Title: Silmälasivaras
Author: Larjus
Chapters: Lyhyehkö oneshot
Fandom: Bungou Stray Dogs
Characters: Dazai Osamu, Kunikida Doppo
Genre: Pilke silmäkulmassa raapusteltua arkidraamaa tai jotain, sama meno ku yleensäkin
Rating: S
Disclaimer: Asagiri Kafka ja Harukawa Sango ovat sarjan alkuperäiset ideanikkarit. Minulla ei ole oikeuksia hahmoihin tai heidän maailmaansa, lainaan vain. En ole saanut tämän ficin kirjoittelusta korvausta keneltäkään.
Summary: ”Minä tiedän, että tämä on taas niitä sinun kujeitasi”, Kunikida tokaisi sitten, kun Dazai ei sanonut mitään. ”Missä minun lasini ovat!?”A/N: Mun oli PAKKO kirjoittaa tällä idealla Kunikidazaita, vaikka se nyt ei mikään ihmeellinen tai edes uusi ole. Ja ei tää kai virallisesti edes oo Kunikidazaita, kun varsinaista shippimateriaalia ei ole ilmassa mutta… Niinku mä oon aiemmin jo sanonut (moneen kertaankin): OTP on aina OTP
Kyl se aina jostain sieltä läpi puskee.
Mukana
fandomeita valloittamassa.
SilmälasivarasTöihin hukkuminen ei ollut koskaan mitään helppoa tai mukavaa hommaa, mutta Kunikida oli siinä hyvä, ja saattoi jopa sanoa, että hän myös piti siitä. Hän oli töitään kohtaan aina tarkka ja tunnollinen ja halusi tehdä etsivätoimiston hyväksi kaikkensa.
Sekin päivä oli Kunikidalla tyypilliseen tapaan varsin työntäyteinen. Hän oli juuri hakenut itselleen perehdyttäväksi paksun pinkan litteroituja haastatteluita ja muuta tutkintamateriaalia ja pudotti paperit sylistään työpöydälle niin että vain rysähdys kuului. Sitten hän istui varsin sulavaliikkeisesti pöytänsä ääreen valmiina käymään saamansa aineiston alkuun pintapuolisesti läpi, jotta voisi sitten lajitella ne sopivaan lukujärjestykseen. Hänen oikea kätensä hapuili silmälaseja pöydän päältä. Ilman niitä lukemisesta ei tulisi mitään.
Hänen kätensä haroi vain tyhjää.
Kunikidan jo valmiiksi myrkynvihreiden silmien katse muuttui entistäkin myrkyllisemmäksi.
”Dazai!” hän sihahti hiljaa itsekseen. Jopa hänen äänensä tihkui myrkkyä. Seuraavassa sekunnissa hän oli ponkaissut tuolistaan ylös niin, että syntyvä ilmavirta sai muutaman paperin siististä pinosta leijailemaan lattiallekin asti. Ne olivat kuitenkin nyt Kunikidalle toissijaisia, sillä mikään ei tainnut olla hänelle tärkeämpää kuin Dazain ojentaminen aina, kun tämä oli keksinyt jotain typerää hänen päänmenokseen (ja myös vaikkei olisikaan). Että se kiero pirulainen kehtasikin pihistää hänen silmälasinsa sillä välin, kun hän oli pomon puheilla!
Kunikida harppoi halki etsintätoimiston Dazaita etsiessään niin rivakkaan tahtiin, että poninhäntä heilui perässä kuin salkoon nostettu lippu tuulisena päivänä. Hän keräsi puoleensa muutamia uteliaita katseita, mutta kukaan ei ainakaan ääneen ihmetellyt, mihin hän oli menossa. Kaipa sen tiesi sanomattakin.
”Dazai!”
Kun Kunikida viimein löysi Dazain, tämä istui työpöydän ääressä lukemassa. Toki kyseessä oli Ranpon työpöytä, jonka päällä Dazai vain lepuutti jalkojaan samalla, kun luki sarjakuvalehteä ja teki senkin vielä pidellen lehteä väärin päin käsissään, mutta kuitenkin. Kunikida ei tiennyt, mikä häntä näyssä ärsytti eniten. Ehkä Dazai ihan noin vain yleisesti.
”Mitä nyt, Kunikida-kun?” Dazain äänensävy sai olla miten kysyvä tahansa, Kunikida kyllä kuuli sen lomassa piileskelevän omahyväisen ja kujeilevan tietäväisyyden.
”Älä esitä typerää!” Kunikida ärähtikin. ”No niin, alapas laulamaan.”
Oli hyvin lähellä, että Dazai avaisi suunsa ja lurittelisi muutamat sävelet, kun Kunikida sitä kerran oikein erikseen pyysi, mutta hän päättikin pitää suunsa kiinni. Muussa tapauksessa Kunikida olisi todennäköisesti tukkinut sen hänen puolestaan.
”Minä tiedän, että tämä on taas niitä sinun kujeitasi”, Kunikida tokaisi sitten, kun Dazai ei sanonut mitään. ”Missä minun lasini ovat!?”
”Oho, oho, ovatko silmälasisi kadoksissa?”
”Kielsin jo sinua esittämästä typerää! Tiedän, että pihistit lasini sillä välin, kun olin poissa pöytäni äärestä. Toivottavasti sait siitä päivääsi tarpeeksi huvia. Mutta nyt on leikki loppu, ja minulta tuhlaantuu turhaan arvokasta työaikaa tällaiseen…”
”Herttaista, miten omistautunut olet muutamalle paperinpalalle, mutta nyt haukut kuitenkin väärää puuta: minä en ole lasejasi vienyt. En tällä kertaa.”
Jokin (tai oikeastaan mikään) Dazain ilmeessä ei kuitenkaan vakuuttanut Kunikidaa, jonka ohimosuoni tykytti taas ahkerasti ja joka sitten turhautuneena tilanteeseen tarrasi kiinni tämän kauluksista. Dazai pysyi tyynenä, mutta hänen kasvoillaan karehtiva ilkikurinen hymy syveni muutaman asteen.
”Turhaan sinä minua kuristat, Kunikida-kun”, Dazai sanoi, ”sellainen ei vie sinua yhtään lähemmäs lasiesi löytämistä. Minä en niitä ole vienyt, olet varmaan vain ihan itse ne kadottanut.”
”Rohkenen epäillä”, Kunikida murahti. Hän
tiesi laskeneensa lasit työpöydälleen. ”Mutta sinäkö vannot, että tämä ei ole tekosiasi?”
”Vannon, vannon”, Dazai vakuutteli Kunikidan mielestä vähän turhankin innokkaasti. Tämä kuitenkin päästi irti hänen kauluksistaan.
”No, minä uskon sinua,
tällä kertaa”, tämä sanoi sitten kulmat yhä kurtussa. Dazain hymy syveni entisestään, sillä tiesihän hän, miten hyväuskoinen Kunikida osasikaan olla – varsinkin hänen kanssaan. ”Mutta jos saan jostain selville, että tämä on edes
jollain asteella sinun syytäsi, minä höyhennän sinut!”
”No sehän passaa”, Dazai hykersi. ”Ja muuten, Kunikida-kun.”
”Mitä?”
”Onnea etsintöihin.”
Dazai oli alun perin aikonut sanoa jotain muuta, mutta Kunikidan ärtynyt ilme, joka oli hänen mielestään suorastaan herttainen, sai hänet muuttamaan mielensä. Kunikida ei vastannut hänen onnentoivotuksiinsa, murahti vain jotain, mikä kuulosti lähinnä ruokakuppiaan vartioivalta koiralta, ja katosi. Dazai nosti väärin päin olevan sarjakuvansa kasvojensa tasalle mutta keskittyi vielä hetkeksi Kunikidaan ja tämän kiukkuun. Ehkä hänen pitäisi mennä seuraamaan vierestä, miten tämä jatkoi silmälasiensa metsästystä. Todennäköisesti ei kuluisi kauaa kunnes Atsushi tai joku muu avittaisi tätä sen verran, että kertoisi silmälasien nököttäneen koko ajan tämän päälaella, mutta ehkä Dazai sitä ennen ehtisi itselleen muutamat naurut saamaan.
Hän laski lehden käsistään ja lähti etsimään itselleen sarjakuvaa huomattavasti tyydyttävämpää viihdettä.
