Kirjoittaja Aihe: Kun muistot haalistuvat ja tähdet voimistuvat | K-11, Althaia/Iris, kreikkalainen rakkaustarina  (Luettu 445 kertaa)

Grenade

  • Fluff-fiilistelijä
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 724
  • Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä
Nimi: Kun muistot haalistuvat ja tähdet voimistuvat
Ikäraja: K-11

Varoitukset: -
Haasteet: 5 x jotain uutta, Juhannustaikoja, Original Queer, Otsikko on jo tarina


A/N: Halusin 5 x jotain uutta -haasteeseen kokeilla epäkronologista kerrontaa, ja aloitin tätä. Ja sitten bongasin Kaarneen toiveen juhannustaika-topasta, ja kirjoitin tämän lopulta loppuun. Valitettavasti historiallinen Kreikka ei ole historiallisesti omia vahvuusalueitani, mutta olipa jännittävää sijoittaa tarina jonnekin ihan muualle kuin yleensä. Tästä myös tuli vähän angstisempi kuin alunperin meinasin.


Kun muistot haalistuvat ja tähdet voimistuvat



#10
Tarina on kirjoitettu tähtiin kauan sitten. Iris nostaa katseensa yötaivaalle, näkee itsensä siellä ja itkee.




#7
Kuristava kuumuus valtaa sinä päivänä koko kaupungin. Se täyttää viileätkin varjot, luikertelee huoneisiin ja taloihin. Se vaatii kosteuden itselleen ja polttaa jalanpohjat sandaalienkin läpi. Painoa on vaihdettava tai jalat paahtuvat, mutta pois ei voinut lähteä.

Kurkkua kuristaa, mutta hän ei ole varma, onko se vain kuumuudesta, vai jostain paljon painavammasta, jostain syvemmästä. Syyllisyydestä, rakkaudesta.

Aukion eteen on tuotu suuri lava, jossa kylän vanhin istuu ja palvelijat leyhyttivät kuumuutta pois. Kansa suhisee. On tullut uuden ajan alku. Kylä on vihdoin edustettuna.

Iris ei uuteen alkuun ollut vielä valmis.

Lapset juoksevat aukion poikki ja hiekka pöllyää heidän jaloistaan, nousee pilveksi kaikkien ylle. Kintereillä juoksee vaivaantuneen näköinen palvelijatar, joka uhkaa kompastua. Muut naiset ovat jääneet kauemmas, kerääntyneet omaksi kuplakseen. Heitä tämä ei enää kosketa. He ovat naimisissa, he ovat vanhempia. Heistä ei voi tulla ennustajia.

Iris puristaa silmänsä kiinni, mutta näky ei karkaa.

Althaia on kaunis vielä sinäkin päivänä. Noustessaan lavalle aurinko paahtaa vaaleat hiukset vaaleammiksi. Iris ei kauempaa erota, miten Althaian kädet tärisevät.





#8

Seremonia on lyhyt, tai sitten Iris ei enää muista siitä paljonkaan. Sanat sekoittuvat korvissa uusiksi, menettävät merkityksensä ja kuumuus polttaa, pistelee iholla.

Althaia on niin kaunis, se repii Iriksen sydämen hajalle. Niin kaunis ja niin saavuttamattomissa, niin kaukana nyt jo.

Hyvästit ovat muodollisuus, johon Iris ei puoli vuotta sitten osannut varautua.



#2

Oliiviöljykuppi on livetä kädestä, kun Iris kohottaa katseensa kauneimpaan olentoon, jonka hän on nähnyt. Althaian nauru pulppuilee vesiputouksen lailla.

”Muistatko vielä, Iris?”

Hän ei muista, mutta se ei haittaa. Tästä lähtien hän ei unohda. Vuodet ovat kohdelleet Althaiaa hyvin, kymmenen vuotta lastenvuosien jälkeen hän on nuori nainen, jonka hiukset ovat laineilla. Poskilla on terve puna ja hänen silmänsä toivottavat Iriksen tervetulleeksi.

Siitä on vuosia, mutta nyt Althaia on vihdoin täällä taas ja Iris tuntee, miten jokin suurempi tunne pudistaa kauhun pois mielestä.

”Althaia!” hän huudahtaa ja toinen nauraa.

Kohtaloaan ei voi paeta.





#3

Se on melkein pelottavaa, miten luontevaa se on. He kaksi. Miten luontevaa on ensin halata, ensin olla ujo, ensin tukeutua tähtitaivaan katsomiseen.

Miten on luontevaa antaa sormenpäiden unohtua toisen iholle, miten katse harhailee toisessa kauemmin.

Kun iho vihdoin koskettaa, se tuntuu lupaukselta, mutta myös varkaudelta.

”Onko tämä oikein?” Althaia kysyy, mutta Iris ei vastaa, suutelee vain hanakammin ja painaa sormensa pehmeälle iholle.

Ei voi vastata sellaiseen, jos tietää vastauksen olevan vale.



#4

Althaia on liian hyvä suutelemaan. Iriksen koko keho vaatii häntä lähemmäs, pyytää, anoo. Kosketa, kosketa, ja Althaia koskettaa niin, että Iris muistaa sen vielä, muistaa vuosienkin jälkeen.



#9

Seurue on pieni. Iris katsoo heidän kiipeävän vuoren rinnettä ylös, ylös, ylös, kunnes he ovat pieniä, eikä heitä enää erota toisistaan. Hän ei salli kyyneliä, hän ei anna itsensä tuntea.

Hän on herännyt yöllä kolmesti, aina nähdäkseen saman tarinan, saman lopetuksen. Saman menetyksen.

”Hän ennustaa meille hyviä asioita, olen varma. Delfoi antaa hänelle voiman ja mahdin.”

”Jumalat ovat niin halunneet.”

Iris hukuttaa muiden äänet pois. Althaiaa ei enää erota vuoren rinteeltä.


#5

”Olen nähnyt meidät yhdessä.”

”Olimmeko kauniita?” Althaia siirtää hiussuortuvan pois Iriksen poskelta. Eleessä on jotain kiireetöntä, jotain mihin Iris haluaa painautua kiinni ja pysyä.

”Olimme.”


He palaavat kylään, antautuvat arjelle ja kuusi kuukautta myöhemmin se repäistään heiltä pois.



#6

Kylän vanhemmat kutsuvat sitä keskusteluksi, mutta Iris ei pidä sitä sellaisena, sillä toinen osapuoli ei vastaa ollenkaan. Iris näkee Althaian käsien puristuvan nyrkkiin, väittävän lopulta vastaan.

”Ei, sen kuuluu olla minä.”

Kylmä valuu pitkin Iriksen selkää. Häntä pelottaa, hän miltei aavistaa, mistä on kyse.

”Sinäkö se näet tulevaisuuden?”

”Minä.”

”Varmastiko?”

”Niin.”

Iris ei ole rohkea, hän ei oikaise toisen sanoja.



#1

Iris näkee sen unessa. On kaksi, on rauha, on perhosia ja punaisia ruusuja. Afrodite ottaa vastaan hänen uhrauksensa, mutta unet jatkuvat. Ne eivät jää vain kauniiseen, ne jatkuvat pimeään ja johonkin, mitä Iris ei ymmärrä. Tähtitaivas kaartuu ylle, mutta kaksi tähteä ovat vierekkäin. Niin lähellä, että melkein koskettavat ja Iris herää hymyillen.

Hän herää ennen kuin näkee jatkon ja miten toinen uhrautuu toisen puolesta.

« Viimeksi muokattu: 20.06.2021 11:36:43 kirjoittanut Grenade »
Hyppää mukaan!


(Ava by Sokerisiipi / bannu by Ansa)

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 1 930
Oho, olipa tämä mielenkiintoinen ja ajatuksia haastava teksti! Todella hauskaa saada lukea tällainen epäkronologinen tarina, jossa ajankulkuja on periaatteessa useampi kuin kaksi. Luin tämän sekä kronologisessa että epäkronologisessa järjestyksessä ja sitten toisiaan täydennellen useamman kerran yrittäessäni muodostaa kokonaisuutta pienistä murusista. Ja tämä on kyllä hieno teksti!

Tykkään kovasti siitä, että tässä on jonkinlainen mysteeri tai salaisuus, josta lukijalla on aavistus, mutta jonka vain Iris kokonaisuudessaan tietää. Hän on ikään kuin kertoja, joka ei halua lausua ääneen sitä, minkä tietää, jättäen siten myös lukijan varjoon. Se on toisaalta ymmärrettävää, kun lopulta ymmärtää, millaisesta uhrauksesta on kyse. Samalla minä jään lukijana miettimään, miten Althaia aikoo ja kykenee tekemään Iriksen työn, mutta toisaalta: eikö tulevaisuuden ennustaminen aina ole epävarmaa? Eihän Iriskään nähnyt koko tapahtumaa vaan vain sen alun. Siinä mielessä Althaian uhrautuminen tuntuu, vaikkei ihan realistiselta niin silti hyvin mahdolliselta. Hänessä on sellaista rohkeutta ja voimaa, mitä Irikseltä ei löydy, ja se ero hahmojen välillä on todella mielenkiintoinen!

Kuvailet Iriksen ja Althaian rakkautta hurjan kauniisti ja etenkin tuo kolmas osa ja Miten on luontevaa antaa sormenpäiden unohtua toisen iholle, miten katse harhailee toisessa kauemmin ihastuttivat. Heidän välillään on sellaista mutkattomuutta ja rakkautta, että tempaudun siihen mukaan, vaikka surenkin samalla, kun tiedän, miten heidän maanpäällinen suhteensa päättyy. Synkkyydestä huolimatta tässä on jonkinlaista toiveikkuutta, ehkä jokin ajatus siitä, että jos ei tässä elämässä niin ehkä toisessa. Aivan synkäksi tämä ei mieltäni siis vedä vaan jättää juuri sopivan pohtivaiselle tuulelle :) Mielestäni onnistuit historiallisen Kreikan tavoittelemisessa juuri sopivasti! Oli kivaa päästä lukemaan pitkästä aikaa tällainen historiaan sijoittuva teksti. Kiitos tästä! :)

between the sea
and the dream of the sea

Isfet

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 1 292
  • kuppi teetä kaipaukseen
Minä pidin tästä tosi paljon!

Nimi oli tosi vetoava ja kaunis, olisin varmasti lukenut tämän ilmankin tuota kutkuttelevaa "kreikkalainen rakkaustarina" -kuvausta joka veti minua ehdottomasti puoleensa  ;)  Lisäksi se sopii mielestäni todella hyvin tarinan haikeaan tunnelmaan ja teemaan. Olit myös mielestäni ottanut sinulle uuden kerronnan hienosti haltuun, pidän itse siitä miten tarina alkaakin lopussa ja kiertyy sitten epärationaalisessa, mutta ehdottoman toimivassa järjestyksessä auki. Tähän jäi paljon kutkuttavia koukkuja, aukkojakin, mutta tarina tuntui silti kokonaiselta ja eheältä. Ja vaikka teksti ei ollut pitkä, hahmot olivat eläväisiä ja tuntevia.

Lainaus
Hän on herännyt yöllä kolmesti, aina nähdäkseen saman tarinan, saman lopetuksen. Saman menetyksen.

Aloitus-/lopetuslause oli minulle kaikista voimallisin, mutta kaikissa osissa oli samaa väijyvää lopullisuuden tuntua, mikä korostuu yllä lainatussa lauseessa. Tunnelman voimallisuus vain vahvistuu kerronnan epäkronologisuuden vuoksi, kantaa koko lukukokemuksen. Ah ♥

Kiitos, tämä oli hieno lukukokemus!
ja mä uskon ihmeisiin
tai ainaki sanon niin
olihan joskus tääl
lentävii dinosauruksii

marieophelia

  • Pajunkissa
  • ***
  • Viestejä: 555
  • Avatar: Sokerisiipi
Luin eilen illalla tästä alkusanat ja ensimmäiset virkkeet ja ajattelin, että nytpä löytyi hyvä teksti! Ja tämän luettuani olen edelleen samaa mieltä :) Olen vaikuttunut varsinkin, miten hyvin epäkronologinen järjestys tässä toimii -- valitsemasi järjestys tuntuu ehdottomasti oikealta tavalta kertoa tämä. Tässä on hienoa mystisyyttä ja vääjäämättömyyden tuntua! Kuten sanottua ensimmäinen (eli kymmenes) osa on mielestäni aivan ehdottoman kauniisti kirjoitettu ja juuri sellainen aloitus joka houkuttelee lukemaan ja luo kaihoisaa tunnelmaa. "Loppu" jää sopivasti mietityttämään, mitkä Iriksen ja Althaian motiivit sitten loppujen lopuksi olivat. Iriksen voimaton tarkkailijarooli jopa hieman suututtaa -- mutta hyvällä tavalla! Jos uskoo lujasti enteisiin, eipä niitä sovi vastustaa niin väärältä kuin kohtalo tuntuukin.

Kaiken kaikkiaan hieno kurkistus antiikin Kreikkaan :)
Kiitos!<3

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 6 913
  • Kesänkaataja
!!!

Ah! Tämä oli kyllä vain kaikin puolin upea. Isfet, hiddenben ja marieophelia ovatkin ehtineet jo sanoa kosolti kauniita ja osuvia lauseita, mutta jospa minäkin nyt riparikoomastani huolimatta yritän.

Ensinnäkin: kiitos hurjasti juhannustaiasta, tämä tosiaan piristi väsynyttä työpäivää ja myös tämän päivän aamua, kun tekstin avasin uudelleen. :) Rakastan tällaisia palapelitarinoita ja tragedioita ja epäkronologista kerrontaa, joten tämä osui terävästi suoraan sydämeen asti. (Ja kurjenmiekat eli iirikset ovat minulle rakkaita kasveja, joten ilahduin siitäkin, että päähenkilön nimi oli juuri Iris. :D ) Myös Althaia on upea nimi ja sekin oikein sopiva tragedian henkilölle, koska eipä alkuperäiselläkään Althaialla kauhean mukavasti elämä mennyt. :D

Oraakkelit, tähtitiede ja enneunet ovat kaikki sydäntäni lähellä, ja minusta tämän tarinan käänne on hengästyttävän upea! Epäkronologisuus takaa myös sen, että lukija pääsee ennalta näkemään lopun itsekin, muttei tunne itse askeleita sitä kohti, ja siten tarinaan eläytyy entistä vahvemmin. Minusta tällainen rikottu rakenne sopii siksi juuri ennustamista käsittelevään tragediaan todella hienosti. Fragmentaarisuuskin sopii mainiosti kreikkalaisiin taruihin, kun meille nykyajan lukijoille niistä on usein säilynyt vain epätäydellisiä versioita. Siksi sekin viehätti minua valtavasti.

Lopuksi todettakoon vielä, että pidin hurjasti siitä, että tämä oli juuri femmeä, koska viime aikoina femmehammastani on kolottanut tavallista pahemmin. Ja siitä, miten paljon sait kerrottua pienessä sanamäärässä - minua alkoi melkein itkettää.

Tämä oli tosi hieno ja vahva teksti, jonka palaan varmasti lukemaan vielä monen monituista kertaa. Kiitos siis siitä, että tämän kirjoitit. ❤️

i’m here to tell you the tide will never stop coming in.
i’m here to tell you whatever you build will be ruined, so make it beautiful.

Grenade

  • Fluff-fiilistelijä
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 724
  • Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä
Kiitos paljon teille kaikille ihanista kommenteista! <3 Mulle on välillä haastavaa kirjoittaa originaalia, kun on niin pitkään kirjoittanut ficcipuolta, mutta joskus on kivaa kurkistaa tällekin puolelle ja kokeilla, mitä saa aikaan.

Lainaus käyttäjältä: hiddenben
Samalla minä jään lukijana miettimään, miten Althaia aikoo ja kykenee tekemään Iriksen työn, mutta toisaalta: eikö tulevaisuuden ennustaminen aina ole epävarmaa?
Luulenpa, ettei Althaia olisi ainut ennustaja ennustamisen historiassa, jolla ei varsinaisia näkyjä olisi. :D Mutta totta puhuen, luultavasti tässäkin työssä ovat taidot kehittyneet vuosien saatossa. Iriksellä on ehkä ollut taito, mutta Althaialla on ollut tahto.

Erityisen huojentavaa on, että piditte kerronnan järjestyksestä! Halusin haastaa itseäni ja tässä sitä haastetta totisesti olikin. :D Oli mielenkiintoista miettiä, miten saisi järjestyksen rikottua, mutta tavallaan samalla ns. "jännityksen kaaren" pysymään tekstin viimeisille riville asti. Jos tietää lopun, on keskellä oltava jotain, mikä hieman kääntää asetelmaa ja samalla myös alussakin. Jännittävää! Mutta samalla kyllä myös turhauttavaa. :D

Vielä kerran kiitos teille ihanista kommenteistanne hiddenben, Isfet, marieophelia ja Kaarne! <3
Hyppää mukaan!


(Ava by Sokerisiipi / bannu by Ansa)

Larjus

  • チェリーブロッサム
  • ***
  • Viestejä: 3 788
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Tässähän pääsee taas kerran hyvin todistaman, miten taitava ja monipuolinen kirjoittaja olet (sillä just eilen taas lueskelin sun Kagamineja uudestaan ja nyt sit tän niin ero on elävästi mielessä :D). Fiilaan kyl tota et originaalin kirjoittelu haastaa kun on tottunut ficcailemaan, varsinkin jos/kun kirjottaa tämmöstä tyyliltään selvästi erilaista, mutta oot saanut tän toimimaan erinomaisesti. Tämmönen rikottu kronologisuus oli tosi kiehtova ratkaisu, itse en varmaa tämmöstä edes uskaltais yrittää, mut hienoa et joku muu on mua rohkeampi. Ja sit lopputuloskin on vielä näin hieno ♥

Oli hauska lukea tämä ensin julkaisujärjestyksessä ja sitten numeroiden mukaan kronologisessa, ja musta tuntuu että tarina aukesi molemmilla kerroilla hyvin, joskin keskenään eri tavalla. Alkuun oli kiva lukea se noin epäkronologisesti, niin loppuun pääsi jäämään oma jipponsa/twistinsä, ja sitten toisella kerralla kun meni aikajärjestyksessä tarinasta rakentui paljon virtaviivaisempi kuva (seuraaminen oli helpompaa, kun heti tavallaan tiesi koko tarinan pointin. Toki siihen voi vaikuttaa sekin että oli lukenut jo kaiken kertaalleen, mutta niinhän se oli vähän niin kuin tarkoituskin).

Tarina itsessään oli oikein kaunis joskin haikea ja kyllähän sitä tuli itsellekin suru puseroon hahmojen takia. Voi heitä. Toisaalta uhrautuminen on monissa tarinoissa suuri rakkauden osoitus, niin voi yrittää ajatella asiaa siltäkin kantilta... Ja yrittää pitää toivon valo sisällään, vaikka se suru mieleen hiipiikin. Toivottavasti sama onnistuu hahmoiltakin.

でもな、俺たちはひとりぼっちじゃない

Felia

  • ***
  • Viestejä: 1 584
  • jokainen päivä on sun arvoinen
Oih, tämäpäs oli mielenkiintoinen kokonaisuus.

Kerronta oli kaunista, niin kuin koko tarina. Epäkronologisuus oli hauska seikka, tykkäsin siitä kovin. Vaikka tässä oli mukana romantiikkaa, niin kyllä se haikeus sieltä pisti läpi. Joskus on uhrauduttava, vaikka ei haluaisikaan. Toisaalta taas, uhrautumista voidaan myös pitää suurena rakkauden osoituksena - ainakin entisaikoina. :)

Voi apua, en edes tiedä, mitä sanoa. Tykkään hirmusesti haikeasta romantiikasta ja kaiken lisäksi tää oli vielä femmeä, ah, oon ihan sulaa vahaa täällä. ♥ Tästä piirtyi niin elävä kuva mieleen. Lisäksi entisaikojen kauneus yhditettynä aikakauden karumpaan puoleen - ai että, ihanaa. Nuo naisten nimet oli kanssa tosi ihanat ja kauniit. Aww. ♥

Hitsi, ei musta tämän järkevämpää kommenttia nyt irtoa, mutta siis... Aivan loistavaa työtä oot tehny tän kanssa ja hienoa, et haastoit itseäsi! Tykkäsin todella paljon! Kiitos ja kumarrus ♥