lähemmäs ja tajusi, että ‘hevonen’ oli vain osa jotain, mikä oli luultavasti joskus ollut kaunis esine, mutta jo pahasti rapistunut: ruoste pilkutti sen pintaa, lattia oli laho ja osa pikkuisista valoista särkynyt.
Kaikilla katulapsilla oli kuudes aisti joka kertoi, juostako vai ei, mutta Darrenilla oli seitsemäs. Se kertoi hänelle, milloin jokin esine oli korjattavissa ja milloin se oli jo jäänyt ajan uhriksi.

Hän kurkotti sivelemään hevosen harjaa.

Ja silloin hän tiesi, mitä tekisi Karalle syntymäpäivälahjaksi.

***

Heti parakin löytämisen jälkeen Darren alkoi kuluttaa kaiken vapaa-aikansa siellä. Muut huolestuivat ensin, mutta kun hän vihki heidät yksi kerrallaan salaisuuteen, he kaikki lupasivat auttaa ja pitää salaisuuden visusti turvassa Karalta. Aamuisin Darren meni edelleen toreille muiden kanssa ja joko näpisteli tai teki hanttihommia, joita torikauppiaat ja kiertelevät työläiset lapsille tarjosivat. Aukiolla pientä pajaa pitävä seppä piti hänestä koska hän sai usein hevoset rauhoittumaan eikä koskaan säikähtänyt kun ne luimistelivat ja kuopivat maata. Mies kyllä joskus hämmästyi kun hän pyysi palkkansa nauloina tai työkaluina, mutta katsoi parhaaksi olla kyselemättä.

Kun he palasivat vanhaan kartanoon, Darren söi hätäisesti Ruthin valmistaman iltaruuan ja lähti vanhalle varastolle, missä hän aloitti toisen työpäivän. Useimpina iltoina joku tuli hänen kanssaan. Ethan tarjosi joskus apuaan, mikä yleensä tarkoitti että hän ojensi sen työkalun mitä Darren milloinkin tarvitsi. Ruth jolla oli silmää yksityiskohdille, maalasi tummuneita kohtia peittoon ja hankasi ruostetta pois etikkaan kastetulla rätillä. Kit neuvotteli Darrenin kanssa muttereiden ja ratasten paikoista ja rauhoitteli häntä kun urakka alkoi tuntua ylivoimaiselta. Vicky tuli joskus vaiti katselemaan hänen työtään ja ojensi sitten hänelle paperilapun. Kun Darren kirjoitti lappuun mitä tarvitsi, Vicky lähti aamulla omille teilleen ja palasi illalla haluttu esine mukanaan.

Darren oli ollut huolissaan siitä, miten salaisuus onnistuttaisiin pitämään Karalta, mutta se oli osoittautunut yllättävän helpoksi. Tyttö oli äskettäin löytänyt Vickyn karnevaalipäivänä mukanaan tuoman viulun ja oli päättänyt opetella soittamaan sitä, vaikka henki menisi. Jollain mahdottomaksi luullulla konstilla tämä oli värvännyt Vickyn avukseen, vaikka tämä väitti, ettei muistanut ulkoa yhtäkään nuottia eikä ollut koskaan sellaisia edes nähnyt. Niinpä tytöt viettivät kahdestaan iltoja hylätyssä kartanossa eikä Kara ihmetellyt lainkaan, miksi muut pakenivat ulkoilmaan: niin kauhea ääni harjoituksista lähti.

***

Monta viikkoa siinä meni, mutta lopulta Darrenin työ oli valmis.

Hän otti askeleen taaksepäin ja ihaili teostaan. Se ei muistuttanut juuri lainkaan sitä unohdettua möhkälettä, jonka hän oli viikkokausia sitten varastosta löytänyt. Laite hänen edessään hohti kuin karamellin käärepaperi, niin lumoavana että oli lähes mahdotonta uskoa, että se oli vain kasa ruuveja ja muttereita.

Mikä parasta, se toimi.

Tietenkään laite ei ollut aivan täydellinen. Jokunen sen reunaa kiertävistä lampuista oli räsähtänyt rikki ja kun katsoi tarkkaan, siinä oli edelleen muutama ruostetahra, jota ei saatu pois sen paremmin etikalla kuin uhkailullakaan. Darren toivoi, että Kara pitäisi siitä silti.

“Milloin he ovat täällä?” hän kysyi Vickyltä, joka istui ylösalaisin käännetyn laatikon päällä ja pyöritteli hajamielisesti veistään.
 
“Sinä olet kysynyt tuota jo kolmesti, Halth, ja osaat kellon meistä parhaiten. Rauhoitu. Kyllä ne tulee.”

“Minä rauhoittuisin”, Ethan sanoi toisen laatikon päältä, “jos sinä lakkaisit kutsumasta ihmisiä sukunimillä.”

“Sitten sinä varmaan kiehut raivosta, Merle.”

“Enpähän, Falck.”

“He tulevat”, Kit keskeytti lupaavasti alkaneen riidan. “Valot pois!”

Darren käänsi lähes käsivartensa pituista kytkintä. Laita hänen edessään sammui juuri kun Ruth ohjasi Karan sisään.

“Käänny heti kun astut sisälle”, hän opasti ja kääntyi sitten katsomaan Darrenia. “Dar, oletko valmis?”

Darren nyökkäsi alahuultaan pureskellen. Vicky tökkäsi häntä kylkiluihin, mutta ele ei ollut mitenkään ilkeä, vain muistutus.
Hän vapautti huulensa mutta tunsi silti olonsa hermostuneeksi kun veti kytkimestä uudelleen.

Hänen ei olisi tarvinnut olla huolissaan. Laite hänen edessään heräsi jälleen henkiin kuin se olisi vain ottanut pienet päiväunet.

Ruth vaihtoi katseen hänen kanssaan ja nyökkäsi tyytyväisenä. Sitten hän kääntyi Karan puoleen, joka seisoi edelleen tottelevaisena katse ovea kohti. “Okei, nyt saat katsoa.”

Kara kääntyi.

Darren oli käynnistänyt valtavan laitteen, jonka kultaiset ja vaaleanpunaiset valot hohtivat kirkkaasti. Kara joutui räpyttelemään silmiään muutaman kerran ennen kuin hän ymmärsi, mikä se oli.

Keskellä vanhaa unohdettua varastoa seisoi karuselli. Se oli aivan samanlainen kuin ne, mitä aatelisilla oli puistoissaan: valkeaa pylvästä kiersivät valkoiset hevoset, joilla oli koristeelliset varusteet ja kultaiset harjat. Valtavaan katokseen oli maalattu kuvia Aranian sievimmistä rakennuksista sekä kauniista lordeista ja ladyista.

Kara tuijotti karusellia niin pitkään, että Darren huolestui. “Etkö pidä siitä? Minä tiedän, että musiikki ei soi. Korjasin senkin, mutta se on aika äänekäs ja joku saattaisi tulla tänne ja kuulla-”

Kara pudisti hitaasti päätään. Hän astui lähemmäs ja nousi kultaiset portaat kuin unessa. “Toimiiko se oikeasti?” hän kuiskasi ja ojensi kätensä sivelläkseen hevosen kiiltävää harjaa.

“Toimii” Darren sanoi helpottuneena siitä, ettei Kara vaikuttanut pettyneeltä. “Hyppää kyytiin niin minä laitan sen käyntiin.”

“Mennään kaikki”, Ruth sanoi ja kaikki paitsi Darren etsivät itselleen hevosen. Kukaan heistä ei ollut kummoinen hevosmies (Ethan istui ensin selkään väärinpäin) mutta lopulta kaikki istuivat tukevasti ja pitivät metallisista ohjista kiinni. Darren nykäisi vivusta ja hyppäsi lähimmän ratsun selkään juuri kun karuselli alkoi liikkua.

Iloista soittorasiamusiikkia ei kuulunut, mutta muuten kone toimi aivan niin kuin ne, joissa he olivat nähneet aatelisten lasten ratsastavan. Hevoset liikkuivat hitaasti eteenpäin, ylös ja alas, kiertäen kehää kuin tanssien tuntematonta tanssia. Se oli uskomatonta. Kara ei olisi hämmästynyt, vaikka hevoset olisivat irronneet karusellista ja laukanneet taivaalle, niin ihmeellistä se oli.

Kaikki hyvät asiat päättyvät kuitenkin aikanaan. Lopulta hevoset ensin hidastuivat ja sitten pysähtyivät.

“Meillä on muutakin”, Ruth sanoi, kun he kapusivat alas ratsujen selästä. “Minä paahdoin maissia ja tein kakun, tule-”

He viettivät koko illan ja hyvän osan yöstäkin vanhassa parakissa. Karusellin lisäksi Darren oli löytänyt kaikenlaista muutakin: he seikkailivat maalatuista seinistä kasatussa viidakossa johon oli maalattu niin aidonnäköisiä tiikerien, seeprojen ja leijonien kuvia, että Kara hätkähti joka kerta kun he kääntyivät kulmasta (erityisesti silloin kun Vicky ei ollut ollut tyytyväinen taitelijan näkemykseen ja oli piirtänyt leijonille torahampaat). He söivät paukkumaissia, jonka Ruth tarjoili pienestä punaisesta kärrystä, aivan samanlaisesta kuin ne, joista kaupiteltiin puistoissa kaikenlaisia herkkuja. He nauroivat hassunkurisista peileistä heijastuville peilikuvilleen, heittivät renkaita pulloihin ja antoivat Karan vetää narua, jonka toiseen päähän oli kiinnitetty pieni pehmomustekala (Vicky ei koskaan kertonut, mistä oli sen löytänyt).

Kaikista ihmeistä kuitenkin vain karuselli onnistui kilpailemaan kakun kanssa. Ruth oli ollut sen suhteen yhtä salamyhkäinen kuin Darren karusellin ja oli vihkinyt vain Vickyn salaisuuteen tarvitessaan jotain, mitä ei kadulta saanut. Vaivannäkö kuitenkin kannatti: kun Ruth vihdoin laski kakun pöydän virkaa toimittavalle laatikolle ja veti kuvun sen päältä, Kara henkäisi ihastuksesta.

Kakku oli pyöreä ja vaaleanpunainen, missä ei sinänsä ollut mitään erikoista. Ruth oli tehnyt samanlaisia ennenkin onnistuttuaan saamaan käsiinsä pullon punaista elintarvikeväriä. Toisin kuin aikaisempia kakkuja, tätä ei kuitenkaan oltu koristeltu pelkällä pähkinärouheella tai ruusun terälehdillä.

Kakun päälle oli kasattu kaikenlaista, mitä aatelistenkin huvituksissa myytiin, kaikkea mihin heillä ei koskaan ollut varaa: paahdettuja kastanjoita, sokerihuurrettuja omenaviipaleita, paukkumaissia, sokerisirpaleita, suklaakierteitä ja toffeetötteröitä. Ruth oli onnistunut tekemään jopa hattaraa, joka tosin suli nopeasti kakun päälle.

Kun kakkua oli ihasteltu tarpeeksi, Kara leikkasi ensimmäisen viipaleen ja Ruth jakoi kakun pahvinpaloille, jotka toimittivat lautasten virkaa. He söivät käsin ja nuolivat vaaleanpunaisen kuorrutteen ja vadelmatäytteen sormistaan. Kakkua riitti jokaiselle vain yksi pala, mutta se olikin niin makeaa, että vain Ethan olisi halunnut toisen.

Ennen paluuta hylättyyn kartanoon he ajoivat vielä kerran karusellissa. Kara pysyi hevosen selässä vielä hetken kun se pysähtyi, kuin olisi yrittänyt pysäyttää ajan. Sitten hän kapusi alas ja meni muiden kanssa ovelle sillä aikaa kun Darren sammutti valot.

He kaikki tiesivät, että tämä luultavasti jäisi ainoaksi illaksi, jonka he viettäisivät tivoliksi muutetussa varastossa. Niin lumoava kuin se olikin, se vei aivan liikaa heidän aikaansa ja rahojaan. Lisäksi korjatut kauneudet kiinnittäisivät ennemmin tai myöhemmin jonkun aluetta ryöstelevän porukan huomion. Joten kun Darren kytki karusellin pois päältä, hän teki sen viimeistä kertaa.

Se ei kuitenkaan haitannut. Heillä oli ollut yksi sokerinen, taianomainen ilta jonka aikana he olivat unohtaneet, miten kovaa elämä kadulla oikeastaan oli. Se oli enemmän kuin mitä moni muu lapsi koskaan sai.
He kävelivät tiiviissä ryhmässä takaisin kartanolle. Yleensä Vicky vaelteli edellä Kitin kanssa ja Darren kaukana jäljessä kunnes joku huomasi nykäistä hänet muiden joukkoon, mutta karusellin lumous viipyili edelleen heidän mielissään ja sai heidät hakeutumaan toistensa seuraan. He kävelivät hiljaisina, kunnes Ethan viimein avasi suunsa.

“Aikuisena minä menen jäniksenä johonkin laivaan mikä menee jonnekin missä on viidakoita.”

“Miksi?” Ruth kysyi.

“Koska haluan tietää onko tiikerit oikeasti niin isoja kuin niissä kuvissa.”

“Ei viidakoissa ole tiikereitä”, Kit vastasi rauhallisesti. “Ne elävät savanneilla.”

“Niissä kuvissa oli liaaneja ja leijonia!”

“Ei viidakoissa ole leijoniakaan.”

“Ihan taatusti on. Eikö olekin, Dar?”

Darren ei vastannut. Hänen mielensä raksutti jo uusien keksintöjen parissa. Kenties hän voisi purkaa karusellin ja kerätä mutterit talteen. Ehkä hänen vedensuodattimensa olikin vain vaatinut muutaman mutterin lisää...
« Viimeksi muokattu: 30.11.2021 09:04:40 kirjoittanut Linne »
Kaikki perinteet ovat typeriä. Siksi ne ovat perinteitä

Naela

  • Jahkailija
  • ***
  • Viestejä: 123
Vs: Katulasten Kekkerit, S, syntymäpäiväjuhlat
« Vastaus #1 : 20.11.2021 22:10:41 »
Oi, tämä oli ihana! Mielenkiintoni heräsi jo heti summaryn lukiessani, ja pidin erityisesti siitä, ettei yllätys paljastunut lukijallekaan ennen kuin Darren esitteli rakennelmansa syntymäpäiväsankarille.

Rakastuin myös luomaasi maailmaan ja hahmoihin ja pidin erityisesti siitä, miten paljon sain heistä irti tämän yhden, lyhyehkön tekstinkin perusteella. Mun pitää ehdottomasti lukaista nuo alussa mainitsemasi tekstit myös, koska haluan tietää näistä tyypeistä lisää!

Darrenin ja kumppanien järjestämä syntymäpäiväjuhla oli kuin pieni, erityinen, taianomainen hetki arjen harmauden ja kurjuuden keskellä. Surullista, että heille se oli ikään kuin one-time thing: kuinka ihanaa olisikaan, jos saisi nauttia karusellista ja karnevaalihuveista kaiket päivät.

Tykkäsin tästä todella paljon, kunpa joku järjestäisi minullekin tällaiset syntymäpäiväjuhlat!

Linne

  • ***
  • Viestejä: 487
  • Hämmentynyt pesukarhu
Vs: Katulasten Kekkerit, S, syntymäpäiväjuhlat
« Vastaus #2 : 23.11.2021 21:49:38 »
Naela ihana kuulla että tykkäsit! Tämä porukka on omaa sydäntä lähellä, joten on aina ihanaa kuulla, että muutkin tykästyvät heihin.
Tämän tekstin alkuperäinen nimi oli Katulasten karuselli mutta tuumin, että se paljastaisi tekstistä liikaa.

Tosi ihana kommentti, kiitos <3 Kiva kuulla, että nämä tyypit herättivät mielenkiinnon ja erityisen mukavaa oli tietää, että tekstiä pystyi lukemaan vaikka ei olisi aikaisempia osia lukenut. Oon nimittäin ollut siitä vähän huolissani :D

Etsin tähän tekstiin inspiraatiota katselemalla vanhoja kuvia karuselleista ja toivon, että niiden taianomainen tunnelma välittyisi tekstistäkin. Mutta niin kuin sanoit, niin tuskin näin tulee uudelleen käymään. Mutta ehkä karuselliinkin voisi kyllästyä, jos sillä ajelisi kaikki päivät? :D

Kiitos vielä aivan ihanasta kommentista!
Kaikki perinteet ovat typeriä. Siksi ne ovat perinteitä

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 529
Vs: Katulasten Kekkerit, S, syntymäpäiväjuhlat
« Vastaus #3 : 29.11.2021 20:29:04 »
Voi että, olipa tämä hyvä! Ihanaa saada lukea tämä ja samalla tietää, että kohta alkaa katulasten joulukalenteri :) Vaikka tässä olikin kevään tuntua, uppouduin tämän tunnelmaan oikein oivallisesti. Tässä oli jälleen tälle kudotulle perheelle tuttu, lempeä tunnelma ja tykkäsin hurjasti siitä, että tässä yhdistyivät lasten vahvuudet ja voimat, kun he valmistelivat Karan syntymäpäivälahjaa. Rakastin sitä, että he pitivät tuon salaisuuden Karalta ja yllätys onnistui. Ja että Kara tietämättään avitti salaisuuden ylläpitoa: eikä Kara ihmetellyt lainkaan, miksi muut pakenivat ulkoilmaan: niin kauhea ääni harjoituksista lähti ;D

Tuollainen karuselli oli kyllä huikea löytö! Tuollaisia karuselleja taisi oli sisätiloissa ennen vanhaan enemmänkin, ainakin mitä muistan nähneeni elokuvissa :) Jotenkin tykkäsin siitä, että karuselli jäi lapsille yhden illan iloksi. Tavallaan se on surullista, mutta toisaalta tuo päätös kertoo siitä, että he osaavat luopua heille rakkaista asioista ja tulevat siten selviämään paremmin tulevaisuudessa. Tavaroihin takertuminen tekee harvoin kenellekään hyvää, ja ajattelen, että etenkin katulapsien kohdalla he eivät voi kiintyä mihinkään suureen, sillä heidän tulevaisuutensa on niin epävarma.

Oi että, tässä oli kyllä paljon hyvän mielen juttuja :) Luettuani vastauksesi Naelalle olen samaa mieltä, että tämän tarinan nimi sopii tälle hyvin ja oli hauskaa, että karuselli oli yllätys lukijallekin (vaikka vähän karusellin kaltaista arvelinkin!). Tuo Ruthin tekemä kakku kuulosti upealta ja niin herkulliselta! Minullekin olisi maistunut pala :D Kiitos tästä, tämä oli ihana!

between the sea
and the dream of the sea

Linne

  • ***
  • Viestejä: 487
  • Hämmentynyt pesukarhu
Vs: Katulasten Kekkerit, S, syntymäpäiväjuhlat
« Vastaus #4 : 19.12.2021 15:16:24 »
Kiitos ihanasta kommentista hiddenben! (ja anteeksi, että vastaaminen kesti. Yritän tässä pikkuhiljaa ehtiä vastailla kaikkiin kommenttiarpajaisten aikana saamiini ihaniin kommentteihin <3).

Kiva kuulla, että tykkäsit hahmojen välisistä suhteista! Found family on oma suosikkitropeni ja missäpäs sitä olisi helpompi kirjoittaa kun lasten muodostamasta perheessä :D Googlailin tätä varten vanhanaikaisia karuselleja, ne ovat hirmuisen nättejä! Paljon nätimpiä kuin nykyaikaiset muovihirvitykset.
Tuo huomautus tavaraan kiintymisestä oli mielenkiintoinen, koska eivät nämä lapset tosiaan voi paljon mukanaan kantaa. Edes hylättyyn kartanoon he eivät ole osanneet kiintyä, koska tietävät, että sieltä voi joutua lähtemään milloin tahansa :( pitää kirjoittaa heille jossain vaiheessa ihan oikea koti.

Ruthin kakku on saanut inspiraatiota överikakuista, jotka on kasattu täyteen suklaakarkkeja ja jäätelötötteröitä ja muuta vastaavaa :D Vielä kerran kiitos paljon kommentista, se piristi paljon <3
Kaikki perinteet ovat typeriä. Siksi ne ovat perinteitä

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 9 118
  • Lunnikuningatar
Vs: Katulasten Kekkerit, S, syntymäpäiväjuhlat
« Vastaus #5 : 15.02.2022 15:01:50 »
Heihoi vaan taas! Tämänkin tekstin kohdalla on ehkä myönnettävä heti kättelyssä, että olen sen lukenut jo aiemmin, mutta kommentti on jäänyt kirjoittamatta. (Toisaalta luen suunnilleen kaiken, mitä Finin originaaliosastoille postataan, joten ehkä tää alkaa olla vähän turha disclaimer. :D ) No, joka tapauksessa haluan heti alkuun mainita, että tää oli kiva teksti lukea myös uudelleen!

Tässä oli mukana tosi sympaattista juhlien ja juhliin valmistautumisen tunnelmaa. Erityisesti pidin tuosta Darrenin malttamattomuudesta (enkä ihmettele, olisin minäkin malttamaton, jos kerrankin olisi kekkerit!) ja Ruthin valmistamasta suklaakakusta, jonka kuvaus oli ihastuttavan överi. :D Voin hyvin kuvitella, että kun katulapset kerrankin pääsevät juhlimaan, niin sitten kakunkin kanssa lähtee vähän lapasesta. (Opin muuten itse viime syksynä tekemään hattarakoneella hattaraa. :D Se oli aika hurjaa ja hauskaa puuhaa, suosittelen, jos joskus saat mahdollisuuden kokeilla.)

Karusellista ja sen korjaamisesta pidin myös kovasti, sillä sydämessäni on kyllä heikko kohta sille, että hahmot korjaavat jotakin. Varmasti homma on kyllä monimutkainen ja suuritöinen, mutta toisaalta katulapset ovat selvästi monen alan mestareita ja näppäriä käsistään.

Kiitos tästäkin tekstistä, se ilahdutti jo kahteen otteeseen. ❤️

so pull me closer and kiss me hard
i'm gonna pop your bubblegum heart

Larjus

  • ISSNA
  • ***
  • Viestejä: 5 228
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Vs: Katulasten Kekkerit, S, syntymäpäiväjuhlat
« Vastaus #6 : 27.08.2022 21:08:58 »
Oho, menipäs siinä kauan että nyt sain lopulta tämänkin luettua! No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Oli mukava palata taas katulasten pariin ja oppia jotain uutta heistä. Synttärit on tärkeitä monille lapsille, niin selvästi tällekin poppoolle. Ihana miten paljon niihinkin panostavat, vaikka elävätkin muuten vaatimattomasti. Tässähän iskee ihan kateus, harvalla hyvin toimeentulevallakaan on noin hienoja synttärilahjoja ja -juhlia. Sekin on ihan mieletöntä, miten kätevä Darren on käsistään, kun osasi karusellinkin korjata. Siitä ja muista huvipuistojutuista tuli kyllä mielettömän hieno lahja Karalle :)

Lainaus
Niinpä tytöt viettivät kahdestaan iltoja hylätyssä kartanossa eikä Kara ihmetellyt lainkaan, miksi muut pakenivat ulkoilmaan: niin kauhea ääni harjoituksista lähti.
😂😂 Hyvin Kara tiedostaa soittotaitonsa.

Lainaus
Kakun päälle oli kasattu kaikenlaista, mitä aatelistenkin huvituksissa myytiin, kaikkea mihin heillä ei koskaan ollut varaa: paahdettuja kastanjoita, sokerihuurrettuja omenaviipaleita, paukkumaissia, sokerisirpaleita, suklaakierteitä ja toffeetötteröitä. Ruth oli onnistunut tekemään jopa hattaraa, joka tosin suli nopeasti kakun päälle.
Vau mikä kakku! Tossahan on suunnilleen kaikkea mahdollista ja mahdotonta koristeena :D Itelle tulis ekana mieleen että tämmösen kakun vois koristeella vain Villi Vonkan makeistehtaalla 😂 On se Ruth melkoinen taikuri.

Sinällään sääli, että he voivat nauttia tuosta omasta pienestä tivolistaan todennäköisesti vain tuon yhden illan. Mutta ehkä se ainutlaatuisuus tekeekin siitä niin tärkeän, ja he varmasti jokainen vaalivat sitä muistoa huolella. Mua myös hymyilytti tuo loppu kun Darrenilla oli jo vaikka mitä suunnitelmia... ehkä vastaavanlaisia yllätyksiä ja mukavia kokemuksia on luvassa tulevaisuudessakin!
"Kylpyhuoneessa on sus, ses ja sas. Ja kylpyhuone."

Linne

  • ***
  • Viestejä: 487
  • Hämmentynyt pesukarhu
Vs: Katulasten Kekkerit, S, syntymäpäiväjuhlat
« Vastaus #7 : 07.09.2022 20:28:43 »
Kaarne anteeksi kun kommenttiin vastaaminen on kestänyt! Se kommentteihin vastaaminen -haaste tulee selvästi tarpeeseen.

Heh, parempi överit kuin vajarit mitä kakkuun tulee. Pitääpä kokeilla hattaran tekoa itsekin, jos tilaisuus tulee vastaan!

Minäkin kieltämättä tykkään siitä, kun teksteistä korjataan jotain ja tehdään vanhasta uutta. Darren on varsinainen pieni nero, koska totta kai jokaisessa lapsiporukassa pitää olla se yksi hajamielinen nero. Kiitos paljon kommentista! <3

Larjus ihan totta, parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Eipä tämä täältä mihinkään katoa :)
Synttärit ovat tärkeintä melkein kaikille lapsille, eivätkä nämä lapset ole poikkeus, vaikka kantavatkin liian raskasta aikuisen roolia.
Darren on pikku nero, koska totta kai jokaisessa lapsiporukassa pitää olla se yksi nero <3 Näiden lasten elämässä on muuten niin paljon hankaluuksia, että he ansaitsevat edes syntymäpäivinään jotain ekstrakivaa. Ja toisaalta heitähän eivät kotiintuloaikojen ja koulun kaltaiset riesat ole rajoittamassa, jotan syntymäpäiviä voidaan arvostella vaikka kuinka monta päivää.
Kakkuun otin inspiraatiota Zumbo's Just Desserts -ohjelmasta, kakut on siinä ihanan övereitä <3

Onhan se toki haikeaa, että tivolista voi nauttia vain yhden illan, mutta toisaalta, eiväthän rikkaatkaan lapset käy huvipuistossa joka päivä. Ja ehkä luvassa tosiaan on uusia, kivoja kokemuksia!
Kiitos paljon kommentista <3
Kaikki perinteet ovat typeriä. Siksi ne ovat perinteitä