Kirjoittaja Aihe: Yhden syksyn kanssasi sain | K-11 | Pansy/Hermione | 8/8 raapaletta  (Luettu 5596 kertaa)

sademestari

  • sammakkotietäjä
  • ***
  • Viestejä: 329
  • good soup.
Nimi: Yhden syksyn kanssasi sain
Kirjoittaja: sademestari
Ikäraja: K-11
Genre: Angst, slice-of-life
Paritus: Pansy/Hermione
Disclaimer: En omista, kaikki tunnistettavissaoleva menee J. K. Rowlingille
Haasteet: Spurttiraapale V
Yhteenveto: Yksi syksy, yksi talo, kaksi kipuilevaa ihmistä.

A/N: On hetken taas kutkutellut päästä kirjoittamaan, joten kun huomasin spurttiraapaleessa käynnistyvän uuden kierroksen, päätin tarttua tilaisuuteen! Angstiahan tästäkin taitaa taas tulla, mutta jospa sinne slice-of-life tai jopa hyppysellinen fluffia löytäisi myös tiensä :D



Yhden syksyn kanssasi sain

Ensimmäinen
Usva
200 sanaa


Usva leijui hentoina riekaleina niityn yllä iltana, jona kuu valaisi kaiken hopealla. Heinä kahisi Pansyn kävellessä talolta niityn keskelle. Hameen helma kastui kasteesta, maihareiden kärjille se kerääntyi pienen pieniksi pisaroiksi. Pansy kaivoi takin taskusta tupakan sekä sytyttimen ja hetken aikaa pieni liekki kilpaili kuuvalon kanssa. Puhaltaessaan ensimmäisen henkäyksen ulos hän seurasi kuinka tupakansavu kiertyi yhteen usvan kanssa, kunnes toista ei enää voinut erottaa toisesta. Näky oli niin kiehtova, että Pansy melkein unohti, miksi hän seisoi keskellä niittyä yön pienillä tunneilla. Mutta vain melkein.

Hän odotti jotakuta.

Henkilöä, joka aivan yllättäen oli lähettänyt hänelle kirjeen viikkoa aikaisemmin. Hän ei ollut odottanut sitä, ei ollut odottanut kuulevansa hänestä enää koskaan mitään muuta kuin sivulauseita muiden puheissa. Siistillä käsialalla kirjoitetuista sanoista pergamentilla ei kuitenkaan voinut erehtyä.

…kesä on ollut hankala…

…Kingsleyn mukaan minun pitäisi jäädä sairauslomalle…

…jos tullisin käymään luonasi…


Pansy pudotti loppuun poltetun tupakan maahan ja tallasi sen sammuksiin, kun niityn hiljaisuuden rikkoi kaino poksahdus. Usva pyörteili ilmiintyneen Hermione Grangerin ympärillä, eikä Pansy tiennyt mitä tehdä rintaa puristavalle tunteelle, kun Hermione hetken epäröinnin jälkeen tervehti häntä halauksella. Ehkä hänen ei tarvitsisi tehdä sille mitään, ei juuri nyt.

”Mukava nähdä”, Pansy sanoi, kun ei keksinyt muutakaan.

Kumpikin käveli hiljaa koko matkan niityltä talolle.
« Viimeksi muokattu: 04.12.2022 18:02:51 kirjoittanut sademestari »

bannu: crys

But what if that moment's right now?

flawless

  • Alempi ylilehmä
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 10 688
  • d a d d y
No oih, Hermansya ja angstista kipuilua ja syksyfiilistelyä ja slice-of-lifeakin vielä, tästä voi tulla vain hyvä! ♥ Pidin kovasti tekstin nimestä, sen ja parituksen vuoksi itse asiassa tämän auki klikkasinkin. Yhden syksyn kanssasi sain on kaunis ja katkeransuloinen, joten aistin sen sopivan mainiosti tähän tekstiin jo aloituksen perusteella! Potterfemmeä on tullut luettua lähiaikoina vähemmän ja tämä täyttääkin loistavasti sitä aukkoa, tässä oli ihanan tunnelmallinen ja samaan aikaan sekä keveä että painava sävy, ja tykästyin kovasti sun kirjoitustapaan tässä. Tässä oli kivaa kieltä ja tekstin usvaisuus huokui tunnelmaankin asti kivasti, tässä selkeästi väreili sekä jotain synkkää että kuitenkin myös mahdollisesti toivon pilkahdusta. Eka pätkä ehdottomasti herätti kiinnostuksen, mielenkiinnolla ja innolla jään odottamaan jatkoa!

bannu by Ingrid

sademestari

  • sammakkotietäjä
  • ***
  • Viestejä: 329
  • good soup.
Flawless: ihanaa, että tekstin nimi veti puoleensa, sillä pidän itsekin siitä kovasti! Kun silmäilin spurttiraapaleen kierroksen sanoja, kyseinen otsikko vain pulpahti mieleen ja se oli niin kiva, että oli pakko kehitellä siihen tarina ympärille ;D Ja totta tosiaan, mikäs sen parempaa, kuin syksynangstinen Hermansy <3 Tykkään kirjoittaessa leikitellä paljon kielikuvilla ja eri tunnelmilla (joskus ehkä vähän liikaakin, heh), joten on mahtavaa kuulla, että se välittyy myös lukijalle! Kiitos paljon kommentistasi ♥



Toinen
Sienipiirakka
200 sanaa

Kului kolme päivää ja Hermione halusi mennä sienestämään. Hän oli kaivanut sen naurettavan pienen käsilaukkunsa – sen, jonka sisälle mahtui kuitenkin kokonainen maailma – uumenista tuohista punotun korin ja taskukokoisen sienikirjan. Pansy tuijotti vuoroin niitä ja vuoroin huultaan purevaa, epäröivää naista ihmeissään.

”Sienestämään?”
”Niin, kun nyt on kanttarellien satokausi. Niitä on kuulemma tänä vuonna metsät pullollaan tai niin ainakin Ron–”

Pansy henkäisi terävästi ja Hermione vinkaisi. Kolme päivää he olivat osanneet karttaa vanhoja riitoja ja pölyyntyneitä loukkauksia. Mutta mitäpä niitä vieläkään selvittämään, kun aina oli helpompaa vaieta ja paeta.

”Tee kuten lystäät, niinhän sinä aina teet”, Pansy ärähti, nappasi takkinsa naulakosta ja kaikkoontui paikalta ennen kuin Hermione oli ehtinyt muodostaa ensimmäistä tavuakaan pyynnöstä olla menemättä. 

Pansy ilmiintyi Lontoon liepeille ja etsi tiensä siihen yhteen noitien kapakkaan, jonka baarimikko tiesi kysymättäkin mitä hän haluaisi juoda. Hän teeskenteli, ettei häntä kiinnostanut mitä Hermione tekisi sillä aikaa, kun hän voiteli sitä pinnan alla kytevää kipupistettä alkoholilla. Olisi yhdentekevää olisiko hän enää paikalla, kun Pansy palaisi kotiin.

Silti hän ei voinut estää sydäntään sykähtämästä, kun tuntien kuluttua hän avasi oven tuvan lämpöön ja vastaleivotun piiraan tuoksuun.

”Täälläpäin kasvaa paljon herkkusieniä”, oli kaikki mitä Hermione sanoi, eikä piiraasta lopulta jäänyt kuin murusia suupieliin seuraavaa päivää ravitsemaan.
« Viimeksi muokattu: 15.06.2022 11:54:07 kirjoittanut sademestari »

bannu: crys

But what if that moment's right now?

flawless

  • Alempi ylilehmä
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 10 688
  • d a d d y
Oih, tämä toinenkin pätkä oli kovin kiva! Pidin sienestämisestä tässä, se oli kivan arkinen ja syksyinen juttu ja unohduin hetkeksi miettimään, että mahtoiko sienestäminen olla enemmänkin jästien ja jästisyntyisten juttu, kuten Hermionen, mutta sitten kun Ron mainittiin niin mietin että mahtoikohan muutkin velhot sienestää kuin Weasleyt ja sitten mä vaan istuin tässä ja pohdin että onpa ärsyttävää kun ei kirjoissa kerrota sienestämisestä. :D Onneksi sä kerroit, heh.

Kuitenkin, kelataanpas nyt pois sieltä sivuraiteilta! Tässäkin oli kovin kaunista kieltä, huomaa että oot sinut kielikuvien ja tunnelmoinnin kanssa, koska tässäkin oli tosi kivasti kirjoitettuja kohtia. "Vanhat riidat ja pölyyntyneet loukkaukset" oli tosi hieno, mutta lemppareista lempparein oli kuitenkin pinnan alla kytevän kipupisteen voiteleminen alkoholilla, koska oih. Niin kauniisti ja oivallisesti muotoiltu, ihan huippuhieno kohta.

Lainaus
Kolme päivää he olivat osanneet karttaa vanhoja riitoja ja pölyyntyneitä loukkauksia. Mutta mitäpä niitä vieläkään selvittämään, kun aina oli helpompaa vaieta ja paeta.
Lainaus
”Täälläpäin kasvaa paljon herkkusieniä”, oli kaikki mitä Hermione sanoi, eikä piiraasta lopulta jäänyt kuin murusia suupieliin seuraavaa päivää ravitsemaan.
Siis... Mä en oikein tiedä miten sen sanoiksi pukisin, kuinka paljon tästä tykkäsin, tää oli niin... siis oih, niin hieno. Tämä oli niin monikerroksinen, tuo lopun mukamas-kevyt lause kontekstissa aiempaan kertoi niin paljon painokkaampaa ja synkempää tarinaa kuin se, mitä siitä ensisilmäyksellä irtoaakaan.

Pidin kovin myös tästä toisesta osasta, tämä on oivallisen tunnelmallista luettavaa näin syksyllä ♥ Kiitos, innolla jään odottelemaan jatkoa tälle!

bannu by Ingrid

valokki

  • ***
  • Viestejä: 1 276
flawlessin tavoin tämän fikin nimi houkutteli tämän avaamaan ja tutustumaan tarkemmin. Toki tarinan Pansy/Hermione-parituskin houkutti lukemaan, mutta jotenkin tuo fikin nimi oli niin osuva, samaan aikaan todella tunnelmallinen ja haikea.

Olen tähän mennessä tykännyt kovasti molemmista pätkistä! Tämä on ollut niin ihanan tunnelmallista luettavaa, ja jotenkin näin lyhyissäkin pätkissä olet ainakin mulle saanut välitettyä oikein syksyiset tunnelmat tänne talven ja hankien keskelle :D
Lainaus
”Täälläpäin kasvaa paljon herkkusieniä”, oli kaikki mitä Hermione sanoi, eikä piiraasta lopulta jäänyt kuin murusia suupieliin seuraavaa päivää ravitsemaan.
Tykkään hirmuisesti näistä sienestykseen liittyvistä yksityiskohdista, ja ai että tuli itsellekin oikein kaipuu viime syksyn sieniretkille! En tiedä, oletko saanut inspiraation herkkusieniin ja kantarelleihin viime syksyn sienisadosta, mutta viime syksynä todellakin riitti vaikka kuinka paljon molempia!

Muutoinkin tykkään tässä fikissä valtavasti kaikista pienistä yksityiskohdista!
Lainaus
Usva leijui hentoina riekaleina niityn yllä iltana, jona kuu valaisi kaiken hopealla. Heinä kahisi Pansyn kävellessä talolta niityn keskelle. Hameen helma kastui kasteesta, maihareiden kärjille se kerääntyi pienen pieniksi pisaroiksi.
Esimerkiksi tämä kohta on sellainen, jossa ympäristön kuvailu lähes kaikilla aisteilla elävöittää omaa mielikuvaa ympäristöstä. Erityisesti, kun pystyy niin elävästi muistelemaan, miltä kasteisessa ruohikossa kävely tuntuu ja miltä heinän kahina kuulostaa. Oma suosikkini tässä taisi olla tuo pienten pisaroiden kerääntyminen maihareiden kärjille, yksityiskohtana se on niin pieni mutta jollain tavalla voimakas, kun se ainakin omaan mieleen jäi selkeästi!

Lainaus
Kolme päivää he olivat osanneet karttaa vanhoja riitoja ja pölyyntyneitä loukkauksia. Mutta mitäpä niitä vieläkään selvittämään, kun aina oli helpompaa vaieta ja paeta.
Tämä kohta taas herätti pohtimaan, mitä kaikkea ikävää Pansyn ja Hermionen välillä on tässä tarinassa tapahtunut, ja millainen riidanaihe Ron heille on ollut. Jos Ronilla ja Hermionella on tässäkin tarinassa yhteistä historiaa, tämä kohta kuulostaa siltä, että Pansy saattaisi mahdollisesti olla mustasukkainen. Toisaalta näin lyhyestä pätkästä on lopulta vaikea sanoa yhtään mitään, ja jos Ron kerta on vanhojen riitojen aihe, voisi tilanteeseen kuvitella liittyvän jotain dramaattisempaakin. Joka tapauksessa kaiken syksytunnelmoinnin välistä tuntuu selkeästi ajoittain pilkistelevän kaikenlaista kipuilua ja sen käsittelyn välttelemistä.

Kiitos näistä pätkistä! Nämä ovat ihanan tunnelmallisia, melankolisia ja kauniisti kirjoitettuja. Jään innolla odottelemaan jatkoa, jos sellaista innostut kirjoittelemaan! :)

(ava @Claire ja bannu @Ingrid)

sademestari

  • sammakkotietäjä
  • ***
  • Viestejä: 329
  • good soup.
flawless: Siis mulle käy aina pottereista fikatessa näin, että en tule edes ajatelleeksi mahtaako velhot tehdä asiaa x, ja ihan surutta vaan pistän ne tekemään mitä arkisimpia asioita (kuten sienestämään tai sytyttämään tupakan sytkärillä) :D Mutta ihanaa kuulla, että tunnelmoinnit ja kielikuvat ovat olleet mieleisiä! Ja etenkin mahtia, että nostit tuon lopun esille, koska se oli ja on edelleen yks omia lemppareita kirjoittamistani jutuista! Kiitos paljon kommentista <3

valokki: Fun fact, en ole muistaakseni koskaan käynyt itse sienestämässä :D Joten loistavaa kuulla, että sienestyksen tunnelmointi on silti onnistunut! Pienet yksityiskohdat on mulle semmoinen kirjottamisen suola, jolla yritän aina vähän palastella isompia kokonaisuuksia ja maalata sitä kuvaa, jonka nään omassa päässä niin selkeänä myös lukijoille. Ja mitä tulee Roniin, Hermioneen ja Pansyyn... siellä saattaa olla muutama mutka matkassa ;) Kiitos paljon kommentista <3



A/N: Noniin, tämä osa totesi syyskuussa, että ei halua tulla kirjoitetuksi ja siinäpä sitten hakattiin päätä seinään :D Lopulta avain oli se, että kirjoitin seuraavan osan valmiiksi ja sitten tämäkin päätti antaa kirjoituttaa itsensä! Elikkä neljättä osaa ei tarvitse odotella yhdeksää kuukautta (hups!), vaan se ilmaantunee vielä myöhemmin tällä viikolla ;) Mutta pitemmittä puheitta, tervetuloa takaisin syksyyn näin keskellä kesää~



Kolmas
Oranssi
250 sanaa

Koko Pansyn maailma oli värjääntynyt oranssin sävyillä. Orastava lokakuu oli muuttanut puiden lehdet värien tanssiksi. Takan tuli roihusi lämpöä ja omenat kiilsivät hehkuvien kekäleiden lailla. Hermione loikoili mökin sohvalla kirja käsissään, ja naisen oranssi villapaita oli hivuttautunut ylös lanteilta paljastaen kaistaleen sileää ihoa. Pansy rutisti keittiössä porkkanaa rystyset valkeina, sillä muuten hän olisi jo sujauttanut kätensä tuon villapaidan alle testaamaan kuinka pehmeältä iho todella tuntuisi.

Hän muisti erään toisen kerran, jolloin hän oli voinut tehdä niin, kuinka he olivat maanneet päällekkäin ja jalat solmussa yhdellä toisella sohvalla vuosia nuorempina, muttei yhtään viattomampina. Hermione oli suudellut hänet sanattomaksi ja Pansy oli kartoittanut hänen koko lantionseudun sormenpäillään.

Pansy muisti myös sen kerran, jolloin Hermionen silmät olivat leimunneet pidätellystä vihasta, ja niistä oli heijastunut hänen oma ahtojäinen katseensa. He olivat riidelleet jostain, ehkä Pansy oli löytänyt jonkin Ronin antamista lahjoista, ehkä Hermione oli kyllästynyt Pansyn kovuuteen tai ehkä he olivat saaneet tarpeekseen toisistaan. Paitsi että Pansy ei uskonut koskaan voivansa saada tarpeekseen Hermionesta, siitä miten pelkkä naisen olemassaolo sai hänen sielunsa tanssimaan.

Siinä villapaitaista Hermionea tuijottaessaan Pansy tunsi sanojen muotoutuvat kielellään. Hän halusi tietää mitä viime vuosien aikana oli tapahtunut, mikä oli ajanut Hermionen takaisin hänen luokseen. Miksi Hermionella ei ollut enää sormusta sormessaan? Mutta vielä ei ollut noiden kysymysten aika, joten hän nielaisi ne, paketoi sievään, pieneen pakettiin odottamaan sitä otollista hetkeä, jolloin he voisivat jälleen opetella tuntemaan toinen toisensa.

Jos Pansy ei olisi ollut niin uppoutunut ajatuksiinsa, hän olisi saattanut nähdä Hermionen huomaavan hänen katseensa ja hennon punan leviävän hänen poskilleen.
« Viimeksi muokattu: 15.06.2022 11:52:28 kirjoittanut sademestari »

bannu: crys

But what if that moment's right now?

sademestari

  • sammakkotietäjä
  • ***
  • Viestejä: 329
  • good soup.
Neljäs
hengittää
250 sanaa

Neljä viikkoa Hermione oli asuttanut Pansyn pientä mutta kodikasta mökkiä, kun Pansysta alkoi tuntua, ettei hän pysty hengittämään. Neljä viikkoa hän oli hengittänyt naisen huumaavaa tuoksua ja kuunnellut hänen sointuvaa puhettaan, mutta nyt rinnan päälle asettui hevoskotkan kokoinen möhkäle. Hän halusi koskettaa, hän halusi tuntea Hermionen kosketuksen, hänen koko sielunsa tuntui huutavan minun sinun tule tänne rakasta anna anteeksi rakastan rakastat.

Yhtenä lokakuun iltana hän ei enää kestänyt, Pansy ei kyennyt pakottamaan itseään seuraamaan, kuinka Hermione hyräili Kohtalottarien viimeisimmän hitin tahdissa ja ohjaten taikasauvallaan pölyhuiskaa ympäri mökkiä. Hermione tuntui elpyvän päivä päivältä, löytävän uudestaan palasia siitä hehkusta, jonka Pansy oli aina hänen ympärillään nähnyt.

Pansy juoksi ovesta ulos, juoksi sille iltakasteen kastelemalle niitylle, jolla Hermione oli kuuta aikaisemmin ilmiintynyt takaisin hänen elämäänsä, ja heittäytyi heinän sekaan makaamaan. Hän ei tiennyt olivatko hänen poskensa märät kyynelistä vai kasteesta, kun Hermionen kasvot ilmestyivät hänen eteensä, kun nainen hellästi kupersi kämmenensä hänen poskiaan vasten.

”Olen pahoillani”, Pansy nyyhkäisi ja tarrasi kiinni Hermionen ranteeseen.

”Miksi?” Hermione kysyi, tutki katseellaan Pansyn kasvoja.

”Koska minä – koska minä edelleen –”

Pansy ei kyennyt muodostamaan sanoja, ne kieltäytyivät itsepintaisesti putoamasta hänen huuliltaan. Hevoskotka painoi hänen rintalastaansa eikä hän vieläkään pystynyt hengittämään. Mutta Hermione tiesi mitä hän yritti sanoa, Pansy näki sen hänen silmistään, siitä miten otsan huolirypyt silisivät.

”Voi rakas, ei siinä ole mitään anteeksipyydettävää”, Hermione naurahti ja painoi huulensa Pansyn huulia vasten.

Hermione rikkoi suudelman vain kuiskatakseen: ”Minäkin edelleen rakastan sinua”, ja se oli kaikki mitä Pansy oli koskaan halunnut kuulla. Hän ei ollut koskaan hengittänyt helpommin.
« Viimeksi muokattu: 02.12.2022 23:53:49 kirjoittanut sademestari »

bannu: crys

But what if that moment's right now?

sademestari

  • sammakkotietäjä
  • ***
  • Viestejä: 329
  • good soup.
A/N: Joku saattaa huomata, että raapaleiden lopullinen määrä on kasvanut seitsemästä kahdeksaan. Siitä voi syyttää näitä höttöpäitä, jotka ilmoittivat ettei tämä yksi fluffinen rapsu riitä vaan pitää saada myös toinen ja nappasivat kuudennen osan panttivangikseen  ::) Kyseinen kuudes raapale ilmestynee huomenna ja oletettavasti viimeiset kaksi pian sen jälkeen, sillä vain seiska on enää kirjoittamatta! Mutta nyt, höttöä! <3



Viides
pehmeä
150 sanaa

Kaikki oli pehmeää, hattarankevyttä. Arki Hermionen kanssa löysi uomansa niin kuin puun lakastuvat lehdet löytävät maankamaran syksyisin. Jos Pansy yhtenä aamuna herätti Hermionen kermavaahdolla koristeltu kaakao kädessään, loihti Hermione seuraavana aamuna pannullisen täydellisesti haudutettua teetä. He saattoivat löytää toisensa ryppyisten lakanoiden keskeltä kello 13:39 torstaisin ja metsäretkeltä lauantaisin.

Pansy ilmoitti töihin, ettei hän nyt millään ainakaan viikkoon pääse inventoimaan taikajuomavarastoa (Hermione oli edelleen sairaslomalla), jotta mikään ylimääräinen ei häiritsisi heidän pumpuliarkeaan.

Pansy sai huomata, että Hermionen huulet olivat edelleen yhtä pehmeät, kuin silloin vuosia sitten.

Hermione tikahtui jälleen nauruunsa, kun Pansy kiljui säikähdyksestä löydettyään hämähäkin.

He molemmat hamusivat pilviä taivaalta, lempeä toistensa kehoilta, muistoja mielen syrjäisistä sopukoista.

(”Muistatko sen kerran, silloin kahdeksantena vuonna, kun McGarmiwa yllätti meidät luutavarastosta?”

”En varmaan koskaan unohda sitä katsetta, meinasin kuolla siihen paikkaan!”)


Hitaasti he opettelivat jälleen tuntemaan toisensa – ja sitten aina vain kiihkeämmin, nopeammin, ei riitä, haluan sinut nyt, heti, aivan kokonaan.

Opettelivat rakastamaan.

bannu: crys

But what if that moment's right now?

sademestari

  • sammakkotietäjä
  • ***
  • Viestejä: 329
  • good soup.
Kuudes
koskettaa
200 sanaa


Syksy oli jo pitkällä – niin pitkällä, että joku saattaisi jo väittää sen olevan alkutalvea. Niille henkilöille Pansy tuhahti halveksuvasti. Talvi oli vasta sitten kun pakkanen puri poskipäitä ja metsän kaikki pääskyset olivat muuttaneet etelään.

Pansy piti kynsin ja hampain kiinni siitä, että hän oli syksyn lapsi. Hänen sielunsa ei kuulunut talvelle, niin kuin monet väittivät. Hän muisti hänen ja Hermionen ensimmäisen riidan aikoinaan koskeneen juuri tätä aihetta, silloin kauan sitten kuudentena jouluna Tylypahkassa. Hermione oli sanonut hänen näyttävän kauniilta lumihiutaleita hiuksissaan ja posket punaisina. Miten kuuran jäinen kauneus kilpaili hänen omansa kanssa. Pansy muisti kimpaantuneensa, kuinka hän oli huutanut ettei hän ole kylmä ja kova kuin talvi, hänen sydämensä ei ole jäätynyt umpeen matalan järven lailla.

Tuo samainen riita oli toistunut vuosia myöhemmin, kun Hermione oli kertonut kihlautuneensa Ronin kanssa. Silloin Hermione oli käyttänyt sanojaan satuttaakseen. Ehkä Hermione muisti tuon hetken edelleen ja yritti nyt sulattaa tekemänsä railon koskettamalla Pansya tarkoituksella, lämmöllä, rakkaudella.

”Kutittaa”, Pansy naurahti, kun Hermione piirteli sormenpäillään kuvioita hänen lantioonsa.

”Hmm, muistaakseni sinä kerran vaatimalla vaadit minua käyttämään kutituskirousta sinuun”, nainen totesi ilkikurinen pilke silmissään. Pansy punastui.

”Muistan myös, kuinka sinä nautit siitä”, Hermione kuiskasi Pansyn korvaan.

Pansy suli Hermionea vasten, suli ja antoi virran viedä mukanaan.
« Viimeksi muokattu: 03.12.2022 17:44:52 kirjoittanut sademestari »

bannu: crys

But what if that moment's right now?

sademestari

  • sammakkotietäjä
  • ***
  • Viestejä: 329
  • good soup.
Seitsemäs
käännekohta
250 sanaa

Pansy muistaa sen aamun, jona pieni harmahtava pöllö koputti heidän keittiön ikkunaansa. Pansy avasi ikkunan ja pöllö lehahti suoraan sohvalla istuvan Hermionen olkapäälle, jättäen Pansyn seisomaan loppusyksyn harmaaseen viimaan.

”Kiitos”, Hermione sanoi pöllölle ottaessaan kirjeen sen nokasta. Pöllö huhuili hetken ennen kun poistui vastausta odottamatta edelleen aukinaisesta ikkunasta. Pansy sulki ikkunan pohtien kuinka hän oli ehkä nähnyt pöllön joskus aiemminkin.

”Keneltä se on?” hän kysyi ja käveli Hermionen olan taakse. Vastaamisen sijaan toinen noita säpsähti ja rytisti avaamansa kirjeen nopeasti rintaansa vasten.

”Okei, pidä salaisuutesi”, Pansy naurahti ja palasi keittiöön korjaamaan aamupalan rippeitä pois. Ele oli kuitenkin tarpeeksi herättämään sen viikkoja sitten haudatun tunteen, tunteen siitä, miten asiat harvoin menivät Pansyn toiveiden mukaan. Kulmat rypyssä hän yritti vältellä tuota tunnetta ohjatessaan sauvallaan likaiset astiat tiskialtaan saippuaiseen syleilyyn. Hän ei kuullut kuinka Hermione nousi sohvalta ja lähestyi häntä.

”Olen pahoillani”, Hermione huokaisi ja Pansy antoi hänen suukottaa poskeaan. ”Se oli vain tylsiä työasioita.”

Pansy hymisi ymmärryksen merkiksi, hymyili nopeasti rakkaalleen. Se kuiskutteleva tunne ei uskonut jälkimmäisestä lauseesta sanaakaan. Ei, minä en anna sinulle valtaa! Ei Hermione valehtelisi minulle.

*

Eihän?

*

Päivä kului sumuisessa seesteisyydessä. Arjen askareet taittuivat yhdessä taivaalla kiitävän auringon kanssa. Hermione auttoi Pansya loitsimaan kasvimaan ylle suojat pian koittavaa talvea varten. Iltapäivän he keskustelivat tulevasta keväästä, suunnittelivat hieman joulua.

Mutta.

Sinä iltana he eivät menneet samaan aikaan nukkumaan. Kun Pansy painoi silmänsä kiinni, hän saattoi kuulla hiljaista puheensorinaa, kun Hermione keskusteli jonkun kanssa hormipulverin välityksellä.

Ja niin se kalvava tunne jälleen kietoi Pansyn silkkiseen seittiinsä: kauneimmastakin unesta joutuu joskus heräämään.

bannu: crys

But what if that moment's right now?

sademestari

  • sammakkotietäjä
  • ***
  • Viestejä: 329
  • good soup.
A/N: Ja niin tämäkin syksyinen tarina saa päätöksensä näin sopivasti ennen joulua! Näiden kahden kanssa oli aivan ihanaa elellä ja tutkiskella sitä monimutkaista tunteiden seittiä, joka Pansyn ja Hermionen ympärille on tähän universumiin kehittynyt. Kenties palaan heidän luokseen vielä joskus, johonkin toiseen hetkeen tarinassa. Mutta nyt, nauttikaa viimeisestä palasta syksyä ♥



Kahdeksas
muuttolinnut
360 sanaa

Joku joskus sanoi, että muuttolinnun perään on turha haikailla. Ei se haikailu sitä lintua takaisin tuo vaan ajan kuluminen. Vain muutamaan asiaan kannattaa luottaa enemmän kuin siihen, miten roudan pelossa lähtenyt muuttolintu palaa aina kevätauringon myötä.

Pansy oli seurannut pääskysten muuttoa tuvan ikkunasta jo useamman päivän, kun Hermione vihdoin särki heidän yhdessä rakentamansa todellisuuden. Nainen kietoi kätensä jakkaralla istuvan Pansyn ympärille, painautui aivan kiinni selkään ja suukotti kevyesti korvan takaa.

”Minun täytyy palata kotiin”, Hermione kuiskasi.

Kotiin? Eikö tämä ole meidän kotimme? Pansy ajatteli, mutta ääneen kysyi vain: ”Miksi nyt?”

”Vaalit ovat tulossa ja Kingsley kaipaa apuani.”

”Mm, Kingsley on suosituin taikaministeri aikoihin. Ne vaalit ovat vain muodollisuus. Ja pääsethän sinä täältäkin töihin”, Pansy tuhahti. Hermione hymisi vain vastaukseksi.

”Ginny lähetti kirjeen toissa päivänä.”

”Ai.”

”Pansy, minun täytyy yrittää– Ron pyysi–” Hermione takelteli. Hän halasi edelleen Pansya ja oli alkanut heijata häntä kuin pientä lasta lohdun tarpeessa.

”Me ajateltiin yrittää vielä kerran”, Hermione lopulta sanoi. Pansy katsoi, kuinka jälleen yksi pääskysparvi lehahti lentoon puiden lomasta.

”Okei”, hän henkäisi. Näin se oli aina mennyt, näin se tulisi aina menemään, eikä Pansy enää löytänyt vihalle sijaa sydämessään. Ei kaikkien niiden sirpaleiden seasta.

Hermione suuteli vielä kerran hänen poskeaan (oliko se märkä?) ja vei sitten lämmön mukanaan.

*

He seisoivat jälleen sillä usvaisella niityllä, jolle Hermione oli syksyn alussa ilmiintynyt. Silloinen kaste oli nyt jäätynyt heinänkorsien varsille merkkinä vääjäämättä saapuvasta talvesta. He seisoivat vastakkain ja jos he olisivat ojentaneet kätensä, heidän sormensa olisivat saattaneet koskettaa. Mutta he eivät tehneet niin, sillä Hermione piteli kädessään matkalaukkua ja Pansyn sormien välissä paloi yksinäinen tupakka.

”Pansy minä –”

”Älä sano sitä”, Pansy kivahti.

”Kiitos, että huolit minut täksi syksyksi”, Hermione sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen.

Minä huolisin sinut aina, milloin tahansa, missä tahansa.

”Mitäs tuosta”, hän sanoi ja käänsi katseensa pois.

”Nähdään taas?” Hermione vielä yritti. Pansy ei vastannut mitään. Ei hänen tarvinnut.

Kuului vieno poksahdus ja kun Pansy käänsi katseensa takaisin siihen, missä toinen nainen oli hetkeä aiemmin seissyt, ei hän nähnyt enää ketään.

Kyynel vieri pitkin hänen poskeaan ja Pansy pyyhki sen petturin pois, ennen kun heitti loppuun poltetun tupakan menemään. Matkalla takaisin mökkiinsä, Pansy ei enää nähnyt, kuinka viimeinen pääskynen lensi metsästä kohti etelää.

bannu: crys

But what if that moment's right now?