Kirjoittaja Aihe: Laita kylkiluut piiloon | taika-action, romangst, K11, one-shot  (Luettu 1924 kertaa)

kaaos

  • huitulapää
  • ***
  • Viestejä: 1 090
Ikäraja: K11
Tyylilaji: Taika-action(yritelmä) ja kevyt tausta-romangst
Pituus: ~1,600 sanaa, oneshot
Fandom: originaali (Hautaushissi-verse)
Hahmot: Tikari, Solaris & Kallaban
Haaste: Taikatoimintaa ja miekkamättöä
Yhteenveto: Tikari on ruumiinnoutaja, joka tarvitsee keikalleen taikavoimaisen Solariksen.

A/N: en tiedä miksen vaan pääse näistä eroon :—D kovasti olisi kiinnostanut keksiä jokin uusi taikateoria, mutta toiminta on mulle tosi vaikea genre, niin halusin sentään pitää hahmot tuttuina..! Ps. Tarinassa esiintyvä Kallaban on saanut inspiraationsa eräästä Miyazakin hahmosta.. kiinnostaa tietää, tunnistaako joku :3 Otsikko on laini Lyytin biisistä Purppurakauppias, jota olen lainaillut jo viiteen aikaisempaankin tekstiin otsikoksi : Dd vielä se vaan antaa!



Laita kylkiluut piiloon


Solariksella oli jokin asana menossa, hänen päänsä roikkui lähes lattialla ja napa kurotti kohti kattoa. Kauniita kasvoja peittivät pitkät ja likaisenvaaleat hiukset, mutta ylävartaloa ei peittänyt mikään.

Musiikki soi kaikkialla ja ei missään, savi seiniltä rapisi subwooferin väristäessä bassolla kaikkia niitä pintoja joihin se ylsi. Taikavoimin vahvistettu kaiutin jysäytti vielä viimeisen äänen kesken kaiken, jättäen jälkeensä korvia särkevän hiljaisuuden.

”Mitä Tikari?”

Solariksen ääni solisi kuin vuoresta vasta purkautunut puron lapsi. Se oli kauneinta ääntä ja vahvempaa taikaa kuin pyhimpienkään kivien luona vuodatettu uhriveri.

”Pitäis lähteä sotimaan, laita sun kylkiluut piiloon.”

”Mitä varten?” kuului kysymys jalkojen välistä, minne Solariksen pää oli taipunut.

”Mitä sä teet?”

”Mitäs mä, jumppailen.”

”Hyvä, sua tarvitaan.”

Solariksella oli ollut kerran vain yksi ullakon häkkikomero kotinaan ja sitä ohikiitänyttä elämänvaihetta Tikari muisteli aika ajoin kaiholla. Silloin Solaris oli ollut vapaa tähtisädetikku, joka oli rätissyt kaikkiin suuntiin ennalta arvaamatta, mutta ei koskaan varsinaisesti satuttanut.

Nykyisin Solaris satutti Tikaria kaikellaan.

”En mä taida tulla, kato oon tehnyt rauhan universumin kanssa. Muut taistelkoot. Mä meditoin vaan ja levitän rakkautta.”

Mutta et minuun.

Nykyisin Solaris rakasti kaikkea ja kaikkia, paitsi Tikaria. Tikari oli riittämätön ja tylppä veitsi. Homehtunut tiskirätti, joka ei osannut edes taikoa.

”Mä tarvitsen sua Solaris. Sulla on parhaat sormet taianpunontaan.”

”Älähän nyt, mä punastun. Sitä paitsi Atlas on niin paljon parempi noita.”

”Äsh.”

”No vittu okei.”

Sileät joogahousut nuolivat Solariksen litteää persettä niin, että sylki herahti Tikarin kielen rauhasista tirskahdellen. Toinen kietoutui onneksi helmenvaaleaan, pitkän muhkeaan turkikseen, jonka alta törrötti sitten kaksi tikkumaista jalkaa.

Solaris hypähteli takin karvat aaltoillen salin poikki, kapusi ikkunasta ulos ja alkoi kiivetä paloportaita. Tikari seurasi eikä tuntunut saavan otetta tikkaiden rautaisista tangoista. Joogahousupohkeet kiristelivät niin lähellä hänen kasvojaan, että Tikari olisi voinut puraista.

Ehkä hän kärsi myös vähän verenhimosta.

”Mitä me mennään tekee?” Solaris hoilotteli jo lähellä kattoa.

”Pitää poistaa yks mafia.”

”Kokonainen? En mä pysty, mitä hittoa.”

”Pomo riittää, kyllä ne työläiset ja kuhnurit sit löytää tiensä ulos ihan itekseen.”

”Ookko. Onks se taikuri?”

”On.”

Katolla odotti Tikarin kiituri. Se oli uutta mallia ja upean kiiltävä sekä virtaviivainen amfibi. Tuuli kulki sopivaa nopeutta lentämiseen ja ilma oli leuto. He istuivat selätysten ja Solariksen kauneutta koristi entisestään hampaita vilkuttava virnistys. ”Mahtavaa! Viimein pääsen tän kyytiin!”

”Anna palaa”, Tikari mutisi työllistämälleen tulenhengelle, joka ilosta vinkaisten murautti koneen käyntiin.

Solaris piteli yhdellä kädellä kiinni matkustajapaikan kaiteesta, roikkui yli laidan ja heitteli taiansäikeillä tähtiä heidän peräänsä. Se oli ärsyttävää, mutta näytti eeppiseltä.

Tikari oli saanut komennuksen lahdata lahtelainen mafiapäällikkö. Se ei tuntunut sinä aamuna lainkaan vaikealta, sillä Tikarin teki muutenkin mieli tappaa. Solariksen voimat olivat operaatiossa tarpeen, sillä päämajassa olisi takuulla suojauksia murrettavana.

Hautaushissin ruumiinnoutajaosastolla ei ollut töissä yhtään noitaa, koska virallisesti he vain ”noutivat ruumiita”, eivät tehneet niitä. Stella punoi pesijäinkammioissa ruumiit polttokuntoon suloisen tarkalla taikatyöllään, mutta murhaajan apuriksi hänestä ei olisi ollut.

”Mua alkaa epäilyttää”, Solaris, Stellan kaksonen, huusi tuulen läpi.

”Ihan suotta! Uhri on ihmissaastaa”, Tikari yritti rauhoitella. Tulisi ongelmia, jos Solaris päättäisi nyt alkaa vellihousuksi.

Kohteen päämaja oli aaltopeltigheton keskellä seisova rähjäinen keilahalli, jonka valokyltissä vilkkui enää yksi kirjain. Tikari oli kuiskutellut tulenhenkeä hiljentämään kiiturin moottorit hyvissä ajoin ja nyt he vain lipuivat pihalle.

”Tarkistatko onko mitään muureja?” Tikari kuiskasi.

”Poistin ne jo matkalla. Reitti selvä”, Solaris vastasi. ”Miksi se on ihmissaastaa?”

”Ne hyväksikäyttää lapsia.”

”Okei, voi ei kaduttaa että kysyin, älä kerro enempää.”

Solaris punoi sormillaan Tikarin ylle haarniskan kirouksia vastaan. Taika upposi ihoon, se oli lämmintä ja tuoksui otsonilta. Tikari oli valmis.

Ovi oli ollut lukossa ilmeisesti vain lumouksella, jonka Solaris oli saanut jo etäältä purettua, lukon kieli naksahti auki vaivatta. Eteisessä oli edelleen hyllytolkulla tomuisia keilauskenkiä, Solaris riensi sovittamaan kokoa 42, mutta Tikari sihahti hänet takaisin asemiin.

Ensimmäinen vahti torkkui tiskillä, sitten säpsähti heidän ääniään ja veti selkänsä takaa veritahraisen miekan.

”Ei sssaatana!” Solaris vinkaisi ja piiloutui Tikarin taakse.

Shh. Mun ei tarvitse tehdä sulle mitään, jos kerrot missä Kallaban on.”

”Luuletsä että ne olisi laittanut mut tähän tehtävään, jos olisin vasikka? Mä olen kuule ekana linjassa, sä et tiedäkään mitä tuolta on vielä tulossa!” vahti uhosi ja pyyhki kuolaa visvaiseen hihaansa.

”Sä olet tykinruokaa. Solaris, silmät kiinni”, Tikari sanoi ja viilsi vahdin kurkun auki. ”Etitään seuraava.”

”Mut… sä sanoit että pomo riittää! Olis se ehkä kohta alkanut kertoa...”

”Eikä olis. Se oli tollanen perus puupää, ei edes oikea ihminen. Mennään nyt.”

Tiskin takaa aukesi käytävällinen suljettujen huoneiden ovia. Tikari toivoi niin lujaa, ettei niissä tapahtunut mitään hirveää juuri silloin.

”Skipataan nää… mulla on helvetin huonot vibat”, Solaris mutisi ja puristi Tikarin kaavun helmoja. ”Avasin sulle ton tokavikan oven, mennään sinne.”

Toimiston näköiseen tilaan oli raahattu sinne väärän näköisiä kalistimia ja kilistimiä. Rei’ittimen tilalla savusi salviaa, kahviautomaatin päällä loisti suolakivilamppu, teippitelineen paikalla keikkui vimmatusti epäilysbarometri ja katosta roikkui kristalleja. Kaiken sen keskellä nukkui yksinäinen noidanhattu.

”Kaaallabaan..?” Solaris huhuili Tikarin takaa.

Shh! Ootsä ihan hullu?!”

”Kätevää, että me löydettiin sen huone kuitenkin! Nyt voidaan vaan venailla sitä eikä tartte tappaa muita sen enempää”, Solaris totesi.

”Nojoo, totta.”

He istuivat työpöydän reunalle ja odottivat. Solaris sovitteli hattua, joka muutti hänen kasvonsa aina, kun hän laski hatun päähänsä. Tikari työnsi sormensa teroittimeen, mutta ehti vetäistä sen takaisin juuri ennen kuin metalliset hampaat haukkasivat kiinni. Solaris heilutteli jalkojaan ja osui vahingossa messinkiseen gongiin, joka kumahti kammottavan äänekkäästi kolahtaessaan lattiaan.

”Oho!”

”No jos tänne ei tuon kutsukajahduksen myötä tule vieläkään ketään, niin mä lähden availee niitä muita ovia”, Tikari sanoi, mutta virnisteli vähän. ”Alkaa olla tylsää.”

Jostain kuului kolahduksia ja matalaa ääntä. Tikari nappasi Solarista ranteesta, jonka taikatatuointi sanoi että häivy äkkiä, ja johdatteli heidät ulos käytävältä keilaradoille.

Punaposkinen ja iljettävästi huohottava otus lyllersi ulos baaritiskiltä oluttuoppi kädessään ja maiskautti suutaan Solariksen nähdessään.

”Välipalatarjoiluko tänne on tuotu?” se mylväisi kuola valuen.

”Hyi Tikari! Mitä vittua!” Solaris kirskahti ja purskautti sormenpäistään holtitonta raakataikaa.

”Joo älä. Odota tässä, okei? Tossa ei pitäis mennä pitkään… pyydän apua, jos tarvitsen.”

”Tuollaista herkullista, täysikasvuisen voimakasta taikaa en olekaan päässyt hetkeen maistamaan…” Kallaban ojenteli pötkelöitä sormiaan Solarista kohti ja Tikarissa kuohahti.

”Oletko sä syönyt noitalapsien voimia? Hyi saatana sä olet kamala”, Tikari sähisi ja sylkäisi valetaikurin jalkoihin.

Solariksenkin silmissä välähti. ”Senkin irstas ahmatti!”

Solariksen lommoisen laihat, mutta yleensä lempeät kasvot vääntäytyivät uskomattoman äkäiseen irvistykseen. Taiansyöntiä pidettiin pahempana kuin tappoa. Noitia oli jäljellä enää niin vähän. Jokaista pientä noitalasta olisi tullut vain varjella.

Solaris kutsui sisältään kultaista värisevää voimaa ja muovaili niistä rätisevän keilapallon. Hän kujersi Kallabanille ja houkutteli tämän yhdelle radoista. Houkutuksen kiilto silmissään olento kurotteli kohti Solariksen taikapalloa. ”Anna… anna se minulle!” se vaikersi.

”Kauemmas!” Tikari karjaisi. ”Solaris, lopeta, mä hoidan tän!”

Heidän metelinsä houkutteli paikalle lisää ihmismuotoisia henkiä. Ne olivat heikkolaatuisella taialla kokoonpursittuja, yksinkertaisia vahteja. Yksi niistä lähestyi Solarista takaapäin, Tikari syöksähti sen luokse ja taittoi siltä niskat niks naks.

Seuraavat kolme löntystivät paikalle ja sohivat epämääräisiä loitsuja ja miekaniskuja heitä kohti. Yksi niistä tarttui limasta märällä kädellä Solarista olkavarresta, toisen Kallaban söi saadakseen lisää energiaa ja kolmas näytteli Tikarille hampaitaan.

Kallaban nuolaisi huuliaan ja kosketti Solariksen lanteille ulottuvia hiuksia.

Irti”, Tikari sähähti puukolla uhaten. ”Tajuatko? Mä tapan sut. Kai sä nyt ymmärrät? Mä teen sitä työkseni, joten ei ole mitään epäilystä ettenkö mä..!”

Hän astui Kallabanin eteen ja yritti olla välittämättä surun välähdyksestä Solariksen silmissä, kyllä hän tiesi miten toinen vihasi hänen työtään. Puukko tärisi Tikarin kädessä ja toiseen nyrkkiinsä hän etsi vaivihkaa taskustaan myrkkyruiskeen.

”Naminamia taikaa..” Kallaban lässytti ja kurkotti Tikarin ohi taikapalloa Solariksen käsissä.

”Ei me voida Tikari tappaa tota. Se on vaan… Mun täytyy vaan purkaa... Sillä on loputtoman nälän kirous”, Solaris kuiskasi ja kaikki ankaruus valahti hänen kasvoiltaan.

”Entä.. lapset?”

”Jos sä tapat Kallabanin nyt, on varmaa, ettei ne saa voimiaan takaisin. Mutta anna mun yrittää purkaa tää ja ehkä..”

”Ehkä ne pelastuu. Voi hitto. No yritä sitten.”

Lisää henkivartijoita valui nytkähdellen ovista sisään. Tikari poisti niitä, minkä kerkesi, samalla, kun Solaris alkoi laulaen riisua kirousta taianhimosta kuolaavan Kallabanin yltä. Henkien vaatimattomat ruhot lysähtelivät lattialle, kun ne pääsivät yksitellen vapaiksi.

Sinipunainen valo alkoi loistaa Kallabanin suusta ja silmämunien läpi. ”Tää toimii!” Solaris hihkaisi ja kirottu olento alkoi karjua kivusta. Loputkin vahdit surkastuivat olemattomiin.

Solariksen laulu voimistui ja hänen ihokarvansa nousivat hiuksia myöten pystyyn. Purppuravalo sykki vielä viimeisen kerran, kunnes sammui. ”Kaunis, ihana valo…” mumisi se, mitä Kallabanista oli jäljellä.

Magnesiumin valkoinen liekki alkoi virrata ohuena soirona Kallabanista ja etsiä todellista kotiaan. Solaris ja Tikari seurasivat sitä suljettujen ovien taakse. Valo ui ovien alta sisään ja henkeään pidätellen Tikari avasi oven.

Miltei alastomia noitalapsia värisi toisiaan vasten, mutta heidän kasvoilleen alkoi jo eksyä huojennusta taian palatessa heihin.

”Voi rakkaat pienet! Ei hitto miten kamalaa”, Solaris voihkaisi ja alkoi punoa lapsiin lisäenergiaa omalla kustannuksellaan. Tikari aavisti, kuinka lopussa toisen omat voimat jo olivat, silti tämä vuodatti sen kaiken näihin ventovieraisiin lapsiin. Eikä Tikari tietenkään ihmetellyt, hän olisi tehnyt itse aivan samoin.

He auttoivat lapset ylös ja alkoivat johdatella heitä ulos. Tikari tilasi neljä ambulanssikonetta paikalle. Yhteensä lapsia oli kahdeksantoista, nuorimman Tikari nosti syliinsä, se ei voinut olla kuin kahden.

Pientä ja liian viileää vartaloa pidellessään Tikari tunsi sydämensä särkyvän. Hänellä oli omakin lapsi. Pieni Lumme, jota hän ei yhtään tarpeeksi hoitanut. Joka luotti varmasti ja aivan syystä lastenhoitajaansa kymmenen kertaa Tikaria paremmin.

”Oorapoorasimppaloora voi ottaa nämä siks aikaa, että me etsitään niiden vanhemmat. Jos niillä on.”

”Hyvä.”

Komennus oli suoritettu onnistuneesti, vaikkakin ohjeidenvastaisesti. Tikari saisi vähintään huomautuksen. Kaikki se azoth, mikä oli nyt virrannut takaisin lapsiin, olisi pitänyt viedä Hautaushissiin Kallabanin mukana. Sillä Konrad, hissin johtaja, oli taiansyöjistä pahin. Mutta sellaisena höppänänä vanhuksena, mikä olennosta oli jäänyt ilman taikaa jäljelle, ei ollut haittaa tai hyötyä kellekään.

Tikari kiinnitti Kallabanin turvavyöt ja istui itse vastapäiselle ambulanssin penkille. Solaris kömpi Tikarin viereen, kun lentokoneen mahtavat moottorit alkoivat jyllätä.

”Hei sun kiituri jäi tonne.”

”Ei se mitään”, Tikari vastasi, hymyili ja ohjasi Solariksen väsyneen pään syliinsä.
« Viimeksi muokattu: 07.05.2021 19:25:10 kirjoittanut kaaos »
words make worlds

tuorein jatkis: Hämäränsäteet, K15, H/D

ava: sokerisiipi, bannu: Ingrid

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 747
No niin, sainpa paneuduttua tähän tekstiin näin maanantain päätteeksi! Päivä on ollut melkoisen tyypillinen, kaoottinen maanantai, joten oli hyvä päästä tasapainottamaan sitä vähän taikatoiminnalla :D Olen lukenut näitä Hautaushissi-versen tekstejäsi aiemminkin, mutta enemmänkin silmäillen kuin niihin paneutuen. Huomaan, että minun on jotenkin hankala kommentoida näitä, kun näissä on sellaista punk-henkeä, johon en ole oikein tottunut enkä aina ihan tiedä, mitä kaikesta ajattelen :D Mutta nyt, kun pääsin uppoutumaan tähän one-shottiin, kommentoiminen tuntuu oikein kivalta! Ehkäpä siis päädyn jatkossa lukemaan ja kommentoimaan niitä muitakin ihan kunnolla ;)

Läpi tekstin syntyy monenlaisia, todella eläviä mielikuvia tilanteista ja tapahtumista! Alussa Solariksen asanat ja kuinka hän kietoo alastoman ylävartalonsa valkeaan turkikseen, kun Tikari ja Solaris kulkevat paloportaita pitkin ylös katolle, keilahallin tapahtumapaikat ja lopussa noitalasten löytyminen huoneesta heräsivät mielessäni eloon tarinan kuluessa. On ihanaa saada lukea tekstiä, joka herättää vahvoja mielikuvia ja tämä on ehdottomasti sellainen! Solariksessa on mahtavaa holtittomuutta ja jopa jonkinlaista sählääjää, mutta silti hän on todella taitava taikoja ja Tikarin näkökulman kautta hänestä välittyy lämpöä ja viattomuutta. Vakuutuin suuresti siitä, kuinka Solaris jo matkan aikana purki monia suojataikoja heidän edestään ja toiseksi siitä, kun hän tunnistaa Kallabania vaivaavan kirouksen. Tavallaan ymmärränkin, miksi Tikari pitää Solariksesta niin paljon :D Mutta en tiedä, pystyinkö itse olemaan Solariksen pari tuollaisissa tehtävissä. Valitsisin mieluummin Tikarin.

Toimintaelementti on tässä hauskalla tavalla läsnä. Se on jotenkin olennainen osa Tikaria ja Solarista ja sen takia tekstin tyyliin sopii se yksinkertaisuus ja jonkinlainen eleettömyys, jolla toimintaa kuvailet. Etenkin tuo

Lainaus
”Sä olet tykinruokaa. Solaris, silmät kiinni”, Tikari sanoi ja viilsi vahdin kurkun auki. ”Etitään seuraava.”

melkeinpä nauratti, koska se oli vaan niin yksinkertainen! Sellainen "no niin, hoidetaanpas tämä nyt tästä, että matka jatkuu" ;D Loppupuolella tuo vanhassa keilahallissa tapahtuva taistelu/kirouksenpurkaus oli toiminnaltaan eläväistä ja menevää, tykkäsin siitä kovasti! Toimi yllättävän hyvin, että Tikari pääsi tappamaan henkivartijoita kun taas Solaris keskittyi Kallabanin parantamiseen. Kirous oli muutenkin hyvä twisti, jota en osannut odottaa. Pidin siitä, että lopussa Tikari saa myös pienen hellän hetken Solariksen kanssa, kun he lentävät takaisin kotiin. Loppupuolella olisi voinut vielä palata tuohon alun ajatuksiin, jossa Tikari tuskailee kelpaamattomuuttaan, mutta lukijalle tuo lopun hellyys toimi myös hyvänä lohdutuksena alun lohduttomuuteen.

Kaiken kaikkiaan olen tosi iloinen, että valitsin tämän luettavakseni! Kun tällainen punk-henkinen tarinankerronta taas houkuttelee, lupaan palata tämän versen pariin ;) Kiitos kovasti tästä!

between the sea
and the dream of the sea

sugared

  • ginger spice
  • ***
  • Viestejä: 1 514
Terkkuja ihailijakaartistasi! Valitsin sut kohteekseni, koska muistan ajatelleeni jo way back when, kun luin sun toisen tekstin Solariksesta ja Tikarista (Felix, muistaakseni), että a) tykkään ihan hirmuisen paljon sun tyylistä kirjoittaa ja b) haluan lukea lisää näistä kahdesta!

Jos mun pitäisi twiitata tästä, niin toteaisin, että tää oli otsikkoa myöten aivan täydellinen lukukokemus! Mutta onneksi käytössä on vähän isompi merkkimäärä, koska haluan kyllä ylistää tätä vähän monisanaisemmin.

Sulla on tosi omannäköinen, elävä, suorastaan sähköinen kirjoitustyyli, joka teki lukukokemuksesta erittäin nautinnollisen. Tekstissä on kiinnostavia kontrasteja, jotka tekee tästä vähän kuin sellaisen makean hedelmäkarkin, jossa on sisällä jotain kirpeää, kielellä sihisevää jauhetta! :D Rentoa puhekieltä (joka muuten usein silittää mua vastakarvaan, tässä ei lainkaan) ja kauniita kielikuvia, komiikkaa ja polttavaa ikävää, Lahti ja taikaa. Se, miten kuvaat hahmoja, tilanteita ja paikkoja on todella osuvaa ja värikästä, ja onnistut herättämään voimakkaita mielikuvia ilman pitkiä kuvakielisiä litanioitakin. Tykkään jotenkin tosi paljon luomasi maailman ruosteisen rosoisesta mutta discopallon ja vuorikristallien lailla kimaltavasta estetiikasta.

Haluan nostaa esiin pari kohtaa, jotka jäivät erityisesti mieleen!

Lainaus
Silloin Solaris oli ollut vapaa tähtisädetikku, joka oli rätissyt kaikkiin suuntiin ennalta arvaamatta, mutta ei koskaan varsinaisesti satuttanut.
Muutoinkin Tikari ja Solaris piirtyvät tosi selkeästi tekstistä, ja ai että kun pidän heistä molemmista! Kohtaus, jossa Solaris sovittelee noidanhattua ja Tikari työntää sormensa terottimeen, tuntuu jotenkin kiteyttävän paitsi sen, mikä heissä on yhteistä (jonkinlainen hurmaava, hallittu kaaos (pun not intended)), myös sen, missä he toisistaan eroavat.

Lainaus
Se oli ärsyttävää, mutta näytti eeppiseltä.
Haha, tämä on niin hyvä esimerkki siitä letkeästä räväkkyydestä, jonka sun tyyliin näiden kahden Solaris & Tikari -tekstin perusteella yhdistän!
Tykkään muutenkin Tikarin tyylistä käyttää ylisanoja!

Lainaus
”Kätevää, että me löydettiin sen huone kuitenkin! Nyt voidaan vaan venailla sitä eikä tartte tappaa muita sen enempää”, Solaris totesi.

”Nojoo, totta.”
Tämän sananvaihdon meta-henkisyys nauratti.

Toimintameininki oli oikein menevää, ja tykkäsin siitä, miten kuvasit erilaisia taikaelementtejä. Solarisin tarkat vaistot ja myötätunto pääsivät oikeuksiinsa tuon käänteen myötä, että Kallaban olikin itse kirouksen uhri. Viaton tämä mafioso Lahest tuskin oli kuitenkaan, joten lienee ansainnut kohtalonsa. Onneksi lapset pelastuivat! Tikarin kaipuu Solarisia kohtaan toi musta mielenkiintoisen taustan tälle toimintapläjäykselle, ja sitä vasten heidän yhteispelinsä sujuvuus ja toisaalta luonteidensa erot saivat syvempiä sävyjä.

Kiitos paljon viihdyttävästä lukukokemuksesta! :) Innolla odotan seuraavia seikkailuja Hautaushissin maailmassa!

her shaking shaking
glittering bones

kaaos

  • huitulapää
  • ***
  • Viestejä: 1 090
hiddenben: hei ja anteeks rästiin jääneestä kommenttivastauksesta <'3 ymmärrän täysin, jos tämä tämmöinen punkhenkisyys on vähän raskas pala purtavaksi, mut oon tosi tosi otettu ja kiitollinen että tämän oot lukenut ja jätit palautettakin! erittäin järkeenkäypää pohdintaa siitä, että kumpikohan näistä kahdesta olisi luotettavampi duunari. itsekin todellakin kallistuisin kylmäveriseen tikariin. kauniisti sanottu tuo "lohdutuksena alun lohduttomuuteen" :3 todellakin kiitos itsellesi ajatuksia herättävästä kommentista!

ja sugared: oi kun olen häkellyksissä ja ihastuksissa että valitsit mun tekstit ihailjakaartissa <3 kiiiitos! ihanaa! näpyttelen pian toiseenkin ihanaan kommenttiisi pienen vastauksen :) ensikskin, wäääh en melkein kestä sun sanoja! oon ihan hämilläni, että tykkäät näistä teksteistä ja näistä "vähän" raskaista hahmoista x) ja upeeta kuulla, että vaikka sulla usein tökkii puhekieli, niin tässä se ei haitannutkaan. jotenkin kutkuttava kohteliaisuus jonka otan kyllä kehräten vastaan tuo, että koit tämän makeaksi ja kirpeäksi hedelmäkarkiksi :DDDD ja että oikein sähköinen lukukokemus. wau! ja mikä parasta oli tietenkin se, että tämä oli susta viihdyttävä, sillä sellaiseksi se oli kirjoitettukin. salut!
words make worlds

tuorein jatkis: Hämäränsäteet, K15, H/D

ava: sokerisiipi, bannu: Ingrid