Marvel: Ettei ampuisi enää, K-11 (Bucky/Sam)

[Violetu]

Otsikko: Ettei ampuisi enää
Fandom: Marvel, What if...Zombies?!
Ikäraja: K-11
Kirjoittaja: Violetu
Genre: Angst, gore, eräänlainen itsetuhoisuus, "zombi!AU"

Summary: Kun Samia purtiin, Bucky ei ollut paikalla.

A/N: Osallistuu 12+virkehaasteeseen (XIX). Ehkä olen istunut tämän päällä jo tarpeeksi, ei se tästä enää jyystämällä parane.
Taas yksi teksti lisää zombie!verseen, ai että kun tällaisessa angstissa on kiva välillä rypeä. Nauttikaa, kärsikää...?

***


Ettei ampuisi enää


Sumu valtasi kadut ja verhosi näköaistin utuunsa, turrutti valheelliseen turvallisuudentunteeseen.
Hiljainen katu oli todennäköisesti surmanloukku.
Ehkä tänään armo kävisi oikeudesta, eivätkä he menettäisi ketään, tai menettäisivät saman tien kaikki.

Kun Sam oli viety, Bucky ei ollut paikalla.
Jokin säädytön osa hänen aivoistaan ei antanut hänen unohtaa sitä, vaikka hän oli unohtanut jo niin paljon Samista.

Yksikään järjellinen sana ei enää tavoittanut Samia, kun Bucky lopulta saapui tämän luo.
Kipu oli vielä toisen silmissä, mutta siinä oli kaikki, mitä Samista oli jäljellä.
Miehen iho ja silmien väri alkoivat jo käydä kelmeiksi, ja Bucky pakotti itsensä olemaan läsnä, katsomaan, miten viimeinenkin muren Samista haipui pois.

Sharonilla oli käsiraudat, joilla tämä iski Samin kiinni paloportaisiin, ettei mies pääsisi siivillään seuraamaan heitä.

Leikkaus kolme viikkoa eteenpäin, eikä Bucky voinut olla miettimättä, oliko Sam itse katkaissut kätensä päästäkseen irti.

Stevellä oli edelleen kilpi ja mies käytti sitä samoin kuin aina, jotain alkuperäistä jäi siis ihmisestä jäljelle, vaikka suurimman osan virus vei.

He olivat huomanneet, että zombit alkoivat hiljalleen pilaantua kuin huonoiksi menneet hedelmät.
Virus mädätti aivojen jälkeen pikkuhiljaa koko ruumiin, mutta ei vienyt toimintakykyä.
Olisi saattanut olla hupaisaa, miten kadulla kulkevalta elävältä kuolleelta yhtäkkiä putosi jalka, jollei se olisi ollut niin kammottavaa.

Buckyn ajatukset tuntuivat valuvan hitaasti kuin sammunut pultsari penkiltä maahan joskus parempina aikoina.
Hän yritti muistaa, millaista oli tuntea enemmän kuin tätä uupunutta selviytymispakkoa päivästä toiseen, olla vaikka iloinen tai rakastunut.
Yhä vielä hän näki Samin kellertävät silmät sulkiessaan omansa.
Yhä vielä toisen kirkas hymy kiusasi häntä, vaikka kaiken muun hyvän Bucky oli unohtanut.

Oikealta tuleva liike havahdutti Buckyn ajatuksistaan, ja hetken hän vain seisoi ja tuijotti.
Zombi lähestyi verkkaan, ja Buckylla oli aikaa miettiä, olisiko tämä viimeinen kerta.
Viileä tähtäin leukaa vasten, ja pam, pam!
Katulamppu zombin takana kolahti.
Ohi.
Elävän kuolleen silmien keltainen hohde lähestyi naurettavan hitaasti.
Hetken Bucky haaveili, ettei ampuisi enää.



*

[Felia]

Oh my...

Huh, tämäpäs oli... surullinen. Upposi syvälle. *syvä huokaisu* Voi Buckya... Ei varmasti ole helppoa, kun on menettänyt kaikki läheisimmät ihmiset zombi-virukselle. Ja kun se virus vain leviää ja leviää, niin ei ihme, jos sitä alkaa jossain vaiheessa miettimään, miltä tuntuisi kerrankin vain jättää taistelemasta vastaan. Epätoivon hetkillä sitä varmasti harkitsee vaikka mitä.

Mutta, mutta, kaikesta surullisuudestaan huolimatta tää oli kaunis. Nuo Buckyn tuntemukset oli kuvailtu niin hienosti. Eritoten tää kohta kolahti:

Hän yritti muistaa, millaista oli tuntea enemmän kuin tätä uupunutta selviytymispakkoa päivästä toiseen, olla vaikka iloinen tai rakastunut.

Nyyh, en kestä. Tää oli jotenkin sydäntäsärkevää -- kun tietää, että tää viittaa Buckyn ja Samin suhteeseen (oli se sitten millä tasolla tahansa). On varmasti kauheaa nähdä toisen muuttuvan täysin viruksen myötä eikä voi tehdä sille mitään - ei voi perua tapahtunutta.

Tavallaan tästä myös paistoi hyvin Buckyn kyllästyneisyys, väsymys siihen taisteluun. Kun ei vaan enää jaksa, niin ei jaksa. Kaikella on rajansa. Tuo viimeinen lause kiteytti sen hyvin.

Zombi!AU:ta on harvemmin tullut luettua, mutta koska Marvel ja SamBucky, niin... you know. Tää oli todella hieno teksti ja komppailen sitä, etä välillä on kiva rypeä angstissa! Tykkäsin hirmusen paljon!

Suuren suuret kiitokset! ♥

[Angelina]

Mä nautin suunnattomasti siitä, että oot innostunut zombieficcien kirjottamisesta näin paljon ♥ Siis surullinen ja ankeahan tämä oli, Bucky käy sääliksi, mutta samalla tätä oli tosi mielenkiintoinen lukea!

jotain alkuperäistä jäi siis ihmisestä jäljelle, vaikka suurimman osan virus vei.

Tää oli kyllä niin </3 Just toi, että Steve käyttää kilpeään samalla tavalla kuin ennenkin, vaikka juuri mitään muuta hänestä ei enää olekaan jäljellä. Se tekee koko asiasta vielä kamalampaa.

Bucky on myös edelleen juuri sellainen ihanan ankea, kuten niissä sun aiemmissakin zombie!AU teksteissä. Tässäkin näkee hienosti sen, miten loppu ja luovuttanut Bucky on - jo pelkästään siitä, että hän ampuu ensin ohi ja sen jälkeen siitä, ettei se oikeastaan haittaa tai saa häntä paniikkiin, pikemminkin pysäyttää hänet miettimään että jos ei vaan enää ampuisi :< Tykkäsin myös siitä, miten toit tähän kevyesti parituselementtiä ja sitä, että Bucky kokee syyllisyyttä Samin kohtalosta, näkee tämän jo kellertävät silmät nukahtaessaan, mutta myös muistaa mielensä perukoilla toisen hymyn ♥

Snif, oli kamalaa ja ihanaa. Kiitos :3

[marieophelia]

Onnea arpajaisvoitosta!

Ai kauhea, onpa jotenkin turruttava AU-skenaario! Tästä jää aika lamaantunut olo, kun samaistun Buckyn mielialoihin ja siihen, ettei mitään parempaa ole tiedossa. Kellertävien silmien näkeminen niin haavekuvissa kuin zombien naamassa tuntuu myös niin hirveän lohduttomalta ja ristiriitaiselta. 

Stevellä oli edelleen kilpi ja mies käytti sitä samoin kuin aina, jotain alkuperäistä jäi siis ihmisestä jäljelle, vaikka suurimman osan virus vei.

Tää on mun mielestä jollain tapaa jopa hauska heitto. Siis ihan kamalaa, että Stevekin on saanut viruksen, mutta kilpi antaa hänen zombiudelleen hiukan surkuhupaisan sävyn.

Virkehaasteen sanoista mikään ei pomppaa tekstistä silmille, vaan esimerkiksi ohi on mun mielestä hienosti juuri oikeassa paikassa. Hieman jäin miettimään, kun jokainen virke näyttää alkavan uudelta riviltä, että onko se tyylikeino, jota muutenkin käyttäisit, vai jäänne sanalistasta. Mutta sekään ei mua todellakaan haitannut, vaan enemmän toi tähän runollisempaa tai vaihtoehtoisesti uutissähkemäistä tyyliä (runollista uutissähketyyliä?), joka sopii tosi hyvin tarinan maailmaan.

Kiitokset, hieno teksti!<3

[Linne]

Terveisiä kommenttikampanjasta!

Tää ficci kiinnitti huomion heti nimellään eikä loppukaan pettänyt. Nautin tästä aivan valtavasti (mikä on ehkä outo asia sanoa zombieficistä mutta olkoon)

Oon tykästynyt sun marvelficceihin jo raapalejuoksussa, ja tämä on ehdottomasti yhtä hyvä. Sulla on erittäin hyvä ote hahmoihin ja pidän erityisesti siitä, miten kirjoitat Buckyä. Hän on samalla ärtyisä ja kylmä, täydellinen Winter Soldier, että surullinen ja herkkä Bucky. Tämä nousee esiin erityisesti tässä ficissä, missä toivoa on enää vaikea löytää.

 Tässä tekstissä ehkä kauheinta - ja samalla tehokkainta - oli se, että ihmisestä jää jotain alkuperäistä ja tunnistettavaa jäljelle, vaikka virus on melkein kaiken jo syönyt, kuten se, että Sam osaa edelleen lentää ja Steve käyttää kilpeään. On vaikea nähdä zombit vain vihollisina jos edelleen näkee heissä rakkaansa.

Loppu on sydäntäsärkevä ja koskettava. Bucky parka ei vieläkään saa lepoa kaiken kokemansa jälkeen, vaan joutuu jälleen kerran nostamaan kätensä parasta ystäväänsä vastaan, vaikka tällä kertaa se onkin Steve, jota jokin kontrolloi.

Tajusin vasta tekstin lukemisen jälkeen, että tämä osallistuu virkehaasteeseen. Yksikään sana ei pompannut esiin vaan kaikki osuivat sujuvasti kohdilleen. Hyvää työtä siis!

Kiitos tästä! (ja kaikista muistakin sun marvel-ficeistä, rakastan niitä vaikka oonkin ollut lusmu enkä ole kommentoinut)

[Kelsier]

Vaihdokkaista hei!

Olipas tämä kiinnostava, itse en ole vielä What If:iä nähnytkään. Tosi surullista, että zombivirus oli tarttunut Samiin. Jäin pohtimaan oliko Sam jo tässä vaiheessa mädännyt kokonaan, kuten Bucky sanoi heidän huomanneen zombeille käyvän. Toisaalta ehkä Samin muuttumisesta ei ollut kovin kauan, sillä tekstiä hallitsi vahva ajantajun menettäminen.

Buckyn ajatukset tuntuivat valuvan hitaasti kuin sammunut pultsari penkiltä maahan joskus parempina aikoina.

Tämä oli minusta erityisen hyvä vertaus kuvaamaan sitä.

Hetken Bucky haaveili, ettei ampuisi enää.

Syvästi inhimmillinen toive, jossa tiivistyy kyllästyminen jatkuvaan epätoivoon, pelkoon ja väkivaltaan, vaikka zombit eivät taida tuntea ihan samoin kuin tavalliset ihmiset. Mietin myös kuinka pitkälle Samin ja Buckyn suhde oli ennen Samin muuttumista.

Kiitos hienosta tekstistä!

-Kel