Kirjoittaja Aihe: Little Nightmares: Kidan kätköistä | K-11, raapalekokoelma, 1/x  (Luettu 872 kertaa)

Neptunus

  • Vieras
Nimi: Kidan kätköistä
Fandom: Little Nightmares (I & II)
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: jännitystä, draamaa, kevyttä fluffia, hienoisia kauhun säikeitä, kokoelma
Hahmot: Mono ja Octo (The Runaway Kid ensimmäisen Little Nightmares pelin DLC:stä Secrets of the Maw) + muita pelien hahmoja

A/N: Minnuu pukattiin perustamaan näille oma kokoelmansa, joten tässäpä ollaan. Tänne tulee siis raapalejuoksuun raapustamiani raapaleita Monosta ja Octosta. Ja Octohan on siis ensimmäisen LN pelin DLC:n päähenkilö The Runaway Kid (tunnetaan myös nimellä Seven fandomissa), mutta tahdoin hänelle jonkun paremman nimen, joten Octoksi hänet ristin.



1. lupaus

Varjot tanssivat seinillä piilopaikassa. Lämmin tuli loimuaa uunissa melkein iloisesti tänä iltana. Octo löytää Monon sen ääreltä seisomasta, tuijottamassa paperipussin takaa valkeaan. Hän koskettaa Monon olkaa hellästi ja antaa kosketuksensa pudota käsivartta pitkin kämmenelle. Mono vilkaisee häntä ja tarttuu kevyesti kädestä.

He vetäytyvät piiloon, jonka he ovat yhdessä rakentaneet. Se on korkeassa hyllyssä, aivan alhaalla, mutta verhottuna vanhalla viltillä ja kirjoilla. Siellä Mono riisuu paperipussin ja antaa Octon nähdä kasvonsa. Octo koskettaa punoittavaa poskea. Hän tuntee lempeää lämpöä, kun saa nähdä toisen kasvot.

He istuvat pienelle sohvalle, jonka ovat tehneet erivärisistä lankakeristä. Octo huomaa, että Monon mieltä painaa jokin. Hän näkee sen tummien silmien apeasta, välttelevästä katseesta. Octo laskee kätensä Monon omalle. He katsovat toisiaan, Mono vilkuillen. Octo välittää sanattoman lupauksen kuuntelemisesta.

Mono kaivautuu lopulta Octon syliin ja puhuu hiljaa kuiskien. Octo silittää pojan tummaa tukkaa hiiskahtamatta. Kun harmi on jaettu, Mono hymyilee kiitollisena.

Se on Octosta päivän paras näky.