Kirjoittaja Aihe: Kesäpäivän salaisuus (S • kesäinen femmefluff • raapale)  (Luettu 1034 kertaa)

Felia

  • ***
  • Viestejä: 1 605
  • jokainen päivä on sun arvoinen
Kesäpäivän salaisuus

S • romantiikka, fluff, femme • raapale (300 sanaa)


A/N: Mun teki mieli kirjoittaa jotain kesään sijoittuvaa femmeä ja tämmöinen pätkä syntyi. :) Tämä piti olla vähän lyhyempi, mutta eipä se mitään, viime aikoina on sen verran paljon mikromittaisia tekstejä raapustellut, että oli hyvä välillä siirtyä ihan kunnon raapalemittaan. Mielestäni tämä on aika onnistunut teksti, toivottavasti joku muukin tykkää! :D





Matilda tiesi, ettei hän saanut tykätä Lotasta sillä tavalla. Mutta kun Lotta tuli vettä valuvana, pirteän punainen uimapuku päällään ja vaalea iho hohkaessa auringonvalossa makaamaan rannalle pyyhkeen päälle, Matilda ei voinut sysätä sivuun sitä tunnetta, joka hänet täytti.

Lotta oli niin kaunis – tämän hymy pystyi valaisemaan pahimmankin pimeyden ja kupliva iloisuus tarttui väistämättä kaikkiin ympärillä oleviin. Lotta oli aina valmis auttamaan, kuunteli, kun Matildalla oli murheita, ja oli aidon onnellinen, kun Matildalla oli hyviä uutisia jaettavanaan.

Vuodet olivat lähentäneet heitä ja kutittava tunne Matildan vatsanpohjassa oli hiljalleen vain kasvanut. Hän oli ihastunut ystäväänsä, ja vaikka se oli kaikkien sääntöjen vastaista, Matilda tiesi, ettei se tunne lähtisi pois.

Käsi hipaisi hänen kättään ja Matilda säpsähti, siirsi katseensa Lotan hymyileviin kasvoihin.

”Tiedätkö mitä? Olisi kiva jäädä juuri tähän hetkeen ikuisesti”, Lotta sanoi, ja se oli jotenkin todella suloista. Matildan vatsanpohjassa alkoi kipristellä ja hentoinen puna nousi hänen auringon kuumottamille poskilleen.

Hän käänsi katseensa pois hieman nolostuneena, vaikka tiesi, ettei Lotta luultavasti erottanut hänen punasteluaan. Lotta laski kätensä hänen kätensä päälle, alkoi piirtää iholle pieniä kuvioita etusormellaan ja Matildan sydän oli hypähtää ulos hänen rinnastaan.

Lotan suusta karkasi pieni, ehkä hieman hermostunut naurahdus.

”Sun kanssa on niin ihanaa ja helppoa olla.”

Matilda kääntyi taas katsomaan Lottaa, kohtasi tämän lempeän katseen. Lotan silmissä oli toivon pilkahdus – sama, jonka Matilda tiesi olevan myös hänen silmissään. Toivo kipinöi voimakkaasti, mutta sitä varjosti kielletyn hedelmän leima.

”Mutta eihän me voida...” Matilda aloitti, mutta lause kuihtui kokoon ennen loppuaan.

”Ei meidän tarvitse kertoa kellekään”, Lotta sanoi, käänsi Matildan käden ja lomitti heidän sormensa.

Matilda hymyili, vaikka pieni epävarmuus kolkutteli takaraivossa. Vaikka he eivät kertoisi, muut saattaisivat huomata jotain olevan meneillään. Kyläpahasen mummot tuntuivat eritoten olevan tarkkasilmäisiä.

Matilda ei kuitenkaan tohtinut hylätä mahdollisuutta.

”Ehkä me sitten voidaan…”

Lotan hymy oli valloittava eikä Matilda voinut muuta kuin uppoutua sen kauneuteen.
minne ikinä sä meet, sinne minä jään
ku siellä missä oot ei oo ikävää

Neptunus

  • Vieras
Kommenttikampanjasta päivää!

Kesäinen femme houkutteli paikalle ja olen tyytyväinen, että houkuttelikin. Tässä oli niin kesäinen tunnelma rantaa, aurinkoa ja punaista uimapukua myöden. Voi Matildaa, kuinka ihastus vaivaa häntä. Ei saisi tykätä ystävästä, mutta ihastus on herännyt ja pysyy välittämättä mistään kirjoittamattomista säännöistä.

Tästä tuli itsellekin sellainen kevyt ja jotenkin kupliva fiilis. Saattoi tuntea tuon Matildan ihastuksen, punastumisen ja hermostuksen Lotan kosketuksista. Ihanaa että Lotta lopulta vihjaa, että Matildan kanssa on hyvä olla ja antaa ymmärtää, että ihastuksen tunne on molemminpuolinen. Eikä sitä tarvinnut sanoa suoraan. Pelkkä ilmaisu helppoudesta ja lempeä katse kertoo tarvittavan.

Tartu vain mahdollisuuteen rohkeasti, Matilda! Älä välitä juoruakoista. Ne nyt juoruilee viikon asiasta ja sitten siirtyvät seuraavaan.

Kiitos tästä! Oli oikein vaaleanpunainen ja kepeä.

flawless

  • Alempi ylilehmä
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 10 688
  • d a d d y
Olipas tämä suloinen! Kesä lienee jo ohi, mutta oli silti muksaa fiilistellä sitä vielä tämän kesäisen tunnelman myötä. Rantamiljöö ja auringonvalossa hehkuva vaalea iho sekä pirteän punainen uimapuku heti jo virittivät tähän ihanan kesäisen tunnelman. Tunnelma oli myös alusta asti todella femmeilyyn sopiva, en osaa tarkemmin eritellä mistä se mielikuva tuli, mutta tässä vaan oli tosi hyvin femmeen sopiva kirjoitustyyli ja tunnelma! Ehkä lempparijuttuni oli se, että tämä oli hirmu kiva tunnelmapala aurinkoisesta rantapäivästä, ja ihastuin erityisesti siihen että posket punoittivat sekä ihastumisen että auringossa oleskelun johdosta, se oli jotenkin söpösti kerrottu seikka. :3

Vaikka Matilda hiukan epäröikin ja muiden reaktiot vaivasivat, niin tunnelma pysyi kuitenkin kivan pehmoisena ja hymyilyttävänä. Lopetus oli varsin suloinen, etenkin repliikki "Ehkä me sitten voidaan..." oli erityisen kiva tapa päättää tämä teksti. Suloinen ja kesäinen pikku tunnelmapalainen, jota oli mukava lukea! Kiitos tästä ♥

bannu by Ingrid

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 747
Oi että, olipa tämä kaikin puolin söpö ja ilahduttava kesäinen kokonaisuus! Nautin kovasti siitä, miten tutulla tapaa tässä kuvattiin Matildan ihastuneisuutta ja mitkä asiat Lotassa ovat niitä, mistä hän erityisesti pitää. Siinä mielessä tässä olikin jopa jonkinlaista nostalgiaa, vaikka en osaa ihan tarkalleen sanoa miksi ja miten :D Kuinka vain, Matildan ihastuneisuus on jotenkin ihanan hymyilyttävää ja samaistuttavaa ja minäkin tykkäsin valtavasti tämän tunnelmasta.

Pidin kovasti myös siitä, että vaikka tässä on selkeästi vähän konservatiivisempi ympäristö taustalla (etenkin tuo kyläpahasen mummot tuntuivat eritoten olevan tarkkasilmäisiä), se uhka ja pelko ei pääse tunkeutumaan tämän hetken tunnelmaan vaan yhteinen ihastus pitää pahan niin sanotusti loitolla. Ja sekin oli ihanaa, että Lotta tuntee samoin kuin Matilda ja on riittävän rohkea ehdottamaan uutta askelta! Siitä se lähtee ♥

Tämä oli kyllä sellainen raapale, jonka sisään pääsi sujahtamaan ihan ensisanoista lähtien ja joka piteli otteessaan loppuun saakka. Ihana ja pieni hetkellinen paluu kesään ja lämpöön, kiitos tästä! :)

between the sea
and the dream of the sea

Felia

  • ***
  • Viestejä: 1 605
  • jokainen päivä on sun arvoinen
Neptunus: Aww, mahtia, että päädyit tämän pariin! Ystävään ihastuminen voi joskus olla haastava tilanne, mutta onneksi tässä vastakaikua tulee hienovaraisesti. Ja niin, ei niistä juoruakoista tarvitsekaan välittää. :D Ihanaa, että tästä tuli hyvä fiilis. Suuret kiitokset sulle! ♥

flawless: Kesää on hyvä tunnelmoida vielä, vaikka syksy onkin jo ovella. :D Hihi, mahtia, että tunnelma oli femmeilyyn sopiva ja että pidit kuvailusta. Ei se pieni epävarmuus taustalla onneksi naisia haitannut. :D Ihanaa, että pidit ja hurjasti kiitoksia! ♥

hiddenben: Ooh, ihan nostalgiaa? Mielenkiintoista. :D Ihastuminen on kyllä semmonen asia, joka pistää kaiken vähän sekaisin, mutta onneksi useimmiten vain hyvällä tavalla. Ja vaikka ympäristö ei aina oliskaan se kaikkein suotuisin, niin silti voi elää ja nauttia. :D Hienoa kuulla, että tähän pääsi hyvin sisälle, ja että pidit! Isot kiitokset sulle! ♥
minne ikinä sä meet, sinne minä jään
ku siellä missä oot ei oo ikävää